Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Huomioita poliittisesta psykologiasta

Liberaalit johtavat yhteiskunnan muutosta liberaalimpaan suuntaan. Nimellisesti konservatiivit suhteuttavat useimmiten konservatiivisuudeksi sen mikä on tietyn etäisyyden päässä liberaaleista. Kun liberaalit liikkuvat liberaalimpaan suuntaan, konservatiivit seuraavat perässä ja säilyttävät suurimmalta osin saman etäisyyden liberaaleihin tai etäisyys kasvaa selvästi vähemmän kuin liberaalien liike liberaaliin suuntaan. Näin nimelliset konservatiivit muuttuvat yhteiskunnallisessa ajanlaskussa mitaten nopeasti liberaaleiksi historiallisilla ja objektiivisilla mittareilla arvioituna. Kun nimellisille konservatiiveille huomautetaan tästä asiaintilasta, he ovat hämmästyneitä ja närkästyneitä. Pieni etäisyys liberaaleihin saa heidät aidosti usein kuvittelemaan olevansa konservatiiveja. Ehkä räikeimpiä esimerkkejä tästä efektistä ovat nimellisesti konservatiiviset kristityt.

Yritysmaailmassa pyritään enemmän konkreettisiin saavutuksiin kuin politiikassa. Politiikassa pyritään enemmän valtaan ja valta-asemaan kuin konkreettisiin saavutuksiin. Jos konkreettisiin saavutuksiin tottunut yritysmaailman henkilö siirtyy politiikan puolelle, hän turhautuu usein politiikan konkreettisen toiminnan vesittymisiin, kompromisseihin, puolittaisuuksiin, jarrutteluihin, esteisiin, hidasteisiin ja pysähtymisiin. Politiikkaan valikoituu siten tietynlaisia henkilöitä, joille käytännön saavutukset ovat suhteellisen merkityksettömiä, ja valta ja valta-asema ovat suhteellisen merkityksellisiä tai kaikki kaikessa. Poliitikkojen tyypillisellä psykologisella profiililla varustettuja henkilöitä ei siten juurikaan haittaa se, että heidän työnsä konkreettiset saavutukset jäävät vähäisiksi, huonoiksi, puolittaisiksi tai että niitä ei ole ollenkaan. Tämä selittää osaltaan sen miksi politiikka on usein konkreettisilta saavutuksiltaan heikkoa tai huonolaatuista.

Politiikassa poliitikkojen persoonallisuus voi tulla esiin, toteuttaa itseään ja toimia selvimmin seuraavissa tilanteissa: 1) kun poliitikko on strategisesti tärkeässä asemassa 2) kun tilanne on epäselvä, epävakaa, uusi tai monimutkainen [toisin sanoen kun tilanteelle ei ole selviä edeltäviä ja velvoittavia päätöksiä, tilanteessa ei ole odotuksia tietynlaisesta toiminnasta ja tehtävä ei vaadi rutiinitoimenpiteitä] 3) kun tilanteeseen liittyy paljon symbolista ja emotionaalista merkitystä 4) kun tilanteessa vaaditaan spontaania toimintaa tai monimutkaista ja vaivalloista ajattelua. Oman persoonallisuuden toteuttaminen on emotionaalisesti palkitsevaa, antoisaa, mielenkiintoista ja positiivista. Poliitikot pyrkivät toteuttamaan persoonallisuuttaan politiikassa jos vain suinkin mahdollista. Kotimaan politiikka on usein rutiininomaista, siinä on paljon velvoittavia edeltäviä päätöksiä ja siinä on paljon odotuksia vakioidusta toiminnasta. Globaali ja Eu:n politiikka ovat suhteellisen uusia; niissä luodaan uusia poliittisia ja symbolisia rakenteita; niihin sisältyy epäselvyyksiä ja epävakautta; poliitikoilla on arpajaistyyliin silloin tällöin mahdollisuuksia päästä merkittäviin strategisiin asemiin päätöksiä tehtäessä; niissä vaaditaan usein luovaa ajattelua, spontaania toimintaa ja monimutkaista ajattelua; niihin sisältyy poliittiselle eliitille tärkeää symbolista ja emotionaalista merkitystä; jne. Näiden syiden takia poliitikot yliarvioivat kognitiivis-emotionaalisesti Eu:n ja globaalin politiikan merkitystä suhteessa kotimaan politiikkaan. Poliitikoille kotimaan politiikka on suhteellisen harmaata, tylsää, samoja raiteita kulkevaa, jotain josta pitäisi päästä mahdollisimman suurelta osin eroon, ja korvata se mahdollisimman suurelta osin antoisalla, merkitykselliseltä tuntuvalla ja mielenkiintoisella globaalilla ja Eu:n politiikalla.

Politiikassa ulkoisille vaikutteille altteimpia, lapsuutta lukuunottamatta, ovat nuoret (murrosikäiset ja nuoret aikuiset) ja, ehkä monille yllättäen, vanhat yli 60-vuotiaat. Nämä kaksi ryhmää ovat potentiaalisia muutosvoimia, alttiita poliittisten mielipiteiden ja toimien muutoksille. Nuorten poliittinen ajattelu on vielä selkiytymätöntä ja hakee uriaan, vanhojen poliittinen ajattelu muuttuu epävakaammaksi iän karttuessa, ja se avaa ovet muutokselle. Demokraattista muutosta ajavien kannattaa siten panostaa erityisesti nuoriin ja vanhoihin.

27 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=GDA708XlFIo

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaiset ovat yleensä suhtautuneet melko nuivasti kaikenlaisiin tuomitsijoihin, mutta ovat sitä vastoin yleensä palvoneet kirkossa puhtaasta sydämestään, jos he ovat todella tunteneet Jumalan läsnäoloa. Puhummekohan me samasta kulttuurista tai kansasta, vai olisiko mahdollisesti romantisoitunut tai päämäärällinen tarkoitus takana, jostakin ideaalista, joka ei vastaa todellisuutta?

-U

Valkea kirjoitti...

-U,

Suomessa on liberaalista valtionkirkosta huolimatta vielä kohtuullisen paljon melko konservatiivisia kristittyjä; lestadiolaisia; joitakin herätysliikkeitä (ei kaikki, ei esim. kaupallisimmat herätysliikkeet); Luther-säätiö; jne., mutta näidenkin liikkeiden piirissä on liberaaleja suuntauksia, jotka usein syntyvät kuvailemallani tavalla; liberalismi hiipii huomaamatta liikkeeseen kuin takaoven kautta. Jeesus on esikuva kristityille, ja hän tuomitsi selkeäsanaisesti aikalaisiaan. Sama pätee vanhan testamentin profeettoihin. Tuomitsijan on vain muistettava, että hän tuomitsee itsensä saman kristillisen mittapuun mukaan. Säännöt ja opetukset koskevat kaikkia. Liberaali kristinusko ei ole kristinuskoa vaan liberalismia kristinuskon valekaavussa.

Kristinusko ei ole demokraattinen huutoäänestys, jossa toteutuu kulloinenkin enemmistön tahto. Päinvastoin, kristityistäkin useimmiten vain valikoitu vähemmistö pelastuu (Matteus 7:21-23).

vieras kirjoitti...

Jeesus varmaan tarkoitti lähetyskäskyllään sitä että Jumala tarjoaa kaikille kansoille mahdollisuuden pelastua, mikäli uskovat häneen ja elävät hänen ohjeiden mukaan. Jumala sitten päättää jokaisen kohdalla miten tekee. Koska jokainen on syntinen, kukaan ei voi noudattaa aina, koko ajan, jokaista Jumalan käskyä ja ohjetta täydellisesti. Siksi Jumala asetti Jeesuksen ottamaan kaikkien muiden synnit.

Ei kai Jeesus muuten olisi sanonut lähetyskäskyä, mikäli Jumala olisi halunut tarjota pelastuksen vain pienelle piirille?

Juutalaisuuden käsitys siitä mitä tapahtuu sen jälkeen kun kuolee, on jäänyt minulle epäselviksi. Missä kohdin Raamattua kerrotaan näistä? Onko juutalaisuudessa pelastus, taivas, Jumalan valtakunta tai onko sitten helvetti?

Miten Jumala menettelee niiden juutalaisten suhteen jotka uskoivat häneen ja noudattivat hänen ohjeitaan, mutta jotka elivät ennen Jeeusta? Entä ne Israelin 11 muuhun sukukuntiin kuuluneet jotka noudattivat Jumalan ohjeita? Siis ennen nuo sukukunnat rikkoivat Jumalan käskyjä josta Jumala rankaisi ajamalle ne hajalle? Entä jos noiden hajotettujen sukukuntien seassa oli niitä jotka noudattiva Jumalan käskyjä?

vieras kirjoitti...

Jos Jumalaa on vain yksi kappale, Jeesuksia on vain yksi kappale, ja näin ollen kristinuskoa on vain yksi kappale, niin miksi on ylipäänsä eri kristillisiä uskontokuntia?

Turjalainen kirjoitti:
http://turjalainen.blogspot.fi/2013/07/paatoksella-kirkosta-seurakunnasta-ja.html

Liberaalihömpät tuntuvat vaivaavan eniten protestanttisia kirkkoja. Mistä se johtuu? Toisaalta, miksi tietyt kristilliset uskontokunnat ovat onnistuneet pitämään liberaalit jutut ja muut muotihömpötykset pois itsestään? Esimerkiksi roomalaiskatolinen kirkko ja toisaalta myös "itäkirkot" eli ortodoksikirkot, armenialainen kirkko, mitä niitä onkaan. Tuollaiset uskontokunnat harjoittavat omia perinteisiä kirkonmenojaan. Ne ovat myös onnistuneet säilyttämään jäsenensä, ja jäsentensä kunnioituksen.

Mikä merkitys liberaaliuden torjumisessa on sillä että uskontokunta kustantaa itse toimintansa? Muut kristilliset uskontokunnat, kuten katoliset, kustantavat toimintansa itse omassa keskuudessaan, eli jäsenmaksujen, kolehtien, myyjäisten ja lahjoitusten avulla. Ne jotka haluavat olla mukana, osallistuvat toiminnan kustantamiseen kukin omalla panoksellaan. Katolisten nettisivujen mukaan katoliset perivät vapaaehtoisena jäsenmaksuna 1,5 % verotettavasta ansiotulosta.

Anonyymi kirjoitti...

Katoliseen kirkkoon en tule uskomaan ikinä: pedofilian yleisyys ja inkvisitiot, sun paavin maallinen valta minut tästä erottavat. Jos joudun helvettiin tästä syystä, menen ainakin eri paikkaan kuin uskovat, joiden kautta tällaisia vääryyksiä sallitaan. Lasten hyväksikäyttöä olen kuullut tapahtuvan myös vanhoillislestadiolaisten osalta, lienekö pitää paikkansa; mutta itse valitsen sellaisen maallisen tien, ettei minun tarvitse tällaisiin sekopäisyyksiin olla osallinen. Siinä ei paljoa auta vastustaa islamia tai puolustaa omaa oikeaa tulkintaansa, jos teot tukemassaan yhteisössä ovat ihan hulluja. Menen mieluummin helvettiin kuin jos oma seksuaalinen turhautumiseni purkautuisi täysin väärin; kuka se olikaan Vanhassa Testamentissa, jonka kanssa hänen tyttärensä tekivät lapsia.

Menkööt nämä oikeammat ja paremmat ihmiset taivaaseen, ja tuomitkoon sieltä käsin kuten maan päällä meitä syntisiä.

-U

Anonyymi kirjoitti...

Maallisuus kuitenkin kohdataan kristinuskon yhteydessä, se on väistämätöntä; mutta itse kyllä pyrin sellaisen maallisuuden kautta uskomaan, joka ei salakähmäisyyteen pakota synnillistä ruumistani. Tai ainakin niin, että kulttuurini on osa sitä, eikä varsinkaan minun suutani tukita petollisuuteen sen takia, että olen osa eläinkuntaa ja maapallo pyörii auringon ympärillä. Näitä hulluja, jotka toisin väittävät, haluan välttää, ja pakenen mieluummin helvettiin kuin heidän pariinsa.

-U

Valkea kirjoitti...

Pedofiilia-kohut ovat liberaalin median käyttämä likainen temppu kristinuskoa vastaan.

Pedofilia on, kuten monet muutkin asiat, tilastollisesti ilmenevä ilmiö. Runtz (1989) tutki yliopistossa opiskelevia miehiä (n=193), ja havaitsi, että 9% haaveili seksistä nuoren lapsen kanssa, 5% kertoi masturboineensa ajattelemalla nuoria lapsia, ja 7% piti todennäköisenä, että he harrastaisivat seksiä nuoren lapsen kanssa, jos heille taattaisiin, että heitä ei syytettäisi rikoksesta. Smith (1994) tutki yliopistossa opiskelevia nuoria aikuisia miehiä (n=183) anonyymisti. 3% heistä kertoi harrastaneensa seksiä esi-murrosikäisen tytön kanssa, jotka olivat 12 vuotta nuorempia. 11% kertoi harrastaneensa seksiä 12-15 vuotiaan tytön kanssa kun heidän itsensä ikä oli ollut 18 tai suurempi. Fromuth, Burkhart ja Jones (1991) raportoivat, että yliopisto-opiskelija miehistä (n=582) 3% kertoi harrastaneensa seksiä lapsen kanssa. Jne.

Näin siis nimenomaan niissä paikoissa, joissa on prosentuaalisesti suhteellisen paljon sekulaareja ateisteja. Missä on liberaalin median kohu pedofiili-yliopistoista ja pedofiili-ateisteista, joita ne ja he tutkimusten mukaan ovat?

Lestadiolaisten määrä lasketaan sadoissa tuhansissa ja katolisten määrä on satoja miljoonia. Niihin määriin mahtuu tilastollisista syistä väistämättä mukaan muutama mätämuna. Kristityt tuomitsevat pedofiilian. Olen varma siitä, että kristittyjen moraalin, uskonnollisten velvoitteiden ja hyveiden, ja perhe-orientaation vuoksi pedofiilien määrä kristittyjen keskuudessa on paljon alhaisempi kuin ateistien keskuudessa.

Silloin kun ateisti harjoittaa pedofiiliaa, kyse on liberaalille medialle vain pienten otsikoiden yleisestä pedofiiliasta. Kun jostain saadaan kaivettua esiin lestadiolainen pedofiili, silloin liberaalille medialle on kyse aina kirkuvien otsikoiden "lestadiolaisesta" pedofiiliasta. Ihmisten kuva pedofiilian todellisesta määrästä eri ryhmien keskuudessa vääristyy ja muuttuu harhaiseksi.

Valkea kirjoitti...

Muistutan, että tiede, rationaalinen ajattelu ja yliopistolaitos ovat alunperin kristittyjen luomuksia, ja ne olivat pitkään kristittyjen hallussa. Vielä nykyisinkin Usassa 40% akateemisella uralla olevista uskoo Jumalaan tai johonkin korkeampaan voimaan (Kaikki heistä eivät siis ole kristittyjä, mutta enemmistö kuitenkin).

Valkea kirjoitti...

Vieras,

Turjalainen on väärässä. Se, että valtionkirkko (tai muinaisen Rooman imperiumikirkko) on huono, ei tarkoita, että meidän pitäisi hylätä seurakunnan käsite, joka oli keskeinen Jeesuksen tavoitteille ja opetuksille.

Jeesuksen opetuksien ja universaalin lähetyskäskyn välillä on näennäinen ristiriita, toinen on etnosentrinen, toinen on universalistinen. Emme voi teeskennellä, että jompaa kumpaa ei ole olemassa, joten meidän on hyväksyttävä kummatkin. Looginen johtopäätös on universaali etnosentrismi, jonka kömpelö maallistettu, byrokratisoitu ja jossain määrin liberalisoitu versio on universaali nationalismi (Salter, 2003).

Tässä on tietoa juutalaisten uskosta kuolemanjälkeiseen elämään:

http://www.jewfaq.org/olamhaba.htm

Valkea kirjoitti...

Vieras,

kristillisten liikkeiden moninaisuus heijastaa ihmisten diversiteettiä, ja on sen väistämätön seuraus. Osittain juuri tämän takia kristinusko on universaalia etnosentrismiä. On parempi, että ihmiset kunnioittavat Jumalaa omilla tavoillaan, yhteisöllisesti, paikallisesti, itselleen sopivasti ja intensiivisesti, kuin käytännössä luopuvat uskostaan laimean kaikille "sopivan" keskitetyn uskon muodossa, joka ei kiinnosta ketään ja joka tuhoaa kristinuskon keskeiset opit.

Liberalismi vaivaa valtiovallan kanssa naimisissa olevia liberaaleja protestanttisia kirkkokuntia. Yhdysvalloissa monet itsenäiset seurakuntayksiköihin, seurakuntayhteisöihin ja näistä muodostuviin verkostoihin perustuvat konservatiiviset protestanttiset liikkeet ovat usein elinvoimaisia, aitoja kristillisiä oppeja noudattavia ja laajentuvia. Heillä uhkana on liika kaupallisuus ja siitä kumpuava liberalismi, joka on rapauttanut osan itsenäisistä protestanttisista liikkeistä; tarkemmin sanoen turmellut niiden uskon, kannattajia niillä voi siitä huolimatta olla paljon.

Liberaaliin kristilliseen harhaoppiin on siten kaksi tietä, valtiobyrokraattinen ja kaupallinen.

vieras kirjoitti...

Mikä on sinun arvio "itäkirkoista"? Eikö esim. armenialainen kirkko ole etninen uskontokunta? Kristillinen uskontokunta mutta sellainen johon kuuluu vain tietyn kansallisuuden edustajia.

Valkea kirjoitti...

Vieras,

koska armenialaiskirkkoon kuuluu lukuisia seurakuntia, ei kannata sanoa absoluuttista kantaa jokaikisestä, mutta yleisesti voidaan sanoa, että suurimmalta osin ne ovat etnisiä seurakuntia. Myös syyrialaiskristityt, hutteriittikristityt, monet Usan bible beltin valkoisista seurakunnista, lestadiolaiset Suomessa jne. ovat kristillisiä etnisiä ryhmiä. Mm. Paavi Pius XII on sanonut, "On olemassa Jumalan perustama järjestys, joka vaatii meitä rakastamaan intensiivisemmin niitä ihmisiä ja tekemään ensisijaisesti hyvää niille ihmisille, jotka ovat liittyneet meihin erityisillä siteillä."

Suosittelen myös lukemaan seuraavat artikkelit ja kirjan:

http://turnabout.ath.cx:8000/node/5

http://turnabout.ath.cx:8000/node/2876

http://www.catholicworldreport.com/Item/2519/fighting_the_homogenous_regime_of_dull_diversity.aspx#.Ui9KE39awux

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=1621380408

Anonyymi kirjoitti...

Valkea, prosenttisi eivät ole valideja. Kyselytutkimus on eri asia kuin siinä piirissä toiminnan paljastuminen, jota tämä piiri vannoo pyhästi vastustavansa. Voidaan olettaa, että sitoutuminen ja omien pettäminen estää suurimman osan tapauksista esiin tulon. Sen sijaan mikä pyhä lupaus on ihmisiltä, jotka kenties itse periaatteenakin noudattavat lakia sillä perusteella, että se on väärin, mistä jää kiinni. Paradoksaalisesti myös väärä ryhmälojaalius johtaa samaan ajattelutapaan kuin hedonistinen itsekeskeisyys - tai sen vaikutukset ovat vähintäänkin samat.

Jos nyt yksinkertaisemmin sanoisi: uskonnollisessa ryhmässä on todennäköisempää, että kyseisestä vääryydestä vaitettaisiin ryhmälojaaliuden perusteella ennemmin kuin tuntemattomien hyväksikäyttäjien osalla. Se tekee luvuista epäpäteviä, että rikosnimikkeitä prosentuaalisesti ei ole esitetty näiden ihmisten ja katolisen kirkon pappien vertailuna. Lisäksi pakanallisten ihmisten prosentin pitäisi olla mainituista syistä johtuen huomattavasti korkeampi kuin katolisten pappien.

-U

Valkea kirjoitti...

-U,

Vanhoillislestadiolaisia on maailmanlaajuisesti 115000 (kaikkia lestadiolaisia on ehkä n. 210000) Vuosina 1980 - 2011 vanhoillislestadiolaisten keskuudesta on oletettavasti maailmanlaajuisesti paljastunut n. 80 pedofiiliä. Se tekee 2,58 pedofiiliä /vuosi. Osa vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä erotetuista ja eronneista on kaunaisia ja katkeroituneita, ja esittää valheellisia negatiivisia tietoja liikkeestä. Voimme olettaa osan paljastetuista pedofiilia-tapauksista olevan valheellisia, mutta emme tiedä tarkkaan kuinka suuri osa. Lisäksi osa pedofiilitapauksista on suhteellisen lieviä, esim. 15-16 vuotiaita tyttöjä koskevia (verrattuna esim. 8-11 vuotiaisiin esipuberteettisiin lapsiin). Vaikka laskisimme kaikki tapaukset mukaan, joka on liian suuri ja vakavuudeltaan harhaanjohtava luku, saamme esiintyvyydeksi 1 pedofiili/ 44574 lestadiolaista/ vuosi. Todellinen luku on siten alle 1/ 50000/ vuosi, joista osa on lieviä tapauksia.

Niin ikäviä kuin tällaiset tapaukset ovat, tilastollisesti pedofiilejä on siten ollut vanhoillislestadiolaisten keskuudessa erittäin vähän. Kun vertaamme sitä yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa rehottavaan valtavan suureen pedofiiliaan (kts. referoimani tutkimukset yllä), vanhoillislestadiolaisten pedofiilia kutistuu suhteellisesti entisestään.

Vanhoillislestadiolaiset papit ovat pyrkineet ohjaamaan pedofiilejä kaidalle tielle saarnaamalla heille silloin harvoin kun tapaukset ovat tulleet pappien tietoon. Kaikkien pedofiilien kohdalla saarnaaminen ei kuitenkaan auta. Silti saarnaamisen tarkoitus on pyrkiä parantamaan ja auttamaan, ei salaamaan ja peittelemään.

Valkea kirjoitti...

Näemme em. luvuista myös sen, miten liberaalia media vääristää pedofiilia-kohuissaan todellisuutta sen suhteen kenen keskuudessa on paljon pedofiliaa ja kenen keskuudessa vähän. Valehtelee.

vieras kirjoitti...

Tarkoittaako kristinuskon universaali etnosentrismi sitä että kristinusko on sinänsä yleinen ja kaikkialle levinnyt, mutta se on voidaan lokalisoida ja muotittaa jokaiselle kansalle? Se kai se idea on siinä että Raamattu pyritään kääntämään jokaiselle kielelle mitä on olemassa.

Onko maallinen nationalismi korvike
kristilliselle etnosentrismille? Jos on kristillinen etnosentrismi tai etnosentrinen krisillisyys, niin se ajaa riittävästi niitä samoja asoita joita nationalismi ajaa? Siinä on etninen, kielellinen ja kulttuurinen identiteetti mukana joten tällöin ei tarvita erillistä maallista valtionationalsmia?

Jos suomalainen henkilö on uskovainen kristitty, on hän sitten luthersäätiöläinen tai muutoin alkuperäistä Lutherin kannattamaa uskoa tunnustava, vapaan suuntien edustaja, ortodoksi tai katolinen, niin pidän häntä suomalaisena joka on uskovainen kristitty. Tässä ei ole oleellista onko hän katolinen tai ortodoksi vaan suomalainen ja kristitty. Suomalaisilla ei ole semmoista armenialaiskirkon tyylistä omaperäistä etnis-kansallista kirkkoa.

Valkea kirjoitti...

Vieras,

kun kristinuskon opetuksia noudatetaan ja ylläpidetään, kristinusko voi muotoutua paikallisiin etnisiin, kulttuurillisiin ja kielellisiin tekijöihin sopivaksi. Jossain lauletaan enimmäkseen kaihoisia virsiä, jossain enimmäkseen iloisia; jossain painotetaan paikallisista lähtökohdista hiukan enemmän tiettyjä kohtia Jeesuksen opetuksista, toisaalla toisia; rituaalit eroavat toisistaan, vaikka sisällöt olisivat melkein samanlaisia; erilaisten kielten, kansallisten historioiden ja kulttuurien merkityssisällöt tuovat erilaisia vivahteita ja sisältöjä Jumalanpalveluksiin; jne.

Oleellista on kysyä noudattaako kukin seurakunta kristillisiä oppeja eroista huolimatta? Esimerkiksi etelä-Amerikkalaiset synkretistiset kristityt liikkeet ovat sekoittaneet paikallisia jumaluuksia ja uskomuksia kristinuskoon, joten he eivät ole kristittyjä. Liberaalit kristityt seurakunnat ja uskontokunnat noudattavat liberalismia ja liberalismin suodattimen läpi siivilöityä, muokattua ja väritettyä kristinuskoa. Se ei ole kristinuskoa. Pienet kristilliset kultit, joissa liikkeen johtajat tulkitsevat omien mieltensä, himojensa ja oikkujensa mukaan kristinuskoa, vääristävät sitä, ja eivät siten ole kristillisiä seurakuntia. Jne.

Maallinen nationalismi ei voi koskaan korvata etnistä kristinuskoa. Nationalismi on useimmiten pohjimmiltaan maallinen ja sekulaari liike, vaikka se kuorruttaisi itsensä nimellisellä kristillisyydellä. Nationalismi on byrokraattinen ja kollektivistinen liike. Kristinusko on paikallinen ja yhteisöllinen liike. Ihmiset väsyvät kansalliseen kollektiiviseen intensiivisyyteen viimeistään 30-50 vuodessa. Kristilliset seurakunnat, yhteisöt, ja niiden opetukset ja usko voivat olla ikuisia. Byrokratialla ja sen opeilla ja tavoitteilla on taipumus korruptoitua ja muuttua ajan kuluessa, usein alkuperäisten vastakohdiksi. Nationalismi on byrokraattisen eliitin johtama poliittinen liike. Etnisissä kristityissä liikkeissä johtajuus on usein hajautettua ja verkostoitunutta, ja niillä ei ole erityisiä poliittisia tavoitteita. Byrokraattinen nationalismi pakotetaan myös niille, jotka eivät sitä halua. Etniseen kristilliseen seurakuntaan kuuluminen on vapaaehtoinen etuoikeus. Jne. Erot ovat niin suuria, että nationalismia ja etnistä kristillisyyttä tulee pitää täysin erillisinä ja yhteensopimattomina asioina.

Suomalainen ja kristitty on hyvä potentiaalisten etnisten kristittyjen tunnusmerkki. Meillä, kuten kaikilla muillakin etnisillä ryhmillä, on oikeus omaan kristillisyyteemme, etnisyyteemme, kulttuuriimme ja identiteettiimme.

vieras kirjoitti...

Jos on kristillinen etnosentrismi, niin millä perusteella järjestetään maallinen hallinto joka hoitaa maallisia asioita? Vaikkei kannattaisi maallista nationalismia ja siihen nojaavaa kansallisvaltiota, niin etniseen heimoon tai kansallisuuteen perustuva hallintoalue muodostuu kristillisen etnosentrismin kautta. Heimo muodostaa hallintoalueen joka vastaa maakuntaa/osavaltiota tai pienvaltion. Pienvaltio muodostaa muiden pienvaltioiden kanssa verkoston ja kokonaisuuden, jota voi nimittää valtioksi, liittovaltioksi, valtioliitoksi, yhteisliitoksi, liittouma, tms.

Israelin kansan 12 sukukunnalla oli jokaisella oma perintömaa jota hallita. Sukukunnilla oli yhteinen kuningas maallisena hallitsijana. Heillä oli sama uskonto ja yhteinen Jerusalemin temppeli jossa he suorittivat jumalanpalveluksia ja muita uskonnollisia menoja. Temppelin ylipappi taisi olla korkein uskonnollinen johtaja.

Luther puhui hengellisestä regimentistä ja maallisesta regimentistä. Tämän voi tulkita niin että uskontokunta ei hoida maallista hallintoa. Sekä niin että valtionkirkkoa ei saa olla koska valtio ei saa omistaa uskontokuntaa eikä valtio saa muokata uskonoppia mielensä mukaan. 30-vuotisen sodan jälkeen omaksuttu kenen maa, sen uskonto-periaate ei tarkoittanut valtionkirkkoa eli valtion omistamaa kirkkoa, vaan sitä että hallitsijan uskonto oli ainoa sallittu uskonto hänen hallintoalueellaa.

Tom Kärnä kirjoitti...

Protestanttisuuden mukaan jokainen tulee onnelliseksi omalla kristillisellä uskollaan. Tämä periaate on myös avannut oven seurakunnalliselle hajaannukselle. Jokainen voi erota omasta mielestään ikävästä, vääräoppisesta, tai Kristusta huonosti seuraavasta seurakunnasta ja liittyä toiseen, tai jopa perustaa itse uuden. Tästä syystä protestantismi on hajonnut. Ja toiseksi, katolisuus ja ortodoksisuus ovat kansainvälisempiä kirkkoja ja suuntauksia kuin protestanttiset. Sellainen heikentää myös hajoamistaipumuksia.

Valkea kirjoitti...

Kärnä: "Protestanttisuuden mukaan jokainen tulee onnelliseksi omalla kristillisellä uskollaan."

- Ei ole olemassa mitään yhtä protestanttista näkemystä tuosta asiasta. Esim. Suomen liberaali valtionkirkko mainostaa tuota näkemystä, mutta lestadiolaisten, monien amerikkalaisten protestanttisten uskontokuntien, Luther-säätiöläisten, monien suomalaisten protestanttisten herätysliikkeiden, jne. näkemys uskosta on yhteisöllinen ja seurakunnallinen. Raamatun opetuksen mukaan valtionkirkko on väärässä, ja yhteisölliset kristilliset liikkeet ovat oikeassa. Tämä on objektiivinen fakta.

Valkea kirjoitti...

Vieras,

yksi kristillisen yhteisöllisyyden ja etnosentrismin hyvistä puolista on se, että se tekee kristityt riippumattomammiksi siitä, kuka on vallassa ja minkälainen systeemi ympärillä on. Tarkoituksena on nimenomaan lisätä yhteisöjen/ seurakuntien selviytymistä ja menestymistä kaikenlaisissa vaikeissa yhteiskunnallisissa ympäristöissä. Etniseen kristillisyyteen ei siten liity mitään ehdottomia vaatimuksia tai tavoitteita ympäröivästä systeemistä. Tavoitteita ideaalista yhteiskunnallis-poliittisesta tilanteesta ja systeemistä voi olla, mutta ne kannattaa pitää erillään kristillisestä etnisyydestä.

Valkea kirjoitti...

Kärnä: "Ja toiseksi, katolisuus ja ortodoksisuus ovat kansainvälisempiä kirkkoja ja suuntauksia kuin protestanttiset. Sellainen heikentää myös hajoamistaipumuksia."

- Se vähentää hajoamista usein kristinuskon kustannuksella kuten esim. etelä-amerikkalaiset synkretistiset katolilaiset kirkot osoittavat. Voittopuolella on se, että diversiteetti mahdollistaa myös hyvien ja aidosti kristillisten suuntausten olemassaoloa.

Vasarahammer kirjoitti...

Katolinen kirkko on tietyssä mielessä immuunimpi liberaalin yhteiskunnan paineelle kuin protestanttiset valtiokirkot (anglikaaninen ja luterilainen). Tästä syystä paine sitä kohtaan on kovaa liberaalimediassa.

Pedofiilien kohdalla pätee sama kuin muunkin rikollisuuden kohdalla. Kiinnijäämisen riski vaikuttaa.

Jimmy Savile -skandaali kertoo, että riittävän suuri tähti saa tehdä liberaalissa organisaatiossa (BBC) liki mitä tahansa. Savilen tapauksessa kiinnijäämisen riski vaikutti päinvastaisesti. Savilen taipumukset tiedettiin, mutta niihin ei uskallettu puuttua oikeusjuttujen pelossa. Varakkaan tähden syyttäminen julkisesti on suuri riski rivityöntekijälle, jolla ei ole varaa kalliisiin oikeusjuttuihin.

En tiedä, onko katolisessa kirkossa tai lestadiolaisyhteisöissä pedofiilejä sen enempää kuin muuallakaan. Todennäköisesti ei ole. Suljettu kollegiaalinen yhteisö ja auktoriteettiasema vähentävät kiinnijäämisen riskiä, ja näin halujaan toteuttavat pedofiilit voivat toimia vapaammin kuin ilman yhteisöä ja auktoriteettiasemaa.

Valkea kirjoitti...

Vasarahammer: "Katolinen kirkko on tietyssä mielessä immuunimpi liberaalin yhteiskunnan paineelle kuin protestanttiset valtiokirkot (anglikaaninen ja luterilainen). Tästä syystä paine sitä kohtaan on kovaa liberaalimediassa."

- Totta. Samasta syystä median paine on kovaa myöskin lestadiolaisia kohtaan.

Kaikissa organisaatioissa pedofiileilla on mahdollisuus pyrkiä käyttämään hyväkseen auktoriteettiasemaa ja kollegiaalisia suhteita pedofiilian salailuun tms. Yhteisö ei tässä suhteessa eroa muista organisaatioista. Salailu tms. ei kuitenkaan onneksi aina onnistu auktoriteetista ja kollegiaalisista suhteista huolimatta. Potentiaalia auktoriteetin ja kollegiaalisen aseman väärinkäytöksiin organisaatioissa tietysti on, kuten Milgramin kokeet (1963) ja Sherifin et. al. 'Ryöstäjän luola' kokeet (1961) osoittavat. Savilen tapaus ja muut vastaavat tapaukset osoittavat (esim. Belgian laaja pedofiilirinki 1990-luvulla, johon kuului poliittisen ja muun eliitin jäseniä), että organisaation ns. avoimuudesta ei ole tässä suhteessa hyötyä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Marc_Dutroux#Allegations_of_Massive_Cover-Up

vieras kirjoitti...

Mikä on blogin pitäjän arvio siitä miten katolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko ovat onnistuneet säilyttämään alkuperäiset uskonoppinsa ja toimimaan niiden mukaan? Ne eivät ole lähteneet mukaan muotihömpötyksiin vaan ovat enimmäkseen resistenttejä niille. Ensiksi tulee mieleen se että ne eivät ole valtionkirkkoja. Ne ovat paremmin säilyttäneet jäsenensä ja jäsenten kunnioituksen.

Valkea kirjoitti...

Katolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko ovat niin laajoja organisaatioita, että niistä ei voi puhua kokonaisuutena. Katoliseen kirkkoon kuuluu konservatiivisia seurakuntia ja liberaaleja seurakuntia, samoin ortodoksiseen kirkkoon. Katolisessa kirkossa länsimaisten ja monien etelä-amerikkalaisten seurakuntien vaikutuksesta liberaalit/vasemmistolaiset virtaukset ovat vallitsevia. Tästä huolimatta katolinen kirkko on uskollisesti säilyttänyt potentiaalin konservatiiviseen kristillisyyteen. Alkuperäiset sanat ovat siellä, ja konservatiivinen kristillisyys on aina legitiimimpi ja parempi vaihtoehto kuin liberaali.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto