Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

torstai 14. maaliskuuta 2013

Kristityn intellektuellin lankeemus

Olen useita vuosia lukenut kristityn professori Bruce Charltonin mielenkiintoisia ja oivaltavia kirjoituksia. Hän on käsitellyt laajaa määrää erilaisia aiheita asiantuntevasti. Intellektuellille ominaisella tavalla hän näkee maailman olevan täynnä ratkaisemattomia ongelmia ja erikoisia arvoituksia, joihin hän pyrkii kehittämään vastauksen tai ratkaisun. Tämä menetelmä ja suhtautumistapa toimii hyvin maallisissa aiheissa.

Viime aikoina Charlton on kuitenkin horjahtanut pois kristityn kapealta tieltä. Hän on alkanut nähdä yhä enemmän myös kristinuskon yksityiskohdat pulmina ja mysteereinä, jotka täytyy ratkaista. Hän soveltaa Jumalaan maallista ja ihmiskeskeistä logiikkaa ja päättelyä. Jumala ei noudata niitä. Jumala on kaikenkattava superkonteksti ja pysyy meille mysteerinä niiltä osin kuin hän ei itse tee itseään tunnetuksi. Lisäksi Jumalan suuruus, monimutkaisuus ja erilaisuus tekee kyseenalaiseksi sen pystyisimmekö kunnolla ymmärtämään Jumalaa, vaikka hän tekisi itseään tiettäväksi. Suodattaisimme ja tulkitsisimme informaatiota omista vaillinaisista ja pienistä lähtökohdistamme. Vääristäisimme informaatiota lähtökohtiemme mukaisesti ja menisimme harhaan.

Charltonin harhautuminen alkoi siitä ajatuksesta, että hänen mukaansa ihmiset eivät voi suhtautua Jumalaan taivaallisena isänä ja pitää häneen yllä inhimillistä suhdetta, ellei hänellä ole inhimillisiä piirteitä ja mittasuhteita. Lisäksi hän ei kuulemma voi ymmärtää Jumalaa ja Jumalan toimintaa, ellei Jumala ole inhimillinen mittakaavoiltaan ja logiikaltaan. Tämän seurauksena Charlton on sitä mieltä, että Jumala on vaillinainen ja puutteellinen lihaa, verta ja luuta oleva ihmisjumala, todennäköisesti vain yksi monista samanlaisista, kehittyneempi versio ihmisistä. Intellektuelleille tyypilliseen tapaan alkuvirhe toimii Charltonille kasvualustana, jonka pohjalta kasvaa kokonainen jatkovirheiden puutarha. Hän luo virheellisten vaihtoehtojen diktonomioita, joista hänen mukaansa täytyy valita. Charlton sensuroi kaikki tai lähes kaikki näiden näkemysten suhteen kriittiset kommentit.

Minulla ja sadoilla miljoonilla muilla kristityillä ei ole ollut vaikeutta pitää yllä suhdetta kristinuskon kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Minä ja sadat miljoonat miljoonat muut kristityt tiedämme, että Jumala ja Jumalan tiet ovat tutkimattomia. Näin on ollut aina. Kristinusko on luottamusta Jumalaan, ei Jumalaongelman tai Jumala-arvoituksen ratkaisemista inhimillisistä lähtökohdista.

Olennaisilta osiltaan Charlton on eksyessään päätynyt mormonismin liha ja luu -jumalaan, joka on yksi monista jumalista, ja joka mormonien mukaan asuu jollain planeetalla. Se kuulostaa huonolta science fictionilta. Liha ja luu -jumala on helposti petettävissä eikä tiedä kaikkea, joten syntiset voivat tehdä mitä haluavat, kunhan salaavat tekonsa. Liha ja luu -jumalaa ei tarvitse kunnioittaa. Hänet tulisi nähdä kilpailijana, joka meidän täytyy kyvyillämme jonain päivänä ylittää. Sitä odotellessamme meidän on pyrittävä saamaan kaikki hyöty irti liha ja luu -jumalasta antamatta mitään tai mahdollisimman vähän vastineeksi. Liha ja luu -jumala kelpaa varmasti hyvin ateisteillekin, ilman että heidän täytyy luopua ateismistaan. Kuten niin usein intellektuelleilla, alitajuntaiset emotionaaliset tarpeet ovat huomaamatta uineet mukaan Charltonin käsityksiin ja logiikkaan. Charlton arvostaa mormonien yrittäjyyttä, suhteellisen korkeaa koulutustasoa, suuria perheitä, eksklusiivisia yhteisöjä, patriarkaalisuutta ja maallista menestystä. En ihmettelisi jos Charlton päätyy lopulta pohdinnoissaan New Age -tyyppiseen terapeuttiseen liha ja luu -jumalaan, jonka ainoana tehtävänä on säädellä mielialoja ja tuottaa mielihyvää. Ateistina ollessaan Charlton etsi lohdutusta New Age -ajattelusta. Paluu New Ageen olisi täyden ympyrän kulkemista. Harhautuneet kulkevat usein ympyröitä takaisin lähtöpisteeseen.

Intellektuellit ovat epäluotettavia. Intellektuellin puoliintumisaika on n. 2 - 4 vuotta. Jos intellektuellille antaa säilytettäväksi jonkin symbolijärjestelmän, 2 - 4 vuoden kuluessa hän on todennäköisesti muokannut symbolijärjestelmän alitajuisten tai tietoisten halujensa mukaisesti virheelliseen, vääristyneeseen tai tunnistamattomaan muotoon. Intellektuelleilla on pakonomainen tarve muokata, muuttaa, modifioida ja prosessoida symbolijärjestelmiä. Siksi säilytettävien symbolijärjestelmien tulisi aina perustua teksteihin, joita ei saa muuttaa, joista ei saa poiketa ja joiden tulkintojen täytyy perustua vakaisiin kaanoneihin. Lisäksi symbolijärjestelmien tulee olla lukuisten ihmisten yhteisellä vastuulla, jolloin yksittäinen henkilö ei voi mielihalujensa perusteella poiketa niistä.

Seuraan edelleen sitä mitä Charlton kirjoittaa maallisista asioista, mutta siivilöin hänen kristinuskoon liittyvät näkemyksensä voimakkailla suodattimilla.

2 kommenttia:

Tupla-J kirjoitti...

Itse olen useinkin mietiskellyt Jumalan luonnetta ja toimintatapoja loogiselta kantilta. En toki tiedä missä määrin ne totuuteen osuvat, mutta en pidä sitä siinä mielessä erityisen tärkeänä asiana, että jos Hän olisi halunnut antaa täydellisen teologian selityksen Jeesuksen toteuttaman sovitustyön, opetuksen, esimerkin ja seurakunnan perustamisen sijaan, uskon, että Hän olisi kaiken järjen mukaan tehnyt niin. Asiaa voisi ajatella niin, että Jeesus ei kerro kaikkea mitä voisi, vaan sen, mikä on tarpeen. Tiedonjanoonsa voi hukkua.

En silti tiedä voiko järjessä sinänsä olla vikaa. Ihmisissä sen soveltajina tietty on, mutta se on eri asia. Todellisuus ainakin näyttää kovasti siltä, että se on järjellä ymmärrettävissä ja jossain määrin hahmotettavissa. Se myös toimii samalla tavoin riippumatta käyttäjästään, joten se on myös objektiivista. Sanoisin ennemminkin, että olemme taipuvaisia jäämään pimentoon Jumalan ymmärtämisen suhteen siksi, että emme havaitse kaikkea relevanttia (toisin sanoen kaikkea) voidaksemme soveltaa järkeä tähän luotettavasti.

Se on totta, että Jumalan pohtiminen, mitä minäkin mielelläni toisinaan teen, ei ole varsinaisesti kristinuskoa tai sen harjoittamista, vaan älyllistä leikkiä. Uskoni on kyseisestä intellektuaalista pyörittelystä jokseenkin riippumaton, ei niinkään järjen, vaan sydämen, asia.

Valkea kirjoitti...

Tervehdys Tupla-J,

implisiittinen pointtini kirjoituksessa on se, että ihmisillä on intellektuelleista aivan liian ruusuinen kuva. Intellektuellit ovat usein julkisuudessa nykyajan sankareita. Vanhan ajan sankareilla oli monien vahvuuksiensa lisäksi useimmiten pari heikkoutta, mutta intellektuelleilla ei ole julkisuuden myytin mukaan heikkouksia ollenkaan; omia virheitäänkin ja epätäydellisyyksiäkin he korjaavat työkseen itse. Todellisuudessa intellektuelleilla on suurehko kasa heikkouksia, jotka täytyy aina ottaa huomioon kun ollaan heidän kanssaan vuorovaikutuksessa tai kun he suorittavat jotain tehtävää. Järki soveltuu joihinkin tehtäviin hyvin ja toisiin huonosti, ja kaikkiin näihin liittyy riskejä ja ongelmia. Tässä tapauksessa järki soveltuu huonosti kaanonin säilyttämiseen, koska järjen työ tai käyttö perustuu symbolijärjestelmien *muuttamiselle*, status quon manipuloinnille. Tässä tapauksessa, kuten niin usein intellektuelleilla, dominoiva emotionaalinen tarve sanelee alitajuntaisesti halutun lopputuloksen, jota kohti järki pyrkii muokkaamalla symbolijärjestelmää siihen suuntaan. Jos järjen käyttöön liittyvät rajoitteet ja ongelmat otetaan huomioon etukäteen, se asettuu oikeaan kontekstiinsa ja kykyjensä ja heikkouksiensa mukaisiin mittasuhteisiinsa, jolloin järjen aiheuttamat vahingot minimoituvat ja hyödyt maksimoituvat.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto