Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

lauantai 17. helmikuuta 2018

Mitä Raamatun "toisen posken kääntäminen" oikeasti tarkoittaa?

Jeesus puhui aina vertauskuvin. Jeesuksen vuorisaarnassa (Matteus 5:39) poskelle lyömisellä ja toisen posken kääntämisellä viitataan rabbien mukaan Raamatun opeista ja käskyistä puhumiseen, ja niistä oppimiseen. Ne ovat usein kuin lyöntejä kuulijan kasvoille, esim. Raamatun profeetat luettelivat synkkiä tuomioita ja kritiikkejä syntisille israealilaisille. Siitä huolimatta täytyy kuunnella lisää, ottaa opikseen ja tehdä parannus. Lisäksi juutalaisten rabbien mukaan myös maalliset ongelmat, esim. sodat, sairaudet ja luonnonkatastrofit, ovat osaltaan Jumalan kurituksia, lyöntejä kasvoille, jotka kehottavat luopumaan syntisestä elämästä ja tekemään parannuksen.

Kohdassa 5:40 puhutaan henkilöstä, joka yrittää oikeutta käymällä viedä toiselta paidan, jolloin on annettava viittakin. Sillä viitataan kiihkeään väittelyyn tai riitaan, jossa henkilö yrittää nujertaa toisen sanallisesti ja ottaa / varastaa häneltä hänen hyvät raamatulliset argumenttinsa. Tällöin hänelle on annettava vielä lisää hyviä raamatullisia argumentteja, koska ne ovat ehtymättömiä. Kun niitä levitetään muille ihmisille ne lisääntyvät ja lisäävät siten kaikkien hengellistä ja maallista rikkautta. Kohdassa 5:41 sanotaan, että jos joku vaatii sinua virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi virstaa, eli jos joku haluaa sinulta esim. tunnin ajan raamatullista opetusta, anna hänelle kaksi tuntia. Kohdassa 5:42 tehdään pienimuotoinen yhteenveto edellisistä kohdista, anna (raamatullisia opetuksia) sille joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi hänelle, joka haluaa lainata sinulta (raamatullisia opetuksia). Raamatullisten opetusten antaminen on laina, koska annetulla hyvällä on voimakas taipumus palata korkojen kanssa takaisin, kun yhteisö vahvistuu hengellisesti.

Raamatun muut kohdat vahvistavat nämä tulkinnat, esim:

Valitusvirret 3:27-33. "Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan. Istukoon hän yksin ja odottakoon, kun Herra on pannut taakan hänen päälleen. Painakoon hän suunsa tomuun, ehkä vielä on toivoa. Kääntäköön hän poskensa lyöjää kohti ja täyttyköön hän moitteilla. Mutta Herra ei hylkää ikuisesti. Vaikka Hän kurittaa, Hänellä on myötätuntoa, jota Hän antaa runsaasta laupeudestaan. Hän ei halua aiheuttaa vaivaa ja murhetta ihmisille (Rabbi Rashi: "Jumalan sydän ja tahto eivät halua kurittaa ihmisiä, mutta synnit vaativat sitä")."

Neljäs Mooseksen kirja, 12:6-15. "Herra sanoi; "Kuulkaa minun sanani! Kun joukostanne nousee profeetta, minä ilmaisen itseni hänelle näyssä, unessa minä hänelle puhun. Näin en puhu Moosekselle, palvelijalleni, joka kaikessa on uskottuni. Hänelle puhun suoraan kasvoista kasvoihin, en arvoituksellisin sanoin vaan avoimesti. Hän saa katsoa Herran kirkkautta suoraan. Kuinka te siis rohkenette puhua Moosesta, minun palvelijaani vastaan?" Ja Herra poistui vihastuneena. Kun pilvi oli poistunut teltan päältä, oli Mirjam spitaalista lumivalkoinen. Kääntyessään Mirjamiin päin Aaron huomasi mitä oli tapahtunut. Silloin Aaron sanoi Moosekselle, "Anna anteeksi, Herrani, älä rankaise meitä synnistä, jonka teimme tyhmyyttämme! Mirjam ei saa jäädä tuon näköiseksi! Hänhän on kuin kuollut sikiö, joka tulee äitinsä kohdusta puoliksi mädäntyneenä!" Mooses huusi Herraa ja sanoi, "Oi Jumala! Paranna hänet!" Herra sanoi Moosekselle, "Jos hänen isänsä olisi sylkenyt häntä kasvoihin, eikö hän olisi joutunut kantamaan häpeäänsä seitsemän päivää? Hänet on siis suljettava seitsemäksi päiväksi leirin ulkopuolelle ja päästettävä vasta sitten takaisin." Niin Mirjan suljettiin leirin ulkopuolelle seitsemän päivän ajaksi, eikä kansa jatkanut matkaansa, ennen kuin hänet oli päästetty takaisin."

Miksi Jeesus puhui vertauskuvin, nehän voivat olla kuulijalle vaarallisia, jos ne tulkitaan kirjaimellisesti?

Jeesus eli lähi-idässä, jossa etninen kilpailu oli kovaa, ja siihen liittyi usein väkivaltaa ja sotia. Jeesus eli roomalaisten Israelin miehityksen aikana. Roomalaisten ja juutalaisten välillä oli vakavia ristiriitoja, joka johti moniin väkivaltaisuuksiin. Eräs roomalainen sotapäällikkö sanoi, että juutalaiset aiheuttavat enemmän ongelmia kuin kaikki muut Rooman siirtokunnat yhteensä.

Sellaisissa tilanteissa täytyy usein salata se mitä todellisuudessa tarkoittaa. Juutalaisen viisauden mukaan totuuden kertominen on eräs anteliaisuuden ja ystävällisyyden muoto. Valehtelu, vääristely ja kertomatta jättäminen on kitsautta, vahingoittamista, rankaisemista tai verottamista, tai toisaalta suojelemista, kontrollointia, vallankäyttöä tai ennustettavuuden lisäämistä, riippuen siitä kenen tai miltä kannalta sitä katsotaan.

Roomalaiset uhkasivat monella tavoin juutalaisten henkeä, terveyttä, toimeentuloa, itsenäisyyttä ja juutalaista uskontoa. Minkälainen kuva juutalaisten kannatti antaa itsestään roomalaisille (tai muille vihamielisille ulkopuolisille)? Mahdollisimman rauhanomainen ja pasifistinen kuva, jotta roomalaiset eivät provosoidu hyökkäämään juutalaisten kimppuun tai kohdistamaan muita negatiivisia toimenpiteitä juutalaisiin. Jos juutalaiset suunnittelivat sotilaallista iskua tai muita toimenpiteitä roomalaisia vastaan, roomalaiset eivät saaneet vihiä niistä juutalaisten pasifistisilta kuulostavista julkisista puheista. Jos roomalaiset kiinnostuivat juutalaisten uskonnosta ja omaksuivat sen oppeja väärässä kirjaimellisesti tulkitussa muodossa, heistä tuli heikompia ja alistuvampia. Se vähensi juutalaisiin kohdistuvia yhteiskunnallisia, uskonnollisia ja sotilaallisia paineita.

Lisäksi vertauskuvallisilla puheilla estettiin yleisesti ei-juutalaisia ymmärtämästä mitä juutalaiset tarkoittavat, ajattelevat ja uskovat, sekä estettiin ei-juutalaisia kääntymästä juutalaisuuteen, pidettiin yllä sisäryhmän ja ulkoryhmän erillisyyttä. Uskonto, joka näennäisesti kehottaa esim. alistumaan pahan edessä, pyrkimään alimmaiseksi sosiaalisessa hierarkiassa ja kääntämään hyökkääjälle toisenkin posken, vaikuttaa ulkopuolisista useimmiten vastenmieliseltä ja huonolta uskonnolta, sellaiselta, johon he eivät halua kääntyä.

Monet kristityt ovat tulkinneet Jeesuksen puheita kirjaimellisesti ja kärsineet siitä paljon, vaikka Markuksen evankeliumissa Jeesus nimenomaisesti sanoo (4:10-12):

"Kun Jeesus sitten oli jäänyt yksin kahdentoista opetuslapsen ja muiden seuralaisten kanssa, nämä kyselivät häneltä mitä vertaukset tarkoittivat. Hän sanoi heille, "Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta nuo ulkopuoliset (ei-juutalaiset / vihamieliset ei-juutalaiset) kuulevat kaiken vain vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi, jotta he kuullessaankaan eivät kuulisi eivätkä ymmärtäisi, eivät kääntyisi eivätkä saisi anteeksi."

6 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Juutalaista viisautta; ihmisen oma tie on muuttuvainen ja muutettavissa, ja siksi hänestä tulee ennen pitkää omituinen tai sairas.

Valkea kirjoitti...

Juutalaista viisautta; jos kehottaa aiheellisesti ihmistä, jolla on vähän ymmärrystä, hänestä tulee ovelampi. Jos kehottaa aiheellisesti ihmistä, jolla on paljon ymmärrystä, hänestä tulee viisaampi.

Valkea kirjoitti...

Selitys edelliseen: Jos ihmisellä on vähän ymmärrystä, hän näkee aiheellisen kehotuksen vaatimukset pelkkinä epäoikeudenmukaisina tai järjettöminä taakkoina, ja siksi hän yrittää valehtelemalla, teeskentelemällä, oveluudella, tms. välttää niitä. Viisas taas ymmärtää aiheellisen kehotuksen merkityksen sekä henkilökohtaisesti että laajemmassa kontekstissa. Hän sisäistää aiheellisen kehotuksen merkityksen, ja hänestä tulee siten viisaampi.

Valkea kirjoitti...

Kaksi linkkiä.

Alkoholi ja dementia:

https://yle.fi/uutiset/3-10085036

Virkattuja ihmisiä ja esineitä:

http://liisahietanen.com/index.php?/works/mimosa/

Valkea kirjoitti...

Väkivaltaiset aivot.

https://areena.yle.fi/1-4260614

Valkea kirjoitti...

Antero,

tämä blogi on omalta vaatimattomalta osaltaan Jumalanpalvelusta, joten tietynlaisten kommenttien suhteen seula on tiukka.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto