Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Optimaalinen piriste

Join ennen 4-5 kuppia kahvia joka aamu, mutta jouduin lopettamaan sen kevättalvella, koska se alkoi aiheuttamaan vatsavaivoja. Kahvi avaa vatsalaukun portin liian aikaisin, jolloin ruokaan sekoittumaton suolahappo pääsee ohutsuoleen, ja se aiheuttaa vatsakipuja ja huonoa oloa. Tämä negatiivinen vaikutus on suurin vaaleapaahtoisilla kahveilla. Tummaksi paahdetuissa kahveissa on vastavaikuttaja-aineita, jotka estävät mahaportin liian aikaista aukeamista, joten tummaksi paahdetulla kahvilla negatiivinen vaikutus on pienempi. Olen kuitenkin juonut aina tummapaahtoista kahvia, joten vaihtomahdollisuutta parempaan ei tässä suhteessa ollut. Kahvin käytön lopettamisen seurauksena olin energiaton ja masentunut. Mietiskelin vaihtoehtoja, ja muistin nuorempana lukeneeni muutaman tutkimuksen haaraketjuisista ihmisille välttämättömistä aminohapoista, valiinista, leusiinista ja isoleusiinista (Muista aminohapoista eroteltuja ja puhtaita 3:a haaraketjuista aminohappoa normaalia suurempina annoksina. Ihmisen proteiinit koostuvat 20 aminohaposta, joista 9 elimistö ei pysty tuottamaan itse ollenkaan tai riittävästi, joten ne ovat välttämättömiä, niitä on saatava riittävästi ravinnosta). Tutkimusten mukaan haaraketjuiset välttämättömät aminohapot (BCAA), poistavat masennusta, parantavat mielialaa, piristävät ja lisäävät energisyyttä. Päätin siten kokeilla niitä. 

Tässä on tiivistetysti kokemuksia ja neuvoja:

On tärkeää ottaa BCAA heti aamulla aterian jälkeen, koska psykologinen vaikutus on silloin suurimmillaan. Itse käytän linkittämääni tuotetta n. 15-20 ml aamuisin. Pakkauksessa mukana tuleva annoslusikka on liian pieni (vähemmän kuin 5 ml), joten kaupasta kannattaa ostaa oikean kokoinen 5 ml annoslusikka. Vaikutus tulee hitaasti ja kestää kokonaisuudessaan ainakin vuorokauden. Jossain vaiheessa huomaa yhtäkkiä vauhdin olevan päällä. Mieliala nousee, ja on energinen ja yleinen hyvä olo. Masennus poistui nopeasti täysin. Todellinen keskittymiskyky (ei siis pelkkä tunne keskittymisestä), ajattelukyky ja tehollinen aikaansaatu työ on BCAA:lla parempi kuin kahvilla. Näin jälkeenpäin toivon, että en olisi koskaan käyttänyt kahvia, vaan alusta saakka BCAA:ta. Iltaisin en sitä käytä, koska se vaikeuttaa nukahtamista ja lisäisi turhaan kierroksia. Kahvinkäytölle tyypillistä tarvetta nostaa annosta ei BCAA:lla esiinny kun on päässyt itselle sopivaan annokseen. Kun BCAA:ta käyttää 1-3 viikkoa, vaikutus kumuloituu, ja siten käyttäjä saattaa alkaa pyöriä hiukan ylikierroksilla, jolloin nukahtaminen voi kestää normaalia kauemmin. Kun pitää 2-5 päivää taukoa, käytön voi aloittaa taas uudestaan. Nukahtaminen muuttuu normaaliksi heti ensimmäisenä päivänä, jolloin BCAA:ta ei käytä. Tauon aikana mieliala ja energia pysyy normaalikorkealla tasolla, esim. säännöllisen kahvin käytön lopettamisen yhteydessä esiintyvää mielialan ja energian romahdusta ei esiinny. BCAA nähtävästi vähentää tarvetta muille päihdyttäville tai piristäville aineille, ja tämä on hyödyllistä sekä terveydellisesti, että rahankäytön kannalta, tosin juon alkoholia muutenkin vain 2-3 kertaa vuodessa 2-3 tuoppia, joten vähennys on itselleni vähäinen. BCAA myös parantaa ruuan keskimääräistä ravintoarvoa, koska välttämättömät aminohapot ovat nimensä mukaisesti elimistölle välttämättömiä. Ylisuurina annoksina ja ohjeiden vastaisesti BCAA:ta ei kannata käyttää, koska kaikki aineet muuttuvat haitallisiksi liian suurilla annoksilla, myös proteiinit, vitamiinit ja hiilihydraatit. BCAA:ta ei kannata käyttää yhdessä muiden piristeiden kanssa, esim. kahvin, teen ja vahvan EPAn (EPA omega-3, jonka psykologinen piristävä vaikutus on suurempi kuin etyyli-EPAn), koska se voi aiheuttaa liiallista piristystä tai vastavaikutuksena masennusta ja matalaa mielialaa. Jos harrastaa säännöllisesti urheilua, etenkin voimalajeja, BCAA annosta voi joutua nostamaan, koska BCAA:ta kuluu lihaksia kasvattavissa ja ylläpitävissä anabolisissa prosesseissa. BCAA jauhe maistuu hiukan kitkerälle, mutta ei pahalle. Koska BCAA aminohapot ovat vesipakoisia, se ei sekoitu veteen. Itse laitan BCAA annoksen kuppiin, hiukan vettä päälle ja lusikoin sen teelusikalla, ja juon lopuksi veden. Sitten huuhtelen vielä loput BCAA:sta pienellä lisäveden määrällä. Linkitetty BCAA on hyvälaatuinen, se on 100% puhdasta BCAA:ta ja sillä on markkinoiden paras hinta-laatu suhde. Se on riittoisaa:

http://www.aminoporssi.fi/HCT_BCAA

5 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&NR=1&v=tJixs2FoZ_Y

Tiedemies kirjoitti...

Tangenttina; Ihmiset joilla on käänteinen ongelma, voivat hyötyä myös aminohapoista. Tryptofaani, josta elimistö muodostaa välittäjäaine serotoniina ja "unihormonia" melatoniinia, nautittuna illalla noin 30-60 minuuttia ennen nukkumaanmenoa on melko tehokas unen avittaja.

Itselläni ei ole lainkaan unensaantivaikeuksia, mutta nautin silti toisinaan tryptofaania iltaisin. Seuraavana päivänä olo on seesteisempi, tyytyväisempi, keskittyneempi jne. Vaikutus ei ole valtavan suuri, mutta havaittavissa. Vaikutusta tehostaa yhdistäminen tiettyihin B-ryhmän vitamiineihin (B6 ja B12 ainakin), mutta nämä voivat tehdä unesta levottoman joillekin.

Käytän EPA:aa myös, mutta sen piristävä vaikutus itselleni on mitätön. Nautin sen itseasiassa illalla ennen nukkumaanmenoa, eikä tämä vaikuta unensaantiin millään tavalla. Syy on käytännöllinen, sillä EPA:n nauttiminen tuo kalanmakua suuhun päivänmittaan, jos sen on ottanut aamulla. Pitkäaikainen EPA:n käyttö suurissa määrin (>1000mg vuorokaudessa) lisää verenvuototaipumusta sen verran, että esimerkiksi mustelmien muodostuminen lisääntyy.

Kofeiiniriippuvuus on hankala asia. Itselläni on hyvin voimakas kofeiiniriippuvuus. Olen paradoksaalisesti myös hyvin herkkä kofeiinille. Tämän vuoksi juon vain yleensä 2-3 kuppia päivässä, ja pyrin välttämään kahvin juomista kokonaan kello 11 aamulla jälkeen. Myöhemmin nautittu kofeiini ei yleensä ole minulle edes hyödyksi, se tekee vain olon epämiellyttäväksi juurikaan piristämättä. Jos en saa kahta kuppia kahvia päivässä, saan valtavan päänsäryn.

Nuorempana vieroitin itseni kofeiinista säännöllisesti pari kertaa vuodessa (loma-aikoina) mutta lasten syntymän jälkeen tämä ei ole ollut käytännöllistä. En kärsi varsinaisesti masennuksesta vieroitusaikana, mutta aloitekyky vähenee merkittävästi. Jos joudun olemaan ilman kofeiinia jostain syystä aamupäivän, päätöksentekokykyni on merkittävästi heikentynyt.

Kiitän neuvosta, ajattelin kokeilla BCAA:ta kofeiinivieroituksen tukena. Singaporessa ei myydä ibuprofeenia ilman reseptiä. Ibuprofeeni on liki välttämätön vieroituksen ensimmäisinä päivinä kovan päänsäryn vuoksi. (Sitä ei myydä, koska se on vaarallista itselääkinnässä jos henkilö kärsii Dengue-kuumeesta, joka taas on täällä verraten yleinen sairaus)

Valkea kirjoitti...

Nim. Tiedemies,

ole hyvä.

En tiedä minkälaista BCAA:ta Singaporesta saa, mutta ole tarkkana sisällön suhteen. Monet suuret ja tunnetutkin proteiini- ja lisäravinnevalmistajat lisäävät BCAA:n joukkoon mm. muita proteiineja, kuten glutamiinia. Kaikki tämäntyyppiset vähennykset ovat tietysti BCAA:n tehosta pois. Lisäksi itselleni jotkin proteiinivalmisteissa olevat keinotekoiset makeutusaineet aiheuttavat ajattelun heikentymistä (erityisesti proteiinivalmisteissa yleinen asesulfaami), joten vältän kaikkia keinotekoisia makeutusaineita.

Kokeilin aiemmin EPAa ja etyyli-EPAa.

Etyyli-EPAn ainoa vaikutus oli unettomuus, joten lopetin sen käytön melko pian.

EPAa käytin n. 1500-2000 mg vuorokaudessa aamuisin kapseleina ja sillä oli selvä piristivä ja mielialaa kohottava vaikutus, eikä se aiheuttanut unettomuutta tai muita sivuoireita lyhyellä tähtäimellä. Pidemmän käytön jälkeen piristysvaikutuksen lisäksi alkoi ilmetä ylimääräistä aktiviteettia aivoissa, kuin pientä häiritsevää ilotulitusta. Sellaista minulla ei ole koskaan ennen ollut. Lopetin EPAn käytön, ja ilotulitus lakkasi, eikä sitä ole ilmennyt sen jälkeen. Epäilen kuitenkin, että tämä oli jokin yksilöllinen sivuvaikutus, jota ilmenee vain harvoilla EPAn käyttäjillä. Ilman ilotulitusta olisin ollut tyytyväinen EPAan ja jatkanut sen käyttöä.

Nykyisin käytän joka aamu kolme ruokalusikallista kylmäpuristettua rypsiöljyä, jossa on Omega-3:sta sekoittuneena muihin ainesosiin ja sellaisessa muodossa, jonka elimistö joutuu prosessoimaan elimistölle sopivaan muotoon ennen käyttöä. EPA on valmiiksi elimistön käyttöön soveltuvassa muodossa. Lisäksi otan Beko-Strong multi-B tabletin, D-vitamiinia vuodenajasta riippuen ja joskus C-vitamiinitabletin. Puhdasta heraproteiinia käytän melko säännöllisesti ja se voimistaa BCAAn vaikutusta, osittain siinä olevan runsaan BCAA:n takia. Käytän sitä siksi kohtuudella iltaisin niinä päivinä jolloin käytän BCAA:ta ja suurempina annoksina niinä päivinä jolloin en käytä BCAA:ta. Puhdas heraproteiini (80% tai enemmän) kuuluu niihin harvoihin tuotteisiin, joka korjaa yleisesti elimistön soluja rakenteellisesti ja nuorentaa niitä. EPA optimaalisesti toimiessaan tekee samaa spesifimmin hermosoluille.

Siinä kaikki tällä hetkellä käyttämäni erityistuotteet.

Tiedemies kirjoitti...

Oma lisäravinnekoktailini vaihtelee. En ole viitsinyt juuri D-vitamiinia käyttää täällä päiväntasaajalla, koska saan aurinkoa aivan riittävästi; puolen tunnin oleilu trooppisessa auringossa riittää tuottamaan enemmän kuin riittävästi.

Tällä hetkellä paletissani on C-vitamiini, kalaöljy, L-arginiini, L-glutamiini ja L-karnitiini. E-EPA:aa nautin toisinaan, ja myös toisinaan iltaisin tryptofaania. Suomessa ollessani käytin säännöllisesti E-EPA + d-vitamiini + asetyyli-L-karnitiini + ALA ja joskus vielä monivitamiini päälle.
Tämän lisäksi käytän epäsäännöllisesti myös heraproteiini-hydrolysaattia.

Pyrin siihen, että erityisesti vitamiinien määrät eivät ole kovin korkeat, ja pidän toisinaan taukoa kalaöljy/EPA- annostuksesta, koska ne tuppaavat hieman lisäämään verenvuototaipumusta.

Jos lainsäädäntö ei olisi ongelma, niin varmaan lisäisin säännölliseen annokseen myös sentrofenoksiini+piracetam- yhdistelmän, ja mahdollisesti DMAE:n piristävän vaikutuksen aikaansaamiseksi, tosin jälkimmäisen suhteen en ole varma.

Valkea kirjoitti...

Nim. Tiedemies,

ok.

Olen pohdiskellut ALAn käyttöä ja katson myöhemmin otanko sen pieneen lisäravinnevalikoimaani. DMAE näyttää nopeasti katsottuna potentiaalisesti huonolta mahdollisten sivuvaikutustensa takia. Ne, jotka yleensä mainitaan + tutkimus, jonka mukaan se lyhentää viiriäisten elinikää.

Yleisesti, lisäravinteita käyttäessä kannattaa pyrkiä optimaaliseen annosteluun ja optimaaliseen tilaan annosten maksimoimisen ja maksimaalisen tilan sijasta. Maksimoitaessa positiiviset vaikutukset fyysiseen ja psyykkiseen suorituskykyyn ja terveyteen muuttuvat negatiivisiksi, vaikka hyvä tunne saataisiin maksimoitua. Kaikki tuotteet, jotka aiheuttavat pitkäaikaisessa käytössä riippuvuutta, jotka synnyttävät jatkuvan insentiivin annoksen nostamiseen, joita käytettäessä maksimaalisen tunteen tavoittelulla on taipumus syrjäyttää muut näkökohdat ja jotka ovat lähtökohtaisesti myrkyllisiä (elimistöllä ei ole niille mitään käyttöä ja se pyrkii poistamaan aineen mahdollisimman nopeasti elimistöstä), ovat keskimäärin huonompia vaihtoehtoja. Kahvi (kofeiini + lukemattomat muut siinä olevat kemikaalit [pelkästään aromaattisia kemikaaleja on siinä n. 2000 erilaista]) kuuluu tällaisiin tuotteisiin.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto