Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

torstai 28. joulukuuta 2017

Kuka on moderni ihminen?

Kommentoin alla linkitettyä Hoyt Thorpen artikkelia Thermidor -lehdessä seuraavasti:

"Hoyt, educating and structurally well made article.
So what is modern and pre-modern? Is a person modern if he has laptop, tablet and smartphone, and can use them? Is a person modern if he lives like a caveman, but has liberal manners and talks exactly like vanguard liberals? Is a person modern according to how much he produces modernity and modern things (e.g. Trump's firm produces modernity and modern things in plenty)? When liberals define who is modern and who is not, could they have any self-serving and distorting biases in their definitions?
If we unwind the underlying and unsaid liberal definitions of modern person ...
a) Modern person is domesticated and meek. He is not any kind of threat to liberal elite, other persons or other groups, or their interests.
b) Modern person is fully usable and obedient human resource. He has no ethnic, religious, cultural, familial, linguistic, etc. ties, which could complicate recruitment and functions of large complex organizations. He can be moved or move himself wherever. He thinks his home is anywhere where he has a room and disposable IKEA furniture. He can intergrate himself fully to any organization or group he is assigned to and cooperates with anyone without reservations and conditions. He obeys the incentives, rules, orders, punishments, recognitions and prizes which are given to him by organizations. Modern man conforms. Modern man is universal play-dough waiting to be shaped.
c) Modern man is calculable and predictable, so that his thoughts, emotions, actions and aspirations can be predicted as part of masses with statistics, and to varying extent individually. His non-existent ethnic, religious, cultural, familial, etc. ties dont hamper, perplex or prevent this process. Modern man is analyzed, so that he can be efficiently manipulated and controlled. The more a modern man is dysfunctional in the eyes of liberal elite, the more must be known about him individually; psychological problems, health problems, wrong political opinions, criminality, unemployment, drug use, terrorism, etc. So good and functional liberal is mostly undifferentiated part of masses in statistics, but dysfunctional and bad citizen is fully analyzed and individuated.
d) Modern man follows liberal speech codes and liberal thought patterns, which are given to him from above in the hierarchy. Ideally he is so trained and constricted by words and pre-given thoughts that he cant think in the wrong way. E.g. positive discrimination might discriminate against modern man, but because it is positive discrimination, it is harder to think and feel it as a negative discrimination. It could and should arouse positive thoughts and feelings, i.e. the word choice at the same time persuades and demands these.
e) In sum, modern man is bland exchangeable unit in the system. This is unpalatable. Because of this and because modern man needs ideals toward which to aspire, system must produce mental images of ideal persons in an ideal system. These must be higher in the hierarchy than the average mass man. There are two possible universal ideals of the liberal system, which could in theory fulfill the task, intellectuals and those who govern the system.
Ideals must have at least the following qualities; higher in the hierarchy; morally and socially good; skillful, knowledgeable and wise; leader, trailblazer, powerful and/or winner; etc.
Those who govern often break, bend or circumvent the rules of the system, and get away with it because of their position. They make rules which favor themselves. They engage in corruption. Often their rapaciousness shows, although they try to hide. They impose one rigid morality on the masses, and give another plastic morality to themselves. Their public speeches and pronouncements, and actions and behavior are often contradictory. Etc. Because of this the governing elites think the present publicity is already too much, they dont want any in addition, especially such which constantly places metaphorical measurement sticks by their sides. Ideally governing elites would like to be almost invisible, excluding events in which they are celebrated and appreciated. Because of this people rarely know e.g. who are the leaders of the biggest international banks.
So intellectuals must be the ideals, and they are ideal for this job. People feel that they are somehow at the top of the system, although they are not. Intellectuals moral goodness is measured by their texts and to some extent their speeches, not their private lives and actions, personalities and characters, and negative collective externalities of their work. Intellectuals can always produce morally immaculate and perfect texts and speeches. Because intellectuals love the humanity, people notice much less that they hate many individuals and groups.
Intellectuals are pseudo-heroic. They venture to forbidden and unknown areas of society and reality, and when they encounter forbidden truths, they heroically vanquish these dragons by recycling them safely to the permissible areas of liberal society. There morally healing soup is made out of the dead dragons. Thus they may observe that blacks are less intelligent than whites, but they conclude that this is because of structucal discrimination and disadvantages in childhood, teen years and adult life. Then they suggest how these discriminations and disadvantages can be reduced or even eliminated. These intellectual procedures make all the people in the world symbolically equal, and if after this anyone refuses to hold hands in a circle which circles the globe or says the vanquished forbidden truths, then he is a morally bad person for the liberals. Lots of time, energy and resources have been consumed to symbolic intellectual work, so liberals feel that if somebody transgresses against the symbolic results, he is destroying something precious, important and delicate. Intellectuals are not held accountable for their work, because intellectuals symbolic heroic functions are more important than their concrete results. Thus the black - white intelligence gap has remained the same in the most g-loaded tasks despite a century of intellectuals best efforts. Because the variations in the black - white intelligence gap is explained in adulthood 75-80% by genes, intellectuals heve long lasting and abundant work ahead in this area.
So the thinking man is not left a choice; he must refuse to be modern lifeless and emasculated man in the way liberals define it. Trump may sometimes curse and uses construction worker language, but he is as modern phenomenom as intellectuals, and he has produced more modernity than 1000 average intellectuals combined. Liberals want to govern intelligent life, and the hallmark of intelligent life is that it will do its own things; grows, fluorish and wilts in cycles; is often incompatible with other intelligent life; becomes dysfunctional, aggressive or inactive if it is forced too much; needs lot of room and freedom to grow and flourish; etc. Some structure is good, but only if it is in symbiosis and constructive interplay with life in its richness.
The last time life was forced too much to a rigid mold, 100 million people died. Have liberals learned anything?"


sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Hyvää Jeesuksen syntymäpäivää

Suomalaiselta protestanttiselta kirkolta ei löydy tarvittavaa uskoa ja hartautta Joulun juhlistamiseen, joten annetaan ortodoksien laulaa Joulun hartaus.

lauantai 16. joulukuuta 2017

Luis Fonsi, Despacito - maailman eniten katsottu YouTube -video

Luis Fonsi - Despacito, yli 4,5 miljardia katsojaa alle vuodessa YouTubessa, eniten katsojia YouTuben historiassa. Onko latinomusiikki elvyttävä verensiirto kuihtuneelle Hollywood -vampyyrille, tässä tapauksessa Universal Musicille?

Latinomusiikista saattaa tulla ensimmäinen aidosti globaali musiikkilaji, jota kuunnellaan melko tasaisesti ja runsaasti kaikkialla maailmassa. Siihen on hyvät edellytykset.

Espanja on kaunis ja rytmikäs kieli puhuttuna, ja se luo laulettuna jo itsessään monipuolisen rytmin musiikkiin. Espanjan kielellä on helppoa ilmaista syviä ja korkeita tunteita, esimerkiksi riipaisevaa kaipausta, keinuvaa iloa ja tulista suuttumusta, joita latinomuusikoiden elekieli, eläytyminen ja äänensävyt korostavat. 

Latinomusiikki on sekoitus hallitsevaa espanjalaista vaikutusta, jota on maustettu rytmin ja improvisaation osalta afrikkalaisilla vaikutteilla. Espanjalaisesta musiikista tulee latinomusiikkiin melodioiden, laulun, tunneilmaisujen, rytmien, sanoitusten, yhtyeiden kokoonpanojen ja soittimien perusasetelmat, säännönmukaisuudet ja kehityskulut.

Hollywood kaupittelee latinomusiikin välityksellä vanhoja myrkkyjään hiukan uudistetussa paketissa, eli suoraan tai epäsuorasti rodunsekoitusta, liioiteltua ja/tai perverssiä seksuaalisuutta ja yleisesti liberaaleja arvoja.

Vaikka Hollywood on halutessaan teknisesti taitava musiikin tuottaja, se on pohjimmiltaan mekaanista massatuotantoteollisuutta, ja niinpä se turmelee lopulta kaiken musiikin, johon se koskee.

Tarkemmalla kuuntelulla kaikki merkit tästä on havaittavissa myös Despacito -kappaleessa.

Despacito on paljon vähemmän latinoamerikkalainen kappale kuin miltä se kuulostaa. Despacito alkaa melko yksinkertaisella akustisella latinokitaraosuudella, joka luo tunnelmaa ja odotuksia siitä mitä kappale tulee olemaan. Se jatkuu Luis Fonsin laululla, joka on melodialtaan, sävyiltään ja rytmeiltään mukavaa ja tunteikasta latinoamerikkalaista laulua, mutta taustan rytmit ja säestys ovat kuin mistä tahansa heikkotasoisesta nykyttävästä popkappaleesta. Alun jälkeen kitara on kuultavissa vain ajoittain lyhyinä mitäänsanomattomina näpyttelyinä.

Siihen kohtaan, jossa Luis Fonsin laulu voisi huipentua, on sijoitettu Daddy Yankeen rapsoolo, joka kuulostaa yhteensopimattomalta ja vieraalta mustan yhdysvaltalaisuuden tunkeutumiselta, vaikka sen rytmit ja melodiat on muutettu mahdollisimman paljon latinoamerikkalaiseen suuntaan. Daddy Yankeen rap on varmaankin parhainta mitä rapmusiikilla on tarjottavana, mutta koska rapmusiikki on yleisesti heikkotasoista tai ei musiikkia olleenkaan, Daddy Yankeen soolon parhaus on vain kohtuullista siedettävyyttä. Daddy Yankeen taidokkaat lauluosuudet kappaleessa osoittavat, että kun hänelle annetaan niin dominoiva rooli kappaleessa, olisi ollut parempi antaa hänelle latinomusiikillinen laulusoolo.

Kappale päättyy itselle hurraamiselta kuulostavaan hoilaukseen, jota on säestetty muutamalla laimealla bongorumpujen läpsäytyksellä. Tämän osan olisi voinut jättää kokonaan pois, ja käyttää saman ajan syventämään laulun kehityskulkua, esim. intro, cresendo, lyhyt suvanto, kliimaksi, vaimeneva kuiskaukseen päättyvä finaali.

Summa summarum, kappaleessa hyvää ja aidointa latinoamerikkalaisuutta ovat lauluosuudet, joiden ansiosta koko kappale kantaa ja nousee poptaivaan untuvapilviin.

Mutta kaikkein parasta Despacitossa on sen idea- ja esimerkkipotentiaali. Kun etelä-amerikkalaiset muusikot ja musiikintuottajat kuuntelevat Despacitoa ja näkevät sen suosion, he ajattelevat, "Me pystymme tekemään tuon saman paljon paremmin. Meidän tekemästämme latinomusiikista voi tulla maailman suosituinta musiikkia". Tämä voi johtaa etelä-Amerikassa tehdyn ja tuotetun latinomusiikin hallitsevaan asemaan globaaleilla markkinoilla, ja Hollywoodin musiikkiteollisuuden syrjäytymiseen soittamaan murheellista ja yksinäistä häviäjän viulua.

Etelä-amerikkalainen musiikki ansaitsisi voittonsa.

Ps. Yhdysvaltojen ja etelä-Amerikan maiden välillä on epätasainen taloudellinen, poliittinen, sotilaallinen ja kulttuurinen kilpailuasetelma, jossa etelä-amerikkalaiset ovat olleet useimmiten altavastaajan asemassa. Tämän takia etelä-Amerikassa suhtaudutaan usein negatiivisesti amerikkalaisiin.

Universal Music Latinon amerikkalainen tuottaja, joka tuotti Despaciton, on väistämättä tiennyt sen. Olisiko hän valinnut tahallaan laulajan, jonka nimi on Daddy Yankee (Isä Jenkki) piikitelläkseen etelä-amerikkalaisia hiukan ja totuttaakseen heitä epäsuorasti ajatukseen siitä, että jenkit ovat hallitsevia isähahmoja musiikkibisneksessä?


 Despaciton sanat englanniksi:

Yes, you know that I’ve been looking at you for a long time

I must dance with you today (DY)

(Daddy Yankee)

I saw that the look in your eyes was calling me

Show me the path that I will take (Oh)

(Luis Fonsi)

You, you’re the magnet and I’m the metal

I am getting closer and making a plan

Simply thinking about it makes my heart race (Oh yeah)

(Daddy Yankee)

Now, I’m already liking it more than usual

All of my senses are asking for more

We cannot do this in a rush

(Luis Fonsi)


I want to breathe in your neck slowly

Let me murmur things in your ear

So that you remember if you’re not with me


I want to undress you in kisses slowly

Firmly in the walls of your labyrinth

And of your body, I want to create a manuscript

Up, up

Up, up, up

I want to see your hair dance

I want to be your rhythm

Want you to show my mouth

Your favorite places (Favorite, favorite baby)

Let me trespass your danger zones

Until I make you scream

And you forget your last name

(Daddy Yankee)

If I ask for a kiss come give it to me

I know that you’re thinking about it

I’ve been trying to do it for awhile

Mami this is giving and giving it to you

You know that with me your heart goes bom bom

You know that from me that babe is looking for a bom bom

Come try my mouth and see if you like its taste

I want to see how much love fits in you

I’m not in a rush I want to experience this trip

Let’s start slowly, then savagely

Step by step, soft then softly

We come up against each other, little by little

When you kiss me in that state of distress

I see that you are malice and delicacy

Step by step, soft then softly

We come up against each other, little by little

And it’s just that your beauty is a puzzle

But to finish it here I have the missing piece

(Luis Fonsi)


I want to breathe in your neck slowly

Let me murmur things in your ear

So that you remember if you’re not with me


I want to undress you in kisses slowly

Firmly in the walls of your labyrinth

And of your body, I want to create a manuscript

Up, up, up, up

I want to see your hair dance

I want to be your rhythm

Want you to show my mouth

Your favorite places (Favorite, favorite baby)

Let me trespass your danger zones

Until I make you scream

And you forget your last name


We’re gonna do it on a beach in Puerto Rico

Until the waves scream Oh Lord

So that my seal stays with you

(Daddy Yankee)

Step by step, soft then softly

We come up against each other, little by little

(Luis Fonsi)

I want you to show my mouth

Your favorite places (Favorite, favorite baby)

(Daddy Yankee)

Step by step, soft then softly

We come up against each other, little by little

(Luis Fonsi)

Until I make you scream

And you forget your last name




sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Elämää suomalaisessa yhteisössä

Suomalaiset voivat perustaa omia yhteisöjään esimerkiksi siten, että riittävän suuri joukko suomalaisia (noin 50 - 100 aikuista) päättää muuttaa samaan taloon tai talojen ryhmään. Minkälaisia käytännöllisiä asioita tulee huomioida yhteisössä elämisessä?

Yhteisön jäsenten tulee auttaa ja puolustaa toisiaan vastavuoroisesti niin, että jäsenten kohtalot liittyvät suuremmassa määrin yhteen. Yhteisön jäsenten on harmonisoitava päämääriään.

Yhteisön tehtäviä ei voi suorittaa tarkasti mitattuina, vastavuoroisina ja yhtä suurina 'taloudellisina' transaktioina. Jokaisen on tehtävä osansa, mutta käytännössä jotkut osaavat, pystyvät ja haluavat tehdä enemmän, ja siksi tekevät jossain määrin enemmän kuin muut. Heidän on annettava ylimääräinen tekemisensä lahjana muille, mutta toisaalta heille on myös osaamisensa, ahkeruutensa ja vastuunottonsa takia annettava pidemmän päälle enemmän päätösvaltaa ja vastuuta yhteisössä, kullekin omalla vahvuusalueellaan. Yhteisön perustaminen on alussa suurelta osin yhteiselosta ja yhteistoiminnasta syntyvää asettaumista ja neuvottelua siitä minkälaisen roolin kukin yhteisön jäsen ottaa yhteisössä. Suurin osa asettautumisista ja neuvotteluista tapahtuu jouhevasti ja melkein kuin itsestään, mutta on luonnollista, että siihen liittyy myös jonkin verran eripuraa. Ristiriitoja setvitään ja sovitellaan saman tien kun niitä ilmenee, jos ne ovat riittävän vakavia.

Kaikki hyötyvät siitä, että osaavimmat henkilöt johtavat ja edustavat yhteisöä. Johtajan osaamisella tarkoitetaan niitä kykyjä, taitoja ja tietoja, jotka ovat relevantteja yhteisön johtajalle. Yhteisön jäsenet voivat olla johtajaa osaavampia omilla vahvuusalueillaan. Jokaisen jäsenen työ, taidot ja tiedot on pyrittävä yhdistämään yhteisössä koherentiksi kokonaisuudeksi, joka on vahvempi kuin osiensa summa.

Johtajan vallan tyypit voidaan jakaa seuraavasti (osin päällekkäisiä) a) Mallivalta. Kyky johtaa yhteisöä esimerkillä, karismalla ja kunnioituksella. b) Asiantuntija- ja informaatiovalta. Johtaja tietää ja osaa tietyillä alueilla enemmän kuin muut. c) Palkinto- ja/tai rangaistusvalta. Johtaja palkitsee hyvistä asioista ja rankaisee pahoista asioista. Johtajalla on valta ylentää ja alentaa ihmisiä yhteisön hierarkiassa, tai karkottaa heitä pois yhteisöstä. d) Sääntöjen laatimiseen liittyvä valta.

Suomalaisessa yhteisössä sopiva esimerkillinen mallivalta, asiantuntija- ja informaatiovalta ja osin palkinto- ja rangaistusvalta ovat luontevimpia johtajan alueita. Yhteisössä johtaja on lähellä muita jäseniä ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa heidän kanssaan, yksi jäsen itsekin. Jyrkkiä tai suuria hierarkioita ja diktaattorimaisia johtajia ei tarvita, eivätkä sellaiset ole hyväksi yhteisölle. Jos yhteisön johtajalla on liikaa ehdotonta valtaa, se johtaa helposti klikkiytymiseen, jossa johtaja ja johtajan suosikit eriytyvät omaksi lahkokseen, joka on de facto jatkuvassa ristiriidassa muun yhteisön kanssa. Jos se saa jatkua ja pahentua, se voi johtaa siihen, että johtaja ja muutamat hänen suosikkinsa ovat mielivaltaisia ja käyttävät muita hyväkseen.

Klikkejä voi kehittyä mihin kohtiin tahansa yhteisöä, ja ne voivat alkaa aluksi harmittomilta tuntuvista asioista, kuten siitä, että joku pitää luonnostaan vähän enemmän joistain yhteisön jäsenistä ja vähän vähemmän toisista yhteisön jäsenistä, tai että yhteisön vuorovaikutukset alkavat esim. osaamisen jakautumisen perusteella eriytyä omiksi ryhmikseen. Klikkiytyminen, ja siitä seuraava yhteisön ristiriitojen kasvu ja yhteisön hajoaminen on yksi suurimpia yhteisöjen potentiaalisia ongelmakenttiä, ja siksi yhteisön on toimittava niin, että kanssakäyminen säilyy vilkkaana, säännöllisenä ja hyvänä kautta koko yhteisön. Jotta yhteisön jäsenet tuntevat hyvin kaikki muut jäsenet ja kommunikaatio säilyy tasaisena kautta yhteisön, yhteisön aikuisten määrän tulee olla alle sata. Samaan yhteisöverkkoon kuuluvien yhteisöjen jäsenmäärä voi luonnollisesti olla periaatteessa rajaton.

Yhteisö voi luoda tasapainon sen välille, että yhteisön johtaja tekee arkipäiväiset päätökset, on normaalitilanteissa yhteisön edustaja ulkopuolisten kanssa neuvoteltaessa ja on johtaja kriisitilanteissa, mutta suurimmat asiat päätetään useimmiten yhdessä, kuten säännöt, suuret muutokset yhteisössä, suuret rangaistukset, tärkeimpien tehtävien ja asemien jako yhteisössä, jne.

Jos yhteisöön kehittyy oppinut, hyväntahtoinen, lojaali ja kaikkien kunnioittama 'rabbi', hänelle voidaan siirtää yhteisön päätösvaltaa, sääntöjen laatimisvaltaa ja sääntöjen tulkintavaltaa. Yhteisöjen sääntöjen ja hierarkioiden toiminnan tulisikin olla sellaiset, että ne tuottavat luotettavasti sukupolvesta toiseen uusia 'rabbeja' ja tekevät kaikista yhteisön jäsenistä mahdollisimman oppineita. 'Rabbien' vallan lisääntyessä demokraattista valtaa voidaan vähentää.

Yhteisön jäsenet on tärkeää valita siten, että he ovat yleisellä tasolla mahdollisimman samanlaisia; etnisesti, uskonnollisesti, kulttuurisesti, älykkyydeltään, jne. Muuten persoonallisuuksissa, käytännöllisyydessä / teoreettisuudessa, osaamisalueissa ja taidoissa, sisään- tai ulospäin suuntautuneisuudessa, ajatusmaailmoissa, ammateissa,  jne. voi olla melko suuriakin eroja. Erot tuovat monipuolisia näkökulmia ja variaatioita yhteisöön, ja ne ovat sitä todellista diversiteettiä. Ne tuovat samalla joitakin ongelmia, mutta ne ovat ratkaistavissa tai ne kulkevat ajan mittaan soljuvasti itsestään ratkaisuunsa. Esimerkiksi teoreettisesti orientoituneet ihmiset oppivat käytännöllisiltä ihmisiltä paljon kunhan vain malttavat kuunnella, ja sama toisinpäin. Ihmiset arvostavat sitä, että he tulevat kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Vaikka muut ihmiset puhuisivat aiheista, jotka eivät ole omasta mielestä välittömästi kiinnostavia, niistä oppii pidemmän päälle paljon kun tieto ja ymmärrys toisen henkilön ajatusmaailmasta kertyy.

Yhteisössä on tärkeää, että ihmiset ylläpitävät leppoisaa ja hyvähenkistä ilmapiiriä. Vaikka sattuisi itse olemaan jossain määrin ärtynyt tai masentunut jostain asiasta, sitä ei pidä kaataa vuolaasti ja pitkään muiden niskaan. Yhteisön jäsenet ovat jossain määrin vastuussa toistensa mielialasta. Siksi ongelmat kannattaa käsitellä ytimekkäästi ja siten, että muiden hyvä mieliala säilyy, jos se on suinkin mahdollista. Jokaisen jäsenen tulee olla sellaisissa väleissä, että he tervehtivät toisiaan, eivät välttele toisiaan, tapaavat toisiaan säännöllisesti ja pystyvät puhumaan suhteellisen rauhallisesti mistä tahansa asiasta.

Kaikenlaisen tiedon välittäminen ja pienimuotoinen juoruilukin on normaalia yhteisöissä, mutta se ei saa muuttua poissaolevien henkilöiden halventamiseksi ja panetteluksi, voimakkaasti liioitelluiksi ja väritetyiksi kertomuksiksi, pahantahtoiseksi riidankylvämiseksi, tms. Yhteisön sosiaalinen elämä on useimmiten tasapainoilua kahden ääripään välillä, tässä esimerkissä 'ei ollenkaan juoruilua --- pahantahtoista ja hajottavaa juoruilua'.

Yhteisöissä on usein yksi henkilö / 50 - 100sta, joka aiheuttaa enemmän sosiaalisia ongelmia kuin koko muu yhteisö yhteensä. Hän voi olla esim. erittäin aggressiivinen henkilö, joka suuttuu mitättömistä pikkuasioista silmittömästi. Koska ihmisillä on usein taipumus käyttää hyödykseen niitä luonteenpiirteitä, joita heillä sattuu olemaan, liian aggressiivinen henkilö yrittää usein käyttää aggressiivisuuttaan muiden uhkailuun, hiljentämiseen, myöntymiseen, dominointiin ja nousuun yhteisön hierarkiassa. Ongelmallinen henkilö voi olla pahantahtoinen juonittelija, selkään puukottaja ja riidankylväjä. Ongelmallinen henkilö voi olla takertuva, runsaasti valittava ja jatkuvassa psyykkisessä hajoamistilassa oleva neurootikko. Ongelmallinen henkilö voi olla laiska työtä välttelevä, tehtävät puolitiehen jättävä, tekosyitä keksivä ja vastuuntunnoton vapaamatkustaja. Tms. Tällaisten henkilöiden suhteen paras keino on poistaa heidät yhteisöstä. Se on usein kuin ihmelääke; yhdessä yössä yhteisö paranee kuin vaikeasta sairaudesta, ja tulee terveeksi ja voimaantuu. Kaikki voivat paremmin ja sosiaaliset suhteet toimivat jouhevasti. Ihmisillä on pitkä yhteisöllinen historia, ja on todennäköistä, että ihmisillä on myös psykologinen taipumus pyrkiä poistamaan liian ongelmallinen henkilö tai henkilöt yhteisöstä.

Vaikka yksittäisten ihmisten karkottaminen toimii useimmiten yhteisöissä, se ei toimi läheskään yhtä hyvin tai ollenkaan laajojen yhteiskuntien tasolla. Liberaaleilla on taipumus esimerkiksi ajatella, että jos Halla-aho saataisiin pudotettua pois puoluejohtajan asemastaan ja syrjäytettyä politiikasta, maahanmuuttokriittiset heikkenisivät ja muuttuisivat liberaaliin suuntaan. Ehkäpä kaikki muuttuisi liberaalien kannalta hyväksi. Todellisuudessa sellainen ei joko vaikuttaisi maahanmuuttokriittisiin mitenkään, tai päinvastoin koventaisi maahanmuuttokriittisten asenteita.

Yhteisön koordinoimisessa ei riitä pelkästään se, että sovitaan se mitä tehdään yhdessä, esimerkiksi remontoidaan yhteisön talon katto kuntoon, vaikka kaikki yhteisön jäsenet osaisivat korjata kattoja. Ihmisillä on usein melko paljon toisistaan poikkeavia näkemyksiä siitä, mitä kunnossa oleva ja hyvä katto tarkoittaa. Se mikä on yhdelle yhteisön jäsenelle hyvä ja kunnossa oleva katto, voi olla toiselle yhteisön jäsenelle huonosti korjattu katto, ehkä jopa niin kelvoton, että se herättää epäilyksen, että edellinen on tehnyt pahantahtoisuuttaan tai välinpitämättömyyttään huonoa jälkeä. Tälläiset näkemysten erot synnyttävät yhteisössä kitkaa, kaunoja ja riitoja. Siksi yhteisön kattoremonttia suunniteltaessa ja sovittaessa on tärkeää, että määritellään tarkasti yhdessä mitä hyvä ja kunnossa oleva katto tarkoittaa, ja varmistetaan, että jokainen osaa korjata katon sillä tavalla.

Yhteisössä on paljon sosiaalisen vuorovaikutuksen tilanteita, ja melko suuri osa niistä on epäselviä. Kun toinen yhteisön jäsen meni edeltäni ovesta ja veti oven kiinni nenäni edestä, johtuiko se siitä, että hän ei huomannut minua vai siitä, että hän ei pidä minusta? Kun toinen sanoi venytellen kummallisella äänensävyllä, "Mitäpä tyypille tänään kuuluu?", oliko se vähättelevää herjausta vai tavallista miesten välistä pientä leikinlaskua? Miksei hän nimitä ketään muuta tyypiksi, vaan puhuttelee heitä nimellään?  Neljä yhteisön jäsentä lähti autolla matkaan ennen sovittua aikaa, joten en ehtinyt mukaan. Johtuiko se siitä, että he eivät muistaneet minun olevan lähdössä mukaan, vai siitä, että he halusivat jättää minut pois kyydistä? Jne. Jos yhteisön jäsenet ovat yhteisön sisällä hyvin herkkiä kunniastaan ja arvostuksestaan, epäluuloisia tai joskus melkein paranoideja, ja koko ajan kilpailuhenkisiä, statustietoisia ja vertailemassa itseään muihin, suuri osa sosiaalisista vuorovaikutustilanteista muuttuu potentiaalisesti konflikteja, kitkaa tai kaunaa synnyttäviksi tilanteiksi. Lisäksi näihin tilanteisiin liittyvillä negatiivisilla tunteilla on taipumus kumuloitua ja kasvaa. Siksi olisi parasta, etteivät yhteisön jäsenet odottaisi toisiltaan lähtökohtaisesti kunnioitusta tai arvostusta. Tällöin asioita pystyy tarkastelemaan realistisemmin ja rauhallisemmin, ja merkityksettömien asioiden voi antaa mennä menojaan. Jos jonkin yhteisön jäsenen suhtautuminen johonkin muuhun yhteisön jäseneen tai jäseniin on toistuvasti negatiivista tai yhden kerran räikeän negatiivista, niihin voidaan puuttua paremmin suoraan, kun epäselvät tilanteet on saatu suljettua rauhallisella suhtautumisella pois laskuista.

Järkevästi koottu, järjestetty ja sosiaalisesti hiottu yhteisö tulee toimeen hyvin vähillä ja miedoilla rangaistuksilla. Useimmiten 'virallisia tuomioistuimia' ei tarvita yhteisöissä. Mutta jos rangaistus tulee ajankohtaiseksi, se miten rangaistaan on merkityksellistä. Tuomittavat henkilöt ovat usein hyviä ystäviä monien tai kaikkien yhteisön jäsenten kanssa. Ystävyyssuhteet vaikeuttavat useimmiten rankaisemista, mutta se on silti tehtävä. Yhteisön jäsenten tulee sisäistää se, että yhteisö on tärkeämpi kuin kukaan yksilö. Sen oppii luonnostaan elämällä yhteisössä. Sen näkee vaikkapa siitä, että kun yhteisön jäseniä kuolee, heille järjestetään muistotilaisuudet ja hautajaiset, mutta yhteisö ei pysähdy koskaan. Jokaisena päivänä syödään, suoritetaan tarvittavat yhteisön ylläpitotoimenpiteet, pyöritetään liiketoimintaa, pidetään yllä sosiaalisia suhteita, jne. Vasta yhteisössä eläessään ihminen tajuaa oikeat mittasuhteensa omassa paikallisessa yhteisössään, kansakunnassaan, maailmassa ja mikseipä maailmankaikkeudessakin. Modernissa massayhteiskunnassa se ei ole mahdollista. Modernin yhteiskunnan  atomisoitu ja individualismissaan piehtaroiva ihminen elää usein pysyvässä ja valheellisessa suuruudenhullussa hallusinaatiossa. Suurelta osin juuri suuruudenhullujen hallusinaatioidensa takia moderni ihminen on todellisuudessa niin merkityksetön ja mitätön, ja kyvytön muuttamaan tätä asiaintilaa.

Tarvittavien rangaistusten toimeenpanolla yhteisö kantaa vastuunsa. Rangaistusten tulee olla lyhyesti ja ytimekkäästi perusteltuja, ja välittömästi toimeenpantavia. Välittömät rangaistukset yhdistyvät ihmisten mielissä paremmin tehtyyn rikkomukseen. Jos rangaistuksen tuomitsijat tai toimeenpanijat selittäisivät pitkälliseen keskustelevaan sävyyn tuomiota, se kutsuisi rangaistua osallistumaan joko käytännössä tai mielessään "keskusteluun", esittämään vastaväitteitä, kiistämään parhaansa mukaan syytteitä, tms. Lisäksi tuomion pitkä selittäminen saa tuomion antajat näyttämään epävarmemmilta omasta kannastaan. Siksi lyhyesti ja ytimekkäästi perustellut ja samantien toimeenpannut rangaistukset tuottavat parempia tuloksia, myös rangaistun mielestä.

Yhteisöstä tulee pyrkiä luomaan elävä ja viihtyisä paikka, melkein kuin keidas autiomaassa. Siksi se kannattaa sijoittaa hiukan kaupunkien ulkopuolelle, alueille, jossa tontit ja talot ovat halvempia, ja jossa on paremmin varaa ostaa suuri yhteinen piha- ja puistoalue talon tai talojen yhteyteen. Yhteisön jäsenten on hyvä pitää yhteiset tilat ja asuintilat siisteinä, mutta siisteys ei saa tarkoittaa sisustuksen askeettisuutta ja militaristista järjestystä. On hyvä, että yhteisön tiloihin ja varastoihin kertyy kohtuulliseen epäjärjestykseen kaikenlaista tavaraa, koristetta, tarviketta, kasvia ja työkalua. Se kertoo elävästä elämästä ja kannustaa luovuuteen. Kun esim. työkalu- ja tarvikevarastosta pitää aina jonkin verran etsiä ja kaivaa työkaluja ja tarvikkeita remonttia varten, remonttisuunnitelmat saattavat muuttua 'varastotutkimusretken' aikana. Yhteisön jäsenet suunnittelivat aluksi tekevänsä remontin tarvikkeilla A ja tavalla X, mutta kun varastosta löytyi yllättäen tarvikkeita B, he keksivät, että remontti on paljon parempi tehdä niillä tavalla Y. Viidakkomaisen varaston epäjärjestys luo spontaanisti luovuutta jopa silloin kun yhteisön jäsenet unohtavat olla luovia. Viidakkomaiset työkalu- ja tarvikevarastot, aarre-aittamaiset ullakkovarastot ja monipuolisesti ja runsaasti tavaroilla sisustetut yhteisön oleskelutilat ovat kiinnostavia ja virikkeellisiä tutkimuskohteita ja soveltuvilta osin leikkipaikkoja yhteisön lapsille. Tätä hyvää efektiä lisää lapsille se, jos rakennusten tilat ovat hiukan sokkeloisia, ja niistä löytyy jopa pieniä salakäytäviä, salahuoneita, torneja, kattopihoja, joilla kasvaa reheviä puutarhoja, tms.

Yksi hyvän yhteisön merkeistä on se, että yhteisössä on normaalia herätä aamuisin odottaen  tyytyväisenä ja rauhallisena tulevaa päivää ja sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Euroopan unioni ja poliittinen ruoska hallitsemisen välineenä

Miksi Euroopan unioni haluaa niin paljon muslimeja Eurooppaan? Muslimien työllistyminen ja usein sosiaaliturvalla rahoitetut tulot ovat keskimäärin niin heikkoja, että halpatyövoima ja lisäkuluttajien haaliminen selittävät vain osittain liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa.

Mitkä ovat muslimien tärkeimpiä osaamisalueita, jotka erottavat heidät "edukseen" muista etnisistä ryhmistä?

Muslimit ovat muihin ryhmiin verrattuna aggressiivisia, tyytymättömiä, epäluuloisia, jossain määrin paranoideja ja ryhminä itsekeskeisiä; muslimit on helppo lietsoa väkivaltaan; muslimit ovat laajan organisoituneen ja lain ulkopuolisen väkivallan käyttäjiä; muslimit eivät assimiloidu, vaan säilyvät erillisinä ryhminään; muslimit ovat vaikeasti hallittavia vallanpitäjille; jne.

Eu on kehittymisvaiheessa oleva imperiumi, ja pyrkii tulevaisuudessa olemaan yhä enemmän täysimittainen imperiumi. Imperiumin hallitseminen on aina vaikeaa. Paikalliset toimijat, kansat ja vallanpitäjät voivat suhteellisen helposti kiertää keskusvallan päätöksiä, määräyksiä ja lakeja, tai jättää kokonaan noudattamatta niitä ja toimia omien lakiensa mukaisesti. Paikalliset vallanpitäjät voivat jopa erota imperiumista, kuten kävi Britanniassa ja on osittain käymässä itä-Euroopassa. Imperiumin toiminnan pelkkä koordinoiminenkin on vaikeaa ilman riittävää pakkovaltaa.

Yhdysvallat ja suuret eurooppalaiset valtiot ovat jo pitkään käyttäneet kansainvälisessä valtapolitiikassa ulkomaiden erilaisia vähemmistöjä ja tyytymättömiä ryhmiä poliittisina ruoskina vastustajiksi, sopeutumattomiksi tai tottelemattomiksi katsomiaan vastaan. Niillä on vankka kokemukseen perustuva osaaminen siitä miten sellaisia ryhmiä voidaan lietsoa, kouluttaa, rahoittaa, organisoida ja aseistaa toimintaan. Poliittisten ruoskien toiminta voi olla strategisesta tilanteesta riippuen rauhanomaista (esim. Gene Sharp, Politics of NonViolent Action, vol. 1, 2, 3), täysimittaista sotaa (esim. mujahediinien sota Neuvostoliiton joukkoja vastaan Afganistanissa), tai jokin niiden välimuoto tai sekoitus.

Kun poliittinen ruoska -metodi on toiminut niin hyvin kansainvälisessä valtapolitiikassa, samaa metodia voidaan käyttää myös laajan valtion tai imperiumin sisäisessä politiikassa.

Jos ajattelemme Eurooppaan päästettyjä muslimeja kehittämisvaiheessa olevina poliittisina Damokleen miekkoina paikallisten päättäjien ja kansojen pään yläpuolella, muslimien maahanmuutto on loogista imperiumin politiikkaa. Jos paikalliset toimijat venyttävät imperiumin liekaa liian pitkälle, imperiumi voi lietsoa, rahoittaa ja organisoida poliittisen ruoskan toimintaan, ja ajaa maan tarvittaessa myös laajamittaiseen väkivaltaan, kaaokseen ja sisällisotaan.

Englanti on liian vaikutusvaltainen ja itsenäinen, Eu on vielä liian heikko, kansalaisten vapauksista on vielä liian paljon jäljellä ja Britanniassa kasvava poliittinen ruoska on vielä liian varhaisessa vaiheessa, jotta poliittista ruoskaa olisi voitu käyttää Englantia vastaan. Mutta jos ja kun kaikki valta keskitetään Eu:lle, valtiot heikentyvät ja muuttuvat pelkiksi Eu:n etäpäätteiksi, kansalaisten vapaudet tukahdutetaan kaikissa merkityksellisissä asioissa ja maahanmuuttajien ryhmät ovat kasvaneet kaikkialla valtaviksi massoiksi, poliittiset ruoskat muuttuvat tehokkaiksi poliittisiksi välineiksi.

Eu imperiumin valtapolitiikan kannalta hyvää ovat potentiaalisesti mm. seuraavat asiat a) Muslimien väkivalta ja muu rikollisuus, sekä terrorismi, kunhan nämä yhdistetään liberaalin median propagandaan, ja liberaaliin koulutukseen ja kasvatukseen. Liberaali disinformaatio kouluttaa kantaväestöjä reagoimaan muslimien väkivaltaan ja terrorismiin passiivisen alistuneesti ja de facto hyväksyvästi parhain päin selitellen. Kun kansalaiset sisäistävät tämän ajattelu- ja tuntemismallin, he reagoivat herkästi poliittisen ruoskan sivalluksiin alistumalla passiivisesti. Sellaiset kansalaiset ovat ihanteellisia Eu -kansalaisia. b) Imperiumin perustaminen ja ylläpitäminen on eräänlaista poliittista epävakaata uhkapeliä, kuin politiikka olisi perustettu heiluvan keinulaudan päälle. Kun näin on joka tapauksessa, Eu:n päättäjien on parempi olla keinulaudan tasapainopisteessä päättämässä mihin suuntaan keinulauta heilahtaa. Tai käyttääkseni toista vertausta, jos imperiumin politiikka on joka tapauksessa kuin villi tiikeri, on parempi ratsastaa tiikerillä kuin olla sen syötävänä. Hallitse kaaosta lisäämällä kaaosta, ohjaamalla sitä ja käyttämällä sitä hyväksesi. c) Kun Euroopan maat syöksyvät liiallisen maahanmuuton myötä kaaokseen, dysfunktionaalisuuteen ja väkivaltaan, eivätkä paikallisten päättäjien hallintoresurssit riitä ratkaisemaan ongelmia, ne tulevat täysin riippuvaiseksi siitä avusta, jonka Eu voi antaa. Paikalliset päättäjät joutuvat pysyvästi kerjäämään apua Eu -päättäjiltä. Tämä on se hallintosuhde, jonka Eu haluaa viime kädessä muodostaa paikallisiin päättäjiin.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Voisimmeko tulevaisuudessa erota Euroopan unionista ja ryhtyä Kiinan liittolaiseksi?

Leonid Bershidsky, How Western Capital Colonized Eastern Europe.


Linkitetty Bloombergin artikkeli kertoo tärkeimmästä tekijästä, jolla Eu kiristää ja pakottaa eurooppalaisia poliitikkoja toimimaan vastoin itsenäisiä näkemyksiään ja tavoitteitaan. Artikkelin ilmaisua lainatakseni myös Suomi on tällä hetkellä Eu:n siirtomaa. Jotta voisimme saavuttaa suuremman itsenäisyyden, riippuvuutta ulkomaisesta pääomasta on vähennettävä.

Kiina teki sen seuraavilla tavoilla.

Kiinalaiset ovat opiskelleet huolellisesti niitä tuotantomenetelmiä ja teknologioita, joita länsimaiset yritykset ovat käyttäneet ja tuottaneet Kiinassa, jolloin kiinalaiset ovat voineet lisääntyvässä määrin alkaa tuottamaan ja kehittämään niitä itse, esim. kiinalaisen puhelinten tuottaja Huawein ja sen tytäryhtiö Honorin menestys, ja ne lukuisat hiukan tuntemattomammat kiinalaisyritykset, jotka tuottavat kaikenlaista käyttökelpoista elektroniikkaa ja tietotekniikkaa.

Kun kiinalaisten yhteenlasketut voitot, tuotot ja palkkatulot tuotantotoiminnasta ovat kasvaneet erittäin suuriksi, kiinalaisista on tullut suuria sijoittajia sekä Kiinassa, että ulkomailla. Kiina ei ole enää ollenkaan niin riippuvainen ulkomaisesta pääomasta kuin ennen.

Kiina on panostanut voimakkaasti korkeaan koulutukseen.

Kiinan suhteellinen itsenäisyys ei synny siitä, etteikö Kiinassa olisi paljon ulkomaisia sijoituksia. Kiinan itsenäisyys syntyy siitä, että ulkomaiset sijoittajat eivät voi uhkailla Kiinaa sijoitusten pois vetämisellä Kiinan suurten pääomien ja korkean teknologisen osaamisen takia, sekä sen takia, että ulkomaiset sijoittajat ja markkinat ovat riippuvaisia Kiinan tuotannosta, pääomista ja osin markkinoistakin.

Itsenäisyys ei tarkoita sitä, että ulkomaisia sijoituksia yritetään estää pääsemästä maahan, vaan sitä, että oman maan itsenäisyyttä lisääviä tekijöitä lisätään, ja sitten kussakin tilanteessa kysytään mikä on tällä hetkellä suunnilleen maksimaalinen määrä ulkomaisia sijoituksia, joita voimme ottaa joutumatta riippuvaisiksi ulkomaisista sijoittajista. Itsenäisyys tarkoittaa aina valmiutta luopua jostain jonkin muun tärkeän saavuttamiseksi.

Itsenäisyys on osittain sellaista mitä rahalla ei voi ostaa, mutta itsenäisyyttä voidaan ajatella osittain myös rahana. Jos Eu:n annetaan pilata eurooppalaiset maat muiden tekijöiden ohella maahanmuutolla, hyvät, puhtaat, toimivat ja turvalliset asuinalueet ja kaupungit, jotka ennen kaikki saivat 'ilmaiseksi' oman etnisen ryhmän sosiaalisen olemuksen sivutuotteena, joudutaan monietnisessä ja -kulttuurisessa ympäristössä hankkimaan kalliiden asuinalueiden kalliilla asunnoilla, yksityisillä turvallisuuspalveluilla, turvalaitteilla, korkeilla poliisikustannuksilla, rajoittamalla liikkumisenvapautta, valikoimalla niitä osto- tai virkistyspaikkoja, joihin voi mennä, jne. Rikkaastakin henkilöstä tulee sellaisessa systeemissä vanki kultaisessa häkissä.

Suurten pankkien, suurten yritysten ja suurten sijoittajien uskomusten mukaan Euroopan maiden kurjistaminen ja väkivaltaistaminen on kuitenkin erinomaista liiketoimintaa. Se minkä sai ennen ilmaiseksi, joudutaan kehitysmaa -Euroopassa hankkimaan kalliilla rahalla, joka lihottaa suurten yritysten ja sijoittajien voittoja.

Eu on suurten pankkien, suuryritysten ja suurten sijoittajien toimeenpano- ja pakkovaltaa käyttävä väline, jonka vähäisemmät etäispäätteet toimivat mm. suomalaisina poliitikkoina. Ei ole sattumaa, että Suomen pääministerinä on tällä hetkellä hyvä veli -verkoston tuki- ja korruptiorahoilla rikastunut Juha Sipilä. Hyvä veli -verkosto nosti Sipilän myös pääministeriksi. Kun Sipilä on kouliintunut Suomessa tukien ja korruption käyttäjäksi, hän sopeutuu hyvin Eu:n suurempien tukien ja korruption käyttäjäksi, suosijaksi ja edistäjäksi. Suomessa Sipilä tottui siihen, että viime kädessä hyvä veli -verkosto ohjaa häntä. Nyt Sipilä tottelee luontevasti suurempaa ja vaikutusvaltaisempaa Eu:n hyvä veli -verkostoa.

Eu:n kuristusotteen kiristyessä, Euroopan kurjistuessa ja Kiinan noustessa eurooppalaisten on kysyttävä olisiko Kiina tulevaisuudessa parempi kumppani tai liittolainen kuin Euroopan unioni? Kiinalla ei ole kansainvälisille liittolaisilleen ja kumppaneilleen mitään poliittisia vaatimuksia, riittää, että ne toimivat hyvinä kauppakumppaneina. Kiina tarjoaa liittolaisilleen näiltä tärkeiltä osin parempia ehtoja kuin julkisten kulissien takana diktaattorimainen Eu.

torstai 31. elokuuta 2017

Miksi liberaalit ovat niin viehtyneitä poikkeaviin vähemmistöihin ja "alistettuihin" ryhmiin?

Valtavirtaiset normaalit ihmiset tarvitsevat jossain määrin poikkeavia ihmisiä ja ryhmiä sosiaalisten, moraalisten ja poliittisten rajojen määrittelyyn ja ylläpitämiseen. Normaalius on normaalia suhteessa johonkin ulkopuoliseen. Poikkeavia suljetaan ulkopuolelle tai jos heitä päästetään sisäpiiriin, se tehdään joidenkin poikkeavuutta rajoittavien ja muokkaavien ehtojen vallitessa. Poikkeavia vaaditaan esimerkiksi muuttumaan normaalimpaan suuntaan, suorittamaan puhdistavia rituaaleja tai salaamaan poikkeavuutensa. Poikkeavuutensa tai henkilöllisyytensä salaava osallistuu valtavirran kanssa jossain määrin poikkeavuutensa ylläpitämiseen. Salaaminen viestittää tavallaan muille, että poikkeavuus on huonoa tai pahaa, se ei kestä päivänvaloa tai kriittistä tarkastelua, tai että salaaja häpeää poikkeavuuttaan ja pelkää sen julkistamisen seurauksia.

Poikkeaviin kohdistetaan ylimääräisiä sosiaalisia ja virallisia toimenpiteitä, joita muihin ei kohdisteta, kuten tehostettua valvontaa; kovempia ja ylimääräisiä rangaistuksia; parantavia terapeuttisia hoitoja; pidempiä ja vaivalloisempia byrokraattisia prosesseja; korkeampia pääsyvaatimuksia koulutukseen tai työhön; tms.

Poikkeavuudet nähdään usein vaihtelevassa määrin kansakuntaa heikentävinä, haittaavina, sairastuttavina tai uhkaavina tekijöinä. Yhteiskunta toimii tehokkaammin, moraalisemmin tai paremmin kun poikkeavuutta vähennetään, muokataan tai säädellään.

Normaalit ihmiset etsivät ja löytävät säännöllisesti poikkeavia ihmisiä ja rankaisevat heitä symbolisesti tai konkreettisesti. Löydetyillä ihmisillä ei ole välttämättä itsessään kovin paljon merkitystä kokonaisuuden kannalta. Tärkeintä on useimmiten siihen liittyvä prosessi, jolla ryhmän yhteistoimintaa ylläpidetään ja tehostetaan, ryhmän periaatteita ja rajoja määritellään, ja poikkeavuutta suljetaan ryhmän ulkopuolelle.

Poikkeavuus on tämän analyysin mukaan osittain itsenäinen ilmiö, osittain sosiaalisesti konstruoitua. Sosiaalisen konstruktion osuudesta huolimatta poikkeavuus on aina jotain todellista ja sillä on todellisia vaikutuksia sosiaaliseen kokonaisuuteen, kyse on vain siitä missä määrin ja minkälaisia, millaisia johtopäätöksiä siitä kannattaa tehdä, ja millaisiin toimenpiteisiin on suotavaa ryhtyä.

Esimerkiksi jos yhteiskunnalle on tärkeää pitää yllä hyvää perhe-elämää, riittävää syntyvyyttä ja yhteistä kollektiivistä identiteettiä, on samalla suotavaa vastustaa jossain määrin homoseksuaalisuutta. Jos homojen annetaan toimia vapaasti, he edistävät sellaisia elämäntyylejä, ajattelumalleja ja asioita, jotka vahingoittavat em. tavoitteita. Homojen seksuaalisuutta korostava identiteetti on kapea ja sosiaalista kokonaisuutta hajottava. Homot tavoittelevat usein lyhyitä ja vaihtuvia seksiin perustuvia suhteita. Koska homoseksuaalisuuteen liittyy usein taipumus nautinnonhakuisuuden ohjaamaan jatkuvaan kokeiluun, pyhät asiat ja itsensä hyveellinen rajoittaminen näyttäytyvät heille usein rasittavina ja turhina esteinä, jotka on syytä purkaa. Homoseksuaalit haluavat usein maksimaalisen vapauden elämäntyylilleen, joka johtaa luonnostaan liberaalin politiikan kannattamiseen ja konservatiivisuuden vastustamiseen. Homoseksuaalisuuteen liittyvät seksuaaliset roolit heikentävät usein maskuliinisuutta, tai vaihtoehtoisesti korostavat sarjakuvamaista ja teennäistä maskuliinisuutta. Jne.

Tämä ei merkitse sitä, että homot olisivat yksin vastuussa perhe-elämän, syntyvyyden ja yhteisen kollektiivisen identiteetin heikkenemisestä, tai suurimpia syyllisiä siihen. Suurimmat syylliset löytyvät niiden heteroseksuaalien keskuudesta, jotka ovat hylänneet traditionaalisen moraalin ja edistäneet sille vastakkaisia asioita.

Traditionaalinen homojen vastustaminen on siten johtunut homoseksuaalien elämäntyylistä, ajattelumalleista ja toiminnasta + homoseksuaalien vastustamisen tuomista hyödyistä ryhmälle ja sen jäsenille. Kun esim. heteroseksuaalinen perheenisä vastustaa homoseksuaalisuutta, hän vastustaa samalla myös mm. itsessään ilmenevää hedonistisuutta ja halua lukuisiin irtosuhteisiin. Vastustamalla homoseksuaaleja hänestä tulee parempi ja hyveellisempi perheenisä ja aviomies. Lisäksi homoseksuaalit toimivat kontrapunktina, jota vasten oman ryhmän kollektiivista toimintaa, periaatteita ja politiikkaa voidaan hioa paremmiksi.

Melkein samalla tavalla voimme todeta, että jos liberaalit haluavat säilyttää lähes täysin avoimet rajat, heillä on todellisia syitä vastustaa maahanmuuttokriitikkoja. Kun liberaalit nimittävät maahanmuuttokriitikkoja liioitellen fasisteiksi, natseiksi, tms., kyse voi olla suurelta osin siitä, että liberaalit pyrkivät tekemään itsestään parempia liberaaleja ja vahvistamaan liberaalia ryhmää. Jos liberaalien kuvitteellisten fasistien, natsien, tms. vastustaminen yltyy liikaa, se muuttuu lisääntyvässä määrin fasistiseksi. Se johtuu suurelta osin siitä, että liberaalit pelkäävät menettävänsä kontrollin politiikasta ja yhteiskunnasta.

Poikkeavan ryhmän ylimääräinen syyttäminen voi vaikuttaa oikeudellisen mittapuun mukaan epäoikeudenmukaiselta, siinähän poikkeavaa ryhmää syytetään sellaisesta mitä se ei ole tai ei ole tehnyt, ja lisäksi syyttäminen johtuu usein suurelta osin valtaapitävän ryhmän sisäisistä tarpeista. Mutta valtaapitävän ryhmän syytökset eivät todellisuudessa kohdistu yksilöihin, vaan kokonaiseen ryhmään, jolloin normaalit oikeudenmukaisuuden periaatteet eivät toimi.

Jos yksi henkilö olisi syytettynä esimerkiksi maanpetoksesta ja hänet tuomittaisiin elinkautiseen vankeuteen, häneen liittyvät asiat olisivat yhteiskunnan kannalta lähes loppuunkäsitelty.

Kun syytösten kohteena on suhteellisen laaja poikkeava ryhmä, yhden poikkeavan henkilön tuomitseminen mihin tahansa rangaistukseen ei vaikuta juuri ollenkaan. Poikkeava ryhmä muodostaa omien tavoitteidensa, ja sosiaalisten ja yhteiskunnallisten paineiden seurauksena alakulttuurin tai vastakulttuurin, joka toimii valtakulttuurin vastapainona. Paineet saavat poikkeavan ryhmä lisäämään yhteistoimintaansa ja ryhmäkoheesiota. Poikkeava ryhmä auttaa omiaan ja ryhtyy vastatoimiin. Jne.

Ylimääräiset syytökset ja paineet sulavat usein moneen kertaan näihin vastavoimiin ja vastatoimiin. Toisin sanoen poikkeava ryhmä ei useimmiten ole avuton kohde, jolle valtaapitävä ryhmä voi tehdä mitä haluaa, vaan aktiivinen toimija, joka kohdistaa omia toimenpiteitään ja vastatoimenpiteitään valtaapitävään ryhmään. Jos ajattelemme oikeutta vaakana, jossa oikeuden muodostaa sellainen tasapaino rikoksen ja rangaistuksen välillä, joka tekee rikoksen oikeudenmukaisuuden periaatteita noudattaen mahdollisimman kannattamattomaksi, valtaapitävän ryhmän ja poikkeavan ryhmän välille syntyy usein jonkinlainen hivenen hutero voimatasapaino, jossa vaaka on kallistunut enemmän valtaapitävän ryhmän puolelle, mutta niiden muodostama pitkäkestoinen pattitilanne vastaa eräänlaista tasapainoa. Se saattaa olla parasta mitä poikkeava ryhmä voi sillä hetkellä saavuttaa.

Poikkeavat vähemmistöt muodostavat usein tärkeän osan yhteiskunnan luovista muutosvoimista. Osa poikkeavien vähemmistöjen luovasta muutospaineesta on yhteiskunnan kannalta hyödyllistä, osa haitallista. Ajan kuluessa tai muuttuvissa tilanteissa hyödyllisyys ja haitallisuus voivat muuttua. Se mikä oli vaikkapa aluksi pienessä määrin hyödyllistä, voi ajan kuluessa kasvaa liian suureksi ja muuttua vahingolliseksi. Se mikä on vaikkapa rauhan aikana haitallista, saattaa sotatilanteessa muuttua hyödylliseksi.

Yhdysvaltojen perustajaisät, jotka johtivat sotajoukkoja Amerikan vallankumoussodassa tai olivat muuten merkittävissä tehtävissä vallankumouksessa, olivat britti-imperiumin kansalaisten joukossa "poikkeava" vähemmistö, rikollisia, kapinallisia ja vallankumouksellisia, jotka pyrittiin tappamaan. Kiinni saataessa heidät olisi todennäköisesti tuomittu kuolemaan. He toimivat silti merkittävänä ja positiivisena yhteiskunnallisena luovana voimana. Jeesus tuomittiin syyttömänä kuolemaan ja teloitettiin naulitsemalla hänet ristiin. Rooman imperiumi kävi sotaa kristittyä vähemmistöä vastaan ennen kuin muuttui itse kristityksi. Vuonna 2010 maailmassa oli 2,2 miljardia kristittyä. Usein yhteiskunta määrittelee tärkeät uudistajat aluksi rikollisiksi tms., ja ehkä vainoaa heitä systemaattisesti.

Yhteiskunnan tehtävänä on siten usein tasapainoilla sen suhteen, miten se suhtautuu vähemmistöihin. Vastustuksella saattaa olla optimaalinen määrä, joka ei ole liian suuri eikä liian pieni. Voidaan myös kysyä menettäisivätkö vähemmistöt luovuutensa ja uudistusvoimansa, jos yhteiskunta ei vastustaisi heitä? Vastustus kun suorastaan pakottaa luovuuteen ja kekseliäisyyteen.

Liberaalin eliitin sateenkaarikoalitio koostuu monista ryhmistä; seksuaalisista vähemmistöistä, alistetuiksi väitetyistä naisista ja feministeistä, erilaisista maahanmuuttajaryhmistä, kansallisista vähemmistöistä, uskonnollista vähemmistöistä (tosin lähinnä silloin kun niihin yhdistyy maahanmuuttajuus tai kansallisen vähemmistön asema), sekalaisista sosialistiryhmistä, kulttuurimarxilaisista ryhmistä ja anarkistiryhmistä, ns. taistelevista ateisteista, jne. Selvimmin liberaalin eliitin koalition ulkopuolelle on jätetty valkoiset tai valkoiset heteromiehet, joka tarkoittaa käytännössä työväenluokkaisia ja keskiluokkaisia valkoisia miehiä ja tilanteiden mukaan vaihtelevasti valkoisia naisia. Lisääntyvässä määrin myös menestyneitä maahanmuuttajaryhmiä, esim. itä-aasialaisia, on työnnetty liberaalin sateenkaarikoalition ulkopuolelle.

Liberaalin eliitin tarkoituksena on kerätä sateenkaarikoalitioon kaikki muutosvoimaisimmat tai muutosta eniten haluavat vähemmistöt. Kun kaikki suurimmat muutosvoimat ovat liberaalin eliitin hallinnassa, yhteiskunnassa ei ole juurikaan vastavoimia liberaalin eliitin politiikalle, jolloin liberaali eliitti voi periaatteessa tehdä mitä haluaa, eikä kukaan pysty vastustamaan heitä tehokkaasti. Vakiintuneet ja suhteellisen hyvätuloiset valkoiset työväen- ja keskiluokkaiset ryhmät eivät ole luonnostaan kovin muutosvoimaisia.

Eliitti ryhtyy tällaiseen järjestelyyn silloin kun se aikoo vahingoittaa politiikallaan hallinnoimaansa kansaa. Liberaalin eliitin tapauksessa kansaa vahingoittava politiikka on maahanmuuttopolitiikka. Maahanmuuton haitat ja kustannukset kohdistuvat eniten valkoiseen työväen- ja keskiluokkaan. Liberaali eliitti rikastuu maahanmuuttajien avulla ja laajentaa kansallista ja kansainvälistä valtaansa. Rikastuminen ja vallan laajentaminen ovat liberaalin eliitin ensisijaisia tavoitteita.

Liberaali hallinnoi sateenkaarikoalitiota ja oppositiota mm. seuraavilla tavoilla.

a) Kiinnittämällä kaikkien huomio suurimmalta osin pois liberaalin eliitin rikastumisesta, vallan lisääntymisestä ja tulo- ja varallisuuseroista. Tämä takia esim. talouteen ja talouden rakenteisiin keskittyvä marxilaisuus korvattiin kulttuurimarxilaisuudella, poliittisella korrektiudella, postmodernismilla ja liberaalilla identiteettipolitiikalla.

b) Kiinnittämällä kaikkien huomio suurimmalta osin liberaalin eliitin kannalta toissijaisiin kulttuurisiin, identitaarisiin ja symbolisiin asioihin, jotka kuitenkin tukevat suoraan tai epäsuorasti liberaalin eliitin ensisijaisia tavoitteita.

c) Kohdistamalla muutosvoimaisimpiin, ongelmallisimpiin ja radikaaleimpiin vähemmistöihin vähiten vastustusta (erityisesti julkista vastustusta), myötäilemällä ja tukemalla niitä eniten (tukeminen koostuu kustannustehokkaasti suurimmalta osin symbolisesta ja retorisesta tuesta, ja julkisesta perusturvasta), ja luomalla positiivisimpia valheellisia mielikuvia niistä (poliittinen korrektius, etnopositiivisuus ja uhrihierarkia). Toisin sanoen liberaali eliitti varoo mielikuvien tasolla asettumasta muutosvoimien esteeksi ja asettuu mielikuvien tasolla muutosvoimien puolelle, jolloin muutosvoimilta otetaan muutosvoima suurelta osin pois. Muutosvoima työntää normaalisti vertauskuvallisesti esteitä pois tavoitteidensa tieltä, tai tuhoaa tai murentaa niitä.

Jäännökseksi jäävä vähemmistöjen viha, tyytymättömyys ja muutosvoima ohjataan syyttömiä syntipukkeja eli geneerisiä valkoisia vastaan, pois liberaalista eliitistä.

Mitä ongelmallisempia ja muutosvoimaisempia vähemmistöt ovat, sitä korkeampi asema niillä on liberaalissa uhrihierarkiassa. Julkisesti uhrihierarkiaa perustellaan historiallisilla ja nykyisillä vääryyksillä ja puolueellisuuksilla. Mitä ongelmallisempia ja muutosvoimaisempia vähemmistöt ovat, sitä enemmän ne vaativat liberaalin eliitin muutosvoimaa tyynnyttäviä ja heikentäviä toimenpiteitä, joita väitetään julkisuudessa historiallisten ja nykyisten vääryyksien ja puolueellisuuksien hyvittämiseksi ja korjaamiseksi, ja oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteuttamiseksi.

d) Syntipukkeina toimivat valkoiset ovat jo lähtökohtaisesti vähiten muutosvoimaisia, ja sitä pyritään lisäämään sillä, että heitä halvennetaan ja vähätellään, heidän symbolejaan ja traditioitaan heikennetään tai poistetaan, heidän identiteettejään ja lojaliteettejaan dekonstruoidaan, jne. Mitä epävarmempia ryhmän jäsenet ovat ja mitä huonompi itseluottamus heillä on, sitä vähemmän muutosvoimaisia he ovat. Mitä vähemmän ryhmällä on yhteisiä symboleita, joiden avulla muodostetaan yhteishenkeä ja jotka toimivat tavoitteiden vertauskuvallisina polttopisteinä, sitä vähemmän muutosvoimaa sillä on. Mitä vähemmän ryhmän jäsenillä on yhteisiä traditioita ja historiansa elävää tuntemusta, jotka antavat sen jäsenille moraalista ja psykologista voimaa, yhteishenkeä, viisautta ymmärtää maailmaa ja keinoja saavuttaa tavoitteitaan, sitä vähemmän heillä on muutosvoimaa. Jne.

Liberaalin eliitin tavoitteena oli, että tämä poliittinen järjestely olisi antanut liberaalille eliitille yhteiskunnallisten aikajaksojen mittakaavassa pitkäksi aikaa vapauden toimia haluamallaan tavalla ilman vastavoimia. Liberaali eliitti on järkyttynyt siitä kuinka nopeasti ja voimakkaasti valkoiset ovat liberaalin politiikan seurauksena muuttuneet muutosvoimaisiksi.

sunnuntai 27. elokuuta 2017


1. Dinesh D'Souza, Hillary's America, The Secret History of the Democratic Party. Äänikirja, pituus n. 9 tuntia ja 30 minuuttia.


2. David Goodhart, Why the Left is Wrong about Immigration.


3. Professor Bruce Charlton, Genius Famine.


4. Nassim Nicolas Taleb, The Most Intolerant Wins, The Dictatorship of the Small Minority.


5. Steve Sailer, War of the Classes.


6. Steve Sailer, The Trillion Dollar Question.


7. Undercover video, CNN Producer Admits Russia Narrative Mostly 'Bullshit', Pushed for Ratings.


8. Jarno Liski, Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla.


9. Lauri Seppälä, Yritystuet ovat tolkutonta pönkkäämistä, talouselämä vastustaa, poliitikot puoltavat elinkeinotukia.


10. Olli Pusa, Eu ja liittovaltio.


11. Olli Pusa, Euroopan hulluuden taustat?


12. Vincent Law, Whites Can't Compete with Minorities in the Free Market.


13. Bob McEwen, Government Can't Fix Healthcare.


14. Pete Hegseth, Single Payer Healthcare, America Already Has It.


15. Jukka Aakula, Ideologioiden taistelusta koheesion edistämiseen.


16. Joshua Charles, Were the Founders Religious?


17. Anatol Lieven, Don't Fear the New Nationalism.


keskiviikko 23. elokuuta 2017

Tasa-arvon suhde viholliskuviin ja väkivaltaan

Liberaalien tasa-arvokäsitteestä puuttuvat suurelta osin taloudellinen ja oikeudellinen tasa-arvo.
Tasa-arvosta tiedetään ajattelijoiden piirissä melko laajalti, että sitä voidaan pitää yllä vain suhteellisen kovilla rangaistuksilla ja tukahduttamisella. Tasa-arvoideologiaan perustuvan valtion täytyy tukahduttaa kyvykkäämpien nousu saadakseen aikaan tasa-arvon.

Mutta huonommin tunnetaan sitä, että tasa-arvoinen valtio tarvitsee suurella todennäköisyydellä myös universaaleja syntipukkeja ja keinotekoisia tai liioiteltuja vihollisia. 

Tämä johtuu siitä vaihtelevassa määrin siitä, että

a) Tasa-arvo johtaa yhteiskunnan yleiseen epäonnistumiseen, ja sen selitykseksi tarvitaan syntipukkeja ja liioiteltuja vihollisia, jotka ovat "aiheuttaneet" spesifit epäonnistumiset ja kollektiivisesti "kaikki" epäonnistumiset. Kun taistellaan heitä vastaan, huomio kiinnittyy samalla suurelta osin pois yhteiskunnan ongelmista ja viha, turhaumat ja kaunat purkautuvat.

b) Tasa-arvoisen yhteiskunnan talous tuottaa huonosti, joten valtiolla on suuri tarve tavalla tai toisella anastaa tai ryöstää suuri osa tuloista ja varallisuudesta tai kaikki syntipukeilta ja liioitelluilta vihollisilta. Jos tasa-arvoinen yhteiskunta ryöstää heiltä kaiken, eikä jätä heille mitään toimeentulon hankkimisen mahdollisuuksia, luonnollinen jatke tälle on tappaa heidät tai jättää heidät kuolemaan nälkään ja tauteihin. Orjuus keskitysleireillä on yksi tapa ottaa syntipukeilta ja liioitelluilta vihollisilta kaikki heidän tuottamansa tasa-arvoisen yhteiskunnan käyttöön.

c) Samasta syystä kuin kohdassa b, tasa-arvoisella yhteiskunnalla voi olla voimakas taipumus valloitussotiin tai imperiumin laajentamiseen. Tällöin ryöstämistä ja anastamista laajennetaan ulkomaille.

d) Tasa-arvo saattaa lisätä koalition sisällä yhteistyötä ja yhteishenkeä yli luokkarajojen, mutta koska erot ihmisten ja työn tulosten välillä ovat pysyviä, tasa-arvoisessakin yhteiskunnassa toiset menestyvät paremmin kuin toiset ja nousevat korkeammalle hierarkioissa. Lisäksi tasa-arvon luomiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan jyrkkiä hierarkioita. Nämä ovat suoraan ristiriidassa tasa-arvon kanssa. Tasa-arvoinen yhteiskunta on useimmiten poliittisesti suhteellisen staattinen. Yhteiskunnan tasa-arvoiset perusrakenteet voidaan luoda melko nopeasti, jolloin yhteiskunnan rakenteiden kehittyminen ja niihin liittyvä mahdollinen politiikka loppuvat suurelta osin siihen. Niiden sisällä tuotetaan sitten se mitä tuotetaan. Tämä on liian pysähtynyttä, joten tasa-arvoinen yhteiskunta tarvitsee keinotekoisesti luodun tunteen edistymisestä, progressiivisuudesta. Keinotekoiset tai liioitellut viholliset vastustavat tai jarruttavat edistystä ja tasa-arvoa, joten on vielä paljon poliittista tehtävää, kun heitä vakoillaan, paljastetaan ja nujerretaan. Politiikka on vilkasta ja elävää. Johtajien ja kansalaisten välinen epätasa-arvo voidaan häivyttää, kun jokapäiväisenä poliittisena ongelmana ovat tasa-arvon viholliset.

Tasa-arvoisen yhteiskunnan täytyy samalla omia "hyvyys" itselleen lähes monopoliksi. Taistelun  "pahuutta" vastaan täytyy tuntua vakuuttavalta, ja se tehdään luomalla maksimaalinen ero osapuolten välille. Toisella puolella on "enkeli" ja toisella puolella on "hirviö".  Vastapuolen kanssa ei neuvotella. Heidän puheillaan ei ole merkitystä, ellei niillä voida osoittaa heidän syyllisyyttään ja huonommuuttaan. Poliittisesti sensitiivisissä asioissa tosiasioilla ja yksityiskohdilla ei ole merkitystä, eikä niitä juuri huomata. Oma hyvyys ja hyvän puolella taistelu tuottaa tyydytystä. Se korvaa tasa-arvoisesta yhteiskunnasta puuttuvaa tyydytystä tai antaa puuttuvaa merkityksen tunnetta elämälle. Hyvyys ja hyvät teot korottavat moraalista, poliittista ja sosiaalista asemaa, ja sitä tasa-arvoa kannattavatkin sisimmässään haluavat, muiden yläpuolella olemista.

"Hirviöt" ovat kaltoin kohtelusta, epäkohdista ja heille osoitetusta asemasta suuttuneita ja vastustavia, joten he joutuvat muokkautumaan osittain raivoavan ja toimintaa sabotoivan ja jarruttavan hirviön rooliin. Jos he ovat huolissaan jostakin, he ovat propagandan mukaan heikkoja, halveksittavia, foobisia ja muutospelkoisia, hirviöitä, jotka paljastuivat kauhean naamarin takaa surkeiksi rimpuloiksi. Jos tasa-arvoinen yhteiskunta on niin  tukahduttava, että hirviöt eivät voi puhua juuri ollenkaan, heille laitetaan propagandassa tarvittaessa kaikki sanat suuhun. Tekipä syntipukki niin tai näin tai oli tekemättä, hän saa myötätuntoa, tukea ja arvostusta vain omiltaan.

Vaikka "hyville" on tärkeää vihata ja halveksia "hirviöitä", he voivat tehdä sen näiden järjestelyiden takia keskimäärin rauhallisemmin, melkein kuin ulkopuoliset tarkkailijat, jotka katsovat asioita yläpuolelta. Suurempi rauhallisuus kuvastaa rationaalisuutta, harkintaa ja viisautta. Hirviöiden tunteet kuvastavat sitä, että heillä ei ole juuri muuta tarjottavaa kuin tunteensa. Todellisuudessa syntipukin roolissa olevat tarvitsevat intensiivisempiä tunteita omien asioidensa ajamisessa, lisäämään päämäärätietoisuutta, sosiaalista ja kollektiivista yhteishenkeä ja poliittista painetta, mutta mitä enemmän ne heidän toiminnassaan näkyvät, sitä enemmän niitä käytetään heitä vastaan.

Kaikkien toimintaväylien tukkimisella tasa-arvoinen yhteiskunta pyrkii tekemään etukäteen tyhjäksi syntipukkien kaiken toiminnan.

Jos tasa-arvoinen yhteiskunta ei pyri hankkiutumaan kokonaan eroon syntipukeista, ja heillä on vakiintunut rooli tärkeiden yhteiskunnallisten ongelmien kriitikkoina, tasa-arvon kannattajien ja kriitikoiden välille voi syntyä erikoinen suhde. Niin kauan kuin valta on tasa-arvon kannattajilla, heidän ei tarvitse tehdä muuta kuin kieltäytyä muuttamasta mielipiteitään kriitikoiden haluamaan suuntaan estääkseen heidän tavoitteensa. Se on helppoa. Siksi saattaaa syntyä poliittisen kanssakäymisen malli, jossa kriitikot lähestyvät tasa-arvon kannattajia, puhuvat heille intensiivisesti ja tekevät kaikkensa käännyttääkseen heidät. Tasa-arvon kannattajat karttavat kriitikkoja ja keskustelua heidän kanssaan. He ovat hiljaa tai vähäpuheisia, ja poistuvat helposti keskusteluista. He ovat haluttomia, vastentahtoisia, vitkastelevia ja ylenkatsovia. Mitä enemmän kriitikot "jahtaavat" tasa-arvon kannattajia, sitä välttelevämpiä ja perääntyvämpiä heistä tulee. Tasa-arvon kannattajat saattavat pitää kriitikkojen ajamia asioita melko tärkeinä, mutta heidän näkökulmastaan kriitikot tekevät niiden suhteen intensiivisesti kaiken tarvittavan ja enemmän, jolloin tasa-arvon kannattajille ei jää muuta tehtävää kuin yrittää hillitä tai estää heitä. Kun kriitikot korjaavat jatkuvasti tasa-arvon kannattajien tuottamia ongelmia, he eivät joudu koskaan siivoamaan täysimääräisesti omia sotkujaan.

Tämän takia konservatiivien on suotavaa lopettaa asteittain liberaalifundamentalistien käännyttäminen. Lähetystyö voidaan suunnata liberaalin koalition laitamilla oleville henkilöille, jotka eivät ole kovin sitoutuneita liberaaleihin arvoihin ja liberaalin koalition ulkopuolisille ihmisille.

Tärkeämpää on kuitenkin aloittaa itsenäisen ja liberaaleista erillisen laajan yhteisön rakentaminen. Me tarvitsemme kaiken sen tietouden, joka liberaaleilla on ja enemmän, jotta voimme luoda kaikille sektoreille haluamaamme toimintaa tai politiikkaa. Meillä on toki paljon tietoutta omilta aloiltamme, mutta kuka perussuomalaisista tietää esim. yhtä paljon energiapolitiikasta kuin Osmo Soininvaara, siitä huolimatta, että hän kannattaa monilta osin suomalaisten kannalta huonoa ja liian kallista energiapolitiikkaa.

Kun puhumme vähemmän liberaalien kanssa, voimme samalla tehdä selväksi, että haluamme heitä vähemmän lähellemme kaikissa yhteyksissä.

Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys. Vanhoina aikoina tasa-arvon käsitettä ei monin paikoin tunnettu ollenkaan, ja sielläkin missä se oli käytössä, tasa-arvo tarkoitti paljon rajoitetumpia asioita kuin nykyisin, esim. samojen sääntöjen ja rangaistusten tasa-arvoista noudattamista oman ryhmän tai yhteiskuntaluokan sisällä. Siksi tasa-arvo oli vähemmän diktatorinen, monopolistinen ja tuhoisa käsite kuin nykyisin. Voidaan sanoa, että tasa-arvo oli periaatteena tasa-arvoisempi muiden periaatteiden kanssa tai alisteinen niille. Tasa-arvo kohtuullistettiin ja suhteuttiin, jos sitä edes oli.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ja politiikassa tasa-arvon vaatiminen ja tasa-arvon käyttäminen erilaisten vaatimusten perusteena on keskeisellä sijalla, melko laajasti myös perussuomalaisten keskuudessa. Tasa-arvo on liitetty implisiittisesti tai eksplisiittisesti mukaan moniin lakeihin, opetussisältöihin ja suurten organisaation käytäntöihin. Liberaali suomalaisvastainen politiikka on suurelta osin looginen seuraus tasa-arvopolitiikasta, toisin sanoen kun suomalaiset vaativat tasa-arvoa tai käyttävät tasa-arvoa vaatimustensa perusteena, he vaativat lisää suomalaisvastaista ja maahanmuuttoa lisäävää politiikkaa. Tätä yhteyttä on tuotava laajemmin ihmisten tietoon, ja tarjottava ihmisille parempia keinoja etujensa ajamiseen. Viime kädessä tasa-arvon periaate on poistettava yleispolitiikan välineiden joukosta kokonaan, tehtävä siitä mahdoton käyttää.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Miesten ja naisten vaikutus politiikkaan

Miehillä ja naisilla on taipumus noudattaa politiikassa niitä sosiaalisia ja toiminnallisia kuvioita, joita heidän esi-isänsä noudattivat jo kauan sitten perheissä ja pienyhteisöissä.

Nainen synnyttää lapset ja on pääsääntöisesti heidän kasvattajansa. Nainen tarvitsee siihen tehtävään resursseja ja turvaa mieheltään ja ympäröivältä yhteisöltä. Nainen on psykologisessa suhteessaan ympäröivään sosiaaliseen yhteisöön ensisijaisesti kuluttaja, siitä huolimatta, että hän mahdollisesti osallistuu tuottavaan työntekoon tavalla tai toisella. Naisen resurssien vaatiminen on voimakasta ja ympäröivästä tilanteesta ja realiteeteista riippumatonta, koska muuten lapset saattavat kärsiä, jäädä häviäjän osaan tai jopa kuolla.

Mies on pääsääntöisesti resurssien ja turvan tuottaja. Miehellä on taipumus ajatella ensisijaisesti sitä, miten resursseja ja turvaa tuotetaan, ja toissijaisesti sitä miten ne kulutetaan. Miehellä on taipumus suhteuttaa perheen ja yhteisön kulutus tuottamiseen. Miehet ovat siten traditionaalisesti toimineet naisten ehdottomien ja hellittämättömien vaatimusten moderaattoreina ja suodattimina, kohtuullistaneet niitä vastaamaan realiteetteja.

Politiikassa naisten vaatimukset kasvavat liiallisuuksiin, koska niitä ei moderoida vastaamaan realiteetteja. Ja jos jotkut naiset eivät vaadi, muut naiset, jotka vaativat, saavat kaikki resurssit. Siltäkin kannalta naisten on pakko vaatia kaikki mikä irti lähtee.

Tähän voidaan vastata, että kyllähän poliitikot ja byrokraatit moderoivat naisten vaatimuksia. Käytettävissä olevat resurssit eivät ole rajattomia, joten on jossain määrin pakko suodattaa naisten vaatimuksia. Mutta naisten ehdottomat vaatimukset eivät yhdisty poliitikkojen ja byrokraattien kohtuullisuuteen, vaan heidän ahneuteensa ja vallanhimoonsa. Ne sopivat hyvin naisten vaatimusten jatkeeksi, niiden vahvistajiksi ja toteuttajiksi. Kummankin intressien vektorit osoittavat samaan suuntaan. Poliitikoista ja byrokraateista ei siten ole naisten vaatimusten kohtuullistajiksi.

Politiikassa kilpailu on suurelta osin epätervettä, koska sillä on voi taipumus johtaa kehitystä ennalta määrättyyn yhteen suuntaan, joka ajan kuluessa huononee.

Liberaalissa (monikulttuurinen sosiaalidemokratia) yhteiskunnassa miehillä on taipumus feminisoitua. Valtiolliset, kunnalliset ja järjestölliset toimijat, ja suuryritykset synnyttävät ja vahvistavat näitä trendejä. Miehet alkavat ajatella normaalia enemmän miten saada itselleen kaikki se mitä systeemistä irti lähtee, ja  vähemmän tai ei ollenkaan sitä miten resursseja tuotetaan ja miten niiden käyttöä kohtuullistetaan. Tämä suhtautuminen muuttuu miesten osalta sitä rationaalisemmaksi, mitä kauemmas valtio etääntyy miehestä ja hänen perheestään ja yhteisöistään, mitä enemmän valtio muuttuu ulkopuoliseksi, vieraaksi ja ehkä vihamieliseksi ottajaksi ja antajaksi. Jos valtio tavallaan ryöstää veroja, on tavallaan melkein kuin miehekästä ottaa takaisin kaikki mitä saadaan. Todellisuudessa resursseja itselleen vaativa mies on suhteessa valtioon melkein kuin pyytävä kerjäläinen, mutta ei voi kilpailun takia luopua osastaan, koska jää muuten jälkeen niistä, jotka pyytävät ja vaativat.

Jos valtio (johon tässä yhteydessä lasketaan valtio ja kunnat) toimii jonkin etnisen ryhmän rajojen puitteissa, jonka jäsenet tuntevat empatiaa toisiaan kohtaan ja ovat lojaaleja toisilleen, ihmiset ovat luonnostaan valmiimpia maksamaan veroja, koska ne pysyvät oman etnisen ryhmän sisällä. Ihmiset ovat valmiimpia tekemään henkilökohtaisia uhrauksia oman ryhmän puolesta antaen rahaa, luopuen jostain, säästäen jossain, jne. Jos valtiovallan piiriin tulee suuri joukko vieraita ja ulkopuolisia ihmisiä, alkuperäisen etnisen ryhmän maksualttius ja muiden uhrauksien tekemisen alttius vähenevät. Valtio muuttuu silloin lisääntyvässä määrin itsekin ulkopuoliseksi ja vieraaksi. Vieraat ja ulkopuoliset ihmiset suhtautuvat valtioon luonnostaan enemmän tai vähemmän saalistusmentaliteetilla, jolloin keskimääräinen maksuhalukkuus valtiolle vähenee entisestään. Valtion täytyy kompensoida tätä muutosta lisäämällä manipulointia, propagandaa, riippuvuutta valtiosta ja kilpailua valtion antamista resursseista.

Manipulointia on esimerkiksi syyllistää alkuperäistä etnistä ryhmää "historiallisilla rikoksilla ja epäoikeudenmukaisuuksilla", joita on tarkoitus sovittaa ikuisesti mm. maksamalla valtiolle veroja, jotka menevät ensisijaisesti byrokraateille ja toissijaisesti toiseudelle (maahanmuuttajille).

Propagandaa on esimerkiksi se, että koulutus ja tiedotus valjastetaan esittämään valtio ja eniten tukea saavat ryhmät (maahanmuuttajat) liioitellun positiivisessa valossa. Mitä positiivisemmin johonkin ulkopuoliseen ryhmään suhtaudutaan, sitä todennäköisemmin alkuperäinen ryhmä on valmis maksamaan sille veroja. Liberaalin monietnisen valtion verojärjestelmä perustuu liioitellulle positiiviselle suhtautumiselle. Se ei kestä sitä, että johtajien ja kansalaisten annettaisiin vapaasti ja asiallisesti vastustaa maahanmuuttoa, maahanmuuttajia ja maahanmuuttajille maksettavia veroja. Tästä seuraa pakotteisiin ja rangaistuksiin perustuva systemaattinen ja pakollinen poliittisen valehtelun järjestelmä.

Riippuvuutta lisää se, että palveluita ja tukia laajennetaan koskemaan melkein kaikkia elämänalueita, ja pidetään huoli siitä, että ne kattavat erityisesti tärkeimmät palvelut ja tuet (sairaanhoito, vanhainkodit, eläkkeet ja työttömyysturva). Riippuvuutta lisää se, että melkein kaikkiin merkittäviin yhteiskunnalliseen toimintoihin vaaditaan lupa valtiolta ja/tai valtio säätelee niitä.

Kilpailun lisääminen valtion resursseista on myös kilpailijoiden riippuvuuden lisäämistä valtiosta. Tämä tapahtuu esim. usuttamalla eri etniset ryhmät kilpailemaan toisiaan vastaan suosimalla maahanmuuttajia ja suhtautumalla heihin positiivisesti, ja suhtautumalla negatiivisesti alkuperäiseen etniseen ryhmään ja syrjimällä heitä mm. koulutuksessa, politiikassa, työnhaussa, tukikäytännöissä ja julkisten projektien kilpailutuksissa. Valtio nostaa keinotekoisesti maahanmuuttajien sosiaalista ja yhteiskunnallista statusta ja laskee keinotekoisesti alkuperäisen etnisen ryhmän statuksia, niin että ne siirtyvät mahdollisimman lähellä toisiaan. Tällöin statuskilpailu ryhmien välillä kovenee, koska lopputulokset muuttuvat epävarmemmiksi, ja voivat helpommin mennä mihin suuntaan tahansa.

 Alkuperäinen etninen ryhmä protestoi kyllä sitä, että sitä syrjitään, vieraita ihmisiä suositaan ja että se joutuu maksamaan veroja suurelta osin sosiaalituista riippuvaiselle toiseudelle, mutta joutuu toisaalta lisääntyvässä määrin saalistamaan valtion  etuja, jotta omat statukset eivät heikkene suhteessa maahanmuuttajiin tai jopa maahanmuuttajia huonommiksi. Alkuperäisellä etnisellä ryhmällä ei ole kilpailun takia varaa menettää valtion tarjoamia etuja. Kun valtio suhtautuu heihin vihamielisesti ja toiseuteen myönteisesti, valtion heille tarjoamat edut ovat aina uhkaavasti ja lisääntyvässä määrin siirtymässä toiseudelle. Nämä tekijät maksimoivat alkuperäisen etnisen ryhmän pelon etujen menettämisestä, ja siten maksimoi riippuvuuden niistä.

Valtio ei voi myöntää julkisesti, että se lietsoo tällaista saalistukseen ja etniseen vihamielisyyteen perustuvaa kilpailua, joten valtion on markkinoitava itseään yleisesti neutraalina ja puolueettomana, ja toimintansa neutraaliin ja puolueettomaan tutkittuun tietoon perustavana. Tämä politiikka luo valtiolle myös voimakkaan tarpeen vierittää oma syyllisyys ulkopuolisten syntipukkien, "rasistien", niskaan. Mielikuvia puolueettomuudesta pyritään vahvistamaan sillä, että valtio on suurimmalta osin kasvoton, näkymätön ja hahmoton. Tietääkö juuri kukaan esim. johtavien valtionvarainministeriön virkamiesten nimiä, ja jos joku heistä esiintyy joskus harvoin julkisuudessa, muistaako juuri kukaan hänen nimeään? Liberaali valtio on näkyvyyden suhteen vastakkainen kuningasvallalle, jossa kuningas on kaiken huomion keskipisteenä.

Kun naiset tulevat mukaan politiikkaan, politiikan saalistusmentaliteetti kasvaa, ja politiikan ja valtion kattavuus, monimutkaisuus ja valta alkavat lisääntyä. Koska valtioilla on taipumus tarkastella ihmisiä tilastoina, kollektiivisinä ryhminä, massailmiöinä, teknissävytteisinä luetteloina, jne., naiset loiventavat yhteiskunnan rajoja suhteessa esim. niihin yhteiskuntiin, joissa muslimit ovat hallitsevia. Naisilla on politiikassa saalistusmentaliteetti, ja melko samantyyppinen saalistusmentaliteetti on havaittavissa myös islamilaisten yhteiskuntien politiikassa, tosin voimakkaampana. Kun valtio hallitsee miesten ja naisten politiikan, se lisää uskoa siihen, että se pystyy hallitsemaan myös kantaväestön ja kaukaisten maahanmuuttajien politiikan. Naisten mukaantulon myötä valtion politiikassa alkaa prosessi,  joka osaltaan lisää todennäköisyyttä sille, että valtio aloittaa jossain vaiheessa kaukaisten ryhmien maahanmuuton. Hyppäys miesten hallitsemasta politiikasta sellaiseen maahanmuuttopolitiikkaan on suurempi kuin miesten ja naisten hallitsemasta politiikasta.

Naisten läsnäolo politiikassa lisää naisten riippuvuutta valtion tarjoamista palveluista ja tuista, jolloin naiset tarvitsevat miehiä tuekseen vähemmän. Tällöin miehet tarvitsevat kaikki valtiolta saamansa resurssit pystyäkseen, paradoksaalisesti, kilpailemaan paremmin valtiota vastaan. Tullessaan valtion resursseista riippuvaisiksi miehillä on taipumus feminisoitua poliittisten tavoitteidensa ja ajattelunsa suhteen.

Naisten poliittisten vaatimusten ja ajattelun yleistyessä yhteiskunnassa, ja poliitikkojen ottaessa lisääntyvässä määrin naisten vaatimuksia ja ajatuksia politiikan ja puolueiden toimintaohjelmien sisältöihin, miehet feminisoituvat lisää. Itseasiassa miespoliitikot eivät voi nykyään välttää jatkuvaa tai vähintäänkin säännöllistä feminiinistä puhetta ja ajattelua, kuten eivät kansalaisetkaan, jotka väittelevät politiikasta. Ja jos miespoliitikot eivät puhuisi ja kirjoittaisi jatkuvasti feminiinisesti ja vetoaisi naisäänestäjiin, suuri osa politiikasta jäisi lähes eksklusiivisesti naisille ja tulisi vielä feminiinisemmäksi. Tämä on lose - lose -tilanne miehille, ja sen seurauksena lisääntyvässä määrin myös naisille.

Naisilla on miehiä parempi käsitys siitä miten kahdenväliset ihmissuhteet toimivat, mutta miehiä huonompi käsitys siitä miten ryhmädynamiikka ja ryhmien vuorovaikutus toimii. Naisilla on miehiä suurempi taipumus hoivaamiseen ja vähäisempi taipumus aggressiivisuuteen, oman ryhmän etujen puolustamiseen ja tarvittavien rajojen ylläpitoon. Naisten tullessa mukaan politiikkaan kansan ja yhteiskunnan kyky puolustaa rajojaan ja jatkuvuuttaan heikkenee.

Liberaalin yhteiskunnan toimintaperiaatteissa on vakavia ristiriitoja. Maahanmuuttajiin pitäisi suhtautua positiivisesti, mutta toisaalta liberaali yhteiskunta on julkisten kulissien takana riippuvainen siitä, että ryhmät vihaavat toisiaan, joka synnyttää tarvittavan saalistusmentaliteetin, kilpailun ja riippuvuuden. Liberaalin yhteiskunnan täytyy kieltää monista maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin liittyvistä ongelmista puhuminen, mutta toisaalta se on riippuvainen siitä, että "vihapuhetta", maahanmuuttokritiikkiä ja maahanmuuttajakritiikkiä on riittävästi. Valtion täytyy näyttää puolueettomalta, mutta todellisuudessa se on selvästi puolueellinen. Valtion pyrkii olemaan näkymätön, mutta se on lisääntyvässä määrin kiusallisen näkyvä tunkeutuessaan kaikille ihmiselämän osa-alueille. Ihmisryhmien välillä ei ole julkisissa puheissa eroja, mutta liberaalin yhteiskunnan toiminta ja talous perustuu näiden erojen olemassaololle. Liberaali valtio pyrkii olemaan kaikenkattavan turvallisuuden tuottaja, mutta todellisuudessa se tuottaa politiikallaan lisää turvattomuutta kansalaisten keskuuteen. Valtio suhtautuu halveksivasti ja syrjivästi siihen etniseen ryhmään, jonka työstä ja ajatuksista se syntynyt, mutta se haluaa kaikkien suhtautuvan itseensä kiintymyksellä, lojaliteetilla ja arvostuksella. Jne.

On totta, että kaikkien valtioiden toimintaan ja politiikkaan liittyy ristiriitoja, ja kaikkien valtioiden täytyy pystyä sulauttamaan ristiriitoja itseensä, mutta liberaalissa monietnisessä yhteiskunnassa ne muuttuvat niin rajuiksi ja yhteensovittamattomiksi, että liberaali valtio alkaa omalla toiminnallaan ja politiikallaan hiljalleen jauhamaan itseään kappaleiksi. Siksi monietniset yhteiskunnat ja imperiumit ovat historiassa tunnettuja epävakaudestaan ja lyhytikäisyydestään.

Suomalaisten tehtävänä on korjata suomalaisten miesten ja naisten välille liberaalin politiikan takia syntyneitä ristiriitoja, ja luoda uusi suomalaisten miesten ja naisten välinen yhteistyö ja liitto, joka mahdollistaa meille paremman tulevaisuuden.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Liberaali Politiikka on Orjuuden Seuraus (edit)

Yhdysvalloissa liberaalikonservatiivit ja liberaalit ovat kiistelleet pitkään siitä, pitäisikö työntekijöille määrättyjä minimipalkkoja laskea, säilyttää ennallaan, nostaa vai poistaa kokonaan. Liberaalikonservatiivit ovat kannattaneet niiden laskemista tai poistamista kokonaan, liberaalit ovat kannattaneet niiden säilyttämistä ennallaan tai nostamista.

Liberaalikonservatiivien skenaarioissa aluksi alhaisella palkalla työskentelevä työntekijä on melkein kuin oppisopimuskoulutuksessa, joka antaa hänellä jalansijan työmarkkinoille ja antaa hänelle tarvittavat taidot, tavat ja tottumukset edetä työmarkkinoilla. Minimipalkan puuttuminen tukee ja antaa mahdollisuuksia nimenomaan köyhille ja huonossa asemassa oleville henkilöille, joiden on vaikea edetä työuralle normaaleja kouluttautumiskanavia pitkin. Jos heitä ei työllistetä aluksi alle minimipalkan, heitä ei työllistetä ollenkaan, ja silloin heillä on taipumus jäädä loppuelämäkseen sosiaalitukien, rikollisuuden ja pienten hämäräbisnesten varaan.

Liberaalien skenaarioissa minimipalkka turvaa työntekijöitä työnantajien hyväksikäytöltä ja antaa jokaiselle työntekijälle minimissäänkin riittävästi palkkaa kohtuulliseen elämään.

Kummatkin ovat väärässä.

Liberaalikonservatiivit ovat väärässä siksi, että heidän skenaarionsa toimii hyvin vain sellaisessa tilanteessa, jota ei enää ole. Jos Yhdysvaltoihin ei olisi suuntautunut massiivista pimeän tai harmaan halpatyövoiman maahanmuuttoa, työssä käyvien matala- ja keskipalkkaisten ihmisten ei tarvitsisi yrittää suojata työpaikkojaan ja palkkojaan mm. minimipalkalla. Suurin osa maahanmuuttajista on elänyt köyhää elämää slummeissa tai muuten vaatimattomissa oloissa verrattuna länsimaihin, joten he he hyväksyvät alhaisen palkan, elintason ja elämäntavan länsimaissa. Länsimainen työntekijä, joka yrittää säilyttää edes vaatimattomattoman länsimaisen elämäntavan ja standardit omassa elämässään ei pysty työskentelemään yhtä alhaisilla palkoilla, eikä voi kiertää ollenkaan tai läheskään samassa määrin veroja. Lisäksi maahanmuuttajat kuluttavat julkisia palveluja ja tulonsiirtoja, joiden rahoittamiseen he eivät useimmiten osallistu joko ollenkaan tai vain vähäisessä määrin. Se heikentää niitä. Julkiset palvelut ja tulonsiirrot ovat olleet monille matala- ja keskipalkkaisille tavallaan tulojen jatkeita ja/tai sairaus-, työkyvyttömyys- ja eläkevakuutuksia.

Liberaalit ovat väärässä siksi, että minimipalkasta ei tarvitsisi edes keskustella, jos liberaalit eivät olisi toimineet massiivisen maahanmuuttopolitiikan ja taloudellis-poliittisen korruption keihäänkärkinä. Ilman massiivista maahanmuuttoa tänäkin päivänä matalapalkkaiselle työntekijälle voisi olla normaalia edetä vaikkapa suuren yrityksen postin jakelijasta saman yrityksen toimitusjohtajaksi, jos oppiminen, kyvyt, tiedot ja osaaminen riittävät. Vain pieni osa heistä voisi päästä hierarkian korkeimmalle tasolle, mutta suurin osa heistä voisi silti nousta hierarkiassa. Kun halpatyövoiman määrä on ja pysyy suurena, työnantajilla ei ole insentiivejä houkutella tai lahjoa matalapalkkaisia työntekijöitä mahdollisuuksilla oppimiseen ja nousemiseen yrityksen hierarkiassa. Jos pelkkä matala palkka ei kelpaa jollekin työntekijälle, aina löytyy joku jolle se kelpaa, vaikkapa juuri jostain kehitysmaasta muuttaneelle henkilölle.

Lisäksi yritysten ja julkisen puolen välinen hyvä veli -korruptio ja systeemin säännöillä pelaaminen on syönyt suurelta osin loput matalapalkka-alojen idealisoidusta tarkoituksesta. Kun liberaalit ovat esim. luoneet suurelta osin julkisella tuella rahoitettuja puolen vuoden tai vuoden mittaisia matalapalkkaisia töitä työttömille yrityksissä porteiksi työelämään ja oppimismahdollisuuksiksi, tällainen työllistäminen on ollut yrittäjille niin halpaa ja houkuttelevaa, että kun puolen vuoden tai vuoden mittainen työjakso on ohi, yrittäjät eivät anna tukityöllistetylle normaalia työpaikkaa, vaan antavat hänelle potkut ja palkkaavat uuden tukityöllistetyn tilalle.

En laske näihin matalapalkkaisiin mukaan esim. niitä yliopisto-opiskelijoita, jotka rahoittavat opiskeluaan ja opiskelun aikaista elämäänsä matalapalkkaisilla töillä, mutta työllistyvät myöhemmin koulutuksensa mukaisiin paremmin palkattuihin töihin.

Suurelta osin näiden syiden takia matalapalkkaisilla työntekijöillä on menneitä aikoja suurempi taipumus pysyä köyhinä, oppimattomina ja hierarkian alapäässä, samoin kuin heidän lapsillaan. Liberaalit synnyttävät omilla toimillaan sitä köyhyyttä, jota he sitten tukevat ja pitävät yllä kalliilla, tehottomilla ja laiskuuteen kannustavilla sosiaalipoliittisilla ohjelmillaan.

Kolikon toinen puoli on se, että ammatilliset oppilaitokset, korkeakoulut ja yliopistot ovat omilla sektoreillaan poliittisesti pyrkineet ja päässeet lähes monopolistiseen asemaan akkreditoimaan työntekijöitä. Siitä seuraa se, että melkein kaikki muut väylät työuran nousuun on de facto täytynyt lainsäädännöllä ja muilla säännöillä tukkia. Opettajat ja oppilaitosten politiikka ovat suurimmalta osin liberaaleja. Opettajien ammattiyhdistykset ja oppilaitosten edustajat ovat vaikutusvaltaisia lobbausryhmiä, jotka rahoittavat suurilla summilla lähinnä Demokraattipuoluetta. Liberaalit ovat saaneet paljon tukea myös oppilaitoksissa koulutetuilta työntekijöiltä, jotka haluavat todistuksilleen ja diplomeilleen mahdollisimman suuren painoarvon. Oppilaitosten ulkopuoliset mahdollisuudet etenemiseen työuralla, kuten eteneminen yrityksen postin jakelijasta saman yrityksen toimitusjohtajaksi, eivät tue todistusten ja diplomien eksklusiivista painoarvoa.

Kun valtion rajat vuotavat koko ajan, koulutetuilla työntekijöillä on suurempi insentiivi ja pakko suojata työpaikkojaan mm. luvanvaraisilla ja byrokraattisesti ohjeistetuilla oppilaitoksilla; oppilaitosten byrokraattisesti ja poliittisesti määritellyillä oppilaskiintiöillä; standardoiduilla, valvotuilla ja lähes yhdenmukaisilla opetussisällöillä; ja virallisilla ja eksklusiivisilla koulutustodistuksilla.

Rajojen määrä yhteiskunnassa on suunnilleen vakio. Kun valtion raja melkein poistetaan, se täytyy korvata lisääntyvässä määrin lukuisilla pienillä ja suurilla yhteiskunnan sisäisillä kynnyksillä, rajoilla ja pullonkauloilla.

Koulutuksen standardoiminen mahdollistaa koulutuksen käyttämisen yhdenmukaistavan huomaamattoman tai avoimen poliittisen propagandan välineenä. Sitä mahdollisuutta on käytetty liberaalissa yhteiskunnassa täysimääräisesti. Toisin sanoen maahanmuutto johtaa osaltaan loogisesti siihen, että koulutus ja ihmisten ajattelu yksipuolistuu ja tyhmentyy. Tasapäistävästä koulutuksesta kärsivat kaikki, mutta sen etenemisessä yhteiskuntaluokissa on vaihteluita. Se vahingoittaa ensin jossain määrin enemmän alaluokkaa ja huippuälykkäitä, joiden on vaikeinta sopeutua tasapäistävään opetukseen, mutta kun alaluokka muuttuu lisääntyvässä määrin dysfunktionaaliseksi ja nerot karsiutuvat pois koulutusputkista jo ennen korkeampaan opetukseen pääsemistä, heistä johtuvat ongelmat ja poissaolot leviävät vahingoittamaan ja haittaamaan kaikkia yhteiskunnan ihmisiä.

Monilla kuumilla yhteiskunnallisilla väittelyillä, esim. minimipalkasta, ohjataan ihmisiä kiinnittämään huomio liian kapeisiin tai vääriin asioihin, vaihtoehtoihin ja mahdollisuuksiin. Sen sijaan, että puhutaan pelkästään minimipalkasta ja siihen välittömästi liittyvistä asioista, minimipalkka pitäisi yhdistää sen tärkeisiin ja laajoihin yhteiskunnallisiin juurisyihin ja seurauksiin.


Liberaalien historiallisen narratiivin mukaan Yhdysvalloissa 1960 -luvulle saakka Demokraatti -puolue oli "rasistinen" ja Republikaanipuolue oli suvaitsevainen. 1960 -luvulla tapahtui liberaali vallankumous ja kaikki "rasistit" siirtyivät republikaanien kannattajiksi ja kaikki suvaitsevaiset ihmiset siirtyivät Demokraattien kannattajaksi.

Todellisuudessa käytännöllisesti katsoen mitään siirtymää ei tapahtunut. Melkein kaikki vanhat poliitikot ja kannattajat pysyivät kummassakin puolueessa. Jotain toki muuttui 1960 -luvulla, mutta mikä?

Demokraatit harjoittivat ja kannattivat enemmän orjuutta kuin republikaanit. Yhdysvaltain sisällisodassa demokraatit puolustivat orjuutta ja republikaanit pyrkivät kumoamaan sen.
Orjuutta demokraatit perustelivat mm. sillä, että orjanomistajien tehtävänä oli sivistää orjia, toimia heidän opettajinaan ja ohjaajinaan, jotka ohjasivat heitä hyvään ja korkeammalle tasolle. Demokraatit olivat tärkeimmässä roolissa sodissa intiaaneja vastaan, joilla intiaaneilta ryöstettiin heille annetut ja luvatut maat ja myytiin ne uudisraivaajille (esim. Demokraattipuolueen perustaja presidentti Andrew Jackson, josta tuli intiaanisotien johtamisen myötä rikas maanomistaja ja orjanomistaja, jolla oli n. 300 orjaa). Demokraatit käyttivät eniten eurooppalaisia ns. sopimustyöläisinä, jotka olivat useimmiten huonommassa ja sidotummassa asemassa kuin orjat. Orjanomistajien täytyi työllistää orjat koko työiän ajan ja huolehtia orjista heidän elämänsä loppuun saakka. Orjilla ei ollut siksi juurikaan varaa teettää tehtäviä, joissa oli suuri loukkaantumisen tai loppuunpalamisen riski, muussa tapauksessa orjanomistaja olisi mennyt nopeasti konkurssiin. Jos sopimustyöläinen loukkaantui tai loppuunpaloi, hänet voitiin heittää kadulle ja ottaa uusi tilalle. Niinpä sopimustyöläisillä teetettiin raskaampia, vaarallisempia ja kuluttavampia tehtäviä kuin orjilla. Demokraattien politiikka on aina ollut korruptoituneinta, ja siinä on ollut eniten väärinkäytöksiä (esim. Tammany Hall). Jne.

Voimme ajatella Demokraattipuoluetta suurelta osin hyväksikäyttöön ja korruptioon perustuvaksi puolueeksi, jonka johtajiksi ja vaikuttajiksi on siksi valikoitunut henkilöitä, joilla on normaalia suurempi tarve ja taito valehdella ja selitellä ruusuisesti parhain päin toimintaansa.

1960 -luvun liberaali vallankumous oli oikeastaan vain jatkumo sille mitä oli aiemmin, vain hyväksikäytön kohderyhmät muuttuivat ja metodeihin tehtiin tarvittavia viilauksia. Ennen hyväksikäytettäviä olivat mm. mustat orjat, reservaattien intiaanit ja vasta saapuneet eurooppalaiset maahanmuuttajat. Kun 1960 -luvulla entisten kohderyhmien hyväksikäyttäminen vanhoilla tavoilla ei ollut enää mahdollista, Demokraattipuolue oli pakotettu muutoksiin. Demokraattipresidentti Lyndon B. Johnson, joka ajoi läpi kansalaisoikeuslait ja lisääntyvät tulonsiirrot mustille, oli vanhan linjan linjan "rasisti", joka totesi uudistuksistaan, että "Ne sitovat neekerit demokraattien plantaasille (demokraattien äänestäjiksi ja kannattajiksi, ja estävät heitä menemästä republikaanien tykö) kauas tulevaisuuteen."

Tärkeimmäksi yleisen hyväksikäytön kohderyhmäksi valikoituivat köyhät kehitysmaiden laittomat ja lailliset maahanmuuttajat, demonisoidut valkoiset veronmaksajat, sekä poliittisen hyväksikäytön kohteiksi kaikki vähemmistöt. Valkoisille on varmasti ollut disorientoivaa huomata, että se puolue, joka ennen puolusti tai näytti puolustavan heitä, teki heistä kasvavassa määrin eräänlaisia rikollisia, "rasisteja" joiden täytyy jatkuvasti hyvittää "rasismiaan" maksamalla paljon veroja ja taipumalla muiden ryhmien erityiskohteluun. Samalla häivytettiin ihmisten mielistä Demokraattipuolueen syyllisyys "rasistisesta" historiastaan sälyttämällä se geneeristen valkoisten harteille. Kaikista mustiin kohdistuvista tulonsiirroista, tukiohjelmista, sosiaalisista uudistuksista ja erityiskohteluista huolimatta, tai paremminkin niihin sisältyen, demokraattien eli liberaalien politiikassa on nähtävissä salattu passiivis-aggressiivinen suhtautuminen mustiin, joka on heijastus aiemmasta demokraattien aiemmasta avoimen negatiivisesta tai vihamielisesta suhtautumisesta mustiin. Kun demokraattien politiikka on johtanut mustien alueilla laajalti slummiutumiseen; kovan rikollisuuden voimakkaaseen lisääntymiseen; työttömyyden kasvuun; perheiden hajoamiseen; avioliiton ulkopuolisten lasten lisääntymiseen; kouluväkivallan ja -häiriöiden lisääntymiseen ja oppimistulosten heikkenemiseen; ei-mustien joukkomuuttoon pois mustilta alueilta; kauppojen evakuoimiseen mustilta alueilta; jne. ja lopulta monien mustien alueiden ja kaupunkien lähes täydelliseen romahtamiseen, liberaalit ovat olleet hiljaa, antaneet asioiden suurimmalta osin olla, eivätkä ole tehneet mustien ongelmille mitään, mikä olisi poistanut niitä tai edes lieventänyt niitä.

Nykyiset liberaalien rotuhierarkiat ovat ylösalaisin käännettyjä etelä-valtioiden demokraattien historiallisia hierarkioita. Niiden mukaan jokainen valkoinen on aristokraatti ja kuuluu aristokraattiseen ryhmään, ja siksi tyhmin ja sivistymättömin valkoinenkin on älykkäimmän, hyveellisimmän ja sivistyneimmän mustan yläpuolella. Tällä toisaalta sidottiin kaikki valkoiset orjuuteen perustuvan poliittisen järjestelmän kannattajiksi, vaikka orjanomistajia oli vain n. 10% väestöstä, mutta toisaalta myös estettiin rikkaita ja korkeassa tai vaikutusvaltaisessa asemassa olevia valkoisia kääntymästä köyhempiä valkoisia vastaan. Valkoista eliittiä velvoitettiin ajamaan huonompiosaisten valkoisten etuja. Nämä jälkimmäiset ovat tärkeitä minkä tahansa ryhmän solidaarisuuden, yhteistyön ja yhteishengen säilymisen kannalta. Vanhan sanonnan mukaan "aateluus velvoittaa", ja se tarkoittaa ensisijaisesti juuri tätä.

Nykyisin liberaaleissa uhrihierarkioissa jokainen "uhriryhmän" jäsen on uhriutumisen takia etuoikeutettu, ideologisesti tärkeämpi ja paremmin kohdeltu kuin kukaan "sortajaryhmän" jäsen, ja saa siksi "aristokraattista" kohtelua. Tällä erityiskohtelulla on todellisuudessa tarkoitus nostaa eniten niiden liberaalien sosiaalista asemaa, vaurautta ja merkitystä, jotka ovat "tuomareita" ja jakavat "oikeutta" ja "hyvityksiä" "uhreille", mutta toki etuja ja etuoikeuksia jaetaan runsaasti myös "uhriryhmille" ja niiden jäsenille. Tuomari on sortajien ja uhrien yläpuolella.

Poliittis-taloudellisella eliitillä on taipumus muodostaa poliittinen liitto vähemmistöjen ja alaluokan kanssa keskiluokkaa vastaan (high and low against the middle). Ennen demokraattien hyväksikäyttö rajautui suurimmalta osin Yhdysvaltojen sisälle, nyt se kattaa periaatteessa koko maailman. Vuoden 1965 maahanmuuttolaki takasi uusien kohderyhmien jatkuvan virran maahan.

Ku Klux Klan oli demokraattien lain ulkopuolella toimiva vaikutusvaltainen väkivaltaosasto, johon kuului suurimmillaan miljoonia jäseniä. Ku Klux Klanin johdossa oli paljon vaikutusvaltaisia demokraattipoliitikkoja, ja sillä oli läheiset ja lämpimät yhteydet moniin Yhdysvaltain presidentteihin. Nykyisin anarkistit ja väkivaltaiset etniset vähemmistöt toimivat demokraattien lain ulkopuolisina väkivaltaosastoina, samassa roolissa kuin Ku Klux Klan ennen. Hyväksikäyttäjä tarvitsee aina lain ulkopuolista väkivaltaa, uhkailuja ja pelkoa pitääkseen valtaansa yllä, koska hyväksikäyttö ja kaltoinkohtelu herättää aina voimakasta vastustusta niissä ihmisissä, joihin se kohdistuu. On totta, että Ku Klux Klan piti aidosti lakia ja järjestystä yllä esim. hirttämällä mustia, jotka olivat raiskanneet valkoisen naisen, mutta jos demokraattien toiminta ei olisi perustunut suurelta osin mustien hyväksikäyttämiselle ja kaltoinkohtelulle, nämäkin tapaukset olisi todennäköisesti voitu hoitaa tavallista laillista tietä. Ku Klux Klanin propagandassa sen politiikka ja toimet kuvattiin ensisijaisesti oikeudenmukaisiksi ja tasapuolisiksi. Nykyisin liberaalien poliittisessa filosofiassa ja propagandassa oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo (tarkoittaa käytännössä samaa kuin tasapuolisuus) ovat keskeisellä sijalla.

Demokraattien politiikkaan etelä-valtioissa kuului segregaatio, eli rotuerottelulait. Mustat eivät saaneet käyttää suurta osaa valkoisten ravintoloista, vessoista, juoma-automaateista, kaupoista, julkisista liikennevälineistä (tai jos saivat, heidän piti istua mustille varatuilla paikoilla); jne. Mustat eivät saaneet mennä naimisiin valkoisten kanssa, eivätkä käytännössä edes koskea valkoisiin. Mustat eivät saaneet toimia todistajina valkoisia vastaan oikeudessa, ainoastaan toisia mustia vastaan. Valkoiset voivat toimia todistajina ketä tahansa vastaan. Mustat eivät saaneet toimia merkittävissä julkisissa viroissa. Valkoiset asuivat omilla alueillaan ja mustat omillaan. Mustat saivat osallistua politiikkaan vain niissä rajoissa, joita valkoiset määrittelivät. Jne. Yhteisöllinen erottautuminen ja sisäryhmäavioliitot ovat hyviä ja legitiimejä toimenpiteitä, ja monet valkoiset ja ei-valkoiset ryhmät harjoittavat niitä ympäri maailman, mutta rotuerottelun laajuudessa ja yksityiskohtaisuudessa on nähtävissä myös se, että niillä tuettiin ja  pidettiin yllä valkoisten ylivaltaa suhteessa mustiin.

Nykyisin liberaalit järjestävät vähemmistöille "turvallisia tiloja" (safe spaces) yliopistojen tiloihin ja asuinalueille, joihin valkoisilla, konservatiiveilla ja/tai heteromiehillä ei ole asiaa. Liberaalien politiikan seurauksena Yhdysvaltoihin on syntynyt paljon ei-valkoisten alueita, jonne valkoiset eivät voi mennä ja joissa valkoisiin suhtaudutaan vihamielisesti ja väkivaltaisesti, tai lievemmässä tapauksessa automaattisesti kielteisesti. Valkoiset ja konservatiivit eivät saa puhua vapaasti yliopistoilla, tiedotusvälineissä, julkisuudessa ja julkisissa viroissa, toisin kuin vähemmistöt. Valkoisten oikeutta kokoontua ja toimia valkoisina politiikassa estetään, haitataan ja demonisoidaan aktiivisesti, mutta vähemmistöjen vastaavaa poliittista toimintaa tuetaan, suositaan ja pidetään hyvänä. Valkoisten hyvin vähäistä vähemmistöihin kohdistuvaa väkivaltaa, ilkivaltaa ja raiskauksia paisutellaan suhteettomasti mediassa tai ne ovat kokonaan keksittyjä, mutta vähemmistöjen laajamittaista vastaavaa salataan ja selitellään parhain päin. Työväenluokkaista valkoista, jonka suurin valta on päättää oman ruokakassinsa sisällöstä, voidaan vähemmistöjen tai liberaalien toimesta syyttää ilman syytä tai naurettavien syiden perusteella ylivaltapyrkimyksistä suhteessa vähemmistöihin, ja tosiasioiden esilletuominen ei vapauta syytteistä. Jne. Tämänkaltaiset asiat ovat ylösalaisin käännettyä vanhaa etelä-valtioiden rotuerottelua, joka toimii nykyaikaisilla metodeilla ja välineillä, ja jossa etuoikeutettujen ryhmä koostuu laajasta vähemmistöjen sateenkaarikoalitiosta. Ylivaltaa käyttävät sateenkaarikoalitiota johtavat liberaalit.  

Demokraattipuolueeseen liittyy muutakin kuin vain negatiivisia piirteitä, eikä johtavassa asemassa olevien  demokraattien  motiivina ole pelkästään hyväksikäyttö ja ylivalta. Myös Republikaanipuolueessa ja sen historiassa on negatiivisia piirteitä.  Hyväksikäyttöä ja ylivaltaa on silti painotettava, koska juuri se erottaa merkittävimmällä tavalla Demokraatit Republikaaneista tai liberaalit konservatiiveista. Demokraatit hyväksikäyttävät enemmän ja sumeilemattomammin kuin Republikaanit, joten heillä on enemmän rahaa jaettavana, käytettävänä korruptioon ja houkuttelemassa ihmisiä Demokraattipuolueeseen, tai sen kumppaneiksi tai kannattajiksi. Siksi Demokraatit on hallitseva puolue Yhdysvalloissa, ja liberaalikonservatiivit muodostavat apupuolueen, joka raahautuu 10 - 20 vuotta liberaalien jäljessä. Liberaalikonservatiivit kannattavat sitä mitä liberaalit kannattivat 10 -20 vuotta sitten, luulevat sitä konservatiivisuudeksi ja yrittävät pysäyttää politiikan siihen. Demokraatit olivat ennen Rooseveltin presidenttikautta apupuolue, vähän samalla tavalla kuin Republikaanit nykyisin. Rooseveltin kaudesta alkoi demokraattien nousu, ja 1960 -luvun liberaalin vallankumouksen myötä osat vaihtuivat ja Demokraateista tuli hallitseva puolue.

On vaarallista perustaa politiikkaa jonkin ulkoryhmän hyväksikäytölle, koska se johtaa siihen, että oman ryhmän johtajat ja jäsenet tottuvat hyväksikäyttöön ja sen tapoihin, ja tulevat niistä riippuvaisiksi. Se lisää johtajien ja koko ryhmän henkistä, kulttuurista ja taloudellista korruptoineisuutta ja velttoutta. Kun ajat muuttuvat ja vanhat hyväksikäytön muodot vaikeutuvat tai käyvät mahdottomiksi, ja uusia mahdollisuuksia avautuu, johtajat kääntyvät korruptoituneisuutensa ja uuden tilanteen takia helposti omaa ryhmäänsä vastaan. He käyttävät sisäryhmäänsä vastaan suunnilleen samoja keinoja kuin ulkoryhmää vastaan aiemmin. Ensin he saattavat perustella sitä vanhalla sisäryhmää puolustavalla retoriikalla, mutta politiikan sisältö kertoo toisin, ja ajan kuluessa retoriikkakin muuttuu vastaamaan täysin politiikkaa.

Sivun näyttöjä yhteensä