Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Nuori sosialisti ja yhteiskunnan elämänkaari (edit)

 Nimimerkki Sammalkieli on nuori sosialisti-intellektuelli, joka kirjoittaa blogia seuraavassa osoitteessa:


http://sammalkieli.blogspot.com/


Olen silloin tällöin kommentoinut hänen kirjoituksiaan. Keskustelumme on usein noudattanut kaavaa, jossa minä tuon esiin idealisoidun ja ideologisen sosialismin ongelmakohtia tai uusia näkökulmia, ja sitten Sammalkieli yrittää vastauksessaan parhaansa mukaan ratkaista esitetyn ongelman, selittää sen pois, sulauttaa uuden näkökulman sosialistiseen kontekstiin tms. Niiltä osin kuin tämä prosessi lisää Sammalkielen ymmärrystä, eikä johda ongelman tai näkökulman huomiotta jättämiseen, siitä on vaihtelevassa määrin hyötyä. Vaikka Sammalkielen ajattelussa on ideologista dogmaattisuutta, hän on osoittanut paikoin myös kykynsä oppimiseen, järkevään muutokseen ja tarvittavaan politiikan asiainkohtien laajaan ja luovaan yhdistelyyn. Se on enemmän kuin useimmilla sosialisteilla. Jää nähtäväksi mihin tämä kehityskulku johtaa pitkällä tähtäimellä.


Jos em. keskustelu siirretään metatasolle, sanoisin:


Valtio- ja yhteiskuntajärjestelmissä mitkään ideologiset haaveet eivät toteudu. Yhteiskunnallisissa systeemeissä, ja niiden eliniässä ja tuloksissa on suuria eroja, mutta kaikki systeemit epäonnistuvat ja kuolevat lopulta. Käytännössä ei ole mitään keinoa luoda pysyvää onnistunutta systeemiä. Siitä päivästä lähtien kun systeemi luodaan, se alkaa tuottamaan kumuloituvia negatiivisia prosesseja; epäonnistumisia, ongelmia ja omaa kuolemaansa. Ainoastaan systeemin alku- ja rakennusvaiheessa systeemin myöhempi epäonnistuminen hämärtyy hetkeksi. Parhaimmillaan psykologisesti miellyttävää alkutilaa (systeemistä riippuen alkutila voi olla myös helvetillistä aikaa) ei voida jatkaa loputtomiin, muuten aletaan rakentaa turhaa, ja kuluttaa työtä ja energiaa hukkaan. Ihmiset kyllästyvät ja väsyvät sellaiseen, ja nousevat lopulta passiiviseen tai aktiiviseen kapinaan.


Jos systeemi perustuu tasa-arvoon ja tasapäistämiseen, vastustus nousee etupäässä niiden keskuudesta, joiden kehittyminen estyy ja työn hedelmät valuvat muille tai joiden erityispiirteet painetaan samaan tasoon muiden kanssa. Jos systeemi perustuu työhön, vaurastumiseen, omaisuuteen ja näistä seuraaviin itseään ruokkiviin eroihin ja keskittymiseen, vastustus nousee pääasiassa niiden keskuudesta, jotka jäävät tavalla tai toisella ilman, tai toimivat keskittyneiden organisaatioiden ulkopuolella. Jos systeemi on edellisten sekamuoto, vastustus nousee monista eri suunnista. Jos systeemi on salliva, vastustus nousee useimmiten niiden keskuudesta, jotka kohtaavat ja näkevät siitä seuraavaa kaaosta ja haittoja. Jos systeemi perustuu selkeille ja pysyville säännöille, perinteille ja tavoille, ja niiden ylläpitämiselle, vastustus nousee todennäköisimmin niiden keskuudesta, joille sallivuus ja sosiaalisten rajojen rikkominen on tärkeää. Jos systeemi perustuu pakkovaltaan, suora tai epäsuora vastustus nousee kaikkialta, mutta erityisesti niiden keskuudesta, joille partikularistinen ja/tai individualistinen vapaus ja autonomia ovat tärkeitä. Jos systeemi on byrokraattinen ja keskittynyt valtio, vastustus nousee kaikkialta, mutta selkeimmin pienten ja keskisuurten toimijoiden keskuudesta.  Jne.


Ihmisten passiivinen (jättää tekemättä, tekee huonosti tai puutteellisesti, vastustaa epäsuorin keinoin jne.) ja aktiivinen yhteiskunnallinen vastustus perustuu siihen, että he haluavat kaikissa tilanteissa, ja sosiaalisissa ja yhteiskunnallisissa ympäristöissä estää heikentymästä, pitää yllä ja parantaa omaa, läheistensä, ystäviensä ja sukulaistensa asemaa. Vastustus on suurelta osin perinnöllisiin taipumuksiin pohjautuvaa, mutta samalla suhteellinen ja avoin tavoite, joka määräytyy lopullisiin uomiinsa systeemin mukaisesti. Ihmisten tavoitteet joutuvat aina tavalla tai toisella ristiriitaan systeemin kanssa. Kansalaisten vastustusta ei voida koskaan poistaa hyvää tai pahaa tekemällä, ainoastaan jossain määrin säädellä vastustuksen laatua ja määrää, tai lykätä sen ilmenemistä. Hieman metaforisesti ilmaistuna ihminen on kehittynyt oloissa, joissa hän vertaa itseään sataan ihmiseen, joista kymmenellä on yksi banaani enemmän kuin hänellä. Yhteiskunnassa, jossa hän vertaa itseään miljooniin ihmisiin monin ja monimutkaisin tavoin, ja jossa kaikenlaiset yksilölliset ja kollektiiviset erot ovat räikeitä, ihmiset ovat jatkuvassa tyytymättömyyden tilassa. Ihme on paremminkin se, että ihmiset eivät ole jatkuvasti vihaisia ja pysyvässä kapinatilassa. Jos yhteiskunta poistaa systemaattisesti ihmisten välisiä eroja (sivuutamme tässä siihen usein liittyvän väkivallan ja siihen aina liittyvän pakottamisen, jotka synnyttävät vastustusta), pienet erot alkavat paisua ihmisten mielissä suuriin ja lopulta jopa järjettömiin mittasuhteisiin. Samalla tavalla monissa hevoskilpailuissa ja joissain autokilpailuissa aikatasoituksilla, painoilla ja muilla kilpailijoiden nopeutta tasoittavilla järjestelyillä suhteellisen leppoisasta suurten erojen kilpailusta saadaan kovaa ja armotonta. Vain suhteellisen samanlaisten ihmisten ja laajakirjoisten sosiaalisten suhteiden pienyhteisöissä melko pitkälle viety tasa-arvo voi toimia, jos yhteisön jäsenet haluavat tasa-arvoa. Yhteiskunta useimmiten auttaa ja turvaa ihmisiä, vahvistaa ihmisten yksilöllisiä ja yhteistyökykyjä sekä yhteistoiminnan mahdollisuuksia joissakin systeemille edullisissa dimensioissa. Sikäli kuin näistä on ihmisten mielestä heille hyötyä, ihmisillä on taipumus unohtaa se ja keskittyä siihen mitä heillä ei vielä ole, ja siihen miten systeemi estää tai ei mahdollista sen saamista tai saavuttamista.


Jos eliitti ratkaisee systeemin ongelmia eliitin kansainvälisten valtatavoitteiden kannalta edullisesti tekemällä pahaa, esim. tuhoamalla pikkuhiljaa ja epäsuorasti ihmisten sosiaalista maailmaa ja uusintamista ylläpitävät paikalliset ja partikularistiset traditiot, voi olla, että ne lopulta suurelta osin tuhoutuvat ja ihmiset menettävät niiden tuomat hyödyt, ennustettavuuden ja jatkuvuuden. Mutta jos rakentavat traditiot tuhoutuvat, niiden tilalle alkaa rakentua systeemiä hajottavat ja eliittiä vastustavat traditiot, joista on eliitille ja systeemille enemmän haittaa kuin alkuperäisistä traditioista. Alkuperäiset traditiot täyttivät säännöllisesti ja/tai ennustettavasti toistuvilla sosiaalisilla toimillaan ihmisten tärkeän psykologisen lokeron, ja niistä saatavat hyödyt (sosiaaliset, psykologiset, uskonnolliset, taloudelliset, järjestykselliset, moraaliset jne.) kiinnittivät ihmisten huomion ja energian niihin. Ilman alkuperäisiä traditioita ihmiset ovat suoraan yksilöinä ja ryhminä systeemiä vastassa, ja systeemissä toistuvasti kohdatut esteet ja puutteet alkavat yhä enemmän täyttää traditioille kuuluvan psykologisen lokeron. Ihmisten kommunikoidessa monin tavoin syntyy pikkuhiljaa kollektiivinen systeemiä ja eliittiä vastustava sitkeä traditio. Sitä eliitti ei pysty hävittämään eikä hallitsemaan, koska se on syntynyt nimenomaan vastustamaan, tarkkailemaan, havaitsemaan ja nakertamaan hajalle systeemiä, ja eliittiä ja eliitin toimia.


Jos eliitti yrittää ratkaista systeemin ongelmia hyvällä tai "hyvällä" (yhteiskunnan hyvä ei ole koskaan yksiselitteisesti ja universaalisti hyvä), esimerkiksi runsaalla sosiaaliturvalla, siitä syntyy negatiivisia ulkoisvaikutuksia. Sosiaaliturva alkaa passivoida sosiaaliturvan varassa eläviä, luoda motivaation puutetta, ja ehkäistä ihmisten hyödyllistä yhteistoimintaa, sekä aiheuttaa katkeruutta ja vastustusta niissä, jotka kustantavat sosiaaliturvan. Kyse on paljon enemmästä kuin sosiaaliturvaan käytettävästä rahamäärästä ja de facto yhteiskunnan menettämistä tuloista. Työtä tekevät tuntevat vaistomaista vastavuoroisuuden psykologiaan perustuvaa inhoa niitä kohtaan, jotka makaavat kotona heidän rahoillaan. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja kauaskantoisista tulevaisuuteen vaikuttavista periaatteista. Tämän tilanteen korjaamiseksi ihmiset ovat valmiita aiheuttamaan itselleen kustannuksia ja kestämään vastoinkäymisiä. Nämä ristiriidat, vastakkainasettelut ja ongelmat kuluttavat systeemiä.


Kun eliitti ratkaisee aikojen kuluessa paljon ongelmia (todellisia, kuviteltuja, vääriä, yleishyviä, puolueellisia, eliittiä palvelevia jne.), systeemiin alkaa kertyä instituutioita ja ne kasvavat; systeemi kasvaa ja monimutkaistuu; systeemin säännöt lisääntyvät ja monimutkaistuvat; ja ihmisten määrä kasvaa ja keskittyy. Systeemi alkaa muuttua kömpelöksi, muutoskyvyttömäksi, kalliiksi ja ihmisille haittoja aiheuttavaksi. Eliitin on vaikea luopua jo rakennetuista ja vakiintuneista instituutioista, ja muista systeemin konkreettisista tai abstrakteista osista. Tämä synnyttää ikääntyvässä systeemissä lisää kansalaisten vastustusta. Kun systeemi  on nuori, eliitti on usein valmis tavalla tai toisella pitämään yllä systeemin integraation ja jatkuvuuden kannalta tärkeitä 5 tai 6 moraalista hyvettä; 1) hoiva ja huolehtiminen 2) oikeudenmukaisuus ja vastavuoroisuus 3) sisäryhmämoraali ja lojaliteetti 4) auktoriteetit ja kunnioitus 5) puhtaus ja pyhyys 6) kansalaisten vapauden ja rajoituksien tasapainoinen suhde, jossa rajoitukset koskevat myös valtion toimivaltaa ja oikeuksia. Systeemin vanhetessa, monimutkaistuessa, täyttäessä suurimman osan yhteiskunnan potentiaalisista ekolokeroista ja vakiinnuttaessa kansainvälisen kaupan, eliitti korruptoituu (ja kansalaiset ainakin osittain); muuttuu mielikuvituksettomaksi; ei ole enää valmis tekemään yhteiskunnan jatkuvuuden ja kestävyyden kannalta tarpeellisia uhrauksia; alkaa tavoitella enemmän välitöntä tai lyhyen tähtäimen hyötyä; alkaa tavoitella maksimaalista henkilökohtaista valtaa yhteiskunnan eduista välittämättä; jne. Eliitti alkaa pitämään yllä ja suosimaan vain kahta ensimmäistä moraalihyvettä ja kuudennetta siten, että he poistavat siitä valtiota ja suuria organisaatioita/ byrokratioita rajoittavat kohdat. He muuttavat siihen liittyvän kansalaisten oikeuden järjestää henkilökohtainen elämä ja/tai paikallinen yhteisö haluamallaan tavalla valtion ja muiden organisaatioiden siihen puuttumatta, ohueksi ja pinnalliseksi muotiin, kulutukseen ja organisaatio- ja byrokratiariippuvuuteen perustuvaksi elämäntapavapaudeksi. Nämä muutokset universalisoivat jäljelle jääneet moraalihyveet ja tästä seuraa lähes aina mm. haitallisen maahanmuuton käynnistyminen. Samalla moraalihyveiden ylläpitäminen siirtyy ihmisten sisäistämistä ja ymmärtämistä hyveistä suuremmassa määrin ulkoisella pakottamisella; manipuloinnilla; de facto propagandalla (vaikka se olisi naamioitu esim. viihteeksi tai "puolueettomiksi" asiaohjelmiksi); valvonnalla; laajakirjoisilla rangaistuksilla ja valikoivan puolueellisilla palkkioilla; ja yhteiskunnallisen ympäristön säätelyllä ylläpidetyksi. Nämä moraalihyveiden muutokset ovat merkkinä siitä, että yhteiskunnan elämänkaari on kääntynyt loppusuoralle.


Yhteiskunta on niin laaja ja monimutkainen multiparametrinen kokonaisuus, että ihmiset eivät pysty ymmärtämään ja käsittelemään sitä mielessään riittävästi. Ihmisen koko ajattelu koostuu yksinkertaistavista heuristiikoista (joita on, riippuen siitä miten ne halutaan jaotella, useita satoja), jotta ihminen pystyisi käsittelemään omiin tarpeisiinsa riittävästi paikallisesta sosiaalisesta ja muusta ympäristöstä tulevaa informaatiota. Suuri ja monimutkainen yhteiskunta heikentää, laajentaa ja lisää tarvittavia heuristisia prosesseja suhteessa ympäristöön. Heuristiikat, jotka olisivat ihmisille sopivassa pienessä ympäristössä riittäviä tai juuri ja juuri riittäviä, muuttuvat laajassa ja monimutkaisessa yhteiskunnassa lähes sokeutta, kuuroutta ja käsityskyvyn puutetta vastaaviksi vammoiksi. Todennäköisesti pahin tällaisen vammautumisen laji koskee suhteessa muihin ihmisiin älykkäitä ja osaavia ihmisiä, jotka sosiaalinen vertailu ja toisenlaisiin ympäristöihin sopiva itseluottamus saa kuvittelemaan itsensä kyvykkäiksi ymmärtämään, käsittelemään ja säätelemään yhteiskunnan multiparametrista toimintaa. Tämän vaikutusta lisäävät informaation hankinnan, jakamisen, valikoinnin ja käsittelyn pullonkaulat ja puutteellisuudet; työnjaosta syntyneet kapeat osaamisalueet; organisaatioiden kaavamaiset mekanistiset toimintamallit; ja (paradoksaalisesti suhteessa edelliseen) organisaatioiden koordinoinnin ja yhteisten ammattikielien puute. Ihminen ymmärtää kohtuullisen hyvin omaa henkilökohtaista ja läheistensä resurssien käyttöä, ja paikallista sosiaalista ja muuta ympäristöä. Suuressa ja monimutkaisessa yhteiskunnassa ihmiset tulisi opettaa pyrkimykseen falsifioida omia suunnitelmiaan, yksinkertaistuksiaan, käsityksiään jne., ja ymmärtämään, että sen jälkeenkin ne ovat radikaalilla tavalla riittämättömiä. Voi tosin olla, että tällaisen ajattelutavan hyödyt osin menetettäisiin sen takia, että se saattaa aiheuttaa keskimääräisen positiivisen itseluottamuksen, motivaation, toimintatarmon ja päätöksentekokyvyn heikkenemistä.


Jne.


Joten, Sammalkieli, kun kirjoitan blogiisi kommentteja esim. sosialistisen systeemin ongelmakohdista, en oikeastaan odota, että vastaisit minulle yhtäkkiä keksimälläsi ratkaisulla, joka tyydyttää sinua ja saa sinut unohtamaan koko ongelman; onhan ongelma nyt selitetty pois päiväjärjestyksestä ja havaittu älyllis-looginen vuotokohta on julkisesti "paikattu". Odotan paremminkin sitä, että ymmärtäisit kuinka puutteellisia ja virheellisiä kaikki systeemit ovat, mukaanlukien sosialistinen systeemi. Että ymmärtäisit matkustavasi keskusjohtoisen sosialistisen systeemin käytännön toteutuksella ihmisten psykologiseen vastavirtaan, joka tekee siitä keskimääräistä systeemiä ongelmallisemman, puutteellisemman, virheellisemmän ja lyhytikäisemmän. Ei ole mitään keinoja korjata niitä, ainakaan sellaisia keinoja, jotka eivät aiheuttaisi alkuperäisiä ongelmia suurempia ongelmia. (Käytännön sosialismi on erotettava ihmisten sosialistisista toiveista, kuvitelmista ja harhaluuloista, jotka syntyvät siitä, että he projisoivat pienen yhteisön kokoisesta ja siihen sopeutuneesta tunne- ja ymmärrystasosta laajaan ja monimutkaiseen yhteiskuntaan. Niiden välillä on suuri kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen ero.). Että ymmärtäisit yhteiskunnallisten päätösten, katsoivatpa kansalaiset ne hyviksi, huonoiksi tai pahoiksi, aina käynnistävän monimutkaisia prosesseja ja seurausvaikutuksia, jotka rapauttavat, heikentävät ja tuhoavat systeemiä. Päätösten tekijät voivat parhaimmillaan ja taidokkaimmillaan lähinnä luovia prosessien verkostossa ja aiheuttaa haluttuja väliaikaisia pyörteitä siellä täällä. Että ymmärtäisit ihmisten ja erityisesti itsesi radikaalin puutteellisuuden systeemien suunnittelussa ja niiden käytännön hallinnointitehtävissä, ja ettei ole mitään keinoa korjata tätä asiaintilaa.


Ainoa potentiaalisesti ikuinen, kestävä ja toimiva sosiaalinen systeemi on yhteisöverkosto.

*** 



Liberaali systeemi lähenee loppuaan:



http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=1364

11 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Edit on tekstin hiontaa ja pientä parantelua.

LS kirjoitti...

Off-topic.

Et ole kirjoittanut vähään aikaan mitään varsinaisesti libertarismiin liittyvää. Ei ole tullut kommentoitua.

Luin The Strory Of Real Science:n. Vuoden paras teksti. Charltonin havainnot vastaavat pitkälle omiani. Mutta siinä oli myös paljon uutta minulle.

Charlton myös sivuaa taloustiedettä, ja on aivan oikeassa että nykyinen keynesiläis-neoklassinen taloustiede on huonoa. Itävaltalainen taloustiede täyttää Charltonin asettamat oikean tieteen kriteerit. Jos itävaltalaisesta taloustieteestä lukisi vain yhden kirjan, se olisi Murray N. Rothbardin Man, Economy, and State, with Power and Market

Joko sinä olet lukenut Henry Hazlittin Economics In One Lesson:in?

The whole of economics can be reduced to a single lesson, and that lesson can be reduced to a single sentence. The art of economics consists in looking not merely at the immediate but at the longer effects of any act or policy; it consists in tracing the consequences of that policy not merely for one group but for all groups.
- Henry Hazlitt, Economics In One Lesson

Valkea kirjoitti...

LS,

Luen niin paljon tietokoneelta ja kirjoista, että olen kuunnellut paljon Mises instituutin audio- ja videoluentoja lepuuttaakseni silmiäni. Ne ovat hyviä ja kattavia. Jos tulkitsen oikein, Hazlittin kirja on eräänlainen tiivistelmä libertarismista? Olen kuunnellut esimerkiksi koko Misesin Human Action kirjan äänitallenteina, sekä libertaristien laajoja konferenssiluentokokoelmia kokonaan tai lähes kokonaan läpi. Kirjamuodossa olen itseasiassa lukenut vain Misesin Bureaucracy -kirjan. Lisäksi minulla on Misesin Human Action ja Socialism kirjat. Jonkin verran olen lukenut myös Mises Instituten artikkeleita. Oletan, että nämä kattavat ainakin libertarismin tärkeimmät aiheet? Libertaristiajattelijoista oma suosikkini on Hoppe.

Libertarismia olen käsitellyt kirjoituksissani epäsuorasti. Esimerkiksi tämä kirjoitus pyrkii osoittamaan syitä siihen miksi keskusjohtoinen ja byrokraattinen suunnittelu toimii joko huonosti tai ei ollenkaan. Libertarismissa hyvää on mielestäni se, että se mahdollistaa laajan vapauden järjestää monenlaisia paikallisia sosiaalisia yhteistyökuvioita ja verkostoitumismalleja byrokratioiden ja keskittyneiden organisaatioiden häiritsemättä. Puutteena on se, että libertarismi useimmiten pysähtyy siihen mihin prakseologiakin. Käytännön elämässä on kuitenkin pakko pohtia sellaisia kysymyksiä kuin, "Onko kulutus automaattisesti hyvä asia vai liittyykö siihen myös negatiivisia piirteitä?" ja "Mitä seurauksia liberaalista kulutus- ja elämäntapakuttuurista on ihmisille?"

Mukava kuulla, että Charltonin kirjasta oli hyötyä.

Valkea kirjoitti...

Tallensin Man, Economy And State kirjan, ja katson löytyisikö sille jostain välistä sopivaa lukuaikaa. Kiitos.

Valkea kirjoitti...

Sammalkielelle on nyt entistä selvemmin valjennut se, että nykyinen liberaali kapitalismi on melkein samalla tavalla keskusjohtoista byrokraattista suunnittelua kuin sosialistisen valtion suunnittelu. Sammalkieli taitaa vain vetää siitä sen johtopäätöksen, että se oikeuttaa ja osoittaa oikeaksi sosialistisen keskusjohtoisen suunnittelun. No, hänestä tulee sitten aikanaan samanlainen harmaa ja manipuloiva organisaatiobyrokraatti kuin kaikista muistakin ja hän menettää sen rehellisyyden, joka hänellä vielä on (viittaan kirjoituksen loppuosaan):

http://sammalkieli.blogspot.com/2011/10/kuulumisia.html

LS kirjoitti...

Kun olet kuunnellut jo Human Actionin, niin EIOL:ia ei tarvitse enää lukea.

Jos sinulla on tuttavia joita kiinnostaa libertarismi tai itävaltalainen taloustiede, niin suosittelen heille EIOL:ia (noin 200 sivua) ja Rothbardin Mitä valtio on tehnyt rahallemme? (noin 120 sivua) koska ne ovat lyhyitä, selkeitä ja suoraansanottuna erinomaisia johdantoja austro-libertarismiin. EIOL:issa kumotaan 25 yleistä talouteen liittyvää myyttiä kuten Broken Window Fallacy. MVOTR:issa käydään rahan olemuksen perusteet. Kumpikaan (EIOL & MVOTR) ei ole tiivistelmä austro-libertarismista, mutta ne ovat erinomaisia johdantoja siihen.

Näiden jälkeen voi hypätä jo suoraan altaan syvään päähän eli MES&PM:ään (Man, Economy, and State, with Power and Market). Toki sen aloittaa suoraankin, mutta se on yli 1300 sivua.

MES&PM: It began as a guide to Human Action, and it swelled into a treatise in its own right. Rothbard worked many years on the book, even as he was completing his PhD at Columbia University. He realized better than anyone else that Mises's economic theories were so important that they needed restatement and interpretation. But he also knew that Misesian theory needed elaboration, expansion, and application in a variety of areas. The result was much more: a rigorous but accessible defense of the whole theory of the market economy, from its very foundations.

Itävaltalainen taloustiede on toki kehittynyt tästä kirjasta (1962) eteenpäin (esim. IPR:n [Intellectual Property Rights] suhteen), mutta ei älyttömästi. MES&PM sisältää siis melko hyvin Itävaltalainen taloustieteen ytimen.

Rothbard jatkoi siitä miihin Mises jäi ja Hoppe jatkoi siitä mihin Rothbard jäi.

Libertaristiajattelijoista oma suosikkini on Hoppe.

Elossa olevista itävaltalaisista taloustieteilijöistä Hoppe on ehkä arvostetuin, eikä syyttä.

"Onko kulutus automaattisesti hyvä asia vai liittyykö siihen myös negatiivisia piirteitä?"

Esim. Pasi Matilainen on sivunnut tätä aihetta. Ilman keskuspankkia ja FRB:tä (Fractional Reserve Banking) olisi todennäköisesti pieni hintadeflaatio. Ja tämä tödennäköisesti saisi ihmiset arvostamaan säästämistä enemmän mikä ajaisi ihmisiä arvostamaan hyödykkeissä enemmän kestävyyttä. Ja tämä vähentäisi ns. krääsäkulutusta.

Valkea kirjoitti...

Vastaan huomisen puolella.

Valkea kirjoitti...

Tallensin mainitsemasi lähteet linkkeihin. Kiitos.

Mainitsen seuraavista kirjoista, joista voit tietysti vapaasti valita ei mitään, osan tai kaikki. Pointti kuitenkin on, että suuri ja monimutkainen organisaatiomuoto itsessään tuo ihmisistä huonoimpia puolia esiin kaikilla tasoilla johtajista alimman statuksen työntekijöihin saakka; houkuttelee huonoja aineksia ja suosii heidän pääsyään erityisesti johtaviin asemiin; sekä muokkaa ja houkuttelee työntekijöitä kaikenlaiseen suoraan ja epäsuoraan negatiiviseen toimintaan. Tarkoitukseni ei ole ottaa näillä poliittista kantaa suuntaan tai toiseen, tai olla puolueellinen jonkin statustason suhteen, vaan kiinnittää organisaatioiden eri tasojen kautta huomiota itse organisaatiomuotoon. Suodata lukiessa mielessäsi pois kaikki poliittinen julistus, poliittinen puolueellisuus ja poliittinen korrektius, jotta saat niistä neutraalin tiedon:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.com/2011/04/organisaatio-teoria-valta-teoria.html

http://www.amazon.com/Snakes-Suits-When-Psychopaths-Work/dp/0061147893/ref=pd_sim_b_47

http://www.amazon.com/Misbehavior-Organizations-Research-Management-Psychology/dp/0805843329/ref=sr_1_112?s=books&ie=UTF8&qid=1306170306&sr=1-112

http://www.amazon.com/Moral-Mazes-World-Corporate-Managers/dp/0199729883/ref=pd_sim_b6

Bonuksena tämä viimeinen, joka valottaa tieteellisen suunnittelun tiedostamatonta päämäärää ja lopputulosta yhteiskunnassa:

http://www.columbia.edu/cu/augustine/arch/lewis/abolition3.htm

Valkea kirjoitti...

Pidän todennäköisenä sitä, että seuraava Sammalkielen kirjoitus on tunnetasolla epäsuora vastaus tähän kirjoitukseeni tai alitajuntaisesti inspiroitunut siitä:

http://sammalkieli.blogspot.com/2011/10/flagellantit.html

Mutta Sammalkielen epäsuora tulkinta tai inspiraatio on väärä, tosin ymmärrettävä hänen nuoruutensa ja siihen liittyvän "pesänrakentamisvaiston" takia. Nuoren miehen täytyy olla riittävän optimistinen, jotta hän saa elämänsä ja uransa rakennettua. Kirjoitukseeni ei kuitenkaan liity minkäänlaista negatiivisuutta tai itsensäruoskintaa, ainoastaan neutraalit, mutta psykologisesti vaikeat tosiasiat sellaisina kuin ne ovat. Itse en lannistu niistä, menetä energiaani tai päätöksentekokykyäni, enkä vähennä sen älykkyyden käyttöä joka minulla on. Kuten kirjoituksessani mainitsin, joihinkin ihmisiin ne saattavat vaikuttaa negatiivisesti, ja se johtaa helposti tosiasioiden kieltämiseen; tyynnyttävien vaihtoehtoisten, mutta valheellisten tai väärien (usein tunnepitoisten) rationalisointien keksimiseen; tai näennäisesti tasapainottavien "vastasyytösten" (vastaan jotain imaginaarista) esittämiseen.

Tähän kirjoitukseen erityisesti liittymättä Sammalkieli jatkaa:

http://sammalkieli.blogspot.com/2011/10/anekdootti.html

Mutta kuihduttavaa ja rapauttavaa kritiikkiä voidaan esittää kaikkia systeemejä vastaan, myös Marxin systeemiä, jonka anekdootin kirjoittaja on selvästikin nostanut epäjumalan asemaan lisäämällä uskonnollisen "rauha Marxille" hänen nimensä perään. Kysymykseksi jää mikä kritiikki on pelkästään valikoivasti puolueellisen nihilististä tai universaalisti nihilististä; mikä kritiikki on rakentavuuden valekaapuun pukeutunutta henkilökohtaista vallan- rahan- ja kunnianhimoa; ja mikä kritiikki aidosti mahdollistaa kestävää rakentamista ilman liian kattavaa ja yhdenmukaista jäykkää tai universaalia kaavaa. Itseään palvelevia puolueellisia ja ideologisia vastauksia ei hyväksytä vastauksiksi.

LS kirjoitti...

Mainitsen seuraavista kirjoista, joista voit tietysti vapaasti valita ei mitään, osan tai kaikki. Pointti kuitenkin on, että suuri ja monimutkainen organisaatiomuoto itsessään tuo ihmisistä huonoimpia puolia esiin kaikilla tasoilla johtajista alimman statuksen työntekijöihin saakka [...] Tarkoitukseni ei ole ottaa näillä poliittista kantaa suuntaan tai toiseen, tai olla puolueellinen jonkin statustason suhteen, vaan kiinnittää organisaatioiden eri tasojen kautta huomiota itse organisaatiomuotoon.

Jos joku noista kirjoista on ilmaiseksi luettavissa (torrent tjsp.) voin ainakin niistä yhteen tutustua, koska niitä suosittelit. Mutta minulla on tällä hetkellä niin paljon lukemista ja tekemistä, että joudun valitettavasti lykkäämään sen lukemisen ensi vuoteen.

Valkea kirjoitti...

Siinä tapauksessa suosittelen Kevin A. Carsonin Organization Theory -kirjaa siinä olevan laajan ja monipuolisen suuria keskitettyjä ja monimutkaisia organisaatioita koskevan tiedon takia (ilmainen, pdf-muoto). Toisaalta paikoin katkeruus ja poliittinen julistaminen vääristää Carsonin ajattelua, joten suosittelen suodattamaan mielessään ne pois. Tosin nekin on hyvä säilyttää muistissa erillisessä lokerossa, koska ne informoivat poliittis-ideologisesti merkittävästä vasemmistolaisesta suhtautumis- ja ajattelutavasta. Carsonin analyysi viittaa yhteisöjen suuntaan, mutta niistä Carson ei ymmärrä mitään:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.com/2011/04/organisaatio-teoria-valta-teoria.html

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto