Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

torstai 15. maaliskuuta 2018

Vasemmistolaisen aktivismin ja konservatismin hybridi (edit)

Esipuhe alla linkitettyyn artikkeliin.

Miksi vasemmistolaiset ja erityisesti vasemmistolaiset aktivistit ovat riippuvaisia valheista?

Vasemmistolaisten aktivistien toiminta on sekoitus psykologista ja fyysistä kiristystä ja suostuttelua. Kiristys voidaan toteuttaa esimerkiksi estämällä kohteena olevien liikkumista, tai heidän pääsynsä työpaikalle tai konferenssiin; häpäisemällä ja nolaamalla levittämällä kiusallisia väitteitä ja järjestämällä häpäisevän teatteriesityksen kohteen toimitiloissa; valtaamalla vuokraamista, kunnostamista tai ostamista odottavan tyhjän talon omaan käyttöön; kieltäytymällä kollektiivisesti velvoitteista, maksuista, velan lyhennyksistä, armeijapalveluksesta, tms.; häiritsemällä ei-vasemmistolaisten esiintyjien puhetilaisuutta niin paljon, että se joudutaan keskeyttämään; ja kohdistamalla joukkoväkivaltaa ei-vasemmistolaiseen henkilöön. Kiristämällä kohteilta saadaan rahaa, etuja, tukea, myönnytyksiä, ilmaisia käyttöoikeuksia, huojennuksia velvoitteisiin, työpaikkoja, vasemmistolaisten vastustuksen heikkenemistä; tms. Hyöty voi olla myös epäsuoraa. Monet militantitkin vasemmistolaiset ovat pasifisteja sen takia, että armeijaan käytettävät rahat menevät vasemmistolaisten kannalta hukkaan, mutta jos ne käytetään sosiaalivaltion kasvattamiseen, vasemmistolaisille riittää enemmän valtion tukia ja etuja. Hyvin harvoin vasemmistolaiset aktivistit rikastuvat aktivismilla, mutta melkein kaikki heistä saavat pieniä ja joskus vähän suurempiakin hyötyjä aktivismista. Jotkut heistä saavat koko toimeentulonsa aktivismista.

Vasemmistolaiset aktivistit eivät voi sanoa harjoittavansa kiristystä, eivät omalle  ryhmälleen, kiristyksen kohteille tai laajemmalle yleisölle, jonka nähtäväksi, kuultavaksi ja arvioitavaksi toiminta on useimmiten suunnattu. Jos he myöntäisivät sen, he olisivat vain kollektiivisesti toimivia pikkurikollisia ja joskus suurempiakin rikollisia. Myöntämällä toimintansa todellisen luonteen he saisivat vähemmän toimintaan osallistuvia jäseniä, laajan yleisön tukea, viranomaisten lempeää kohtelua, liberaalin median tukea, tavoitteiden saavuttamisia, jne. Kiristyksen kohteilla on jo valmiina tosiasioihin perustuvat ja lailliset perustelut sille, miksi he ovat oikeutettuja esim. omalla työllään, kekseliäisyydellään ja ahkeruudellaan ansaitsemaansa omaisuuteen. Jos vasemmistolaisiin aktivisteihin ja kirityksen kohteisiin liittyvät tosiasiat laitettaisiin sellaisenaan suuren yleisön verrattaviksi, kiristyksen kohteet voittaisivat useimmiten ihmisten mielissä. Jotta aktivistit voisivat onnistua kiristämisessä, heidän täytyy kumota kiristyksen kohteiden laillisesti pätevät, perustellut ja yleisesti hyväksytyt narratiivit.

Aktivistit joutuvat siksi melkein aina valehtelemaan, vääristelemään tai kertomaan sopivasti valittuja osatotuuksia. Aktivistien narratiiveissa kiristyksen kohde on tehnyt jonkin kauhean vääryyden tai rikoksen, tai vähintäänkin hän on ollut kylmän välinpitämätön ja huolimaton, ja siksi aktivistit vaativat oikeutta tai sosiaalista oikeutta. Narratiivien mukaan aktivistit ovat ihmisten pelastajia, pyyteettömiä auttajia, hyväntekijöitä ja eräänlaisia epävirallisia kansantuomareita. Aktivistit eivät voi käyttää asioiden kaikki puolet huomioonottavia narratiiveja myös sen takia, että suuri yleisö ei useimmiten jaksa perehtyä tapaukseen yksityiskohtaisesti. Yleisölle ja aktivisteille itselleenkin täytyy tehdä yksinkertainen, iskevä ja tunteisiin vetoava narratiivi, joka voittaa ihmisten mielissä pitkälliset ja monimutkaiset tosiasiat. Yksinkertainen ja emotionaalinen narratiivi motivoi ottamaan kantaa, valitsemaan puolen ja toimimaan. Lisäksi aktivistit ja yleisö tarvitsevat tavoitteen, vision aktivistien ja heidän tukijoidensa aikaansaamasta loistavasta ja utooppisesta tulevaisuudesta. Se on yhtä valheellinen kuin sosiaalisen oikeuden narratiivi, mutta samalla typerämpi ja lapsellisempi. Ulkopuolinen ajattelija saattaa ihmetellä miten ihmiset voivat uskoa sellaisiin epärealistiin visioihin, mutta jälleen kerran tärkeintä on vedota osallistujien ja yleisön tunteisiin, ei järkeen.

Jos aktivistit pyrkivät esimerkiksi saamaan itselleen ja heitä lähellä oleville tahoille huojennuksia lainoihin, he pyrkivät löytämään alueeltaan sopivan henkilön edustamaan paikallisen pankin "riiston" seurauksia. Pankki noudattaa lainauksessaan melko kaavamaisia periaatteita. Ne toimivat hyvin melkein kaikkien kohdalla, mutta aina on jonkin verran ihmisiä, jotka joutuvat vaikeuksiin lainojen lyhentämisen ja korkojen maksun kanssa. Aktivistit valitsevat miehen, joka on tuhlaillut rahojaan holtittomasti ja jolle on sattunut muutama onneton tapahtuma, joka on pahentanut hänen rahatilannettaan. Näiden seurauksena hän on ollut kyvytön suoriutumaan lainavelvoitteista, jolloin pankki on laittanut aikanaan velat perintään. Lisäksi valittu mies on rampa, joka herättää suuressa yleisössä myötätuntoa. Aktivistit muotoilevat narratiivin siten, että ahne ja kylmä nimeltä mainittu pankkiiri vainoaa ja ryöstää melkein liikuntakyvytöntä miestä, joka on onnettomien tapahtumien seurauksena joutunut maksukyvyttömäksi. Laajaan levitykseen laitetulla videolla rampa mies itkee tilannettaan, ja siitä leikataan nopeasti kuviin ja kerrontaan, joka saa pankkiirin näyttämään siltä kuin hän hymyilisi vahingoniloisesti ramman miehen ahdingolle. Riistokäytäntöjen kerrotaan olevan pankin normaali toimintatapa. Aktivistit vetoavat verkostojensa kautta ympäröivän alueen ihmisiin, erityisesti niihin, joilla on asiakasuhde samaan pankkiin, osallistumaan pankin vastaiseen boikottiin ja mielenosoituksiin. Aktivistit järjestävät pankinjohtajaa ja pankkia häpäiseviä mielenosoituksia, kollektiivisia uhkauksia pankin vaihtamisesta, jos lainaajien kohtelu ei muutu, lainojen takaisinmaksun kollektiivisen keskeyttämisen, pankin tilojen töhrimistä ja ikkunoiden rikkomista, jne.

Aktivistien propaganda muotoillaan niin, ettei siinä käytetä äärivasemmistolaista retoriikkaa, jotta ei karkoiteta tavallisia ihmisiä. Tavallisia ihmisiä houkutellaan tavallisille ihmisille tyypillisellä kielenkäytöllä. Tavallisia ihmisiä motivoi osallistumaan boikottiin samastuva myötätunto "väärin" kohdeltuja kohtaan, toive saada "sosiaalista oikeutta" itselleen ja muille, halu saada huojennuksia omiin pankkilainoihin ja -maksuihin, ja kauniilta kuulostavat visiot siitä miten "oikeudenmukainen, tasa-arvoa edistävä ja myötätuntoinen" pankki voisi toimia. Tavalliset ihmiset osoittavat rauhallisesti mieltä, uhkaavat vaihtaa pankkia ja jättää kollektiivisesti maksuja maksamatta pankille. Aktivistit tekevät rikollisempaa pankkiin kohdistuvaa ilkivaltaa ja uhkailevat nimettömästi pankin johtajaa ja työntekijöitä väkivallalla. Negatiivisen julkisuuden, ilkivallan, väkivallan uhan ja kollektiivisten boikottiuhkausten takia pankki lopulta taipuu ja myöntää huojennuksia monille asiakkailleen. Pankin kannattavuus heikkenee, ja se joutuu nostamaan muille asiakkaille kohdistettuja maksuja ja korkoja.

Vasemmistoaktivistit eivät missään vaiheessa kerro pankista ja sen asiakkaista seuraavaa: Ylivoimaisesti suurin osa pankin asiakkaista on tyytyväisiä pankin palveluihin ja lainaehtoihin, ja juuri siksi he ovat pysyneet pankin asiakkaina. Lukematon määrä lapsiperheitä on päässyt pankin lainojen avulla asumaan hyvään omistusasuntoon 10-30 vuotta ennemmin verrattuna siihen, että he olisivat joutuneet säästämään tarvittavat rahat itse. Monet yrittäjät ovat saaneet lainaa yrityksen alkutaipaleella, tai yrityksen tärkeisiin laajennuksiin ja suuriin hankintoihin. Niiden avulla yrityksistä on tullut sellaisia, että ne pystyvät tarjoamaan laajoille asiakaskunnille palveluja ja tuotteita, joita he haluavat ja tarvitsevat. Yrittäjistä itsestään on tullut menestyviä ja hyvin toimeentulevia, ovatpa monet rikastuneetkin. Lukuisat kuluttajat ovat saaneet kulutuslainaa tarvitsemiinsa tai haluamiinsa tuotteisiin, jolloin he ovat pystyneet hankkimaan tuotteita usein vuosia etuajassa. Julkisen puolen toimijat ovat saaneet pankilta lainaa suuriin projekteihin, joista on ollut hyötyä kaikille seudun asukkaille. Pankki on suurelta osin ollut luomassa sitä vaurautta, josta pystytään kustantamaan myös  julkisten palvelujen toiminta. Jne.

Silloin harvoin kun asiakkaat ovat joutuneet maksuvaikeuksiin, pankki on aina ollut valmis neuvottelemaan asiakkaiden kanssa maksusuunnitelmista, jotka helpottavat lainanmaksuista selviytymistä. Mutta mitään yritystoimintaa ei voi harjoittaa siten, että kukaan asiakas ei joutuisi kohtaamaan ongelmia yrityksen tuotteita tai palveluita käyttäessään, tai kokisi tilanteen niin, että ongelmat johtuvat yrityksestä. Näitä on kuitenkin pieni vähemmistö yrityksen asiakkaista, muuten yritys menee konkurssiin ja poistuu markkinoilta, tai kuihtuu pieneksi ja mitättömäksi, jolloin liikaa ongelmia tuottava yritys on käytännössä lähes kokonaan lakannut tuottamasta ongelmia asiakkaille. Monesti asiakkaiden kohtaamat ongelmat johtuvat osittain tai kokonaan asiakkaiden omasta virheellisestä tai leväperäisestä toiminnasta. Näitä ongelmia kohdanneita asiakkaita vasemmistoaktivistit käyttävät hyväkseen ja esittävät propagandassaan asian niin, että vaikeuksien tuottaminen asiakkaille on yrityksen normaali ja yleinen käytäntö, tai jopa niin, että yritys ei tuota mitään muuta kuin vaikeuksia ihmisille. Useimmiten ne tavalliset ihmiset, jotka osallistuvat vasemmistoaktivistien järjestämään toimintaan, toivovat itselleen opportunistisesti jotain henkilökohtaista hyötyä aktivismista, joko suoraan heille itselleen tai yleisellä tasolla sellaiselle viiteryhmälle, johon he kuuluvat. Heidänkään kohdalla kyse ei ole altruismista, kuten vasemmistoaktivistien propaganda usein väittää.

Vasemmisto käyttää samanlaista tosiasioiden kumoamista valhenarratiiveilla monissa tilanteissa, esim. suurelta osin rikolliset, vapaamatkustavat, uskonnollisesti radikaalit, kouluttamattomat ja/tai työtä vieroksuvat miespuoliset elintasomaahanmuuttajat muuttuvat sotaa pakeneviksi, integraatiota haluaviksi ja hyvin koulutetuiksi naisiksi, lapsiksi ja nuoriksi, joilla on koskettavia kertomuksia, ja jotka hukkuvat mereen tai pysähtyvät rajoille kylmäsydämisten ihmisten takia. Maahanmuuttoa vastustavat tavalliset ihmiset leimataan natseiksi ja fasisteiksi. Maahanmuuttoteollisuudesta hyötyvät vasemmistolaiset kuvataan kirkasotsaisina ja epäitsekkäinä ihmisyyden, oikeudenmukaisuuden ja hyvän puolustajina. Maahanmuuttoa puolustetaan utopistisilla visioilla tulevaisuudesta, jossa "kaikki kansat ovat veljiä keskenään", maiden rajoja ei enää ole, ja maahanmuuttajat pelastavat Suomen ja parantavat suomalaisuutta/suomalaisia monin tavoin. Jne.

Voidaan sanoa, että tosiasioiden kumoaminen ja valhenarratiivit ovat kaiken vasemmiston toiminnan perusta. Vasemmiston aktivismi ja toiminta on optimoitu kollektiivisten ryhmien luomiseen, motivoimiseen ja aktivoimiseen. Tältä kannalta vasemmiston tosiasioiden välttely, emotionaalisuus, valheet ja utopistiset visiot ovat tarpeellisia, tehokkaita ja hyödyllisiä. Jos vasemmisto toimisi rationaalisin periaattein ja rehellisesti, se ei pystyisi luomaan, pitämään yllä ja aktivoimaan läheskään yhtä suuria ja tehokkaita löyhiä kollektiivisia ryhmiä, jotka saavat merkittäviä vasemmistolaisia tuloksia aikaan politiikassa ja taloudessa.

Näistä tekijöistä kumpuavat myös vasemmiston heikkoudet ja totalitaarisuus. Koska vasemmistolaisille on syötetty yksinkertaistettuja, valikoituja, vääristeltyjä ja valheellisia narratiiveja, he eivät kestä rationaalista ja loogista keskustelua. Vasemmistolaisten täytyy eristäytyä sosiaalis-poliittisiin kupliin; heidän täytyy tukahduttaa ei-vasemmistolaisten sananvapautta; heidän täytyy pakottaa ja tuputtaa omaa kieltään muiden sanavarastoihin ja puheeseen; heidän täytyy mustamaalata vastapuolen ihmisiä äärimmäisillä tavoilla, jotta kukaan ei kuuntelisi mitä heillä on sanottavana; he joutuvat luomaan ajatuksellisia turva-alueita, joissa kuullaan vain vasemmistolaisia tai hempeitä ei-poliittisia ajatuksia; he joutuvat kieltämään tietokirjoja ja informaatiota; he joutuvat käyttämään laitonta pakottamista ja väkivaltaa, jne. Jotta vasemmiston "liiketoiminta" voi toimia, sillä täytyy olla narratiivien hegemonia yhteiskunnassa, ja kyky tukahduttaa ja estää muita narratiiveja. Jos vasemmistolaiset antautuisivat konservatiivien kanssa laajaan, avoimeen ja rehelliseen keskusteluun, vasemmistolaisten käytännön elämässä huonosti ja vahingollisesti toimivat ajatukset häviäisivät kilpailun. Tällä ei kuitenkaan ole vasemmistolaisten kannalta juuri mitään väliä, heille lähinnä vain poliittisella hegemonialla on merkitystä. Konservatiivien narratiivit on optimoitu rationaalisuuteen, rehellisyyteen ja yhteiskunnan käytännön toimivuuteen, mutta valitettavasti se tarkoittaa sitä, että ne toimivat vasemmiston narratiiveja heikommin poliittisten kollektiivien mobilisoinnissa ja yleisessä poliittisessa vaikuttamisessa.

Jotta konservatiivit voisivat kilpailla vasemmistolaisten kanssa tehokkaammin politiikassa, heidän on suotavaa muodostaa konservatiivien ja vasemmiston tavoista tehdä politiikkaa hybridi, jossa yhdistetään konservatiivien ja vasemmistolaisten vahvoja puolia, uhraamatta konservatiiveille tärkeitä arvoja. Tämän tien kulkemisen voi aloittaa lukemalla seuraavan artikkelin, ottamalla siitä opikseen, lukemalla artikkelissa mainitut kirjat, ja soveltamalla niitä konservatiivisella tavalla käytäntöön.

https://status451.com/2017/07/11/radical-book-club-the-decentralized-left/

lauantai 24. helmikuuta 2018

Taistolaisuuden ja liberalismin yhtäläisyyksiä

Vaikka 1970-luvun taistolaisten (stalinistien) ideologian sisältö on joiltakin osin erilainen kuin nykyinen arvoliberalismi, sen muodot ja rakenteet muistuttavat paljon nykyistä arvoliberalismia.

Joutuminen suomettumisen aikana sensuroiduksi ja poliittis-sosiaalisesti eristetyksi ja häirityksi muistuttaa konservatiivien / maahanmuuttokriitikoiden tilannetta nykyisin.

Taistolaiset käänsivät todellisuutta ylösalaisin kuten liberaalit nykyisin: Neuvostoliitto on rauhan ja pasifismin maa, "Neuvostoliiton pommitkin ovat rauhan pommeja" /  Neuvostoliitto on todellisuudessa aggressiivinen ja laajentumishaluinen militaristinen valtio; Neuvostoliitossa kaikki on hyvin, maa on demokraattinen, yltäkylläinen ja kaikin puolin teknologisesti kehittynyt maa / Neuvostoliitto on todellisuudessa takapajuinen, ankea ja tukahduttava totalitaristinen diktatuuri, jossa kehittynyttä on lähinnä sota- ja avaruusteknologia, joihin on panostettu suhteettoman suuri osa käytettävissä olevista resursseista; jne. Liberaali media esittää ongelmallisten ja takapajuisten etnisten ryhmien edustajia moderneina, kehittyneinä ja korkeasti koulutettuina. Jos liberaalit joutuvat kuvaamaan toiseudesta jotain negatiivista, he syyttävät siitä ulkopuolisia, historiaa ja olosuhteita, tai selittävät ongelmallisuuden muuten parhain päin tai pois (esim. emme voi tehdä arvoarvostelmia toiseuden kulttuureista länsimaisesta positiosta käsin, kaikki on suhteellista, poliittisesti korrekteista lähtökohdista toiseuden kulttuuri on parempi kuin meidän / heidän kulttuurinsa on autenttista, positiivista ja emotionaalisesti säihkyvää, toisin kuin eurooppalaisten tai suomalaisten kulttuuri).

Miksi liberaalit kääntävät toiseuteen liittyvää todellisuutta ylösalaisin? Tietysti lyhyen tähtäimen tavoitteena on saada kantaväestö hyväksymään massamaahanmuutto ja kantaväestön vähittäinen marginalisoiminen ja näkemään ne hyvinä asioina, mutta pidemmällä tähtäimellä sillä on hajottava tavoite. Kun liberaalit etuoikeuttavat toiseutta ja syrjivät kantaväestöä, niiden välille syntyy väistämättä poliittinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kilpailu. Uusia jakolinjoja syntyy myös ryhmien sisälle. Liberaalit seuraavat kilpailua vierestä osittain ulkopuolisina, osittain "tuomareina", ja toivovat, että kilpailu kuluttaa ja väsyttää ryhmät ja niiden politiikan sisällöt loppuun, ja tekee ne vastaanottavaisemmiksi liberaalille "puolueettomalle" ideologialle. Tällöin lopullisen poliittisen voiton korjaisivat lopulta liberaalit (Jacques Derridan postmoderni -metodi).

Taistolaiset tarvitsivat itselleen ylemmän auktoriteetin, Neuvostoliiton, opettajaksi, ohjaajaksi, tuomariksi, rahoittajaksi, manipuloijaksi, suojelijaksi ja erilaisten palkkioiden ja rangaistusten antajaksi. Liberaalit tarvitsevat itselleen ylemmän auktoriteetin, Euroopan unionin, opettajaksi, ohjaajaksi, tuomariksi, rahoittajaksi, manipuloijaksi, suojelijaksi ja erilaisten palkkioiden ja rangaistusten antajaksi.

Taistolaiset oli kommunistinen (vasemmistolainen) poliittinen liike, joka sai hurmoksellisia ja joukkopsykoottisia muotoja erityisesti intellektuellien, yliopisto-opiskelijoiden, toimittajien ja kulttuuriväen keskuudessa. Myös byrokraatit olivat taistolaisliikkeessä tärkeässä osassa. Liberaalit ovat sosiaalidemokraattinen, monikulttuurinen ja sosialistinen (vasemmistolainen) poliittinen liike, joka saa hurmoksellisia ja joukkopsykoottisia muotoja erityisesti  intellektuellien, yliopisto-opiskelijoiden, toimittajien ja kulttuuriväen keskuudessa. Byrokraatit muodostavat liberaalien poliittisen selkärangan.

Taistolaiset esiintyivät "heikompien" puolustajina voidakseen komennella "etuoikeutettuja" / valtaväestöä. Taistolaisille tärkeimpiä arvoja olivat "tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus". Taistolaiset olivat suuren redistribuution kannattajia. Liberaalit esiintyvät "heikompien" puolustajina voidakseen komennella "etuoikeutettuja" / valtaväestöä. Liberaaleille tärkeimpiä arvoja ovat "tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus". Liberaalit ovat suuren redistribuution kannattajia.

Taistolaisilla oli leimasanoja, joiden käyttämisellä pyrittiin tekemään niiden kohteesta poliittinen ja sosiaalinen paaria, jonka asiasta ja kohtalosta ei keskustella. Leimasanoja olivat mm. neuvostovastainen, oikeistolainen, rasisti, kolonialisti, militaristi, taantumuksellinen, jne. Taistolaisten täytyi osata oikeaoppisia avainsanoja ja fraaseja sisältävää kommunistista kieltä, joka muuttui vähitellen. Oikeaoppisen kielen uusimpia virtauksia täytyi seurata kuuluakseen etujoukkoon. Liberaaleilla on leimasanoja, joiden käyttämisellä pyritään tekemään niiden kohteesta poliittinen ja sosiaalinen paaria, jonka asiasta ja kohtalosta ei keskustella. Leimasanoja ovat mm. rasisti, homofobi, transfobi, islamofobi, ylivallan tavoittelija (tätä käytetään melkein aina sellaisesta ryhmästä, joka ei tavoittele ylivaltaa, ja on niin pieni, että sillä ei ole sellaiseen realistista mahdollisuutta), populisti, vihapuhe, jne. Liberaalien täytyy osata oikeaoppisia avainsanoja ja fraaseja sisältävää vasemmistolaista kieltä, joka muuttuu vähitellen, ja jonka kehittymistä täytyy seurata kuuluakseen etujoukkoon.

Molemmat liikkeet pyrkivät rikkomaan, purkamaan ja häpäisemään seksuaalisuuteen liittyviä traditionaalisia normeja. Liberaalit pyrkivät purkamaan traditionaalisia sukupuolirooleja ja luomaan fantasiasukupuoli-identiteettejä, joita muiden odotetaan pitävän sosiaalisesti ja kommunikaatiolla yllä.

Taistolaisilla oli jyrkät sosiaalisen ja poliittisen sisäryhmän ja ulkoryhmän rajat, ja he elivät sen aikaisessa vasemmistokuplassa, vaikka siihen aikaan informaatiokuplat eivät olleet aivan niin tiiviitä kuin nykyään. Taistolaisilla oli pieni korruptoitunut sisäpiiri, jonka keskuudessa tärkeimmät asiat päätettiin. Liberaaleilla on jyrkät sosiaalisen ja poliittisen sisäryhmän ja ulkoryhmän rajat, ja he elävät vihervasemmistolaisessa informaatiokuplassa. Liberaaleilla on pieni korruptoitunut hyvä veli -sisäpiiri, jonka keskuudessa tärkeimmät asiat päätetään.

Taistolaiset olivat osittain historiattomia; heille tärkeintä oli se selkeästi määritelty ja muuttumaton kommunistinen tulevaisuus, jonka he aikoivat rakentaa uudesta alusta lähtien. Heidän historiansa oli suurimmalta osin kommunistista ja yleisvasemmistolaista historiaa, mutta koska he olivat osittain vallan haastajia, heidän täytyi tuntea melko paljon myös muuta historiaa. Taistolaiset olivat siksi laajemmin sivistyneitä kuin nykyiset liberaalit. Taistolaiset pyrkivät silti hävittämään ei-kommunistista ja ei-vasemmistolaista historiankirjoitusta mm. muuttamalla oppikirjojen sisältöjä, vääristelemällä historiaa lehtiartikkeleissa, radiossa ja televisiossa, ja häpäisemällä julkisesti traditionaalista historiankirjoitusta ja traditioita.  Sikäli kuin liberaaleilla on historiaa, se on liberaalia historiantulkintaa, jonka mukaan ei-liberaali historia on enimmäkseen synkkää pimeyttä, kiihkoilua, alistamista ja kehittymättömyyttä, josta valistusajan jälkeen kehityttiin asteittain rationaalisesti progressiivisten voittojen kautta kohti nykyistä liberalismia. Suurimmalta osin liberaalit ovat kuitenkin melko historiattomia, heillä ei ole kunnollista käsitystä edes "liberaalista" historiasta. Liberaalien ajattelu painottuu glorifioituun nykyisyyteen (liberaalin vallan glorifiointi) ja vaihtuviin tulevaisuudenlupauksiin. Liberaaleille tulevaisuutta on se mikä tällä hetkellä sattuu olemaan eniten lupaava tulevaisuudenvisio, esim. jokin uusi teknologia, poliittinen toimenpide, rakennusprojekti tai lääketieteellinen hoito. Huomenna se voi olla jo aivan toinen. Usein tulevaisuudenvisioita kierrätetään taukojen jälkeen uudelleen.

Taistolaiset pitivät itseään poliittisesti erehtymättöminä. He eivät hyväksyneet korjauksia tai muutoksia politiikkaansa perusteisiin, ainoastaan käytännöllisiin yksityiskohtiin. Liberaalit pitävät itseään poliittisesti erehtymättöminä. He eivät hyväksy korjauksia tai muutoksia politiikkansa perusteisiin, ainoastaan käytännöllisiin yksityiskohtiin.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Valtion velkaantuminen ja maahanmuutto


Valtiot pyrkivät periaatteessa ottamaan lainaa siten, että lainapääoman kasvu pysyy samassa suhteessa valtion talouden + inflaation kasvuun, jolloin korkoprosentti ei nouse, jos muut tekijät pysyvät ennallaan. Valtion maksukyvyn ja korkojen suhde pysyy samana. Inflaatio johtuu valtioiden tai valtioliittymien rahan "painamisesta", eli nykyisin lähinnä digitaalisen rahan lisätuottamisesta. Valtioiden lainojen pääomia ei ole tarkoitus koskaan maksaa takaisin, vaan ne on suunniteltu ikuisiksi korkojen maksun perusteiksi. Lainaa saadaan useimmiten suhteessa eniten niistä maista, joilla on eniten viennin ylijäämää suhteessa tuontiin. Esimerkiksi Kiinasta viedään paljon enemmän tavaraa Yhdysvaltoihin kuin Yhdysvalloista viedään tavaraa Kiinaan ja Kiinalla on vastaava vaihtotaseen suhde myös lukuisiin muihin maihin. Kiinan vaihtotaseen ylijäämät materialisoituvat suuriksi pääomiksi, ja niinpä Kiina on Yhdysvaltojen suurin lainoittaja. Osaltaan Kiinan lainojen ansiosta yhdysvaltojen kuluttajilla / talouden toimijoilla on varaa ostaa kiinalaisia tuotteita, jolloin Kiina voi jatkaa ylijäämäistä vientiään. Valtioiden ottamat lainat ovat suurelta osin vaihtotaseiden tasoittamista maiden välillä muilla keinoin. Valtioiden lainat pitävät yllä talouden kiertoja, vaikka vaihtotaseet olisivat melko pahastikin epätasapainossa. Valtioiden lainanotto heijastaa myös sitä, että pääomia on paljon enemmän kuin järkeviä ja hyvätuottoisia sijoituskohteita, jolloin monet suuret pääomat joutuvat tyytymään vähätuottoisiin, mutta suhteellisen varmoihin valtiolainoihin. Valtion talouden ollessa hyvässä nousukunnossa ja lainojen korkojen ollessa alhaisia, valtiolainan ottaminen on poliitikoille melkein kuin ilmaisen rahan ottamista, jonka korot hoidetaan jo pelkästään lisärahan painamisella.

Valtioiden lainat ovat myös kuritoimenpide valtioille, joka pyrkii pakottamaan ne jatkuvan kasvun tielle. Kun lainaa ottava valtio joutuu ennemmin tai myöhemmin lamaan, joka vähentää sen maksukykyä, samanaikaisesti korot nousevat, koska lainojen riskit lisääntyvät ja valtion luottoluokitus putoaa alemmalle tasolle. Tämä johtaa helposti maksuvaikeuksiin. Valtio, jos sen rahapolitiikka on itsenäinen, voi tietysti yrittää lisätä rahan painamista, mutta lainoittajat tietävät miten talous toimii, joten ne nostavat korkojaan inflaatiota vastaavasti, ja vaativat samalla lainan pääomien lyhentämistä, jotta lainapääoma putoaa sille tasolle, jossa valtio pystyy maksamaan ikuiset korkonsa. Jos lama on paha ja valtio on hyvinä aikoina ottanut liikaa lainaa, laman ja kuritoimenpiteiden yhdistelmä johtaa valtion täyteen maksukyvyttömyyteen ja eräänlaiseen konkurssiin, vaikka valtio ei voi lopettaa samalla tavalla toimintaansa kuin konkurssiyritys. Toisin sanoen valtion lainat lisäävät hyvien ja huonojen aikojen eroa. Hyvistä tulee, ainakin näennäisesti, parempia, ja huonoista paljon huonompia. Vertauskuvallisesti hyvinä aikoina poliitikoilla raha ja shampanja virtaa valtoimenaan, huonoina aikoina hirttonaru kuristaa kaulaa.

Tämä aiheuttaa osaltaan poliitikoissa laman pelon ja pakonomaisen tarpeen pitää yllä jatkuvaa talouden nousukautta, tai edes estää (täydellinen) romahdus laman tullessa, kun jatkuva nousukausi ei ole edes teoriassa mahdollinen. Avointen rajojen maahanmuuttopolitiikka on yksi niistä keinoista, jolla talouden uhkapelaajat pyrkivät kasvattamaan talouden kokoa; hyvinä aikoina estämään tulevan laman seurauksia, ja huonoina aikoina päästäkseen pinteestä. Maahanmuutto vähentää bruttokansantuotetta / kansalainen, mutta se lisää talouden absoluuttista kokoa, joka on valtion velanmaksukyvyn kannalta merkityksellisempi tekijä.

Nämä tekijät voivat johtaa sellaista riippuvaista uhkapelaajaa muistuttaviin psykologisiin ajattelu- ja käyttäytymismalleihin, joka on suuresti tappiolla tai jota suuret tappiot uhkaavat. Hän on valmis pistämään koko sukunsa omaisuuden peliin tai käyttämään mitä tahansa kepulikonstia neutraloidakseen tappiot, vaikka onnistumisen todennäköisyys on pieni:

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat pyritään ongelmista ja uhkista välittämättä näkemään yltiöpositiivisesti. Maahanmuuttajat ovat talouden kuoriutuvia kultamunia, koneinsinöörejä, moniosaajia, huippuosaajia, tms., vaikka suuri osa ei osaa lukea ja muilla on suurimmalta osin vähäinen koulutus. Väärennettyjä tutkintotodistuksia on paljon. Harvoilla on aito korkeakoulututkinto omasta maastaan, mutta ne ovat usein vaatimattomampia kuin suomalainen vastaava tutkinto, eikä heillä siksi usein ole pätevyyttä toimia Suomessa nimellistä koulutustaan vastaavissa tehtävissä. Kaikki maahanmuuton ongelmat ja uhkat selitetään parhain päin tai pois. Maahanmuuton kannattajat projisoivat kaikki aiheuttamansa ongelmat ja uhat maahanmuuttokriitikoihin (alloplastinen defenssi). Kun esim. maahanmuuttajien myötä ääriajattelu lisääntyy, maahanmuuton kannattajat syyttävät maahanmuuttokriitikkoja ääriajattelusta, myös maahanmuuttajien ääriajattelusta. Maahanmuuton uhkapelaajien mukaan heidän "virityksistään" tulee varmasti varmasti valtavat hyödyt, kunhan maahanmuuttokriittiset eivät vain negatiivisella suhtautumisellaan pilaisi kaikkea. Maahanmuuttokriitikoiden realismi on kiusallista puhetta, joka täytyy sulkea ja tukahduttaa pois mielistä, sekä omasta että muiden. Kun ongelmat kasvavat ja uhkakuvat toteutuvat, eikä niitä ole enää mahdollista kokonaan kiistää, maahanmuuton kannattajilla on aina uusia verukkeita vetämässä, joilla perustellaan sitä, että maahanmuuttoa (pelaamista) on pakko jatkaa. Kun ei ole enää sotaa, on ilmastopakolaisuutta, kun ilmastopakolaisuus ei enää toimi, on yhteiskunnallista sekasortoa ja levottomuutta, kun se on käytetty loppuun, ihmisoikeussopimukset ja humaanisuus vaativat, että otamme lisää, jne. Syklinen verukkeiden kehä pyörii. Toki tällaiset ovat aina enemmän tai vähemmän päällekkäisiä, mutta jotakin veruketta painotetaan melkein aina enemmän kuin muita.

Maahanmuuton kannattajat eivät halua asettaa rajaa maahanmuuttajien määrälle Suomessa. Ajatuksena on, että sillä ei ole mitään rajaa, koska valtion lainanotollakaan ei ole kattoa. Taloutta täytyy kasvattaa keinolla millä hyvänsä velanmaksukyvyn oletetuksi turvaamiseksi. Maahanmuuton kannattajat eivät pysty psykologisesti lopettamaan maahanmuuttoa, vaikka haluaisivat, koska he ovat siitä riippuvaisia. Maahanmuutto noudattaa addiktoivaa kaavaa, paljon epäonnistumisia, jonkin verran voittoja, kokonaissaldo negatiivinen. Paljon tilanteita, joissa pelaaja kuvittelee melkein voittavansa, mutta epäonnistuu "täpärästi". Kun maahanmuuttajien määrä ylitti pakolaiskriisin aikana Ruotsin valtion kapasiteetin ja käytettävissä olevat varat, ja maahanmuutto oli pakko pysäyttää joksikin aikaa kokonaan ja vähentää sitä pidemmälläkin aikavälillä paljon, asiasta ilmoittava naisministeri itki kyynelehtien televisiossa, varmastikin aidosti. Peliriippuvainen joutui umpikujaan ja kohtaamaan realiteetit sellaisina kuin ne ovat. Se johti pieneen emotionaaliseen romahdukseen. Kukaan ministereistä ei ole itkenyt tai välittänyt muulla tavoin Ruotsin slummiutuvista, rikollisista, köyhistä ja väkivaltaisista kaupungeista ja lähiöistä. Maahanmuutto (pelaaminen) on heille tärkeää, eivät ruotsalaiset tai maahanmuuttajat. Maahanmuuton uhkapelaamiseen ei liity juurikaan rohkeutta, esim. yrittäjyyden tuottavaa riskinottokykyä, koska psykologisten defenssiensä takia maahanmuuton kannattajat ymmärtävät niitä vaillinaisesti.

Ne maat, joilla on alijäämäinen vaihtotase ja jotka ottavat paljon valtionvelkaa, ovat taipuvaisia haittamaahanmuuttopolitiikkaan. Myös tämän takia Suomelle on tärkeää edistää yrittäjyyttä, luoda hyvä toimintaympäristö yrittäjyydelle, lisätä vientiä ja vähentää valtion velkaa.

lauantai 17. helmikuuta 2018

Mitä Raamatun "toisen posken kääntäminen" oikeasti tarkoittaa?

Jeesus puhui aina vertauskuvin. Jeesuksen vuorisaarnassa (Matteus 5:39) poskelle lyömisellä ja toisen posken kääntämisellä viitataan rabbien mukaan Raamatun opeista ja käskyistä puhumiseen, ja niistä oppimiseen. Ne ovat usein kuin lyöntejä kuulijan kasvoille, esim. Raamatun profeetat luettelivat synkkiä tuomioita ja kritiikkejä syntisille israealilaisille. Siitä huolimatta täytyy kuunnella lisää, ottaa opikseen ja tehdä parannus. Lisäksi juutalaisten rabbien mukaan myös maalliset ongelmat, esim. sodat, sairaudet ja luonnonkatastrofit, ovat osaltaan Jumalan kurituksia, lyöntejä kasvoille, jotka kehottavat luopumaan syntisestä elämästä ja tekemään parannuksen.

Kohdassa 5:40 puhutaan henkilöstä, joka yrittää oikeutta käymällä viedä toiselta paidan, jolloin on annettava viittakin. Sillä viitataan kiihkeään väittelyyn tai riitaan, jossa henkilö yrittää nujertaa toisen sanallisesti ja ottaa / varastaa häneltä hänen hyvät raamatulliset argumenttinsa. Tällöin hänelle on annettava vielä lisää hyviä raamatullisia argumentteja, koska ne ovat ehtymättömiä. Kun niitä levitetään muille ihmisille ne lisääntyvät ja lisäävät siten kaikkien hengellistä ja maallista rikkautta. Kohdassa 5:41 sanotaan, että jos joku vaatii sinua virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi virstaa, eli jos joku haluaa sinulta esim. tunnin ajan raamatullista opetusta, anna hänelle kaksi tuntia. Kohdassa 5:42 tehdään pienimuotoinen yhteenveto edellisistä kohdista, anna (raamatullisia opetuksia) sille joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi hänelle, joka haluaa lainata sinulta (raamatullisia opetuksia). Raamatullisten opetusten antaminen on laina, koska annetulla hyvällä on voimakas taipumus palata korkojen kanssa takaisin, kun yhteisö vahvistuu hengellisesti.

Raamatun muut kohdat vahvistavat nämä tulkinnat, esim:

Valitusvirret 3:27-33. "Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan. Istukoon hän yksin ja odottakoon, kun Herra on pannut taakan hänen päälleen. Painakoon hän suunsa tomuun, ehkä vielä on toivoa. Kääntäköön hän poskensa lyöjää kohti ja täyttyköön hän moitteilla. Mutta Herra ei hylkää ikuisesti. Vaikka Hän kurittaa, Hänellä on myötätuntoa, jota Hän antaa runsaasta laupeudestaan. Hän ei halua aiheuttaa vaivaa ja murhetta ihmisille (Rabbi Rashi: "Jumalan sydän ja tahto eivät halua kurittaa ihmisiä, mutta synnit vaativat sitä")."

Neljäs Mooseksen kirja, 12:6-15. "Herra sanoi; "Kuulkaa minun sanani! Kun joukostanne nousee profeetta, minä ilmaisen itseni hänelle näyssä, unessa minä hänelle puhun. Näin en puhu Moosekselle, palvelijalleni, joka kaikessa on uskottuni. Hänelle puhun suoraan kasvoista kasvoihin, en arvoituksellisin sanoin vaan avoimesti. Hän saa katsoa Herran kirkkautta suoraan. Kuinka te siis rohkenette puhua Moosesta, minun palvelijaani vastaan?" Ja Herra poistui vihastuneena. Kun pilvi oli poistunut teltan päältä, oli Mirjam spitaalista lumivalkoinen. Kääntyessään Mirjamiin päin Aaron huomasi mitä oli tapahtunut. Silloin Aaron sanoi Moosekselle, "Anna anteeksi, Herrani, älä rankaise meitä synnistä, jonka teimme tyhmyyttämme! Mirjam ei saa jäädä tuon näköiseksi! Hänhän on kuin kuollut sikiö, joka tulee äitinsä kohdusta puoliksi mädäntyneenä!" Mooses huusi Herraa ja sanoi, "Oi Jumala! Paranna hänet!" Herra sanoi Moosekselle, "Jos hänen isänsä olisi sylkenyt häntä kasvoihin, eikö hän olisi joutunut kantamaan häpeäänsä seitsemän päivää? Hänet on siis suljettava seitsemäksi päiväksi leirin ulkopuolelle ja päästettävä vasta sitten takaisin." Niin Mirjan suljettiin leirin ulkopuolelle seitsemän päivän ajaksi, eikä kansa jatkanut matkaansa, ennen kuin hänet oli päästetty takaisin."

Miksi Jeesus puhui vertauskuvin, nehän voivat olla kuulijalle vaarallisia, jos ne tulkitaan kirjaimellisesti?

Jeesus eli lähi-idässä, jossa etninen kilpailu oli kovaa, ja siihen liittyi usein väkivaltaa ja sotia. Jeesus eli roomalaisten Israelin miehityksen aikana. Roomalaisten ja juutalaisten välillä oli vakavia ristiriitoja, joka johti moniin väkivaltaisuuksiin. Eräs roomalainen sotapäällikkö sanoi, että juutalaiset aiheuttavat enemmän ongelmia kuin kaikki muut Rooman siirtokunnat yhteensä.

Sellaisissa tilanteissa täytyy usein salata se mitä todellisuudessa tarkoittaa. Juutalaisen viisauden mukaan totuuden kertominen on eräs anteliaisuuden ja ystävällisyyden muoto. Valehtelu, vääristely ja kertomatta jättäminen on kitsautta, vahingoittamista, rankaisemista tai verottamista, tai toisaalta suojelemista, kontrollointia, vallankäyttöä tai ennustettavuuden lisäämistä, riippuen siitä kenen tai miltä kannalta sitä katsotaan.

Roomalaiset uhkasivat monella tavoin juutalaisten henkeä, terveyttä, toimeentuloa, itsenäisyyttä ja juutalaista uskontoa. Minkälainen kuva juutalaisten kannatti antaa itsestään roomalaisille (tai muille vihamielisille ulkopuolisille)? Mahdollisimman rauhanomainen ja pasifistinen kuva, jotta roomalaiset eivät provosoidu hyökkäämään juutalaisten kimppuun tai kohdistamaan muita negatiivisia toimenpiteitä juutalaisiin. Jos juutalaiset suunnittelivat sotilaallista iskua tai muita toimenpiteitä roomalaisia vastaan, roomalaiset eivät saaneet vihiä niistä juutalaisten pasifistisilta kuulostavista julkisista puheista. Jos roomalaiset kiinnostuivat juutalaisten uskonnosta ja omaksuivat sen oppeja väärässä kirjaimellisesti tulkitussa muodossa, heistä tuli heikompia ja alistuvampia. Se vähensi juutalaisiin kohdistuvia yhteiskunnallisia, uskonnollisia ja sotilaallisia paineita.

Lisäksi vertauskuvallisilla puheilla estettiin yleisesti ei-juutalaisia ymmärtämästä mitä juutalaiset tarkoittavat, ajattelevat ja uskovat, sekä estettiin ei-juutalaisia kääntymästä juutalaisuuteen, pidettiin yllä sisäryhmän ja ulkoryhmän erillisyyttä. Uskonto, joka näennäisesti kehottaa esim. alistumaan pahan edessä, pyrkimään alimmaiseksi sosiaalisessa hierarkiassa ja kääntämään hyökkääjälle toisenkin posken, vaikuttaa ulkopuolisista useimmiten vastenmieliseltä ja huonolta uskonnolta, sellaiselta, johon he eivät halua kääntyä.

Monet kristityt ovat tulkinneet Jeesuksen puheita kirjaimellisesti ja kärsineet siitä paljon, vaikka Markuksen evankeliumissa Jeesus nimenomaisesti sanoo (4:10-12):

"Kun Jeesus sitten oli jäänyt yksin kahdentoista opetuslapsen ja muiden seuralaisten kanssa, nämä kyselivät häneltä mitä vertaukset tarkoittivat. Hän sanoi heille, "Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta nuo ulkopuoliset (ei-juutalaiset / vihamieliset ei-juutalaiset) kuulevat kaiken vain vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi, jotta he kuullessaankaan eivät kuulisi eivätkä ymmärtäisi, eivät kääntyisi eivätkä saisi anteeksi."

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Demokraattinen keskustelu


Demokratia on periaatteessa keskusteleva ja neuvotteleva yhteiskunnallinen järjestelmä. Myös keskustelu ja väittely ovat eräänlaisia neuvottelun muotoja, vaikka niiden prosessit ja säännöt ovat vapaamuotoisempia, ja niiden tavoitteet yleisempiä tai epäselvempiä. Monipuolisesti asioita valottavilla ja tärkeitä asioita laajasti huomioon ottavilla neuvotteluilla pyritään pääsemään hyviin moraalisiin, poliittisiin ja taloudellisiin lopputuloksiin. Sananvapaus mahdollistaa laaja-alaisen vilkkaan keskustelun yhteiskunnassa. Jotta neuvottelut toimivat ja onnistuvat, osapuolten täytyy tunnustaa vastavuoroisesti neljä asiaa a) Kaikilla osapuolilla on tunnustettu ja hyväksytty asema b) Kaikilla osapuolilla on merkityksellistä ja tärkeää sanottavaa c) Kaikki pitävät rehellisyyttä ja totuudenmukaisuutta tärkeinä arvoina, ja niihin pyritään yleisellä tasolla (melkein aina myös yksittäistapauksissa). Rehellisyyden johdannainen on luotettavuus. d) Neuvottelujen lopputulokset ja niistä seuraavat toimenpiteet ovat ainakin osittain avoimia ja päätettävissä neuvotteluilla.

Liberaalit eivät hyväksy konservatiivien asemaa neuvottelujen osapuolena, ja työskentelevät siksi sen eteen, että konservatiivien olemassaolo jäisi väliaikaiseksi. Liberaalin koalition osapuolet eivät tee näin toisilleen. Liberaalien mielestä konservatiiveilla ei ole käytännössä mitään merkityksellistä ja tärkeää sanottavaa. Liberaalien kommunikointi konservatiiveista tai konservatiivien suuntaan on yksisuuntaista propagandaa, ja liberaalit ovat eristäytyneet lähes kokonaan liberaaliin informaatiokuplaan. Liberaalit pyrkivät päättämään asiat ilman konservatiivien panosta tai siten, että konservatiivien panos jää lopullisten lopputulosten kannalta merkityksettömän pieneksi, ts. konservatiivit saavat enimmillään hidastaa jonkin verran liberaalien tavoitteiden toteutumista, mutta eivät estää niitä tai korvata niitä muilla.

Jos liberaalia koalitiota pidetään isona kattopuolueena, jossa kaikki ovat tärkeimmistä asioista yhtä mieltä, mutta jossa on erilaisia alaosastoja, elämme yksipuoluejärjestelmässä, jolla on demokratian kulissit. Liberaalit ovat yhtä mieltä kansallisen ja kansainvälisen sosiaalidemokratian ylläpitämisestä; liberaalin eliitin sisäisestä hyvä veli -järjestelmästä, jolla jaetaan etuja, virkoja, urakoita, työtehtäviä, alueita ja etuoikeuksia; Suomen sulauttamisesta Eu:n liittovaltioon; siitä, että tärkeimmät päätökset tehdään viime kädessä suurten kaupunkien ehdoilla; maahanmuuttopolitiikasta; liberaalista identiteettipolitiikasta; jne. Tämän ulkopuolelle ei kovin paljon vapaata politiikkaa jää.

Näistä voimme johtaa liberaalien pääsääntöisen kommunikoinnin sisällöt ja muodot. Koska liberaalit yrittävät lakkauttaa konservatiivien poliittisen olemassaolon, heidän kommunikointinsa on tavallaan poliittista sodankäyntiä, jossa normaalit poliittiset lait eivät päde. Liberaalit katsovat, että heillä on sen vuoksi oikeus valehdella, vääristellä ja jättää kertomatta. Liberaalien kommunikaatio pyrkii osoittamaan, että konservatiivit eivät kelpaa demokraattisiksi keskustelun ja neuvottelun osapuoliksi, liberaalien poliittisiksi kumppaneiksi tai demokraattisen järjestelmän jäseniksi. Siksi liberaalit nimittelevät konservatiiveja a) Fasisteiksi, kansallissosialisteiksi, autoritaarisiksi, tms. "He pyrkivät ottamaan kaiken vallan itselleen, jolloin demokraattisia neuvottelun osapuolia ei ole, eikä siten demokratiaakaan. He ovat diktatuurin kannattajia. He pyrkivät alistamaan kaikki muut. He ovat vakava häiriö ja uhka demokraattisessa systeemissä. Fasistit ja kansallissosialistit tuhottiin toisessa maailmansodassa. Me kutsumme sinua tekemään saman poliittisesti konservatiiveille ja konservatiivisuuden ilmentymille, vaikka emme sano sitä aivan suoraan (dog whistle -politics). Suhtaudumme tukien tai sallivasti kaikkiin, jotka vastustavat tavalla tai toisella konservatiiveja." Tässä nimittelyssä on havaittavissa runsasta psykologista projektiota. b) Tyhmiksi, epäluotettaviksi, osaamattomiksi, järjettömiksi, hulluiksi, vastenmielisiksi, tms. "He eivät kykene olemaan keskustelun ja neuvottelun osapuolia, joten siksi sinun ei pidä keskustella heidän kanssaan. He eivät osaa hallita yhteiskuntaa, joten heille ei voi antaa yhteiskunnan johtotehtäviä. Jos he lupaavat jotakin, he rikkovat useimmiten lupauksensa. Jos he voittavat vaalit, he omivat kaiken vallan itselleen. Kun he häviävät vaalit, he eivät luovuta valtaansa pois. He ovat irrationaalisia ja arvaamattomia, ja voivat tehdä mitä tahansa. He ovat inhottavia, joten älä pidä heistä, samaistu heihin, kuulu heidän ryhmiinsä tai pidä heitä auktoriteetteinasi. Älä ota heitä ystäviksesi." Tällä nimittelyllä pyritään luomaan sosiaalista ja poliittista segregaatiota ja eriarvoisuutta. Liberaalit toivovat, että propagandan ja poliittisen segregaation paineessa konservatiivit tekevät lisääntyvässä määrin yksipuolisia myönnytyksiä ja antautuvat lopulta ehdoitta.

Vaikka liberaalit eivät osallistu demokraattisiin neuvotteluihin konservatiivien kanssa, demokratian kulissit täytyy säilyttää. Pseudo-neuvottelun virkaa liberaalissa järjestelmässä hoitaa molemminpuolinen reaktiivinen yksisuuntainen kommentointi. Liberaalit reagoivat siihen mitä konservatiivit sanoivat tai tekivät, ja konservatiivit reagoivat vastaavalla tavalla liberaaleihin. Kun mielipiteet muokkautuvat reaktiivisesti ja kommentit lentelevät koko ajan julkisuudessa, syntyy mielikuva vilkkaista demokraattisista keskusteluista ja neuvotteluista. Aidoissa neuvottelussa pitäisi kuitenkin tapahtua seuraavaa a) Kummatkin osapuolet pyrkivät rehellisesti ymmärtämään toista osapuolta ja ottamaan hänen näkökulmansa huomioon b) Näkökulmissa tapahtuu oppimista ja yhteistä kehittymistä, paikoin lähentymistäkin c) Kummankin näkemykset vaikuttavat politiikkaan ja lopputuloksiin.

Niin ei tapahdu. Keskustelijat eivät puhu juuri ollenkaan keskenään, vaan melkein aina toistensa ohi 'suurelle yleisölle'. Jos he joutuvat joskus keskustelemaan keskenään, he yrittävät pakottaa negatiivisen asenteensa tarttumaan 'suuren yleisön' mielestä vastapuoleen. Vastavuoroinen neuvottelu on aina toissijaista yksisuuntaiseen propagandistiseen tavoitteeseen nähden. Näkökulmat säilyvät pääpiirteissään ennallaan, ne muokkautuvat vain sen verran, että pystyvät vastaamaan viimeisimpään vastapuolen kommenttiin tai tekoon.

maanantai 29. tammikuuta 2018

Pika-analyysi presidenttivaaleista


- Presidentillinen imago voitti politiikan sisällön. Kansalaisille kelpaa presidentiksi presidentillinen edustuskuva television ruudulla.

- Perussuomalaisten ei kannata osallistua Ylessä ja Mtv3:ssa sellaisiin haastatteluihin, joissa on yksi tai kaksi haastattelijaa yhtä henkilöä vastassa. Nämä mediat käyttävät yksinhaastatteluja pelkkään mustamaalaamiseen. Sellaisista haastatteluista on suurimmalta osin pelkkää haittaa. Perussuomalaisten on suotavaa nähdä nämä mediat 'häiriöinä todellisuudessa', joiden ympäri reititetään tavalla tai toisella mahdollisimman paljon. Sellaiset haastattelut, joissa on ehdokkaita useammasta puolueesta ovat parempia, koska haastattelijat joutuvat muiden ehdokkaiden läsnäolon takia hillitsemään jonkin verran mustamaalaustaan. Katsojat näkevät sellaisissa tilanteissa liian selvästi, jos toisia ehdokkaita kohdellaan toverillisesti (sic) ja toisia vastaan hyökätään kaikilla verukkeilla. Lisäksi monien ehdokkaiden haastatteluissa on uhkana se, että mustamaalauksen mielikuva tarttuu muihin ehdokkaisiin, vaikka sitä ei ole heihin kohdistettu. Sikäli kuin haastattelijat yrittävät mustamaalata, siihen on vastattava hyökkäävästi ja vedettävä päivänvaloon se, jonka haluttiin pysyvän piilossa tai implisiittisenä, esim. sanomalla, "toimittaja yrittää nyt kovasti mustamaalata minua, mutta toisiin ehdokkaisiin hän suhtautuu ystävällisen lämpimästi". 

- Perussuomalaiset tarvitsevat oman yleismedian. Perussuomalaisilla on puoluelehti, mutta se on, ymmärrettävistä syistä, selkeän puoluepoliittinen julkaisu. Tarvitsemme median, joka sopii monipuolisen sisältönsä takia kaikille, mutta jossa on jonkin verran perussuomalaista pohjavirettä ja selkeän konservatiivinen yleisilme.

Raha on tärkein monipuoliseen mediaan liittyvä kysymys. Suurin osa suurista liberaaleista medioista olisi tappiollisia, elleivät ne saisi suoraa tai epäsuoraa tukea suurilta yrityksiltä ja suurpankeilta. Ne esim. ostavat moninkertaisesti ylihinnoiteltua mainosaikaa, ja tekevät lahjoituksia ja sijoituksia pitääkseen liberaalit mediat toiminnassa. Vastineeksi ne saavat liberaaleihin medioihin haluamansa poliittisen pohjavireen ja ideologisen yleisilmeen, ja voivat tilata haluamiaan kampanjoita, esim. jonkin henkilön tai politiikan puolesta tai niitä vastaan.

 Miten monipuolisen median kustannukset saadaan minimoitua, mutta samalla laatu pidettyä korkeana? Miten sille saadaan mahdollisimman paljon useita pieniä maksuja maksavia katselijoita ja kuuntelijoita? Kuinka paljon se voi saada mainostuloja, ja suoraa tai epäsuoraa tukea. Miten voidaan yhdistää internetin ja perinteisten medioiden parhaimmat piirteet samaan mediaan? Jne.

- Perussuomalaisten kannattajien aktiivisuus on ihailtavaa ja heidän itse tekemiään pilakuvia, poliittista taidetta, iskulausekuvia, tms. on ilo katsella. Mutta kuten aina, vaikuttava aktiivisuus vaatii myös kohtuullista huolellisuutta ja pientä ajoittaista valikointia. Jos poliittisessa pilakuvassa on vaikkapa 4-5 sanaa, niiden oikeinkirjoituksen tärkeys korostuu. Jos niissä on yksikin virhe, se tekee tahatonta pilaa pilakuvasta ja antaa vastapuolelle mahdollisuuden neutraloida pilakuvan merkityksen mielessään, "tuollaisia ne ovat, ne eivät osaa kirjoittaa edes neljää sanaa oikein". Pilakuvan tarkoitus kääntyy päinvastaiseksi kuin sen alkuperäinen tarkoitus. Tarkastakaa siksi huolellisesti sanojen oikeinkirjoitus. Mainitkaa tekijöille, jos heidät tiedätte, että virheet kannattaa korjata. Älkää jakoko virheellisesti kirjoitettuja pilakuvia siinäkään tapauksessa, että se on houkuttelevaa.

Jos poliittisessa pilakuvassa ei ole jotain poliittista asiasisältöä tai muuta erityistä merkitystä, sitä ei välttämättä kannata tehdä. Sauli Niinistö näyttää kyllä intensiivisesti hymyillessään melkein kuin kiiluvasilmäiseltä Jokerilta, mutta jos pilakuvassa ei ole muuta sisältöä kuin ilkkua Niinistön ulkonäköä, ihmiset tulkitsevat sen helposti pelkäksi moukkamaisuudeksi, jolloin pilakuvan tarkoitus kääntyy helposti päinvastaiseksi kuin sen alkuperäinen tarkoitus. Kannattaa siten aina tehdä poliittinen pilakuva jonkin iskulauseenomaisen asiasisällön ympärille. Älkää jakoko kuvia, joiden sisältönä on pelkkä ilkkuminen, vaikka se olisi houkuttelevaa.

- Huhtasaaren kannatusta jakautui Niinistölle ja Väyryselle. Paavo oli presidenttivaaleissa henkilökohtaisten poliittisten tavoitteiden vuoksi, ei suomalaisten etujen tähden. Paavo on varmasti arkielämässä ihmisenä hyvä mies, mutta hän sai valitettavasti poliittisen koulutuksensa Neuvostoliiton ja erityissuhteiden aikakautena. Siksi hänestä kehittyi kiero poliittinen peluri. Sanotaan, että poliitikot pettävät, mutta usein kyse on niistä kompromisseista, joita on pakko tehdä esim. hallitusta muodostettaessa. Paavo taas pettää, vaikka ei olisi tarvettakaan, ihan pettämisen ilostakin. Useimmiten niissä on kuitenkin taustalla se, että Paavo yrittää miellyttää itseään (esim. "olen rohkea poliitikko, kun uskallan vastustaa julkisesti Euroopan unionia") ja kaikkia muita (esim. "valtaapitävät tietävät, että kulissien takana annan Eu agendalle tukeni tai enintään jätän äänestämättä, jos Eu agenda saa riittävästi tukea ilman minuakin"). Paavolle annetut äänet eivät pelkästään mene hukkaan, vaan niistä on haittaa. Jos Niinistö toimii presidenttinä ollessaan itselleen tyypillisesti melkein kuin pahvinen edustuskuva, eikä tee juuri mitään merkittävää, hänestä ei ole haittaa, mutta kyllä hänelle annetut äänet olisi käytetty paremmin, jos ne olisivat menneet Huhtasaarelle. 

- Suositus; äänestäkää seuraavalla kerralla asiasisällön ja potentiaalisen vaikutuksen perusteella ja vähemmän imagon perusteella.

tiistai 23. tammikuuta 2018

Vaikenemisen laki

Päättelin jo kauan sitten, että liberaali eliitti noudattaa eräänlaista 'omertaa' eli vaikenemisen lakia suhteessa kansalaisiin. He eivät paljasta edes sisäpiirin yleistä tietoa kansalaisille. He eivät osallistu tietojensa suhteen yhteistyöhön, oppimiseen, vertailuun tai kilpailuun kansalaisten kanssa. He eivät keskustele käytännössä juuri ollenkaan kansalaisten kanssa. Liberaali eliitti kommunikoi suoraan tai välikäsiensä kautta yksisuuntaisesti kansalaisiin päin jatkuvalla informaatio- ja propagandavirralla.

Yanis Varoufakisin kirjaa Adults in the Room lukiessa kävi ilmi, että vaikeneminen on liberaalille eliitille merkityksellisempi kuin ajattelinkaan. Jos pidetään tarvittavaa vähimmäisosaamista itsestäänselvyytenä, vaikeneminen on liberaalin eliitin tärkein rekrytoimisen ja sisäpiiriin kuulumisen ehto, ja tärkein lojaalisuuden osoitus.

Esimerkiksi jos toimittaja on yleisesti valmis julkaisemaan sen mitä liberaalin eliitin jäsenet tahtovat ja valmis jättämään julkaisematta sen mitä he eivät tahdo, toimittaja saa liberaalilta eliitiltä arvokkaita tietoja ja ajoittain paljastuksia, jotka tekevät toimittajasta tärkeän ja merkittävän. Toimittajilla on useimmiten sama liberaali koulutus ja maailmankuva kuin liberaalilla eliitillä ja he ovat useimmiten liittyneet samoihin liberaaleihin verkostoihin, joten tällaista rekrytointia tarvitaan melko harvoin. Jos toimittaja sanoo jotakin liberaalien poliittisten raamien ulkopuolista, hänet suljetaan tietovirtojen ulkopuolelle, jolloin hänen on vaikeaa tai mahdotonta toimia merkittävänä toimittajana.

Muutettavat muuttaen samoja periaatteita voidaan soveltaa kaikkiin liberaalin eliitin jäseniin tai sinne pyrkiviin.

Toimittaja saa olla kriittinen ja käydä julkisuudessa eloisaa keskustelua poliittisten raamien sisäpuolella. Tiedotusvälineissä on pintapuolisesti tarkastellen kiusallisia artikkeleita ja ohjelmia esimerkiksi huippupoliitikoista ja heidän laittomista vaalirahoituksistaan, mutta näissä median tarinaketju alkuineen ja loppuineen on tärkeämpi kuin ensimmäiset uutiset. Liberaalin eliittiin kuuluvat asiantuntijat antavat mediassa lausuntoja siitä, että lakeja rikkova vaalirahoitus on hiukan epäilyttävää, mutta ei suoranaisesti laitonta. Liberaaliin eliittiin kuuluva eduskunnan oikeusasiamies antaa pienen julkisen nuhteen, mutta katsoo, että muihin toimenpiteisiin ei ole aihetta. Ylhäältä ohjeistettu poliisin tutkintaviranomainen sanoo, että rikostutkintaa ei aloiteta. Tiedostusvälineet julkaisevat nämä ja vaikenevat sen jälkeen asiasta. Asia on silloin yhteiskunnallisesti loppuunkäsitelty. Ihmisten mieliin jäävä lopputulos on, että huippupoliitikoilla on oikeus toimia laajalti laeista välittämättä ja vapaammin kuin tavallisilla kansalaisilla. Se mikä tarinan alussa näytti kritiikiltä huippupoliitikkoja kohtaan, paljastui tarinan lopussa heidän vaikutusvaltaisuutensa toteamiseksi tai vihjatuksi ylistämiseksi. Jotta yhteiskunnallinen kritiikki vaikuttaisi aidolta, silloin tällöin jokin liberaalin eliitin vähäpätöisempi ja ehkä epävakaa jäsen heitetään aidosti susien raadeltavaksi. He voivat tarvittaessa toimia myös syntipukkeina, joiden kannettavaksi kaadetaan ylempänä tehtyjä rikoksia, virheitä tai ongelmia.

Eliitin sisäpiiriin kuulumalla saa ajettua merkittäviä poliittis-taloudellisia asioita eteenpäin. Sisäpiirin ulkopuolella saa puhua vapaammin, mutta on vaikeaa tietää miten poliittis-taloudelliset asiat todellisuudessa ovat ja vielä vaikeampaa vaikuttaa niihin. Usein kansalaiset eivät edes tiedä niiden asioiden olemassaolosta, joihin heidän olisi suotavaa vaikuttaa. Kun salatut asiat kuorrutetaan mediassa tunteisiin vetoavilla tarinoilla ja harhaanjohtavilla rationalisoinneilla, ihmiset päätyvät useimmiten muiden ohjailtaviksi.

Liberaalin median antamien tietojen perusteella ihmiset esimerkiksi ajattelevat, että Kiinan ja Tiibetin välillä on konflikti, johon on epämääräisiä etnisiä, uskonnollisia ja historiallisia syitä. Narratiivin mukaan kiinalaiset kohtelevat tiibetiläisiä epäoikeudenmukaisesti ilman juuri mitään todellisia syitä, tekaistujen syiden verukkeella. Tiibetiläiset ovat joutuneet  kiinalaisten perusteettoman aggression kohteeksi. Tiibetiläiset ovat suojeltava vähemmistö ja poliittisia uhreja, ja heidän ihmisoikeuksiaan loukataan. Aktivistiliberaalit ovat kampanjoineet ja osoittaneet mieltä tiibetiläisten puolesta. Liberaalit julkisuuden henkilöt ovat ottaneet näyttävästi kantaa tiibetiläisten puolesta. Jne.

Todellisuudessa kyse on Kiinan, ja Intian ja Yhdysvaltojen välisestä suurvaltakonfliktista. Kiinan Keltainen joki on Kiinan tärkein joki. Kiinan elintärkeä vedensaanti, ruuantuotanto ja liikenneyhteydet ovat pitkälti riippuvaisia siitä. Keltaisen joen alkulähteet ovat Tiibetin ylängöillä. Tiibetiläiset voivat periaatteessa padota ja uudelleenohjata suuret kertymäjoet niin, että Keltainen joki suurimmalta osin kuivuu. Se olisi valtava kansallinen katastrofi Kiinalle. Vaikka tiibetiläiset eivät todennäköisesti tee niin oma-aloitteisesti, he voivat joutua itsenäisinä helposti Intian ja Yhdysvaltojen satelliitiksi, ja tehdä sen niiden vaatimana, ja niiden osaamisella, teknologialla ja rahoituksella. Intia voisi myös vallata itsenäisen Tiibetin sotilaallisesti. Intia ja Yhdysvallat ovat de facto liittolaisia Kiinaa vastaan. Kiinalla on pitkään ollut kireät välit Intian kanssa, vaikka niiden välinen kauppa on lisääntynyt huomattavasti.

Länsimaiden ihmisoikeuskampanja viittaa siihen, että ne pyrkivät vääntämään kulissien takana Tiibetiä itsenäiseksi ja sen jälkeen liittolaisekseen, jotta ne voivat luoda ilmassa leijuvan vesiuhkan Kiinaa vastaan, jota ei tarvitse välttämättä toteuttaa, jotta sillä olisi pelote- ja kiristysvaikutusta.

Kiina joutui 1800 -luvulla länsimaiden ohjailemaksi, ja se oli suuri nöyryytys. Kiina on päättäväinen sen suhteen, että se ei enää koskaan joudu samaan asemaan kenenkään toimesta.

Näiden syiden takia Kiina katsoo, että sen on pakko pitää Tiibet hallussaan. Kiina ei luovu Tiibetistä riippumatta siitä kuinka paljon länsimaissa hyökätään ihmisoikeuksilla Kiinan Tiibetin politiikkaa vastaan tai järjestetään mielenosoituksia Tiibetin puolesta.

Hyvä lukija, riippumatta siitä kenen puolella olit tänne tullessasi ja kenen puolella olet tämän luettuasi, sekä konservatiivit että liberaalit voivat olla yhtä mieltä siitä, että liberaali media on johtanut molempia ryhmiä harhaan ja aktivistiliberaaleja on käytetty hyväksi suurvaltapolitiikassa. Edellä mainitut asiat muuttavat sitä miten Kiinan ja Tiibetin väliseen konfliktiin kannattaa suhtautua ja minkälaisilla keinoilla se kannattaa pyrkiä ratkaisemaan.

Samalla periaatteella liberaali media 'informoi' kansalaisia melkein kaikissa poliittis-taloudellisesti tärkeissä asioissa.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Liberaali demokratia ja ahdinko poliittisena välineenä

Liberaali demokratia on systeemi, jolla sosiaalidemokratiasta, ja sitä hallitsevasta kansainvälisestä plutokratiasta ja julkisesta byrokratiaverkostosta pyritään tekemään ikuisia.

Liberaalissa demokratiassa voidaan melkein aina ennustaa politiikan vaihteluväli. Politiikka vaihtelee enemmän tai vähemmän keskipisteen ympärillä, jota voidaan kutsua sosiaalidemokraattiseksi keskiarvoksi. Liberaalin järjestelmän politiikan vaihtelu ei juuri koskaan ylitä sosiaalidemokratian rajoja, ja jos joskus ylittää, sillä on taipumus jäädä väliaikaiseksi. Politiikka palaa suhteellisen nopeasti vaihtelemaan sosiaalidemokratian rajojen sisällä. Liberaalin demokratian joustavuus on osin suunniteltu ja osin kehittynyt kestämään hyvin taloudellisia shokkeja, poliittista tyytymättömyyttä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia muutoksia, melko suuria taloudellisia eroja, sotia, luonnonkatastrofeja, jne. Pääoma- ja suuryrityskeinen markkinatalous ja suuret julkiset byrokratiat tuottavat suuren osan näistä ongelmista, ja poliittisen järjestelmän on kestettävä niiden toiminnan seuraukset.

Liberaali demokratia, eli liberaali fasismi on monietnisen, monikulttuurisen ja suurkaupunkikeskeisen kansainvälisen järjestelmän tai 'imperiumin' sosiaalidemokraattista politiikkaa. Imperiumi laajenee ja kasvaa pääasiassa taloudellisin, väestösiirrollisin, poliittisin ja kulttuurillisin keinoin, mutta jos ne osoittautuvat riittämättömiksi tai joku valtio aiheuttaa  järjestelmässä suuria häiriöitä tai esteitä, imperiumi voi käyttää sotilaallisia keinoja.

Traditionaalinen fasismi ja kansallissosialismi ovat taloudellisesti ja sotilaallisesti vahvaksi pyrkivän ja laajentumista tavoittelevan kansallisvaltion sosiaalidemokraattista politiikkaa. Fasistinen järjestelmä huolehtii riittävästä syntyvyydestä, jotta kansalaisia riittää talouden kasvun, armeijan, valloitussotien ja asutustoiminnan tarpeisiin. Fasistinen valtio karkottaa, eliminoi, vangitsee, propagoi tai uudelleenkouluttaa (oletettuja tai todellisia) heikkoja, vahingollisia tai petollisia yksilöitä ja ryhmiä, jotka heikentävät tai uhkaavat valtion asettamien päätavoitteiden toteuttamista. Fasistinen järjestelmä kasvattaa, kouluttaa ja karaisee yksilöistä vahvoja, kestäviä ja osaavia kansalaisia, ja sulauttaa heitä yhteen valtion johtamiksi kollektiivisiksi ryhmiksi, organisaatioiksi ja joukoiksi. Fasistinen valtio keskittää, ohjaa tai säätelee kaiken yhteiskunnan toiminnan ja tuotannon palvelemaan viime kädessä valtion päätavoitteita. Woodrow Wilsonin Yhdysvallat 1900-luvun alkupuolella ja Ruotsi 1930 -luvulla olivat enemmän talouteen ja tuotantoon painottuvia fasistisia järjestelmiä, 1930 -luvun Italia ja Saksa olivat enemmän sotilaallisuuteen ja valloitussotiin painottuvia fasistisia järjestelmiä.

Liberaalin sekatalouden sanotaan tuottavan taloudellisia eroja ja sitten tasoittavan niitä. Tämä pitää osittain paikkansa, mutta poliittisesti ja taloudellisesti yhtä tärkeää on se, että liberaali demokratia ylläpitää ja tuottaa lisää ahdinkoa, ja uusintaa ahdingon luokkajärjestelmää. Tämä voi tuntua intuition vastaista, koska liberaalin järjestelmän edustajat puhuvat usein retorisessa suojelussaan olevien ryhmien taloudellisesta ja muusta ahdingosta, sekä valtion ja kuntien sosiaalisista ohjelmista, joilla niitä voidaan lievittää.

Raha on puutteellinen motivoija. Jos henkilön palkka on jonkin verran yli keskimääräisen, lisäraha ei tuo juuri ollenkaan lisää tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Mitä enemmän ihmiselle kertyy varallisuutta tai mitä vähempään ihminen on tyytyväinen, sitä heikommaksi rahan motivoiva vaikutus muuttuu. Monet ihmiset ovat tyytyväisiä jopa sosiaaliturvan ja perusterveydenhuollon yhdistelmäänkin. Toisaalta ahdinko on voimakas ja kestävä motivoija. Ihminen pyrkii jatkuvasti pois ahdingosta, suojaamaan itsensä siltä tai poistamaan ahdingon aiheuttajan. Ahdingon motivoiva vaikutus ei heikkene juurikaan ajan kuluessa. Ahdingon ja rahan motivoivat vaikutukset kietoutuvat yhteen ja täydentävät toisiaan. Kun järjestelmä ylläpitää tai lisää ahdinkoa, sille tarvitaan purkautumistie, johon sitä koko ajan puretaan. Demokraattinen politiikka on yhteiskunnallisen ahdingon purkautumistie ja hillitsijä, jotta se ei saa hallitsemattomia muotoja. Kun ahdinko vähenee tai pysyy liian kauan ennallaan, liberaalin järjestelmän täytyy tuottaa sitä lisää.

Monien suurten yksityisten yritysten prosentuaalinen tuotto on heikko, joskus pitkään negatiivinenkin. Jos taloudellinen voitto olisi niiden toiminnan ainoa motiivi, monet niistä lakkautettaisiin. Koska niiden toiminnan todellisena tavoitteena on suurimmalta osin tuottaa työtä ja palkkioita niiden työntekijöille ja johtajille, niiden toiminta jatkuu huonoista tuotoista huolimatta. Useimpien julkisten organisaatioiden hyötysuhde suhteessa niihin käytettyihin resursseihin on huono, koska ne eivät ole markkinoiden paineiden ja vaatimusten alaisia. Niiden toiminta jatkuu, koska ne tuottavat työtä ja toimeentuloa lukuisille byrokraateille ja etuja osalle byrokratioiden asiakkaista. Byrokraatit, byrokratioista riippuvaiset tai hyötyvät ihmiset ja byrokratioille myönteisiksi propagoidut ihmiset ovat motivoituneita pitämään julkisia organisaatioita yllä. Vaikka yritysten voitoilla ja julkisten byrokratioiden hyötysuhteella on vaikutusta, niitä on yliarvioitu ja jätetty suurelta osin huomiotta muut toiminnan motiivit.

Yleensä sanotaan, että ryhmät kilpailevat demokratiassa siitä, kuka pystyy saamaan itselleen eniten etuja muiden kustannuksella ja vähimmillä omilla panostuksilla, mutta erilaiset ryhmät kilpailevat demokratiassa myös siitä, kuka pystyy minimoimaan oman ja suojattiensa ahdingon ja tuottamaan sitä eniten muille. Ahdingon tuotanto ei ole nollasummapeli, vaan sen kokonaismäärää yhteiskunnassa pystytään lisäämään melkein kaikille. Ahdinkoa tuotetaan toisille ryhmille yksipuolisesti, ristiin, kehämäisesti, vastavuoroisesti ja erityisesti pyramidimaisesti alaspäin hierarkiassa.

Esim. ryhmä A tuottaa poliittisesti ahdinkoa ryhmälle B, ja B tuottaa myöhemmin ahdinkoa vastavuoroisesti ryhmälle A. A yrittää vakuuttaa B:lle ja kaikille muille, että A:lla on suuri ahdinko ja B:llä ei ole todellisuudessa juuri mitään ahdinkoa. B tekee samaa A:lle. A ja B sanovat edustavansa myös muita ryhmiä kuin itseään, jolloin ne saavat ulkopuolisilta tukea ja voivat esiintyä altruistisina. A:n ja B:n taidot, resurssit ja yhteiskunnallinen asema määrittävät pitkälti sen kuinka hyvin ne onnistuvat ahdingon tuottamisessa ja propagandassaan.

Ahdingon jakautumisella yhteiskunnassa on luokkarakenne.

Ylimpänä hierarkiassa olevat plutokraatit eli miljardöörit saavat rahalla kaiken tarvitsemansa ja he ovat lähes täysin suojattuja yhteiskunnallisilta ahdingoilta. Tämä erottaa heidät melkein kaikista muista ihmisistä. Miljardöörit 'pelaavat' resursseillaan peliä,  jossa he voivat voittaa lisää rahaa ja valtaa, mutta he eivät voi henkilökohtaisella tasolla juurikaan hävitä. Jos esimerkiksi miljardöörillä on 40 miljardia dollaria omaisuutta, ja hän sijoittaa rahojaan todella huonosti ja kilpailijat syövät hänen omaisuuttaan entisestään, hän voi huonoimmassa tapauksessa menettää vaikkapa 30 miljardia dollaria. Siinä vaiheessa hänellä on vielä 10 miljardia turvallisemmissa sijoituskohteissa. Hänen rahansa riittävät samanlaiseen elämään kuin ennenkin, koska monimiljardöörien elämisen kulut ovat pieni murto-osa heidän omaisuudestaan. Hän ei joudu yhteiskunnallisesta näkökulmasta ahdinkoon. Monimiljardööri voi toki sairastua syöpään, menettää lapsensa onnettomuudessa, päätyä masentavaan avioeroon tai kärsiä ahdistuksesta psyykkisen sairauden muodossa, mutta nämä eivät riipu hänen yhteiskunnallisen asemansa tarjoamista eduista, mahdollisuuksista ja turvasta.

Plutokraatit pystyvät vaikuttamaan politiikkaan pitkälti haluamallaan tavalla. He pystyvät tuottamaan yhdessä liberaalin fasistisen järjestelmän kanssa runsaasti ahdinkoa muille ja rikastumaan sillä. Plutokraatit pystyvät suojaamaan resursseillaan itsensä mahdollisilta vastareaktioilta. Liberaali demokratia vähentää plutokraatteihin kohdistuvia paineita riippumatta poliitikkojen mahdollisesta plutokraatteihin kohdistuvasta retoriikasta.  Plutokraatit esimerkiksi säästävät kuluja ja rikastuvat maahanmuuttajien pimeälla ja harmaalla halpatyövoimalla. Maahanmuuttajat aiheuttavat monenlaisia ongelmia alaluokalle ja keskiluokalle; työttömyys, asuintalojen ja asuinalueiden huonontuminen,  rikollisuus, palkkojen putoaminen, jne. Jos tämän tyyppisiä ahdinkoja ja niiden todellisia syitä yleensä edes käsitellään tieteellisissä tutkimuksissa, mediassa tai poliittisissa yhteyksissä, niistä puhutaan negatiivisina ulkoisvaikutuksina, melkein kuin ne tapahtuisivat tahattomasti tai vahingossa itsestään ja olisivat niiden tuottajia ehkä harmittaviakin sivuvaikutuksia. Tämä on kuitenkin väärä tulkinta. Ahdingon lisääminen on keskeinen ja harkittu osa maahanmuuttopolitiikkaa. Alaluokan ja keskiluokan ahdingon lisääminen alentaa palkkoja, laskee työn ehtoja ja standardeja, vähentää lakkoilun todennäköisyyttä, jne. Sosiaalidemokraattinen järjestelmä on niin kankea ja luutunut, että ilman ahdinkoa haluttuja vaikutuksia ei juurikaan saada aikaan, katsottiinpa niitä negatiivisesti (palkkojen lasku, työolosuhteiden heikkeneminen, jne.) tai positiivisesti (parantunut kilpailukyky, suuremmat tuotot ja voitot, jne.).

Keskiluokka on ahdingon suhteen välikädessä. Keskiluokka hyötyy alaluokan ahdingosta, mutta ei läheskään niin paljon kuin yläluokan plutokraatit. Keskiluokka kärsii ahdingosta, mutta ei niin paljon kuin alaluokka. Suurempi ahdinko riippuu Damokleen miekkana keskiluokan yllä. Jos alaluokasta puristetaan ahdingon avulla kaikki mikä irti lähtee, ahdinko siirretään seuraavaksi täysimääräisenä puristamaan keskiluokasta kaikki mikä irti lähtee.

Politisoituneet tiedemiehet ja liberaalit toimittajat ovat keskiluokan draamakuningattaria. Siihen on useita syitä. He ovat riippuvaisia sanojensa vaikutuksesta muihin ihmisiin, joten heillä on taipumus käyttää niitä liioitellen tehostaakseen niiden vaikutusta. Em. tiedemiehet ja toimittajat ovat eräänlaisia liberaalin demokratian korruptoituneita pappeja. Heidän tehtävänsä on havaita, muotoilla ja ilmaista ihmisten tyytymättömyyttä, tavoitteita ja toiveita järjestelmän sallimilla tavoilla ja ohjata ne järjestelmän hyväksymiin kanaviin. Silti osin kuin tiedemiesten ja toimittajien retoriikka ei tyydytä ihmisiä, heidän täytyy opettaa, huijata, houkutella ja painostaa ihmisten ajattelua mukautumaan sallittuihin kanaviin.

Politisoituneet tiedemiehet vertaavat huonompaa yhteiskunnallista asemaansa ja palkkojaan "kapitalisteihin", koska he katsovat pystyvänsä itse samanlaiseen tai parempaan ohjausfunktioon yhteiskunnassa. Tämä toimii politisoituneiden tiedemiesten tyytymättömyyden perustana ja lisää heidän dramaattisuuttaan.
Tiedemiehet tarvitsevat ajatustyöhönsä ja tutkimuksiinsa paljon rauhaa, aikaa ja kiirettömyyttä. Heidän ajatustyönsä häiriintyy herkästi. Kun tiedemiehiä altistetaan pätkätöille, epävarmuudelle töiden säilymisestä, työhön liittyville arvioinneille ja vertailuille, aikatauluille, tulosvaatimuksille ja tulospalkkaukselle, tms., tiedemiesten pasmat menevät sekaisin. Politisoituneilla tiedemiehillä ja muillakin tiedemiehillä on taipumus reagoida tällaiseen kilpailutukseen voimakkaasti. Se suurentaa heidän dramaattisuuttaan.

Toimittajilla on paljon poliittista valtaa, mutta siihen suhteutettuna heidän tulonsa ja yhteiskunnallinen asemansa ovat suhteellisen alhaisia. Tämä toimii jatkuvana toimittajien tyytymättömyyden aiheena ja kasvattaa heidän dramaattisuuttaan.

Nämä tekijät lisäävät yhdessä politiikan retorista dramaattisuutta, ja tekevät politisoituneista tiedemiehistä ja toimittajista vakuuttavampia massojen tyytymättömyyden kanavoijia. Politisoituneiden tiedemiesten ja toimittajien tyytymättömyyden syyt muistuttavat toisiaan paljon, samoin kuin niistä seuraava dramaattisuus.

Liberaali yhteiskunta kehittyy, niiltä osin kuin kehittyy, hitaasti tai melko hitaasti, ja monilta osin se taantuu tai on pysähtynyt. Liberaalin demokratian politiikka on lähes pysähtynyttä lukuunottamatta joitakin non-konformistisia puolueita. Jos ihmiset näkisivät tämän todellisuuden sellaisena kuin se on, se lisäisi ihmisten tyytymättömyyttä, kyllästyneisyyttä ja muutospaineita. Tämän takia politisoituneiden tiedemiesten ja liberaalien toimittajien täytyy kuorruttaa yhteiskunta ja politiikka suurilla draamoilla, jatkuvilla tapahtumilla ja liioitelluilla kehitysaskeleilla.

Demokratian prosessi on itsessään suuri draama. Puolue A hävisi neljä vuotta sitten vaalit, mutta voittaa värikkäiden vaiheiden, paljastusten ja kovien retoristen taisteluiden jälkeen nykyiset vaalit. A:n kannattajien mielestä nyt kaikki on mahdollista, nyt kaikki hyvä toteutuu, nyt mennään vauhdilla kohti hyvää tulevaisuutta. Hallituskoalitioneuvottelujen aikana tavoitteista sulaa kompromissien takia kolmasosa pois. Hallituskauden aikana käy ilmi, että hallitus ei voi toteuttaa yhteiskunnan jarruttavien rakenteiden takia kolmasosaa tavoitteista. Lisäksi se kolmasosa tavoitteista, joka saadaan toteutettua, on vaikutuksiltaan ja seurausvaikutuksiltaan osin laimean hyvä ja osin negatiivinen, ei ollenkaan sellainen kuin kannattajat toivoivat. Kokonaisuutena oikeastaan juuri mikään ei muuttunut. A:n kannattajat ovat epämääräisesti pettyneitä kun seuraavat vaalit alkavat. A:n kannattajat purkavat patoumiaan puolue B:hen ja syyttävät sitä kaikesta, joka on huonosti. Värikkäiden vaiheiden jälkeen puolue B voittaa vaalit. A:n kannattajat varautuvat olettamiinsa B:n aiheuttamiin katastrofaalisen huonoihin aikoihin. B:n hallituskausi menee suunnilleen samalla tavalla kuin A:n, eli kokonaisuutena juuri mikään ei muutu. Seuraavissa vaaleissa A voittaa jälleen värikkäiden vaiheiden jälkeen, jolloin pysähtyneisyyden sykli alkaa uudestaan. Jos A:n kannattajilta kysytään kuinka paljon yhteiskunta on muuttunut syklin aikana ja kuinka paljon A on saanut aikaan, A:n kannattajat vastaavat kumpaankin kysymykseen paljon, koska he ajattelevat enemmän dramaattisia poliittisia tapahtumia, tappioita, pettymyksiä, uusia nousuja, innostusta, saavutuksia, voiton huumaa, työn määrää, paljastuksia, väittelyitä, riitoja, taisteluita, jne., joita sykliin kuuluu, ja vähemmän sitä mitä yhteiskunta todellisuudessa on tai miten paljon se on mahdollisesti kehittynyt.

Liberaalin demokratian tehokkuus voidaan tiivistää seuraavaan sanalliseen kaavaan: Todellinen politiikka ja yhteiskunta, melko staattisia + useat suuret ongelmat ja ahdinko kasvavia + poliittinen ja tiedotuksellinen draama ----> liberaali yhteiskunta tuntuu menevän vauhdilla eteenpäin ja ongelmat tuntuvat korjaantuvan kunhan vastapuolen poliitikot saadaan kerta toisensa jälkeen äänestämällä pois vallasta ja oma poliittinen ryhmä kerta toisensa jälkeen sen tilalle.

Dramaattisuus liberaalissa demokratiassa merkitsee valheita, vääristelyjä ja kertomatta jättämisiä. Ne ovat usein läpinäkyviä. Miten liberaalit toimittajat ja politisoituneet tiedemiehet saavat kannattajansa katsomaan niitä läpi sormien tai uskomaan niihin? Heidän täytyy kiinnittää kannattajiensa huomio koko ajan ylimpiin asioihin (useimmiten valheita), jotka oikeuttavat valheet pienemmissä asioissa. Jos esimerkiksi Trump on "kirjaimellisesti Hitler, joka pyrkii perustamaan fasistisen järjestelmän" (me tosin elämme jo sellaisessa), silloin kaikki Trumpia vastaan esitetyt muut valheet koetaan oikeutetuiksi, hyviksi tai välttämättömiksi. Se mikä usein ensin tiedetään enemmän tai vähemmän valheeksi, vääristelyksi tai liioitteluksi, muuttuu ajan kuluessa, sosiaalisella konformismilla, auktoriteettien vahvistuksella ja monen toiston jälkeen yhä enemmän "totuudeksi".

Yläluokan ja keskiluokan liberaalit halveksivat alaluokkaa, vaikka he käyttävät siihen liberaalissa yhteiskunnassa hyväksyttyä koodikieltä, jolla syyllisyys halveksimiseen ja kansanryhmää vastaan kiihottamiseen voidaan kieltää. Yläluokka ja keskiluokka eivät enää toimi esimerkkinä alaluokalle, eivätkä opeteta sille hyveitä tai pyri kasvattamaan sen luonnetta. Vallitsevat liberaalit arvot ja todellisen kristinuskon heikentyminen ovat vähentäneet mm. alaluokan toimintakykyä, sosiaalisuutta ja vakautta. Yläluokka ja keskiluokka odottavat tästä huolimatta alaluokalta hyviä työsuorituksia, mukautumista ja kuuliaisuutta. Alaluokan alhaiset palkat eivät yksin riitä alaluokan motivoimiseksi ja ojentamiseksi, joten yläluokka ja keskiluokka käyttävät siihen myös ahdinkoa. Ahdingon aiheuttaminen on halvempaa kuin rahalla motivoiminen. Alaluokalle on helppo aiheuttaa ahdinkoa. Jos alaluokan jäseniltä jää yksi palkka saamatta, he ovat usein henkilökohtaisessa konkurssissa. Alaluokan resursseilla ja asemalla on usein vaikea saada kohtuullista puolisoa parisuhdemarkkinoilla. Alaluokan asuinalueet ovat alttiita ongelmien kasautumiselle. Alaluokka on riippuvaisin julkisten palveluiden tasosta ja tuista. Jne. Liberaalit käyttävät massamaahanmuuttoa erityisesti alaluokkaa vastaan lisätäkseen sen ahdinkoa kaikilla elämänalueilla.

Liberaali demokratia on suurelta osin ahdingon jakamista tai jakamatta jättämistä eri ryhmille. Ahdingon lisääntyminen on ihmisille useimmiten paljon merkityksellisempää kuin se saavatko he jonkin korotuksen etuihin tai vähennyksen veroihin. Siksi ihmisten ahdinko ja sen kytkökset toisten ihmisten hyötyihin on suotavaa liittää avoimesti osaksi politiikkaa. Ahdingon määrää pystytään arvioimaan vain sumeasti, mutta on suhteellisen helppoa laittaa erilaiset ahdinkojen luokat suuruusjärjestykseen. Niiden pohjalta voidaan käydä nykyistä parempaa ja rakentavampaa poliittista keskustelua. Liberaali demokratia itsessään ei ole enää korjattavissa.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Suomalaisten yhtenäisyyden lisääminen


Kello on 22.30 illalla. Raskaan sarjaan voimanostajan ovikello soi. Ovella on heiveröinen ja pienikokoinen mies, joka pyytää laittamaan musiikkia pienemmälle, koska bassojumputus kuuluu häiritsevän kovana alakertaan ja hän ei pysty nukkumaan. Voimanostaja toteaa, että hänen musiikkinsa ei ole kovalla, eikä se häiritse muita naapureita. Kukaan muu ei ole valittanut musiikista. Pieni mies sanoo, että hyvä niin, mutta alakertaan musiikki kuuluu kuitenkin valitettavasti liian kovana. Mitä voimanostajan pitäisi ajatella tästä tilanteesta? Onko pieni mies rasittava turhasta valittaja, jonka pitäisi kehittää itselleen normaali sietokyky ja kasvaa aikuiseksi? Pitäisikö voimanostajan käyttää fyysistä ja psyykkistä dominoivuuttaan, ja käskeä pientä miestä lähtemään sellaisella tavalla, että hän ei varmasti tule valittamaan toista kertaa. Voimanostaja laittoi jo hyvää hyvyyttään oma-aloitteisesti kahdeksan jälkeen musiikin pienemmälle, jotta se ei häiritsisi muita. Hän ei soita musiikkia joka päivä ja useimmiten melko lyhyen aikaa. Kaikki tuntuu viittaavan siihen, että voimanostajan tulisi puolustaa olemisen ja toiminnan vapauttaan omassa kodissaan tungettelijaa vastaan. Sitäpaitsi pieni mies ei kuulu voimanostajan viiteryhmään eli hänen voimanostajakavereihinsa, joten miksi hänen pitäisi tuntea myötätuntoa pientä miestä kohtaan?

Pieni mies on erityisherkkä henkilö. Erityisherkät reagoivat useimmiten voimakkaasti pieniinkin aistiärsykkeisiin ja he eivät pysty sulkemaan niitä pois mielestään toisin kuin normaalit ihmiset. Jos aistiärsykkeitä on liikaa tai ne ovat liian kovia erityisherkille, heillä on taipumus ahdistua tai pelätä. Erityisherkät uupuvat ja rasittuvat, jos ympärillä tapahtuu liian paljon tai liian pitkään asioita, olivatpa ne ihmisten, eläinten, koneiden tai luonnonympäristön aiheuttamia. Jos he eivät pääse vetäytymään itselleen kohtuullisessa ajassa rauhalliseen paikkaan lepäämään, heillä on taipumus stressaantua.

Jos esimerkiksi jossain suhteellisen kaukana erityisherkästä käynnistyy yhtäkkiä tiepora, hän voi säikähtää ja säpsähtää pahanpäiväisesti, ja joutuu pakenemaan juoksujalkaa sietämättömäksi ja kauheaksi kokemaansa meteliä. Normaali ihminen voi tulkita saman pieneksi kaupungin taustahälinäksi, johon hän ei kiinnitä mitään huomiota.

Muiden ihmisten mielialat ja tunteet vaikuttavat voimakkaasti erityisherkkiin. He järkyttyvät helposti toisten ihmisten ihmisten ristiriidoista ja kovaäänisistä riidoista. Erityisherkästä riippuen he voivat pelätä sekä riitaa että siihen liittyviä voimakkaita aistihavaintoja tai lähes pelkästään siihen liittyviä voimakkaita aistihavaintoja, ei itse riitaa.  He pelkäävät usein väkivaltaisia, nopeasti välähteleviä ja meluisia toimintaelokuvia. Erityisherkät ovat usein ujoja. Jos he joutuvat kilpailemaan tai olemaan muiden ihmisten huomion keskipisteenä, heillä on usein taipumus jännittää niin paljon, että he suoriutuvat huonommin kuin normaalisti. Erityisherkillä on usein matala kipukynnys, ja he kokevat kivun voimakkaampana kuin tavalliset ihmiset. He reagoivat usein voimakkaasti kiireeseen ja moniin samanaikaisiin tehtäviin, ja stressaantuvat niistä suhteellisen nopeasti.

Tämän vastapainona erityisherkät havaitsevat useimmiten tapahtumien, sosiaalisten tilanteiden, informaativirtojen ja aistihavaintojen sisältöjä, merkityksiä ja sävyjä enemmän ja tarkemmin kuin normaalit ihmiset, ja yhdistävät ne rikkaaseen sisäiseen maailmaansa. He prosessoivat havaintojaan usein monipuolisesti ja luovasti. Erityisherkät toimivat suhteellisen usein luovissa ammateissa, esim. taiteilijoina, säveltäjinä tai koruja tekevinä käsityöläisinä. He sopivat usein tehtäviin, joissa vaaditaan tarkkaa ja monipuolista haju- ja makuaistia, esimerkiksi viinien laaduntarkkailijoiksi, ravintoloita arvioiviksi toimittajiksi tai korkeatasoisten ravintoloiden kokeiksi.

Erityisherkät havaitsevat muita herkemmin vikoja, ongelmia ja uhkia. He huomaavat esimerkiksi muita paremmin koneen tuottamista äänistä, värinöistä ja toiminnassa näkyvistä mikroskooppisen pienistä muutoksista milloin kone on hajoamassa ja mikä osa on viallinen tai kulunut. Erityisherkät huomaavat sotatilanteessa viholliset tai muut uhkatilanteet useimmiten ennen muita. He huomaavat luonnossa uhkaavat eläimet ja tilanteet usein ennen muita, esimerkiksi vaanivan leijonan savannilla tai purjevenettä lähestyvän suuren myrskyn. Jos erityisherkkä työskentelee esimerkiksi toimistossa, hän havaitsee usein ensimmäisenä ne tekijät, jotka aiheuttavat työkavereille stressiä, esim. toimistossa on liian kuuma, hengitysilma on huonoa ja työtehtäviä on liian monta samanaikaisesti. Erityisherkät huomaavat usein muiden ihmisten tunteet ja mielialat ennenkuin he huomaavat ne itse, ja prosessoivat niiden vivahteita tarkkanäköisesti. Erityisherkkä voi esimerkiksi huomata kasvojen mikroilmeistä, pienistä muutoksista puheäänen vivahteissa ja liikkeiden rytmeistä, että hänen työkaverinsa on melko iloisella ja positiivisella tuulella, vaikka työkaveri ei ole huomannut omaa mielialaansa. Erityisherkät huomaavat herkästi sosiaalisissa suhteissa olevat ongelmat tai positiiviset tekijät. Jos heillä on riittävästi sosiaalista älykkyyttä ja sosiaalisuutta, he voivat toimia hyvinä ristiriitojen ratkaisijoina, neuvottelijoina, motivoijina ja hyvän yhteishengen luojina kunhan saavat tehdä sen ennemminkin ryhmän rivijäsenenä kuin johtajana.

Erityisherkkiä on ominaisuuksiensa takia usein tavallista vaikeampaa integroida sosiaalisiin ryhmiin ja työorganisaatioihin. Jos integroinnin eteen tehdään tarvittavat toimenpiteet ja heidän positiiviset ominaisuutensa otetaan huomioon, heistä voi olla niille monenlaista normaalia suurempaa hyötyä.

Jos psyykenongelmaiset yleisellä tasolla eivät pysty solmimaan kohtuullisia sosiaalisia suhteita ja löydä paikkaansa yhteiskunnassa, he muuntavat usein niihin liittyvät toiveet abstrakteiksi, idealisoiduiksi ja utopistisiksi poliittisiksi vaatimuksiksi. He voivat alkaa kannattamaan maailmanrauhaa ja yksipuolista pasifismia, kaikkien kansojen veljeyttä, ehdotonta suvaitsevaisuutta, subjektiivisia ja mielivaltaisia identiteettejä, universaalia tasa-arvoa, tms. Näitä ajatuksia tukevat yhteiskunnalliset virtaukset voimistavat tendenssiä.

Moniin psyyken ongelmiin voi liittyä erityisiä kykyjä ja lahjakkuuksia; maanis-depressiivisyys, hypomania, masennus, vaativa persoonallisuus, pakko-oireinen häiriö, riippuva persoonallisuus, huomiohakuinen persoonallisuus, skitsotypaalinen persoonallisuus, jonkinasteinen paranoidisuus, psykopatia, skitsofrenia, jne.

Esimerkiksi pakkomielteiden ajama monomaaninen, päättäväinen ja täydellisyyteen pyrkivä henkilö, jolla on pakko-oireinen häiriö, voi raivata organisaatiolle uusia teitä sellaisella työmäärällä, tarkkuudella, organisointikyvyllä, tahdonvoimalla ja joissakin tapauksissa luovuudella, joka näyttää tavallisista ihmisistä epäinhimilliseltä.

Tällaisia henkilöitä on kansallisissa ryhmissä kohtuullisen paljon määrällisesti, mutta ei prosentuaalisesti.

Tekevätkö tällaiset henkilöt tavalla tai toisella työtä utopioiden vai realististen tavoitteiden puolesta? Vastaus on merkittävä.

Integraation, yhteisymmärryksen ja yhteishengen puutteen ongelma koskee laajemminkin suomalaisia. Suomalaiset ovat jakautuneet lukemattomiin ja suurelta osin yhteensopimattomiin kuppikuntiin tai atomisoituneiksi yksilöiksi. Markkinointimiehet vs. insinöörit, johtajat vs. työntekijät, jääkiekkoilijat vs. taitoluistelijat, vasemmistolaiset vs. oikeistolaiset, yläluokka vs. keskiluokka vs. alaluokka, introvertit vs. ekstrovertit, jne. Myös normaalit ihmiset yrittävät paikata tätä kaaosta ja yhteisyyden puutetta abstrakteilla ja utopistisilla ideologioilla ja uskomuksilla. Mitä enemmän asiat menevät ihmisten hajautuneisuuden ja utopististen ideologioiden takia pieleen, sitä enemmän ihmiset takertuvat utopioihin ja yrittävät korjata todellisuutta niillä. Syntyy negatiivinen itseään voimistava yhteiskunnallinen vajoaminen tai syöksykierre.

Toisin sanoen vahingolliset ja epärealistiset ideologiat syntyvät suurelta osin spontaanisti kansallisten ja etnisten ryhmien hajotessa liikaa.

Palatkaamme alun kysymyksiin.

Jos voimanostaja on ajatteleva ja hyvä suomalainen, hänen tulee pyrkiä ymmärtämään toisia suomalaisia paremmin, ja lisäämään suomalaisten yhtenäisyyttä ja integraatiota. Sellaisillakin henkilöillä, jotka näyttävät päällepäin tai ensi silmäyksellä turhan valittajilta tai häiriköiltä, on useimmiten hyvät ja loogiset syyt toiminnalleen. Ne voivat poiketa radikaalisti normaalien ihmisten syistä. Heidän kanssaan keskustelemalla, heiltä kyselemällä, heidän kanssaan neuvottelemalla ja heille ratkaisuehdotuksia esittämällä on mahdollista päästä kaikille osapuolille hyvään lopputulokseen. Erityisherkästä miehestä ei koskaan tule voimanostajaa eikä voimanostajan urheiluseuran jäsentä, mutta hänestä voi tulla voimanostajan hyvä naapuri ja ystävä. He voivat molemmat kuulua asuinalueensa seuroihin, ja vaikuttaa asuinalueensa asioihin positiivisella ja merkittävällä tavalla. Yhtenäisyyttä lisäävien prosessien tulee olla suurimmalta osin skaalautuvia, eli se millä suomalaisten yhtenäisyyttä lisätään yksilö- ja pienryhmätasolla, sillä sitä lisätään myös suurempien ryhmien välillä.

Suomalaisten välistä integraatiota lisääviä periaatteita: Olkaa kiinnostuneita toistenne ajatuksista ja pyrkikää ymmärtämään toisianne paremmin. Antakaa toisillenne suhteellisen nopeasti ja helposti anteeksi. Auttakaa toisianne ja olkaa toisillenne anteliaita. Luokaa ja nostattakaa suomalaisten yhteishenkeä. Olkaa kiitollisia niistä hyvistä ja yhteisistä asioista, joita teillä on. Keventäkää vaikeita aikoja huumorilla ja iloisilla hetkillä. Olkaa ylpeitä suomalaisuudesta. Toimikaa esikuvina, ja inspiroikaa ja kannustakaa toisianne hyveisiin ja suurempiin saavutuksiin. Älkää korostako itseänne liikaa. Antakaa muille heille kuuluvat tunnustukset ja kunnia hyvästä työstä ja ansioista.

torstai 28. joulukuuta 2017

Kuka on moderni ihminen?


Kommentoin alla linkitettyä Hoyt Thorpen artikkelia Thermidor -lehdessä seuraavasti:

"Hoyt, educating and structurally well made article.
So what is modern and pre-modern? Is a person modern if he has laptop, tablet and smartphone, and can use them? Is a person modern if he lives like a caveman, but has liberal manners and talks exactly like vanguard liberals? Is a person modern according to how much he produces modernity and modern things (e.g. Trump's firm produces modernity and modern things in plenty)? When liberals define who is modern and who is not, could they have any self-serving and distorting biases in their definitions?
If we unwind the underlying and unsaid liberal definitions of modern person ...
a) Modern person is domesticated and meek. He is not any kind of threat to liberal elite, other persons or other groups, or their interests.
b) Modern person is fully usable and obedient human resource. He has no ethnic, religious, cultural, familial, linguistic, etc. ties, which could complicate recruitment and functions of large complex organizations. He can be moved or move himself wherever. He thinks his home is anywhere where he has a room and disposable IKEA furniture. He can intergrate himself fully to any organization or group he is assigned to and cooperates with anyone without reservations and conditions. He obeys the incentives, rules, orders, punishments, recognitions and prizes which are given to him by organizations. Modern man conforms. Modern man is universal play-dough waiting to be shaped.
c) Modern man is calculable and predictable, so that his thoughts, emotions, actions and aspirations can be predicted as part of masses with statistics, and to varying extent individually. His non-existent ethnic, religious, cultural, familial, etc. ties dont hamper, perplex or prevent this process. Modern man is analyzed, so that he can be efficiently manipulated and controlled. The more a modern man is dysfunctional in the eyes of liberal elite, the more must be known about him individually; psychological problems, health problems, wrong political opinions, criminality, unemployment, drug use, terrorism, etc. So good and functional liberal is mostly undifferentiated part of masses in statistics, but dysfunctional and bad citizen is fully analyzed and individuated.
d) Modern man follows liberal speech codes and liberal thought patterns, which are given to him from above in the hierarchy. Ideally he is so trained and constricted by words and pre-given thoughts that he cant think in the wrong way. E.g. positive discrimination might discriminate against modern man, but because it is positive discrimination, it is harder to think and feel it as a negative discrimination. It could and should arouse positive thoughts and feelings, i.e. the word choice at the same time persuades and demands these.
e) In sum, modern man is bland exchangeable unit in the system. This is unpalatable. Because of this and because modern man needs ideals toward which to aspire, system must produce mental images of ideal persons in an ideal system. These must be higher in the hierarchy than the average mass man. There are two possible universal ideals of the liberal system, which could in theory fulfill the task, intellectuals and those who govern the system.
Ideals must have at least the following qualities; higher in the hierarchy; morally and socially good; skillful, knowledgeable and wise; leader, trailblazer, powerful and/or winner; etc.
Those who govern often break, bend or circumvent the rules of the system, and get away with it because of their position. They make rules which favor themselves. They engage in corruption. Often their rapaciousness shows, although they try to hide. They impose one rigid morality on the masses, and give another plastic morality to themselves. Their public speeches and pronouncements, and actions and behavior are often contradictory. Etc. Because of this the governing elites think the present publicity is already too much, they dont want any in addition, especially such which constantly places metaphorical measurement sticks by their sides. Ideally governing elites would like to be almost invisible, excluding events in which they are celebrated and appreciated. Because of this people rarely know e.g. who are the leaders of the biggest international banks.
So intellectuals must be the ideals, and they are ideal for this job. People feel that they are somehow at the top of the system, although they are not. Intellectuals moral goodness is measured by their texts and to some extent their speeches, not their private lives and actions, personalities and characters, and negative collective externalities of their work. Intellectuals can always produce morally immaculate and perfect texts and speeches. Because intellectuals love the humanity, people notice much less that they hate many individuals and groups.
Intellectuals are pseudo-heroic. They venture to forbidden and unknown areas of society and reality, and when they encounter forbidden truths, they heroically vanquish these dragons by recycling them safely to the permissible areas of liberal society. There morally healing soup is made out of the dead dragons. Thus they may observe that blacks are less intelligent than whites, but they conclude that this is because of structucal discrimination and disadvantages in childhood, teen years and adult life. Then they suggest how these discriminations and disadvantages can be reduced or even eliminated. These intellectual procedures make all the people in the world symbolically equal, and if after this anyone refuses to hold hands in a circle which circles the globe or says the vanquished forbidden truths, then he is a morally bad person for the liberals. Lots of time, energy and resources have been consumed to symbolic intellectual work, so liberals feel that if somebody transgresses against the symbolic results, he is destroying something precious, important and delicate. Intellectuals are not held accountable for their work, because intellectuals symbolic heroic functions are more important than their concrete results. Thus the black - white intelligence gap has remained the same in the most g-loaded tasks despite a century of intellectuals best efforts. Because the variations in the black - white intelligence gap is explained in adulthood 75-80% by genes, intellectuals heve long lasting and abundant work ahead in this area.
*****
So the thinking man is not left a choice; he must refuse to be modern lifeless and emasculated man in the way liberals define it. Trump may sometimes curse and uses construction worker language, but he is as modern phenomenom as intellectuals, and he has produced more modernity than 1000 average intellectuals combined. Liberals want to govern intelligent life, and the hallmark of intelligent life is that it will do its own things; grows, fluorish and wilts in cycles; is often incompatible with other intelligent life; becomes dysfunctional, aggressive or inactive if it is forced too much; needs lot of room and freedom to grow and flourish; etc. Some structure is good, but only if it is in symbiosis and constructive interplay with life in its richness.
The last time life was forced too much to a rigid mold, 100 million people died. Have liberals learned anything?"

http://thermidormag.com/trump-and-the-return-of-pre-modern-incivility/

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto