Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Suurpankit ja byrokratia

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle kirjoitukselle:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2012/08/demokratia-ja-byrokratia.html

Tarkastellaan suurpankkien ja byrokratioiden kilpailua hiukan tarkemmin. Suurpankkien pääoma ja valta liikkuu ketterästi ja globaalisti kaikkialla maailmassa ajallisesti ja paikallisesti vaihtelevien voittojen perässä. Pääoma rakentaa tai tuottaa melko sattumanvaraisesti sinne tänne ilman valmista yleiskaavaa. Pääoma antaa rahaa, estää rahansaannin ja vetää rahaa pois. Ne joilta raha vedetään pois, jäävät rakennelminensa oman onnensa nojaan; jotkut löytävät vaihtoehtoisia toimintamahdollisuuksia, jotkut struktuurit jäävät tyhjilleen, käyttämättömiksi tai raunioitumaan. Osittain suurpankit toimivat de facto verottajina antamatta mitään vastineeksi, mm. automaattisilla trading- tietokoneohjelmilla, jotka tekevät osto- ja myyntipäätöksiä miljoonasosasekunneissa ja imevät rahaa kurssien ns. random walkeistakin; muuttamalla suurpankkeja koskevia lakeja itselleen edulliseksi lobbaamalla ja kiristämällä; myymällä subprimetuotteita valheellisilla väitteillä ja salaamalla tietoa; ja tietysti kaikenlaisilla valtioiden maksamilla "too big to fail" -pankkituilla. Suurpankit pystyvät kiristämään valtioita, koska valtioiden talous on raha- ja markkinatalouden toiminnan ja valtiolainojen välityksellä riippuvainen suurpankeista. Suurpankit muokkaavat toiminnallaan maailmaa kansainvälisten byrokratioiden vallan laajenemisen kannalta suotuisammaksi. Suurpankit pyrkivät yksinkertaistamaan globaalia toimintaympäristöä yhdenmukaisemmaksi pakottamalla tai suostuttelemalla taloudellisia toimijoita noudattamaan mahdollisimman yhdenmukaisia sääntöjä, tapoja ja lakeja; sopeutumaan tai antautumaan nykyisten markkinoiden toiminnan tuloksille; ja toimimaan nykyisillä markkinoilla markkinoiden ehdoilla.

Byrokratiat ovat sidottuja tiettyyn alueeseen. Byrokratiat laajentavat valtaansa kankeasti ja hitaasti, mutta suhteellisen varmasti. Suurpankkien projektit ovat useimmiten lyhyitä tai enintään vuosia kestäviä, mutta byrokratioiden valta- ja laajentumisprojektit voivat olla yhtä pitkiä kuin byrokratioiden elinikä, eli satoja vuosia. Byrokratioiden kyky projektoida taloudellista, poliittista ja sotilaallista valtaansa oman alueensa ulkopuolelle on rajallista, myös Yhdysvaltojen, jolla on vielä jonkin aikaa suurin talous ja suurimmat sotavoimat. Byrokratioiden valta on pääasiassa sidottu siihen alueeseen, jonka ne ovat kaavoittaneet laeillaan, säännöillään, vakiintuneilla käytännöillään, toimintamalleillaan ja virkamiehistöllään. Byrokratiat haluaisivat verottaa, hallita ja säädellä suurpankkeja paljon nykyistä enemmän (Tobinin vero taloudellisille transaktioille, korkeammat yritysverot, pankinjohtajien verotuksen korotus samalle tasolle kuin palkkaverotus, pankkien vakavaraisuusvaatimusten nostaminen, jne.), mutta kansainvälisten byrokratioiden heikkouden ja niiden yhteistyön puutteen, taloudellisen riippuvuutensa ja pääoman globaalin liikkumiskyvyn vuoksi ne eivät pysty sitä tekemään. Suurpankit pystyvät kiristämisen lisäksi myös pelaamaan byrokratiat toisiaan vastaan siirtelemällä pääomia ja taloudellisia etuja, tai niiden puutteita paikasta toiseen.

 Mutta tälle on kolminkertainen vastavoima. Byrokratiat pyrkivät tietysti itse kaikin keinoin ja kaikilla verukkeilla (ilmastonmuutos, niiden suurelta osin itse luomien taloudellisten riskien säätely, kansainväliset ihmisoikeudet, jne.) laajentamaan omaa kansainvälistä valtaansa. Mutta suurpankkien vallan laajentaminen on riippuvaista byrokratioiden systeemeihin liittyvästä säätelystä ja laeista. Edes lainoja ei maksettaisi luotettavasti takaisin, elleivät valtiot varmistaisi saatavien perintää tarvittaessa voimatoimin. Byrokratiat tuottavat paljon muutakin talouteen liittyvää, suurpankeille välttämätöntä materiaalista ja immateriaalista infrastruktuuria ja tukea, joista taloudellinen lainsäädäntö ja sen käytännön sovellukset ovat kattavin esimerkki. Suurpankit joutuvat siten auttamaan byrokratioiden kansainvälisen vallan laajentumista, kuten suurpankit tekevät nyt suhteessa Euroopan Unioniin ja Pohjois-Amerikan Unioniin (Meksiko, Usa ja Kanada). Samanaikaisesti suurpankit, kuten edellä todettiin, muokkaavat globaalia yhteiskunnallista ympäristöä edulliseksi byrokratioiden kansainvälisen vallan laajentamiselle. Mitä pidemmälle kansainvälisten byrokratioiden valta etenee, mitä pidemmälle suurpankit auttavat byrokratioita siinä prosessissa tahtoen ja tahtomattaan, sitä enemmän byrokratiat pystyvät säätelemään, rajoittamaan, määrittelemään, ehkäisemään ja verottamaan suurpankkien toimintaa. Kansainvälisten byrokratioiden vallan lisääntyessä ne tekevät yhteistyötä ja koordinoivat toimintaansa niin, että lähes kaikkialla on suurpankeille samat korkeat verot, samat rajoittavat lait, samat toimintaehdot, jne. Kun byrokratioiden yhteistyöhön perustuva valta kattaa suurimman osan maailmaa ja tärkeimmät kontinentaaliset talousalueet, suurpankit eivät toisaalta enää pääse karkuun byrokratioiden vallalta ja toisaalta niiden on pakko toimia byrokratioiden hallitsemilla merkittävimmillä talousalueilla saadakseen tuottoja.

Kansainvälisillä byrokratioilla on voimakas taloudellinen insentiivi tehdä yhteistyötä ja koordinoida toimintansa, koska ne saavat siten valtavasti lisää rahaa ja resursseja suurpankeilta ja muilta suurilta taloudellisilta toimijoilta. Niiden vahva yhteinen taloudellinen insentiivi ylittää ideologiset, kulttuuriset, uskonnolliset ja muut erot, jotka vaihtelevassa määrin estävät yhteistyötä. Lisäksi taloudellinen yhteistyö ei estä byrokratioiden erojen säilyttämistä, ei vaadi niitä luopumaan muista eroistaan. Rahan- ja resurssien ahneus on luotettavasti aina ja kaikkialla maailmassa ilmenevä motiivi. Kansainvälisten byrokratioiden valta lisääntyy suhteessa suurpankkeihin, ja byrokratiat voittavat lopulta suurpankit valtakilpailussa. Byrokratiat kaavoittavat ja kangistavat suurimman osan maailmaa sääntöjensä ja yleiskaavojensa alle. Näin käy, jos byrokratioille ja suurpankeille ei luoda riittäviä vastavoimia.

Vaikka byrokratiat voittaisivat, niiden voitto sisältää niiden oman tappion siemenen. Globaalien byrokratioiden valta (valvonta, tiedonkeruu, tiedon prosessointi, päätösten mittaluokka, jne.) on liian hajautunutta, suurilinjaista ja heikkoa paikallisella tasolla, ja yhä suurempi osa paikallisista toimijoista alkaa elää omaa elämäänsä ja toimimaan omilla ehdoillaan salaa tai avoimesti. Byrokratia rappeutuu ja lopulta romahtaa.

Ei kommentteja:

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto