Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Vanhan ja Modernin Orjuuden Yhtäläisyyksiä

Yhdysvaltojen Demokraattipuolue ja demokraatit kannattivat orjuutta ja siihen liittyvää segregaatiota ("one drop 'of black or other non-European ethnicity, and you are not white' rule", joka kiteytyi myöhemmin Jim Crow -laeiksi). Konservatiiveilla on taipumus ajatella, että demokraattien harjoittama orjuus oli ongelmallista, ja nykyiset demokraatit ovat ongelmallisia, mutta eri tavalla kuin vanhat. Kun vanhoina aikoina mustat olivat orjia, nyt demokraatit ovat nostaneet mustat tabujen suojaamiksi ja pakollista juhlintaa vaativiksi poliittisiksi toteemeiksi. Näyttää siltä kuin mustien poliittinen osa olisi kääntynyt ylösalaisin. Vai onko sittenkään? Mikä oli vanhoina aikoina orjuuden vastustajien ja kannattajien suhde Yhdysvalloissa, jo ennen kuin Demokraattipuoluetta ja Republikaanipuoluetta oli perustettu? Yhdysvaltojen perustajaisät vastustivat orjuutta ja pitivät sitä haitallisena, vaikka useat heistä omistivat orjia perinnön kautta. Perustajaisät halusivat jättä