Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Jumalan olemassaolo

Ateistit pyrkivät useimmiten kääntämään kysymyksen Jumalan / superälykkään olennon  (jälkimmäinen on Jumala ateistisessa kontekstissa) olemassaolosta psykologiseksi kysymykseksi, kierrättämään Jumalan liittyvät asiat psykologiasta kumpuaviksi. Ateistien mukaan uskovainen esim. haluaa niin kovasti Jumalan olevan olemassa, että hän luo itselleen "mielikuvituskaverin", Jumalan mieleensä. Mutta ei uskovaisen usko (tai oletettu tahto ja mielikuvitus) lisää Jumalan olemassaoloa tippaakaan, eikä ateistin usein pelokas tai epävarma tahto Jumalan olemassaolemattomuudesta vähennä Jumalan olemassaoloa hiukkaakaan. Lisäksi ateisti ei pysty tulkitsemaan oikein uskovaisen psykologiaa. Uskovainen ei tahdo ja kuvittele Jumalan olemassaoloa, vaan luottaa Jumalan olemassaoloon.

Jotkut ihmiset ovat psykologisesti taipuvaisia uskovaisuuteen ja jotkut ihmiset ovat, ainakin sekulaarissa, materialistisessa ja liberaalissa ympäristössä, taipuvaisia ateismiin. Nämä vaikuttavat ihmisten uskon todennäköisyyteen, mutta eivät Jumalan olemassaolon todennäköisyyteen.

Aivoja sähköisesti stimuloimalla on tuotettu uskonnollisia kokemuksia muistuttavia kokemuksia, esim. tuntemuksia jonkin tarkemmin määrittelemättömän olennon läsnäolosta näkökentän ulkopuolella. Se ei kuitenkaan falsifioi aitoja uskonnollisia kokemuksia. Aivoja sähköisesti stimuloimalla on tuotettu myös näkö- ja kuuloharhoja. Samalla tavalla siitä ei voi vetää johtopäätöstä, että kaikki normaalissa elämässä näkemämme ja kuulemamme on harhaa. Ihmisten kokemukset tapahtuvat aivojen avulla, joten on luonnollista, että aivoja sähköisesti stimuloimalla voidaan tuottaa kaikenlaisia aitoja kokemuksia muistuttavia kokemuksia. Se ei osoita aitoja kokemuksia vääriksi.

Ateistit pyrkivät muuttamaan kysymyksen Jumalan olemassaolon todennäköisyydestä psykologiseksi kysymykseksi, koska he tietävät, että Jumalan / superälykkään olennon todennäköisyys nousee väistämättä olemassaolevasta todellisuudesta. He pyrkivät välttämään itselleen vaikean reaalimaailman kysymyksen Jumalan olemassaolon todennäköisyydestä trivialisoimalla sen psykologisiksi taipumuksiksi ja houreiksi.

Jumala joko on tai ei ole täysin riippumatta ihmisistä tai ihmisten psykologiasta. Jumala joko on tai ei ole, vaikka ainuttakaan ihmistä ei olisi olemassa. Kysymyksiä Jumalan olemassaolosta ja Jumalan olemassaolon todennäköisyydestä on käsiteltävä erillisinä ihmisistä ja ihmisten psykologiasta.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Ilmoitus

Vanha sähköpostiosoitteeni ei todennäköisesti toimi, joten vaihdoin profiiliin yhteydenottosähköpostiosoitteeksi network.government@gmail.com

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Diktaattorin elämää ja elämää diktatuurissa

Diktaattoriksi pyrkivän on ensin päätettävä mikä on edullisin aika ja tilanne pyrkiä valtaan. Vallassa olevan diktaattorin valtakoalition syrjäyttäminen onnistuu helpoimmin silloin kun diktaattori on taloudellisissa vaikeuksissa. Silloin diktaattorilla ei ole varaa maksaa valtakoalition jäsenille riittävästi, jolloin he eivät suostu puolustamaan diktaattoria vallantavoittelijoita vastaan tai he siirtyvät vallankumouksellisten puolelle, jotka lupaavat korkeampia maksuja ja parempia taloudellis-poliittisia etuja tai he tekevät vallankumouksen itse. Riskinä on, että vallankumoukselliset eivät pidä lupauksiaan (lupaukset paremmasta ovat ilmaisia), joka valtakoalition jäsenten on otettava huomioon. Myös silloin kun diktaattori on vakavasti sairas, hän on kuolemassa vanhuuteen tai hänen valtansa on siirtymässä vallan perivälle henkilölle, ovat otollisia hetkiä vallantavoittelijoille. Silloin valtakoalition jäsenet eivät voi olla varmoja, että uusi diktaattori pitää heidät mukana valtakoalitiossa tai pitää heidän palkkionsa ja etunsa yhtä hyvinä kuin aiempi diktaattori. Jos valtakoalition jäsenet ovat saaneet tietää etukäteen, että diktaattori suunnittelee valtakoalition jäsenten teloituksia, ja he eivät ole varmoja siitä, että he eivät ole teloitettavien listalla, he voivat muodostaa vallankumouksellisten liiton tai siirtyä vallankumouksellisten puolelle.

Jos diktaattoriksi pyrkivä arvioi tilanteen väärin ja valtakoalition lojaliteetti on voimakas, vallantavoittelija todennäköisesti tapetaan, heitetään pitkäksi aikaa vankilaan tai karkoitetaan maasta, ellei vallantavoittelija ole onnistunut luomaan niin voimakasta ja laajaa liittoa valtion sisälle, että se pystyy haastamaan vallassa olevan koalition. Sellaisen vallankumouksellisen liiton luominen on vaikeaa diktatuurisessa valtiossa, jossa vakiintuneet ja kattavat taloudelliset, yhteiskunnalliset, tiedotukselliset, sotilaalliset ja sisäiseen turvallisuuteen liittyvät systeemit ovat valtaapitävien käsissä. Tulevalle diktaattorille avautuu kuitenkin otollinen tilanne vanhan diktaattorin taloudellisen tilanteen heikentyessä niin, että hän ei pysty enää maksamaan tarvittavia maksuja valtakoalition jäsenille, ja valtakoalition jäsenten ollessa epävarmoja valtansa jatkuvuudesta. Myös upseerit ja rivisotilaat pelkäävät oman asemansa heikkenevän nykyisen diktaattorin hiipuvan vallan takia. Tuleva diktaattori toimii upseerina puolustusvoimissa ja hän onnistuu luomaan joistakin valtakoalition jäsenistä ja suuresta määrästä upseereita ja rivisotilaita liiton nykyistä diktaattoria vastaan. Taistelujen jälkeen tuleva diktaattori pääsee tunkeutumaan presidentin palatsiin ja ottamaan vanhan diktaattorin vangiksi. Tuleva diktaattori määrää välittömästi miehensä kiduttamaan ja kuulustelemaan vanhaa diktaattoria ja muita kiinniotettuja avainasemassa olevia henkilöitä, jotta heidät saadaan kertomaan, missä ovat valtion tilit, kassat ja rahanlähteet. Osan tiedoista hän on jo saanut vanhoilta valtakoalition jäseniltä. Uudella diktaattorilla on kiire päästä maksamaan omalle valtakoalitiolleen ja sotilailleen niin paljon, että he pysyvät lojaalina ja uskollisena hänelle. Vastavallankumous tapahtuu usein diktaattorin uran alussa. Diktaattorien on pidettävä valtakoalitio mahdollisimman pienenä, jotta sen jäsenille voidaan maksaa valtion tuotoista suuria summia ja antaa suuria etuja. Laaja koalitio jakaisi rahan, vallan ja edut niin moniin ja pieniin osiin, että se ei pystyisi pitämään valtakoalitiota koossa ja sen jäseniä uskollisina diktaattorille.

Uuden diktaattorin maa on diktaattoreille suotuisa, koska se on luonnonvaroiltaan rikas; siellä on paljon hyödyntämättömiä öljy- ja mineraalivaroja. Diktaattori saa siten lyhyen ajan kuluessa riittävästi rahaa ja jaettavia etuja kontrolloimalla luonnonvarojen hyödyntämistä. Hänen ei tarvitse vapauttaa kansan taloudellista ja poliittista toimintaa, jotta se tuottaisi riittävästi rahaa valtakoalitiolle verojen, tullien ja maksujen muodossa. Kansan taloudellisen ja poliittisen toiminnan vapauttaminen on riski diktaattorille, koska kansalaiset voivat kommunikoida ja järjestäytyä niin paljon keskenään, että he voivat muodostaa diktaattoria uhkaavia poliittis-taloudellisia liikkeitä. Luonnonvaroiltaan rikkaassa maassa diktaattori voi tukahduttaa kansalaisten taloudellista toimintaa, kommunikointia ja järjestäymistä maksimaalisen paljon, jos siihen on tarvetta. Diktaattori ei tarvitse juuri ollenkaan kansaa ja diktaattorin ei tarvitse välittää kansasta. Vaikka paljon kansalaisia kuolisi diktaattorin poliittisten ja taloudellisten toimien seurauksena, diktaattori saa silti runsaasti rahaa luonnonvaroista. Luonnonvaroiltaan rikkaassa maassa diktaattori voi pitää kansan niin kouluttamattomana, kurjana, köyhänä, tietämättömänä ja järjestäytymättömänä, että sillä ei ole kykyä vastustaa diktaattorin valtaa.

Järkevän diktaattorin on aina ensin maksettava koalitiolle ennenkuin hän maksaa itselleen. Diktaattorin valtaa uhkaa toisaalta ahneus, jolloin diktaattori ottaa liikaa koalitiolle kuuluvia rahoja itselleen ja toisaalta se, että hän maksaa liikaa koalition jäsenille, jolloin hänellä ei ole riittävästi rahaa muita valtakoalition jäseniä selvästi korkeamman taloudellisen aseman varmistamiseksi. Diktaattorin on maksettava valtakoalition jäsenille paljon mm. sen takia, että he tarvittaessa tukahduttavat väkivaltaisesti diktaattorin valtaa uhkaavat poliittiset liikkeet. Toisaalta diktaattorin on pyrittävä maksamaan valtakoalition jäsenille se minini, jolla he pysyvät uskollisina diktaattorille, tekevät kaiken tarvittavan ja eivät ole alttiina vallasta kilpailevien liikkeiden houkutuksille. Jos diktaattori on valistunut ja aikoo tehdä jotain kansan hyväksi, hänen on tehtävä se omilla rahoillaan, hän ei voi ottaa varoja siihen valtakoalition rahoista. Koska diktatuurisessa systeemissä ei useimmiten ole riittävää palautemekanismia systeemin toiminnasta, diktaattorin on vaikeaa tietää minkälaiset projektit ovat hyödyllisiä tai haitallisia. Siten diktaattorit tekevät usein pöyhkeileviä, mahtipontisia ja diktaattorin kunniaa ja valtaa korostavia projekteja, joista on käytettyihin rahamääriin nähden suhteellisen vähän hyötyä kansalaisille, ja ehkä suurta haittaa. Suurimmat, julmimmat ja yksinvaltaisimmatkin diktaattorit ovat riippuvaisia valtakoalitioistaan, joten diktaattorit pyrkivät siten aina edistämään ensisijaisesti valtakoalitionsa hyvinvointia ja etuja.

Uuden diktaattorin täytyy suorittaa puhdistuksia valtakoalitiossaan. Diktaattori teki vallankumouksen yhdessä kunnianhimoisimpien, rohkeimpien ja röyhkeimpien kansalaisten kanssa. He tekevät  todennäköisimmin myös vastavallankumouksen. Siksi diktaattori teloittaa, karkottaa maasta ja heittää vankilaan monia valtakoalition jäseniä, myös hyviä ystäviään ja ehkä joitakin sukulaisiaankin. Hän korvaa heitä mahdollisimman uskollisilla ja lojaaleilla, kunnianhimottomilla ja valtaan sopimattomilla henkilöillä. Eunukit olisivat ihanteellisia diktaattorin palvelijoita, koska miehet joilta puuttuvat kivekset ovat paljon kunnianhimottomampia kuin normaalit miehet. Diktaattorit käyttivätkin vanhoina aikoina paljon eunukkeja valtakoalitioiden jäseninä. Nykyisin diktaattorit valitsevat valtakoalitioonsa usein kyvyiltään tehtäviinsä sopimattomia, epäpäteviä, ja monin tavoin diktaattorin alapuolella olevia henkilöitä. He ovat riippuvaisia diktaattorin kyvyistä; he ovat poliittisesti ja taloudellisesti riippuvaisia diktaattorin vallasta; heidän on taustansa vuoksi vaikeaa tai lähes mahdoton nousta valtaan (esim. muslimidiktaattori valitsee muslimimaassa kristityn pääministeriksi, kakkosmieheksi, koska kristityn on vaikeaa tai lähes mahdotonta nousta valtaan muslimimaassa); heillä ei ole vakiintuneita vaikutusvaltaisia suhteita muihin henkilöihin kuin diktaattoriin; he ovat diktaattorin sukulaisia tai luotettuja diktaattorin etnisen ja/tai uskonnollisen ryhmän jäseniä; he ovat tunnetusti kunnianhimottomia ja siten diktaattorille harmittomia; jne.

Diktaattorin kannalta hänen maansa kansalaiset jakautuvat ehdottoman tärkeisiin (valtakoalition jäsenet), vaikutusvaltaisiin (henkilöihin, jotka täytyy ottaa huomioon, mutta jotka ovat merkityksettömämpia kuin valtakoalition jäsenet, esim. keskitason upseerit, rivisotilaat kollektiivisesti ja suuret valtakoalition ulkopuoliset taloudelliset toimijat) ja merkityksettömiin (suurin osa kansasta, joita diktaattori voi kohdella miten haluaa). Diktaattorin on tehtävä valtakoalition jäsenille selväksi, että he ovat helposti korvattavissa vaikutusvaltaisten tai merkityksettömien joukosta nostettavilla henkilöillä. Valtakoalition jäsenten on siten kilpailtava asemastaan lukemattomien potentiaalisten ehdokkaiden kanssa, jotka diktaattori voi milloin tahansa ja mistä syystä tahansa nostaa valtakoalition jäsenten tilalle. Diktaattorin kannattaa pitää potentiaalisten valtakoalition jäsenten määrä mahdollisimman suurena. Maahanmuutolla diktaattori voi lisätä merkityksettömien kansalaisten määrää valtiossa. Heidän joukostaan diktaattori voi nostaa yhteiskunnan valtarakenteista täysin irrallisia ja vaikutusvallattomia henkilöitä valtakoalitioon. Diktaattorin mielivaltaisuus, oikullisuus ja brutaalius lisää valtakoalition jäseniin kohdistuvaa uhkaa, pakottaa heitä noudattamaan diktaattorin tahtoa, ja lisää siten diktaattorin valtaa.

Yllättävää kyllä, diktaattori käyttää vain suhteellisen vähän rahaa sotilaisiin, poliiseihin ja hallinnollisiin virkamiehiin lukuunottamatta arvoasteikossa ylimpiä henkilöitä, vaikka sotilaiden ja poliisien täytyy pitää kansa kurissa ja tukahduttaa kaikki diktaattorin valtaa uhkaava toiminta, ja hallinnollisten virkamiesten täytyy pitää yllä diktaattorin hallinnollista systeemiä, johon kuuluu mm. verojen ja tullien kerääminen, kansalaisia koskevien rekisterien ylläpito ja monenlaisten muiden byrokratioiden toimintojen ylläpitäminen. Tämä pakottaa sotilaat, poliisit ja virkamiehet hankkimaan suuren osan elannostaan korruptiolla. Tästä on diktaattorille monenlaisia hyötyjä. Se säästää diktaattorin varoja, jotka hän voi käyttää valtakoalitionsa rahoittamiseen ja antaa itsellensä. Samalla diktaattori säätää korruption ankarasti kielletyksi. Kun kaikki virkamiehet (mukaanlukien poliisit ja sotilaat) joutuvat hankkimaan suuren osan tuloistaan diktaattorin hiljaisella suostumuksella korruptiolla, diktaattori voi milloin tahansa asettaa kenet tahansa virkamiehen syytteeseen korruptiosta, jos he tekevät jotain mitä diktaattori ei halua, jotain joka uhkaa tai vahingoittaa diktaattoria. Virkamiehet ovat siten korruption takia jatkuvasti diktaattorin mielivallan alaisia. Jos ulkomaat painostavat diktaattoria kitkemään korruptiota, diktaattori säätää mielellään kovempia rangaistuksia korruptiosta. Se ei vähennä korruptiota, joka on diktaattorin systeemin olennainen osa, mutta lisää diktaattorin valtaa virkamiehiinsä. Kun virkamiehet joutuvat hankkimaan suuren osan tuloistaan korruptiolla, he joutuvat toimimaan kansalaisten kannalta epäoikeudenmukaisella, sortavalla, valheellisella, haitallisella ja mielivaltaisella tavalla. Esimerkiksi poliisit antavat autoilijalle sakkoja sellaisesta "liikennerikkomuksesta", jonka sekä poliisit, että autoilija tietävät olevan valhetta; virkamiehet hidastelevat tahallisesti kansalaisen asian käsittelyä niin kauan kunnes asiakkaan on pakko maksaa virkamiesten haluama summa; sotilaat takavarikoivat tullitarkastusten yhteydessä mielivaltaisen suuria ja lainvastaisia tulleja; jne. Tämä herättää kansalaisissa vihaa ja suuttumusta, opettaa virkamiehet kohtelemaan kansalaisia huonosti, hyväksikäyttävästi ja alempiarvoisina, ja tulehduttaa siten virkamiesten ja kansalaisten välit. Tämän vastakkainasettelun seurauksena virkamiesten ja kansalaisten välille ei synny liittoja, jotka uhkaisivat diktaattorin valtaa. Virkamiehet oppivat ja tottuvat kohtelemaan kansalaisia huonosti osana normaalia jokapäiväistä toimintaansa, jolloin he ovat valmiimpia kohtelemaan kansalaisia huonosti myös silloin kun diktaattori käskee heitä kohdistamaan kansalaisiin haitallisia, tukahduttavia tai tuhoisia toimenpiteitä. Suurimmat lahjukset ja korruptiorahat on varattu diktaattorille ja valtakoalition jäsenille.

Diktaattorit pitävät myös ulkomaisten lainojen ja kehitysavun varassa elämisestä, koska myös niillä rahoilla voi ostaa valtakoalition lojaaliuden, ainakin lyhyellä tähtäimellä. Tätä voivat täydentää erilaiset satunnaiset katastrofiavut, ruoka-avut, hätä-avut jne. Diktaattorit usein takavarikoivat ne ja myyvät ne mustassa pörssissä hyvään hintaan tai vaativat niistä korkeita tulleja tai maksuja. Sillä, että avustukset eivät päädy niitä tarvitseville, ei ole diktaattorille mitään merkitystä. Luonnonkatastrofit ovat usein diktaattoreille uhka, koska silloin suuri määrä tilanteeseensa tyytymättömiä ihmisiä kerääntyy yhteen avustusleireille tai muille avun lähteille. He voivat nopeasti järjestäytyä ja muodostaa poliittisia liikkeitä, vastavoimia diktaattoreille. Diktaattorit pyrkivät siten usein hajottamaan yhteen kertyneet ihmiset ja lähettämään heidät kotiseuduilleen, jotka luonnonkatastrofi on tuhonnut. Diktaattorit takavarikoivat erilaisia hätäavustuksia ja ohjaavat ne muualle kuin sinne minne ne on tarkoitettu myös sen takia, että tyytymättömät ja poliittisesti epävakaat kansalaiset kuolevat nälkään ja tauteihin. Kun diktaattorit ovat lopulta eläneet yli varojensa ja maksukykynsä, he hyötyvät vielä länsimaiden antamista lainojen anteeksiannoista. Ne mahdollistavat diktaattorien vallan jatkumisen. Diktaattorit eivät muuta systeemiään parempaan muuta kuin pakon edessä, erityisesti silloin kun varat ovat loppu.

Diktaattorit ovat monin tavoin  hyödyllisiä ja edullisia demokratioille. Länsimaisilla demokratioilla on monenlaisia ulkopoliittisia tavoitteita. Tavoitteidensa saavuttamiseksi demokratiat joutuvat maksamaan erilaisia avustuksia ulkomaille, ja tukemaan niitä monin tavoin. Kun diktaattorin valtakoalitio on pieni, avustuksista ja tuista tulee suuria / jokainen valtakoalition jäsen. Vaikka demokraattiselle maalle annettaisiin suurempi summa, se jakautuu niin monelle ihmiselle, todennäköisesti miljoonille, että siitä tulee lukuisia kertoja pienempi summa / demokratian valtakoalition jäsen. Luvut voivat olla esim. keskimäärin 50 euroa / demokraattisen valtakoalition jäsen / vuosi, ja 1000 000 euroa / diktatuurin valtakoalition jäsen / vuosi. Diktaattori saa monta kertaa enemmän, 10 000 000 / vuosi. Vaikka demokratian johtajat saavat selvästi enemmän kuin 50 euroa, summa jää paljon pienemmäksi kuin 1000 000 euroa. Diktatuurin valtakoalition jäsenet ovat niillä hinnoilla valmiita tekemään paljon radikaalimpia muutoksia maansa politiikkaan kuin demokraattiset valtakoalitiot, myös sellaisia jotka voivat olla haitallisia diktatuurin kansalaisille, ja jyrkästi kansan mielipiteiden, näkemysten, arvojen, tavoitteiden ja toiveiden vastaisia. Tämän takia juhlapuheissa länsimaiset demokratiat puhuvat mielellään demokratian levittämisestä maailmaan, mutta käytännön politiikallaan ne suosivat usein diktaattoreja ja diktatuureja. Kun länsimaat asettavat diktatuureille apuun liittyviä tavoitteita tai velvotteita, kuten nälän poistamista, terrorismin kitkemistä, yhteiskunnallisia kehityksellisiä tavoitteita jne., ne varmistavat, että diktatuurien ongelmista tulee pysyviä, koska diktaattorit ja heidän valtakoalitionsa saavat niistä paljon rahaa. Jos länsimaiset demokratiat vaativat diktatuurilta esim. jonkin terroristijärjestön 1. johtajan ja 2. johtajan kiinniottamista, diktatuuri ottaa kiinni 4. ja 5. arvoasteikossa olevat terroristijärjestön jäsenet ja pyytää ensi vuodeksi vielä suurempia summia terrorisminvastaiseen toimintaan, jotta, niin diktatuuri antaa ymmärtää, 1. ja 2. johtajat saataisiin kiinni. Tämä jatkuu vuodesta toiseen diktatuurin muutellessa markkinointia, lupauksiaan ja toimintaansa niin kauan kuin länsimaat ovat valmiita maksamaan tavoitteistaan. Kulissien takana diktatuuri voi jopa rahoittaa, auttaa ja tukea terroristijärjestöä, jotta se pysyy elinvoimaisena uhkana länsimaille tai ainakin länsimaisten ihmisten mielissä uhkana, ja siten riittävänä syynä länsimaiden taloudelliselle tuelle.

Diktatuurien infrastruktuuri on usein huono, ja riittää minimissään kattamaan diktatuurin talouden tarpeet. Esim. jos tiestö on liian hyvä, se helpottaa diktaattorin kannalta ongelmallista ihmisten kokoontumista yhteisiin tilaisuuksiin ja mahdollisten vallankumouksellisten pääsyä diktaattorin kimppuun. Lisäksi jokainen infrastruktuuriin käytetty ylimääräinen rahasumma on pois valtakoalitiolta. Jos diktatuureja verrataan kansantuotteeltaan / henkilö samantasoisiin demokratioihin tai otetaan kansantuotteen erot huomioon, diktatuureissa on keskimäärin vähäisempi koulutus; vähemmän ja huonompilaatuisempia sairaalapalveluja kansalaisille; suurempi lapsikuolleisuus; suoremmat tiet pääkaupungista lentokentälle (vähäisempi omaisuuden suoja esim. julkisen vallan takavarikoidessa kansalaisten maa- ja kiinteistöomaisuutta); enemmän toimenpiteitä / tapaus vaativa byrokratia; pienempi osuus puhdasta juomavettä saavia henkilöitä; vähemmän kommunikointimahdollisuuksia; vähemmän tiedotusvälineitä; jne. Diktatuurien poliittiset johtajat ovat moninkertaisesti rikkaampia kuin demokratioiden poliittiset johtajat. Monet diktaattorit ovat miljardöörejä.

Diktatuurit aloittavat suhteellisen helposti ja usein sotia. Diktatuurit aloittavat sotia suhteellisen vähäisellä suunnittelulla. Diktaattorin tavoitteena on useimmiten ryöstää vihollisen resursseja ja kaapata itselleen alueita ja luonnonvaroja. Demokratioiden sodankäynti on suhteellisen tarkasti ennalta harkittua ja suunniteltua (suunnitelmat ja päätökset voivat silti toki olla huonoja). Demokratioiden sodankäynnin tavoitteena on nykyisin useimmiten vihollisen pakottaminen toimimaan liberaalien kansainvälisten sääntöjen mukaisesti ja/tai pakottaminen tulemaan osaksi liberaalia globaalia systeemiä. Diktatuurit ovat suhteellisen huonoja sodankäyjiä ja ne luovuttavat tai antautuvat helposti tilanteen muututtua epäedulliseksi. Diktaattorit ovat opportunistisia sodankäyjiä. Diktaattorit käyttävät suhteellisen vähän varoja aseistukseen, sotilaiden suojaukseen, huoltoon ja sotatoimiin, koska ne rahat olisivat pois valtakoalitiolta ja diktaattorilta itseltään. Diktaattorit uhraavat sotilaitaan suhteellisen välinpitämättömästi. Esim. kun erään diktaattorin motorisoitu kolonna uhkasi jäädä vihollisen haltuun vuoren solan sumpussa, diktaattori määräsi omat lentokoneensa pommittamaan ajoneuvot hajalle, vaikka diktaattorin omat sotilaat olivat vielä ajoneuvojen sisällä. Demokratiat ovat melko sitkeitä sodankäyjiä. Demokratiat panostavat suhteellisen paljon aseistukseen, sotilaiden suojaukseen, huoltoon ja sotatoimiin. Demokratioiden johtajat ovat vastuuvelvollisia äänestäjille ja kansalaisille kuolleista sotilaista, joten demokratiat pyrkivät useimmiten minimoimaan kaatuneiden omien sotilaiden määrän.

Diktatuurit käyttävät usein näennäistä demokratiaa kulissina. Diktaattorin virkamiehet voivat väärentää monin tavoin diktaattorin valtakoalition saamia ääniä. Virkamiehet voivat rajoittaa opposition pääsyä tiedotusvälineisiin. Virkamiehet voivat hajottaa oppositiopuolueiden toimintaa tukemalla monia oppositiopuolueita (tällöin ne sirpaloituvat niin, että valtapuolueelle voi riittää jopa 10% kannatus vaalivoittoon). Valtakoalitio voi kohdistaa tuet ja palvelut erityisesti niihin osavaltioihin tai kuntiin joissa vaalitulos on tiukka. Valtakoalitio voi nimittää suuren osan parlamenttipaikoista erilaisilla kiintiöillä; naiskiintiöillä, etnisillä kiintiöillä, uskonnollisilla kiintiöillä, vähemmistökiintiöillä jne. Tällöin suuri osa parlamenttipaikoista jaetaan vaalien ulkopuolella. Kiintiöillä valitut ovat valtakoalitiosta riippuvaisia. Valtakoalitio voi vaihtaa kenet tahansa kiintiöillä valitun kansanedustajan milloin tahansa toiseen lojaalimpaan tai sopivampaan kiintiökansanedustajaan, ja lisäksi kiintiöillä valitut ovat kiitollisuudenvelassa valtakoalitiolle asemastaan ja palkastaan. Poliisi voi rajoittaa opposition kokoontumisia ja kommunikointimahdollisuuksia. Diktatuuri voi asettaa rajoittavia ehtoja opposition kannattajien vaalikelpoisuudelle. Poliisi voi rajoittaa opposition kannattajien pääsyä vaalipaikoille. Diktatuuri voi käyttää julkista äänestystä, jolloin virkamiehet tietävät miten kukin kansalainen äänestää, ja siten he voivat voi kohdentaa rangaistuksia ja haittoja oppositiota äänestäneille, ja palkintoja ja etuja valtakoalitiota äänestäneille. Virkamiehet voivat lahjoa vaikutusvaltaisia miehiä kohdentamaan äänet suurena blokkina valtakoalitiolle, ja tätä voidaan tehostaa kilpailuttamalla alueita diktatuurin antamista eduista. Suurimman prosenttimääräisen kannatuksen valtakoalitiolle antaneet alueet saavat eniten etuja ja palveluja, ja vähiten antaneet alueet vähiten, jne. Tällöin äänestäjillä on insentiivi myös salaisessa äänestyksessä tukea vaikutusvaltaisen miehen kantaa / valtakoalitiota, jotta etuja ja palveluja ei menetetä. Jne.

Jos diktaattorin on pakko saada rahaa itselleen ja valtakoalitiolle kansalaisten aktiivisesta ja menestyksellisestä taloudellisesta toiminnasta, diktaattorin on annettava kansalaisille taloudellisia ja poliittisia vapauksia; lisättävä kansalaisten taloudellisia insentiivejä; luotava laaja-alainen infrastruktuuri markkinoiden tehokkaalle toiminnalle; järjestettävä kattava ylempiin asteisiin ulottuva koulutus kansalaisille; pidettävä huolta kansalaisten työkyvystä julkisella sairaanhoidolla tai muulla tavoin toimivalla sairaanhoitojärjestelmällä; luotava oikeusjärjestelmä, joka pitää yllä omaisuuden suojaa ja oikeudenmukaisia tuomioita esim. kiista-asioissa; vähennettävä omaa mielivaltaansa; sallittava valtakoalitiosta riippumatonta tiedonvälitystä; luotava eläke- ja vanhustenhoitojärjestelmä, joka luo turvallisuutta työntekijöille, ja vähentää työntekijöiden työn ulkopuolisia velvollisuuksia; jne. Tällöin diktatuurista voi kehittyä kansalaisten kannalta suhteellisen hyvä ja toimiva systeemi.

Diktaattorille on usein hyötyä häikäilemättömyydestä ja paatuneisuudesta, mutta toisaalta myös diktatuurinen järjestelmä monin tavoin ohjaa diktaattoria toimimaan tietyllä diktaattoreille tyypillisellä tavalla. Toisenlaisessa poliittisessa järjestelmässä diktaattori toimisi poliitikkona todennäköisesti toisin, vähemmän haitallisesti ja enemmän hyödyllisesti.

Yritykset (osakeyhtiöt) ovat samantyyppisiä pienen valtakoalition organisaatioita kuin diktatuurit ja siksi ne muistuttavat toiminnaltaan diktatuureja. Toimitusjohtaja, hallituksen jäsenet ja jossain määrin suuret osakkeenomistajat muodostavat valtakoalition, jota toimitusjohtaja suurelta osin johtaa diktaattorina. Pienet osakkeenomistajat ovat merkityksettömiä ja keskenään vaihdettavissa olevia yksiköitä. Tästä syystä toimitusjohtajien ja hallituksen jäsenten palkat, palkkiot ja edut ovat liian suuria suhteessa heidän merkitykseensä ja työpanokseensa ja osakkeiden osingot ja arvonnousut usein paljon pienempiä kuin ne voisivat olla. Toimitusjohtajan täytyy hallita valtakoalitiota sen jäseniä vaihtamalla; valtakoalitiota pienentämällä; valitsemalla uskollisia henkilöitä hallituksen jäseniksi, hallituksen jäseniä palkitsemalla jne. Toimitusjohtajan täytyy pitää valtakoalitio tyytyväisenä, jolloin toimitusjohtaja voi hallituksen kanssa järjestellä asioita niin, että hän saa itselleen suhteettoman suurta palkkaa ja liikaa etuja. Tavalliset osakkeenomistajat eivät pysty organisoimaan yhteistä toimintaa tarpeeksi tehokkaasti, eikä heillä ole siihen useimmiten riittävästi insentiiviä. Osakkeiden osingot ja arvon kehitys ovat toimitusjohtajalle ja valtakoalitiolle usein vain vähämerkityksellisiä sivuseikkoja. Toimitusjohtaja pystyy helposti estämään tavallisten osakkeenomistajien vaikutuksen esim. järjestämällä osakkaiden kokouksen vaikeapääsyiseen ja etäiseen paikkaan, jolloin hyvin pieni osa pienomistajista pääsee saapumaan paikalle. Suuret osakkeenomistajat voivat olla vaikeammin ohjailtavissa, koska he voivat potentiaalisesti saada osakkeistaan niin paljon rahaa, että toimitusjohtajan järjestämät hallituksen paikatkaan tms. eivät riitä lahjomaan heitä vaikenemaan osakkeiden huonosta tuloksesta.

Demokratiat eroavat diktatuureista pohjimmiltaan vain siinä että niiden valtakoalitiot ovat suurempia, monikerroksisempia, säännönmukaisemmin muokkautuvia ja monimutkaisempia kuin diktatuureissa. Demokratian johtajat pyrkivät säilyttämään asemansa ja vahvistamaan asemaansa suunnilleen samoilla periaatteilla kuin diktatuurien johtajat, mutta pehmeämmin keinoin. Demokratiaa hallitsee ylärakenteena suurpankkiirien diktatuureja muistuttavat valtakoalitiot. Se, että diktatuurit ovat usein huonoja järjestelmiä, ei tarkoita että nykyisenkaltainen keskitetetyn vallan demokratia olisi ideaali ja tavoiteltava järjestelmä. Hajautetun vallan verkostoituneet järjestelmät ovat potentiaalisia vaihtoehtoja nykyiselle demokratialle.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto