Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Psykologiset taipumukset ja rationalisointi (edit)

Kommentoin nim. Kumitontun blogissa seuraavasti:

Nim. tiedemies,

Kahnemanin kirjan lukemisesta on ollut sinulle ainakin se hyöty, että huomaat, että intuitiivistä ajattelua ei voi sivuuttaa ja kaikki ei ole "rationaalista". Valitettavasti kirjan lukeminen on nähtävästi (/ehkä?) synnyttänyt tai vahvistanut useita virheitä tai puutteita. Mitään erityistä vastakkainasettelua systeemi 1 ja 2 välille ei kannata synnyttää, ne toimivat joka tapauksessa käytännön elämässä lomittain ja yhdessä.

Muutama esimerkki:

1. Intuitiivisen systeemin operaatioilla on käytännön elämässä yksin ja yhdessä suuri "virheiden"sietokyky. Psykologit haluaisivat usein korjata ihmisten biaksia "rationaaliseen" suuntaan tai poistaa ne kokonaan, mutta tämä on useimmiten aktiivisesti haitallista. Esim. Usan valkoisten keskuudessa yleinen mustien, mustien joukkojen ja mustien asuinalueiden intuitiivinen välttäminen on järkevää, koska mustat ovat keskimäärin monikymmenkertaisesti väkivaltaisempia kuin valkoiset *), ja mustat kohdistavat väkivaltansa mieluiten valkoisiin, jos se on mahdollista. Psykologien mukaan jossain voi olla ystävällisiä mustia, joiden tapaaminen menetetään, jos mustia ei arvioida aina yksilöinä, ja tämä on heidän mukaansa virhe rationaalisuudessa (Psykologien mukaan etnisten ryhmien keskimääräisten erojen huomaaminen, toistuvien sosiaalisen kanssakäymisen tapahtumakuvioiden noteeraaminen, kaikenlaiset erottelut ryhmien välillä, jne. ovat negatiivisia asioita. Ts. normaali järjenkäyttö on psykologien mukaan negatiivista) . Se on "virhe", jonka ihmiset mielellään ja (tavallaan) rationaalisesti tekevät. Siitä on heille hyötyä, koska vakava ja hyödytön riski poistetaan, ja useimmiten psykologien painottamat "positiiviset" tapahtumat ovat heille hyödyttömiä tai lähes hyödyttömiä. Vaikka valkoiset nykyään useimmiten välttävät mustien joukkoja ja asuinalueita, mustien valkoisiin kohdistaman väkivallan määrä on silti korkea. Ne valkoiset, jotka menevät tietoisella päätöksellä säännöllisesti mustien asuinalueille tai pyörivät lähellä mustia joukkoja, lisäävät riskiä reilusti yli sen mitä se on valkoisille keskimäärin. Monille mustien alueille valkoiset eivät voi mennä ollenkaan joutumatta väkivallan kohteeksi.

*)  Mustat tekevät esim. pahoinpitelyjä virallisten Fbi:n tilastojen mukaan keskimäärin 22 kertaa enemmän (kerroin vaihtelee jonkin verran vuodesta toiseen) kuin valkoiset. Kerroin on liian pieni, koska Fbi poliittisen korrektiuden nimissä lukee hispaanot ja lähi-idästä kotoisin olevat (joilla molemmilla on korkeampi rikollisuusaste kuin valkoisilla) valkoisiin kuuluviksi rikosten tekijöinä, mutta ei uhreina. Se lisää valkoisten rikollisuusastetta todellista korkeammaksi.

Siten mm. tässä asiassa liberaalien psykologien vaikutus on riskien ja ongelmien ulkoistamista muille ihmisille omien tavoitteiden edistämiseksi (kansainvälistämistavoitteet, psykologit universaaleina kaikkien ihmisten [globaaleina] auktoriteetteina, kaikkien ihmisten integroiminen liberaaliin valta- ja talousjärjestelmään, jne).

Ok, tämä oli helppo maali ja ehkä sinä ja kirjasta lainaamasi Kahneman viittasitte tähän tai tämäntyyppisiin ongelmiin, mutta et tuonut selvästi esille biaksien keskimääräistä ja laajalti hyvää "virheiden"sietokykyä ja että "virheet" kuuluvat niihin usein luonnollisena ja tärkeänä osana, tai että "rationalisointi"operaatioihin ei useimmiten kannata ryhtyä. Otetaan omalta kannaltani vaikeampi tapaus, positiivisuus -biakset, esim. huonojen asioiden valikoiva unohtaminen ja hyvien puolien valikoiva parempi muistiinpainaminen ja mieleenpalauttaminen; huomion kiinnittäminen enemmän positiivisiin asioihin; epäselvien signaalien tulkitseminen positiiviseen suuntaan; tulevaisuuden, tavoitteiden ja mahdollisuuksien näkeminen positiivisempina kuin mitä ne todellisuudessa ovat; positiivinen bias sosiaalisessa vertailussa, erityisesti jos verrattavien asioiden ero ei ole liian suuri; jne. Näillä on taipumus usein vaikeuttaa tai estää ongelmien ja riskien noteeraamista, prosessointia, realistista arviointia, ja liittämistä mukaan päätöksentekoon ja toimintaan. Self-centered bias usein vahvistaa näitä, jolloin oman itsen, oman kokemusmaailman ja oman elämänpiirin ulkopuoliset tärkeät asiat jäävät liian vähälle huomiolle ja painoarvolle. Olisi houkuttelevaa "rationalisoida" tätä systeemiä, jotta esim. ne monet ongelmat, joista olen liberaaliin systeemiin liittyen puhunut, saataisiin paremmin hoidettua. Jotta elämä toimisi dynaamisesti ja asioita saadaan suoritettua, ihmisillä täytyy kuitenkin olla positiivisuus biaksia. Ongelmat täytyy hoitaa positiivisuus biaksien kautta, niiden kontekstissa ja niiden avulla. Ongelmien käsittelyn, vähentämisen ja poistamisen prosessissa negatiivisten asioiden käsittelyä ei voida erottaa positiivisuus biaksien psykologisista motivaation ja minäkuvan lähteistä. Havaittuaan ongelmat ihmisillä täytyy olla usko siihen, että ongelmat pystytään poistamaan ja että nimenomaisesti he ja heidän toimintansa pystyvät positiivisesti vaikuttamaan ongelmien ratkaisuun. Siten ei pelkästään yksittäisten biaksien poistaminen ole ongelmallista, vaan biaksien välillä on herkkiä tasapainotiloja ja yhteistoimintaa. Yhden biaksen rukkaaminen johonkin suuntaan vaikuttaa useimmiten sen itsensä lisäksi negatiivisesti monien tai kaikkien biasten (yhteis)toimintaan. Tämä sillä oletuksella, että henkilön biakset ovat terveitä, ts. henkilöllä ei ole esim. mielialahäiriöitä kuten masennusta tai maniaa, tai persoonallisuushäiriöitä, kuten epävakaata persoonallisuutta tai läheisriippuvaista persoonallisuutta. Psykologit ovat melko ylimielisiä, kun he 5-10 vuoden lukemisella haluavat poliittisten kantojensa perusteella puoskaroida psykologisia moduuleita, jotka ovat kehittyneet ratkaisemaan ihmisten elämän kannalta keskeisiä asioita satojen miljoonien vuosien kuluessa. Lisäksi biaksen osittaisen säätämisen ja "rationalisoimisen" (poistamisen) eron määrällä on suurempi vaikutus negatiiviseen suuntaan kuin niiden eron määrä antaa ymmärtää.

Toisaalta rationaalisuus ja sen soveltaminen ovat täynnä puutteita ja biaksia. Todellisuuden redusoiminen ja puutteellistaminen abstraktioiksi; mallin kehittäminen ensin an sich, mutta sen vastaamattomuus todellisuuden kanssa; mallin monimutkaisuus, joka ylittää ihmisten kyvyt arvioida sen toimivuutta ja seurauksia, sitä enemmän mitä laajemmin ja pidemmän aikaa mallia sovelletaan; itsekkäiden biaksien kietoutuminen teorian lähtöoletuksiin, informaation valikointiin ja prosessointiin, teorian soveltamistapaan tai kohteisiin, jne; teorian ulkopuolisten tekijöiden puuttuminen mallista, esim. yllättävien, vaikeasti ennustettavien, huolimattomuudesta pois jätettyjen, kyvyttömyyden takia pois jätettyjen, teorian monimutkaisuuden tai suuren koon takia pois jätettyjen tms. tekijöiden puuttuminen; teorian suhteellisuus, eli sen vaikutusten vaihtelevuus sen mukaan, mistä ajallisesta, paikallisesta, sosiaalisesta, yhteiskunnallisesta, taloudellisesta, kulttuurillisesta tms. positiosta sen vaikutuksia tarkastellaan; teorian käytännön toteutukseen liittyvät monet tahattomat vääristymät, kuten ns. rikkinäisen puhelimen efekti informaation siirrossa esim. monien tasojen vertikaalisessa organisaatiossa; jne.

Sitten vedit nähtävästi sen johtopäätöksen, että tehokkuusajattelua, utilitarismia ja peliteoriaa (tai "rationaalisuutta" yleensä) tulisi käyttää universaaleina "rationaalisina" yhteiskunnallisen toiminnan perusteina. Minäkin puhuin vielä kymmenen vuotta sitten laajasti tehokkuusajattelun puolesta. Kaikki edellä mainitut ovat kuitenkin vähimmilläänkin vajavaisia, enimmillään aktiivisen turmelevia, eivätkä ne sovi yhteiskunnallisen toiminnan keskeisiksi tekijöiksi. Se on kuitenkin niin laaja aihe, että ehkä keskustelu näistä on syytä siirtää tulevaisuuteen.

Jne.

Ps. Psykologien keskuudessa sosiaaliset, koulutukselliset, taloudelliset ja poliittiset paineet liberaaliin konformismiin ovat niin kovat, että psykologien julistautumista liberaaleiksi ei tulisi automaattisesti pitää poliittisen kannan ilmauksena, samalla tavalla kuin kommunistiseen puolueeseen kuuluminen ei välttämättä tarkoittanut, että neuvostoliittolainen henkilö on kommunisti. Se, että Kahneman sanoo olevansa liberaali, mutta kritisoi ja kyseenalaistaa psykologien teoreettis-poliittisia "pyhiä lehmiä" tulisi paremminkin nähdä kryptokonservatiivisuuden ilmauksena.

http://murphyssoninlaw.blogspot.fi/2012/06/kasitekaappaus.html

15 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Edit on pientä tekstin hiomista.

Tiedemies kirjoitti...

Meillä on tässä mielestäni eri näkökulma. Korostat itse tekstissäsi intuition ja ilman tarkempaa vertailua/harkintaa/laskelmointia tapahtuvan päätöksenteon toimivuutta. Se ei ole virhe, eikä väärin, mutta intuition toimivuus on kontekstiriippuvainen ja se on erittäin herkkä niille psykologisille ilmiöille joita itsekin olet ruotinut, kuten kehystäminen, jne, erilaiset manipulaatiokeinot.

Erityisen ongelmallinen on päätöksenteossa ns. availability bias. Se ei ole haitallinen silloin, kun ihminen tekee jotain banaaleja päätöksiä, ja esimerkiksi käsitys mustista väkivaltaisina on tässä suhteessa ihan turvallinen oletus, eli se saa ihmiset välttämään alueita joissa on riski joutua ryöstetyksi tms, ja se ei aiheuta mittavia kustannuksia.

Erilaiset biasit ovat erityisen ongelmallisia silloin kun arvioidaan riskejä, jotka eivät liity yksilöiden päätöksiin. Lobbaus vaikkapa ydinvoimaa vastaan tai jonkin ilmeisen tehottoman "turvallisuutta" lisäävän investoinnin puolesta, perustuu yksittäisten tapausten pitämiseen esillä mediassa. Availaility bias saa ihmisen siten ajattelemaan näitä ilmiöitä prototyyppeinä. Fukushima ja Tshernobyl tulevat hyvin kirkkaina mieleen.

On esimerkiksi hyvin luultavaa, että ihmisiä kuoli auto-onnettomuuksissa Fukushimaa evakuoitaessa enemmän kuin tulee koskaan kuolemaan sen aiheuttamissa säteilyaltistuksissa. (So, kymmeniä, vs muutamia yksittäistapauksia)

Tiedemies kirjoitti...

Ihmisten biasit ovat kyllä terveitä, ja normaalilla ihmisillä on niitä paljon. Ei Kahnemankaan yritä väittää, että niitä voitaisiin parantaa tai korjata.

Systeemi 2:n käyttäminen vaatii tietoista ponnistelua, ja siksi useimmat ihmiset eivät käytä sitä jokapäiväisessä elämässään kovin ahkerasti. Olet oikeassa siinä, että vastakkainasettelu on turhaa, sensijaan olennaisempaa on missä määrin Systeemi 2 osallistuu. Useimpien ihmisten kohdalla se otetaan käyttöön vain kun on pakko. En tunne sinua henkilökohtaisesti, mutta väittäisin että meillä on bias omissa havainnoissamme, koska ainakin minun ympäristössäni on ihmisiä, joiden Systeemi 2 on erittäin aktiivinen. Toisaalla viittaamasi itsehillintää ja -kuria mittaava ns vaahtokarkkitesti, mittaa itseasiassa systeemi 2:n aktiivisuutta ja kykyä pitää kahta eri vaihtoehtoa yhtä aikaa mielessä niin, että "oikeasti" houkuttelevampi voittaa, eikä se, jonka systeemi 1 ensimmäisenä tuottaa.

Tehokkuusajatteluni keskiössä on se, että tehokkuus on metatason päämäärä. Meillä ei ole mitään keinoa sanoa, mikä on isojen ihmisjoukkojen, kuten valtioiden kansalaisten tms, "päämäärä". Tehokkuudella viitataan siis tilanteeseen, jossa ihmisten resursseja liikkuu (vältän agentuuria kuvaavia sanoja, koska en halua antaa kuvaa, että on jokin valtio tai muu instituutio, joka tekee päätöksiä yksilöiden puolesta) yksilöiden ja yhteisöjen välillä tarkoituksenmukaisesti. Banaalina esimerkkinä, jos putkimies ja parturi ovat naapureita, niin parturin ei kannata korjata omaa vessaansa ja putkimiehen leikata omaa tukkaansa, koska jos he vaihtavat palveluksia, heille jää aikaa illalla grillata ja juoda kaljaa yhdessä.

Monen ongelman keskiössä on se, että ihminen ottaa huomioon vain sen informaation, joka välittömästi on tarjolla. Tässä kohtaa on siis korjaamisen varaa sentapaisilla toimenpiteillä, joissa selvitetään miten ihmiset toimisivat jos heillä olisi laajempi informaatio (toki riippuen siitä, preferoisivatko he oikeasti niitä lopputuloksia) ja helpotetaan tämän laajemman informaation esiintulemista. Jos kyse on rajapinnasta jossa instituutio ja yksilö ovat tekemisissä, instituution tarjoama default-vaihtoehto on yleensä yleisin valinta. Jo yksin tämän valinnan säätäminen saattaa lisätä tehokkuutta huomattavasti (vrt esimerkkini elintenluovutuksesta).

Tiedemies kirjoitti...

Vielä kolmas kommentti, jos sallit:
En pidä jaottelusta konservatiivi/liberaali, koska se on liian tahraantunut amerikkalaisen puoluepolitiikan nimilapuilla. Karkeastiottaen siellä asia menee niin, että liberaalit ovat tekopyhiä valehtelijoita ja konservatiivit röyhkeitä valehtelijoita.

Taustalla on eräs bias, jota pidän erityisen vastenmielisenä, ja se on ihmisten taipumus arvostaa liiallista itsevarmuutta ja "peräänantamattomuutta". Itsevarmuus ilmeisen epävarmojen tosiasioiden edessä saa ihmiset kokemaan itsevarman ihmisen turvalliseksi. Se on ehkä jonkinlainen projektio, jossa turvattomuus vähenee, kun ajatellaan että itsevarma ihminen ottaa vastuun epävarmuudesta.

Olen ollut mielissäni siitä, että sellaiset kirjoittajat kuin vaikkapa Kahneman nyt tässä kirjassa, ja Steve Pinker, ovat aivan eksplisiittisesti riisuneet omista teksteistään kehystyksen joka viittaa jotenkin jompaan kumpaan näistä "kulttuurisodan" osapuolista. Eri tavoin tosin, Kahneman välttämällä kiistanalaisia ja tulenarkoja kysymyksiä, Pinker taas osoittamalla kaikkien osapuolten näkemyksiä epätarkoituksenmukaisiksi.

En salaile sitä, että ns arvokonservatiivinen positio on mielestäni mätä, koska en usko pakottamiseen enkä kieltoihin joilla säädellään viimekädessä vapaaehtoisia instituutioita tai vapauksia yleisesti. En jaksa nyt ottaa esimerkiksi iänikuisia homoseksuaaleja, vaan otan toisen, paljon laajemmin jaetun ihmisten "oikeuden", eli psykoaktiiviset aineet. Niihin liittyvistä kielloista on haittaa tieteelliselle tutkimukselle, koska tutkimuksia ei voida juurikaan tehdä. Muitakin esimerkkejä löytyy ja konservatiivit tyypillisesti ovat voimakkaammin tällaisten kieltojen ja ns. hard-line- politiikan kannalla.

Valkea kirjoitti...

Uusia edit lisäyksiä ensimmäiseen kappaleeseen.

Nim. tiedemies,

tällä kertaa ei ole kovin paljon erimielisyyksiä kommenteistasi.

Muistutan sinua siitä, että tiukka huumepolitiikka on vallassa olevien liberaalien politiikkaa. En minä vastusta huumeiden käyttämistä tutkimuksissa tai lääkkeinä. Aiheuttaa varmaankin kognitiivista dissonanssia se, että näennäisesti vapaamieliset liberaalit ovat niin huumekielteisiä, mutta siihen on liberaali vallankäytöllinen syy. Poliittisina manipuloijina liberaalit haluavat hallita mahdollisimman suurta osaa yhteiskunnallisista rangaistuksista ja palkkioista, olivatpa niiden lähteet mitkä tahansa. Huumeiden käyttö on usein liian psykologisesti palkitsevaa ja samalla turruttavaa, jolloin sillä on taipumus syrjäyttää tai suuressa määrin heikentää muita palkkioita ja rangaistuksia. Liberaalien suurella vaivalla rakentama yhteiskunnallinen systeemi, jossa palkkiot ja rangaistukset on upotettu "luonnollisiksi" ja jossain määrin huomaamattomiksi osiksi ympäristöä, uhkaavat menettää merkityksensä, jolloin koko kulutusyhteiskunta-byrokratia systeemin toiminta vaarantuu. Esim. jos Jumbon asiakkaat alkavat niistämään ahnaasti kokaiinia sieraimiinsa, kaikenlaisen rihkaman ostamisesta saadut psykologiset palkkiot alkavat vaikuttaa vähäpätöisiltä ja merkityksettömiltä. Siksi näennäisen vapaamielinen liberaali systeemi joutuu aina rahoittamaan erittäin kalliita huumeiden vastaisia "sotia".

Minun kantani huumeisiin on melko vapaamielinen sillä edellytyksellä, että jokainen yhteisö/ alue kantaa oman toimintansa seuraukset. Siten kun heroiiniä ym. käyttävän yhteisön elämä muuttuu heidän oman hedonisminsa takia tukalaksi, ja heroinistit tulevat vaatimaan pääsyä meidän kahvia juovaan kristilliseen yhteisöömme, koska siellä on asiat paljon paremmin, niin heille lyödään portti nenän edestä kiinni. Jos taas huumepolitiikka on koko valtion yhteinen, silloin kannattamani huumepolitiikka on vähemmän vapaa. Vapauttaisin kuitenkin sellaisia mietoja tai keskivahvoja huumeita, joilla on oikein käytettynä positiivisia vaikutuksia aivoihin (vähentävät dementiaa, lisäävät aivosolujen kasvua, piristävät aivotoimintaa, terävöittävät havaintokykyä yms). Jotkin piristeet voivat olla tällaisia, esim. efedriini, samoin kuin jotkin mielialalääkkeet. Ehkä myös synteettisiä anabolisia steroideja (Stanozolol, Deca-Durabolin etc.) turvallisemmasta päästä voisi lääkärin määräämänä ja valvonnassa harkita vapautettavaksi, samoin kuin testosteronin.

Tiedemies kirjoitti...

Minulle ei liity sinänsä mitään erityisempää "kognitiivista dissonanssia" tuohon kieltolakiasiaan. Kyse on vain erilaisesta tavastamme käyttää sanaa "konservatiivi".

Yleiskielessä konservatiivisuudella tarkoitetaan keskimääräisestä selvästi konservatiivisempaan suuntaan sijoittuvaa ajattelutapaa. Julkisen vallan asettamat rajoitukset poikkeavalle ja marginaaliselle käyttäytymiselle ja erityisesti näiden pitäminen institutionaalisen legitiimiksi tunnustetun ulkopuolella, on yksi tällainen ulottuvuus. Se ei ole tyhjentävä tai täydellinen, eikä se luotettavasti erottele "liberaaleja" ja "konservatiiveja", mutta se on yksi dimensio tässä asiassa.

En itse piittaa paljoakaan heroiinin ja kokaiinin tms tapaisten selkeästi suoraan mielihyvään tähtäävien addiktiivisten aineiden kielloista; en aktiivisesti niitä sinänsä kannata, mutten myöskään vastusta koska en näe niiden hyöty/haitta-aspektissa merkittäviä ulkoisvaikutuksia.

Psykedeelit ja empatogeenit taas ovat potentiaalisesti hyvin merkittäviä tekijöitä, joilla voidaan avata erilaisia mentaalisia lukkoja kontrolloiduissa olosuhteissa, niiden potentiaalista luovuuden esiintuomisessa on anekdoottitason todistusaineistoa, mutta aihetta ei ole voitu tutkia. Traumojen hoidossa jne, on evidenssiä.

Olet oikeassa, että liberaalitkin usein vastustavat näiden laillistamista, mutta harvemmin kuin konservatiivit. Esimerkiksi marijuanan lääkekäytön vastustus menee usein puoluekannan mukaan niin, että liberaalimmat ovat sallivampia. Lisäksi monelle liberaalille kyseessä on "Only Nixon can go to China"-ilmiö, eli kyse on signaloinnista jolla osoitetaan että liberaaliudessa ei ole kyse "liiallisesta" vapaamielisyydestä.

Valkea kirjoitti...

Nim. tiedemies,

en pidä nykyisiä konservatiiveja konservatiiveina, koska he eivät täytä mitään yleisesti hyväksyttyjä historiallisia konservatiivisuuden määritelmiä, mutta he täyttävät melkein kaikki nykyisen liberalismin määritelmät.

Huumeisiin liittyen luovuus korreloi positiivisesti eniten niiden huumeiden kanssa, jotka lisäävät dopamiinin tuotantoa etuaivolohkoissa. Siten piristeet ovat tässä suhteessa hyödyllisimpiä. Sopivasti valikoiduista ja kohtuudella käytetyistä piristeistä on monia hyötyjä, mutta vähän tai ei ollenkaan haittaa, ja tietyt piristeet edistävät aivosolujen kasvua, estävät dementiaa jne. Voisit ihan hyvin esim. työskennellä energisen, luovan ja selväjärkisen efedriiniä käyttävän työntekijän kanssa, ja tavata häntä vapaasti vapaa-aikanasi. Psykedeelejä käyttävä henkilö taas on arvaamaton, hän voi katatonisesti istua lyyhistyneenä tuolilla uppoutuneena omaan sisäiseen maailmaansa vailla kontaktia ulkomaailmaan, hän voi kuvitella osaavansa lentää ja hyppää siten parvekkeelta tai hän voi nähdä sinut kammottavana hirviönä ja hyökätä kimppuusi keittiöveitsen kanssa. Psykedeelit vahingoittavat aivoja ja rappeuttavat elimistöä, etenkin pidempiaikaisessa käytössä. Psykedeelit voivat lisätä taiteellista tai muuta luovuutta, mutta efekti on vähäisempi kuin yleensä kuvitellaan ja luovuuden tuloksilla on vähemmän käyttökelpoisia soveltamiskohteita. Usein psykedeelien tuottama luovuus on organisoimatonta sekasotkua, jossa on vääristymiä todellisuudesta. Marihuanaan ja hasikseen liittyen kannabinoidireseptoreita on aivoissa erityisen paljon hippokampuksessa, basaaligangliassa ja muissa muistiin liittyvissä aivoalueissa, ja marihuanan ja hasiksen on todettu heikentävän sekä lyhyt- että pitkäaikaista muistia (sekä tiedon tallentamista muistiin, että tiedon palauttamista tietoisuuteen). Jne. Huumeiden hyöty-haitta suhteita arvioitaessa valikoidut piristeet vaikuttavat parhailta vaihtoehdoilta. Jos uusia huumeita vapautetaan, on kannattavaa suosia niitä huumeita, joiden hyöty-haitta profiilit ovat parhaimmat.

Tiedemies kirjoitti...

Kun puhuin psykedeeleistä, mainitsin tarkoituksella, että niiden hyödyistä on näyttöä kontrolloiduissa oloissa. Esimerkiksi lyhytterapiassa jne. Psilosybiinin käytön kontrolloidusti terapian yhteydessä tiedetään merkittävästi lisäävän terminaalipotilaiden elämänlaatua kuoleman lähestyessä. Tällä on merkittävä positiivinen vaikutus potilaiden ja heidän läheistensä elämänlaatuun kuoleman lähestyessä.

LSD:n rajoitettu ja kontrolloitu annostelu alkoholismin hoitoon tähtäävissä terapioissa tuotti hyvin lupaavia tuloksia 60-luvulla.

MDMA:n (eli ekstaasin) käyttö terapiatilanteessa posttraumaattisen stressioireyhtymän hoidossa on tuottanut lupaavia alustavia tuloksia. Se mahdollistaa potilaalle trauman ajattelemisen ja työstämisen ilman paniikkikohtauksia jne. Tämä on PTSD:n hoidon kannalta aivan olennaista.

Eräissä kokeissa havaittiin että mekaanisesti opittujen asioiden oppimisen jälkeen näiden pohtiminen ns kynnysarvoa pienempien LSD-annosten vaikutuksenalaisena lisäsi luovuutta erilaisten variaatioiden kehittämisessä jne.

En mitenkään väitä, että psykedeelien käyttö huvikseen kotioloissa tai nuorille jossain kotibileissä, olisi mitenkään hyödyllistä, tai että siitä ei olisi mahdollisesti haittaa. Kontrolloimattomissa oloissa, ilman opastusta, jne, näillä voi olla arvaamattomia vaikutuksia.

Sensijaan kuvitelmat siitä, että ihminen osaisi lentää, tai että tämä vahingoittaisi itseään psykedeelien vaikutuksenalaisena, ovat urbaaneja myyttejä, joilla ei ole todellisuuspohjaa. Ne ovat konservatiivien kehittämiä kauhutarinoita. Psykedeelejä vastaan taisteleminen oli Richard Nixonin yksi lempiprojekteista. Hän nimitti Timothy Learya "maailman vaarallisemmaksi mieheksi", ja piti LSD:n käyttöä suurempana uhkana USA:n kansalliselle turvallisuudelle kuin Neuvostovakoojia.

Tiedemies kirjoitti...

Piristeistä sen verran, että efedriini on laillista useissa maissa, muistaakseni useissa USA:n osavaltioissa ja jos en väärin muista niin Japanissa. Pseudoefedriiniä saa esimerkiksi äärimmäisestä huumelainsäädännöstään tunnetussa Singaporessa ostaa ihan ilman reseptiä apteekista.

Olen seurannut ihmisiä, jotka ovat käyttäneet amfetamiinia melko säännöllisesti, ja voisin kyllä väittää että piristeet vetoavat ihmisiin, jotka ovat jo muutenkin aggressivisia, elämyshakuisia, jne, siis usein antisosiaalisiin ihmisiin. Toki muihinkin, ja käytänhän itsekin kofeiinia päivittäin.

Pointtinani on, että mielestäni ei ole yksittäistä psykoaktiivisten aineiden kategoriaa joka olisi "hyvä" tai "paha", vaan kaikissa on hyötyjä ja kustannuksia. Osassa potentiaaliset hyödyt voivat olla valtavat, mutta vaativat tarkkaan rajatun käyttötavan (psykedeelit). Psykedeelien potentiaalisia haittoja on kuitenkin liioiteltu "folkloressa".

Muuten, mainitsemasi riskit pitävät ehkä enemmän paikkaansa PCP:n tai hulluruohon kaltaisten dissosiatiivien osalta. Nämä sotketaan usein psykedeeleihin (LSD, DMT, Meskaliini, psilosybiini, jne), mutta niiden vaikutustapa on hyvin toisenlainen. Yksi kuuluisa dissosiatiivi on dextrometorfaani (jota saa ilman reseptiä apteekista), jonka käyttäjiä olen myös nähnyt ja tuntenut, ja siitä voin todeta että huhhuh. En suosittele.

Valkea kirjoitti...

En ehdottanut amfetamiinin laillistamista. On huomattava, että piristeet kahvi ja nikotiini eri muodoissaan ovat jo nyt osa elämää suurimmalle osalle suomalaisista. Esim. efedriinin kohdalla kyse ei ole suuresta muutoksesta edellisiin verrattuna.

MDMA on neurotoksista aivojen serotoniinihermosoluille ja sen käytöllä on pysyviä funktionaalisia seurauksia. (McCann & Ricaurte 1993; Montoya, Sorrentino, Lucas & Price 2002; McCann, Eligulashvili & Ricaurte, 2000; Morgan, 2000; Sprague, Everman & Nichols, 1998) Voi tietysti olla, että sillä on riittävästi hyöty-haitta analysoituja ominaisuuksia, jotka puoltavat sen rajoitettua lääketieteellistä käyttöä, mutta minä en valitsisi sitä vapautettavaksi huumeeksi. Niistähän tässä oli kysymys.

Lsd aiheuttaa melko usein huonoja trippejä (kokemuksellisesti ja/tai toiminnallisesti, jotka voivat johtaa psyykkisiin ongelmiin, onnettomuuksiin tai vahingoittaa muita ihmisiä. Se lisää psykoosien todennäköisyyttä. Se lisää itsemurhien määrää (esim. Graeme, 2000) Toisaalta vapaa lsd:n käyttö sisältää suurempia riskejä kuin valvottu, ja tarkasti säädelty ja annosteltu tutkimuksiin tai lääketieteellisiin tarkoituksiin liittyvä käyttö.

Kyse ei siis ole "urbaaneista legendoista".

Seuraavat linkit sillä varauksella, että lsd-guru Timothy Learyn väite siitä, että huonoja trippejä on vain 1/1000 on myöhemmin osoitettu vääräksi; näihin viitataan jälkimmäisessä artikkelissa. Timothy Learyn tutkimuksissa on samanlaisia markkinointihenkisiä vääristymiä positiiviseen suuntaan kuin esim. steroidi-gurujen väitteissä ja tutkimuksissa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Bad_trip

http://fi.wikipedia.org/wiki/Timothy_Leary

Voi tietysti olla, että lsd:kin löytyy jotain hyödyllistä lääketieteellistä käyttöä.

Kiinnittäisin esim. luovuuden kohdalla huomiota huumeiden sijasta enemmän tämän tyyppisiin asioihin:

http://medicalhypotheses.blogspot.co.uk/2009/02/why-are-modern-scientists-so-dull.html

Tiedemies kirjoitti...

En missään nimessä nyt yritä väittää, että mitenkään väistämättä täydellisen vapaa saatavuus olisi hyvä idea. Mutta väitän silti, että viitteesi ovat vinoja ja että esimerkiksi MDMA:n neurotoksisuutta on liioiteltu. Suuremmat ongelmat fenyylietyyliamiinien kohdalla liittyvät serotoniinisyndrooman kaltaisiin akuutteihin vaaratekijöihin.

Missään nimessä ei ole niin, että yhtään mikään näistä aineista olisi hyvä idea huvikseen vapaa-aikana käytettynä, suurin osa ei ole mitenkään hyödyllisiä muuten kuin kontrolloiduissa oloissa, tiettyihin tarkoituksiin. Suurin ongelma liittyy siihen, ettei asiaa voida oikein kontrolloidusti tutkia, joten kaikki nykyiset ovat melko epäluotettavia.

Linkistäsi:In sum, the tempo of science has slowed but the time-horizon of science has contracted. Modern science is both duller and more short-termist: the worst of both worlds.

Olen tästä samaa mieltä. Suomalaisessakin akateemisessa maailmassa tilanne on muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana radikaalisti. Muutos on lisäksi globaali. Tulin tänne Singaporeen työskentelemään 4 kuukautta sitten, ja aikahorisontin lyhyys tarkoittaa että minulta odotetaan julkaisutoimintaa jo nyt, ikäänkuin 4 kuukauden sisällä olisi mahdollista vaihtaa tutkimussuuntaa ja saada mielekkäitä tuloksia, ja vieläpä julkaistua ne, kun arviointiviipeet ovat minimissään 8 viikkoa.

Tiedemies kirjoitti...

Luin viittamasi tekstin kursorisesti läpi ja luulisin olevani sen kanssa samaa mieltä suurimmalta osin. (osaksi tl;dr)

Siinä on kuitenkin restriction of range- virhepäätelmä. Tunnollisuus ja ÄO ovat positiivisesti korreloituneita. Korrelaatio ei ole kovin vahva, mutta on positiivinen, joten prosessi, joka valitsee tunnollisuuden perusteella, valitsee myös keskimääräistä korkeamman ÄO:n.

Koulutusjärjestelmässä pärjäämisessä tunnollisuutta on mahdollista kompensoida ÄO:lla hyvin pitkälle. En itse tiedä luotettavasti omaa ÄO:tani (veikkaan sen olevan kahden ja kolmen keskihajonnan välillä, mutta se voi olla yli tai allekin; olen saanut eri testeistä ristiriitaisia tuloksia, välillä +1.9 -- +4. Matemaattisen taustani vuoksi uskoisin näiden olevan vinoja ylöspäin, joten sanoisin, että se on ehkä +1.5 -- +3.5 )

En myöskään usko negatiivisiin valintamekanismeihin; kaukoidässä ja ehkä USA:ssa näitä on, mutta Suomessa ei. Suomessa ei silti ole kovin paljon poikkeuksellisen kovatasoista tiedettä. Itse pärjään keskimääräistä huonommin tieteen alalla, koska olen laiska. Lisäksi alani ei ole kovin vastaanottavainen uusille ideoille, joita kyllä pystyn tuottamaan, mutta koska minulla ei ole kiinnostusta viedä niitä kovin tarkasti ja erityisesti käytännöllisellä tavalla läpi, julkaisutahtini on melko verkkainen.

En koe tätä ongelmana, pikemminkin se on oma valintani.

Valkea kirjoitti...

Nim. tiedemies,

MDMA:n (ekstaasi) neurotoksisuus on tiedetty jo 1960-luvun eläinkokeista saakka ja se on jälkeenpäin suoritettujen monien vahvistavien tutkimusten perusteella nykyisin yleisesti hyväksytty tieto tieteen piirissä.

Nim. tiedemies: "Tunnollisuus ja ÄO ovat positiivisesti korreloituneita. Korrelaatio ei ole kovin vahva, mutta on positiivinen, joten prosessi, joka valitsee tunnollisuuden perusteella, valitsee myös keskimääräistä korkeamman ÄO:n."

- Professori Charlton toi tämän selvästi esille tekstissä. Kuitenkin korkeimmat ÄO:t ja luovuus korreloivat melko vahvasti lievän psykoottisuuden kanssa (joka mahdollistaa kuitenkin pitkäaikaisen keskittymisen itseään kiinnostaviin aiheisiin ja ehkä vähäisen, mutta riittävän sosiaalisuuden). Nykyisillä korkeilla tunnollisuusvaatimuksilla karsitaan siten pois potentiaalisia 'neroja'. Oletan kuitenkin, että et ehtinyt lukea tekstiä kokonaan, joten tämä asia jäi sinulta huomaamatta.

Olipa valintamekanismi mikä tahansa, edellä mainitut korkeimman älykkyysalueen luovat henkilöt pitäisi saada valittua pitkäjänteisille akateemisille urille. Nyt valintamekanismit karsivat heitä pois ja suosivat, professori Charltonin ilmausta lainataksemme, tunnollisia ja suhteellisen hidasjärkisiä henkilöitä. Tietysti tieteen nykyinen lähes kaikkialle tunkeutuva lyhytjänteisyys on sairas ilmiö. Osa edellä mainitusta suhteellisesta hidasjärkisyydestä selittyy nykyisen tieteen lyhytjänteisyydellä, työntekomahdollisuuksien epävarmuudella, mekaanisella ja ennalta säädetyllä prosessimaisella luonteella [rahoittajat] ja liiallisella konformismilla ryhmätyöskentelyssä, jonka pitäisi olla luovaa.

Tiedemies kirjoitti...

Minun pointtinani on, etten ole vakuuttunut argumentin oikeeellisuudesta niiltä osin kuin tulee tunnollisuuden ja älykkyyden valintavaikutukseen ja haitallisuuteen tieteellisessä työssä.

Ainakin sitä heikentää muutama tekijä. Ensiksikin, tieteellisen työn rahoitusmalli, odotukset, lyhytjänteisyys jne, ovat kaikki tietyssä mielessä ulkopuolisia tekijöitä. Näiden toimijoihin kohdistava paine alkaa vasta siinä vaiheessa, kun tutkimustyö on periaatteessa jo käynnissä. Tarkoitan, että koulujärjestelmä ei ole tärkein ongelma tai pullonkaula tässä mielessä.

Toiseksi, koulujärjestelmässä huippuälykkäät kykenevät pääsemään läpi minimaalisella määrällä tunnollisuutta jne, eikä heidän tarvitse olla kovin mukavia ihmisiä. En ole itse huippuälykäs, mutta pääsin post-doc vaiheeseen melkein ilman kovin merkittävää panostusta tunnollisuuteen. Selvästi älykkäämäälle ihmiselle ponnistus ei ole kummoinen.

Ongelma kyllä on, mutta se liittyy mielestäni rahoitus- ja projektimallien lyhytjänteisyyteen. Lisäksi meillä on sellainen ongelma, että tieteellinen työ vaatii hurjat määrät sellaisten ihmisten panosta, jotka ovat hyvin älykkäitä, mutta myös tunnollisia. Jos valintapainetta muokataan niin, että tällaisia ihmisiä karsiutuu enemmän, siitä voi olla selvästi haittaa. Disruptiivisten ja vallankumouksellisten ideoiden ongelmana on se, että ne pitää kuitenkin myös koejärjestelyin ottaa tarkasteluun. Jokaista uusia ja älykkäitä ideoita sylkevää ideoijaa kohden tarvitaan useampia sellaisia, jotka ovat riittävän älykkäitä ymmärtämään ideat ja riittävän tunnollisia keräämään dataa jolla ideat voidaan todeta virheellisiksi. Tiede etenee niin, että koetellaan ideaa niin kauan että se osoittautuu jossain kohtaa virheelliseksi. Konfirmatorinen todistusaineisto on arvokasta teknisten tms sovellusten kannalta, mutta teorian kehityksen kannalta olennaista on tuntea teorian pätevyyden rajoja, ja niiden koetteleminen esimerkiksi hiukkasfysiikassa vaatii nykyisin aivan valtavia panostukisa. Esimerkkinä vaikkapa LHC.

1900-luvun vaihteessa vallankumouksellisia teorioita pystyttiin koettelemaan röntgen-säteille herkällä filmillä, muutamalla tyhjiöpumpulla ja parilla elektrodilla, tai vaikka valokuvaamalla auringonpimennystä melko halvoilla laitteilla. Silloisten teorioiden rajojen koettelemiseen tarvittavat järjestelyt maksoivat ehkä (nykyrahassa) muutamia tuhansia Euroja, kun taas nykyisten teorioiden kohdalla puhutaan miljardeista tai jopa kymmenistä miljardeista euroista.

Valkea kirjoitti...

Nim. tiedemies,

piekset nyt olkiukkoa (vahingossa) sen takia, ettet lukenut professori Charltonin kirjoitusta kuin osittain. Tottakai tunnollisia ja älykkäitä tarvitaan ja he muodostavat tieteenteon perustan. Tässä kyse on kuitenkin lievästi *psykoottisista* korkeimman älykkyystason henkilöistä. He voivat lievän *psykoottisuutensa* vuoksi karsiutua pois missä vaiheessa tahansa opiskelu- ja työuraansa. Pudottautumalla pois opiskelu- tai työelämästä joutuessaan vuosikausia opiskelemaan tai tekemään töitä muiden antamissa toissijaisissa tehtävissä, jotka eivät kuulu heidän kiinnostuksensa kohteisiin; joutuessaan ristiriitoihin monenlaisten avainhenkilöiden kanssa, jotka vaativat konformismia/ tai karsiutuvat muuten puutteellisten sosiaalisten taitojensa takia; alisuoriutuessaan koulutuksessa suunnatessaan energiansa ja kiinnostuksensa jonnekin muualle; psykologisten ongelmien takia, jotka eivät (osittain lievästi psykoottisesta henkilöstä itsestään johtuvista syistä) tule hoidetuksi; pudottautumalla pois opiskelu- ja työelämästä niiden monotoonisuuden takia; karsiutumalla pois nykyisestä lyhyt- ja nopeatempoisesta työelämästä, joka vaatii nopeaa psykologista muuntautumis- ja sopeutumiskykyä, joka lievästi psykoottisilta henkilöiltä puuttuu; jne.

Huippuälykkäiden muita ihmisiä suuremmista psykologisista ongelmista, jotka vaikeuttavat heidän kaikkia elämänalueitaan, mukaanlukien opiskelu ja työnteko, on myös tutkimustuloksia, esim. seuraava artikkeli. Varaukset artikkeliin; lopussa oleva yli-ihmis ajatus on virheellinen; William Sidiksen kuten kaikkien muidenkin älykkyysosamäärää on jälkeenpäin vaikea luotettavasti arvioida/ Sidiksen ÄO on joka tapauksessa ollut korkea, ehkä suhteellisesti korkeampi lapsena kuin aikuisena; ja luonnollisesti erittäin älykkäiden ideat eivät aina ole järkeviä ja muiden typeriä:

http://216.224.180.96/~prom/oldsite/articles/Outsiders.html

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto