Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Yhdysvaltojen mellakat poliittisina välineinä


Demokraattipuolueen johto organisoi välikäsien kautta Yhdysvaltojen mellakat. Mikä on se poliittinen hyöty, jota Demokraattien johto odottaa?

a) Mustien poliittinen mobilisointi tämän vuoden presidenttivaaleja varten. Vaikka mellakoiden varasteluihin, tuhopolttoihin, vandalismiin, väkivaltaan, jne. osallistuu vain osa mustista (mustilla olisi enemmän rikollisiakin 'varastossa'), mustien rikollisten ja mellakoijien näkökulmilla ja tavoitteilla on huomattavan laaja kannatus mustien keskuudessa, myös niiden joukossa, jotka elävät itse kutakuinkin lainkuuliaista elämää. Lopuista suurin osa ei kannata rikollisia ja rikollisuutta, mutta tulkitsee mellakat oikeutetuiksi ja hyviksi poliittisiksi mielenilmauksiksi, yhteiskunnallisiksi vaatimuksiksi, taloudellisen tyytymättömyyden purkauksiksi ja poliittiseksi painostukseksi.

Rikollisia mustia on monilla Yhdysvaltojen mustilla alueilla paljon. Esim. Washington DCn suurimmalta osin mustien asuttamilla slummialueilla lähes 50 prosenttia ikäluokan 18 - 35 mustista miehistä oli 1997 kunakin hetkenä vankilassa, ehdonalaisessa, odottamassa oikeudenkäyntiä tai heistä oli voimassaoleva etsintäkuulutus. Näihin lukuihin eivät sisälly ne mustat nuoret miehet, jotka olivat suorittaneet vankilatuomionsa ja ehdonalaisensa, eivätkä tietenkään ne, jotka olivat tehneet rikoksia, mutta eivät jääneet kiinni. (Washington Post, elokuu 26, 1997).

Ts. kun Demokraattien johto antaa jonkin tekosyyn perusteella osan mustista riehua, tuhota ja varastaa jonkin aikaa melko vapaasti, suurin osa mustista on tyytyväisiä, ja osaltaan tämän takia he mobilisoituvat äänestämään ja tukemaan Demokraatteja perinteisesti yli 90 prosenttisesti.

Demokraattien johto osaa hallinnoida mustien poliittista toimintaa ja poliittisia orientaatioita hyvin, ja vetää kaikista heidän 'oikeista poliittisista naruistaan', kaikella sillä kokemuksella ja tiedolla, joka heille on kertynyt orjuuden ja Ku Klux Klaanin ajoista saakka. Orjuuden aikoina mustat elivät valkoisten demokraattien keskuudessa ja alaisuudessa ystävällisinä ja lauhkeina kotiapulaisina, lastenhoitajina, puutarhureina, maanviljelijöinä, kokkeina, jne. Saavutus on siinäkin mielessä merkityksellinen, että demokraattipoliitikot ovat melkein kuusikymmentä vuotta hallinnoineet lähes yksinoikeudella mustien elämää ja alueita surkealla tavalla, ja silti he ovat saaneet pitkään melkein kaikki mustien äänet. Mustat vasemmistolaiset intellektuellit puhuvat tilannetta hämärtävästi "rakenteellisesta rasismista, "valkoisten rasismista", "implisiittisestä rasismista", tms., mutta välttävät huolellisesti yhdistämästä mustien ongelmia ilmiselvään 'virtahepoon olohuoneessa', eli mustia huonosti ja laiminlyövästi hallinnoiviin demokraatteihin, joista suuri osa on mustia.  Monet muut etniset ryhmät eivät hyväksyisi vastaavaa. Musta konservatiivinen poliisi Brandon Tatum kutsuu mustien poliittista tilannetta 'mustien psykologiseksi orjuudeksi'.

Koska mustat ovat Demokraattien julkista toimintaa säätelevän poliittisen uhrihierarkian huipulla, he toimivat myös 'poliittisina toteemeina', joiden (asian tai henkilöiden) ympärille muun rotuiset demokraattiaktivistit kerääntyvät palvomaan, tukemaan ja suorittamaan rituaaleja. Aktivistit ovat pieni joukko, mutta edustavat suurta määrää muita demokraatteja, suorittavat ritualistista ja "moraalista" poliittista työtä heidän puolestaan. Palvontamenot ovat vääristyneitä sekulaareja kopioita kristillisistä messuista ja juhlavista valan vannomisista, esim. kansalaisuuden antotilaisuuksista, joissa vannotaan kansalaisuusvala. Mustiin kohdistuvat sekulaarit messut antavat ei-mustille aktivisteille ja heidän 'seurakuntalaisilleen' usein pseudo-moraalisen oikeutuksen olla muina aikoina välittämättä mustista ja suurimmalta osin välttää heitä. Poliittisissa messuissa valkoiset aktivistit ovat polvistuneet mustien edessä, toistaneet mustien johdolla nöyristeleviä valoja mustille ja suudelleet mustien saappaita. Vasemmistolaisen näennäisuskonnollisuuden luomisen lisäksi tällaisilla toimilla on tarkoitus jakaa kansakuntaa ja yrittää provosoida konservatiiveja "rasistisiin" kannanottoihin, ja siten vahvistaa käytännön esimerkein demokraattien poliittisia väitteitä konservatiiveista. Häpäisevät rituaalit toimivat myös poliittisena simputuksena, jonka läpikäyneet sitoutuvat psykologisesti lujemmin vasemmistoagendaan kognitiivisen dissonanssin vähentämisen kautta, periaatteella "En olisi suostunut sellaiseen julkiseen halventamiseen, ellei tämä agenda olisi todella tärkeä ja merkityksellinen." Sama voidaan ilmaista psykologisella taipumuksella jatkuvuuteen, ja sitoutumiseen ja omistautumiseen omaan edeltävään toimintaan ja julkisiin puheisiin.

b) Demokraatit yrittävät vierittää syyn mellakoista Trumpin niskoille. Periaatteessa tämän pitäisi olla epäuskottavaa, koska vasemmistolaiset pormestarit ja poliitikot tukevat, kannustavat ja lietsovat kahakoita, käskevät poliisin laajalti vetäytymään ja olemaan passiivisia, ja eivät tee juuri mitään mellakoiden pysäyttämiseksi. Demokraatit ovat hallinneet pitkään rettelöintiosavaltioita ja -kaupunkeja, ja ovat vastuussa niiden politiikan ja byrokratioiden puutteista ja huonoista puolista, mukaanlukien "rakenteellinen rasismi". Kahakoijat ovat tappaneet kymmenkunta mustaa (muiden lisäksi) ja tuhonneet tuhopoltoilla, ryöstelyillä ja vandalismilla lukuisia mustien liikkeitä, yrityksiä ja asuintaloja, vaikka teoreettisesti "mielenosoitusten" tarkoituksena on vastustaa epäoikeudenmukaisia mustien kuolemantapauksia ja muuta mustiin kohdistuvaa "sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta". "Mielenosoituksissa" ei puututa millään tavalla siihen, että selvästi eniten mustia tappavat toiset mustat, tuhansittain joka vuosi. On vaikea nähdä millä tavalla "mielenosoittajat" surevat pitkäaikaista rikollista ja narkomaania George Floydia, kun lukuisat mustat tulevat leveästi hymyillen ulos urheilutavaratalojen ja -kauppojen rikotuista ikkunoista mukanaan isoja sylillisiä tai kasseja täynnä varastettuja urheiluasusteita ja -jalkineita. Mikään muu etninen ryhmä ei "sure" omiaan samalla tavalla. Jne. Mutta media on suurimmalta osin vasemmistolaista. Jättämällä osan tapahtumista pimentoon ja spinnaamalla loput sopivasti monet uskovat Trumpin olevan vastuussa vandalismista.

c) Poliisit, samoin kuin sotilaat, ovat luonnostaan alttiita konservatiivisuuteen, ja demokraatit, kuten muutkin, ovat pitkälti riippuvaisia poliisien järjestyksenpidosta. Poliiseilla on kollektiivisesti itsenäistä poliittista valtaa, ja poliisit voivat helposti toimia julkisina esikuvina ja auktoriteetteina elävässä elämässä, internetissä ja mediassa. Demokraatit ovat aina huolissaan poliisien mahdollisesta konservatiivisuuden lisääntymisestä, ja sen näkymisestä poliisin työssä ja julkikuvassa. Tämän takia demokraattien mukaan poliiseja täytyy säännöllisesti 'kurittaa', jotta poliisien luontaista konservatiivisuutta saadaan painettua alas, ja vasemmistoliberalismista tehtyä, ainakin demokraattien alueilla, melkein ainoa poliisien sallittu julkinen mielipide. Poliiseja houkutellaan, insentivisoidaan ja painostetaan esiintymään julkisuudessa vasemmistoliberalismin 'väreissä', esim. osallistumaan LGBTQ + mielenosoituksiin poliisin virkapuvuissa. Poliittinen johto vaatii poliiseja noudattamaan tiukkoja vasemmistoliberaaleja sääntöjä työssään, jotka heikentävät poliisin käytössä olevia keinoja ja lisäävät poliisiin kohdistuvia uhkia. Kun Demokraattien johto katsoo sen tarpeelliseksi, poliiseja käsketään suhtautumaan sallivasti demokraattien rikollisiin suojatteihin, antamaan heille vapaata toimintatilaa, vetäytymään pois heidän tieltään.

Kun demokraattien johto ei luota poliisiin, se tarvitsee 'poliittisen poliisin', joka toimii tavallaan poliisien kurittajana tai poliisien 'poliisina,' ja kansalaisten epävirallisena poliittisena 'järjestyksenvalvojana', ohi virallisten poliisien. Antifa ja Black Lives Matter toimivat näissä tehtävissä. Ne ovat demokraattien johdon tylsiä väkivaltainstrumenttejä, puolisotilaallisia joukkoja. Omasta poliittisesta- ja järjestöhistoriastaan huolimatta nykyisen Antifan ja Black Lives Matter -liikkeiden todellinen esi-isä on Demokraattien entinen puolisotilaallinen siipi Ku Klux Klaani, ja ne on perustettu (uudelleen) ja muokattu sopiviksi nykyiseen identiteettivasemmistolaisuuteen Barack Obaman käskystä hänen presidenttikautensa aikana. Nykyisen keinotekoisen kriisin aikana demokraattipoliitikot ja vasemmistomedia ovat maalittaneet ja mustamaalanneet ahkerasti poliiseja, ja jo 6.6. mennessä kaksi poliisia oli kuollut ja 400 loukkaantunut mellakoissa. Demokraatit nostavat halutessaan pienistäkin poliisien kuvitelluista tai todellisista poliittisiin suojattiryhmiin kohdistamista virheistä aiheettoman suuren negatiivisen julkisuuden, pyrkivät saamaan poliiseille niistä suhteettoman kovia rangaistuksia ja vaativat synnyttämänsä kohun perusteella laajoja vasemmistolaisia uudistuksia poliisien ja poliisilaitosten toimintaan. Minneapolisin (jossa pitkäaikainen rikollinen ja huumeidenkäyttäjä George Floyd kuoli) kaupunginvaltuustossa on tehty poliittisen enemmistön turvin päätös Minneapolisin poliisin lakkauttamisesta ja korvaamisesta sosiaalityöntekijöillä, perheneuvojilla, riidansovittelijoilla, talousneuvojilla, jne., he eivät vain vielä tiedä miten he voisivat edetä käytännössä suunnitelmissaan. Valtuutetut ovat jälkeenpäin antaneet asiasta ristiriitaisia lausuntoja, osa on perääntynyt, osa on pysynyt aiemmassa päätöksessä. Riippumatta siitä toteutuuko poliisin lakkauttaminen lopulta käytännössä, se toimii varoituksena kaikille demokraattisten kaupunkien ja osavaltioiden poliiseille, "Joko mukaudutte Demokraattien agendaan tai ..."

d) Demokraatit pelkäävät demokraattisten osavaltioiden ja kaupunkien yrittäjien luontaista taipumusta oikeistolaisuuteen ja konservatiivisuuteen. Monet yrittäjistä ovat kiitollisia Trumpille talouden ennätysmäisestä noususta, verojen laajamittaisesta alentamisesta, sääntelyn purkamisesta, uusista edullisista kauppasopimuksista, jne. Jos yritykset eivät tue demokraatteja riittävästi julkisuudessa, tai ne toimivat ja esiintyvät Trumpin ja Konservatiivien tukijoina, ne voivat joutua vasemmistomedian mustamaalaamiksi ja maalittamiksi, aktivistien ja muiden rettelöitsijöiden vandalisoimiksi, ryöstämiksi ja/tai tuhopolttamiksi, laajojen vasemmistopiirien boikotoimiksi, eristetyksi kulttuuripiireistä (jotka ovat usein tärkeitä yritysten markkinoinnille ja julkisuuskuvalle), vasemmistoaktivistien käynnistämien oikeudenkäyntiprosessien ja suurten korvausvaatimusten kohteeksi jollain vasemmistolaisella verukkeella, verotarkastajien vuosia kestäviin verosimputuksiin, yritysten säätelystä vastaavien viranomaisten jatkuviin säätelysulkeisiin, tms. Yritykset ovat herkkiä tällaisille painostuskeinoille, koska niiden kaikki energia ja resurssit menevät useimmiten siihen yritystoimintaan, joka on niiden missiona. Yritysten toimintaa ylläpitävät voittomarginaalit ja ylimääräiset käyttövarat ovat useimmiten niin pieniä, ja kilpailu markkinoilla niin kovaa, että yrityksillä ei ole juurikaan varaa menettää asiakkaita, antaa julkisuuskuvansa tahriutua, taistella vuosikausia kalliiden lakimiesten avulla eri oikeusistuimissa, kuluttaa määrättömästi aikaa pakotettujen byrokraattisten asioiden setvimiseen, tms.

Jne.

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Vasemmistoliberaalin median kommunikaation metataso


Jotta ymmärtäisimme paremmin vasemmistoliberaalia mediaa, meidän on perehdyttävä 1800 -luvun Ranskan psykiatristen sairaaloiden ja niissä työskentelevien psykiatrien toimintaperiaatteisiin (virallisesti lääkäreitä, joiden vastuulle on annettu psyykkisesti sairaat). Niinä aikoina psyykkisen sairauden aste määriteltiin usein rationaalisuuden mukaan, suunnilleen seuraavasti lievemmistä vakavampiin:

a) Henkilön kuva todellisuudesta on kutakuinkin realistinen, mutta vääristynyt tulkinnoiltaan ja logiikaltaan voimakkaasti negatiiviseen tai positiiviseen suuntaan, erityisesti itsen suhteen. Siten esim. masentunut kuvailee hoitamansa omenapuun olemuksen ja sen kasvun prosessin realistisesti, mutta jos häneltä kysytään tuottaako hänen työnsä tuloksia, minkälaisen sadon omenapuu tuottaa syksyllä, masentunut ajattelee työnsä olevan lähes turhaa ja tulevan sadon olevan aivan varmasti surkea, jos sitä on ollenkaan.

b) Henkilöllä on vaihtelevassa määrin harhaluuloinen ja/tai hallusinatorinen käsitys todellisuudesta, mutta toimii niiden puitteissa useimmiten "normaalisti" ja loogisesti. Esim. henkilö kuvittelee olevansa tehty hauraasta lasista, mutta toimii tämä huomioiden rationaalisesti, liikkuu varovasti, välttää töytäisyjä ja kolauksia, pehmustaa ja suojaa itseään, jne.

c) Henkilöllä on jonkinlainen rationaalisuus, mutta se on muuttunut alkukantaiseksi ja eläimelliseksi, ja keskittyy korostetusti välittömiin, impulsiivisiin ja kieroutuneisiin tarpeisiin, himoihin, tyydytyksiin, helpotuksiin, jne.

d) Henkilön kuva todellisuudesta on sekavan harhainen, ja ajattelun, puheiden ja toiminnan logiikka pirstaloituu ja sotkeutuu. Henkilö on irrationaalinen,  epäjohdonmukainen, sattumanvarainen, järjetön, mieletön, tms., laajalti eläintäkin alemmalla tasolla. Tämän ei useimmiten katsottu johtuvan synnistä, mutta kuvastavan synnin seurauksia, olevan samanlainen kuin synnin viimeinen lopputulos, ihmisyyden syvin alennustila, pohjakosketus.

Psykiatrin tehtävänä oli siirtää potilaita mahdollisimman paljon realistiseen, loogiseen ja terveeseen suuntaan, esim. asteittain ylemmille rationaalisuuden tasoille nousten. Potilaan irrationaalisuuden vastavoimana toimivat psykiatrin juonet, harhautukset, pakottaminen, houkuttelu, insentiivit, rangaistukset, opastaminen, opettaminen, esimerkit, demonstraatiot, jne. Psyykkiseen sairauteen liittyy yleensä myös mielihyvää, tyydytystä ja palkintoja, tai potilas tarrautuu mielensä sairauteen. Psykiatrin tavoitteena oli nujertaa sairauteen liittyvä tyydytys ja poistaa riippuvuus sairauteen, ja korvata nämä paremmalla. Potilaalle pyrittiin luomaan hyvät ja säännölliset ajattelun, puheiden, käyttäytymisen, työn, levon, rahan käytön, virkistäytymisen, itsensä kehittämisen, jne. tavat. 

Esimerkkejä psykiatrien toimenpiteistä:

1. Potilas kuvittelee olevansa Napoleon, jota kaikki kunnioittavat ja tottelevat (Ranskassa tämä harhaluulo on nähtävästi yleisempi kuin muualla, ja sieltä on saanut alkunsa myös tähän liittyvät kertomukset ja vitsit). Psykiatrin suunnitelma on kaksivaiheinen. Psykiatri pyytää potilasta käskemään psykiatria tekemään jotain. Potilas käskee psykiatria siivoamaan huoneensa. Psykiatri lukee kirjaa, tekee mitä tahtoo potilaan käskyistä välittämättä. Jos potilas olisi keisari, muut tottelelisivat hänen käskyjään. Demonstraatio näyttää potilaalle, että muut eivät toimi hänen määräystensä mukaisesti, eikä hän siten voi olla keisari.

Myöhemmin psykiatri määrää potilaan siivoamaan pesuhuoneen. Potilas väittää olevansa keisari, joka ei ota määräyksiä vastaan kansalaisilta. Psykiatri käskee avustajia laittamaan potilaan säiliöstä tulevan kylmän suihkun alle, kunnes potilas toimii määräyksen mukaisesti. Jonkin ajan kuluttua potilas suostuu siivoamaan. Tämä osoittaa potilaalle, että hän joutuu tottelemaan yhteiskunnallisessa hierarkiassa keskitasolla olevaa psykiatria, ja on siten häntä alempana hierarkiassa, eikä siten voi olla keisari.

2. Potilas luulee, että kaikki pelkäävät ja kunnioittavat häntä. Psykiatri ohjeistaa avustajia laittamaan salaa ulostuslääkettä potilaan ruokaan. Ruokailun jälkeen psykiatri keskustelee potilaan kanssa uhkaavan oloisesti. Kohta sen jälkeen potilas joutuu kiirehtimään vessaan ripulin takia. Kun potilas tulee vessasta, psykiatri selittää potilaalle, että hän ei pelkää potilasta yhtään, mutta potilas pelkää psykiatria niin paljon, että hänen vatsansa menee sekaisin.

3. Potilas väittää kaiken yhteiskunnan rahan olevan väärennettyä ja arvotonta. Vain hänen käskystään painettu raha olisi aitoa ja merkityksellistä. Psykiatri laittaa potilaan työskentelemään säännöllisesti päivittäin. Vaikka potilaan työskentely on melko tehotonta, hänelle annetaan joka päivä työstä vähän rahaa. Samanaikaisesti psykiatri määrää potilaan ruoka-annokset niin paljon pienemmiksi, että potilas jää nälkäiseksi. Hän joutuu nälissään ostamaan rahoillaan lisää ruokaa ja vähän herkkujakin, joista hän tulee kylläiseksi. Joskus psykiatri ohjeistaa avustajia sekoittamaan ulostuslääkettä potilaan ruokaan. Potilas joutuu ostamaan rahoillaan psykiatrilta lumelääkettä vatsavaivoihinsa. Näiden tapahtumien seurauksena potilas myöntää rahan arvon ja tärkeyden.

4. Potilas ajattelee olevansa tyhjä, ontto, nimetön, persoonaton ja historiaton olento. Psykiatri määrää potilaan kirjoittamaan oman henkilöhistoriansa paperille ja valvoo potilastietojen kanssa, että potilaan kertomukset ovat mahdollisimman totuudenmukaisia ja perusteellisia. Kun potilas sen jälkeen väittää olevansa tyhjä olento, psykiatri heiluttaa potilaan kirjoittamia kertomuksia ilmassa, luettelee potilaan henkilöhistorian tapahtumia, ja sanoo, että ne ovat hänen itsensä kirjoittamia. Ajan myötä henkilöhistorian tapahtumat, ajatukset, mieltymykset, toiveet, tavoitteet, jne. tarttuvat yhä enemmän potilaaseen.

5. Psykiatri käyttää potilaita säännöllisesti kaupungilla teattereissa, konserteissa, markkinoilla ja sivistävissä riennoissa herättääkseen heissä kiinnostuksen johonkin harrastukseen tai rientoihin. Kun potilaat haluavat itsenäisesti lähteä kaupungille, he joutuvat kustantamaan sen tekemällään työllä ansaitsemilla rahoilla.

6. Potilaille annetaan heidän tilansa mukaan kylmiä tai kuumia kylpyjä, kuumana käyvälle maanikoille laannuttavia kylmiä kylpyjä, masentuneille herättäviä ja piristäviä kylmiä kylpyjä, hysteerikoille ja neurootikoille rauhoittavia kuumia kylpyjä, jne. Samanlämpöisellä kylvyllä katsotaan olevan erilainen vaikutus potilaiden psyykkisten sairauksien ja sen hetkisen tilan mukaan. Oopiumia käytetään laajalti melkein universaalisena psyykenlääkkeenä, psyykkisesti sairaiden hillitsemiseen, oireiden lieventämiseen, parantamiseen, heidän olonsa helpottamiseen, jne.

7. Psykiatri ohjaa paremmassa kunnossa olevan potilaan työskentelemään kirjapainossa tekstien latojana. Potilas mukautuu työssään tarkkoihin ulkoisiin sääntöihin ja käytäntöihin, ja noudattaa elämässään säännöllisyyttä ja ahkeruutta. Jossain vaiheessa potilaan psyykkinen sairaus alkaa kuitenkin uudestaan vallata alaa. Potilas kuvittelee, että hän on keksinyt normaalia ranskaa paremman ja helpomman kielen, jota hän alkaa käyttää latomisessa. Todellisuudessa hän tuottaa kieltä, jossa on paljon kirjoitusvirheitä ja puutteita.

 Psykiatrin analyysin mukaan saa potilas saa liikaa nautintoa ja tyydytystä "uuden kielen" käyttämisestä, ja se ohjaa hänet pois hyvän ja virheettömän ranskan kielen käyttämisestä. Siksi psykiatri lähettää potilaalle tekaistun kirjeen, jossa potilaalle tarjotaan työpaikkaa (kuvitteellisesta) arvovaltaisesta kirjapainosta, hänen täytyy ensin vain kirjoittaa työhön liittyvä virallinen hakemus ja antaa näyte tuottamastaan tekstistä. Potilas käyttää innoissaan työhakemuksessa ja näytteessä keksimäänsä "uutta kieltä". Tämän seurauksena kuvitteellisesta kirjapainosta lähetetään potilaalle hylkäävä kirje, jossa sanotaan, että lukuisten kirjoitusvirheiden ja huonon kielen takia hakemusta ei voidakaan hyväksyä. Mukana on luettelo virheistä ja puutteista. Potilas pettyy "uuteen kieleensä", ja hänen on palattava takaisin normaaliin ja virheettömään ranskan kieleen.

Jne.

Kaksi 1800 -luvun psykiatria kuvailee eri näkökulmista psykiatrisia sairaaloita:

"Mitä näemme moderneissa mielisairaaloissa? Näemme tarkasti noudatetun positiivisen sääntelyn, joka määrittää vuorokauden jokaisen tunnin käytön ja pakottaa jokaisen potilaan toimimaan omaa epäsäännöllisyyttään ja epämääräisyyttään vastaan mukautumalla (mielisairaalan) yleiseen lakiin. Potilas on velvoitettu antamaan itsensä vieraan tahdon käsiin ja ponnistelemaan jatkuvasti itsensä muokkaamiseksi, jotta hän ei joudu rangaistuksi sääntöjen rikkomisen vuoksi."

"Säännöllinen päivittäinen työ muuttaa psyykkisesti sairaan ajatusten häijyjä noidankehiä, selkeyttää tajuamisen ja ymmärtämisen kykyjä harjoittamalla niitä, pitää yksinään järjestystä yllä siellä missä hullut kokoontuvat ja tekee tarpeettomiksi suuren joukon yksityiskohtaisia ja usein tarkoituksettomia sääntöjä, joiden tarkoituksena on ylläpitää potilaiden sisäistä poliisia."

Analyysi edellisestä:

Mielisairaaloiden miljöön tarkoituksena oli eristää potilaat suurimmalta osin ulkomaailmasta. Tämä keskittää potilaiden huomion, ajatukset ja toiminnan sairaalan merkityssisältöihin ja vaatimuksiin. Mikään ulkopuolinen ei pääse hajottamaan psykiatrisen sairaalan yksinoikeutta potilaisiin, tuomaan parantumisen kannalta sotkevia, estäviä tai haitallisia elementtejä potilaiden elämään.

Psykiatrit pyrkivät laittamaan potilaat yleisesti ylivoimaisen ja muuttumattoman tahdon, vallan, sääntöjen, hoitojen ja rutiinien alaisuuteen. Potilaiden odotukset, vaatimukset ja pyynnöt eivät pysty vaikuttamaan vallankäyttäjän järjestelmään, ellei vallankäyttäjä katso itsenäisesti sen olevan aiheellista. Vallan tarkoituksena on näyttäytyä potilaille suurimmalta osin kuin luonnonvoimana, ympäristönä tai taustana, johon on vain mukauduttava, samalla tavalla kuin pilvettömänä päivänä aavikolla kävelevän on sopeuduttava siihen, että aurinko paistaa.

Psykiatrit luovat potilaiden elämään keinotekoisia puutteita, tarpeita, toiveita, pakkoja, katkoksia, esteitä (ylitettäväksi tarkoitettuja tai pysyviä), orientaatioita, kiihdytyksiä, hidastuksia, opetuksia, jne. Potilaaseen kohdistetaan suppilomainen paine ja vetovoima kohti säännöllisempää ja pysyvämpää tervettä ajattelua ja toimintaa. Tavoitteena on samalla tehdä näistä asteittain yhä enemmän potilaan omia sisäistettyjä, itsenäisiä ja omasta motivaatiosta nousevia orientaatioita.

Pintapuolisesti voi näyttää siltä, että psykiatri ja potilas keskustelevat normaalisti, mutta todellisuudessa vaikuttaminen on melkein yksisuuntaista, psykiatrista potilaaseen päin. Psykiatri ottaa potilaalta tietoa ja ajatuksia vastaan enimmäkseen vain voidakseen vaikuttaa potilaaseen paremmin. Psykiatrin ja potilaan väliset keskustelut ja toiminta ovat kuin näytelmiä, jotka psykiatri käsikirjoittaa, tuottaa ja ohjaa, ja joihin potilas joutuu tietämättään esittämään keskeistä 'roolia'. Potilaan mieli on puutteellinen, vahingoittunut ja/tai häiriintynyt, ja näytelmien tarkoituksena on luoda keinotekoisia valetodellisuuksia, siltoja, joita pitkin potilas voi kävellä myrskyisten vesien yli, kohti psyykkistä terveyttä. Normaalissa todellisuudessa potilas pysyisi mitä todennäköisimmin sairaana, joten hän tarvitsee muunneltuja, intensifioituja ja keksittyjä keinotodellisuuksia tilansa lieventämiseen tai parantuakseen.

Psykiatrin ja potilaan suhde muistuttaa jossain määrin myös isän ja lapsen suhdetta. Psykiatri on auktoriteetti, joka edustaa vallitsevaa korkeampaa järjestystä. Psyykkisesti sairas on alemmalla tasolla, kaoottinen, rikkoutunut ja virheellinen, ja edustaa epäjärjestystä. Hän on osittain tai kokonaan kyvytön huolehtimaan itsestään ja toimimaan tarkoituksenmukaisesti. Psykiatri on siten vastuussa potilaasta, hänen on asemansa perusteella otettava vastuu ja ohjat itselleen, ohjattava potilas korkeammalle tasolle, mukautettava hänet korkeampaan järjestykseen, myös siinä tapauksessa, että psyykkisesti sairas ei halua ja vastustaa. Potilaan epäjärjestyksellä on vain vähän annettavaa psykiatrin korkeammalle järjestykselle, lukuunottamatta sairauden olemuksesta kumpuavaa potilaiden parantamisen kannalta hyödyllistä informaatiota, kun taas kaikki yhteiskunnan toiminta perustuu sille korkeammalle järjestykselle, johon psykiatri kuuluu. Korkeammalla järjestyksellä on paljon annettavaa potilaalle, mukaanlukien mahdollinen parantuminen, psyykkinen terveys ja kyky normaaliin elämään. Siksi korkeampi järjestys 'jyrää', ja on oikeutettu ja velvoitettu 'jyräämään' potilaan epäjärjestyksen, kyse on vain siitä millä keinoilla kukin potilas mukautetaan kussakin tilanteessa korkeampaan järjestykseen.

Vasemmistoliberaalin median toimittajien viestinnän logiikka sisäpiiristä katsottuna. Verratkaa vasemmistoliberaalien toimittajien omakuvaa edellä kirjoitettuun:

Vasemmistoliberaalia mediaa kutsutaan rutiininomaisesti valhemediaksi, ja vaikka tämä pitää teknisesti tarkastellen paikkansa, asia vaatii tarkemman analyysin. Valheilla tarkoitetaan useimmiten jotakin pahantahtoista ja/tai vahingollista, esim. huijari luo valepersoonan, ja sumuttavia tilanteita ja tapahtumainkulkuja, joiden seurauksena hän saa huiputettua kohteeltaan rahaa ja omaisuutta.

Kansalaisille vasemmistomedian suhteen tärkeimpänä ja päällimmäisenä asiana on usein rehellisyys / totuus / hyväntahtoisuus ja valehtelu / epäluotettavuus / kataluus -vastakkainasettelu. Vasemmistotoimittajat näkevät vastakkainasettelut kolmella suurpiirteisesti määritellyllä tasolla toisin:

1. Vasemmistotoimittajien narsismia hivelevin vaihtoehto, joka perustuu vasemmistomedian kykyyn  hukuttaa laajuudellaan pitkälti alleen vasemmistonarratiivien kanssa kilpailevat (parempia käytännön tuloksia tuottavat) narratiivit.

Vasemmistotoimittajilla ja heidän kaltaisillaan on ylivertainen tieto, ymmärrys ja osaaminen, ja he pitävät yllä parhainta ja edistyksellisintä järjestelmää / järjestystä. Kansalaiset yleisesti, ja erityisesti toimittajien agendaan sopeutumattomat kansalaiset, ovat tyhmiä ja osaamattomia, ja samalla moraalisesti pahoja koska he yrittävät sitkeästi horjuttaa troglodyyttimaisuudellaan vallitsevaa järjestelmää. Vasemmistotoimittajien tietämys ja osaaminen, ja järjestelmä, jonka ylläpitämiseen he osallistuvat merkittävällä tavalla, oikeuttaa ja velvoittaa heidät ottamaan kansalaisten suhteen ohjat käsiinsä. Kansalaiset on mukautettava korkeampaan järjestykseen, kyse on vain siitä mikä keino kulloinkin on tehokkain. Jos tyhmille ja häijyille kansalaisille heitettäisiin poliittisesti kiistanalaisissa asioissa rehellinen totuus raadeltavaksi, heistä tulisi kapinoivia, he yrittäisivät rikkoa järjestelmää ja pakottaa sen prosesseihin mukaan epäsopivia ja vahingollisia poliittisia agendoja.

Toimittajat eivät siksi katso niinkään valehtelevansa kansalaisille, vaan heille esitetään mediassa sopivia näytelmiä, jotka korjaavat heidän kehnouttaan, laittavat heidät tuottamaan oikeanlaisia tuotoksia korkeampaan järjestykseen, pitämään sitä yllä, tukemaan sitä. Korkeatasoiset toimittajat tuottavat oikeanlaisia tuotoksia järjestelmään, vaikka he tietävät totuuden, siksi heillä ja heidän kaltaisillaan on etuoikeus tietää totuus. Toimittajat tekevät itseasiassa palveluksen kansalaisille valehdellessaan heille / esittäessään heille näytelmiä, koska ne tekevät kansalaisista efektiivisesti puheiltaan, toiminnaltaan ja vaatimuksiltaan sivistyneempiä ja moraalisesti parempia.

Keskinäisessä ja julkisessa sosiaalisen median viestittelyssään toimittajat riepottelevat mielellään löytämiään mielestään typerimpiä ja ilkeimpiä kommentoijia ja kommentteja, vahvistaakseen itselleen ja muille edellä lueteltua parjaavaa narratiivia kansalaisista, hieroakseen tyhmien naamaan heidän omaa idioottimaisuuttaan, ja asettaakseen tomppelit rangaistaviksi laillisin ja laittomin keinoin. Näiden esimerkkinä toimivien julkisten mustamaalausten tavoitteena on yrittää tainnuttaa ja lannistaa kansalaisten vellovia massoja.

Jos antiikin Kreikassa vapaa mies raiskasi vapaan naisen, se oli rikos, josta rangaistiin, mutta lievemmin kuin naista, joka viekoitteli miehen kiellettyyn suhteeseen kanssaan, vaikka houkuttelu väärään suhteeseen on itsessään lievempi teko kuin raiskaus. Tämä johtui siitä, että raiskaajan rikos kohdistui yksittäiseen naiseen ja hänen kehoonsa, mutta mies on auktoriteetti, joka ylläpitää järjestelmää, josta kaikki kreikkalaisen kollektiivin jäsenet ovat riippuvaisia. Siten viettelevän naisen rikos kohdistui mieheen, ja mikä paljon vakavampaa, miehen auktoriteettiin ja koko järjestelmään. Naisen rikos hajottaa järjestelmää ja sen perusteita.

Suunnilleen samalla tavalla kansalaisten pienetkin vasemmistoagendan vastaiset teot "uhkaavat vasemmistoliberaalin järjestelmän auktoriteetteja ja järjestelmän eheyttä", ja siten "kansalaisten pienet teot ovat suuria rikoksia". Tämän takia toimittajat katsovat olevansa oikeutettuja pienistä teoista tai puheista äärimmäiseen mustamaalaamiseen, halventamiseen, persoonaan ja henkilöhistoriaan liittyviin valheisiin, jne., sekä suhteettoman koviin toimenpiteisiin. Ja mitä tahansa toimittajat tekevät kansalaisille, se on toimittajien mielestä pieni juttu jo senkin takia, että se kohdistuu useimmiten yksilöihin, jotka eivät ole suorassa yhteydessä valtajärjestelmän ylläpitämiseen. Ts. toimittajilla on ajattelussaan ja toimissaan suuri epätasa-arvo ja epäoikeudenmukaisuus suhteessa kansalaisiin.

2. Vasemmistotoimittajien mieliin hiipii eri suunnista kasvava piinallinen tietoisuus siitä, että kansalaisilla ja oppositiolla on monissa asioissa parempi tieto, ymmärrys, osaaminen ja ennustuskyky kuin toimittajilla. Tämä synkronisoituu yhteen järjestelmän kumuloituvien massiivisten ongelmien kanssa, joita järjestelmän vartijat eivät pysty ratkaisemaan, ja käytännössä mahdotonta se onkin, koska ne järjestelmän ydinpolitiikat, jotka vartijat määrittelevät välttämättömiksi, väistämättömiksi ja ehdottomiksi, ovat juuri sitä dysfunktionaalista politiikkaa, joka kasaa väistämättä ongelmien massaa. Toimittajien defenssit ja narratiivit purkautuvat, ja niitä uhkaa jopa kokonaisvaltainen kuoleentuminen.

Toimittajat joutuvat lisääntyvässä määrin vetäytymään uusiin heiveröisempiin puolustusasemiin. Näitä voivat olla esim. seuraavat:

Toimittajat myöntävät ambivalentisti, epämääräisesti ja tilannetta kaunistellen, että järjestelmä velkaantuu kestämättömällä tavalla, järjestelmä on korruptoitunut, byrokraattinen osaamattomuus ja tuhlaaminen on kukoistaa, verotuksen taakat musertavat taloutta, järjestelmä on täynnä julkista rahaa taivaan tuuliin polttavia zombie -yrityksiä, maahanmuuttajaslummit laajenevat, tai muuta sellaista., mutta transvaluoivat nämä sitten uuteen "parempaan" muotoon.

Esim. kohtuuton verotus, rahan tuhlaaminen, velkaantuminen ja korruptio ovat hyviä asioita, koska niillä on saatu suuri määrä osaavia ja taitavia ihmisiä koottua samaan järjestelmään, ja luotua merkittäviä kansainvälisiä byrokratioita ja organisaatioita. Narratiiveissa tapahtuu järjestelmän tarkoituksen siirtymä järjestelmän tuottamista hyvistä ja hyödyllisistä funktioista ja vaikutuksista kasvavassa määrin pelkkään järjestelmän olemassaoloon, Kansalaisten pitäisi olla kiitollisia siitä, että maksimaalisen suuri joukko ihmisiä on saatu koottua yhteen verottamaan kansalaisia kohtuuttomasti ja tuhlaamaan saamansa rahat saamatta aikaan tarpeellisia tuloksia.

Samalla tapahtuu vierimistä ankeasta nykypäivästä oletettuun hyvään tulevaisuuteen. Toimittajien mukaan tilanne on vaikea (kulissien takana pahempi kuin julkisuudessa), mutta huonoja tuloksia tuottava järjestelmä kannattaa pelastaa keinolla ja hinnalla millä hyvänsä, jotta päästään lähemmäs sosialistista "Euroopan Yhdysvaltoja" tai sosialistista "Euroopan imperiumia". Toimittajilla ei ole tietoa siitä, miten nykypäivästä rakennetaan silta tulevaisuuden imperiumiin, joten he tyytyvät järjestelmän ylläpitämiseen ja olemassaolon jatkamiseen siten, että jokaisena uutena päivänä järjestelmän vektori saadaan vielä kerran osoittamaan kohti fantasioitua imperiumia. Tämän jälkeen he vain toivovat, että järjestelmä pääsee perille ennen lopullista hajoamista tai romahdusta.

Toimittajat sanovat, että heillä on konkreettinen järjestelmä hallittavanaan, oppositiolla on vain teoreettisia ehdotuksia, toimenpidesuunnitelmia ja malleja, vaikka nämä voidaan yhdistää lukuisiin pitkäaikaisiin historiallisiin ja nykyisiin yhteiskuntiin, ja verrata niiden tuloksia nykyiseen vasemmistoliberaaliin systeemiin.

3. Vasemmistoliberaali systeemi on konkurssissa, kaaoksessa ja finaalissa. Vasemmistotoimittajien defenssit ja narratiivit ovat lakanneet toimimasta. Kansalaiset eivät enää välitä siitä kirjoittavatko toimittajat rehellisesti tai valehdellen, tosiasioita vai satua, tai yleensä yhtään mitään, kansalaiset hankkivat informaationsa joka tapauksessa toisaalta, sellaisista medioista ja lähteistä, joihin he luottavat, joiden he tietävät olevan rehellisiä ja kertovan totuuden, jotka ovat kansalaisia kohtaan hyväntahtoisia. Oppositio ottaa kohta vallan käsiinsä, ja he ovat valmiina käynnistämään paremman systeemin. Tarrautuessaan järjestelmäänsä vielä viimeisen hetken, toimittajien sisäiseen käyttöön tarkoitettu narratiivi on, "Tämä on meidän järjestelmämme, olipa kuinka huono tahansa, tuo on teidän järjestelmänne, olipa kuinka hyvä tahansa."

maanantai 25. toukokuuta 2020

Ongelmaostamisen ja tavaroihin tarrautumisen psykologiaa


Psykologiselta kannalta ongelmaostaminen toimii useimmiten suunnilleen seuraavasti: Stressi, jännitys, ahdistus, turhautuminen, pettymykset, yksinäisyys, kyllästyminen, pitkästyminen, ärtymys, tms. alkavat kumuloitua. Ostamisesta on kehittynyt säännöllinen purkautumiskanava näille negatiiviseksi koetuille tunteille ja niistä seuraaville pidempiaikaisille huonoille mielialoille. Ostamaan lähteminen kauppakeskukseen tai tuotteiden etsiminen netistä on negatiivisista tunteista ja mielialoista vapauttavaa, ja positiivisella tavalla virkistävää, kiinnostavaa ja jännittävää.

Matka, etsiminen ja/tai vertailu huipentuvat tavoitellun / halutun tuotteen valikointiin ja ostamiseen. Tästä prosessin päätöksestä seuraa hetkellisiä euforisia tunteita, jotka muistuttavat huumeista saatavia. Tuotteen valitseminen on usein joko impulsiivinen nopean emotionaalisen mielijohteen toteutus, tai huolellisen ja pitkällisen tutkimisen ja vertailun huipennus. Usein ostajalla on tunne siitä, että valikoitu tuote on pakko saada heti tai mahdollisimman nopeasti, ja jos hän joutuu odottamaan ostamista vähänkin pidempään, se on piinallisen, kärsimättömän ja hermostuneen odotuksen täyteistä. Ostamisesta syntyvää hyvää oloa seuraa suhteellisen pian melko tyhjä olo, ja suurelta osin välinpitämättömyys tai täydellinen unohdus tuotteen suhteen. Tuotetta käytetään vähän tai ei ollenkaan, ja varastoihin on taipumus kertyä suuret määrät tarpeetonta ja turhaa tavaraa. Henkilö käyttää omiin varoihinsa nähden paljon rahaa ostoksiin ja voi velkaantua pahasti. Vaikka hän ei velkaantuisi, palkka tms. riittää nipin napin kuukaudeksi, ja tili on nollilla reilusti ennen seuraavaa palkkapäivää. Henkilön ostaminen ajoittuu huomattavan paljon palkkapäivälle ja sitä seuraaville päiville, hän ei juurikaan kykene lykkäämään "palkintoa". Henkilö saattaa katua myöhemmin ostoksiaan, hävetä luonteen heikkouttaan, ja liiallinen rahankäyttö saattaa stressata ja vaivata häntä, mutta nämä negatiiviset tunteet toimivat vain käyttövoimana yhä uusille ongelmaostoksille ja rahan tuhlaamiselle. Hän ei pysty ajoittaisista yrityksistä huolimatta rajoittamaan tai lopettamaan ongelmaostamista muuta kuin lyhyeksi ajaksi.

Paradoksaalisesti henkilön on usein myös vaikeaa tai 'mahdotonta' myöhemmin luopua varastoihin kertyneistä tavaroista, vaikka hän ei niitä juuri ollenkaan tarvitse tai käytä, eikä hän normaalitilanteissa niistä välitä. Varastojen ja kaappien täyttymisestä on hänelle haittaa. Henkilöllä ei ole tästä huolimatta ole varsinaisia tavaroiden keräilyn ja säilyttämisen pakkomielteitä. Potentiaalisia syitä edellisille (käytetään esimerkkinä naista, joka ostaa liikaa kalliita vaatteita ja kenkiä):

a) Vaatteista ja kengistä muodostuu suurelta osin naisen persoonan materialisoituneita tukipylväitä, melkein kuin osa persoonaa. Puvut ja jalkineet kuvastavat naisen ideaalia kuvaa itsestään, kaunis, muodikas, haluttu, suosittu, jne. Nainen (tai ihmiset yleensä) ei kiinnitä normaalisti juurikaan huomiota persoonansa positiivisiksi, neutraaleiksi ja ei-ongelmallisiksi koettuihin puoliin, niiden kautta vain luonnostaan eletään, toimitaan ja koetaan elämää. Jossain määrin vastaavalla tavalla positiivista persoonan osaa kuvastavat asusteet ovat normaalisti osa lähes huomaamatonta 'persoonan' taustaa. Mutta jos persoonan 'materialisoituneita' positiivisia osia pitäisi poistaa tai ne uhataan viedä pois, se laukaisee epävarmuuden, ahdistuksen, stressin, päättämättömyyden ja tarrautumisreaktion. "Ette vie minun ..." on enemmänkin "Ette riistä tärkeää, hyvää ja idealisoitua, mielikuvieni todellista parempaa osaa minusta ..." Ja jos positiivinen 'persoonan osa' revitään pois, naisen mielikuvissa jäljelle jää suurimmalta osin vain se masentava ja ahdistava psykologinen, joka alunperin johti ongelmaostamiseen.

b) Ongelmaostaminen, samoin kuin vaikkapa nälkä, nälän poistaminen ja syömisen nautinto, on kokonaisuutena voimakkaasti ja pääasiassa tulevaisuuteen suuntautuvaa psykologista orientoitumista. Nälkä orientoi, motivoi ja johtaa lähitulevaisuudessa tapahtuvaan ruoan etsimiseen, saalistamiseen tai hankkimiseen, ja pitää tätä prosessia yllä sen käynnistyttyä. Ruuan saamisesta ja syömisestä seuraa nykyhetkeen keskittyvä tyydytys, jota kestää jonkin aikaa. Kun tyydytys on ohi, edellinen ateria unohdetaan (kutakuinkin) kokonaan.

Kohta uusi nälkä orientoi koko huomion ja toiminnan uuden ruuan hankintaan ja saavuttamiseen. Nykyisen nälän tyydyttämisessä edellisen syödyn aterian muisteleminen auttaa ja lohduttaa vain vähän, jos ollenkaan. Ruuan etsiminen, saalistaminen, hankkiminen ja/tai saavuttaminen on ihmiselle selvästi motivoivampaa, ja puolitietoisesti tai alitajuntaisesti tavallaan nautinnollisempaa kuin ruuan syömisestä saatava tyydytys, koska ihmisen täytyy ruokaa saadakseen potentiaalisesti tehdä ja ajatella paljon, kuluttaa huomattavasti aikaa ja energiaa, ja pistää tarvittaessa kaikki peliin, kun taas syöminen on lähinnä passiivista ja leppoisaa istuskelua. Osaltaan tämän takia nälkäinen ihminen esim. arvioi tulevaisuudessa saavutettavan pihvin nautinnollisuuden selvästi suuremmaksi kuin pihvin nautinnollisuuden sen syömisen aikana tai heti syömisen jälkeen, vaikka nälkäisestä pihvi toki maistuu paljon paremmalta kuin ei-niin-nälkäisen normaalin aikataulun mukaan syömä pihvi. Jos sadan kilometrin päässä odottava suuri pihvi ei olisi nälkäisen ihmisen mielessä suorastaan ylivertaisen nautinnollinen, ja poistaisi poikkeuksellisen hyvin negatiivisia tunteita, tuntemuksia ja mielialoja, mukaanlukien vaivaavan nälän, hän ei orientoisi koko psyykeään ja kaikkea fyysistä toimintaansa pihviä kohtia, ei jaksaisi lähteä kävelemään, eikä kävellä koko matkaa perille saakka. Ihmiset luulevat usein virheellisesti, että ruuan syömisestä saatava tyydytys ja nautinto motivoivat koko ruuan etsimisen ja hankkimisen prosessin, ja että ruuan syöminen on prosessin melkein ainoa tyydytys, nautinto ja riippuvuuden aiheuttaja, mutta ruuan tavoittelun ja saavuttamisen nautinto ja siihen liittyvä riippuvuus ovat puolitietoisesti suurempia, vaikka se vaatii vähintään ajoittaisia loppuunsaattamisia (syöminen ja nautinto) pysyäkseen voimassa. Ihminen on psykologisesti normaaleilta toiminnoiltaan tavoitehakuinen 'addikti', 'addiktiot' ovat ihmisen välttämättömiä psykologisia moodeja, ja siksi ihminen on helposti lisäaddiktoituva ja haitalliseen addiktoituva lainaamalla jotain perusaddiktioilta. Ruokariippuvuus voidaan laskea välttämättömien kestoaddiktioiden joukkoon.

Samalla tavalla ongelmaostamisen etsimisen, valikoinnin ja saavuttamisen dopamiinisuihkut, ja ostamisen aikaisen ja jälkeisen tyydytyksen endorfiinikylvyt ovat selvästi suurimmalta osin tulevaisuuteen ja väliaikaiseen nykyhetkeen orientoituneita. Yhä uudet asusteiden hankkimisen prosessit suovat naiselle jonkin aikaa kestäviä vapautumisia negatiivisista tunteista ja positiivisia nautintoja, vanhoilla asusteilla on enimmäkseen taipumus unohtua kaappeihin ja varastoihin. Tästä huolimatta naisen ajatukset ja tunteet ovat leimanneet varastojen vaatteisiin liittyvät muistot voimakkaan positiivisesti. Jos naisen pitäisi heittää vaatteita ja kenkiä roskalaatikkoon tai hän uhkaa muuten menettää niitä, asusteisiin liittyvät positiiviset muistot ja tunteet aktivoituvat. Ihmisistä on usein epämiellyttävää menettää tavallistakin tavaraa, mutta erityisen epämiellyttävää menettää tavaroita, jotka on leimattu parhaimpien joukkoon kuuluvilla tunteilla. Esim. viiden euron menettäminen on ihmiselle noin kaksi kertaa negatiivisempi tapahtuma kuin viiden euron saaminen, ja rahasummien kasvaessa ja niiden merkityksen lisääntyessä kerroin kasvaa moninkertaiseksi. Vastaavaa voidaan soveltaa muihin menettämisiin ja saamisiin / saavuttamisiin.

Tähän kietoutuu usein se, että tavarat ovat parisuhteiden ja muiden sosiaalisten suhteiden huonoja korvikkeita. Parisuhteet ja muut sosiaaliset suovat elämään kestävää nautintoa ja tyydytystä. Jos ne puuttuvat, niitä on liian vähän tai ne ovat kroonisen riitaisia ja ongelmallisia, ihminen saattaa yrittää korvata tai täydentää niitä ostamisella. Koska ostaminen on epätyydyttävämpää ja väliaikaisempaa kuin sosiaalisten suhteiden vastaavat tyydytykset, ostaminen muuttuu helposti ongelmaostamiseksi. Ja sekään ei pysty korvaamaan tai paikkaamaan sosiaalisia suhteita ja tuo omia suuria ongelmia mukanaan. Tällaisessa tilanteessa nainen näkee vaatteiden ja kenkien menettämisen uhatessa mielikuvissaan, muistoissaan ja niihin liittyvissä tunteissaan asusteet jossain määrin kuin ainoana aviopuolisonaan, ainoina ystävinään, ainoina tukinaan ja auttajinaan, tms., jotka yritetään riistää pois.

c) Vaikka nainen käyttää kaappien ja varastojen pukuja ja kenkiä vain vähän, jos ollenkaan, niiden menettämisen uhatessa niiden potentiaalinen, todellisuudessa kuvitteellinen käyttötarkoitus ja hyöty aktivoituvat. Nainen ajattelee, "Tässä mekossa näyttäisin upealta sellaisissa ja tällaisissa juhlissa, näitä kenkiä tarvitsen siellä ja täällä, tämä takki on ainoa takkini, jota voin käyttää silloin kun tapahtuu sitä ja tätä, jne., en minä voi luopua mistään näistä, enkä heittää mitään näistä menemään." Yhtäkkiä jokaiselle asusteelle ilmestyy "välttämätön" käyttötarkoitus, jotka saattavat lisäksi muodostaa kokonaisuutena "hauraita symmetrioita". Esim. jokaiseen lukuisaan käyttötarkoitukseen on oma kirjo mekkoja, ja jos niistä otetaan yksi mekko pois, koko "symmetria" romahtaa. Siksi nainen sanoo itselleen, "sellaisiin juhliin tarkoitettujen mekkojen kokoelmani menee täysin pilalle, jos menetän yhdenkin kokoelman mekosta, jne."

Jne.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Vapaus ja sananvapaus poliittis-symbolisina eleinä


Kuvitellaan kaksi työntekijää, A ja B, jotka ovat hyviä ystäviä keskenään, ja jotka kilpailevat samasta ylenemismahdollisuudesta yrityksessä. A voittaa uuden johtajapaikan itselleen. On mahdollista, että ystävien kilpailu, ja toisen voitto ja toisen tappio, aiheuttaa jännitteitä ja ristiriitoja ystävyyssuhteeseen, ja voi pahimmillaan rikkoa sen. Siksi A pyrkii korjaamaan, tasapainottamaan ja palauttamaan ystävyyssuhteen ennalleen symbolisella eleellä, jonka molemmat osapuolet tietävät maan tapojen perusteella olevan sellainen. A tarjoaa johtajanpaikkaa Blle, kertoo luopuvansa siitä, jos B tahtoo, ja sanoo että B olisi ansainnut sen paljon paremmin kuin A itse. Bllä näyttää olevan tilanteessa täysi valinnanvapaus, mutta kulttuurin tapojen mukaan hänen odotetaan kieltäytyvän tarjouksesta. Siksi B kiittää Ata ystävällisestä tarjouksesta, mutta selittää, että ei hän tarvitse sitä johtajanpaikkaa, hänelle olisi siitä vain haittaa, tulisi vain liikaa ylitöitä ja kiireitä, Bllä on useita muita parempia mahdollisuuksia tarjolla, jne. Toisin sanoen A sanoo symbolisesti arvostavansa ystävyyssuhdetta niin paljon, että hän haluaa sen jatkuvan hyvänä kuten ennenkin ja on valmis sen takia tekemään suuria uhrauksia Bn puolesta. B taas saa tilaisuuden palauttaa asemansa ja kunniansa, ja sopeutua jossain määrin kiusalliseen tilanteeseen vähättelemällä johtajanpaikkaa itselleen epäsopivana ja huonona, korostamalla että hänellä on parempiakin mahdollisuuksia ja saamalla olla hyväntahtoisen antelias An suuntaan ("Ota sinä se työpaikka vaan"), vaikka hänellä ei tässä tilanteessa ole mitään konkreettista annettavaa.

Vaikka tilanteessa ei vaihdettu mitään konkreettista, molemminpuolinen hyväntahtoinen symbolinen vaihto palautti ystävyyssuhteen ennalleen ja vahvisti sitä. Jos B olisi ottanut An tarjouksen vastaan ja sanonut ottavansa johtajanpaikan itselleen, hän olisi tehnyt merkittävän kulttuurisen rikkeen, joka olisi vähimmillään synnyttänyt ongelmia ystävyyssuhteeseen, ja pahimmillaan katkaissut ystävyyssuhteen ja muuttanut välit vihamielisiksi.

Vasemmistoliberaalissa yhteiskunnassa sosiaalisella ja poliittisella vapaudella, ja sananvapaudella (tästä lähtien niihin viitataan lyhyesti vapaus -sanalla) on samantyyppinen symbolisten eleiden muoto, mutta eri sisältö kuin An ja Bn välillä.

Vasemmistoliberaalin järjestelmän johtajat uskovat, että he ovat luoneet erinomaisen tai parhaan mahdollisen järjestelmän, ja vasemmistoliberaalit ovat ainoita, jotka pystyvät ylläpitämään järjestelmän korkeaa tasoa ja jatkamaan sitä tulevaisuudessa. Siksi symbolisen vapauden ensimmäinen tarkoitus on vasemmistoliberaalien johtajien järjestelmään liittyvän narsistisen omakuvan vahvistaminen, sen legitimoiminen. Jos järjestelmä on niin hyvä kuin johtajat ajattelevat, vapaat kansalaiset valitsevat sen omasta vapaasta tahdostaan, äänestävät sen puolesta, haluavat suojella sitä, eivät vaadi sen perusolemukseen muutoksia, eivät muuta pois sen vaikutuspiiristä, toimivat oma-aloitteisesti sen sääntöjen ja odotusten mukaisesti, jne. Symbolisesti kansalaisille tarjotaan demokraattista mahdollisuutta valita vasemmistoliberaali järjestelmä tai joku muu järjestelmä, mutta käytännössä järjestelmässä on voimakkaita pakottavia, kiristäviä, uhkaavia, rangaistuksellisia, propagandistisia, suostuttelevia, opetuksellisia, hidastavia, vaikeuttavia, estäviä, jne. elementtejä, jotka tekevät sellaisesta valinnasta erittäin vaikeaa ja hidasta. Tarkoituksena on käytännössä sulkea kokonaan pois ei-vasemmistoliberaalin järjestelmän valitsemisen mahdollisuus.

Sen lisäksi johtajat uskottelevat itselleen ja muille, että vasemmistoliberaali järjestelmä on poliittisesti 'neutraali', ja että johtajien päätökset kumpuavat pragmaattisesti järjestelmään liittyvästä informaatiosta ja sen vaatimuksista, ts. heidän tarkoituksenaan on sanoa vertauskuvallisesti, että vasemmistoliberaalius on globaalin sosiaalidemokraattisen järjestelmän "geeneissä", järjestelmä ei voi toimia muilla kuin vasemmistoliberaaleilla periaatteilla, ja johtajien vasemmistoliberalismi on väistämätön seuraus tästä asiaintilasta. Tämä vaihtoehdottomuus on ristiriidassa kansalaisille annetun vapauden kanssa.

Symbolisen vapauden toinen tarkoitus on päällekkäinen edellisen kanssa, sisältyy edelliseen sen peilikuvana. Kansalaisten symbolisen vapauden, vapaan tahdon ja vapaan valinnan on tarkoitus antaa legitimiteetti järjestelmälle kansalaisten omana luomuksena. Narratiivin mukaan johtajat eivät luoneet järjestelmää yksin, vaan yhdessä kansalaisten kanssa. Kansalaisten tarpeet, vaatimukset, odotukset ja tavoitteet, ja vapaa tahto, vapaa toiminta ja vapaat valinnat toimivat rakennusaineina, ohjaajina ja perustana järjestelmän olemukselle ja toiminnalle. Johtajat ottivat kansalaisilta kumpuavan informaation, ja muokkasivat järjestelmän kansalaisten toiveiden mukaiseksi. Kun järjestelmä on (oletetusti) kansalaisten tarpeiden ja vaatimusten mukainen, heidän olisi irrationaalista valita jotain muuta. Nämä symbolisen vapauden kaksi aspektia legitimoivat kansalaisista lähtöisin johtajat, järjestelmän ja tavallaan myös kansalaiset itsensä 'vapaina toimijoina ja valitsijoina', 'järjestelmän luojina' ja järjestelmän osina, aktiivisina, tiedostavina ja osallistuvina kansalaisina.

Johtajien näkemyksen mukaan kansalaisilla voisi periaatteessa olla oikea kokonaisvaltainen vapaus, mutta kansalaisten kolmiosainen legitimointi on niin voimakas ja väistämätön valinta, että liiallinen vapaus on oikeastaan turhaa tai suorastaan haitallista. Kansalaiset voivat tietämättömyyksissään valita virheellisesti ja huonosti, omien etujensa vastaisesti, tai toimia joskus kollektiivisesti kaoottisen sattumanvaraisesti ja lentää ulos heille varatusta yhteiskunnallisesta karsinasta, tai saada hulluja ideoita kansankiihottajilta, tms. Siksi on parempi, että johtajat tukevat kansalaisten hyviä orientaatioita, sitä osaa vapaudesta joka on hyvää, ja jättävät heille pääasiassa vain symbolisia vapauksia.

Näistä vasemmistoliberaalien näkemyksistä on mahdollista löytää loogisia ristiriitaisuuksia ...

Jos kaikki menee johtajien suunnitelmien mukaan, esimerkiksi kansalaisten sananvapauteen jää kaksi rajoitettua todellista vapautta. Sallitun mielipidekäytävän sisällä tai enimmillään rajamailla käytävä julkinen keskustelu, joka antaa virikkeitä ja panoksia järjestelmän toiminnalle, ja pieni, yhteiskunnallisesti merkityksetön määrä mielipidekäytävän ulkopuolella pyöriviä toisinajattelijoita, jotka vasemmistoliberaalit tilanteen mukaan jättävät huomiotta, tai tuomitsevat pahoiksi, ja yhteiskunnalliseen keskusteluun ja yhteistyöhön sopimattomiksi. Pieni määrä toisinajattelijoita tarvitaan, jotta järjestelmän oletettu hyvä saa vertauskohteen, josta voidaan erottautua ja jota vastaan voidaan mobilisoitua. Toisinajattelijat täytyy, erityisesti heidän määränsä kasvaessa uhkaavasti, leimata pahoiksi ja vaarallisiksi, jotta voidaan perustella sitä miksi "sananvapautta kunnioittavassa yhteiskunnassa" harmittomilta ja hyödyllisiltä ajattelijoilta kielletään käytännössä laajalti sananvapaus, julkisiin keskusteluihin osallistuminen ja/tai normaali kohtelu julkisuudessa.  Tiedemiehet tuottavat kansalaisilta salatusti tietoa myös mielipidekäytävän ulkopuolelta, mutta sitäkin otetaan useimmiten vain rajoitetusti, valikoidusti ja 'poliittisesti korrektiin' muotoon vääristettynä mukaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Kun viime vuosina kansalaisten toisinajattelua ja omaehtoista toimintaa on alkanut ilmetä paljon enemmän kuin vasemmistoliberaalit johtajat tahtovat, monin paikoin hallitsemattoman paljon, johtajat tulkitsevat sen siten, että kansalaiset ovat rikkoneet symbolisen vapauden rajojen noudattamiseen perustuvan sanattoman ja implisiittisen liiton, yhteisymmärryksen ja yhteistyön johtajien ja kansalaisten välillä. Kun kansalainen ilmaisee neutraalisti ja julkisesti jonkin tosiasian mielipidekäytävän ulkopuolelta, esim. maahanmuutto aiheuttaa ongelmia, se on johtajille aina itsessään aggressiivinen poliittinen teko (leviää näkemys laajemmalle tai ei) ja mahdollisesti ketjureaktion lailla kansalaisten keskuudessa leviävä. Sen tuominen julkisuuteen tarkoittaa vaatimusta siitä, että sen loogiset seuraukset täytyy ottaa huomioon, niille täytyy tehdä jotain merkittävää ja järjestelmän / järjestelmän toiminnan täytyy muuttua. Vasemmistoliberaali järjestelmä propagandakoneistoineen, virallisine opetussisältöineen, lakeineen ja rangaistuksilla vahvistettuine käytös- ja puhekoodeineen ei kykene assimiloimaan itseensä ja toimintaansa maahanmuuton ongelmallisuutta ja siitä seuraavia loogisia vaatimuksia ja muutoksia.

Edellistä voidaan verrata jossain määrin vasemmistoliberaaliin avosuhteeseen aisankannattajamiehen ja naisen välillä. Nainen käy jatkuvasti vieraissa, harrastaa vapaasti seksiä toisten miesten ja naisten kanssa. Mies tietää naisen käyvän jatkuvasti vieraissa ja nainen tietää miehen tietävän vieraissa käynneistään, mutta avoliitto perustuu siihen, että kumpikaan ei puhu siitä mitään ja on kuin sitä ei olisikaan. Kun nainen eräänä päivänä sanoo avoliitossa jo voimassaolevan ääneen miehelle, "Minulla on oikeus käydä vieraissa sinulta lupaa kysymättä", mies tulkitsee ääneen sanomisen itsessään aggressiiviseksi teoksi, todennäköisesti merkiksi siitä, että nainen haluaa purkaa avosuhteen kokonaan tai vähintäänkin tehdä dramaattisia uudelleenjärjestelyjä suhteeseen.

torstai 5. joulukuuta 2019

Tunteiden keskinäisiä suhteita ja seurauksia


1. Kaksi tunnetta ilmenee samaan aikaan, mutta niiden hallitsevuus ja väistyvyys vaihtelevat keskenään, ovat kuin 'vaakalaudalla', joka voi keinahtaa kumpaan suuntaan tahansa ulkoisen tilanteen tai sisäisten mielenliikkeiden mukaan. Esim. nainen lähestyy uteliaana ja kiinnostuneena, mutta varovaisena maassa makaavaa tuntematonta koiraa. Tällöin uteliaisuus ja kiinnostuneisuus on hallitsevana ja pieni pelko taustalla väistyvänä. Yhtäkkiä koira nousee pystyyn ja alkaa murista hiukan hampaat irvessä. Nainen säikähtää, pelko muuttuu hallitsevammaksi kuin uteliaisuus. Hän vetäytyy niin paljon kauemmas, että hän kokee olevansa sopivan turvaetäisyyden päässä, jolloin uteliaisuus muuttuu uudelleen hallitsevaksi.

2. Yksi tunne on yleisesti vallitseva, mutta toinen syrjäyttää sen väliaikaisesti (lähes) kokonaan tietoisuudesta. Esim. mies ja nainen ovat rakastuneita toisiinsa. Heidän välilleen syntyy jostain asiasta riita, jonka takia kummatkin ovat melko vihaisia. Vihaisuus työntää hetkeksi rakkauden kokonaan pois heidän tietoisuudestaan. He eivät pystyisi riitelemään kunnolla tai ollenkaan, jos rakkauden tunne säilyisi heidän tietoisuudessaan. Lyhyen riitelyn jälkeen he tekevät sovinnon, vihaisuus poistuu kokonaan, ja rakkaus ja lämpö palaavat uudelleen vallitsevaksi normaalitilaksi parisuhteessa.

3. Tunteet muodostavat eri pituisia ketjuja, joiden osat liittyvät toisiinsa ja muodostavat jonkin tunnelopputuloksen.

Esim. miehen yritykseen tulee nainen toisesta yrityksestä neuvottelemaan yhteistoiminnasta. Naisen ulkonäkö, ja lämmin käyttäytyminen ja ääni säväyttävät miestä. Miehen naiseen liittyvät positiiviset tunteet kertyvät päivän mittaan. Miehen yrityksessä on kissa vierailulla, ja se miten ystävällisesti nainen juttelee kissalle ja silittää sitä lämmittää miehen mieltä. Naisen osaaminen alallaan tekee mieheen vaikutuksen. Yhdessä vaiheessa nainen kompastuu, kaatuu ja kaataa samalla vahingossa kahvimukin tärkeiden papereiden päälle. Tämä herättää miehessä empatian, auttamishalun ja lempeän anteeksiannon tunteita naista kohtaan. Nainen kertoo miehelle joitakin hauskoja ja surullisia elämäntapahtumiaan, joihin mies eläytyy iloisen humoristisesti ja osaaottavan surullisena. Jne. Näiden tunteiden yhteisvaikutuksesta mies tuntee yhtäkkiä illalla olevansa melko rakastunut naiseen. Mies ehdottaa naiselle jatkotapaamista henkilökohtaisissa merkeissä, johon nainen suostuu ...

Toinen esimerkki. Miehellä on työssä poikkeuksellisen huono ja epäonninen päivä. Useita laitteita rikkoutuu ja sattuu useita onnettomuuksia. Normaalien tehtävien lisäksi miehen pitäisi olla samanaikaisesti 'tuhannessa' eri paikassa ja tehdä 'tuhatta' eri tehtävää. Nämä aiheuttavat stressiä ja ärtymystä. Tavarantoimittajan tälle päivälle lupaamat raaka-aineet ja välineet jäävät tulematta, joka aiheuttaa turhautumisen ja pettymyksen tunteita. Välillä mies odottaa kärsimättömänä varaosia rikkoutuneisiin laitteisiin, joiden pikatoimitus myöhästyy. Mies joutuu ottamaan kesken kaiken vastaan tarkastuskäynnille tulleen ylimielisen, vaativan ja tietämättömän byrokraatin, joka herättää miehessä huonosti tukahdutettua vihaisuutta. Jne. Pitkittyneen ja raskaan päivän päätteeksi mies lähtee kotiin. Vaimo on miestä vastassa, ja kysyy normaalisti ja hiukan ennakoivan myötätuntoisesti, "Miten sinulla meni näin pitkään, minkälainen työpäiväsi oli?" Päivällä kertyneiden tunteiden seurauksena mies suuttuu vaimolleen. Jonkin ajan kuluttua laannuttuaan hän ymmärtää suuttumisen johtuneen stressaavasta työpäivästä ja kertyneistä tunteista, joten hän pyytää vaimoltaan anteeksi ja kertoo mitä kaikkea työssä tapahtui.

4. Kaksi tai useampi tunne vaikuttaa mielessä samanaikaisesti. Esim. äidin nuori aikuistumassa oleva tytär on muuttamassa pois lapsuudenkodistaan omaan kotiin. Äiti on samanaikaisesti iloinen ja onnellinen siitä, että tytär aikuistuu ja ottaa vastuun omasta elämästään, mutta samalla surullinen siitä, että 'äidin oma pikku tyttö' ei varmaankaan enää koskaan asu äidin luona. Näistä tunteista muodostuu katkeransuloinen tunne. Sen seurauksena äiti välillä hymyilee ja kyynelehtii samanaikaisesti, välillä jompikumpi tunteista on hiukan hallitsevampi.

5. Yksi tai useampi lähtötunne laukaisee nopeasti seuraustunteen. Tällöin lähtötunteet peittyvät seuraustunteen alle, ja henkilö muistaa vain harvoin lähtötunteiden olemassaoloa. Seuraustunne antaa useimmiten lähtötunteita enemmän tunteen tilanteen hallinnasta; omasta kyvykkyydestä; omasta dominoivuudesta; omasta tasasuhtaisesta tai paremmasta asemasta suhteessa kilpailijaan tai kilpailijoihin; hyvästä minäkuvasta; hyvästä kuvasta muiden ihmisten silmissä; hyvästä sosiaalisesta asemasta, ja kyvystä ylläpitää ja parantaa sitä, jne.

Esim. mies X sanoo ympärillä olevien ihmisten kuullen ja nähden jotain väheksyvää miehelle Y. Y tuntee nopeasti tulleensa julkisesti häväistyksi ja nöyryytetyksi, tuntee nopeasti häpeän ja nöyryytetyksi joutumisen tunteita, jotka sekoittuvat nopeasti pelkoon sosiaalisen aseman menettämisestä muiden silmissä. Tästä seuraa samantien Yn raivostuminen Xlle. Y uhkaa X intensiivisellä fyysisellä väkivallalla. Tapahtuu nopea siirtymä alisteisen aseman uhkasta tilanteen dominointiin raivostumisella ja väkivallan uhalla. Jälkeenpäin Yn keskustellessa tapahtumasta muiden ihmisten kanssa hän ei aidosti muista mitään lähtötunteista, hän muistaa vain raivostuneensa Xlle.

Tämän tunneasetelman takia, jos jollekin henkilölle annetaan esim. liian usein toistuvan, holtittoman ja suhteessa tilanteisiin ylenmääräisen vihaisuuden takia vihanhallintaterapiaa, sen yksi tärkeä osatekijä on auttaa henkilöä huomaamaan ja tunnistamaan vihaisuuden laukaisevat lähtötunteet, oppimaan säätelemään niiden vaikutusta ja niistä seuraavia prosesseja, sekä suhtautumaan lähtötunteisiin, itseen ja muihin lempeämmällä ja suopeammalla tavalla, jotta lähtötunteet eivät olisi niin automaattisen vaativia ja määrääviä. (Optimaalisen) vihanhallintaterapian tarkoituksena ei ole poistaa vihaisuutta kokonaan, ja se myöntää myös vihaisuuden myönteiset, adaptiiviset ja tarpeelliset puolet asiaankuuluvissa tilanteissa.

 6. Kaksi tai useampi tunne muodostaa yhdessä kokonaistunteen. Esimerkkejä: a) Ihailu + ekstaasi = rakkaus b) Tarkkaileva odotus + kiinnostus + ekstaasi = voimakas optimismi c) Hämmästynyt yllättyneisyys + pelko + vaihtelevanasteinen ihailu = pelonsekainen kunnioitus d) Inho + ylpeys + vaihtelevanasteinen vihaisuus = halveksinta e) Surullisuus + inho = katumus f) Pelko + luottamus = alistuneisuus / Jne.

 7. Henkilö X tuntee inhoa ja vastenmielisyyttä naapuri Ytä kohtaan, mutta samalla hän pitää tunteitaan ei-toivottavina ja ei-sopivina sosiaalisessa ympäristössään, joten hän kokee olevansa pakotettu salaamaan ja kumoamaan tunteensa vastakkaisella toiminnalla. Tavatessaan Yn X on tämän takia korostetun ystävällinen, auttavainen, huomaavainen, miellyttävä, lämmin, kiitollinen, jne., käyttäytyy kuin hän pitäisi suuresti naapuristaan ja arvostaa häntä. Kumoavasta käyttäytymisestä kumpuavat tunteet ovat kuitenkin aitojen tunteiden tynkiä, suurimmalta osin näyteltyjä, teennäisiä, liioiteltuja ja osin suorastaan pakotettuja. Tämän ristiriidan takia Yn mielestä X näyttää usein epämääräisen epäaidolta, liian kireältä ja jännittyneeltä, hiukan stressaantuneelta, liian hikoilevalta suhteessa säähän, suhteessa tilanteisiin ylenmääräiseltä (esim. X kiittelee vaivaannuttavan monta kertaa, pitkään, kovaäänisesti, suurieleisesti ja vuolaasti, kun Y tekee pienen arkipäiväisen palveluksen Xlle), jne. Jos Xn näytteleminen jatkuu pidempään, kumoavilla tunteilla on taipumus muuttua vähitellen aidompaan, helpompaan ja normaalimpaan suuntaan.

8. Tyttö X on kateellinen ja kaunainen tyttö Ylle, ja käy tämän takia varastamassa Yn aukinaisesta pukukopista päiväkirjan. Myöhemmin X tuntee syyllisyyttä sekä tunteistaan että teostaan, ja palauttaa siksi päiväkirjan pukukoppiin ennenkuin Y huomaa sen kadonneen. Päiväkirjan palautuksen jälkeen X syyllisyyden tunteet lakkaavat ja hän on huojentunut.

Toinen versio vastaavasta asetelmasta: Tyttö X on kateellinen tyttö Ylle, ja aloittaa jostain vähäpätöisestä asiasta kohtuuttoman suuren ja tarpeettoman riidan Yn kanssa. Jälkeenpäin X tuntee syyllisyyttä turhasta riitelystään, mutta ei käy pyytämässä sitä anteeksi Yltä, vaan menee salaa Yn kotitalon pihatielle poistamaan siinä olevia hiukan suurempia kiviä, jotta Y ei astuisi niiden päälle ja kaatuisi. Tämän hyväksi koetun teon jälkeen X on helpottunut ja hänen syyllisyytensä lakkaa, siitä huolimatta, että Y ei saa koskaan tietää Xn poistaneen kiviä, ei huomaa kivien poistuneen, ja niiden poistaminen ei vaikuta hänen kaatumisiinsa pihatiellä mitenkään.

Ensimmäisessä tapauksessa X hyvittää tekonsa tekemällä sen tyhjäksi, toisessa tapauksessa X tekee lähinnä itselleen symbolisen "hyvittävän" teon. Näillä molemmilla voi olla korjaavaa vaikutusta kateellisten tyttöjen kateuteen ja suhtautumiseen kateuden kohteisiin, koska toiminnalla on taipumus muuttaa minäkuvaa ja suhtautumista toiminnan suuntaan. Molemmille tytöille olisi kuitenkin parempi korjata yksisuuntaisesti tulehtuneet suhteensa, solmia hyvät tai ainakin normaalit suhteet kateuden kohteisiinsa, sekä pyrkiä samalla lieventämään erilaisin keinoin kateuttaan, erityisesti vähentämällä itseen kohdistuvaa huonoa minäkuvaa, negatiivisuutta, soimausta, nöyryytyksiin ja häpeään taipuvaisuutta ja liiallista itsekriittisyyttä, sekä epäedullista sosiaalista vertailua ylöspäin koetuissa tai todellisissa hierarkioissa, joista kateus pitkälti kumpuaa.

9. X pelkää samalla asuinalueella asuvaa aggressiivista ja rötöstelevää Ytä, jota hän ei tunne henkilökohtaisesti, puhumattakaan että olisi hänen kaverinsa. Lievittääkseen pelkoaan X ryhtyy aina tilaisuuden tullen Yn kutsumattomaksi "asianajajaksi" ja "parhaaksi ystäväksi". Jos joku kertoo moittivaan sävyyn siitä mitä tihutekoja Y teki viime yönä, X loukkaantuu Yn puolesta, ja vähättelee, mitätöi ja selittelee parhain päin Yn toimintaa. Y pyrkii huolellisesti löytämään pienimpiäkin hyviä puolia Ystä, paisuttelee niitä ja keksii niitä tyhjästäkin, ja sujauttaa niitä sitten säännöllisesti muiden alueen asukkaiden kanssa käytyjen keskustelujen lomaan. Kun X tapaa Yn pihalla, hän ilahtuu, tervehtii ja juttelee korostetun ystävällisesti ja imarrellen, ja tarjoutuu pyytämättä olemaan avuksi Ylle millä tahansa tavalla, Yn tarvitsee vain pyytää. X tuntee olevansa paljon parempi Yn kaveri kuin hän todellisuudessa on, ja on ylpeä käytännössä kuvitteellisesta kaveruudesta. Xn saatua pari kertaa pysäytettyä vastahankaisen ja ärtyneen Yn yli viiden minuutin keskusteluun, X fantasioi heidän olevan luottamuksellisia ja suorastaan parhaita ystäviä, ja hän kertoo siitä kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan. Todellisuudessa Y pitää Xää tungettelevana, mielistelevänä, jaarittelevana ja ärsyttävänä kiusankappaleena, josta hän hankkiutuu useimmiten tylysti ja äreästi keskeyttäen eroon, ja jota hän ajoittain haluaisi mielessään vetää turpaan.

Xn emotionaalinen välttely, 'järkeily' ja tulkinta ovat niin voimakkaita, että voimme sanoa hänen näkevän lieviä negatiivisia ja positiivisia hallusinaatioita, ts. hän ei enää näe kunnolla tai ollenkaan monia Xn liittyviä ongelmallisia asioita, ja toisaalta hän näkee Xssä ja Xn liittyen sellaisia positiivisia asioita, joita ei ole olemassa, tai jotka ovat voimakkaasti paisuteltuja tai vääristyneitä.

10. Miehen suhde vaimoonsa on aikojen kuluessa molemminpuolisesti viilentynyt ja etääntynyt erilaisten syiden takia, eikä kumpikaan osapuoli osaa korjata tilannetta. Rakkauden ja läheisyyden puutteen takia mies muodostaa kompensoivan intohimoisen harrastuksiin liittyvän 'suhteen' koiraansa. Samalla hän saa käännettyä huomionsa pois huonoksi menneestä suhteesta miellyttävämpään asiaan. Mies käy koiran kanssa paljon koiranäyttelyissä ja ketteryyskilpailuissa. Mies ulkoiluttaa, trimmaa ja harjoituttaa koiraa enemmän kuin olisi tarvetta, sekä huolehtii koiran ravinnosta, vitamiineista ja lääkkeistä tarkasti. Mies lukee paljon koiriin liittyvää kirjallisuutta. Koira kuuntelee mielellään miehen kertomuksia, ja on tyytyväinen isäntäänsä, onnellinen hänen läsnäolostaan. Koira on aina valmis rapsuteltavaksi ja siliteltäväksi, ja kiinnostavaan ulkoiluun ja harjoitteluun. Koira ei ole miehen 'uusi vaimo', mutta siitä tulee vaimon korvike. Vaimo huomaa jäävänsä koiran varjoon ja usein suorastaan kokonaan yksin, ja se herättää vaimon mustasukkaisuuden.

Miehen, koiran ja vaimon suhteesta syntyy jännitteinen kolmiodraama. Nainen tekee suoraan ja epäsuorasti miehelle tiettäväksi, että hän ei ole tyytyväinen miehen ja koiran lähentymiseen, eikä siihen, että hän jää yhä enemmän ulkopuoliseksi ja hylätyksi. Mies huomaa vaimon tulleen mustasukkaiseksi itsestään, vaimo on pitkästi aikaa kunnolla kiinnostunut hänestä ja haluaa läheisempään suhteeseen. Niinpä mies ottaa vaimonsa mukaan koiraharrastuksiin. Olemalla vain oma mukava itsensä, koira toimii miehen ja naisen välillä "parisuhdeterapeuttina". Mies ja nainen löytävät toisensa uudelleen ja lähentyvät. He huomaavat asiaan perehtyessään ja sitä pohtiessaan, että parisuhde ei usein kestä omalla painollaan. Parisuhde vaatii aktiivista ylläpitämistä, toisen kuuntelemista, ymmärtämistä, kannustusta ja rohkaisuja; säännöllistä aikaa yhdessäoloon ja yhteisiin harrastuksiin; molemminpuolisia päivittäisiä pieniä lämpimiä eleitä ja sanoja; huumoria; riitojen rauhanomaisia ratkaisumetodeja, keinoja konfliktien estämiseen, lyhentämiseen, miedontamiseen, sopimiseen ja jälkivaikutusten neutralointiin; arkirutiinien ajoittaista rikkomista ja yllätyksellisyyttä; pieniä tai suuria molemminpuolisia lahjoja muistamisineen; ajoittaista erossaoloa kaipauksen ja intohimon sytyttämiseksi; jne.

11. Kun nainen oli lapsi, hänen vanhempansa moittivat ja haukkuivat häntä usein siitä, että hän on liian tarvitseva silloin kun hän kaipasi tai tarvitsi aikaa yhdessäoloon; läheisyyttä ja lämpöä; tukea, ymmärtämystä ja rohkaisuja; ruokaa, vaatteita ja tavaroita; asioiden ja tilanteiden selittämistä; jne. Siksi hänestä kasvoi aikuinen, joka inhoaa pakonomaisesti omaa tarvitsevuuttaan. Paetakseen ja kumotakseen itseensä kohdistuvia negatiivisia tunteita, hänestä tuli patologinen altruisti. Liiallisella ja tunkeilevalla muiden auttamisella, tukemisella, rahallisella avustamisella, kuuntelemisella, ymmärtämisellä, jne. hän osoittaa ja todistelee itselleen ja muille, että hän ei tarvitse juuri mitään, muut tarvitsevat kaikkea, hän on se, jota kaikki muut tarvitsevat. Nainen antaa niin paljon omasta ajastaan, työstään ja rahoistaan, että hänellä ei ole juuri yhtään aikaa omalle elämälleen, ja hänen rahansa ovat kroonisesti lopussa. Hän ei ole koskaan ollut parisuhteessa mieheen, vaikka hän haluaisi miehen kumppanikseen. Hänellä ei ole auttamiseltaan aikaa ja energiaa sellaiseen, ja jos hän ottaisi miehen itselleen, hän olisi melko avuton ja autettava, jotta nainen voisi toteuttaa auttamispakkoaan myös miehen kanssa.

Nainen tyrkyttää apuaan puoliväkisin silloinkin kun ihmisillä ei ole mitään tarvettakaan, joka saa muut ihmiset helposti vaivaantumaan ja ärsyyntymään. Hänen auttamisensa on usein enemmänkin symbolista rahan, ajan ja työn polttamista taivaan tuuliin, kuin oikeaa taloudellista, toimivaa ja tuloksellista auttamista. Nainen haluaa enemmän sitä, että muut ovat pysyvässä riippuvuussuhteessa häneen, kuin sitä, että he nousisivat tuen avulla omille vahvoille jaloilleen ja tulisivat tulevaisuudessa omillaan toimeen. Ne ihmiset, jotka suostuvat olemaan pysyvässä riippuvuussuhteessa naiseen, ovat hänen vääristyneitä 'parisuhteitaan'. Nainen on riippuvainen vääristyneistä auttamissuhteistaan, koska ilman niitä hän vajoaisi vähitellen ahdistukseen, masennukseen, selittämättömiin pelkoihin, itsekritiikkiin ja itseinhoon. Vääristyneiden auttamissuhteiden avulla nainen sublimoi psyykkiset ongelmansa, ne ovat "ylevää, kaikkia maailman ihmisiä rakastavaa ja edistyksellistä auttamista", jonka takia hän katsoo olevansa muita parempi ihminen ajoittain päälle puskevista itseinhon tunteista huolimatta.

(Patologinen altruismi voi syntyä myös muilla tavoin)

Jne. 

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Hyvä vai huono eksistenssi?


Huom. Harva vasemmistolainen kokee sellaista eksistentiaalista maailmantuskaa, jota seuraava kirjoitus kuvailee puhtaana ja absoluuttisena, jotta se tulisi selkeämmin näkyväksi. Useimmille niistä vasemmistolaisista, jotka ovat tietoisia ateistis-materialistisen eksistenssin ongelmista, maailmantuska on enemmänkin kiusallisesti yhtenä vaikuttavana tekijänä mielen taustalla, ehkä ajoittain voimakkaammin tietoisuuden pintaan pulpahtelevana.

Miksi vasemmistolaiset joutuvat oman filosofiansa takia olemaan (tai haluavat olla) valehtelijoita, itsepetoksellisia ja epärealistisia fantasioijia?

Vaikka yksittäisten vasemmistolaisten ajattelussa ja suhtautumisessa on monenlaisia eroja, kaikkien vasemmistolaisten ajattelu perustuu enemmän tai vähemmän ateistiseen ja materialistiseen filosofiaan. Tämän seurauksena vasemmistolaisilla filosofeilla on taipumus nähdä maailmankaikkeus sattumanvaraisena; mekanistisina tai sumean mekanistisina prosesseina; elottomana; tarkoituksettomana ja merkityksettömänä; järjettömänä ja mielettömänä; ikuisesti eteenpäin jauhavana kokonaisuutena, joissa ei ole todellisia rajoja eikä rajattomuuksia, alkuja eikä lopputuloksia; mielivaltaisten tapahtumien sotkuina, jatkumoina ja sekoituksina, jne. Ihmiset ovat tarkoituksettomia kemikaalinukkeja tai lihanukkeja, jotka eivät pohjimmiltaan eroa vaikkapa merivedessä tai maaperässä tapahtuvista satunnaisista kemiallisista reaktioista mitenkään.

Tämän seurauksena vasemmistolaiset tuijottavat filosofisesti eksistentiaaliseen loppumattoman syvään avaruuden kanjoniin, ammottavaan tyhjyyteen ja merkityksen mahdollisuudenkin maailmasta imevään mustaan aukkoon. Todellisuus on vasemmistolaisille tietoisuus fundamentaalisesta "nollasta" ja "olemattomuudesta"

Koska edellä kuvattu on ihmisille mielenvikainen tapa nähdä todellisuus ja elämä, ja vasemmistolaiset ovat ihmisiä siinä missä mekin, he eivät voi olla pitämättä todellisuutta ainakin jonain, ja odottamatta siltä ainakin jotain. Kun todellisuus ei vastaa heidän väistämättömiin lähtökohtaisiin odotuksiinsa, tunteisiinsa ja tarpeisiinsa, pettää ne jo heti kättelyssä, todellisuus on negatiivinen, huono, kauhea, vähemmän kuin ei mitään, vähemmän kuin nolla, pitkä miinus. Tämä johtaa siihen, että vasemmistolaiset ovat lähtökohtaisesti tyytymättömiä todellisuuteen, vihaisia ja katkeria todellisuudelle, epätoivoisia ja pelokkaita todellisuuden suhteen. Todellisuus on kuin ansakuoppa, josta täytyy pyrkiä koko ajan pois. Mikä tahansa vasemmistolainen kelpaa tikapuiksi, joilla pääsee lähemmäs maanpintaa, kuvitelmat, julkiset fantasiat, kollektiiviset valheet, harhaiset utopiat, sosiaaliset teeskentelyt, tms.

Vertauskuvallinen vertailu:

Oikeistokonservatiiveilla on taipumus nähdä maailmankaikkeus Jumalan luomana, kokonaisuudessaan lähes elävänä, elämää tuottavana, Jumalan antamaa merkitystä ja tarkoitusta täynnä olevana, tehtäväänsä ja tarkoitustaan koko ajan täyttävänä (ateistisetkin konservatiivit kallistuvat luonnostaan tähän suuntaan). Konservatiiville todellisuus on itsessään hyvä ja elämälle hymyilevä, riippumatta siitä, että maailmassa on hyvää ja pahaa, hyvää ja huonoa. Jos todellisuus olisi elämälle vastakkainen, sitä ei olisi ollenkaan. Kun konservatiivit ovat lähtökohtaisesti tyytyväisiä todellisuuteen ja elämään itsessään, he voivat hyväksyä todellisuuden lähtökohdaksi sellaisena kuin se on, mitään lisäämättä, mitään muuttamatta, mitään vähentämättä. Koska maailma on alhaisin maailmoista, ja ihmiset ovat epätäydellisiä, synnillisiä ja langenneita, konservatiivien tehtävänä on ylentää ja nostaa ihmisiä ja ympäröivää maailmaa. Maailman pohjimmainen alhaisuus tarkoittaa, että sitä suurempi, merkityksellisempi, vaikutuksellisempi ja tärkeämpi konservatiivien ylentämis- ja jalouttamistehtävä on. Maailman alhaisuus koituu näin siunaukseksi ja hyväksi kaikille ylentämiseen osallistuville.

Tiivistettynä konservatiivien suhde epätäydelliseen maailmaan ja epätäydellisiin ihmisiin on lempeä, sopivasti hyväksyvä, lämmin, kohtuuden rajoissa anteeksiantava, rakentava ja ylentävä.

Jos esim. oikeistokonservatiivinen insinööri havainnoi katulamppuja, hän mittaa niiden korkeuden ja leveyden; punnitsee niiden painon; tekee kaaviot niiden sähköjärjestelmistä; analysoi käytettyjen metallien koostumuksen, paksuuden ja rakenteet, ja laskee niiden kestävyyden luonnonvoimia vastaan; tutkii lamppujen valaisutehon ja kestävyyden, ja sen miten lamput täyttävät tehtävänsä eri sääolosuhteissa; jne. Insinööri muodostaa mahdollisimman tarkan kuvan katulampuista, ja käyttää sitä lähtökohtana jatkotoimenpiteille. Annetaanko katulamppujen olla tässä ja tuossa, vai valaisisivatko ne paremmin muualla? Riittävätkö katulamppuihin X korjaukset ja parannukset, esim. tehokkaammat ja värisävyltään paremmat lamput ja toisenlaiset lamppujen kattoheijastimet, vai pitäisikö ne lähettää romumetalliksi ja asentaa kokonaan uudet katulamput? Pitäisikö asentaa lisää katulamppuja vai voitaisiinko niiden määrää paikoin vähentää? Kestävätkö nykyiset katulamput riittävästi luonnonvoimien kulutusta, rankkasateita, myrskytuulia, runsasta jäätymistä, nopeita lämpötilan vaihteluja, voimakasta kasteveden tiivistymistä rakenteisiin ja sen jälkeistä mahdollista jäätymistä, jne.? Näiden prosessien seurauksena voimme odottaa, että konservatiivi luo alueelle hyvän, tehokkaan, suhteellisen edullisen ja toimivan katuvalaistuksen.

Kun vasemmistolainen insinööri havainnoi samanlaisia katulamppuja, hän on tyytymätön katulamppujen muodostamaan 'todellisuuteen' itsessään, riippumatta siitä millaisia katulamput ovat, missä ne sijaitsevat ja miten hyvin ne täyttävät tehtävänsä. Vasemmistolaisella on tarve valaa lähtökohtaisesti huonoksi, merkityksettömäksi, elottomaksi, epätyydyttäväksi, riittämättömäksi ja pahaksi kokemaansa todellisuuteen omia ja vasemmistolaisen kollektiivin käsityksiä, näkemyksiä, asenteita, suhtautumistapoja, tarpeita, haluja, puutteita, kaunoja, kateutta, mustasukkaisuutta, vihaisuutta, toiveita, unelmia, empatioita, auttamishaluja, jne., jotka eivät liity juuri mitenkään katulamppujen olemukseen ja toimintaan. Vasta kun vasemmistolainen on saanut hierottua psykologiaansa todellisuuteen, kyllästänyt näkemystään todellisuudesta ainakin jonkin verran psykologiallaan, todellisuus on hänelle jossain määrin lähtökohtaisesti merkityksellinen, olemuksellisesti välttävä tai ainakin vähemmän kauhea. Vasemmistolainen on näin saanut kivuttua eksistentiaalisen tyhjyyden ja epätoivon kuilun reunaa lähemmäs 'maanpintaa', neutraalia nollapistettä. Vasemmistolainen insinööri ei halua kerätä kaikkea sitä tietoa ja ymmärrystä katulampuista, jota konservatiivi-insinöörillä on, koska se voisi häiritä vasemmistolaisten narratiivin toimintaa, tai jos hänellä on kaikki se informaatio käytettävissään, hän työntää sitä aktiivisesti syrjään ja pimentoon narratiivien tieltä.

Suurelta osin tästä on lähtöisin vasemmistolaisten näkemys ihmisistä lähtökohtaisesti hyvänä ja todellisuudesta lähtökohtaisesti pahana. Vasemmistolaisten mukaan vain ihminen voi valaa todellisuuden eksistentiaaliseen merkityksettömyyteen ja järkyttävyyteen kuvitteellista ja viime kädessä valheellista merkitystä, järkeä, tunteita, tarkoituksia, toiveita, tms. Kun vasemmistolainen tietää, että hänen todellisuuteen hieromansa merkitys ja tarkoitus on pohjimmiltaan keinotekoista kuvitelmaa ja fantasiaa, ne ovat heikkoja ja hauraita. Jotta fantasia olisi uskottavampi ja kestäisi paremmin todellisuutta ja todellisuuden paineita, vasemmistolaisen täytyy saada mahdollisimman moni muu ihminen uskomaan kollektiivisesti fantasiaansa, ja eliminoida, estää, vaientaa, syrjäyttää tai karkottaa sellaisia ihmisiä, jotka uhkaavat fantasiaa, esim. kuvailemalla todellisuutta sellaisena kuin se on. Siksi realistiset ja totuuteen pyrkivät konservatiivit ovat vasemmistolaisille lähtökohtaisesti kuin rikollisia, jotka  "haluavat tehdä vasemmistolaisille pahaa romahduttamalla heidän vaivalloisesti rakentamansa ja ylläpitämänsä fantasiat ja syöksemällä heidät eksistentiaaliseen tarkoituksettomuuden ja tyhjyyden kanjoniin".

Osaltaan siksi vasemmistolaiset eivät kestä normaalia sananvapautta; pyrkivät estämään meluamalla, häiritsemällä, sotkemalla tai väkivallalla konservatiiveja ja muita ei-vasemmistolaisia puhumasta; vaativat muita noudattamaan omia puhetapojaan, välttämään puhetabujaan ja käyttämään määrittelemiään sanoja; muokkaavat virallisia sanoja ja sanastoja etu- tai  jälkikäteen agendoilleen sopiviksi; pyrkivät täyttämään politisoituneilla sisällöillä opetussisällöt, median ja kulttuurin; vaativat suhteettoman kovia ja laaja-alaisia epävirallisia ja virallisia tuomioita ja rangaistuksia "puhe- ja ajatusrikoksista"; jne. Vasemmistolaisten todellisuuteen hieromat fantasiat eivät tarkoita, etteivätkö vasemmistolaiset voisi kuvata maailmassa olevaa pahaa ja huonoa. Paha ja huono täytyy vain kuvata siten, että ne ovat vasemmistolaisten prosesseille ja koodeille sopivia, vain vasemmistolaisten prosessien ja koodien korjattavissa ja ratkaistavissa, ja että vain niiden kautta hyvä ja moraalinen päämäärä on saavutettavissa. Yksinkertaistetusti esim. transseksuaalien poliittisesti valikoitujen ja vääristettyjen ongelmien nostaminen korkealle uhrihierarkiassa ja tekeminen laajalti ja pitkällisesti näkyväksi julkisuudessa ---> viranomaisten, "kansalais"järjestöjen ja auktoriteettien sosiaalinen oikeudenmukaisuus ---> päästään lähemmäs oletettua seksuaaliutopiaa.

Palataksemme vasemmistolaiseen insinööriin ja katulamppuihin, niiden olemus on vasemmistolaiselle tavalla tai toisella lähtökohtaisesti huono, riittämätön, paha, epäoikeudenmukainen, vääränlainen, epätasa-arvoinen, sortava, moraalisesti kelvoton, etuoikeuksia etuoikeutetuille antava, ahne, riistävä, muut huomiotta jättävä, tms. Vasemmistolainen nostattaa suurelta osin tyhjästä ongelmia, ja liioittelee ja vääristelee olemassaolevia todellisia ongelmia, luo narratiivin, jossa vasemmistolaista tarvitaan vasemmistolaisin keinoin pelastajana, auttajana, moraalisena sankarina, tuomarina, hallinnoijana, tms., joka suorittaa moraalisia urotekoja, korjaa ja oikaisee vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia, tekee hyvää, pelastaa ja toimii turvaverkkona, jne. Todellisuuteen ja tosiasioihin perustuva tavoite hyvän, toimivan ja kustannustehokkaan valaistuksen tuottamisesta työnnetään syrjään vasemmistolaisten tyhjää eksistenssiä korjaavan ja parantavan, tai siitä huomiota toisaalle siirtävän narratiivin tieltä, jolloin vasemmistolainen insinööri tuottaa alueelle huonon, helposti rikkoutuvan ja kalliin valaistuksen.

Se, joka universalisoi lokaaleja ongelmia ja tilanteita kuvitteelliseksi "suureksi maailmanlaajuiseksi oikeudenmukaisuuden puolesta käydyksi taisteluksi", tms., rekrytoi ehkä paljon ihmisiä poliittiseen kollektiiviinsa, mutta tuottaa universaalisti huonoja, kalliita, alkeellisia ja tuhoisia ratkaisuja em. lokaaleihin ongelmiin ja tilanteisiin.

tiistai 29. lokakuuta 2019

Kaksi poliittista mysteeriä


1. Miksi massamaahanmuuttoa kannattavat vasemmistoliberaalit kannattavat usein intensiivisimmin haitallisimpien, ongelmallisimpien ja vaarallisimpien maahanmuuttajien maahanmuuttoa?

Tämä on monisyinen asia, johon on monta selitystä. Vasemmistoliberaalin maahanmuuttopolitiikan syitä voidaan valaista monista eri näkökulmista siten, että ne ovat kaikki paikkansapitäviä osaselityksiä ilmiölle. Laaja-alainen politiikka sulkee sisäänsä aina myös ristiriitaisuuksia, mutta pyrkii laittamaan ne pidemmän päälle synteesinä vaikuttamaan metatasolta tarkasteltuna koherentisti samaan suuntaan.

Jotta ymmärtäisimme tilanteen paremmin:

Miksi aseharrastajat kannattavat usein intensiivisimmin käsiaseiden melko vapaata omistus- ja kanto-oikeutta, ja oikeutta aseelliseen itsepuolustukseen?

Jos laitamme tuliaseita omistavan kansalaisen suvereenisuuden järjestykseen vähäisimmästä suurimpaan, järjestys on suunnilleen seuraava: asekeräilijä; harraste- ja tarkkuusampuja; metsästäjä; käsiaseita puolustukseen käyttävä henkilö.

Henkilö, joka kantaa käsiasetta mukanaan, vastaa suurelta osin omasta, perheensä ja muiden ihmisten turvallisuudesta erilaisia uhkia vastaan. Hänellä on aseita omistavien kansalaisten hierarkiassa eniten valtaa ja hän on itsenäisin. Hän on vähemmän riippuvainen valtion ja  kuntien organisaatioiden järjestämistä turvallisuus- ja järjestyspalveluista. Hän kykenee järjestämään itsenäisemmin yhteisöjen, yritysten, tapahtumien, alueiden, kiinteistöjen, tms. turvallisuusjärjestelyt, jotka toimivat perustana muulle toiminnalle. Jne.

Käsiaseita eksplisiittisesti turvallisuuskäyttöön omistava ja kantava kansalainen on tavallaan aseita omistavien kansalaisten korkea-arvoisin ja vallantäyteisin tapaus, joka kattaa ja sulkee sisäänsä vähäisemmät ja lievemmät aseiden omistamisen ja käytön tapaukset. Jos kansalaisille sallitaan käsiaseet eksplisiittiseen turvallisuuskäyttöön, ei ole juuri mitään mieltä yrittää kieltää kansalaisilta metsästysaseita ja aseiden metsästyskäyttöä, tarkkuusammuntaan tarkoitettuja aseita ja tarkkuusammuntaa, tms. Ts. itsepuolustukseen tarkoitettujen aseiden omistusoikeutta  kannattamalla huolehtii samalla suurelta osin myös kaikenlaisista muista aseiden omistus- ja käyttöoikeuksista, vaikka niidenkin yksityiskohdista ja kokonaisuuksista saatetaan toki joutua taistelemaan erikseen. Jos kansalaiset kannattaisivat eniten esim. kansalaisten oikeutta tarkkuusammuntaan, tärkeimmät aseenomistuksen muodot jäisivät tarkkuusammunnan muodostaman "kapean poliittis-hierarkisen sateenvarjon" ulkopuolelle, ja voisivat joutua vasemmistoliberaalissa ilmapiirissä helposti tukahduttavasti ja estävästi säädellyiksi tai kokonaan kielletyiksi.

Vastaavalla tavalla kun vasemmistoliberaalit vaativat esim. tunnettujen terroristien maahanpääsyä, terroristit luovat kattavimman maahanmuuton poliittisen sateenvarjon. Heidän logiikkansa menee suunnilleen näin: "Jos terroristitkin pääsevät maahan, niin kansalaisilla on suhteessa vähemmän syitä vastustaa vähemmän ongelmallisia maahanmuuttajia, jolloin poliittisesti ja yhteiskunnan tulevaisuuden suunnan kannalta ratkaisevin massamaahanmuutto saa vapaammat kädet. Terroristit toimivat siis maahanmuuttopolitiikan keihäänkärkinä ja laajemman poliittisen tilan ja toimintavapauden raivaajina maahanmuuttopolitiikassa. Ja jos maahanmuuttokriitikot haluavat vastustaa maahanmuuttoa, niin olkoon heillä kädet täynnä mm. terroristien ja rikollisten kanssa, jolloin massamaahanmuutto kokonaisuutena jää vähemmälle huomiolle. Kun terroristit ovat jo maassa ja jäävät tänne, kaikki ymmärtävät, että heille on pakko tehdä jotain. Me tarjoamme ainoaksi vaihtoehdoksi vasemmistolaisia vaihtoehtoja, sosiaalikuntouttajia, psykiatreja, käyntejä viranomaisten luona säännöllisissä keskusteluissa, työkuntouttajia, kuntouttavaa tukityötoimintaa, terapeuttisia palveluja, ilmaista kattavaa sairaanhoitoa ja hammashoitoa, monikulttuuriohjausta, universaaleja tulkkipalveluita, jne. Näin ei-vasemmistolaisia voidaan kiristää kannattamaan vasemmistolaista politiikkaa, ei pelkästään terroristien suhteen, vaan kytkykauppana myös paljon laajemmin maahanmuuttajien suhteen."

Vasemmistoliberaalit eivät todellisuudessa tiedä miten terroristeja saadaan hallittua ja onnistuvatko he siinä, mutta sen vastapainoksi vasemmistoliberaaleilla on voimakas luottamus valtioon ja muihin julkisen puolen toimijoihin. He ovat tottuneet Suomessa ja muissa länsimaissa siihen, että erilaisissa ongelmatilanteissa valtio rakentaa ongelman ympärille jonkin byrokraattisen kehikon, ja sitten ongelmaa valvotaan, säädellään, tarkkaillaan, rahoitetaan, hoidetaan, jne. erilaisin tavoin. Byrokratioiden resurssit, kyvyt, osaaminen, tutkimus, poliittinen / yhteiskunnallinen valta, virat ja muut työmahdollisuudet, jne. kasvavat ongelmien ympärille. Terroristit ovat suhteessa määräänsä suuri ongelma, joten heidän ympärilleen on odotettavissa suhteellisen runsaasti byrokratiakasvustoa. Näin terroristit saavat vasemmistoliberaalit täyttymään positiivisilla odotuksilla byrokratioiden laajentumisesta, byrokraattien vallan kasvusta ja kykyjen lisääntymisestä, ja sen sivujuonteena ja jälkiajatuksena he toivovat, että byrokratiakasvustolle kehittyy riittävästi kykyjä, osaamista ja massaa terroristiongelman hallitsemiseen. Siinäkin tapauksessa, että byrokratiakasvusto sattuisi pystymään terroristiongelman säätelyyn, se on yhteiskunnallisesti järjetön ja kustannustehoton tapa hoitaa sitä, ongelmathan voitaisiin ehkäistä jo ennalta estämällä tunnettujen terroristien ja ongelmaryhmien maahanpääsy.

Kuten maahanmuuton yhteiskunnallisista, sosiaalisista, poliittisista ja taloudellisista seurauksista on nähty, vasemmistoliberaalit ovat maahanmuuttopolitiikallaan haukanneet liian suuren, nihkeän ja kovan palan, sellaisen jota he eivät pysty nielemään ja johon he saattavat tulevaisuudessa tukehtua. Vasemmistoliberaalista informaatiokuplasta huolimatta todellisuus tunkeutuu kiusallisella tavalla vasemmistoliberaalienkin tietoisuuteen. He tarvitsevat uskonvahvistusta voidakseen jatkaa maahanmuuttopolitiikkansa kannattamista entiseen malliin. Tähän terroristien maahanpääsyn kannattaminen sopii. Jos ja kun vasemmistoliberaalit sitoutuvat maahanmuuton pahimpien elementtien kannattamiseen, silloin on helpompi säilyttää vakaumuksensa ja uskonsa myös "normaalin" massamaahanmuuton suhteen.

2. Mikä on Euroopan unionin tärkein tarkoitus? Miksi Euroopan unioni tekee niin huonoa jälkeä; korruptio, tehottomuus, tuhlaaminen, paisuvat byrokratiat, kuormittavan sääntelyn ja lakien jatkuva lisääntyminen, talouden heikkous vastaaviin kilpailijoihin verrattuna, palkintovirat, jne., vaikka periaatteessa olisi helppo toimia toisin?

Euroopan unionin johtajat puhuvat usein siitä, että Euroopan unioni on rauhan projekti, jonka tehtävänä on taata suurten maailmansotien jälkeen pysyvä rauha Euroopassa. Tavallisilla kansalaisilla on usein taipumus sivuuttaa tämä jonkinlaisena hyvää tahtoa julkisesti signaloivana toiveena, joka muistuttaa missiehdokkaiden taipumusta toivoa perinteisissä ja etukäteen harjoitelluissa vastauksissaan "Maailmanrauhaa ja kaikkien ihmisten välistä ystävyyttä."

Meidän kannattaisi kuitenkin tässä tapauksessa ottaa Euroopan unionin johtajien lausumat vakavasti.

Riittävä rauha ja järjestys (ei absoluuttinen) on toimivan yhteiskunnallisen, poliittisen ja taloudellisen järjestelmän edellytys. Väkivalta, sota, kaaos, epäjärjestys, epäluotettavuus, jne. vähentävät järjestelmän toimivuutta, eli ihmisten tyytyväisyyttä, harmonista yhteistoimintaa, tehokkuutta, luottamusta, sopeutuvaisuutta, jne. Tämä on johtajien perustehtävä. Euroopan unioni on uusi järjestelmä, joka tarvitsee jossain määrin uudenlaisen järjestelyn rauhan ja  järjestyksen perustaksi, erilaisen kuin esimerkiksi erilliset Euroopan valtiot tarvitsisivat.

Kansainvälinen järjestelmä perustuu viime kädessä voimankäyttöön tai voimatasapainoon, vahvimman lakiin ja oikeuteen, tai molemminpuolieen pelotteeseen, mutta kansainvälisen järjestelmän stabiliteetti voidaan muodostaa jollain seuraavista kolmesta keinosta tai niiden yhdistelmällä:

a) Markkinatalous, eli keskinäinen kauppa, vaihto, verkostot ja (taloudellinen ja muu) riippuvuus.

b) Valtioiden välinen hierarkinen järjestys. Tämä perustuu ensisijaisesti sotilaalliseen voimaan, jota taloudellinen, poliittinen ja kulttuurinen valta täydentävät.

c) Kansallisten eliittien lahjomiseen kansainvälisten byrokratioiden viroilla, palkoilla, eduilla ja vallalla. Niiden avulla heidät liitetään osaksi kansainvälistä eliittiä ja hallintojärjestelmää.

Euroopan unioni painottuu eniten kohtaan c). Euroopan pehmeä ja mukavuudenhaluinen poliittinen eliitti haluaa suojella Euroopan kansalaisia itseltään, eli Euroopan sisäiseltä sodalta, rakentamalla järjestelmän, jolla poliittista eliittiä lahjotaan "rauhaan" kaikin Euroopan unionin käytössä olevilla keinoilla. Tilannetta voidaan verrata siihen, että mafia myy turvallisuuspalveluja yrittäjille, jotta tarkemmin määrittelemättömät tihutyöntekijät (mafian työntekijät) eivät käy rikkomassa paikkoja ja tuhoamassa varastoa, sytyttämässä yritystä tuleen, estämässä asiakkaita menemästä ostoksille, tms., sillä erotuksella, että pehmeiden eurooppalaisten poliitikkojen muodostama sodan uhka ei ole läheskään niin uskottava kuin mafian kyky tehdä tihutöitä.

Tarkemmin sanottuna Euroopan unionin tärkein tehtävä on luoda poliitikoille ja muille johtajautopia (vrt. mouse utopia experiment). Kaikki ne Euroopan unionin ominaisuudet, joiden kansalaiset ajattelevat olevan Euroopan unionin huonoja, vääriä, pahoja tai liiallisia ominaisuuksia, ovat juuri niitä ominaisuuksia, joita johtajat haluavat ja joiden vuoksi Euroopan unioni on perustettu.

Euroopan unioni vähentää demokratiaa ja vaikutusmahdollisuuksia, ja etäännyttää ja eristää politiikkaa kansalaisista ---> Huippupoliitikot voivat jakaa virkoja, etuja ja tehtäviä palkkio- ja lahjontaperusteisina suosikeilleen ja suojateilleen. Poliitikoilla on vapaat kädet tehdä melkein mitä tahansa kaukana ja erillään kansalaisista, suojattuina kansalaisilta. Eurooppalaiset eivät tiedä juuri mitään edes Euroopan unionin julkisista asioista, puhumattakaan tärkeämmästä kulissien takaisesta. Johtajien tarve osallistua lopputuloksiltaan epävarmoihin, nöyryyttäviin (joutuu keskustelemaan tavallisten ihmisten kanssa ja jopa miellyttämään heitä) ja raskaisiin vaaleihin vähenee tai loppuu kokonaan. Kansan mielipiteistä ei tarvitse välittää edes sitä vähää, jota kansallisissa demokratioissa tarvitsi. Jne.

Euroopan unionin talous on korruptoitunutta kaverikapitalistista sosialismia ---> Keskitetty valta on Euroopan unionin johdolla ja sen tärkeimmillä taustavoimilla, kaverikapitalistisilla pankkiireilla ja suurten yritysten johtajilla. Poliittiset johtajat samanaikaisesti lahjovat ja kiristävät suuria yrityksiä niitä suosivalla ja potentiaalisesti haittaavalla lainsäädännöllä ja säätelyllä. Jotta suuret yritykset saavat erityisaseman, etuja ja erityisoikeuksia, saavat kuormitettua ja estettyä kilpailijoitaan, ja pystyvät välttämään sen mitä ne eivät halua, suuret yritykset joutuvat lahjomaan poliitikkoja suoraan ja epäsuorasti sekä poliitikkojen poliittisen uran aikana, että sen jälkeen. Tästä muodostuva sosialistinen liitto on yltäkylläinen ja varma tulonlähde Euroopan unionin johtajille ja kaverikapitalisteille. Koska poliittinen johto ja kaverikapitalistit pyrkivät samaan lopputulokseen, kaverikapitalistit ovat tässä prosessissa vähintään kumppaneita, eivät vastustajia, todennäköisesti alullepaneva ja määräävä voima. Kun poliitikot kiristävät kaverikapitalisteja haitallisella säätelyllä tai laeilla, se on kaverikapitalisteille liittolaisen legitiimi tapa pyytää lahjuksia, palkkiovirkoja, etuja, tms., ts. normaalia palkkaa liittolaisuudesta ja erityisoikeuksista.  Euroopan unionin leväperäinen talous, ja bysanttilaisen sotkuiset ja monimutkaiset byrokraattiset prosessit, toiminnot ja käytännöt luovat lisää tilaisuuksia tuottoisaan korruptioon kaikilla byrokratian tasoilla.

 Euroopan unionin tavoitteena on kansalaisia rasittava, taloutta vahingoittava ja epäoikeudenmukainen tulonsiirtounioni ---> Tulonsiirtounioni mahdollistaa Euroopan unionin byrokratioiden paisuttamisen, kansallisvaltioiden (lopullisen) eliminoimisen ja vallan laajentamisen kaikkiin Euroopan kansalaisten ja toimijoiden asioihin. Tulonsiirrot mahdollistavat Euroopan unionin toimijoille valtavia välistävetomahdollisuuksia erilaisin keinoin. Mitä tuhlaavaisempi ja järjettömämpi Euroopan unionin yhteinen budjetti on, sitä enemmän siitä voidaan vetää välistä. Kaikki kansalaiset, järjestöt ja yritykset pyritään tekemään riippuvaisiksi Euroopan unionin rahoituksesta, eduista ja tuista. Euroopan unioni lahjoo, kiristää ja manipuloi eurooppalaisia heidän omilla rahoillaan. Suurin osa kansoista, kansalaisista ja toimijoista joutuu käytännössä maksumiehiksi tai menettäjiksi, jotkut korruptoituvat ja laiskistuvat saamapuolella. Mitä huonommin ja tuhlaavaisemmin on taloutensa hoitanut, mitä enemmän tukee ehdoitta ja sokeasti Euroopan unionin agendoja, ja mitä enemmän on valmis lahjomaan, sitä todennäköisemmin on tulonsiirroissa ja eduissa saamapuolella.

Jne.

Euroopan komission johtaja, vaaleilla valitsematon juoppo ja osaamaton vetelys, Jean-Claude Juncker on parasta mainosta Euroopan unionin johtajautopialle potentiaalisten johtajien kannalta. Junckerin ei tarvitse osata juuri mitään, hän voi hoitaa tehtävänsä umpihumalassa ja hän voi tyriä säännöllisesti alkeellisiakin tehtäviä ja edustustehtäviä, mutta silti häntä ei eroteta, eikä edes kyseenalaisteta. Ts. Juncker voi tehdä julkisesti mitä huvittaa, toimia väärin ja huonosti, tai olla tekemättä käytännössä juuri mitään, ja silti hän säilyttää tehtävänsä ja asemansa, ja häntä palkitaan nyt ja tulevaisuudessa runsain mitoin. Juuri tämä on sitä absoluuttista valtaa, jota monet johtajat, erityisesti  moraalisesti korruptoituneimmat, haluavat. Monet johtopaikoille pyrkivät eivät halua toimia yhtä huonosti kuin Juncker, jos pääsevät Euroopan unionin johtoon, ja ehkä jotkut heistä haluavat olla (Eu:n politiikan ja agendojen suhteen) mahdollisimman ahkeria, aikaansaavia ja tuloksellisia, mutta tämä perustuu heidän omaan tahtoonsa. Juncker on parasta mainosta aikaansaavillekin johtajille, koska se luo tietoisuuden siitä, että heidän tahdollaan ja vallallaan on vapaat, mielivaltaiset ja suvereenit kädet, he voisivat halutessaan toimia jopa kuin Juncker.

Johtajautopia on melkein absoluuttista valtaa suurimmalta osin ilman vastuita, velvoitteita ja tulosvastuullisuutta.

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Totuuden kaksijakoinen olemus


Objektiivisella totuudella on käytännössä usein imaginaarinen, Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta muistuttava luonne. Tämä johtuu siitä, että "poliittisesti sensitiivisiin" asioihin liittyvät tosiasiat ovat yhteiskunnassa melkein aina erilaisten sosiaalisten, yhteiskunnallisten ja poliittisten voimien vääristämiä. Jos halutaan nähdä mikä totuus tällaisissa asioissa on, informaatio täytyy irrottaa sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta kontekstistaan ja tarkastella sitä imaginaarisella tasolla, jossa se on pitkälti irrallaan ihmisten vaikutuksesta.

Voimme sanoa, että objektiivinen totuus on viime kädessä tärkeämpi ja realistisempi kuin poliittisesti vääristynyt totuus, mutta myös totuuden vääristyneet muodot ovat tärkeitä totuuksia. Ne kertovat totuutta yksilöllisista, sosiaalisista ja poliittisista tarpeista ja tavoitteista; yhteiskunnallisista paineista; utopisista toiveista, kuvitelmista ja harhaluuloista; vallanhimosta ja ahneudesta; moraaliseen hyvään ja pahaan liittyvistä ajatuksista; insentiiveistä ja rangaistuksista; poliittisen järjestelmän toimintaperiaatteista; jne. Jos kerromme vain objektiivisen totuuden, jätämme kertomatta paljon niistä poliittis-yhteiskunnallisista realiteeteista, joiden pohjalta erilaiset totuudet syntyvät ja joiden keskellä ne joutuvat asumaan. Jos taas uskomme politisoituneen totuuden sellaisenaan ja varauksitta, olemme usein suorastaan harhaisia todellisuuden suhteen. Objektiivisen totuuden kannalta tarkasteltuna politisoitunut totuus on useimmiten vallan väärinkäyttöön liittyvää valehtelua, manipulointia, hyväksikäyttöä ja propagandaa. Politisoituneen totuuden kannalta tarkasteltuna objektiivisen totuuden katsotaan olevan moraalisten sääntöjen ja normien rikkomista, ehkä lain rikkomista ja sosiaalista kylmäkiskoisuutta.

Ts. Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta muistuttaen objektiivisen totuuden tarkkuuden lisääminen tekee usein poliittis-yhteiskunnallisen kontekstin totuuden epätarkemmaksi, ja sama toisinpäin. Fysiikassa hiukkasten liikkeen ja sijainnin epätarkkuusperiaatetta on vaikea kiertää, ehkä säieteoria joskus onnistuu siinä, mutta erilaisten totuuksien suhteen olemme paremmassa asemassa. Voimme tarkastella erilaisia totuuksia yhdessä ja erikseen, ja toisaalta niiden sisältä käsin ja ulkopuolelta metatasolta. Tämä auttaa meitä ymmärtämään paremmin erilaisia totuuksia ja purjehtimaan optimaalisemmin niiden ristiaallokoissa ja virtauksissa.

Miten tätä voidaan soveltaa käytäntöön?

Esimerkiksi: Vasemmistoliberaaleilla on hallussaan suurin osa mediasta, kulttuurintuotannosta ja koulutuksen oppisisällöistä, ja muutenkin heille sanaston, ajattelutapojen ja asenteiden poliittinen hallinta ja määrittely on kuin sekulaariuskonto. Monet oikeistolaiset ja konservatiivit ovat sisäistäneet tämän dominoinnin, ja sen takia heillä on taipumus perusteettomaan ja haitalliseen anteeksipyytelyyn ja sovitteluun; näkökantojen ja kommunikoinnin laimentamiseen ja itsesensuuriin; suhteellisen helppoon ja suureen periksiantamiseen neuvotteluissa ja konflikteissa; sosiaalis-poliittisten tuomioiden, poissulkemisten tai torjuntojen ennakko-odottamiseen; tms.

Klassinen esimerkki on pyytää epäsuorasti anteeksi sitä mitä aikoo sanoa, "En ole 'rasisti', mutta ...", tms. (jätetään tässä yhteydessä käsittelemättä se, että 'rasismi' -termi on politisoitunutta humpuukia, poliittiseen manipulointiin ja kiristämiseen tarkoitettu vääristely). Oikeistolainen tms. kuvittelee sisäistämisen seurauksena implisiittisesti 'suuren toiseuden' (big other), joka tarkkailee häntä koko ajan ja jos hän toimii "väärin" tai puhuu "sopimattomia", 'suuri toiseus' rankaisee häntä. Kuvitellun kriittisen katseen, epämiellyttävän havaitsemisen ja rankaisun välttämiseksi oikeistolainen ajattelee oma-aloitteisesti tarvitsevansa anteeksipyytämistä, ego sovittelee poliittisesti manipuloidun ja harhaanjohdetun superegon vaatimuksia. Oikeistolainen ajattelee olevansa anteeksipyytelyllä muita huomioiva, ystävällinen, sosiaalisesti hyvämoraalinen, hyvin toimiva kansalainen, jne., ja saavansa tämän vastineeksi armahduksen, erioikeuden, lievennyksen, tms., jonka turvin hän voi sanoa varsinaisen viestinsä, joka on tärkeää tai välttämätöntä sanoa, muuten oikeistolainen ei sanoisi tällaista vaikeaa asiaa ollenkaan.

Oikeistolainen suhtautuu omaan kommunikointiinsa kuin se olisi normaalia sosiaalisesti sopivaa ja ystävällistä toimintaa esim. paikallisessa asuinalueen asukkaiden yhteisössä, vaikka hän on samalla enemmän tai vähemmän tietoinen myös tilanteen poikkeuksellisuudesta, kiusallisuudesta ja paineista. Asukkaiden yhteisössä hän saisi muilta erioikeuden tms. (anteeksiannon), jonka turvin hän voisi sanoa tärkeän, mutta sosiaalisesti ongelmallisen sanottavansa. Vasemmistoliberaalia poliittista järjestelmää taas ei ole luotu anteeksiannon tai poikkeuslupien antamiseksi oikeistolaisille. Vasemmistolaisen järjestelmän mukaan oikeistolainen voi saada armahduksen järjestelmän luomista paineista ja vaatimuksista vain antautumalla ja muuttumalla vasemmistolaiseksi. Kaikki muut oikeistolaiset ovat lähtökohtaisesti "syyllisiä, sekulaarisyntisiä tai suorastaan rikollisia", kyse on vain siitä kuinka paljon. Siksi oikeistolainen kertoo, alleviivaa ja mainostaa sovittelullaan vasemmistoliberaaleille omaa "syyllisyyttään ja rikollisuuttaan", sitä, että hän aikoo anteeksipyynnön jälkeen sanoa jotain vasemmistolaisille sopimatonta ja poliittisesti tuomittavaa.

Jotta ymmärtäisimme tämän paremmin, käännetään tilanne toisinpäin. Vasemmistolaiset eivät lähtökohtaisesti koskaan pyytele oikeistolaisilta anteeksi rikollista, loukkaavaa, joukkokiusaavaa, tms. kommunikointiaan, mutta kuvitellaan hetken, että he tekisivät niin. Vasemmistolainen sanoo esim., "En ole varas, mutta haluan työntää käteni lompakkoosi ja lupaan käyttää ottamani rahat hyviin tarkoituksiin." Hän ajattelee saavansa oikeistolaisilta huojennuksen ja erioikeuden, jonka turvin hän voi varastaa rahat ilman rikosta ja tuhlata anastamansa rahat niinkuin haluaa. Oikeistolaisten silmin "En ole varas, mutta ..." mainostaa ja painottaa sitä, että vasemmistolainen on varas, joka aikoo suorittaa varkauden ja tuhlata varastamansa rahat. Tajutessaan etukäteen tekonsa rikollisuuden ja sen mahdolliset negatiiviset seuraukset, hän yrittää hämärtää, oikeuttaa ja haihduttaa niitä ennakolta. Siksi oikeistolaisten mukaan varkauden yritys on estettävä, ja varas on tuomittava ja rangaistava.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto