Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

torstai 1. marraskuuta 2018

Tie Orjayhteiskunnasta Kommunismiin ja Kansallissosialismiin

Vasemmistoliberaaleilla on suurimmalta osin hallussaan länsimaisten yhteiskuntien "megafonit", media, oppilaitokset ja viihdeteollisuus. Vaikka viimeisen parinkymmenen vuoden aikana heidän yliedustuksensa niissä on kasvanut, heillä on ollut yliedustus niissä jo paljon pidempään. Lisäksi heillä on aina ollut muita voimakkaampi tarve ja taipumus vääristelyyn, valehteluun ja kertomatta jättämisiin. Keskimäärin mitä enemmän politiikka vahingoittaa ja rajoittaa ihmisiä, sitä enemmän tarvitaan valehtelua sen vastapainoksi. Koska mekin joudumme käyttämään suurelta osin liberaaleja tiedonlähteitä, myös meidän, vaikka emme ole vasemmistolaisia, käsityksemme historiasta, taloudesta ja politiikasta ovat monilta osin vääristyneitä.

Monien ihmisten mielikuva ajan etelä-valtioiden vanhoista yhteiskunnista ja politiikasta on melko karikatyyrimainen, suurelta osin viihdeteollisuuden synnyttämä. Tämän voisi kiteyttää kuvitteelliseen parivaljakkoon Billy Bob ja Bubba. Billy Bob on näistä kahdesta älykkäämpi ja johtaa kuuliaista Bubbaa. Parivaljakko toimii melkein aina tiiminä. Billy Bob on hivenen tyhmä, tietämätön ja ilkeä, tai jos hän on harvemmin älykäs, hän on paha. Hänen älykkyytensä kohdistuu tällöin sellaiseen tietotaitoon, jolla hän saa tahtonsa läpi tai pääsee tavoitteisiinsa. Se ei ole laajempaa sivistystä tai ymmärrystä. Billy Bob saattaa pintapuolisesti käyttäytyä kuin etelän herrasmies, mutta se on vain esiliina, joka peittää huonosti Billy Bobin todellista ja melko alkukantaista persoonaa, joka muistuttaa Syvä Joki -elokuvan metsäläisten persoonia. Billy Bobin todellinen luonne purkautuu ajoittain tai säännöllisesti sikailuna ja irstailuna, ja kaltoin kohteluina ja pahoinpitelyinä. Bubba on jonkin verran kehitysvammainen, yksinkertainen ja suurikokoinen ihminen. Hän on normaalisti hyväntahtoinen, mutta helposti harhaanjohdettavissa. Billy Bob höynäyttää ovelilla selityksillä tai pikkunokkelilla rationalisoinneilla Bubban tekemään kerta toisensa jälkeen jotain pahaa, sellaista jota hän ei tekisi, jos ymmärtäisi mistä tilanteissa on todellisuudessa kyse. Geneerinen elokuva huipentuu siihen, että kriittisellä hetkellä Bubba on viimein saanut jostain ymmärryksen siitä miten asiat todellisuudessa ovat. Joko joku on kertonut ja todistanut hänelle vastaansanomattomasti Billy Bobin kierouden ja pahuuden, tai Bubba on vihdoin huomannut ja ymmärtänyt lukuisten huijausten jälkeen asioiden todellisen laidan. Billy Bob yrittää vielä kiristää ja houkutella Bubbaa, ja Bubba on lähellä antaa periksi, mutta pitää päänsä, jolloin hyvyys voittaa ja elokuvan sankari kiikuttaa Billy Bobin vankilaan, tai hänet karkotetaan pysyvästi kaupungista tai alueelta. Riippumatta siitä millaiseksi Billy Bob kuvataan, hän on aina huonompi kuin elokuvan sankari, joka on tavalla tai toisella sivistynyt, osaava, moraalinen, rohkea ja nopealiikkeinen mies. Sankari tulee jostain Yhdysvaltojen itärannikon tai länsirannikon suuresta kaupungista. Tällaisista syntyvä mielikuva Yhdysvaltojen etelä-valtioiden demokraateista on kuitenkin väärä.

Vaikka Yhdysvaltojen pohjoiset osavaltiot ovat historiallisesti olleet teollisesti ja teknologisesti kehittyneempiä kuin eteläiset (demokraatteja oli sekä etelässä, että pohjoisessa, samoin kuin republikaanejakin, vaikka demokraatit painottuivat selvästi etelään ja republikaanit pohjoiseen), demokraattien politiikka on useimmiten ollut taitavampaa, ovelampaa ja vallan hankkimisen ja ylläpitämisen kannalta kehittyneempää kuin pohjoisen republikaanien. Etelä-valtioiden demokraattipoliitikot ovat historiallisesti olleet sivistyneitä, taitavia ja osaavia. Sen minkä etelän demokraatit hävisivät taloudessa ja teknologisessa osaamisessa, he pitkälti kompensoivat pohjoisen republikaaneja tehokkaammalla, manipuloivammalla ja häikäilemättömämmällä politiikalla. Segregaatiota ja/tai orjayhteiskuntaa kannattaneet  demokraatit osasivat vertauskuvallisesti selittää uskottavasti ihmisille mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. He käyttivät vallan saamiseksi ja ylläpitämiseksi mm. laajaa korruptiota; äänestäjien ja muiden tukijoiden lahjomista, harhauttamista ja kiristämistä; salaisia poliittisia väkivaltaorganisaatioita ja yhteistyötä väkivaltaisten organisaatioiden kanssa; vastustajien painostusta, uhkailua ja eliminointia; ja intiaaneille annettujen maiden ryöstämistä, ja myymistä ja jakamista demokraateille. Nämä poliittiset skeemat romahtivat ajoittain omiin ongelmiinsa tai ulkopuolisten väliintuloon, mutta ei ennen kuin niistä oli saatu runsaasti poliittis-taloudellista menestystä.

Kun etelän dixiekraatit olivat poliittisesti  taitavampia kuin muut, heidän tietonsa, taitonsa ja vaikutteensa virtasivat rannikoiden kaupunkien vasemmistolaisille demokraattipoliitikoille ja vasemmistolaisille intellektuelleille. Martin Van Burenin kehittämä demokraattien pitkäaikainen Tammany Hallin korruptiojärjestelmä New Yorkissa, ja vastaavat muissa suurissa kaupungeissa olivat etelän orjayhteiskunnan periaatteiden ja tietotaidon soveltamista suuriin kaupunkeihin. New Yorkilainen demokraatti ja Tammany Hallin isä Martin Van Buren huomasi, että lähes rahaton, kieltä ja kulttuuria osaamaton, ja ehkä ammattitaidotonkin maahanmuuttaja oli Yhdysvaltoihin tullessaan avuton, ja melkein samalla tavalla vallanpitäjien kontrolloitavissa, ohjattavissa ja manipuloitavissa kuin orjatkin. Heiltä pystyi ostamaan pienellä lahjonnalla, laillisella avulla ja manipuloinnilla äänet ja muun poliittisen tuen helposti ja varmasti. Demokraateille olisi ollut liian vaivalloista pyrkiä vakuuttamaan äänestäjiä ja tukijoita yksilöinä, joten äänet pyrittiin saamaan melkein kokonaisilta ryhmiltä kerrallaan (vrt. vasemmiston nykyinen identiteettipolitiikka), esim. irlantilaisilta tai itä-eurooppalaisilta maahanmuuttajilta, ja myöhemmin myös ammattiyhdistysliikkeiltä ja erilaisilta ammattikunnilta. Tällöin ryhmän jäsenyyteen melkein kuin kuuluu, että sen jäsenet ovat velvoitettuja tukemaan demokraatteja, ja ryhmän johtajat ja jäsenet suostuttelevat ja painostavat toisiaan toimimaan ja äänestämään demokraattipoliitikkojen puolesta. Tällaisten ryhmien äänet auttoivat demokraatit lukuisiin varmoihin voittoihin vaaleissa. Valtaan päästyään demokraattipoliitikot pääsivät käsiksi kaupunkilaisten maksamiin verorahoihin, eli kaupungin 'kassaan', jota he tyhjensivät huolellisesti omiin taskuihinsa, sekä kaikenlaisiin korruptiorahoihin, joita yrittäjät ja muut toimijat joutuivat maksamaan demokraattipoliitikoille pystyäkseen ohittamaan demokraattipoliitikkojen luomat keinotekoiset esteet ja pullonkaulat. Tammany Hall järjestelmän pohjalta kehittyi presidentti Woodrow Wilsonin fasismityyppinen ensimmäinen sosiaalivaltion hahmotelma, joka laajentui presidentti Franklin Delano Rooseveltin New Deal -politiikalla, ja muuttui moderniksi sosiaalivaltioksi presidentti Lyndon B. Johnsonin valtakaudella.

Orjuus on periaatteiltaan ja toimintatavoiltaan vasemmistolaista, ja suurimmalta osin nykyajan vasemmistolaisuuden ja sosiaalivaltion käytännön elämän isä. Sen kautta tulee "ymmärrettäväksi" myös kommunistimaiden järjestelmät. Kun orjuus oli yksittäisten orjanomistajien yhteistyönä ylläpitämä järjestelmä, jolla he hallitsivat mielivaltaisesti orjia ja antoivat heille täysihoidon kehdosta hautaan saakka, kommunistimaissa kaikista kansalaisista tehtiin valtion eli suurten byrokratioiden teollisesti johtamia orjia. Usein se materialisoitui myös synkimpänä kommunistimaiden orjuuden muotona, eli keskitysleirien orjatyönä. Orjanomistajan roolin oli tarkoitus olla dominoiva, kaikkitietävä ja periaatteessa kaiken määräävä suhteessa orjiin. Sosiaalivaltiossa ja kommunistimaissa nämä samat roolit oli tarkoitus antaa intellektuelleille ja byrokraateille suhteessa kansalaisiin. Demokraattien vähittäiseen siirtymään orjayhteiskunnasta tai sitä muistuttavista orjuuden jälkeisistä järjestelyistä (esim. share cropping) kohti sosiaalivaltiota oli pakottavia syitä. Abraham Lincolnin johtama teollistunut pohjoisen liittovaltio / keskusvaltio voitti sodassa orjayhteiskunnan löyhästi yhdistyneet osavaltiot, vapautti orjat ja siten tuhosi orjayhteiskunnan. Demokraattien oli pakko pyrkiä hallitsemaan liittovaltiota, jotta he voivat sen avulla perustaa uuden ja nykyaikaisen 'orjaplantaasin' vanhan tilalle, sellaisen jota ulkopuoliset tahot eivät pysty uhkaamaan tai tuhoamaan. Houkuttimena sosiaalivaltiossa ja kommunistivaltioissa oli se, että hyväksikäytettyjen ryhmien määrää pystyttiin laajentamaan niin, että se lopulta kattaisi kaikki kansalliset ryhmät, ehkäpä lopulta koko maailman (kansainväliset byrokratiat tai kansallisten byrokratioiden liitto). Pelkkä mustien orjien hyväksikäyttö oli orjuuden loppuaikoina käymässä poliittis-taloudellisessa kilpailussa jo riittämättömäksi, pohjoisen sotajoukot vain nopeuttivat orjayhteiskunnan häämöttävää loppua. Kansallisesta sosiaalivaltiosta saadaan paljon enemmän rahaa, valtaa, virkoja ja etuja kuin vanhan ajan etelä-valtioiden orjayhteiskunnasta.

Demokraattipresidentti Woodrow Wilson oli, liberaalien omin termein, rasisti, ja hänen luomansa sosiaalivaltio oli kaikilta osin segregoitu ja valkoisia suosiva. Demokraattipresidentti Franklin D. Rooseveltilla ei ollut henkilökohtaisesti kovin vahvaa kantaa rotukysymyksissä, hän oli enemmänkin poliittinen peluri, joka oli valmis tekemään kaikkea sellaista yhteistyötä, jota sosiaalivaltioon liittyvät valtajärjestelyt edellyttivät. Niinpä hän kävi neuvotteluja normaalilla tavalla vaikutusvaltaisten dixiekraattien  ja Ku Klux Klaanin edustajien kanssa, ja suostui kaikkiin heidän New Deal -politiikkaa koskeviin vaatimuksiinsa. New Deal ohjelman rahat, edut ja virat ohjattiin lähinnä valkoisille, ja liittovaltio ei puuttunut Ku Klux Klaanin järjestämiin lynkkauksiin ja muuhun väkivaltaan, jolloin niitä voitiin suorittaa ja harjoittaa dixiekraattien alueilla paikallisten viranomaisten hiljaisella suostumuksella (vrt. nykyisin demokraattisten / vasemmistoliberaalien viranomaisten hiljainen hyväksyntä Antifan väkivallalle). Kun Roosevelt oli nimittämässä Ku Klux Klaanin jäsentä Hugo Blackia korkeimpaan oikeuteen, Black kysyi oliko KKKn jäsenyys ongelmallista (ts. pitäisikö hänen virkaansa varten erota nimellisesti KKKsta), Roosevelt vastasi,  "Ei, monet parhaimmista ystävistäni kuuluvat Ku Klux Klaaniin." Harry S. Truman, joka kuului nuoruudessaan Ku Klux Klaaniin, jatkoi enimmäkseen Rooseveltin politiikan linjoilla. Truman kirjoitti vaimolleen Bessille, "Yksi mies on yhtä hyvä kuin toinenkin, kunhan on rehellinen ja säädyllinen, eikä ole nekru (nigger) tai kiinalainen." Toisen maailmansodan jälkeen rotukysymyksiin liittyvät paineet kuitenkin kasvoivat, ja Truman desegregoi armeijan. Hänen jälkeensä Lyndon B. Johnson, joka oli rasisti ja kuului aiemmin Ku Klux Klaaniin, teki laajoja kansalaisoikeusuudistuksia, aloitti yhdessä muiden demokraattien kanssa ei-eurooppalaisen massamaahanmuuton Yhdysvaltoihin, desegregoi koulut ja perusti modernin sosiaalivaltion. Hän perusteli muutoksia mustien kontrolloinnilla, pitämisellä demokraattien hallinnassa ja heidän ääntensä saamisella demokraateille "seuraavat  200 vuotta." Samalla hän kuitenkin käytännössä heitti useimmat valkoiset, olivatpa he demokraatteja tai republikaaneja, tylysti lähestyvän junan alle, ja demokraatit siirtyivät lisääntymässä määrin siihen monietniseen ja monikulttuuriseen politiikkaan, jota he tällä hetkellä harjoittavat. Em. vallan siirtymä orjayhteiskunnasta kansalliseen sosiaalivaltioon ja myöhemmin yhä enemmän kansainvälisten byrokratioiden valtaan kulki näitä poliittisia reittejä.

Pieni käytännön esimerkki vaikutteiden siirtymisestä; Ku Klux Klaaniin aiemmin kuulunut Robert Byrd oli Hillary Clintonin poliittinen ohjaaja ja neuvonantaja. Byrdilla oli loppuun saakka arvostettu asema Demokraattipuolueessa, ja kun hän kuoli vuonna 2010, Bill Clinton ja Barack Obama pitivät puheen hänen hautajaisissaan. Bill Clinton sanoi, "Älkää tuomitko Robert Byrdia. Niinä vanhoina aikoina oli pakko kuulua Ku Klux Klaaniin päästäkseen etenemään (dixiekraattien alueilla) Demokraattipuolueessa." Joka on jo itsessään kuvaava paljastus. Siksi mm. demokraattipresidenttien Harry S. Trumanin ja Lyndon B. Johnsonin kuuluminen aiemmin Ku Klux Klaaniin ei ole yllätys.

Mitä voimme oppia näistä muutoksista? Kun etelä-valtioiden valkoiset perustivat orjayhteiskunnan, he eivät voineet välttyä ajan myötä katsomasta mustia orjia halveksien ja alaspäin. Orjayhteiskunta tarvitsi tuekseen valkoisia suosivan ja mustia syrjivän poliittis-yhteiskunnallisen erottelun ja segregaation. Toisin sanoen mustien orjien hyväksikäyttö tarvitsi tuekseen sitä legitimoivan rotujärjestelmän. Tämä merkitsee sitä, että mustista orjista hyötyminen (vallankäyttö) on tärkeämpää ja perustavampaa kuin sitä legitimoiva rotujärjestelmä, joka on vallankäytön pintarakenne ja seuraus. Kun vallankäyttö tarvitsee ja löytää uusia hyväksikäytön kohteita ja laajenee, rotujärjestelmä sinnittelee jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa se hylätään, ja järjestelmä kääntyy enemmän tai vähemmän ylösalaisin. Ne, joita ensin suosittiin, joutuvat uudessa tilanteessa helposti syrjityiksi, koska heidän aiempi valtansa täytyy kumota, jotta uusi valtajärjestelmä voi kehittyä vapaasti, ja ne, joita syrjittiin, tulevat todennäköisesti suosituiksi, jotta valtajärjestelmä pystyy liittämään heidät osaksi uutta valtakoalitiota, vaikkakaan ei hallitsevaksi osaksi sitä. Ulkopuolisten rotujen tai muiden ryhmien hyväksikäyttöön ja kaltoin kohteluun perustuva rotujärjestelmä ei siten ole kestävällä pohjalla.

Ortodoksijuutalaisten yhteisöjen tiukat sisäryhmäavioliitot (endogamia) ovat kestäneet n. 3000 vuotta. Hutteriittikristittyjen yhteisöjen ulossulkevat etniset sisäryhmäavioliitot ovat kestäneet n. 300 vuotta. Vastaavia endogamisia yhteisöjä on monia muitakin. Näiden yhteisöjen ulossulkevuus saa Hitlerin löyhän rotujärjestelmän näyttämään kansainväliseltä rodunsekoitukselta. Kukaan ei pelkää ortodoksijuutalaisten ja hutteriittikristittyjen yhteisöjä, mutta monet pelkäävät kansallissosialistista järjestelmää. Kansallissosialistisessa järjestelmässä pelottaa siis todellisuudessa jokin muu kuin itse rotujärjestelmä tai endogamisuus. Ortodoksijuutalaiset ja hutteriitit perustivat yhteisönsä suurelta osin omavaraisiksi ja toisaalta ulkopuolisten kanssa käytävällä vastavuoroisella kaupalla toimeentuleviksi. Nämä yhteisöt ovat siten yleisesti ottaen elättäneet itsensä omalla työllään, rehellisesti ja rauhanomaisesti hankituilla resursseilla. Siten ne eivät juuri koskaan ole olleet uhka kenellekään. Ortodoksijuutalaisten ja hutteriittien endogamia on perustunut ensisijaisesti yhteisöjen ihmisiin ja heidän jatkuvuuteensa, ja heidän uskontoonsa ja kulttuuriinsa. Siten endogamisessa järjestelmässä on pitäydytty riippumatta siitä meneekö yhteisöillä kullakin hetkellä hyvin vai huonosti, ja riippumatta siitä mikä yhteisöjen ympärillä oleva yhteiskunnallinen ja poliittinen tilanne on.

Demokraattipuolueen orjanomistajien, kansallissosialistien ja kommunistien järjestelmät ovat väkivalloin tai väkivallalla uhaten ryöstäneet muiden ihmisten elämää, resursseja ja työn tuloksia, ja siksi sellaisia järjestelmiä pelätään. Orjayhteiskunnan mustilla ei ollut muuta ryöstettävää kuin heidän työnsä, joten heiltä ryöstettiin koko heidän elämänsä työn tuotto, josta annettiin heille pieni osa takaisin. Heitä käytettiin myös mielivaltaisesti seksuaalisesti hyväksi. Siten heiltä ryöstettiin suurelta osin koko heidän elämänsä. Niillä, joita kansallissosialistit ja kommunistit ryöstivät, oli kokonaisuutena runsaasti omaisuutta, ja tärkeitä yhteiskunnallisia asemia, verkostoja ja virkoja, joten saadakseen ryöstettyä heiltä kaiken, kansallissosialistit ja kommunistit katsoivat, että heidät täytyy suurelta osin murhata, jotta heidät saadaan raivattua pois tieltä, jolloin kansallissosialistit ja kommunistit voivat ottaa tai korvata omilla jäsenillään heidän asemansa, omaisuutensa, verkostonsa ja virkansa. Orjayhteiskunta, ja toisaalta kansallissosialistit ja kommunistit toimivat samoilla periaatteilla, mutta heidän ryöstämisensä kohteilla oli erilaiset anastettavat kokonaisuudet, joten he toimivat erilaisilla tavoilla.

Kansallissosialistinen järjestelmä oli suurelta osin kopio etelä-valtioiden dixiekraattien järjestelmästä. Hitlerin rotujärjestelmä oli miedonnettu kopio Jim Crow -laeista, ja Hitlerin valloituspolitiikka oli dynaaminen ja laajentumaan pyrkivä sovellus etelä-valtioiden orjayhteiskunnasta ja intiaanisodista, joilla karkotettiin tai tapettiin intiaanit ja ryöstettiin heille sopimuksilla luvatut maat. Melkein kaikki valloituskelpoiset siirtomaat oli jo vallattu Hitlerin poliittisella kaudella. Hitlerille olisi ollut vaikeaa yrittää kilpailla siirtomaiden hallinnasta. Oli helpompaa vallottaa keski-Euroopasta ja itä-Euroopasta alueita ja elintilaa, ja samalla saadaan valloitettujen maiden siirtomaat haltuun, saadaan 'kaksi kärpästä yhdellä iskulla'. Valloitettujen maiden resursseja ryöstetään, ja niiden asukkaista tehdään, rodusta, käyttökelpoisuudesta ja tavoitteesta riippuen, kansallissosialistisen Saksan satelliitteja tai keskitysleireillä työtä tekeviä orjia, tai heidät karkotetaan tai tapetaan.

Tästä näemme miksi liberaalien konstruoima 'rasismi' -käsite on niin valheellinen. 'Rasismi' käsitteenä väittää, että minkä tahansa ryhmän harjoittama toiseuden ja/tai toiseuden kulttuurin ulossulkeminen omasta ryhmästään tai piiristään on epämääräisellä tavalla "kauheaa", ja "johtaa tyranniaan ja kansanmurhaan". Tällä harhaanjohtamisella halutaan patologisoida hyväntahtoiset ja rauhanomaiset ulossulkemiset, ja kiinnittää huomio toisaalle siitä hyväksikäytöstä, anastamisesta ryöstämisestä, joka on monenlaisten vasemmistolaisten ryhmien toiminnan perusta. Samalla "rasismilla" patologisoidaan kaikkien ei-vasemmistolaisten ryhmien erillisyys ja itsenäisyys, jotta mikään ryhmä ei voisi toimia vasemmistolaisten ryhmien kansainvälisen vallantavoittelun hidasteena tai esteenä. Vasemmistolaiset koalitiot pitävät tiukasti yhtä ja ulossulkevat ei-vasemmistolaista toiseutta, mutta tekevät samalla kaikkensa, että muut ryhmät atomisoituisivat irrallisiksi yksilöiksi, jotka on vastustuskyvyttöminä helppo liittää vasemmistokollektiivien vallan voimalla vasemmistolaisiin kollektiiveihin tai pitää heidät vasemmistokollektiivien vallan alaisuudessa. 

6 kommenttia:

vieras kirjoitti...

Tässä on muutama video jotka voivat kiinnostaa:

Epämiellyttävä totuus demokraattisesta puolueesta
https://www.youtube.com/watch?v=g_a7dQXilCo

Miksi demokraattisesta etelästä tuli republikaaninen?
https://www.youtube.com/watch?v=UiprVX4os2Y

Epämiellyttävä totuus republikaanisesta puolueesta
https://www.youtube.com/watch?v=OURy5WFp0zk

Why the 3/5ths Compromise Was Anti-Slavery
https://www.youtube.com/watch?v=giBRnKRWR6M

Demokraateilla oli toimintaa sekä pohjoisessa että etelässä. Republikaaneilla oli pitkään toimintaa vain pohjoisessa. Tämän voi päätellä presidentinvaalien, edutajainhuoneen ja senaatin vaalien sekä kuvernöörinvaalien perusteella.

Jos olen ymmärtänyt oikein niin orjuus oli seikka joka jakoi demokraattipuoluetta ennen sisällissotaa ja sisällissodan aikana. Etelän demokraatit kannattivat orjuutta ja pohjoisen demokraatit vastustivat. Jostain luin kommentin että demokraattipuolue olisi pitänyt lakkauttaa ja kieltää sisällissodan jälkeen. En muista perusteluja, mutta veikkaan seuraavaa. Jos näin olisi tehty niin etelän orjuuden kannattajat ja myöhemmin rotuerottelun kannattajat olisivat joutuneet tyytymään puolueeseen jonka kannatusalueita olisivat vain vanhat orjavaltiot. Näin sen vaikutus edustajainhuoneessa ja senaatissa jäisi pienemmäksi. Vastaavasti pohjoisen demokraatit olisivat joutuneet toimimaan puolueessa joka saisi kannatusta vain pohjoisen vanhoissa vapaissa osavaltioissa.

Olen toisinaan kummastellut miten pohjoisen ja etelän demokraatit pystyivät toimimaan samassa puolueessa. Käsittääkseni pohjoisen demokraatit nojasivat työläisiin, byrokraatteihin, akateemisiin piireihin ja kulttuuripiireihin. Miten nämä kykenivät yhteistyöhön etelän agraaristen segregaattien kanssa?

Toisinaan demokraattipuolue hajaantui presidentinvaaleissa. 1948 vaaleissa oli kolme demokraattia: istuva presidentti Harry S. Truman, etelän sergregaatti Storm Thurmond sekä vasemmistosiiven Henry A. Wallace. Voiko tästä päätellä että demokraattipuolueessa oli kolme päälinjaa: valtavirran maltilliset, etelän segregaatit, sekä vasemmistosiipi?

1960 vaaleissa osa etelän demokraattien valitsijamiehistä ei äänestänyt JFK:ta vaan segregaatti Harry Byrdiä.

1968 vaaleissa etelän demokraatti George Wallace osallistui sitoutumattomana ehdokkaana ja voitti viiden etelän osavaltion valitsijamiehet. Demokraattien varsinainen ehdokas oli Hubert Humphrey joka hävisi vaalit republikaanien Richard Nixonille.

vieras kirjoitti...

Yksi huomionarvoinen kohde on mielestäni siinä miksi mustat ovat pitkään äänestäneet demokraatteja.

Demokraatit ostavat mustien äänet antamalla mustille rahaa, palveluja, asuntoja sekä ohituskaistoja joilla pääsee kouluihin ja töihin joihin ei muuten pääsisi. "Äänestä meitä niin saat rahaa ja palveluja". Mustat on näin ehdollisettu äänestämään demokraatteja eivätkä mustat edes käsitä sitä että eivät äänestäisi demokraatteja. Tätä voi pitää henkisenä orjuutena. Demokraattien ei tarvitse kilpailla mustien äänistä kun ne tulevat automaattisesti.

Aina ei ole ollut noin. 1860-luvulta 1930-luvulle mustien enemmistö äänesti republikaaneja. Mustien siirtymä demokraatteihin alkoi Franklin D. Rooselveltin prsidenttiaikana. Kuitenkin republikaanipuolue kykeni jotenkin kilpailemaan mustien äänistä vielä 1950-luvulla ja vuoden 1960 presidentinvaalissa. Myöhemmin tapahtui jotain.

Lyndon B. Johnson päätteli että kansalaisoikeusuudistuksen ansiosta mustat ryhtyvät kannattamaan republikaaneja koska republikaanipuolue valtaosin kannatti kansalaisoikeusuudistusta. Great Society-ohjelmalla Johnson sitoi mustat demokraattipuolueeseen. Seurauksena on se että tällä hetkellä noin 74 prosenttia mustien lapsista kasvaa ilman isää kun äidin on rahallisesti kannattavampaa olla yksinhuotaja. Tuet menettää jos isä asuu samassa taloudessa. Ennen Great Societya luku oli 23 prosenttia. Äidin kannattaa olla "naimisissa" hallinnon kanssa. Hallinto jopa tarkastaa ettei isä ole fyysisesti paikalla äidin asunnolla. Jos ei ole isää pitämässä kuria ja järjestystä niin lapsi ajautuu helposti huonoon seuraan, kouluja käymättömyyteen, työttömyyteen, rikollisuuteen, street gangeihin, huumeisiin, vankilaan...

On arvoitu että mustia konservatiiveja (konservatiivi tai melko konservatiivi) on noin 30 prosenttia mustista mutta republikaaneja äänestää yleensä n. 10 prosenttia plus miinus. Edes 15 prosentin ääniosuutta ei ole ollut sitten 1970-luvun. Myös tuo 30 prosenttia on vähemmistö mutta tuolla osuudella republikaanipuolue olisi selvästi kilpailukykyisempi tavoittelemaan mustien ääniä. Tuo 30 prosenttia on suunnilleen se osuus mikä republikaanit ovat usein saaneet latinoilta ja juutalaisilta.

Kaksi vuotta sitten Donald Trump sanoi vaalikampanjassaan mitä hävittävää mustilla on jos äänestävät häntä. Trump toisti kysymyksen kun kampanjoi äskeisissä välivaaleissa tukemiensa republikaaniehdokkaiden puolesta. Mustien työttömyysaste on kuuleman mukaan ennätysmatala joten talousnousu hyödyttää heitäkin.

Internetissä on pyörinyt jonkin aikaa WalkAway-kampanja jolla yleisöä houkutellaan hylkäämään demokraattipuolue. Tempauksen sivutuotteena käynnistyi samantapainen Blexit-kampanja jolla houkutellaan mustia jättämään demokraattipuolue.

Vasarahammer kirjoitti...

Oletko lukenut Dinesh D'Souzaa tai kuunnellut hänen luentojaan internetistä? Kirjoituksen perusväittämät ovat melkein täsmälleen samoja kuin D'Souzan elokuvassa Hillary's America tai hänen demokraattien historiaa käsittelevissä luennoissaan.

Plantaasipolitiikka on nimittäin rantautunut jo Eurooppaan niihin maihin, joissa on suuria ei-eurooppalaisperäisiä vähemmistöjä, kuten Ruotsiin ja Britanniaan. Tower Hamlets toimittaa äänet kuuliaisesti Työväenpuolueelle ja Ruotsin sosiaalidemokraatit saavat pohjoiskorealaisia ääniosuuksia maahanmuuttajalähiöistä.

Valkea kirjoitti...

Tervehdys Vasarahammer,

kirjoituksen perustiedot ovat enimmäkseen Dinesh D'Souzan kirjoista Hillary's America, Big Lie ja Death of a Nation, mutta olen käyttänyt niitä lähtökohtana, ja prosessoinut ja jalostanut niistä lisätietoa, jotta voisimme ymmärtää paremmin miten yhteiskunta ja politiikka toimii. Suosittelen kaikkien noiden kolmen kirjan lukemista. Ne saa halutessaan myös äänikirjoina Amazonin Audible -palvelusta.

Kiinnittäisin huomiota myös siihen, että vaikka valtion ylläpitämät yhteiskuntajärjestelmät voivat näyttää kansalaisten kannalta hyvin erilaisilta, valtion byrokraateista ne näyttävät kaikki melkein samanlaisilta. Kaikki yhteiskuntajärjestelmät ovat valtion byrokraateille samantyyppisiä elannonhankintakeinoja. Kommunististivaltion byrokraateille heidän tilanteensa näyttää melko tavalla samanlaiselta kuin Yhdysvaltojen keskushallinnon byrokraateille, vaikka niiden tuottama yhteiskuntajärjestelmä on (historiallisesti) eronnut suuresti toisistaan. Viime aikoina on tapahtunut ikävää lähentymistä. Byrokraateille suurimpia eroja järjestelmien välille tuottavat lähinnä ääritapaukset, eli jos esim. kommunistimaassa on menossa Stalinin kaltainen massamurhaamisohjelma, jossa myös paljon byrokraatteja lähetetään teloitettavaksi ja keskitysleireille tuhottavaksi, tai jos valtio harjoittaa resurssinsa ja taitonsa ylittävää imperialistista valloituspolitiikkaa, kuten kansallissosialistinen valtio, joka tuhoutui sodassa.

Dinesh D'Souzan Hillary's America äänikirja on saatavilla myös YouTuben kautta:

https://www.youtube.com/watch?v=JIncF6FX3nE

Valkea kirjoitti...

Tervehdys vieras,

Silloin kun orjuus oli vielä voimassa, etelän ja pohjoisen demokraatit kannattivat sitä kumpikin samalla lailla. Yksittäiset pohjoisen demokraatit saattoivat puolustaa sitä usein epäsuoremmin esim. kannattamalla suurempia osavaltioiden oikeuksia ja valtaa vedotakseen paremmin pohjoisen asukkaisiin, erityisesti republikaaneihin, mutta näissäkin tapauksissa tärkein tavoite oli sama kuin etelän demokraateilla, eli orjuuden säilyttäminen.

Orjuus on vasemmistolaisuuden esi-aste ja esi-isä, joten siirtymässä modernien kaupunkien vasemmistolaisuuteen kyse on vain siitä minkälaisten välivaiheiden kautta siirtymä tapahtui. Sitä kuvasin osaltaan ylläolevassa kirjoituksessa, kuten aikaisemmassakin:

https://hiljaistapohdintaa.blogspot.com/2018/10/vanhan-ja-modernin-orjuuden.html

Kiitos linkeistä, puolet oli tuttuja, puolet uusia.

Valkea kirjoitti...

Täydennyksenä demokraattisen politiikan viholliskuvista:

"Mutta huomatkaa samalla kuinka poliittisesti kannattavaa ja energiaa säästävää liberaaleille on valehdella Fideszin ja unkarilaisten olevan anti-juutalaisia. Ihmisiä on yleisesti suhteellisen vaikea käännyttää omalle puolelle ja pitää omalla puolella, mutta jos jonkin puolueen väitetään olevan anti-juutalainen, ja juutalaisilla ei siten näytä olevan mitään keinoa olla hyvissä tai edes neutraaleissa väleissä sen kanssa, mitä muita mahdollisuuksia juutalaisille jää kuin olla sellaisten puolella, jotka vastustavat (ainakin retorisesti) "anti-juutalaista" puoluetta tai puolustavat juutalaisia puolueelta (ainakin mielikuvien tasolla). Tällöin liberaalit saavat suurimman osan höynäytetyistä juutalaisista puolelleen yhtenäisenä massana. Heitä ei tarvitse käännyttää vaivalloisesti yksitellen, eikä etsiä ja muodostaa niitä lukemattomia poliittis-taloudellisia aiheita tai aihekokonaisuuksia, jotka voisivat vedota yksittäisiin juutalaisiin tai pieniin juutalaisten osaryhmiin.

Ts. kuvitellut "rasistit", tms., jotka vastustavat mahdollisimman irrationaalisesti, kompromissittomasti ja täydellisinä kokonaisuuksia omaa potentiaalista tai jo olemassaolevaa kannattajaryhmää, ovat "ihanteellisia" vastustajia ja vihollisia demokratiassa. Kun vastustajat eivät juuri koskaan ole sellaisia, heistä täytyy luoda valheellinen mielikuva sellaisina. Jos oikeisto toimisi samalla tavalla, kaikki oikeistolaisten vastustajat olisivat kommunisteja, jotka haluavat tappaa ja keskitysleirittää kaikki oikeistolaiset ilman kompromisseja "kulakkeina". Koska vastustajien pakottaminen liberaalin median voimalla valheelliseen kokonaisvastustamisen muottiin on riskialtista, vastakkainasetteluja kärjistävää ja enemmän tai vähemmän omaa uhkakuvaansa toteuttavaa, vallanpitäjät käyttävät tätä metodia mieluiten silloin kun ovat tukevasti vallassa. Jos poliittinen vaaka voi kallistua helposti kumpaan suuntaan tahansa, valheellinen muotti voi luoda sen poliittisen voiman tai fanaattisuuden, jota tarvitaan vallanpitäjien syrjäyttämiseen ja uuden vallan luomiseen. Tämä metodi vähentää myös paineita liberaalin politiikan hyvyydelle, menestykselle ja toimivuudelle. Huonompikin liberaali politiikka riittää höynäytetyille juutalaisille, kunhan liberaalit vastustavat retorisesti kuvitteellista anti-juutalaista puoluetta.

Ja jos jossain on kuvitteellinen anti-juutalainen puolue, niin ei se lisää pelkästään juutalaisten kannatusta liberaaleille yhtenäisenä ja helposti saatavana massana. Monet ei-juutalaiset eivät pidä anti-juutalaista puoluetta hyvänä asiana, joten se lisää heidän liberaalien kannattamisen ja tukemisen todennäköisyyttä. Kun liberaalit ovat tinkimättömästi kuvitteellisen anti-juutalaisen puolueen vastustajia vasemmalla kädellä, niin he saavat samalla oikeutuksen olla oikeasti anti-juutalaisia oikealla kädellään esim. Israelin suhteen. Tämä aiheuttaa vasemmistojuutalaisissa usein nikottelua, hämmennystä ja ahdistusta, mutta he keksivät lopulta itse itselleen sopivat solmuiset ja keinotekoiset rationalisoinnit, joiden avulla he pysyvät liberaalien puolella, esim. "Kun liberaalit vastustavat niitä ja näitä (kuvitteellisia) anti-juutalaisia puolueita, niin kyllähän heidän hyväntahtoisuuteensa juutalaisia kohtaan voi pohjimmiltaan luottaa. Ja ei maailma ole koskaan täysin juutalaismyönteinen, täytyy vain valita vähiten huono tai eniten hyvä vaihtoehto. Uhka (kuvitteellisten) anti-juutalaisten puolella olisi juutalaisille liian suuri. Jne." Monet vasemmistojuutalaiset ryhtyvät anti-israelilaisiksi ja käytännössä anti-juutalaisiksi ratkaistakseen tämän kiusaavan kognitiivisen dissonanssin. Ts. kuvitteellisten kompromissittomien uhkamielikuvien luominen lisää demokratiassa liberaalien poliittista toimintavapautta. He voivat paradoksaalisesti olla samaan aikaan jossain määrin juutalaismyönteisiä ja juutalaisvastaisia, eikä se pudota heidän kannatustaan."

http://abouthungary.hu/blog/anti-semitism-lets-have-a-gloves-off-conversation-about-anti-semitism/

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto