Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

torstai 1. marraskuuta 2018

Tie Orjayhteiskunnasta Kommunismiin ja Kansallissosialismiin

Vasemmistoliberaaleilla on suurimmalta osin hallussaan länsimaisten yhteiskuntien "megafonit", media, oppilaitokset ja viihdeteollisuus. Vaikka viimeisen parinkymmenen vuoden aikana heidän yliedustuksensa niissä on kasvanut, heillä on ollut yliedustus niissä jo paljon pidempään. Lisäksi heillä on aina ollut muita voimakkaampi tarve ja taipumus vääristelyyn, valehteluun ja kertomatta jättämisiin. Keskimäärin mitä enemmän politiikka vahingoittaa ja rajoittaa ihmisiä, sitä enemmän tarvitaan valehtelua sen vastapainoksi. Koska mekin joudumme käyttämään suurelta osin liberaaleja tiedonlähteitä, myös meidän, vaikka emme ole vasemmistolaisia, käsityksemme historiasta, taloudesta ja politiikasta ovat monilta osin vääristyneitä.

Monien ihmisten mielikuva ajan etelä-valtioiden vanhoista yhteiskunnista ja politiikasta on melko karikatyyrimainen, suurelta osin viihdeteollisuuden synnyttämä. Tämän voisi kiteyttää kuvitteelliseen parivaljakkoon Billy Bob ja Bubba. Billy Bob on näistä kahdesta älykkäämpi ja johtaa kuuliaista Bubbaa. Parivaljakko toimii melkein aina tiiminä. Billy Bob on hivenen tyhmä, tietämätön ja ilkeä, tai jos hän on harvemmin älykäs, hän on paha. Hänen älykkyytensä kohdistuu tällöin sellaiseen tietotaitoon, jolla hän saa tahtonsa läpi tai pääsee tavoitteisiinsa. Se ei ole laajempaa sivistystä tai ymmärrystä. Billy Bob saattaa pintapuolisesti käyttäytyä kuin etelän herrasmies, mutta se on vain esiliina, joka peittää huonosti Billy Bobin todellista ja melko alkukantaista persoonaa, joka muistuttaa Syvä Joki -elokuvan metsäläisten persoonia. Billy Bobin todellinen luonne purkautuu ajoittain tai säännöllisesti sikailuna ja irstailuna, ja kaltoin kohteluina ja pahoinpitelyinä. Bubba on jonkin verran kehitysvammainen, yksinkertainen ja suurikokoinen ihminen. Hän on normaalisti hyväntahtoinen, mutta helposti harhaanjohdettavissa. Billy Bob höynäyttää ovelilla selityksillä tai pikkunokkelilla rationalisoinneilla Bubban tekemään kerta toisensa jälkeen jotain pahaa, sellaista jota hän ei tekisi, jos ymmärtäisi mistä tilanteissa on todellisuudessa kyse. Geneerinen elokuva huipentuu siihen, että kriittisellä hetkellä Bubba on viimein saanut jostain ymmärryksen siitä miten asiat todellisuudessa ovat. Joko joku on kertonut ja todistanut hänelle vastaansanomattomasti Billy Bobin kierouden ja pahuuden, tai Bubba on vihdoin huomannut ja ymmärtänyt lukuisten huijausten jälkeen asioiden todellisen laidan. Billy Bob yrittää vielä kiristää ja houkutella Bubbaa, ja Bubba on lähellä antaa periksi, mutta pitää päänsä, jolloin hyvyys voittaa ja elokuvan sankari kiikuttaa Billy Bobin vankilaan, tai hänet karkotetaan pysyvästi kaupungista tai alueelta. Riippumatta siitä millaiseksi Billy Bob kuvataan, hän on aina huonompi kuin elokuvan sankari, joka on tavalla tai toisella sivistynyt, osaava, moraalinen, rohkea ja nopealiikkeinen mies. Sankari tulee jostain Yhdysvaltojen itärannikon tai länsirannikon suuresta kaupungista. Tällaisista syntyvä mielikuva Yhdysvaltojen etelä-valtioiden demokraateista on kuitenkin väärä.

Vaikka Yhdysvaltojen pohjoiset osavaltiot ovat historiallisesti olleet teollisesti ja teknologisesti kehittyneempiä kuin eteläiset (demokraatteja oli sekä etelässä, että pohjoisessa, samoin kuin republikaanejakin, vaikka demokraatit painottuivat selvästi etelään ja republikaanit pohjoiseen), demokraattien politiikka on useimmiten ollut taitavampaa, ovelampaa ja vallan hankkimisen ja ylläpitämisen kannalta kehittyneempää kuin pohjoisen republikaanien. Etelä-valtioiden demokraattipoliitikot ovat historiallisesti olleet sivistyneitä, taitavia ja osaavia. Sen minkä etelän demokraatit hävisivät taloudessa ja teknologisessa osaamisessa, he pitkälti kompensoivat pohjoisen republikaaneja tehokkaammalla, manipuloivammalla ja häikäilemättömämmällä politiikalla. Segregaatiota ja/tai orjayhteiskuntaa kannattaneet  demokraatit osasivat vertauskuvallisesti selittää uskottavasti ihmisille mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. He käyttivät vallan saamiseksi ja ylläpitämiseksi mm. laajaa korruptiota; äänestäjien ja muiden tukijoiden lahjomista, harhauttamista ja kiristämistä; salaisia poliittisia väkivaltaorganisaatioita ja yhteistyötä väkivaltaisten organisaatioiden kanssa; vastustajien painostusta, uhkailua ja eliminointia; ja intiaaneille annettujen maiden ryöstämistä, ja myymistä ja jakamista demokraateille. Nämä poliittiset skeemat romahtivat ajoittain omiin ongelmiinsa tai ulkopuolisten väliintuloon, mutta ei ennen kuin niistä oli saatu runsaasti poliittis-taloudellista menestystä.

Kun etelän dixiekraatit olivat poliittisesti  taitavampia kuin muut, heidän tietonsa, taitonsa ja vaikutteensa virtasivat rannikoiden kaupunkien vasemmistolaisille demokraattipoliitikoille ja vasemmistolaisille intellektuelleille. Martin Van Burenin kehittämä demokraattien pitkäaikainen Tammany Hallin korruptiojärjestelmä New Yorkissa, ja vastaavat muissa suurissa kaupungeissa olivat etelän orjayhteiskunnan periaatteiden ja tietotaidon soveltamista suuriin kaupunkeihin. New Yorkilainen demokraatti ja Tammany Hallin isä Martin Van Buren huomasi, että lähes rahaton, kieltä ja kulttuuria osaamaton, ja ehkä ammattitaidotonkin maahanmuuttaja oli Yhdysvaltoihin tullessaan avuton, ja melkein samalla tavalla vallanpitäjien kontrolloitavissa, ohjattavissa ja manipuloitavissa kuin orjatkin. Heiltä pystyi ostamaan pienellä lahjonnalla, laillisella avulla ja manipuloinnilla äänet ja muun poliittisen tuen helposti ja varmasti. Demokraateille olisi ollut liian vaivalloista pyrkiä vakuuttamaan äänestäjiä ja tukijoita yksilöinä, joten äänet pyrittiin saamaan melkein kokonaisilta ryhmiltä kerrallaan (vrt. vasemmiston nykyinen identiteettipolitiikka), esim. irlantilaisilta tai itä-eurooppalaisilta maahanmuuttajilta, ja myöhemmin myös ammattiyhdistysliikkeiltä ja erilaisilta ammattikunnilta. Tällöin ryhmän jäsenyyteen melkein kuin kuuluu, että sen jäsenet ovat velvoitettuja tukemaan demokraatteja, ja ryhmän johtajat ja jäsenet suostuttelevat ja painostavat toisiaan toimimaan ja äänestämään demokraattipoliitikkojen puolesta. Tällaisten ryhmien äänet auttoivat demokraatit lukuisiin varmoihin voittoihin vaaleissa. Valtaan päästyään demokraattipoliitikot pääsivät käsiksi kaupunkilaisten maksamiin verorahoihin, eli kaupungin 'kassaan', jota he tyhjensivät huolellisesti omiin taskuihinsa, sekä kaikenlaisiin korruptiorahoihin, joita yrittäjät ja muut toimijat joutuivat maksamaan demokraattipoliitikoille pystyäkseen ohittamaan demokraattipoliitikkojen luomat keinotekoiset esteet ja pullonkaulat. Tammany Hall järjestelmän pohjalta kehittyi presidentti Woodrow Wilsonin fasismityyppinen ensimmäinen sosiaalivaltion hahmotelma, joka laajentui presidentti Franklin Delano Rooseveltin New Deal -politiikalla, ja muuttui moderniksi sosiaalivaltioksi presidentti Lyndon B. Johnsonin valtakaudella.

Orjuus on periaatteiltaan ja toimintatavoiltaan vasemmistolaista, ja suurimmalta osin nykyajan vasemmistolaisuuden ja sosiaalivaltion käytännön elämän isä. Sen kautta tulee "ymmärrettäväksi" myös kommunistimaiden järjestelmät. Kun orjuus oli yksittäisten orjanomistajien yhteistyönä ylläpitämä järjestelmä, jolla he hallitsivat mielivaltaisesti orjia ja antoivat heille täysihoidon kehdosta hautaan saakka, kommunistimaissa kaikista kansalaisista tehtiin valtion eli suurten byrokratioiden teollisesti johtamia orjia. Usein se materialisoitui myös synkimpänä kommunistimaiden orjuuden muotona, eli keskitysleirien orjatyönä. Orjanomistajan roolin oli tarkoitus olla dominoiva, kaikkitietävä ja periaatteessa kaiken määräävä suhteessa orjiin. Sosiaalivaltiossa ja kommunistimaissa nämä samat roolit oli tarkoitus antaa intellektuelleille ja byrokraateille suhteessa kansalaisiin. Demokraattien vähittäiseen siirtymään orjayhteiskunnasta tai sitä muistuttavista orjuuden jälkeisistä järjestelyistä (esim. share cropping) kohti sosiaalivaltiota oli pakottavia syitä. Abraham Lincolnin johtama teollistunut pohjoisen liittovaltio / keskusvaltio voitti sodassa orjayhteiskunnan löyhästi yhdistyneet osavaltiot, vapautti orjat ja siten tuhosi orjayhteiskunnan. Demokraattien oli pakko pyrkiä hallitsemaan liittovaltiota, jotta he voivat sen avulla perustaa uuden ja nykyaikaisen 'orjaplantaasin' vanhan tilalle, sellaisen jota ulkopuoliset tahot eivät pysty uhkaamaan tai tuhoamaan. Houkuttimena sosiaalivaltiossa ja kommunistivaltioissa oli se, että hyväksikäytettyjen ryhmien määrää pystyttiin laajentamaan niin, että se lopulta kattaisi kaikki kansalliset ryhmät, ehkäpä lopulta koko maailman (kansainväliset byrokratiat tai kansallisten byrokratioiden liitto). Pelkkä mustien orjien hyväksikäyttö oli orjuuden loppuaikoina käymässä poliittis-taloudellisessa kilpailussa jo riittämättömäksi, pohjoisen sotajoukot vain nopeuttivat orjayhteiskunnan häämöttävää loppua. Kansallisesta sosiaalivaltiosta saadaan paljon enemmän rahaa, valtaa, virkoja ja etuja kuin vanhan ajan etelä-valtioiden orjayhteiskunnasta.

Demokraattipresidentti Woodrow Wilson oli, liberaalien omin termein, rasisti, ja hänen luomansa sosiaalivaltio oli kaikilta osin segregoitu ja valkoisia suosiva. Demokraattipresidentti Franklin D. Rooseveltilla ei ollut henkilökohtaisesti kovin vahvaa kantaa rotukysymyksissä, hän oli enemmänkin poliittinen peluri, joka oli valmis tekemään kaikkea sellaista yhteistyötä, jota sosiaalivaltioon liittyvät valtajärjestelyt edellyttivät. Niinpä hän kävi neuvotteluja normaalilla tavalla vaikutusvaltaisten dixiekraattien  ja Ku Klux Klaanin edustajien kanssa, ja suostui kaikkiin heidän New Deal -politiikkaa koskeviin vaatimuksiinsa. New Deal ohjelman rahat, edut ja virat ohjattiin lähinnä valkoisille, ja liittovaltio ei puuttunut Ku Klux Klaanin järjestämiin lynkkauksiin ja muuhun väkivaltaan, jolloin niitä voitiin suorittaa ja harjoittaa dixiekraattien alueilla paikallisten viranomaisten hiljaisella suostumuksella (vrt. nykyisin demokraattisten / vasemmistoliberaalien viranomaisten hiljainen hyväksyntä Antifan väkivallalle). Kun Roosevelt oli nimittämässä Ku Klux Klaanin jäsentä Hugo Blackia korkeimpaan oikeuteen, Black kysyi oliko KKKn jäsenyys ongelmallista (ts. pitäisikö hänen virkaansa varten erota nimellisesti KKKsta), Roosevelt vastasi,  "Ei, monet parhaimmista ystävistäni kuuluvat Ku Klux Klaaniin." Harry S. Truman, joka kuului nuoruudessaan Ku Klux Klaaniin, jatkoi enimmäkseen Rooseveltin politiikan linjoilla. Truman kirjoitti vaimolleen Bessille, "Yksi mies on yhtä hyvä kuin toinenkin, kunhan on rehellinen ja säädyllinen, eikä ole nekru (nigger) tai kiinalainen." Toisen maailmansodan jälkeen rotukysymyksiin liittyvät paineet kuitenkin kasvoivat, ja Truman desegregoi armeijan. Hänen jälkeensä Lyndon B. Johnson, joka oli rasisti ja kuului aiemmin Ku Klux Klaaniin, teki laajoja kansalaisoikeusuudistuksia, aloitti yhdessä muiden demokraattien kanssa ei-eurooppalaisen massamaahanmuuton Yhdysvaltoihin, desegregoi koulut ja perusti modernin sosiaalivaltion. Hän perusteli muutoksia mustien kontrolloinnilla, pitämisellä demokraattien hallinnassa ja heidän ääntensä saamisella demokraateille "seuraavat  200 vuotta." Samalla hän kuitenkin käytännössä heitti useimmat valkoiset, olivatpa he demokraatteja tai republikaaneja, tylysti lähestyvän junan alle, ja demokraatit siirtyivät lisääntymässä määrin siihen monietniseen ja monikulttuuriseen politiikkaan, jota he tällä hetkellä harjoittavat. Em. vallan siirtymä orjayhteiskunnasta kansalliseen sosiaalivaltioon ja myöhemmin yhä enemmän kansainvälisten byrokratioiden valtaan kulki näitä poliittisia reittejä.

Pieni käytännön esimerkki vaikutteiden siirtymisestä; Ku Klux Klaaniin aiemmin kuulunut Robert Byrd oli Hillary Clintonin poliittinen ohjaaja ja neuvonantaja. Byrdilla oli loppuun saakka arvostettu asema Demokraattipuolueessa, ja kun hän kuoli vuonna 2010, Bill Clinton ja Barack Obama pitivät puheen hänen hautajaisissaan. Bill Clinton sanoi, "Älkää tuomitko Robert Byrdia. Niinä vanhoina aikoina oli pakko kuulua Ku Klux Klaaniin päästäkseen etenemään (dixiekraattien alueilla) Demokraattipuolueessa." Joka on jo itsessään kuvaava paljastus. Siksi mm. demokraattipresidenttien Harry S. Trumanin ja Lyndon B. Johnsonin kuuluminen aiemmin Ku Klux Klaaniin ei ole yllätys.

Mitä voimme oppia näistä muutoksista? Kun etelä-valtioiden valkoiset perustivat orjayhteiskunnan, he eivät voineet välttyä ajan myötä katsomasta mustia orjia halveksien ja alaspäin. Orjayhteiskunta tarvitsi tuekseen valkoisia suosivan ja mustia syrjivän poliittis-yhteiskunnallisen erottelun ja segregaation. Toisin sanoen mustien orjien hyväksikäyttö tarvitsi tuekseen sitä legitimoivan rotujärjestelmän. Tämä merkitsee sitä, että mustista orjista hyötyminen (vallankäyttö) on tärkeämpää ja perustavampaa kuin sitä legitimoiva rotujärjestelmä, joka on vallankäytön pintarakenne ja seuraus. Kun vallankäyttö tarvitsee ja löytää uusia hyväksikäytön kohteita ja laajenee, rotujärjestelmä sinnittelee jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa se hylätään, ja järjestelmä kääntyy enemmän tai vähemmän ylösalaisin. Ne, joita ensin suosittiin, joutuvat uudessa tilanteessa helposti syrjityiksi, koska heidän aiempi valtansa täytyy kumota, jotta uusi valtajärjestelmä voi kehittyä vapaasti, ja ne, joita syrjittiin, tulevat todennäköisesti suosituiksi, jotta valtajärjestelmä pystyy liittämään heidät osaksi uutta valtakoalitiota, vaikkakaan ei hallitsevaksi osaksi sitä. Ulkopuolisten rotujen tai muiden ryhmien hyväksikäyttöön ja kaltoin kohteluun perustuva rotujärjestelmä ei siten ole kestävällä pohjalla.

Ortodoksijuutalaisten yhteisöjen tiukat sisäryhmäavioliitot (endogamia) ovat kestäneet n. 3000 vuotta. Hutteriittikristittyjen yhteisöjen ulossulkevat etniset sisäryhmäavioliitot ovat kestäneet n. 300 vuotta. Vastaavia endogamisia yhteisöjä on monia muitakin. Näiden yhteisöjen ulossulkevuus saa Hitlerin löyhän rotujärjestelmän näyttämään kansainväliseltä rodunsekoitukselta. Kukaan ei pelkää ortodoksijuutalaisten ja hutteriittikristittyjen yhteisöjä, mutta monet pelkäävät kansallissosialistista järjestelmää. Kansallissosialistisessa järjestelmässä pelottaa siis todellisuudessa jokin muu kuin itse rotujärjestelmä tai endogamisuus. Ortodoksijuutalaiset ja hutteriitit perustivat yhteisönsä suurelta osin omavaraisiksi ja toisaalta ulkopuolisten kanssa käytävällä vastavuoroisella kaupalla toimeentuleviksi. Nämä yhteisöt ovat siten yleisesti ottaen elättäneet itsensä omalla työllään, rehellisesti ja rauhanomaisesti hankituilla resursseilla. Siten ne eivät juuri koskaan ole olleet uhka kenellekään. Ortodoksijuutalaisten ja hutteriittien endogamia on perustunut ensisijaisesti yhteisöjen ihmisiin ja heidän jatkuvuuteensa, ja heidän uskontoonsa ja kulttuuriinsa. Siten endogamisessa järjestelmässä on pitäydytty riippumatta siitä meneekö yhteisöillä kullakin hetkellä hyvin vai huonosti, ja riippumatta siitä mikä yhteisöjen ympärillä oleva yhteiskunnallinen ja poliittinen tilanne on.

Demokraattipuolueen orjanomistajien, kansallissosialistien ja kommunistien järjestelmät ovat väkivalloin tai väkivallalla uhaten ryöstäneet muiden ihmisten elämää, resursseja ja työn tuloksia, ja siksi sellaisia järjestelmiä pelätään. Orjayhteiskunnan mustilla ei ollut muuta ryöstettävää kuin heidän työnsä, joten heiltä ryöstettiin koko heidän elämänsä työn tuotto, josta annettiin heille pieni osa takaisin. Heitä käytettiin myös mielivaltaisesti seksuaalisesti hyväksi. Siten heiltä ryöstettiin suurelta osin koko heidän elämänsä. Niillä, joita kansallissosialistit ja kommunistit ryöstivät, oli kokonaisuutena runsaasti omaisuutta, ja tärkeitä yhteiskunnallisia asemia, verkostoja ja virkoja, joten saadakseen ryöstettyä heiltä kaiken, kansallissosialistit ja kommunistit katsoivat, että heidät täytyy suurelta osin murhata, jotta heidät saadaan raivattua pois tieltä, jolloin kansallissosialistit ja kommunistit voivat ottaa tai korvata omilla jäsenillään heidän asemansa, omaisuutensa, verkostonsa ja virkansa. Orjayhteiskunta, ja toisaalta kansallissosialistit ja kommunistit toimivat samoilla periaatteilla, mutta heidän ryöstämisensä kohteilla oli erilaiset anastettavat kokonaisuudet, joten he toimivat erilaisilla tavoilla.

Kansallissosialistinen järjestelmä oli suurelta osin kopio etelä-valtioiden dixiekraattien järjestelmästä. Hitlerin rotujärjestelmä oli miedonnettu kopio Jim Crow -laeista, ja Hitlerin valloituspolitiikka oli dynaaminen ja laajentumaan pyrkivä sovellus etelä-valtioiden orjayhteiskunnasta ja intiaanisodista, joilla karkotettiin tai tapettiin intiaanit ja ryöstettiin heille sopimuksilla luvatut maat. Melkein kaikki valloituskelpoiset siirtomaat oli jo vallattu Hitlerin poliittisella kaudella. Hitlerille olisi ollut vaikeaa yrittää kilpailla siirtomaiden hallinnasta. Oli helpompaa vallottaa keski-Euroopasta ja itä-Euroopasta alueita ja elintilaa, ja samalla saadaan valloitettujen maiden siirtomaat haltuun, saadaan 'kaksi kärpästä yhdellä iskulla'. Valloitettujen maiden resursseja ryöstetään, ja niiden asukkaista tehdään, rodusta, käyttökelpoisuudesta ja tavoitteesta riippuen, kansallissosialistisen Saksan satelliitteja tai keskitysleireillä työtä tekeviä orjia, tai heidät karkotetaan tai tapetaan.

Tästä näemme miksi liberaalien konstruoima 'rasismi' -käsite on niin valheellinen. 'Rasismi' käsitteenä väittää, että minkä tahansa ryhmän harjoittama toiseuden ja/tai toiseuden kulttuurin ulossulkeminen omasta ryhmästään tai piiristään on epämääräisellä tavalla "kauheaa", ja "johtaa tyranniaan ja kansanmurhaan". Tällä harhaanjohtamisella halutaan patologisoida hyväntahtoiset ja rauhanomaiset ulossulkemiset, ja kiinnittää huomio toisaalle siitä hyväksikäytöstä, anastamisesta ryöstämisestä, joka on monenlaisten vasemmistolaisten ryhmien toiminnan perusta. Samalla "rasismilla" patologisoidaan kaikkien ei-vasemmistolaisten ryhmien erillisyys ja itsenäisyys, jotta mikään ryhmä ei voisi toimia vasemmistolaisten ryhmien kansainvälisen vallantavoittelun hidasteena tai esteenä. Vasemmistolaiset koalitiot pitävät tiukasti yhtä ja ulossulkevat ei-vasemmistolaista toiseutta, mutta tekevät samalla kaikkensa, että muut ryhmät atomisoituisivat irrallisiksi yksilöiksi, jotka on vastustuskyvyttöminä helppo liittää vasemmistokollektiivien vallan voimalla vasemmistolaisiin kollektiiveihin tai pitää heidät vasemmistokollektiivien vallan alaisuudessa. 

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Vanhan ja Modernin Orjuuden Yhtäläisyyksiä

Yhdysvaltojen Demokraattipuolue ja demokraatit kannattivat orjuutta ja siihen liittyvää segregaatiota ("one drop 'of black or other non-European ethnicity, and you are not white' rule", joka kiteytyi myöhemmin Jim Crow -laeiksi). Konservatiiveilla on taipumus ajatella, että demokraattien harjoittama orjuus oli ongelmallista, ja nykyiset demokraatit ovat ongelmallisia, mutta eri tavalla kuin vanhat. Kun vanhoina aikoina mustat olivat orjia, nyt demokraatit ovat nostaneet mustat tabujen suojaamiksi ja pakollista juhlintaa vaativiksi poliittisiksi toteemeiksi. Näyttää siltä kuin mustien poliittinen osa olisi kääntynyt ylösalaisin. Vai onko sittenkään?

Mikä oli vanhoina aikoina orjuuden vastustajien ja kannattajien suhde Yhdysvalloissa, jo ennen kuin Demokraattipuoluetta ja Republikaanipuoluetta oli perustettu? Yhdysvaltojen perustajaisät vastustivat orjuutta ja pitivät sitä haitallisena, vaikka useat heistä omistivat orjia perinnön kautta. Perustajaisät halusivat jättää Yhdysvallat ikuisiksi ajoiksi omien etnisten jälkeläistensä hallintaan, ja orjuus perustui vieraiden etnisten ryhmien pakotettuun massamaahanmuuttoon, joka mitä todennäköisimmin aiheuttaisi monenlaisia ongelmia, ristiriitoja ja konflikteja Yhdysvalloissa. Orjuus oli Yhdysvaltojen vallankumouksen vapautta korostavien periaatteiden vastaista. Orjuus ei ollut edes niinä aikoina tehokas tapa järjestää tuotantoa.

Monet orjanomistajat joutuivat usein laittamaan muualta saatua rahaa orjatuotantoon pitääkseen sen toiminnassa. Orjuuden houkutus ei useimmiten ollut sen tuottaman rahan tai voiton määrässä, vaan siinä, että se takasi orjanomistajalle vapaan herrasmiehen elämäntyylin. Orjien johtamiseen ei tarvinnut normaalitilanteissa juurikaan puuttua, mustat orjat työskentelivät mustien työnjohtajien johdolla itsekseen pelloilla ja muissa heille osoitetuissa tehtävissä. Samoin orjien työn ulkopuolinen elämä järjestyi enimmäkseen yhteisön mustien johtajien johdolla. Mustat työnjohtajat ja yhteisön johtajat olivat vastuussa orjanomistajalle. Toki orjanomistaja joutui jossain määrin organisoimaan, ohjaamaan ja kouluttamaan, jakamaan resursseja ja tehtäviä, laatimaan sääntöjä, määräämään ja kieltämään, palkitsemaan, jne., mutta tämä työmäärä oli keskimäärin vähäisempää kuin vastaavan yritysjohtajan työmäärä normaalissa työntekijöitä palkkaavassa ja markkinoilla kilpailevassa yrityksessä. Orjanomistaja oli, silloin kuin orjanomistuksen katsottiin toimivan, eräänlainen vapaa ja muiden työn kustannuksella elävä melko rikas tai rikas sosiaalielätti, vaikka he eivät tietenkään kuvanneet itseään sillä sanalla. Vapaat herrasmiehet saattoivat tehdä runsaalla vapaa-ajallaan mitä tahtoivat sivistyksen edistämisestä ja oman yhteisön auttamisesta uhkapelaamiseen, runsaaseen juhlimiseen ja väkivaltaan. Orjanomistajat saattoivat suhtautua orjatyöhön myös kuin normaalin yrityksen toimintaan, ja pyrkiä ahkerasti melkein samalla tavalla samoihin päämääriin kuin normaali yrittäjä, mutta tämä oli vapaaehtoinen valinta muiden joukossa. Vapaat herrasmiehet tekivät laajakirjoisesti monenlaisia asioita, mutta huomattavan paljon heidän sosiaalisessa elämässään painottuivat väkivaltaiset kaksintaistelut ja muu väkivalta, uhkapelaaminen, ja näyttävät juhlat ja muut sosiaaliset tilaisuudet. Suurelta osin näiden seurauksena etelä-valtioihin syntyi ns. redneck -kulttuuri. Väkivallan korostumiseen vaikutti tarve kyetä yksilölliseen ja kollektiiviseen nopeaan ja tehokkaaseen väkivallankäyttöön, jos orjien keskuudessa ilmeni kapinointia, karkaamisia, tottelemattomuutta, tms., mutta toisaalta myös varakkaan herrasmiehen puolipäämäärätön ja vapaa-ajan täyttämä elämä suosi väkivaltaisen kulttuurin syntyä. Monet etelä-valtioiden asukkaista tulivat Skotlannista ja Irlannista, joissa oli paljon paimentolaisuudella eläviä klaaneja. Heidän keskuudessaan vallitsi väkivaltaan taipuvainen kunniakulttuuri, jota hillittiin ja säädeltiin tarkoilla kunniallisten miesten käyttäytymissäännöillä. Tämä perinne antoi oman lisänsä redneck -kulttuuriin.

Orjat elivät vauvaiästä hautaan saakka orjanomistajan antamassa täysihoidossa ja ohjauksessa, jota voidaan kutsua modernin sosiaalivaltion ja sen ylläpitämien ja ohjaamien sosiaalielättien ja sosiaalituilla tuettujen työläisten muodostaman yhteiskuntajärjestelmän esiasteeksi. Orjanomistaja verotti orjien työstä sata prosenttia, ja antoi siitä osan takaisin orjille. Tämä muistuttaa sosiaalidemokraattisen valtion korkean verotuksen ja julkisten palvelujen suhdetta työtätekeviin kansalaisiin.

Yhdysvaltojen perustajaisät eivät voineet toiveistaan ja tavoitteistaan huolimatta lakkauttaa orjuutta, koska muuten ne osavaltiot, joissa orjuus oli laajaa, olisivat irrottautuneet Yhdysvaltojen liittovaltiosta ja perustaneet erillisen valtion. Näiden erillisten ja riitaisten valtioiden itsenäisyys olisi todennäköisesti menetetty vähitellen takaisin Englannnille. Lisäksi orjien vapauttaminen olisi johtanut vaikeaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, koska orjat oli 'koulutettu' ja totutettu epäitsenäiseen orjan elämään.  Monet heistä eivät olisi kyenneet hankkimaan vapaana toimeentuloa riittävästi, tai hankkimaan sellaista vain rikollisin tai muuten ongelmallisin keinoin.

Mikä on nykyisen Demokraattipuolueen politiikan sisältö nykyisin verrattuna entiseen demokraattien orjayhteiskuntaan? Demokraattipuolue kannattaa edelleenkin vieraiden etnisten ryhmien massamaahanmuuttoa. Laittomien ja laillisten maahanmuuttajien pimeä ja harmaa halpatyövoima, ja yrittäjien ja työntekijöiden korkea verotus ovat toisiaan täydentäviä nykyajan vastineita vanhalle orjuudelle. Sosiaalivaltion, sosiaalielättien ja sosiaalituettujen työläisten periaatteet ovat ennallaan. Yhdysvaltojen rannikoiden vasemmistolainen poliittinen eliitti, byrokraatit ja vasemmistoliberaalit monimiljardöörit ovat moderneja vastineita vanhan ajan orjia omistaville vapaaherroille. Esimerkiksi Washingtonin vasemmistolainen poliittinen eliitti ja byrokraatit ylpeilevät usein keskenään sillä kuinka vähän ja leppoisasti heidän tarvitsee tehdä työtä. He tarvitsevat runsaasti halpoja maahanmuuttajapalvelijoita erilaisiin tehtäviin kodin- ja lastenhoidosta uimaltaiden ja golf -kenttien kunnossapitoon saakka. Monet mustat elävät nykyisin sosiaalituilla väkivaltaisissa slummeissa, jotka ovat kaikki demokraattien johtamia. Ne muistuttavat toiminnaltaan vanhan ajan plantaaseja, mutta nykyisten poliittisten plantaasien tehtävänä on poliittisen imartelun ja sosiaalitukien vastineeksi antaa mustien äänet ja muu poliittinen tuki lähes automaattisesti ja melkein kokonaan demokraateille, mukaanlukien myös demokraattisten poliitikkojen poliittiseen painostukseen käyttämä mustien väkivaltainen joukkomellakointi. Monenlaiset julkiset tuet ovat merkittävässä osassa mustien asuinalueiden passiivisuuden, sosiaalisten ongelmien ja korkean rikollisuuden ylläpitämisessä.

Yhdysvaltojen demokraattipresidentti Lyndon B. Johnson (1963-69) oli rasisti ja Ku Klux Klanin jäsen. Hän oli yhdessä muiden demokraattien  kanssa vastuussa ei-eurooppalaisen massamaahanmuuton käynnistämisestä Yhdysvaltoihin vuonna 1965. Hän käynnisti suuria sosiaaliohjelmia ja kansalaisoikeusuudistuksia, joista hän sanoi aiemmin, "Neekerit ovat muuttumassa melko jääräpäisiksi nykyisin, ja se on ongelma meille (demokraateille), koska heillä on jotakin mitä heillä ei ole koskaan aikaisemmin ollut, poliittista voimaa, jolla he voivat tukea jääräpäisyyttään. Nyt meidän on tehtävä sille jotakin, meidän on annettava heille hiukan jotakin, juuri sen verran, että he hiljenevät, mutta ei niin paljon, että sillä olisi merkitystä." Vuoden 1964 kansalaisoikeusuudistusten jälkeen hän kehui, "Tämän avulla nekrut (niggers) äänestävät meitä seuraavat 200 vuotta."

Presidentti Johnson kuvaili työntekijöitä, joita hän haluaa palvelukseensa, "Hän suutelee p.rsettäni Macyn näyteikkunassa (suuri tavaratalo), ja nousee ylös ja sanoo iloisena, "Voi pojat, se maistui suloisen hyvältä"." Vaikka LBJ oli persoonaltaan karkea, tämä lause heijastaa paljon myös vanhaa etelä-valtioiden orjanomistajien kulttuuria. Kun orjanomistaja tekee orjalle suurta vääryyttä, eli hallitsee häntä mielivaltaisesti ja ottaa kaiken hänen työnsä tuoton itselleen, orjan alistumiseen ei riitä se, että näin tehdään rangaistusten uhalla, ja orja suhtautuu asiaan hiljaa tai neutraalisti. Tämä saattaisi johtaa esim. kasvavaan sisäiseen kaunaan tai raivoon. Jotta orjuuden kaltainen valtasuhde toimii, orjanomistajan täytyy nöyryyttää ja häpäistä orjaa säännöllisesti sanallisesti, pakottaa hänet vastaamaan siihen nöyryyttämällä ja häpäisemällä itseään lisää, ja tekemään sen vielä hymyillen tai iloisesti. Hapanta, katkeraa ta vihaista ilmettä, asennetta tai vastausta ei siedetä, koska sellainen tietää todennäköisesti ongelmia tulevaisuudessa, ja joskus välittömästikin. Orjan mielialan täytyy siksi olla melkein aina sekoitus alistuvaisuutta, tottelevaisuutta, syyllisyydentuntoa, itsekritiikkiä ja häpeilyä, sekä samalla hyväntuulisuutta, hyväntahtoisuutta, iloisuutta, kepeyttä ja leppoisuutta. Orjanomistajan suhteen orjaan täytyy muistuttaa myös dominoivan ja osaavan isän suhdetta ihailevaan, riippuvaiseen ja kilttiin lapseen.

Esimerkiksi orjanomistaja kutsuu aikuista orjaa pojaksi, ja orjan täytyy kutsua orjanomistajaa isännäksi tai herraksi. Orjanomistajan ja orjan keskinäinen keskustelu voisi mennä esimerkiksi seuraavasti. Orjanomistajalla on ryhdikäs asento, ja hän puhuu itsevarmasti ja suhteellisen kovalla äänellä. Orjan täytyy olla olkapäät lysyssä ja pää hiukan alaspäin, ja puhua hiljaisemmin ja melko lapsellisesti. "Poika, seis. Onpas Toby (orja) tänään tyhmä, minun täytyy neuvoa miten rutiinityö tehdään (näyttää miten työ tehdään)." Toby puhuu orjanomistajan näyttäessä esimerkkiä, "Kylläpä minä olen tyhmä ja avuton, anteeksi isäntä, herra tietää miten työt tehdään, onneksi meillä on teidät, te neuvotte meitä kaikessa ja minä olen siitä iloinen." Toby hymyilee varovasti tunnustellen ärtyneen isännän mielialaa. "No niin, hienoa, asia kunnossa. jatkahan töitä." Orjanomistaja läpsäyttää Tobya vielä kevyesti hartialle merkiksi siitä, että asia on selvitetty. "Kiitos herra, minä jo pelkäsin, että te rankaisette, kun Toby on niin tyhmä. Emme osaisi juuri mitään ilman teitä. Toivottavasti isännän päivä on mitä parhain. Aurinkoinen ja hyvä." Toby nauraa iloisesti ja vapautuneesti, orjanomistaja hymyilee hiukan. Orjanomistaja lähtee ja Toby jatkaa työntekoa.

Ulkopuolisen silmin tällainen näyttää räikeältä vallankäytöltä, mutta kun orja on sosiaalistettu ja koulutettu lapsesta saakka sellaiseen rooliin, ja sitä on toistettu tuhansia kertoja, orja on sisäistänyt orjan roolin ja pitää sitä normaalina asiaintilana. Orja on sisäistänyt myös isännän roolin suurena 'isänä', joka pitää orjayhteisöstä hyvää huolta. Jos orja alistui ja totteli vaaditulla tavalla, hän sai palkinnoksi sen aikaisen sosiaalielatuksen ja -huollon. Isäntä ohjasi orjien näkökulmasta orjia hyvään ja tuottavaan työhön; ruokki ja vaatetti heidät; piti huolta, että heillä on vedenpitävä ja lämmin asunto; antoi heille silloin tällöin pieniä ylimääräisiä mahdollisuuksia, palkintoja, lahjoja ja etuja; piti huolta siitä, että he noudattivat hyvää moraalia ja järjestystä; jne. Orjan elämä oli tietyssä mielessä helppoa, ei tarvinnut juurikaan ajatella ja osata asioita, ei tarvinnut miettiä ja suunnitella tulevaisuutta, ei tarvinnut huolehtia ja stressata asioista, työnteon tahti ja määrä oli kohtuullinen, jne. Orjanomistaja ei voinut ottaa sitä riskiä, että liian kova tai riskialtis työnteko vammauttaa orjan, koska silloin hän olisi joutunut elättämään työhön kykenemätöntä orjaa toimettomana koko hänen loppuelämänsä. Orjanomistaja saattoi antaa kyvykkäille orjille muita enemmän pientä valtaa ja mahdollisuuksia, orjia on toiminut esimerkiksi jokilaivojen kapteeneina ja yrittäjinä orjanomistajan alaisuudessa.

Orjien mielivaltaiseen kohteluun kuuluvat esim. edellä mainittu työn tulosten anastaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö, mielivaltaiset rangaistukset ja mielivaltainen käskeminen, perheiden ja sukujen hajottaminen esim. orjien myynnin yhteydessä, sosiaalis-taloudellisten etenemismahdollisuuksien estäminen, orjien kasvattaminen ja kouluttaminen suhteellisen tyhmiksi ja tietämättömiksi lähinnä tarvittavaa työosaamista lukuunottamatta, jne.

Kun orjat vapautettiin, orjat olivat usein kasvatuksensa ja koulutuksensa takia melko kyvyttömiä elämään vapaudessa, ja he haikailivat siksi useimmiten takaisin orjuuteen. Kuten vapautettu orja Henri Necaise sanoi (kirjakielelle muutettuna), "Puhuakseni asioista niinkuin ne ovat, minun isäntäni piti minusta parempaa huolta kuin minä pystyn pitämään itsestäni. Kun me olimme orjia, isäntä sanoi meille mitä pitää tehdä. Isäntä sanoi, "tee tämä ja tee tuo". Ja me teimme sen. Silloin meidän ei tarvinnut miettiä mistä seuraava ateria tulee, tai mistä tulevat seuraavat kengät ja housut. Ne ruuat ja vaatteet, joita meille annettiin olivat parempia kuin mitä minä koskaan saan nykyisin." Toinen vapautettu orja Ezra Adams sanoi, "Meidän plantaasin orjat eivät lopettaneet työntekoa isännälle sen jälkeen kun heille sanottiin, että he ovat vapaita. Me emme halunneet yhtään enempää vapautta kuin meillä oli plantaasilla. Me tiesimme liian hyvin, että meistä pidettiin hyvää huolta, ja meille annettiin runsaasti muonaa ja tiiviit levyillä vuoratut hirsitalot asuttaviksi. Orjat, siellä missä minä asuin, tiesivät sodan jälkeen, että heillä oli runsaasti sitä jotakin, jota kutsutaan vapaudeksi, mutta he eivät pystyneet syömään vapautta, tai vaatettamaan sillä itsensä, tai asumaan siinä. Kyllä hyvä herra, he huomasivat pian, että se vapaus ei ole mitään, ellei ole paikkaa, jossa voi elää ja jota voi kutsua kodiksi. Tämä vapaudessa eläminen on kuin nuoripari, joka yrittää elää pelkän rakkauden varassa häiden jälkeen. Se ei vain toimi."

Orjuus ei ole hyvä valtasuhde, mutta on tärkeää ymmärtää huonon valtasuhteen luomat rajoitukset ja puutteet, ja niihin perustuvat insentiivit ja houkutukset. Huonoinkaan vallan muoto ei kestä pitkään, ellei siinä ole jossain määrin insentiivejä ja houkutuksia, ja erityisesti huonon vallan täytyy kasvattaa ja kouluttaa kansalaiset niin, että heistä tulee mahdollisimman riippuvaisia sen tarjoamista eduista, palveluista ja resursseista. Tällöin kynnys siirtyä toisenlaisiin järjestelyihin tai toiseen valtajärjestelmään on suuri, vaikka uusi järjestelmä olisi paljon parempi pitkän siirtymävaiheen jälkeen.

Jos suhteutamme tätä lisää nykyajan Demokraattipuolueeseen ja liberaaleihin, voimme pitää toiseutta suojaavia tabuja, puhekoodeja, ja heihin liittyvää pakollista 'juhlintaa' ja positiivista suhtautumista samanlaisina puhe- ja käyttäytymisvaatimuksina, joita vaadittiin orjilta suhteessa orjanomistajaan. Kun suojattuun toiseuteen liittyy normaalia suurempia yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ongelmia ja tällaista vaaditaan periaatteessa vapaassa ja sananvapautta noudattavassa yhteiskunnassa, se aiheuttaa automaattisesti enemmän tai vähemmän konflikteja eri ryhmien välille. Tästä syntyvä etnis-kulttuurinen konflikti on niin suuressa määrin energiaa kuluttava ja huomiota toisaalle sitova, että niitä riittää paljon vähemmän todellisten valtarakenteiden analysointiin ja vastustamiseen. Tähän konfliktiin osallistuvat todennäköisimmin muutosvoimaisimmat kansalaiset, jolloin osaltaan keinotekoisesti synnytetty etnis-kulttuurinen konflikti suurimmalta osin neutraloi vallanpitäjiä eniten uhkaavan poliittisen muutosvoiman. Maahanmuutosta ja maahanmuuttajista kiistellään koko ajan, mutta milloin viimeksi luitte kirjoituksia esim. kaupunkisuunnittelusta ja siihen liittyvistä organisaatioista, taloudesta ja valtarakenteista, jotka ovat nykyisen liberaalin vallan keskiössä, taustalla toimiva maahanmuuttoa tuottava ja vaativa melkein näkymätön suuri moottori. Liberaali huomion siirtäminen toisaalle siis toimii. Myös toiseus kärsii tästä järjestelystä. Kun toiseus kuulee jatkuvasti poliittista imartelua, se saa toiseuden ajattelemaan olevansa oikeutettu ilmaiseksi muiden antamaan jatkuvaan runsauteen. Toiseus ei pysty ottamaan vastaan asiallista kritiikkiä tai parannusehdotuksia, koska liberaali media on opettanut toiseuden suhtautumaan niihin luokkauksina. Jatkuva loukatuksi itsensä kokeminen ajaa toiseuden tukemaan imartelevia liberaaleja poliitikkoja, joiden politiikka pitää toiseuden autettavassa yhteiskunnallisessa tilassa. Autettava toiseus antaa töitä virkamiehille. Poliittinen noidankehä pyörii.

Liberaali media ja koulutus pitävät erityisesti niihin eksklusiivisesti turvautuvia liberaaleja korostetun tietämättöminä monista asioista, kuten orjiakin pidettiin. Ne kansalaiset, jotka alistuvat jatkuvasti liberaaleille vaatimuksille, saavat palkinnoksi oman pienen turvallisen yhteiskunnallisen tilansa (safe space), samalla tavalla kuin orja sai alistuessaan orjanomistajalta oman pienen turvallisen tilansa. Alistuva orja turvattiin tietysti osaltaan orjanomistajan rangaistuksilta, mutta vielä enemmän luonnon 'elementeiltä', kitsaudelta ja melkein kuin rangaistuksilta, jotka materialisoituivat helposti puutteeksi, näläksi ja kurjuudeksi. Liberaali turvataan yltäkylläisemmässä ja suojatummassa yhteiskunnassa enemmän keinotekoisesti järjestetyiltä yhteiskunnan 'elementeiltä', liberaalin median, koulutuksen, politiikan ja viihteen julkisilta ja sanallisilta nöyryytyksiltä, halveksunnalta, häpäisyiltä, ulossulkemisilta, jne. Samalla alistuvalle liberaalille avautuu pääsy liberaalin verkoston työpaikkoihin ja etuihin. Tämä käytäntö kiteytyy liberaaleissa yliopistoissa, jotka ovat liberaalin yhteiskunnan edelläkävijöitä. Niissä järjestetään oppilaille infantiileja (vrt. orjalta vaadittu lapsellinen käyttäytyminen) safe space -tiloja, joissa on rauhoittavaa musiikkia, pörröisiä silitettäviä lemmikkieläimiä, pehmoleluja, värityskirjoja, lempeitä piirroselokuvia, jne. Safe space on virallisesti tarkoitettu toipumiseen ja suojautumiseen konservatiivien puheelta, mutta todellisuudessa safe space on symboli sille turvalle, jonka liberaali valta tarjoaa alistuville liberaaleille, suojan omalta julkiselta häpäisemiseltään ja nöyryyttämiseltään, suojan ylläpitämiltään kurittavilta ja rankaisevilta 'elementeiltä'. Alistuvia opetetaan haluamaan safe space -tiloja tai niitä vastaavaa suojaa ja tulemaan niistä riippuvaisiksi, jotta liberaali valta olisi mahdollisimman tehokasta. Alistuvat liberaalit joukot osallistuvat yhdessä liberaalin vallan kanssa tottelemattomien konservatiivien häpäisemiseen ja rankaisemiseen. Kollektiivisten liberaalien "bottijoukkojen" kanssa kamppailu poliittisella areenalla on toinen konflikti, joka siirtää konservatiivien huomion pois vallan ytimistä. Koska elämme nimellisesti demokratiassa, ja demokratian sisältö on pitkälti poliittista kamppailua, liberaali valta katsoo tarvitsevansa turvakseen poliittisen kilpailun suurimmalta osin sivuraiteelle ohjaavia poliittisia konflikteja.

Näin liberaali valta haluaa jättää konservatiiveille kaksi vaihtoehtoa, suurimmalta osin harhaanjohdettujen ja siksi loppumattomien poliittisten kamppailujen käyminen, ja jatkuvan nöyryyttämisen, syyllistämisen, häpäisemisen, rankaisemisen ja ulossulkemisen kohtaamisen, tai sitten alistumisen liberaaleiksi "boteiksi", jolloin liberaali valta myöntää konservatiiveille safe space -turvan. Koko tämän peliasetelman, pelisääntöjen ja pelin rikkominen tulee olla konservatiivien tavoitteena.

Ehkäpä liberaali valta ei ole juurikaan muuttunut vanhoista orjuuden ajoista, se on vain aikojen ja tilanteiden muuttuessa järjestänyt vanhat keinot hiukan uudella tavalla, päivittänyt niitä nykyiseen yhteiskuntaan sopiviksi.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Ehdoton valta eri muodoissa vasemmistoliberaalien ja kommunistien yhteisenä tavoitteena


Historian ja politiikan kirjoissa kommunismi määritellään tilanteeksi, jossa valtio omistaa kaikki tuotantovälineet. Kaikkien tuotantovälineiden omistuksen sanotaan olevan kommunistien tärkein poliittinen tavoite. Mutta onko asia näin?

Jos henkilö X haluaa omistaa polkupyörän, staattinen pyörän omistamisen tila ei ole hänen tavoitteensa. Hän haluaa tehdä pyörällä jotakin, kuntopyöräillä, hyötypyöräillä kauppoihin, kuljettaa tavaroita pienellä takakärryllä, kuljettaa lasta lastentarhaan ja ajaa ystävien luokse; kilpapyöräillä; huviajella pitkin poikin kaupunkia ja maaseutua; tms. Ts. pyörällä tehtävät asiat ovat tärkeämpiä kuin pyörän staattinen omistaminen, ja pyörällä tehtävät asiat ovat se syy, jonka takia pyörän omistamista tavoitellaan.

Jos kommunistit omistavat kaikki tuotantovälineet, mitä he tekevät niillä, mikä heidän tavoitteensa on? Meille on väitetty, että kommunistit pyrkivät (ideologisella ja halujensa tasolla) mahdollisimman tehokkaaseen, laadukkaaseen, moderniin ja suureen tuotantoon. Me tiedämme lukuisista kommunismin yhteiskunnallisista kokeiluista ja parhaimmista talouteen liittyvistä tutkimuksista, että kommunistit epäonnistuvat aina massiivisella tavalla tuotantotavoitteissaan, koska koko valtion kattavan liian suuren monopolin muodostava kommunistinen järjestelmä ei sovellu tehokkaaseen ja järkevään  tuotantoon. Kommunistinen valtio on kuin järjettömän suureksi paisunut suuryritys, joka kattaa koko valtion ja kaikki sen toiminnot. Markkinatalous toimii paljon paremmin tuotantotehtävissä, koska se tuottaa parempaa informaatiota ja käsittelee sitä järkevämmin. Mutta jätetään tämä hetkeksi sivuun, ja verrataan kommunisteja itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa.

Jos kommunistit haluavat mahdollisimman tehokasta tuotantoa, voisimme odottaa yleisesti, että he maksimoivat omissa poliittisissa puitteissaan kykynsä mahdollisimman tehokkaaseen ja hyvään tuotantoon. Näin ei kuitenkaan ole.

Neuvostoliitossa massamurhattiin ihmisiä systemaattisesti keskitysleireillä ja teloituksilla. Nämä murhat kohdistettiin kyvykkäisiin ryhmiin ja ihmisiin, ja toisaalta myös kokonaisvaltaisesti tai sattumanvaraisesti erilaisiin ryhmiin. Neuvostoliitto menetti massamurhissa jo pelkästään tuotannolliselta kannalta laadullisesti ja määrällisesti paljon ihmisiä, jotka olisivat voineet parantaa ja laajentaa tuotantoa huomattavasti, ja siten samalla kommunistista järjestelmää. Kommunistinen järjestelmä olisi toki lopulta epäonnistunut heidänkin panoksistaan huolimatta, mutta myöhemmässä vaiheessa kuin toteutunut Neuvostoliitto. 

Suunnilleen sama tapahtui mm. Pol Potin johdolla Kamputseassa ja Maon johdolla Kiinassa. Pol Pot massamurhasi erityisesti kaikenlaisia koulutettuja ihmisiä, opettajia, insinöörejä, intellektuelleja, virkamiehiä, asiantuntevia rakennusmiehiä, taloustieteilijöitä, jne. Kun jäljelle jääneet sitten rakensivat kommunistista 'utopistista' yhteiskuntaa keskitysleirimäisissä oloissa, oppimattomien ihmisten rakentamissa kastelukanavissa vesi virtasi väärään suuntaan, yksikerroksiset talot romahtelivat typerän rakentamisen takia, talojen kattojen läpi valui paljon vettä, ruuantuotanto-, säilytys- ja jakelujärjestelmät romahtivat, jne. 

Kanadaan loikannut  KGBn agentti Juri Bezmenov kertoi, että jos KGB koulutti, organisoi, rahoitti ja aseisti vasemmistolaisen vallankumouksen jossain maassa, vallankumouksellisten ensimmäinen tehtävä vallankumouksen jälkeen oli teloittaa tai lähettää tappaville keskitysleireille vallankumoukselliset intellektuellit. Bezmenov selitti, että vallankumouksen lopputulos poikkeaa väistämättä paljon niistä utopistisista kuvitelmista, joita vallankumouksellisilla intellektueilla ideologiansa takia on. He ovat useimmiten 'rakastuneet' utopistisiin kuvitelmiin ja niiden motivoimina he työskentelevät vallankumouksen puolesta. Niinpä heistä tulee suurella todennäköisyydellä uuden kommunistisen tai sosialistisen yhteiskunnan pettyneitä kriitikkoja, toisinajattelijoita, vastustajia, toiminnan haitallisia passiivis-aggressiivisia jarruttajia, tms. Vallankumouksen johtajien täytyy eliminoida tämä vastustus ennaltaehkäisevästi.

Se on liioittelua. Jos esim. Neuvostoliitossa olisi käytetty kaikkia valtion käytettävissä olevia keinoja kyvykkäiden pienyrittäjien ja yrittäjien integroimiseksi, heidät olisi saatu mitä todennäköisimmin integroitua melkein kokonaan kommunistiseen yhteiskuntaan. Keinot olisivat olleet esim. uudelleenkoulutus, yksipuolinen propaganda ja kommunistinen tiedotus, yrittäjien sopiva uudelleensijoittelu yhteiskunnassa, kaikkialle tunkeutuva valvonta, haastavien keskitason tehtävien antaminen yrittäjille (heidän osaamisensa tulee hyödynnetyksi, mutta heillä ei ole kuitenkaan ratkaisevaa päätösvaltaa), voimakkaat insentiivit ja ankarat rangaistukset, jotka tukevat integrointia, jne. Tarkoitukseni ei ole sanoa, että tällaiset keinot olisivat yleisellä tasolla hyviä, mutta näin  yrittäjiä ei olisi "tarvinnut" tappaa kommunistisessa kontekstissa, ja he olisivat lisänneet Neuvostoliiton tuotantoa ja mahtavuutta. Samoilla keinoilla Neuvostoliitto olisi pystynyt integroimaan lähes kaikki murhaamansa ihmiset.

Jokin muu oli siten kommunistisissa yhteiskunnissa tärkeämpää kuin tuotanto ja tuotannon tulokset. Kommunistien toiminta tähtäsi ehdottomaan tai absoluuttiseen valtaan. Miksi valta on kommunisteille niin tärkeää ja houkuttelevaa, miksi se syrjäytti tuotannolliset tavoitteet ja johti massamurhaamiseen? Kommunistien tavoitteena oli virallisesti maanpäällinen kommunistinen utopia / paratiisi. Jokainen käytännöllinen johtavan tason ihminen näkee aiheeseen tutustuessaan kommunistisen utopian olevan naurettava ja mahdoton. Kommunistisella vallantavoittelijalla täytyy olla sille jokin melko realistinen korviketavoite. Ehdoton valta on sellainen. Ehdoton valta tekee vallanpitäjän kannalta epäonnistumisen lähes mahdottomaksi. Riippumatta siitä epäonnistuuko vai onnistuuko vallanpitäjä taloudessa, murhaako vai kohteleeko kansalaisia hyvin, luoko huonoa vai korkeaa kulttuuria, suosiiko hyvää hallintotapaa vai kaikkialle ulottuvaa korruptiota, tms., ehdoton valta takaa, että ehdoton valta säilyy (pitkään) samanlaisena. Kaikki vallan edut ja hyvät asiat virtaavat vallanpitäjälle riippumatta hänen luomastaan tilanteesta. Kukaan ei uskalla vastustaa tai kritisoida, kaikki tottelevat. Yhteiskunta toteuttaa intensiivisesti vallanpitäjän mielihaluja, tavoitteita ja tarpeita. Jne. Ehdoton valta on vallanpitäjälle maanpäällisen utopian lähin vastine, joka voidaan pitkälti toteuttaa käytännössä. Kun vallanpitäjä ei pysty luomaan maanpäällistä utopiaa kaikille, ainakin hän pystyy estämään itsensä epäonnistumisen omalta kannaltaan.

Kun on ihmetelty (vasemmisto)liberaalien ja kommunistien yhtäläisyyksiä ja sympatioita toisilleen, on etsitty väärästä paikasta ja keskitytty liikaa niiden talousjärjestelmien  ja poliittisten järjestelmien eroihin. 

Liberaalit ovat liian laiskoja ja nautinnonhaluisia halutakseen hallinnoida itse kaikkia tuotannollisia välineita. Parempi, että muut tekevät vaikean ja raskaan työn. Liberaalit ovat monikulttuurisia ja piiloimperialistisia sosiaalidemokraatteja. Liberaalit haluavat säädellä kaikkea tuotantoon liittyvää ja verottaa tuottajia ja työntekijöitä ankarasti. Näin he pystyvät hallitsemaan tuotantoa ja hyötymään siitä maksimaalisesti tarvitsematta itse osallistua tuotantoon. 

Tärkeimmät ja huomiotta jääneet yhtäläisyydet kommunistien ja liberaalien välillä? Molemmat tavoittelevat ehdotonta valtaa, mutta eri tavalla. Kommunistit pyrkivät ehdottomaan valtaan melko avoimesti, nopeasti ja laaja-alaisesti. Kommunistit ovat siksi valmiita käyttämään paljon väkivaltaa, pakottamista ja karkeaa propagandaa. Liberaalit pyrkivät ehdottomaan valtaan hitaasti ja melko huomaamattomasti. Liberaalit haluavat vähitellen kouluttaa, suostutella (pehmeä propaganda), rangaista lukuisilla pikku rangaistuksilla, houkutella insentiiveillä, velvoittaa laeilla, velvoittaa organisaatioiden säännöillä ja kulttuurilla, jne. ihmisiä haluamaansa suuntaan. Liberaalit haluavat, että heidän edellisistä askelistaan kohti ehdotonta valtaa on tullut mahdollisimman suurilta osin itsestäänselvä ja kyseenalaistamaton uusi normaali ennenkuin he siirtyvät seuraaviin. 

Ajatteleva ihminen näkee ja ymmärtää suhteellisen nopeasti kommunistien valtatavoitteet. Liberaalien toimintaa täytyy tarkkailla pidemmän aikaa ja laajempina kokonaisuuksina ennenkuin ajatteleva ihminen ymmärtää heidän kuvionsa. Liberaalit pyrkivät eliminoimaan vähitellen kaikki kilpailevat valtakeskukset, pienimmät valtakeskukset mukaanlukien. Liberaalit paljastavat itsensä olemalla liian 'mustasukkaisia' muiden vallasta ja mikrovallasta, ja kolonisoimalla vallallaan yhteiskunnan pienimpiäkin sopukoita. Liberaalit kannattavat liberaalia versiota demokratiasta, mutta pyrkivät samalla eliminoimaan sen vaikutuksen liberaalin median, poliitikkojen ja intellektuellien pitkälle viedyllä konsensuksella. Liberaalit projisoivat omaa vallantavoitteluaan muihin tulkitsemalla aviomiehen ja aviovaimon; etnisten ryhmien ja rotujen; miesten, naisten ja imaginaaristen sukupuolten; uskonnollisten ryhmien ja ateistien; länsimaisen kulttuurin ja muiden kulttuurien; vanhempien ja lasten / nuorten; rikkaiden ja köyhien; heterojen ja homojen; jne. väliset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset suhteet haitallisiksi tai patologisiksi dominointisuhteiksi (valta-alistussuhteiksi), joita täytyy koko ajan eliminoida koulutuksella, laeilla, velvoitteilla, poliittisella viihteellä, mediapropagandalla, lain ulkopuolisilla kollektiivisilla rangaistuksilla, jne., kunnes jonain päivänä saavutetaan näiden henkilöiden ja ryhmien välille maksimaalinen tasa-arvo. Kun kaikki kansalaiset ovat lähes tasa-arvoisia ja kutakuinkin kaikki heidän valtansa tai "valtansa" on eliminoitu, jäljellä on vain liberaalien byrokratioiden ja organisaatioiden valta, joka nousee kauas kansalaisten yläpuolelle ja hallitsee heitä ehdottomana. Samaan pyrkivät myös kommunistit. Kun kaikki olivat tasa-arvoisia ja siten kutakuinkin ilman valtaa, Stalinin valta nousi absoluuttisiin korkeuksiin heidän yläpuolelleen. 

Erona järjestelmien välillä on seuraava: 

Stalinin valtajärjestelmässä ihmiset olivat tietoisia Stalinin vallasta, ymmärsivät järjestelmän progandistisen luonteen, tiesivät itsensä pakotetuiksi, odottivat salaisen poliisin saapumista kotiovelleen minä hetkenä hyvänsä ja pyrkivät karkaamaan Neuvostoliitosta, jos siihen avautui mahdollisuus, eikä heillä ollut sukulaisia Neuvostoliitossa, joihin olisi voitu kohdistaa kostotoimia. 

Liberaalit tavoittelevat sellaista ehdotonta valtaa, jossa ihmiset on vähitellen aikojen kuluessa kasvatettu, opetettu, pakotettu, houkuteltu ja propagoitu siihen. Ihmiset pitävät laajasti järjestelmää normaalina ja luonnollisena, ja ainoana hyvänä järjestelmänä. Ihmiset ovat epäitsenäisiä ja täysin riippuvaisia järjestelmästä. Ihmiset haluavat järjestelmän pitävän heistä kaikin tavoin huolta, antavat kaikki ongelmansa järjestelmän ratkaistaviksi ja kaikki tietonsa järjestelmän huomaan.  Pehmeä propaganda täyttää ihmisten ajatukset suloisilla ihmiskunnan ja liberaalien yhtenäisyyttä, yhteistyötä ja hyvyyttä korostavilla mielikuvilla. Kaikki miehet, naiset ja muunsukupuoliset on kasvatettu ja koulutettu luonteeltaan feminiinisen pehmeiksi. Ihmiset koulitaan vauvasta saakka sokeutumaan kaikille etnisille ja kulttuurisille eroille, niiltä osin kuin niitä on jäljellä universaalisti (lähes) velvoitettujen seka-avioliittojen jäljiltä. Eliitillä on erityisoikeus solmia haluamiaan avioliittoja, mutta siitä ei saa puhua julkisesti. Maskuliinisuudelle ja siihen liittyvälle kilpailuhenkisyydelle, dominoivuudelle ja aggressiivisuudelle ei ole sijaa liberaalissa yhteiskunnassa. Toimittajat, asiantuntijat, poliitikot ja virkamiehet kertovat miten tulee ajatella ja toimia, ja ihmiset kuuntelevat ja noudattavat. Konformismi ja "vapaa-ehtoinen" tottelevaisuus ovat liberaalin yhteiskunnan ylimpiä hyveitä.

Liberaalin demokratian vaaleissa on monia erilaisia puolueita, joilla kaikilla on sama kattoideologia. Äänestivätpä ihmiset mitä tahansa puolueita, järjestelmä pysyy samanlaisena pieniä kosmeettisia muutoksia lukuunottamatta. Kosmeettisista muutoksista tehdään iso numero mediassa, jotta ne näyttäisivät ihmisistä merkittäviltä muutoksilta, ja heistä tuntuisi siltä, että heillä on aidosti vaikutusvaltaa yhteiskunnan asioihin. Ihmisten kaikkea liikkumista ja puhetta valvotaan joka paikassa olevilla äänittävillä mikrokameroilla, joiden välittämä massainformaatio menee ensin tietokoneiden analysoitavaksi ja seulottavaksi. Jos jossain ilmenee aitoa toisinajattelua tai vastustusta, toisinajattelija poistetaan pehmeästi työstään, ja hänestä tehdään pysyvä sosiaaliturva-asiakas ja psykiatrinen potilas, tai vakavammissa tapauksissa psykiatrisen vankimielisairaalan asukas. Kaikki aito toisinajattelu on merkki vakavista psyykkisistä ongelmista, ja terapian, pakkokeinojen ja pakkolääkityksen tarpeesta. Ihmiset eivät useimmiten joko ymmärrä huolestua kunnolla järjestelmän piirteistä tai jos ymmärtävät syyttävät niistä virallisten tahojen osoittamia syntipukkeja. Ihmiset yrittävät vain harvoin poistua järjestelmästä. Ihmiset pitävät useimmiten järjestelmää aidosti, mutta implisiittisesti 'isä aurinkoisena'. Sitä ei koskaan lausuta mediassa ääneen, koska vallan täytyy olla näiltäkin osin lähes huomaamatonta ja sulautua jouhevasti ihmisten päivittäiseen työhön ja elämään.

Liberaalit eivät itsekään tiedä tarkalleen millainen heidän utopiayhteiskuntansa on, koska he luovivat sinne kokeillen ja erilaisia yrityksiä tehden. Voimme kuitenkin hahmotella yleisellä tasolla niitä lopputuloksia, joita liberaalien pysyvistä ja pitkäaikaisista pyrkimyksistä, ja ideologis-poliittisesta ajattelusta ja toiminnasta seuraa, jos ne viedään loogisiin lopputuloksiinsa. Lopputulos on pehmeän feminiininen, terapeuttinen ja pakkohoivaava sosiaalidemokraattinen versio Stalinin Neuvostoliitosta. Melkein kaikkien vasemmistolaisten tavoittelemat ihanneyhteiskunnat ovat vallan perusperiaatteiltaan puuduttavan samanlaisia, kyse on vain siitä miten ja millä keinoilla sinne päästään.    

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Seksuaalisuuden hierarkiat

Kun liberaalissa yhteiskunnassa homoseksuaalit ovat yksi erityiskohdelluista ja suosituista ryhmistä, liberaalit osoittavat usein "hyveellisyyttään" liberaalissa kontekstissa sanomalla, "Minulla on ystävä, joka on homo" tai "Minulla on kavereita, jotka ovat homoja". Tämä sama käytäntö on pikku hiljaa levinnyt sellaisten konservatiivien keskuuteen, jotka eivät oikein ymmärrä mitä konservatiivisuus tarkoittaa, tai jotka luulevat, että jokin käytännöllinen tarve pakottaa sellaiseen. Esim. kun Perussuomalaisiin kuuluu homoja, homot täytyy integroida olemalla hiljaa homoista ja homoudesta, ja näkemättä ja kuulematta mitään heihin liittyvää, tai sitten sanomalla erilaisissa yhteyksissä, "meidänkin puolueessa on homoja", "minulla on kavereita, jotka ovat perussuomalaisia homoja", minä työskentelen säännöllisesti puolueessamme olevien homojen kanssa", tms. (Tämä ottaen huomioon, että Perussuomalaisiin kuuluu myös melko arvoliberaaleja henkilöitä).

Kuitenkin konservatiiviselta kannalta homoseksuaalisuudessa tai tarkemmin sanottuna homojen seksuaalisuudessa ei ole sellaisenaan juurikaan hyvää, ja itsessään homoseksuaalisuudesta on todennäköisemmin haittaa kuin hyötyä. Sama pätee pelkkään heteroseksuaalisuuteen. Siten jos joku sanoo, "Minulla on kaveri, joka on homo" ja mitään muuta informaatiota puhuja ei kysyttäessäkään anna, se on todennäköisesti huono asia, koska se on korostuneen tai jalostumattoman seksuaalisuuden taipumus. Tämä ei tarkoita sitä, että konservatiivin mielestä seksuaalisuus ja siihen liittyvä nautinto on pahaa, hävettävää, sellaista, josta ei voi puhua, tms., vaan sitä, että se on "tienviitta", joka helposti osoittaa kulkijan huonoon suuntaan, jos ei anna viisauden, hyveiden, ja tasapainottavien ja tärkeämpien tekijöiden ohjata itseään parempaan suuntaan.

Mitä konservatiivi sitten tekee puhuessaan homoista ja heteroista? Vähimmillään hän voi sanoa jossain muodossa, "Me olemme integroineet nämä ja nämä ihmiset ryhmäämme siitä huolimatta, että he ovat heteroseksuaaleja ja homoseksuaaleja", tms. mutta tämä on hiukan epätyydyttävää ja kömpelöäkin.

Konservatiivi voisi kehua homoseksuaalista ystäväänsä seuraavasti, "Olen ohjannut homoseksuaalista ystävääni luopumaan huonoista asioista ja kannustanut häntä hyveisiin, ja hän toimii nykyään viisaasti ja hyveellisesti. Hän on meidän yhteisömme hyvä ja tärkeä jäsen. Hän on vastavuoroisesti ohjannut yhteisömme jäseniä, mukaanlukien minua, luopumaan huonoista asioista ja kannustanut meitä hyvään, sekä puheillaan että esimerkillään. ... Homoseksuaalit muodostavat suhteensa usein seksin ja nautintojen ympärille, koska heidän suhteensa ovat useimmiten luonnostaan lapsettomia, joten heillä on heteroseksuaaliseja suurempi taipumus ajautua huonoon suuntaan. Heteroseksuaalinen hurvittelijakin voi ajautua vahingossa isäksi tulon myötä luonnostaan parempaan suuntaan. Siinä mielessä homoseksuaalisen ystäväni saavutus on suurempi kuin vastaavan heteroseksuaalin ... Hän oli muuten aiemmin katkeroitunut homoaktivisti, joka pyrki luomaan tyhjästä hajottavia ristiriitoja ja konflikteja sukupuolten, ja heterojen ja muiden seksuaalisten suuntautumisten välille. Siitä ei ole enää jäljellä rahtuakaan.". Todellisuudessa konservatiivi ei puhu aivan tällä tavalla homoystävästään, mutta asiasisällöiltään ja teemoiltaan se on vastaavaa.

Konservatiivi voisi kehua heteroseksuaalista ystäväänsä seuraavasti, "Hän on hyvä ja hyveellinen isä, aviomies ja yhteisömme jäsen. Hän on ahkera, tarkka ja osaava työssään, mutta samalla kekseliäs, improvisoiva ja taiteellinen. Hän harrastaa Ju-jutsua, kuvanveistoa ja piirtämistä. Ahkeruus ja huolellisuus, ja toisaalta taiteellisuus ilmenevät harvemmin samassa henkilössä. Hän on ohjaa muita hyveellisyyteen sekä puheillaan että esimerkillään. ... Hän vietti nuorempana hurjaa uhkapelurin elämää, mutta nykyisin hän on jalostanut itsensä korkeammalle tasolle. Jne."

Seksuaalisuudessa on erilaisia hierarkisia tasoja. Sublimoitu, jalo, ja hyveelliseen elämään, perheeseen ja yhteisöön integroitu seksuaalisuus on parempaa kuin irrallinen, rehottava, itsekeskeinen, ja tarkoitukseton ja merkityksetön seksuaalisuus.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Vasemmistolaisen aktivismin ja konservatismin hybridi (edit)

Esipuhe alla linkitettyyn artikkeliin.

Miksi vasemmistolaiset ja erityisesti vasemmistolaiset aktivistit ovat riippuvaisia valheista?

Vasemmistolaisten aktivistien toiminta on sekoitus psykologista ja fyysistä kiristystä ja suostuttelua. Kiristys voidaan toteuttaa esimerkiksi estämällä kohteena olevien liikkumista, tai heidän pääsynsä työpaikalle tai konferenssiin; häpäisemällä ja nolaamalla levittämällä kiusallisia väitteitä ja järjestämällä häpäisevän teatteriesityksen kohteen toimitiloissa; valtaamalla vuokraamista, kunnostamista tai ostamista odottavan tyhjän talon omaan käyttöön; kieltäytymällä kollektiivisesti velvoitteista, maksuista, velan lyhennyksistä, armeijapalveluksesta, tms.; häiritsemällä ei-vasemmistolaisten esiintyjien puhetilaisuutta niin paljon, että se joudutaan keskeyttämään; ja kohdistamalla joukkoväkivaltaa ei-vasemmistolaiseen henkilöön. Kiristämällä kohteilta saadaan rahaa, etuja, tukea, myönnytyksiä, ilmaisia käyttöoikeuksia, huojennuksia velvoitteisiin, työpaikkoja, vasemmistolaisten vastustuksen heikkenemistä; tms. Hyöty voi olla myös epäsuoraa. Monet militantitkin vasemmistolaiset ovat pasifisteja sen takia, että armeijaan käytettävät rahat menevät vasemmistolaisten kannalta hukkaan, mutta jos ne käytetään sosiaalivaltion kasvattamiseen, vasemmistolaisille riittää enemmän valtion tukia ja etuja. Hyvin harvoin vasemmistolaiset aktivistit rikastuvat aktivismilla, mutta melkein kaikki heistä saavat pieniä ja joskus vähän suurempiakin hyötyjä aktivismista. Jotkut heistä saavat koko toimeentulonsa aktivismista.

Vasemmistolaiset aktivistit eivät voi sanoa harjoittavansa kiristystä, eivät omalle  ryhmälleen, kiristyksen kohteille tai laajemmalle yleisölle, jonka nähtäväksi, kuultavaksi ja arvioitavaksi toiminta on useimmiten suunnattu. Jos he myöntäisivät sen, he olisivat vain kollektiivisesti toimivia pikkurikollisia ja joskus suurempiakin rikollisia. Myöntämällä toimintansa todellisen luonteen he saisivat vähemmän toimintaan osallistuvia jäseniä, laajan yleisön tukea, viranomaisten lempeää kohtelua, liberaalin median tukea, tavoitteiden saavuttamisia, jne. Kiristyksen kohteilla on jo valmiina tosiasioihin perustuvat ja lailliset perustelut sille, miksi he ovat oikeutettuja esim. omalla työllään, kekseliäisyydellään ja ahkeruudellaan ansaitsemaansa omaisuuteen. Jos vasemmistolaisiin aktivisteihin ja kirityksen kohteisiin liittyvät tosiasiat laitettaisiin sellaisenaan suuren yleisön verrattaviksi, kiristyksen kohteet voittaisivat useimmiten ihmisten mielissä. Jotta aktivistit voisivat onnistua kiristämisessä, heidän täytyy kumota kiristyksen kohteiden laillisesti pätevät, perustellut ja yleisesti hyväksytyt narratiivit.

Aktivistit joutuvat siksi melkein aina valehtelemaan, vääristelemään tai kertomaan sopivasti valittuja osatotuuksia. Aktivistien narratiiveissa kiristyksen kohde on tehnyt jonkin kauhean vääryyden tai rikoksen, tai vähintäänkin hän on ollut kylmän välinpitämätön ja huolimaton, ja siksi aktivistit vaativat oikeutta tai sosiaalista oikeutta. Narratiivien mukaan aktivistit ovat ihmisten pelastajia, pyyteettömiä auttajia, hyväntekijöitä ja eräänlaisia epävirallisia kansantuomareita. Aktivistit eivät voi käyttää asioiden kaikki puolet huomioonottavia narratiiveja myös sen takia, että suuri yleisö ei useimmiten jaksa perehtyä tapaukseen yksityiskohtaisesti. Yleisölle ja aktivisteille itselleenkin täytyy tehdä yksinkertainen, iskevä ja tunteisiin vetoava narratiivi, joka voittaa ihmisten mielissä pitkälliset ja monimutkaiset tosiasiat. Yksinkertainen ja emotionaalinen narratiivi motivoi ottamaan kantaa, valitsemaan puolen ja toimimaan. Lisäksi aktivistit ja yleisö tarvitsevat tavoitteen, vision aktivistien ja heidän tukijoidensa aikaansaamasta loistavasta ja utooppisesta tulevaisuudesta. Se on yhtä valheellinen kuin sosiaalisen oikeuden narratiivi, mutta samalla typerämpi ja lapsellisempi. Ulkopuolinen ajattelija saattaa ihmetellä miten ihmiset voivat uskoa sellaisiin epärealistiin visioihin, mutta jälleen kerran tärkeintä on vedota osallistujien ja yleisön tunteisiin, ei järkeen.

Jos aktivistit pyrkivät esimerkiksi saamaan itselleen ja heitä lähellä oleville tahoille huojennuksia lainoihin, he pyrkivät löytämään alueeltaan sopivan henkilön edustamaan paikallisen pankin "riiston" seurauksia. Pankki noudattaa lainauksessaan melko kaavamaisia periaatteita. Ne toimivat hyvin melkein kaikkien kohdalla, mutta aina on jonkin verran ihmisiä, jotka joutuvat vaikeuksiin lainojen lyhentämisen ja korkojen maksun kanssa. Aktivistit valitsevat miehen, joka on tuhlaillut rahojaan holtittomasti ja jolle on sattunut muutama onneton tapahtuma, joka on pahentanut hänen rahatilannettaan. Näiden seurauksena hän on ollut kyvytön suoriutumaan lainavelvoitteista, jolloin pankki on laittanut aikanaan velat perintään. Lisäksi valittu mies on rampa, joka herättää suuressa yleisössä myötätuntoa. Aktivistit muotoilevat narratiivin siten, että ahne ja kylmä nimeltä mainittu pankkiiri vainoaa ja ryöstää melkein liikuntakyvytöntä miestä, joka on onnettomien tapahtumien seurauksena joutunut maksukyvyttömäksi. Laajaan levitykseen laitetulla videolla rampa mies itkee tilannettaan, ja siitä leikataan nopeasti kuviin ja kerrontaan, joka saa pankkiirin näyttämään siltä kuin hän hymyilisi vahingoniloisesti ramman miehen ahdingolle. Riistokäytäntöjen kerrotaan olevan pankin normaali toimintatapa. Aktivistit vetoavat verkostojensa kautta ympäröivän alueen ihmisiin, erityisesti niihin, joilla on asiakasuhde samaan pankkiin, osallistumaan pankin vastaiseen boikottiin ja mielenosoituksiin. Aktivistit järjestävät pankinjohtajaa ja pankkia häpäiseviä mielenosoituksia, kollektiivisia uhkauksia pankin vaihtamisesta, jos lainaajien kohtelu ei muutu, lainojen takaisinmaksun kollektiivisen keskeyttämisen, pankin tilojen töhrimistä ja ikkunoiden rikkomista, jne.

Aktivistien propaganda muotoillaan niin, ettei siinä käytetä äärivasemmistolaista retoriikkaa, jotta ei karkoiteta tavallisia ihmisiä. Tavallisia ihmisiä houkutellaan tavallisille ihmisille tyypillisellä kielenkäytöllä. Tavallisia ihmisiä motivoi osallistumaan boikottiin samastuva myötätunto "väärin" kohdeltuja kohtaan, toive saada "sosiaalista oikeutta" itselleen ja muille, halu saada huojennuksia omiin pankkilainoihin ja -maksuihin, ja kauniilta kuulostavat visiot siitä miten "oikeudenmukainen, tasa-arvoa edistävä ja myötätuntoinen" pankki voisi toimia. Tavalliset ihmiset osoittavat rauhallisesti mieltä, uhkaavat vaihtaa pankkia ja jättää kollektiivisesti maksuja maksamatta pankille. Aktivistit tekevät rikollisempaa pankkiin kohdistuvaa ilkivaltaa ja uhkailevat nimettömästi pankin johtajaa ja työntekijöitä väkivallalla. Negatiivisen julkisuuden, ilkivallan, väkivallan uhan ja kollektiivisten boikottiuhkausten takia pankki lopulta taipuu ja myöntää huojennuksia monille asiakkailleen. Pankin kannattavuus heikkenee, ja se joutuu nostamaan muille asiakkaille kohdistettuja maksuja ja korkoja.

Vasemmistoaktivistit eivät missään vaiheessa kerro pankista ja sen asiakkaista seuraavaa: Ylivoimaisesti suurin osa pankin asiakkaista on tyytyväisiä pankin palveluihin ja lainaehtoihin, ja juuri siksi he ovat pysyneet pankin asiakkaina. Lukematon määrä lapsiperheitä on päässyt pankin lainojen avulla asumaan hyvään omistusasuntoon 10-30 vuotta ennemmin verrattuna siihen, että he olisivat joutuneet säästämään tarvittavat rahat itse. Monet yrittäjät ovat saaneet lainaa yrityksen alkutaipaleella, tai yrityksen tärkeisiin laajennuksiin ja suuriin hankintoihin. Niiden avulla yrityksistä on tullut sellaisia, että ne pystyvät tarjoamaan laajoille asiakaskunnille palveluja ja tuotteita, joita he haluavat ja tarvitsevat. Yrittäjistä itsestään on tullut menestyviä ja hyvin toimeentulevia, ovatpa monet rikastuneetkin. Lukuisat kuluttajat ovat saaneet kulutuslainaa tarvitsemiinsa tai haluamiinsa tuotteisiin, jolloin he ovat pystyneet hankkimaan tuotteita usein vuosia etuajassa. Julkisen puolen toimijat ovat saaneet pankilta lainaa suuriin projekteihin, joista on ollut hyötyä kaikille seudun asukkaille. Pankki on suurelta osin ollut luomassa sitä vaurautta, josta pystytään kustantamaan myös  julkisten palvelujen toiminta. Jne.

Silloin harvoin kun asiakkaat ovat joutuneet maksuvaikeuksiin, pankki on aina ollut valmis neuvottelemaan asiakkaiden kanssa maksusuunnitelmista, jotka helpottavat lainanmaksuista selviytymistä. Mutta mitään yritystoimintaa ei voi harjoittaa siten, että kukaan asiakas ei joutuisi kohtaamaan ongelmia yrityksen tuotteita tai palveluita käyttäessään, tai kokisi tilanteen niin, että ongelmat johtuvat yrityksestä. Näitä on kuitenkin pieni vähemmistö yrityksen asiakkaista, muuten yritys menee konkurssiin ja poistuu markkinoilta, tai kuihtuu pieneksi ja mitättömäksi, jolloin liikaa ongelmia tuottava yritys on käytännössä lähes kokonaan lakannut tuottamasta ongelmia asiakkaille. Monesti asiakkaiden kohtaamat ongelmat johtuvat osittain tai kokonaan asiakkaiden omasta virheellisestä tai leväperäisestä toiminnasta. Näitä ongelmia kohdanneita asiakkaita vasemmistoaktivistit käyttävät hyväkseen ja esittävät propagandassaan asian niin, että vaikeuksien tuottaminen asiakkaille on yrityksen normaali ja yleinen käytäntö, tai jopa niin, että yritys ei tuota mitään muuta kuin vaikeuksia ihmisille. Useimmiten ne tavalliset ihmiset, jotka osallistuvat vasemmistoaktivistien järjestämään toimintaan, toivovat itselleen opportunistisesti jotain henkilökohtaista hyötyä aktivismista, joko suoraan heille itselleen tai yleisellä tasolla sellaiselle viiteryhmälle, johon he kuuluvat. Heidänkään kohdalla kyse ei ole altruismista, kuten vasemmistoaktivistien propaganda usein väittää.

Vasemmisto käyttää samanlaista tosiasioiden kumoamista valhenarratiiveilla monissa tilanteissa, esim. suurelta osin rikolliset, vapaamatkustavat, uskonnollisesti radikaalit, kouluttamattomat ja/tai työtä vieroksuvat miespuoliset elintasomaahanmuuttajat muuttuvat sotaa pakeneviksi, integraatiota haluaviksi ja hyvin koulutetuiksi naisiksi, lapsiksi ja nuoriksi, joilla on koskettavia kertomuksia, ja jotka hukkuvat mereen tai pysähtyvät rajoille kylmäsydämisten ihmisten takia. Maahanmuuttoa vastustavat tavalliset ihmiset leimataan natseiksi ja fasisteiksi. Maahanmuuttoteollisuudesta hyötyvät vasemmistolaiset kuvataan kirkasotsaisina ja epäitsekkäinä ihmisyyden, oikeudenmukaisuuden ja hyvän puolustajina. Maahanmuuttoa puolustetaan utopistisilla visioilla tulevaisuudesta, jossa "kaikki kansat ovat veljiä keskenään", maiden rajoja ei enää ole, ja maahanmuuttajat pelastavat Suomen ja parantavat suomalaisuutta/suomalaisia monin tavoin. Jne.

Voidaan sanoa, että tosiasioiden kumoaminen ja valhenarratiivit ovat kaiken vasemmiston toiminnan perusta. Vasemmiston aktivismi ja toiminta on optimoitu kollektiivisten ryhmien luomiseen, motivoimiseen ja aktivoimiseen. Tältä kannalta vasemmiston tosiasioiden välttely, emotionaalisuus, valheet ja utopistiset visiot ovat tarpeellisia, tehokkaita ja hyödyllisiä. Jos vasemmisto toimisi rationaalisin periaattein ja rehellisesti, se ei pystyisi luomaan, pitämään yllä ja aktivoimaan läheskään yhtä suuria ja tehokkaita löyhiä kollektiivisia ryhmiä, jotka saavat merkittäviä vasemmistolaisia tuloksia aikaan politiikassa ja taloudessa.

Näistä tekijöistä kumpuavat myös vasemmiston heikkoudet ja totalitaarisuus. Koska vasemmistolaisille on syötetty yksinkertaistettuja, valikoituja, vääristeltyjä ja valheellisia narratiiveja, he eivät kestä rationaalista ja loogista keskustelua. Vasemmistolaisten täytyy eristäytyä sosiaalis-poliittisiin kupliin; heidän täytyy tukahduttaa ei-vasemmistolaisten sananvapautta; heidän täytyy pakottaa ja tuputtaa omaa kieltään muiden sanavarastoihin ja puheeseen; heidän täytyy mustamaalata vastapuolen ihmisiä äärimmäisillä tavoilla, jotta kukaan ei kuuntelisi mitä heillä on sanottavana; he joutuvat luomaan ajatuksellisia turva-alueita, joissa kuullaan vain vasemmistolaisia tai hempeitä ei-poliittisia ajatuksia; he joutuvat kieltämään tietokirjoja ja informaatiota; he joutuvat käyttämään laitonta pakottamista ja väkivaltaa, jne. Jotta vasemmiston "liiketoiminta" voi toimia, sillä täytyy olla narratiivien hegemonia yhteiskunnassa, ja kyky tukahduttaa ja estää muita narratiiveja. Jos vasemmistolaiset antautuisivat konservatiivien kanssa laajaan, avoimeen ja rehelliseen keskusteluun, vasemmistolaisten käytännön elämässä huonosti ja vahingollisesti toimivat ajatukset häviäisivät kilpailun. Tällä ei kuitenkaan ole vasemmistolaisten kannalta juuri mitään väliä, heille lähinnä vain poliittisella hegemonialla on merkitystä. Konservatiivien narratiivit on optimoitu rationaalisuuteen, rehellisyyteen ja yhteiskunnan käytännön toimivuuteen, mutta valitettavasti se tarkoittaa sitä, että ne toimivat vasemmiston narratiiveja heikommin poliittisten kollektiivien mobilisoinnissa ja yleisessä poliittisessa vaikuttamisessa.

Jotta konservatiivit voisivat kilpailla vasemmistolaisten kanssa tehokkaammin politiikassa, heidän on suotavaa muodostaa konservatiivien ja vasemmiston tavoista tehdä politiikkaa hybridi, jossa yhdistetään konservatiivien ja vasemmistolaisten vahvoja puolia, uhraamatta konservatiiveille tärkeitä arvoja. Tämän tien kulkemisen voi aloittaa lukemalla seuraavan artikkelin, ottamalla siitä opikseen, lukemalla artikkelissa mainitut kirjat, ja soveltamalla niitä konservatiivisella tavalla käytäntöön.

https://status451.com/2017/07/11/radical-book-club-the-decentralized-left/

lauantai 24. helmikuuta 2018

Taistolaisuuden ja liberalismin yhtäläisyyksiä

Vaikka 1970-luvun taistolaisten (stalinistien) ideologian sisältö on joiltakin osin erilainen kuin nykyinen arvoliberalismi, sen muodot ja rakenteet muistuttavat paljon nykyistä arvoliberalismia.

Joutuminen suomettumisen aikana sensuroiduksi ja poliittis-sosiaalisesti eristetyksi ja häirityksi muistuttaa konservatiivien / maahanmuuttokriitikoiden tilannetta nykyisin.

Taistolaiset käänsivät todellisuutta ylösalaisin kuten liberaalit nykyisin: Neuvostoliitto on rauhan ja pasifismin maa, "Neuvostoliiton pommitkin ovat rauhan pommeja" /  Neuvostoliitto on todellisuudessa aggressiivinen ja laajentumishaluinen militaristinen valtio; Neuvostoliitossa kaikki on hyvin, maa on demokraattinen, yltäkylläinen ja kaikin puolin teknologisesti kehittynyt maa / Neuvostoliitto on todellisuudessa takapajuinen, ankea ja tukahduttava totalitaristinen diktatuuri, jossa kehittynyttä on lähinnä sota- ja avaruusteknologia, joihin on panostettu suhteettoman suuri osa käytettävissä olevista resursseista; jne. Liberaali media esittää ongelmallisten ja takapajuisten etnisten ryhmien edustajia moderneina, kehittyneinä ja korkeasti koulutettuina. Jos liberaalit joutuvat kuvaamaan toiseudesta jotain negatiivista, he syyttävät siitä ulkopuolisia, historiaa ja olosuhteita, tai selittävät ongelmallisuuden muuten parhain päin tai pois (esim. emme voi tehdä arvoarvostelmia toiseuden kulttuureista länsimaisesta positiosta käsin, kaikki on suhteellista, poliittisesti korrekteista lähtökohdista toiseuden kulttuuri on parempi kuin meidän / heidän kulttuurinsa on autenttista, positiivista ja emotionaalisesti säihkyvää, toisin kuin eurooppalaisten tai suomalaisten kulttuuri).

Miksi liberaalit kääntävät toiseuteen liittyvää todellisuutta ylösalaisin? Tietysti lyhyen tähtäimen tavoitteena on saada kantaväestö hyväksymään massamaahanmuutto ja kantaväestön vähittäinen marginalisoiminen ja näkemään ne hyvinä asioina, mutta pidemmällä tähtäimellä sillä on hajottava tavoite. Kun liberaalit etuoikeuttavat toiseutta ja syrjivät kantaväestöä, niiden välille syntyy väistämättä poliittinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kilpailu. Uusia jakolinjoja syntyy myös ryhmien sisälle. Liberaalit seuraavat kilpailua vierestä osittain ulkopuolisina, osittain "tuomareina", ja toivovat, että kilpailu kuluttaa ja väsyttää ryhmät ja niiden politiikan sisällöt loppuun, ja tekee ne vastaanottavaisemmiksi liberaalille "puolueettomalle" ideologialle. Tällöin lopullisen poliittisen voiton korjaisivat lopulta liberaalit (Jacques Derridan postmoderni -metodi).

Taistolaiset tarvitsivat itselleen ylemmän auktoriteetin, Neuvostoliiton, opettajaksi, ohjaajaksi, tuomariksi, rahoittajaksi, manipuloijaksi, suojelijaksi ja erilaisten palkkioiden ja rangaistusten antajaksi. Liberaalit tarvitsevat itselleen ylemmän auktoriteetin, Euroopan unionin, opettajaksi, ohjaajaksi, tuomariksi, rahoittajaksi, manipuloijaksi, suojelijaksi ja erilaisten palkkioiden ja rangaistusten antajaksi.

Taistolaiset oli kommunistinen (vasemmistolainen) poliittinen liike, joka sai hurmoksellisia ja joukkopsykoottisia muotoja erityisesti intellektuellien, yliopisto-opiskelijoiden, toimittajien ja kulttuuriväen keskuudessa. Myös byrokraatit olivat taistolaisliikkeessä tärkeässä osassa. Liberaalit ovat sosiaalidemokraattinen, monikulttuurinen ja sosialistinen (vasemmistolainen) poliittinen liike, joka saa hurmoksellisia ja joukkopsykoottisia muotoja erityisesti  intellektuellien, yliopisto-opiskelijoiden, toimittajien ja kulttuuriväen keskuudessa. Byrokraatit muodostavat liberaalien poliittisen selkärangan.

Taistolaiset esiintyivät "heikompien" puolustajina voidakseen komennella "etuoikeutettuja" / valtaväestöä. Taistolaisille tärkeimpiä arvoja olivat "tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus". Taistolaiset olivat suuren redistribuution kannattajia. Liberaalit esiintyvät "heikompien" puolustajina voidakseen komennella "etuoikeutettuja" / valtaväestöä. Liberaaleille tärkeimpiä arvoja ovat "tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus". Liberaalit ovat suuren redistribuution kannattajia.

Taistolaisilla oli leimasanoja, joiden käyttämisellä pyrittiin tekemään niiden kohteesta poliittinen ja sosiaalinen paaria, jonka asiasta ja kohtalosta ei keskustella. Leimasanoja olivat mm. neuvostovastainen, oikeistolainen, rasisti, kolonialisti, militaristi, taantumuksellinen, jne. Taistolaisten täytyi osata oikeaoppisia avainsanoja ja fraaseja sisältävää kommunistista kieltä, joka muuttui vähitellen. Oikeaoppisen kielen uusimpia virtauksia täytyi seurata kuuluakseen etujoukkoon. Liberaaleilla on leimasanoja, joiden käyttämisellä pyritään tekemään niiden kohteesta poliittinen ja sosiaalinen paaria, jonka asiasta ja kohtalosta ei keskustella. Leimasanoja ovat mm. rasisti, homofobi, transfobi, islamofobi, ylivallan tavoittelija (tätä käytetään melkein aina sellaisesta ryhmästä, joka ei tavoittele ylivaltaa, ja on niin pieni, että sillä ei ole sellaiseen realistista mahdollisuutta), populisti, vihapuhe, jne. Liberaalien täytyy osata oikeaoppisia avainsanoja ja fraaseja sisältävää vasemmistolaista kieltä, joka muuttuu vähitellen, ja jonka kehittymistä täytyy seurata kuuluakseen etujoukkoon.

Molemmat liikkeet pyrkivät rikkomaan, purkamaan ja häpäisemään seksuaalisuuteen liittyviä traditionaalisia normeja. Liberaalit pyrkivät purkamaan traditionaalisia sukupuolirooleja ja luomaan fantasiasukupuoli-identiteettejä, joita muiden odotetaan pitävän sosiaalisesti ja kommunikaatiolla yllä.

Taistolaisilla oli jyrkät sosiaalisen ja poliittisen sisäryhmän ja ulkoryhmän rajat, ja he elivät sen aikaisessa vasemmistokuplassa, vaikka siihen aikaan informaatiokuplat eivät olleet aivan niin tiiviitä kuin nykyään. Taistolaisilla oli pieni korruptoitunut sisäpiiri, jonka keskuudessa tärkeimmät asiat päätettiin. Liberaaleilla on jyrkät sosiaalisen ja poliittisen sisäryhmän ja ulkoryhmän rajat, ja he elävät vihervasemmistolaisessa informaatiokuplassa. Liberaaleilla on pieni korruptoitunut hyvä veli -sisäpiiri, jonka keskuudessa tärkeimmät asiat päätetään.

Taistolaiset olivat osittain historiattomia; heille tärkeintä oli se selkeästi määritelty ja muuttumaton kommunistinen tulevaisuus, jonka he aikoivat rakentaa uudesta alusta lähtien. Heidän historiansa oli suurimmalta osin kommunistista ja yleisvasemmistolaista historiaa, mutta koska he olivat osittain vallan haastajia, heidän täytyi tuntea melko paljon myös muuta historiaa. Taistolaiset olivat siksi laajemmin sivistyneitä kuin nykyiset liberaalit. Taistolaiset pyrkivät silti hävittämään ei-kommunistista ja ei-vasemmistolaista historiankirjoitusta mm. muuttamalla oppikirjojen sisältöjä, vääristelemällä historiaa lehtiartikkeleissa, radiossa ja televisiossa, ja häpäisemällä julkisesti traditionaalista historiankirjoitusta ja traditioita.  Sikäli kuin liberaaleilla on historiaa, se on liberaalia historiantulkintaa, jonka mukaan ei-liberaali historia on enimmäkseen synkkää pimeyttä, kiihkoilua, alistamista ja kehittymättömyyttä, josta valistusajan jälkeen kehityttiin asteittain rationaalisesti progressiivisten voittojen kautta kohti nykyistä liberalismia. Suurimmalta osin liberaalit ovat kuitenkin melko historiattomia, heillä ei ole kunnollista käsitystä edes "liberaalista" historiasta. Liberaalien ajattelu painottuu glorifioituun nykyisyyteen (liberaalin vallan glorifiointi) ja vaihtuviin tulevaisuudenlupauksiin. Liberaaleille tulevaisuutta on se mikä tällä hetkellä sattuu olemaan eniten lupaava tulevaisuudenvisio, esim. jokin uusi teknologia, poliittinen toimenpide, rakennusprojekti tai lääketieteellinen hoito. Huomenna se voi olla jo aivan toinen. Usein tulevaisuudenvisioita kierrätetään taukojen jälkeen uudelleen.

Taistolaiset pitivät itseään poliittisesti erehtymättöminä. He eivät hyväksyneet korjauksia tai muutoksia politiikkaansa perusteisiin, ainoastaan käytännöllisiin yksityiskohtiin. Liberaalit pitävät itseään poliittisesti erehtymättöminä. He eivät hyväksy korjauksia tai muutoksia politiikkansa perusteisiin, ainoastaan käytännöllisiin yksityiskohtiin.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Valtion velkaantuminen ja maahanmuutto


Valtiot pyrkivät periaatteessa ottamaan lainaa siten, että lainapääoman kasvu pysyy samassa suhteessa valtion talouden + inflaation kasvuun, jolloin korkoprosentti ei nouse, jos muut tekijät pysyvät ennallaan. Valtion maksukyvyn ja korkojen suhde pysyy samana. Inflaatio johtuu valtioiden tai valtioliittymien rahan "painamisesta", eli nykyisin lähinnä digitaalisen rahan lisätuottamisesta. Valtioiden lainojen pääomia ei ole tarkoitus koskaan maksaa takaisin, vaan ne on suunniteltu ikuisiksi korkojen maksun perusteiksi. Lainaa saadaan useimmiten suhteessa eniten niistä maista, joilla on eniten viennin ylijäämää suhteessa tuontiin. Esimerkiksi Kiinasta viedään paljon enemmän tavaraa Yhdysvaltoihin kuin Yhdysvalloista viedään tavaraa Kiinaan ja Kiinalla on vastaava vaihtotaseen suhde myös lukuisiin muihin maihin. Kiinan vaihtotaseen ylijäämät materialisoituvat suuriksi pääomiksi, ja niinpä Kiina on Yhdysvaltojen suurin lainoittaja. Osaltaan Kiinan lainojen ansiosta yhdysvaltojen kuluttajilla / talouden toimijoilla on varaa ostaa kiinalaisia tuotteita, jolloin Kiina voi jatkaa ylijäämäistä vientiään. Valtioiden ottamat lainat ovat suurelta osin vaihtotaseiden tasoittamista maiden välillä muilla keinoin. Valtioiden lainat pitävät yllä talouden kiertoja, vaikka vaihtotaseet olisivat melko pahastikin epätasapainossa. Valtioiden lainanotto heijastaa myös sitä, että pääomia on paljon enemmän kuin järkeviä ja hyvätuottoisia sijoituskohteita, jolloin monet suuret pääomat joutuvat tyytymään vähätuottoisiin, mutta suhteellisen varmoihin valtiolainoihin. Valtion talouden ollessa hyvässä nousukunnossa ja lainojen korkojen ollessa alhaisia, valtiolainan ottaminen on poliitikoille melkein kuin ilmaisen rahan ottamista, jonka korot hoidetaan jo pelkästään lisärahan painamisella.

Valtioiden lainat ovat myös kuritoimenpide valtioille, joka pyrkii pakottamaan ne jatkuvan kasvun tielle. Kun lainaa ottava valtio joutuu ennemmin tai myöhemmin lamaan, joka vähentää sen maksukykyä, samanaikaisesti korot nousevat, koska lainojen riskit lisääntyvät ja valtion luottoluokitus putoaa alemmalle tasolle. Tämä johtaa helposti maksuvaikeuksiin. Valtio, jos sen rahapolitiikka on itsenäinen, voi tietysti yrittää lisätä rahan painamista, mutta lainoittajat tietävät miten talous toimii, joten ne nostavat korkojaan inflaatiota vastaavasti, ja vaativat samalla lainan pääomien lyhentämistä, jotta lainapääoma putoaa sille tasolle, jossa valtio pystyy maksamaan ikuiset korkonsa. Jos lama on paha ja valtio on hyvinä aikoina ottanut liikaa lainaa, laman ja kuritoimenpiteiden yhdistelmä johtaa valtion täyteen maksukyvyttömyyteen ja eräänlaiseen konkurssiin, vaikka valtio ei voi lopettaa samalla tavalla toimintaansa kuin konkurssiyritys. Toisin sanoen valtion lainat lisäävät hyvien ja huonojen aikojen eroa. Hyvistä tulee, ainakin näennäisesti, parempia, ja huonoista paljon huonompia. Vertauskuvallisesti hyvinä aikoina poliitikoilla raha ja shampanja virtaa valtoimenaan, huonoina aikoina hirttonaru kuristaa kaulaa.

Tämä aiheuttaa osaltaan poliitikoissa laman pelon ja pakonomaisen tarpeen pitää yllä jatkuvaa talouden nousukautta, tai edes estää (täydellinen) romahdus laman tullessa, kun jatkuva nousukausi ei ole edes teoriassa mahdollinen. Avointen rajojen maahanmuuttopolitiikka on yksi niistä keinoista, jolla talouden uhkapelaajat pyrkivät kasvattamaan talouden kokoa; hyvinä aikoina estämään tulevan laman seurauksia, ja huonoina aikoina päästäkseen pinteestä. Maahanmuutto vähentää bruttokansantuotetta / kansalainen, mutta se lisää talouden absoluuttista kokoa, joka on valtion velanmaksukyvyn kannalta merkityksellisempi tekijä.

Nämä tekijät voivat johtaa sellaista riippuvaista uhkapelaajaa muistuttaviin psykologisiin ajattelu- ja käyttäytymismalleihin, joka on suuresti tappiolla tai jota suuret tappiot uhkaavat. Hän on valmis pistämään koko sukunsa omaisuuden peliin tai käyttämään mitä tahansa kepulikonstia neutraloidakseen tappiot, vaikka onnistumisen todennäköisyys on pieni:

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat pyritään ongelmista ja uhkista välittämättä näkemään yltiöpositiivisesti. Maahanmuuttajat ovat talouden kuoriutuvia kultamunia, koneinsinöörejä, moniosaajia, huippuosaajia, tms., vaikka suuri osa ei osaa lukea ja muilla on suurimmalta osin vähäinen koulutus. Väärennettyjä tutkintotodistuksia on paljon. Harvoilla on aito korkeakoulututkinto omasta maastaan, mutta ne ovat usein vaatimattomampia kuin suomalainen vastaava tutkinto, eikä heillä siksi usein ole pätevyyttä toimia Suomessa nimellistä koulutustaan vastaavissa tehtävissä. Kaikki maahanmuuton ongelmat ja uhkat selitetään parhain päin tai pois. Maahanmuuton kannattajat projisoivat kaikki aiheuttamansa ongelmat ja uhat maahanmuuttokriitikoihin (alloplastinen defenssi). Kun esim. maahanmuuttajien myötä ääriajattelu lisääntyy, maahanmuuton kannattajat syyttävät maahanmuuttokriitikkoja ääriajattelusta, myös maahanmuuttajien ääriajattelusta. Maahanmuuton uhkapelaajien mukaan heidän "virityksistään" tulee varmasti varmasti valtavat hyödyt, kunhan maahanmuuttokriittiset eivät vain negatiivisella suhtautumisellaan pilaisi kaikkea. Maahanmuuttokriitikoiden realismi on kiusallista puhetta, joka täytyy sulkea ja tukahduttaa pois mielistä, sekä omasta että muiden. Kun ongelmat kasvavat ja uhkakuvat toteutuvat, eikä niitä ole enää mahdollista kokonaan kiistää, maahanmuuton kannattajilla on aina uusia verukkeita vetämässä, joilla perustellaan sitä, että maahanmuuttoa (pelaamista) on pakko jatkaa. Kun ei ole enää sotaa, on ilmastopakolaisuutta, kun ilmastopakolaisuus ei enää toimi, on yhteiskunnallista sekasortoa ja levottomuutta, kun se on käytetty loppuun, ihmisoikeussopimukset ja humaanisuus vaativat, että otamme lisää, jne. Syklinen verukkeiden kehä pyörii. Toki tällaiset ovat aina enemmän tai vähemmän päällekkäisiä, mutta jotakin veruketta painotetaan melkein aina enemmän kuin muita.

Maahanmuuton kannattajat eivät halua asettaa rajaa maahanmuuttajien määrälle Suomessa. Ajatuksena on, että sillä ei ole mitään rajaa, koska valtion lainanotollakaan ei ole kattoa. Taloutta täytyy kasvattaa keinolla millä hyvänsä velanmaksukyvyn oletetuksi turvaamiseksi. Maahanmuuton kannattajat eivät pysty psykologisesti lopettamaan maahanmuuttoa, vaikka haluaisivat, koska he ovat siitä riippuvaisia. Maahanmuutto noudattaa addiktoivaa kaavaa, paljon epäonnistumisia, jonkin verran voittoja, kokonaissaldo negatiivinen. Paljon tilanteita, joissa pelaaja kuvittelee melkein voittavansa, mutta epäonnistuu "täpärästi". Kun maahanmuuttajien määrä ylitti pakolaiskriisin aikana Ruotsin valtion kapasiteetin ja käytettävissä olevat varat, ja maahanmuutto oli pakko pysäyttää joksikin aikaa kokonaan ja vähentää sitä pidemmälläkin aikavälillä paljon, asiasta ilmoittava naisministeri itki kyynelehtien televisiossa, varmastikin aidosti. Peliriippuvainen joutui umpikujaan ja kohtaamaan realiteetit sellaisina kuin ne ovat. Se johti pieneen emotionaaliseen romahdukseen. Kukaan ministereistä ei ole itkenyt tai välittänyt muulla tavoin Ruotsin slummiutuvista, rikollisista, köyhistä ja väkivaltaisista kaupungeista ja lähiöistä. Maahanmuutto (pelaaminen) on heille tärkeää, eivät ruotsalaiset tai maahanmuuttajat. Maahanmuuton uhkapelaamiseen ei liity juurikaan rohkeutta, esim. yrittäjyyden tuottavaa riskinottokykyä, koska psykologisten defenssiensä takia maahanmuuton kannattajat ymmärtävät niitä vaillinaisesti.

Ne maat, joilla on alijäämäinen vaihtotase ja jotka ottavat paljon valtionvelkaa, ovat taipuvaisia haittamaahanmuuttopolitiikkaan. Myös tämän takia Suomelle on tärkeää edistää yrittäjyyttä, luoda hyvä toimintaympäristö yrittäjyydelle, lisätä vientiä ja vähentää valtion velkaa.

lauantai 17. helmikuuta 2018

Mitä Raamatun "toisen posken kääntäminen" oikeasti tarkoittaa?

Jeesus puhui aina vertauskuvin. Jeesuksen vuorisaarnassa (Matteus 5:39) poskelle lyömisellä ja toisen posken kääntämisellä viitataan rabbien mukaan Raamatun opeista ja käskyistä puhumiseen, ja niistä oppimiseen. Ne ovat usein kuin lyöntejä kuulijan kasvoille, esim. Raamatun profeetat luettelivat synkkiä tuomioita ja kritiikkejä syntisille israealilaisille. Siitä huolimatta täytyy kuunnella lisää, ottaa opikseen ja tehdä parannus. Lisäksi juutalaisten rabbien mukaan myös maalliset ongelmat, esim. sodat, sairaudet ja luonnonkatastrofit, ovat osaltaan Jumalan kurituksia, lyöntejä kasvoille, jotka kehottavat luopumaan syntisestä elämästä ja tekemään parannuksen.

Kohdassa 5:40 puhutaan henkilöstä, joka yrittää oikeutta käymällä viedä toiselta paidan, jolloin on annettava viittakin. Sillä viitataan kiihkeään väittelyyn tai riitaan, jossa henkilö yrittää nujertaa toisen sanallisesti ja ottaa / varastaa häneltä hänen hyvät raamatulliset argumenttinsa. Tällöin hänelle on annettava vielä lisää hyviä raamatullisia argumentteja, koska ne ovat ehtymättömiä. Kun niitä levitetään muille ihmisille ne lisääntyvät ja lisäävät siten kaikkien hengellistä ja maallista rikkautta. Kohdassa 5:41 sanotaan, että jos joku vaatii sinua virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi virstaa, eli jos joku haluaa sinulta esim. tunnin ajan raamatullista opetusta, anna hänelle kaksi tuntia. Kohdassa 5:42 tehdään pienimuotoinen yhteenveto edellisistä kohdista, anna (raamatullisia opetuksia) sille joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi hänelle, joka haluaa lainata sinulta (raamatullisia opetuksia). Raamatullisten opetusten antaminen on laina, koska annetulla hyvällä on voimakas taipumus palata korkojen kanssa takaisin, kun yhteisö vahvistuu hengellisesti.

Raamatun muut kohdat vahvistavat nämä tulkinnat, esim:

Valitusvirret 3:27-33. "Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan. Istukoon hän yksin ja odottakoon, kun Herra on pannut taakan hänen päälleen. Painakoon hän suunsa tomuun, ehkä vielä on toivoa. Kääntäköön hän poskensa lyöjää kohti ja täyttyköön hän moitteilla. Mutta Herra ei hylkää ikuisesti. Vaikka Hän kurittaa, Hänellä on myötätuntoa, jota Hän antaa runsaasta laupeudestaan. Hän ei halua aiheuttaa vaivaa ja murhetta ihmisille (Rabbi Rashi: "Jumalan sydän ja tahto eivät halua kurittaa ihmisiä, mutta synnit vaativat sitä")."

Neljäs Mooseksen kirja, 12:6-15. "Herra sanoi; "Kuulkaa minun sanani! Kun joukostanne nousee profeetta, minä ilmaisen itseni hänelle näyssä, unessa minä hänelle puhun. Näin en puhu Moosekselle, palvelijalleni, joka kaikessa on uskottuni. Hänelle puhun suoraan kasvoista kasvoihin, en arvoituksellisin sanoin vaan avoimesti. Hän saa katsoa Herran kirkkautta suoraan. Kuinka te siis rohkenette puhua Moosesta, minun palvelijaani vastaan?" Ja Herra poistui vihastuneena. Kun pilvi oli poistunut teltan päältä, oli Mirjam spitaalista lumivalkoinen. Kääntyessään Mirjamiin päin Aaron huomasi mitä oli tapahtunut. Silloin Aaron sanoi Moosekselle, "Anna anteeksi, Herrani, älä rankaise meitä synnistä, jonka teimme tyhmyyttämme! Mirjam ei saa jäädä tuon näköiseksi! Hänhän on kuin kuollut sikiö, joka tulee äitinsä kohdusta puoliksi mädäntyneenä!" Mooses huusi Herraa ja sanoi, "Oi Jumala! Paranna hänet!" Herra sanoi Moosekselle, "Jos hänen isänsä olisi sylkenyt häntä kasvoihin, eikö hän olisi joutunut kantamaan häpeäänsä seitsemän päivää? Hänet on siis suljettava seitsemäksi päiväksi leirin ulkopuolelle ja päästettävä vasta sitten takaisin." Niin Mirjan suljettiin leirin ulkopuolelle seitsemän päivän ajaksi, eikä kansa jatkanut matkaansa, ennen kuin hänet oli päästetty takaisin."

Miksi Jeesus puhui vertauskuvin, nehän voivat olla kuulijalle vaarallisia, jos ne tulkitaan kirjaimellisesti?

Jeesus eli lähi-idässä, jossa etninen kilpailu oli kovaa, ja siihen liittyi usein väkivaltaa ja sotia. Jeesus eli roomalaisten Israelin miehityksen aikana. Roomalaisten ja juutalaisten välillä oli vakavia ristiriitoja, joka johti moniin väkivaltaisuuksiin. Eräs roomalainen sotapäällikkö sanoi, että juutalaiset aiheuttavat enemmän ongelmia kuin kaikki muut Rooman siirtokunnat yhteensä.

Sellaisissa tilanteissa täytyy usein salata se mitä todellisuudessa tarkoittaa. Juutalaisen viisauden mukaan totuuden kertominen on eräs anteliaisuuden ja ystävällisyyden muoto. Valehtelu, vääristely ja kertomatta jättäminen on kitsautta, vahingoittamista, rankaisemista tai verottamista, tai toisaalta suojelemista, kontrollointia, vallankäyttöä tai ennustettavuuden lisäämistä, riippuen siitä kenen tai miltä kannalta sitä katsotaan.

Roomalaiset uhkasivat monella tavoin juutalaisten henkeä, terveyttä, toimeentuloa, itsenäisyyttä ja juutalaista uskontoa. Minkälainen kuva juutalaisten kannatti antaa itsestään roomalaisille (tai muille vihamielisille ulkopuolisille)? Mahdollisimman rauhanomainen ja pasifistinen kuva, jotta roomalaiset eivät provosoidu hyökkäämään juutalaisten kimppuun tai kohdistamaan muita negatiivisia toimenpiteitä juutalaisiin. Jos juutalaiset suunnittelivat sotilaallista iskua tai muita toimenpiteitä roomalaisia vastaan, roomalaiset eivät saaneet vihiä niistä juutalaisten pasifistisilta kuulostavista julkisista puheista. Jos roomalaiset kiinnostuivat juutalaisten uskonnosta ja omaksuivat sen oppeja väärässä kirjaimellisesti tulkitussa muodossa, heistä tuli heikompia ja alistuvampia. Se vähensi juutalaisiin kohdistuvia yhteiskunnallisia, uskonnollisia ja sotilaallisia paineita.

Lisäksi vertauskuvallisilla puheilla estettiin yleisesti ei-juutalaisia ymmärtämästä mitä juutalaiset tarkoittavat, ajattelevat ja uskovat, sekä estettiin ei-juutalaisia kääntymästä juutalaisuuteen, pidettiin yllä sisäryhmän ja ulkoryhmän erillisyyttä. Uskonto, joka näennäisesti kehottaa esim. alistumaan pahan edessä, pyrkimään alimmaiseksi sosiaalisessa hierarkiassa ja kääntämään hyökkääjälle toisenkin posken, vaikuttaa ulkopuolisista useimmiten vastenmieliseltä ja huonolta uskonnolta, sellaiselta, johon he eivät halua kääntyä.

Monet kristityt ovat tulkinneet Jeesuksen puheita kirjaimellisesti ja kärsineet siitä paljon, vaikka Markuksen evankeliumissa Jeesus nimenomaisesti sanoo (4:10-12):

"Kun Jeesus sitten oli jäänyt yksin kahdentoista opetuslapsen ja muiden seuralaisten kanssa, nämä kyselivät häneltä mitä vertaukset tarkoittivat. Hän sanoi heille, "Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta nuo ulkopuoliset (ei-juutalaiset / vihamieliset ei-juutalaiset) kuulevat kaiken vain vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi, jotta he kuullessaankaan eivät kuulisi eivätkä ymmärtäisi, eivät kääntyisi eivätkä saisi anteeksi."

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Demokraattinen keskustelu


Demokratia on periaatteessa keskusteleva ja neuvotteleva yhteiskunnallinen järjestelmä. Myös keskustelu ja väittely ovat eräänlaisia neuvottelun muotoja, vaikka niiden prosessit ja säännöt ovat vapaamuotoisempia, ja niiden tavoitteet yleisempiä tai epäselvempiä. Monipuolisesti asioita valottavilla ja tärkeitä asioita laajasti huomioon ottavilla neuvotteluilla pyritään pääsemään hyviin moraalisiin, poliittisiin ja taloudellisiin lopputuloksiin. Sananvapaus mahdollistaa laaja-alaisen vilkkaan keskustelun yhteiskunnassa. Jotta neuvottelut toimivat ja onnistuvat, osapuolten täytyy tunnustaa vastavuoroisesti neljä asiaa a) Kaikilla osapuolilla on tunnustettu ja hyväksytty asema b) Kaikilla osapuolilla on merkityksellistä ja tärkeää sanottavaa c) Kaikki pitävät rehellisyyttä ja totuudenmukaisuutta tärkeinä arvoina, ja niihin pyritään yleisellä tasolla (melkein aina myös yksittäistapauksissa). Rehellisyyden johdannainen on luotettavuus. d) Neuvottelujen lopputulokset ja niistä seuraavat toimenpiteet ovat ainakin osittain avoimia ja päätettävissä neuvotteluilla.

Liberaalit eivät hyväksy konservatiivien asemaa neuvottelujen osapuolena, ja työskentelevät siksi sen eteen, että konservatiivien olemassaolo jäisi väliaikaiseksi. Liberaalin koalition osapuolet eivät tee näin toisilleen. Liberaalien mielestä konservatiiveilla ei ole käytännössä mitään merkityksellistä ja tärkeää sanottavaa. Liberaalien kommunikointi konservatiiveista tai konservatiivien suuntaan on yksisuuntaista propagandaa, ja liberaalit ovat eristäytyneet lähes kokonaan liberaaliin informaatiokuplaan. Liberaalit pyrkivät päättämään asiat ilman konservatiivien panosta tai siten, että konservatiivien panos jää lopullisten lopputulosten kannalta merkityksettömän pieneksi, ts. konservatiivit saavat enimmillään hidastaa jonkin verran liberaalien tavoitteiden toteutumista, mutta eivät estää niitä tai korvata niitä muilla.

Jos liberaalia koalitiota pidetään isona kattopuolueena, jossa kaikki ovat tärkeimmistä asioista yhtä mieltä, mutta jossa on erilaisia alaosastoja, elämme yksipuoluejärjestelmässä, jolla on demokratian kulissit. Liberaalit ovat yhtä mieltä kansallisen ja kansainvälisen sosiaalidemokratian ylläpitämisestä; liberaalin eliitin sisäisestä hyvä veli -järjestelmästä, jolla jaetaan etuja, virkoja, urakoita, työtehtäviä, alueita ja etuoikeuksia; Suomen sulauttamisesta Eu:n liittovaltioon; siitä, että tärkeimmät päätökset tehdään viime kädessä suurten kaupunkien ehdoilla; maahanmuuttopolitiikasta; liberaalista identiteettipolitiikasta; jne. Tämän ulkopuolelle ei kovin paljon vapaata politiikkaa jää.

Näistä voimme johtaa liberaalien pääsääntöisen kommunikoinnin sisällöt ja muodot. Koska liberaalit yrittävät lakkauttaa konservatiivien poliittisen olemassaolon, heidän kommunikointinsa on tavallaan poliittista sodankäyntiä, jossa normaalit poliittiset lait eivät päde. Liberaalit katsovat, että heillä on sen vuoksi oikeus valehdella, vääristellä ja jättää kertomatta. Liberaalien kommunikaatio pyrkii osoittamaan, että konservatiivit eivät kelpaa demokraattisiksi keskustelun ja neuvottelun osapuoliksi, liberaalien poliittisiksi kumppaneiksi tai demokraattisen järjestelmän jäseniksi. Siksi liberaalit nimittelevät konservatiiveja a) Fasisteiksi, kansallissosialisteiksi, autoritaarisiksi, tms. "He pyrkivät ottamaan kaiken vallan itselleen, jolloin demokraattisia neuvottelun osapuolia ei ole, eikä siten demokratiaakaan. He ovat diktatuurin kannattajia. He pyrkivät alistamaan kaikki muut. He ovat vakava häiriö ja uhka demokraattisessa systeemissä. Fasistit ja kansallissosialistit tuhottiin toisessa maailmansodassa. Me kutsumme sinua tekemään saman poliittisesti konservatiiveille ja konservatiivisuuden ilmentymille, vaikka emme sano sitä aivan suoraan (dog whistle -politics). Suhtaudumme tukien tai sallivasti kaikkiin, jotka vastustavat tavalla tai toisella konservatiiveja." Tässä nimittelyssä on havaittavissa runsasta psykologista projektiota. b) Tyhmiksi, epäluotettaviksi, osaamattomiksi, järjettömiksi, hulluiksi, vastenmielisiksi, tms. "He eivät kykene olemaan keskustelun ja neuvottelun osapuolia, joten siksi sinun ei pidä keskustella heidän kanssaan. He eivät osaa hallita yhteiskuntaa, joten heille ei voi antaa yhteiskunnan johtotehtäviä. Jos he lupaavat jotakin, he rikkovat useimmiten lupauksensa. Jos he voittavat vaalit, he omivat kaiken vallan itselleen. Kun he häviävät vaalit, he eivät luovuta valtaansa pois. He ovat irrationaalisia ja arvaamattomia, ja voivat tehdä mitä tahansa. He ovat inhottavia, joten älä pidä heistä, samaistu heihin, kuulu heidän ryhmiinsä tai pidä heitä auktoriteetteinasi. Älä ota heitä ystäviksesi." Tällä nimittelyllä pyritään luomaan sosiaalista ja poliittista segregaatiota ja eriarvoisuutta. Liberaalit toivovat, että propagandan ja poliittisen segregaation paineessa konservatiivit tekevät lisääntyvässä määrin yksipuolisia myönnytyksiä ja antautuvat lopulta ehdoitta.

Vaikka liberaalit eivät osallistu demokraattisiin neuvotteluihin konservatiivien kanssa, demokratian kulissit täytyy säilyttää. Pseudo-neuvottelun virkaa liberaalissa järjestelmässä hoitaa molemminpuolinen reaktiivinen yksisuuntainen kommentointi. Liberaalit reagoivat siihen mitä konservatiivit sanoivat tai tekivät, ja konservatiivit reagoivat vastaavalla tavalla liberaaleihin. Kun mielipiteet muokkautuvat reaktiivisesti ja kommentit lentelevät koko ajan julkisuudessa, syntyy mielikuva vilkkaista demokraattisista keskusteluista ja neuvotteluista. Aidoissa neuvottelussa pitäisi kuitenkin tapahtua seuraavaa a) Kummatkin osapuolet pyrkivät rehellisesti ymmärtämään toista osapuolta ja ottamaan hänen näkökulmansa huomioon b) Näkökulmissa tapahtuu oppimista ja yhteistä kehittymistä, paikoin lähentymistäkin c) Kummankin näkemykset vaikuttavat politiikkaan ja lopputuloksiin.

Niin ei tapahdu. Keskustelijat eivät puhu juuri ollenkaan keskenään, vaan melkein aina toistensa ohi 'suurelle yleisölle'. Jos he joutuvat joskus keskustelemaan keskenään, he yrittävät pakottaa negatiivisen asenteensa tarttumaan 'suuren yleisön' mielestä vastapuoleen. Vastavuoroinen neuvottelu on aina toissijaista yksisuuntaiseen propagandistiseen tavoitteeseen nähden. Näkökulmat säilyvät pääpiirteissään ennallaan, ne muokkautuvat vain sen verran, että pystyvät vastaamaan viimeisimpään vastapuolen kommenttiin tai tekoon.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto