Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

tiistai 20. syyskuuta 2011

Kommunistin moraalipsykologia (edit)

Australialainen kristitty konservatiivi Mark Richardson kirjoittaa Oz Conservative -blogissaan:

Lisää syitä joiden vuoksi 1960-luvun kulttuuria ei kannata romantisoida

Erica Manfred kasvoi kommunistisessa perheessä Yhdysvalloissa. Hän kirjoittaa, että hän ja hänen perheensä pitivät itseään moraalisesti muita ihmisiä ylempiarvoisina:

"Teini-ikäisenä halveksin salaa ikätovereitani, koska he olivat tietämättömiä muiden ihmisten kärsimyksistä. Minä ja perheeni olimme osa moraalisesti ylempää salaseuraa, joka välitti enemmän maailman kohtalosta kuin porvarilliset ja materialistiset naapurimme.  Me - joiden edustava ja näyttävä koti olisi hyvin voitu esitellä hienoimpien sisustuslehtien sivuilla - olimme huolestuneita köyhyydestä, rasismista ja epäoikeudenmukaisuudesta, samanaikaisesti kun muut ihmiset miettivät miten pärjätä status- ja elintasokilpailussa."

Mutta johtiko "sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta" huolehtiminen moraalisesti ylivertaiseen käyttäytymiseen? Ei vaikuta siltä. Kun lukee hänen kirjoittamansa kolumnin rakkauselämästään 60-luvun loppupuolella, saa kuvan siitä kuinka tuhoisaa sen ajanjakson moraali saattoi olla. Lyhyesti, hän päätti jahdata naimisissa olevia miehiä. Hän kirjoittaa ensimmäisestä suhteestaan naimisissa olevaan mieheen: "Hänen vaimonsa ei ollut minulle todellinen ihminen - hän oli vain este." Kun suhde päättyi, hän alkoi tavoitella toista naimisissa olevaa miestä, Michaelia:

"Ainoa hidaste nupullaan olevalle romanssillemme oli hänen raskaana oleva vaimonsa ja heidän nuori lapsensa. Michaelin naimisissa olo teki hänestä haastavan vieteltävän ja en voinut vastustaa kiusausta. Minä ja Michael rakastuimme mielettömästi ja meillä oli kiihkeän kuuma suhde. Nautin suuresti hänen palvovasta rakkaudestaan. Yritin epätoivoisesti saada hänet jättämään vaimonsa käyttämällä hyväksi rakkautemme voimaa. Olin romanttinen luihin ja ytimiin saakka, enkä koskaan kyseenalaistanut sitä, että rakkauden pitäisi aina voittaa. Minulle ei koskaan tullut mieleeni, että hänen avioliittonsa rikkomisessa olisi jotakin väärää."

Kun suhde Michaeliin loppui, hän siirtyi Larryyn:

"Rakastuin Larryyn, joka oli jälleen kerran romanttinen kirjailija, ja muutin hänen luokseen. Kun hän katkaisi suhteemme vuoden päästä - hän kyllästyi siihen, että kiusasin häntä naimisiinmenovaatimuksilla - otin yhteyttä Michaeliin nähdäkseni haluaisiko hän jatkaa siitä mihin olimme jääneet. Vaikka hän sanoi vieläkin rakastavansa minua, hänen vastauksensa oli ankara ei. Näytti siltä, että hänen vaimonsa, joka oli ollut raskaana silloin kun tapasimme, oli saanut selville suhteemme ja tehnyt itsemurhan lapsen syntymän jälkeen. Michaelin uskottomuus oli musertanut hänet, ja lisäksi hän kärsi selvästikin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, joka oli siihen aikaan tuntematon vaiva. Michaelilla oli nyt kaksi pientä lasta hoidettavanaan ja hän tunsi itsensä liian raskaasti syylliseksi. Hän ei halunnut enää koskaan olla missään tekemisissä minun kanssani. Se oli järkyttävää ja se kauhistutti minua, mutta minulle ei koskaan tullut mieleeni tuntea syyllisyyttä hänen vaimonsa ja lastensa takia. Pahoin pelkään, että eettinen kehitykseni oli puutteellista. Ikuiseksi häpeäkseni tunsin sääliä vain itseäni kohtaan. Ei miestä, ei paikkaa jossa elää, ei työtä."

Näyttää siltä, että kommunistiksi kasvaminen ja "köyhyyden, rasismin ja epäoikeudenmukaisuuden" murehtiminen ei synnyttänyt aidosti moraalisesti tuntevaa naista. Mutta kertomus muuttuu vain pahemmaksi. Erica meni lopulta naimisiin itseään nuoremman työttömän miehen kanssa, josta tuli heidän adoptoidun tyttärensä tärkein huoltaja. Mies jätti heidät toisen naisen takia, kun tytär oli seitsemän vuoden ikäinen:

"Adoptoitu tyttäreni päätyi seitsemän vuoden ikäisenä psykiatriseen sairaalaan ja hänellä diagnosoitiin mielialahäiriö. Hän tunsi jääneensä minun hylkäämäkseni, koska olin liian masentunut tukeakseni häntä henkisesti, ja lisäksi isänsä hylkäämäksi, joka oli jättänyt minut toisen naisen takia. Hän oli ollut tyttären pääasiallinen huoltaja, joten se vain pahensi hänen tuskaansa. Hän itki joka yö vuoden ajan, ja tuli sitten lisääntyvässä määrin vihaiseksi, tuhoavaksi, väkivaltaiseksi ja jopa itsemurhaan taipuvaiseksi. Lapsi raukalla - jonka biologinen äiti oli ollut huumeidenkäyttäjä - ei oikein ollut tunnetason resursseja erosta selviämiseen."

Erica Manfredilla oli moraalinen visio. Esimerkiksi tämän hän kirjoitti vuonna 1997:

"Se mitä vasemmistosta on tämän päivän poliittisessa minä-ensin ilmastossa jäljellä, ei jätä tilaa suurille sosiaalisille visioille. Vasemmiston nuorempi sukupolvi on pirstoutunut eturyhmiksi, joista jokainen puolustaa reviiriään röyhkeämmällä poliittisella korrektiudella kuin kovan linjan stalinistiset vanhempani, eikä heillä ole mitään yhdistävää visiota oikeudenmukaisesta ja myötätuntoisesta yhteiskunnasta. Vaikka pudotin soihtuni kauan aikaa sitten, kasvatuksellani on ollut tiettyjä pitkäaikaisia vaikutuksia. En pysty ylittämään lakkosaartolinjaa. Tunnen perustavan laatuista vastenmielisyyttä republikaaneja kohtaan. Tunnen syyllisyyttä aina kun jätän väliin mielenosoituksen hyvän asian puolesta (Minun onnekseni niitä ei ole kovin paljon nykyisin). Kuten muillakin laimeilla liberaaleilla, poliittinen elämäni koostuu vähiten huonojen ehdokkaiden äänestämisestä. Kaipaan kuitenkin vieläkin poliittista liikettä, johon voisin osallistua täydestä sydämestäni. Unelmapuolueessani me tukisimme köyhien ja työväenluokan etuja, ei rikkaiden etuja; taistelisimme eläinten oikeuksien ja ympäristön puolesta; taistelisimme syrjintää vastaan kaikkialla, ja kaikein tärkeimpänä, me emme pelkästään suvaitsisi toisinajattelua, vaan kannustaisimme siihen.

Ehkä seuraavan sukupolven aikana sitten."

Mutta se on puutteellinen visio. Erica Manfred voi pauhata kuin höyryventtiili oikeudenmukaisesta ja myötätuntoisesta yhteiskunnasta tai syrjinnän vastaisesta taistelusta tai toisinajattelun rohkaisemisesta, mutta mikään näistä "suurista sosiaalista visioista" ei näytä sisältävän toimivaa perhe- ja ihmissuhdekulttuuria.

http://ozconservative.blogspot.com/2011/08/more-reasons-not-to-glamourise-60s.html

***

Kommentti: Ihmisillä on psykologisesti taipumus pyrkiä muodostamaan jonkinlainen tasapaino monien eri suuntiin vaikuttavien tekijöiden välillä. Ihmiset haluavat nähdä itsensä myös sisäisesti hyvinä ja moraalisina ihmisinä, heille ei riitä pelkästään se, että muut ihmiset näkevät heidät sellaisina. Jos ihmisille annetaan vapaa mahdollisuus ilman valvontaa ja ilman rangaistuksia varastaa tai ottaa rahaa, tai pisteyttää omat koetuloksensa, he eivät useimmiten anna itselleen maksimipisteitä tai ota kaikkea rahaa. He antavat itselleen jonkin verran enemmän pisteitä kuin todellinen tulos edellyttäisi ja ottavat osan rahoista. He tasapainoilevat sen välillä, että he haluavat ja tarvitsevat rahaa, mutta toisaalta he haluavat nähdä itsensä myös rehellisinä, moraalisina ja luotettavina. He haluavat hiukan enemmän pisteitä, mutta toisaalta he haluavat nähdä itsensä hyvinä, rehellisinä ja luotettavina. Syntyy em. kompromisseja. Jos näitä tutkimuksia olisi jatkettu sillä, että yhtäkkiä joltain arvovaltaiselta viralliselta taholta olisi ilmoitettu, että on käynyt ilmi, että koehenkilöt ovat varastaneet rahaa ja väärentäneet koetuloksia, ja tästä annetaan rangaistuksia, on todennäköistä, että koehenkilöt, vaikka he rationaalisesti tiedostavat ainakin jossain määrin varastaneensa ja väärentäneensä, tuntevat itsensä rehellisiksi ja moraalisiksi, koska he tekivät kompromissin, johon rehellisyys ja moraalisuus kuului. Tunne on psykologisesti voimakkaampi ja merkityksellisempi asia kuin rationaalisuus, ja siten tunteella on taipumus syrjäyttää rationaalisuus. Jos heitä painostettaisiin ja laitettaisiin koville tämän asian takia, useimmat heistä, vakuutettuaan rehellisyyttään ja syyttömyyttään, alkaisivat lisääntyvässä määrin rationaalisesti uskoa omaan rehellisyyteensä ja syyttömyyteensä (ihmisten ajattelu ja minäkuva muokkautuu heidän tekojensa, toistuvien ajatustensa [jos ne eivät ole ristiriidassa tunteiden kanssa], sosiaalisten sitoutumistensa ja puheidensa suuntaan).

Tästä pääsemme artikkeliin ja erääseen sekulaarin ideologian psykologiseen käyttötarkoitukseen. Kun ideologia on etäisen universaali/ kansainvälinen ja de facto abstrakti (sillä ei ole konkreettista kosketuspintaa ihmisten elämään); siinä on vain pari kolme periaatetta; se kattaa melkein kaiken, mutta on utuisen epäselvä ja epämääräinen kun sitä aletaan käytännön elämässä soveltamaan; se väittää kaiken hyvyyden, oikeudenmukaisuuden, vapauden tms. sisältyvän itseensä; jne., se mahdollistaa psykologisesti pahuuden ja moraalittomuuden yksilö- ja ryhmätasolla. Se suosii ja kannustaa pahuutta ja moraalittomuutta, vetää niihin taipuvaisia ihmisiä puoleensa, ja muokkaa normaalisti hyviä ja moraalisia ihmisiä siihen suuntaan. Aina kun henkilö uhkaa joutua vastuuseen teoistaan, hän voi vetää esiin ideologian osoittaakseen kuinka hyvä, antelias, muut huomioonottava ja hieno ihminen hän on, ja hän tuntee, että niin on. Perustilana ja -tunteena hänellä on moraalinen ja "hyvyydellinen" ylivertaisuuden tunne muihin ihmisiin verrattuna, joka on vain vähän tai ei ollenkaan riippuvainen hänen teoistaan ja toiminnastaan. Pahaa on silloin helppo tehdä, kuten Erica Manfredin tapauksesta voimme havaita.

2 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Samaa moraalipsykologista mallia voidaan soveltaa myös liberalismiin ja muihin sekulaareihin kollektivistisiin ideologioihin.

Valkea kirjoitti...

Edit on pieniä lisäyksiä kirjoituksen loppuosaan.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto