Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

perjantai 30. toukokuuta 2014

Kaunis, älykäs ja luova uusfasistinainen (edit)

Törmäsin muutama kuukausi sitten Facebookin kommenttien seassa Andrea Ostrov Letanian linkitettyihin kirjoituksiin (ei välttämättä hänen oikea nimensä). Jos hänen piirretty hahmokuvansa vastaa hänen todellista ulkonäköään, hän on kaunis. Nykyään on melko tavallista tehdä itsestään tai omasta kuvastaan piirrosversio; ehkäpä hänen hahmokuvansa on sellainen. Hänen kirjoituksensa osoittavat hänen olevan teknisessä mielessä älykäs ja luova, mutta hiomaton, karkea ja jäsentymätön. Hänellä on selkeästi enemmän älykkyyttä kuin mitä vaaditaan vähimmillään yliopisto-opiskeluihin ja hän on huomattavasti luovempi kuin keskiverto yliopisto-opiskelija. Hänen kirjoituksissaan on paljon pieniä ja joskus suurempiakin oivalluksia. Hänen kirjoitustensa hiomattomuus, karkeus, jäsentymättömyys ja tajunnanvirtamainen tyyli viittaa todennäköisesti siihen, että hän ei ole opiskellut yliopistossa. Hän on todennäköisesti autodidakti. Olen hänen kanssaan lähes kaikesta eri mieltä. Hän on anti-kristillinen ateisti ja pitää kristinuskoa orjien uskontona. Hän on karkealla tavalla juutalaisvastainen. Hän on uusfasisti, mutta tuomitsee jyrkästi Hitlerin ja kansallissosialismin, ja pitää Mussolinia pöyhkeänä pellenä. Ehkäpä hänen uusfasisminsa ja reaalifasismin välillä on sama ero kuin utopiakommunismin ja reaalikommunismin välillä, mene ja tiedä. Hänen elämänfilosofiansa näyttää perustuvan elokuvien juonien ja henkilöiden analysointiin ja pohdiskeluihin. Vaikka hän saa niistä älykkyydellään ja luovuudellaan suhteellisen paljon irti, hänen elämänfilosofiansa jää kuitenkin pinnalliseksi ja Nietzscheläisen moraalidarwinistiseksi. Viime kädessä voima ja valta oikeuttaa hänelle kaiken. Hän on sitä mieltä, että valkoiset eivät voi mustien korkealle rikollisuudelle ja väkivallalle yksi yhtä vastaan tilanteissa yhtään mitään. On totta, että mustilla on keskimäärin etulyöntiasema yksi yhtä vastaan tappeluissa pidempien raajojensa, suhteellisesti lyhyemmän selkänsä, vähäisemmän rasvaprosenttinsa, suhteellisesti kevyempien jalkojensa, jne. takia, mutta osa valkoisista pystyy voittamaan suuren osan mustista. Lisäksi taistelulajeista voimme havaita, että ukrainalaiset valkoiset ovat viime aikoina hallinneet pitkään raskaan sarjan ammattilaisnyrkkeilyä, ja valkoiset yleisesti ovat hallinneet useimmiten vapaaotteluiden, ns. ilman sääntöjä -taistelulajien, maailmanmestaruuksia. Erityisesti vapaaotteluissa luontainen etu taitojen lisääntyessä vaikuttaa olevan valkoisten puolella. Jne. Silloinkin kun olen Andrean kanssa pintapuolisesti jostain asiasta samaa mieltä, esim. maahanmuutosta, mustien korkean rikollisuuden ongelmallisuudesta ja pro-valkoisuudesta, analyysini syistä, seurauksista, historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, ja näkemykseni siitä mitä tulisi tehdä ja miten tulisi toimia ovat erilaiset. Kokonaisuutena pidän etäisyyttä Andrean kaltaisiin ajattelijoihin.

Yritin muutama kuukausi sitten sähköpostiviesteillä korjata Andrean virheellisiä käsityksiä liberaalista systeemistä. Selitin mm. miten liberaali systeemi toimii ja että liberaali systeemi ja valta eivät perustu etnisyyteen (juutalaisuuteen), vaan rahan ja vallan määrään. Lähetin lukuisia linkkejä kirjoituksiin, jotka valaisevat asiaa eri puolilta. Kenestä tahansa henkilöstä tulee liberaalissa systeemissä merkittävä valtatekijä, jos hänellä on monta miljardia dollaria omaisuutta ja hän haluaa osallistua politiikkaan ja/tai muuhun vaikuttamiseen. Jos monimiljardöörit osallistuvat vaikuttamiseen, heillä on kova konformistinen ja taloudellis-poliittisiin rangaistuksiin perustuva paine toimia suunnilleen samoissa rajoissa kuin muut monimiljardöörit. Myös byrokraattiset valta-asemat, median valta-asemat, oikeudenkäytölliset valta-asemat jne. eivät perustu liberaalissa systeemissä etnisyyteen. Juutalaiset ovat määräänsä nähden yliedustettuina mm. monimiljardöörien joukossa, mediassa, Hollywoodissa ja lakimiesten joukossa, mutta se ei tee näistä ryhmistä juutalaisia, juutalaisten periaatteiden mukaan toimivia, tai tavallisten juutalaisten intressien ja näkemysten mukaan toimivia. Juutalaiset monimiljardöörit, kuten muutkin monimiljardöörit, toimivat liberaalissa systeemissä joka päivä tavallisten juutalaisten ja muiden etnisten ryhmien etuja vastaan mm. pitämällä yllä avointa maahanmuuttoa, järjestämällä suurpankeille ja -lainoittajille valtion sosiaalitukea ja pitämällä yllä hyväveli-kapitalismia. Tutkimuksissa on todettu, että USAssa 53% juutalaisista vastustaa maahanmuuttoa, vaikka juutalaisten johtajat ovat liberaaleimpia ja liberaali sosiaalinen paine on kovinta juutalaisten keskuudessa. Jos juutalaisten johtajat olisivat vähemmän liberaaleja, maahanmuuton vastustus kasvaisi huomattavasti tavallisten juutalaisten keskuudessa. Silti nytkin enemmistö vastustaa maahanmuuttoa. Muiden uskonnollisten ryhmien keskuudessa maahanmuuton vastustus on suurempaa, n. 70-80%. Tyypillinen esimerkki juutalaisvastaisten henkilöiden näkemysten vääristymisestä on se, että USAssa maahanmuutolle rajat avanneen vuoden 1965 Maahanmuutto ja Kansallisuus -lain näkyvimmistä lobbaajista korostetaan juutalaista Celleria, mutta ei puhuta mitään ei-juutalaisista Hartista ja Kennedystä, ja jätetään kokonaan huomiotta ne lukuisat selvänä enemmistönä olleet ei-juutalaiset demokraattiset ja republikaaniset kongressiedustajat ja senaattorit, jotka äänestivät lain puolesta. Kongressiedustajista 320 äänesti lain puolesta ja 70 vastaan. Senaattoreista 76 äänesti lain puolesta ja 18 vastaan. Kokonaisuutena 74% demokraateista ja 85% republikaaneista äänesti lain puolesta. Kongressiedustajien ja senaattorien äänestyskäyttäytyminen on tietenkin  paljon tärkeämpää lain toteutumisen tai toteutumattomuuden kannalta kuin yksittäisten lobbaajien kannat.

http://en.wikipedia.org/wiki/Immigration_and_Nationality_Act_of_1965

Juutalaisvastaisuus on Andrealle psykologisesti houkuttelevaa, koska sillä tavalla ongelmat voidaan ulkoistaa toisaalle, ja valkoiset saadaan tuntumaan yhteisöllisemmiltä, yhtenäisemmiltä ja viattomalta uhrilta, jota muut ovat kohdelleet kaltoin. Toki Andrea huomaa, että valta-asemissa on paljon valkoisia liberaaleja (ja homoja), jotka toimivat valkoisten etuja vastaan, mutta hänelle he ovat vain juutalaisten hallitsemia ja aivopesemiä sätkynukkeja, aivan kuin heillä ei olisi vähintään yhtä paljon tai yhtä vähän omaa tahtoa kuin juutalaisillakin. Andrea ei tiedä sitä, että valkoisten heikko yhtenäisyys ja tämän hetkinen yleinen toimiminen vastoin valkoisten etua perustuu osaltaan valkoisten psykologiaan; valkoiset ovat keskimäärin suhteellisen vähän etnosentrisiä ja suhteellisen suuressa määrin individualistisia. Koska valkoisilla etuaivolohkojen sisällöllä on taipumus syrjäyttää vaistomaisia moduuleja kuten liian heikko etnosentrinen moduuli, valkoisia on suhteellisen helppo ohjelmoida minkä tahansa näkemyksen kannattajiksi, joko valkoisten puolustajiksi tai valkoisten vastustajiksi; kuitenkin helpompi valkoisten puolustajiksi, koska valkoisillakin on etnosentrisyyttä. Luonnostaan valkoisilla on taipumusta vaihtelevantasoiseen etnosentrismiin. Ideaalitilanteessa etnosentrinen moduuli olisi kaikilla valkoisilla niin vahva, että sillä olisi taipumus syrjäyttää etuaivolohkojen sisältö. Tällä hetkellä n. 15-20 prosentilla valkoisista etnosentrinen moduuli on niin vahva. Selvästi suurempi osa valkoisista on vaihtelevassa määrin implisiittisesti etnosentrisiä; puolisonvalinnoissa, asuinalueiden valinnoissa, sosiaalisten piirien valinnoissa, jne.

Viimeisimmästä Andrean kirjoituksesta käy ilmi, että lähettämälläni informaatiolla ei ollut mitään vaikutusta. Tämä ei ole yllättävää. Poliittiset kannat eivät perustu ensisijaisesti tiedolle, vaan moraalisille tunteille. Moraalisen tunteet ohjaavat ihmiset valitsemaan, tulkitsemaan ja vääristämään informaatiota niin että se tukee moraalisia tunteita tai sopii niihin. Jos jonkin henkilön poliittista ajattelua pyrkii muuttamaan, on vaikutettava moraalisiin tunteisiin. Andrean kannat perustuvat todennäköisesti jollekin oikeutetulle moraaliselle suuttumukselle ja vastavuoroisuudelle, hän on esim. voinut joutua mustien pahoinpitelemäksi ja ryöstämäksi koulujen rodullisen integroinnin takia tai mustien sosiaalisten asutusprojektien takia, tai hän kokee suurta epäoikeudenmukaisuutta sen johdosta, että liberaali media salailee ja selittelee parhain päin mustien rikollisuutta ja dysfunktionaalisuutta ja tekee heistä keinotekoisesti ideaaleja kansalaisia, mutta syyllistää, halveksii ja demonisoi tavallisia, kunnollisia ja työssäkäyviä valkoisia. Andrean näkemykset ovat todennäköisesti vastavuoroinen puolustusreaktio sellaista vastaan. Andrean näkemykset näyttävät varmasti hänen omasta näkökulmastaan oikeilta, luotettavilta ja todellisilta. Andrean näkemykset ovat jonkinlainen lähes automaattinen peilikuva liberaalista systeemistä, sen luonnollinen tuote. Liberaali systeemi tuottaa erilaisia radikaaleja.

Tässä muutamia esimerkkejä Andrean kirjoituksista (osa on huomattavan pitkiä):

http://doesnoonehavevision.blogspot.fi/2014/01/the-technique-of-threading-in.html

http://ostrovletania.blogspot.fi/2014/05/neo-fascist-consideration-of-problems.html

http://doesnoonehavevision.blogspot.fi/2014/03/what-does-it-mean-to-win-culture-war.html

http://doesnoonehavevision.blogspot.fi/2014/02/the-problem-of-oppullsion-as-opposed-to.html

lauantai 24. toukokuuta 2014

Kirjoittamattomia ja salaisia sääntöjä (edit)

Liberaalissa yhteiskunnassa on monenlaisia julkisia sääntöjä, ideaaleja ja lakeja. Liberaalit rikkovat tai kiertävät lähes kaikkia niitä kirjoittamattomilla ja salaisilla säännöillä. Esim. Yhdysvalloissa liberaalien lakien, sääntöjen ja moraalisten ideaalien mukaan etnisillä ryhmillä ei pitäisi olla merkitystä julkisissa tai henkilökohtaisissa valinnoissa, suhtautumisissa, toimissa, proseduureissa tai suuntautumisissa. Liberaalit kuitenkin rikkovat näitä sääntöjä ja ideaaleja henkilökohtaisilla valinnoillaan puolison haussa ja valinnassa. Liberaalit eivät julkisten sääntöjensä ja ideaaliensa vuoksi voi useimmiten ilmoittaa suoraan treffi- tai deittipalvelussa, että he ovat valkoisia miehiä tai naisia jotka etsivät valkoista miestä tai naista aviopuolisoksi. Siten salaiseksi ja epäviralliseksi koodiksi on vakiintunut se, että valkoinen mies tai nainen ilmoittaa olevansa valkoinen mies tai nainen, joka etsii itselleen aviopuolisoa tai kumppania (ilman etnisiä määritteitä). Jos valkoinen mies tai nainen etsii aviopuolisoa toisesta etnisestä ryhmästä tai aviopuolison etnisellä ryhmällä ei ole väliä, sen voi ilmoittaa avoimesti ja liberaalien sääntöjen ja ideaalien mukaan se on suotavaa ilmoittaa avoimesti. Liberaalia poliittista vääristymää kuvaavaa on se, että jos Googlen hakupalvelulla hakee deittipalvelua esim. sanoilla "single white female looking for a white male", saa vastaukseksi lähes pelkästään interracial -deittipalveluja tai -sivustoja:

https://www.google.fi/search?q=treffipalvelu+&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a&channel=sb&gfe_rd=cr&ei=wYSAU9zbC-XJ8geJ9oCYBw#channel=sb&q=single+white+female+looking+for+a+white+male&rls=org.mozilla:fi:official

Valkoisten väliseen parinmuodostukseen on viitattu melko suoraan esim. Chely Wrightin country -kappaleessa "Single White Female" (tällainen viittaus voidaan tarvittaessa helposti kiistää julkisuudessa):

https://www.youtube.com/watch?v=_m4y27pV-qs

Yhdysvaltojen valkoisten liberaalien puolisonvalinnat paljastavat, että suurin osa heistä arvostaa ja pitää tärkeänä valkoista puolisoa. Valkoisten puolisoiden olemassaolo on tavallaan julkishyödyke, jota liberaalit kuluttavat, mutta eivät puolusta ja pidä yllä riittävästi. Valkoisten liberaalien kirjoittamattomiin sääntöihin perustuva valkoisten puolisoiden haku on tehotonta, koska kommunikointi on puutteellista ja epäselvää. Kaikki eivät tiedä 'koodeja', ja niinpä kaikki eivät osaa hakea valkoista puolisoa 'oikein', ja toisaalta poliittisesti korrektit hakuilmoitukset voivat houkutella puolisoehdokkaita monenlaisista etnisistä ryhmistä, koska niidenkään keskuudessa ei usein tiedetä 'koodeja'. Valkoiset liberaalit avioparit synnyttävät keskimäärin vähän lapsia, ja koska he opettavat lapsilleen liberaaleja periaatteita, sääntöjä ja moraalia ja suhtautuvat hyväksyvästi julkiseen liberaaliin moraaliin ja propagandaan, se lisää lasten eksogamisten avioliittojen todennäköisyyttä. Valkoiset liberaalit joutuvat omien sääntöjensä ja ideaaliensa takia rajoittamaan valkoisten avioliittojen suosimisen henkilökohtaisiin valintoihinsa. He eivät voi muodostaa valkoisten avioliittoja suosivia ja puoltavia organisaatioita; puhua julkisesti valkoisten avioliittojen puolesta; järjestää valkoisten  avioliittoja edistäviä julkisia tapahtumia; kerätä rahaa julkisesti hyväntekeväisyyteen valkoisten avioliittojen puolesta; järjestää eksplisiittisesti valkoisille tarkoitettuja deittipalveluja; jne. Muiden etnisten ryhmien edustajat tekevät edellä mainittuja avoimesti ja julkisesti. Tästä on seurauksena se, että valkoiset liberaalit kuluttavat valkoisuutta ja hyötyvät valkoisuudesta antamatta juuri mitään vastikkeeksi; valkoiset liberaalit vapaamatkustavat valkoisten, ts. eurooppalaistaustaisten kustannuksella.

Eräässä Stalinin isännöimässä politbyroon kokouksessa yksi politbyron jäsen nousi ylös ja esitti rationaalista kritiikkiä Stalinin ehdotusta vastaan. Toinen politbyron jäsen nousi ylös ja huusi kritisoijalle: "Etkö sinä ymmärrä, että Stalinin ehdotuksia ei saa arvostella, se on kiellettyä! Ole hiljaa!" Molemmat teloitettiin myöhemmin, mutta jälkimmäinen teloitettiin paljon nopeammin kuin edellinen. Tämä johtui siitä, että Stalinin Neuvostoliitossa oli lakien mukaan virallisesti oikeus kritisoida vapaasti Neuvostoliiton johtajia, kommunistista politiikkaa ja kommunistista puoluetta, mutta kirjoittamattomien sääntöjen ja lakien mukaan siihen ei ollut oikeutta. Edellinen henkilö piti toiminnallaan yllä illuusiota Neuvostoliiton vapaudesta, mutta jälkimmäinen henkilö rikkoi sen, joten jälkimmäinen oli syyllinen paljon suurempaan rikokseen. Pakkovalta oli välttämätöntä Neuvostoliiton systeemin kaikelle toiminnalle, joten tarvittiin illuusio vapaudesta peittämään pakkovalta mahdollisimman suurelta osin näkyvistä.

Liberaalissa yhteiskunnassa tasa-arvo on osittain samanlaisessa asemassa kuin vapaus edellisessä esimerkissä. Byrokraatit, jotka pyrkivät ja ovat monilta saavuttaneet maksimaalisen vallan epätasa-arvon byrokratioiden ja kansalaisten välille, perustavat toimintansa tasa-arvon ideaaliin ja tasa-arvoa "lisääviin tai ylläpitäviin" sääntöihin ja lakeihin. Tasa-arvoa kritisoiva on median propagandassa vähintäänkin epäilyttävä, mutta useimmiten moraaliton, paha ja kelvoton. Liberaalin systeemin toiminta perustuu lisääntyvään tai maksimaaliseen rahan määrän ja/tai vallan epätasa-arvoon ja illuusioon tasa-arvosta ja jatkuvasta tasa-arvoa kohti pyrkimisestä.

Valkoisten väliset avioliitot ovat liberaaleille henkilökohtainen valinta. Jos niiden määrä on vähentyvä, systeemi rapautuu ja heikentyy, mutta ei välttämättä kuole. Monenlaiset elävät kuolleet tai pystyyn kuolleet yhteiskunnatkin pystyvät jatkamaan olemassaoloaan, niiden olosuhteet vain muistuttavat yhä enemmän kehitysmaiden oloja. Toisaalta liberaali systeemi hyötyy siitä, että sekoittunut populaatio on homogeenisempaa ja tilkkutäkkimaisempaa, jolloin sitä on helpompi hallita. Homogeenisempaa väestöä pystytään hallitsemaan helpommin samoilla säännöillä ja prosesseilla, ja eturistiriitoja on lukumääräisesti vähemmillä osa-alueilla kun monet etniset, kulttuuriset ja uskonnolliset erot ovat sulautuneet toisiinsa. Tilkkutäkkimaisen populaation osat voidaan pelata toisiaan vastaan, jolloin niiden vaikutukset laajassa mittakaavassa kumoavat toisensa. Mutta liberaali yhteiskunta ei pysty toimimaan tai jatkamaan olemassaoloaan ilman suurta vallan ja/tai rahan määrän epätasa-arvoa. Siksi edellinen (valkoisten väliset avioliitot) on yksityisten henkilöiden liberaalien ideaalien rikkomus, josta on salaisesti hyötyä liberaalille systeemille yhdellä sektorilla, mutta puolijulkisesti haittaa toisella sektorilla. Jälkimmäinen (epätasa-arvo) on systeemin toimintaan liittyvä välttämättömyys; koko systeemin täytyy rikkoa omia tasa-arvon ideaalejaan ja sääntöjään kaikessa toiminnassaan, muuten systeemi lakkaa toimimasta lähes välittömästi. Tämä selittää osaltaan, miksi liberaali systeemi suhtautuu tuhlailevasti, ambivalentisti ja useimmiten vastustaen eurooppalaisten ja eurooppalaisen kulttuurin ja standardien olemassaoloon, mutta erittäin konservatiivisesti epätasa-arvon olemassaoloon. Epätasa-arvo ei voisi saavuttaa nykyisiä korkeita tasoja ilman tasa-arvoon liittyviä illuusioita ja kulisseja.

Poliittisen korrektiuden tarkoituksena on samanaikaisesti toteuttaa ja naamioida eräs valtapolitiikan sektori keinotekoisella ja valheellisella, mutta järkeenkäyvältä kuulostavalla ja ihmisten luontaiseen moraaliin vetoavalla moralismilla. Valtaeliitin kirjoittamattomien ja salaisten sääntöjen tarkoituksena on saada samanaikaisesti maksimaalinen hyöty yleisestä valtapolitiikasta ja sen manipuloinnista, ja maksimaalinen hyöty kirjoittamattomista ja salaisista säännöistä. Jos kirjoittamattomat ja salaiset säännöt olisivat julkisia ja kirjoitettuja, ne olisivat ristiriidassa valtapolitiikan ja sen manipulointien kanssa, ja valtapolitiikalla ja sen manipuloinneilla olisi taipumus menettää tehonsa ja uskottavuutensa. Tätä politiikkaa vahvistaa itsepetos. Ihmiset ovat taitavia uskottelemaan itselleen, että heidän etunsa ja kannattamansa asiat ovat hyväksi kaikille ihmisille, että he ovat universaaleja hyväntekijöitä, riippumatta politiikan lopputuloksista.

Suomalaisten ja eurooppalaisten etujen mukaista on huolehtia olemassaolostaan, kulttuuristaan ja standardeistaan mm. endogamialla, koska liberaali systeemi ei tee sitä meidän puolestamme; päinvastoin, se toimii useimmiten niitä vastaan.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Altavastaaja ja heikompi osapuoli sosialismin välineenä

Arvioisin, että n. 90% ihmisistä kokee olevansa yhteiskunnassa enemmän tai vähemmän altavastaajia ja heikompia osapuolia. He samaistuvat aktiivisesti altavastaajiin ja heikompiin osapuoliin esim. median ja elokuvan kertomuksissa (toki niissä myös usein johdatellaan siihen). He tuntevat yleisesti myötätuntoa altavastaajia ja heikompia kohtaan. Jos verrataan niihin joilla on eniten valtaa ja rahaa yhteiskunnassa, altavastaajuus ja heikommuus on jossain määrin perusteltua, mutta tämä vertailu jättää huomiotta monia ihmisten vahvuuksia, menestyksiä ja paremmuuksia elämän eri osa-alueilla. Lisäksi sama ihminen voi eri tilanteissa ja eri aikoina tuntea vahvuutta ja paremmuutta, ja heikkoutta ja altavastaajuutta. Myötätunto altavastaajia ja heikompia kohtaan on monissa tilanteissa suotavaa, mutta on monimutkainen kysymys millä tavalla se ilmenee optimaalisesti käytännön toimissa tai tekemättä jättämisissä (Joskus parhainta myötätuntoa on esim. olla auttamatta tai puuttumatta tilanteeseen). Myötätunto voi kasvaa myös patologiseksi ja itsetuhoiseksi. Altavastaajuuden ja heikommuuden kokeminen voi olla tietoista, mutta se voi olla myös alitajuntaista, ja ilmetä asenteissa, tunnemaailmassa, automaattisissa ajatuksissa, valinnoissa, motivaatioissa, kommunikaatiossa, suhtautumisissa, jne.

Sosialistiset puolueet Vasemmistoliitosta Kokoomukseen ovat monopolisoineet altavastaajan ja heikomman osapuolen käsitteet poliittisessa keskustelussa. Ne ovat saaneet uskoteltua äänestäjille, että vain ne pitävät altavastaajien ja heikompien osapuolten puolta, että vain ne voivat pitää altavastaajien ja heikompien osapuolten puolta, ja että vain niiden kautta voidaan harjoittaa järkevää ja tehokasta altavastaajia ja heikompia osapuolia auttavaa politiikkaa. Ja että juuri sinä ja kaikki muutkin ihmiset ovat altavastaajia ja heikompia osapuolia, ja me välitämme sinusta ja muista, pidämme huolta, hoidamme, palvelemme ja ajamme sinun ja muiden asiaa. Näistä ajatuksista ja tunnereaktioista on tullut äänestäjien keskuudessa niin voimakkaita ja iskostuneita, että niillä on taipumus syrjäyttää kaikki muu, syrjäyttää rationaalinen ajattelu ja kilpailevat tunnereaktiot. Jos esimerkiksi äänestäjältä kysytään yksitellen kannattamansa puolueen politiikoista, hän saattaa vastustaa suurinta osaa niistä, mutta kokonaisuutena hän ajattelee: "Puolueeni pitää heikompien ja altavastaajien puolta, ja minä olen heikompi ja altavastaaja, joten äänestän sitä." Usein "altavastaaja ja heikompi" -ajattelu ehkäisee tunnepohjaisesti muiden vaihtoehtojen ajattelun ja pohtimisen; niitä pyritään aktiivisesti olemaan ajattelematta. Usein "altavastaaja ja heikompi" - ajattelu riittää luomaan tunnepohjaisesti paineen, jonka seurauksena äänestäjä omaksuu konformistisesti puolueensa kannattamat asiat ymmärtämättä niitä ja niiden seurauksia, tietämättä niiden vaihtoehtoja ja kykenemättä vertailemaan erilaisia vaihtoehtoja. Usein "altavastaaja ja heikompi" -ajattelu riittää luomaan sen tunnepohjaisen motivaation, jonka varassa äänestäjä vastustaa sokeasti, ehkä fanaattisestikin, muita vaihtoehtoja puheillaan, kirjoituksillaan ja toimillaan. Usein "altavastaaja ja heikompi" -ajattelua voimistavat itsesäälin tunteet, joita sosialistiset puolueet epäsuorasti lietsovat. Jne.

Tämä mahdollistaa sosialistisille puolueille sen, että niiden ei tarvitse käydä vaaleissa vakavaa keskustelua asioista ja vaihtoehdoista, riittää, että ne vain signaloivat näyttävästi ja tunteella "altavastaaja ja heikompi" -ajattelua, heiluttavat kaiken muun syrjäyttävää valttikorttiaan.

Osaltaan tämä takia turvonnut Suomen byrokraattinen systeemi on niin piintynyt, ja aitoa keskustelua vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista ei synny juuri ollenkaan sosialistipuolueiden kannattajien ja muiden välillä. Salattu totuus on, että heikommat ja altavastaajat, muiden ihmisten ohella, menestyisivät paljon paremmin toisenlaisessa systeemissä.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Seksualisoitu ja trivialisoitu yhteiskunta (edit)

Eurovision 2014 laulukilpailun voitti parrakas transvestiittinainen, jonka taiteilijanimi on Conchita Wurst (nimi viittaa naisen ja miehen sukupuolielimiin). Siinä ei ole mitään kiinnostavaa eikä yllättävää. Se on normaalia median päivittäin tuputtamaa liberaalia zeitgeistia. Conchita Wurst sanoi haastattelussa: "Loin tämän parrakkaan rouvan näyttääkseni maailmalle, että ihmiset voivat tehdä mitä tahansa he haluavat. Jos ei vahingoita ketään, voi tehdä elämällään mitä tahansa haluaa. Se (Conchita Wurstin hahmo) on mauton, mutta meillä on vain yksi elämä." Conchita Wurst on liberaaliutensa lisäksi ateisti, joka sekään ei ole yllättävää. Liberaalin ideologian ja ideaalin mukaista on rakentaa oma identiteettinsä, olemuksensa ja toimintansa autonomisesti, ja omaa yksilöllisyyttään ja sen merkitystä korostaen. Nämä identiteetit, olemukset ja toimet ovat ulkoisesti räikeitä, mutta sisällyksettömiä, merkityksettömiä ja pinnallisia. Ne luodaan useimmiten leikkaa, valitse ja liimaa menetelmällä niistä massatuotetuista ideaaleista/ideoista, joita media koko ajan mainostaa, ja niistä massatuotetuista rihkamasta ja vaatteista, joita markkinat tuottavat. Niiden tarkoituksena on näyttää näyttävästi muille, korostaa tai nostaa itseä tavalla tai toisella muiden silmissä. Nämä identiteetit, olemukset ja toimet ovat vallanpitäjien kannalta harmittomia, koska niissä aikuiset ihmiset kuluttavat aikansa ja energiansa lapsellisiin narsistisiin leikkeihin. Jotta aikuisten kiinnostus ja huomio säilyisi lapsellisissa leikeissä, niissä täytyy olla avointa seksuaalisuutta tai vähintäänkin seksuaalisia vihjailuja. Seksuaalivietti on niin voimakas vietti, että jos kansalaisilla ei ole korkeaa seksuaalimoraalia, ja jos seksuaalimoraalia ei tarkkailla ja kontrolloida, seksuaalivietti degeneroi lähes kaikki yhteiskunnan osa-alueet organisaatioista yksittäisiin kansalaisiin. Seksuaalivietti on useimmille ihmisille voimakkaampi kuin politiikka, lait, liiketoiminta, tiede, koulutus, jne. Seksuaalivietillä on taipumus laajentua ja syrjäyttää virallisia tarkoituksia ja tavoitteita, ja kaikenlaisia sosiaalisia toimintoja. Näiden seurauksena yhteiskunta, sosiaalinen kanssakäyminen ja median ulosanti muistuttavat usein räikeää, lapsellista ja seksuaalista showta. Näiden seurauksena organisaatioiden toiminta muuttuu lisääntyvässä määrin haitallisten seksuaalisten agendojen pyörittämiseksi. Näiden seurauksena seksuaalisuuden vääristyneitä muotoja pyritään valtavirtaistamaan, esim pedofiliaa. Näiden seurauksena kansalaisille ja yhteiskunnalle vahingollisia avioliittomuotoja pyritään laillistamaan, esim. moniavioisuutta.

Narsismin kasvua kuvaa se, että kun Yhdysvaltalaisilta yliopisto-opiskelijoilta kysyttiin vuonna 1950 pitävätkö he itseään erittäin tärkeinä henkilöinä, 12% vastasi kyllä, mutta kun samaa kysyttiin yliopisto-opiskelijoilta 1990-luvun lopussa, 90% vastasi kyllä. Trendi on samanlainen Euroopassa.

Kristinuskon sanoma on vastakkainen liberaalille maailmankuvalle. Minä, ulkoisen minän rakentaminen ja sen esitteleminen muille ihmisille ei ole tärkeää. Tärkeää on se mitä tekee muiden ihmisten hyväksi, tärkeää on muiden ihmisten auttaminen ja tukeminen, tärkeää on ystävyys, läheisyys, kuunteleminen, paikallaolo, lämpö ja hyvien töiden tekeminen, tärkeää on huolehtia lapsistaan ja vaimostaan tai miehestään, tärkeää on huolehtia yhteisönsä ja seurakuntansa hyvinvoinnista ja menestyksestä. Muiden ihmisten hyväksi tehdyistä asioista kristitty rakentaa minänsä ja saa merkityksen elämäänsä. Muiden ihmisten hyväksi tehdystä työstä kristitty saa henkisen tyydytyksen ja hyvinvoinnin. Muiden ihmisten hyväksi tehtyjen töiden avulla kristitty pääsee taivaaseen Jumalan luokse.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Intellektuellien virheitä (edit)

Intellektuelleja kritisoidaan aiheellisesti, mutta harvoin näkee selostettavan sitä minkälaisia virheitä intellektuellit tyypillisesti ja kerta toisensa jälkeen tekevät. Seuraavassa on luettelo sellaisista. Luettelon ei ole tarkoitus kattaa jokaista intellektuellien virhettä, mutta antaa kuitenkin kohtuullisen hyvä ja kattava kuva niistä:

a) Intellektuellit ovat älykkäitä. Älykkäät ihmiset pystyvät selittämään itselleen ja muille lähes mitä tahansa idioottimaisuuksia parhain päin, ja siten että ne kuulostavat loogisilta ja uskottavilta. Saadakseen intellektuellin kannattamaan idioottimaisuutta ei tarvitse käännyttää ja vakuuttaa häntä kokonaan, vaan saada hänet sellaiseen motivoituneeseen alkutilaan (esimerkiksi pöyhkeään moraaliseen ylemmyydentunteeseen tai moraalisen närkästyksen tilaan), jossa hän aloittaa asian selittelyn ja vakuuttelun itselleen parhain päin

b) Intellektuellit ovat usein asiantuntijoita yhdellä tai kahdella kapealla alalla, mutta ottavat usein kantaa sellaisiin asioihin, jotka ovat heidän asiantuntemuksensa ulkopuolella, ja joista he tietävät vain vähän. Esim. Noam Chomsky on kielitieteen asiantuntija, mutta hän on tullut tunnetuksi ottamalla kantaa poliittisiin ja taloudellisiin asioihin, joista hän ymmärtää vain suhteellisen vähän. Michel Foucault oli poliittisen historian ja filosofian, ja jossain määrin sosiologian asiantuntija, mutta hän tuli tunnetuksi ottamalla kantaa mm. taloudellisiin ja oikeudellisiin asioihin, joista hän ymmärsi vain suhteellisen vähän (jälkimmäisestä enemmän kuin edellisestä). Jürgen Habermas on sosiologi ja filosofi, mutta hän on tullut tunnetuksi ottamalla kantaa mm. poliittisiin, oikeudellisiin ja taloudellisiin asioihin, joista hän ymmärtää suhteellisen vähän.

c) Intellektuellit tuottavat useimmiten laajoja ja kattavia, ja vaihtelevassa määrin sumeita ja epätarkkoja ideoita, eivät tuotteita, jotka tulevat testatuiksi markkinoilla tms. kilpailullisella ja vastuullisella areenalla. Intellektuellien tuotteilla on suuria käytännön vaikutuksia monilla elämänalueilla; opetuksessa, taloudessa, politiikassa, oikeudenkäytössä, virkamiesten toiminnassa jne., mutta intellektueilla ei ole (riittävästi) vastuuta tuotteidensa vaarallisuudesta, toimimattomuudesta, virheellisyydestä, tehottomuudesta, vahingollisuudesta, sivuvaikutuksista, tuloksettomuudesta, jne. Ei ole olemassa systeemiä, joka automaattisesti ja itseohjautuvasti tai suunnitellusti laittaisi intellektuellit vastuuseen tuotteistaan. Kun intellektuellien ideat epäonnistuvat ja aiheuttavat ongelmia tai tuhoja, intellektuelleille avautuu yhteiskunnissamme paradoksaalisesti tilaisuus lisätä ideoidensa vaikutusta, käyttöä ja soveltamista yhteiskuntaan väittämällä, että ideoiden tuhot, epäonnistumiset ja ongelmat johtuivat siitä, että niitä ei sovellettu tarpeeksi laajasti ja tehokkaasti; että jossain oli ihmisiä, jotka vastustivat ideoiden toteutumista tai eivät toteuttaneet niitä riittävän halukkaasti ja täydellisesti; että jossain oli moraalisesti pahoja ihmisiä, jotka jarruttivat ideoiden toteuttamista; että ideoita ei ymmärretty tarpeeksi hyvin, joten intellektuellit vaativat lisää propagandaa ja indoktrinointia kaikkialle yhteiskuntaan; että ideoiden toteuttamiseen ei annettu riittävästi valtion ja kuntien resursseja, joten tulevaisuudessa niitä pitää saada lisää; jne.

d) Intellellektuellit suunnittelevat ideaaleja ja omasta mielestään yleviä lopputuloksia, joita kohti he haluavat yhteiskunnan ja kansalaisten menevän, ja joita he haluavat yhteiskuntien ja kansalaisten saavuttavan. Yhteiskunnat muodostuvat kuitenkin todellisuudessa prosesseista, insentiivijärjestelmistä, jotka tuottavat niiden mukaista toimintaa tai toimimattomuutta ja vaihtoehtoisista kustannuksista, haitoista ja hyödyistä. Yhteiskunta ei koskaan saavuta ideaalia tilaa, vaan vain muuttaa tai ylläpitää tietynlaisia prosesseja. Kun jonkin asian hyötyä tai hyödyllisyyttä lisätään, lisätään samanaikaisesti kustannuksia, haittoja ja menetyksiä toisaalla. Kun vähennetään jonkin asian kustannuksia, haittoja ja menetyksiä, lisätään samanaikaisesti kustannuksia, haittoja ja menetyksiä toisaalla. Jos esimerkiksi auton turvallisuutta parannetaan turvatyynyillä, joudutaan käyttämään niihin resursseja, jotka ovat pois toisaalta, esim. sairaanhoitokuluista, kodin turvallisuutta parantavista laitteista tai muista auton turvallisuutta parantavista laitteista. Lisäksi luodaan kuljettajalle psykologinen insentiivi ajaa kovempaa ja varomattomammin, kun turvatyynyjen vaikutus suojelee paremmin onnettomuuksilta. Se lisää onnettomuuksia, loukkaantumisia ja liikennekuolemia, vaikka tietysti vähemmän kuin turvatyynyt vähentävät niitä. Tämä vaikutus on todettu tutkimuksissa. Leikillisesti on sanottu, että paras psykologinen insentiivi kuljettajan turvallisen ajon takaamiseksi olisi laittaa keskelle rattia iso ja tukeva naula, joka sojottaa päin kuljettajaa, ja tappaa kuljettajan varmasti, jos hän ajaa kolarin.

Intellektuelli voi pitää ideaalina tavoitteena esim. sitä, että ihmiset asuvat mahdollisimman matalissa asunnoissa, koska matalat asunnot tuottavat keskimäärin miellyttävämmän asuinympäristön (vaihtoehdon) kuin korkeat rakennukset. Tähän tavoitteeseen liittyy kustannuksia, haittoja ja hyötyjä, joita intellektuelli ei suunnitelmassaan ja tavoittelemassaan lopputuloksessa ota huomioon. Matalammat asunnot jakautuvat laajemmalle alueelle kaupungissa, jolloin ihmisten työmatkat, kauppamatkat ja muut matkat pitenevät ja niihin tuhlattu aika kasvaa. Ajomatkat töihin, kauppoihin ja muihin kaupungin kohteisiin pitenevät, jolloin liikenteen tuottamien ilmansaasteiden määrä kaupungissa kasvaa. Kun matalat asunnot jakautuvat laajemmalle alueelle kaupungissa, sinne jää vähemmän tilaa virkistäville puistoille, niityille ja metsäalueille, ja ne ovat keskimäärin kauempana ihmisistä. Kun ajomatkat ja liikenne kasvavat, vakavien liikenneonnettomuuksien määrä kasvaa. Ajomatkojen kasvaessa suurempi osa ihmisten tuloista menee autojen huoltokustannuksiin ja bensiiniin, ja vähemmän jää muihin kohteisiin. Matalat omakotitalot ja rivitalot ovat keskimäärin kalliimpia kuin kerrostaloasunnot, jolloin ihmisille jää vähemmän rahaa muihin kohteisiin. Matalat hajautuneet asunnot eivät pysty pitämään paikallisilla alueilla / kaupunginosissa riittävästi yllä insentiivejä liiketoimintaan, myyntiin ja palveluihin. Jne. Todellisessa elämässä voidaan parantaa  yhtä kustannus-hyöty-haitta profiilia vain toisten kustannus-hyöty-haitta profiilien kustannuksella, huonontamalla toisia kustannus-hyöty-haitta profiileja. Ideaaleja haitattomia ja kustannuksettomia, ja hyödyt monopolisoivia vaihtoehtoja ei ole.

Intellektuelli voi pitää ideaalina tavoitteenaan esim. vuokrien säännöstelyä asuntojen kokoon suhteutetuilla halvoilla vuokrakatoilla kansalaisten asumiskustannusten laskemiseksi. Tämä muuttaa insentiivirakenteita. Halpojen säännösteltyjen asuntojen kysyntä lisääntyy ja halpojen asuntojen rakentaminen ja tarjonta vähenee. Sen takia vuokrasäännösteltyjen talojen omistajat saavat helposti asiakkaita, eikä heidän tarvitse sen takia pitää asuntoja hyvässä kunnossa, jotta ne houkuttelisivat vuokralaisia. Lisäksi vuokratuotot jäävät niin alhaisiksi, että vuokranantajille jää vähemmän rahaa, mahdollisuuksia ja insentiivejä rakennusten kunnossapitoon. Vuokrarakennukset menevät ajan myötä huonoon kuntoon, ja monet todennäköisesti slummiutuvat. Rakennuttajilla on insentiivi rakennuttaa enemmän omistusasuntoja. Niiden tarjonta lisääntyy ja niiden hinta laskee. Asuntojen kysyntä siirtyy enemmän omistusasuntojen puolelle. Jos rakennuttajat pakotetaan rakentamaan enemmän, tietty määrä, vuokrasäännösteltyjä taloja saadakseen oikeuden rakentaa tietyn määrän omistusasuntoja, rakennuttajien insentiivi rakennuttaa vähenee, he rakentavat kaikenkaikkiaan vähemmän ja he rakentavat vuokrasäännöstellyt talot mahdollisimman halvalla välttääkseen tappioita, ja siten huonosti. Niiden laatu laskee ja ne esim. homehtuvat nopeasti. Vuokrasäännöstelyn halpuus mahdollistaa useammille yksittäisille ja köyhemmille asukkaille, esim. opiskelijoille, mahdollisuuden hankkia asuntoja tai hankkia isompia asuntoja markkinoilta sen sijaan, että he asuisivat opiskelun ajan kotona tai varojensa mukaan mitoitetussa pienemmässä asunnossa tai opiskelija-asuntolassa. Vuokrasäännöstely lisää asuntojen vajaakäyttöä, henkilöitä on asunnoissa keskimäärin vähemmän / tietty neliömäärä. Silloin mm. perheille, jotka käyttävät tehokkaammin asuntojen neliömetrit hyväkseen, jää vähemmän asuntoja tarjolle; perheiden pula asunnoista todennäköisesti kasvaa vielä entisestään. Vuokrasäännöstely lisää asukkaiden insentiivejä pysyä edullisessa asunnossa, jolloin asukkaiden vaihtuvuus pienenee, ja vuokrasäännösteltyjen asuntojen tarjonta markkinoilla vähenee edelleen. Vuokrasäännösteltyjen asuntojen saamiseen syntyy näiden syiden takia pitkät jonot, ja vuokra-asuntoa joutuu odottamaan kauan. Syntyy todennäköisesti tilanne, jossa ne, jotka ovat valmiita maksamaan asunnon omistajille tiskin alla pimeästi sekä jonon ohittamisesta, että ylimääräistä vuokraa, saavat asunnot. Jos pimeää maksutoimintaa ei ole, kuten todettua, vuokrasäännöstellyt asunnot usein rappeutuvat, ja ne voivat slummiutua. Lopulta asunnoista voi olla niin paljon kuluja suhteessa vähäisiin tuottoihin, että vuokranantajat velkaantuvat ja menevät konkurssiin, he lakkauttavat vuokra-asunnot, vuokralaiset joutuvat muuttamaan pois ja vuokratalot hylätään; niitä ei käytetä enää mihinkään. Vuokrasäännöstely lisää hylättyjen asuntojen määrää samaan aikaan kun ihmisillä on jo muutenkin vuokrasäännöstelyn takia pula asunnoista. Joskus kaupunki ottaa haltuunsa konkurssiin menneitä vuokrataloja, ja pitää yllä niiden toimintaa, mutta siitä aiheutuu suuria ylimääräisiä kustannuksia kaupungille ja veronmaksajille. Jne. Keskittyessään idealisoituun tavoitteeseen ja lopputulokseen intellektuelli ei ota huomioon syntyviä vahingollisia ja haitallisia muutoksia insentiivirakenteisiin ja yhteiskunnan prosesseihin. Yhden insentiivin muuttaminen muuttaa heijastusvaikutuksina kaikkia muita markkinoiden insentiivejä, eikä kukaan pysty laskemaan näiden muutosten kokonaisvaikutuksia, kaikkia vaikutuksia. Tämä vähentää keskitetyn vallan tehokkuutta ja toimivuutta. Intellektuellit kannattavat itselleen keskitettyä valtaa.

e) Osin päällekkäinen kohdan c) kanssa. Intellektuelleilla ei useimmiten ole suunnitelmiensa yksityiskohtiin liittyviä käytännön intressiä ja insentiivejä, eivätkä he useimmiten edes tiedä niihin liittyvien yksityiskohtien olemassaolosta. Intellektuellit väittävät tietävänsä kansalaisten asiat kansalaisia paremmin, joilla on suorat intressit ja insentiivit omiin asioihinsa, jotka tuntevat omat asiansa parhaiten ja jotka joutuvat kantamaan vastuun päätöksistään. Intellektuellien perusintressi on saada valtiolta tai muilta tahoilta rahaa ajatustyöstään. Vain harvoin intellektuelli joutuu kohtaamaan omassa elämässään politiikkansa huonot seuraukset täysimääräisesti, ja silloinkin intellektueilla on taipumus olla käsittämättä mistä on kyse, ja taipumus ulkoistaa syy jonnekin muualle.

Esim. perheillä on voimakas intressi saada lapsensa hyviin kouluihin ja hyvään koulutukseen, ja he tietävät useimmiten suhteellisen tarkasti millaista ja minkätasoista opetusta heidän lapsensa saavat. He tietävät heidän lapsellaan olevat vaihtoehdot, ja niihin liittyvät hyödyt, haitat ja kustannukset. Vanhemmat osaavat päättää lastensa koulutuksesta paremmin kuin intellektuelli, jonka idealisoidut visiot kattavat epätarkasti esim. koko julkiseen koulutussysteemin. Intellektuelli voi olla lapseton tai hän voi laittaa lapsensa hyvään yksityiskouluun tai hyvän asuinalueen julkiseen kouluun, jolloin hän ja hänen lapsensa eivät joudu kohtaamaan julkisen sektorin koulujen ongelmia. Intellektuellien tulot / varallisuus (useimmiten ylempi keskiluokka, ehkä jopa yläluokka) ja valikoituneet sosiaaliset piirit ja valikoituneet asuinalueet (joissa monet sosiaalisten piirien jäsenistä / asukkaista ovat intellektuelleja, ylempiä virkamiehiä, keski- ja ylemmän tason managereita tms.) suojelevat intellektuelleja ja heidän perheitään monilta kannattamiensa asioiden negatiivisilta vaikutuksilta. Lisäksi intellektuelleilla on  kyky suojella itseään tehokkaasti omien politiikkojensa negatiivisilta vaikutuksilta esim. oikeusistuimissa, mediassa, byrokratioissa ja markkinoilla.  He pystyvät älykkyydellään huojentamaan ja estämään negatiivisia vaikutuksia, vahvistamaan positiivisia trendejä, ja luomaan itselleen poikkeuksia ja erioikeuksia.

f) Intellektuellit suuntaavat yleensä huomionsa ja toimintansa vääriin asioihin ja selittävät liikaa vääriä asioita. Esim. intellektuellit selittävät köyhyyttä ja köyhyyden olemusta erittäin paljon. Köyhyyttä ei kuitenkaan tarvitse juurikaan selittää. Ihmiskunta on ollut köyhä suurimman osan historiaa. Ihmiset ovat automaattisesti köyhiä, vaikka eivät tekisi mitään. Köyhyys on ihmisten perustila. Vain varallisuuden syntyminen, tuottaminen, kehittyminen ja lisääntyminen vaatii paljon selittämistä. Intellektuelleja varallisuuden tuottaminen kiinnostaa paljon vähemmän kuin köyhyys, ja suurin osa intellektuelleista ymmärtää vain heikosti miten varallisuus syntyy. Intellektuellit ovat usein tehneet koko elämänsä ajan vain abstraktia ajattelutyötä, eivätkä he siten ymmärrä käytännön työelämää tai työtä. Intellektuellit usein halveksivat ja suhtautuvat alentuvasti tai suorastaan vihaavat niitä henkilöitä, jotka tuottavat varallisuutta. Intellektuellit tavoittelevat sellaista yhteiskunnallista asiaintilaa, jossa he hallitsevat varallisuuden tuottajia, verottavat heitä ankarasti saadakseen resursseja intellektuelleille, säätelevät kaikkea heidän toimintaansa, asettavat heidän noudatettavakseen määrittämänsä moraalin, jne. Intellektuellit katsovat olevansa moraalisesti parempia kuin varallisuuden tuottajat, ja sillä he oikeuttavat toimintansa. Kun tarkastellaan henkilökohtaista moraalista toimintaa, tuottajilla on keskimäärin korkeampi moraali kuin intellektuelleilla (esim. hyväntekeväisyys, osallistuminen vapaaehtoiseen avustustyöhön, toiminen omassa yhteisössä sen tukipylväänä, jne).

g) Intellektuellit eivät testaa väitteitään ja näkemyksiään keskusteluilla kriittisiä tai vastakkaisia mielipiteitä omaavien kanssa, vaan he hiovat ajatuksiaan usein samanmielisten keskuudessa. He muodostavat samanmielisten konformistisia kuplia, joiden keskellä he elävät, ajattelevat ja työskentelevät. He ovat toki erimielisiä ja kriittisiä toisiaan kohtaan, mutta vain ennalta määriteltyjen ideologisten ja lopputuloksellisten rajojen sisällä. Intellektuellit tutkivat tilastoja, syy-seuraus suhteita ja prosesseja, mutta niitäkin vain ennalta määriteltyjen ideologisten ja lopputuloksellisten rajojen puitteissa. Intellektuellit eivät uskalla altistaa ajatuksiaan avoimelle kilpailulle. Intellektuellit ovat saaneet luotua yhteiskunnallisen tilanteen, joissa oikeuslaitos ja valtion väkivaltakoneisto pitää monilta osin yllä intellektuellien määrittämää ideologista konsensusta ja suojelee heitä ajatusten vapaalta kilpailulta. Myös media ja byrokratiat pitävät monilta osin yllä intellektuellien ideologista konsensusta ja toimivat sen vahvistajina. 

h) Intellektuellit luulevat yleisesti ja oletusarvoisesti, että vallan keskittäminen = tiedon ja osaamisen keskittäminen. Todellisuudessa vallan keskittäminen on käänteisesti verrannollinen tiedon ja osaamisen määrään. Mitä enemmän valtaa keskitetään, sitä enemmän tieto ja osaaminen karkaa vallanpitäjiltä ja yhteiskunnasta. Valta voi jonkin verran korvata tiedon ja osaamisen puutetta koordinoimalla ja harmonisoimalla yhteiskunnan toimintaa, mutta ei merkityksellisesti ja riittävästi. Vallan keskittäminen vähentää tietoon ja osaamiseen perustuvan yhteiskunnan tehokkuutta ja heikentää sen toimintaa.

i) Yhteiskunnan toiminta kehittyy usein parhaiten kokeilujen, onnistumistumisten, erehdysten, ja niistä oppimisen ja niiden korjaamisten kautta. Kun nämä prosessit toistuvat yhteiskunnassa monta kertaa aikojen kuluessa, niistä kumuloituu valtava määrä käytännöllistä, tuottavaa, hyödyllistä ja käyttökelpoista tietoa. Suurinta osaa yhteiskunnan asioista ei voi suunnitella etukäteen. Intellektuellien suunnitelmat, tavoitteet ja lopputulokset ovat liian jäykkiä, liian yhdenmukaisia, liikaa erilaisuutta yhteen muottiin pakottavia ja liian ennalta määrättyjä. Niissä ei oteta huomioon, että yhteiskunta on elävä kokonaisuus ja lukuisten kansalaistensa kautta tilanteisiin ja ympäristöihin hienovaraisesti, tarkasti ja saumattomasti mukautuva systeemi. Se edistyy kansalaistensa ja organisaatioidensa kokeilujen, onnistumisten, erehdysten ja oppimisten kautta. Kun esim. taloudessa on kriisi, intellektuellit vaativat koko yhteiskunnan kattavia voimakkaita säätelytoimenpiteitä, jotta talous voidaan vakauttaa, jotta sitä voidaan hallita, ja jotta voidaan estää negatiivisia asioita ja saavuttaa positiivisia asioita. Mutta talouden menestykselliseen toimintaan ja muutokseen parempaan suuntaan ei tarvita mitään muuta kuin se, että lukuisten yksittäisten ihmisten mieli muuttuu, että lukuisat yksittäiset ihmiset reagoivat yhdessä ja erikseen muuttuvaan taloudelliseen ympäristöönsä ja sen muuttuviin insentiiveihin, ja muuttavat toimintaansa sen mukaisesti, tilanteisiin sopeutuen.

Lisäksi yhteiskunta kehittyy usein yllätysten kautta ja avulla. Keksinnöt ovat usein yllätyksiä, ja niitä ei voi ennalta määrätä ja suunnitella. Keksinnöille voidaan vain luoda otollinen ympäristö, joissa niitä todennäköisemmin syntyy, mutta silloinkaan se ei ole varmaa. Keksinnöt eivät synny intellektuellien suunnitelmataloudesta, intellektuellien suunnitelmien ja visioiden vaatimina tai pakottamina.

 j) Intellektuellit uskovat usein ajattelussaan, visioissaan ja suunnitelmissaan siihen, että yhteiskunnasta voidaan luoda täydellinen ja että ihmiset voidaan jalostaa täydellisiksi, luoda uusi intellektuellien politiikallaan ja ideologiallaan muokkaama täydellinen ihminen. Jos saisimme eliminoitua intellektuellien määrittämät puutteet ja virheet, kehittyisimme melkein luonnostaan täydellisiksi. Intellektuellien visioissa ihmiset ja yhteiskunta ovat pohjimmiltaan ja luonnostaan hyviä ja oikeaan suuntaan pyrkiviä ja kehittyviä. Kunhan vain vapautamme ihmiset ja yhteiskunnan painolasteista ja esteistä, ja rohkaisemme ja ohjaamme heitä oikeaan suuntaan, saavutamme ideaalit tavoitteet. Intellektuellit ovat usein melko lapsellisen innostuksen, kiihkon tai närkästyksen valtaamia, ja heidän ajatteluaan ohjaavat ja motivoivat tulevaisuuden satumaiset ja epämääräiset visiot. Intellektuellit uskovat implisiittisesti, elleivät eksplisiittisestikin oman älykkyytensä ja kykyjensä omnipotenssiin. Intellektuellien ideaalit visiot ja tavoitteet ilmenevät esim. seuraavanlaisissa lauseissa: "Voimme saavuttaa oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan, meidän on vain ponnisteltava kovemmin sen puolesta." "Valtion tulee pitää kaikista ihmisistä huolta, jotta ihmiset voisivat olla onnellisia, elää turvassa ja saavuttaa ainutlaatuiset potentiaalinsa." "Kansainvälinen mahdollisuuksien ja lopputulosten tasa-arvo velvoittaa meitä luomaan kansainvälisiä rakenteita, joiden avulla ne voidaan saavuttaa." "Vain syrjintä ja vanhanaikaiset asenteet estävät naisia saavuttamasta palkkatasa-arvoa ja samanlaista urakehitystä kuin miehillä." "Kapitalismin rakenteet tuottavat ja pitävät yllä köyhyyttä ja toivottomuutta. Vain sosialismissa köyhyys ja toivottomuus voidaan kokonaan poistaa." "Kasvattamalla, ohjaamalla ja kasvun esteitä poistamalla voimme luoda uuden sosiaalisemman, tasa-arvoisemman, toisista välittävämmän ja suvaitsevaisemman ihmisen, ja saavuttaa poliittiset tavoitteemme."

Tämän vastapainona on traaginen ja realistinen ihmiskuva. Ihminen on pysyvästi langennut, vajavainen ja epätäydellinen olento, joka on väistämättä monimutkainen sekoitus hyvää ja pahaa/huonoa, ja potentiaaleja hyvään ja pahaan/huonoon. Meidän on vain elettävä sen kanssa minkälaisia ihmiset pohjimmiltaan ovat, ja yritettävä luovia tosiasiat huomioiden parhaalla mahdollisella tavalla eteenpäin. Samat moraaliset ongelmat ja kysymykset ovat edessä jokaisella sukupolvella ja kansalaisten on ratkaistava ne käyttäen hyväkseen historian aikana kehittynyttä ymmärrystä, toimintatapoja ja tietoa. Moraalisten ongelmien ja kysymysten kanssa eläminen on jatkuvaa taistelua ja kilvoittelua, jotta voimme saavuttaa tyydyttävän, mutta epätäydellisen tasapainotilan. Vaikka saavuttaisimme tyydyttävän tasapainotilan, se ei kestä ikuisesti. Tyydyttävän tasapainotilan saavuttaminen ei ole ollenkaan itsestäänselvää. Ihmiselämään liittyy paljon traagisuutta, riippumatta siitä miten elämämme järjestämme. Traaginen ihminen elää mielessään tasapainoisesti historiassa, nykyisyydessä ja realistisissa tulevaisuuden mahdollisuuksissa. Uudet keksinnöt vain vaimentavat tai voimistavat ja laajentavat tai supistavat jotain olemassaolevaa ihmisissä, hyvää ja/tai pahaa/huonoa, eivätkä ne muuta ihmisen perusolemusta. Usein keksinnöt huonontavat ja pahentavat monin tavoin ihmisiä (Esim. internet heikentää ihmisten muistia, kun ihmisten ei tarvitse muistaa ulkoa erilaisia asioita, vaan ne voi aina tarkistaa internetistä. Internet heikentää ihmisten moraalia esim. tarjoamalla, markkinoimalla ja tekemällä hyväksyttävämmäksi moraalittomia palveluita, esim. treffipalveluita, joiden avulla voi pettää aviopuolisoaan). Ideaaleja tavoitteita ei pidä käyttää tosiasioiden, logiikan, sosiaalisten suhteiden ja yhteiskunnan runnomiseen ja vääristämiseen ideaaleja tavoitteita vastaaviksi, valheiksi, illuusioiksi ja propagandaksi. Ihmiset voivat kehittyä ja parantaa tilannettaan, ja ihmisillä voi olla ideaaleja, joita kohti he realistisuuden säilyttäen pyrkivät, mutta se on eri asia. Vasta kuoleman jälkeen ihminen saavuttaa suhteellisen täydellisyyden Jumalan luona.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto