Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

tiistai 5. toukokuuta 2015

Psyykkisten sairauksien hyötyjä (edit)


Psyykkisesti sairailla on potentiaalisesti etulyöntiasemia suhteessa psyykkisesti terveisiin.

Psyykkisesti sairaat ovat usein tunteidensa orjia, tunteidensa riepoteltavia ja kivualiaalla tavalla tietoisia siitä. He ovat kerta toisensa jälkeen melko samanlaisina toistuvien psyykkisellä tuskalla pakotettujen, tuotettujen ja ohjattujen näytelmien näyttelijöitä. Pakkomielteiset, masentuneet, epävakaat persoonat, sosiaalisista fobioista kärsivät, yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivät, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät, välttelevät persoonat, perfektionistit / vaativat persoonat, tms. Psyykkisesti terveillä tunteet myötäilevät melkein aina persoonaa. Ne soljuvat useimmiten sulavasti, luonnollisesti ja melko huomaamattomasti yhdessä heidän elämänsä kulkujen mukana. Vaikka psyykkisesti terve tuntisi esim. jonkin verran korkean paikan pelkoa, josta hän ei pidä, se tuntuu kuitenkin järkevältä ja tarkoituksenmukaiselta tunteelta, kuin aiheelliselta varoitusmerkiltä huimaavan korkean jyrkänteen reunalla. Korkean paikan aiheuttama jännitys valmistaa häntä optimaalisesti tehokkaaseen ja päättäväiseen toimintaan, jos se on tarpeen, vaikkapa hyppäämiseen ja juoksemiseen turvaan sortuvalta kallionkielekkeeltä. Toisin kuin psyykkisesti sairaalla, psyykkisesti terveellä ei ole juurikaan tarvetta muuttaa tai vähentää negatiivisia tunteitaan.

Psyykkisesti terve on keskimäärin myös taitavampi sosiaalisten suhteiden taikuri. Mikään negatiiviseksi koettu tunne ei jarruta häntä, ja hänen positiiviset tunteensa öljyävät sosiaalisten suhteiden karusellien pyörimistä. Psyykkisesti sairas on sosiaalisissa suhteissaan usein liian itsetietoinen, liian paljon sisäisiä tunnetilojaan ja niiden vaihteluja tarkkaileva, liian paljon negatiivisten tunteidensa kanssa kamppaileva, ja siksi myös liian itsekeskeinen. Hänen negatiivisilla tunteillaan on taipumus kuohua yli äyräiden, ja saastuttaa ja vahingoittaa hänen sosiaalisia suhteitaan. Psyykkisesti sairaan sosiaaliset tunteet ovat liiallisia, vääriä tai aiheettomia, hänen sisäisten myrskyjensä projisointeja seesteisille sosiaalisten suhteiden kankaille. Hän voi olla sosiaalisissa suhteissaan kömpelö, pois vetäytyvä / välttelevä, liian ärtyisä, liian helposti suuttuva, jatkuvasti varuillaan oleva, poissaoleva / etäinen, liian pelokas, teennäinen ja jäykkä yrittäessään olla normaali tai jopa 'täydellinen', mielistelevä, liian myöntyvä, liian riippuvainen, liian takertuva, liian herkkä, liian kylmä, tms.

Yksi psyykkisesti sairaiden potentiaalisista eduista on kuitenkin juuri se, että heidän tunteensa, ja niiden henkilökohtaiset ja sosiaaliset vaikutukset ovat jatkuvasti heidän edessään kuin kirkas aurinko. Riittävän älykäs ja tarkasti havainnoiva psyykkisesti sairas näkee oman orjuutensa tunteidensa edessä ja niiden säteilevät vaikutukset ympäristöönsä. Hän näkee samantyyppisen tilanteen psyykkisesti terveissä, jotka eivät omaa tunneorjuuttaan ja sen säteilyvaikutuksia juurikaan huomaa. Psyykkisesti terveet tuntevat ja/tai kuvittelevat useimmiten tekevänsä rationaalisia ja viisaita päätöksiä; että heillä on rationaalinen vapaa tahto, joka on heidän persoonansa korkein auktoriteetti; että vaikka tunteet ovat luonteva osa heidän elämäänsä, ne eivät juurikaan vaikuta heidän päätöksiinsä ja toimintaansa; että heillä ei ole tunteiden aiheuttamia kognitiivisiä tai rationaalisia vääristymiä tai puolueellisuuksia; että heidän päätöksensä, valintansa ja toimintansa ovat hyviä, jos ne melkein kuin huomaamatta tuntuvat hyviltä, jolloin niitä ei tarvitse pohtia ja analysoida sen enempää; tms. Tästä huolimatta ei ole olemassa erillistä ja puhdasta rationaalisuutta, joka olisi melkein kuin automaattisesti oikeassa. Tästä huolimatta tunteet ovat useimmiten henkilökohtaisessa elämässä hyviä, toimivia ja tarkoituksenmukaisia. Kyse on siitä, että psyykkisesti terveet eivät näe itseään ja muita tarpeeksi realistisesti, jolloin he eivät näe rationaalisuuden ja tunteiden puutteita, ja haitallisia vaikutuksia tai sopimattomuutta joihinkin tehtäviin tai tilanteisiin. He eivät voi siten tehdä tarvittavia korjauksia ja säätöjä rationaalisuuteen ja tunteiden vaikutuksiin silloin kun niin olisi suotavaa tehdä. Psyykkisesti sairas näkee, että tunteet voittavat rationaalisuuden itsessä ja lähes kaikissa muissa ihmisissä; psyykkisesti terve ajattelee, että tunteet voittavat rationaalisuuden lähinnä psyykkisesti sairaissa ja voimakkaan emotionaalisissa ihmisissä. Psyykkisesti terve voi toki ymmärtää lukemansa informaation perusteella tunteiden hallitsevuuden teoriassa, mutta, toisin kuin psyykkisesti sairaalla, hänellä on käytännön elämässä taipumus aliarvioida niiden vaikutus, eikä hänellä ole niin suurta kokemuksiin, introspektioihin, rationaaliseen prosessointiin ja potentiaalisesti sosiaalisiin havaintoihin perustuvaa ymmärrystä tunteiden vaikutuksesta. Osaltaan näiden syiden vuoksi psyykkisesti sairaat voivat ymmärtää muita ihmisiä, sosiaalisia suhteita ja yhteiskuntaa paremmin kuin muut.

Kuinka usein tämä psyykkisesti sairaiden potentiaalinen etulyöntiasema toteutuu? Harvoin. Psyykkisesti sairaat ovat useimmiten niin uppoutuneet päivittäiseen selviämistaisteluunsa, pyörittelevät sen historiaa, nykyisyyttä tai tulevaisuutta mielessään niin paljon, että heidän huomionsa kiinnittyy suurimmalta osin vääristyneeseen sisäiseen maailmaan ja sen urautuneeseen ja kieroutuneeseen vuorovaikutukseen ulkomaailman kanssa. Psyykkisesti sairas on tunteidensa takia useimmiten suhteellisen huono ulkomaailman havainnoija ja prosessoija. Jotkut älykkäät psyykkisesti sairaat kuitenkin ylittävät omat tunteensa, ja kohdistavat huomionsa, mielenkiintonsa ja mietiskelynsä sisäisen maailmansa lisäksi laajasti ja realistisesti, mutta samalla luovasti ulkomaailmaan. Heistä voi silloin tulla psyykkisen sairautensa avulla esimerkiksi poikkeuksellisen vaikutusvaltaisia tähtiä intellektuellien tähtitaivaalle. Historia tuntee paljon sellaisia tapauksia. Psyykkisistä sairauksista voi olla kaikesta huolimatta monilla tavoilla hyötyä suhteessa psyykkiseen terveyteen; tässä oli vain yksi esimerkki. Ehkäpä psyykkisesti sairaiden ja muiden ihmisten kannattaisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota psyykkisten sairauksien potentiaalisiin hyötyihin. Se voi osaltaan edistää myös psyykkisesti sairaiden parantumista, sosiaalisten suhteiden kehittymistä ja lisääntymistä, ja elämäntilanteen paranemista.

12 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=ko3m0NBbq1o

Valkea kirjoitti...

Edit, lisäys kolmannen kappaleen loppuun:

"Psyykkisesti terve voi toki ymmärtää lukemansa informaation perusteella tunteiden hallitsevuuden teoriassa, mutta, toisin kuin psyykkisesti sairaalla, hänellä on käytännön elämässä taipumus aliarvioida niiden vaikutus, eikä hänellä ole niin suurta kokemuksiin, introspektioihin, rationaaliseen prosessointiin ja potentiaalisesti sosiaalisiin havaintoihin perustuvaa ymmärrystä tunteiden vaikutuksesta."

Tiedemies kirjoitti...

Varsin mielenkiintoinen dikotomia, mutta sanoisin, että hieman jyrkkä. Minusta näyttää siltä että "sairas" tässä kohtaa ei välttämättä ole mielekäs patologian kategoria vaan pikemminkin temperamentin piirre joka äärimmäisenä on haitallinen.

Mielestäni tässä puhutaankin pikemminkin jonkinlaisesta neuroottisuudesta kuin varsinaisesta sairaudesta. Esimerkiksi skitsofreenikon ongelmana ei yleisestiottaen ole niinkään tunteiden liiallisuus tai epätarkoituksenmukaisuus, vaan viallinen kognitio ylipäätään.

Älykkäät ihmiset ovat keskimäärin hieman taipuvaisempia murehtimaan ja jäämään jumiin tunteisiinsa. Tämä ei johdu ymmärtääkseni niinkään siitä että tunteet olisivat jotenkin liiallisia tai enemmän hallitsevia, vaan siitä että tunteita ei pääsääntöisesti voi sinänsä kontrolloida. Kognitiivinen psykoterapia perustuukin siihen, että tunteet hyväksytään sellaisena kuin ne ovat, eikä niitä yritetä sinänsä muuttaa suoraan esimerkiksi kieltämällä tai torjumalla. Tunne vahvistuu usein siitä, että sitä yrittää vastustaa, koska tunne on signaali, ja kuten kaikkien signaalien kohdalla, hermosto pyrkii vahvistamaan signaalia jota jokin "ulkoinen" tai riippumaton tekijä tukahduttaa. Sivumennen sanoen, tästä syystä esimerkiksi opiaattivieroitus on tuskallista, piristeistä vieroittaminen masentaa, jne; hermosto ylikompensoi ja sopeutuu tällaisiin ympäristötekijöihin.

Tunteet toimivat suunnilleen samoin. Psyykkisesti terve ihminen, kuten sanot, kykenee hyväksymään tunteensa. Ei kuitenkaan mielestäni ole niin että terve ihminen kuvittelisi olevansa tunteidensa herra ja täysin rationaalinen. "Terve", siinä määrin kun tällaista kategoriaa edes on mielekästä käyttää, siis pikemminkin hyväksyy tunteet ja pystyy valitsemaan useista eri tunteista sen, johon kiinnittää huomionsa, yrittämättä varsinaisesti tukahduttaa muita tunteita.

Tunteet ja rationaalisuus eivät varsinaisesti kilpaile ihmisessä; tällaisen kilpailun kokemus on rationalisaatio sille, että ihminen päättää seurata jotakin tunnetta ja yrittää tukahduttaa toisen, vastakkaisen tunteen. Tällöin tämä vastakkainen tunne voimistuu ja syntyy sisäinen konflikti. Se on kuitenkin pääsääntöisesti seurausta yrityksestä tukahduttaa tunne, ei tunteesta sinänsä.

Valkea kirjoitti...

Edit, kirjoitin seuraavan osan uudelleen:

"Psyykkisesti terveet tuntevat ja/tai kuvittelevat useimmiten tekevänsä rationaalisia ja viisaita päätöksiä; että heillä on rationaalinen vapaa tahto, joka on heidän persoonansa korkein auktoriteetti; että vaikka tunteet ovat luonteva osa heidän elämäänsä, ne eivät juurikaan vaikuta heidän päätöksiinsä ja toimintaansa; että heillä ei ole tunteiden aiheuttamia kognitiivisiä tai rationaalisia vääristymiä tai puolueellisuuksia; että heidän päätöksensä, valintansa ja toimintansa ovat hyviä, jos ne melkein kuin huomaamatta tuntuvat hyviltä, jolloin niitä ei tarvitse pohtia ja analysoida sen enempää; tms. Tästä huolimatta ei ole olemassa erillistä ja puhdasta rationaalisuutta, joka olisi melkein kuin automaattisesti oikeassa. Tästä huolimatta tunteet ovat useimmiten henkilökohtaisessa elämässä hyviä, toimivia ja tarkoituksenmukaisia. Kyse on siitä, että psyykkisesti terveet eivät näe itseään ja muita tarpeeksi realistisesti, jolloin he eivät näe rationaalisuuden ja tunteiden puutteita, ja haitallisia vaikutuksia tai sopimattomuutta joihinkin tehtäviin tai tilanteisiin. He eivät voi siten tehdä tarvittavia korjauksia ja säätöjä rationaalisuuteen ja tunteiden vaikutuksiin silloin kun niin olisi suotavaa tehdä. Psyykkisesti sairas näkee, että tunteet voittavat rationaalisuuden itsessä ja lähes kaikissa muissa ihmisissä; psyykkisesti terve ajattelee, että tunteet voittavat rationaalisuuden lähinnä psyykkisesti sairaissa ja voimakkaan emotionaalisissa ihmisissä. Psyykkisesti terve voi toki ymmärtää lukemansa informaation perusteella tunteiden hallitsevuuden teoriassa, mutta, toisin kuin psyykkisesti sairaalla, hänellä on käytännön elämässä taipumus aliarvioida niiden vaikutus, eikä hänellä ole niin suurta kokemuksiin, introspektioihin, rationaaliseen prosessointiin ja potentiaalisesti sosiaalisiin havaintoihin perustuvaa ymmärrystä tunteiden vaikutuksesta. Osaltaan näiden syiden vuoksi psyykkisesti sairaat voivat ymmärtää muita ihmisiä, sosiaalisia suhteita ja yhteiskuntaa paremmin kuin muut."

Valkea kirjoitti...

Nim. Tiedemies,

tervehdys. Olet oikeassa siinä, että kirjoitus oli hieman jyrkkä. Kirjoitin sen eilen nopeassa tahdissa ja tarkoituksenani oli saada ajatus mahdollisimman selkeänä paperille, jolloin siitä tuli hiukan korostettu. Pyrin tuolla edellisen kommentin editoinnilla selkiyttämään sitä mitä tarkoitukseni oli sanoa ja poistamaan turhaa korostusta.

Kiinnittäisin kuitenkin huomiota siihen, kuinka hyvin mainitsemani asiat näkyvät käytännössä. Esim. kannatan itse Nato-jäsenyyttä. Kun seuraa Facebookissa Nato-kannattajia, siellä havaitsee helposti ja jatkuvasti monta hyvin emotionaalista Naton kannattajaa. Heillä on toki tärkeitä rationaalisia argumentteja Nato-jäsenyyden puolesta, mutta tärkein on jokin voimakkaan emotionaalinen syy (osittain päällekkäisiä; on järjetöntä ja hullua toimia niin tai on järjetöntä ja hullua jättää toimimatta näin; isänmaallisuus tai nationalistisuus, Nato on niiden luonnollinen jatke; jonkinlainen cocktail suuttumusta, kaunaa ja vihaa ja/tai pelkoa, huolestumista tai varuillaanoloa, esim. sekoitus historiallisten ja viimeaikaisten sotilaallisten tapahtumien synnyttämiä negatiivisia tunteita; kova halu kuulua länsimaiseen (korkean statuksen) yhteisöön, ei 'ryssän' (alhaisen statuksen) yhteisöön, kova halu osoittaa olevansa länsimainen ihminen; koska Nato on kansainvälinen ja sillä turvataan ihmisoikeudet, ja se on kaiken kansainvälistymisen luonnollinen jatke; lievä paranoidisuus tai joitain paranoidisuuden piirteitä (ei siis täysi paranoidisuus); sekoitus historiallisten ja viimeaikaisten tapahtumien synnyttämiä tunteita; voimakas tunne siitä, että Suomi jää jälkeen sotilaallisessa kehityksessä ja turvallisuuden varmistamisessa, ellei se liity Natoon, tämä tunnetaan suunnilleen samalla tavalla kuin itse jäisi jälkeen opinnoissa koulussa tai työosaamisessa; koska on kokoomuslainen ja Kokoomuksessa kannatetaan paljon Nato-jäsenyyttä (sosiaalinen konformismi ja/tai kokoomuslaiset auktoriteetit); jne.

Tästä huolimatta melkein kaikki nämä ihmiset kokevat, uskovat ja sanovat puolustavansa Nato-jäsenyyttä "pelkästään rationaalisesti", "rationaalisesti", "järkisyiden takia", "tosiasioiden takia", "koska se on realismia", "niiden tietojen takia, joita meillä on", tms., ja luonnollisesti Nato-jäsenyyden vastustajissa he näkevät paljon enemmän tunteita ja tunteisiin perustuvaa irrationaalisuuutta, tietämättömyyttä, vastuunpakoilua, toiveajattelua, tosiasioiden karttamista, tms., aivan kuin tunteet ja irrationaalisuus tms. olisivat sama asia, joka ei sekään pidä paikkaansa. Itseasiassa tehokas tai toimiva rationaalisuus on mahdollista vain tunteiden kanssa. Lisäksi em. syyt kannatukselle ovat hiukan ristiriitaisia keskenään.

Jatkuu ...

Valkea kirjoitti...

2. osa

Olet oikeassa erittäin älykkäiden ihmisten suhteen. Erittäin älykkäillä ihmisillä on enemmän psyykkisiä ongelmia seuraavien syiden takia:

1) Heillä on taipumus prosessoida kaikenlaisia asioita paljon tietoisuudessaan (etuaivolohkoissaan). Kun he prosessoivat negatiivisia asioita, käynnistyy noidankehä; negatiivisten asioiden prosessointi herättää niihin liittyvät negatiiviset tunteet, jotka pakottavat kiinnittämään tietoisuuden huomion negatiivisiin asioihin ja prosessoimaan niitä lisää, joka lisää negatiivisia tunteita, jne.

2) Heillä on parempi muisti, jolloin suurempi määrä negatiivisia asioita jää paremmin ja pidemmäksi ajaksi muistiin, ja ne palautuvat helpommin, täydellisempinä ja herkemmin mieleen, ja ne unohtuvat huonommin. Näin negatiiviset asiat jäävät vaivaamaan pahemmin, enemmän ja pidemmäksi aikaa; lisäksi ne voivat paremmin synenergisesti vahvistaa toisiaan. Tyhmillä ja huonomuistisilla on siten tiettyjä etuja suhteessa psyykkisiin sairauksiin.

3) Erittäin älykkäiden aivoissa on vertauskuvallisesti enemmän osia, jotka toimivat suuremmalla teholla. Ne ovat vertauskuvallisesti kuin suurempitehoinen ja korkeammalle tasolle viritetty kone. Siten niihin tulee helpommin vikoja ja toimintahäiriöitä kasvun, kehityksen ja toiminnan aikana.

4) (Osittain päällekkäinen kohdan 1. kanssa) Erittäin älykkäät pyrkivät hallitsemaan tietoisuudellaan / älykkyydellään suurempaa määrää asioita, myös omia tunnereaktioitaan ja elimistön reaktioitaan. Siten he pyrkivät tyhmiä ihmisiä enemmän tukahduttamaan negatiivisia tunteitaan ja elimistönsä negatiivisia reaktioita ajatuksillaan, jotka johtavat, kuten totesit, paradoksaalisesti niiden vahvistumiseen ja voimistumiseen.

5) Erittäin älykkäillä on keskimääräistä todennäköisemmin älykkäät vanhemmat, joilla on ollut edellä mainituista syistä johtuen keskimääräistä enemmän psyykkisiä ongelmia, joita he ovat siirtäneet kasvatuksellaan lapsilleen; neuroottinen, pelokas, rankaiseva/pahoinpitelevä, halventava, mitätöivä, epävarma, masentunut, etäinen, välinpitämätön, tms. kasvatustyyli.

Psyykkiset ongelmat ovat suurimpia erittäin älykkäiden keskuudessa. Älykkäiden (normaalien ja erittäin älykkäiden välissä) keskuudessa jonkinasteisena psyykkisiä sairauksia vähentävänä vastavoimana edellisille toimii se, että älykkyys on osittain merkki hyvin sujuneesta kehityksestä ja hyvin toimivasta elimistöstä, jossa on normaalia vähemmän virheitä ja toimintahäiriöitä, ja siten myös siltä osin vähemmän taipumusta psyykkisiin sairauksiin.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Hyvä teksti Valkea. Pitäisikin lukea taas kirjoituksiasi, kun se on viime aikoina jäänyt vähälle. Aina täältä saa jotain ajateltavaa mukaan.

Allekirjoitan tiedemiehen huomion, että yleisesti mielisairaista puhuminen on epätarkkaa. Esimerkiksi psykoosi jo lähtökohtaisesti estää minkäänlaisen mielekkään vuorovaikutuksen ja reflketoinnin. Ainoastaan toipuminen mahdollistaa rakentavien näkökulmien syntymisen, koska psykoosin jälkeen henkilöllä on jotain kontrollia ajatuksistaan. Psykopaatit ovat tunteettomuudessaan oma lukunsa, mutta oletan ettet tarkoittanut heitä täässä yhteydessä.

Itse omaan neuroottisen pakon analysoida itseäni ja tekemisiäni jatkuvasti. Enkä vain tekemisiäni, ajattelen myös motiivejani; haluaisin myös tuntea asioista "puhtaasti", olenhan sentään puritaani luonteeltani. Tietyt ajatukset ovat saastaisia lähtökohtaisesti (minusta saisi hyvän ortodoksijuutalaisen), ja teotkin ovat kyseenalaisia jos motiivi ei ole kohdillaan. Ja muisti, jonka mainitsit kommentissasi, ei auta asiaani. Kun ajattelen jotain väärää tekoani tai ajatustani, mieleeni palautuu toinen viikon takaa ja sitten kolmas samanlainen parin vuoden takaa ja sitten neljäs jne. jne. Tuon prosessin päätyttyä voin todeta olevani kelvottomin ihminen maan päällä ja olla tekemättä mitään, koska en ole ansainnut pienintäkään mielihyvän tunnetta.

No joo, kyseessä ei ole sentään pysyvä tunnetila. Osaan tuntea ylpeyttä itsestänikin ja siksi moinen itseinho on vain tervettä; jos voin tuntea olevani maailman suurin syntinen, ehkä jalat pysyvät paremmin maan pinnalla enkä tuomitse vain muita.

Oman rationaalisuuteni suhteen ei minulla ole harhoja. Olen tunteideni orja, joskus vähän enemmän ja joskus vähän vähemmän. Ja tunteiden ympärille kaikki kietoutuu. Älykkäinkin tiedemies saa läpimurtoja alallaan, koska häntä kiinnostaa asia, mikä on tunne. Ne tunteelliset ovat niitä, jotka seuraavat vahingollisia tai huonoon lopputulokseen johtavia tunteitaan.

Valkea kirjoitti...

Korppi on oikeus,

tervehdys ja kiitos. Olisin toki voinut rajata vähän tarkemmin psyykkisiä sairauksia, mutta luettelin siinä alussa esimerkinomaisesti millaisia psyykkisiä sairauksia tarkoitin. Psykopatia ei oikeastaan ole psyykkinen sairaus, vaan psyykkinen häiriö. Psykopaatti on psyykkisesti tasapainoisempi kuin tavalliset ihmiset (lukuunottamatta vihaa, raivokohtauksia, kaunaa, halveksuntaa ja muita dominointiin ja tavoitehakuisuuteen liittyviä tunteita), hänellä on vähemmän psyykkisiä sairauksia, ja hän tuntee olonsa fyysisesti ja psyykkisesti terveemmäksi. Psykopaatti useimmiten vastustaa sitä, että hänelle pyritään antamaan psyykkistä hoitoa tai psyykkisiä neuvoja, ellei hän näe niitä välttämättömäksi vankilasta vapautumisen tms. takia, jolloin hänellä on taipumus näytellä (usein vakuuttavasti) neuvojen noudattamista ja tottelemista, mutta vain niin kauan kuin on pakko. Ehkä tehokkain psykologinen vaikutuskeino psykopaatteihin on se, että järjestetään psykopaattien vertaisryhmä kilpailemaan toistensa kanssa hyvästä moraalista, hyvästä työnteosta, pysymisestä pois vankilasta, tms. Psykopaatit ovat erittäin statustietoisia ja kilpailuhenkisiä, ja reagoivat sellaisiin ärsykkeisiin. Muilta osin he eivät kovin paljoa tarvitse sosiaalisuutta, lähinnä seksiä ilman pysyvää suhdetta ja velvollisuuksia (ellei psykopaatti kuulu esim. sellaisen suuryrityksen hierarkiaan, jossa menestyvällä ja kilpailukykyisellä miehellä täytyy olla aviovaimo).

Konservatiiveilla on liberaaleja suurempi taipumus puhtauteen, joka kuuluu pyhyyden moraalipsykologiaan, joten olet hyvillä jäljillä, kunhan käytät pyhyyden tunteita rakentavasti, pyrkimykseen korkeammalle moraaliselle ja hyveelliselle tasolle, ja erotat pyhyydellä, sen rajoilla, välttämisillä, erottamisilla, puhtaana pitämisillä, jne. hyvät asiat huonoista, haitallisista ja pahoista; säilytät pyhän perustan ja jalostat sen avulla itseäsi, sosiaalista ryhmääsi, kulttuuriasi, uskontoasi, tms.

Valkea kirjoitti...

Ps, Korppi on oikeus, edellinen blogikirjoitukseni saattaa olla ajattelullesi hyödyllinen.

Tiedemies kirjoitti...

Kategorisoisin hieman vanhakantaisemmin nämä psyykkiset ongelmat "neuroottisiin" ongelmiin, joista mielestäni puhut, ja "neurologisiin" ongelmiin, joiden taustalla on selkeitä hermoston ja kognition toiminnan rakenteellisia virheitä.

Esimerkiksi, erilaiset huolestuneisuuden, ahdistuneisuuden ja osin masentuneisuuden noidankehät kuuluvat tähän mistä kirjoitus puhuu.

Sensijaan enemmän elimelliset vaivat kuten tarkkaavaisuushäiriöt, skitsofrenia, tietyt bipolaariset häiriöt, eivät mielestäni kuulu tähän kategoriaan. Lisäksi osa toiminnallisista ongelmista kuten vaikkapa traumaperäiset häiriöt ja persoonallisuushäiriöt ovat mielestäni sellaisia että ne eivät oikein istu analyysiisi.

Psyykkinen terveys voi siis tarkoittaa kumpaa tahansa.

Palatakseni aiheeseen hieman tuoreemmalla näkökulmalla, useassa eri ajatusperinteessä on modernien kognitiivisten terapiasuuntausten kanssa samantapaisia ajatuksia; hyväksyminen, luopuminen, tietoinen tarkkaavaisuus jne.

Nämä ovat ns. tietoisuustaitoja, joita kuka hyvänsä voi harjoitella. Psyykkinen epästabiilisuus lienee älykkäämmillä ihmisillä osaksi siitä syystä hieman yleisempää, että heidän "koneistonsa" vaatii enemmän harjoittamista. Jos erilaiset kognitiiviset kontrollipyrkimykset saavat ylivallan ajattelussa, tällaisia vaivoja voi syntyä. Siitä pääsee kuitenkin eroon, eivätkä taidot ole kovin vaikeita opetella.

Valkea kirjoitti...

Nim. Tiedemies,

kategorisointi ei ollut kirjoituksessani pääosassa, eikä sitä määritelty tarkasti, tai ollut tarkoitus määritellä tarkasti. Mutta jos noita mainitsemiasi psyykkisiä ongelmia kommentoi:

a) Tarkkaavaisuushäiriöstä on hyötyä monen tehtävän samanaikaisessa tekemisessä (Tehtävien suhteellinen nopea vaihtaminen vastaa ADD-henkilön luontaista uusien ulkoisten stimulointien hakemista ja niihin reagoimista, ja monen tehtävän samanaikainen tekeminen ja nopea vaihtaminen ei juurikaan häiritse eikä hidasta häntä, ei vaadi juurikaan reorientoitumista), tai silloin kun ADD-henkilö on huomattavan kiinnostunut yhdestä tehtävästä (Tehtävä toimii silloin riittävänä ja houkuttelevana stimulanttina hänelle, melkein kuin huumeena, johon hän keskittyy kaikella voimalla ja jota on vaikea lopettaa. Hän voi lukea kokonaisen kirjan yhdeltä istumalta, tms. ADD-henkilöt voivat paradoksaalisesti keskittyä sellaisissa tilanteissa paremmin kuin normaalit henkilöt, koska he tarvitsevat ulkoisia stimulantteja tai ulkoista stimulanttia enemmän kuin normaalit henkilöt).

b) Skitsofrenian tietyissä lajeissa on mahdollisuus normaalia suurempaan luovuuteen, erilaisten asioiden pilkkomiseen, muuntelemiseen, yhdistelemiseen tai kokonaan uusien asioiden luomiseen normaaleja ihmisiä luovemmilla ja yllättävämmillä tavoilla, olettaen että em. skitsofreenikot ovat riittävän selkeässä tilassa niin että he pystyvät johonkin luovaan työhön.

c) Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät ovat keskimäärin normaaleja ihmisiä luovempia ja kaiken lisäksi heillä on keskimäärin normaaleja ihmisiä suurempi tarve luovaan toimintaan ja ilmaisuun. Seuraavalla videolla esiintyy eräs julkisuuden henkilö, jolla on nopeasyklinen kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja joka tuottaa luovaa musiikkia ja taidetta:

https://www.youtube.com/watch?v=gzLNNxWy87I

Niihinkin liittyy siis omat potentiaaliset hyötynsä ja vahvuutensa.

Valkea kirjoitti...

... Lisäksi skitsofreniaan (skitsofrenian tyypistä riippuen) ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön pätee potentiaalisesti mm. se mistä kirjoitin blogikirjoituksessa.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto