Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Voisimmeko tulevaisuudessa erota Euroopan unionista ja ryhtyä Kiinan liittolaiseksi?



Leonid Bershidsky, How Western Capital Colonized Eastern Europe.

https://www.bloomberg.com/view/articles/2017-09-12/how-western-capital-colonized-eastern-europe

Linkitetty Bloombergin artikkeli kertoo tärkeimmästä tekijästä, jolla Eu kiristää ja pakottaa eurooppalaisia poliitikkoja toimimaan vastoin itsenäisiä näkemyksiään ja tavoitteitaan. Artikkelin ilmaisua lainatakseni myös Suomi on tällä hetkellä Eu:n siirtomaa. Jotta voisimme saavuttaa suuremman itsenäisyyden, riippuvuutta ulkomaisesta pääomasta on vähennettävä.

Kiina teki sen seuraavilla tavoilla.

Kiinalaiset ovat opiskelleet huolellisesti niitä tuotantomenetelmiä ja teknologioita, joita länsimaiset yritykset ovat käyttäneet ja tuottaneet Kiinassa, jolloin kiinalaiset ovat voineet lisääntyvässä määrin alkaa tuottamaan ja kehittämään niitä itse, esim. kiinalaisen puhelinten tuottaja Huawein ja sen tytäryhtiö Honorin menestys, ja ne lukuisat hiukan tuntemattomammat kiinalaisyritykset, jotka tuottavat kaikenlaista käyttökelpoista elektroniikkaa ja tietotekniikkaa.

Kun kiinalaisten yhteenlasketut voitot, tuotot ja palkkatulot tuotantotoiminnasta ovat kasvaneet erittäin suuriksi, kiinalaisista on tullut suuria sijoittajia sekä Kiinassa, että ulkomailla. Kiina ei ole enää ollenkaan niin riippuvainen ulkomaisesta pääomasta kuin ennen.

Kiina on panostanut voimakkaasti korkeaan koulutukseen.

Kiinan suhteellinen itsenäisyys ei synny siitä, etteikö Kiinassa olisi paljon ulkomaisia sijoituksia. Kiinan itsenäisyys syntyy siitä, että ulkomaiset sijoittajat eivät voi uhkailla Kiinaa sijoitusten pois vetämisellä Kiinan suurten pääomien ja korkean teknologisen osaamisen takia, sekä sen takia, että ulkomaiset sijoittajat ja markkinat ovat riippuvaisia Kiinan tuotannosta, pääomista ja osin markkinoistakin.

Itsenäisyys ei tarkoita sitä, että ulkomaisia sijoituksia yritetään estää pääsemästä maahan, vaan sitä, että oman maan itsenäisyyttä lisääviä tekijöitä lisätään, ja sitten kussakin tilanteessa kysytään mikä on tällä hetkellä suunnilleen maksimaalinen määrä ulkomaisia sijoituksia, joita voimme ottaa joutumatta riippuvaisiksi ulkomaisista sijoittajista. Itsenäisyys tarkoittaa aina valmiutta luopua jostain jonkin muun tärkeän saavuttamiseksi.

Itsenäisyys on osittain sellaista mitä rahalla ei voi ostaa, mutta itsenäisyyttä voidaan ajatella osittain myös rahana. Jos Eu:n annetaan pilata eurooppalaiset maat muiden tekijöiden ohella maahanmuutolla, hyvät, puhtaat, toimivat ja turvalliset asuinalueet ja kaupungit, jotka ennen kaikki saivat 'ilmaiseksi' oman etnisen ryhmän sosiaalisen olemuksen sivutuotteena, joudutaan monietnisessä ja -kulttuurisessa ympäristössä hankkimaan kalliiden asuinalueiden kalliilla asunnoilla, yksityisillä turvallisuuspalveluilla, turvalaitteilla, korkeilla poliisikustannuksilla, rajoittamalla liikkumisenvapautta, valikoimalla niitä osto- tai virkistyspaikkoja, joihin voi mennä, jne. Rikkaastakin henkilöstä tulee sellaisessa systeemissä vanki kultaisessa häkissä.

Suurten pankkien, suurten yritysten ja suurten sijoittajien uskomusten mukaan Euroopan maiden kurjistaminen ja väkivaltaistaminen on kuitenkin erinomaista liiketoimintaa. Se minkä sai ennen ilmaiseksi, joudutaan kehitysmaa -Euroopassa hankkimaan kalliilla rahalla, joka lihottaa suurten yritysten ja sijoittajien voittoja.

Eu on suurten pankkien, suuryritysten ja suurten sijoittajien toimeenpano- ja pakkovaltaa käyttävä väline, jonka vähäisemmät etäispäätteet toimivat mm. suomalaisina poliitikkoina. Ei ole sattumaa, että Suomen pääministerinä on tällä hetkellä hyvä veli -verkoston tuki- ja korruptiorahoilla rikastunut Juha Sipilä. Hyvä veli -verkosto nosti Sipilän myös pääministeriksi. Kun Sipilä on kouliintunut Suomessa tukien ja korruption käyttäjäksi, hän sopeutuu hyvin Eu:n suurempien tukien ja korruption käyttäjäksi, suosijaksi ja edistäjäksi. Suomessa Sipilä tottui siihen, että viime kädessä hyvä veli -verkosto ohjaa häntä. Nyt Sipilä tottelee luontevasti suurempaa ja vaikutusvaltaisempaa Eu:n hyvä veli -verkostoa.

Eu:n kuristusotteen kiristyessä, Euroopan kurjistuessa ja Kiinan noustessa eurooppalaisten on kysyttävä olisiko Kiina tulevaisuudessa parempi kumppani tai liittolainen kuin Euroopan unioni? Kiinalla ei ole kansainvälisille liittolaisilleen ja kumppaneilleen mitään poliittisia vaatimuksia, riittää, että ne toimivat hyvinä kauppakumppaneina. Kiina tarjoaa liittolaisilleen näiltä tärkeiltä osin parempia ehtoja kuin julkisten kulissien takana diktaattorimainen Eu.

torstai 31. elokuuta 2017

Miksi liberaalit ovat niin viehtyneitä poikkeaviin vähemmistöihin ja "alistettuihin" ryhmiin?

Valtavirtaiset normaalit ihmiset tarvitsevat jossain määrin poikkeavia ihmisiä ja ryhmiä sosiaalisten, moraalisten ja poliittisten rajojen määrittelyyn ja ylläpitämiseen. Normaalius on normaalia suhteessa johonkin ulkopuoliseen. Poikkeavia suljetaan ulkopuolelle tai jos heitä päästetään sisäpiiriin, se tehdään joidenkin poikkeavuutta rajoittavien ja muokkaavien ehtojen vallitessa. Poikkeavia vaaditaan esimerkiksi muuttumaan normaalimpaan suuntaan, suorittamaan puhdistavia rituaaleja tai salaamaan poikkeavuutensa. Poikkeavuutensa tai henkilöllisyytensä salaava osallistuu valtavirran kanssa jossain määrin poikkeavuutensa ylläpitämiseen. Salaaminen viestittää tavallaan muille, että poikkeavuus on huonoa tai pahaa, se ei kestä päivänvaloa tai kriittistä tarkastelua, tai että salaaja häpeää poikkeavuuttaan ja pelkää sen julkistamisen seurauksia.

Poikkeaviin kohdistetaan ylimääräisiä sosiaalisia ja virallisia toimenpiteitä, joita muihin ei kohdisteta, kuten tehostettua valvontaa; kovempia ja ylimääräisiä rangaistuksia; parantavia terapeuttisia hoitoja; pidempiä ja vaivalloisempia byrokraattisia prosesseja; korkeampia pääsyvaatimuksia koulutukseen tai työhön; tms.

Poikkeavuudet nähdään usein vaihtelevassa määrin kansakuntaa heikentävinä, haittaavina, sairastuttavina tai uhkaavina tekijöinä. Yhteiskunta toimii tehokkaammin, moraalisemmin tai paremmin kun poikkeavuutta vähennetään, muokataan tai säädellään.

Normaalit ihmiset etsivät ja löytävät säännöllisesti poikkeavia ihmisiä ja rankaisevat heitä symbolisesti tai konkreettisesti. Löydetyillä ihmisillä ei ole välttämättä itsessään kovin paljon merkitystä kokonaisuuden kannalta. Tärkeintä on useimmiten siihen liittyvä prosessi, jolla ryhmän yhteistoimintaa ylläpidetään ja tehostetaan, ryhmän periaatteita ja rajoja määritellään, ja poikkeavuutta suljetaan ryhmän ulkopuolelle.

Poikkeavuus on tämän analyysin mukaan osittain itsenäinen ilmiö, osittain sosiaalisesti konstruoitua. Sosiaalisen konstruktion osuudesta huolimatta poikkeavuus on aina jotain todellista ja sillä on todellisia vaikutuksia sosiaaliseen kokonaisuuteen, kyse on vain siitä missä määrin ja minkälaisia, millaisia johtopäätöksiä siitä kannattaa tehdä, ja millaisiin toimenpiteisiin on suotavaa ryhtyä.

Esimerkiksi jos yhteiskunnalle on tärkeää pitää yllä hyvää perhe-elämää, riittävää syntyvyyttä ja yhteistä kollektiivistä identiteettiä, on samalla suotavaa vastustaa jossain määrin homoseksuaalisuutta. Jos homojen annetaan toimia vapaasti, he edistävät sellaisia elämäntyylejä, ajattelumalleja ja asioita, jotka vahingoittavat em. tavoitteita. Homojen seksuaalisuutta korostava identiteetti on kapea ja sosiaalista kokonaisuutta hajottava. Homot tavoittelevat usein lyhyitä ja vaihtuvia seksiin perustuvia suhteita. Koska homoseksuaalisuuteen liittyy usein taipumus nautinnonhakuisuuden ohjaamaan jatkuvaan kokeiluun, pyhät asiat ja itsensä hyveellinen rajoittaminen näyttäytyvät heille usein rasittavina ja turhina esteinä, jotka on syytä purkaa. Homoseksuaalit haluavat usein maksimaalisen vapauden elämäntyylilleen, joka johtaa luonnostaan liberaalin politiikan kannattamiseen ja konservatiivisuuden vastustamiseen. Homoseksuaalisuuteen liittyvät seksuaaliset roolit heikentävät usein maskuliinisuutta, tai vaihtoehtoisesti korostavat sarjakuvamaista ja teennäistä maskuliinisuutta. Jne.

Tämä ei merkitse sitä, että homot olisivat yksin vastuussa perhe-elämän, syntyvyyden ja yhteisen kollektiivisen identiteetin heikkenemisestä, tai suurimpia syyllisiä siihen. Suurimmat syylliset löytyvät niiden heteroseksuaalien keskuudesta, jotka ovat hylänneet traditionaalisen moraalin ja edistäneet sille vastakkaisia asioita.

Traditionaalinen homojen vastustaminen on siten johtunut homoseksuaalien elämäntyylistä, ajattelumalleista ja toiminnasta + homoseksuaalien vastustamisen tuomista hyödyistä ryhmälle ja sen jäsenille. Kun esim. heteroseksuaalinen perheenisä vastustaa homoseksuaalisuutta, hän vastustaa samalla myös mm. itsessään ilmenevää hedonistisuutta ja halua lukuisiin irtosuhteisiin. Vastustamalla homoseksuaaleja hänestä tulee parempi ja hyveellisempi perheenisä ja aviomies. Lisäksi homoseksuaalit toimivat kontrapunktina, jota vasten oman ryhmän kollektiivista toimintaa, periaatteita ja politiikkaa voidaan hioa paremmiksi.

Melkein samalla tavalla voimme todeta, että jos liberaalit haluavat säilyttää lähes täysin avoimet rajat, heillä on todellisia syitä vastustaa maahanmuuttokriitikkoja. Kun liberaalit nimittävät maahanmuuttokriitikkoja liioitellen fasisteiksi, natseiksi, tms., kyse voi olla suurelta osin siitä, että liberaalit pyrkivät tekemään itsestään parempia liberaaleja ja vahvistamaan liberaalia ryhmää. Jos liberaalien kuvitteellisten fasistien, natsien, tms. vastustaminen yltyy liikaa, se muuttuu lisääntyvässä määrin fasistiseksi. Se johtuu suurelta osin siitä, että liberaalit pelkäävät menettävänsä kontrollin politiikasta ja yhteiskunnasta.

Poikkeavan ryhmän ylimääräinen syyttäminen voi vaikuttaa oikeudellisen mittapuun mukaan epäoikeudenmukaiselta, siinähän poikkeavaa ryhmää syytetään sellaisesta mitä se ei ole tai ei ole tehnyt, ja lisäksi syyttäminen johtuu usein suurelta osin valtaapitävän ryhmän sisäisistä tarpeista. Mutta valtaapitävän ryhmän syytökset eivät todellisuudessa kohdistu yksilöihin, vaan kokonaiseen ryhmään, jolloin normaalit oikeudenmukaisuuden periaatteet eivät toimi.

Jos yksi henkilö olisi syytettynä esimerkiksi maanpetoksesta ja hänet tuomittaisiin elinkautiseen vankeuteen, häneen liittyvät asiat olisivat yhteiskunnan kannalta lähes loppuunkäsitelty.

Kun syytösten kohteena on suhteellisen laaja poikkeava ryhmä, yhden poikkeavan henkilön tuomitseminen mihin tahansa rangaistukseen ei vaikuta juuri ollenkaan. Poikkeava ryhmä muodostaa omien tavoitteidensa, ja sosiaalisten ja yhteiskunnallisten paineiden seurauksena alakulttuurin tai vastakulttuurin, joka toimii valtakulttuurin vastapainona. Paineet saavat poikkeavan ryhmä lisäämään yhteistoimintaansa ja ryhmäkoheesiota. Poikkeava ryhmä auttaa omiaan ja ryhtyy vastatoimiin. Jne.

Ylimääräiset syytökset ja paineet sulavat usein moneen kertaan näihin vastavoimiin ja vastatoimiin. Toisin sanoen poikkeava ryhmä ei useimmiten ole avuton kohde, jolle valtaapitävä ryhmä voi tehdä mitä haluaa, vaan aktiivinen toimija, joka kohdistaa omia toimenpiteitään ja vastatoimenpiteitään valtaapitävään ryhmään. Jos ajattelemme oikeutta vaakana, jossa oikeuden muodostaa sellainen tasapaino rikoksen ja rangaistuksen välillä, joka tekee rikoksen oikeudenmukaisuuden periaatteita noudattaen mahdollisimman kannattamattomaksi, valtaapitävän ryhmän ja poikkeavan ryhmän välille syntyy usein jonkinlainen hivenen hutero voimatasapaino, jossa vaaka on kallistunut enemmän valtaapitävän ryhmän puolelle, mutta niiden muodostama pitkäkestoinen pattitilanne vastaa eräänlaista tasapainoa. Se saattaa olla parasta mitä poikkeava ryhmä voi sillä hetkellä saavuttaa.

Poikkeavat vähemmistöt muodostavat usein tärkeän osan yhteiskunnan luovista muutosvoimista. Osa poikkeavien vähemmistöjen luovasta muutospaineesta on yhteiskunnan kannalta hyödyllistä, osa haitallista. Ajan kuluessa tai muuttuvissa tilanteissa hyödyllisyys ja haitallisuus voivat muuttua. Se mikä oli vaikkapa aluksi pienessä määrin hyödyllistä, voi ajan kuluessa kasvaa liian suureksi ja muuttua vahingolliseksi. Se mikä on vaikkapa rauhan aikana haitallista, saattaa sotatilanteessa muuttua hyödylliseksi.

Yhdysvaltojen perustajaisät, jotka johtivat sotajoukkoja Amerikan vallankumoussodassa tai olivat muuten merkittävissä tehtävissä vallankumouksessa, olivat britti-imperiumin kansalaisten joukossa "poikkeava" vähemmistö, rikollisia, kapinallisia ja vallankumouksellisia, jotka pyrittiin tappamaan. Kiinni saataessa heidät olisi todennäköisesti tuomittu kuolemaan. He toimivat silti merkittävänä ja positiivisena yhteiskunnallisena luovana voimana. Jeesus tuomittiin syyttömänä kuolemaan ja teloitettiin naulitsemalla hänet ristiin. Rooman imperiumi kävi sotaa kristittyä vähemmistöä vastaan ennen kuin muuttui itse kristityksi. Vuonna 2010 maailmassa oli 2,2 miljardia kristittyä. Usein yhteiskunta määrittelee tärkeät uudistajat aluksi rikollisiksi tms., ja ehkä vainoaa heitä systemaattisesti.

Yhteiskunnan tehtävänä on siten usein tasapainoilla sen suhteen, miten se suhtautuu vähemmistöihin. Vastustuksella saattaa olla optimaalinen määrä, joka ei ole liian suuri eikä liian pieni. Voidaan myös kysyä menettäisivätkö vähemmistöt luovuutensa ja uudistusvoimansa, jos yhteiskunta ei vastustaisi heitä? Vastustus kun suorastaan pakottaa luovuuteen ja kekseliäisyyteen.

Liberaalin eliitin sateenkaarikoalitio koostuu monista ryhmistä; seksuaalisista vähemmistöistä, alistetuiksi väitetyistä naisista ja feministeistä, erilaisista maahanmuuttajaryhmistä, kansallisista vähemmistöistä, uskonnollista vähemmistöistä (tosin lähinnä silloin kun niihin yhdistyy maahanmuuttajuus tai kansallisen vähemmistön asema), sekalaisista sosialistiryhmistä, kulttuurimarxilaisista ryhmistä ja anarkistiryhmistä, ns. taistelevista ateisteista, jne. Selvimmin liberaalin eliitin koalition ulkopuolelle on jätetty valkoiset tai valkoiset heteromiehet, joka tarkoittaa käytännössä työväenluokkaisia ja keskiluokkaisia valkoisia miehiä ja tilanteiden mukaan vaihtelevasti valkoisia naisia. Lisääntyvässä määrin myös menestyneitä maahanmuuttajaryhmiä, esim. itä-aasialaisia, on työnnetty liberaalin sateenkaarikoalition ulkopuolelle.

Liberaalin eliitin tarkoituksena on kerätä sateenkaarikoalitioon kaikki muutosvoimaisimmat tai muutosta eniten haluavat vähemmistöt. Kun kaikki suurimmat muutosvoimat ovat liberaalin eliitin hallinnassa, yhteiskunnassa ei ole juurikaan vastavoimia liberaalin eliitin politiikalle, jolloin liberaali eliitti voi periaatteessa tehdä mitä haluaa, eikä kukaan pysty vastustamaan heitä tehokkaasti. Vakiintuneet ja suhteellisen hyvätuloiset valkoiset työväen- ja keskiluokkaiset ryhmät eivät ole luonnostaan kovin muutosvoimaisia.

Eliitti ryhtyy tällaiseen järjestelyyn silloin kun se aikoo vahingoittaa politiikallaan hallinnoimaansa kansaa. Liberaalin eliitin tapauksessa kansaa vahingoittava politiikka on maahanmuuttopolitiikka. Maahanmuuton haitat ja kustannukset kohdistuvat eniten valkoiseen työväen- ja keskiluokkaan. Liberaali eliitti rikastuu maahanmuuttajien avulla ja laajentaa kansallista ja kansainvälistä valtaansa. Rikastuminen ja vallan laajentaminen ovat liberaalin eliitin ensisijaisia tavoitteita.

Liberaali hallinnoi sateenkaarikoalitiota ja oppositiota mm. seuraavilla tavoilla.

a) Kiinnittämällä kaikkien huomio suurimmalta osin pois liberaalin eliitin rikastumisesta, vallan lisääntymisestä ja tulo- ja varallisuuseroista. Tämä takia esim. talouteen ja talouden rakenteisiin keskittyvä marxilaisuus korvattiin kulttuurimarxilaisuudella, poliittisella korrektiudella, postmodernismilla ja liberaalilla identiteettipolitiikalla.

b) Kiinnittämällä kaikkien huomio suurimmalta osin liberaalin eliitin kannalta toissijaisiin kulttuurisiin, identitaarisiin ja symbolisiin asioihin, jotka kuitenkin tukevat suoraan tai epäsuorasti liberaalin eliitin ensisijaisia tavoitteita.

c) Kohdistamalla muutosvoimaisimpiin, ongelmallisimpiin ja radikaaleimpiin vähemmistöihin vähiten vastustusta (erityisesti julkista vastustusta), myötäilemällä ja tukemalla niitä eniten (tukeminen koostuu kustannustehokkaasti suurimmalta osin symbolisesta ja retorisesta tuesta, ja julkisesta perusturvasta), ja luomalla positiivisimpia valheellisia mielikuvia niistä (poliittinen korrektius, etnopositiivisuus ja uhrihierarkia). Toisin sanoen liberaali eliitti varoo mielikuvien tasolla asettumasta muutosvoimien esteeksi ja asettuu mielikuvien tasolla muutosvoimien puolelle, jolloin muutosvoimilta otetaan muutosvoima suurelta osin pois. Muutosvoima työntää normaalisti vertauskuvallisesti esteitä pois tavoitteidensa tieltä, tai tuhoaa tai murentaa niitä.

Jäännökseksi jäävä vähemmistöjen viha, tyytymättömyys ja muutosvoima ohjataan syyttömiä syntipukkeja eli geneerisiä valkoisia vastaan, pois liberaalista eliitistä.

Mitä ongelmallisempia ja muutosvoimaisempia vähemmistöt ovat, sitä korkeampi asema niillä on liberaalissa uhrihierarkiassa. Julkisesti uhrihierarkiaa perustellaan historiallisilla ja nykyisillä vääryyksillä ja puolueellisuuksilla. Mitä ongelmallisempia ja muutosvoimaisempia vähemmistöt ovat, sitä enemmän ne vaativat liberaalin eliitin muutosvoimaa tyynnyttäviä ja heikentäviä toimenpiteitä, joita väitetään julkisuudessa historiallisten ja nykyisten vääryyksien ja puolueellisuuksien hyvittämiseksi ja korjaamiseksi, ja oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteuttamiseksi.

d) Syntipukkeina toimivat valkoiset ovat jo lähtökohtaisesti vähiten muutosvoimaisia, ja sitä pyritään lisäämään sillä, että heitä halvennetaan ja vähätellään, heidän symbolejaan ja traditioitaan heikennetään tai poistetaan, heidän identiteettejään ja lojaliteettejaan dekonstruoidaan, jne. Mitä epävarmempia ryhmän jäsenet ovat ja mitä huonompi itseluottamus heillä on, sitä vähemmän muutosvoimaisia he ovat. Mitä vähemmän ryhmällä on yhteisiä symboleita, joiden avulla muodostetaan yhteishenkeä ja jotka toimivat tavoitteiden vertauskuvallisina polttopisteinä, sitä vähemmän muutosvoimaa sillä on. Mitä vähemmän ryhmän jäsenillä on yhteisiä traditioita ja historiansa elävää tuntemusta, jotka antavat sen jäsenille moraalista ja psykologista voimaa, yhteishenkeä, viisautta ymmärtää maailmaa ja keinoja saavuttaa tavoitteitaan, sitä vähemmän heillä on muutosvoimaa. Jne.

Liberaalin eliitin tavoitteena oli, että tämä poliittinen järjestely olisi antanut liberaalille eliitille yhteiskunnallisten aikajaksojen mittakaavassa pitkäksi aikaa vapauden toimia haluamallaan tavalla ilman vastavoimia. Liberaali eliitti on järkyttynyt siitä kuinka nopeasti ja voimakkaasti valkoiset ovat liberaalin politiikan seurauksena muuttuneet muutosvoimaisiksi.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Informaatiobonanza

1. Dinesh D'Souza, Hillary's America, The Secret History of the Democratic Party. Äänikirja, pituus n. 9 tuntia ja 30 minuuttia.

https://www.youtube.com/watch?v=JIncF6FX3nE

2. David Goodhart, Why the Left is Wrong about Immigration.

https://www.theguardian.com/books/2013/mar/27/why-left-wrong-mass-immigration

3. Professor Bruce Charlton, Genius Famine.

http://geniusfamine.blogspot.fi/

4. Nassim Nicolas Taleb, The Most Intolerant Wins, The Dictatorship of the Small Minority.

https://medium.com/incerto/the-most-intolerant-wins-the-dictatorship-of-the-small-minority-3f1f83ce4e15

5. Steve Sailer, War of the Classes.

http://takimag.com/article/war_of_the_classes_steve_sailer/print#axzz4qZENLbf2

6. Steve Sailer, The Trillion Dollar Question.

http://takimag.com/article/the_trillion_dollar_question_steve_sailer/print#axzz4pG2HSra9

7. Undercover video, CNN Producer Admits Russia Narrative Mostly 'Bullshit', Pushed for Ratings.

http://www.informationliberation.com/?id=56940

8. Jarno Liski, Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla.

https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/

9. Lauri Seppälä, Yritystuet ovat tolkutonta pönkkäämistä, talouselämä vastustaa, poliitikot puoltavat elinkeinotukia.

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/yritystuet-ovat-tolkutonta-ponkkaamista-talouselama-vastustaa-poliitikot-puoltavat-elinkeinotukia/

10. Olli Pusa, Eu ja liittovaltio.

http://beta.oikeamedia.com/o1-22476

11. Olli Pusa, Euroopan hulluuden taustat?

https://beta.oikeamedia.com/o1-8229

12. Vincent Law, Whites Can't Compete with Minorities in the Free Market.

https://altright.com/2017/08/24/whites-cant-compete-with-ethnic-minorities-in-the-free-market/

13. Bob McEwen, Government Can't Fix Healthcare.

https://www.youtube.com/watch?v=qBfC1YG9wIs

14. Pete Hegseth, Single Payer Healthcare, America Already Has It.

https://www.youtube.com/watch?v=VCU1JQzvoyM

15. Jukka Aakula, Ideologioiden taistelusta koheesion edistämiseen.

https://sarastuslehti.com/2017/07/02/ideologioiden-taistelusta-koheesion-edistamiseen/

16. Joshua Charles, Were the Founders Religious?

https://www.youtube.com/watch?v=uDFsG4xzfDw

17. Anatol Lieven, Don't Fear the New Nationalism.

http://nationalinterest.org/feature/dont-fear-the-new-nationalism-21307

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Tasa-arvon suhde viholliskuviin ja väkivaltaan

Liberaalien tasa-arvokäsitteestä puuttuvat suurelta osin taloudellinen ja oikeudellinen tasa-arvo.
Tasa-arvosta tiedetään ajattelijoiden piirissä melko laajalti, että sitä voidaan pitää yllä vain suhteellisen kovilla rangaistuksilla ja tukahduttamisella. Tasa-arvoideologiaan perustuvan valtion täytyy tukahduttaa kyvykkäämpien nousu saadakseen aikaan tasa-arvon.

Mutta huonommin tunnetaan sitä, että tasa-arvoinen valtio tarvitsee suurella todennäköisyydellä myös universaaleja syntipukkeja ja keinotekoisia tai liioiteltuja vihollisia. 


Tämä johtuu siitä vaihtelevassa määrin siitä, että

a) Tasa-arvo johtaa yhteiskunnan yleiseen epäonnistumiseen, ja sen selitykseksi tarvitaan syntipukkeja ja liioiteltuja vihollisia, jotka ovat "aiheuttaneet" spesifit epäonnistumiset ja kollektiivisesti "kaikki" epäonnistumiset. Kun taistellaan heitä vastaan, huomio kiinnittyy samalla suurelta osin pois yhteiskunnan ongelmista ja viha, turhaumat ja kaunat purkautuvat.

b) Tasa-arvoisen yhteiskunnan talous tuottaa huonosti, joten valtiolla on suuri tarve tavalla tai toisella anastaa tai ryöstää suuri osa tuloista ja varallisuudesta tai kaikki syntipukeilta ja liioitelluilta vihollisilta. Jos tasa-arvoinen yhteiskunta ryöstää heiltä kaiken, eikä jätä heille mitään toimeentulon hankkimisen mahdollisuuksia, luonnollinen jatke tälle on tappaa heidät tai jättää heidät kuolemaan nälkään ja tauteihin. Orjuus keskitysleireillä on yksi tapa ottaa syntipukeilta ja liioitelluilta vihollisilta kaikki heidän tuottamansa tasa-arvoisen yhteiskunnan käyttöön.

c) Samasta syystä kuin kohdassa b, tasa-arvoisella yhteiskunnalla voi olla voimakas taipumus valloitussotiin tai imperiumin laajentamiseen. Tällöin ryöstämistä ja anastamista laajennetaan ulkomaille.

d) Tasa-arvo saattaa lisätä koalition sisällä yhteistyötä ja yhteishenkeä yli luokkarajojen, mutta koska erot ihmisten ja työn tulosten välillä ovat pysyviä, tasa-arvoisessakin yhteiskunnassa toiset menestyvät paremmin kuin toiset ja nousevat korkeammalle hierarkioissa. Lisäksi tasa-arvon luomiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan jyrkkiä hierarkioita. Nämä ovat suoraan ristiriidassa tasa-arvon kanssa. Tasa-arvoinen yhteiskunta on useimmiten poliittisesti suhteellisen staattinen. Yhteiskunnan tasa-arvoiset perusrakenteet voidaan luoda melko nopeasti, jolloin yhteiskunnan rakenteiden kehittyminen ja niihin liittyvä mahdollinen politiikka loppuvat suurelta osin siihen. Niiden sisällä tuotetaan sitten se mitä tuotetaan. Tämä on liian pysähtynyttä, joten tasa-arvoinen yhteiskunta tarvitsee keinotekoisesti luodun tunteen edistymisestä, progressiivisuudesta. Keinotekoiset tai liioitellut viholliset vastustavat tai jarruttavat edistystä ja tasa-arvoa, joten on vielä paljon poliittista tehtävää, kun heitä vakoillaan, paljastetaan ja nujerretaan. Politiikka on vilkasta ja elävää. Johtajien ja kansalaisten välinen epätasa-arvo voidaan häivyttää, kun jokapäiväisenä poliittisena ongelmana ovat tasa-arvon viholliset.

Tasa-arvoisen yhteiskunnan täytyy samalla omia "hyvyys" itselleen lähes monopoliksi. Taistelun  "pahuutta" vastaan täytyy tuntua vakuuttavalta, ja se tehdään luomalla maksimaalinen ero osapuolten välille. Toisella puolella on "enkeli" ja toisella puolella on "hirviö".  Vastapuolen kanssa ei neuvotella. Heidän puheillaan ei ole merkitystä, ellei niillä voida osoittaa heidän syyllisyyttään ja huonommuuttaan. Poliittisesti sensitiivisissä asioissa tosiasioilla ja yksityiskohdilla ei ole merkitystä, eikä niitä juuri huomata. Oma hyvyys ja hyvän puolella taistelu tuottaa tyydytystä. Se korvaa tasa-arvoisesta yhteiskunnasta puuttuvaa tyydytystä tai antaa puuttuvaa merkityksen tunnetta elämälle. Hyvyys ja hyvät teot korottavat moraalista, poliittista ja sosiaalista asemaa, ja sitä tasa-arvoa kannattavatkin sisimmässään haluavat, muiden yläpuolella olemista.

"Hirviöt" ovat kaltoin kohtelusta, epäkohdista ja heille osoitetusta asemasta suuttuneita ja vastustavia, joten he joutuvat muokkautumaan osittain raivoavan ja toimintaa sabotoivan ja jarruttavan hirviön rooliin. Jos he ovat huolissaan jostakin, he ovat propagandan mukaan heikkoja, halveksittavia, foobisia ja muutospelkoisia, hirviöitä, jotka paljastuivat kauhean naamarin takaa surkeiksi rimpuloiksi. Jos tasa-arvoinen yhteiskunta on niin  tukahduttava, että hirviöt eivät voi puhua juuri ollenkaan, heille laitetaan propagandassa tarvittaessa kaikki sanat suuhun. Tekipä syntipukki niin tai näin tai oli tekemättä, hän saa myötätuntoa, tukea ja arvostusta vain omiltaan.

Vaikka "hyville" on tärkeää vihata ja halveksia "hirviöitä", he voivat tehdä sen näiden järjestelyiden takia keskimäärin rauhallisemmin, melkein kuin ulkopuoliset tarkkailijat, jotka katsovat asioita yläpuolelta. Suurempi rauhallisuus kuvastaa rationaalisuutta, harkintaa ja viisautta. Hirviöiden tunteet kuvastavat sitä, että heillä ei ole juuri muuta tarjottavaa kuin tunteensa. Todellisuudessa syntipukin roolissa olevat tarvitsevat intensiivisempiä tunteita omien asioidensa ajamisessa, lisäämään päämäärätietoisuutta, sosiaalista ja kollektiivista yhteishenkeä ja poliittista painetta, mutta mitä enemmän ne heidän toiminnassaan näkyvät, sitä enemmän niitä käytetään heitä vastaan.

Kaikkien toimintaväylien tukkimisella tasa-arvoinen yhteiskunta pyrkii tekemään etukäteen tyhjäksi syntipukkien kaiken toiminnan.

Jos tasa-arvoinen yhteiskunta ei pyri hankkiutumaan kokonaan eroon syntipukeista, ja heillä on vakiintunut rooli tärkeiden yhteiskunnallisten ongelmien kriitikkoina, tasa-arvon kannattajien ja kriitikoiden välille voi syntyä erikoinen suhde. Niin kauan kuin valta on tasa-arvon kannattajilla, heidän ei tarvitse tehdä muuta kuin kieltäytyä muuttamasta mielipiteitään kriitikoiden haluamaan suuntaan estääkseen heidän tavoitteensa. Se on helppoa. Siksi saattaaa syntyä poliittisen kanssakäymisen malli, jossa kriitikot lähestyvät tasa-arvon kannattajia, puhuvat heille intensiivisesti ja tekevät kaikkensa käännyttääkseen heidät. Tasa-arvon kannattajat karttavat kriitikkoja ja keskustelua heidän kanssaan. He ovat hiljaa tai vähäpuheisia, ja poistuvat helposti keskusteluista. He ovat haluttomia, vastentahtoisia, vitkastelevia ja ylenkatsovia. Mitä enemmän kriitikot "jahtaavat" tasa-arvon kannattajia, sitä välttelevämpiä ja perääntyvämpiä heistä tulee. Tasa-arvon kannattajat saattavat pitää kriitikkojen ajamia asioita melko tärkeinä, mutta heidän näkökulmastaan kriitikot tekevät niiden suhteen intensiivisesti kaiken tarvittavan ja enemmän, jolloin tasa-arvon kannattajille ei jää muuta tehtävää kuin yrittää hillitä tai estää heitä. Kun kriitikot korjaavat jatkuvasti tasa-arvon kannattajien tuottamia ongelmia, he eivät joudu koskaan siivoamaan täysimääräisesti omia sotkujaan.

Tämän takia konservatiivien on suotavaa lopettaa asteittain liberaalifundamentalistien käännyttäminen. Lähetystyö voidaan suunnata liberaalin koalition laitamilla oleville henkilöille, jotka eivät ole kovin sitoutuneita liberaaleihin arvoihin ja liberaalin koalition ulkopuolisille ihmisille.

Tärkeämpää on kuitenkin aloittaa itsenäisen ja liberaaleista erillisen laajan yhteisön rakentaminen. Me tarvitsemme kaiken sen tietouden, joka liberaaleilla on ja enemmän, jotta voimme luoda kaikille sektoreille haluamaamme toimintaa tai politiikkaa. Meillä on toki paljon tietoutta omilta aloiltamme, mutta kuka perussuomalaisista tietää esim. yhtä paljon energiapolitiikasta kuin Osmo Soininvaara, siitä huolimatta, että hän kannattaa monilta osin suomalaisten kannalta huonoa ja liian kallista energiapolitiikkaa.

Kun puhumme vähemmän liberaalien kanssa, voimme samalla tehdä selväksi, että haluamme heitä vähemmän lähellemme kaikissa yhteyksissä.


Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys. Vanhoina aikoina tasa-arvon käsitettä ei monin paikoin tunnettu ollenkaan, ja sielläkin missä se oli käytössä, tasa-arvo tarkoitti paljon rajoitetumpia asioita kuin nykyisin, esim. samojen sääntöjen ja rangaistusten tasa-arvoista noudattamista oman ryhmän tai yhteiskuntaluokan sisällä. Siksi tasa-arvo oli vähemmän diktatorinen, monopolistinen ja tuhoisa käsite kuin nykyisin. Voidaan sanoa, että tasa-arvo oli periaatteena tasa-arvoisempi muiden periaatteiden kanssa tai alisteinen niille. Tasa-arvo kohtuullistettiin ja suhteuttiin, jos sitä edes oli.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ja politiikassa tasa-arvon vaatiminen ja tasa-arvon käyttäminen erilaisten vaatimusten perusteena on keskeisellä sijalla, melko laajasti myös perussuomalaisten keskuudessa. Tasa-arvo on liitetty implisiittisesti tai eksplisiittisesti mukaan moniin lakeihin, opetussisältöihin ja suurten organisaation käytäntöihin. Liberaali suomalaisvastainen politiikka on suurelta osin looginen seuraus tasa-arvopolitiikasta, toisin sanoen kun suomalaiset vaativat tasa-arvoa tai käyttävät tasa-arvoa vaatimustensa perusteena, he vaativat lisää suomalaisvastaista ja maahanmuuttoa lisäävää politiikkaa. Tätä yhteyttä on tuotava laajemmin ihmisten tietoon, ja tarjottava ihmisille parempia keinoja etujensa ajamiseen. Viime kädessä tasa-arvon periaate on poistettava yleispolitiikan välineiden joukosta kokonaan, tehtävä siitä mahdoton käyttää.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Miesten ja naisten vaikutus politiikkaan


Miehillä ja naisilla on taipumus noudattaa politiikassa niitä sosiaalisia ja toiminnallisia kuvioita, joita heidän esi-isänsä noudattivat jo kauan sitten perheissä ja pienyhteisöissä.

Nainen synnyttää lapset ja on pääsääntöisesti heidän kasvattajansa. Nainen tarvitsee siihen tehtävään resursseja ja turvaa mieheltään ja ympäröivältä yhteisöltä. Nainen on psykologisessa suhteessaan ympäröivään sosiaaliseen yhteisöön ensisijaisesti kuluttaja, siitä huolimatta, että hän mahdollisesti osallistuu tuottavaan työntekoon tavalla tai toisella. Naisen resurssien vaatiminen on voimakasta ja ympäröivästä tilanteesta ja realiteeteista riippumatonta, koska muuten lapset saattavat kärsiä, jäädä häviäjän osaan tai jopa kuolla.

Mies on pääsääntöisesti resurssien ja turvan tuottaja. Miehellä on taipumus ajatella ensisijaisesti sitä, miten resursseja ja turvaa tuotetaan, ja toissijaisesti sitä miten ne kulutetaan. Miehellä on taipumus suhteuttaa perheen ja yhteisön kulutus tuottamiseen. Miehet ovat siten traditionaalisesti toimineet naisten ehdottomien ja hellittämättömien vaatimusten moderaattoreina ja suodattimina, kohtuullistaneet niitä vastaamaan realiteetteja.

Politiikassa naisten vaatimukset kasvavat liiallisuuksiin, koska niitä ei moderoida vastaamaan realiteetteja. Ja jos jotkut naiset eivät vaadi, muut naiset, jotka vaativat, saavat kaikki resurssit. Siltäkin kannalta naisten on pakko vaatia kaikki mikä irti lähtee.

Tähän voidaan vastata, että kyllähän poliitikot ja byrokraatit moderoivat naisten vaatimuksia. Käytettävissä olevat resurssit eivät ole rajattomia, joten on jossain määrin pakko suodattaa naisten vaatimuksia. Mutta naisten ehdottomat vaatimukset eivät yhdisty poliitikkojen ja byrokraattien kohtuullisuuteen, vaan heidän ahneuteensa ja vallanhimoonsa. Ne sopivat hyvin naisten vaatimusten jatkeeksi, niiden vahvistajiksi ja toteuttajiksi. Kummankin intressien vektorit osoittavat samaan suuntaan. Poliitikoista ja byrokraateista ei siten ole naisten vaatimusten kohtuullistajiksi.

Politiikassa kilpailu on suurelta osin epätervettä, koska sillä on voi taipumus johtaa kehitystä ennalta määrättyyn yhteen suuntaan, joka ajan kuluessa huononee.

Liberaalissa (monikulttuurinen sosiaalidemokratia) yhteiskunnassa miehillä on taipumus feminisoitua. Valtiolliset, kunnalliset ja järjestölliset toimijat, ja suuryritykset synnyttävät ja vahvistavat näitä trendejä. Miehet alkavat ajatella normaalia enemmän miten saada itselleen kaikki se mitä systeemistä irti lähtee, ja  vähemmän tai ei ollenkaan sitä miten resursseja tuotetaan ja miten niiden käyttöä kohtuullistetaan. Tämä suhtautuminen muuttuu miesten osalta sitä rationaalisemmaksi, mitä kauemmas valtio etääntyy miehestä ja hänen perheestään ja yhteisöistään, mitä enemmän valtio muuttuu ulkopuoliseksi, vieraaksi ja ehkä vihamieliseksi ottajaksi ja antajaksi. Jos valtio tavallaan ryöstää veroja, on tavallaan melkein kuin miehekästä ottaa takaisin kaikki mitä saadaan. Todellisuudessa resursseja itselleen vaativa mies on suhteessa valtioon melkein kuin pyytävä kerjäläinen, mutta ei voi kilpailun takia luopua osastaan, koska jää muuten jälkeen niistä, jotka pyytävät ja vaativat.

Jos valtio (johon tässä yhteydessä lasketaan valtio ja kunnat) toimii jonkin etnisen ryhmän rajojen puitteissa, jonka jäsenet tuntevat empatiaa toisiaan kohtaan ja ovat lojaaleja toisilleen, ihmiset ovat luonnostaan valmiimpia maksamaan veroja, koska ne pysyvät oman etnisen ryhmän sisällä. Ihmiset ovat valmiimpia tekemään henkilökohtaisia uhrauksia oman ryhmän puolesta antaen rahaa, luopuen jostain, säästäen jossain, jne. Jos valtiovallan piiriin tulee suuri joukko vieraita ja ulkopuolisia ihmisiä, alkuperäisen etnisen ryhmän maksualttius ja muiden uhrauksien tekemisen alttius vähenevät. Valtio muuttuu silloin lisääntyvässä määrin itsekin ulkopuoliseksi ja vieraaksi. Vieraat ja ulkopuoliset ihmiset suhtautuvat valtioon luonnostaan enemmän tai vähemmän saalistusmentaliteetilla, jolloin keskimääräinen maksuhalukkuus valtiolle vähenee entisestään. Valtion täytyy kompensoida tätä muutosta lisäämällä manipulointia, propagandaa, riippuvuutta valtiosta ja kilpailua valtion antamista resursseista.

Manipulointia on esimerkiksi syyllistää alkuperäistä etnistä ryhmää "historiallisilla rikoksilla ja epäoikeudenmukaisuuksilla", joita on tarkoitus sovittaa ikuisesti mm. maksamalla valtiolle veroja, jotka menevät ensisijaisesti byrokraateille ja toissijaisesti toiseudelle (maahanmuuttajille).

Propagandaa on esimerkiksi se, että koulutus ja tiedotus valjastetaan esittämään valtio ja eniten tukea saavat ryhmät (maahanmuuttajat) liioitellun positiivisessa valossa. Mitä positiivisemmin johonkin ulkopuoliseen ryhmään suhtaudutaan, sitä todennäköisemmin alkuperäinen ryhmä on valmis maksamaan sille veroja. Liberaalin monietnisen valtion verojärjestelmä perustuu liioitellulle positiiviselle suhtautumiselle. Se ei kestä sitä, että johtajien ja kansalaisten annettaisiin vapaasti ja asiallisesti vastustaa maahanmuuttoa, maahanmuuttajia ja maahanmuuttajille maksettavia veroja. Tästä seuraa pakotteisiin ja rangaistuksiin perustuva systemaattinen ja pakollinen poliittisen valehtelun järjestelmä.

Riippuvuutta lisää se, että palveluita ja tukia laajennetaan koskemaan melkein kaikkia elämänalueita, ja pidetään huoli siitä, että ne kattavat erityisesti tärkeimmät palvelut ja tuet (sairaanhoito, vanhainkodit, eläkkeet ja työttömyysturva). Riippuvuutta lisää se, että melkein kaikkiin merkittäviin yhteiskunnalliseen toimintoihin vaaditaan lupa valtiolta ja/tai valtio säätelee niitä.

Kilpailun lisääminen valtion resursseista on myös kilpailijoiden riippuvuuden lisäämistä valtiosta. Tämä tapahtuu esim. usuttamalla eri etniset ryhmät kilpailemaan toisiaan vastaan suosimalla maahanmuuttajia ja suhtautumalla heihin positiivisesti, ja suhtautumalla negatiivisesti alkuperäiseen etniseen ryhmään ja syrjimällä heitä mm. koulutuksessa, politiikassa, työnhaussa, tukikäytännöissä ja julkisten projektien kilpailutuksissa. Valtio nostaa keinotekoisesti maahanmuuttajien sosiaalista ja yhteiskunnallista statusta ja laskee keinotekoisesti alkuperäisen etnisen ryhmän statuksia, niin että ne siirtyvät mahdollisimman lähellä toisiaan. Tällöin statuskilpailu ryhmien välillä kovenee, koska lopputulokset muuttuvat epävarmemmiksi, ja voivat helpommin mennä mihin suuntaan tahansa.

 Alkuperäinen etninen ryhmä protestoi kyllä sitä, että sitä syrjitään, vieraita ihmisiä suositaan ja että se joutuu maksamaan veroja suurelta osin sosiaalituista riippuvaiselle toiseudelle, mutta joutuu toisaalta lisääntyvässä määrin saalistamaan valtion  etuja, jotta omat statukset eivät heikkene suhteessa maahanmuuttajiin tai jopa maahanmuuttajia huonommiksi. Alkuperäisellä etnisellä ryhmällä ei ole kilpailun takia varaa menettää valtion tarjoamia etuja. Kun valtio suhtautuu heihin vihamielisesti ja toiseuteen myönteisesti, valtion heille tarjoamat edut ovat aina uhkaavasti ja lisääntyvässä määrin siirtymässä toiseudelle. Nämä tekijät maksimoivat alkuperäisen etnisen ryhmän pelon etujen menettämisestä, ja siten maksimoi riippuvuuden niistä.

Valtio ei voi myöntää julkisesti, että se lietsoo tällaista saalistukseen ja etniseen vihamielisyyteen perustuvaa kilpailua, joten valtion on markkinoitava itseään yleisesti neutraalina ja puolueettomana, ja toimintansa neutraaliin ja puolueettomaan tutkittuun tietoon perustavana. Tämä politiikka luo valtiolle myös voimakkaan tarpeen vierittää oma syyllisyys ulkopuolisten syntipukkien, "rasistien", niskaan. Mielikuvia puolueettomuudesta pyritään vahvistamaan sillä, että valtio on suurimmalta osin kasvoton, näkymätön ja hahmoton. Tietääkö juuri kukaan esim. johtavien valtionvarainministeriön virkamiesten nimiä, ja jos joku heistä esiintyy joskus harvoin julkisuudessa, muistaako juuri kukaan hänen nimeään? Liberaali valtio on näkyvyyden suhteen vastakkainen kuningasvallalle, jossa kuningas on kaiken huomion keskipisteenä.

Kun naiset tulevat mukaan politiikkaan, politiikan saalistusmentaliteetti kasvaa, ja politiikan ja valtion kattavuus, monimutkaisuus ja valta alkavat lisääntyä. Koska valtioilla on taipumus tarkastella ihmisiä tilastoina, kollektiivisinä ryhminä, massailmiöinä, teknissävytteisinä luetteloina, jne., naiset loiventavat yhteiskunnan rajoja suhteessa esim. niihin yhteiskuntiin, joissa muslimit ovat hallitsevia. Naisilla on politiikassa saalistusmentaliteetti, ja melko samantyyppinen saalistusmentaliteetti on havaittavissa myös islamilaisten yhteiskuntien politiikassa, tosin voimakkaampana. Kun valtio hallitsee miesten ja naisten politiikan, se lisää uskoa siihen, että se pystyy hallitsemaan myös kantaväestön ja kaukaisten maahanmuuttajien politiikan. Naisten mukaantulon myötä valtion politiikassa alkaa prosessi,  joka osaltaan lisää todennäköisyyttä sille, että valtio aloittaa jossain vaiheessa kaukaisten ryhmien maahanmuuton. Hyppäys miesten hallitsemasta politiikasta sellaiseen maahanmuuttopolitiikkaan on suurempi kuin miesten ja naisten hallitsemasta politiikasta.

Naisten läsnäolo politiikassa lisää naisten riippuvuutta valtion tarjoamista palveluista ja tuista, jolloin naiset tarvitsevat miehiä tuekseen vähemmän. Tällöin miehet tarvitsevat kaikki valtiolta saamansa resurssit pystyäkseen, paradoksaalisesti, kilpailemaan paremmin valtiota vastaan. Tullessaan valtion resursseista riippuvaisiksi miehillä on taipumus feminisoitua poliittisten tavoitteidensa ja ajattelunsa suhteen.

Naisten poliittisten vaatimusten ja ajattelun yleistyessä yhteiskunnassa, ja poliitikkojen ottaessa lisääntyvässä määrin naisten vaatimuksia ja ajatuksia politiikan ja puolueiden toimintaohjelmien sisältöihin, miehet feminisoituvat lisää. Itseasiassa miespoliitikot eivät voi nykyään välttää jatkuvaa tai vähintäänkin säännöllistä feminiinistä puhetta ja ajattelua, kuten eivät kansalaisetkaan, jotka väittelevät politiikasta. Ja jos miespoliitikot eivät puhuisi ja kirjoittaisi jatkuvasti feminiinisesti ja vetoaisi naisäänestäjiin, suuri osa politiikasta jäisi lähes eksklusiivisesti naisille ja tulisi vielä feminiinisemmäksi. Tämä on lose - lose -tilanne miehille, ja sen seurauksena lisääntyvässä määrin myös naisille.

Naisilla on miehiä parempi käsitys siitä miten kahdenväliset ihmissuhteet toimivat, mutta miehiä huonompi käsitys siitä miten ryhmädynamiikka ja ryhmien vuorovaikutus toimii. Naisilla on miehiä suurempi taipumus hoivaamiseen ja vähäisempi taipumus aggressiivisuuteen, oman ryhmän etujen puolustamiseen ja tarvittavien rajojen ylläpitoon. Naisten tullessa mukaan politiikkaan kansan ja yhteiskunnan kyky puolustaa rajojaan ja jatkuvuuttaan heikkenee.

Liberaalin yhteiskunnan toimintaperiaatteissa on vakavia ristiriitoja. Maahanmuuttajiin pitäisi suhtautua positiivisesti, mutta toisaalta liberaali yhteiskunta on julkisten kulissien takana riippuvainen siitä, että ryhmät vihaavat toisiaan, joka synnyttää tarvittavan saalistusmentaliteetin, kilpailun ja riippuvuuden. Liberaalin yhteiskunnan täytyy kieltää monista maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin liittyvistä ongelmista puhuminen, mutta toisaalta se on riippuvainen siitä, että "vihapuhetta", maahanmuuttokritiikkiä ja maahanmuuttajakritiikkiä on riittävästi. Valtion täytyy näyttää puolueettomalta, mutta todellisuudessa se on selvästi puolueellinen. Valtion pyrkii olemaan näkymätön, mutta se on lisääntyvässä määrin kiusallisen näkyvä tunkeutuessaan kaikille ihmiselämän osa-alueille. Ihmisryhmien välillä ei ole julkisissa puheissa eroja, mutta liberaalin yhteiskunnan toiminta ja talous perustuu näiden erojen olemassaololle. Liberaali valtio pyrkii olemaan kaikenkattavan turvallisuuden tuottaja, mutta todellisuudessa se tuottaa politiikallaan lisää turvattomuutta kansalaisten keskuuteen. Valtio suhtautuu halveksivasti ja syrjivästi siihen etniseen ryhmään, jonka työstä ja ajatuksista se syntynyt, mutta se haluaa kaikkien suhtautuvan itseensä kiintymyksellä, lojaliteetilla ja arvostuksella. Jne.

On totta, että kaikkien valtioiden toimintaan ja politiikkaan liittyy ristiriitoja, ja kaikkien valtioiden täytyy pystyä sulauttamaan ristiriitoja itseensä, mutta liberaalissa monietnisessä yhteiskunnassa ne muuttuvat niin rajuiksi ja yhteensovittamattomiksi, että liberaali valtio alkaa omalla toiminnallaan ja politiikallaan hiljalleen jauhamaan itseään kappaleiksi. Siksi monietniset yhteiskunnat ja imperiumit ovat historiassa tunnettuja epävakaudestaan ja lyhytikäisyydestään.

Suomalaisten tehtävänä on korjata suomalaisten miesten ja naisten välille liberaalin politiikan takia syntyneitä ristiriitoja, ja luoda uusi suomalaisten miesten ja naisten välinen yhteistyö ja liitto, joka mahdollistaa meille paremman tulevaisuuden.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Liberaali Politiikka on Orjuuden Seuraus (edit)

Yhdysvalloissa liberaalikonservatiivit ja liberaalit ovat kiistelleet pitkään siitä, pitäisikö työntekijöille määrättyjä minimipalkkoja laskea, säilyttää ennallaan, nostaa vai poistaa kokonaan. Liberaalikonservatiivit ovat kannattaneet niiden laskemista tai poistamista kokonaan, liberaalit ovat kannattaneet niiden säilyttämistä ennallaan tai nostamista.

Liberaalikonservatiivien skenaarioissa aluksi alhaisella palkalla työskentelevä työntekijä on melkein kuin oppisopimuskoulutuksessa, joka antaa hänellä jalansijan työmarkkinoille ja antaa hänelle tarvittavat taidot, tavat ja tottumukset edetä työmarkkinoilla. Minimipalkan puuttuminen tukee ja antaa mahdollisuuksia nimenomaan köyhille ja huonossa asemassa oleville henkilöille, joiden on vaikea edetä työuralle normaaleja kouluttautumiskanavia pitkin. Jos heitä ei työllistetä aluksi alle minimipalkan, heitä ei työllistetä ollenkaan, ja silloin heillä on taipumus jäädä loppuelämäkseen sosiaalitukien, rikollisuuden ja pienten hämäräbisnesten varaan.

Liberaalien skenaarioissa minimipalkka turvaa työntekijöitä työnantajien hyväksikäytöltä ja antaa jokaiselle työntekijälle minimissäänkin riittävästi palkkaa kohtuulliseen elämään.

Kummatkin ovat väärässä.

Liberaalikonservatiivit ovat väärässä siksi, että heidän skenaarionsa toimii hyvin vain sellaisessa tilanteessa, jota ei enää ole. Jos Yhdysvaltoihin ei olisi suuntautunut massiivista pimeän tai harmaan halpatyövoiman maahanmuuttoa, työssä käyvien matala- ja keskipalkkaisten ihmisten ei tarvitsisi yrittää suojata työpaikkojaan ja palkkojaan mm. minimipalkalla. Suurin osa maahanmuuttajista on elänyt köyhää elämää slummeissa tai muuten vaatimattomissa oloissa verrattuna länsimaihin, joten he he hyväksyvät alhaisen palkan, elintason ja elämäntavan länsimaissa. Länsimainen työntekijä, joka yrittää säilyttää edes vaatimattomattoman länsimaisen elämäntavan ja standardit omassa elämässään ei pysty työskentelemään yhtä alhaisilla palkoilla, eikä voi kiertää ollenkaan tai läheskään samassa määrin veroja. Lisäksi maahanmuuttajat kuluttavat julkisia palveluja ja tulonsiirtoja, joiden rahoittamiseen he eivät useimmiten osallistu joko ollenkaan tai vain vähäisessä määrin. Se heikentää niitä. Julkiset palvelut ja tulonsiirrot ovat olleet monille matala- ja keskipalkkaisille tavallaan tulojen jatkeita ja/tai sairaus-, työkyvyttömyys- ja eläkevakuutuksia.

Liberaalit ovat väärässä siksi, että minimipalkasta ei tarvitsisi edes keskustella, jos liberaalit eivät olisi toimineet massiivisen maahanmuuttopolitiikan ja taloudellis-poliittisen korruption keihäänkärkinä. Ilman massiivista maahanmuuttoa tänäkin päivänä matalapalkkaiselle työntekijälle voisi olla normaalia edetä vaikkapa suuren yrityksen postin jakelijasta saman yrityksen toimitusjohtajaksi, jos oppiminen, kyvyt, tiedot ja osaaminen riittävät. Vain pieni osa heistä voisi päästä hierarkian korkeimmalle tasolle, mutta suurin osa heistä voisi silti nousta hierarkiassa. Kun halpatyövoiman määrä on ja pysyy suurena, työnantajilla ei ole insentiivejä houkutella tai lahjoa matalapalkkaisia työntekijöitä mahdollisuuksilla oppimiseen ja nousemiseen yrityksen hierarkiassa. Jos pelkkä matala palkka ei kelpaa jollekin työntekijälle, aina löytyy joku jolle se kelpaa, vaikkapa juuri jostain kehitysmaasta muuttaneelle henkilölle.

Lisäksi yritysten ja julkisen puolen välinen hyvä veli -korruptio ja systeemin säännöillä pelaaminen on syönyt suurelta osin loput matalapalkka-alojen idealisoidusta tarkoituksesta. Kun liberaalit ovat esim. luoneet suurelta osin julkisella tuella rahoitettuja puolen vuoden tai vuoden mittaisia matalapalkkaisia töitä työttömille yrityksissä porteiksi työelämään ja oppimismahdollisuuksiksi, tällainen työllistäminen on ollut yrittäjille niin halpaa ja houkuttelevaa, että kun puolen vuoden tai vuoden mittainen työjakso on ohi, yrittäjät eivät anna tukityöllistetylle normaalia työpaikkaa, vaan antavat hänelle potkut ja palkkaavat uuden tukityöllistetyn tilalle.

En laske näihin matalapalkkaisiin mukaan esim. niitä yliopisto-opiskelijoita, jotka rahoittavat opiskeluaan ja opiskelun aikaista elämäänsä matalapalkkaisilla töillä, mutta työllistyvät myöhemmin koulutuksensa mukaisiin paremmin palkattuihin töihin.

Suurelta osin näiden syiden takia matalapalkkaisilla työntekijöillä on menneitä aikoja suurempi taipumus pysyä köyhinä, oppimattomina ja hierarkian alapäässä, samoin kuin heidän lapsillaan. Liberaalit synnyttävät omilla toimillaan sitä köyhyyttä, jota he sitten tukevat ja pitävät yllä kalliilla, tehottomilla ja laiskuuteen kannustavilla sosiaalipoliittisilla ohjelmillaan.

Kolikon toinen puoli on se, että ammatilliset oppilaitokset, korkeakoulut ja yliopistot ovat omilla sektoreillaan poliittisesti pyrkineet ja päässeet lähes monopolistiseen asemaan akkreditoimaan työntekijöitä. Siitä seuraa se, että melkein kaikki muut väylät työuran nousuun on de facto täytynyt lainsäädännöllä ja muilla säännöillä tukkia. Opettajat ja oppilaitosten politiikka ovat suurimmalta osin liberaaleja. Opettajien ammattiyhdistykset ja oppilaitosten edustajat ovat vaikutusvaltaisia lobbausryhmiä, jotka rahoittavat suurilla summilla lähinnä Demokraattipuoluetta. Liberaalit ovat saaneet paljon tukea myös oppilaitoksissa koulutetuilta työntekijöiltä, jotka haluavat todistuksilleen ja diplomeilleen mahdollisimman suuren painoarvon. Oppilaitosten ulkopuoliset mahdollisuudet etenemiseen työuralla, kuten eteneminen yrityksen postin jakelijasta saman yrityksen toimitusjohtajaksi, eivät tue todistusten ja diplomien eksklusiivista painoarvoa.

Kun valtion rajat vuotavat koko ajan, koulutetuilla työntekijöillä on suurempi insentiivi ja pakko suojata työpaikkojaan mm. luvanvaraisilla ja byrokraattisesti ohjeistetuilla oppilaitoksilla; oppilaitosten byrokraattisesti ja poliittisesti määritellyillä oppilaskiintiöillä; standardoiduilla, valvotuilla ja lähes yhdenmukaisilla opetussisällöillä; ja virallisilla ja eksklusiivisilla koulutustodistuksilla.

Rajojen määrä yhteiskunnassa on suunnilleen vakio. Kun valtion raja melkein poistetaan, se täytyy korvata lisääntyvässä määrin lukuisilla pienillä ja suurilla yhteiskunnan sisäisillä kynnyksillä, rajoilla ja pullonkauloilla.

Koulutuksen standardoiminen mahdollistaa koulutuksen käyttämisen yhdenmukaistavan huomaamattoman tai avoimen poliittisen propagandan välineenä. Sitä mahdollisuutta on käytetty liberaalissa yhteiskunnassa täysimääräisesti. Toisin sanoen maahanmuutto johtaa osaltaan loogisesti siihen, että koulutus ja ihmisten ajattelu yksipuolistuu ja tyhmentyy. Tasapäistävästä koulutuksesta kärsivat kaikki, mutta sen etenemisessä yhteiskuntaluokissa on vaihteluita. Se vahingoittaa ensin jossain määrin enemmän alaluokkaa ja huippuälykkäitä, joiden on vaikeinta sopeutua tasapäistävään opetukseen, mutta kun alaluokka muuttuu lisääntyvässä määrin dysfunktionaaliseksi ja nerot karsiutuvat pois koulutusputkista jo ennen korkeampaan opetukseen pääsemistä, heistä johtuvat ongelmat ja poissaolot leviävät vahingoittamaan ja haittaamaan kaikkia yhteiskunnan ihmisiä.

Monilla kuumilla yhteiskunnallisilla väittelyillä, esim. minimipalkasta, ohjataan ihmisiä kiinnittämään huomio liian kapeisiin tai vääriin asioihin, vaihtoehtoihin ja mahdollisuuksiin. Sen sijaan, että puhutaan pelkästään minimipalkasta ja siihen välittömästi liittyvistä asioista, minimipalkka pitäisi yhdistää sen tärkeisiin ja laajoihin yhteiskunnallisiin juurisyihin ja seurauksiin.

***

Liberaalien historiallisen narratiivin mukaan Yhdysvalloissa 1960 -luvulle saakka Demokraatti -puolue oli "rasistinen" ja Republikaanipuolue oli suvaitsevainen. 1960 -luvulla tapahtui liberaali vallankumous ja kaikki "rasistit" siirtyivät republikaanien kannattajiksi ja kaikki suvaitsevaiset ihmiset siirtyivät Demokraattien kannattajaksi.

Todellisuudessa käytännöllisesti katsoen mitään siirtymää ei tapahtunut. Melkein kaikki vanhat poliitikot ja kannattajat pysyivät kummassakin puolueessa. Jotain toki muuttui 1960 -luvulla, mutta mikä?

Demokraatit harjoittivat ja kannattivat enemmän orjuutta kuin republikaanit. Yhdysvaltain sisällisodassa demokraatit puolustivat orjuutta ja republikaanit pyrkivät kumoamaan sen.
Orjuutta demokraatit perustelivat mm. sillä, että orjanomistajien tehtävänä oli sivistää orjia, toimia heidän opettajinaan ja ohjaajinaan, jotka ohjasivat heitä hyvään ja korkeammalle tasolle. Demokraatit olivat tärkeimmässä roolissa sodissa intiaaneja vastaan, joilla intiaaneilta ryöstettiin heille annetut ja luvatut maat ja myytiin ne uudisraivaajille (esim. Demokraattipuolueen perustaja presidentti Andrew Jackson, josta tuli intiaanisotien johtamisen myötä rikas maanomistaja ja orjanomistaja, jolla oli n. 300 orjaa). Demokraatit käyttivät eniten eurooppalaisia ns. sopimustyöläisinä, jotka olivat useimmiten huonommassa ja sidotummassa asemassa kuin orjat. Orjanomistajien täytyi työllistää orjat koko työiän ajan ja huolehtia orjista heidän elämänsä loppuun saakka. Orjilla ei ollut siksi juurikaan varaa teettää tehtäviä, joissa oli suuri loukkaantumisen tai loppuunpalamisen riski, muussa tapauksessa orjanomistaja olisi mennyt nopeasti konkurssiin. Jos sopimustyöläinen loukkaantui tai loppuunpaloi, hänet voitiin heittää kadulle ja ottaa uusi tilalle. Niinpä sopimustyöläisillä teetettiin raskaampia, vaarallisempia ja kuluttavampia tehtäviä kuin orjilla. Demokraattien politiikka on aina ollut korruptoituneinta, ja siinä on ollut eniten väärinkäytöksiä (esim. Tammany Hall). Jne.

Voimme ajatella Demokraattipuoluetta suurelta osin hyväksikäyttöön ja korruptioon perustuvaksi puolueeksi, jonka johtajiksi ja vaikuttajiksi on siksi valikoitunut henkilöitä, joilla on normaalia suurempi tarve ja taito valehdella ja selitellä ruusuisesti parhain päin toimintaansa.

1960 -luvun liberaali vallankumous oli oikeastaan vain jatkumo sille mitä oli aiemmin, vain hyväksikäytön kohderyhmät muuttuivat ja metodeihin tehtiin tarvittavia viilauksia. Ennen hyväksikäytettäviä olivat mm. mustat orjat, reservaattien intiaanit ja vasta saapuneet eurooppalaiset maahanmuuttajat. Kun 1960 -luvulla entisten kohderyhmien hyväksikäyttäminen vanhoilla tavoilla ei ollut enää mahdollista, Demokraattipuolue oli pakotettu muutoksiin. Demokraattipresidentti Lyndon B. Johnson, joka ajoi läpi kansalaisoikeuslait ja lisääntyvät tulonsiirrot mustille, oli vanhan linjan linjan "rasisti", joka totesi uudistuksistaan, että "Ne sitovat neekerit demokraattien plantaasille (demokraattien äänestäjiksi ja kannattajiksi, ja estävät heitä menemästä republikaanien tykö) kauas tulevaisuuteen."

Tärkeimmäksi yleisen hyväksikäytön kohderyhmäksi valikoituivat köyhät kehitysmaiden laittomat ja lailliset maahanmuuttajat, demonisoidut valkoiset veronmaksajat, sekä poliittisen hyväksikäytön kohteiksi kaikki vähemmistöt. Valkoisille on varmasti ollut disorientoivaa huomata, että se puolue, joka ennen puolusti tai näytti puolustavan heitä, teki heistä kasvavassa määrin eräänlaisia rikollisia, "rasisteja" joiden täytyy jatkuvasti hyvittää "rasismiaan" maksamalla paljon veroja ja taipumalla muiden ryhmien erityiskohteluun. Samalla häivytettiin ihmisten mielistä Demokraattipuolueen syyllisyys "rasistisesta" historiastaan sälyttämällä se geneeristen valkoisten harteille. Kaikista mustiin kohdistuvista tulonsiirroista, tukiohjelmista, sosiaalisista uudistuksista ja erityiskohteluista huolimatta, tai paremminkin niihin sisältyen, demokraattien eli liberaalien politiikassa on nähtävissä salattu passiivis-aggressiivinen suhtautuminen mustiin, joka on heijastus aiemmasta demokraattien aiemmasta avoimen negatiivisesta tai vihamielisesta suhtautumisesta mustiin. Kun demokraattien politiikka on johtanut mustien alueilla laajalti slummiutumiseen; kovan rikollisuuden voimakkaaseen lisääntymiseen; työttömyyden kasvuun; perheiden hajoamiseen; avioliiton ulkopuolisten lasten lisääntymiseen; kouluväkivallan ja -häiriöiden lisääntymiseen ja oppimistulosten heikkenemiseen; ei-mustien joukkomuuttoon pois mustilta alueilta; kauppojen evakuoimiseen mustilta alueilta; jne. ja lopulta monien mustien alueiden ja kaupunkien lähes täydelliseen romahtamiseen, liberaalit ovat olleet hiljaa, antaneet asioiden suurimmalta osin olla, eivätkä ole tehneet mustien ongelmille mitään, mikä olisi poistanut niitä tai edes lieventänyt niitä.

Nykyiset liberaalien rotuhierarkiat ovat ylösalaisin käännettyjä etelä-valtioiden demokraattien historiallisia hierarkioita. Niiden mukaan jokainen valkoinen on aristokraatti ja kuuluu aristokraattiseen ryhmään, ja siksi tyhmin ja sivistymättömin valkoinenkin on älykkäimmän, hyveellisimmän ja sivistyneimmän mustan yläpuolella. Tällä toisaalta sidottiin kaikki valkoiset orjuuteen perustuvan poliittisen järjestelmän kannattajiksi, vaikka orjanomistajia oli vain n. 10% väestöstä, mutta toisaalta myös estettiin rikkaita ja korkeassa tai vaikutusvaltaisessa asemassa olevia valkoisia kääntymästä köyhempiä valkoisia vastaan. Valkoista eliittiä velvoitettiin ajamaan huonompiosaisten valkoisten etuja. Nämä jälkimmäiset ovat tärkeitä minkä tahansa ryhmän solidaarisuuden, yhteistyön ja yhteishengen säilymisen kannalta. Vanhan sanonnan mukaan "aateluus velvoittaa", ja se tarkoittaa ensisijaisesti juuri tätä.

Nykyisin liberaaleissa uhrihierarkioissa jokainen "uhriryhmän" jäsen on uhriutumisen takia etuoikeutettu, ideologisesti tärkeämpi ja paremmin kohdeltu kuin kukaan "sortajaryhmän" jäsen, ja saa siksi "aristokraattista" kohtelua. Tällä erityiskohtelulla on todellisuudessa tarkoitus nostaa eniten niiden liberaalien sosiaalista asemaa, vaurautta ja merkitystä, jotka ovat "tuomareita" ja jakavat "oikeutta" ja "hyvityksiä" "uhreille", mutta toki etuja ja etuoikeuksia jaetaan runsaasti myös "uhriryhmille" ja niiden jäsenille. Tuomari on sortajien ja uhrien yläpuolella.

Poliittis-taloudellisella eliitillä on taipumus muodostaa poliittinen liitto vähemmistöjen ja alaluokan kanssa keskiluokkaa vastaan (high and low against the middle). Ennen demokraattien hyväksikäyttö rajautui suurimmalta osin Yhdysvaltojen sisälle, nyt se kattaa periaatteessa koko maailman. Vuoden 1965 maahanmuuttolaki takasi uusien kohderyhmien jatkuvan virran maahan.

Ku Klux Klan oli demokraattien lain ulkopuolella toimiva vaikutusvaltainen väkivaltaosasto, johon kuului suurimmillaan miljoonia jäseniä. Ku Klux Klanin johdossa oli paljon vaikutusvaltaisia demokraattipoliitikkoja, ja sillä oli läheiset ja lämpimät yhteydet moniin Yhdysvaltain presidentteihin. Nykyisin anarkistit ja väkivaltaiset etniset vähemmistöt toimivat demokraattien lain ulkopuolisina väkivaltaosastoina, samassa roolissa kuin Ku Klux Klan ennen. Hyväksikäyttäjä tarvitsee aina lain ulkopuolista väkivaltaa, uhkailuja ja pelkoa pitääkseen valtaansa yllä, koska hyväksikäyttö ja kaltoinkohtelu herättää aina voimakasta vastustusta niissä ihmisissä, joihin se kohdistuu. On totta, että Ku Klux Klan piti aidosti lakia ja järjestystä yllä esim. hirttämällä mustia, jotka olivat raiskanneet valkoisen naisen, mutta jos demokraattien toiminta ei olisi perustunut suurelta osin mustien hyväksikäyttämiselle ja kaltoinkohtelulle, nämäkin tapaukset olisi todennäköisesti voitu hoitaa tavallista laillista tietä. Ku Klux Klanin propagandassa sen politiikka ja toimet kuvattiin ensisijaisesti oikeudenmukaisiksi ja tasapuolisiksi. Nykyisin liberaalien poliittisessa filosofiassa ja propagandassa oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo (tarkoittaa käytännössä samaa kuin tasapuolisuus) ovat keskeisellä sijalla.

Demokraattien politiikkaan etelä-valtioissa kuului segregaatio, eli rotuerottelulait. Mustat eivät saaneet käyttää suurta osaa valkoisten ravintoloista, vessoista, juoma-automaateista, kaupoista, julkisista liikennevälineistä (tai jos saivat, heidän piti istua mustille varatuilla paikoilla); jne. Mustat eivät saaneet mennä naimisiin valkoisten kanssa, eivätkä käytännössä edes koskea valkoisiin. Mustat eivät saaneet toimia todistajina valkoisia vastaan oikeudessa, ainoastaan toisia mustia vastaan. Valkoiset voivat toimia todistajina ketä tahansa vastaan. Mustat eivät saaneet toimia merkittävissä julkisissa viroissa. Valkoiset asuivat omilla alueillaan ja mustat omillaan. Mustat saivat osallistua politiikkaan vain niissä rajoissa, joita valkoiset määrittelivät. Jne. Yhteisöllinen erottautuminen ja sisäryhmäavioliitot ovat hyviä ja legitiimejä toimenpiteitä, ja monet valkoiset ja ei-valkoiset ryhmät harjoittavat niitä ympäri maailman, mutta rotuerottelun laajuudessa ja yksityiskohtaisuudessa on nähtävissä myös se, että niillä tuettiin ja  pidettiin yllä valkoisten ylivaltaa suhteessa mustiin.

Nykyisin liberaalit järjestävät vähemmistöille "turvallisia tiloja" (safe spaces) yliopistojen tiloihin ja asuinalueille, joihin valkoisilla, konservatiiveilla ja/tai heteromiehillä ei ole asiaa. Liberaalien politiikan seurauksena Yhdysvaltoihin on syntynyt paljon ei-valkoisten alueita, jonne valkoiset eivät voi mennä ja joissa valkoisiin suhtaudutaan vihamielisesti ja väkivaltaisesti, tai lievemmässä tapauksessa automaattisesti kielteisesti. Valkoiset ja konservatiivit eivät saa puhua vapaasti yliopistoilla, tiedotusvälineissä, julkisuudessa ja julkisissa viroissa, toisin kuin vähemmistöt. Valkoisten oikeutta kokoontua ja toimia valkoisina politiikassa estetään, haitataan ja demonisoidaan aktiivisesti, mutta vähemmistöjen vastaavaa poliittista toimintaa tuetaan, suositaan ja pidetään hyvänä. Valkoisten hyvin vähäistä vähemmistöihin kohdistuvaa väkivaltaa, ilkivaltaa ja raiskauksia paisutellaan suhteettomasti mediassa tai ne ovat kokonaan keksittyjä, mutta vähemmistöjen laajamittaista vastaavaa salataan ja selitellään parhain päin. Työväenluokkaista valkoista, jonka suurin valta on päättää oman ruokakassinsa sisällöstä, voidaan vähemmistöjen tai liberaalien toimesta syyttää ilman syytä tai naurettavien syiden perusteella ylivaltapyrkimyksistä suhteessa vähemmistöihin, ja tosiasioiden esilletuominen ei vapauta syytteistä. Jne. Tämänkaltaiset asiat ovat ylösalaisin käännettyä vanhaa etelä-valtioiden rotuerottelua, joka toimii nykyaikaisilla metodeilla ja välineillä, ja jossa etuoikeutettujen ryhmä koostuu laajasta vähemmistöjen sateenkaarikoalitiosta. Ylivaltaa käyttävät sateenkaarikoalitiota johtavat liberaalit.  

Demokraattipuolueeseen liittyy muutakin kuin vain negatiivisia piirteitä, eikä johtavassa asemassa olevien  demokraattien  motiivina ole pelkästään hyväksikäyttö ja ylivalta. Myös Republikaanipuolueessa ja sen historiassa on negatiivisia piirteitä.  Hyväksikäyttöä ja ylivaltaa on silti painotettava, koska juuri se erottaa merkittävimmällä tavalla Demokraatit Republikaaneista tai liberaalit konservatiiveista. Demokraatit hyväksikäyttävät enemmän ja sumeilemattomammin kuin Republikaanit, joten heillä on enemmän rahaa jaettavana, käytettävänä korruptioon ja houkuttelemassa ihmisiä Demokraattipuolueeseen, tai sen kumppaneiksi tai kannattajiksi. Siksi Demokraatit on hallitseva puolue Yhdysvalloissa, ja liberaalikonservatiivit muodostavat apupuolueen, joka raahautuu 10 - 20 vuotta liberaalien jäljessä. Liberaalikonservatiivit kannattavat sitä mitä liberaalit kannattivat 10 -20 vuotta sitten, luulevat sitä konservatiivisuudeksi ja yrittävät pysäyttää politiikan siihen. Demokraatit olivat ennen Rooseveltin presidenttikautta apupuolue, vähän samalla tavalla kuin Republikaanit nykyisin. Rooseveltin kaudesta alkoi demokraattien nousu, ja 1960 -luvun liberaalin vallankumouksen myötä osat vaihtuivat ja Demokraateista tuli hallitseva puolue.

On vaarallista perustaa politiikkaa jonkin ulkoryhmän hyväksikäytölle, koska se johtaa siihen, että oman ryhmän johtajat ja jäsenet tottuvat hyväksikäyttöön ja sen tapoihin, ja tulevat niistä riippuvaisiksi. Se lisää johtajien ja koko ryhmän henkistä, kulttuurista ja taloudellista korruptoineisuutta ja velttoutta. Kun ajat muuttuvat ja vanhat hyväksikäytön muodot vaikeutuvat tai käyvät mahdottomiksi, ja uusia mahdollisuuksia avautuu, johtajat kääntyvät korruptoituneisuutensa ja uuden tilanteen takia helposti omaa ryhmäänsä vastaan. He käyttävät sisäryhmäänsä vastaan suunnilleen samoja keinoja kuin ulkoryhmää vastaan aiemmin. Ensin he saattavat perustella sitä vanhalla sisäryhmää puolustavalla retoriikalla, mutta politiikan sisältö kertoo toisin, ja ajan kuluessa retoriikkakin muuttuu vastaamaan täysin politiikkaa.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Valtion rappeutumisvaiheen muutoksia (edit)

Mitkä ovat valtion tärkeimmät tehtävät? Säätää lait, valvoa niitä ja käyttää niiden perusteella tuomiovaltaa. Mikä on siten valtion tärkein ominaisuus? Oikeudenmukaisuus. Valtio haluaa olla oikeudenmukainen, tai ainakin tulla nähdyksi oikeudenmukaisena.

Tämä sopii melko huonosti yhteen verotuksen kanssa, ja sitä huonommin, mitä korkeampaa verotus on. Suomen verotus kuuluu maailman korkeimpien joukkoon. Ihmiset tuottavat omalla työllään, osaamisellaan, ahkeruudellaan ja yrittämisellään varallisuutta, josta valtio ottaa suuren osan, Suomessa vuonna 2017 n. 43%. Sitä voidaan pitää epäoikeudenmukaisena, eräänlaisena etuoikeutettujen harjoittamana laillistettuna ryöstämisenä poliisien, oikeuslaitoksen ja vankeusrangaistusten tuella. Valtion oletetun ja ideologiassa julistetun oikeudenmukaisuuden, ja käytännön elämän epäoikeudenmukaisuuden välille syntyy ristiriita.

Tämä ei välttämättä ole ongelma valtion syntymävaiheessa ja sen ollessa nuori. Silloin valtiolle on usein tärkeää erottautua muista valtioista, ja vahvistaa ja nostaa omaa kansaansa. Verotus on usein suhteellisen vähäistä, ja valtion byrokratioiden vaikutus ei ole vielä levittäytynyt kaikkialle ja kaikille elämänalueille. Melkein kaikilla on paljon tehtävää omassa maassa ja tilaa laajentumiseen on runsaasti. Yksilöt ja heidän muodostamansa yhteisöt ja yhteisöverkostot ovat itsenäisiä ja omavaraisia, ja riippuvuus valtion tuista ja palveluista on vähäistä. Jne. Tällöin, jos valtion johtajat eivät ole pahoja tai taitamattomia, päättäjien intresseillä on taipumus olla luonnostaan melko suuressa määrin harmoniassa kansalaisten intressien kanssa. Kun valtio laajentaa valtaansa, se ei vielä tässä vaiheessa juurikaan heikennä kansalaisia tai uhkaa heitä, vaikkakin tärkeitä siemeniä siihen suuntaan usein kylvetään.

Kun valtio on vanhuusvaiheessaan ja lisääntyvässä määrin seniili, valtio on tavallaan täyttänyt tehtävänsä, valtio on jo täynnä. Valtion byrokratiat ovat levittäytyneet kaikkialle ja kaikille elämänalueille. Verotus on korkeaa ja usein kasvavaa, mutta siitä huolimatta valtion tarjoamat palvelut, edut ja turvallisuus ovat suhteellisesti heikentymässä. Ihmiset, järjestöt ja yritykset ovat suuressa määrin riippuvaisia julkisten byrokratioiden palveluista, tuista ja säätelystä. Demokraattinen politiikka koostuu siitä, että melkein kaikki vaativat ja tavoittelevat itselleen avoimesti lisää ja lisää muiden kustannuksella. Yrittäminen on heikkoa ja suhteellisen vähäistä. Monet väheksyvät yrittäjiä ja yrittäjyyteen ei kannusteta. Koulutus ei juurikaan valmista ja kasvata ihmisiä yrittäjyyteen, jos ei tietoisesti hakeudu siihen liittyvään koulutukseen. Kasvatus ja koulutus valmistaa implisiittisesti tai eksplisiittisesti ihmisiä byrokraateiksi. Valtion, politiikan, työmarkkinoiden ja talouden tärkeimmät laajentumisen ja uuden luomisen kohteet ovat ulkomailla tai ne liittyvät monin tavoin ulkomaihin. Systeemi on niin suuri, jäykkä ja kömpelö, ja ihmisten työ ja toimeentulo ovat niin sidoksissa ongelmiin, että räikeimpiäkään ongelmia ei saada ratkaistuksi ja usein ongelmien pahentumista suositaan. Kulttuuri muodostuu sekulaarista hömppäviihteestä ja sofistien utopistisista julistuksista ja julkisista poseerauksista, joilla Raamattua lainatakseni siivilöidään huolellisesti hyttynen, mutta nielaistaan sokeina tai typerinä kameli. Itsekeskeisyys; laiskuus; helppouden, mukavuuden ja nautinnon tavoittelu; porno (puolison korvike); lemmikit (lasten korvike); ja tyhjä maksimaaliseen kulutukseen perustuva statuskilpailu ovat korvanneet perheet ja lapset. Kansainväliset suuryritykset hallitsevat taloutta ja ohjaavat kulissien takana suoraan tai epäsuorasti politiikkaa. Jne.

Tässä tilanteessa valtion johdon intresseillä on luontainen taipumus olla ristiriidassa valtion rajojen sisällä asuvan alkuperäisen kansan intressien kanssa. Jos intressit sattuvat edes osittain merkittävällä tavalla yksiin, siihen on melkein aina jokin erityinen ja poikkeuksellinen selitys tai selitysten kombinaatio. Kansan ja sen kulttuurin voimakkaat tai erikoiset erityispiirteet. Poliittisen kilpailutilanteen erityispiirteet, jotka pakottavat puolueet uimaan vasten yleistä poliittista virtaa. Voimakkaat ristiriidat tai yhteensovittamattomuudet muiden valtioiden kanssa. Äskettäin päättynyt pitkä sortokausi, sota tai katastrofaalinen aika, jonka syvään juurtuneet opetukset estävät samojen virheiden toistamisen uudelleen. Voimakkaat ulkoiset viholliset, jotka pakottavat valtion johdon kansallismielisyyteen. Tms.

Miten valtio voi rappeutumisvaiheessaan ja kääntyessään omia kansalaisiaan vastaan kerätä korkeita veroja ja väittää "uskottavasti" olevansa oikeudenmukainen? Verothan eivät ole pelkästään pois kansalaisilta, vaan niiden vastineeksi saadaan suhteellisesti vähemmän ja huonompaa, ja verorahoja käytetään aktiivisesti kansalaisten intressejä vastaan. Valtion kannalta ongelmana on se, että kansalaiset ansaitsevat omalla työllään ja yhteistyöllään oikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaan palkkansa. Jos valtio saa propagandallaan, kasvatuksellaan, koulutuksellaan, säännöillään, rangaistuksillaan ja insentiiveillään iskostettua kansalaisten mieliin, että he ovat de facto rikollisia ja varkaita, jotka ovat saaneet perusteettomasti, vääryydellä ja rikoksilla asemansa, tulonsa ja oikeutensa, silloin valtio voi toimia poliisina, tuomarina ja oikeuslaitoksena, joka ottaa oikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaisesti halutessaan kaiken pois kansalaisilta samantyyppisesti kuin varkaalta otetaan kaikki varkauksilla saadut rahat ja tavarat pois, ja vaaditaan vielä sakkomaksut ja vahingonkorvaukset päälle. Kun kansalaiset saadaan lisäksi uskomaan, että heidän rikoksensa ovat historiallisia, rakenteellisia, kollektiivisia ja automaattisesti vaistomaisten toimintamallien myötä kaikissa kansan jäsenissä ilmeneviä, niitä vastaan ei voi puolustautua henkilökohtaisesti, ja kollektiivisillakin tavoilla se on vaikeaa. Rikoksia ei voi sovittaa tai hyvittää mitenkään, vaikka sovitusta ja hyvitystä vaaditaan koko ajan lisää, koska syyllisyys on suunniteltu jo alusta asti epämääräiseksi, epäloogiseksi, epäoikeudenmukaiseksi ja ikuiseksi.

Valtio ei voi käytännössä ottaa ihmisiltä kaikkia rahoja pois, vaan sen täytyy jossain määrin sopeutua mm. talouden lakeihin (esim. Lafferin käyrä) ja valtioiden väliseen kilpailuun. Valtio voi esiintyä hyväntekijänä kun se jättää "rikollisille" kansalaisille senkin verran kuin jättää. Kansalaiset eivät saa olla pelkästään rikollisia, koska monilla rikollisilla on voimakas itsetunto ja kyky puolustaa omassa kontekstissaan itseään, myös valtion edustajia vastaan. "Rikolliset" kansalaiset täytyy vakuuttaa myös siitä, että he ovat huonoja ja surkeita, heidän geeneissään ja kulttuurissaan ei ole mitään säilyttämisen arvoista ja heidän täytyy potea toistuvaa syyllisyydentuntoa. Valtio yhdistää tämän maahanmuuttoon, jolla pääasiassa laajennetaan voimakkaasti niiden määrää, jotka ovat kasvavien tulonsiirtojen, julkisten palvelujen ja lisääntyvän hyvittämisen kohteina.

Näistä tekijöistä syntyvät sanat rasismi, valkoisten etuoikeudet, syrjintä, positiivinen syrjintä, historialliset vääryydet toiseutta kohtaan, suvaitsevaisuus, vihapuhe, valhemedia, jne., ja niiden käytännölliset poliittiset, taloudelliset ja oikeudelliset seuraukset.

Summa summarum, meidän tulisi pitää valtion johdon kääntymistä kansalaisia vastaan normaalina valtioiden rappeutumisvaiheisiin kuuluvana ilmiönä.
Eri aikoina rappeutuvien valtioiden käyttämät sanat, politiikka ja metodit voivat vaihdella, mutta perusperiaatteiltaan ne ovat useimmiten samanlaisia. Valtio on pitkällä tähtäimellä suurella todennäköisyydellä epäluotettava, vahingollinen ja/tai vaarallinen isäntä millä tahansa alueella, vaikka se aloittaisi hallintonsa kansalaisten kannalta erittäin positiivisesti. Ainoa sataprosenttisen luotettava keino estää valtion rappeutumisvaiheen ilmiöt olisi lopettaa valtion toiminta pysyvästi, mutta se ei ole realistista. Siksi kansalaisten on suotavaa vähentää riippuvuuttaan valtiosta, ja luoda itsenäisiä yhteisöjä ja yhteisöverkostoja. Samalla voidaan tietysti yrittää saada valtion johdon ja heidän taustavoimiensa intressejä enemmän yhdensuuntaiseksi kansalaisten kanssa, mutta se on tässä vaiheessa vaikeaa, koska rappeutuminen ja sen seuraukset ovat edenneet pitkälle, ja liberaalin eliitin orientaatiota tukevat ja ylläpitävät voimakkaat kansainväliset virtaukset, jotka eivät ole yksin suomalaisten tai suomalaisen eliitin muutettavissa.

Ps. Liberaali media, aktivistit ja poliitikot pitävät ryöstämistä tai varkautta, ja syrjintää tavallaan oikeudellisesti samanlaisina asioina. Jos tarkastelemme niitä lähemmin, havaitsemme kuitenkin seuraavaa: Varas vie kansalaiselta jotain mikä on hänen ja/tai jonka hän on ansainnut. Kansalainen on varkauden jälkeen huonommassa asemassa kuin ennen varkautta. Jos valkoinen Aa "syrjii" mustaa Btä esimerkiksi siten, että hän palkkaa yritykseensä pelkästään valkoisia, hän käyttää omaa omaisuuttaan niin kuin parhaaksi näkee, tekee omaisuudellaan mitä haluaa ja antaa omaisuudestaan mahdollisuuksia niille, joille haluaa antaa. Bn tilanne ennen ja jälkeen "syrjinnän" ei muutu millään tavalla, häneltä ei ole anastettu tai viety mitään hänen omaansa tai ansaitsemaansa pois, toisin sanoen mitään hyvitystä vaativaa "rikosta" ei ole tapahtunut. Kukaan ei myöskään estä mitään Bn laillista työtoimintaa ja tulonhankintaa nyt tai tulevaisuudessa. "Syrjintä" on sanana silmänkääntötemppu, koska sen tarkoituksena on ilmaista, että An motiivina on tehdä jotain pahaa tai rikollista Blle, kun todellisuudessa A valitsee itselleen sopivimmat työntekijät ja/tai auttaa niitä ihmisiä, joita haluaa auttaa. Syrjintä -sanan tarkoituksena on yrittää patologisoida sellaisia traditionaalisesti hyviä asioita kuten lojaliteetti ja auktoriteetti.

Syrjintälakien tarkoituksena on tehdä keinotekoisesti normaaleista kansalaisista "rikollisia".

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Juutalais-kristillisen viisauden alku

Juutalais-kristillisyyden kymmenen käskyn viides käsky on, "Kunnioita isääsi ja äitiäsi." Se näyttää selkeältä käskyltä, mutta todellisuudessa se merkitsee ensisijaisesti, "Kunnioita Jumalaa (taivaallista Isääsi) ja kansaasi (maallista äitiäsi)", ja vasta toissijaisesti sen pintapuolista merkitystä. Ensisijaisuus tarkoittaa sitä, että ensisijaisuuden kohteita kunnioitetaan ehdottomasti, kun taas toissijaisille isille ja äideille osoitettava kunnioitus suhteutetaan ensisijaisten mukaan. Jos jonkin ihmisen isä ja äiti kunnioittavat Jumalaa ja kansaansa, ja noudattavat juutalais-kristillistä lakia ja sääntöjä, silloin he ansaitsevat täyden kunnioituksen, jos he taas halveksivat Jumalaa ja kansaansa, ja ovat muiltakin osin ilkeitä, kelvottomia ja pahoja, silloin heitä on syytä kunnioittaa vähemmän.

Juutalais-kristillisyyden mukaan Jumalan pelko on viisauden alku. Se johtaa siihen, että myöntää olevansa epätäydellinen ihminen, ja hyväksyy Jumalan ja juutalais-kristillisten lakien ja sääntöjen ojennukset ja oikaisut. Tästä seuraa se, että on tärkeää opiskella säännöllisesti Raamattua ja Talmudia. Juutalaisten ja kristittyjen on kiitettävä Jumalaa myös kohtaamistaan vaikeuksista, koska ne ovat Jumalan ojennuksia ja koetteluja, jotka ohjaavat viisastumaan, kehittymään ja lähentymään Jumalaa.

Jos ihminen pitää itseään täydellisenä, silloin hän on todennäköisesti sitä mieltä, että ei tarvitse mitään korjauksia tai muutoksia itseensä, eikä siten ole taipuvainen ottamaan vastaan Jumalan ojennuksia ja opetuksia, tai jos hän korjaa tai muuttaa itseään, se on lähtöisin hänen omasta täydelliseksi ajattelemastaan ja suurimmalta osin itseensä sulkeutuneesta tahdosta, jolloin se ohjaa häntä entistä enemmän harhaan.

Jos ihminen ei pidä itseään sisimmässään täydellisenä, mutta pyrkii rakentamaan ja luomaan itsestään muille ihmisille täydellisen kuvan, hän pyrkii tavallaan luomaan itsestään valheellisen epäjumalankuvan muiden palvottavaksi. Hänen melkein kaikki itseensä ja toimintaansa kohdistuvat korjaukset rakentavat valheellista sosiaalista mielikuvaa, jolloin ne menevät hukkaan ja tuottavat pahoja lopputuloksia.

Jos ihminen on ylpeä, hänellä on taipumus ajatella, että hänellä on tärkeitä ja haluttuja ominaisuuksia, asioita ja ansioita runsain mitoin; hän on melkein koko ajan niistä tietoinen ja nauttii niistä; ja haluaa muiden tietävän ja näkevän ne, tai ainakin aavistavan ne hänen asenteestaan, ryhdistään ja käyttäytymisestään. Ylpeä kokee olevansa muiden ihmisten yläpuolella, ja jossain määrin muista erillinen ja itsenäinen. Ylpeä ei itsenautinnossaan ja itsetärkeydessään huomaa välttämättä edes sitä, että hänen ylpeytensä on riippuvainen muiden ihmisten osoittamasta huomiosta, arvostuksesta ja/tai kunnioituksesta. Ylpeys on itsen vertaamista positiivisesti muihin ihmisiin. Autiolla saarella ylpeydellä on taipumus sulaa pois järjettömänä ja merkityksettömänä. Jos kaikki ihmiset pitävät ylpeää ihmistä surkeana, huonona, vastenmielisenä ja naurettavana, ja kohtelevat häntä sen mukaisesti, ylpeän on vaikeaa säilyttää ylpeää minäkuvaansa ehjänä. Ylpeä ei välttämättä pidä itseään täydellisenä, mutta kokee olevansa niin korkealla muiden yläpuolella, että ei useimmiten katso arvolleen ja tasolleen sopivaksi ottaa korjauksia tai muutoksia vastaan muilta. Ylpeys on implisiittisesti jatkuvaa kilpailuasetelmaa muiden ihmisten kanssa, jossa ylpeä ajattelee olevansa kaikissa tai tärkeimmissä asioissa parempi kuin muut, joten jos hän ottaisi korjauksia vastaan muilta, hän tavallaan myöntäisi olevansa huonompi, muuttuisi huonompaan suuntaan tai häviäisi muille. Ylpeys voi olla huonommaksi koettujen ihmisten ajattelun, huomioiden ja ehdotusten lähes täydellistä torjumista. Ylpeys on suhteellisen harvoin niin turvatussa ja pysyvässä asemassa, että se voisi sivuuttaa joutavia loukkauksia olankohautuksella. Ylpeä kokee melko usein tarpeelliseksi painaa muita alaspäin etäännyttävillä, erottavilla ja itseään korostavilla sanoilla ja toimenpiteillä. Ylpeyteen liittyy usein itsetehostusta ja itsekehua. Kun ylpeä häviää jonkin vastakkainasettelun toiselle ihmiselle, siitä on seurauksena useimmiten häpeä. Häpeä on voimakas ja vaativa tunne, joka vaatii dramaattisia toimenpiteitä ylpeyden palauttamiseksi. Ylpeä voi olla asemansa ollessa turvattu antelias ja suuripiirteinen, mutta harvemmin kohtuullinen.

Liian ylpeällä ihmisellä on taipumus kuvitella itsensä Jumalaa korkeammalle tai kokea Jumala uhaksi omalle asemalleen, ja pelätä joutuvansa Jumalan ja muiden ihmisten edessä nöyryytetyksi, joten hänellä on taipumus torjua myös Jumalan ojennukset ja opetukset.

Näistä seuraa se, että juutalaisen ja kristityn on oltava Jumalan edessä nöyrä (Ei yleisesti ottaen liian ylpeä. Ihminen, joka on Jumalan edessä nöyrä, on myös viisaalla ja kestävällä tavalla ylpeä muiden ihmisten edessä); myönnettävä olevansa syntinen (Jumalan korjauksia ja ojennuksia tarvitseva); ja itsensä ja muiden suhteen totuuteen ja viisauteen pyrkivä (Hän ei rakenna sisälleen ja muille ihmisille harhakuvia, jotka johtavat poispäin Jumalasta. Hän orientoi ajattelunsa ja toimintansa Jumalaa kohti).

torstai 13. heinäkuuta 2017

Jakamaton ihmisarvo

Liberaalien keskuudessa on viime aikoina toisteltu paljon muotifraasia ihmisarvon jakamattomuudesta. Hyvin harvalla niistä, jotka sitä käyttävät, on käsitys siitä mitä jakamaton ihmisarvo tarkoittaa.

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos valtaapitävät antavat kansalaisille tai kansanryhmälle poliittisia oikeuksia ja vapauksia, mutta samanaikaisesti heidän taloudellista toimintaansa estetään niin, että he elävät puutteessa, kurjuudessa ja nälässä, he eivät voi täysipainoisesti tai lähes ollenkaan käyttää poliittisia oikeuksiaan. Poliittiset oikeudet menettävät merkityksensä, jos taloudelliset oikeudet ja muut oikeudet eivät ole kunnossa. Kun liberaalit haluavat muiden hyväksyvän jakamattoman ihmisarvon poliittisesti, he käyttävät usein äärimmäistä vastakkainasettelua; [lähes] täydet poliittiset oikeudet vs vakava puute, nälkä ja kurjuus. Näin jakamaton ihmisarvo kuulostaa paremmin järkeenkäyvältä. Liberaalit ovat tehneet virallisia ja puolivirallisia listoja siitä mitkä kaikki asiat jakamaton ihmisarvo kattaa. Käytännössä se kattaa kaikki ihmisten elämän ja yhteiskunnan osa-alueet. Jakamattoman ihmisarvon puitteissa mitä tahansa osa-alueita voidaan asettaa mielivaltaisesti vastakkain tai verrattaviksi. Kun yksi osa-alue on rikki, jakamattoman ihmisarvon mukaan koko ihmisarvo on rikki ja uhattuna.

Liberaalien muodostaman poliittisen liikkeen työ ja toimeentulo perustuu yhteiskunnan kaikkien osa-alueiden muuttamiselle, jota he kutsuvat kehitykseksi, progressiivisuudeksi tai asioiden korjaamiseksi. Nyky-yhteiskunnassa perusasiat ja yleisesti suurin osa asioista on käytettävissä oleviin resursseihin nähden kunnossa ja hyvin, erityisesti jos hyväksyy nykyisen yhteiskunnan liberaalidemokraattiset poliittiset raamit. Siksi suurta korjattavaa ja kehitettävää on suhteellisen vähän, ja jos ehjää alkaa korjaamaan niin se menee useimmiten huonommaksi ja pilalle. Mutta liberaalit byrokratiat, kansalaisjärjestöt, aktivistit, rivijäsenet, lakimiehet, sosiologit, poliitikot, tutkijat, toimittajat, jne. tarvitsevat merkityksellisiä töitä ja tehtäviä.

Kuvaan astuu jakamaton ihmisarvo. Liberaalit poliitikot voivat sanoa esim., "Perussuomalaisten, keskustalaisten ja kristillisten mielestä homojen poliittiset oikeudet ja vapaudet ovat kunnossa, mutta saamiemme raporttien mukaan Helsingissä poliisi on kieltänyt homojen poliittisen mielenosoituksen osanottajia esiintymästä alasti julkisella paikalla, ja määrännyt heidät pukeutumaan säilöönottamisen ja sakkojen uhalla. Vastaavassa mielenosoituksessa Porissa kaksi henkilöä oli heittänyt osanottajien päälle hiekkaa, eikä poliisi ja oikeuslaitos ole puuttunut riittävän voimakkaasti tähän viharikokseen. Homojen poliittisen kokoontumisen, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet, ja sananvapauteen kuuluva itseilmaisun vapaus ovat uhattuina. Nämä ovat osa jakamatonta ihmisarvoa, joten voimme todeta, että homojen ihmisarvo on uhattuna. Olemme lähettäneet tiedot näistä tapauksista kansainvälisille ihmisoikeusjärjestöille Mitä ministerit aikovat tehdä jakamattoman ihmisarvon turvaamiseksi?"

Kuka liberaali poliitikko uskaltaa vastustaa "ihmisarvoa"?

Sitten tutkijat tutkivat tätä asiaa eri liberaaleista näkökulmista, aktivistit mielenosoittavat ja kansalaisvaikuttavat, lakimiehet puolustavat oikeudessa ja ehdottavat tarvittavia lakimuutoksia, toimittajat kirjoittavat koskettavia tarinoita liberaaleista ihmisistä, jne.

Jakamatonta ihmisarvoa voi käyttää myös poliittisia vastustajia vastaan. (Fiktiivinen esimerkki) Jos maahanmuuttokriittinen poliitikko X kirjoittaa johonkin maahanmuuttajaryhmään kuuluvan kolmen henkilön viime päivinä tekemistä rikoksista, liberaali media syyttää häntä ihmisvastaisuudesta. Näillä ei näytä olevan mitään loogista yhteyttä, joten X sanoo haastattelussa, että hän ei ole ihmisvastainen, eikä tunne itseään sellaiseksi. Liberaali media jatkaa silti saman toistamista.

Liberaalien logiikka etenee seuraavasti: X:n kirjoitukset aiheuttavat samaistumisen ja loukatun ihmisarvon takia melkein kaikissa kyseisen maahanmuuttajaryhmän jäsenissä syrjityksi tulemisen ja huonommuuden tunteita. Samaistumisen ja luokatun ihmisarvon myötä myös muiden maahanmuuttajaryhmien jäsenet tuntevat syrjityksi tulemisen ja huonommuuden tunteita. ---> Edellä mainitut tunteet synnyttävät toivottomuutta ja vähentävät siksi kaikkien maahanmuuttajien poliittista osallistumista. Ne heikentävät heidän halujaan, kykyjään ja mahdollisuuksiaan päästä työelämään, tehdä työtä ja menestyä työelämässä. Lisääntyvä työttömyys johtaa lisääntyvään rikollisuuteen. Negatiiviset tunteet ja mielikuvat johtavat maahanmuuttajien eristäytymiseen ja takertumiseen traditionaalisiin kulttuureihin. Integroituminen liberaaliin kulttuuriin ja yhteiskuntaan vähenee tai estyy lähes kokonaan. Jne. ---> Maahanmuuttajien elämä on uhattuna kaikilla elämänalueilla, maahanmuuttajien ihmisarvo on uhattuna kaikilla elämänalueilla, maahanmuuttajien koko ihmisarvo on uhattuna. ---> Maahanmuuttajien ihmisarvo on jakamaton ja sitä ei voi erottaa kaikkien muiden maailman ihmisten ihmisarvosta. Ihmisarvo on kaikkien ihmisten yhteinen, paitsi niiden, jotka ovat ihmisyyden ulkopuolella tai asettautuvat ihmisyyden ulkopuolelle; seksistit, kristityt, valkoiset, valkoiset heteromiehet, konservatiivit, yhteisölliset ihmiset, jne. Kaikkien ihmisten täytyy puolustaa yhteistä ihmisarvoa ja maahanmuuttajia, ja vastustaa ihmisyyden vastaisia ihmisiä, kuten X ---> X on (yksin tai osana ihmisvastaisten ihmisten koalitiota) syyllinen kaikkiin maahanmuuttajien ongelmiin. X on syyllinen kaikkiin maailman ongelmiin. X on se mikä koko maailmassa on vikana. ---> Kun X on syyllinen kaikkeen, maahanmuuttajat eivät ole eivätkä voi olla syyllisiä mihinkään, riippumatta siitä mitä he tekevät.

Toisin sanoen liberaalien jakamattoman ihmisarvon käsitteellä maailman mittakaavassa pieni, tuntematon ja merkityksetön paikallisen osa-alueen ongelma voidaan paisuttaa globaaliksi kaikkien ihmisten kaikkea elämää uhkaavaksi suureksi "ongelmaksi", ja samalla tiivistää kaikki maailman syyllisyys yhteen henkilöön tai paikalliseen ryhmään, joilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto