Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

torstai 28. kesäkuuta 2012

Saul Alinsky ja Ohjeita radikaaleille (edit)

(Lopussa linkki myös Rules for Radicals e-kirjaan)

 Kommentoin nim. Kumitontun blogissa seuraavasti:

 Luin juuri Alinskyn kirjan Rules for Radicals (Ohjeita radikaaleille). Vaikka kirjan ohjeet joukkojen psykologiasta ovat (valitettavasti) oikeassa, kirja on varmaankin monille naivisti ideologiaansa uskoville ja luottaville vasemmistointellektuelleille vastenmielinen. Alinsky vastustaa kaikkia ideologis-poliittisia mekanismeja, jotka voisivat tehdä poliittisista saavutuksista pysyviä. Hänen mukaansa pitäisi vain hyväksyä jatkuva muutos ja hyvien saavutusten muuttuminen ajan kuluessa vastakohdikseen tai vähintään uusiksi samantyyppisiä korjauksia vaativiksi ongelmiksi. Se on hänelle melkein kuin luonnonlaki. Yrittäjähenkiselle alueelliselle organisoijalle tämä on tietysti hyvä asia; työtehtävät ja tulot eivät koskaan pääse loppumaan. Kun yhden asian korjaa vasemmistolaisesti, kohta se vaatii jo uusia vasemmistolaisia korjauksia.

Alinskyn kirjan kuningasideana, jota hän ei ehtinyt äkillisen, kohta kirjan julkaisemista seuranneen kuolemansa takia toteuttamaan, oli se, että kansalaiset organisoitaisiin laajasti yhtiöiden osakkeiden omistuksen ja osakkeiden yhteisen äänivallan avulla osakedemokratiaksi, jolla painostettaisiin yrityksiä milloin missäkin asiassa. Osakedemokratia luo intressiristiriitoja vasemmistolaisten ajatteluun, joka laimentaa radikalismin ja sopeuttaa sen kapitalismiin. Sosialistit joutuvat, ehkä yrityksen ja erehdyksen kautta, sopeuttamaan ja tasapainottamaan sosialistiset muutosvaatimukset siihen mitä tappioita ne aiheuttavat yritysten pörssikursseille. Toisaalta osakedemokratia rajoittuu enimmillään toimitusjohtajan vaihtamiseen, eikä sekään ole toimitusjohtajien vallan takia helppoa. Suurin valta on todellisuudessa toimitusjohtajilla, ei osakkeenomistajilla tai yhtiöiden hallituksilla. Kuten Alinsky sarkastisesti toteaa, yhtiöiden hallitusten jäsenet eivät useimmiten tiedä edes sitä mikä on ylöspäin ja mikä alaspäin, ja toimitusjohtajat pyörittävät heitä miten haluavat. Toisaalta jos toimitusjohtajat joskus joutuvat eroamaan, heillä on oma toimitusjohtajien ja yhtiöiden hallitusten virkojen kierrätyssysteemi, josta erotetut toimitusjohtajat todennäköisesti saavat paikan, olivatpa heidän aiheuttamansa tappiot tai ongelmat kuinka suuria tahansa, tai erotettiinpa heidät minkälaisten osakedemokratian vaatimusten takia tahansa. Lisäksi laaja osakedemokratia on oikukasta, häilyvää ja herkästi manipuloitavissa.

Siten ei olekaan yllättävää, että Alinskyn kirja on alunperin kapitalistisen Random House kustantamon julkaisema; ja että Alinsky kertoo siitä kuinka hän sai rahoitusta ja tukea Wall Streetin kapitalisteilta ja sijoittajilta, suurkapitalistien rahastoilta ja monilta toimitusjohtajilta. Lisäksi hän mainitsee, että hän kävi erilaisissa toimitusjohtajien ja muun eliitin järjestämissä tapaamisissa. Alinsky kuittaa tämän sanomalla olevansa vakuuttunut siitä, että hän pystyy suostuttelemaan kapitalistin perjantaina tukemaan vallankumousta lauantaina, josta hän saa paljon rahaa sunnuntaina, siitä huolimatta että kapitalisti teloitetaan maanantaina. Näppärä heitto, mutta hiukan epäuskottava.

Kirja vahvistaa näkemystäni siitä, että ylimmälle kapitalistiselle eliitille systeemin painottuminen vaihtelevassa määrin sosialismiin tai kapitalismiin on merkityksetöntä, kunhan systeemi on mahdollisimman keskitetty, laaja ja inklusiivinen, ja jonka perustana on mieluiten kollektivistinen ja keskitetty kulutusyhteiskunta. Kansalaiset jätetään kiistelemään toissijaisista asioista eliitin ennalta määrittämissä rajoissa ja lokeroissa; oikeisto vs vasemmisto. Suurimmat poliittiset kysymykset eli ylin eliitti vs kaikki muut, tai kollektivistinen ja keskitetty järjestelmä vs muut vaihtoehdot eivät koskaan nouse mukaan poliittiseen keskusteluun. Tämä sulkee erilaiset hajautetut tai hajautetummat mallit, mukaanlukien libertaristiset vaihtoehdot, pois jo ennalta.

Clintonit kuuluvat tähän samaan ylimmän eliitin "lahkoon" ja he ovat jo pitkään yhdistäneet sujuvasti vasemmistolaisen radikalismin ja häikäilemättömän kapitalismin (muistettakoon heidän sijoitustoimintaansa liittyvät skandaalit).

 http://murphyssoninlaw.blogspot.fi/2012/06/hillary-amerikan-halonen.html

Lisäys tekstiin jälkeenpäin; nosto kommenttiosastolta, joka on vastaus nim. Vasarahammerille:

Oikeastaan minun olisi pitänyt mainita erikseen, että Saul Alinskyn kirja kannattaa lukea. Jos sivuutamme siinä olevan fundamentalistisen relativismin, radikaalivasemmistolaisen maailmankuvan ja alapääkeinot, siinä on hyviä tietoja ja neuvoja joukkojen psykologiasta, poliittisesta organisoinnista ja vaikutuskeinoista. Kirja on ollut suosittu esim. Tea Party liikkeen johtajien ja kannattajien keskuudessa. Perussuomalaiset voivat löytää uusia vaikutusmetodeja ja -kanavia Alinskyn kirjasta.

Eräs kirjan esimerkki on ravintolatilaus, joka ei ole aivan ruokalistan mukainen, ja tulee virheellisenä asiakkaalle, koska se on tarjoilijoiden ja kokkien normaalien toiminta- ja ajattelumallien ulkopuolella. Minulla on samanlaisia kokemuksia custom-tilauksista ravintoloissa. Useimmiten ei saa sitä mitä tilaa. Kirjassa on muitakin esimerkkejä, jotka voin vahvistaa omista kokemuksistani. Toisaalta kirja on hyvä lukea myös siksi, että pystyy varautumaan kirjassa mainittuihin keinoihin silloin kun niitä käytetään meitä vastaan. Niitä tai niiden variantteja on käytetty usein meitä vastaan. On helpompi kestää ja vastustaa poliittisen ja psykologisen manipuloinnin keinoja silloin kun tietää miten ne toimivat.

Saul Alinsky, Rules for Radicals:

http://www.scribd.com/doc/82214106/Alinsky-RulesForRadicals-1

26 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Kirja vahvistaa näkemystäni siitä, että ylimmälle kapitalistiselle eliitille systeemin painottuminen vaihtelevassa määrin sosialismiin tai kapitalismiin on merkityksetöntä, kunhan systeemi on mahdollisimman keskitetty, laaja ja inklusiivinen, ja jonka perustana on mieluiten kollektivistinen ja keskitetty kulutusyhteiskunta.

Melkein voisi luulla sinua jonkinlaiseksi vasemmistolaiseksi tai krypto-vasemmistolaiseksi edellä lainatun perusteella.

Ennenkuin kapitalismia syytetään yhtään pidemmälle, niin suosittelen lukemaan tämän:

Crony capitalism

Hyvin usein "hyvä" kapitalismi sekoitetaan tähän "huonoon" kapitalismiin.

Miltton Friidman kirjoitti...

Ja mitäs Raamatussa sanotaankaan KIEROUTUNEESTA markkinataloudesta eli Babylonin portosta:

For all the nations have drunk
the maddening wine of her adulteries.
The kings of the earth committed adultery with her,
and the merchants of the earth grew rich from her excessive luxuries.”


-Revelation 18:3

Eikös tuossa tule hyvin esiin, että valtaa pitävät/poliitikot (=kuninkaat) ovat hyvää pataa vääristyneen markkinatalouden (=porton) kanssa?

Valkea kirjoitti...

Miltton,

Kollektivistinen ja keskitetty systeemi tarkoittaa väistämättä "hyvä veli"-kapitalismia, ts. korruptoitunutta valtiokapitalismia. Toisaalta olen vain rehellinen kun sanon, että tällä hetkellä korruptoitunut kapitalismi hallitsee sosialistista osaa järjestelmästä, sikäli kun näitä symbioottisia veijareita voidaan enää erottaa toisistaan. Ero on suurelta osin illusorinen, eikä niiden vallan määrässäkään ole kovin paljon eroa.

Kumitonttu kirjoitti...

Jaan Valkean näkemyksen. Se oli hyvä oivallus!

Valkea kirjoitti...

Mainittakoon vielä, että Lenin sanoi Neuvostoliiton olevan valtiokapitalismia. Yksi yritys, kommunistinen puolue, omisti koko Neuvostoliiton. Äärimmilleen vietynä sosialismia/ kommunismia ja kapitalismia ei voi erottaa ollenkaan toisistaan, niistä tulee yksi ja sama asia.

Valkea kirjoitti...

Lisäys,

sosialismin/ kommunismin ja kapitalismin ero on siten valitettavasti liukuva ja sumea.

Valkea kirjoitti...

Kumitonttu,

kiitos.

Valkea kirjoitti...

Lyhyt pohdinta:

Kirjoitukseni näyttävät varmaankin sosialisteille kapitalismilta ja oikeistolaisille sosialismilta, koska tarkoitukseni on osoittaa kummillekin, enemmän tai vähemmän heidän omista lähtökohdistaan alkaen, että nykyisessä poliittisessa elämässä tarjolla olevat vaihtoehdot ovat huonoja ja parempia vaihtoehtoja on olemassa. Voi esim. kuulostaa äkkipäätään hyvältä, että vasemmistoradikaalit sopeutuvat kapitalismiin osakedemokratialla, mutta se vain tarkoittaa, että sosialismista tulee vielä nykyistäkin enemmän osa kaikkia markkinatalouden osa-alueita. Yrityksistä tulee yhä enemmän sosiaalilaitoksia, kun niillä on sosiaalivastuita kaikkiin suuntiin, valtiolle, kunnille, kansainvälisille byrokratioille, osakedemokratialle, medialle, vasemmistoradikaalien painostukselle (kts. Alinskyn linkitetty kirja), monopolistiselle ammattiyhdistysliikkeelle, joka ohjailee politiikkaa (ammattiyhdistys sinänsä on tietysti legitiimi yhteistoiminnan muoto), jne. On järkevää olla sopeuttamatta enää lisää sosialistisia elementtejä yritystoimintaan. Se ei palvele yrityksiä, eikä sosialisteja.

Vasarahammer kirjoitti...

"Kansalaiset jätetään kiistelemään toissijaisista asioista eliitin ennalta määrittämissä rajoissa ja lokeroissa; oikeisto vs vasemmisto."

Tämä kuvaa nykypäivän demokratiaa erittäin hyvin.

Tuon asetelman ulkopuolelta järjestelmää on erittäin vaikea haastaa. Suomessa Perussuomalaiset on yrittänyt tätä ja joutunut valtamedian sylkykupiksi.

Valkea kirjoitti...

Tervehdys Vasarahammer.

Oikeastaan minun olisi pitänyt mainita erikseen, että Saul Alinskyn kirja kannattaa lukea. Jos sivuutamme siinä olevan fundamentalistisen relativismin, radikaalivasemmistolaisen maailmankuvan ja alapääkeinot, siinä on hyviä tietoja ja neuvoja joukkojen psykologiasta, poliittisesta organisoinnista ja vaikutuskeinoista. Kirja on ollut suosittu esim. Tea Party liikkeen johtajien ja kannattajien keskuudessa. Perussuomalaiset voivat löytää uusia vaikutusmetodeja ja -kanavia Alinskyn kirjasta.

Eräs kirjan esimerkki on ravintolatilaus, joka ei ole aivan ruokalistan mukainen, ja tulee virheellisenä asiakkaalle, koska se on tarjoilijoiden ja kokkien normaalien toiminta- ja ajattelumallien ulkopuolella. Minulla on samanlaisia kokemuksia custom-tilauksista ravintoloissa. Useimmiten ei saa sitä mitä tilaa. Kirjassa on muitakin esimerkkejä, jotka voin vahvistaa omista kokemuksistani. Toisaalta kirja on hyvä lukea myös siksi, että pystyy varautumaan kirjassa mainittuihin keinoihin silloin kun niitä käytetään meitä vastaan. Niitä tai niiden variantteja on käytetty usein meitä vastaan. On helpompi kestää ja vastustaa poliittisen ja psykologisen manipuloinnin keinoja silloin kun tietää miten ne toimivat.

Valkea kirjoitti...

Taidanpa nostaa vastaukseni Vasarahammerille lisäykseksi kirjoitukseen, jotta mahdollisimman monet lukevat kirjan.

LS kirjoitti...

@Valkea,

Hyvä veli -kapitalismi/valtiokapitalismi/korpotarismi/kokoomuslainen oikestolaisuus/kollektivistinen kulutusyhteiskunta

Mitä yhteistä näillä on? Mikään näistä ei ole vapaa markkinatalous. Aivan kuten matematiikassa, arvostan tarkkoja määritelmiä. Sanan "kapitalismi" määritelmä ei ole aivan yhtä selkeä kuin "vapaa markkinatalous."

Kun käytät termiä "äärimmilleen viety kapitalismi", se antaa monille lukijoille käsityksen että tarkoitat sillä vapaata markkinataloutta. Mutta tarkoitat ilmeisesti sillä korporatismia/hyvä veli -kapitalimia/ jne. Tämä hämmentää monia lukijoita.

Toivoisin, että ymmärrät miten suuri ja merkittävä ero on esim. USA:n nykyjärjestelmällä ja vapaalla markkinataloudella/libertarismilla.

Libertarismi ja yhteisöllisyys eivät ole mitenkään ristiriidassa keskenään eivätkä uhkaa toisiaan. Lisäksi henkilö voi olla poliittisesti libertaari ja henkilökohtaisesti konservatiivi ja kristitty (kuten maailman tunnetuin libertaari Ron Paul).

------

En ole vielä lukenut suosittelemaasi kirjaa, mutta lupaan lukea sen. Viime vuonna luin suosittelemasi Charltonin The Story of Real Sciencen (joka oli mielestäni viime vuoden paras (mini)kirja). Saanko esittää vastasuosittelun? Jos itävaltalaisesta taloustieteestä lukisi vain yhden ainoan kirjan, se olisi Murray N. Rothbardin Man, Economy, and State, with Power and Market (ilmainen .pdf ja .epub).

Valkea kirjoitti...

Tervehdys LS,

olet oikeassa siinä, että käytin epätarkkaa termiä. Minun olisi pitänyt sanoa, että jos markkinatalouden yhtä osa-aluetta viedään äärimmäisyyksiin, siitä tulee sosialismia tai kommunismia, eli että jos yrityksen kokoa kasvatetaan ja kasvatetaan, kunnes se kattaa kaiken maan rajojen sisällä tapahtuvan tuotannon, palvelut, kulttuurin jne., siitä tulee sosialistinen tai kommunistinen valtio. Ei se tietysti sitten ole enää minkään määritelmän mukaan markkinataloutta. Joissakin asioissa sos/ kom valtiot kyllä toimivat kuin valtiokapitalismi, esim. sosialistiset maat joutuivat tarkkailemaan valtionsa ulkopuolisia markkinoita ja niiden tuotteita jne. voidakseen hinnoitella materiaalit, tuotannontekijät, tuotteet ja palvelut edes jotenkin järjellisesti.

Kiitos suosituksesta LS, mutta sinulle on varmaankin positiivinen yllätys se, että olen juuri menossa kappaleessa 11.01 Man, Economy and State kirjassa, ja todennäköisesti kuuntelen sen uudelleen kun pääsen loppuun, sekä tilaan kirjan markkinatalousreferenssiksi kotiin. Nyt ensimmäisen kerran olen huomannut markkinatalouden loogisen kauneuden ja täydellisyyden, ja se miellyttää minua filofisesti. Kaikki tekijät on tasapainoitettu toistensa kanssa. Käytännön elämässä tietysti mikään systeemi ei voi olla täydellinen, eikä minkään tarvitsekaan olla täydellistä, sellaista elämä on. Kirjoitan siitä varmastikin jotain tulevaisuudessa. Tähän mennessä lukemani talouskirjat ovat olleet useimmiten keynesiläisyyteen tavalla tai toisella perustuvaa virheellisyyttä, vaikka oletin niiden olevan hyvää taloustiedettä.

Suosittelen sinulle yllälinkitettyä Alinskyn kirjaa sillä edellytyksellä, että haluat tietää radikaalivasemmistolaisten vaikutuskeinoista. Olet hyvinkin saattanut yleisellä tai jopa henkilökohtaisella tasolla joutua niiden kohteeksi. Niihin on helpompi varautua, ja niitä on helpompi kestää ja vastustaa, kun tietää mitä ne ovat ja miten ne toimivat. Toisaalta sopivasti valikoiden sieltä saattaa löytyä käyttökelpoisia keinoja sinun käyttöösi esim. kirjoittaessasi, ohjatessasi jotain työpaikan ryhmää, pitäessäsi puhetta tai yleensäkin yrittäessäsi vaikuttaa ihmisiin jollakin tavalla.

Valkea kirjoitti...

En tiennyt, että Ron Paul on kristitty. Positiivinen asia.

Sammalkieli kirjoitti...

Internetissä tapahtuva ääriporvarillinen eli minarkistinen / libertaristinen propaganda ja indoktrinaatio näyttäisi perustuvan sille, että sosialismin ja sen epäonnistumisten kohdalla voidaan viitata reaalisosialismiin, mutta kapitalismi tai "vapaa markkinatalous" määritellään aina käsitteellis-ideologisesti, ts. kiistetään "reaalikapitalististen" yhteiskuntien kapitalistisuus / markkinataloudellisuus.

No yhtä perusteltua tai jopa perustellumpaa kuin sanoa ettei Yhdysvallat ole markkinatalous, on väittää, ettei Neuvostoliittokaan ollut sosialistinen, vaan valtiokapitalistinen eli kapitalistinen yhteiskunta. Näin asia oli ainakin Leninin mukaan.

Tässä voidaan seurata myös Marxin analyysia: Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ideologisista usvakerroksista voidaan laskeutua taloudellisen rakenteen tasolle, jolloin on selvää, että juuri lisäarvon tuotanto ja lisäarvon anastus ovat kapitalismin määräävät piirteet.

Neuvostoliitossa lisäarvontuotanto onnistui ilman porvaristoa ja kapitalistisia riistäjäluokkia, mutta se ei vielä tehnyt tuosta yhteiskunnasta ei-kapitalistista.

LS kirjoitti...

Kiitos suosituksesta LS, mutta sinulle on varmaankin positiivinen yllätys se, että olen juuri menossa kappaleessa 11.01 Man, Economy and State kirjassa

Tämä on positiivinen yllätys, hienoa.

Nyt ensimmäisen kerran olen huomannut markkinatalouden loogisen kauneuden ja täydellisyyden, ja se miellyttää minua filofisesti. Kaikki tekijät on tasapainoitettu toistensa kanssa. [...] Tähän mennessä lukemani talouskirjat ovat olleet useimmiten keynesiläisyyteen tavalla tai toisella perustuvaa virheellisyyttä, vaikka oletin niiden olevan hyvää taloustiedettä.

Nyt varmaan ymmärrät miten vaivalloista minulla ja harvoilla muilla austroilla on surffata suomalaisessa blogosfäärissä. Joko ei ymmärretä taloudesta paljoakaan tai sitten ymmärretään keynesiläistä diipadaapaa. Olo on kuin yrittäisi keskustella integraalilaskennasta seitsemäsluokkalaisten kanssa. Varsinkin Ruukinmatruunan taloustieteelliset "analyysit" ovat tuskaista luettavaa.

Suosittelen sinulle yllälinkitettyä Alinskyn kirjaa sillä edellytyksellä, että haluat tietää radikaalivasemmistolaisten vaikutuskeinoista.

To Read -listalle.

En tiennyt, että Ron Paul on kristitty. Positiivinen asia.

Ron Paul's 2002 Predictions All Come True

Valkea kirjoitti...

Sammalkieli,

sinun kannattaa sanoutua irti valmiudesta ideologiseen väkivaltaan. Se turmelee ja huonontaa kaiken mitä sanot. Sinun täytyy tehdä se omasta harkinnastasi ja päätöksestäsi, ei sen takia, että muut ovat sanoneet jotain. Jos teet niin, niin blogikirjoitus on sopiva keino ilmoittaa siitä.

Suomalaisia on vähän ja vain suomalaisista välittävät suomalaiset pitävät suomalaisten puolta. Liberaali eliitti hajottaa kansainvälisten valtatavoitteidensa takia tahallisesti suomalaisten yhteishenkeä. Suomalaisten ideologinen väkivalta tai valmius ideologiseen väkivaltaan suomalaisia vastaan on karkea puukonisku selkään sisäpiiristä, johon meillä ei ole varaa. Suomalaisten päämäärät ovat lopultakin useimmiten hyvin samankaltaisia, vain keinoissa ja menetelmissä on suurempia eroja. Ideologia pahentaa eroja ja tekee niistä jäykkiä, kankeita ja liian pysyviä. Meidän olisi parempi keskittyä enemmän ihmisten päämääriin, ja olla joustavia keinojen ja menetelmien suhteen. Se mikä toimii ja on edullista suomalaisten kannalta, on hyväksi. Se mikä on parannus nykyiseen tilanteeseen, on hyväksi. Ristiriitoja ei voi täysin välttää, mutta pitää pyrkiä siihen, että yhdistävät tekijät ovat suurempia kuin ristiriidat.

Edelliseen keskusteluumme liittyen näin vaistomaisista reaktioistasi, että sinulla ei ole psykopaattisia piirteitä (tai niitä on hyvin vähän), joten sekään ei ole esteenä. Se todennäköisesti parantaa esim. empatian vähäisyyteen liittyvää prognoosia.

Valkea kirjoitti...

LS,

vaikuttava ennustus. Laitoin videon linkin talteen.

vieras kirjoitti...

Lainaus Kumitontulta 29/6/12 5:58 ip.:
Kapitalismi toimii sellaisilla reunaehdoilla, että valtio ei puutu yritysten toimintaan ja toisaalta yritykset eivät osta päättäjiä.

Jos valtion ei pidä puuttua talouselämään, niin sama myös toisin päin, eli talouselämän ei pidä puuttua valtion asioihin. On siis kysyttävä miten voidaan varmistaa se etteivät yritykset lahjo päättäjiä ja viranomaisia ja osta heiltä haluamiaan päätöksiä? Jos yrityksellä on paljon varoja, niin mikä estää sitä yrittämstä lahjoa päättäjiä? Ihmisluonne on taipuvainen ahneuteen, opportunismiin ja toisten huijaamiseen, ja sanonta kuuluu että tilaisuus tekee varkaan. Jotta näin ei kävisi niin täytyy olla aikamoisen umpirehellinen ihminen jolla on todella korkea ja järkkymätön moraali.

Valkea, tarkasta postilaatikkosi kun joudat.

LS kirjoitti...

@Vieras,

Minarchism: State is necessary and that its only legitimate function is the protection of individuals from aggression, theft, breach of contract, and fraud, and the only legitimate governmental institutions are the military, police, and courts.

On perussopimus tai vastaava joka määrää ne harvat asiat jota valtio saa tehdä. Loput asiat on siltä kielletty. Valtio ei voi esim. kieltää pontikan valmistamista tai määrätä naiskiintiöitä yritysten hallituksiin. Nämä asiat eivät ole demokraattisesti päätettävissä. Austro-libertarismi siis on inherentisti anti-demokraattinen.

Democracy is not freedom. Democracy is two wolves and a lamb voting on what to eat for lunch. Freedom comes from the recognition of certain rights which may not be taken, not even by a 99% vote.

Suosittelen lukemaan minun ja Valkean vuosi sitten käymän keskustelun joka antaa sinulle lisää vastauksia.

Valkea kirjoitti...

Vieras,

kiitos sähköposteista. Kaikkea informaatiota en ole vielä ehtinyt käydä läpi, mutta Karin kuville nauroin kuten aina. Hän on paras suomalainen pilapiirtäjä. Vastaan todennäköisesti ensi viikonloppuna.

Tuo valtion ja yrityselämän symbioosin muodostuminen on vaikea kysymys, ja todennäköisesti sitä ei pysty estämään muu kuin riittävät vastavoimat, joita ei yleensä koskaan ole. Vastavoiman pitäisi olla pysyvästi järjestäytynyt, riittävän vahva poliittisesti, jatkuvasti motivoitunut, lahjomaton myöskin itse, jne. Suurimmilla yrityksillä ja valtiolla on aina vahva motiivi organisoitua yhteistoimintaan ja keskittää valta itselleen, sekä runsaasti resursseja ja kiristys-, manipulointi- ja suostutteluvaltaa.

Miltton Friidman kirjoitti...

...koska tarkoitukseni on osoittaa kummillekin, enemmän tai vähemmän heidän omista lähtökohdistaan alkaen, että nykyisessä poliittisessa elämässä tarjolla olevat vaihtoehdot ovat huonoja ja parempia vaihtoehtoja on olemassa.

Taas tämä poliittisen keskitien myytti. Misestä lainatakseni: "The issue is always the same: the government or the market. There is no third solution."

Mielestäni Valkea tarjoaa jonkinlaista kristillissosialismia tai teokratiaa tilalle. Ei kiitos!

"Kansalaiset jätetään kiistelemään toissijaisista asioista eliitin ennalta määrittämissä rajoissa ja lokeroissa; oikeisto vs vasemmisto."

Haistan tässä nyt jonkinlaista eliittivihaa. Mielestäni oikeisto/vasemmisto -jako on ihan validi. Mitä vikaa siinä on?

Kollektivistinen ja keskitetty systeemi tarkoittaa väistämättä "hyvä veli"-kapitalismia, ts. korruptoitunutta valtiokapitalismia.

Johtuen yksinkertaisesti siitä, ettei kyseessä ole minimivaltio. Kyseessä on lobbausvaltio, jossa jokainen eturyhmä pyrkii hyötymään valtiosta - myös kaupalliset toimijat kuten yritykset.

Mainittakoon vielä, että Lenin sanoi Neuvostoliiton olevan valtiokapitalismia.

Kerrot siis yhden kapitalismin suurimman VASTUSTAJAN suulla mitä kapitalismi on? Give me a break!

Miksi ylipäätänsä lainaat Leniniä ja luet Alinskya ja muita vasuriteoksia? Oletko koskaan lukenut yhtään libertaaria kirjaa?

Mitä yhteistä näillä on? Mikään näistä ei ole vapaa markkinatalous. Aivan kuten matematiikassa, arvostan tarkkoja määritelmiä. Sanan "kapitalismi" määritelmä ei ole aivan yhtä selkeä kuin "vapaa markkinatalous."

Siksipä blogasin Valkean kommenteista omassa blogissani.

Kun käytät termiä "äärimmilleen viety kapitalismi", se antaa monille lukijoille käsityksen että tarkoitat sillä vapaata markkinataloutta. Mutta tarkoitat ilmeisesti sillä korporatismia/hyvä veli -kapitalimia/ jne. Tämä hämmentää monia lukijoita.

Tätä itsekin olen yrittänyt sanoa.

Libertarismi ja yhteisöllisyys eivät ole mitenkään ristiriidassa keskenään eivätkä uhkaa toisiaan.

Libertarismi on ainoa asia joka mahdollistaa aidon, vapaaehtoisuuteen perustuvan yhteisöllisyyden. Kaikki muu yhteisöllisyys on julkisvetoista sosialismia.

Liberaali eliitti hajottaa kansainvälisten valtatavoitteidensa takia tahallisesti suomalaisten yhteishenkeä.

Siinä määrin missä tämä hajoitus kohdistuu suomalaiseen, ylenpalttiseen sosiaalivaltiomalliin, niin se voi olla jopa positiivinen asia.

Jos valtion ei pidä puuttua talouselämään, niin sama myös toisin päin, eli talouselämän ei pidä puuttua valtion asioihin. On siis kysyttävä miten voidaan varmistaa se etteivät yritykset lahjo päättäjiä ja viranomaisia ja osta heiltä haluamiaan päätöksiä?

Juuri näin. Se, että tapahtuuko näin riippuu hyvin pitkälti äänestäjistä. Niin kauan kun kaikki äänestäjät haluavat itse hyötyä valtiosta, niin tilanne jatkuu. Toiseksi muutos riippuu siitä miten paljon libertaarit mielipiteet kiertävät "rahvaan" keskuudessa. Kolmanneksi siitä, että onko libertaareja ehdokkaita saatavilla vaaleissa riittävän suuri määrä, jotta sillä olisi vaikutusta.

Austro-libertarismi siis on inherentisti anti-demokraattinen.

Vai pitäisikö sanoa, että anti-autoritäärinen, laissez-faire -tyyppinen? Tuonkin voi käsittää siten, että sitten se on diktatuurinen...

Valkea kirjoitti...

Miltton,

käsittelen näihin liittyviä aiheita tulevissa kirjoituksissani. Ehkäpä saat vastauksen niistä.

LS kirjoitti...

@Valkea,

Näin kuvainnollisesti sanottuna you are almost here, among us. Minä ja Miltton odotamme sinua tunnelin päässä, valossa.

Kuten vuosi sitten keskustelimme, austro-libertarismiin liittyy monia väärinkäsityksiä. Tämän keskustelun ehkä tärkein väärinkäsitys on tämä:

On siis kysyttävä miten voidaan varmistaa se etteivät yritykset lahjo päättäjiä ja viranomaisia ja osta heiltä haluamiaan päätöksiä?

Austro-minarkismi: Ei ole kansanedustajia, ei ministereitä, ei politrukkeja. Eduskunta on huutokaupattu ja muutettu Hotelli Arkadianmäeksi. Presidentin virka voi olla, mutta se on lähinnä seremoniallinen. Verotus on hyvin minimaalista - vain se mitä tarvitaan armeijan, poliisin, oikeuslaitoksen ja muutaman viraston (kuten verovirasto) ylläpitoon.

Executive Summary: Yritykset (tai muut lobbausryhmät) eivät voi lahjoa kansanedustajia koska kansanedustajia ei ole olemassa.

--------

Minulla olisi yksi ehdotus: Että pilkkoisit tekstiesi suuria kappaleita pienemmiksi. Minulla on jäänyt osa kirjoituksistasi lukematta koska suuret kappaleet ovat raskaita lukea.

Esim. Metsäläisen syndrooma:

Jos ensimmäisen ison kappaleen pilkkoisi kolmeen pienempään osaan ja toisen kappaleen kahteen osaan. Tällöin tekstistä tulisi paljon helppolukuisempi.

-----------

@Vieras,

Vastaan mielelläni jos sinulle jäi vielä kysyttävää libertarismiin tai vastaavaan liittyen.

vieras kirjoitti...

Periaatteessa voisin kysyä vaikka mitä mutta varmaan minun kannattaa katsoa ensin mitä täällä on aikaisemmin keskusteltu...

Valkea kirjoitti...

LS,

Ok. Mietiskelen mainitsemiasi asioita.

Kappaleeni ovat pitkiä vain sen takia, että ne ovat ilmaus jonkin alkuperäisen ajatusketjun yhtenäisyydestä. Mitään estettä niiden pilkkomiselle lyhyempiin kappaleisiin ei ole, joten yritän muistaa sen tulevaisuudessa.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto