Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Mitä katolilaisten (ja muiden kristittyjen) tulisi tehdä?

Me voimme tarjota maailmalle jotain vain säilyttämällä ja pitämällä yllä asioita, joita tarjoamme.


Maailma kulkee omia teitään, eikä kunnioita kristinuskoa, koska sillä on hyvin vähän kunnioitusta totuutta kohtaan - toisin sanoen todellisuutta kohtaan. Ongelmat ulottuvat syvälle nykyisten ajattelutapojen juuriin. Modernin ajattelun liike sai alkunsa yrityksenä saavuttaa turvallisuutta ja varmuutta painottamalla sitä mikä on käytännöllistä ja määräämällä tiukat standardit todisteille. Se tarkoitti sitä, että paljon viskataan pois: perinteet, ilmestyskirjallisuus, ja luonnollisiin muotoihin ja toimintoihin liittyvät oivallukset - niiden yhteys pysyviin ihmisiä koskettaviin asioihin - jotka ovat luonnollisen moraalilain ymmärryksemme taustalla.

Ihmiset halusivat olla tieteellisiä, ja tämä tarkoitti monien normaalien ajattelutapojen hylkäämistä. He toivoivat, että sen tuloksena syntyisi tietoa, joka on tarkkaa, luotettavaa ja hyödyllistä, ja todellakin, moderni tiede on antanut meille hämmästyttävää edistystä lääketieteessä ja aseidentuotannossa. Modernit yhteiskunnan organisoimisen muodot, kuten nykyaikainen valtio ja liikeyritys, ovat osoittautuneet huomattavan tehokkaiksi tärkeillä tavoilla. On myös ollut muita seurauksia, joista huomattavimpia ovat kaikkien vakavasti otettavien teknologiaan ja haluihin liittyvien huolien vähentyminen. Loppujen lopuksi, jos korkeampaa hyvää ja tärkeimpiä totuuksia ei voida mitata tai tuottaa tilauksesta, ja näyttää siltä, että voimme tulla toimeen ilman niitä selvittämällä miten antaa ihmisille sen mitä he haluavat, niin miksipä emme yksinkertaistaisi asioita ja unohtaisi niiden olemassaolon? Tämä on se mitä tapahtui julkisessa elämässä ja yhteiskunnassa. Kaikki joilla on merkitystä nykyisin, ovat sekularisteja, ja tällä tilanteella on kauaskantoisia seurauksia. Yksi näistä on se, että koulutetut ja valtaapitävät ihmiset uskovat, että instituutioiden, joihin sosiaalinen järjestys perustuu, täytyy olla teknisesti asiantuntevia, taloudellisesti rationaalisia, moraalisesti ei-tuomitsevia ja vaikutuksiltaan universaaleja. Siten globaalin markkinatalouden ja asiantuntevien säätelevien byrokratioiden tulisi järjestää maailma perusteellisesti yhdessä apuinstituutioiden, kuten yliopistojen, ajatushautomoiden, mediaorganisaatioiden ja erilaisten kansalaisjärjestöjen kanssa, jotka yrittävät vaikuttaa hallintoon ja liike-elämään. Tämä on, näin ajatellaan, ainutlaatuisen rationaalinen tapa organisoida yhteiskunta, ja jos jokin uhkaa sitä tai yrittää rajoittaa sitä tai nostaa valtaan muita auktoriteetteja, se on irrationaalinen, hajottava ja uhka ihmiskunnalle.

Tämän takia Euroopan vallanpitäjät ovat hylänneet kristinuskon ja tehneet Eu:sta uskontonsa. Niille, jotka ovat omistautuneet sille, Euroopan unioni ei ole käytännöllinen keksintö, jota arvioidaan sen näkyvien ja todennäköisten vaikutusten perusteella. Se on ylimmäinen periaate, jonka sovelluksien on ikuisesti laajennuttava ja syvennyttävä, ilman että otetaan huomioon käytännöllisiä asioita tai niiden ihmisten näkemyksiä ja hyvinvointia, joita Eu:hun kuuluvien hallitusten pitäisi edustaa. Kaikki muu vahingoittaisi visiota maailman sekulaarista kehityksestä kohti järjestäytynyttä ja hyväntahtoista kosmosta. Kaikki muu, niin ajatellaan, olisi kaaoksen, irrationaalisuuden ja väkivallan riemuvoitto.

Ongelmana on, että yhteiskunnassa, jota tavoitellaan ei ole tilaa ihmisille sellaisina kuin he ovat. Se kohtelee ihmisiä uraohjuksina ja kuluttajina, joilla ei ole luonnollisia erityispiirteitä, ja joilla ei ole mitään korkeampia tavoitteita tai kohtaloa kuin systeemin muokkaaminen kohti täydellisyyttä, joka antaa ihmisille sen mitä he haluavat. Kaikki ominaisuudet, jotka menevät yli edellä mainittujen tavoitteiden, ovat hajottavia, ja ne täytyy hävittää tai neutraloida sulkemalla ne ainoastaan henkilökohtaisiksi yksityisasioiksi, joissa ne eivät vaikuta mihinkään. Tämän takia systeemissä ei ole tilaa niille suhteille ja sitoumuksille, jotka ovat aina muodostaneet ihmisten elämän ja joille me olemme aina antaneet syvimmät lojaliteettimme: perhe, uskonto, yhteisö, tietty kansa ja kulttuuri, lopullinen totuus. Näistä asioista tulee yksityisiä ja sentimentaalisia, ja niillä ei ole erityistä määritelmää, joten niillä ei ole vakavia julkisia toimintoja. Niiden ei sallita synnyttää eroja, koska silloin liberaalin yhteiskunnan tavoittelema läpinäkyvä ja rationaalinen yhteiskunta muuttuu mahdottomaksi. Siinä määrin kuin systeemi säilyttää kosketuksensa siihen miten ihmiset elävät, kosketuksensa ihmisten elämänalueisiin, ne ovat ongelmia joita käsitellään termeillä tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja integroiminen.

Heidän visionsa utooppinen, joka tarkoittaa sitä, että se tekee väkivaltaa ihmisille yrittämällä juuria pois niitä asioita, jotka tekevät meistä ihmisiä. Tilanne muuttuu vielä pahemmaksi, koska siitä ei voida keskustella älykkäästi. Lopullisen totuuden lakkauttaminen lakkauttaa totuuden itsessään. Totuudesta tulee ensin hyötyajattelua, sitten sitä mikä on mukavaa ja miellyttävää, ja lopulta sitä mikä auttaa puhujaa saamaan sen mitä hän haluaa. Rehellisyys katoaa kaupankäynnistä, ja politiikasta tulee valheita ja illuusioita, ja tutkijatkin esittävät totuuden jonain, joka rakennetaan jotain muuta tarkoitusta varten. Kun nämä yhdistyvät sen näkemyksen kanssa, että terveellä järjellä ei ole merkitystä, ja meidän pitäisi kiinnittää huomiota ainoastaan siihen mitä asiantuntijat sanovat, tuloksena on taipumus jättää huomiotta ilmiselvät tosiasiat, ja kiinnittää huomiota ainoastaan niiden henkilöiden väitteisiin, joilla on sosiaalista auktoriteettia ja jotka väittävät omaavansa tärkeitä oivalluksia. Esimerkkeinä voidaan mainita nykyinen arkkitehtuuri ja koulutusteoria. Ihmiset vihaavat ensimmäistä ja toisella on huono maine, koska se ei toimi, mutta mitään ei voida tehdä kummallekaan.

Nykyisen elämän ongelma on se, että siltä puuttuu sekä totuutta että järkeä. Meidän tehtävämme katolilaisina on edustaa näitä asioita, joten jos (valitaksemme huomattavan esimerkin) avioliittoihin ja sukupuoleen liittyvät totuudet hylätään, meidän täytyy sanoa mitä ne ovat ja työskennellä niitä kohti. Mutta miten? Ihmiset sanovat, että kirkolla on ollut kaksi tapaa käsitellä modernia maailmaa, 'linnoituskatolilaisuus', jota symbolisoi Trent, ja joustavampi katolilaisuus, jota symbolisoi toinen Vatikaanikokous, joka, kuten Paavali VI sanoi, "tunsi tarpeen tietää, vetää lähemmäs, ymmärtää, läpäistä, palvella ja evankelioida yhteiskuntaa, jossa se elää." Molemmilla on hyötynsä ja rajoitteensa. Työskenteleminen totuuden puolesta vaatii tietoa ja julistusta. Tieto on enimmäkseen kirkon opetusten ymmärtämistä, kuten myös mitä tahansa asiaankuuluvaa maallista tietoa, ja julistaminen on tiedon esittämistä tehokkaimmalla tavalla. Sellaisissa asioissa joustavuus on tarpeellista, kunhan perustamme ovat pysyviä. Kuten aiempi Paavali sanoi, "Minusta tuli kaikkea kaikille, jotta voisin pelastaa kaikki."

Työskentelemiseen totuuden puolesta kuuluu uskollinen totuuden hyväksyntä, eläminen siinä, ja sen tekeminen muille helpommaksi. Suurimmalle osalle meistä kaiken vaadittavan tekeminen vaatii, jos ei linnoitusta, niin ainakin Pietarin veneen, joka pitää aallot, hait ja meriheinät loitolla, jotta elämä voi jatkua. Me olemme sosiaalisia olentoja, jotka ovat riippuvaisia siitä mitä on ympärillämme. On mahdollista olla siveä ilotalossa ja uskollinen maailmassa, joka kohtelee uskoa kuin vaaraa, joka täytyy tukahduttaa - pyhimykset ovat tehneet niin - mutta useimmat meistä ovat hauraampia, ja jos katolilaiset haluavat säilyttää uskonsa ja evankelioida muita, he tarvitsevat konkreettisen elämäntavan jota tarjota, jota tukee luotettava ja yleinen ymmärrys asioista, ja joka toimii ihmisille, jotka ovat tällä hetkellä vähemmän kuin pyhimykset.

Jatkaaksemme esimerkkiämme, totuuden julistaminen ihmisistä vaatii, muiden asioiden ohella, ympäristön, jossa avioliiton ja perheen menestykselle ominaiset tottumukset, odotukset ja uskomukset voivat säilyttää vakaan ja luotettavan läsnäolon. Jos maailmasta tulee aktiivisesti anti-kristillinen, kristityn yhteisön täytyy suuremmassa määrin irrottautua tärkeillä jokapäiväisen elämän alueilla maailmasta. Jos me haluamme elää totuudessa, me emme voi sotkeutua systeemiin, joka perustuu valheille, ja propagandan, pop-kulttuurin ja elektroniikan luomaan virtuaaliseen todellisuuteen. Jos esimerkiksi haluamme opettaa lapsillemme totuuden sukupuolista, on vaikeaa hyväksyä massamedian tunkeutuminen kotielämäämme, tai lähettää heidät kouluun, jossa heitä rangaistaan siitä, että he viittaavat poikaan sanalla poika.

Osa kirkon tarinaa Amerikassa on ollut katolilaisten taistelu täyden Amerikan elämään osallistumisen ja kuulumisen puolesta. Tapahtumien suunta osoittaa, että tämä pyrkimys täytyy ajatella uudelleen. Maailmaan sitoutuminen saavuttaakseen sen on hieno asia, jos se on sitä mitä kamppailu on, mutta ei sen hinnalla, että menetetään usko ja elämäntapa, joiden puolesta toivoimme saavuttavamme tavoitteemme. Me voimme tarjota maailmalle jotain ainoastaan säilyttämällä ja ylläpitämällä sitä mitä meillä on tarjottavana. Me emme pysty siihen, jos nykyinen yhteiskunta sulauttaa meidät itseensä.


***

Artikkeli on suomennos James Kalbin artikkelista. James Kalb on lakimies, itsenäinen tutkija ja katolilainen käännynnäinen, joka asuu Brooklynissa, New Yorkissa. Hän on kirjoittanut kirjan The Tyranny of Liberalism: Understanding and Overcoming Administered Freedom, Inquisitorial Tolerance, and Equality by Command (ISI Books, 2008).

2 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Tässä vähän pätkiä Benedictus XVI:n vapaamuotoisesta jäähyväispuheesta Rooman hiippakunnan papistolle ( vapaasti suomennettuna ). Hän oli tuon linnoittautumisen ja avautumisen välillä toiveikas:

"Haluaisin lisätä toisen näkökohdan: oli isien konsiili - todellinen konsiili - mutta oli myös median konsiili. Se oli melkein oma konsiilinsa ja maailmalle kuva konsiilista välittyi sen, siis median, kautta.

Täten konsiili, joka välittömästi ja tehokkaasti saavutti ihmiset oli tuo median konsiili, ei isien konsiili. Ja kun isien konsiili oli järjestäytynyt uskossa ja oli järkeä “intellectus” etsivän uskon konsiili ... niin journalistien konsiili ei luonnollisestikaan ollut järjestäytynyt uskossa, vaan tämän päivän median kategorioiden mukaisesti, eli uskon piirin ulkopuolella ja toisenlaisella hermeneutiikalla.

Se oli poliittista hermeneutiikkaa. Medialle konsiili oli poliittinen kamppailu, valtataistelu kirkon sisäisten virtausten kesken. Oli selvää, että media asettui niiden puolelle, joilla heistä näytti olevan eniten yhteistä heidän maailmansa kanssa

...

Me tiedämme kuinka tämä median konsiili oli kaikkien tavoitettavissa. Sen vuoksi se oli se hallitsevampi, tehokkaampi ja on luonut niin paljon sekasortoa, paljon ongelmia, ja todella paljon kurjuutta: seminaareja on suljettu, luostareita on suljettu, liturgiaa on trivialisoitu...Ja todellisella konsiililla oli vaikeuksia konkreettiseksi tulemisessa, itsensä toteuttamisessa; virtuaalinen konsiili oli vahvempi kuin todellinen konsiili.

Mutta konsiilin todellinen voima oli läsnä ja pikkuhiljaa, askel askeleelta, toteutti itseään enemmän ja enemmän ja tuli todelliseksi voimaksi, joka silloin on myös todellinen reformi, kirkon todellinen uudistuminen. Minusta näyttää siltä, että nyt 50 vuotta konsiilin jälkeen me näemme kuinka tuo virtuaalinen konsiili on hajoamassa ja joutumassa häviöön ja todellinen konsiili on ilmestymässä esiin kaikessa hengellisessä voimassaan. Ja on meidän tehtävämme juuri tänä Uskon vuotena tämän Uskon vuoden alusta asti työskennellä järjestyksessä niin, että todellinen konsiili Pyhän Hengen voimalla voi tulla toteutetuksi ja kirkko voisi todella olla uudistunut. Toivokaamme, että Herra auttaisi meitä. Minä, vetäytyneenä rukoukseen, tulen aina olemaan kanssanne ja yhdessä me tulemme etenemään Kristuksen kanssa. Täydellä varmuudella: Kristus tulee voittamaan!”"

Valkea kirjoitti...

IDA,

Puhe on hyvä kuvaus tilanteestamme ja kehityssuunnasta.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto