Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Pieni psykologinen opas perussuomalaisille hallitusneuvotteluihin

Miten perussuomalaisten kannattaa suhtautua tuleviin hallitusneuvotteluihin, jos niitä käydään tosissaan? Jotkut lähteet kertovat, että Sdp ja toinen demaripuolue Kokoomus olisivat tehneet kassakaappisopimuksen ennen vaaleja vasemmistohallituksen muodostamisesta. Se jatkaisi samaa sosialistista talouspolitiikkaa ja vasemmistoliberaalia maahanmuuttopolitiikkaa kuin aiemmatkin hallitukset.

Perussuomalaisten neuvottelut Sdp:n kanssa:

Huom., todellisuudessa neuvotteluja ei mitä todennäköisimmin käydä alempana tekstissä olevin lausein. Tärkeämpää  on käsiteltyjen asioiden loogisesti etenevä rakenne, asiasisältöjen yleinen suuntautuminen, sekä kaikkein tärkeimpänä käsiteltyjen asioiden psykologinen raamitus (psychological framing). Kärjistettyjen sanavalintojen tarkoituksena on tuoda paremmin näkyviin seuraava psykologinen raamitus: Vanhat puolueet odottavat, että sovitteleva, muokkautuva ja suuriin yksipuolisiin periksiantoihin valmis Perussuomalaiset tulee kerjäämään, anomaan ja pyytämään hyväksyntää ja pääsyä hallitukseen vanhoilta puolueilta, ja vanhat puolueet päättävät vapaasti omien halujensa ja mielijohteidensa mukaisesti mitä ne Perussuomalaisille tekevät tai mitä ne Perussuomalaisilta vaativat. Tämä virheellinen uskomus käännetään psykologisella uudelleenraamituksella ylösalaisin. Uudelleenraamitus perustuu suurelta osin samoihin havaittaviin asioihin kuin vanhojen puolueiden virheelliset uskomukset, mutta niitä täydennetään muilla havaittavilla ja aiemmin "näkymättömillä" asioilla, ja mikä tärkeintä, niitä kaikkia tarkastellaan uudessa valossa erilaisesta näkökulmasta, jossa on samanaikaisesti pakottavaa, suostuttelevaa ja houkuttelevaa voimaa vis-a-vis vanhat puolueet, ja joka ohjaa toimintaa ja etenemistä perussuomalaisten suuntaan.

Uudelleenraamitus sanoo suoraan tai epäsuorasti, mutta jättämättä sanomaa epäselväksi: "Perussuomalaiset neuvottelevat oman ja yleisen tilanteen osalta luonnostaan vanhoja puolueita vahvemmasta positiosta. Muut puolueet ovat lisääntyvässä määrin joka puolelta uhkaavien asioiden ja kaoottisten muutosvoimien takia tukalassa, hallitsemattomassa ja epätoivoisessa tilanteessa. Niiden ainoa pelastaja ja pelastus on se, että ne ottavat perussuomalaiset kumppanikseen, eli suunnannäyttäjäkseen, esitaistelijakseen ja suojelijakseen. Ne ominaisuudet, joiden vanhat puolueet luulivat valheellisen propagandan perusteella olevan perussuomalaisten huonoja ominaisuuksia (vihamielisyys, pahuus, kylmyys, kovuus, välinpitämättömyys, paatuneisuus, jne.), paljastuvatkin realistisessa ja lähemmässä uudelleentarkastelussa vanhoille puolueille hyviksi ja hyödyllisiksi ominaisuuksiksi (vahvuus, kovuus, rohkeus, hyvyys, muutosvoimaisuus / dynaamisuus, kestävyys, tahdonvoima, paineensietokyky, poliittinen taistelutahto, poliittinen osaavuus, osaavuus tulevaisuuden suunnannäyttäjänä ja tienraivaajana, jne.). Jos muut eivät ota perussuomalaisia hallitukseen, Perussuomalaiset kasvavat entisestään oppotiossa, ja jyräävät seuraavissa vaaleissa itselleen niin suuren vaalivoittajan aseman, että vanhojen puolueiden kannalta heidän yhteiskunnallinen asemansa ja tilanteensa menevät pysyvästi ja korjaamattomasti rikki, ja heidän työnsä ja saavutuksensa valuvat suurelta osin hukkaan. Vanhoille puolueille kehittyminen, menestys, voitto, äänestäjien tyytyväisyys ja hyvä tahto, tulevaisuuden hallinta, jne. ovat mahdollisia vain perussuomalaisten kanssa.     

Siten Sosiaalidemokraateille kannattaa kertoa, että he ovat vaikeuksissa vaalivoitostaan huolimatta. Vaikka he ovat saaneet lihoa vapaasti median myötäsukaisella avustuksella oppositiossa, heidän vaalivoittonsa suli melkein kokonaan pois, ja minimaalisen pieni heilahdus äänestämisessä olisi siirtänyt vaalivoiton Perussuomalaisille, jotka yli kaksinkertaistivat kannatuksensa lyhyessä ajassa ja nousivat todelliseen vaalivoittoon arvoliberaalien systemaattisista perussuomalaisten vastaisista  valheista, sensuurista ja häirinnästä, sekä muista vaikeuksista huolimatta.

Äänestäjät, vasemmistolaiset ja oikeistolaiset, näkevät lisääntyvässä määrin Sosiaalidemokraatit pysähtyneenä menneiden aikojen puolueena, jolle ei ole enää sijaa ja tarkoitusta puoluekartalla, ja lisäksi se on kuin valtava haitta, vaivalloinen kivireki, jota ihmisten ja yhteiskunnan täytyy vetää perässään, ja josta pyritään pääsemään eroon.

Jos Sosiaalidemokraatit jatkavat samalla linjalla kuin ennenkin, hallitusvastuun jälkeen he kokevat vielä pahemman vaalitappion kuin Keskusta nyt, ja se on sosiaalidemokraateille lopun alku. Vähän pidemmällä tähtäimellä he pyyhkiytyvät melkein kokonaan pois puolueiden kirjosta, ja jäävät pysyvästi merkityksettömäksi pienpuolueeksi. Jos sosiaalidemokraatit haluavat elää ja menestyä poliittisesti, heidän on keksittävä nopeasti puolueensa, toimintansa, tehtävänsä ja tarkoituksensa uudelleen. Tässä prosessissa muutosvoimainen, vahva ja dynaaminen Perussuomalaiset on sosiaalidemokraattien ainoa mahdollinen auttaja. Lisäksi muutosprosessissa Sosiaalidemokraatit tarvitsevat Perussuomalaiset esitaistelijakseen ja suojakilvekseen, joka raivaa uutta tietä ja pystyy torjumaan ja ottamaan vastaan kaikki median ja politiikan iskut vakaana ja kestävänä.

Samaan aikaan suomalainen suurimmalta osin sosialistinen systeemi on kriisissä. Ne, jotka tekevät tuottavaa työtä, ovat usein ylikuormitettuja ja/tai heiltä puuttuu suurelta osin motivaatio työntekoon, koska työn tulokset varastetaan monivaiheisesti heiltä. Suomessa on maailman korkeimpiin kuuluva kokonaisverotus, verrokkimaihin verrattuna pienet reaalipalkat, suhteellisen heikko ostovoima (PPP), turvonnut byrokratia ja tukahduttava säätely. Osaavat, menestyvät ja tuottavat yritykset, yrittäjät ja työntekijät muuttavat lisääntyvässä määrin ulkomaille vähemmän sosialistisiin maihin. Pääomaa ei kerry tarpeeksi edes normaaliin tuotantolaitosten, laitteistojen, välineiden ja koneiden perusuudistamiseen niiden vanhentuessa ja kuluessa, puhumattakaan laajan huipputeknologisen yritysekosysteemin luomisesta ja kehittämisestä. Valtionvelka kasvaa nousukausienkin aikana roimasti silloin kun pitäisi jäädä ylijäämiä, ja laman iskiessä, velan paisuessa, maksukyvyn heikentyessä, luottoluokituksen tippuessa ja korkojen noustessa tilanne voi muuttua tulevaisuudessa hyvin nopeasti konkurssia muistuttavaan tilaan. Suomalaisesta yhteiskunnasta on hiukan kärjistettynä kehittynyt suurelta osin sosiaalipummien yhteiskunta, jossa erilaisia sosiaalipummeja on läpi koko kansan köyhimmästä kansalaisesta rikkaimpaan sosialistiseen kaverikapitalistiin, "kansalais"järjestöön ja byrokraattiin saakka. Maahanmuutto pahentaa huoltosuhdetta ja heikentää taloutta nopeasti, sekä aiheuttaa monenlaisia muita vakavia ongelmia ja ristiriitoja. Jne.

Löytääkseen uuden merkityksen ja tien tulevaisuuteen, säilyttääkseen olemassaolonsa ja menestyäkseen, sosiaalidemokraattien on käännyttävä oikealle oikeistososiaalidemokratiaan, eli pyrittävä parantamaan yritysten ja markkinatalouden toimintaedellytyksiä, lisäämään tuottavaa työtä ja työn kannustimia, vähentämään työn esteitä, disinsentiivejä ja haittoja, luomaan edellytyksiä vaurauden ja pääomien kertymiselle, jne. Tällainen muutos on tietenkin vaikeaa kantaa Sosiaalidemokraateille, mutta juuri siksi Perussuomalaiset vetää huimasti oikealta ohi sosiaalidemokraattien, ja ottaa suurimman osan muutostaakasta, muutospaineista ja muutosvastarinnasta kannettavakseen, jolloin muutos on kevyempi, huomaamattomampi ja helpompi sosiaalidemokraateille. Sosiaalidemokraatit ja Perussuomalaiset tavoittelevat molemmat ahkeraa, menestyvää ja laajasti vaurasta yhteiskuntaa, ja yhdessä uusin keinoin me voimme tehdä sen. Heittäkäämme siksi turhat ja teoreettiset ideologiset esteet pois, ja tehkäämme yhteistyötä käytännön tuottavuuden ja tulosten perusteella.

Vaikka Sosiaalidemokraatit kannattaa maahanmuuttoa erityisesti sen takia, että se toivoo maahanmuuttajista tulevan vasemmistopuolueiden äänestäjiä, sen on kuitenkin vasemmistolaisista lähtökohdista helppo kannattaa myös suomalaisten ja Suomessa asuvien maahanmuuttajien hyödyksi tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Tässä asiassa sosiaalidemokraattien ei tarvitse muuttaa muuta kuin painotuksiaan, ja se pystyy helposti markkinoimaan tiukan maahanmuuttopolitiikan kannattajilleen, joitain ääri-ideologisimpia, höyrähtäneimpiä ja viime kädessä poliittisesti merkityksettömiä henkilöitä lukuunottamatta:

https://www.nationalreview.com/2017/03/cesar-chavez-illegal-immigration-foe/

Kokoomuksen kanssa neuvotteluun käytetään samoja psykologisen raamituksen periaatteita, mutta Kokoomuksen ominaispiirteisiin ja tilanteeseen soveltaen:

Kokoomus on tottunut siihen, että olipa se oppositiossa tai hallituksessa, sen suhteellisen korkea kannatus keskimääräinen kannatus säilyy tasaisempana kuin muiden puolueiden (hallitusvastuu pudottaa Kokoomuksen kannatusta keskimäärin vähemmän kuin muiden puolueiden hallitusvastuu niiden kannatusta). Tämä johtuu siitä, että kokoomuslaisissa on muita puolueita enemmän ylimpään kymmenen prosentin tuloluokkaan kuuluvia äänestäjiä. Vaikka läheskään kaikki kokoomuslaiset eivät kuulu em. tuloluokkaan, ylimmän tuloluokan jäsenet määrittävät suhteettoman suurelta osin kokoomuksen äänestäjien poliittisen hengen. Vaikka kokoomuslaiset haluaisivat periaatteessa vahvastikin vähentää kaikenlaista verotusta, säätelyä, parantaa markkinatalouden toimijoiden toimintaedellytyksiä, jne., käytännössä heille on kuitenkin tärkeintä se, että he kuuluvat yhteiskunnan korkeimpaan taloudelliseen luokkaan, tai ainakin heidän kuvitellaan kuuluvan siihen Kokoomuksen jäsenyydestä ja kannattamisesta syntyvien mielikuvien takia. Kokoomuslaiset kokevat tämän vuoksi suomalaisista keskimäärin eniten, että heillä ei ole kunnollista ja sosiaalis-taloudellisesti oikealla tavalla assosioivaa vaihtoehtoista puoluetta, jota voisi kannattaa ja äänestää.

Tämä on mahdollistanut Kokoomuksen johdolle kokoomuslaisten kaltoin kohtelun ja hyväksikäytön. Kokoomuksen johdolla on pitkään vedetty sosiaalidemokraattista politiikkaa, jonka seurauksena Suomesta on tullut maailman sosialistisin "markkinatalousmaa". Näin Kokoomukseen on houkuteltu paljon vasemmistolaisia, esim. oikeistodemareita, vasemmistolaisia, jotka haluavat assosioitua Kokoomukseen parantaakseen sosiaalista julkikuvaansa muiden silmissä, ja vasemmistolaisia, jotka ovat vaurastuneet työllään ja ymmärtävät talouden toimintaa. Oikeistolaisten äänestäjien pitämiseksi Kokoomuksessa ovat riittäneet pelkät oikeistolaiset mielikuvat ja hivenen vasemmistolaisia puolueita oikeistolaisempi vasemmistopolitiikka. Mutta suurista hitaus- ja tahmavoimistaan huolimatta kokoomuslaisillakin on rajansa. Kokoomuksen tie tällä saralla on kuljettu loppuun ja seinä on edessä. Kokoomuksen äänestäjät eivät lisääntyvässä määrin hyväksy omaa kaltoin kohteluaan ja hyväksikäyttöään. He vaativat Kokoomukselta todellisia oikeistolaisia ja markkinatalousuudistuksia. Jos Kokoomus ei näin tee nopeasti, kokoomuslaisia siirtyy lisääntyvässä määrin erityisesti Perussuomalaisiin. Lisäksi perussuomalaisten vaikutus radikalisoi Kokoomuksessa olevia oikeistolaisia, ja Perussuomalaiset uudelleenmäärittävät poliittista kenttää tavoilla, jotka pahentavat Kokoomuksen tilannetta entisestään. Maailmanhistorian vallankumoukset osoittavat, että jos yläluokka joutuu poliittis-taloudelliseen umpikujaan, sen piiristä tulee paljon radikaaleja toimijoita, tilanteesta riippuen eri puolille poliittista kenttää.

Jos Kokoomus ei halua joutua asteittain tämän muutostsunamin tuhoamaksi, sen on ratsastettava Perussuomalaisten avulla ja tuella muutoksen aallonharjalla, hallittava muutosta ja tehtävä yhdessä perussuomalaisten kanssa aidosti Suomen taloutta parantavia markkinatalousuudistuksia. Kukaan muu kuin Perussuomalaiset ei pysty auttamaan Kokoomusta välttämättömässä uudistumisessa ja muutospolitiikassa. Kokoomus tarvitsee vahvan, muutosvoimaisen ja osaavan Perussuomalaiset kumppanikseen. Saadakseen kokoomuslaisia tyydyttävää oikeistolaista politiikkaa, Kokoomuksen täytyy maksaa vain yksi hinta. Kokoomuksen täytyy luopua sosialistisesta avointen rajojen maahanmuuttopolitiikasta, joka on pidemmällä tähtäimellä Kokoomukselle vahingollista jo senkin takia, että maahanmuuttajat äänestävät suurimmalta osin vasemmistopuolueita. .... Jne.

Samoja psykologisen raamituksen periaatteita sovelletaan mahdollisiin hallitusneuvotteluihin Keskustan kanssa, mutta Keskustan tapauksessa korostetaan sen uniikkia umpikujatilannetta, jäämistään maaseutukuntien ja pikkukaupunkien, ja toisaalta keskimäärin arvoliberaalimpien suurkaupunkien välitilaan, jossa se ei lisääntyvässä määrin pysty palvelemaan ja miellyttämään kummankaan suunnan äänestäjiä, eikä pysty saamaan jalansijaa suuremmissa kaupungeissa, joka olisi sille välttämätöntä äänestäjäkunnan laajentamiseksi ja riittävän kannatuksen varmistamiseksi. Pelkästään Keskustan arvoliberaalius kuluttaa sen kannatusta konservatiivisempien alueiden ja äänestäjäryhmien keskuudessa, ja tähän tulevat kaikki muut politiikan ja talouden ristiriitaisuudet päälle. Keskusta "kumartaa ja pyll.stää" koko ajan kaikkiin poliittisiin suuntiin. Perussuomalaisille on ollut siksi poikkeuksellisen helppoa syödä ja estää Keskustan kannatusta kummassakin suunnassa, ja muillakin tavoilla vaikeuttaa sen toimintaa piirtämällä puoluekarttaa ja poliittista toimintaa uusiksi. .... Jne.

Poliittisesti Perussuomalaisten kannattaa vetää kaikista puolueista oikealta ohi, myös sen jälkeen, jos ne uudistuvat oikeistolaiseen suuntaan, ja tietenkin ajaa tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa kaikissa hallituskoalitioissa.

perjantai 1. helmikuuta 2019

Positiivinen psykologia, onnellisuus ja rabbien viisaus

Positiivisen kognitiivisen psykologian mukaan tärkeä osa onnellisuutta on se, että ei odota tulevaisuudelta juuri mitään ja pitää itseään kaiken sen hyvän arvoisena, jonka saa tai saavuttaa. Kun ei odota juuri mitään, jännitys ja suorituspaineet vähenevät, ei pety ja yllättyy positiivisesti hyvään liittyen. Kun pitää itseään oikeutettuna kaikkeen siihen hyvään, jonka saa tai saavuttaa, syyllisyydentunteet, arvottomuuden tunteet, häpeä, riittämättömyyden tunteet, itsensä huonoksi tai pahaksi kokeminen, pahantahtoinen itsekritiikki, tms. eivät pilaa itseltä tyytyväisyyden ja onnellisuuden tunteita hyvään liittyen.

Rabbien mukaan tyytyväisyys ja onnellisuus saavutetaan päinvastoin kuin positiivisessa psykologiassa opetetaan.

Me elämme väliaikaisina vieraina Jumalan maailmassa. Kaikki hyvä (ja tietyssä mielessä myös paha), jonka me saamme tai saavutamme on lahja Jumalalta. Me emme pohjimmiltaan ole tehneet mitään ansaitaksemme Jumalan suoman hyvän. Ihminen on itsessään melko merkityksetön olento. Ihminen saa merkityksensä yhteydestä Jumalaan toteuttaessaan Jumalan sääntöjä, palvellessaan Jumalaa ja tehdessään hyvää ensisijaisesti omalle kansalleen. Ts. ihmisen on hyvä pitää itseään lähtökohtaisesti melko arvottomana, mutta kykenevänä saavuttamaan toimillaan ja yhteyksillään merkityksen.

Toisaalta ihmisen on suotavaa odottaa aina hyvää. Kaikissa tapahtumissa ja tilanteissa on mahdollisuus hyvään, hyvän tekemiseen ja hyvän vastaanottamiseen. Hyvän odottaminen motivoi toimintaan, kehittymiseen ja parempaan. Vaikka ihminen esim. eläisi totalitaristisen hallituksen alaisuudessa, ja hänet lähetettäisiin keskitysleirille, hänellä on mahdollisuus auttaa muita vankeja, ja noudattaa Jumalan sääntöjä ja juutalaista kalenteria parhaansa mukaan. Jos hänet lähetetään teloitettavaksi, hän ehtii vähimmilläänkin lausua rukouksia, joilla hän voi vielä kerran palvella Jumalaa. Tai ehkä hän pystyy karkaamaan tavalla tai toisella.

Ihmisten on kiitettävä Jumalaa hyvästä ja pahasta, oltava niistä kiitollisia, ne ovat molemmat lähtöisin Häneltä. Ilman pahaa ihmisillä ei olisi vapautta, ja ilman ongelmia, vastuksia ja pahuutta elämässä ei olisi pyrkimystä kohti parempaa ja nousua korkeammalle tasolle. Maailma on luotu "rikkinäiseksi" ja  alhaisella tasolla olevaksi, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus korjata sitä ja kehittää sitä paremmaksi, tehdä ihmisistä enemmän jumalallisia, Jumalaan yhteydessä olevia, Jumalalle palveluksia tekeviä. Jumala tarvitsee ihmisiä ja ihmisten palveluksia.

Jos joku on poissa tolaltaan jonkin asian takia, rabbi saattaa vastata siihen, "Miksi sinä olet noin huolestunut? Sinä heilut vähän aikaa vieraana Jumalan maailmassa, ja sitten se on ohi. Hänen maailmassaan on Hänen puitteensa ja sääntönsä. Annetun ajan hukkaaminen on syntiä. Käytä siis sinulle annettu elämä mahdollisimman hyvin niissä puitteissa, joita sinulle on annettu, älä hukkaa sitä murehtimiseen."

Siten rabbien mukaan em. positiivisen psykologian keinoissa on ongelmana jo pelkästään maalliselta kannalta se, että vähäiset odotukset eivät motivoi toimintaan ja kehittymiseen, ja ne voivat itsessään masentaa. Jos kokee olevansa oikeutettu tai etuoikeutettu kaikkeen, jonka saa tai saavuttaa, ei voi tuntea riittävää kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä. Liiallinen oikeutuksen tai etuoikeutuksen tunne luo taipumuksen tyytymättömyyteen, katkeruuteen, valittamiseen, kaunaisuuteen, kateuteen, röyhkeyteen, ylimielisyyteen, tms.

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Psykopaatit ja vasemmiston kollektiivit vertailussa


Psykopaatit ovat korostetun rationaalisia ja strategisia oman älykkyystasonsa ja aikapreferenssinsä puitteissa, ts. heillä ei ole juurikaan taipumusta emotionaaliseen haihatteluun ja epärealistisuuteen  päätöksenteossa. Rationaalisuus merkitsee vaihtoehtojen analysointia ja punnitsemista, ja kykyä tehdä harkitusti valintoja vaihtoehtojen välillä. Rationaalisuus merkitsee tietyssä mielessä henkilökohtaista valinnanvapautta. Miten tämä sopii yhteen sen kanssa, että monet psykopaatit kokevat toimivansa robottimaisesti, toistavansa kaavamaisesti samoja toimintamalleja ilman vaihtoehtoja?

Psykopaatit ovat usein impulsiivisia, ja jännitys- ja elämyshakuisia. Impulsiivinen toiminta on nopeaa, ja psykopaateilla impulssit toimintaan ovat suhteellisen voimakkaita. Voimakas impulssi työntää toimintaan ja rationaaliselle pohdinnalle ei ole aikaa, impulssi syrjäyttää rationaalisen ajattelun. Lisäksi psykopaatit "lukkiutuvat" tavoitteisiinsa. Jos impulssi heittää psykopaatin esim. ajamaan kilpaa yleisellä kadulla jonkin toisen auton kanssa, psykopaatti  "lukkiutuu" voimakastahtoisesti voittamaan kilpailijan. Ulkopuoliset asiat, näkökannat, vaihtoehtoiset toimintamallit, ärsykkeet, moraalikoodistot, ihmiset, tms. (lähes) katoavat psykopaatin mielestä, kun hän tavoittelee yksioikoisesti ja putkinäköisesti tavoitettaan. Psykopaatti on itsekeskeinen normaalistikin, mutta itsekeskeisyys korostuu psykopaatin ollessa "lukkiutunut" tavoitteeseensa.

Jos psykopaatti kilpaa ajaessaan hurjastelee jalankulkijoita täynnä olevilla kaduilla, ja osuu pahasti jalankulkijaan, se on "lukkiutuneelle" psykopaatille tavoitteen ulkopuolinen asia, ja merkitsee siksi vain suhteellisen vähän tai ei ollenkaan. Jos psykopaatti ajattelee asiaa jälkeenpäin, hän todennäköisesti esim. rationalisoi sen pois projisoimalla syyllisyyden syyttömään yliajettuun, "Minä ajoin vain kilpaa, pitikö tunkea juuri siihen minun eteeni, minun tielleni, sai mitä ansaitsi" (psykopaatin tiellä oleminen, tai psykopaatin tavoitteiden hidastaminen tai estäminen muilla tavoin on hänelle "syyllisyyttä", josta on oikeutettua aiheuttaa tai seurata jotain negativiista / alloplastinen projisoiva defenssi).

Psykopaatti on siten suhteellisen rationaalinen, strateginen ja vapaatahtoinen silloin kun hän on rauhallisessa ja yllykkeettömässä tilanteessa, mutta suhteellisen robottimaisesti toimiva silloin kun hän reagoi impulsiivisesti ärsykkeisiin, haasteisiin, mahdollisuuksiin tai tilanteisiin, ja "lukkiutuu" päämääräänsä. Psykopaateilla on taipumus nähdä myös muiden ihmisten toiminta samansuuntaisesti. Jos psykopaattia pyydetään arvioimaan objektiivisesti jonkin henkilön tai ryhmän toiminnan moraalisuutta, heidän tavoitteensa, aikomuksensa ja päämääränsä korostuvat suhteessa enemmän kuin toiminnan käytännön seuraukset ja lopputulokset. Toki psykopaatilla tämä puolueellisuus on voimakkaampaa henkilökohtaisissa asioissa.

Monilla kollektiivisilla ryhmillä on tavallaan persoonallisuus, ts. niiden kollektiivinen toiminta toistaa sellaisia säännöllisiä kuvioita, jotka vertautuvat joissain määrin yksilöiden erilaisiin persooniin. Kollektiivisen ryhmän jäsenten keskimääräisillä persoonallisuuksilla joko on melko suora yhteys kollektiivisen ryhmän kokonaispersoonallisuuteen tai vähäisempi yhteys. Joskus ryhmän jäsenten keskimääräinen persoonallisuus voi olla suorastaan vastakkainen suhteessa ryhmän kokonaispersoonallisuuteen. Esimerkiksi japanilaiset ovat yksilöinä keskimäärin itseään ja omaa rooliaan vähätteleviä, mutta ryhmänä huomattavan narsistisia ja dominoivia. Japanilaiset ovat keskimäärin psyykkisesti tasapainoisia ja terveitä, ja heillä on hyvä itsetunto; en viittaa vähättelyllä tässä sairaalloiseen itsekritiikkiin, itsensä halveksuntaan ja itsensä vähättelyyn, vaan siihen sosiaaliseen rooliin ja julkikuvaan, jota japanilaiset odottavat toisiltaan, ja johon he ovat yksilöinä psykologisesti sopeutuneet. Japanilaiset ovat yksilöinä jonkin verran vähemmän, jotta he voisivat olla ryhmänä selvästi enemmän.

Vasemmistoliberaalit koostuvat yksilöinä kaikenlaisista persoonallisuuksista, ja ryhmänäkin heistä voidaan antaa useampia persoonallisuusluonnehdintoja, mutta otan tässä esille heidän ryhmänsä muutaman osittaisen tai kokonaisen yhtymäkohdan psykopatiaan.

Vasemmistoliberaalit ovat ryhmänä impulsiivisia. Kvasimoraaliset ja emotionaaliset toiveet, tavoitteet, aikomukset ja päämäärät ovat vasemmistoliberaaleille tärkeämpiä kuin tosiasiat, ja käytännön seuraukset ja lopputulokset ihmisille. Liberaalit "lukkiutuvat" putkinäköisesti ja yksioikoisesti pseudomoraalisiin tavoitteisiinsa kunnes ne on saavutettu, tai niiden tavoittelemiseen kyllästytään tai niiden saavuttaminen epäonnistuu, jolloin ne korvataan huomaamatta uusilla emotionaalisilla tavoitteilla. Näitä toistetaan ja suoritetaan robottimaisesti, virheistä, epäonnistumisista ja ongelmista ei juurikaan opita eikä välitetä. Narsistisen suurista globaalin vastuullisuuden julistuksista huolimatta henkilökohtainen ja ryhmän vastuullisuus on suhteellisen vähäistä. Valehtelu, huijaaminen, itsepetos ja ihmisten hyväksikäyttö ovat osa normaalia toimintaa. Vasemmistoliberaalit käyttävät sosiaalis-kollektiivis kiusaamista ja julmuutta "voimaantumiseen", vallantavoitteluun ja vastustajien hiljentämiseen. Vasemmistoliberaaleilla on periaatteessa kyky normaaliin rationaalisuuteen, mutta he ovat suurelta osin kumonneet sen lyhytnäköisellä, itsekeskeisellä ja emotionaalisella ajattelulla. Toisin kuin rohkeat, psyykkisesti tasapainoiset (=  psykopaatit voivat psyykkisesti hyvin), kilpailuhenkiset ja voimakastahtoiset psykopaatit, vasemmistoliberaalit ovat suhteellisen usein muihin verrattuna henkilökohtaisella ja/tai ryhmätasolla pelokkaita, ailahtelevia, psyykkisesti epätasapainoisia ja/tai kilpailun vastaisia / kilpailua karttavia. Vasemmistoliberaalien kollektiivinen julmuus on suurelta osin heijastus heidän keskimäärin suhteellisen korkeasta henkilökohtaisesta pelokkuudesta, epävarmuudesta ja/tai epätasapainoisuudesta.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Kaaos hallinnon välineenä


Kun puhutaan vanhojen aikojen orjuudesta, mielikuvien tasolla orjuuden symbolina mieleen tulevat kahleet, vaikka todellisuudessa ylivoimaisesti suurin osa orjista ei ollut arkipäiväisessä elämässään kahlehdittuja. Heillä oli vertauskuvalliset kahleet sikäli, että heidät oli koulutettu ja totutettu orjuuteen, ja yhteiskunnallinen järjestelmä laittoi heidän ympärilleen puolinäkymättömän kehikon. Kehikkoon kuuluivat suhteellisen suuret rangaistukset ja pienemmät palkinnot, suuret tabut ja pienet valikoidut vapaudet, tiettyyn suuntaan ohjaavat puhe- ja käytösetiketit, jne. Muutettavat muuttaen orjuusjärjestelmä eroaa nykyisestä vasemmistoliberaalista hallintojärjestelmästä vähemmän kuin meillä on taipumus ajatella.

Mutta nykyajan kansalaisilla on silti selvästi enemmän vapauksia ja vaikutusvaltaa kuin orjilla, ja se on hallinnollinen ongelma vasemmistoliberaaleille vallankäyttäjille. Miten hallinnoida ihmisiä, joilla on hallinnoijien kannalta liikaa vapautta?

Vapaus ei voi olla mielivaltaisuutta tai kaoottisuutta. Vapauden on oltava monessa suhteessa järjestelmällistä, ennustettavaa ja tuloksellista ollakseen merkityksellistä. Jos esim. vapaan henkilön tavoitteena on kulkea paikasta A paikkaan B, mutta hänen kulkunsa suunta saadaan vaihtelemaan kaoottisesti niin, että hän ei koskaan pääse paikkaan B tai pääsee sinne niin pitkäkestoisen ja rasittavan matkan jälkeen, että hänen matkansa hyöty-haitta suhde on negatiivinen, vapauden olemus kumoutuu. Toisin sanoen kaoottisuus on osaltaan liiallista, ylimääräistä, tarpeetonta ja haitallista ajattelun, toiminnan, huomion kohteiden ja päämäärien vaihtelua.

Jos hallinnoija haluaa estää suhteellisen vapaata kansalaista pääsemästä (tai edes ajattelemasta ja tavoittelemasta sitä) paikasta A paikkaan B, jossa B on mahdollisuus vaikuttaa merkittävällä tavalla järjestelmään, hallinnoijan on tuotettava järjestelmään sellaista kaoottisuutta, joka saa kansalaisen harhailemaan kaikenlaisille sivu- ja  harhapoluille.

Sellaista kaoottisuutta voidaan tuottaa järjestelmään seuraavilla tavoilla:

a) Kehittämällä, suosimalla ja edistämällä olemassaolevien sosiaalisten järjestelmien, konventioiden ja hierarkioiden vastaisia järjestelmiä ja hierarkioita, esim käänteisiä hierarkioita. Tällöin olemassolevat järjestelmät ja hierarkiat jossain määrin hajoavat, josta seuraa vaihteleva määrä kaaosta, jonka seurauksena  kansalaiset kiistelevät uuden järjestyksen olemuksesta, esim. kuinka monta sukupuolta on olemassa, ja miten ne vaikuttavat ihmisten ja organisaatioiden oikeuksiin ja velvoitteisiin; onko homopareilla oikeus avioliittoihin pelkästään maallisten tuomioistuinten siviilivihkimisissä, vai kaikkien vihkimisiä suorittavien organisaatioiden keskuudessa; onko laittomilla maahantulijoilla oikeus ilmaisiin ja kattaviin sosiaali- ja terveyspalveluihin; jne.

b) Johtamalla harhaan koulutuksen, median, virallisen tiedottamisen jne. avulla. Näihin kuuluvat esim. valehtelu; miellyttävät, mutta toteuttamiskelvottomat illuusiot ja kuvitelmat utopioista; harhaluulot; kertomatta jättämiset ja salaamiset; emotionaaliset vetoomukset, jotka syrjäyttävät rationaalisen ajattelun; merkityksettömille sivuraiteille ohjaaminen; olennaisen hukuttaminen valtavan merkityksettomän informaatiotulvan joukkoon; jne. Nämä toimivat symbioottisesti kohdan a) tekijöiden kanssa, ja tuottavat myös yksin riittävää kaoottisuutta, riittävää harhaanjohtamista ja energian kulutusta suurelta osin hukkaan.   

Edellä mainittujen tekijöiden tarkoituksena ei ole pelkästään tuottaa kaaosta. Esim. julkiset byrokratiat haluavat oikeasti laajentua tuottamalla ilmaisia palveluja ja etuja laittomille maahantulijoille, mutta sen sivutuotteena seuraava laittomiin maahantulijoihin keskittyvä poliittinen minikaaos pitää suurimmalta osin huomion poissa byrokratioiden, vallan ja poliittisen järjestelmän olemuksesta, joka tuottaa poliitikoille ja byrokraateille tällaisia pakottavaksi koettuja tarpeita. Kun sitä ei käsitellä riittävästi tai ollenkaan, "pakottavia tarpeita" ei saada lievennettyä, poistettua tai korvattua jollain paremmilla tarpeilla.

Tuottamalla itse kaaosta poliittiseen järjestelmään hallinnoijat pystyvät suurelta osin ohjaamaan ja kontrolloimaan kulloisenkin kaaoksen sisältöä, alkamisajankohtaa, suuntaa, loppumisajankohtaa ja  korvautumista toisella kaaoksella, mutta lopulta vielä enemmän tärkeämpää tavoitetta, sitä minne poliittinen myllerrys ei pitkään aikaan, jos koskaan, johda. Rauhan aikana, ja riittävän organisoituneen ja kattavan vallan avulla hallinnoijat pystyvät pitkälti hallitsemaan kaaosta itselleen edullisella tavalla. Kun jonkinasteinen kaaos on suhteellisen vapaassa järjestelmässä väistämätöntä, hallinnoijilla on voimakas insentiivi hallinnoida sitä, ottaa se käyttöönsä.

Ottamatta Syyrian sotaan kantaa poliittisesti, Syyrian sota on ollut suurelta osin kaoottista ja sotkuista. Monenlaiset ryhmät ovat käyneet sekavaa sotaa oloissa, jossa monin paikoin kaikki yhteiskunnallinen järjestys on lakannut. Sodan kaaos vaatii kaikkia sodan osapuolia lukkiutumaan yhteen vaihtoehtoon, sotimiseen, jossa jokainen osapuoli pyrkii poistamaan kaaoksen vaikutusalueeltaan pakottamalla sinne haluamansa aseellisen järjestyksen. Sotaa käyvillä ei ole vapautta elää normaalia elämää, käydä töissä ja ansaita rahaa, perustaa perheitä ja elää sosiaalista elämää yhteisöissään, rakentaa ja kehittää yhteiskuntaansa haluamaansa suuntaan, luoda omannäköistään kansallista politiikkaa ja taloutta, edistää maansa tietynlaisia kansainvälisiä suhteita, jne.

Kaaos on sattumanvaraisen tai sattumanvaraiselta näyttävän harhailun lisäksi siten myös pakottavaa tai pakottavaksi koettua lukkiutumista yhteen asiaan. Yhteiskuntaan pystyy vaikuttamaan vain vaikuttamalla riittävän moneen yhteiskunnan osa-alueeseen ja kansalaiseen yhtä aikaa. Tähän on ainakin kolme osittain päällekkäistä syytä.

Monimutkaisen, moniosaisen, suuren ja osa-alueiltaan toisistaan riippuvaisen yhteiskunnan kulkusuunnan kääntäminen vaatii riittävän laajaa 'otetta' monista yhteiskunnan osa-alueista. Yhteen asiaan keskittyminen, vaikka se olisi suurimmalle osalle kansalaisia pakottavaakin, ei pysty kääntämään riittävästi yhteiskuntaa tai se on liian hidasta, koska niin monet muut osa-alueet, riippuvuudet, pakottavuudet, huomion kohteet, insentiivit, jne. vetävät toiseen suuntaan tai jarruttavat suunnan muuttamista.

Monimutkainen ja laaja yhteiskunta mahdollistaa sen 'ylellisyyden', että ihmiset voivat keskittyä suurimmalta osin muutamaan haluamaansa yhteiskunnalliseen asiaan. Muut hoitavat toiset, ehkä kiusalliset, vaivalloiset ja uhkaavat, asiat. Yhteiskunnan päivittäinen järjestys säilyy silti pitkän aikaa suurimmalta osin ennallaan, kunnes lopulta mahdolliset haitalliset muutokset muuttuvat liian suuriksi ja kattaviksi.

Moniosainen ja monimutkainen yhteiskunta pakottaa ihmiset erikoistumaan. Huomio, osaaminen, kiinnostus, aika ja resurssit riittävät kunnolla vain muutamaan yhteiskunnan osa-alueeseen. Ihmiset joutuvat eriytymään sen suhteen mistä 'yhteiskunnallisen ympyrän monista sektoreista' he yhteiskuntaa lähestyvät, ja niinpä he näkevät saman yhteiskunnan ehkä radikaalistikin toisistaan poikkeavilla tavoilla. Kullekin ryhmälle muutamasta asiasta tulee tärkeitä, toisia asioita vähätellään tai suljetaan lähes kokonaan huomion ulkopuolelle.

Näitä pahenta se, että vasemmistoliberaali media toimii suurelta osin ihmisten vääristävinä ja valheellisina, ja suhteellisen kapea-alaisina ja valikoivina silminä laajempaan yhteiskuntaan.

Riittävän monialainen vaikuttaminen on vaikuttamaan pyrkivän ryhmän kannalta vaikeaa, koska sitä kiinnostavat eniten asiat a, b ja c, kun taas monia  muita ryhmiä kiinnostavat eniten asiat d, e, f, g, h, ... jne.; tai a, f ja h, mutta ei b ja c; tms. Toisaalta vaikuttajaryhmällä täytyy olla kärkiaiheita, joihin panostetaan muita aiheita enemmän ja jotka ovat näkyvämmin esillä. Kaikkea ei voi kannattaa tasapuolisesti. 3 kärkiaihetta, jotka voidaan tiivistää yhteen iskulauseeseen on todennäköisesti lähellä optimia vaikuttamisen kannalta. Sivuaiheet täydentävät kärkiaiheita, ja niitä voi olla enemmän, esim. 8 kappaletta. Puolueen on hyvä olla sellainen, että suuri osa kansalaisista voi helposti löytää siitä useampia syitä ja sektoreita, joiden vuoksi he voivat kannattaa puoluetta. Kaikkien kannatusta ei laajassa ja monimutkaisessa yhteiskunnassa  kannata tavoitella, muuten puolueen ohjelma ja vaikuttaminen "hajoaa käsiin".

Summa summarum, aito ja suurin vapaus löytyy orjuuden, diktatuurin, tyrannian, totalitarismin, tms., ja toisaalta liian holtittoman, suuren tai manipuloimalla kiihdytetyn "vapauden" / kaaoksen välimaastosta. Paras vapaus on järkevällä tavalla organisoitunutta, viisasta, päämäärätietoista ja päämääriin johtavaa vapautta. Muuten "vapaudella" ei ole merkitystä tai sitä ei käytännössä juurikaan ole.

torstai 1. marraskuuta 2018

Tie Orjayhteiskunnasta Kommunismiin ja Kansallissosialismiin

Vasemmistoliberaaleilla on suurimmalta osin hallussaan länsimaisten yhteiskuntien "megafonit", media, oppilaitokset ja viihdeteollisuus. Vaikka viimeisen parinkymmenen vuoden aikana heidän yliedustuksensa niissä on kasvanut, heillä on ollut yliedustus niissä jo paljon pidempään. Lisäksi heillä on aina ollut muita voimakkaampi tarve ja taipumus vääristelyyn, valehteluun ja kertomatta jättämisiin. Keskimäärin mitä enemmän politiikka vahingoittaa ja rajoittaa ihmisiä, sitä enemmän tarvitaan valehtelua sen vastapainoksi. Koska mekin joudumme käyttämään suurelta osin liberaaleja tiedonlähteitä, myös meidän, vaikka emme ole vasemmistolaisia, käsityksemme historiasta, taloudesta ja politiikasta ovat monilta osin vääristyneitä.

Monien ihmisten mielikuva ajan etelä-valtioiden vanhoista yhteiskunnista ja politiikasta on melko karikatyyrimainen, suurelta osin viihdeteollisuuden synnyttämä. Tämän voisi kiteyttää kuvitteelliseen parivaljakkoon Billy Bob ja Bubba. Billy Bob on näistä kahdesta älykkäämpi ja johtaa kuuliaista Bubbaa. Parivaljakko toimii melkein aina tiiminä. Billy Bob on hivenen tyhmä, tietämätön ja ilkeä, tai jos hän on harvemmin älykäs, hän on paha. Hänen älykkyytensä kohdistuu tällöin sellaiseen tietotaitoon, jolla hän saa tahtonsa läpi tai pääsee tavoitteisiinsa. Se ei ole laajempaa sivistystä tai ymmärrystä. Billy Bob saattaa pintapuolisesti käyttäytyä kuin etelän herrasmies, mutta se on vain esiliina, joka peittää huonosti Billy Bobin todellista ja melko alkukantaista persoonaa, joka muistuttaa Syvä Joki -elokuvan metsäläisten persoonia. Billy Bobin todellinen luonne purkautuu ajoittain tai säännöllisesti sikailuna ja irstailuna, ja kaltoin kohteluina ja pahoinpitelyinä. Bubba on jonkin verran kehitysvammainen, yksinkertainen ja suurikokoinen ihminen. Hän on normaalisti hyväntahtoinen, mutta helposti harhaanjohdettavissa. Billy Bob höynäyttää ovelilla selityksillä tai pikkunokkelilla rationalisoinneilla Bubban tekemään kerta toisensa jälkeen jotain pahaa, sellaista jota hän ei tekisi, jos ymmärtäisi mistä tilanteissa on todellisuudessa kyse. Geneerinen elokuva huipentuu siihen, että kriittisellä hetkellä Bubba on viimein saanut jostain ymmärryksen siitä miten asiat todellisuudessa ovat. Joko joku on kertonut ja todistanut hänelle vastaansanomattomasti Billy Bobin kierouden ja pahuuden, tai Bubba on vihdoin huomannut ja ymmärtänyt lukuisten huijausten jälkeen asioiden todellisen laidan. Billy Bob yrittää vielä kiristää ja houkutella Bubbaa, ja Bubba on lähellä antaa periksi, mutta pitää päänsä, jolloin hyvyys voittaa ja elokuvan sankari kiikuttaa Billy Bobin vankilaan, tai hänet karkotetaan pysyvästi kaupungista tai alueelta. Riippumatta siitä millaiseksi Billy Bob kuvataan, hän on aina huonompi kuin elokuvan sankari, joka on tavalla tai toisella sivistynyt, osaava, moraalinen, rohkea ja nopealiikkeinen mies. Sankari tulee jostain Yhdysvaltojen itärannikon tai länsirannikon suuresta kaupungista. Tällaisista syntyvä mielikuva Yhdysvaltojen etelä-valtioiden demokraateista on kuitenkin väärä.

Vaikka Yhdysvaltojen pohjoiset osavaltiot ovat historiallisesti olleet teollisesti ja teknologisesti kehittyneempiä kuin eteläiset (demokraatteja oli sekä etelässä, että pohjoisessa, samoin kuin republikaanejakin, vaikka demokraatit painottuivat selvästi etelään ja republikaanit pohjoiseen), demokraattien politiikka on useimmiten ollut taitavampaa, ovelampaa ja vallan hankkimisen ja ylläpitämisen kannalta kehittyneempää kuin pohjoisen republikaanien. Etelä-valtioiden demokraattipoliitikot ovat historiallisesti olleet sivistyneitä, taitavia ja osaavia. Sen minkä etelän demokraatit hävisivät taloudessa ja teknologisessa osaamisessa, he pitkälti kompensoivat pohjoisen republikaaneja tehokkaammalla, manipuloivammalla ja häikäilemättömämmällä politiikalla. Segregaatiota ja/tai orjayhteiskuntaa kannattaneet  demokraatit osasivat vertauskuvallisesti selittää uskottavasti ihmisille mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. He käyttivät vallan saamiseksi ja ylläpitämiseksi mm. laajaa korruptiota; äänestäjien ja muiden tukijoiden lahjomista, harhauttamista ja kiristämistä; salaisia poliittisia väkivaltaorganisaatioita ja yhteistyötä väkivaltaisten organisaatioiden kanssa; vastustajien painostusta, uhkailua ja eliminointia; ja intiaaneille annettujen maiden ryöstämistä, ja myymistä ja jakamista demokraateille. Nämä poliittiset skeemat romahtivat ajoittain omiin ongelmiinsa tai ulkopuolisten väliintuloon, mutta ei ennen kuin niistä oli saatu runsaasti poliittis-taloudellista menestystä.

Kun etelän dixiekraatit olivat poliittisesti  taitavampia kuin muut, heidän tietonsa, taitonsa ja vaikutteensa virtasivat rannikoiden kaupunkien vasemmistolaisille demokraattipoliitikoille ja vasemmistolaisille intellektuelleille. Martin Van Burenin kehittämä demokraattien pitkäaikainen Tammany Hallin korruptiojärjestelmä New Yorkissa, ja vastaavat muissa suurissa kaupungeissa olivat etelän orjayhteiskunnan periaatteiden ja tietotaidon soveltamista suuriin kaupunkeihin. New Yorkilainen demokraatti ja Tammany Hallin isä Martin Van Buren huomasi, että lähes rahaton, kieltä ja kulttuuria osaamaton, ja ehkä ammattitaidotonkin maahanmuuttaja oli Yhdysvaltoihin tullessaan avuton, ja melkein samalla tavalla vallanpitäjien kontrolloitavissa, ohjattavissa ja manipuloitavissa kuin orjatkin. Heiltä pystyi ostamaan pienellä lahjonnalla, laillisella avulla ja manipuloinnilla äänet ja muun poliittisen tuen helposti ja varmasti. Demokraateille olisi ollut liian vaivalloista pyrkiä vakuuttamaan äänestäjiä ja tukijoita yksilöinä, joten äänet pyrittiin saamaan melkein kokonaisilta ryhmiltä kerrallaan (vrt. vasemmiston nykyinen identiteettipolitiikka), esim. irlantilaisilta tai itä-eurooppalaisilta maahanmuuttajilta, ja myöhemmin myös ammattiyhdistysliikkeiltä ja erilaisilta ammattikunnilta. Tällöin ryhmän jäsenyyteen melkein kuin kuuluu, että sen jäsenet ovat velvoitettuja tukemaan demokraatteja, ja ryhmän johtajat ja jäsenet suostuttelevat ja painostavat toisiaan toimimaan ja äänestämään demokraattipoliitikkojen puolesta. Tällaisten ryhmien äänet auttoivat demokraatit lukuisiin varmoihin voittoihin vaaleissa. Valtaan päästyään demokraattipoliitikot pääsivät käsiksi kaupunkilaisten maksamiin verorahoihin, eli kaupungin 'kassaan', jota he tyhjensivät huolellisesti omiin taskuihinsa, sekä kaikenlaisiin korruptiorahoihin, joita yrittäjät ja muut toimijat joutuivat maksamaan demokraattipoliitikoille pystyäkseen ohittamaan demokraattipoliitikkojen luomat keinotekoiset esteet ja pullonkaulat. Tammany Hall järjestelmän pohjalta kehittyi presidentti Woodrow Wilsonin fasismityyppinen ensimmäinen sosiaalivaltion hahmotelma, joka laajentui presidentti Franklin Delano Rooseveltin New Deal -politiikalla, ja muuttui moderniksi sosiaalivaltioksi presidentti Lyndon B. Johnsonin valtakaudella.

Orjuus on periaatteiltaan ja toimintatavoiltaan vasemmistolaista, ja suurimmalta osin nykyajan vasemmistolaisuuden ja sosiaalivaltion käytännön elämän isä. Sen kautta tulee "ymmärrettäväksi" myös kommunistimaiden järjestelmät. Kun orjuus oli yksittäisten orjanomistajien yhteistyönä ylläpitämä järjestelmä, jolla he hallitsivat mielivaltaisesti orjia ja antoivat heille täysihoidon kehdosta hautaan saakka, kommunistimaissa kaikista kansalaisista tehtiin valtion eli suurten byrokratioiden teollisesti johtamia orjia. Usein se materialisoitui myös synkimpänä kommunistimaiden orjuuden muotona, eli keskitysleirien orjatyönä. Orjanomistajan roolin oli tarkoitus olla dominoiva, kaikkitietävä ja periaatteessa kaiken määräävä suhteessa orjiin. Sosiaalivaltiossa ja kommunistimaissa nämä samat roolit oli tarkoitus antaa intellektuelleille ja byrokraateille suhteessa kansalaisiin. Demokraattien vähittäiseen siirtymään orjayhteiskunnasta tai sitä muistuttavista orjuuden jälkeisistä järjestelyistä (esim. share cropping) kohti sosiaalivaltiota oli pakottavia syitä. Abraham Lincolnin johtama teollistunut pohjoisen liittovaltio / keskusvaltio voitti sodassa orjayhteiskunnan löyhästi yhdistyneet osavaltiot, vapautti orjat ja siten tuhosi orjayhteiskunnan. Demokraattien oli pakko pyrkiä hallitsemaan liittovaltiota, jotta he voivat sen avulla perustaa uuden ja nykyaikaisen 'orjaplantaasin' vanhan tilalle, sellaisen jota ulkopuoliset tahot eivät pysty uhkaamaan tai tuhoamaan. Houkuttimena sosiaalivaltiossa ja kommunistivaltioissa oli se, että hyväksikäytettyjen ryhmien määrää pystyttiin laajentamaan niin, että se lopulta kattaisi kaikki kansalliset ryhmät, ehkäpä lopulta koko maailman (kansainväliset byrokratiat tai kansallisten byrokratioiden liitto). Pelkkä mustien orjien hyväksikäyttö oli orjuuden loppuaikoina käymässä poliittis-taloudellisessa kilpailussa jo riittämättömäksi, pohjoisen sotajoukot vain nopeuttivat orjayhteiskunnan häämöttävää loppua. Kansallisesta sosiaalivaltiosta saadaan paljon enemmän rahaa, valtaa, virkoja ja etuja kuin vanhan ajan etelä-valtioiden orjayhteiskunnasta.

Demokraattipresidentti Woodrow Wilson oli, liberaalien omin termein, rasisti, ja hänen luomansa sosiaalivaltio oli kaikilta osin segregoitu ja valkoisia suosiva. Demokraattipresidentti Franklin D. Rooseveltilla ei ollut henkilökohtaisesti kovin vahvaa kantaa rotukysymyksissä, hän oli enemmänkin poliittinen peluri, joka oli valmis tekemään kaikkea sellaista yhteistyötä, jota sosiaalivaltioon liittyvät valtajärjestelyt edellyttivät. Niinpä hän kävi neuvotteluja normaalilla tavalla vaikutusvaltaisten dixiekraattien  ja Ku Klux Klaanin edustajien kanssa, ja suostui kaikkiin heidän New Deal -politiikkaa koskeviin vaatimuksiinsa. New Deal ohjelman rahat, edut ja virat ohjattiin lähinnä valkoisille, ja liittovaltio ei puuttunut Ku Klux Klaanin järjestämiin lynkkauksiin ja muuhun väkivaltaan, jolloin niitä voitiin suorittaa ja harjoittaa dixiekraattien alueilla paikallisten viranomaisten hiljaisella suostumuksella (vrt. nykyisin demokraattisten / vasemmistoliberaalien viranomaisten hiljainen hyväksyntä Antifan väkivallalle). Kun Roosevelt oli nimittämässä Ku Klux Klaanin jäsentä Hugo Blackia korkeimpaan oikeuteen, Black kysyi oliko KKKn jäsenyys ongelmallista (ts. pitäisikö hänen virkaansa varten erota nimellisesti KKKsta), Roosevelt vastasi,  "Ei, monet parhaimmista ystävistäni kuuluvat Ku Klux Klaaniin." Harry S. Truman, joka kuului nuoruudessaan Ku Klux Klaaniin, jatkoi enimmäkseen Rooseveltin politiikan linjoilla. Truman kirjoitti vaimolleen Bessille, "Yksi mies on yhtä hyvä kuin toinenkin, kunhan on rehellinen ja säädyllinen, eikä ole nekru (nigger) tai kiinalainen." Toisen maailmansodan jälkeen rotukysymyksiin liittyvät paineet kuitenkin kasvoivat, ja Truman desegregoi armeijan. Hänen jälkeensä Lyndon B. Johnson, joka oli rasisti ja kuului aiemmin Ku Klux Klaaniin, teki laajoja kansalaisoikeusuudistuksia, aloitti yhdessä muiden demokraattien kanssa ei-eurooppalaisen massamaahanmuuton Yhdysvaltoihin, desegregoi koulut ja perusti modernin sosiaalivaltion. Hän perusteli muutoksia mustien kontrolloinnilla, pitämisellä demokraattien hallinnassa ja heidän ääntensä saamisella demokraateille "seuraavat  200 vuotta." Samalla hän kuitenkin käytännössä heitti useimmat valkoiset, olivatpa he demokraatteja tai republikaaneja, tylysti lähestyvän junan alle, ja demokraatit siirtyivät lisääntymässä määrin siihen monietniseen ja monikulttuuriseen politiikkaan, jota he tällä hetkellä harjoittavat. Em. vallan siirtymä orjayhteiskunnasta kansalliseen sosiaalivaltioon ja myöhemmin yhä enemmän kansainvälisten byrokratioiden valtaan kulki näitä poliittisia reittejä.

Pieni käytännön esimerkki vaikutteiden siirtymisestä; Ku Klux Klaaniin aiemmin kuulunut Robert Byrd oli Hillary Clintonin poliittinen ohjaaja ja neuvonantaja. Byrdilla oli loppuun saakka arvostettu asema Demokraattipuolueessa, ja kun hän kuoli vuonna 2010, Bill Clinton ja Barack Obama pitivät puheen hänen hautajaisissaan. Bill Clinton sanoi, "Älkää tuomitko Robert Byrdia. Niinä vanhoina aikoina oli pakko kuulua Ku Klux Klaaniin päästäkseen etenemään (dixiekraattien alueilla) Demokraattipuolueessa." Joka on jo itsessään kuvaava paljastus. Siksi mm. demokraattipresidenttien Harry S. Trumanin ja Lyndon B. Johnsonin kuuluminen aiemmin Ku Klux Klaaniin ei ole yllätys.

Mitä voimme oppia näistä muutoksista? Kun etelä-valtioiden valkoiset perustivat orjayhteiskunnan, he eivät voineet välttyä ajan myötä katsomasta mustia orjia halveksien ja alaspäin. Orjayhteiskunta tarvitsi tuekseen valkoisia suosivan ja mustia syrjivän poliittis-yhteiskunnallisen erottelun ja segregaation. Toisin sanoen mustien orjien hyväksikäyttö tarvitsi tuekseen sitä legitimoivan rotujärjestelmän. Tämä merkitsee sitä, että mustista orjista hyötyminen (vallankäyttö) on tärkeämpää ja perustavampaa kuin sitä legitimoiva rotujärjestelmä, joka on vallankäytön pintarakenne ja seuraus. Kun vallankäyttö tarvitsee ja löytää uusia hyväksikäytön kohteita ja laajenee, rotujärjestelmä sinnittelee jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa se hylätään, ja järjestelmä kääntyy enemmän tai vähemmän ylösalaisin. Ne, joita ensin suosittiin, joutuvat uudessa tilanteessa helposti syrjityiksi, koska heidän aiempi valtansa täytyy kumota, jotta uusi valtajärjestelmä voi kehittyä vapaasti, ja ne, joita syrjittiin, tulevat todennäköisesti suosituiksi, jotta valtajärjestelmä pystyy liittämään heidät osaksi uutta valtakoalitiota, vaikkakaan ei hallitsevaksi osaksi sitä. Ulkopuolisten rotujen tai muiden ryhmien hyväksikäyttöön ja kaltoin kohteluun perustuva rotujärjestelmä ei siten ole kestävällä pohjalla.

Ortodoksijuutalaisten yhteisöjen tiukat sisäryhmäavioliitot (endogamia) ovat kestäneet n. 3000 vuotta. Hutteriittikristittyjen yhteisöjen ulossulkevat etniset sisäryhmäavioliitot ovat kestäneet n. 300 vuotta. Vastaavia endogamisia yhteisöjä on monia muitakin. Näiden yhteisöjen ulossulkevuus saa Hitlerin löyhän rotujärjestelmän näyttämään kansainväliseltä rodunsekoitukselta. Kukaan ei pelkää ortodoksijuutalaisten ja hutteriittikristittyjen yhteisöjä, mutta monet pelkäävät kansallissosialistista järjestelmää. Kansallissosialistisessa järjestelmässä pelottaa siis todellisuudessa jokin muu kuin itse rotujärjestelmä tai endogamisuus. Ortodoksijuutalaiset ja hutteriitit perustivat yhteisönsä suurelta osin omavaraisiksi ja toisaalta ulkopuolisten kanssa käytävällä vastavuoroisella kaupalla toimeentuleviksi. Nämä yhteisöt ovat siten yleisesti ottaen elättäneet itsensä omalla työllään, rehellisesti ja rauhanomaisesti hankituilla resursseilla. Siten ne eivät juuri koskaan ole olleet uhka kenellekään. Ortodoksijuutalaisten ja hutteriittien endogamia on perustunut ensisijaisesti yhteisöjen ihmisiin ja heidän jatkuvuuteensa, ja heidän uskontoonsa ja kulttuuriinsa. Siten endogamisessa järjestelmässä on pitäydytty riippumatta siitä meneekö yhteisöillä kullakin hetkellä hyvin vai huonosti, ja riippumatta siitä mikä yhteisöjen ympärillä oleva yhteiskunnallinen ja poliittinen tilanne on.

Demokraattipuolueen orjanomistajien, kansallissosialistien ja kommunistien järjestelmät ovat väkivalloin tai väkivallalla uhaten ryöstäneet muiden ihmisten elämää, resursseja ja työn tuloksia, ja siksi sellaisia järjestelmiä pelätään. Orjayhteiskunnan mustilla ei ollut muuta ryöstettävää kuin heidän työnsä, joten heiltä ryöstettiin koko heidän elämänsä työn tuotto, josta annettiin heille pieni osa takaisin. Heitä käytettiin myös mielivaltaisesti seksuaalisesti hyväksi. Siten heiltä ryöstettiin suurelta osin koko heidän elämänsä. Niillä, joita kansallissosialistit ja kommunistit ryöstivät, oli kokonaisuutena runsaasti omaisuutta, ja tärkeitä yhteiskunnallisia asemia, verkostoja ja virkoja, joten saadakseen ryöstettyä heiltä kaiken, kansallissosialistit ja kommunistit katsoivat, että heidät täytyy suurelta osin murhata, jotta heidät saadaan raivattua pois tieltä, jolloin kansallissosialistit ja kommunistit voivat ottaa tai korvata omilla jäsenillään heidän asemansa, omaisuutensa, verkostonsa ja virkansa. Orjayhteiskunta, ja toisaalta kansallissosialistit ja kommunistit toimivat samoilla periaatteilla, mutta heidän ryöstämisensä kohteilla oli erilaiset anastettavat kokonaisuudet, joten he toimivat erilaisilla tavoilla.

Kansallissosialistinen järjestelmä oli suurelta osin kopio etelä-valtioiden dixiekraattien järjestelmästä. Hitlerin rotujärjestelmä oli miedonnettu kopio Jim Crow -laeista, ja Hitlerin valloituspolitiikka oli dynaaminen ja laajentumaan pyrkivä sovellus etelä-valtioiden orjayhteiskunnasta ja intiaanisodista, joilla karkotettiin tai tapettiin intiaanit ja ryöstettiin heille sopimuksilla luvatut maat. Melkein kaikki valloituskelpoiset siirtomaat oli jo vallattu Hitlerin poliittisella kaudella. Hitlerille olisi ollut vaikeaa yrittää kilpailla siirtomaiden hallinnasta. Oli helpompaa vallottaa keski-Euroopasta ja itä-Euroopasta alueita ja elintilaa, ja samalla saadaan valloitettujen maiden siirtomaat haltuun, saadaan 'kaksi kärpästä yhdellä iskulla'. Valloitettujen maiden resursseja ryöstetään, ja niiden asukkaista tehdään, rodusta, käyttökelpoisuudesta ja tavoitteesta riippuen, kansallissosialistisen Saksan satelliitteja tai keskitysleireillä työtä tekeviä orjia, tai heidät karkotetaan tai tapetaan.

Tästä näemme miksi liberaalien konstruoima 'rasismi' -käsite on niin valheellinen. 'Rasismi' käsitteenä väittää, että minkä tahansa ryhmän harjoittama toiseuden ja/tai toiseuden kulttuurin ulossulkeminen omasta ryhmästään tai piiristään on epämääräisellä tavalla "kauheaa", ja "johtaa tyranniaan ja kansanmurhaan". Tällä harhaanjohtamisella halutaan patologisoida hyväntahtoiset ja rauhanomaiset ulossulkemiset, ja kiinnittää huomio toisaalle siitä hyväksikäytöstä, anastamisesta ryöstämisestä, joka on monenlaisten vasemmistolaisten ryhmien toiminnan perusta. Samalla "rasismilla" patologisoidaan kaikkien ei-vasemmistolaisten ryhmien erillisyys ja itsenäisyys, jotta mikään ryhmä ei voisi toimia vasemmistolaisten ryhmien kansainvälisen vallantavoittelun hidasteena tai esteenä. Vasemmistolaiset koalitiot pitävät tiukasti yhtä ja ulossulkevat ei-vasemmistolaista toiseutta, mutta tekevät samalla kaikkensa, että muut ryhmät atomisoituisivat irrallisiksi yksilöiksi, jotka on vastustuskyvyttöminä helppo liittää vasemmistokollektiivien vallan voimalla vasemmistolaisiin kollektiiveihin tai pitää heidät vasemmistokollektiivien vallan alaisuudessa. 

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Vanhan ja Modernin Orjuuden Yhtäläisyyksiä

Yhdysvaltojen Demokraattipuolue ja demokraatit kannattivat orjuutta ja siihen liittyvää segregaatiota ("one drop 'of black or other non-European ethnicity, and you are not white' rule", joka kiteytyi myöhemmin Jim Crow -laeiksi). Konservatiiveilla on taipumus ajatella, että demokraattien harjoittama orjuus oli ongelmallista, ja nykyiset demokraatit ovat ongelmallisia, mutta eri tavalla kuin vanhat. Kun vanhoina aikoina mustat olivat orjia, nyt demokraatit ovat nostaneet mustat tabujen suojaamiksi ja pakollista juhlintaa vaativiksi poliittisiksi toteemeiksi. Näyttää siltä kuin mustien poliittinen osa olisi kääntynyt ylösalaisin. Vai onko sittenkään?

Mikä oli vanhoina aikoina orjuuden vastustajien ja kannattajien suhde Yhdysvalloissa, jo ennen kuin Demokraattipuoluetta ja Republikaanipuoluetta oli perustettu? Yhdysvaltojen perustajaisät vastustivat orjuutta ja pitivät sitä haitallisena, vaikka useat heistä omistivat orjia perinnön kautta. Perustajaisät halusivat jättää Yhdysvallat ikuisiksi ajoiksi omien etnisten jälkeläistensä hallintaan, ja orjuus perustui vieraiden etnisten ryhmien pakotettuun massamaahanmuuttoon, joka mitä todennäköisimmin aiheuttaisi monenlaisia ongelmia, ristiriitoja ja konflikteja Yhdysvalloissa. Orjuus oli Yhdysvaltojen vallankumouksen vapautta korostavien periaatteiden vastaista. Orjuus ei ollut edes niinä aikoina tehokas tapa järjestää tuotantoa.

Monet orjanomistajat joutuivat usein laittamaan muualta saatua rahaa orjatuotantoon pitääkseen sen toiminnassa. Orjuuden houkutus ei useimmiten ollut sen tuottaman rahan tai voiton määrässä, vaan siinä, että se takasi orjanomistajalle vapaan herrasmiehen elämäntyylin. Orjien johtamiseen ei tarvinnut normaalitilanteissa juurikaan puuttua, mustat orjat työskentelivät mustien työnjohtajien johdolla itsekseen pelloilla ja muissa heille osoitetuissa tehtävissä. Samoin orjien työn ulkopuolinen elämä järjestyi enimmäkseen yhteisön mustien johtajien johdolla. Mustat työnjohtajat ja yhteisön johtajat olivat vastuussa orjanomistajalle. Toki orjanomistaja joutui jossain määrin organisoimaan, ohjaamaan ja kouluttamaan, jakamaan resursseja ja tehtäviä, laatimaan sääntöjä, määräämään ja kieltämään, palkitsemaan, jne., mutta tämä työmäärä oli keskimäärin vähäisempää kuin vastaavan yritysjohtajan työmäärä normaalissa työntekijöitä palkkaavassa ja markkinoilla kilpailevassa yrityksessä. Orjanomistaja oli, silloin kuin orjanomistuksen katsottiin toimivan, eräänlainen vapaa ja muiden työn kustannuksella elävä melko rikas tai rikas sosiaalielätti, vaikka he eivät tietenkään kuvanneet itseään sillä sanalla. Vapaat herrasmiehet saattoivat tehdä runsaalla vapaa-ajallaan mitä tahtoivat sivistyksen edistämisestä ja oman yhteisön auttamisesta uhkapelaamiseen, runsaaseen juhlimiseen ja väkivaltaan. Orjanomistajat saattoivat suhtautua orjatyöhön myös kuin normaalin yrityksen toimintaan, ja pyrkiä ahkerasti melkein samalla tavalla samoihin päämääriin kuin normaali yrittäjä, mutta tämä oli vapaaehtoinen valinta muiden joukossa. Vapaat herrasmiehet tekivät laajakirjoisesti monenlaisia asioita, mutta huomattavan paljon heidän sosiaalisessa elämässään painottuivat väkivaltaiset kaksintaistelut ja muu väkivalta, uhkapelaaminen, ja näyttävät juhlat ja muut sosiaaliset tilaisuudet. Suurelta osin näiden seurauksena etelä-valtioihin syntyi ns. redneck -kulttuuri. Väkivallan korostumiseen vaikutti tarve kyetä yksilölliseen ja kollektiiviseen nopeaan ja tehokkaaseen väkivallankäyttöön, jos orjien keskuudessa ilmeni kapinointia, karkaamisia, tottelemattomuutta, tms., mutta toisaalta myös varakkaan herrasmiehen puolipäämäärätön ja vapaa-ajan täyttämä elämä suosi väkivaltaisen kulttuurin syntyä. Monet etelä-valtioiden asukkaista tulivat Skotlannista ja Irlannista, joissa oli paljon paimentolaisuudella eläviä klaaneja. Heidän keskuudessaan vallitsi väkivaltaan taipuvainen kunniakulttuuri, jota hillittiin ja säädeltiin tarkoilla kunniallisten miesten käyttäytymissäännöillä. Tämä perinne antoi oman lisänsä redneck -kulttuuriin.

Orjat elivät vauvaiästä hautaan saakka orjanomistajan antamassa täysihoidossa ja ohjauksessa, jota voidaan kutsua modernin sosiaalivaltion ja sen ylläpitämien ja ohjaamien sosiaalielättien ja sosiaalituilla tuettujen työläisten muodostaman yhteiskuntajärjestelmän esiasteeksi. Orjanomistaja verotti orjien työstä sata prosenttia, ja antoi siitä osan takaisin orjille. Tämä muistuttaa sosiaalidemokraattisen valtion korkean verotuksen ja julkisten palvelujen suhdetta työtätekeviin kansalaisiin.

Yhdysvaltojen perustajaisät eivät voineet toiveistaan ja tavoitteistaan huolimatta lakkauttaa orjuutta, koska muuten ne osavaltiot, joissa orjuus oli laajaa, olisivat irrottautuneet Yhdysvaltojen liittovaltiosta ja perustaneet erillisen valtion. Näiden erillisten ja riitaisten valtioiden itsenäisyys olisi todennäköisesti menetetty vähitellen takaisin Englannnille. Lisäksi orjien vapauttaminen olisi johtanut vaikeaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, koska orjat oli 'koulutettu' ja totutettu epäitsenäiseen orjan elämään.  Monet heistä eivät olisi kyenneet hankkimaan vapaana toimeentuloa riittävästi, tai hankkimaan sellaista vain rikollisin tai muuten ongelmallisin keinoin.

Mikä on nykyisen Demokraattipuolueen politiikan sisältö nykyisin verrattuna entiseen demokraattien orjayhteiskuntaan? Demokraattipuolue kannattaa edelleenkin vieraiden etnisten ryhmien massamaahanmuuttoa. Laittomien ja laillisten maahanmuuttajien pimeä ja harmaa halpatyövoima, ja yrittäjien ja työntekijöiden korkea verotus ovat toisiaan täydentäviä nykyajan vastineita vanhalle orjuudelle. Sosiaalivaltion, sosiaalielättien ja sosiaalituettujen työläisten periaatteet ovat ennallaan. Yhdysvaltojen rannikoiden vasemmistolainen poliittinen eliitti, byrokraatit ja vasemmistoliberaalit monimiljardöörit ovat moderneja vastineita vanhan ajan orjia omistaville vapaaherroille. Esimerkiksi Washingtonin vasemmistolainen poliittinen eliitti ja byrokraatit ylpeilevät usein keskenään sillä kuinka vähän ja leppoisasti heidän tarvitsee tehdä työtä. He tarvitsevat runsaasti halpoja maahanmuuttajapalvelijoita erilaisiin tehtäviin kodin- ja lastenhoidosta uimaltaiden ja golf -kenttien kunnossapitoon saakka. Monet mustat elävät nykyisin sosiaalituilla väkivaltaisissa slummeissa, jotka ovat kaikki demokraattien johtamia. Ne muistuttavat toiminnaltaan vanhan ajan plantaaseja, mutta nykyisten poliittisten plantaasien tehtävänä on poliittisen imartelun ja sosiaalitukien vastineeksi antaa mustien äänet ja muu poliittinen tuki lähes automaattisesti ja melkein kokonaan demokraateille, mukaanlukien myös demokraattisten poliitikkojen poliittiseen painostukseen käyttämä mustien väkivaltainen joukkomellakointi. Monenlaiset julkiset tuet ovat merkittävässä osassa mustien asuinalueiden passiivisuuden, sosiaalisten ongelmien ja korkean rikollisuuden ylläpitämisessä.

Yhdysvaltojen demokraattipresidentti Lyndon B. Johnson (1963-69) oli rasisti ja Ku Klux Klanin jäsen. Hän oli yhdessä muiden demokraattien  kanssa vastuussa ei-eurooppalaisen massamaahanmuuton käynnistämisestä Yhdysvaltoihin vuonna 1965. Hän käynnisti suuria sosiaaliohjelmia ja kansalaisoikeusuudistuksia, joista hän sanoi aiemmin, "Neekerit ovat muuttumassa melko jääräpäisiksi nykyisin, ja se on ongelma meille (demokraateille), koska heillä on jotakin mitä heillä ei ole koskaan aikaisemmin ollut, poliittista voimaa, jolla he voivat tukea jääräpäisyyttään. Nyt meidän on tehtävä sille jotakin, meidän on annettava heille hiukan jotakin, juuri sen verran, että he hiljenevät, mutta ei niin paljon, että sillä olisi merkitystä." Vuoden 1964 kansalaisoikeusuudistusten jälkeen hän kehui, "Tämän avulla nekrut (niggers) äänestävät meitä seuraavat 200 vuotta."

Presidentti Johnson kuvaili työntekijöitä, joita hän haluaa palvelukseensa, "Hän suutelee p.rsettäni Macyn näyteikkunassa (suuri tavaratalo), ja nousee ylös ja sanoo iloisena, "Voi pojat, se maistui suloisen hyvältä"." Vaikka LBJ oli persoonaltaan karkea, tämä lause heijastaa paljon myös vanhaa etelä-valtioiden orjanomistajien kulttuuria. Kun orjanomistaja tekee orjalle suurta vääryyttä, eli hallitsee häntä mielivaltaisesti ja ottaa kaiken hänen työnsä tuoton itselleen, orjan alistumiseen ei riitä se, että näin tehdään rangaistusten uhalla, ja orja suhtautuu asiaan hiljaa tai neutraalisti. Tämä saattaisi johtaa esim. kasvavaan sisäiseen kaunaan tai raivoon. Jotta orjuuden kaltainen valtasuhde toimii, orjanomistajan täytyy nöyryyttää ja häpäistä orjaa säännöllisesti sanallisesti, pakottaa hänet vastaamaan siihen nöyryyttämällä ja häpäisemällä itseään lisää, ja tekemään sen vielä hymyillen tai iloisesti. Hapanta, katkeraa ta vihaista ilmettä, asennetta tai vastausta ei siedetä, koska sellainen tietää todennäköisesti ongelmia tulevaisuudessa, ja joskus välittömästikin. Orjan mielialan täytyy siksi olla melkein aina sekoitus alistuvaisuutta, tottelevaisuutta, syyllisyydentuntoa, itsekritiikkiä ja häpeilyä, sekä samalla hyväntuulisuutta, hyväntahtoisuutta, iloisuutta, kepeyttä ja leppoisuutta. Orjanomistajan suhteen orjaan täytyy muistuttaa myös dominoivan ja osaavan isän suhdetta ihailevaan, riippuvaiseen ja kilttiin lapseen.

Esimerkiksi orjanomistaja kutsuu aikuista orjaa pojaksi, ja orjan täytyy kutsua orjanomistajaa isännäksi tai herraksi. Orjanomistajan ja orjan keskinäinen keskustelu voisi mennä esimerkiksi seuraavasti. Orjanomistajalla on ryhdikäs asento, ja hän puhuu itsevarmasti ja suhteellisen kovalla äänellä. Orjan täytyy olla olkapäät lysyssä ja pää hiukan alaspäin, ja puhua hiljaisemmin ja melko lapsellisesti. "Poika, seis. Onpas Toby (orja) tänään tyhmä, minun täytyy neuvoa miten rutiinityö tehdään (näyttää miten työ tehdään)." Toby puhuu orjanomistajan näyttäessä esimerkkiä, "Kylläpä minä olen tyhmä ja avuton, anteeksi isäntä, herra tietää miten työt tehdään, onneksi meillä on teidät, te neuvotte meitä kaikessa ja minä olen siitä iloinen." Toby hymyilee varovasti tunnustellen ärtyneen isännän mielialaa. "No niin, hienoa, asia kunnossa. jatkahan töitä." Orjanomistaja läpsäyttää Tobya vielä kevyesti hartialle merkiksi siitä, että asia on selvitetty. "Kiitos herra, minä jo pelkäsin, että te rankaisette, kun Toby on niin tyhmä. Emme osaisi juuri mitään ilman teitä. Toivottavasti isännän päivä on mitä parhain. Aurinkoinen ja hyvä." Toby nauraa iloisesti ja vapautuneesti, orjanomistaja hymyilee hiukan. Orjanomistaja lähtee ja Toby jatkaa työntekoa.

Ulkopuolisen silmin tällainen näyttää räikeältä vallankäytöltä, mutta kun orja on sosiaalistettu ja koulutettu lapsesta saakka sellaiseen rooliin, ja sitä on toistettu tuhansia kertoja, orja on sisäistänyt orjan roolin ja pitää sitä normaalina asiaintilana. Orja on sisäistänyt myös isännän roolin suurena 'isänä', joka pitää orjayhteisöstä hyvää huolta. Jos orja alistui ja totteli vaaditulla tavalla, hän sai palkinnoksi sen aikaisen sosiaalielatuksen ja -huollon. Isäntä ohjasi orjien näkökulmasta orjia hyvään ja tuottavaan työhön; ruokki ja vaatetti heidät; piti huolta, että heillä on vedenpitävä ja lämmin asunto; antoi heille silloin tällöin pieniä ylimääräisiä mahdollisuuksia, palkintoja, lahjoja ja etuja; piti huolta siitä, että he noudattivat hyvää moraalia ja järjestystä; jne. Orjan elämä oli tietyssä mielessä helppoa, ei tarvinnut juurikaan ajatella ja osata asioita, ei tarvinnut miettiä ja suunnitella tulevaisuutta, ei tarvinnut huolehtia ja stressata asioista, työnteon tahti ja määrä oli kohtuullinen, jne. Orjanomistaja ei voinut ottaa sitä riskiä, että liian kova tai riskialtis työnteko vammauttaa orjan, koska silloin hän olisi joutunut elättämään työhön kykenemätöntä orjaa toimettomana koko hänen loppuelämänsä. Orjanomistaja saattoi antaa kyvykkäille orjille muita enemmän pientä valtaa ja mahdollisuuksia, orjia on toiminut esimerkiksi jokilaivojen kapteeneina ja yrittäjinä orjanomistajan alaisuudessa.

Orjien mielivaltaiseen kohteluun kuuluvat esim. edellä mainittu työn tulosten anastaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö, mielivaltaiset rangaistukset ja mielivaltainen käskeminen, perheiden ja sukujen hajottaminen esim. orjien myynnin yhteydessä, sosiaalis-taloudellisten etenemismahdollisuuksien estäminen, orjien kasvattaminen ja kouluttaminen suhteellisen tyhmiksi ja tietämättömiksi lähinnä tarvittavaa työosaamista lukuunottamatta, jne.

Kun orjat vapautettiin, orjat olivat usein kasvatuksensa ja koulutuksensa takia melko kyvyttömiä elämään vapaudessa, ja he haikailivat siksi useimmiten takaisin orjuuteen. Kuten vapautettu orja Henri Necaise sanoi (kirjakielelle muutettuna), "Puhuakseni asioista niinkuin ne ovat, minun isäntäni piti minusta parempaa huolta kuin minä pystyn pitämään itsestäni. Kun me olimme orjia, isäntä sanoi meille mitä pitää tehdä. Isäntä sanoi, "tee tämä ja tee tuo". Ja me teimme sen. Silloin meidän ei tarvinnut miettiä mistä seuraava ateria tulee, tai mistä tulevat seuraavat kengät ja housut. Ne ruuat ja vaatteet, joita meille annettiin olivat parempia kuin mitä minä koskaan saan nykyisin." Toinen vapautettu orja Ezra Adams sanoi, "Meidän plantaasin orjat eivät lopettaneet työntekoa isännälle sen jälkeen kun heille sanottiin, että he ovat vapaita. Me emme halunneet yhtään enempää vapautta kuin meillä oli plantaasilla. Me tiesimme liian hyvin, että meistä pidettiin hyvää huolta, ja meille annettiin runsaasti muonaa ja tiiviit levyillä vuoratut hirsitalot asuttaviksi. Orjat, siellä missä minä asuin, tiesivät sodan jälkeen, että heillä oli runsaasti sitä jotakin, jota kutsutaan vapaudeksi, mutta he eivät pystyneet syömään vapautta, tai vaatettamaan sillä itsensä, tai asumaan siinä. Kyllä hyvä herra, he huomasivat pian, että se vapaus ei ole mitään, ellei ole paikkaa, jossa voi elää ja jota voi kutsua kodiksi. Tämä vapaudessa eläminen on kuin nuoripari, joka yrittää elää pelkän rakkauden varassa häiden jälkeen. Se ei vain toimi."

Orjuus ei ole hyvä valtasuhde, mutta on tärkeää ymmärtää huonon valtasuhteen luomat rajoitukset ja puutteet, ja niihin perustuvat insentiivit ja houkutukset. Huonoinkaan vallan muoto ei kestä pitkään, ellei siinä ole jossain määrin insentiivejä ja houkutuksia, ja erityisesti huonon vallan täytyy kasvattaa ja kouluttaa kansalaiset niin, että heistä tulee mahdollisimman riippuvaisia sen tarjoamista eduista, palveluista ja resursseista. Tällöin kynnys siirtyä toisenlaisiin järjestelyihin tai toiseen valtajärjestelmään on suuri, vaikka uusi järjestelmä olisi paljon parempi pitkän siirtymävaiheen jälkeen.

Jos suhteutamme tätä lisää nykyajan Demokraattipuolueeseen ja liberaaleihin, voimme pitää toiseutta suojaavia tabuja, puhekoodeja, ja heihin liittyvää pakollista 'juhlintaa' ja positiivista suhtautumista samanlaisina puhe- ja käyttäytymisvaatimuksina, joita vaadittiin orjilta suhteessa orjanomistajaan. Kun suojattuun toiseuteen liittyy normaalia suurempia yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ongelmia ja tällaista vaaditaan periaatteessa vapaassa ja sananvapautta noudattavassa yhteiskunnassa, se aiheuttaa automaattisesti enemmän tai vähemmän konflikteja eri ryhmien välille. Tästä syntyvä etnis-kulttuurinen konflikti on niin suuressa määrin energiaa kuluttava ja huomiota toisaalle sitova, että niitä riittää paljon vähemmän todellisten valtarakenteiden analysointiin ja vastustamiseen. Tähän konfliktiin osallistuvat todennäköisimmin muutosvoimaisimmat kansalaiset, jolloin osaltaan keinotekoisesti synnytetty etnis-kulttuurinen konflikti suurimmalta osin neutraloi vallanpitäjiä eniten uhkaavan poliittisen muutosvoiman. Maahanmuutosta ja maahanmuuttajista kiistellään koko ajan, mutta milloin viimeksi luitte kirjoituksia esim. kaupunkisuunnittelusta ja siihen liittyvistä organisaatioista, taloudesta ja valtarakenteista, jotka ovat nykyisen liberaalin vallan keskiössä, taustalla toimiva maahanmuuttoa tuottava ja vaativa melkein näkymätön suuri moottori. Liberaali huomion siirtäminen toisaalle siis toimii. Myös toiseus kärsii tästä järjestelystä. Kun toiseus kuulee jatkuvasti poliittista imartelua, se saa toiseuden ajattelemaan olevansa oikeutettu ilmaiseksi muiden antamaan jatkuvaan runsauteen. Toiseus ei pysty ottamaan vastaan asiallista kritiikkiä tai parannusehdotuksia, koska liberaali media on opettanut toiseuden suhtautumaan niihin luokkauksina. Jatkuva loukatuksi itsensä kokeminen ajaa toiseuden tukemaan imartelevia liberaaleja poliitikkoja, joiden politiikka pitää toiseuden autettavassa yhteiskunnallisessa tilassa. Autettava toiseus antaa töitä virkamiehille. Poliittinen noidankehä pyörii.

Liberaali media ja koulutus pitävät erityisesti niihin eksklusiivisesti turvautuvia liberaaleja korostetun tietämättöminä monista asioista, kuten orjiakin pidettiin. Ne kansalaiset, jotka alistuvat jatkuvasti liberaaleille vaatimuksille, saavat palkinnoksi oman pienen turvallisen yhteiskunnallisen tilansa (safe space), samalla tavalla kuin orja sai alistuessaan orjanomistajalta oman pienen turvallisen tilansa. Alistuva orja turvattiin tietysti osaltaan orjanomistajan rangaistuksilta, mutta vielä enemmän luonnon 'elementeiltä', kitsaudelta ja melkein kuin rangaistuksilta, jotka materialisoituivat helposti puutteeksi, näläksi ja kurjuudeksi. Liberaali turvataan yltäkylläisemmässä ja suojatummassa yhteiskunnassa enemmän keinotekoisesti järjestetyiltä yhteiskunnan 'elementeiltä', liberaalin median, koulutuksen, politiikan ja viihteen julkisilta ja sanallisilta nöyryytyksiltä, halveksunnalta, häpäisyiltä, ulossulkemisilta, jne. Samalla alistuvalle liberaalille avautuu pääsy liberaalin verkoston työpaikkoihin ja etuihin. Tämä käytäntö kiteytyy liberaaleissa yliopistoissa, jotka ovat liberaalin yhteiskunnan edelläkävijöitä. Niissä järjestetään oppilaille infantiileja (vrt. orjalta vaadittu lapsellinen käyttäytyminen) safe space -tiloja, joissa on rauhoittavaa musiikkia, pörröisiä silitettäviä lemmikkieläimiä, pehmoleluja, värityskirjoja, lempeitä piirroselokuvia, jne. Safe space on virallisesti tarkoitettu toipumiseen ja suojautumiseen konservatiivien puheelta, mutta todellisuudessa safe space on symboli sille turvalle, jonka liberaali valta tarjoaa alistuville liberaaleille, suojan omalta julkiselta häpäisemiseltään ja nöyryyttämiseltään, suojan ylläpitämiltään kurittavilta ja rankaisevilta 'elementeiltä'. Alistuvia opetetaan haluamaan safe space -tiloja tai niitä vastaavaa suojaa ja tulemaan niistä riippuvaisiksi, jotta liberaali valta olisi mahdollisimman tehokasta. Alistuvat liberaalit joukot osallistuvat yhdessä liberaalin vallan kanssa tottelemattomien konservatiivien häpäisemiseen ja rankaisemiseen. Kollektiivisten liberaalien "bottijoukkojen" kanssa kamppailu poliittisella areenalla on toinen konflikti, joka siirtää konservatiivien huomion pois vallan ytimistä. Koska elämme nimellisesti demokratiassa, ja demokratian sisältö on pitkälti poliittista kamppailua, liberaali valta katsoo tarvitsevansa turvakseen poliittisen kilpailun suurimmalta osin sivuraiteelle ohjaavia poliittisia konflikteja.

Näin liberaali valta haluaa jättää konservatiiveille kaksi vaihtoehtoa, suurimmalta osin harhaanjohdettujen ja siksi loppumattomien poliittisten kamppailujen käyminen, ja jatkuvan nöyryyttämisen, syyllistämisen, häpäisemisen, rankaisemisen ja ulossulkemisen kohtaamisen, tai sitten alistumisen liberaaleiksi "boteiksi", jolloin liberaali valta myöntää konservatiiveille safe space -turvan. Koko tämän peliasetelman, pelisääntöjen ja pelin rikkominen tulee olla konservatiivien tavoitteena.

Ehkäpä liberaali valta ei ole juurikaan muuttunut vanhoista orjuuden ajoista, se on vain aikojen ja tilanteiden muuttuessa järjestänyt vanhat keinot hiukan uudella tavalla, päivittänyt niitä nykyiseen yhteiskuntaan sopiviksi.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Ehdoton valta eri muodoissa vasemmistoliberaalien ja kommunistien yhteisenä tavoitteena


Historian ja politiikan kirjoissa kommunismi määritellään tilanteeksi, jossa valtio omistaa kaikki tuotantovälineet. Kaikkien tuotantovälineiden omistuksen sanotaan olevan kommunistien tärkein poliittinen tavoite. Mutta onko asia näin?

Jos henkilö X haluaa omistaa polkupyörän, staattinen pyörän omistamisen tila ei ole hänen tavoitteensa. Hän haluaa tehdä pyörällä jotakin, kuntopyöräillä, hyötypyöräillä kauppoihin, kuljettaa tavaroita pienellä takakärryllä, kuljettaa lasta lastentarhaan ja ajaa ystävien luokse; kilpapyöräillä; huviajella pitkin poikin kaupunkia ja maaseutua; tms. Ts. pyörällä tehtävät asiat ovat tärkeämpiä kuin pyörän staattinen omistaminen, ja pyörällä tehtävät asiat ovat se syy, jonka takia pyörän omistamista tavoitellaan.

Jos kommunistit omistavat kaikki tuotantovälineet, mitä he tekevät niillä, mikä heidän tavoitteensa on? Meille on väitetty, että kommunistit pyrkivät (ideologisella ja halujensa tasolla) mahdollisimman tehokkaaseen, laadukkaaseen, moderniin ja suureen tuotantoon. Me tiedämme lukuisista kommunismin yhteiskunnallisista kokeiluista ja parhaimmista talouteen liittyvistä tutkimuksista, että kommunistit epäonnistuvat aina massiivisella tavalla tuotantotavoitteissaan, koska koko valtion kattavan liian suuren monopolin muodostava kommunistinen järjestelmä ei sovellu tehokkaaseen ja järkevään  tuotantoon. Kommunistinen valtio on kuin järjettömän suureksi paisunut suuryritys, joka kattaa koko valtion ja kaikki sen toiminnot. Markkinatalous toimii paljon paremmin tuotantotehtävissä, koska se tuottaa parempaa informaatiota ja käsittelee sitä järkevämmin. Mutta jätetään tämä hetkeksi sivuun, ja verrataan kommunisteja itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa.

Jos kommunistit haluavat mahdollisimman tehokasta tuotantoa, voisimme odottaa yleisesti, että he maksimoivat omissa poliittisissa puitteissaan kykynsä mahdollisimman tehokkaaseen ja hyvään tuotantoon. Näin ei kuitenkaan ole.

Neuvostoliitossa massamurhattiin ihmisiä systemaattisesti keskitysleireillä ja teloituksilla. Nämä murhat kohdistettiin kyvykkäisiin ryhmiin ja ihmisiin, ja toisaalta myös kokonaisvaltaisesti tai sattumanvaraisesti erilaisiin ryhmiin. Neuvostoliitto menetti massamurhissa jo pelkästään tuotannolliselta kannalta laadullisesti ja määrällisesti paljon ihmisiä, jotka olisivat voineet parantaa ja laajentaa tuotantoa huomattavasti, ja siten samalla kommunistista järjestelmää. Kommunistinen järjestelmä olisi toki lopulta epäonnistunut heidänkin panoksistaan huolimatta, mutta myöhemmässä vaiheessa kuin toteutunut Neuvostoliitto. 

Suunnilleen sama tapahtui mm. Pol Potin johdolla Kamputseassa ja Maon johdolla Kiinassa. Pol Pot massamurhasi erityisesti kaikenlaisia koulutettuja ihmisiä, opettajia, insinöörejä, intellektuelleja, virkamiehiä, asiantuntevia rakennusmiehiä, taloustieteilijöitä, jne. Kun jäljelle jääneet sitten rakensivat kommunistista 'utopistista' yhteiskuntaa keskitysleirimäisissä oloissa, oppimattomien ihmisten rakentamissa kastelukanavissa vesi virtasi väärään suuntaan, yksikerroksiset talot romahtelivat typerän rakentamisen takia, talojen kattojen läpi valui paljon vettä, ruuantuotanto-, säilytys- ja jakelujärjestelmät romahtivat, jne. 

Kanadaan loikannut  KGBn agentti Juri Bezmenov kertoi, että jos KGB koulutti, organisoi, rahoitti ja aseisti vasemmistolaisen vallankumouksen jossain maassa, vallankumouksellisten ensimmäinen tehtävä vallankumouksen jälkeen oli teloittaa tai lähettää tappaville keskitysleireille vallankumoukselliset intellektuellit. Bezmenov selitti, että vallankumouksen lopputulos poikkeaa väistämättä paljon niistä utopistisista kuvitelmista, joita vallankumouksellisilla intellektueilla ideologiansa takia on. He ovat useimmiten 'rakastuneet' utopistisiin kuvitelmiin ja niiden motivoimina he työskentelevät vallankumouksen puolesta. Niinpä heistä tulee suurella todennäköisyydellä uuden kommunistisen tai sosialistisen yhteiskunnan pettyneitä kriitikkoja, toisinajattelijoita, vastustajia, toiminnan haitallisia passiivis-aggressiivisia jarruttajia, tms. Vallankumouksen johtajien täytyy eliminoida tämä vastustus ennaltaehkäisevästi.

Se on liioittelua. Jos esim. Neuvostoliitossa olisi käytetty kaikkia valtion käytettävissä olevia keinoja kyvykkäiden pienyrittäjien ja yrittäjien integroimiseksi, heidät olisi saatu mitä todennäköisimmin integroitua melkein kokonaan kommunistiseen yhteiskuntaan. Keinot olisivat olleet esim. uudelleenkoulutus, yksipuolinen propaganda ja kommunistinen tiedotus, yrittäjien sopiva uudelleensijoittelu yhteiskunnassa, kaikkialle tunkeutuva valvonta, haastavien keskitason tehtävien antaminen yrittäjille (heidän osaamisensa tulee hyödynnetyksi, mutta heillä ei ole kuitenkaan ratkaisevaa päätösvaltaa), voimakkaat insentiivit ja ankarat rangaistukset, jotka tukevat integrointia, jne. Tarkoitukseni ei ole sanoa, että tällaiset keinot olisivat yleisellä tasolla hyviä, mutta näin  yrittäjiä ei olisi "tarvinnut" tappaa kommunistisessa kontekstissa, ja he olisivat lisänneet Neuvostoliiton tuotantoa ja mahtavuutta. Samoilla keinoilla Neuvostoliitto olisi pystynyt integroimaan lähes kaikki murhaamansa ihmiset.

Jokin muu oli siten kommunistisissa yhteiskunnissa tärkeämpää kuin tuotanto ja tuotannon tulokset. Kommunistien toiminta tähtäsi ehdottomaan tai absoluuttiseen valtaan. Miksi valta on kommunisteille niin tärkeää ja houkuttelevaa, miksi se syrjäytti tuotannolliset tavoitteet ja johti massamurhaamiseen? Kommunistien tavoitteena oli virallisesti maanpäällinen kommunistinen utopia / paratiisi. Jokainen käytännöllinen johtavan tason ihminen näkee aiheeseen tutustuessaan kommunistisen utopian olevan naurettava ja mahdoton. Kommunistisella vallantavoittelijalla täytyy olla sille jokin melko realistinen korviketavoite. Ehdoton valta on sellainen. Ehdoton valta tekee vallanpitäjän kannalta epäonnistumisen lähes mahdottomaksi. Riippumatta siitä epäonnistuuko vai onnistuuko vallanpitäjä taloudessa, murhaako vai kohteleeko kansalaisia hyvin, luoko huonoa vai korkeaa kulttuuria, suosiiko hyvää hallintotapaa vai kaikkialle ulottuvaa korruptiota, tms., ehdoton valta takaa, että ehdoton valta säilyy (pitkään) samanlaisena. Kaikki vallan edut ja hyvät asiat virtaavat vallanpitäjälle riippumatta hänen luomastaan tilanteesta. Kukaan ei uskalla vastustaa tai kritisoida, kaikki tottelevat. Yhteiskunta toteuttaa intensiivisesti vallanpitäjän mielihaluja, tavoitteita ja tarpeita. Jne. Ehdoton valta on vallanpitäjälle maanpäällisen utopian lähin vastine, joka voidaan pitkälti toteuttaa käytännössä. Kun vallanpitäjä ei pysty luomaan maanpäällistä utopiaa kaikille, ainakin hän pystyy estämään itsensä epäonnistumisen omalta kannaltaan.

Kun on ihmetelty (vasemmisto)liberaalien ja kommunistien yhtäläisyyksiä ja sympatioita toisilleen, on etsitty väärästä paikasta ja keskitytty liikaa niiden talousjärjestelmien  ja poliittisten järjestelmien eroihin. 

Liberaalit ovat liian laiskoja ja nautinnonhaluisia halutakseen hallinnoida itse kaikkia tuotannollisia välineita. Parempi, että muut tekevät vaikean ja raskaan työn. Liberaalit ovat monikulttuurisia ja piiloimperialistisia sosiaalidemokraatteja. Liberaalit haluavat säädellä kaikkea tuotantoon liittyvää ja verottaa tuottajia ja työntekijöitä ankarasti. Näin he pystyvät hallitsemaan tuotantoa ja hyötymään siitä maksimaalisesti tarvitsematta itse osallistua tuotantoon. 

Tärkeimmät ja huomiotta jääneet yhtäläisyydet kommunistien ja liberaalien välillä? Molemmat tavoittelevat ehdotonta valtaa, mutta eri tavalla. Kommunistit pyrkivät ehdottomaan valtaan melko avoimesti, nopeasti ja laaja-alaisesti. Kommunistit ovat siksi valmiita käyttämään paljon väkivaltaa, pakottamista ja karkeaa propagandaa. Liberaalit pyrkivät ehdottomaan valtaan hitaasti ja melko huomaamattomasti. Liberaalit haluavat vähitellen kouluttaa, suostutella (pehmeä propaganda), rangaista lukuisilla pikku rangaistuksilla, houkutella insentiiveillä, velvoittaa laeilla, velvoittaa organisaatioiden säännöillä ja kulttuurilla, jne. ihmisiä haluamaansa suuntaan. Liberaalit haluavat, että heidän edellisistä askelistaan kohti ehdotonta valtaa on tullut mahdollisimman suurilta osin itsestäänselvä ja kyseenalaistamaton uusi normaali ennenkuin he siirtyvät seuraaviin. 

Ajatteleva ihminen näkee ja ymmärtää suhteellisen nopeasti kommunistien valtatavoitteet. Liberaalien toimintaa täytyy tarkkailla pidemmän aikaa ja laajempina kokonaisuuksina ennenkuin ajatteleva ihminen ymmärtää heidän kuvionsa. Liberaalit pyrkivät eliminoimaan vähitellen kaikki kilpailevat valtakeskukset, pienimmät valtakeskukset mukaanlukien. Liberaalit paljastavat itsensä olemalla liian 'mustasukkaisia' muiden vallasta ja mikrovallasta, ja kolonisoimalla vallallaan yhteiskunnan pienimpiäkin sopukoita. Liberaalit kannattavat liberaalia versiota demokratiasta, mutta pyrkivät samalla eliminoimaan sen vaikutuksen liberaalin median, poliitikkojen ja intellektuellien pitkälle viedyllä konsensuksella. Liberaalit projisoivat omaa vallantavoitteluaan muihin tulkitsemalla aviomiehen ja aviovaimon; etnisten ryhmien ja rotujen; miesten, naisten ja imaginaaristen sukupuolten; uskonnollisten ryhmien ja ateistien; länsimaisen kulttuurin ja muiden kulttuurien; vanhempien ja lasten / nuorten; rikkaiden ja köyhien; heterojen ja homojen; jne. väliset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset suhteet haitallisiksi tai patologisiksi dominointisuhteiksi (valta-alistussuhteiksi), joita täytyy koko ajan eliminoida koulutuksella, laeilla, velvoitteilla, poliittisella viihteellä, mediapropagandalla, lain ulkopuolisilla kollektiivisilla rangaistuksilla, jne., kunnes jonain päivänä saavutetaan näiden henkilöiden ja ryhmien välille maksimaalinen tasa-arvo. Kun kaikki kansalaiset ovat lähes tasa-arvoisia ja kutakuinkin kaikki heidän valtansa tai "valtansa" on eliminoitu, jäljellä on vain liberaalien byrokratioiden ja organisaatioiden valta, joka nousee kauas kansalaisten yläpuolelle ja hallitsee heitä ehdottomana. Samaan pyrkivät myös kommunistit. Kun kaikki olivat tasa-arvoisia ja siten kutakuinkin ilman valtaa, Stalinin valta nousi absoluuttisiin korkeuksiin heidän yläpuolelleen. 

Erona järjestelmien välillä on seuraava: 

Stalinin valtajärjestelmässä ihmiset olivat tietoisia Stalinin vallasta, ymmärsivät järjestelmän progandistisen luonteen, tiesivät itsensä pakotetuiksi, odottivat salaisen poliisin saapumista kotiovelleen minä hetkenä hyvänsä ja pyrkivät karkaamaan Neuvostoliitosta, jos siihen avautui mahdollisuus, eikä heillä ollut sukulaisia Neuvostoliitossa, joihin olisi voitu kohdistaa kostotoimia. 

Liberaalit tavoittelevat sellaista ehdotonta valtaa, jossa ihmiset on vähitellen aikojen kuluessa kasvatettu, opetettu, pakotettu, houkuteltu ja propagoitu siihen. Ihmiset pitävät laajasti järjestelmää normaalina ja luonnollisena, ja ainoana hyvänä järjestelmänä. Ihmiset ovat epäitsenäisiä ja täysin riippuvaisia järjestelmästä. Ihmiset haluavat järjestelmän pitävän heistä kaikin tavoin huolta, antavat kaikki ongelmansa järjestelmän ratkaistaviksi ja kaikki tietonsa järjestelmän huomaan.  Pehmeä propaganda täyttää ihmisten ajatukset suloisilla ihmiskunnan ja liberaalien yhtenäisyyttä, yhteistyötä ja hyvyyttä korostavilla mielikuvilla. Kaikki miehet, naiset ja muunsukupuoliset on kasvatettu ja koulutettu luonteeltaan feminiinisen pehmeiksi. Ihmiset koulitaan vauvasta saakka sokeutumaan kaikille etnisille ja kulttuurisille eroille, niiltä osin kuin niitä on jäljellä universaalisti (lähes) velvoitettujen seka-avioliittojen jäljiltä. Eliitillä on erityisoikeus solmia haluamiaan avioliittoja, mutta siitä ei saa puhua julkisesti. Maskuliinisuudelle ja siihen liittyvälle kilpailuhenkisyydelle, dominoivuudelle ja aggressiivisuudelle ei ole sijaa liberaalissa yhteiskunnassa. Toimittajat, asiantuntijat, poliitikot ja virkamiehet kertovat miten tulee ajatella ja toimia, ja ihmiset kuuntelevat ja noudattavat. Konformismi ja "vapaa-ehtoinen" tottelevaisuus ovat liberaalin yhteiskunnan ylimpiä hyveitä.

Liberaalin demokratian vaaleissa on monia erilaisia puolueita, joilla kaikilla on sama kattoideologia. Äänestivätpä ihmiset mitä tahansa puolueita, järjestelmä pysyy samanlaisena pieniä kosmeettisia muutoksia lukuunottamatta. Kosmeettisista muutoksista tehdään iso numero mediassa, jotta ne näyttäisivät ihmisistä merkittäviltä muutoksilta, ja heistä tuntuisi siltä, että heillä on aidosti vaikutusvaltaa yhteiskunnan asioihin. Ihmisten kaikkea liikkumista ja puhetta valvotaan joka paikassa olevilla äänittävillä mikrokameroilla, joiden välittämä massainformaatio menee ensin tietokoneiden analysoitavaksi ja seulottavaksi. Jos jossain ilmenee aitoa toisinajattelua tai vastustusta, toisinajattelija poistetaan pehmeästi työstään, ja hänestä tehdään pysyvä sosiaaliturva-asiakas ja psykiatrinen potilas, tai vakavammissa tapauksissa psykiatrisen vankimielisairaalan asukas. Kaikki aito toisinajattelu on merkki vakavista psyykkisistä ongelmista, ja terapian, pakkokeinojen ja pakkolääkityksen tarpeesta. Ihmiset eivät useimmiten joko ymmärrä huolestua kunnolla järjestelmän piirteistä tai jos ymmärtävät syyttävät niistä virallisten tahojen osoittamia syntipukkeja. Ihmiset yrittävät vain harvoin poistua järjestelmästä. Ihmiset pitävät useimmiten järjestelmää aidosti, mutta implisiittisesti 'isä aurinkoisena'. Sitä ei koskaan lausuta mediassa ääneen, koska vallan täytyy olla näiltäkin osin lähes huomaamatonta ja sulautua jouhevasti ihmisten päivittäiseen työhön ja elämään.

Liberaalit eivät itsekään tiedä tarkalleen millainen heidän utopiayhteiskuntansa on, koska he luovivat sinne kokeillen ja erilaisia yrityksiä tehden. Voimme kuitenkin hahmotella yleisellä tasolla niitä lopputuloksia, joita liberaalien pysyvistä ja pitkäaikaisista pyrkimyksistä, ja ideologis-poliittisesta ajattelusta ja toiminnasta seuraa, jos ne viedään loogisiin lopputuloksiinsa. Lopputulos on pehmeän feminiininen, terapeuttinen ja pakkohoivaava sosiaalidemokraattinen versio Stalinin Neuvostoliitosta. Melkein kaikkien vasemmistolaisten tavoittelemat ihanneyhteiskunnat ovat vallan perusperiaatteiltaan puuduttavan samanlaisia, kyse on vain siitä miten ja millä keinoilla sinne päästään.    

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Seksuaalisuuden hierarkiat

Kun liberaalissa yhteiskunnassa homoseksuaalit ovat yksi erityiskohdelluista ja suosituista ryhmistä, liberaalit osoittavat usein "hyveellisyyttään" liberaalissa kontekstissa sanomalla, "Minulla on ystävä, joka on homo" tai "Minulla on kavereita, jotka ovat homoja". Tämä sama käytäntö on pikku hiljaa levinnyt sellaisten konservatiivien keskuuteen, jotka eivät oikein ymmärrä mitä konservatiivisuus tarkoittaa, tai jotka luulevat, että jokin käytännöllinen tarve pakottaa sellaiseen. Esim. kun Perussuomalaisiin kuuluu homoja, homot täytyy integroida olemalla hiljaa homoista ja homoudesta, ja näkemättä ja kuulematta mitään heihin liittyvää, tai sitten sanomalla erilaisissa yhteyksissä, "meidänkin puolueessa on homoja", "minulla on kavereita, jotka ovat perussuomalaisia homoja", minä työskentelen säännöllisesti puolueessamme olevien homojen kanssa", tms. (Tämä ottaen huomioon, että Perussuomalaisiin kuuluu myös melko arvoliberaaleja henkilöitä).

Kuitenkin konservatiiviselta kannalta homoseksuaalisuudessa tai tarkemmin sanottuna homojen seksuaalisuudessa ei ole sellaisenaan juurikaan hyvää, ja itsessään homoseksuaalisuudesta on todennäköisemmin haittaa kuin hyötyä. Sama pätee pelkkään heteroseksuaalisuuteen. Siten jos joku sanoo, "Minulla on kaveri, joka on homo" ja mitään muuta informaatiota puhuja ei kysyttäessäkään anna, se on todennäköisesti huono asia, koska se on korostuneen tai jalostumattoman seksuaalisuuden taipumus. Tämä ei tarkoita sitä, että konservatiivin mielestä seksuaalisuus ja siihen liittyvä nautinto on pahaa, hävettävää, sellaista, josta ei voi puhua, tms., vaan sitä, että se on "tienviitta", joka helposti osoittaa kulkijan huonoon suuntaan, jos ei anna viisauden, hyveiden, ja tasapainottavien ja tärkeämpien tekijöiden ohjata itseään parempaan suuntaan.

Mitä konservatiivi sitten tekee puhuessaan homoista ja heteroista? Vähimmillään hän voi sanoa jossain muodossa, "Me olemme integroineet nämä ja nämä ihmiset ryhmäämme siitä huolimatta, että he ovat heteroseksuaaleja ja homoseksuaaleja", tms. mutta tämä on hiukan epätyydyttävää ja kömpelöäkin.

Konservatiivi voisi kehua homoseksuaalista ystäväänsä seuraavasti, "Olen ohjannut homoseksuaalista ystävääni luopumaan huonoista asioista ja kannustanut häntä hyveisiin, ja hän toimii nykyään viisaasti ja hyveellisesti. Hän on meidän yhteisömme hyvä ja tärkeä jäsen. Hän on vastavuoroisesti ohjannut yhteisömme jäseniä, mukaanlukien minua, luopumaan huonoista asioista ja kannustanut meitä hyvään, sekä puheillaan että esimerkillään. ... Homoseksuaalit muodostavat suhteensa usein seksin ja nautintojen ympärille, koska heidän suhteensa ovat useimmiten luonnostaan lapsettomia, joten heillä on heteroseksuaaliseja suurempi taipumus ajautua huonoon suuntaan. Heteroseksuaalinen hurvittelijakin voi ajautua vahingossa isäksi tulon myötä luonnostaan parempaan suuntaan. Siinä mielessä homoseksuaalisen ystäväni saavutus on suurempi kuin vastaavan heteroseksuaalin ... Hän oli muuten aiemmin katkeroitunut homoaktivisti, joka pyrki luomaan tyhjästä hajottavia ristiriitoja ja konflikteja sukupuolten, ja heterojen ja muiden seksuaalisten suuntautumisten välille. Siitä ei ole enää jäljellä rahtuakaan.". Todellisuudessa konservatiivi ei puhu aivan tällä tavalla homoystävästään, mutta asiasisällöiltään ja teemoiltaan se on vastaavaa.

Konservatiivi voisi kehua heteroseksuaalista ystäväänsä seuraavasti, "Hän on hyvä ja hyveellinen isä, aviomies ja yhteisömme jäsen. Hän on ahkera, tarkka ja osaava työssään, mutta samalla kekseliäs, improvisoiva ja taiteellinen. Hän harrastaa Ju-jutsua, kuvanveistoa ja piirtämistä. Ahkeruus ja huolellisuus, ja toisaalta taiteellisuus ilmenevät harvemmin samassa henkilössä. Hän on ohjaa muita hyveellisyyteen sekä puheillaan että esimerkillään. ... Hän vietti nuorempana hurjaa uhkapelurin elämää, mutta nykyisin hän on jalostanut itsensä korkeammalle tasolle. Jne."

Seksuaalisuudessa on erilaisia hierarkisia tasoja. Sublimoitu, jalo, ja hyveelliseen elämään, perheeseen ja yhteisöön integroitu seksuaalisuus on parempaa kuin irrallinen, rehottava, itsekeskeinen, ja tarkoitukseton ja merkityksetön seksuaalisuus.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Vasemmistolaisen aktivismin ja konservatismin hybridi (edit)

Esipuhe alla linkitettyyn artikkeliin.

Miksi vasemmistolaiset ja erityisesti vasemmistolaiset aktivistit ovat riippuvaisia valheista?

Vasemmistolaisten aktivistien toiminta on sekoitus psykologista ja fyysistä kiristystä ja suostuttelua. Kiristys voidaan toteuttaa esimerkiksi estämällä kohteena olevien liikkumista, tai heidän pääsynsä työpaikalle tai konferenssiin; häpäisemällä ja nolaamalla levittämällä kiusallisia väitteitä ja järjestämällä häpäisevän teatteriesityksen kohteen toimitiloissa; valtaamalla vuokraamista, kunnostamista tai ostamista odottavan tyhjän talon omaan käyttöön; kieltäytymällä kollektiivisesti velvoitteista, maksuista, velan lyhennyksistä, armeijapalveluksesta, tms.; häiritsemällä ei-vasemmistolaisten esiintyjien puhetilaisuutta niin paljon, että se joudutaan keskeyttämään; ja kohdistamalla joukkoväkivaltaa ei-vasemmistolaiseen henkilöön. Kiristämällä kohteilta saadaan rahaa, etuja, tukea, myönnytyksiä, ilmaisia käyttöoikeuksia, huojennuksia velvoitteisiin, työpaikkoja, vasemmistolaisten vastustuksen heikkenemistä; tms. Hyöty voi olla myös epäsuoraa. Monet militantitkin vasemmistolaiset ovat pasifisteja sen takia, että armeijaan käytettävät rahat menevät vasemmistolaisten kannalta hukkaan, mutta jos ne käytetään sosiaalivaltion kasvattamiseen, vasemmistolaisille riittää enemmän valtion tukia ja etuja. Hyvin harvoin vasemmistolaiset aktivistit rikastuvat aktivismilla, mutta melkein kaikki heistä saavat pieniä ja joskus vähän suurempiakin hyötyjä aktivismista. Jotkut heistä saavat koko toimeentulonsa aktivismista.

Vasemmistolaiset aktivistit eivät voi sanoa harjoittavansa kiristystä, eivät omalle  ryhmälleen, kiristyksen kohteille tai laajemmalle yleisölle, jonka nähtäväksi, kuultavaksi ja arvioitavaksi toiminta on useimmiten suunnattu. Jos he myöntäisivät sen, he olisivat vain kollektiivisesti toimivia pikkurikollisia ja joskus suurempiakin rikollisia. Myöntämällä toimintansa todellisen luonteen he saisivat vähemmän toimintaan osallistuvia jäseniä, laajan yleisön tukea, viranomaisten lempeää kohtelua, liberaalin median tukea, tavoitteiden saavuttamisia, jne. Kiristyksen kohteilla on jo valmiina tosiasioihin perustuvat ja lailliset perustelut sille, miksi he ovat oikeutettuja esim. omalla työllään, kekseliäisyydellään ja ahkeruudellaan ansaitsemaansa omaisuuteen. Jos vasemmistolaisiin aktivisteihin ja kirityksen kohteisiin liittyvät tosiasiat laitettaisiin sellaisenaan suuren yleisön verrattaviksi, kiristyksen kohteet voittaisivat useimmiten ihmisten mielissä. Jotta aktivistit voisivat onnistua kiristämisessä, heidän täytyy kumota kiristyksen kohteiden laillisesti pätevät, perustellut ja yleisesti hyväksytyt narratiivit.

Aktivistit joutuvat siksi melkein aina valehtelemaan, vääristelemään tai kertomaan sopivasti valittuja osatotuuksia. Aktivistien narratiiveissa kiristyksen kohde on tehnyt jonkin kauhean vääryyden tai rikoksen, tai vähintäänkin hän on ollut kylmän välinpitämätön ja huolimaton, ja siksi aktivistit vaativat oikeutta tai sosiaalista oikeutta. Narratiivien mukaan aktivistit ovat ihmisten pelastajia, pyyteettömiä auttajia, hyväntekijöitä ja eräänlaisia epävirallisia kansantuomareita. Aktivistit eivät voi käyttää asioiden kaikki puolet huomioonottavia narratiiveja myös sen takia, että suuri yleisö ei useimmiten jaksa perehtyä tapaukseen yksityiskohtaisesti. Yleisölle ja aktivisteille itselleenkin täytyy tehdä yksinkertainen, iskevä ja tunteisiin vetoava narratiivi, joka voittaa ihmisten mielissä pitkälliset ja monimutkaiset tosiasiat. Yksinkertainen ja emotionaalinen narratiivi motivoi ottamaan kantaa, valitsemaan puolen ja toimimaan. Lisäksi aktivistit ja yleisö tarvitsevat tavoitteen, vision aktivistien ja heidän tukijoidensa aikaansaamasta loistavasta ja utooppisesta tulevaisuudesta. Se on yhtä valheellinen kuin sosiaalisen oikeuden narratiivi, mutta samalla typerämpi ja lapsellisempi. Ulkopuolinen ajattelija saattaa ihmetellä miten ihmiset voivat uskoa sellaisiin epärealistiin visioihin, mutta jälleen kerran tärkeintä on vedota osallistujien ja yleisön tunteisiin, ei järkeen.

Jos aktivistit pyrkivät esimerkiksi saamaan itselleen ja heitä lähellä oleville tahoille huojennuksia lainoihin, he pyrkivät löytämään alueeltaan sopivan henkilön edustamaan paikallisen pankin "riiston" seurauksia. Pankki noudattaa lainauksessaan melko kaavamaisia periaatteita. Ne toimivat hyvin melkein kaikkien kohdalla, mutta aina on jonkin verran ihmisiä, jotka joutuvat vaikeuksiin lainojen lyhentämisen ja korkojen maksun kanssa. Aktivistit valitsevat miehen, joka on tuhlaillut rahojaan holtittomasti ja jolle on sattunut muutama onneton tapahtuma, joka on pahentanut hänen rahatilannettaan. Näiden seurauksena hän on ollut kyvytön suoriutumaan lainavelvoitteista, jolloin pankki on laittanut aikanaan velat perintään. Lisäksi valittu mies on rampa, joka herättää suuressa yleisössä myötätuntoa. Aktivistit muotoilevat narratiivin siten, että ahne ja kylmä nimeltä mainittu pankkiiri vainoaa ja ryöstää melkein liikuntakyvytöntä miestä, joka on onnettomien tapahtumien seurauksena joutunut maksukyvyttömäksi. Laajaan levitykseen laitetulla videolla rampa mies itkee tilannettaan, ja siitä leikataan nopeasti kuviin ja kerrontaan, joka saa pankkiirin näyttämään siltä kuin hän hymyilisi vahingoniloisesti ramman miehen ahdingolle. Riistokäytäntöjen kerrotaan olevan pankin normaali toimintatapa. Aktivistit vetoavat verkostojensa kautta ympäröivän alueen ihmisiin, erityisesti niihin, joilla on asiakasuhde samaan pankkiin, osallistumaan pankin vastaiseen boikottiin ja mielenosoituksiin. Aktivistit järjestävät pankinjohtajaa ja pankkia häpäiseviä mielenosoituksia, kollektiivisia uhkauksia pankin vaihtamisesta, jos lainaajien kohtelu ei muutu, lainojen takaisinmaksun kollektiivisen keskeyttämisen, pankin tilojen töhrimistä ja ikkunoiden rikkomista, jne.

Aktivistien propaganda muotoillaan niin, ettei siinä käytetä äärivasemmistolaista retoriikkaa, jotta ei karkoiteta tavallisia ihmisiä. Tavallisia ihmisiä houkutellaan tavallisille ihmisille tyypillisellä kielenkäytöllä. Tavallisia ihmisiä motivoi osallistumaan boikottiin samastuva myötätunto "väärin" kohdeltuja kohtaan, toive saada "sosiaalista oikeutta" itselleen ja muille, halu saada huojennuksia omiin pankkilainoihin ja -maksuihin, ja kauniilta kuulostavat visiot siitä miten "oikeudenmukainen, tasa-arvoa edistävä ja myötätuntoinen" pankki voisi toimia. Tavalliset ihmiset osoittavat rauhallisesti mieltä, uhkaavat vaihtaa pankkia ja jättää kollektiivisesti maksuja maksamatta pankille. Aktivistit tekevät rikollisempaa pankkiin kohdistuvaa ilkivaltaa ja uhkailevat nimettömästi pankin johtajaa ja työntekijöitä väkivallalla. Negatiivisen julkisuuden, ilkivallan, väkivallan uhan ja kollektiivisten boikottiuhkausten takia pankki lopulta taipuu ja myöntää huojennuksia monille asiakkailleen. Pankin kannattavuus heikkenee, ja se joutuu nostamaan muille asiakkaille kohdistettuja maksuja ja korkoja.

Vasemmistoaktivistit eivät missään vaiheessa kerro pankista ja sen asiakkaista seuraavaa: Ylivoimaisesti suurin osa pankin asiakkaista on tyytyväisiä pankin palveluihin ja lainaehtoihin, ja juuri siksi he ovat pysyneet pankin asiakkaina. Lukematon määrä lapsiperheitä on päässyt pankin lainojen avulla asumaan hyvään omistusasuntoon 10-30 vuotta ennemmin verrattuna siihen, että he olisivat joutuneet säästämään tarvittavat rahat itse. Monet yrittäjät ovat saaneet lainaa yrityksen alkutaipaleella, tai yrityksen tärkeisiin laajennuksiin ja suuriin hankintoihin. Niiden avulla yrityksistä on tullut sellaisia, että ne pystyvät tarjoamaan laajoille asiakaskunnille palveluja ja tuotteita, joita he haluavat ja tarvitsevat. Yrittäjistä itsestään on tullut menestyviä ja hyvin toimeentulevia, ovatpa monet rikastuneetkin. Lukuisat kuluttajat ovat saaneet kulutuslainaa tarvitsemiinsa tai haluamiinsa tuotteisiin, jolloin he ovat pystyneet hankkimaan tuotteita usein vuosia etuajassa. Julkisen puolen toimijat ovat saaneet pankilta lainaa suuriin projekteihin, joista on ollut hyötyä kaikille seudun asukkaille. Pankki on suurelta osin ollut luomassa sitä vaurautta, josta pystytään kustantamaan myös  julkisten palvelujen toiminta. Jne.

Silloin harvoin kun asiakkaat ovat joutuneet maksuvaikeuksiin, pankki on aina ollut valmis neuvottelemaan asiakkaiden kanssa maksusuunnitelmista, jotka helpottavat lainanmaksuista selviytymistä. Mutta mitään yritystoimintaa ei voi harjoittaa siten, että kukaan asiakas ei joutuisi kohtaamaan ongelmia yrityksen tuotteita tai palveluita käyttäessään, tai kokisi tilanteen niin, että ongelmat johtuvat yrityksestä. Näitä on kuitenkin pieni vähemmistö yrityksen asiakkaista, muuten yritys menee konkurssiin ja poistuu markkinoilta, tai kuihtuu pieneksi ja mitättömäksi, jolloin liikaa ongelmia tuottava yritys on käytännössä lähes kokonaan lakannut tuottamasta ongelmia asiakkaille. Monesti asiakkaiden kohtaamat ongelmat johtuvat osittain tai kokonaan asiakkaiden omasta virheellisestä tai leväperäisestä toiminnasta. Näitä ongelmia kohdanneita asiakkaita vasemmistoaktivistit käyttävät hyväkseen ja esittävät propagandassaan asian niin, että vaikeuksien tuottaminen asiakkaille on yrityksen normaali ja yleinen käytäntö, tai jopa niin, että yritys ei tuota mitään muuta kuin vaikeuksia ihmisille. Useimmiten ne tavalliset ihmiset, jotka osallistuvat vasemmistoaktivistien järjestämään toimintaan, toivovat itselleen opportunistisesti jotain henkilökohtaista hyötyä aktivismista, joko suoraan heille itselleen tai yleisellä tasolla sellaiselle viiteryhmälle, johon he kuuluvat. Heidänkään kohdalla kyse ei ole altruismista, kuten vasemmistoaktivistien propaganda usein väittää.

Vasemmisto käyttää samanlaista tosiasioiden kumoamista valhenarratiiveilla monissa tilanteissa, esim. suurelta osin rikolliset, vapaamatkustavat, uskonnollisesti radikaalit, kouluttamattomat ja/tai työtä vieroksuvat miespuoliset elintasomaahanmuuttajat muuttuvat sotaa pakeneviksi, integraatiota haluaviksi ja hyvin koulutetuiksi naisiksi, lapsiksi ja nuoriksi, joilla on koskettavia kertomuksia, ja jotka hukkuvat mereen tai pysähtyvät rajoille kylmäsydämisten ihmisten takia. Maahanmuuttoa vastustavat tavalliset ihmiset leimataan natseiksi ja fasisteiksi. Maahanmuuttoteollisuudesta hyötyvät vasemmistolaiset kuvataan kirkasotsaisina ja epäitsekkäinä ihmisyyden, oikeudenmukaisuuden ja hyvän puolustajina. Maahanmuuttoa puolustetaan utopistisilla visioilla tulevaisuudesta, jossa "kaikki kansat ovat veljiä keskenään", maiden rajoja ei enää ole, ja maahanmuuttajat pelastavat Suomen ja parantavat suomalaisuutta/suomalaisia monin tavoin. Jne.

Voidaan sanoa, että tosiasioiden kumoaminen ja valhenarratiivit ovat kaiken vasemmiston toiminnan perusta. Vasemmiston aktivismi ja toiminta on optimoitu kollektiivisten ryhmien luomiseen, motivoimiseen ja aktivoimiseen. Tältä kannalta vasemmiston tosiasioiden välttely, emotionaalisuus, valheet ja utopistiset visiot ovat tarpeellisia, tehokkaita ja hyödyllisiä. Jos vasemmisto toimisi rationaalisin periaattein ja rehellisesti, se ei pystyisi luomaan, pitämään yllä ja aktivoimaan läheskään yhtä suuria ja tehokkaita löyhiä kollektiivisia ryhmiä, jotka saavat merkittäviä vasemmistolaisia tuloksia aikaan politiikassa ja taloudessa.

Näistä tekijöistä kumpuavat myös vasemmiston heikkoudet ja totalitaarisuus. Koska vasemmistolaisille on syötetty yksinkertaistettuja, valikoituja, vääristeltyjä ja valheellisia narratiiveja, he eivät kestä rationaalista ja loogista keskustelua. Vasemmistolaisten täytyy eristäytyä sosiaalis-poliittisiin kupliin; heidän täytyy tukahduttaa ei-vasemmistolaisten sananvapautta; heidän täytyy pakottaa ja tuputtaa omaa kieltään muiden sanavarastoihin ja puheeseen; heidän täytyy mustamaalata vastapuolen ihmisiä äärimmäisillä tavoilla, jotta kukaan ei kuuntelisi mitä heillä on sanottavana; he joutuvat luomaan ajatuksellisia turva-alueita, joissa kuullaan vain vasemmistolaisia tai hempeitä ei-poliittisia ajatuksia; he joutuvat kieltämään tietokirjoja ja informaatiota; he joutuvat käyttämään laitonta pakottamista ja väkivaltaa, jne. Jotta vasemmiston "liiketoiminta" voi toimia, sillä täytyy olla narratiivien hegemonia yhteiskunnassa, ja kyky tukahduttaa ja estää muita narratiiveja. Jos vasemmistolaiset antautuisivat konservatiivien kanssa laajaan, avoimeen ja rehelliseen keskusteluun, vasemmistolaisten käytännön elämässä huonosti ja vahingollisesti toimivat ajatukset häviäisivät kilpailun. Tällä ei kuitenkaan ole vasemmistolaisten kannalta juuri mitään väliä, heille lähinnä vain poliittisella hegemonialla on merkitystä. Konservatiivien narratiivit on optimoitu rationaalisuuteen, rehellisyyteen ja yhteiskunnan käytännön toimivuuteen, mutta valitettavasti se tarkoittaa sitä, että ne toimivat vasemmiston narratiiveja heikommin poliittisten kollektiivien mobilisoinnissa ja yleisessä poliittisessa vaikuttamisessa.

Jotta konservatiivit voisivat kilpailla vasemmistolaisten kanssa tehokkaammin politiikassa, heidän on suotavaa muodostaa konservatiivien ja vasemmiston tavoista tehdä politiikkaa hybridi, jossa yhdistetään konservatiivien ja vasemmistolaisten vahvoja puolia, uhraamatta konservatiiveille tärkeitä arvoja. Tämän tien kulkemisen voi aloittaa lukemalla seuraavan artikkelin, ottamalla siitä opikseen, lukemalla artikkelissa mainitut kirjat, ja soveltamalla niitä konservatiivisella tavalla käytäntöön.

https://status451.com/2017/07/11/radical-book-club-the-decentralized-left/

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto