Vasemmistoliberaalin median kommunikaation metataso


Jotta ymmärtäisimme paremmin vasemmistoliberaalia mediaa, meidän on perehdyttävä 1800 -luvun Ranskan psykiatristen sairaaloiden ja niissä työskentelevien psykiatrien toimintaperiaatteisiin (virallisesti lääkäreitä, joiden vastuulle on annettu psyykkisesti sairaat). Niinä aikoina psyykkisen sairauden aste määriteltiin usein rationaalisuuden mukaan, suunnilleen seuraavasti lievemmistä vakavampiin:

a) Henkilön kuva todellisuudesta on kutakuinkin realistinen, mutta vääristynyt tulkinnoiltaan ja logiikaltaan voimakkaasti negatiiviseen tai positiiviseen suuntaan, erityisesti itsen suhteen. Siten esim. masentunut kuvailee hoitamansa omenapuun olemuksen ja sen kasvun prosessin realistisesti, mutta jos häneltä kysytään tuottaako hänen työnsä tuloksia, minkälaisen sadon omenapuu tuottaa syksyllä, masentunut ajattelee työnsä olevan lähes turhaa ja tulevan sadon olevan aivan varmasti surkea, jos sitä on ollenkaan.

b) Henkilöllä on vaihtelevassa määrin harhaluuloinen ja/tai hallusinatorinen käsitys todellisuudesta, mutta toimii niiden puitteissa useimmiten "normaalisti" ja loogisesti. Esim. henkilö kuvittelee olevansa tehty hauraasta lasista, mutta toimii tämä huomioiden rationaalisesti, liikkuu varovasti, välttää töytäisyjä ja kolauksia, pehmustaa ja suojaa itseään, jne.

c) Henkilöllä on jonkinlainen rationaalisuus, mutta se on muuttunut alkukantaiseksi ja eläimelliseksi, ja keskittyy korostetusti välittömiin, impulsiivisiin ja kieroutuneisiin tarpeisiin, himoihin, tyydytyksiin, helpotuksiin, jne.

d) Henkilön kuva todellisuudesta on sekavan harhainen, ja ajattelun, puheiden ja toiminnan logiikka pirstaloituu ja sotkeutuu. Henkilö on irrationaalinen,  epäjohdonmukainen, sattumanvarainen, järjetön, mieletön, tms., laajalti eläintäkin alemmalla tasolla. Tämän ei useimmiten katsottu johtuvan synnistä, mutta kuvastavan synnin seurauksia, olevan samanlainen kuin synnin viimeinen lopputulos, ihmisyyden syvin alennustila, pohjakosketus.

Psykiatrin tehtävänä oli siirtää potilaita mahdollisimman paljon realistiseen, loogiseen ja terveeseen suuntaan, esim. asteittain ylemmille rationaalisuuden tasoille nousten. Potilaan irrationaalisuuden vastavoimana toimivat psykiatrin juonet, harhautukset, pakottaminen, houkuttelu, insentiivit, rangaistukset, opastaminen, opettaminen, esimerkit, demonstraatiot, jne. Psyykkiseen sairauteen liittyy yleensä myös mielihyvää, tyydytystä ja palkintoja, tai potilas tarrautuu mielensä sairauteen. Psykiatrin tavoitteena oli nujertaa sairauteen liittyvä tyydytys ja poistaa riippuvuus sairauteen, ja korvata nämä paremmalla. Potilaalle pyrittiin luomaan hyvät ja säännölliset ajattelun, puheiden, käyttäytymisen, työn, levon, rahan käytön, virkistäytymisen, itsensä kehittämisen, jne. tavat. 

Esimerkkejä psykiatrien toimenpiteistä:

1. Potilas kuvittelee olevansa Napoleon, jota kaikki kunnioittavat ja tottelevat (Ranskassa tämä harhaluulo on nähtävästi yleisempi kuin muualla, ja sieltä on saanut alkunsa myös tähän liittyvät kertomukset ja vitsit). Psykiatrin suunnitelma on kaksivaiheinen. Psykiatri pyytää potilasta käskemään psykiatria tekemään jotain. Potilas käskee psykiatria siivoamaan huoneensa. Psykiatri lukee kirjaa, tekee mitä tahtoo potilaan käskyistä välittämättä. Jos potilas olisi keisari, muut tottelelisivat hänen käskyjään. Demonstraatio näyttää potilaalle, että muut eivät toimi hänen määräystensä mukaisesti, eikä hän siten voi olla keisari.

Myöhemmin psykiatri määrää potilaan siivoamaan pesuhuoneen. Potilas väittää olevansa keisari, joka ei ota määräyksiä vastaan kansalaisilta. Psykiatri käskee avustajia laittamaan potilaan säiliöstä tulevan kylmän suihkun alle, kunnes potilas toimii määräyksen mukaisesti. Jonkin ajan kuluttua potilas suostuu siivoamaan. Tämä osoittaa potilaalle, että hän joutuu tottelemaan yhteiskunnallisessa hierarkiassa keskitasolla olevaa psykiatria, ja on siten häntä alempana hierarkiassa, eikä siten voi olla keisari.

2. Potilas luulee, että kaikki pelkäävät ja kunnioittavat häntä. Psykiatri ohjeistaa avustajia laittamaan salaa ulostuslääkettä potilaan ruokaan. Ruokailun jälkeen psykiatri keskustelee potilaan kanssa uhkaavan oloisesti. Kohta sen jälkeen potilas joutuu kiirehtimään vessaan ripulin takia. Kun potilas tulee vessasta, psykiatri selittää potilaalle, että hän ei pelkää potilasta yhtään, mutta potilas pelkää psykiatria niin paljon, että hänen vatsansa menee sekaisin.

3. Potilas väittää kaiken yhteiskunnan rahan olevan väärennettyä ja arvotonta. Vain hänen käskystään painettu raha olisi aitoa ja merkityksellistä. Psykiatri laittaa potilaan työskentelemään säännöllisesti päivittäin. Vaikka potilaan työskentely on melko tehotonta, hänelle annetaan joka päivä työstä vähän rahaa. Samanaikaisesti psykiatri määrää potilaan ruoka-annokset niin paljon pienemmiksi, että potilas jää nälkäiseksi. Hän joutuu nälissään ostamaan rahoillaan lisää ruokaa ja vähän herkkujakin, joista hän tulee kylläiseksi. Joskus psykiatri ohjeistaa avustajia sekoittamaan ulostuslääkettä potilaan ruokaan. Potilas joutuu ostamaan rahoillaan psykiatrilta lumelääkettä vatsavaivoihinsa. Näiden tapahtumien seurauksena potilas myöntää rahan arvon ja tärkeyden.

4. Potilas ajattelee olevansa tyhjä, ontto, nimetön, persoonaton ja historiaton olento. Psykiatri määrää potilaan kirjoittamaan oman henkilöhistoriansa paperille ja valvoo potilastietojen kanssa, että potilaan kertomukset ovat mahdollisimman totuudenmukaisia ja perusteellisia. Kun potilas sen jälkeen väittää olevansa tyhjä olento, psykiatri heiluttaa potilaan kirjoittamia kertomuksia ilmassa, luettelee potilaan henkilöhistorian tapahtumia, ja sanoo, että ne ovat hänen itsensä kirjoittamia. Ajan myötä henkilöhistorian tapahtumat, ajatukset, mieltymykset, toiveet, tavoitteet, jne. tarttuvat yhä enemmän potilaaseen.

5. Psykiatri käyttää potilaita säännöllisesti kaupungilla teattereissa, konserteissa, markkinoilla ja sivistävissä riennoissa herättääkseen heissä kiinnostuksen johonkin harrastukseen tai rientoihin. Kun potilaat haluavat itsenäisesti lähteä kaupungille, he joutuvat kustantamaan sen tekemällään työllä ansaitsemilla rahoilla.

6. Potilaille annetaan heidän tilansa mukaan kylmiä tai kuumia kylpyjä, kuumana käyvälle maanikoille laannuttavia kylmiä kylpyjä, masentuneille herättäviä ja piristäviä kylmiä kylpyjä, hysteerikoille ja neurootikoille rauhoittavia kuumia kylpyjä, jne. Samanlämpöisellä kylvyllä katsotaan olevan erilainen vaikutus potilaiden psyykkisten sairauksien ja sen hetkisen tilan mukaan. Oopiumia käytetään laajalti melkein universaalisena psyykenlääkkeenä, psyykkisesti sairaiden hillitsemiseen, oireiden lieventämiseen, parantamiseen, heidän olonsa helpottamiseen, jne.

7. Psykiatri ohjaa paremmassa kunnossa olevan potilaan työskentelemään kirjapainossa tekstien latojana. Potilas mukautuu työssään tarkkoihin ulkoisiin sääntöihin ja käytäntöihin, ja noudattaa elämässään säännöllisyyttä ja ahkeruutta. Jossain vaiheessa potilaan psyykkinen sairaus alkaa kuitenkin uudestaan vallata alaa. Potilas kuvittelee, että hän on keksinyt normaalia ranskaa paremman ja helpomman kielen, jota hän alkaa käyttää latomisessa. Todellisuudessa hän tuottaa kieltä, jossa on paljon kirjoitusvirheitä ja puutteita.

 Psykiatrin analyysin mukaan saa potilas saa liikaa nautintoa ja tyydytystä "uuden kielen" käyttämisestä, ja se ohjaa hänet pois hyvän ja virheettömän ranskan kielen käyttämisestä. Siksi psykiatri lähettää potilaalle tekaistun kirjeen, jossa potilaalle tarjotaan työpaikkaa (kuvitteellisesta) arvovaltaisesta kirjapainosta, hänen täytyy ensin vain kirjoittaa työhön liittyvä virallinen hakemus ja antaa näyte tuottamastaan tekstistä. Potilas käyttää innoissaan työhakemuksessa ja näytteessä keksimäänsä "uutta kieltä". Tämän seurauksena kuvitteellisesta kirjapainosta lähetetään potilaalle hylkäävä kirje, jossa sanotaan, että lukuisten kirjoitusvirheiden ja huonon kielen takia hakemusta ei voidakaan hyväksyä. Mukana on luettelo virheistä ja puutteista. Potilas pettyy "uuteen kieleensä", ja hänen on palattava takaisin normaaliin ja virheettömään ranskan kieleen.

Jne.

Kaksi 1800 -luvun psykiatria kuvailee eri näkökulmista psykiatrisia sairaaloita:

"Mitä näemme moderneissa mielisairaaloissa? Näemme tarkasti noudatetun positiivisen sääntelyn, joka määrittää vuorokauden jokaisen tunnin käytön ja pakottaa jokaisen potilaan toimimaan omaa epäsäännöllisyyttään ja epämääräisyyttään vastaan mukautumalla (mielisairaalan) yleiseen lakiin. Potilas on velvoitettu antamaan itsensä vieraan tahdon käsiin ja ponnistelemaan jatkuvasti itsensä muokkaamiseksi, jotta hän ei joudu rangaistuksi sääntöjen rikkomisen vuoksi."

"Säännöllinen päivittäinen työ muuttaa psyykkisesti sairaan ajatusten häijyjä noidankehiä, selkeyttää tajuamisen ja ymmärtämisen kykyjä harjoittamalla niitä, pitää yksinään järjestystä yllä siellä missä hullut kokoontuvat ja tekee tarpeettomiksi suuren joukon yksityiskohtaisia ja usein tarkoituksettomia sääntöjä, joiden tarkoituksena on ylläpitää potilaiden sisäistä poliisia."

Analyysi edellisestä:

Mielisairaaloiden miljöön tarkoituksena oli eristää potilaat suurimmalta osin ulkomaailmasta. Tämä keskittää potilaiden huomion, ajatukset ja toiminnan sairaalan merkityssisältöihin ja vaatimuksiin. Mikään ulkopuolinen ei pääse hajottamaan psykiatrisen sairaalan yksinoikeutta potilaisiin, tuomaan parantumisen kannalta sotkevia, estäviä tai haitallisia elementtejä potilaiden elämään.

Psykiatrit pyrkivät laittamaan potilaat yleisesti ylivoimaisen ja muuttumattoman tahdon, vallan, sääntöjen, hoitojen ja rutiinien alaisuuteen. Potilaiden odotukset, vaatimukset ja pyynnöt eivät pysty vaikuttamaan vallankäyttäjän järjestelmään, ellei vallankäyttäjä katso itsenäisesti sen olevan aiheellista. Vallan tarkoituksena on näyttäytyä potilaille suurimmalta osin kuin luonnonvoimana, ympäristönä tai taustana, johon on vain mukauduttava, samalla tavalla kuin pilvettömänä päivänä aavikolla kävelevän on sopeuduttava siihen, että aurinko paistaa.

Psykiatrit luovat potilaiden elämään keinotekoisia puutteita, tarpeita, toiveita, pakkoja, katkoksia, esteitä (ylitettäväksi tarkoitettuja tai pysyviä), orientaatioita, kiihdytyksiä, hidastuksia, opetuksia, jne. Potilaaseen kohdistetaan suppilomainen paine ja vetovoima kohti säännöllisempää ja pysyvämpää tervettä ajattelua ja toimintaa. Tavoitteena on samalla tehdä näistä asteittain yhä enemmän potilaan omia sisäistettyjä, itsenäisiä ja omasta motivaatiosta nousevia orientaatioita.

Pintapuolisesti voi näyttää siltä, että psykiatri ja potilas keskustelevat normaalisti, mutta todellisuudessa vaikuttaminen on melkein yksisuuntaista, psykiatrista potilaaseen päin. Psykiatri ottaa potilaalta tietoa ja ajatuksia vastaan enimmäkseen vain voidakseen vaikuttaa potilaaseen paremmin. Psykiatrin ja potilaan väliset keskustelut ja toiminta ovat kuin näytelmiä, jotka psykiatri käsikirjoittaa, tuottaa ja ohjaa, ja joihin potilas joutuu tietämättään esittämään keskeistä 'roolia'. Potilaan mieli on puutteellinen, vahingoittunut ja/tai häiriintynyt, ja näytelmien tarkoituksena on luoda keinotekoisia valetodellisuuksia, siltoja, joita pitkin potilas voi kävellä myrskyisten vesien yli, kohti psyykkistä terveyttä. Normaalissa todellisuudessa potilas pysyisi mitä todennäköisimmin sairaana, joten hän tarvitsee muunneltuja, intensifioituja ja keksittyjä keinotodellisuuksia tilansa lieventämiseen tai parantuakseen.

Psykiatrin ja potilaan suhde muistuttaa jossain määrin myös isän ja lapsen suhdetta. Psykiatri on auktoriteetti, joka edustaa vallitsevaa korkeampaa järjestystä. Psyykkisesti sairas on alemmalla tasolla, kaoottinen, rikkoutunut ja virheellinen, ja edustaa epäjärjestystä. Hän on osittain tai kokonaan kyvytön huolehtimaan itsestään ja toimimaan tarkoituksenmukaisesti. Psykiatri on siten vastuussa potilaasta, hänen on asemansa perusteella otettava vastuu ja ohjat itselleen, ohjattava potilas korkeammalle tasolle, mukautettava hänet korkeampaan järjestykseen, myös siinä tapauksessa, että psyykkisesti sairas ei halua ja vastustaa. Potilaan epäjärjestyksellä on vain vähän annettavaa psykiatrin korkeammalle järjestykselle, lukuunottamatta sairauden olemuksesta kumpuavaa potilaiden parantamisen kannalta hyödyllistä informaatiota, kun taas kaikki yhteiskunnan toiminta perustuu sille korkeammalle järjestykselle, johon psykiatri kuuluu. Korkeammalla järjestyksellä on paljon annettavaa potilaalle, mukaanlukien mahdollinen parantuminen, psyykkinen terveys ja kyky normaaliin elämään. Siksi korkeampi järjestys 'jyrää', ja on oikeutettu ja velvoitettu 'jyräämään' potilaan epäjärjestyksen, kyse on vain siitä millä keinoilla kukin potilas mukautetaan kussakin tilanteessa korkeampaan järjestykseen.

Vasemmistoliberaalin median toimittajien viestinnän logiikka sisäpiiristä katsottuna. Verratkaa vasemmistoliberaalien toimittajien omakuvaa edellä kirjoitettuun:

Vasemmistoliberaalia mediaa kutsutaan rutiininomaisesti valhemediaksi, ja vaikka tämä pitää teknisesti tarkastellen paikkansa, asia vaatii tarkemman analyysin. Valheilla tarkoitetaan useimmiten jotakin pahantahtoista ja/tai vahingollista, esim. huijari luo valepersoonan, ja sumuttavia tilanteita ja tapahtumainkulkuja, joiden seurauksena hän saa huiputettua kohteeltaan rahaa ja omaisuutta.

Kansalaisille vasemmistomedian suhteen tärkeimpänä ja päällimmäisenä asiana on usein rehellisyys / totuus / hyväntahtoisuus ja valehtelu / epäluotettavuus / kataluus -vastakkainasettelu. Vasemmistotoimittajat näkevät vastakkainasettelut kolmella suurpiirteisesti määritellyllä tasolla toisin:

1. Vasemmistotoimittajien narsismia hivelevin vaihtoehto, joka perustuu vasemmistomedian kykyyn  hukuttaa laajuudellaan pitkälti alleen vasemmistonarratiivien kanssa kilpailevat (parempia käytännön tuloksia tuottavat) narratiivit.

Vasemmistotoimittajilla ja heidän kaltaisillaan on ylivertainen tieto, ymmärrys ja osaaminen, ja he pitävät yllä parhainta ja edistyksellisintä järjestelmää / järjestystä. Kansalaiset yleisesti, ja erityisesti toimittajien agendaan sopeutumattomat kansalaiset, ovat tyhmiä ja osaamattomia, ja samalla moraalisesti pahoja koska he yrittävät sitkeästi horjuttaa troglodyyttimaisuudellaan vallitsevaa järjestelmää. Vasemmistotoimittajien tietämys ja osaaminen, ja järjestelmä, jonka ylläpitämiseen he osallistuvat merkittävällä tavalla, oikeuttaa ja velvoittaa heidät ottamaan kansalaisten suhteen ohjat käsiinsä. Kansalaiset on mukautettava korkeampaan järjestykseen, kyse on vain siitä mikä keino kulloinkin on tehokkain. Jos tyhmille ja häijyille kansalaisille heitettäisiin poliittisesti kiistanalaisissa asioissa rehellinen totuus raadeltavaksi, heistä tulisi kapinoivia, he yrittäisivät rikkoa järjestelmää ja pakottaa sen prosesseihin mukaan epäsopivia ja vahingollisia poliittisia agendoja.

Toimittajat eivät siksi katso niinkään valehtelevansa kansalaisille, vaan heille esitetään mediassa sopivia näytelmiä, jotka korjaavat heidän kehnouttaan, laittavat heidät tuottamaan oikeanlaisia tuotoksia korkeampaan järjestykseen, pitämään sitä yllä, tukemaan sitä. Korkeatasoiset toimittajat tuottavat oikeanlaisia tuotoksia järjestelmään, vaikka he tietävät totuuden, siksi heillä ja heidän kaltaisillaan on etuoikeus tietää totuus. Toimittajat tekevät itseasiassa palveluksen kansalaisille valehdellessaan heille / esittäessään heille näytelmiä, koska ne tekevät kansalaisista efektiivisesti puheiltaan, toiminnaltaan ja vaatimuksiltaan sivistyneempiä ja moraalisesti parempia.

Keskinäisessä ja julkisessa sosiaalisen median viestittelyssään toimittajat riepottelevat mielellään löytämiään mielestään typerimpiä ja ilkeimpiä kommentoijia ja kommentteja, vahvistaakseen itselleen ja muille edellä lueteltua parjaavaa narratiivia kansalaisista, hieroakseen tyhmien naamaan heidän omaa idioottimaisuuttaan, ja asettaakseen tomppelit rangaistaviksi laillisin ja laittomin keinoin. Näiden esimerkkinä toimivien julkisten mustamaalausten tavoitteena on yrittää tainnuttaa ja lannistaa kansalaisten vellovia massoja.

Jos antiikin Kreikassa vapaa mies raiskasi vapaan naisen, se oli rikos, josta rangaistiin, mutta lievemmin kuin naista, joka viekoitteli miehen kiellettyyn suhteeseen kanssaan, vaikka houkuttelu väärään suhteeseen on itsessään lievempi teko kuin raiskaus. Tämä johtui siitä, että raiskaajan rikos kohdistui yksittäiseen naiseen ja hänen kehoonsa, mutta mies on auktoriteetti, joka ylläpitää järjestelmää, josta kaikki kreikkalaisen kollektiivin jäsenet ovat riippuvaisia. Siten viettelevän naisen rikos kohdistui mieheen, ja mikä paljon vakavampaa, miehen auktoriteettiin ja koko järjestelmään. Naisen rikos hajottaa järjestelmää ja sen perusteita.

Suunnilleen samalla tavalla kansalaisten pienetkin vasemmistoagendan vastaiset teot "uhkaavat vasemmistoliberaalin järjestelmän auktoriteetteja ja järjestelmän eheyttä", ja siten "kansalaisten pienet teot ovat suuria rikoksia". Tämän takia toimittajat katsovat olevansa oikeutettuja pienistä teoista tai puheista äärimmäiseen mustamaalaamiseen, halventamiseen, persoonaan ja henkilöhistoriaan liittyviin valheisiin, jne., sekä suhteettoman koviin toimenpiteisiin. Ja mitä tahansa toimittajat tekevät kansalaisille, se on toimittajien mielestä pieni juttu jo senkin takia, että se kohdistuu useimmiten yksilöihin, jotka eivät ole suorassa yhteydessä valtajärjestelmän ylläpitämiseen. Ts. toimittajilla on ajattelussaan ja toimissaan suuri epätasa-arvo ja epäoikeudenmukaisuus suhteessa kansalaisiin.

2. Vasemmistotoimittajien mieliin hiipii eri suunnista kasvava piinallinen tietoisuus siitä, että kansalaisilla ja oppositiolla on monissa asioissa parempi tieto, ymmärrys, osaaminen ja ennustuskyky kuin toimittajilla. Tämä synkronisoituu yhteen järjestelmän kumuloituvien massiivisten ongelmien kanssa, joita järjestelmän vartijat eivät pysty ratkaisemaan, ja käytännössä mahdotonta se onkin, koska ne järjestelmän ydinpolitiikat, jotka vartijat määrittelevät välttämättömiksi, väistämättömiksi ja ehdottomiksi, ovat juuri sitä dysfunktionaalista politiikkaa, joka kasaa väistämättä ongelmien massaa. Toimittajien defenssit ja narratiivit purkautuvat, ja niitä uhkaa jopa kokonaisvaltainen kuoleentuminen.

Toimittajat joutuvat lisääntyvässä määrin vetäytymään uusiin heiveröisempiin puolustusasemiin. Näitä voivat olla esim. seuraavat:

Toimittajat myöntävät ambivalentisti, epämääräisesti ja tilannetta kaunistellen, että järjestelmä velkaantuu kestämättömällä tavalla, järjestelmä on korruptoitunut, byrokraattinen osaamattomuus ja tuhlaaminen on kukoistaa, verotuksen taakat musertavat taloutta, järjestelmä on täynnä julkista rahaa taivaan tuuliin polttavia zombie -yrityksiä, maahanmuuttajaslummit laajenevat, tai muuta sellaista., mutta transvaluoivat nämä sitten uuteen "parempaan" muotoon.

Esim. kohtuuton verotus, rahan tuhlaaminen, velkaantuminen ja korruptio ovat hyviä asioita, koska niillä on saatu suuri määrä osaavia ja taitavia ihmisiä koottua samaan järjestelmään, ja luotua merkittäviä kansainvälisiä byrokratioita ja organisaatioita. Narratiiveissa tapahtuu järjestelmän tarkoituksen siirtymä järjestelmän tuottamista hyvistä ja hyödyllisistä funktioista ja vaikutuksista kasvavassa määrin pelkkään järjestelmän olemassaoloon, Kansalaisten pitäisi olla kiitollisia siitä, että maksimaalisen suuri joukko ihmisiä on saatu koottua yhteen verottamaan kansalaisia kohtuuttomasti ja tuhlaamaan saamansa rahat saamatta aikaan tarpeellisia tuloksia.

Samalla tapahtuu vierimistä ankeasta nykypäivästä oletettuun hyvään tulevaisuuteen. Toimittajien mukaan tilanne on vaikea (kulissien takana pahempi kuin julkisuudessa), mutta huonoja tuloksia tuottava järjestelmä kannattaa pelastaa keinolla ja hinnalla millä hyvänsä, jotta päästään lähemmäs sosialistista "Euroopan Yhdysvaltoja" tai sosialistista "Euroopan imperiumia". Toimittajilla ei ole tietoa siitä, miten nykypäivästä rakennetaan silta tulevaisuuden imperiumiin, joten he tyytyvät järjestelmän ylläpitämiseen ja olemassaolon jatkamiseen siten, että jokaisena uutena päivänä järjestelmän vektori saadaan vielä kerran osoittamaan kohti fantasioitua imperiumia. Tämän jälkeen he vain toivovat, että järjestelmä pääsee perille ennen lopullista hajoamista tai romahdusta.

Toimittajat sanovat, että heillä on konkreettinen järjestelmä hallittavanaan, oppositiolla on vain teoreettisia ehdotuksia, toimenpidesuunnitelmia ja malleja, vaikka nämä voidaan yhdistää lukuisiin pitkäaikaisiin historiallisiin ja nykyisiin yhteiskuntiin, ja verrata niiden tuloksia nykyiseen vasemmistoliberaaliin systeemiin.

3. Vasemmistoliberaali systeemi on konkurssissa, kaaoksessa ja finaalissa. Vasemmistotoimittajien defenssit ja narratiivit ovat lakanneet toimimasta. Kansalaiset eivät enää välitä siitä kirjoittavatko toimittajat rehellisesti tai valehdellen, tosiasioita vai satua, tai yleensä yhtään mitään, kansalaiset hankkivat informaationsa joka tapauksessa toisaalta, sellaisista medioista ja lähteistä, joihin he luottavat, joiden he tietävät olevan rehellisiä ja kertovan totuuden, jotka ovat kansalaisia kohtaan hyväntahtoisia. Oppositio ottaa kohta vallan käsiinsä, ja he ovat valmiina käynnistämään paremman systeemin. Tarrautuessaan järjestelmäänsä vielä viimeisen hetken, toimittajien sisäiseen käyttöön tarkoitettu narratiivi on, "Tämä on meidän järjestelmämme, olipa kuinka huono tahansa, tuo on teidän järjestelmänne, olipa kuinka hyvä tahansa."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Narsisti, narsismi ja narsistinen persoonallisuushäiriö (edit)

Michel Foucault, valta, psykiatria ja hulluus.

Vasemmistolaisen aktivismin ja konservatismin hybridi (edit)