Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Valtion rappeutumisvaiheen muutoksia (edit)

Mitkä ovat valtion tärkeimmät tehtävät? Säätää lait, valvoa niitä ja käyttää niiden perusteella tuomiovaltaa. Mikä on siten valtion tärkein ominaisuus? Oikeudenmukaisuus. Valtio haluaa olla oikeudenmukainen, tai ainakin tulla nähdyksi oikeudenmukaisena.

Tämä sopii melko huonosti yhteen verotuksen kanssa, ja sitä huonommin, mitä korkeampaa verotus on. Suomen verotus kuuluu maailman korkeimpien joukkoon. Ihmiset tuottavat omalla työllään, osaamisellaan, ahkeruudellaan ja yrittämisellään varallisuutta, josta valtio ottaa suuren osan, Suomessa vuonna 2017 n. 43%. Sitä voidaan pitää epäoikeudenmukaisena, eräänlaisena etuoikeutettujen harjoittamana laillistettuna ryöstämisenä poliisien, oikeuslaitoksen ja vankeusrangaistusten tuella. Valtion oletetun ja ideologiassa julistetun oikeudenmukaisuuden, ja käytännön elämän epäoikeudenmukaisuuden välille syntyy ristiriita.

Tämä ei välttämättä ole ongelma valtion syntymävaiheessa ja sen ollessa nuori. Silloin valtiolle on usein tärkeää erottautua muista valtioista, ja vahvistaa ja nostaa omaa kansaansa. Verotus on usein suhteellisen vähäistä, ja valtion byrokratioiden vaikutus ei ole vielä levittäytynyt kaikkialle ja kaikille elämänalueille. Melkein kaikilla on paljon tehtävää omassa maassa ja tilaa laajentumiseen on runsaasti. Yksilöt ja heidän muodostamansa yhteisöt ja yhteisöverkostot ovat itsenäisiä ja omavaraisia, ja riippuvuus valtion tuista ja palveluista on vähäistä. Jne. Tällöin, jos valtion johtajat eivät ole pahoja tai taitamattomia, päättäjien intresseillä on taipumus olla luonnostaan melko suuressa määrin harmoniassa kansalaisten intressien kanssa. Kun valtio laajentaa valtaansa, se ei vielä tässä vaiheessa juurikaan heikennä kansalaisia tai uhkaa heitä, vaikkakin tärkeitä siemeniä siihen suuntaan usein kylvetään.

Kun valtio on vanhuusvaiheessaan ja lisääntyvässä määrin seniili, valtio on tavallaan täyttänyt tehtävänsä, valtio on jo täynnä. Valtion byrokratiat ovat levittäytyneet kaikkialle ja kaikille elämänalueille. Verotus on korkeaa ja usein kasvavaa, mutta siitä huolimatta valtion tarjoamat palvelut, edut ja turvallisuus ovat suhteellisesti heikentymässä. Ihmiset, järjestöt ja yritykset ovat suuressa määrin riippuvaisia julkisten byrokratioiden palveluista, tuista ja säätelystä. Demokraattinen politiikka koostuu siitä, että melkein kaikki vaativat ja tavoittelevat itselleen avoimesti lisää ja lisää muiden kustannuksella. Yrittäminen on heikkoa ja suhteellisen vähäistä. Monet väheksyvät yrittäjiä ja yrittäjyyteen ei kannusteta. Koulutus ei juurikaan valmista ja kasvata ihmisiä yrittäjyyteen, jos ei tietoisesti hakeudu siihen liittyvään koulutukseen. Kasvatus ja koulutus valmistaa implisiittisesti tai eksplisiittisesti ihmisiä byrokraateiksi. Valtion, politiikan, työmarkkinoiden ja talouden tärkeimmät laajentumisen ja uuden luomisen kohteet ovat ulkomailla tai ne liittyvät monin tavoin ulkomaihin. Systeemi on niin suuri, jäykkä ja kömpelö, ja ihmisten työ ja toimeentulo ovat niin sidoksissa ongelmiin, että räikeimpiäkään ongelmia ei saada ratkaistuksi ja usein ongelmien pahentumista suositaan. Kulttuuri muodostuu sekulaarista hömppäviihteestä ja sofistien utopistisista julistuksista ja julkisista poseerauksista, joilla Raamattua lainatakseni siivilöidään huolellisesti hyttynen, mutta nielaistaan sokeina tai typerinä kameli. Itsekeskeisyys; laiskuus; helppouden, mukavuuden ja nautinnon tavoittelu; porno (puolison korvike); lemmikit (lasten korvike); ja tyhjä maksimaaliseen kulutukseen perustuva statuskilpailu ovat korvanneet perheet ja lapset. Kansainväliset suuryritykset hallitsevat taloutta ja ohjaavat kulissien takana suoraan tai epäsuorasti politiikkaa. Jne.

Tässä tilanteessa valtion johdon intresseillä on luontainen taipumus olla ristiriidassa valtion rajojen sisällä asuvan alkuperäisen kansan intressien kanssa. Jos intressit sattuvat edes osittain merkittävällä tavalla yksiin, siihen on melkein aina jokin erityinen ja poikkeuksellinen selitys tai selitysten kombinaatio. Kansan ja sen kulttuurin voimakkaat tai erikoiset erityispiirteet. Poliittisen kilpailutilanteen erityispiirteet, jotka pakottavat puolueet uimaan vasten yleistä poliittista virtaa. Voimakkaat ristiriidat tai yhteensovittamattomuudet muiden valtioiden kanssa. Äskettäin päättynyt pitkä sortokausi, sota tai katastrofaalinen aika, jonka syvään juurtuneet opetukset estävät samojen virheiden toistamisen uudelleen. Voimakkaat ulkoiset viholliset, jotka pakottavat valtion johdon kansallismielisyyteen. Tms.

Miten valtio voi rappeutumisvaiheessaan ja kääntyessään omia kansalaisiaan vastaan kerätä korkeita veroja ja väittää "uskottavasti" olevansa oikeudenmukainen? Verothan eivät ole pelkästään pois kansalaisilta, vaan niiden vastineeksi saadaan suhteellisesti vähemmän ja huonompaa, ja verorahoja käytetään aktiivisesti kansalaisten intressejä vastaan. Valtion kannalta ongelmana on se, että kansalaiset ansaitsevat omalla työllään ja yhteistyöllään oikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaan palkkansa. Jos valtio saa propagandallaan, kasvatuksellaan, koulutuksellaan, säännöillään, rangaistuksillaan ja insentiiveillään iskostettua kansalaisten mieliin, että he ovat de facto rikollisia ja varkaita, jotka ovat saaneet perusteettomasti, vääryydellä ja rikoksilla asemansa, tulonsa ja oikeutensa, silloin valtio voi toimia poliisina, tuomarina ja oikeuslaitoksena, joka ottaa oikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaisesti halutessaan kaiken pois kansalaisilta samantyyppisesti kuin varkaalta otetaan kaikki varkauksilla saadut rahat ja tavarat pois, ja vaaditaan vielä sakkomaksut ja vahingonkorvaukset päälle. Kun kansalaiset saadaan lisäksi uskomaan, että heidän rikoksensa ovat historiallisia, rakenteellisia, kollektiivisia ja automaattisesti vaistomaisten toimintamallien myötä kaikissa kansan jäsenissä ilmeneviä, niitä vastaan ei voi puolustautua henkilökohtaisesti, ja kollektiivisillakin tavoilla se on vaikeaa. Rikoksia ei voi sovittaa tai hyvittää mitenkään, vaikka sovitusta ja hyvitystä vaaditaan koko ajan lisää, koska syyllisyys on suunniteltu jo alusta asti epämääräiseksi, epäloogiseksi, epäoikeudenmukaiseksi ja ikuiseksi.

Valtio ei voi käytännössä ottaa ihmisiltä kaikkia rahoja pois, vaan sen täytyy jossain määrin sopeutua mm. talouden lakeihin (esim. Lafferin käyrä) ja valtioiden väliseen kilpailuun. Valtio voi esiintyä hyväntekijänä kun se jättää "rikollisille" kansalaisille senkin verran kuin jättää. Kansalaiset eivät saa olla pelkästään rikollisia, koska monilla rikollisilla on voimakas itsetunto ja kyky puolustaa omassa kontekstissaan itseään, myös valtion edustajia vastaan. "Rikolliset" kansalaiset täytyy vakuuttaa myös siitä, että he ovat huonoja ja surkeita, heidän geeneissään ja kulttuurissaan ei ole mitään säilyttämisen arvoista ja heidän täytyy potea toistuvaa syyllisyydentuntoa. Valtio yhdistää tämän maahanmuuttoon, jolla pääasiassa laajennetaan voimakkaasti niiden määrää, jotka ovat kasvavien tulonsiirtojen, julkisten palvelujen ja lisääntyvän hyvittämisen kohteina.

Näistä tekijöistä syntyvät sanat rasismi, valkoisten etuoikeudet, syrjintä, positiivinen syrjintä, historialliset vääryydet toiseutta kohtaan, suvaitsevaisuus, vihapuhe, valhemedia, jne., ja niiden käytännölliset poliittiset, taloudelliset ja oikeudelliset seuraukset.

Summa summarum, meidän tulisi pitää valtion johdon kääntymistä kansalaisia vastaan normaalina valtioiden rappeutumisvaiheisiin kuuluvana ilmiönä.
Eri aikoina rappeutuvien valtioiden käyttämät sanat, politiikka ja metodit voivat vaihdella, mutta perusperiaatteiltaan ne ovat useimmiten samanlaisia. Valtio on pitkällä tähtäimellä suurella todennäköisyydellä epäluotettava, vahingollinen ja/tai vaarallinen isäntä millä tahansa alueella, vaikka se aloittaisi hallintonsa kansalaisten kannalta erittäin positiivisesti. Ainoa sataprosenttisen luotettava keino estää valtion rappeutumisvaiheen ilmiöt olisi lopettaa valtion toiminta pysyvästi, mutta se ei ole realistista. Siksi kansalaisten on suotavaa vähentää riippuvuuttaan valtiosta, ja luoda itsenäisiä yhteisöjä ja yhteisöverkostoja. Samalla voidaan tietysti yrittää saada valtion johdon ja heidän taustavoimiensa intressejä enemmän yhdensuuntaiseksi kansalaisten kanssa, mutta se on tässä vaiheessa vaikeaa, koska rappeutuminen ja sen seuraukset ovat edenneet pitkälle, ja liberaalin eliitin orientaatiota tukevat ja ylläpitävät voimakkaat kansainväliset virtaukset, jotka eivät ole yksin suomalaisten tai suomalaisen eliitin muutettavissa.

Ps. Liberaali media, aktivistit ja poliitikot pitävät ryöstämistä tai varkautta, ja syrjintää tavallaan oikeudellisesti samanlaisina asioina. Jos tarkastelemme niitä lähemmin, havaitsemme kuitenkin seuraavaa: Varas vie kansalaiselta jotain mikä on hänen ja/tai jonka hän on ansainnut. Kansalainen on varkauden jälkeen huonommassa asemassa kuin ennen varkautta. Jos valkoinen Aa "syrjii" mustaa Btä esimerkiksi siten, että hän palkkaa yritykseensä pelkästään valkoisia, hän käyttää omaa omaisuuttaan niin kuin parhaaksi näkee, tekee omaisuudellaan mitä haluaa ja antaa omaisuudestaan mahdollisuuksia niille, joille haluaa antaa. Bn tilanne ennen ja jälkeen "syrjinnän" ei muutu millään tavalla, häneltä ei ole anastettu tai viety mitään hänen omaansa tai ansaitsemaansa pois, toisin sanoen mitään hyvitystä vaativaa "rikosta" ei ole tapahtunut. Kukaan ei myöskään estä mitään Bn laillista työtoimintaa ja tulonhankintaa nyt tai tulevaisuudessa. "Syrjintä" on sanana silmänkääntötemppu, koska sen tarkoituksena on ilmaista, että An motiivina on tehdä jotain pahaa tai rikollista Blle, kun todellisuudessa A valitsee itselleen sopivimmat työntekijät ja/tai auttaa niitä ihmisiä, joita haluaa auttaa. Syrjintä -sanan tarkoituksena on yrittää patologisoida sellaisia traditionaalisesti hyviä asioita kuten lojaliteetti ja auktoriteetti.

Syrjintälakien tarkoituksena on tehdä keinotekoisesti normaaleista kansalaisista "rikollisia".

5 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Edit on lisäyksiä viimeiseen postscriptum kappaleeseen (kun viimeistä lausetta ei lasketa kappaleeksi).

Vasarahammer kirjoitti...

Pakolaiskriisin aikana on tullut näkyviin yksi rappeutuvaa valtiota kuvaava piirre eli enemmän tai vähemmän peitelty saalistaminen julkisista varoista.

Kun valtio on riittävän suuri, siitä riippuvaiset toimijat muodostavat suurimman lobbausryhmän. Tämä koostuu sekä julkisista varoista täysin riippuvaisista "kansalaisjärjestöistä" että "quangoista", jotka toimivat käytännössä valtion jatkeina (esim. Punainen risti) ja hoitavat valtiolle periaatteessa kuuluvia tehtäviä.

Pienempiä lypsäjiä ovat erilaiset "kaarnalaivurit", jotka pakolaisten auttamista verukkeena käyttäen hakevat valtiolta lisää tuloja omien bisnestensä pyörittämiseen.

Samaan aikaan, kun erilaisten saalistajien määrä kasvaa, valtion perustehtävien rahoitus heikkenee. Verot nousevat ja valtio velkaantuu, mutta rahaa ei tunnu riittävän perustehtävien hoitoon.

Suomessa on nykyisin varsin vähän sellaista kansalaistoimintaa, joka pyörisi jäsenten omaehtoisen rahoituksen tai vapaaehtoisten lahjoitusten avulla. Kaikki "kansalaisjärjestöt" kärttävät itselleen julkista rahaa, koska muuten homma ei pyörisi. Tätä pidetään itsestään selvänä asiana.

Valkea kirjoitti...

Kommentoin toisaalla seuraavasti.

Näillä anarkisteilla eli pikkurikollisilla ei ole rahaa kustantaa jatkuvia matkojaan ympäri maailman, oleskeluaan ulkomailla ja muuta "aktivismiansa". He saavat liberaalilta eliitiltä tukea erilaisten epäsuorien tukien (esim. mahdollisuus käyttää kunnan tiloja ja palveluja ilmaiseksi, maksamatta vuokraa ja muita kuluja); pienten virkojen (esim. 2 -4 anarkistia on kunnan palkkaamia nuoriso-ohjaajia anarkistien omalla kerholla); ja apurahojen (esim. rahaa johonkin näennäisesti legitiimiin yleishyödylliseen toimintaan tai järjestötoimintaan) muodossa. Liberaali eliitti tietää mihin rahat todellisuudessa menevät.

Siihen tulee sitten päälle kaikki muu liberaalin eliitin tuki anarkisteille. Liberaali media on myötämielinen anarkisteja kohtaan tai käsittelee heitä silkkihansikkain. Vasemmistopoliitikot tukevat anarkisteja puheissa ja teoissa. Anarkismi on yliopistomaailmassa yksi hyväksytyistä poliittisesti korrekteista ideologioista ja poliittisista suuntauksista. Anarkisteja hyväksytään yliopistojen palkkalistoille ja puhujiksi yliopistoihin. Anarkistit saavat organisatorista, tieto-taidollista ja ideologista tukea yliopistoilta. Poliiseja ohjeistetaan toimimaan anarkistien suhteen hellävaraisesti tai käytännössä antamaan heille vapaat kädet. Oikeuslaitokset antavat suhteellisen lieviä ja armahtavaisia tuomioita anarkisteille silloin harvoin kun he päätyvät oikeuteen. Jne.

Anarkistit ovat liberaalin eliitin laiton poliittinen käsikassara, sen väkivaltainen siipi. Jotta liberaali eliitti voi kiistää yhteytensä anarkisteihin, anarkistien täytyy olla näennäisesti liberaalin eliitin vastaisia, vaikka kannattavat kaikkia liberaalin eliitin perusarvoja, suvaitsevaisuutta, poliittista korrektiutta, kansainvälisyyttä, avoimia rajoja, feminismiä, sukupuolineutraaliutta, jne. Milloin anarkistit viimeksi hakkasivat tai tappoivat jonkin Euroopan komission jäsenen, suurpankin tai suuryrityksen johtajan tai estivät jotain liberaalin eliitin politiikkaa toteutumasta. Niinpä, eivät milloinkaan. Anarkistien ainoa väkivalta ja tuhotyöt, joilla on jotain konkreettista muuttavaa vaikutusta, kohdistuu liberaalin eliitin vastustamiin ja vihaamiin kohteisiin.

Ylivoimaisesti suurin osa anarkisteista on hyödyllisiä idiootteja, joilla on alhainen älykkyysosamäärä. He eivät ymmärrä omaa osaansa suuremmassa poliittisessa kuviossa. He ovat pikkurikollisia, joille on tärkeintä, että he saavat mellakoinnin varjolla lähes vapaat kädet varastaa, pahoinpidellä ja ryöstää, ja tuntea itsensä omalla tasollaan merkityksellisiksi.

Valkea kirjoitti...

Vasarahammer,

Noin on. Tuohon voisi vastata toisaalla kirjoitetulla kommentillani: "Juutalaisen viisauden mukaan pahan hirttävät ne köydet, jotka kannattelevat häntä, toisin sanoen ne asiat, joista hän saa toimeentulonsa, sosiaalisen asemansa, arvostuksensa ja positiivisen minäkuvansa."

Valkea kirjoitti...

Kommentoin toisaalla allaolevaa artikkelia seuraavasti.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/putin_analyysi_termit-68234

Miten imperiumi, kuten Venäjä, näkee naapurinsa? Imperiumeilla on taipumus nähdä rajanaapurinsa tai lähellä olevat valtiot enemmän tai vähemmän vihollisina, jos ei ole voimakkaita syitä nähdä asioita toisin, ja kauempana olevat valtiot ystävinä, jos ei ole voimakkaita syitä nähdä asioita toisin. Tämä luo edullisen tilanteen imperiumin laajentumisen kannalta, joko sotilaallisen laajentumisen, tai poliittista, taloudellista, sotilaallista ja psykologista painetta lähimaihin muuttua "oma-aloitteisesti" ystävällismieliseen, neutraaliin tai liittoutuvaan suuntaan, joka on painostukseen ja insentiiveihin perustuvaa laajentumista.

Imperiumit ovat ongelmallisia muille sen takia, että jos ne eivät pyri koko ajan laajentumaan konkreettisesti tai vähintäänkin pidä yllä laajentumisen painetta, niillä on taipumus kutistua ja romahtaa. Imperiumit muistuttavat siksi jossain määrin Ponzi-huijauksia. Ponzi "toimii" niin kauan kuin siihen osallistuvien henkilöiden määrä kasvaa suhteellisen nopeasti, mutta kun kasvu hidastuu tai pysähtyy, pyramidi romahtaa ja ankea totuus paljastuu kaikille.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto