Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

maanantai 28. toukokuuta 2012

Valmistautuuko Yhdysvaltain hallinto sisällissotaan?

 Kommentti linkitettyyn ja muutamaan muuhun vastaavaan artikkeliin liittyen.

Hallintoa hallinnon ulkopuolelta arvioitaessa sen toiminta  vaikuttaa usein suunnitellummalta, koordinoidummalta ja päämäärätavoitteisemmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Esim. suuri osa hallinnon toimista koostuu reagoinneista erilaisiin eteen tuleviin tilanteisiin, ja pyrkimyksestä hyödyntää hallinnon kannalta sekä hyödylliset että ongelmalliset tapahtumat eliitin etujen kannalta hyödyllisiksi. Yhdysvaltain liberaalien oligarkkien ei tarvitse "kaapata" valtaa, koska heillä on jo se, ja sen lisäksi toimivat mediamisinformaatio- ja kvasidemokratiakulissit, joihin suurin osa kansalaisista uskoo. Systeemi on jo nyt keskitetty oligarkeille, ja se on niin laaja ja monimutkainen, että lisäkeskittämisestä saatavat hyödyt jäisivät vähäisiksi, koska käytännössä valtaa on pakko hajauttaa paljon byrokratioille ja muille suurille organisaatioille (Valta on suurten organisaatioiden verkostoilla ja niiden johtokunnilla). Se loppuosa eliitistä, joka menettäisi valtaa suhteessa valtaa itselleen keskittävään pieneen joukkoon aiheuttaisi todennäköisesti ongelmia  uudelle eliitille.  Eliitti menettäisi kaikki pseudokansanvallasta saatavat monet hyödyt. Yhdysvallat menee liberaalin eliitin suunnitelmien mukaan organisoidusti ja hallitusti melko hidasta vauhtia kohti suurempaa ja vaihtelevassa määrin kovempaa totalitarismia, ja nopeat muutokset siihen suuntaan merkitsisivät eliitille vain suurempia riskejä, ongelmia ja epävarmuutta. Näillä varauksiksilla voimme todeta, että eliitin valmistautuminen sisällissotaan on todennäköisesti sen pyrkimystä ennakkosuunnitelmilla ja varautumisella muuttaa sen valtaa uhkaava, nykyistä tilannetta huonompi vaihtoehto mahdollisuudeksi vahvistaa omaa valtaansa, ja se joutuu tekemään sen avoimemmin diktatuurisin ja tyrannisin keinoin. Emme voi täysin sulkea pois myöskään sitä vaihtoehtoa, että muusta kansasta eristäytyneen ja omassa vääristyneessä maailmassaan elävän, itsensä kaikkien muiden yläpuolelle korottaneen, maailmankuvaltaan nihilistis-relativistisen, kansalaiset välineellisenä näkevän ja heitä jatkuvasti manipuloivan liberaalin eliitin keskuudessa olisi syntynyt ajatuksia ja suunnitelmia kansalaisten massiivisesta murhaamisesta. On aina parempi varautua pahimpiin vaihtoehtoihin kuin uskoa sokeasti vallanpitäjien hyvyyteen. Viime vuosisadan eliittien lukuisat  "rauhan", "ystävyyden", "humanismin", "edistyksen", kansainvälisyyden ja muiden vastaavien termien varjolla tehdyt massamurhat muistuttavat meitä huonoihin vaihtoehtoihin varautumisen tärkeydestä. Yhdysvaltain liberaalin eliitin kotimaahan liittyvä aseistautuminen, ammusten varastoiminen, keskitysleirien rakentaminen (maanlaajuinen Fema-camps verkosto), diktatoriset hätätilalait, laajeneva kansalaisten salainen ja avoin tarkkailu,  pehmeän totalitarismin levittäminen kaikille elämänalueille, levottomuuksien lietsominen, extra-legaaliset suunnitelmat ja niiden harjoitteleminen, jne. ovat synkkiä pilviä ihmisten tulevaisuuden taivaalla.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3858

8 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

No joo. Verkkomedia on aika epäortodoksi lähde, joskin myös Alex Jonesin Infowars, johon linkkasin sen Amnestya koskevan jutun. Joku voisi sanoa noita juttuja jopa "foliohattujutuiksi". Itse luen niitä satunnaisesti pari kertaa kuukaudessa.

Toisaalta jos ajattelee USA:n tilannetta, niin USA:n musta ja latinoväestö sekä myös valkoinen white trash voi todellakin ryhtyä aggressiiviseksi, jos USA:ta koettelisi kovempi lama.

Tämä on selkeä riski USA:n sisäiselle turvallisuudelle, ja hallinto lienee varautunut siihen ainakin jollain tasolla.

Toisaalta esim. Department of Homeland Securityn (DHS) kasvava varustautuminen voi johtua myös military industrial complexista, eli aseteollisuus myy kamaa riippumatta siitä onko sillä tarvetta vai ei. Jos DHS ostaa, niin sille myydään.

Emme voi täysin sulkea pois myöskään sitä vaihtoehtoa, että muusta kansasta eristäytyneen ja omassa vääristyneessä maailmassaan elävän, itsensä kaikkien muiden yläpuolelle korottaneen, maailmankuvaltaan nihilistis-relativistisen, kansalaiset välineellisenä näkevän ja heitä jatkuvasti manipuloivan liberaalin eliitin keskuudessa olisi syntynyt ajatuksia ja suunnitelmia kansalaisten massiivisesta murhaamisesta.

En usko tähän. Uskon, että esim. FEMA-leirit olisivat vain vankileirejä. Toisaalta kriisin pitkittyessä ja pahentuessa on kyseenalaista, riittäisikö leireihin vangituille ravintoa ym. peruselämiseen tarvittavaa resurssia.

Miltton Friidman kirjoitti...

Toisaalta esim. Department of Homeland Securityn (DHS) kasvava varustautuminen voi johtua myös military industrial complexista, eli aseteollisuus myy kamaa riippumatta siitä onko sillä tarvetta vai ei. Jos DHS ostaa, niin sille myydään.

Suomessakaan ei ole harvinaista, että julkisille laitoksille myydään jotain reilulla ylihinnalla ja yli tarpeen.

Sitten erilaiset "vaihtoehtomediat" ovat tulkinneet DHS:n patruunaostokset siten, että se on "valmistautumassa" johonkin. Vaikka näin ei siis todellisuudessa välttämättä ole.

Itse suhtaudun varauksella Verkkomediaan ja Alex Jonesin tuotantoon. Mukana on paljon helmiä, mutta myös paljon täyttä kuraa.

Esim. Alex Jones on käytännössä yritys, joka elää vaihtoehtomediasta.

Valkea kirjoitti...

Miltton: "Uskon, että esim. FEMA-leirit olisivat vain vankileirejä. Toisaalta kriisin pitkittyessä ja pahentuessa on kyseenalaista, riittäisikö leireihin vangituille ravintoa ym. peruselämiseen tarvittavaa resurssia."

- Toivotaan, että ne ovat "vain" vankileirejä, vaikka toivon varaan ei pidä rakentaa. Vankileirin ja murhaavan keskitysleirin ero on aika pieni ja liukuva. Jos esim. mainitsemastasi ravinnosta tulee pula, ja vartijat eivät päästä vankeja pois etsimään, kasvattamaan, ostamaan ja vaihtamaan itselleen ruokaa, vangit kuolevat nälkään. Nälällä tappaminen on vanha murhaamisen keino (esim. Stalin, Ukraina ja 7 miljoonaa murhattua ukrainalaista).

Kuten kirjoituksestani näkyy, en hyväksy Alex Jonesin juttuja sellaisenaan. Niissä on näköjään aina joku konkreettinen ja todellinen lähtökohta, mutta show-miehen tyyliin hän usein suurentelee niitä. Tästä "foliohattu". Se ei kuitenkaan poista pohjalla olevia faktoja, ja täytyy muistaa, että yleensä tarvitaan mies ja vaihteleva määrä "foliota", jotta mies tuo näin rajua informaatiota ihmisten tietoisuuteen. Eivät sellaiset sovinnaiset ihmiset kuten Pekka Haavisto tai Jutta Urpilainen koskaan kykenesi kertomaan ihmisille tällaisia asioita.

Valkea kirjoitti...

Muuten, Alex Jones on libertaari, kuten olet saattanut huomata.

Miltton Friidman kirjoitti...

Alex Jones on myös mielestäni "foliohattu".

Valkea kirjoitti...

Kuten sanot, ammusostokset voivat olla merkki ei mistään. Tosin onttokärkiset ammukset sisäpoliittisessa käytössä ovat epäilyttäviä.

Mutta on monta muutakin tekijää, jotka yhdessä viittaavat siihen, että tilanne ei ole täysin normaali.

Kirjoitukseni ei ole kannanotto Verkkomediaan tai Alex Jonesin sivuihin.

Miltton Friidman kirjoitti...

Kuten sanot, ammusostokset voivat olla merkki ei mistään. Tosin onttokärkiset ammukset sisäpoliittisessa käytössä ovat epäilyttäviä.

Hollow point -tyyppiset ammukset ovat nimenomaan tyypillisiä Law Enforcement käytössä. Niissä ei ole de facto mitään epäilyttävää.

Mutta on monta muutakin tekijää, jotka yhdessä viittaavat siihen, että tilanne ei ole täysin normaali.

Osittain näen kommentissasi tarkoitushakuista "ajojahtia", jonka kohteena on liberaali eliitti/hallinto.

Annan kuitenkin sinulle mahdollisuuden lisäargumentointiin, niin voitko luetella ne "monta muutakin tekijää", jotka viittaavat epänormaaliin tilanteeseen.

Valkea kirjoitti...

massojen hallinnassa on perinteisesti käytetty lievempiä keinoja kuin onttokärkisiä ammuksia. Sisäpoliittinen on eri asia kuin law enforcement. Mellakointitapauksissa käytetyt esim. vesitykki tai kumiluoti ovat eri asia kuin lainvalvonnassa käytetyt onttokärkiset luodit.

Kirjoituksen lopussa viittasin kyseisiin tekijöihin.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto