Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

perjantai 30. marraskuuta 2012

Nicolás Gómez Dávilan traditionalistisia aforismeja

Filosofia ei ole ongelmien ratkaisemista, vaan elämistä niiden kanssa tietyllä tasolla.

Aito ongelma ei vaadi, että me ratkaisemme sen, vaan että pyrimme elämään sen kanssa.

Metafyysiset ongelmat eivät kiusaa ihmistä sen takia, että hän ratkaisisi ne, vaan sen takia, että hän eläisi niiden parissa.

Henkilökohtaisella joukolla oikeita ratkaisuja ei ole systeemin kaltaista yhdenmukaisuutta, vaan sinfonian kaltainen yhdenmukaisuus.

Mies joka väittää että ratkaisu, jonka hän ottaa käyttöön on saavutettu neutraalilla tavalla, on ärsyttävä; hän on mies, joka ei ota vastuuta teoistaan.

Ehdota ratkaisuja? Niinkuin maailma ei olisi hukkumassa ratkaisuihin!

Moderni ihminen lohduttaa itseään ajattelemalla, että kaikelle on ratkaisu. Aivan kuin ei olisi olemassa pahaenteisia ratkaisuja!

Ihmisten ongelmat eivät ole tarkasti määriteltävissä, eivätkä läheskään ratkaistavissa. Se, joka odottaa kristinuskon ratkaisevan ne, on lakannut olemasta kristitty.

Kristitty ei teeskentele, että kristinuskon esittämät ongelmat on ratkaistu; sen sijaan hän kohoaa ongelmien yläpuolelle.

Kristinusko ei ratkaise ongelmia; se vain velvoittaa meitä elämään niiden kanssa korkeammalla tasolla. Ne, jotka väittävät, että kristinusko ratkaisee ongelmat kietovat kristinuskon jokaisen ratkaisun ironiaan.

Moderni papisto julistaa, että kristinusko pyrkii ratkaisemaan maallisia ongelmia - ja sekoittavat sen siten utopiaan.

Kristinusko ei opeta, että ongelma on ratkaistu, vaan että rukoukseen on vastattu.

Se, että kristinusko ei ehkä ratkaise yhteiskunnallisia ongelmia ei ole syy luopua kristinuskosta, paitsi niille, jotka unohtavat, että se ei koskaan luvannut ratkaista niitä.

Usko Jumalaan ei ratkaise ongelmia, vaan tekee ne naurettaviksi. Kristityn mielentyyneys ei välttämättä tarkoita tietoa, vaan luottamuksen täyteyttä.

Ratkaisut, jotka ihminen keksii osoittautuvat aina vähemmän kiinnostaviksi kuin ongelmat. Ainoat kiinnostavat ratkaisut ovat ne, jotka Jumala pitää itsellään.

Filosofia on taito, jolla valaistaan ongelmien muotoilua. Ongelmien ratkaisu ei ole vakavasti otettavien intellektuellien työtä.

Muotivirtaukset omaksuvat niitä filosofioita, jotka huolellisesti välttävät ongelmia.

Tämän päivän ongelmien muotoilu traditionaalisella sanastolla riistää ongelmilta niiden harhaluulot.

Filosofian ratkaisut ovat uusien ongelmien valekaapuja.

Me ratkaisemme joitakin ongelmia osoittamalla, että niitä ei ole olemassa, joten meidän ei tarvitse ratkaista niitä.

Korkeasti oppinut ihminen ei ole se, joka kävelee ympäriinsä täynnä vastauksia, vaan se, joka kykenee esittämään kysymyksiä.

Mies, joka ei väitä, että hänellä on yleislääke kaikkeen, ei ole velvoitettu vastaamaan kysymyksiin, joihin hänellä ei ole vastauksia.

Älykkyys kiirehtii vastaamaan ongelmiin, joita elämä ei ole vielä nostanut esille. Viisaus on taito pysäyttää se.

Kun uusia ongelmia syntyy ratkaistuista ongelmista, viisaus ei ole uusien ongelmien jatkuvaa ratkaisua, vaan ongelmien kesyttämistä.

Lukemattomia ongelmia nousee metodeista, joilla yritämme ratkaista niitä.

Älykkyys ei ole ratkaisujen keksimistä, vaan sitä, että ei menetä näköyhteyttä ongelmiin.

Traditionalistina oleminen ei ole uskomista tiettyihin ratkaisuihin, vaan sitä, että aistii ja ymmärtää tarkasti ongelmien monimutkaisuuden.

Vakaumuksellisin traditionalisti on katuva vallankumouksellinen, eli: mies joka on tuntenut ongelmien todellisuuden ja huomannut ratkaisujen virheellisyyden.

Traditionalistina oleminen on sen ymmärtämistä, että ihminen on ongelma, jolle ei ole olemassa ihmisten ratkaisua.

Monien vuosien jälkeen huomaamme usein, että harkituista ratkaisuista tulee sietämättömämpiä kuin alkuperäisistä ongelmista.

Ratkaisut, jotka puhaltavat nykyihmiset täyteen ylpeyttä, näyttävät muutaman vuoden sisällä käsittämättömän typeriltä.

Typerys julistaa, että me kiistämme ongelman, kun osoitamme vääräksi hänen suosikkiratkaisunsa.

Ihminen tarvitsee vähemmän ratkaisuja ongelmiinsa kuin sitä, että hän uskoo niiden olevan ratkaistuja.

Ei ole koskaan mahdollista ratkaista ongelmaa hyvin, mutta on aina mahdollista ratkaista ongelma huonosti.

Yhteiskunnallisia ongelmia ei voi ratkaista. Mutta voimme parantaa tilannetta estämällä pyrkimystämme lieventää yhtä pahentamalla kaikkia.

Ihmiset pitävät aina parempana helpottavaa lääkettä, joka pahentaa sairautta kuin lääkettä, joka parantaa.

Kurjuus syntyy vähemmän ongelmista kuin niistä ratkaisuista, jotka näyttävät olevan sopivia ratkaisemaan ne.

Politiikka ei ole taitoa saada aikaan parhaat ratkaisut, vaan taitoa estää huonoimmat.

Mies aikuistuu kun hän lakkaa uskomasta, että politiikka voi ratkaista hänen ongelmansa.

Kaikki poliittiset ratkaisut ontuvat, mutta jotkut niistä ontuvat uljaasti.

Jokaisessa moraalisessa ja yhteiskunnallisessa ongelmassa on vaikeata se, että sopivassa ratkaisussa ei ole kysymys kaikki tai ei mitään -tilanteesta, vaan enemmän tai vähemmän -tilanteesta.

Silloinkin kun vallankumous on oikeassa, se ei ratkaise mitään.

Vallankumoukset eivät ratkaise muita ongelmia kuin niiden johtajien taloudelliset ongelmat.

Ei-taloudelliset ongelmat eivät näytä olevan tärkeitä nykyajan vakavamieliselle kansalaiselle.

Kun huomaamme, että ihmiset eivät pysty laskemaan toimiensa seurauksia, poliittiset ongelmat eivät menetä tärkeyttään, vaan ratkaisut menettävät kiinnostavuutensa.

Mies on älykäs, jos se mikä näyttää helpolta kaikille muille näyttää hänestä vaikealta. Poliitikkojen ehdottamat rohkeat ratkaisut lisääntyvät yhtä aikaa kuuntelijoiden tyhmyyden kanssa.

Yhteiskunnalliset ongelmat ovat turvapaikka niille, jotka pakenevat omia ongelmiaan.

"Ratkaisut" ovat tyhmyyden ideologia.

Ratkaisut ovat hetkellistä tajuttomuutta suhteessa ongelmaan.

Ihmiset sulkevat silmänsä todellisilta ongelmilta samalla tavalla kuin kommentaattori ennen tekstissä olevia vaikeita kohtia.

Ratkaisu, joka ei ole valmis nauramaan itselleen, tylsistää tai tekee hulluksi.

Pintapuolisuus koostuu pohjimmiltaan vihasta elämän ristiriitaisuuksia kohtaan.

Joka päivä odotan vähemmän ja vähemmän tapaavani jonkun, joka ei haudo mielessään varmuutta siitä, että hän tietää miten maailman ongelmat ratkaistaan.

Vakavat ongelmat eivät koskaan pelota typerystä. Ne ihmiset, jotka yhteiskunnan kvalitatiivinen rappeutuminen saa rauhattomiksi, saavat typeryksen nauramaan.

Epäuskon aikakausina uskonnolliset ongelmat eivät vaikuta niinkään absurdeilta, vaan näyttää siltä, että ne eivät ole ongelmia laisinkaan.

Ongelmat jakautuvat samalla tavalla kuin luokkarajat. On jaloja ongelmia, on karkeita ongelmia ja lukemattomia keskitason ongelmia.

Ratkaisujen löytämisen mahdottomuus opettaa meille sen, että meidän tulisi omistautua ongelmien jalostamiselle ja ylevöittämiselle.

Meidät pelastaa turmelevilta ongelmilta ongelmat, jotka ahdistavat meitä.

Tietous ratkaisee ainoastaan alemman tason ongelmia, mutta oppiminen suojelee tylsistymistä vastaan.

Nykyajan ihminen ei ole löytänyt vastauksia eilisen ongelmiin, hän vain uskoo, että hän on löytänyt ne.

Moderni mieli on halvaantunut uskomalla, että ongelmia on saatu ratkaistua.

Usko ongelmien fundamentaaliseen ratkaistavuuteen on modernin maailman erikoinen luonteenpiirre. Että kaikki konfliktit periaatteiden välillä ovat yksinkertaisesti vain kaksiselitteisiä, että jokaiseen päänsärkyyn on asperiini.

Sen jälkeen kun ihmiset ovat ratkaisseet ongelman, he kuvittelevat että he löytävät vastaavista ratkaisuista avaimen kaikkien ongelmien ratkaisuun. Jokainen aito ratkaisu vetää perässään junalastillisen irvokkaita ratkaisuja.

Amerikkalainen ei ole sietämätön sen takia, että hän uskoo olevansa henkilökohtaisesti tärkeä, vaan sen takia, että hänellä on amerikkalaisuutensa johdosta ratkaisu kaikkiin ongelmiin.

Ongelmat eivät tule ratkaistuiksi, ne vain menevät pois muodista.

Todellisilla ongelmilla ei ole ratkaisua vaan historia.

Ei ole yhtäkään ongelmaa, joka voidaan ymmärtää sen historiallisen kontekstin ulkopuolella, eikä sellaista, joka voidaan kokonaan redusoida historialliseen kontekstiin.

Sen määrittelemisellä mitkä ovat syitä ja mitkä seurauksia on taipumus olla historian ratkaisematon ongelma.

Historioitsijalla on taipumus unohtaa, että jokaisena aikakautena ihmisillä on vain ne ongelmat, joita he uskovat itsellään olevan.

Negatiivinen kritiikki saa joskus aikaan niitä sielun kääntymisiä, jotka merkittävästi muuttavat ongelmia. Rakentava kritiikki vain moninkertaistaa katastrofeja.

Alaston keho ratkaisee kaikki maailmankaikkeuden ongelmat.

Seksuaalinen tukahduttaminen ja seksuaalinen vapautuminen eivät ole ongelmia. Seksi on ongelma.

Riippumatta siitä mitä nykyään opetetaan, helposti saatava seksi ei ratkaise kaikkia ongelmia.

Järjestys on harhaa, mutta epäjärjestys ei ole ratkaisu.

**********

Marxistit määrittelevät porvariston taloudellisilla termeillä salatakseen muilta sen, että he kuuluvat porvaristoon.

Proletariaatti halveksii porvaristoa vain sen takia, että he eivät pysty taloudellisesti imitoimaan sitä.

Henkilöä kutsutaan kommunistiksi, jos hän taistelee sen puolesta, että valtio takaa hänelle porvarillisen elämäntavan ja toimeentulon.

Proletariaatti ilmestyy silloin kun ihmisistä tulee luokka, joka omaksuu porvarilliset arvot ilman, että heillä on porvarillista omaisuutta.

Luokkatietoinen proletariaatti tarkoittaa marxilaisessa sanastossa ihmisiä, jotka on käännytetty porvarillisiin ihanteisiin.

Proletariaatti gravitoituu porvarillista elämää kohti samalla tavalla kuin kappaleet gravitoituvat maapallon keskusta kohti.

Marxismi lepää vasta sitten kun se on saanut käännytettyä maanviljelijät ja työläiset pikkuporvarillisiksi toimistovirkailijoiksi.

Intellektuellille joka on suuttunut proletariaatin porvarillistumisesta ei koskaan tule mieleen luopua niistä proletariaatin nauttimista asioista, jotka kauhistuttavat intellektuellia ja ovat hänelle todisteena porvarillistumisesta.

Vasemmistolainen kieltäytyy ymmärtämästä, että porvarillisuuden johtopäätökset ovat vasemmistolaisen ajattelun periaatteita.

Porvarillinen hegemonia kulminoituu kommunistiyhteiskunnan teollistumiseen. Porvarillistuminen ei ole sosiaalinen luokka vaan teollistuneen yhteiskunnan henki.

Militantti kommunisti ennen voittoaan ansaitsee arvostusta. Jälkeenpäin hän ei ole muuta kuin ylirasittunut porvari.

Kolme meidän aikamme henkilötyyppiä inhoavat työkseen porvareita:
intellektuelli - tuo porvariston tyypillinen edustaja
kommunisti - porvarillisten tavoitteiden ja ideaalien uskollinen toteuttaja
liberaali pappi - porvarillisen mielen viimeinen voitto taistelussa kristityn sielua vastaan.

Kommunismi oli ennen vakaumus; tänäpäivänä se on palkkatyö

Ymmärrän kommunismia, joka on protesti, mutta en sitä kommunismia, joka on toivo.

Vasemmisto ei enää uskalla julistaa olevansa toivo, vaan vain enimmillään kohtalo.

Pahe, joka vaivaa oikeistoa on kyynisyys, ja pahe, joka vaivaa vasemmistoa on itsepetos.

Kun ihmiset lopettavat taistelemisen yksityisomaisuuden hallinnasta, he alkavat taistelemaan kollektiivisen omaisuuden nautintaoikeudesta.

Vasemmisto väittää että syyllinen osapuoli konfliktissa ei ole se joka himoitsee toisten omaisuutta, vaan se joka puolustaa omaansa.

Keskiaikaisessa yhteiskunnassa yhteiskunta on valtio; porvarillisessa yhteiskunnassa valtio ja yhteiskunta käyvät vihamielisesti toisiaan vastaan; kommunistisessa yhteiskunnassa valtio on yhteiskunta.

Vasemmiston virhe on pyytää valtiota tekemään se, jonka vain yhteiskunnan pitäisi tehdä.

Sosialismi nousi porvarillisen atomisoitumisen synnyttämästä nostalgiasta traditionaaliseen sosiaaliseen yhtenäisyyteen. Mutta sosialismi ei ymmärtänyt, että sosiaalinen yhtenäisyys ei ole totalitaristista ihmisten tiivistämistä, vaan järjestäytynyt hierarkioiden kokonaisuus.

Terveen yhteiskunnan konfliktit ovat toiminnallisten sektorien välisiä, sairaassa yhteiskunnassa ne ovat taloudellisten kerrostumien välisiä.

Sosiologia on täynnä ongelmia, jotka ovat käsittämättömiä amerikkalaiselle professorille ja marxilaiselle intellektuellille.

Porvarillisuuden kritiikki saa kiitosta kahdelta suunnalta; marxilaisilta, jotka pitävät meitä älykkäinä, koska me vahvistamme hänen ennakkoluulojaan; ja porvareilta, jotka pitävät meitä viisaina, koska he pitävät meitä naapureinaan.

Marxisti kutsuu "luokkatotuudeksi" totuutta, jonka hänen luokkansa estää häntä ymmärtämästä.

Vasemmiston väitteet ovat ajatustenjuoksuja, jotka pysäytetään huolellisesti ennenkuin ne saavuttavat niistä seuraavat johtapäätökset, jotka romuttavat väitteet.

Kommunistin houkutus on henkinen vapaus.

Dialogi kommunistien ja katolilaisten välillä on tullut mahdolliseksi sen jälkeen kun kommunistit alkoivat osoittaa vääräksi Marxia ja katolilaiset alkoivat väärentämään Jeesuksen oppeja.

Jotta hän pystyisi liittoutumaan kommunistin kanssa, vasemmistolainen katolilainen väittää, että marxismi kritisoi vain kristinuskon kompromisseja porvarillisuuden kanssa, kun tosiassa marxismi tuomitsee kristinuskon perustan.

Moderni papisto, yrittäessään lapsellisesti ja turhaan houkutella ihmisiä, antaa sosialistisille ohjelmille tehtävän toteuttaa hyveitä. Silmänkääntötemppu sen takana muodostuu siitä, että yksilöiden eettinen toiminta redusoidaan kollektiivisten organisaatioiden toiminnaksi. Jos hyveiden toteuttaminen ei ole henkilökohtaista ja sisäistä, se ei ole mitään. Moderni papisto toisin sanoen saarnaa, että on olemassa sosiaalinen reformi, jolla voidaan pyyhkiä pois synnit ja syntien seuraukset. Josta voidaan päätellä Jeesuksen kautta pelastumisen olevan merkityksetöntä.

Liberaalin kristityn virhe piilee siinä, että hän uskoo kristinuskon ikivihreän rikkaita kritisoivan puheen olevan sosialististen ohjelmien implisiittistä kannattamista.

Vasemmistolainen katolilainen on oikeassa löytäessään porvaristosta vertauskuvien rikkaan, mutta erehtyy identifioidessaan militantin proletariaatin uuden testamentin köyhiin.

Historian taloudellinen ymmärtäminen on viisauden alku. Mutta se on vain alku.

Verrattuna historiallisten tosiasioiden hienostuneeseen rakenteeseen, marxismin yleistykset ovat koskettavan typeriä.

Vasemmistolaisten tragedia? He diagnosoivat sairauden oikein, mutta pahentavat sitä hoidoillaan.

Porvarillisissa ja kommunistisissa maissa ei hyväksytä nykymaailmasta pakenemista, ja sitä pidetään vammauttavana ja kurjana perversiona. Moderni yhteiskunta häpäisee intellektuaalisen pakolaisen niin, että kukaan ei kuuntele hänen kertomuksiaan matkoistaan. Taide ja historia, miehen mielikuvitus tai hänen traaginen ja jalo kohtalonsa: nämä eivät ole kriteereitä, joita moderni keskinkertaisuus suvaitsee. Nykymaailmasta pakeneminen on ohimenevä visio kumotusta upeudesta ja todennäköisyys
heltymättömälle tämän päivän yhteiskunnan tuomitsemiselle.

Marxistille kapina ei-kommunistisissa yhteiskunnissa on sosiologinen tosiasia ja kommunistisissa yhteiskunnissa vain psykologinen yksityiskohta. Edellisissä hyväksikäytetyt kapinoivat, jälkimmäisissä petturit paljastavat itsensä.

Marxistina oleminen näyttää koostuvan siitä, että sallitaan kommunististen yhteiskuntien välttää marxistinen analyysi ja tulkinta.

Kommunismin kannattaminen on riitti, joka sallii porvarillisen intellektuellin manata ahdistunutta omaatuntoaan ilman, että hänen täytyy luopua porvarillisesta identiteetistään.

Niin suuri on marxistin usko Marxiin, että hän useimmiten pidättäytyy lukemasta Marxin teoksia.

Marx on ainoa marxisti, jota marxismi ei ole mitätöinyt.

On kaksi yhtälailla virheellistä asennetta marxismia kohtaan; ylenkatsoa se mitä marxismi opettaa ja uskoa se mitä se lupaa.

Toisin kuin raamatullinen arkkienkeli, marxilaiset arkkienkelit estävät ihmisiä pakenemasta paratiiseistaan.

Myötäsyntyinen vasemmistolaisuus on sairaus, joka parantuu kommunistisessa ilmastossa.

Kommunistinen yhteiskunta halvaantuu nopeasti vastavuoroisen terrorin takia.

Kiihkeys, jolla marxisti herättää henkiin tulevaisuuden yhteiskuntaa voisi olla liikuttavaa, jos henkiin herättämisen riitit olisivat vähemmän verisiä.

Siellä missä kommunismi voittaa, hiljaisuus laskeutuu samalla lailla kuin ansa joka sulkeutuu.

Marxismi ilmoittaa, että se korvaa ihmisten hallitsemisen omaisuuden hallitsemisella. Valitettavasti marxismi opettaa, että omaisuuden hallitseminen koostuu ihmisten hallitsemisesta.

Kommunisti vihaa kapitalismia Oidipus -kompleksisesti. Traditionalisti vain kammoksuu sitä kuin muukalaista.

Me traditionalistit elämme tulevaisuuden yhteiskunnassa yhtä epämukavasti kuin marxistitkin, mutta marxistit katsovat sitä tyrmistyneen isän silmin, kun me katsomme sitä muukalaisen ironialla.

Vasemmistolaiset ja oikeistolaiset väittelevät ainoastaan siitä, kuka saa haltuunsa teollisuusyhteiskunnan. Traditionalisti kaipaa sen kuolemaa.

Sosialismi on valtiokapitalismin kaupallinen nimi demokraattisella markkinapaikalla.

Sosialismi käyttää hyväkseen ahneutta ja kurjuutta; kapitalismi käyttää hyväkseen ahneutta ja paheita.

Kapitalismi on modernin sielun karkea puoli, sosialismi on sen kyllästyttävä puoli.

Vasemmistolaiset ovat pyrkineet historiaa väärentämällä muokkaamaan tulevaisuutta.

Vasemmistolainen ei koskaan kirjoita historiaa, vaan lähinnä hahmottelee ääriviivoja esimerkeillä.

Se mitä vasemmistolainen historioitsija pitää keskeisenä aikakaudelle ei ole koskaan ollut aiheena historiallisille teoksille, joita jälkipolvet ovat ihailleet.

Nykypäivän lukija hymyilee kun keskiaikainen historioitsija puhuu roomalaisista paladiineista, mutta hän pysyy vakavana kun marxisti puhuu antiikin Kreikan porvareista ja Amerikkalaisesta feodaaliyhteiskunnasta.

Vasemmistolainen kirkuu vapauden olevan kuolemassa, jos hänen uhrinsa kieltäytyvät rahoittamasta itsensä murhaamista.

Vasemmisto ei tuomitse väkivaltaa, ellei se kuule sitä hakkaamassa omalla ovellaan.

Aikamme on enemmän täynnä kuluneita marxisteja kuin uskostaan luopuneita marxisteja.

Moderni yhteiskunta turmeltuu niin nopeasti, että jokaisena uutena aamuna me muistelemme nostalgisesti edellispäivän vastustajia.

Kaksi olentoa herättävät erityistä sääliä nykyisin; porvarillinen poliitikko, jonka historia kärsivällisesti hiljentää, ja marxistinen filosofi, jonka historia kärsivällisesti osoittaa olleen väärässä.

Vasemmisto ei koskaan pidä epäonnistumistaan virheellisestä diagnoosista johtuvana, vaan tapahtumien perversioista johtuvana.

Asiat jotka marxilainen kiistää, heräävät vahingoittumattomina henkiin hänen selkänsä takana.

Marxisti alkaa tuntea olonsa epämukavaksi, koska häntä katsotaan jo enemmän uteliaasti kuin pelokkaasti.

Marxisti ei usko olevan mahdollista tuomita jokin asia väärentämättä sitä.

Kun älykkäästä miehestä tulee marxisti, me tunnemme samalla tavalla kuin ateisti nähdessään kauniin tytön ryhtyvän nunnaksi.

Marxistin mieli fossiloituu ajan myötä; vasemmistolaisen mielestä tulee pehmeä ja huokoinen.

Marxismi ja psykoanalyysi ovat modernin älykkyyden kaksi ansaa.

Vasemmisto on kokoelma niitä, jotka syyttävät yhteiskuntaa siitä, että luonto on kohdellut heitä kaltoin.

Marxistille ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että hänen vastustajansa on kieroutunut. Traditionalisti ainoastaan epäilee, että hänen vastustajansa on tyhmä.

Vasemmisto kutsuu ihmisiä, jotka ovat juuri ja juuri heidän oikealla puolellaan oikeistolaisiksi. Traditionalisti ei ole oikealla eikä vasemmalla vaan etupuolella.

Me traditionalistit olemme huono-onnisia, vasemmisto varastaa meidän ideamme ja oikeisto meidän sanastomme.

Jos vasemmisto jatkaa yksi kerrallaan niiden vastaväitteiden omaksumista, joita traditionalistit ovat tuoneet esiin modernia maailmaa vastaan, meidän täytyy kääntyä vasemmistolaisiksi.

**********

Lisää Nicolás Gómez Dávilan aforismeja englanninkielellä. Huomatkaa vasemmassa laidassa olevat teemalinkit, joiden kautta avautuvat teemojen mukaiset aforismit.

http://don-colacho.blogspot.fi/

lauantai 24. marraskuuta 2012

Rahaimperiumin nousu / Miten maailma toimii (edit)

Internetin ystävälliset sielut ovat koostaneet Harvardissa opintonsa suorittaneen ja Wall Streetin sisäpiirissä työskennelleen Damon Vrabelin tärkeät dokumentit yhtenäisiksi elokuviksi. Olen diagnoosista yhtä mieltä Vrabelin kanssa, mutta olisin hionut ratkaisun timantin hiukan toisin. Jossain määrin liberaali Vrabel luottaa valtioon, kunhan kansainvälisen rahaimperiumin vaikutus on poistettu. Kuitenkin nykyinen tilanne on syntynyt valtion kanssa yhteistyössä ja valtion avulla. Ajan myötä nykyinen tilanne uusiutuu, ellei valtiolle ole riittävää ja pysyvää vastapainoa, tai ellei valtiota pureta kokonaan tai melkein kokonaan ja siirrytä esim. verkostoituneeseen yhteiskuntaan. Vrabelin lakijärjestelmän kritiikki osuu myös naulan kantaan, mutta Vrabelin olisi ollut syytä mainita, että rahavirtojen säätelyllä luomansa nousukauden aikana rahaeliitti imee rahaa systeemista ja nousukauden hiipuessa kun kannattavat sijoituskohteet vähenevät, lisääntyvässä määrin luo liiallisia suurella todennäköisyydellä konkurssiin johtavia sijoituksia runsailla ja pienikorkoisilla lainoilla. Rahavirtojen kuihduttamisella luomansa laman aikana rahaeliitti aiheuttaa konkursseja ja saa siten nousukauden aikana ja sitä ennen luotua omaisuutta haltuunsa erittäin halvalla, usein muutamalla sentillä / dollari. (Tarkennus: rahavirtojen kuihduttamisella viittaan tässä Federal Reserve -pankin liialliseen rahamäärän kasvattamiseen, joka tapahtuu lainoja lisäämällä, ja joka liiallisten immateriaali- ja materiaalisijoitusten takia kuihduttaa systeemin rahavirrat) Rahaeliitin rahavirtojen säätelystä syntyvät siis nousu- ja laskukaudet, ja kumpikin hyödyttää rahaeliittiä. Tiivistettynä nousukautena ihmiset rakentavat ja luovat uutta ja maksavat tuotoista rahaa rahaeliitille ja laskukauden aikana luovuttavat rakentamaansa ja luomaansa konkurssiin joutunutta materiaali- ja immateriaaliomaisuutta rahaeliitille. Tästä ja Vrabelin kuvailemasta rahaeliitin luomasta juoksupyöräyhteiskunnasta vapautuminen on kaikkien etu vasemmalla ja oikealla. Vrabel osoittaa, että vasemmisto- ja oikeistopolitiikka ovat massoille luotuja illuusioita, jotka eivät muuta taustalla olevaa rahaeliitin top-down hallitsemisen todellisuutta. Vrabelin informaatiovirta välillä tulvii ja välillä laantuu, mutta suosittelen pysymään silmien kosketusetäisyydellä ruudusta, jotta ette menetä hyödyllistä informaatiota.

Rahaimperiumin nousu (1h 45 min):

http://www.youtube.com/watch?v=96c2wXcNA7A

Totuus rahasta - miten maailma toimii (1 h 12 min):

http://www.youtube.com/watch?v=7_yh4-Zi92Q

torstai 22. marraskuuta 2012

Hiukan hyveistä ja paheista (edit)

Kommentoin nim. Ruukinmatruunan Takkirauta blogissa seuraavasti:

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/11/etiikan-kuusi-tasoa.html

Hylkään Kohlbergin moraalitasot, koska ne ovat elämälle vieraita. Tarkoitan tällä sitä, että etiikka tai moraali ei ole, eikä voi olla pelkästään yksilön ominaisuus. Etiikka ja moraali ovat aina yksilön sisäisen maailman kommunikointia muiden ihmisten ja ihmisryhmien sisäisen maailman kanssa. Tämän kommunikoinnin variaatioista seuraa se, että etiikalla ja moraalilla on erilaisia vaihtelevia muotoja sen mukaan kenen kanssa kommunikoidaan ja missä tilanteessa. Yhdenmukaista etiikkaa ei voida noudattaa samanlaisen, ystävällismielisen, läheisen, tutun ja  samoja sääntöjä noudattavan henkilön kanssa kuin vihamielisen, erilaisen, kaukaisen/etäisen, ennustamattoman ja erilaisia sääntöjä noudattavan henkilön kanssa. Etiikasta tulee siten käytännön elämässä asteittainen, ja tilanteiden ja kommunikaatiokumppanien mukaan vaihteleva. Lisäksi Kohlberg käsittelee etiikkaa ja moraalia siten, että korkeampi etiikka/moraali on yhtä kuin asteittain kasvava järkeily; spontaanista tunteiden, ympäröivän tilanteen ja insentiivien ja rangaistusten suhteiden suoran vaikutuksen moraalista kohti laajempaa, useammat tekijät huomioonottavaa ja pelkistetymmin rationaalista moraalia. Tämä on moneltakin kannalta virheellinen katsantotapa, esim. psykologiselta kannalta rationalisoinnit ovat useimmiten tunteiden ja intohimojen itseä ja muita pettäviä selittelyjä, peittelyitä, naamioita ja rationalisointeja, yleensä sitä enemmän mitä rationaalisemmasta henkilöstä on kysymys. Tällaista rationaalista moraalia käytetään lähes aina väärin; statuksessa alapuolella oleville kaupataan kaupallisen markkinoinnin periaattein "ylevää ja kilttiä universaalia rationaalista moraalia", joka sitoo heidät juoksemaan systeemin juoksupyörissä, samaan aikaan kun "eliitti" noudattaa itseään palvelevia moraalittomia järjestelyjä, luo itseään suosivia sääntöjä hyvä-veli verkostoilla, käyttää systeemin porsaanreikiä hyväkseen, jne.

Aito ja kestävä moraali/etiikka voidaan luoda vain paikallisella ihmistä läheisellä tasolla traditionaalisten hyveiden (alkuperäinen hyveitä tarkoittava sana tulee miehistä voimaa tarkoittavasta sanasta) perustalle, jonka avulla pystytään välttämään paheet. Hyveillä paheet juuritaan niiden tyvitasolla, jo ennen niiden päälle kehitettäviä harhaanjohtavia ja pintapuolisia rationalisointeja. Pahanteko ja moraalittomuus nousee paheiden impulsseista, joten paheiden säätelemisellä hyveillä voidaan välttää lähes kaikki pahanteko ja moraalittomuus. Hyveiden maailmankuvan mukaan ihminen on lähtökohtaisesti ja automaattisesti paheisiin taipuva ja paha, joten hyveiden säilyttäminen on elämän kestävä kamppailu. Hyveiden maailmassa ei ole mitään pysyvää ja turvallista tasoa, jonka ihminen on kehittyessään saavuttanut, kuten Kohlbergilla. Hyveiden maailmassa ihminen katsoo ideaalitilanteessa kuolinvuoteellaan elämäänsä taaksepäin, ja toteaa sen olleen kokonaisuutena tai jonkin muutoksen ajan jälkeen hyvä.

Kristillisiä hyveitä ovat harkitsevuus, rohkeus, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus, usko, toivo ja kestävä rakkaus (Ilman kestävää rakkautta esim. himo, eroottisuus ja seksi muuttuvat helposti paheiksi). Paheita ovat ylpeys, ahneus, ylenpalttisuus, laiskuus, himo, viha ja kateus. Paheita vastaan laitetaan tai voidaan laittaa em. hyveistä johdetut seuraavat hyveet:

ylpeys    ---> nöyryys Jumalan edessä
ahneus   ---> anteliaisuus
kateus    ---> suru menetyksestä tai puutteesta
viha        ---> rauhantekeminen
laiskuus ---> pyrkimys oikeamielisyyteen ja rehellisyyteen itsen ja muiden osalta.
himo      ---> sydämen puhtaus
ylenpalttisuus ja liiallisuus ---> vertauskuvallisen ja todellisen vainon kestäminen

Suurin ero pakanallisiin hyveisiin on se, että pakanalliset hyveet pitävät ylpeyttä hyveenä. Kristillisyys pitää ylpeyttä suurimpana syntinä silloin kun se erottaa ihmisen Jumalasta ja omasta kristillisestä yhteisöstä, jolloin ennemmin tai myöhemmin muut hyveet purkautuvat ja paheet pääsevät valloilleen.

***

Usein kristinuskoa huonosti tuntevat henkilöt ihmettelevät sitä, miten kristitty voi toimia hyveineen nykyisessä avoimen tai piilo-vihamielisessä liberaalissa ympäristössä joutumatta hyväksikäytetyksi tai nujerretuksi. Kirjoitin aiemmin nim. Ruukinmatruunan blogissa suunnilleen seuraavaa:

Kristinuskossa 'lampaat' ovat Jumalan 'lampaita', eivät ihmisten. Kristinusko kieltää väkivallan kristityn yhteisön/seurakunnan jäsenten välillä henkilökohtaisten intohimojen takia. Muu väkivalta, joka on tarpeellista, on sallittua. Kymmenen käskyä ovat maanmiehiä, sinun kansaasi koskevia, eivät universaaleja käskyjä (Hartung, 1995, Love Thy Neighbor: The Evolution of Ingroup Morality). Näin tulee ymmärrettäväksi sekä juutalaisten historiallinen sodankäynti, että esim. se, että kristityt kävivät sisällissotaa Rooman imperiumia vastaan. Samaa periaatetta voidaan soveltaa muihin asioihin ja sen  perusteella syntyy asteittaisia eroja siihen minkälaista moraalia kristityt yksilöt ja kristityt yhteisöt noudattavat suhteessa ulkopuolisiin tai vihamielisiin henkilöihin tai ryhmiin.

***

Vastasin nimimerkki IDAlle kommenttiosastossa:

noinhan se on. Paheet ja paha ovat aina hyvän loisia, hyvästä johdettuja, hyvästä riippuvaisia ja hyvää alempiarvoisia.

Joudumme tässä vaiheessa, kun ihmiset ovat menettäneet melkein kaiken kristinuskoon liittyvän ymmärtämisen, taistelemaan mm. sellaista synkkää ja virheellistä taikauskoa vastaan, että jos kääntyy kristinuskoon, ei saa esim. puolustaa itseään, jos joku hyökkää kimppuun, vaan pitää alistua hakattavaksi, "kääntää toista poskea" tai pitää alistua hyväksikäytettäväksi, jotta ei vastaisi "pahaan pahalla". Koska ihmiset eivät luonnollisesti halua tulla hakatuiksi, hyväksikäytetyiksi, puolustuskyvyttömiksi jne., monet eivät halua kääntyä kristinuskoon, vaikka muilta osin tekisi mielikin. Tällaisten virheellisten harhaluulojen levittämiseen eivät ole syyllisiä pelkästään kristinuskon vastustajat, vaan liberaali valtiokirkko ja liberaalit kristityt ovat lietsoneet niitä sekä suoraan, että epäsuorasti vihjaten. 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Tiedostavan luokan eettisten kulissien takana (edit)

Miksi tiedostava liberaali luokka harrastaa, suosii tai ostaa sellaisia asioita kuin reilun kaupan tuotteet; kierrätys; luomuruoka; ympäristön suojelu; primitiivinen afrikkalainen taide; jäykkä ja ehdoton suvaitsevaisuus, joka ei muokkaudu tilanteiden ja perinteisten oikeudenmukaisuuskäsitysten mukaan; eläinten oikeudet; ilmaston suojelu; ihmisoikeudet; kansainväliset uutuudet ja muodit; jne.?

Suurin osa tiedostavasta luokasta ei tiedä minkä takia he edellä mainittuja tekevät, he vain ovat konformistisia suhteessa tiedostavan luokan virtauksiin. Vain harvat tiedostavasta luokasta ymmärtävät mistä on kysymys, ja heilläkin usein vaihtelevan suuruinen itsepetos hämärtää toiminnan taustaa.

Tiedostavat harrastukset ovat eettisyyttä, toisin sanoen ne perustuvat liberaalien ulkopuolisiin moraalikoodistoihin, jotka ovat periaatteessa vaihdettavissa suhteellisen helposti jos tiedostavan luokan poliittiset tavoitteet muuttuvat. Ne ovat kestävämpiä kuin muodit, ja saattavat kestää pitkiä aikoja, mutta muuttuessaan ne vaihtuvat suunnilleen samalla tavalla kuin muodit. Erotuksena on lähinnä se, että tiedostavan luokan virtausten muutokseen tarvitaan sopivat auktoriteettien hyväksymät ja lanseeraamat poliittis-eettiset rationalisoinnit, joilla vanhasta etiikasta luovutaan ja siirrytään uuteen.

Tiedostavat henkilöt tarkkailevat poliittisia virtauksia ja käyvät toiminnallaan kommunikoivaa ja sosiaalisesti signaloivaa keskustelua sosiaalisen viiteryhmänsä ja sen eettisten koodien kanssa. Tämä eroaa hyveistä, jotka ovat suuremmassa määrin pysyvästi sisäistettyjä ja persoonaan sulautuneita toiminta- ja moraaliperiaatteita. Ne ovat vähemmän riippuvaisia kulloisestakin ulkoisesta kollektiivisesta, poliittisesta ja taloudellisesta ympäristöstä. Hyveet ovat yleensä ankkuroituneet sosiaalisesti johonkin paikalliseen yhteisöön, esim. seurakuntaan, ja traditionaaliseen oppiin/ uskontoon, joka ei perustaltaan muutu.

Vallanpitäjillä on antiikin ajoista saakka ollut ongelmana se, että saadakseen kansalaiset suostumaan valtansa alle, heidän on täytynyt antaa kansalaisille jotakin. Tulevat vallanpitäjät ovat esim. tappaneet alueella liikkuvia varkaita ja rosvoja, kuten Rooman perustajat; näyttäneet itse koko elämällään esimerkkiä tarjoamansa hyveellisen ja uhrauksia tekevän moraalikoodiston noudattamisessa, kuten eräät Spartan johtajat; järjestäneet vaimonryöstöretkiä läheisiin kaupunkeihin; antaneet kasvaviin kaupunkeihin muuttaville oikeuksia turvattuun maanomistukseen, maanviljelyyn ja elinkeinoihin (maanviljelyä harjoitettiin paljon kaupunkien rajojen sisällä tai sen välittömässä vaikutuspiirissä); jne. Antiikin aikoina vallanpitäjät antoivat useimmiten valtasuhteen alkuaikoina suhteellisen paljon kansalaisille, mutta systeemin korruptoituessa he ottivat yhä enemmän suhteessa siihen mitä he antoivat; antaminen tässä ymmärrettynä laajasti materiaalisina, immateriaalisina, moraalisina, uskonnollisina, sosiaalisina, lainkäytöllisinä, jne. 'hyödykkeinä'. Jotkin kaupungit alkoivat korruptoitua heti ensimmäisten vallanpitäjien vaihduttua, toiset, esim. Sparta kukoistusaikanaan, kestivät hyveellisinä yli viisisataa vuotta. Systeemin rappeutuessa tai vanhentuessa, ja hajoamisen, juonittelujen, kapinoiden, rappion, dysfunktionaalisuuden ja vakavien ristiriitojen uhatessa vallanpitäjät alkoivat usein jakaa valtaa erilaisilla tavoilla aatelisille, kauppiaille, tavallisille kansalaisille jne. Myös "leipää ja sirkushuveja", huomion kohdistamista ulkoiseen valloitettavaan tai uhkaavaan viholliseen, pakanallisia hokkus-pokkus silmänkääntötemppuja, jne. käytettiin vallan säilyttämiseksi. Vallanpitäjiä murhattiin suhteellisen usein erilaisten juonittelujen, kumousten ja kapinoiden seurauksena ja joskus kävi jopa niin, että kun vallanpitäjä lähti hovinsa kanssa kävelylle kansalaisten keskuuteen, kansanjoukot repivät hänet kappaleiksi.

Tiedostava luokka pyrkii laajentamaan kansainvälistä valtaansa ja sen eettiset harrastukset ovat vallan laajentamiseen liittyvää ja suurimmalta osin symbolista anteliaisuutta. Media pystyy luomaan voimakkaita mielikuvia, jotka monistavat ja intensifioivat ihmisten mieliin yksittäisiäkin symbolisia anteliaisuuksia, ja tämä vähentää tarvetta todelliseen anteliaisuuteen. Voimme huomioida tiedostavan luokan anteliaisuudesta seuraavaa:

a)  Liberaalit voivat laajentaa valtaansa  poliittisella, taloudellisella ja kansainvälisoikeudellisella toiminnalla kehitysmaiden ja muiden ei-länsimaiden eliittien alueelle, mutta sillä on omat rajoituksensa ja se kohtaa usein vastustusta. Siksi liberaalien on usein valittava epäsuora, epäpersoonallinen ja teemoiltaan universaali aihe, esim. ympäristön- ja ilmastonsuojelu, keskeiseksi eettis-poliittiseksi välineeksi kansainvälisiä byrokratioita, toimintaa ja säännöstöjä rakennettaessa. Kukaan ei periaatteessa vastusta puhdasta, kestävästi tuottavaa ja elinvoimaista ympäristöä. Heikkoutena tässä on se, että ihmiset ovat pääasiassa sosiaalisia ja samalla itsekeskeisiä olentoja, joita pääasiassa sosiaaliset ja suoraan itseä koskevat asiat motivoivat. Ympäristön- ja ilmansuojelu eivät liity edellä mainittuihin, joten ne ovat useimmiten vain heikosti ihmisiä motivoivia. Lisäksi ei-länsimaiden eliitit vaativat aina konkreettisia rahallisia hyötyjä osallistumisestaan kansainväliseen toimintaan. Ihmisoikeudet ja eläintensuojelu pyrkivät osaltaan korvaamaan ympäristön- ja ilmastonsuojelun puutteita. Ne voivat olla persoonallisia, sosiaalisia ja henkilökohtaisia, mutta ongelmana on se, että poliittisesta epäsuoruudestaan ja näennäisestä "universaalista yhteisestä kaikkien intressistä" huolimatta ne joutuvat helposti ristiriitaan ei-länsimaalaisten vallanpitäjien, kollektiivisten ryhmien ja yhteisöjen vallan kanssa. 

b) Tiedostavan luokan kiinnostuksen kohteet (ja siten anteliaisuuden välineet) ovat laajoja, teoreettisia ja abstrakteja, kuten globaali ympäristö. Ne ovat tyypillisiä valkoisen keskiluokan kiinnostuksen kohteita, joilla on vähän kosketuspintaa muiden etnisten ryhmien keskuudessa. Esim. amerikkalaisen mustien järjestön Nation of Islamin johtajat osoittavat anteliaisuuttaan jäsenilleen hyvin konkreettisesti. Eräs heidän johtajistaan meni tapaamaan vaikeuksissa olevaa monilapsista mustaa perhettä. Tavattuaan perheen ja keskusteltuaan perheen isän kanssa sen vaikeuksista, hän järkyttyi ja ahdistui niin suuresti, että hän alkoi hikoilla ja täristä, ja tunsi itsensä niin heikoksi ja halvaantuneeksi, että hänen oli käytävä istumaan. Tämän jälkeen perhettä autettiin pikaisesti Nation of Islamin toimesta. Osa auttamis- ja välittämisprosessia, aidon välittämisen osoittamista oli voimakas emotionaalinen ahdistuskohtaus. On vaikea kuvitella mielessään valkoisen keskiluokan edustajia osoittamassa välittämistään mustille perheille hikoilemalla, tärisemällä ja osittain halvaantumalla. Kommunikaatiotavat, kiinnostuksen kohteet ja välittämisen osoitukset ovat niin erilaisia eri ryhmien keskuudessa, että valkoisen keskiluokan välittämisen osoitukset jättävät väistämättä muut ryhmät kylmiksi. Toisaalta muut etniset ryhmät ovat usein etnosentrisiä ja preferoivat avoimesti omaa etnistä ryhmäänsä. Siksi valkoinen keskiluokka joutuu käytännössä aina ostamaan muiden ryhmien lojaliteetin valtion/valtioiden rahoilla (national and international racial spoils systems).

c) Valkoisten liberaalien korostettu kiinnostus afrikkalaista kirjallisuutta, primitiivistä taidetta, jne. kohtaan pyrkii lähettämään signaalin ympäristöön siitä, että heidän kulttuurinen kiinnostuksensa ja arvostuksensa kattavat kauimmaisetkin kohteet, koko maailman, ja heillä on valta nostaa kulttuurillisen huomion keskipisteeseen kuka tahansa, mistä tahansa ja mitä tahansa. Afrikkalainen primitiivinen ja muu kulttuuri suljetaan siten symbolisesti ja konkreettisesti valkoisen keskiluokan valtapiiriin. Valkoiset liberaalit voivat vallallaan nostaa afrikkalaisen taiteilijan kuuluisaksi ja suhteellisen rikkaaksi tai pudottaa hänet takaisin tuntemattomuuteen. Koska afrikkalaisella (primitiivi)taiteilijalla ei ole mitään syytä vastustaa tällaista kuuluisuutta ja taloudellista nousua ja paljon syitä tällaisen statuksen haluamiseen, näistä taiteilijoista tulee helposti tiedostavan keskiluokan kulttuurillisia sillanpääasemia omissa maissaan, jotka levittävät siellä liberaaleja arvoja. Jos he eivät aja tarpeeksi liberaalia agendaa tai ajavat liian epäsopivaa agendaa, he voivat "unohtua" ja menettää asemansa. Heille kuitenkin sallitaan paljon epäliberaalimpia näkemyksiä kuin länsimaisille ihmisille, koska heitä ei pidetä samalla tavalla täysivaltaisesti vastuullisina kuin länsimaisia ihmisiä, ja toisaalta keskiluokka käyttää heidän suhteensa ns. positiivisen imartelun tekniikkaa, jolla afrikkalaisia pyritään muokkaamaan liberaalien haluamaan suuntaan.

d) Tiedostavan luokan suvaisevaisuuden jäykkyys ja perinteisten oikeuskäsitysten vastaisuus johtuu osaltaan siitä, että se muodostaa kehikon koko liberaalille eettis-poliittiselle agendalle. Sen tehtävänä on toimia vertauskuvallisena tie- ja kommunikaatioverkostona, jonka tehtävänä on poistaa esteet liberaalin keskiluokan vallan laajentamisen tieltä ja mahdollistaa vallan virtaaminen tiedostavalle luokalle vaikka tapahtuu negatiivisia asioita. Negatiiviset tapahtumat, kuten maahanmuuttajien rikollisuus ja terrorismi, estävät ja hidastavat monietnisen kansainvälisen vallan laajentamista, ja liberaalien korostettu suvaitsevaisuus pyrkii kumoamaan näitä tendenssejä.

e) Kierrätys, luomuruoka ja reilun kaupan tuotteet kommunikoivat henkilökohtaisella päivittäisellä toiminnalla tiedostavien liberaalien eettis-poliittista agendaa. Kaikki ympäristö lähellä ja kaukana on heidän huolenpitonsa kohteena. Kaikki heidän toimintansa, vapaa-ajalla ja työajalla, heijastaa heidän globaalia huolenpitoaan ympäristöstä. He viestittävät olevansa sopivimpia ihmisiä huolehtimaan kaikkien ihmisten ympäristöstä. Mutta se joka hallitsee kaikkien ihmisten kaikkea ympäristöä; maaseutua, asumattomia alueita, kaupunkeja, ilmakehää, vesistöjä, eläimistöä, ruuantuotantoa jne., hallitsee kaikkia ihmisiä.

Jne.

Ehkäpä meidän ei siten tulisi pitää liberaalin keskiluokan globaalia huolenpitoa anteliaisuutena, epäitsekkyytenä ja aitona välittämisenä.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Äärioikeistolainen Israel?

Vasemmistolaisissa ja äärivasemmistolaisissa narratiiveissa Israel kuvataan usein kiihkonationalistiseksi, rasistiseksi ja äärioikeistolaiseksi maaksi. Näistä nationalismi on sinänsä legitiimi termi, kiihkonationationalismia voidaan pitää legitiiminä siinä tapauksessa, että käytetään tasa-arvoisesti termiä kiihkovasemmistolaisuus; rasismi on käytännössä sisällyksetön, mutta silti mielikuvatasolla todellisuutta vääristelevä ja valikoiva puolueellinen sana, jota ei pitäisi käyttää sivistyneessä keskustelussa; ja äärioikeistolaisuudella vasemmistolaiset viittaavat lähes aina erilaisiin vasemmistosuuntauksiin, kyseessä on useimmiten asiat ylösalaisin kääntävä sana.

Ei ole tarvetta käsitellä vasemmistolaisten em. poliittisia kontrafaktuaalisia narratiiveja, mutta voisimme katsoa löytyykö niiden pohjalta siteeksi hiukan totta, jos poistamme narratiiveista niiden äärimmäisyyden. Israel aloitti juutalaisnationalistisena valtiona vuonna 1948, joka pyrki puolustamaan, suojelemaan ja auttamaan juutalaisia, ja tarjoamaan juutalaisille suurimmalta osin eksklusiivisen alueen/valtion. Miedosti nationalistinen valtio turvaa valtion rajat ja estää maahanmuuton. Miedosti nationalistinen valtio ei hukuta kansalaisiaan maahanmuuton alle, ei hylkää kansalaisiaan maahanmuuttajaslummeihin ja pitää yllä järjestyksenvalvontaa. Miedosti nationalistinen valtio suhtautuu positiivisesti kansalaisiinsa. Jos valtion olemassaolo hyväksytään, nämä ovat valtiolle luontevimmin sopivia pitkän tähtäimen yhteiskuntarauhaa, kehitystä ja menestystä ylläpitäviä tehtäviä.

Israel ei ole edes miedosti nationalistinen valtio. Vuoden 1948 juutalaisnationalistinen Israel on korruptoitunut henkisesti ja poliittisesti niin nopeasti ja täydellisesti, että se on nykyisin tyypillinen kansalaisilleen vihamielinen liberaali valtio, joka sallii ja edistää maahanmuuttoa, synnyttää maahanmuuttajaslummeja juutalaisten keskuuteen, ja ei pidä yllä asumisen ja asuinalueiden standardeja. Se jopa vaatii maahanmuuttajaslummeissa asuvia juutalaisia käyttämään liberaalia "poliittisesti korrektia" koodikieltä, jotta he voivat puhua ongelmistaan. Juutalaisperheet eivät pysty pitämään yllä asumisen, elämäntapojen, asuinalueiden ja työnteon standardeja, koska maahanmuuttajat ovat kyvyttömiä standardien ylläpitämiseen, ja toisaalta välinpitämättömiä, haluttomia ja/tai aktiivisen vihamielisiä standardien ylläpitämistä kohtaan. Seuraava dokumentti käsittelee tilannetta. Videon käynnistyttyä painakaa ruudulla olevasta cc-nappulasta suomenkielinen tekstitys toimintaan.

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=24043

Kuten jo yli viisituhatta vuotta, yhteisöt ja yhteisöverkostot ovat juutalaisten ainoa todellinen ja luotettava turva.

***

Samanlainen henkinen korruptio etenee myös Suomessa ja se näkyy maahanmuuton lisäksi monilla muilla alueilla ja kaikissa kansankerroksissa:

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2012/11/13/kaikki-kusettavat/

Nykyisessä tilanteessa suomalaisen virkakoneiston suhteellinen korruptoitumattomuus johtajien hyvä veli -verkostoja lukuunottamatta on ongelma (Transparency International -tutkimukset). Kun virkakoneisto on omaksunut suomalaisille vihamielisen liberaalin agendan, korruptiossa on se hyvä puoli, että sillä voidaan hajottaa liberaalia virkakoneistoa de facto pienempiin osiin ja kääntää osien agendoja suomalaisille parempiin suuntiin tai vähimmilläänkin keskenään ristiriitaisiin suuntiin, jotka neutraloivat haitallisia agendoja. Samoin tässä poliittisessa ilmapiirissä ongelmallista se, että suomalainen virkakoneisto toimii suhteellisen yhtenäisesti, järjestelmällisesti ja tehokkaasti lakien, sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Itsevaltaiset ja omavaltaiset virkamiesjohtajat hajottaisivat virkakoneiston yhtenäistä agendaa keskenään ristiriitaisiin osiin, ja osa virkakoneistosta toimisi todennäköisesti myös suomalaisten puolesta.

***

Hat tip, nim. Vieras

lauantai 10. marraskuuta 2012

Miten elää vihamielisessä ympäristössä?

Tämä kirjoitus on vastaus nim. Vasarahammerille edellisen kirjoituksen kommenttiosastossa.

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2012/11/aarivasemmiston-lonkeroita.html

On periaatteessa kahdenlaista propagandaa:

1) Sellaista, jossa "tiedot", johtopäätökset ja kokonaisuudet ovat valehdeltuja, vääristeltyjä ja virheellisia. Puhdasta propagandaa. Ruotsin Expo käyttää paljon tätä menetelmää. Luonnollisesti yhteistyö ja tuki medialta, valtiolta, virkamiehiltä ja poliittiselta eliitiltä helpottaa näiden valheiden ylläpitämistä, mutta ruotsindemokraatit ovat olleet liian passiivisia ja neutraaleja propagandan vastustamisessa. Passiivisuus ja neutraalius on käytännössä propagandan tukemista. Tällaisessa propagandassa on miedoimmillaankin painostamisen ja kiristämisen vivahde. Valtainstituutiot toimivat 'koulukiusaajina' ja 'koulukiusaajien' tukijoina.

2) Sellaista, jossa pintapuolisesti on aito tiedonintressi, ts. tiedot ovat tilanteesta ja propagandan laajuudesta riippuen 90-100% paikkansapitäviä, mutta niistä vedetyt johtopäätökset, niihin sovelletut logiikat ja niistä muodostetut kokonaisuudet ovat vääristeltyjä ja valheellisia. Tätä menetelmää käytetään kun halutaan esiintyä kaikille tahoille neutraalina ja puolueettomana tutkivana osapuolena. Tämäntyyppisellä valehtelulla on taipumus olla suostuttelevampaa ja se pysyy jonkin verran paremmin omilla jaloillaan pystyssä ilman valtainstituutioiden massiivista tukea.

Miten tällaiseen propagandaan pitäisi suhtautua, ja pitäisikö näihin kahteen lajityyppiin soveltaa erilaisia metodeja?

Niihin pitäisi suhtautua samalla tavalla, aggressiivisesti, negatiivisesti ja kielteisesti vastustajilta tulevana propagandana, johon sovelletaan analyysejä ja toimenpiteitä tämän perussuhtautumisen jälkeen, sen ohjaamana. Jokaista tällaista propagandaa pidetään suorana ja avoimena hyökkäyksenä. Vastustamisessa käytettävät metodit voivat olla tilanteiden ja tarpeiden mukaan aggressiivisia, suostuttelevia, ovelia, spektaakkelimaisia tai rauhallisia. Sinä Vasarahammer olet herrasmies, ja aina asiallinen ja kohtelias, ja niinpä pohdit nyt sitä onko edellä mainittu jonkinlainen heijastuma minun henkilökohtaisesta tunnemaailmastani ja suhtautumisestani. Ei, se perustuu sille, minkälaiset ryhmät ovat pystyneet vastustamaan kestävällä tavalla vihamielistä propagandaa ja elämään vihamielisissä ympäristöissä. Onko ympäristömme kommunikatiiviselta sisällöltään niin vihamielinen, että tämä on tarpeellista? Avointa vihamielisyyttäkin on instituutioiden ja niitä lähellä olevien kommunikaatiossa ja toiminnassa paljon, mutta vielä enemmän siinä on piiloaggressiivisuutta (covert-aggression; Simon, 2010). Koko systeemi kylpee piilo-aggressiivisuudessa ja perustuu sille, ja Expon propaganda on vain yksi esimerkki siitä. Lisäksi piilo-aggressiivisuudella on taipumus edeltää ja edistää avointa aggressiivisuutta ja väkivaltaa. Tämän takia em. suhtautuminen on aiheellista.

Monet ihmiset haluavat olla sensitiivisiä. He eivät halua sanoa kovia ja karkeita kommentteja tai esittää negatiivisia arvioita muista ihmisistä. He haluavat uskoa positiivisia asioita muista ihmisistä, eivätkä halua tuomita. He haluavat uskoa, että muilla ei oikeasti ole niitä pahoja ajatuksia ja tavoitteita, joita vaisto ja monissa tapauksissa silmätkin/korvatkin kertovat. He ovat taipuvaisia epäilemään ja syyttämään itseään, jos he sattuvat uskomaan sen mitä vaisto kertoo piilo-aggressiivisista ja vihamielisistä ihmisistä. He eivät halua rakentaa suojamuureja heikkouksiensa ja epävarmuutensa suojaksi tai vähentää niitä, koska heidän toiveikas mielikuvansa maailmasta on avoin, ystävällinen ja luottavainen. He ovat taipuvaisia selittämään piilo-aggressiivisten ja vihamielisten ihmisten käyttäytymistä, kommunikaatiota, manipulointia ja toimintaa parhain päin, keksimään selittäviä ja legitimoivia rationalisointeja, uskomaan, että ytimiä myöten paatunut ja kova manipuloija tai hyökkääjä on sisimmässään pelästynyt tai haavoittunut lapsi, tai itseään epäilevä ja epävarma. He eivät voi uskoa, että vihamielinen ihminen hyökkäisi ilman ulkoista selittävää ja ainakin jossain määrin oikeuttavaa syytä. Jos aggressiiviset hyökkääjät tai manipuloijat tekevät heille pahaa, he yrittävät kalvavasta tunteesta huolimatta unohtaa tapahtuman, ajatella että se oli täysin sattumanvarainen ja huonosta onnesta johtuva, ei toistuvasta ja ennustettavasta kuviosta johtuva, ja kieltävät itseltään johtopäätösten vetämisen asiasta, jotta he voisivat palata entiseen luottavaiseen ja hyväuskoiseen elämäntyyliinsä, samanhenkisten sosiaaliseen maailmaan. Heidän syyllisyydentunteensa ja epävarmuutensa ohjaavat antamaan periksi piilo-aggressiivisten ja vihamielisten ihmisten vaatimuksille, maksamaan korvauksia, sovittelemaan, neuvottelemaan ja tekemään korjaavaa vapaaehtoistyötä, vaikka he eivät olisi tehneet mitään väärin, eivätkä provosoineet. Kanssakäymisessä piilo-aggressiivisten ja vihamielisten kanssa he ovat aina ottavana osapuolena, ja kaikki heidän puolustukselliset tunteensa ja asenteensa, alkava oikeutettu viha, itseluottamus, itsemäärääminen, omien rajojen puolustaminen jne. kääntyvät vihamielisten henkilöiden aggressioista ja manipuloinneista heijastuksena takaisin ja muuttavat epävarmuudeksi, peloksi, riippuvuudeksi, henkilökohtaisten rajojen loukkauksiksi, alistuneisuudeksi, hyväksikäytöksi, jne.

Piilo-aggressiiviset ja vihamieliset ihmiset tarvitsevat em. sensitiivisiä, konformistisia, sosiaalisesti avoimen ja universaalin avuliaita, herkkäuskoisia ja luottavaisia, herkästi syyllisyydentuntoisia, universaalin stereotyyppiseen tasa-arvoon ja samanlaisuuteen uskovia, jne. ihmisiä. Heidän aggressionsa ja manipulaationsa eivät voisi toimia ilman niitä. On tehtävä siten rehellinen analyysi ensin omasta itsestä ja omasta ryhmästä, itsen ja oman ryhmän heikkouksista nykyisessä vihamielisessä ympäristössä, ja hyväksyttävä ja tehtävä ne vahvistavat muutokset, joihin logiikka viittaa.

***

Mitä tulee väkivaltaan, suomalaiset eivät alistu passiivisina väkivallan alle. Väkivaltaan vastataan väkivallalla.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Äärivasemmiston lonkeroita (edit)

Väkivaltainen ja totalitaristinen äärivasemmisto yrittää laajentua Suomeen. Suomessa ei hyväksytä heidän toimintatapojaan, ideologiaa ja tavoitteitaan:

http://sarastuslehti.com/2012/11/04/aarivasemmiston-tiedustelupalvelu/

Ajattelurajoitteisten Koivulaakson, Anderssonin ja Brunilan salaliittokuvitelmissa on draamaa ja suunnitelmallisuutta. Neuvostoliiton asiamiesten henkiset perilliset K.A.B. ovat yrittäneet parhaansa, mutta epäonnistuneet silti. Perussuomalaisten menestys ei pohjimmiltaan johdu perussuomalaisten hyvistä strategioista, suunnitelmista ja "juonitteluista". Ilman maahanmuuttoa ja räikeää liberalismia Halla-aho ja muut maahanmuuttokriittiset olisivat saaneet parhaimmillaan vain kourallisen ääniä. Perussuomalaisten kannatus johtuu pohjimmiltaan niistä ongelmista, joita maahanmuutto ja liberalismi aiheuttaa; perussuomalaisten kannatus on maahanmuuton ja liberalismin väistämätön tuote ja seuraus. Koska K.A.B. kannattavat äärivasemmistolaisen poliittisen ideologiansa osina ja välineinä maahanmuuttoa ja liberalismia, he käytännössä kannattavat ja tuottavat perussuomalaisten kannatuksen nousua, mutta kirjallaan ja muilla toimillaan he samanaikaisesti vastustavat sitä. Tässä on ristiriita; viime kädessä he vastustavat looppina itseään, omia toimiaan ja politiikkaansa. Kirja toimiikin siten parhaiten testamenttina äärivasemmiston älylliselle ja poliittiselle kyvyttömyydelle.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Nujerrettu lapsi ja uutuuksien etsijä (edit)

Jos lasta haukutaan, halvennetaan, uhkaillaan, mitätöidään ja/tai pelotellaan säännöllisesti ensimmäisten 5-6 vuoden aikana, lapselle kehittyy spesifi aivovaurio. Syntyessä aivot ovat tavallaan veistämätön 'kivenlohkare', josta hyvä, kannustava ja lämmin lapsuus veistää optimaalisen 'veistoksen', ts. tapahtuu luova tuho, jossa tarpeettomia aivosoluja kuolee ja tarpeelliset hermoradat jäävät eloon ja vahvistuvat. Psykologisesti nujertava lapsuus suorittaa luovan tuhon siten, että 'veistos' on hyvän ja optimaalisen sijasta tarkkuustyönä tehty aivovaurio, joka vahingoittaa lapsen kykyjä ja mahdollisuuksia pysyvästi. Lapsen itseluottamus, tunnemaailma ja minäkuva häiriintyy. Lapsi sisäistää vallitsevan negatiivisen sosiaalisen ja tunneilmaston psyykeensä. Lapselle kehittyy psyyken häiriöitä; sosiaalinen fobia, spesifejä muita fobioita, riippuvainen persoonallisuus, epävakaa persoonallisuus, pakkomielteinen persoonallisuus, pakkomielteinen häiriö, yleistynyt ahdistushäiriö, paniikkihäiriö, tms., ja näiden vaihtelevia kombinaatioita. Myöhempi psykologinen terapia voi parantaa lapsen tilannetta, mutta se ei pysty poistamaan kokonaan lapsuuden negatiivisia vaikutuksia.

Nujerretun lapsen elämä on emotionaalista vuoristorataa negatiivisten tunteiden vuoristossa, kalvavaa pahan ja huonon odottamista, ja siitä huolimatta säpsähtävää musertavaa tunnetta kun vanhempi tai vanhemmat aloittavat henkisen pahoinpitelyn. Lapsi tuntee erilaisissa tilanteissa vaihtelevina intervalleina kovaa pelkoa ja kauhua; hätääntynyttä paniikkia; surua omasta tilanteestaan; häpeää omasta pelokkuudestaan, kyvyttömyydestään tms.; selittämätöntä yleistä ahdistusta; erilaisten tilanteiden odottamiseen liittyvää ahdistusta ja pelkoa, joka nousee usein paniikiksi tai paniikkia lähenteleviin korkeuksiin tilanteen lähestyessä; synkkää ja lamaannuttavaa masennusta; tms.

Muiden ongelmien ja häiriöiden ohella tästä seuraa todennäköisesti nuoruusiässä ja aikuisuudessa kaksi tekijää:

a) Henkilö on oppinut tietyn emootioihin, huomiokykyyn ja motivaatioihin liittyvän rytmin.

b) Em. rytmi on (näennäisestä/ kuvitteellisesta) negatiivisesta poistumista ja (näennäistä/ kuvitteellista) positiivista kohti siirtymistä tai kulkemista. Tämä vastaa lapsuuden emotionaalisen ilmaston rakennetta, motivaatioita ja pyrkimyksiä.

Nämä voivat ilmetä esim. seuraavasti: 

 Vaikka henkilö pystyisi parantamaan jonkin verran lapsuuden psyykkisiä vaurioita, pääsemään suhteellisen stressittömään ympäristöön tai luomaan itselleen sellaisen, hänen henkinen tilansa ei säily mikro- ja makrotasolla kovin kauan samanlaisena ja tasaisena. Vaikka henkilön mielessä ei ole erityisiä stressejä, hänen huomiokyvyllään on taipumus lyhyellä ja keskipitkällä tähtäimellä harhailla, kääntyä pois ja hakeutua pois, pois ja karkuun negatiivista henkistä tilaa. Esim. selatessaan internetiä (lyhyt ajanjakso) hänellä on taipumus hyppiä päämäärättömästi sivulta toiselle. Henkilö on rauhaton ja mieli tuntuu väreilevän pientä ja hitaasti kasvavaa negatiivista energiaa, joka purkautuu jatkuvasti toistuvana poistumisena nykyisestä kohteesta toiseen kohteeseen, joka vaikuttaa "positiiviselta" ja aloittaa syklin uudelleen alusta. Jos henkilö lukee kirjaa päivittäin, keskipitkällä tähtäimellä, n. 2-4 päivän kuluttua hän alkaa tuntea selittämätöntä pakahduttavaa tunnetta, joka tuntuu vaativan purkautumista johonkin uuteen "piristävään". Tuntuu kuin mieli täyttyisi kirjan tekstistä, ja sinne ei mahdu enää yhtään uutta lausetta nykyisestä aiheesta. Toiset kirjat alkavat vaikuttaa yhä kiinnostavammilta ja houkuttelevammilta; ne eivät pelkästään poista kasvavaa negatiivista tunnetta vaan suovat alussa hetken aikaa kestävän kiehtovuuden tunteen. Henkilö hyppii kirjasta toiseen, ja hänellä on suuri kasa kirjoja, joista hän on lukenut vain osan. Vaikka hän palaisi myöhemmin keskeytetyn kirjan lukemiseen, hän saa vain harvat lukemistaan kirjoista luettua loppuun.

Tämä sama ilmiö toistuu monissa tai melkein kaikissa henkilön tekemisissä. Hänen elämänsä on täynnä osittain tai puolittain suoritettuja asioita. Hänen elämästään ja maailmankuvastaan muodostuu sirpaleinen ja kaoottinen, vailla riittävää rakenteellisuutta, systemaattisuutta, kokonaisuuksia, logiikkaa, suuntaa, kestävyyttä ja päämäärätietoisuutta.

Näemme, että tämä haitallinen ilmiö on eräs osa henkilön psyykkisiä ongelmia, mutta mitä jos irrotamme tämän lyhytjänteisyyden psyykkisten ongelmien ja särkyneen lapsuuden kontekstista, sijoitamme sen suhteellisen tasapainoisen henkilön psyykkeen ja nimeämme sen uutuuksien etsimiseksi (novelty seeking)? Siitä tulee keskeinen liberaalin ihmisen ominaisuus, johon liberaali yhteiskunta kannustaa, ohjaa, kouluttaa ja houkuttelee. Liberaalin yhteiskunnan toiminta perustuu tälläiselle lyhytjänteisyydelle ja rakenteelliselle alkeellisuudelle, tuotannon ja palvelujen; kuten muotien, tavaroiden, mainonnan, viihteen, ennalta segmentoidun ja valikoidun koulutuksen, jne. kulutukselle. Uutuuksien etsijällä ei ole mielessään riittäviä kokonaisuuksia, rakenteellisuutta, logiikkaa, systemaattisuutta, kestävyyttä ja päämäärätietoisuutta, joten hän on helposti liberaalien organisaatioiden hallittavissa ja ohjattavissa. Em. puutteet hajottavat myös sosiaalisia rakenteita, sekä vähentävät mahdollisuuksia vapauteen ja aidosti vaihtoehtoisiin yhteiskuntamalleihin. Melkein ainoat merkittävät pitkäjänteisyydet, kokonaisuudet, rakenteet, päämäärät jne. ovat suurten organisaatioiden hallinnassa, ja ne tuovat tai pakottavat omat kuvionsa ja päämääränsä ihmisten mieliin ulkopuolelta.

Uutuuksien etsintää voidaan ajatella jatkumona toisen ääripään pysähtyneisyydestä toisen ääripään em. hajotukseen ja lyhytjänteisyyteen. Ihmisille optimaalinen uutuuksien etsintä on suunnilleen puolivälissä, jolloin ääripäiden negatiivisuudet vältetään ja saadaan maksimaalinen hyöty. Traditionaalisten konservatiivien tehtävänä on pyrkiä palauttamaan uutuuksien etsintä tasapainoiseen keskitilaan, jolloin ihmiset ja yhteisöt kasvavat suuremmiksi ja nousevat korkeammalle, ja suuret organisaatiot ja niiden luoma kollektiivisuus ja massaihmisten joukko kutistuvat.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto