Intellektuellien virheitä (edit)

Intellektuelleja kritisoidaan aiheellisesti, mutta harvoin näkee selostettavan sitä minkälaisia virheitä intellektuellit tyypillisesti ja kerta toisensa jälkeen tekevät. Seuraavassa on luettelo sellaisista. Luettelon ei ole tarkoitus kattaa jokaista intellektuellien virhettä, mutta antaa kuitenkin kohtuullisen hyvä ja kattava kuva niistä:

a) Intellektuellit ovat älykkäitä. Älykkäät ihmiset pystyvät selittämään itselleen ja muille lähes mitä tahansa idioottimaisuuksia parhain päin, ja siten että ne kuulostavat loogisilta ja uskottavilta. Saadakseen intellektuellin kannattamaan idioottimaisuutta ei tarvitse käännyttää ja vakuuttaa häntä kokonaan, vaan saada hänet sellaiseen motivoituneeseen alkutilaan (esimerkiksi pöyhkeään moraaliseen ylemmyydentunteeseen tai moraalisen närkästyksen tilaan), jossa hän aloittaa asian selittelyn ja vakuuttelun itselleen parhain päin

b) Intellektuellit ovat usein asiantuntijoita yhdellä tai kahdella kapealla alalla, mutta ottavat usein kantaa sellaisiin asioihin, jotka ovat heidän asiantuntemuksensa ulkopuolella, ja joista he tietävät vain vähän. Esim. Noam Chomsky on kielitieteen asiantuntija, mutta hän on tullut tunnetuksi ottamalla kantaa poliittisiin ja taloudellisiin asioihin, joista hän ymmärtää vain suhteellisen vähän. Michel Foucault oli poliittisen historian ja filosofian, ja jossain määrin sosiologian asiantuntija, mutta hän tuli tunnetuksi ottamalla kantaa mm. taloudellisiin ja oikeudellisiin asioihin, joista hän ymmärsi vain suhteellisen vähän (jälkimmäisestä enemmän kuin edellisestä). Jürgen Habermas on sosiologi ja filosofi, mutta hän on tullut tunnetuksi ottamalla kantaa mm. poliittisiin, oikeudellisiin ja taloudellisiin asioihin, joista hän ymmärtää suhteellisen vähän.

c) Intellektuellit tuottavat useimmiten laajoja ja kattavia, ja vaihtelevassa määrin sumeita ja epätarkkoja ideoita, eivät tuotteita, jotka tulevat testatuiksi markkinoilla tms. kilpailullisella ja vastuullisella areenalla. Intellektuellien tuotteilla on suuria käytännön vaikutuksia monilla elämänalueilla; opetuksessa, taloudessa, politiikassa, oikeudenkäytössä, virkamiesten toiminnassa jne., mutta intellektueilla ei ole (riittävästi) vastuuta tuotteidensa vaarallisuudesta, toimimattomuudesta, virheellisyydestä, tehottomuudesta, vahingollisuudesta, sivuvaikutuksista, tuloksettomuudesta, jne. Ei ole olemassa systeemiä, joka automaattisesti ja itseohjautuvasti tai suunnitellusti laittaisi intellektuellit vastuuseen tuotteistaan. Kun intellektuellien ideat epäonnistuvat ja aiheuttavat ongelmia tai tuhoja, intellektuelleille avautuu yhteiskunnissamme paradoksaalisesti tilaisuus lisätä ideoidensa vaikutusta, käyttöä ja soveltamista yhteiskuntaan väittämällä, että ideoiden tuhot, epäonnistumiset ja ongelmat johtuivat siitä, että niitä ei sovellettu tarpeeksi laajasti ja tehokkaasti; että jossain oli ihmisiä, jotka vastustivat ideoiden toteutumista tai eivät toteuttaneet niitä riittävän halukkaasti ja täydellisesti; että jossain oli moraalisesti pahoja ihmisiä, jotka jarruttivat ideoiden toteuttamista; että ideoita ei ymmärretty tarpeeksi hyvin, joten intellektuellit vaativat lisää propagandaa ja indoktrinointia kaikkialle yhteiskuntaan; että ideoiden toteuttamiseen ei annettu riittävästi valtion ja kuntien resursseja, joten tulevaisuudessa niitä pitää saada lisää; jne.

d) Intellellektuellit suunnittelevat ideaaleja ja omasta mielestään yleviä lopputuloksia, joita kohti he haluavat yhteiskunnan ja kansalaisten menevän, ja joita he haluavat yhteiskuntien ja kansalaisten saavuttavan. Yhteiskunnat muodostuvat kuitenkin todellisuudessa prosesseista, insentiivijärjestelmistä, jotka tuottavat niiden mukaista toimintaa tai toimimattomuutta ja vaihtoehtoisista kustannuksista, haitoista ja hyödyistä. Yhteiskunta ei koskaan saavuta ideaalia tilaa, vaan vain muuttaa tai ylläpitää tietynlaisia prosesseja. Kun jonkin asian hyötyä tai hyödyllisyyttä lisätään, lisätään samanaikaisesti kustannuksia, haittoja ja menetyksiä toisaalla. Kun vähennetään jonkin asian kustannuksia, haittoja ja menetyksiä, lisätään samanaikaisesti kustannuksia, haittoja ja menetyksiä toisaalla. Jos esimerkiksi auton turvallisuutta parannetaan turvatyynyillä, joudutaan käyttämään niihin resursseja, jotka ovat pois toisaalta, esim. sairaanhoitokuluista, kodin turvallisuutta parantavista laitteista tai muista auton turvallisuutta parantavista laitteista. Lisäksi luodaan kuljettajalle psykologinen insentiivi ajaa kovempaa ja varomattomammin, kun turvatyynyjen vaikutus suojelee paremmin onnettomuuksilta. Se lisää onnettomuuksia, loukkaantumisia ja liikennekuolemia, vaikka tietysti vähemmän kuin turvatyynyt vähentävät niitä. Tämä vaikutus on todettu tutkimuksissa. Leikillisesti on sanottu, että paras psykologinen insentiivi kuljettajan turvallisen ajon takaamiseksi olisi laittaa keskelle rattia iso ja tukeva naula, joka sojottaa päin kuljettajaa, ja tappaa kuljettajan varmasti, jos hän ajaa kolarin.

Intellektuelli voi pitää ideaalina tavoitteena esim. sitä, että ihmiset asuvat mahdollisimman matalissa asunnoissa, koska matalat asunnot tuottavat keskimäärin miellyttävämmän asuinympäristön (vaihtoehdon) kuin korkeat rakennukset. Tähän tavoitteeseen liittyy kustannuksia, haittoja ja hyötyjä, joita intellektuelli ei suunnitelmassaan ja tavoittelemassaan lopputuloksessa ota huomioon. Matalammat asunnot jakautuvat laajemmalle alueelle kaupungissa, jolloin ihmisten työmatkat, kauppamatkat ja muut matkat pitenevät ja niihin tuhlattu aika kasvaa. Ajomatkat töihin, kauppoihin ja muihin kaupungin kohteisiin pitenevät, jolloin liikenteen tuottamien ilmansaasteiden määrä kaupungissa kasvaa. Kun matalat asunnot jakautuvat laajemmalle alueelle kaupungissa, sinne jää vähemmän tilaa virkistäville puistoille, niityille ja metsäalueille, ja ne ovat keskimäärin kauempana ihmisistä. Kun ajomatkat ja liikenne kasvavat, vakavien liikenneonnettomuuksien määrä kasvaa. Ajomatkojen kasvaessa suurempi osa ihmisten tuloista menee autojen huoltokustannuksiin ja bensiiniin, ja vähemmän jää muihin kohteisiin. Matalat omakotitalot ja rivitalot ovat keskimäärin kalliimpia kuin kerrostaloasunnot, jolloin ihmisille jää vähemmän rahaa muihin kohteisiin. Matalat hajautuneet asunnot eivät pysty pitämään paikallisilla alueilla / kaupunginosissa riittävästi yllä insentiivejä liiketoimintaan, myyntiin ja palveluihin. Jne. Todellisessa elämässä voidaan parantaa  yhtä kustannus-hyöty-haitta profiilia vain toisten kustannus-hyöty-haitta profiilien kustannuksella, huonontamalla toisia kustannus-hyöty-haitta profiileja. Ideaaleja haitattomia ja kustannuksettomia, ja hyödyt monopolisoivia vaihtoehtoja ei ole.

Intellektuelli voi pitää ideaalina tavoitteenaan esim. vuokrien säännöstelyä asuntojen kokoon suhteutetuilla halvoilla vuokrakatoilla kansalaisten asumiskustannusten laskemiseksi. Tämä muuttaa insentiivirakenteita. Halpojen säännösteltyjen asuntojen kysyntä lisääntyy ja halpojen asuntojen rakentaminen ja tarjonta vähenee. Sen takia vuokrasäännösteltyjen talojen omistajat saavat helposti asiakkaita, eikä heidän tarvitse sen takia pitää asuntoja hyvässä kunnossa, jotta ne houkuttelisivat vuokralaisia. Lisäksi vuokratuotot jäävät niin alhaisiksi, että vuokranantajille jää vähemmän rahaa, mahdollisuuksia ja insentiivejä rakennusten kunnossapitoon. Vuokrarakennukset menevät ajan myötä huonoon kuntoon, ja monet todennäköisesti slummiutuvat. Rakennuttajilla on insentiivi rakennuttaa enemmän omistusasuntoja. Niiden tarjonta lisääntyy ja niiden hinta laskee. Asuntojen kysyntä siirtyy enemmän omistusasuntojen puolelle. Jos rakennuttajat pakotetaan rakentamaan enemmän, tietty määrä, vuokrasäännösteltyjä taloja saadakseen oikeuden rakentaa tietyn määrän omistusasuntoja, rakennuttajien insentiivi rakennuttaa vähenee, he rakentavat kaikenkaikkiaan vähemmän ja he rakentavat vuokrasäännöstellyt talot mahdollisimman halvalla välttääkseen tappioita, ja siten huonosti. Niiden laatu laskee ja ne esim. homehtuvat nopeasti. Vuokrasäännöstelyn halpuus mahdollistaa useammille yksittäisille ja köyhemmille asukkaille, esim. opiskelijoille, mahdollisuuden hankkia asuntoja tai hankkia isompia asuntoja markkinoilta sen sijaan, että he asuisivat opiskelun ajan kotona tai varojensa mukaan mitoitetussa pienemmässä asunnossa tai opiskelija-asuntolassa. Vuokrasäännöstely lisää asuntojen vajaakäyttöä, henkilöitä on asunnoissa keskimäärin vähemmän / tietty neliömäärä. Silloin mm. perheille, jotka käyttävät tehokkaammin asuntojen neliömetrit hyväkseen, jää vähemmän asuntoja tarjolle; perheiden pula asunnoista todennäköisesti kasvaa vielä entisestään. Vuokrasäännöstely lisää asukkaiden insentiivejä pysyä edullisessa asunnossa, jolloin asukkaiden vaihtuvuus pienenee, ja vuokrasäännösteltyjen asuntojen tarjonta markkinoilla vähenee edelleen. Vuokrasäännösteltyjen asuntojen saamiseen syntyy näiden syiden takia pitkät jonot, ja vuokra-asuntoa joutuu odottamaan kauan. Syntyy todennäköisesti tilanne, jossa ne, jotka ovat valmiita maksamaan asunnon omistajille tiskin alla pimeästi sekä jonon ohittamisesta, että ylimääräistä vuokraa, saavat asunnot. Jos pimeää maksutoimintaa ei ole, kuten todettua, vuokrasäännöstellyt asunnot usein rappeutuvat, ja ne voivat slummiutua. Lopulta asunnoista voi olla niin paljon kuluja suhteessa vähäisiin tuottoihin, että vuokranantajat velkaantuvat ja menevät konkurssiin, he lakkauttavat vuokra-asunnot, vuokralaiset joutuvat muuttamaan pois ja vuokratalot hylätään; niitä ei käytetä enää mihinkään. Vuokrasäännöstely lisää hylättyjen asuntojen määrää samaan aikaan kun ihmisillä on jo muutenkin vuokrasäännöstelyn takia pula asunnoista. Joskus kaupunki ottaa haltuunsa konkurssiin menneitä vuokrataloja, ja pitää yllä niiden toimintaa, mutta siitä aiheutuu suuria ylimääräisiä kustannuksia kaupungille ja veronmaksajille. Jne. Keskittyessään idealisoituun tavoitteeseen ja lopputulokseen intellektuelli ei ota huomioon syntyviä vahingollisia ja haitallisia muutoksia insentiivirakenteisiin ja yhteiskunnan prosesseihin. Yhden insentiivin muuttaminen muuttaa heijastusvaikutuksina kaikkia muita markkinoiden insentiivejä, eikä kukaan pysty laskemaan näiden muutosten kokonaisvaikutuksia, kaikkia vaikutuksia. Tämä vähentää keskitetyn vallan tehokkuutta ja toimivuutta. Intellektuellit kannattavat itselleen keskitettyä valtaa.

e) Osin päällekkäinen kohdan c) kanssa. Intellektuelleilla ei useimmiten ole suunnitelmiensa yksityiskohtiin liittyviä käytännön intressiä ja insentiivejä, eivätkä he useimmiten edes tiedä niihin liittyvien yksityiskohtien olemassaolosta. Intellektuellit väittävät tietävänsä kansalaisten asiat kansalaisia paremmin, joilla on suorat intressit ja insentiivit omiin asioihinsa, jotka tuntevat omat asiansa parhaiten ja jotka joutuvat kantamaan vastuun päätöksistään. Intellektuellien perusintressi on saada valtiolta tai muilta tahoilta rahaa ajatustyöstään. Vain harvoin intellektuelli joutuu kohtaamaan omassa elämässään politiikkansa huonot seuraukset täysimääräisesti, ja silloinkin intellektueilla on taipumus olla käsittämättä mistä on kyse, ja taipumus ulkoistaa syy jonnekin muualle.

Esim. perheillä on voimakas intressi saada lapsensa hyviin kouluihin ja hyvään koulutukseen, ja he tietävät useimmiten suhteellisen tarkasti millaista ja minkätasoista opetusta heidän lapsensa saavat. He tietävät heidän lapsellaan olevat vaihtoehdot, ja niihin liittyvät hyödyt, haitat ja kustannukset. Vanhemmat osaavat päättää lastensa koulutuksesta paremmin kuin intellektuelli, jonka idealisoidut visiot kattavat epätarkasti esim. koko julkiseen koulutussysteemin. Intellektuelli voi olla lapseton tai hän voi laittaa lapsensa hyvään yksityiskouluun tai hyvän asuinalueen julkiseen kouluun, jolloin hän ja hänen lapsensa eivät joudu kohtaamaan julkisen sektorin koulujen ongelmia. Intellektuellien tulot / varallisuus (useimmiten ylempi keskiluokka, ehkä jopa yläluokka) ja valikoituneet sosiaaliset piirit ja valikoituneet asuinalueet (joissa monet sosiaalisten piirien jäsenistä / asukkaista ovat intellektuelleja, ylempiä virkamiehiä, keski- ja ylemmän tason managereita tms.) suojelevat intellektuelleja ja heidän perheitään monilta kannattamiensa asioiden negatiivisilta vaikutuksilta. Lisäksi intellektuelleilla on  kyky suojella itseään tehokkaasti omien politiikkojensa negatiivisilta vaikutuksilta esim. oikeusistuimissa, mediassa, byrokratioissa ja markkinoilla.  He pystyvät älykkyydellään huojentamaan ja estämään negatiivisia vaikutuksia, vahvistamaan positiivisia trendejä, ja luomaan itselleen poikkeuksia ja erioikeuksia.

f) Intellektuellit suuntaavat yleensä huomionsa ja toimintansa vääriin asioihin ja selittävät liikaa vääriä asioita. Esim. intellektuellit selittävät köyhyyttä ja köyhyyden olemusta erittäin paljon. Köyhyyttä ei kuitenkaan tarvitse juurikaan selittää. Ihmiskunta on ollut köyhä suurimman osan historiaa. Ihmiset ovat automaattisesti köyhiä, vaikka eivät tekisi mitään. Köyhyys on ihmisten perustila. Vain varallisuuden syntyminen, tuottaminen, kehittyminen ja lisääntyminen vaatii paljon selittämistä. Intellektuelleja varallisuuden tuottaminen kiinnostaa paljon vähemmän kuin köyhyys, ja suurin osa intellektuelleista ymmärtää vain heikosti miten varallisuus syntyy. Intellektuellit ovat usein tehneet koko elämänsä ajan vain abstraktia ajattelutyötä, eivätkä he siten ymmärrä käytännön työelämää tai työtä. Intellektuellit usein halveksivat ja suhtautuvat alentuvasti tai suorastaan vihaavat niitä henkilöitä, jotka tuottavat varallisuutta. Intellektuellit tavoittelevat sellaista yhteiskunnallista asiaintilaa, jossa he hallitsevat varallisuuden tuottajia, verottavat heitä ankarasti saadakseen resursseja intellektuelleille, säätelevät kaikkea heidän toimintaansa, asettavat heidän noudatettavakseen määrittämänsä moraalin, jne. Intellektuellit katsovat olevansa moraalisesti parempia kuin varallisuuden tuottajat, ja sillä he oikeuttavat toimintansa. Kun tarkastellaan henkilökohtaista moraalista toimintaa, tuottajilla on keskimäärin korkeampi moraali kuin intellektuelleilla (esim. hyväntekeväisyys, osallistuminen vapaaehtoiseen avustustyöhön, toiminen omassa yhteisössä sen tukipylväänä, jne).

g) Intellektuellit eivät testaa väitteitään ja näkemyksiään keskusteluilla kriittisiä tai vastakkaisia mielipiteitä omaavien kanssa, vaan he hiovat ajatuksiaan usein samanmielisten keskuudessa. He muodostavat samanmielisten konformistisia kuplia, joiden keskellä he elävät, ajattelevat ja työskentelevät. He ovat toki erimielisiä ja kriittisiä toisiaan kohtaan, mutta vain ennalta määriteltyjen ideologisten ja lopputuloksellisten rajojen sisällä. Intellektuellit tutkivat tilastoja, syy-seuraus suhteita ja prosesseja, mutta niitäkin vain ennalta määriteltyjen ideologisten ja lopputuloksellisten rajojen puitteissa. Intellektuellit eivät uskalla altistaa ajatuksiaan avoimelle kilpailulle. Intellektuellit ovat saaneet luotua yhteiskunnallisen tilanteen, joissa oikeuslaitos ja valtion väkivaltakoneisto pitää monilta osin yllä intellektuellien määrittämää ideologista konsensusta ja suojelee heitä ajatusten vapaalta kilpailulta. Myös media ja byrokratiat pitävät monilta osin yllä intellektuellien ideologista konsensusta ja toimivat sen vahvistajina. 

h) Intellektuellit luulevat yleisesti ja oletusarvoisesti, että vallan keskittäminen = tiedon ja osaamisen keskittäminen. Todellisuudessa vallan keskittäminen on käänteisesti verrannollinen tiedon ja osaamisen määrään. Mitä enemmän valtaa keskitetään, sitä enemmän tieto ja osaaminen karkaa vallanpitäjiltä ja yhteiskunnasta. Valta voi jonkin verran korvata tiedon ja osaamisen puutetta koordinoimalla ja harmonisoimalla yhteiskunnan toimintaa, mutta ei merkityksellisesti ja riittävästi. Vallan keskittäminen vähentää tietoon ja osaamiseen perustuvan yhteiskunnan tehokkuutta ja heikentää sen toimintaa.

i) Yhteiskunnan toiminta kehittyy usein parhaiten kokeilujen, onnistumistumisten, erehdysten, ja niistä oppimisen ja niiden korjaamisten kautta. Kun nämä prosessit toistuvat yhteiskunnassa monta kertaa aikojen kuluessa, niistä kumuloituu valtava määrä käytännöllistä, tuottavaa, hyödyllistä ja käyttökelpoista tietoa. Suurinta osaa yhteiskunnan asioista ei voi suunnitella etukäteen. Intellektuellien suunnitelmat, tavoitteet ja lopputulokset ovat liian jäykkiä, liian yhdenmukaisia, liikaa erilaisuutta yhteen muottiin pakottavia ja liian ennalta määrättyjä. Niissä ei oteta huomioon, että yhteiskunta on elävä kokonaisuus ja lukuisten kansalaistensa kautta tilanteisiin ja ympäristöihin hienovaraisesti, tarkasti ja saumattomasti mukautuva systeemi. Se edistyy kansalaistensa ja organisaatioidensa kokeilujen, onnistumisten, erehdysten ja oppimisten kautta. Kun esim. taloudessa on kriisi, intellektuellit vaativat koko yhteiskunnan kattavia voimakkaita säätelytoimenpiteitä, jotta talous voidaan vakauttaa, jotta sitä voidaan hallita, ja jotta voidaan estää negatiivisia asioita ja saavuttaa positiivisia asioita. Mutta talouden menestykselliseen toimintaan ja muutokseen parempaan suuntaan ei tarvita mitään muuta kuin se, että lukuisten yksittäisten ihmisten mieli muuttuu, että lukuisat yksittäiset ihmiset reagoivat yhdessä ja erikseen muuttuvaan taloudelliseen ympäristöönsä ja sen muuttuviin insentiiveihin, ja muuttavat toimintaansa sen mukaisesti, tilanteisiin sopeutuen.

Lisäksi yhteiskunta kehittyy usein yllätysten kautta ja avulla. Keksinnöt ovat usein yllätyksiä, ja niitä ei voi ennalta määrätä ja suunnitella. Keksinnöille voidaan vain luoda otollinen ympäristö, joissa niitä todennäköisemmin syntyy, mutta silloinkaan se ei ole varmaa. Keksinnöt eivät synny intellektuellien suunnitelmataloudesta, intellektuellien suunnitelmien ja visioiden vaatimina tai pakottamina.

 j) Intellektuellit uskovat usein ajattelussaan, visioissaan ja suunnitelmissaan siihen, että yhteiskunnasta voidaan luoda täydellinen ja että ihmiset voidaan jalostaa täydellisiksi, luoda uusi intellektuellien politiikallaan ja ideologiallaan muokkaama täydellinen ihminen. Jos saisimme eliminoitua intellektuellien määrittämät puutteet ja virheet, kehittyisimme melkein luonnostaan täydellisiksi. Intellektuellien visioissa ihmiset ja yhteiskunta ovat pohjimmiltaan ja luonnostaan hyviä ja oikeaan suuntaan pyrkiviä ja kehittyviä. Kunhan vain vapautamme ihmiset ja yhteiskunnan painolasteista ja esteistä, ja rohkaisemme ja ohjaamme heitä oikeaan suuntaan, saavutamme ideaalit tavoitteet. Intellektuellit ovat usein melko lapsellisen innostuksen, kiihkon tai närkästyksen valtaamia, ja heidän ajatteluaan ohjaavat ja motivoivat tulevaisuuden satumaiset ja epämääräiset visiot. Intellektuellit uskovat implisiittisesti, elleivät eksplisiittisestikin oman älykkyytensä ja kykyjensä omnipotenssiin. Intellektuellien ideaalit visiot ja tavoitteet ilmenevät esim. seuraavanlaisissa lauseissa: "Voimme saavuttaa oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan, meidän on vain ponnisteltava kovemmin sen puolesta." "Valtion tulee pitää kaikista ihmisistä huolta, jotta ihmiset voisivat olla onnellisia, elää turvassa ja saavuttaa ainutlaatuiset potentiaalinsa." "Kansainvälinen mahdollisuuksien ja lopputulosten tasa-arvo velvoittaa meitä luomaan kansainvälisiä rakenteita, joiden avulla ne voidaan saavuttaa." "Vain syrjintä ja vanhanaikaiset asenteet estävät naisia saavuttamasta palkkatasa-arvoa ja samanlaista urakehitystä kuin miehillä." "Kapitalismin rakenteet tuottavat ja pitävät yllä köyhyyttä ja toivottomuutta. Vain sosialismissa köyhyys ja toivottomuus voidaan kokonaan poistaa." "Kasvattamalla, ohjaamalla ja kasvun esteitä poistamalla voimme luoda uuden sosiaalisemman, tasa-arvoisemman, toisista välittävämmän ja suvaitsevaisemman ihmisen, ja saavuttaa poliittiset tavoitteemme."

Tämän vastapainona on traaginen ja realistinen ihmiskuva. Ihminen on pysyvästi langennut, vajavainen ja epätäydellinen olento, joka on väistämättä monimutkainen sekoitus hyvää ja pahaa/huonoa, ja potentiaaleja hyvään ja pahaan/huonoon. Meidän on vain elettävä sen kanssa minkälaisia ihmiset pohjimmiltaan ovat, ja yritettävä luovia tosiasiat huomioiden parhaalla mahdollisella tavalla eteenpäin. Samat moraaliset ongelmat ja kysymykset ovat edessä jokaisella sukupolvella ja kansalaisten on ratkaistava ne käyttäen hyväkseen historian aikana kehittynyttä ymmärrystä, toimintatapoja ja tietoa. Moraalisten ongelmien ja kysymysten kanssa eläminen on jatkuvaa taistelua ja kilvoittelua, jotta voimme saavuttaa tyydyttävän, mutta epätäydellisen tasapainotilan. Vaikka saavuttaisimme tyydyttävän tasapainotilan, se ei kestä ikuisesti. Tyydyttävän tasapainotilan saavuttaminen ei ole ollenkaan itsestäänselvää. Ihmiselämään liittyy paljon traagisuutta, riippumatta siitä miten elämämme järjestämme. Traaginen ihminen elää mielessään tasapainoisesti historiassa, nykyisyydessä ja realistisissa tulevaisuuden mahdollisuuksissa. Uudet keksinnöt vain vaimentavat tai voimistavat ja laajentavat tai supistavat jotain olemassaolevaa ihmisissä, hyvää ja/tai pahaa/huonoa, eivätkä ne muuta ihmisen perusolemusta. Usein keksinnöt huonontavat ja pahentavat monin tavoin ihmisiä (Esim. internet heikentää ihmisten muistia, kun ihmisten ei tarvitse muistaa ulkoa erilaisia asioita, vaan ne voi aina tarkistaa internetistä. Internet heikentää ihmisten moraalia esim. tarjoamalla, markkinoimalla ja tekemällä hyväksyttävämmäksi moraalittomia palveluita, esim. treffipalveluita, joiden avulla voi pettää aviopuolisoaan). Ideaaleja tavoitteita ei pidä käyttää tosiasioiden, logiikan, sosiaalisten suhteiden ja yhteiskunnan runnomiseen ja vääristämiseen ideaaleja tavoitteita vastaaviksi, valheiksi, illuusioiksi ja propagandaksi. Ihmiset voivat kehittyä ja parantaa tilannettaan, ja ihmisillä voi olla ideaaleja, joita kohti he realistisuuden säilyttäen pyrkivät, mutta se on eri asia. Vasta kuoleman jälkeen ihminen saavuttaa suhteellisen täydellisyyden Jumalan luona.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Narsisti, narsismi ja narsistinen persoonallisuushäiriö (edit)

Michel Foucault, valta, psykiatria ja hulluus.

Vasemmistolaisen aktivismin ja konservatismin hybridi (edit)