Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

perjantai 18. marraskuuta 2011

Sosialismin ja kapitalismin homoavioliitto (edit)

Usein jonkin ideologian, kuten libertarismin, kehittyminen tapahtuu virheitä ja loogisia ristiriitaisuuksia korjaamalla.

Thomas Taussi kirjoittaa itsestään Blogger-profiilissa:

"Olen helsinkiläinen 19-vuotias kauppatieteiden ylioppilas. Erityisen kiinnostunut olen taloustieteistä, mutta myös tietotekniikka, luonnontieteet ja yhteiskuntafilosofia kiinnostavat. En pidä politiikasta, mutta sitä tulee seurattua, ja välillä koen tarpeelliseksi käsitellä ajankohtaisasioita blogissani. Linjaan välillä myös ikuisuuskysymyksistä, ja saattaa joukkoon mahtua jokunen valistusmielinen esitelmäkin. Kannatan klassisia länsimaisia arvoja kuten monipuolista yksilönvapautta, sananvapautta sekä tasa-arvoa lain edessä. Kannatan erityisesti vapautta yksityisomaisuuteen, eikä ihmistä tulisi pitää välineenä valtiollisille suunnitelmille ja kohdella sen mukaisesti. Vapaaehtoista yhteisomistusta vastaan minulla ei ole mitään, mutta valtion laajuista sosialismin ja suunnitelmatalouden soveltamista sekä tasapäistämistä en hyväksy."

Taussi kirjoittaa:

"Rajoittamaton demokratia näkee kansanenemmistön arvokkaimmaksi auktoriteetiksi, jolla on oikeus päättää lähes kaikesta. Tämä on tunnusomaista nykyisille länsimaille. Rajoittamaton demokratia kulkee käsi kädessä vahvan valtiojohtoisuuden kanssa, sillä rajoittamaton valtiokoneisto voi kansan hyväksynnällä puuttua ihmisten välisiin sopimuksiin, kuten markkinoihin. Myös rajoittamattomassa demokratiassa on perustuslaki, mutta sisällöllisesti se ei puolusta yksilölle kuuluvaa vapautta päättäjien mielivallalta. Rajoittamaton demokratia edustaa kollektivismia.

Rajoitettu demokratia, toiselta nimeltään perustuslaillinen tasavaltalaisuus näkee yksilön arvokkaimmaksi toimijaksi. Yksilöllä on lähtökohtaisia oikeuksia, joihin edes kansanenemmistöllä ei ole oikeutta puuttua. Nämä oikeudet on kirjattu vahvaan perustuslakiin. Vaikka toisin saattaisi luulla, tämä yksilönoikeuksia painottava näkökulma on rajoitettua demokratiaa vanhempi. Se on peräisin 1700-luvulta, ja sen tunnetuimpiin puolestapuhujiin lukeutui mm. Yhdysvaltain perustajaisät sekä oikeusvaltion isä Immanuel Kant (1724-1804). Rajoitetun demokratian kantava ajatus on individualismi.
"

- Individualismi ja kollektivismi eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toistensa edellytyksiä. Kun hallitseva ideologia ja järjestelmä alkaa hajottaa paikallisia yhteisöjä yksilöiksi ja individualisteiksi ja onnistuu siinä, ihmisten omat ja heidän kykyihinsä sopivat, kestävät ja vastustuskykyiset sosiaaliset, talous-, riskinhallinta ja pienvaltarakenteet hajoavat. Tästä syntyvä valtatyhjiö pyrkii automaattisesti täyttymään jollain muulla. Yksilö on aina heikko kaikenlaisia valtakeskittymiä vastaan. Koska yksilöt ovat valtakentässä yksin valtiota ja suuryrityksiä vastassa, valta kertyy asteittain valtiolle ja suuryrityksille, jotka järjestävät yksilöt kollektiiviksi. Liberaali yhteiskunta on erittäin kollektiivinen, mutta sitä häivytetään käyttämällä useimmiten epäsuoraa yhteiskunnallisen ympäristön, teknologian, insentiivien, lukuisten pienten rangaistusten, ulossulkemisten, estämisten ja sosiaalisen ympäristön valtaa. Tarvittaessa käytetään suoraa käskyvaltaa ja väkivaltaa. Lisäksi luodaan pseudoindividualismia kuluttamalla yksilöllisillä mielikuvilla markkinoituja massatuotantotuotteita ja rihkamaidentiteettejä (käyttämällä esim. nahkatakkia tai samettitakkia henkilö luo erilaiset "identiteetit", vaikka hän ei muutu siitä olennaisesti miksikään / contra se, että henkilö muuttaa itseään pitkäaikaisella harjoittelulla, työllä, ponnisteluilla); vähättelemällä ja tekemällä näkymättömäksi valtion ja suuryritysten valtaa ihmisten käytännön elämässä (tälle vastakkaisena trendinä vastustajiksi määriteltyjä "paljastetaan" osittain, tai "kokonaan", jos he ovat liberaalin konsensuksen ulkopuolella); moderneilla kirkkaiden valojen ja kimmeltävien pukujen versioilla "leivästä ja sirkushuveista"; massatuotettujen pseudoindividualististen työrutiinien ja  -rakenteiden luomilla illuusioilla; jne.

Nykyinen globaali kollektiivinen liberaali valta näyttää tältä:

http://www.newscientist.com/article/mg21228354.500-revealed--the-capitalist-network-that-runs-the-world.html

Kun siihen lisätään valtioiden ja ylikansallisten byrokratioiden valta, kollektiivisen vallan kuva on kutakuinkin täydellinen. Artikkelissa mainitut tutkijat ovat valtion byrokraatteja, ja he ovat siten taipuvaisia kritisoimaan suuryrityksiä enemmän kuin valtioita. Toisin kuin tutkijat implisiittisesti väittävät, rakenne on pitkäaikaisen ja maailmanlaajuisen tarkoitushakuisen, suunnitellun ja tavoitteellisen vallankäytön tulos, riippumatta siitä ovatko nämä tavoitteet olleet kussakin vallankäytön yksittäistapauksessa implisiittisiä tai eksplisiittisiä, epäsuoria vai suoria. Esim. suuryrityksen johtaja, joka suunnitelmallisesti laajentaa kansainvälisiä omistuksiaan tuottoja lisätäkseen, laajentaa samalla kansainvälistä verkottunutta valtaansa vähintäänkin implisiittisesti suunnitellen, useimmiten eksplisiittisesti. Se, että rakenteen muoto on yleisesti luonnossa havaittava, kertoo vain siitä, että sen lopullinen muoto on asettunut suhteellisen lähelle ihmisten ja organisaatioiden kollektiivisten kykyjen, mahdollisuuksien ja edellytysten valtamaksimia. Tämä ei sulje pois sattumien, yllättävien tapahtumien, hallitsemattomien tapahtumien jne. vaikutusta.

Taussi kirjoittaa:

"Ludwig von Mises sekä hänen seuraajansa kehittivät 1900-luvulla taloustieteen ohella yhteiskuntafilosofisia ja sosiologisia teorioita sivistyksestä ja traditiosta. Misesin näkemyksen mukaan ihmiset eivät vapaina hankkiudu konflikteihin, jos he ymmärtävät työnjaon mahdollistamat hyödyt. Tämä ymmärrys on kulttuurisidonnaista. Kamppailun ja varastamisen sijaan molemmat osapuolet alkavat tekemään yhteistyötä onnistuessaan edistämään omia päämääriään paremmin kuin yksin. Tämä tapahtuu ilman valtiollista suunnittelua ja pakottamista. Lisäksi se voi jäädä jopa toteutumatta sielläkin, missä valtio yrittää kovasti suunnittelullaan puuttua ihmisten elämään. Sivistys on siis jotain, mikä täytyy omaksua ja ymmärtää itse."

- Kauppa voi edistää sekä yhteistyötä, että konflikteja tilanteesta ja tekijöistä riippuen. Esim. silloin kun markkinat ja mahdollisuudet ovat vasta syntymässä, kasvumahdollisuuksia ja ekolokeroita on runsaasti saatavilla, kilpailijoita on suhteellisen vähän ja yhteistyötä syntyy helpommin. Markkinoiden täyttyessä, resurssien kuluessa ja kilpailijoiden lisääntyessä konflikteja alkaa syntyä yhä enemmän, ja niistä voi kehittyä sotiakin. Jälkimmäisessä tapauksessa konflikteja ei synny pelkästään tavaroiden ja palvelujen tuottajien ja kauppamiesten välille, vaan myös osittain salattuja konflikteja ja katkeruutta esim. kauppamiesten ja heidän asiakkaidensa välille. Asiakkaat voivat yhteiskunnallisten tilanteiden, mieltymystensä, tavoitteidensa, yhteensattumien, muotien, kilpailijoiden markkinoinnin jne. siirtymien ja vaihtelujen mukaan ottaa kauppamiehiltä pois kaiken mitä heillä on, ja se aiheuttaa usein salattua katkeruutta ja vihaa. Täyttyvillä markkinoilla kauppamiehet näkevät asiakkaansa usein välineellisinä ja hyväksikäytettävinä yksiköinä, ja ehkä vastenmielisinä, inhottavina ja typerinä objekteina, jotka on saatava vallankäytöllä tai manipuloinnilla kiinnitettyä tavalla tai toisella luotettavampaan ja pysyvämpään kulutussuhteeseen. Asiakkaita palveltaessa tekohymy on usein jäykkä ja leveä, ja ystävällisyys ja palvelualttius keinotekoista ja liioiteltua. Psykologiassa vastaava ilmiö tunnetaan nimellä reaktionmuodostus (reaction formation); joihinkin ihmisiin kohdistuvat vihan, inhon ja vastenmielisyyden impulssit saavat henkilön vaistomaisesti kompensoimaan sosiaalisten vaatimusten mukaisesti liioittelemalla ystävällisyyttä, liehittelyä ja arvostuksen antamista niin, että se näyttää hiukan keinotekoiselta. Tällainen taustalla vaikuttava tekijä voi olla osasyynä esim. kauppamiesten usein kannattamaan massiiviseen maahanmuuttopolitiikkaan, kantaväestön halveksimiseen ja toiseuden tekaistuun ihannoimiseen sosiaalisesti etäisiltä yksietnisiltä asuinalueilta. Tärkein syy niihin on useimmiten haalia keinolla millä hyvänsä lisää oletettuja kulutuskulttuuriin integroitavia kuluttajayksikköjä, de facto välittämättä niiden todellisista seurauksista yhteiskunnalle; täyttyvien markkinoiden psykologiaa sekin.

Suosittelen lukemaan seuraavat kirjoitukset ennen jatkamista:

http://thomastaussi.blogspot.com/2011/08/luentoni-libertarismista-politiikan.html

http://thomastaussi.blogspot.com/2011/07/keinotekoisten-tarpeiden-luominen-on.html

Taussi pitää liberaalia kulutusyhteiskuntaa hyvänä asiana ja ihannoi sitä, ja sosiaalivaltiota huonona ja pahana asiana, ja siten hän haluaa edellisen, mutta ei jälkimmäistä. Ilman sosiaalivaltiota ei kuitenkaan voi olla kulutusyhteiskuntaa ja kulutuskulttuuria; sosiaalivaltio on kulutusyhteiskunnan edellytys. Ennen sosiaalivaltiota ihmiset järjestivät suurimmalta osin omat sosiaaliset turvaverkkonsa sukulaisten kesken ja paikallisissa yhteisöissään pahojen päivien, sairastumisten, vanhuuden jne. varalle. Ihmiset olivat säästeliäitä; korjasivat vanhoja tavaroita; kierrättivät vanhoja tavaroita; pyrkivät varmistamaan, ettei mikään mene hukkaan; säilöivät itse kaikenlaista; kasvattivat ja osasivat kasvattaa itselleen ruokaa; osasivat korjata ja rakentaa kaikenlaista, ja siirsivät nämä taidot jälkikasvulleen; välttivät turhaa "rompetta ja tilpehööriä" (turhaa roinaa, tavaraa, rihkamaa, lisukkeita, lisätarvikkeita, ylenpalttista koristelua yms.); suunnittelivat, varastoivat ja varautuivat pitkälle tulevaisuuteen; jne. Tällaiset ihmiset ovat kulutusyhteiskunnan kuluttajien vastakohta, antikuluttajia, jotka muodostavat antikulutusyhteiskunnan. Esim. kun aikanaan alettiin myydä bulkkitavaraa, kuten jauhoja ja hiutaleita, tuotemerkityissä pakkauksissa, oli vaikeaa saada kuluttajia hyväksymään niitä. Ihmiset olivat tottuneet ostamaan jauhonsa irtojauhona luotettavaksi havaituilta ja tiedetyiltä kauppiailta, joiden tehtävänä oli varmistaa jauhojen hyvä laatu. Jauhot pakattiin asiakkaan haluamina määrinä pakkaukseen kaupassa. Jauhot olivat edullisia, ja kilpailu ja maine / maineen menetys pitivät laadun hyvänä. Tuotemerkkipakkauksissa asiakkaat olisivat joutuneet maksamaan samasta jauhosta paljon enemmän. He olisivat joutuneet maksamaan ylimääräistä hintaa tuotemerkistä, pakkauksesta ja pienemmistä vakioiduista ostoeristä. Tarvittiin monenlaista markkinointia, manipulointia, kulissien takaisia sopimuksia, maksettua pseudo-opetusta, korkean statuksen tuote-edustajia jne. ennenkuin tuotemerkkijauhot saatiin puskettua läpi säästäväisille, omatoimisille ja turhuuksia vältteleville ihmisille. Vastaava tilanne koski valmisruokia, joissa lisäksi tavalliset taitavat ruuanlaittajat tunsivat itsensä tarpeettomiksi, turhiksi ja kyvyttömiksi lämmittäessään jonkun tuottajan valmiiksi valmistamaa ruokaa, sekä petollisiksi, huonoiksi ja välinpitämättömiksi tarjotessaan sitä läheisilleen (jonkin hyvän tekeminen ja valmistaminen läheisille on rakkaudenosoitus). Ihmiset oppivat usein taitaviksi rakentajiksi ja korjaajiksi luonnostaan koti- ja kasvuympäristöissään, ja näiden taitojen tuhoamiseen tarvittiin laaja valtiollinen ns. deskilling koulutus. Jne. Sosiaalivaltio tuotti turvaverkkoja ja peruspalveluja, joiden implisiittinen sanoma oli: "Teidän ei tarvitse, eikä teidän pidä varautua huomiseen, säästää, varastoida, valmistaa, rakentaa, korjata, säilöä, kierrättää, suunnitella pitkällä tähtäimellä, muodostaa yhteisöllisiä liittoutumia, turvaverkkoja ja järjestelyjä, jne. Me suuret organisaatiot huolehdimme kaikista näistä. Hankkikaa rahaa työskentelemällä suurissa organisaatioissa tai jollain muulla tavalla, eläkää nykyhetkessä, ja tuhlatkaa ja kuluttakaa maksimaalisesti". Vertauskuvallisesti sosiaalivaltio ja kulutusyhteiskunta, sosialistit ja kapitalistit ovat liberaalissa yhteiskunnassa näennäisen riitaisessa, mutta todellisuudessa toisiaan tarvitsevassa homoavioliitossa (viittaan homoudella tässä yksityisten ja valtiollisten suurten organisaatioiden samankaltaisuuteen). Ei olekaan sattumaa, että yhdysvaltalaiset suurkapitalistipankkiirit loivat ja käynnistivät yhteisellä sopimuksellaan modernin managerisosiaalivaltion vuonna 1913 mm. luodakseen kulutusyhteiskunnan, ja keskitetyn ja pysyvän suurten organisaatioiden vallan. Sosialististen ja kapitalististen organisaatioiden erot liberaalissa yhteiskunnassa johtuvat lähinnä työnjakoon liittyvistä eroista; valtio luo pysyvyyttä, turvallisuutta, ennustettavuutta, tasalaatuisuutta ja säännönmukaisuutta ja kapitalistiset suuryritykset tuotantoon ja palveluihin liittyvää kykyä vaihteluihin, muutoksiin, reagointeihin, sopeutumiseen, muuttamiseen, riskinottoon, laajenemiseen ja kasvuun. Tosin nämäkin tehtävät ovat usein päällekkäisiä.

 ***

En ole suurten organisaatioiden, sosiaalivaltion ja kulutusyhteiskunnan kannattaja.

***

Vastaus Sammalkielen kommenttiosastossa esittämiin kysymyksiin ja näkemyksiin.

Sammalkieli,

ajattelun ja tieteen monimutkaisuus ja kehittymisnopeus on vähentynyt myös suurten organisaatioiden takia, koska siellä sosiaalisen maailman, informaation, yhteistoiminnan ja hierarkisen kompleksisuuden liiallisuus ja liiallinen monimutkaisuus kuluttaa liian suuren osan ajasta, energiasta ja rajallisista kognitiivisista prosesseista ja kapasiteeteista (huomaa  myös täydentävä kommenttini):

http://charltonteaching.blogspot.com/2011/11/complexity-of-thought.html

Tieteen kehittyminen onkin hidastunut paljon suhteessa käytettyihin resursseihin, tieteentekijöiden määrään ja työtunteihin, esim. verrattuna vuosiin 1900-1950 tai keskiaikaan, vaikka tieteentekijöiden määrä ja resurssit ovat lisääntyneet erittäin paljon. Se, että tiede on monilta osin edistyneempää kuin edellä mainittuina aikoina (onhan se rakennettu aikaisempien sukupolvien työn perustalle) luo valheellisen illuusion siitä, että kaikki on hyvin ja että tiede edistyy niinkuin sen pitääkin.

Ensiapuna tähän tilanteeseen suuret organisaatiot pitäisi hajottaa pienempiin verkostoituneisiin ja ketjuttuneisiin osiin, n. 100 henkilöä/ yksikkö, joka vastaa hyvin ihmisten kognitiivista ja emotionaalista kapasiteettia, ts. ihmisten kyvyt ja kapasiteetit riittävät niihin. Jotta ajattelun monimutkaisuutta lisätään edelleen, yksinäiselle ajattelulle ja prosessoinnille pitää antaa selvästi enemmän aikaa työpaikoilla, kouluissa, yliopistoissa, jne., jonka jälkeen se on paremmin tasapainossa älyllisen ja muun sosiaalisen kanssakäymisen kanssa.

Tästä tullaan luontevasti siihen ajatukseen, että yhteisöt ja paikalliset yhteisöt eivät ole kuvittelemiasi 1700-luvun romanttisessa maalaisympäristössä heinää tekeviä ja karjaa paimentavia yhteisöjä, muuta kuin joissain tapauksissa kauniin asuinympäristön ja hyvän tunnelman puolesta. Ne käyttävät ja tuottavat korkeaa teknologiaa, mutta voivat valikoivasti tietyissä tilanteissa ja tiettyinä aikoina luopua teknologian käytöstä, esim. kännykän käytöstä yhteisön sisällä muuta kuin työtilanteissa ja hätätapauksissa. Tälloin ihmissuhteet hoidetaan kasvotusten ja pidempinä jaksoina, ja suhteista kehittyy syvempiä ja kestävämpiä kuin lyhyillä, etäisillä ja pinnallisilla kännykkäsoitoilla.

Toisaalta osa korkeasta teknologiasta on "tarpeellista" vain sen takia, että suuri määrä ihmisiä on pakattu pienille kaupunkialueille suurten organisaatioden paapottavaksi. Verkostoituneet yhteisöt eivät esim. tarvitse viemärilaitoksia ja vedenpuhdistuslaitoksia laboratorioineen ja insinööreineen. Yhteisöt pystyvät kevyemmällä teknologialla ja joissain tapauksissa perinteisillä ja pitkien ajanjaksojen kuluessa hyväksi havaituilla, esim. jäte- ja sakokaivosysteemeillä (ja minibioenergialaitoksilla), pääsemään eroon likavesistään ja puhdistamaan ne, sekä saamaan puhdasta käyttövettä.

Voi tietysti olla joitain projekteja, erityisesti jossain määrin mekanistisesti suoritettuja suuria middle tech -rakennusprojekteja, joissa suurista organisaatioista on jotain hyötyä ja pienorganisaatioista saadaan vain rajallisesti lisähyötyä, jolloin suuret organisaatiot tulevat kyseeseen. Mutta yhteisöverkoista muodostuneessa yhteiskunnassa ne ovat poikkeus.

Suurten organisaatioiden houkutus syntyy suurelta osin siitä, että ne keskittävät valtaa pienelle korkeimmalle eliitille ja lupaavat suurilla vertikaalisilla hierarkioillaan paljon näennäisiä ja illusorisia korkeita statuksia muulle keski- ja yläjohdolle. Mutta ne tarjoavat huonon diilin. Esim jos sinusta tulee jokin byrokraatti, joudut ehkä maksamaan 30-40 vuotta työskentelemällä (raskaiden asuntolainojen muodossa) paljon huonompaa ja pienempää asuntoa huonommalla paikalla kuin mitä serkkuni rakensi (omakotitalo) veljensä kanssa suurimmalta osin kesäkuukausien aikana kevyillä ja helposti maksettavilla tarvikelainoilla ja itsevalmistamillaan lähes ilmaisilla tarvikkeilla.

Kun asutus muuttuu yhteisöllisemmässä yhteiskunnassa laajemmalle levinneeksi ja verkostoituneeksi, syntyy samalla myös insentiivit laajan tieverkon ylläpitämiseen.

Jatkan tämän aiheen käsittelyä lähitulevaisuudessa kirjoituksessa "Kulutusyhteiskunta. Nyt."

4 kommenttia:

Sammalkieli kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus. Yksilön ja valtion vastakkainasettelu on varmasti jossain määrin kategoriavirhe. Yksilö kun on pitkälti [keskus]vallan luomus kuten diskursiivisten rakenteiden tutkija Michel Foucault tuli tutkimuksissaan osoittaneeksi.

Alkuperäinen "vastakkainasettelu" kulkee siis yhtäältä sukujen tai paikallisyhteisöjen ja toisaalta valtiovallan välillä. Yksilö on syntynyt näiden valtatoimijoiden välisen konfliktin diskursiivisena seurauksena.

Olet mielestäni oikeassa analyysissa [kapitalismin ja sosialismin symbioosi].

Kuten tiedämme yhtäältä oikeistoliberalistien [esim. Hayek] ja toisaalta sosialistien [esim. Polanyi] tutkimuksista, puhtaat mallit eivät aina kaikilta osin toimi erityisen hyvin tai vakaasti. Tämän vuoksi olemassaolevat modernit yhteiskunnat ovat yhdistelmiä. Osa rakenteista on kapitalistisia, osa taas sosialistisia. Monimutkaisella organisaatiolla on kahdet kasvot.

Sosialistina en tietenkään jaa esityksesi normatiivista osaa.

Onko modernin tuotantotavan aikaansaamilla hyödykkeillä (autot, lääkkeet, tietokoneet) mielestäsi arvoa? Näiden asioiden toteuttaminen vaatii kompleksista organisaatiota puhumattakaan esimerkiksi jostain sairaalainfrastruktuurista.

Yhteisön kylälääkäri ei voisi hoitaa kaikkia niitä vaivoja, joita suuren ja monella alalla erikoistuneen sairaalan henkilökunta kykenee hoitamaan.
Eikö siis moderni teknologia ole jo itsessään "sidoksissa" tiettyyn organisaatiomuotoon? Minun olisi esimerkiksi aika vaikea kuvitella lääketeollisuuden lopputuotteita ilman lääketeollisuutta.

Jos siis kompleksisen organisaation tuottamilla hyödykkeillä on arvoa, niin eikö olla vaikean valinnan edessä? Kompleksisten organisaatioiden poistuminen poistaisi myös noiden organisaatioiden tuottamat positiiviset ja ihmiselämää rikastuttavat tulokset.

Turhaan ei siis Marx aloita Pääomaa toteamalla, että yhteiskunnissa joissa kapitalistinen tuotantotapa on vallalla, ilmenee yhteiskunnan vauraus valtavana tavarajoukkona.

Ei-modernit yhteiskunnat olivat materiaalisesti enimmäkseen hyvin köyhiä. Vaikka varsinaista puutetta ei ollut, toimeentulo oli yleensä kuitenkin kortilla. Eikö siis paluu puhtaaseen yhteisötalouteen tarkoittaisi jossain määrin myös elintason laskua ja jopa joidenkin teknologioiden totaalista hylkäämistä?

Voisiko esimerkiksi ydinvoimalan rakennuttaa paikallisyhteisön voimin? Löytyisikö tarvittavaa osaamista, asiantuntemusta ja viisautta?

Löytyisikö yhteisöjen valtakunnassa käytännössä haluja edes säällisen maantien ylläpitoon?

Eikö modernin teknologian ylläpito vaadi siis ainakin tietyn vähimmäismäärän kompleksisia organisaatioita?

Mutta voisiko suurten organisaatioiden ja paikallisen toiminnan väliltä löytyä jonkinlaista kompromissia, siis kompromissia kompleksisen organisaation, yksilön ja yhteisön väliltä?

Liberalismista: Kuten varmaan olet huomannut, useimmista muista sosialisteista poiketen en ole minkään sortin liberalisti. Kun ryhdytään luomaan puitteita yksilön rajoittamattomalle itsetoteutukselle ja metanormiksi otetaan yksilökeskeinen hedonismi (vasemmistoliberalismi) tai yksilökeskeinen taloudellinen hyöty (oikeistoliberalismi), seurauksena on lopulta kuitenkin ihmisten muuttuminen aiempaa huonommiksi. Yhteiskunnallisina ihanteina pitkälle viety vasemmistoliberalismi ja oikeistoliberalismi aiheuttavat rakenteellisesti aika samanlaisia lopputuloksia, vaikka lähtökohdat näyttävätkin hyvin erilaisilta erilaisten "liberalistien" itsensä mielestä.

Valkea kirjoitti...

Hyviä kysymyksiä. Vastasin niihin artikkelin uudessa loppuosassa.

Edit on siis vastaus Sammalkielelle.

Miltton Friidman kirjoitti...

Aivan liian pitkä teksti.

Valkea, sinun pitää oppia hieman lyhentelemään tekstejäsi ja tuomaan ydinsanoma ytimekkäämmin esille.

En jaksanut lukea loppuun saakka, mutta minä sentään sanon tämän. Kuinka moni aloittaa tämän lukemisen, ja lopettaa sen sanomatta mitään?

Valkea kirjoitti...

Miltton,

kiitos rehellisyydestäsi. Kirjoitan pitkiä tai lyhyitä kirjoituksia sen mukaan mitä haluan sanoa. Joskus asioiden perusteellinen ja hyvä käsitteleminen vaatii pitkiä ja monimutkaisia tekstejä. Tähän blogiin tullessa kannattaa varata itselleen aikaa, kahvia ja keksejä (tai popsia vahvoja epa-painotteisia Omega-3 kalaöljykapseleita). Toisaalta blogini lukijoiksi on sen luonteen vuoksi taipumus valikoitua henkilöitä ÄO-jakauman oikealta puoliskolta, joilla on pitkä aikaorientaatio.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto