Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Perussuomalaiset ja vaalivoiton ongelma

Suomessa eliitti on perinteisesti käyttänyt vaalivoiton saaneiden, eliitin ulkopuolisten puolueiden mukaanottamista hallitukseen niiden nujertamiseksi ja kutistamiseksi ja/ tai sulauttamiseksi eliittiin, ja tässä on onnistuttu hyvin. Eliitti on ollut hyvin avoin tämän strategian suhteen, mikä on epätyypillistä; vallan metodit ja strategiat pyritään normaalisti salaamaan ja/ tai mystifioimaan ja/ tai niiden alkuperien ja syiden annetaan hämärtyä ajan kuluessa ja sukupolvien vaihtuessa. Yleensä valta on sitä tehokkaampaa ja pysyvämpää mitä huonommin kansalaiset ymmärtävät sen synnyn syitä, toimintaperiaatteita ja kehityskulkuja. Salattu valta on kansalaisille vaihtoehdoton, itsestäänselvä ja käsittämätön. Eliitin avoimuus hallitusvastuun negatiivisista vaikutuksista johtuu suurimmalta osin siitä, että hallitusvastuun vaikutukset puolueiden kannatukseen ovat niin universaaleja ja yleisesti tiedostettuja, että niitä olisi turha yrittää salata.


Harvemmin kuitenkin näkee eriteltävän ja analysoitavan niitä syitä, jotka johtavat eliitin haastavien ja hallitukseen osallistuvien puolueiden kannatuksen laskuun. Ilman riittävää analyysiä tätä ilmiötä ei voida estää tai heikentää, vaikka kannattajakunta vaistoaa tämän uhkan olemassaolon. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on pohdiskella lyhyesti joitain näistä syistä, painottaen perussuomalaisten erityistapausta (osin päällekkäisiä):


a) Perussuomalaiset koostuvat erilaisista ja nopeasti yhteenkerääntyneistä kannattajista. Heillä ei ole poliittisesti selkeää yhteistä identiteettiä; pitkää yhteistä historiaa; vakiintuneita sovittelu- ja neuvottelumekanismeja; vakiintuneita yhteisiä käytäntöjä ja ajatusmalleja; ja heidän etunsa ovat enemmän tai vähemmän yhteisiä tärkeiden ja näyttävien, mutta kapea-alaisten ja harvojen aiheiden kohdalla. Lisäksi osa kannattajista äänesti perussuomalaisia lähtökohtaisesti vastoin normaalia poliittista kantaansa kertatapauksena. Tällaisella koalitiolla on taipumus ajan ja ristiriitojen kertyessä taipumus hajota itsekseenkin, mutta eliitillä on myös monia tarttumapintoja, joilla se voi pyrkiä hajottamaan sitä. Esim. media ja vastapuolen poliitikot voivat tietoisesti painottaa perussuomalaisten poliittisia ristiriitoja, ja vähätellä ja pyrkiä neutraloimaan sen mikä on yhteistä; luoda vastakohtaisuuksia, yhteensopimattomuutta ja inhoa kannattajien eri statusten, sosiaalisten viiteryhmien, käyttäytymisen ja ajatustapojen välille; toimia näennäisesti puolueettomana ja hyväntahtoisena, mutta valikoivana tiedonvälittäjänä sellaiselle tiedolle, jonka tiedetään aiheuttavan riitoja; synnyttää jo valmiiksi monimutkaiseen ja hiukan sekavaankin koalitioon sekaannusta, hämmennystä, epävarmuutta ja epätietoisuutta; analysoida ja lajitella kannattajakuntaa ja suunnitella irtonaisimmalle osalle ja sellaisille joilla on historiaa muiden puolueiden kannattajana sopivia viestejä ja houkuttimia, joiden arvioidaan parhaiten saavan heidät loikkaamaan ulos perussuomalaisista tai takaisin vanhaan puolueeseensa; jne.

Lisäksi perussuomalaisten kansanedustajien ensikertalaisuus ja siten kokemattomuus kansanedustajan työssä helpottaa heidän saattamistaan poliittisessa työssä tilanteisiin, joissa he näyttäytyvät negatiivisessa valossa.


b) Demokraattisen prosessin normaali toiminta erottaa progressiivisesti johtohenkilöitä puolueen kannattajakunnasta ja liittää johtohenkilöitä osaksi eliittiä. Johtohenkilöt ovat voimattomia ilman kannattajakuntaansa ja kannattajakunta taas ei pysty itse organisoimaan, kohdistamaan ja ohjaamaan toimintaansa. Eliitti pyrkii lisäämään tatä erottelua perussuomalaisten keskuudessa. Esim. Jussi Halla-ahon tapauksessa prosessi on pääpiirteissään seuraava: Ennen kunnanvaltuutetun tehtäväänsä Halla-aholla oli runsaasti aikaa ja energiaa keskustella, pohdiskella ja tehdä yhteistyötä kannattajakuntansa kanssa; kunnanvaltuutettuna vähemmän ja nyt kansanedustajana vielä vähemmän. Samanaikaisesti Halla-aho viettää yhä suuremman osan ajastaan eliitin keskuudessa, keskustellen heidän kanssaan ja tehden heidän kanssaan yhteistyötä. Koska ihmisen identiteetillä ja minäkuvalla on melko voimakas taipumus muokkautua siihen suuntaan mitä hän tekee ja sanoo, voimme olettaa olevan mahdollista, että Halla-ahon ajatusmaailma lähentyi eliitin ajatusmaailmaa ensin kunnanvaltuutettuna ja lähentyy sitä vielä enemmän kansanedustajana toimiessa (Knox and Inkster 1968; Kraut 1973; Freedman and Fraser 1966; Cialdini et. al. 1978; Pallak et. al. 1980; Burger and Petty 1981; Kerr and McCoun 1985; etcetera). Ajatusmaailman ulkoiset ja julkiset puitteet voivat säilyä samoina ja henkilö voi myös itse ajatella ajatusmaailmansa säilyvän muuttumattomana, mutta kyse on siitä missä määrin sen todellinen ja käytännön toimintaan vaikuttava sisältö muuttuu.


Käänteisesti kannattajakunta, ollessaan vähemmän tekemisissä edustajansa kanssa, alkaa helposti suuntautua yhä enemmän muille alueille, menettää mielenkiintoaan, hajautuu, menettää keskittymistään, löytää uusia mielenkiinnon kohteita, hakeutuu toisten edustajien kannattajiksi, jne.


c) Kannattajakunnan edustajan intressien rakenne muuttuu hänen uransa edetessä. Kun hän ei vielä ole kunnanvaltuutettu tai kansanedustaja, hänen kannattajakuntansa suomat työmahdollisuutensa vaihtelevat 0:n (ei tule valituksi, tilanne pysyy samana tai neutraalina) ja +1 välillä (tulee valituksi, tilanne muuttuu positiivisesti). Kun edustaja on tullut valituksi kansanedustajaksi, suhde kannattajakunnan suomiin mahdollisuuksiin muuttuu psykologisesti negatiivisemmaksi. Kannattajakunta voi joko pitää tilanteen muuttumattomana, 0 (tulee valituksi uudestaan kansanedustajaksi ja tilanne pysyy samana), tai kannattajakunta voi rangaista kansanedustajaa työpaikan menetyksellä - 1 (kannattajakunta tiputtaa kansanedustajan eduskunnasta pidättäytymällä äänestämisestä tai äänestämällä jotain muuta ehdokasta). Tällä on taipumus etäännyttää kansanedustajaa kannattajakunnasta ja lähentää häntä eliittiin, erityisesti siten, että syntyy implisiittinen tai eksplisiittinen yhteisymmärrys siitä, että politiikasta tehdään ulkoisilta puitteiltaan kiivasta, tunteita nostattavaa ja näyttävää, mutta kulissien takana tehdään todellisuudessa eliitin konsensuspolitiikkaa, jolloin nykyinen eliitti kiertää turvallisemmin vuorovälein samoissa tehtävissä.


d) Edellistä vahvistaa kannattajakunnan psykologisessa rakenteessa tapahtuva muutos. Kun kannattajakunnan edustaja ei ole vielä tullut valituksi esim. kansanedustajaksi, kannattajien ja edustajan intressit on helppo pitää yhtenäisinä. Lähtökohtana heidän väleissään on nolla/ ei mitään ja melkein kaikki tapahtumat voidaan tulkita positiivisesti. Jos esim. eliitti vainoaa edustajaa ja vie hänet oikeuteen, edustaja on marttyyri, joka kärsii kannattajakunnan puolesta. Jos ryhmä menettää kannattajiaan jonkin tilanteen seurauksena, se on kaikille yhteinen vastoinkäyminen, joka lähentää kannattajia ja edustajia toisiinsa samalla tavalla kuin vaikkapa jokin luonnononnettomuus lähentää kyläläisiä ja kyläpäällikköä. Jos ryhmä saa voiton julkisessa väittelyssä tai lisää kannattajia, se on kaikkien yhteinen voitto. Jne. Kun edustaja tulee valituksi kansanedustajaksi, tilanne voi muuttua. Kannattajat kiinnittävät edustajakautta arvioidessaan huomiota eniten näyttäviin ja tärkeisiin tapahtumiin ja tiivistävät mielessään kauden tulokset niiden ympärille. Koska demokraattiseen hallitusprosessiin liittyy paljon kompromisseja ja siten tavallaan periksi antamista, ja oman politiikan ja periaatteiden turmelemista, siihen sisältyy näiden takia väistämättä ylimääräisiä ja erityisen negatiivisia asioita normaalisti ilmenevien negatiivisten asioiden lisäksi. Koska normaalistikin jonkin + 1 menettäminen on ihmiselle selvästi tärkeämpi kuin +1 saaminen, hallitusyhteistyössä korostuvilla kompromisseilla, menetyksillä, turmeltumisilla ja periksi antamisilla on taipumus värjätä hallitusvastuussa olevat negatiivisesti, vaikka hallitus olisi objektiivisesti toiminut menestyksellisestikin (Meyerwitz and Chaiken 1987; Brehm and Brehm 1981; etcetera). Kannattajat saattavat alkaa etsimään sellaisia uusia ehdokkaita, jotka eivät ole negatiivisten asioiden 'turmelemia', mutta joiden positiivinen potentiaali odottaa vielä täysimääräisenä ja puhtaasti kompromissittomana toteutumistaan ja käyttämistään kansanedustajana.


e) Laajennus kohtaan b) ja d). Hallitusvastuussa olevat puolueet eivät joudu pelkästään antamaan periksi omissa periaatteissaan ja poliittissa ohjelmissaan, vaan he joutuvat ottamaan omakseen vieraita ja todennäköisesti vastenmielisiä elementtejä muilta hallituspuolueilta. Vaikka tämä voi aluksi olla kansanedustajalle vastenmielistä, hänellä on taipumus kohta b):ssä mainittujen syiden takia omaksua uudet elementit pikkuhiljaa osaksi omaa minäkuvaansa ja identiteettiänsä. Samanaikaisesti kun demokraattinen prosessi lähentää eliitin jäsenten näkemyksiä toisiinsa, sekoittaa niitä toisiinsa ja lisää heidän yhteisyyden tunnettaan, se on kannattajien näkökulmasta turmeltumista ja pettämistä ja siten erottaa kannattajakuntia eliitistä.

f) Ryhmäpäätökset pakottavat kansanedustajat kompromisseihin sekä puolueen sisäisten erojen, että puolueiden välisten erojen suhteen.

Jne.

Valtion eliitti keskittyy ja erottuu kansasta.


Näiden ja muiden vastaavien tekijöiden ei tarvitse vaikuttaa demokraattisissa vaaleissa kuin suhteellisen pieneen vähemmistöön kannattajista ratkaisevasti ollakseen ratkaisevaa vaalien kannalta. Esim. puolueelta A puolueelle puolueelle B siirtyvä 10% kannattajista (A:n - 10% on samalla B:lle siirtyvä esimerkiksi  +11%) saattaa siirtää edellisten vaalien A:n suuren vaalivoiton B:lle. Eliitin on eri keinojen yhteisvaikutuksena melko helppoa saada aikaan tällainen siirtymä pois haastavasta puolueesta. 


***

Lopuksi voimme vielä tarkastella demokraattista prosessia metatasolta. Kun perussuomalaiset taistelevat poliittisesti, tekevät vaalityötä, vaikuttavat poliittisesti, kirjoittavat perussuomalaisten puolesta, lahjoittavat rahaa, käyttävät aikaansa, uhrautuvat  jne. he samalla panostavat yhä enemmän demokratian "peliin".*) Mitä enemmän he panostavat siihen, sitä enemmän he haluavat säilyttää "pelin" ja sen säännöt ja muodot; eiväthän he halua, että heidän panoksensa valuisivat hukkaan. Huomaamattaan perussuomalaiset uusintavat kaikesta vastarinnastaan huolimatta systeemin ja alistumisensa sille, koska systeemi on lopulta "peli", sen säännöt ja muodot, ja kaikki ne ryhmät, jotka se kattaa. Suurinta valtaa käyttävät, ne jotka ovat tämän "pelin" yläpuolella, ja muuttavat ja määräävät sen sääntöjä, muotoja ja rajoja. Älkäämme sulkeko itseämme ylimmän yhteiskunnallisen vallan ulkopuolelle.

*) En ole utilitaristi, enkä siis tarkastele yhteiskuntaa vajavaiselta peliteoreettiselta kannalta. Tässä artikkelissa "peli" on riittävä pintapuolinen yksinkertaistus.

2 kommenttia:

Sammalkieli kirjoitti...

Mahtaakohan siellä pelin yläpuolella sittenkään olla ketään?

Valkea kirjoitti...

@ Sammalkieli

No tottahan toki, monia. Ehkä on hyvä aloittaa seuraavasta, koska raha- ja korko ovat nykyistä systeemiä hallitseva arvottava ja ohjaava väline:

http://hommaforum.org/index.php/topic,78.msg370273.html#msg370273

Systeemin yläpuolella voi olla monella tavalla ja usein sen ei tarvitse olla kuin osittaista ollakseen riittävää. Muutamia esimerkkejä:

- Intellektuellit eivät pääsääntöisesti hallitse systeemiä nykyisyydessä (he ovat useimmiten muiden palveluksessa olevia keskitason managereita), mutta he tuottavat niitä tiedollisia välineitä, joilla systeemiä hallitaan, ohjataan ja muutetaan tulevaisuudessa.

- Systeemistä valtaosaltaan riippumattomat voivat olla samanaikaisesti de facto systeemin ulkopuolella ja käyttää kaiken 'peliin' kohdistamansa poliittisen energiansa 'pelin' sääntöjen ja toimintaperiaatteiden muuttamiseen.

- Jürgen Habermas (Legitimation Crisis) ja monet muut vasemmistolaiset ajattelijat ovat sitä mieltä, että kansainväliset yritykset/ kansainvälinen kapitalismi ovat tosiasiassa siirtäneet itsensä demokratian ylä- ja ulkopuolelle sitä hallitsevaksi rakenteeksi.

Kehittyneemmät ajattelijat laajentavat edellistä tosiasioiden mukaisesti ja toteavat systeemin olevan valtioiden ja kansainvälisten suuryritysten symbioottinen yhteenliittymä (Esim. Kevin A. Carson). Poliittinen vasemmisto- oikeisto vastakkainasettelu on pääasiassa massoille jätettävää merkityksetöntä näytelmää. Näin on ollut lisääntyvässä määrin vuodesta 1913 lähtien, jolloin Usan suurimmat pankit perustivat Yhdysvaltain keskuspankin ja lakkauttivat vapaan markkinakilpailun monopolisoidakseen hallitsevan asemansa. Monet muut suurimmat kansainväliset yritykset tukivat heitä. F.D. Roosevelt laajensi tätä systeemiä huomattavasti taustavaikuttajiensa tukemana.

- Suomalaiset poliitikot ehtivät jonkin aikaa mitätöimään demokratian liberaalilla konsensuksella. 'Pelin' julkiset säännöt eivät muuttuneet, mutta 'pelin' todellinen toiminta muuttui ratkaisevasti.

Voidaan sanoa, että perussuomalaiset olivat osittain systeemin yläpuolella internetin avulla lakkauttaessaan vanhojen puolueiden valtamonopolin.

- Vallankumoukset, esim. Ranskan ja Yhdysvaltain vallankumoukset, ovat systeemin yläpuolella olemista ja sen sääntöjen uudelleenkirjoittamista.

- Eu on valtioiden ja tosiasiassa demokratian yläpuolella. Eu-parlamentilla ei ole lainsäädäntövaltaa. Lainsäädäntövalta on epädemokraattisilla ministerineuvostolla ja Eu-komissiolla. Kahdeksankymmentä prosentti Eu-maiden uudesta lainsäädännöstä tulee Eu:sta, ja Eu-lain ja kansallisen lain ollessa ristiriidassa Eu-laki voittaa.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto