Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Tasa-arvon suhde viholliskuviin ja väkivaltaan

Liberaalien tasa-arvokäsitteestä puuttuvat suurelta osin taloudellinen ja oikeudellinen tasa-arvo.
Tasa-arvosta tiedetään ajattelijoiden piirissä melko laajalti, että sitä voidaan pitää yllä vain suhteellisen kovilla rangaistuksilla ja tukahduttamisella. Tasa-arvoideologiaan perustuvan valtion täytyy tukahduttaa kyvykkäämpien nousu saadakseen aikaan tasa-arvon.

Mutta huonommin tunnetaan sitä, että tasa-arvoinen valtio tarvitsee suurella todennäköisyydellä myös universaaleja syntipukkeja ja keinotekoisia tai liioiteltuja vihollisia. 


Tämä johtuu siitä vaihtelevassa määrin siitä, että

a) Tasa-arvo johtaa yhteiskunnan yleiseen epäonnistumiseen, ja sen selitykseksi tarvitaan syntipukkeja ja liioiteltuja vihollisia, jotka ovat "aiheuttaneet" spesifit epäonnistumiset ja kollektiivisesti "kaikki" epäonnistumiset. Kun taistellaan heitä vastaan, huomio kiinnittyy samalla suurelta osin pois yhteiskunnan ongelmista ja viha, turhaumat ja kaunat purkautuvat.

b) Tasa-arvoisen yhteiskunnan talous tuottaa huonosti, joten valtiolla on suuri tarve tavalla tai toisella anastaa tai ryöstää suuri osa tuloista ja varallisuudesta tai kaikki syntipukeilta ja liioitelluilta vihollisilta. Jos tasa-arvoinen yhteiskunta ryöstää heiltä kaiken, eikä jätä heille mitään toimeentulon hankkimisen mahdollisuuksia, luonnollinen jatke tälle on tappaa heidät tai jättää heidät kuolemaan nälkään ja tauteihin. Orjuus keskitysleireillä on yksi tapa ottaa syntipukeilta ja liioitelluilta vihollisilta kaikki heidän tuottamansa tasa-arvoisen yhteiskunnan käyttöön.

c) Samasta syystä kuin kohdassa b, tasa-arvoisella yhteiskunnalla voi olla voimakas taipumus valloitussotiin tai imperiumin laajentamiseen. Tällöin ryöstämistä ja anastamista laajennetaan ulkomaille.

d) Tasa-arvo saattaa lisätä koalition sisällä yhteistyötä ja yhteishenkeä yli luokkarajojen, mutta koska erot ihmisten ja työn tulosten välillä ovat pysyviä, tasa-arvoisessakin yhteiskunnassa toiset menestyvät paremmin kuin toiset ja nousevat korkeammalle hierarkioissa. Lisäksi tasa-arvon luomiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan jyrkkiä hierarkioita. Nämä ovat suoraan ristiriidassa tasa-arvon kanssa. Tasa-arvoinen yhteiskunta on useimmiten poliittisesti suhteellisen staattinen. Yhteiskunnan tasa-arvoiset perusrakenteet voidaan luoda melko nopeasti, jolloin yhteiskunnan rakenteiden kehittyminen ja niihin liittyvä mahdollinen politiikka loppuvat suurelta osin siihen. Niiden sisällä tuotetaan sitten se mitä tuotetaan. Tämä on liian pysähtynyttä, joten tasa-arvoinen yhteiskunta tarvitsee keinotekoisesti luodun tunteen edistymisestä, progressiivisuudesta. Keinotekoiset tai liioitellut viholliset vastustavat tai jarruttavat edistystä ja tasa-arvoa, joten on vielä paljon poliittista tehtävää, kun heitä vakoillaan, paljastetaan ja nujerretaan. Politiikka on vilkasta ja elävää. Johtajien ja kansalaisten välinen epätasa-arvo voidaan häivyttää, kun jokapäiväisenä poliittisena ongelmana ovat tasa-arvon viholliset.

Tasa-arvoisen yhteiskunnan täytyy samalla omia "hyvyys" itselleen lähes monopoliksi. Taistelun  "pahuutta" vastaan täytyy tuntua vakuuttavalta, ja se tehdään luomalla maksimaalinen ero osapuolten välille. Toisella puolella on "enkeli" ja toisella puolella on "hirviö".  Vastapuolen kanssa ei neuvotella. Heidän puheillaan ei ole merkitystä, ellei niillä voida osoittaa heidän syyllisyyttään ja huonommuuttaan. Poliittisesti sensitiivisissä asioissa tosiasioilla ja yksityiskohdilla ei ole merkitystä, eikä niitä juuri huomata. Oma hyvyys ja hyvän puolella taistelu tuottaa tyydytystä. Se korvaa tasa-arvoisesta yhteiskunnasta puuttuvaa tyydytystä tai antaa puuttuvaa merkityksen tunnetta elämälle. Hyvyys ja hyvät teot korottavat moraalista, poliittista ja sosiaalista asemaa, ja sitä tasa-arvoa kannattavatkin sisimmässään haluavat, muiden yläpuolella olemista.

"Hirviöt" ovat kaltoin kohtelusta, epäkohdista ja heille osoitetusta asemasta suuttuneita ja vastustavia, joten he joutuvat muokkautumaan osittain raivoavan ja toimintaa sabotoivan ja jarruttavan hirviön rooliin. Jos he ovat huolissaan jostakin, he ovat propagandan mukaan heikkoja, halveksittavia, foobisia ja muutospelkoisia, hirviöitä, jotka paljastuivat kauhean naamarin takaa surkeiksi rimpuloiksi. Jos tasa-arvoinen yhteiskunta on niin  tukahduttava, että hirviöt eivät voi puhua juuri ollenkaan, heille laitetaan propagandassa tarvittaessa kaikki sanat suuhun. Tekipä syntipukki niin tai näin tai oli tekemättä, hän saa myötätuntoa, tukea ja arvostusta vain omiltaan.

Vaikka "hyville" on tärkeää vihata ja halveksia "hirviöitä", he voivat tehdä sen näiden järjestelyiden takia keskimäärin rauhallisemmin, melkein kuin ulkopuoliset tarkkailijat, jotka katsovat asioita yläpuolelta. Suurempi rauhallisuus kuvastaa rationaalisuutta, harkintaa ja viisautta. Hirviöiden tunteet kuvastavat sitä, että heillä ei ole juuri muuta tarjottavaa kuin tunteensa. Todellisuudessa syntipukin roolissa olevat tarvitsevat intensiivisempiä tunteita omien asioidensa ajamisessa, lisäämään päämäärätietoisuutta, sosiaalista ja kollektiivista yhteishenkeä ja poliittista painetta, mutta mitä enemmän ne heidän toiminnassaan näkyvät, sitä enemmän niitä käytetään heitä vastaan.

Kaikkien toimintaväylien tukkimisella tasa-arvoinen yhteiskunta pyrkii tekemään etukäteen tyhjäksi syntipukkien kaiken toiminnan.

Jos tasa-arvoinen yhteiskunta ei pyri hankkiutumaan kokonaan eroon syntipukeista, ja heillä on vakiintunut rooli tärkeiden yhteiskunnallisten ongelmien kriitikkoina, tasa-arvon kannattajien ja kriitikoiden välille voi syntyä erikoinen suhde. Niin kauan kuin valta on tasa-arvon kannattajilla, heidän ei tarvitse tehdä muuta kuin kieltäytyä muuttamasta mielipiteitään kriitikoiden haluamaan suuntaan estääkseen heidän tavoitteensa. Se on helppoa. Siksi saattaaa syntyä poliittisen kanssakäymisen malli, jossa kriitikot lähestyvät tasa-arvon kannattajia, puhuvat heille intensiivisesti ja tekevät kaikkensa käännyttääkseen heidät. Tasa-arvon kannattajat karttavat kriitikkoja ja keskustelua heidän kanssaan. He ovat hiljaa tai vähäpuheisia, ja poistuvat helposti keskusteluista. He ovat haluttomia, vastentahtoisia, vitkastelevia ja ylenkatsovia. Mitä enemmän kriitikot "jahtaavat" tasa-arvon kannattajia, sitä välttelevämpiä ja perääntyvämpiä heistä tulee. Tasa-arvon kannattajat saattavat pitää kriitikkojen ajamia asioita melko tärkeinä, mutta heidän näkökulmastaan kriitikot tekevät niiden suhteen intensiivisesti kaiken tarvittavan ja enemmän, jolloin tasa-arvon kannattajille ei jää muuta tehtävää kuin yrittää hillitä tai estää heitä. Kun kriitikot korjaavat jatkuvasti tasa-arvon kannattajien tuottamia ongelmia, he eivät joudu koskaan siivoamaan täysimääräisesti omia sotkujaan.

Tämän takia konservatiivien on suotavaa lopettaa asteittain liberaalifundamentalistien käännyttäminen. Lähetystyö voidaan suunnata liberaalin koalition laitamilla oleville henkilöille, jotka eivät ole kovin sitoutuneita liberaaleihin arvoihin ja liberaalin koalition ulkopuolisille ihmisille.

Tärkeämpää on kuitenkin aloittaa itsenäisen ja liberaaleista erillisen laajan yhteisön rakentaminen. Me tarvitsemme kaiken sen tietouden, joka liberaaleilla on ja enemmän, jotta voimme luoda kaikille sektoreille haluamaamme toimintaa tai politiikkaa. Meillä on toki paljon tietoutta omilta aloiltamme, mutta kuka perussuomalaisista tietää esim. yhtä paljon energiapolitiikasta kuin Osmo Soininvaara, siitä huolimatta, että hän kannattaa monilta osin suomalaisten kannalta huonoa ja liian kallista energiapolitiikkaa.

Kun puhumme vähemmän liberaalien kanssa, voimme samalla tehdä selväksi, että haluamme heitä vähemmän lähellemme kaikissa yhteyksissä.


Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys. Vanhoina aikoina tasa-arvon käsitettä ei monin paikoin tunnettu ollenkaan, ja sielläkin missä se oli käytössä, tasa-arvo tarkoitti paljon rajoitetumpia asioita kuin nykyisin, esim. samojen sääntöjen ja rangaistusten tasa-arvoista noudattamista oman ryhmän tai yhteiskuntaluokan sisällä. Siksi tasa-arvo oli vähemmän diktatorinen, monopolistinen ja tuhoisa käsite kuin nykyisin. Voidaan sanoa, että tasa-arvo oli periaatteena tasa-arvoisempi muiden periaatteiden kanssa tai alisteinen niille. Tasa-arvo kohtuullistettiin ja suhteuttiin, jos sitä edes oli.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ja politiikassa tasa-arvon vaatiminen ja tasa-arvon käyttäminen erilaisten vaatimusten perusteena on keskeisellä sijalla, melko laajasti myös perussuomalaisten keskuudessa. Tasa-arvo on liitetty implisiittisesti tai eksplisiittisesti mukaan moniin lakeihin, opetussisältöihin ja suurten organisaation käytäntöihin. Liberaali suomalaisvastainen politiikka on suurelta osin looginen seuraus tasa-arvopolitiikasta, toisin sanoen kun suomalaiset vaativat tasa-arvoa tai käyttävät tasa-arvoa vaatimustensa perusteena, he vaativat lisää suomalaisvastaista ja maahanmuuttoa lisäävää politiikkaa. Tätä yhteyttä on tuotava laajemmin ihmisten tietoon, ja tarjottava ihmisille parempia keinoja etujensa ajamiseen. Viime kädessä tasa-arvon periaate on poistettava yleispolitiikan välineiden joukosta kokonaan, tehtävä siitä mahdoton käyttää.

Ei kommentteja:

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto