Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

tiistai 28. elokuuta 2012

Vastaus Jumalasta, osa 3

Hyvät lukijat, alkuosassa pääasiassa kiteytän niitä argumentteja, joita olen kirjoittanut aiemmin tässä kirjoitussarjassa. Tähtimerkkien jälkeen aloitan uuden inflatorisesti kasvavan haaran kirjoitusuniversumissani. 

Evo,

Jos multiversumi on totta, superälykäs olento voi muuttaa suuremman osan niistä elämälle sopivaksi ja parantaa elämälle sopivien universumien keskimääräistä suotuisuutta elämälle (osa superälykkään olennon työstä).

Evoluutiobiologian mukaan ihminen on (kuulemma) eläin, ja eläin tarvitsee substantiaalisen epäsuoran rangaistuksen, Jumalyhteyden puutteen, muuttaakseen käyttäytymistään. Ateistien negatiivinen kokemus kuolemanjälkeisessä elämässä nousee omasta mielestä, katkotusta ja puuttuvasta yhteydestä Jumalaan.

Mutta puheesi alkavat toistaa samaa ja vastasin niihin jo aiemmin. Teen siten lisäyksen aiemmin mainitsemaani: Ateismin valtava satunnaisuudentarve johtuu ihmeiden ja yliluonnollisten tapahtumien välttämistarpeesta. Kun kyseessä on (maailmankaikkeutemme + me) yksittäinen korkeaan, valikoituun, ultraharvinaiseen ja ultratarkasti säädettyyn järjestykseen johtanut tapahtuma (koska mikä muu tahansa katastrofaalisen epäjärjestykseen tai tuhoisaan "järjestykseen" johtanut tapahtuma on yhtä todennäköinen ja näitä vaihtoehtoja on valtava määrä), se on yliluonnollisen toiminnan seurausta ja ihme. Se täytyy laimentaa ultrasuurella määrällä kuviteltuja ja tieteellisesti verifioimattomia sattumanvaraisuuksia, jolloin siitä tulee normaali tapahtuma, yksi suuren ja laajan prosessin tuottamista lukemattomista tapahtumista. Suuri Prosessi pystyy tuottamaan yksittäisinä tapahtumina yliluonnollisia ja ihmeellisiä tapahtumia, kuten maailmankaikkeutemme ja meidät. Mutta samojen sattumanvaraisuuksien mukaan Suuri Prosessi pystyy tuottamaan myös meitä suurempia ihmeitä. Me olemme todennäköisesti normaali ihme ja meitä on ihmeistä eniten normaalijakautuman mukaan. Suuren prosessin tuottama äärimmäinen, suurin ihme (normaalijakauman kauimmainen ääripää), joita Suuri Prosessi on tuottanut koko valtavana ennen-jälkeen toiminta-aikanaan multiversumimetsissä, on vain yksi kappale, superälykkäistä olennoista älykkäin superälykäs olento. Superälykäs olento lisää omaa älykkyyttään itsereplikoituvana run away -prosessina ja hänestä tulee Jumala.

Alkuperäisen yliluonnollisen ihmeen (yliluonnollisen ultratarkasti säädetty maailmankaikkeutemme + ihminen) normalisointi johti siis uusiin vielä suurempiin ihmeisiin, superälykkääseen olentoon/ Jumalaan. Tähän noidankehään ateistit juuttuvat, eikä siitä ole poispääsyä.

Tämä tilanne johtaa mm. siihen tilanteeseen, että ateistit syyttävät ensin kristittyjä siitä, että Jumalaa ei voi havainnoida ja tutkia suoraan tieteellisesti (ei se meidän vikamme ole, vaan Jumalan päätös) ---> ja siten tieteellisyyden puutteesta. Kun sitten alamme tutkia tieteellisesti verifioitavia faktoja, ne viittaavat Jumalaan ja ateistit joutuvat tappiolle, ja turvautuvat tieteen kannalta pelkkään tarkoitushakuiseen sadunkerrontaan (multiversumimetsiin), joista ei ole mitään todisteita, ei edes epäsuoria, ja joka kaiken kruunaavaksi huipuksi tuottaa loogisesti superälykkään olennon/ Jumalan. Tämä jos mikä on odiöösiä keskustelua.

***

Pidänkin niitä fyysikkoja rehellisempinä ja suorempina, jotka ottavat tieteelliset faktat sellaisina kuin ne ovat; eli me elämme yliluonnollisessa maailmankaikkeudessa ja se on selitettävä jollain tavalla, ja osa fyysikoista selittää sen siten, että todellisuutemme on simuloitu supervirtuaalitodellisuus, jonka superälykäs olento on luonut. Viimeisenä keinonaan Jumalan mitätöimiseksi he turvautuvat mielikuviin superälykkäästä olennosta vertauskuvallisesti, ja kyllä, suoraankin, hikisenä ja lihavana superolentona, supernörttinä, joka makaa sohvallaan ja syö sipsejä ja juo kokista, ja tekee huvikseen ja itseään viihdyttääkseen maailmankaikkeus- ja ihmissupervirtuaalitodellisuuden. Hän ei sen kummemmin välitä supervirtuaalitodellisuudesta, ja millään mitä virtuaaliolennot (siis mm. me) tekevät supervirtuaalitodellisuudessa, ei ole väliä. Jos superälykäs olento ei olisi niin tolkuttoman älykäs ja meidän ulottumattomissamme, liberaali eliitti antaisi hänelle laihdutus- ja psykoterapiaa, jotta hän kehittäisi sosiaalisempia harrastuksia, liikkuisi enemmän ulkona, tapaisi ystäviään ja eläisi terveellisemmin.

Tämä karikatyyri paljastaa missä liberaalien ateistien Jumalan kieltämisessä on todella kysymys. Tärkein kysymys ei koske sitä onko superälykäs olento/ Jumala olemassa vai ei. Liberaali eliitti pelkää sitä, että heidän yläpuolellaan on jokin heitä ylempää valtaa käyttävä, heidät teoistaan vastuuseen laittava, ylintä rangaistusvaltaa käyttävä olento tai Jumala. Jokin jota he eivät voi säädellä ja manipuloida, jolle he eivät voi valehdella, joka ei hyväksy heidän toimiaan ja rankaisee heitä kuolemanjälkeisessä elämässä. Tämän takia he voivat ihan hyvin uskoa ylensyöneeseen, laiskaan ja välinpitämättömään supernörttiin, joka antaa liberaaleille vapaat kädet ja jonka luoma supervirtuaalitodellisuus suorastaan implikoi liberaalien kannattaman elämäntavan.

Väittely siirtyy siten paljon hedelmällisemmälle alueelle; lihavan, hedonistisen ja utilitaristisen supernörtin (liberaalien idealisoitu omakuva?), ja oikeudenmukaisen, palkitsevan ja rankaisevan Jumalan väliseen tilaan, sekä liberaalien psykologiaan; pelkoihin ja liialliseen vallanhimoon. Liberaaleilla kaikki kiertyy ja viittaa lopulta heidän omaan mieleensä. Tarvittaessa manipuloidaan ja teeskennellään todellisuus omaa mieltä vastaavaksi.

http://www.simulation-argument.com/

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Mitä on sivilisaatio? (edit)

Ruukinmatruuna keskustelee bloginsa kommenttiosastolla lukijansa kanssa:

"Ei olisi, ellei evoluutio olisi jossakin vaiheessa suosinut tällaista poikkeavaa käytöstä ja mahdollistanut tällaisten asioiden prevalenssin. Me "normaalit ihmiset" olemme todellisuudessa evoluution kannalta epänormaaleja: meitä on olemassa, koska ihmisen tiineys on niin pitkä ja lapset niin avuttomia. Hyvän ongelma - miksi hyvyyttä ylipäänsä on olemassa - on pohjimmiltaan yksinhuoltajan ongelma: naiset ovat tarvinneet kiltin miehen huolehtimaan lapsista.

Eliminoi perhe, ja tuo ongelma poistuu. Eliminoi isät, ja kilttejä miehiä ei enää tarvita. Korvaa elättäjä valtiolla, ja naiset voivat täysin vapaasti valita psykopaatteja ja narsisteja partnereikseen ja noudattaa biologisia himojaan, viettejään ja vaistojaan, koska empaattisille, kilteille ja hyville miehille ei kertakaikkiaan enää ole tarvetta.

Häikäilemättömyys palkitsee lyhyellä aikavälillä.

Tietenkin palkitsee. Evoluutio vaikuttaa aina lyhyellä aikavälillä. Se vaikuttaa aina tässä ja nyt - ei milloinkaan tulevaisuudessa.

Psykopaatille ominainen holtiton ja riskeistä piittaamaton käyttäytyminen johtaa näiden kuolemaan tyypillisesti nuorella iällä.

Evolutiivisesti sillä ei kertakaikkiaan ole merkitystä. Merkitystä on vain sillä, kuka pääsee kuksimaan, kuka saa jälkeläisiä ja kenen kanssa.

Psykopaattien jälkeläiset saavat paljon huonompaa hoitoa kuin normaalien.

Tämä ongelma tunnetaan nimellä "yksinhuoltajan ongelma" ja se on ollut syy, miksi empatiaa, kiltteyttä ja fiksuutta ylipäänsä on olemassa. Ratkaise tuo ongelma vaikkapa valtion väliintulolla ja yksinhuoltajuuden sosiaalisella hyväksynnällä ja auliilla sosiaalituilla, ja tarve empatiakykyisille ja kilteille miehille poistuu.

Ja tämä on hirvittävä tragedia: kaikki yritykset tehdä yhteiskunnasta hyvä ja siedettävä, kuten vaikkapa sosiaaliturvan kautta, johtavat vain entistä pahempaan k*seen - psykopatian ja narsismin yleistymiseen koska enää ei tarvitse käyttäytyä fiksusti ja järkevästi ja miettiä valintojensa seurauksia.

Naisten seksuaalinen mielenkiinto psykopaatteja kohtaan noudattaa jakaumaa, jossa yhdessä ääripäässä ovat joukkomurhaajabändärit ja toisessa ääripäässä he, jotka ei voi sietää psykopaatteja. ..."

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/08/skandinavian-suosituin-mies-eli.html

***

- Onnittelut Ruukinmatruunalle siitä, että hän on nyt lisääntyvässä määrin huomannut sosiaalivaltion tuomat ongelmat. Tästä on puhuttu tieteellisesti orientoituneilla länsimaisilla Manosphere -sivuilla ja palstoilla jo vuosia (Manosphere laajasti määriteltynä), samoin kuin vulgaarimmassa muodossa Manopspheren PUA -blogeissa (pick up artist). Se ei haittaa, että Ruukinmatruuna oli aiemmin väärässä. Älykkyyden käyttö on nimenomaan sitä, että "valaistaan" optimaalista ja ei-optimaalista todellisuutta ja vaihtoehtoja, ja hakeudutaan kohti optimaalista pistettä tai tasapainopistettä, joko tiedollisesti tai tiedon mahdollistamien keinojen ja välineiden avulla. Älykkyyden käyttö ei ole staattista oikeassa olemista, vaan jatkuvaa liikettä kohti optimaalista, jota ei voi koskaan täysin saavuttaa. Ruukinmatruunalla on nähtävästi pidemmällä aikavälillä pohdintojensa perusteella taipumus kulkea optimaalisempaan suuntaan.

Evoluutio voi toki vaikuttaa myös pitkällä tähtäimellä. Esim. älykkyyden hyödyt kumuloituvat ajan myötä, sekä yksilölle, että yhteisölle. Kulttuuri ja kumoloituva osaaminen ja tieto siirtyy sukupolvelta toiselle.

Tilanne on em. keskustelussa mainittua huonompi. Kyse ei ole pelkästään siitä, että osa naisista on joukkomurhaajien ihailijoita. Naisten miesmaku ei ole staattinen, vaan se muuttuu vaistomaisesti (tunteiden ohjaamana) ja pienemmässä määrin rationaalisesti ympäristön mukana. Mitä väkivaltaisempi, turvattomampi ja kaoottisempi yhteiskunnallinen ympäristö on, sitä enemmän kaikkien naisten miesmaku liikkuu keskimäärin väkivaltaisempien, rikollisempien, fyysisesti vahvojen ja isokokoisten ja psykopaattisempien/ narsistisempien miesten suuntaan. Tällä on väkivaltaisessa ja turvattomassa ympäristössä se etu, että jälkeläiset pystyvät todennäköisesti paremmin puolustautumaan ja saamaan enemmän menestyviä jälkeläisiä. Lisäksi jos nainen saa vaihtelevassa määrin pidettyä mm. säännöllisen seksin avulla miehen lähipiirissään, väkivaltainen mies todennäköisesti puolustaa reviiriään, eli naistaan ja lapsiaan vihamielisiltä ja kilpailevilta miehiltä, vaikka ei todennäköisesti kontribuoi paljoa resursseja.

Mustien ja muslimimaahanmuuttajien harjoittama, ulkopuolisten silmissä usein järjetön ja ilman syytä tai vähäisten syiden takia tuotettu väkivalta muuttuu ymmärrettäväksi ja loogiseksi. Väkivaltaisten ja/tai  rikollisten jengien jäsenet saavat henkilökohtaisella toiminnallaan, uhkaavuudellaan ja kovalla imagollaan rahaa, valtaa, mainetta ja naisia. Tämä vaikutus intensifioituu sitä enemmän mitä enemmän väkivaltaa on, mitä laajemmalle levinnyttä, järjestäytyneempää ja mitättömämmistä syistä (tai ilman syytä) syntyvää väkivalta on. Kun brutaali väkivalta on laajalle levinnyttä yhteiskunnassa, jengien jäsenet saavat nelinkertaisen hyödyn; henkilökohtainen, oman jengin ja oman etnisen ryhmän väkivaltainen, dominoiva ja ja omalla alallaan selviytymiskykyinen maine, ja väkivaltainen yhteiskunnallinen ympäristö, joka lisää väkivaltaisten, dominoivien ja selviytymiskykyisten miesten kysyntää entisestään, oikeastaan pakottaa naiset haluamaan itseään. Väkivaltaiset miehet tavallaan luovat oman kysyntänsä. Väkivaltaa voidaan tietysti käyttää lukemattomilla hyödyllisillä tavoilla, kiristykseen, suojelurahojen hankintaan, jollain tavalla omia tavoitteita estävien ihmisten eliminointiin tai vaientamiseen, ryöstöjen ja raiskausten yhteydessä, jne. Jengien harjoittama viattomien ohikulkijoiden hakkaaminen, raiskaaminen tai tappaminen ilman syytä; mellakoiminen; huume- ja asekauppa; autojen polttaminen; epäsosiaalinen, häiritsevä ja uhkaava käytös julkisilla paikoilla; julkisilla liikennevälineillä matkustavien terrorisointi; suurten flash mob -joukkojen harjoittamat pahoinpitelyt, ryöstöt ja varastelut; (ja erikseen esim. terrorismi); jne. ovat näiden keinojen käyttäjille hyviä ja menestyksellisiä strategioita. Ajoittaiset muutamien henkilöiden pidätykset ja vaihtelevat vankilatuomiot eivät käytännössä vähennä näiden strategioiden hyödyllisyyttä millään tavalla. Sosiaaliturvarahaa ilman tarvetta hakemalla saadaan ilmaisia lisäansioita, omista pimeistä tuloista ei makseta veroja ja ilmaiset julkiset palvelut ovat vielä ylimääräinen lisäansio. Väkivaltaisen tilanteen hoitoon käytetään paljon kuluja sosiaalityöntekijöiden, erityisavustusten, poliisitoimen, nuorisotyöntekijöiden, psykologien, kouluavustajien jne. byrokratian muodossa. Kaikki tämä lisää väkivaltaisten maahanmuuttajien reaalisia tuloja huomattavasti, samalla kun se vähentää työssäkäyvän kantaväestön tuloja ja varallisuutta/omaisuutta. Maahanmuuttaja-alueet eriytyvät vähitellen omiksi autonomisiksi alueikseen, joissa on käytössä de facto niiden omat lait. Jne.

Väkivaltaisten maahanmuuttajien tai yleisesti väkivaltaisten henkilöiden sosiaalinen status ja valta suhteessa kantaväestöön/ väestöön paranee siis kaikilla mittareilla.

Älykkyyden tuottama voima on paljon suurempi kuin väkivaltaisten henkilöiden tuottama fyysinen voima. Jos nämä kaksi voimaa laitetaan merkittävällä tavalla vastakkain, väkivaltaiset henkilöt pyyhkiytyvät pois. Ongelmaa ei olisi alunperin edes syntynyt elleivät älykkäät olisi järjestäneet nykyistä tilannetta ja pitäisi sitä yllä. Tässä kirjoituksessa mainittujen ongelmien lisäksi nykyisissä länsimaissa on monia muitakin älykkäiden tuottamia ongelmia. Kyse on siis pohjimmiltaan eliitti-ongelmasta. Nykyinen eliitti ei kykene pitämään sivilisaatiota yllä, ja se rapautuu vähitellen.

Usein ajatellaan, että sivilisaatio on yhtä kuin sen tuottamat tavarat, palvelut ja kulttuuri, mutta se ei ole sitä. Sivilisaatioilla, jotka kuolivat, oli usein melko paljon tavaroita, palveluita ja kulttuuria ennen romahdusta, vaikka niiden määrä oli selvästi vähenemään päin. Ne ovat vain sivilisaation tuotteita, eivät sivilisaatio. Usein ajatellaan, että sivilisaatio on korkeaa koulutusta, yliopistoja, sivistystä ja älykkyyttä, mutta ei se ole sitäkään. Sivilisaatiot kuolevat useimmiten silloin kun yliopistojen tai niitä vastaavien instituutioiden määrä on enimmillään ja niitä on melkein jokaisessa kaupungissa. Sivilisaation ylläpitämiseen vaaditaan älykkyyttä, ajattelua ja tiedonhankintaa, mutta ne ovat vain sivilisaation eräitä välttämättömiä ainesosia. Lisäksi tuotetun ja käytettävissä olevan tiedon suuri määrä luo valheellisen turvallisuuden tunteen. Sivilisaation tiedon käytössä määrää tärkeämpi tekijä on se miten käytettävää tietoa valikoidaan ja sovelletaan käytännön elämään. Sivilisaatiot syntyvät yleensä suhteellisen vähäisellä kokonaistiedon määrällä, mutta ne käyttävät niillä olevaa tietoa järkevästi, viisaasti ja älykkäästi.

Sivilisaatio on mielen optimaalinen multiparametrinen tasapainotila. Sivilisaatio on kaksinkertaista lykkäämistä ja luopumista ultimaattisen palkinnon takia. Sivilisaation on näistä syntyvien intensiivisten, ehkä fanaattistenkin mielten koordinoitumista, koherenttia suuntautumista ylöspäin. Sivilisaatio tuottaa kaikki maalliset aarteensa näiden syiden takia. Sivilisaation tuottama maallinen hyvä ja sitä tuottavat organisaatiot ovat sivilisaation suurin uhka, koska ne uhkaavat lykkäämistä, luopumista, tasapainoa ja yhteistä suuntautumista.

Toisin sanoen sivilisaatio on maallisten palkintojen lykkäämistä, suurempaa työtä ja pidempää odotusaikaa suurempien palkintojen takia ja valikoiduista maallisista tavoitteista, motivaatioista, taipumuksista ja palkinnoista kokonaan luopumista tai niiden vähentämistä. Mielen optimaalinen tasapainotila on kulloinkin oikeiden osien löytämistä ja/tai säätämistä ja niiden tasapainottamista. Tämä vaihtelee tilanteiden, ympäristön, aikakauden ja sivilisaation kehitysvaiheen mukaan, mutta tietyt perustekijät täytyy aina olla mukana.


Käytännön esimerkki: Harras kristitty mies on opiskellut pitkään ja ahkerasti päästäkseen hyvään asemaan, ja hän pääsee siihen. Hänen luonnollinen impulssinsa olisi maksimoida valtansa ja omaisuutensa muista välittämättä ja/tai muiden kustannuksella. Hän kuitenkin tietää suurimmat synnit, ylpeyden, vihan, ahneuden, laiskuuden, himon, kateuden ja ylettömyyden, sekä pienemmät synnit. Hän säätelee niitä perinteisillä kristittyjen menetelmillä, rukouksin, Jumalanpalveluksin seurakunnassaan, alaistensa ja muiden ihmisten vilpittömällä auttamisella, antamalla rahaa hyväntekeväisyyteen jne. Hän ei maksimoi valtaansa, hän ei ahnehdi, hän elää asemaansa nähden vaatimattomasti, hän muistuttaa itseään usein siitä, että ei ylpisty, työssään hän palvelee ystävällisesti ja ahkerasti yhtä paljon alaisiaan kuin alaiset palvelevat häntä, hän huolehtii perheestään, hän välttää houkutuksia valitsemalla sen minne menee, mihin suostuu ja mitä hankkii kotiinsa,  jne. Hän luopui siinä samalla maksimaalisen vallan ja omaisuuden tavoittelusta. Hänen elämänsä suurimmat vaatimukset ovat Jumalan vaatimuksia ja hänen suurin palkintonsa odottaa häntä taivaassa. Näiden takia hän tekee sen mitä hän tekee, näiden takia hän säätelee ja luopui. Hän on pidetty ja kunnioitettu kaikkialla ja kyvykäs, ja hänellä on paljon ystäviä ja liittolaisia, ja eräänä päivänä hänet ylennetään korkeampaan virkaan kuin mihin hän olisi sisäisen vallanhimonsa ohjaamana alunperin tähdännyt. Mutta kristitty mies pitää tätäkin virkaa palvelutehtävänä, ja jatkaa samanlaista vaatimatonta ja harrasta elämää kuin aina ennenkin. Hän sai uuden viran Jumalan sallimuksesta, ja hän olisi voinut yhtä hyvin jatkaa entisen virkansa hoitamista. Kun riittävän monen muun kristityn mieli on koordinoitunut kristityn miehen mielen kanssa, ne vahvistavat toisiaan, ja sivilisaation syntymiseen ja ylläpitämiseen tarvittava kriittinen piste ylittyy. Sivilisaatio syntyy, säilyy ja kehittyy. Sivilisaatio kestää tällöin myös ajoittaiset roistot korkeilla paikoilla tai muualla yhteiskunnassa. Kristitty mies on muihin kristittyihin suunnatuissa hyvissä toimissaan intensiivinen ja muiden kristittyjen hyvä intensiivisyys kristittyä miestä kohtaan lisää hänen intensiivisyyttään. Syntyy positiivinen sosiaalinen kierre.

Ilman kristinuskoa mies olisi todennäköisesti pyrkinyt maksimoimaan valtansa ja omaisuutensa muista välittämättä. Kaikki tavoitteet ja palkinnot ovat silloin maallisessa elämässä ja ne täytyy myös maksimoida täällä. Hän olisi voinut lykätä palkintoa esim. opiskelemalla pitkään, työskentelemällä ja saamalla suurimman statuspalkinnon vasta 50 -vuotiaana, mutta tässä elämässä se olisi kuitenkin pitänyt saada ja riittävän ajoissa, muuten aiemmin tehdyssä työssä ja kieltäymyksessä ei olisi ollut järkeä. Tämä pätee muidenkin sisäisten impulssien mukaiseen maksimointiin käytännön elämässä. Ateisti myös antaa periksi helpommin houkutuksille, hakeutuu enemmän niiden luokse tai tuo niitä luokseen; on konformistisempi huonossa järjestelmässä (vrt. esim. Neuvostoliitto, jossa suurin osa systeemiä avoimesti vastustavista, seurauksista välittämättä, oli jonkun uskonnon edustajia, kristittyjä, juutalaisia, muslimeja jne.); luovuttaa todennäköisemmin kohtalon iskujen ja vastoinkäymisten edessä; antautuu useammin väkivallalle, uhkille, rasitukselle, stressille jne.; jne. Jumalan ja kuolemanjälkeisen elämän omaa elämää tärkeämpi kiinnekohta vahvistaa, ja lisää intensiivisyyttä ja kestävyyttä. Kristinuskon tärkein esimerkki kristityille ei ole pyhä mies, joka on synnitön, eikä koskaan lankea tai ole heikko, vaan pyhä mies, joka lankeaa kerta toisensa jälkeen ja nousee aina uudelleen ja uudelleen.

Sivilisaatio tarvitsee optimaalisia sisäisiä impulsseja ja optimaalisesti muihin ihmisiin suunnattuja ja uudelleensuunnattuja impulsseja. Kristityn miehen itsekeskeiset impulssit vaimenivat ja uudelleenohjautuivat vahvempina ja sosiaalisina muihin ihmisiin, kaikkien hyväksi, kokonaisuuden rakentamiseksi. Yhteiskunta, joka on sivilisaatio tai osa sivilisaatiota ei ole uskonnollinen yhteisö, mutta se muistuttaa uskonnollista yhteisöä niin paljon kuin se on yhteiskunnalle mahdollista. Hyveet pitävät yllä hyvää yhteiselämää ja henkilökohtaista elämää. Kristinusko suojelee myös tietoa ja tiedonhankintaa, totuuteen pyrkimistä ja vilpittömyyttä, ja sublimoitua kauneutta, joka ylevöittää ja kohottaa, ja ohjaa mieliä oikeaan suuntaan.

Miehen henkilökohtaisen maksimoiminen, vallanhimo ja omaisuuden hankkiminen muiden kustannuksella tai muista välittämättä olisi särkenyt sosiaalisia rakenteita: vähentänyt muiden motivaatiota; estänyt ja haitannut muita ihmisiä; lisännyt vastustusta ja yleistä välinpitämättömyyttä; ohjannut miehen rakentamaan vääränlaisia tehottomia organisaatioita; saanut hänet tekemään haitallisia tekoja (siitä huolimatta, että ne olisivat olleet laillisia); saanut hänet olemaan välinpitämätön muista silloin kun olisi pitänyt huomata ja olla myötätuntoinen; saanut hänet kohtelemaan muita huonosti mielialojensa mukaan; saanut hänet kantamaan kaunaa tilanteen selvittämisen sijasta, jne. Kyse ei usein ole suurista eroista, vaan pienistä, joita on paljon ja jotka kumuloituvat, mutta suuriakin eroja on.

Tämä pätee mihin tahansa sivilisaation osaan, esim. markkinatalouteen. Toimiva ja kestävä markkinatalous tarvitsee pohjakseen sivilisaation.  Ensin on annettava ja luovuttava, ja sitten saadaan paljon, mutta sillä mitä saadaan on merkitystä vain suhteessa tärkeimpiin asioihin, Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään. Ehkä sillä mitä saadaan ei ole paljoakaan merkitystä. Tämä on sivilisaation paradoksi.

Maalliset ihmiset, jos ymmärtävät tämän merkityksen, haluaisivat ehkä redusoida tämän psykologiseksi tekniikaksi. Maalliseksi muutettuna se muuttuu paljaaksi vallankäytöksi, manipulaatioksi, ja menettää siten tehonsa.

perjantai 24. elokuuta 2012

Vastaus Jumalasta ja todellisuudesta (osa 2), edit

Keskustelu jatkuu.

Evo,

jos Jumala ei halua tehdä vaikutustaan näkyväksi, ihmisillä ei ole mitään keinoa saada sitä selville tutkimalla. Se sulautuu saumattomasti sattumanvaraisuuksien, vaikutuksien ja tapahtumien joukkoon.

Ei multiversumiteorialla päästä eroon superälykkäästä olennosta, sen todennäköisyydestä. Maailmankaikkeuden älykkään supertarkan ja meidän kannaltamme yliluonnollisen suunnittelun ongelma on niin valtava, että maailmankaikkeus superälykkään olennon luomana "tietokonesimulaationa", virtuaalitodellisuutena, on yksi fyysikoiden hyväksymistä varteenotettavista vaihtoehdoista maailmankaikkeuden selittäjäksi.

Tässä eräs toinen asia pohdittavaksi. Superälykäs olento haluaa ihmisten pysyvän agnostisismin tasapainottaman uskon ja epäuskon valintatilanteessa. Superälykäs olento pystyy ennustamaan ihmisten tiedollisen ja ymmärtämiseen liittyvän kehityksen. Usko säilyi vanhemmissa yhteiskunnissa alun jälkeen luonnostaan. Superälykäs olento pystyy ennustamaan, että tieteellisen tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä ihmisten ylpeys ja halu päästä jumalaksi Jumalan paikalle lisääntyy. Siksi superälykäs olento suunnittelee ja säätää monta maailmankaikkeuden tekijää käsittämättömän tarkasti etukäteen, sulauttaa allekirjoituksensa maailmankaikkeuden rakenteeseen. Superälykäs olento laittaa ateististen (ja uskovien) fyysikkojen omat kädet ja aivot tuottamaan tiedon älykkäästä suunnittelusta, josta ei päästä eroon. Juuri kun jotkut ihmiset luulivat ylpeydessään ylittävänsä uskon ja epäuskon rajapinnan, uskon ja epäuskon tasapainotilan, superälykäs olento palauttaa heidät takaisin siihen, takaisin valintatilanteeseen. Tähän tilanteemme viittaa.

Ts. tarkimmat ja kehittyneimmillä laitteilla tehdyt fysiikan havainnot tuottavat älykkään suunnittelun yliluonnollisen "ongelman", josta ei päästä eroon. Tämä on aivan toisen luokan asia kuin tarujen yksisarviset.

Kolmas asia pohdittavaksi. Ateismi perustuu sille, ja se vaatii sen, että elämä perustuu sattumanvaraisuuksille; sattumanvaraisuuksille, jotka on rakennettu sattumanvaraisuuksien päälle, jotka on rakennettu sattumanvaraisuuksien päälle jne. ad infinitum, vertikaalisesti. Tämän linjan täytyy olla kaikilta osiltaan sattumanvarainen horisontaalisesti ad infinitum, ja horisontaalisen linjan vertikaalisesti ad infinitum, jne. Eli esim. me olemme todennäköisesti (suurin todennäköisyys) oman maailmankaikkeutemme älykkäistä olennoista keskiälykkäitä; normaalijakauma. Voimme tietysti ajatella, että olemme älykkäimpiä tai älykkäimpien joukossa (pieni todennäköisyys). Maailmankaikkeutemme täytyy olla horisontaalisesti tällä hetkellä sattumanvarainen maailmankaikkeus muiden joukossa. Multiversumin rinnakkaisia avaruuksia täytyy olla todella valtava määrä, joista pieni osa, mutta silti valtava määrä, on sellaisia, jotka pystyvät tuottamaan älykkäitä olentoja. Meidän avaruutemme on todennäköisimmin keskimäärin keskiälykkäitä tuottavien avaruuksien joukossa. Osa avaruuksista tuottaa todennäköisesti keskimäärin paljon älykkäämpiä olentoja kuin meidän avaruutemme. Näiden avaruuksien älykkyyshuiput ovat todennäköisesti erittäin paljon älykkäämpiä kuin me. Multiversumi kokonaisuudessaan tuottaa jatkuvasti lisää lukemattomia yksittäisiä avaruuksia ja lukuisia avaruuksia kerrallaan inflaatiolaajenemisen avulla (jos inflaatiolaajeneminen pitää paikkansa), melkein kuin uusia puun reheviä oksia lukuisine haaroineen ja lehtineen (lehti = vertauskuvallinen yksi avaruus, joita on valtava määrä yhdessä puun oksassa, inflaatiolaajentuminen = yksi oksa, multiversumi = yksi puu lukemattomine oksineen). Tämä tarkoittaa sitä, että tämä prosessi on jatkunut kauan aikaa, tai jos olemme tarkempia, koska aika ei toimi multiversumin metatasolla, ennen-jälkeen tapahtumasarja on pitkä. Multiversumissamme on ollut valtava määrä avaruuksia ennen meidän avaruuttamme. Todennäköisesti meidän aikamme on keskiälykkäiden "aikojen" joukossa, ja on ollut "aikoja", jolloin multiversumin avaruuksissa on ollut keskimäärin suurempaa älykkyyttä kuin nyt, ja niiden huippuälykkäät ovat selvästi älykkäämpiä kuin meidän "aikamme" huippuälykkäät. Jos on multiversumi, sen täytyy olla kokonaisuutensa täysin sattumanvarainen; multiversumi on yksi puu multiversumimetsässä. On paljon multiversumeja, ja meidän multiversumimme on todennäköisesti keskiälykkäitä tuottavien joukossa ja on olemassa keskimäärin paljon älykkäämpiä olentoja tuottavia multiversumeja, joiden älykkyyshuiput ovat paljon älykkäämpiä kuin meidän multiversumimme älykkyyshuiput. Multiversumeihin lisätään vielä samanlainen ennen ja jälkeen aikajana älykkyyseroineen ja erilaisine älykkyyshuippuineen, ja sitten voimme lopettaa tämän regression, koska meillä ei ole pidemmälle viittaavaa teoreettis-käytännöllistä tietoa. Sen verran voimme lisätä, että älykkäät olennot pyrkivät tietysti parhaansa mukaan parantamaan älykkyyttään (meille relevantti potentiaali on tällä hetkellä geeniteknologiassa) ja tietojaan. Tämä toisaalta tasaa eroja, mutta tuottaa myös uusia äärimmäisyyksiä.

Sattumanvaraisuuksien lakien mukaan jossain multiversumimetsässä, pitkien ennen-jälkeen sarjojen jälkeen, jonakin aikana on todennäköisesti syntynyt superälykäs olento, joka kykenee ylittämään oman avaruutensa elinajan, sen rajat ja sen fysiikan lait, nousemaan näiden yläpuolelle, kehittymään pitkien aikojen kuluessa ja lopulta säätelemään ja hallitsemaan multiversumien kokonaisuutta. On ehkä makukysymys nimitämmekö me tätä olentoa superälykkääksi olennoksi, Jumalaksi vai Taivaalliseksi Isäksemme, jonka lapsia me olemme. Voisimme varovasti päätellä, että Jumala haluaa tuottaa uutta elämää, lisätä sen määrää, ohjata elämää parempaan suuntaan, ja ottaa valikoidusti luokseen osan elämästä jossain muodossa, sen jälkeen kun elämän fyysinen aika loppuu. Varmaankin Jumala tekee muutakin, mutta me emme tiedä siitä mitään.

Tai sitten maailmankaikkeutemme supertarkka, meidän kannaltamme yliluonnollinen, multiparametrinen säätäminen on Taivaallisen Isän älykästä suunnittelua, ensimmäinen lahja hänen lapsilleen.

Tai sitten olemme, kuten osa fyysikoista sanoo, virtuaalista elämää superälykkään olennon/ Jumalan luomassa ja hallitsemassa supervirtuaalitodellisuudessa, hahmoja Jumalan "supertietokonepelissä" rangaistuksineen ja palkintoineen.

Jne.

Joka tapauksessa superälykkään olennon/ Jumalan todennäköisyys nousee vastustamattomasti kaikista loogisista tiede, tieto- ja päättelyketjuista. Kaikki viittaa Jumalan suuntaan. Tämän pitäisi kertoa jotakin älykkäälle ajattelijalle.

Evo, olin itsekin aikanaan ateisti. Osa kristityksi kääntymisen prosessiani oli sen ymmärtämistä, että kun kaikki loogiset tienviitat ja reitit osoittavat Jumalaa kohti, kyse ei voi olla pelkästä sattumasta. Otammeko viimeisen uskoon ja luottamukseen perustuvan askelen Jumalaa kohti vai Jumalasta poispäin, riippuu meistä itsestämme.

Koko keskustelu:

http://sammalkieli.blogspot.fi/2012/08/katkera-vuodatus.html

***

 Lisäys.

TOE voi olla, sikäli kuin sitä edes pystytään kehittämään, pelkkä symmetria, tautologia, joka ei vastaa kysymykseen miksi juuri tämä symmetria eikä joku muu, miksi juuri tämä symmetrian rikkoutuminen, eikä joku muu. Siltä on etukäteen turha odottaa liikoja.

***

 Evo,

multiversumi ja kaikki muutkin fyysikoiden havaitun maailmankaikkeutemme ulkopuolisista  asioista esittämät väittämät ovat "startrekiä ja fantasiaa", mutta "startrekit" voivat tietysti joskus olla totta. Ei sitä vaihtoehtoa voi täysin sulkea pois. Kova fakta on sen sijaan se, että oma maailmankaikkeutemme on meidän kannaltamme yliluonnollisen tarkasti multiparametrisesti säädetty.

Antrooppinen periaate ei ole tiedettä. Se ei ole edes kunnollinen arvaus. Ainoa kysymys kuuluu onko se mitään? Me olemme olemassa, sen me tiedämme, siinä on lopulta antrooppinen periaate.

Jos joku maailmankaikkeudessamme tekee itsereplikoituvia levittäytyviä koneita, ovatko ne sellaisia, että ne tekevät itsensä havaittaviksi, jos ne havaitsevat elämää? Jos omassa maailmankaikkeudessamme on meitä selvästi älykkäämpiä olentoja, haluavatko he muiden havaitsevan heidät. Voimme soveltaa muuhun älykkääseen elämään vallankäytön yleisiä periaatteita. Havainnoi, tarkkaile, tiedä ja opi, mutta pysy näkymättömänä ja tuntemattomana (esim. panopticon, vallan maksimointia vallankäyttäjän ja tarkkailun kohteen välillä). Jos heillä ei ole maahan liittyviä intressejä ja he ovat meitä selvästi älykkäämpiä, ja tulevat omilla järjestelyillään toimeen, niin mitä he meillä tekevät? Eivät mitään. He voisivat esim. pystyä käyttämään aurinkoaan tai mustaa aukkoa energiavoimalanaan, ja raaka-aineet, elintila tai tuotanto ovat tuskin enää siinä vaiheessa ongelmia.

"Tuotti kaikki parametrikombinaatiot" tarkoittaa tolkutonta (tämä lienee oikea sana, numerot loppuvat kesken) määrää maailmankaikkeuksia. Vaikka vain erittäin pieni osa olisi elinkelpoisia, elinkelpoisia maailmankaikkeuksia olisi silti valtava määrä. Olemme taas superälykkään olennon tilanteessa. Jos vain sivuutamme sen, että "kaikki vaihtoehdot toteutuivat" on epäuskottavaa toiveajattelua ("luonto" ei ole tuhlaavainen, energiaa tuottava prosessi olisi loppunut kesken ja "kaikki vaihtoehdot" ei ole prosessina tarpeeksi sattumanvarainen/ Mutta ehkäpä tarkoitat että Jumala loi "kaikki vaihtoehdot", sehän ei ole sattumanvaraista), on otettava huomioon seuraavaa: Missä on yksi, siellä on todennäköisesti monta. Jos joku tai jokin prosessi synnyttää multiversumeita, niitä on ja on ollut suurella todennäköisyydellä lukuisia. Ja taas palaamme yhä enemmän superälykkään olennon tilanteeseen.

Siirryn kristinuskoon.

Usko on meidän parhaaksemme, ja mikseipä Jumala vaatisi koordinaatiota itsensä kanssa. Sinäkin vaadit mielen koordinaatiota nyt minulta. Jumalalla on siihen sinua paremmat edellytykset ja syyt. Osan niistä tiedämme.

***

Lisätietoja. Ateistit voivat suodattaa mielessään pois kaiken uskonnolliseksi katsomansa, fysiikan tiedot pitävät paikkansa:

http://www.godandscience.org/apologetics/designun.html

www.godandscience.org/apologetics/quotes.html

torstai 23. elokuuta 2012

Kysymys Jumalasta ja todellisuudesta (edit)


Kaksi kommenttia eräässä Jumalaan liittyvässä keskustelussa:

Minä tunnen psykologiaan ja ns. uskontopsykologiaan liittyvät prosessit hyvin. Psykologiset prosessit eivät itsessään kerro meille mitään todellisuudesta suuntaan tai toiseen. Esim. aivojen näkö- ja kuuloalueita sähköisesti ärsyttämällä voidaan tuottaa valheellisia kuulo- ja näköhavaintoja. Sanotaan, että koehenkilö näki mehiläisiä ja kuuli mehiläisten surinaa. Tämä ei tarkoita, etteikö mehiläisiä olisi olemassa. Se ei myöskään tarkoita, että todellisuus olisi valheellinen, että todellisuutta ei ole olemassa. Se, että uskonnolliset rituaalit ja metodit tuottavat uskonnollisia kokemuksia, uskonnollisia psykologisia prosesseja, ei itsessään kerro suuntaan tai toiseen mitään Jumalan olemassaolosta tai vaikutuksesta. Ehkä Jumala tuotti uskonnollisen kokemuksen tai vaikutti siihen, ehkä se syntyi sisäsyntyisesti yhdessä aistihavaintojen kanssa. Kumpikin on mahdollista, eikä meille ole mahdollista erottaa näitä tieteellisesti toisistaan. Kun Jumala vaikuttaa ihmisiin in cognito, meillä ei ole ulkopuolisina tutkijoina ja havainnoijina mitään keinoa erottaa Jumalan vaikutusta satunnaisista tai maallisista prosesseista tieteellisen verifikaation keinoin. Jos Jumala halua tehdä itsensä konkreettisesti tiettäväksi ihmisten keskuudessa, se on niin totaalinen tapahtuma, että sen varmentamiseen ei tarvita tieteellistä verifikaatiota. Siten uskonnolliset psykologiset prosessit ovat irrelevantteja ja merkityksettömiä Jumalaan liittyvien kysymysten suhteen. Tämän takia uskonnolliset psykologiset prosessit kiinnostavat minua vain maallisina psykologisina ilmiöinä, eivät uskonnollisina kysymyksinä.

Sivumennen sanoen meillä ei ole mitään keinoa verifioida todellisuuden olemassaoloa tieteellisesti. Kaikki havainnot todellisuudesta perustuvat psykologisiin prosesseihin, representaatioihin. Emme voi siis sanoa suuntaan tai toiseen siitä, onko todellisuutta olemassa vai onko todellisuus vain psykologinen harha, virtuaalitodellisuus. Esim. monet fysiikan tutkijat ovat puhuneet siitä, että mitä pienempään mittakaavaan mennään, sitä enemmän todellisuutemme muistuttaa tietokonepelien todellisuutta, ja jotkut ovat esittäneet teorioita siitä, että elämme todellisuudessa jonkin superolennon luomassa ja tahtonsa mukaan säätelemässä virtuaalitodellisuudessa. Isossa mittakaavassa todellisuutemme on selkeärajainen, terävä ja monimuotoinen, pienempään mittakaavaan mennessä lisääntyvässä määrin karkea, rakeinen ja samanlaisena toistuva. Sama tapahtuu tietokonepelien kuvaa zoomatessa. Ehkäpä siis elämme Jumalan luomassa ultimaattisessa "tietokonepelissä". Meitä ja todellisuuttamme ei ole olemassa, on vain virtuaalisia psykologisia prosesseja, jotka kuvittelevat todellisuuden, kehonsa ja aistihavainnot. Voitko esim. olla varma, että henkilöhistoriasi on totta. Eilen sinun virtuaaliminälläsi oli täysin erilainen historia, tänään superolento vaihtoi sen toiseen, ja sinä uskot siihen yhtä kivenkovaan kuin edelliseenkin henkilöhistoriaasi. Tai tänään näit Jumalan, mutta Jumala pyyhki siihen liittyvän tiedon mielestäsi. Tai kristinusko on virtuaalitodellisuuden avain ikuisen elämän palkintoihin superolennon luona, jotka superolento antaa virtuaalihenkilöiden elinkaaren jälkeen.

Konkreettiseen todellisuuteen uskominenkin on siis uskoa, eikä pohjimmiltaan eroa Jumalaan uskomisesta.

Henkilökohtaisesti uskon sekä todellisuuteen, että Jumalaan.

***

Kun sanoin, että psykologiset prosessit eivät voi itsessään kertoa Jumalan olemassaolosta mitään, tarkoitin kaikkia prosesseja, terveitä tai sairaita. Prosessit viittaavat itseensä, ja Jumalan olemassaolo on näiden psykologisten prosessien ulkopuolinen asia.

Ortodoksikristinusko tuntee perinteisesti käsitteen 'Fool for Christ', jonka voisi kääntää vaikkapa 'Jumalan hullu'. Hän on henkilö, joka mielenterveysongelmistaan, ja usein erakkomaisesta ja epäsosiaalisesta käytöksestään huolimatta on pyhä mies ja pystyy puhumaan relevantteja ja järkeviä asioita kristityille ja muille ihmisille. Kristinusko noteeraa siis sekä henkisesti terveet, että mielenterveysongelmista kärsivät pyhät miehet ja tietää, että nämä toiset kärsivät mielenterveysongelmista, ja ottaa sen huomioon suodattaessaan heidän puheitaan. Ylivoimaisesti suurin osa kristinuskon pyhistä miehistä on ollut henkisesti terveitä.

Lue kirjoitusteni kaikki kohdat ja linkit, niin löydät myös mm. ateisteille ongelmallisen diktonomian supertarkasta maailmankaikkeuden säätämisestä (viittaa Jumalan olemassaoloon), ja jos sen haluaa kieltää multiversumin avulla (multiversumista ei kylläkään ole mitään todisteita, kyseessä on tavallaan tieteellinen sadunkerronta), törmää väistämättä superälykkään olennon evolutiivisen synnyn mahdollisuuteen jossakin multiavaruuden lukemattomissa elinkelpoisissa avaruuksissa. En tarkoita, että tämä on Jumalan alkuperä, tai että Jumala on täsmälleen = superälykäs olento. Tarkoitan, että ateistit eivät pääse fysiikan avulla eroon Jumalan tai superälykkään olennon mahdollisuudesta. On uskon kysymys kumpaan suuntaan tämän ratkaisee, ateismin vai kristinuskon. Agnostismi on ainoa tieteellisesti pätevä katsantokanta Jumalan olemassaoloon.

Minä olen ratkaisuni tehnyt. Tämä ei tietysti ole ainoa rationaalinen syy uskooni.

Viime kädessä noudatan Jeesuksen ohjeita.

Muut samaan aiheeseen liittyvät kommenttini. Pyydän ottamaan huomioon sen, että nämä kommentit ovat vastauksia erään ateistin negatiivisiin kommentteihin, tai vaihtoehtoisesti lukemaan kommentit edellä linkitetyltä sivulta:

Jumala on paljon älykkäämpi ja tietävämpi suhteessa meihin kuin me suhteessa hyttysiin. Jumala on suhteessa meihin enemmän kuin luonnonlait ja maailmankaikkeus, tietynlainen supertodellisuus. Jumala ei noudata mitään maallista logiikkaa, suvaitsevaisuutta tai eksklusiivisuutta; luokkayhteiskuntaa tai luokatonta(?) yhteiskuntaa; työväestöä tai porvareita; statuskilpailua; ihmisoikeuksien julistusta; maallisia lakeja; maallisia motivaatioita; maallista kärsimyksen tai hyvän olon logiikkaa; jne. Jumala ei ole sosialisti, libertaari, liberaali, porvari, vihreä, kolmannen tien kulkija, jne.

Jumala on.

Jumala noudattaa ylempää logiikkaa, eikä meidän ole mahdollista ymmärtää sitä kunnolla. Jumalan logiikka on kuitenkin hyvä, ja meille paras logiikka. Meidän tehtävänämme on luottaa siihen.

Me tiedämme Jumalan logiikasta pienen siivun; maanpäällisessä elämässä teoilla on seurauksia. Joko täällä rakennetaan huonoja seurauksia itsensä kanssa tai hyviä seurauksia rakentamalla yhteyttä Jumalaan.

.... Aurinko on. Sinä et voi sille mitään. Sinun on vain jollain tavalla sopeuduttava sen olemassaoloon ja seurauksiin. Jumala *on*, Jumala on paljon enemmän on kuin aurinko on on.

Voit väännellä käsiäsi tuskissasi auringolle; itkeä; nauraa; iloita auringosta; vältellä sitä; teeskennellä, että sitä ei ole olemassa; syyttää aurinkoa kaikesta pahasta; kiittää aurinkoa kaikesta hyvästä; pyrkiä käyttämään auringon säteitä hyväksesi; suojautua auringolta; olla suurimmalta osin tietämätön auringosta; nauttia auringosta; jne.

Joka tapauksessa Aurinko on. Jumala on paljon enemmän on kuin aurinko on on.

.... Voimme siten huomata, että ateismikin on ja voi olla vain (negatiivisessa) suhteessa Jumalaan, Jumalan kieltämisenä, epäsuorana Jumalan olemassaolon tunnustamisena, Jumalan olemassaolon mukaan suuntautuvana, Jumalasta poispäin kääntyvänä.

Kieltäessään Jumalan ateisti samanaikaisesti tunnustaa Jumalan olemassaolon ja vaikutuksen, sen, että Jumala *on*.

Kaikki mihin ihmiset koskevat, korruptoituu, myös uskonnot. Jumala itsessään on korruptoitumaton. Pyrkimys Jumalaa kohti ja Jumalyhteyteen (tai vaihtoehtoisesti aktiivinen pyrkimys poispäin Jumalasta) on silti ihmisille universaali ominaisuus. Jumala on kuin suuri magneetti joka asettaa kaikki rautahiukkaset linjaan itsensä kanssa, johonkin Jumalan mukaan määriteltyyn suhteeseen.

Ateismi on filosofisesti väistämättä pelokkuutta, itseensä käpertymistä, ja käsinkosketeltavaan ja välittömästi havaittavaan takertumista. Kaiken kierrättämistä tuttuun henkilökohtaiseen maailmaan ja lopulta omaan itseensä. Rohkeaa transendentaalista uskoon perustuvaa viimeistä askelta tai hyppyä ei pystytä suorittamaan. Henkilökohtainen tuttu maailma on kontrolloitavissa, säädeltävissä ja manipuloitavissa. Riskejä voidaan laskea ja hyöty-haitta suhteita arvioida kehitettyjen kaavojen mukaan. Jumala on hallitsematon, suurelta osin tuntematon, sellainen, jota ei voi manipuloida ja suorien havaintojemme ulkopuolella. Kalkyloituja riskianalyysejä ei voi Jumalasta tehdä, hyöty-haitta suhteita ei voi tarkasti arvioida.

Tästä seuraa ateismin pyrkimys aktiivisesti sulkea Jumala ulkopuolelle. Itseensä käpertymisen mahdollistamasta suuremmasta, joskin valheellisesta, kontrollin tunteesta, häiritsevien, hallitsemattomien ja pelottavien "ulkopuolisten" tekijöiden poissulkemisesta.

Voimme siten myös havaita miksi sivilisaatiot syntyvät vain uskontojen pohjalta, ja miksi sivilisaatioiden rappeutuessa (hedonismi, itsekeskeisyys, solipsismi, fyysinen ja psyykkinen velttous, jne.), heiketessä ja kuollessa ateismi ja muut maagiset taikauskot valtaavat alaa.

Mutta Jumala on silti aina jo täällä.

http://www.columbia.edu/cu/augustine/arch/lewis/abolition3.htm

Ateistien kanssa keskusteleminen on sikäli turhaa, että he kierrättävät kaiken lopulta ahtaaseen mieleensä. Se, että nykyajan filosofiassa epäillään todellisuutta (se on vain mielen representaatio, eikä meillä ole mahdollisuutta oikeasti tietää sitä mitä se on) on vain saman ajattelumallin hiukan äärimmäisempi muoto, viimeinen anti-transendentaalinen askel sisäänpäin, mielen sulkeutuessa lopullisesti kuin musta aukko itsensä ympärille. Ehkäpä tämä on tavallaan kognitiivis-emotionaalista regressiota alkuperäiseen käpertyneeseen sikiötilaan.

***

Muutama aiempi kirjoitukseni samasta aiheesta. Kirjoitukset ovat syntyneet keskusteluista julistavien ateistien kanssa, joten niiden kirjoitustyyli heijastaa paikoin sitä:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2011/12/pohdintoja-jumalasta-osa-3.html

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2011/10/pohdintoja-jumalasta-osa-2.html

Muiden henkilöiden kirjoittama bonuskirjoitus:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2011/10/hyvat-ja-kauniit-muodot-kaiken.html

tiistai 21. elokuuta 2012

Murray Rothbard; Man, Economy and State

Murray Rothbardin 'Man, Economy and State' on todennäköisesti paras ja laajin analyysi ja esitys markkinataloudesta. Jos haluaa ymmärtää mistä markkinataloudessa on kyse, olipa markkinatalouden kannattaja, kehittäjä, kriitikko tai vastustaja, on suotavaa kuunnella tai lukea Rothbardin kirja. Markkinataloudesta puhutaan ja kiistellään paljon, mutta harva ymmärtää mistä siinä on kyse. Usein markkinatalouden kehuminen ja väheksyntä ovat hataralla pohjalla, tai jopa puuta heinää. Markkinatalous, sosialismi ja niiden sekoitukset muodostavat pääasialliset yhteiskunnalliset talousvaihtoehdot, joten niiden tunteminen kuuluu yleissivistykseen.

Rothbard rakentaa Ludwig von Misesin 'Human Action' teoksen pohjalta paljon uutta ja Rothbard on tiiviisti kirjoittava ja taitava tietotarinankertoja. Siitä huolimatta kirjassa on n. 1000 sivua + muutama sata lisäsivua ylimääräisen 'Power and Market' -bonuskirjan takia. Kirja on Mises Instituutista hankittuna edullinen ja sopii hyvin markkinatalouden käsikirjaksi tai ensyklopediaksi. Kirjan voi lukea (-pdf) tai kuunnella (mp3) ilmaiseksi, mutta käsikirja on silti kätevä referenssiteos, ja sen lukeminen on silmille ystävällisempää kuin Acrobat -dokumentin lukeminen näytöltä. Äänikirjan lukijan Jeff Riggenbachin ääni ja lausunta on tasaista, selvää ja miellyttävää. Kirjaa voi kuunnella joko mielenkiintoisena yliopistoluentona tai melkein kuin viihteenä samalla kun tekee pieniä askareita. Kun lopettaa kuuntelun, kannattaa merkitä seuraavana vuorossa oleva jakso muistiin paperille, jotta seuraavalla kerralla se on helppo löytää. Kappaleita on 134, ja monien jaksojen otsikot muistuttavat toisiaan.

Olen joistain kirjan kohdista eri mieltä, esim. puhdas ja täydellinen markkinatalous on rajaton ja ihmiset voivat sen periaatteiden mukaan muuttaa vapaasti mihin tahansa maahan. Rothbardistakin tuli myöhemmällä iällä maahanmuuttokriitikko, mutta on silti hyvä, että kirjassa markkinatalous esitetään funktionaalisesti täydellisessä muodossa, potentiaaliset ongelmien lähteet mukaanlukien. 

http://mises.org/media/categories/247/Man-Economy-and-State-with-Power-and-Market/7

http://mises.org/document/1082/Man-Economy-and-State-with-Power-and-Market

Suomalaisen kirjakaupan 'Man, Economy and State' -versiosta puuttuu Mises Instituutin -version 'Power and Market' -bonuskirja:

http://www.suomalainen.com/fi/Man%2C-Economy%2C-and-State-V1%3A-A-Treatise-on-sku-P9781162557106

 http://www.suomalainen.com/fi/Man%2C-Economy%2C-and-State-V2%3A-A-Treatise-on-sku-P9781162557540


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Libertaarien kaksi yleistä virhettä (edit)

Ensimmäinen: Markkinatalous on pysyvä ja itseään uusintava systeemi, kunhan se vain saataisiin luotua ja kunhan samalla luopuisimme nykyisestä sekataloudesta. Luotu markkinatalous on itsen ulkopuolella oleva ilmainen ja automaattinen hyvä, joka tuottaa tuottaa itselle runsautta, rikkautta ja yltäkylläisyyttä. Markkinatalous on ilmainen lounas.

Käsittelin joitakin markkinataloutta muuttavia prosesseja tässä kirjoituksessa:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2012/08/miten-markkinatalous-tuottaa-byrokratiaa.html

Muitakin tietysti on.

Markkinatalous ei säily itsekseen, vaan sitä täytyy erikseen pitää yllä. Yksittäisillä ihmisillä ja ihmisryhmillä on lukemattomia motiiveja, jotka ovat markkinataloutta tahattomasti tai tahallisesti häiritseviä, sille vastakkaisia, sitä kuormittavia, siitä ulkopuolelle pyrkiviä, sille kilpailevia systeemejä rakentavia, sitä lahjovia, sille rinnakkaisia prosesseja rakentavia, jne. Markkinatalous on kyllä luontainen osa ihmisten toimintaa, mutta se on nimenomaan osa monien muiden tekijöiden joukossa. Siitä muodostuva ja ajan mittaan kehittyvä kokonaisuus muistuttaa tavalla tai toisella sekataloutta, ts. jos yhteiskuntien annetaan vapaasti kehittyä, ne kehittyvät erilaisiksi sekatalouksiksi. Markkinataloutta hajottavat ja kuormittavat tekijät tulevat monista lähteistä, mutta myös markkinatalouden omista periaatteista. Yksinkertaistettu kuvitteellinen esimerkki:

 Markkinatalous mahdollistaa yhteistyön, mutta kilpailu on sen keskeinen tekijä. Sanotaan, että markkinataloudessa on 202 ihmistä. Ajan kuluessa 2 heistä menestyy markkinatalouden mittareilla selvästi paremmin kuin muut, eli he ennustavat ihmisten tulevan kulutuksen paremmin kuin muut ja järjestävät sitä vastaavan tuotannon. He saavat paljon voittoja ja he kasaavat itselleen paljon enemmän rahaa kuin muut. Markkinatalouden kilpailu on synnyttänyt sen mittareilla 2 voittajaa ja 200 keskinkertaisuutta. Vaikka keskinkertaisuuksilla on kohtuulliseen elintasoon riittävästi resursseja, he ovat 2:en voittajaan verrattuna häviäjiä. Häviäjillä on voimakas motiivi keksiä uusia strategioita ja vaihtoehtoisia kilpailun muotoja. Sanotaan että 200:sta häviäjästä sata on älykkäitä ja sata keskiälykkäitä.

Älykkäät vertaavat itseään 2:en voittajaan ja toteavat, että he ovat joko yhtä älykkäitä tai älykkäämpiä kuin voittajat. Niinpä he luovat uuden markkinataloudesta itsenäistyvän kilpailukentän, jossa kilpaillaan älykkyydellä ja yhteistyöllä. Siinä heillä on paljon paremmat mahdollisuudet menestymiseen kuin rahalla kilpailussa. He alkavat keskenään väheksyä rahan merkitystä ja korostaa älykkyyden ja sivistyksen merkitystä; sekä niiden käytännöllistä hyödyllisyyttä, että sivistystä sivistyksen vuoksi, itseisarvona. Älykkäät järjestävät sekalaisia töitä toimeentulonsa hankkimiseksi, markkinataloudesta erillisiä yhteistyöhankkeita; vaihtokauppaa (barter) tuottamillaan hyödykkeillä; toimimista yhteisöjen viisaina miehinä, neuvonantajina, jotka ratkaisevat yhteisöjen ongelmia, ja joille vastavuoroisesti annetaan resursseja; korostamalla askeettisuutta, säästeliäisyyttä, kierrätystä ja suhteelliseen vähään tyytymistä; jne. Älykkäät eivät enää ole halukkaita toimimaan 2:n voittajan yrityksissä, vaikka voittajat yrittävät tarjota parempaa palkkaa ja toimeentuloa kuin mitä he saavat nykyisistä toimistaan. Älykkäät eivät ole enää halukkaita kuluttamaan niin paljon kuin ennen. Osa älykkäistä suunnittelee kilpailevan poliittis-taloudellisen sekataloussysteemin luomista, ja agitoi ihmisiä sen kannattajiksi.

Keskiälykkäät ovat edelleenkin riippuvaisia voittajien yrityksistä, koska he eivät pysty järjestämään itselleen riittävän tuottavaa vaihtoehtoista työtä, mutta he alkavat kilpailla 2:n voittajan kanssa korostamalla vapaa-aikaa, sosiaalista hyvää elämää ja käytännöllistä kyvykkyyttä markkinatalouden rahakilpailun sijasta. Pystyäkseen viettämään haluamaansa elämää he esittävät kollektiivia vaatimuksia 2:lle voittajalle. Lisää vapaa-aikaa, lisää palkkaa, ja enemmän itsenäisyyttä ja päätösvaltaa työnteossa. Vapaa-aikaa käytetään myös kaikenlaisten tarpeellisten välineiden, esineiden ja koneiden valmistamiseen omaan ja yhteiseen käyttöön. Jos vaatimuksiin ei suostuta, seurauksena on jatkuvia rasittavia lakkoja.

2 voittajaa huomaavat, että koko markkinataloussysteemi on luhistumassa, ja he ovat menettämässä voittajan asemansa. Markkinataloudessa voittajan asema vaatii suoran tai epäsuoran sosiaalisen tunnustuksen; muiden toimimisen sen mukaan, että voittajat ovat voittajia (viime kädessä voittajien kasaaman rahan hyväksyminen vaihdon välineeksi ja velan merkiksi); ja sen systeemin toiminnan ylläpitämistä, joka tuotti ja tuottaa voittajien aseman. Jos muut eivät anna tunnustusta voittajille, eivät hyväksy voittajien rahan velvoituksia toimintaan ja antamiseen, eivätkä pidä yllä voittajien systeemiä, markkinatalous kuihtuu.

 2 voittajaa eivät voi sanoa muille: "Meillä on kaikki hyvin, me olemme tyytyväisiä, meillä on paljon rahaa, me olemme voittajia, älkää lähtekö, pitäkää meidän systeemimme toiminnassa, jotta me voisimme säilyttää voittajan asemamme." Tilanne ei kovin paljon eroaisi vaikka 2 voittajaa silloin tällöin vaihtuisivat, mutta systeemissä olisi silti keskimäärin aina n. 2 selvästi muista erottuvaa voittajaa.

 Voittajat alkavat rakentaa rahoillaan systeemiä toisenlaiseksi. He luovat arvokkaan ja arvostetun instituution intellektuelleille, joka nostaa heidän sosiaalista statustaan ja jossa heille maksetaan parempaa palkkaa. Instituutio pyrkii tuottamaan yhteiskunnan tarvitsemia teoreettisia ja teknologisia resursseja. Työntekijöiden palkkoja nostetaan ja vapaa-aikaa lisätään, mutta samalla työn tuottavuutta  pyritään lisäämään työn organisoinnilla, ja teknisiä välineitä ja laitteita parantamalla, jotta kustannukset voidaan rahoittaa. Työntekijöiden itsenäisyyttä lisätään, kunhan saadaan varmistettua, että työntekijät valvovat itse enemmän työn sujumista ja tuottavuutta, ja ymmärtävät, että heidän palkanmaksunsa on riippuvainen heidän työnsä kilpailukyvystä. Voittajat kustantavat universaalin ja homogeenisen valtiollisen koulusysteemin, jossa opetukseen on sisällytetty indoktrinointia ja propagandaa uuden systeemin ylläpitämiseksi. Voittajat eivät halua kustantaa systeemiä yksin, joten he laajentavat poliittisella ja median lahjonnalla verotusta. Entisestä tasaverosta tehdään samalla hiukan progressiivinen, jotta veronkorotus saadaan näyttämään ei-voittajille oikeudenmukaisemmalta.

Toinen rikkaista alkaa julkisuudessa teeskentelemään köyhää pienentääkseen yhteiskunnassa voittajien ja ei-voittajien välillä havaittuja eroja. Hän pukeutuu hiukan nukkavieruun työväenluokan asuun, ajaa työhön halvalla Trabantilla ja pitää julkisissa tilaisuuksissa puheita, joiden sanoma on tiivistettynä oikeastaan: "Katsokaa miten tavallinen ja köyhä minä olen!" Kumpikin voittaja alkaa piilottaa omaisuuttaan veroparatiiseihin, ulkomaisiin kiinteisiin sijoituksiin ja ulkomaisille tileille. Voittajat rakennuttavat televisioyhtiön, joka lähettää 24h/vrk tyynnyttävää viihdettä, joka kiinnittää ihmisten huomion pois arkitodellisuudesta.

Markkinatalous siirtyi tällä tavoin yksisuuntaiselle tielle, joka johtaa keskitettyyn ja sotkuiseen lisääntyvän verotuksen sekatalouteen, jossa psykologisesta manipuloinnista, vääristelystä ja valikoidusta informaatiosta tulee keskeinen hallitsemisen metodi.

***

Markkinataloudesta on siis maksettava ylimääräisiä maksuja ja sen edestä on tehtävät ylimääräistä työtä, jotta se voi säilyä. Kyse on vain siitä millä tavalla maksetaan, mitä työtä ja yhteistyötä tehdään, miten nämä työt ja maksut jaetaan, ja kuinka paljon niitä on. Täysin "verotonta" markkinataloutta ei voi olla muuta kuin poikkeuksellisissa ja väliaikaisissa tilanteissa. Yhdysvallat oli suhteellisen vapaa ja melko lähellä teoreettisesti täydellistä ja ideaalia markkinataloutta niin kauan kun paikalliset yhteisöt ja hajautettu valta olivat merkittäviä, ja ihmisillä oli keskusvallan valtapiirin vaihtoehtona mahdollisuus siirtyä vapaammille rajaseutujen alueille. Keskusvaltaa kilpailutettiin hajautetulla vallalla, yhteisöillä ja mahdollisuudella siirtyä keskusvallan ulottumattomiin. Kun keskusvalta laajeni suhteellisen samanlaisena koko Yhdysvaltain alueelle, vaihtoehdot ja vallan kilpailutus alkoivat vähentyä, ja systeemi korruptoitui asteittain nykyiseksi keskitetyksi valtio-kapitalismi yhteenliittymäksi.

Libertaarien haasteena on siten kehittää teoreettisesti ja käytännöllisesti markkinatalous, joka on stabiili, ja jossa systeemin säilyttämiseen tarvittavat ylimääräiset resurssit ja työmäärä on minimoitu, ja mahdollisimman tasaisesti tai oikeudenmukaisesti jaettu väestölle. Tämä on mahdollista huomattavasti nykyisiä länsimaisia sekatalouksia pienemmillä kustannuksilla.

***

Toinen, edellisen kanssa osittain päällekkäinen: Libertaarit keskittyvät lähes pelkästään taloudellisiin kysymyksiin. Toisaalta tämä näyttää johtuvan siitä, että libertaarit ovat melko haluttomia ottamaan kantaa talouden ulkopuolisiin kysymyksiin. Tällä korostetaan ihmisten yksilöllistä vapautta, laissez fairea ja (teoreettisen libertaristisen) poliittisen vallan puuttumattomuutta asioihin. Markkinatalous on yleinen kehikko ihmisten toimille, ja ihmiset täyttävät kehikon haluamillaan asioilla ja toiminnalla väkivallattomien ja ei-häiritsevien periaatteiden mukaisesti. Toisaalta implisiittisesti ajatellaan, että kun markkinatalous täyttää ihmisten tarpeita ja vaatimuksia, kasvaa ja sopeutuu ihmisten tarpeiden ja vaatimusten mukana, markkinatalous aina automaattisesti kattaa kaiken merkittävän systeemissä, joten sen ulkopuolisia asioita ei tarvitse juurikaan tutkia tai ottaa huomioon.

Sosialismi toimii käytännössä huonommin kuin markkinatalous tai sekatalous, mutta sosialisti-intellektuellien etuna suhteessa libertaari-intellektuelleihin on se, että he tutkivat ja pohtivat melkein kaikkia ihmisten toiminnan ja ajattelun muotoja. Poliittisista ja poliittisesti "korrekteista" vääristelyistä huolimatta heille kertyy runsaasti käyttökelpoista tietoa, jonka he hyödyntävät toimissaan ja politiikassaan. Valta on useimmiten sitä suurempaa (1) mitä useamman ja merkittävämmän valta-alueen se kattaa; (2) mitä enemmän se ylittää tietyn kontekstin (esim. henkilöllä on ennalta määriteltyä ja rajoitettua valtaa vain tietyissä kriisitilanteissa vs. henkilön valta on aina voimassa ja se kattaa monia ja vaihtelevia tilanteita); (3) mitä enemmän sillä on tahattomia tai tahallisia haitallisia tai hyödyllisiä ulkoisvaikutuksia (muut joutuvat neuvottelemaan haittojen poistamisesta tai vähentämisestä, tekemään myönnytyksiä ja uhraamaan resursseja, ja vallankäyttäjä voi saada näistä etuja ja voittoja itselleen; tai vallankäyttäjä saa positiivista mainetta ja hyvää tahtoa muilta tuottamalla hyödyllisiä ulkoisvaikutuksia); (4) ja mitä enemmän vallankäyttäjä voi hyödyntää valtaa käyttämättä aikaa ja energiaa systeemin ylläpitämiseen ja ohjaamiseen (esim. valtasysteemi on niin vakiintunut ja harjaantunut toimintaansa, että vallankäyttäjän yksittäiset sanat riittävät ohjaamaan systeemin toimintaa vs. vallankäyttäjä joutuu käyttämään runsaasti aikaa ja energiaa valvontaan, kyselemiseen, ongelmatilanteisiin, päätöksentekoon ja keskustelemiseen saadakseen systeemin toimimaan jouhevasti). Voimme edellisestä nähdä, että vasemmisto-intellektuellien tietoon ja sen sovelluksiin liittyvä valta kattaa libertaari-intellektuelleja enemmän kohdat 1 - 3 ja myös kohdan 4 niiltä osin kuin sitä voidaan soveltaa tähän aiheeseen. Kohtaan 4 liittyen vasemmisto-intellektuelleilla on erilaisissa yhteiskunnallisissa ja poliittisissa tilanteissa libertaari-intellektuelleja useammin valmiit kompaktit ja tilanteiden mukaan sovellettavat vastaukset tiedossa. Libertaari-intellektuellit joutuvat useammin työläästi selvittämään ja tutkimaan asioita pystyäkseen antamaan kohtuullisen vastauksen, tai sitten he eivät osallistu keskusteluun tai päätöksenteossa tarvittavan informaation tuottamiseen.

Esim. vaikka libertaarien talousteoriassa kuluttaminen on yksi sen keskeinen osa, vasemmisto-intellektuellit ovat tuottaneet laajimmat ja perusteellisimmat kulutukseen ja kulutuksen filosofiaan liittyvät analyysit.

Luonnollinen seuraus näistä on se, että vasemmisto-intellektuellien valta ja vaikutusvalta ovat huomattavasti suurempia kuin libertaari-intellektuellien. Jos libertaari-intellektuellit haluavat edistää libertarismia ja parantaa libertarismin toteutumisen todennäköisyyttä, heidän on laajennettava analyysejaan kattamaan suurin osa ihmisten toiminta-alueista.

torstai 9. elokuuta 2012

Ajatusten Vankila

Professori Bruce Charlton julkaisi kirjansa 'Thought Prison: The Fundamental Nature of Political Correctness' netissä. Suosittelen sitä kaikille, mutta erityisesti niille, jotka uskovat poliittiseen korrektiuteen, kulttuurinihilismiin, sosiaalisten konstruktioiden kaikkivoipaisuuteen ja/tai liberaaliin elämäntapaan. Osallistuin omalla pienellä panoksellani kirjan tekemiseen kommentoimalla Charltonin kirjoituksia ja oikolukemalla raakaversion tekstistä:
 

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Suurpankit ja byrokratia

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle kirjoitukselle:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2012/08/demokratia-ja-byrokratia.html

Tarkastellaan suurpankkien ja byrokratioiden kilpailua hiukan tarkemmin. Suurpankkien pääoma ja valta liikkuu ketterästi ja globaalisti kaikkialla maailmassa ajallisesti ja paikallisesti vaihtelevien voittojen perässä. Pääoma rakentaa tai tuottaa melko sattumanvaraisesti sinne tänne ilman valmista yleiskaavaa. Pääoma antaa rahaa, estää rahansaannin ja vetää rahaa pois. Ne joilta raha vedetään pois, jäävät rakennelminensa oman onnensa nojaan; jotkut löytävät vaihtoehtoisia toimintamahdollisuuksia, jotkut struktuurit jäävät tyhjilleen, käyttämättömiksi tai raunioitumaan. Osittain suurpankit toimivat de facto verottajina antamatta mitään vastineeksi, mm. automaattisilla trading- tietokoneohjelmilla, jotka tekevät osto- ja myyntipäätöksiä miljoonasosasekunneissa ja imevät rahaa kurssien ns. random walkeistakin; muuttamalla suurpankkeja koskevia lakeja itselleen edulliseksi lobbaamalla ja kiristämällä; myymällä subprimetuotteita valheellisilla väitteillä ja salaamalla tietoa; ja tietysti kaikenlaisilla valtioiden maksamilla "too big to fail" -pankkituilla. Suurpankit pystyvät kiristämään valtioita, koska valtioiden talous on raha- ja markkinatalouden toiminnan ja valtiolainojen välityksellä riippuvainen suurpankeista. Suurpankit muokkaavat toiminnallaan maailmaa kansainvälisten byrokratioiden vallan laajenemisen kannalta suotuisammaksi. Suurpankit pyrkivät yksinkertaistamaan globaalia toimintaympäristöä yhdenmukaisemmaksi pakottamalla tai suostuttelemalla taloudellisia toimijoita noudattamaan mahdollisimman yhdenmukaisia sääntöjä, tapoja ja lakeja; sopeutumaan tai antautumaan nykyisten markkinoiden toiminnan tuloksille; ja toimimaan nykyisillä markkinoilla markkinoiden ehdoilla.

Byrokratiat ovat sidottuja tiettyyn alueeseen. Byrokratiat laajentavat valtaansa kankeasti ja hitaasti, mutta suhteellisen varmasti. Suurpankkien projektit ovat useimmiten lyhyitä tai enintään vuosia kestäviä, mutta byrokratioiden valta- ja laajentumisprojektit voivat olla yhtä pitkiä kuin byrokratioiden elinikä, eli satoja vuosia. Byrokratioiden kyky projektoida taloudellista, poliittista ja sotilaallista valtaansa oman alueensa ulkopuolelle on rajallista, myös Yhdysvaltojen, jolla on vielä jonkin aikaa suurin talous ja suurimmat sotavoimat. Byrokratioiden valta on pääasiassa sidottu siihen alueeseen, jonka ne ovat kaavoittaneet laeillaan, säännöillään, vakiintuneilla käytännöillään, toimintamalleillaan ja virkamiehistöllään. Byrokratiat haluaisivat verottaa, hallita ja säädellä suurpankkeja paljon nykyistä enemmän (Tobinin vero taloudellisille transaktioille, korkeammat yritysverot, pankinjohtajien verotuksen korotus samalle tasolle kuin palkkaverotus, pankkien vakavaraisuusvaatimusten nostaminen, jne.), mutta kansainvälisten byrokratioiden heikkouden ja niiden yhteistyön puutteen, taloudellisen riippuvuutensa ja pääoman globaalin liikkumiskyvyn vuoksi ne eivät pysty sitä tekemään. Suurpankit pystyvät kiristämisen lisäksi myös pelaamaan byrokratiat toisiaan vastaan siirtelemällä pääomia ja taloudellisia etuja, tai niiden puutteita paikasta toiseen.

 Mutta tälle on kolminkertainen vastavoima. Byrokratiat pyrkivät tietysti itse kaikin keinoin ja kaikilla verukkeilla (ilmastonmuutos, niiden suurelta osin itse luomien taloudellisten riskien säätely, kansainväliset ihmisoikeudet, jne.) laajentamaan omaa kansainvälistä valtaansa. Mutta suurpankkien vallan laajentaminen on riippuvaista byrokratioiden systeemeihin liittyvästä säätelystä ja laeista. Edes lainoja ei maksettaisi luotettavasti takaisin, elleivät valtiot varmistaisi saatavien perintää tarvittaessa voimatoimin. Byrokratiat tuottavat paljon muutakin talouteen liittyvää, suurpankeille välttämätöntä materiaalista ja immateriaalista infrastruktuuria ja tukea, joista taloudellinen lainsäädäntö ja sen käytännön sovellukset ovat kattavin esimerkki. Suurpankit joutuvat siten auttamaan byrokratioiden kansainvälisen vallan laajentumista, kuten suurpankit tekevät nyt suhteessa Euroopan Unioniin ja Pohjois-Amerikan Unioniin (Meksiko, Usa ja Kanada). Samanaikaisesti suurpankit, kuten edellä todettiin, muokkaavat globaalia yhteiskunnallista ympäristöä edulliseksi byrokratioiden kansainvälisen vallan laajentamiselle. Mitä pidemmälle kansainvälisten byrokratioiden valta etenee, mitä pidemmälle suurpankit auttavat byrokratioita siinä prosessissa tahtoen ja tahtomattaan, sitä enemmän byrokratiat pystyvät säätelemään, rajoittamaan, määrittelemään, ehkäisemään ja verottamaan suurpankkien toimintaa. Kansainvälisten byrokratioiden vallan lisääntyessä ne tekevät yhteistyötä ja koordinoivat toimintaansa niin, että lähes kaikkialla on suurpankeille samat korkeat verot, samat rajoittavat lait, samat toimintaehdot, jne. Kun byrokratioiden yhteistyöhön perustuva valta kattaa suurimman osan maailmaa ja tärkeimmät kontinentaaliset talousalueet, suurpankit eivät toisaalta enää pääse karkuun byrokratioiden vallalta ja toisaalta niiden on pakko toimia byrokratioiden hallitsemilla merkittävimmillä talousalueilla saadakseen tuottoja.

Kansainvälisillä byrokratioilla on voimakas taloudellinen insentiivi tehdä yhteistyötä ja koordinoida toimintansa, koska ne saavat siten valtavasti lisää rahaa ja resursseja suurpankeilta ja muilta suurilta taloudellisilta toimijoilta. Niiden vahva yhteinen taloudellinen insentiivi ylittää ideologiset, kulttuuriset, uskonnolliset ja muut erot, jotka vaihtelevassa määrin estävät yhteistyötä. Lisäksi taloudellinen yhteistyö ei estä byrokratioiden erojen säilyttämistä, ei vaadi niitä luopumaan muista eroistaan. Rahan- ja resurssien ahneus on luotettavasti aina ja kaikkialla maailmassa ilmenevä motiivi. Kansainvälisten byrokratioiden valta lisääntyy suhteessa suurpankkeihin, ja byrokratiat voittavat lopulta suurpankit valtakilpailussa. Byrokratiat kaavoittavat ja kangistavat suurimman osan maailmaa sääntöjensä ja yleiskaavojensa alle. Näin käy, jos byrokratioille ja suurpankeille ei luoda riittäviä vastavoimia.

Vaikka byrokratiat voittaisivat, niiden voitto sisältää niiden oman tappion siemenen. Globaalien byrokratioiden valta (valvonta, tiedonkeruu, tiedon prosessointi, päätösten mittaluokka, jne.) on liian hajautunutta, suurilinjaista ja heikkoa paikallisella tasolla, ja yhä suurempi osa paikallisista toimijoista alkaa elää omaa elämäänsä ja toimimaan omilla ehdoillaan salaa tai avoimesti. Byrokratia rappeutuu ja lopulta romahtaa.

lauantai 4. elokuuta 2012

Demokratia ja byrokratia (edit)

Demokratia alkaa sisäsyntyisesti tuotettuna idealistisesti ja utopistisestikin, ja sen alun yksityiskohdat voidaan sivuuttaa. Ehkä demokratiasta on hyötyä alkuaikoina, ehkä ei. Demokratia muuttuu ajan kuluessa; siinä käydään lisääntyvää epätervettä kilpailua siitä mikä ryhmä saa haltuunsa eniten toisten ihmisten tuottamaa omaisuutta ilman henkilökohtaista ja ryhmäkohtaista vastuuta, vastikkeetta. Kilpailua siitä kuka vapaamatkustaa eniten byrokratian välityksellä. Kaikki alaluokasta yläluokkaan kilpailevat, mutta byrokratia on varmin voittaja tässä "pelissä". Kun tärkein yhteiskunnallinen kilpailu keskittyy byrokratialle esitettyihin vaatimuksiin, byrokratia muokkautuu ja kasvaa hallitsevien vaatimusten konsensuksen mukaisesti, sopeutuu "evolutiivisesti" yhteiskunnan valtasuhteisiin. Byrokratia on kilpailun ulko- ja yläpuolella, sen kohde ja tavoite, sen tuomari, ja sen voittotulosten toimeenpanija. Byrokratian olemassaolo ja sen koon kasvu ovat käytännössä kyseenalaistamattomia, politiikan ja kilpailun ulkopuolella. Byrokratian lahjominen lukemattomin salaisin, puolinäkyvin tai näkyvin keinoin ovat erottamaton osa demokratiaa, ne ovat tehostettua, moninkertaistettua äänestämistä.

Myöhäisvaiheen demokratia on siten yhteiskunnallisen kilpailun ja toiminnan keskittämistä byrokratiaan niin, että riippumatta siitä mitä muutoksia ja vaihteluita yhteiskunnassa tapahtuu, byrokratia turvaa olemassaolonsa ja kasvaa.

Edes kansainväliset suurpankit eivät pysty samaan, vaikka ne ovat usein ylimpiä päätöksentekijöitä demokratiassa, ja käyttävät suurinta valtaa valtioiden ja kansainvälisten byrokratioiden kautta valtiovelkojen, talouden toiminnan ja rahapolitiikan avulla, usein kiristäen. Suurpankkien valta on kuitenkin täysin riippuvainen byrokratioiden toiminnasta, se toteutuu vain niiden kautta, ja byrokratiat pitävät hallussaan myös pakkovallan välineitä, ja suurta osaa välttämättömistä yhteiskunnallisista palveluista ja toiminnoista. Tällä hetkellä suurpankkien ja byrokratioiden riippuvuus on molemminpuolista, joten niiden välillä vallitsee väliaikainen vallan tasapaino. Suurpankkien valtatavoitteet ovat yhtä laajoja kuin byrokratioiden, mutta byrokratioiden toiminta ja visiot ovat kestävämpiä, pitkäjänteisempiä ja immuunimpia yhteiskunnallisten tilanteiden ja muiden tilanteiden vaihteluille. Byrokratia etenee hitaasti ja varmasti. Sen pitkäjänteisyys on samaan suuntaan vaikuttavan arkipäiväisen työn tekemistä ja toistamista päivästä päivään ja vuodesta toiseen kaavamaisesti tai melko kaavamaisesti. Työtä säädetään ajoittain tehokkuuden lisäämiseksi. Jos byrokratian toimintaa ja vallan laajentumista ei rajoiteta, ennustan, että byrokratioiden kansainvälinen valta voittaa lopulta suurpankkien kansainvälisen  vallan. Suurpankit luulevat olevansa pysyviä ylimpiä vallankäyttäjiä, ja byrokratiat antavat niiden pitää harhaluulonsa ja ehkä voimistavat niitä, mutta loppuvaiheissa suurpankit paljastuvat byrokratioiden välineiksi, kantoraketeiksi, joka vei byrokratiat voittoon. Lopputuloksena on byrokratioiden kansainvälinen redistributiivinen diktatuuri, jota peitetään kansainvälisellä "demokratialla", yksilöiden "kansalaisvaikuttamisella", näyttävillä kansainvälisillä "oikeuksilla", ja muilla tehottomilla ja propagandistisilla valheilla. 

Tämä siis erillisenä siitä, että suurpankitkin ovat tietynlaisia byrokratioita.

Kirjoitus jatkuu:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2012/08/suurpankit-ja-byrokratia.html

perjantai 3. elokuuta 2012

Konservatiivinen vallankumous (edit)

Tämä kirjoitus on vastaukseni nim. Tiedemiehen ja Vasarahammerin kommentteihin ja jatkoa edelliselle kirjoitukselleni:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2012/08/miten-markkinatalous-tuottaa-byrokratiaa.html

Nim. Tiedemies: "Imperialismin aikakaudella ja teollistumisen toisessa vaiheessa (maailmansotien jälkeisestä ajasta kommunismin romahdukseen) byrokratiat pystyivät kasvamaan koska talouskasvu oli massiivista, uusia resursseja tuli niin nopeasti käyttöön teknologian ansiosta, että vaikka valtiot rohmusivat siitä yhä suuremman osan, ihmisten elintaso nousi silti huimaa vauhtia. Tuo tie on tavallaan käyty nyt loppuun."

- Juuri näin.

Mitä tulee konservatismiin, sitä voidaan periaatteessa toteuttaa ja julistaa valtiobyrokratian kautta. Se tuottaisi vähemmän byrokratiaa kuin liberalismi monestakin syystä; konservatiivinen valtiollinen säästeliäisyys, etno-sateenkaari-feminismi byrokratian (tai byrokratiateollisuuden) lakkauttaminen, yksilöllisten ja yhteisöllisten sosiaaliturvamekanismien suosiminen ja ensisijaisuus, jne. On tietysti hyvä asia, jos valtio noudattaa tällaista, mutta konservatismi on tavallaan byrokratian toimintaperiaatteiden vastaista. Pyrkiessään valtiolliseen säästeliäisyyteen ja byrokratian minimoimiseen, ja sen kasvun ehkäisemiseen tai rajoittamiseen, konservatismi on byrokratialle samaa kuin jos yrityksille sanottaisiin, että ne eivät saa enää tuottaa voittoa. Tämän takia on odotettavissa, että jos konservatismi on yksinomaan valtion hallussa, sen määriteltävissä ja päätettävissä, ja sen opetettavissa, valtio pikkuhiljaa korruptoi konservatismin ja muuttaa sen asteittain liberalismiksi.

Meidän on myönnettävä, että valtion ja byrokratian "sielu" on pohjimmiltaan liberaali. Byrokratia on liberalismin suhteen kuin huumeidenkäyttäjä, joka ei enää kykene pääsemään irti riippuvuudestaan. Se ajautuu aina pikkuhiljaa takaisin huumeidenkäyttöön, jos se on päässyt siitä irti, tai aina holtittomampaan huumeiden käyttöön, jos se jo käyttää niitä.

Joten ensimmäinen askel on AA -kokousten tyyliin ongelmien myöntäminen rehellisesti ja avoimesti sellaisena kuin ne ovat, "Minä olen alkoholisti, enkä enää hallitse alkoholinkäyttöäni ...". Sama koskee tietysti pitkälti suuria yritysbyrokratioitakin.

Konservatismi lähtee siten luonnollisimmin yhteisöistä, jotka ovat individualismin ja kollektivismin välimuoto (individualismi ja kollektivismi kuuluvat yhteen). Yhteisöt ovat ainoa vallan muoto, jossa valta ja vastuu on aidosti ihmisillä itsellään. Kaikenlaisia löyhiä yhteisöjä ja yhdistyksiä on Suomessa paljon. Tiiviitä yhteisöjäkin on, esim. lestadiolaiset ja muut konservatiivikristityt yhteisöt. Löyhät yhteisöt eivät pysty pitkällä tähtäimellä säilyttämään mitään, eivätkä järjestämään riittävää yhteistyötä. Toisaalta suurin osa ihmisistä ei koskaan tule olemaan yhtä tiiviissä yhteisöissä kuin hutteriitit. Vastaus voisi suurelle osalle ihmisistä löytyä löyhien ja tiiviiden yhteisöjen välimaastosta, esim. tiiviistä asuinalueisiin liittyvistä yhteisöverkoista. Ne ovat sen verran tiiviitä ja laajoja, että ne pystyvät järjestämään yhteisöön kuuluville tärkeitä palveluja ja rankaisemaan vapaamatkustajia, mutta samalla niiden yhteisöllisyys muistuttaa leppoisaa ja tuttua omakotitaloalueyhteisöllisyyttä, jossa ihmisillä on hyvät ja läheiset välit toisiinsa. Jos joku muuttaa pois yhteisöstä, kynnys on matalampi kuin tiiviissä yhteisöissä. Yhteisöön muuttavien suhteen ollaan luonnollisesti valikoivia ja tarkkoja. Osa yhteisöistä kaatuu ja hajoaa väistämättä erilaisiin ongelmiin, alkoholismiin, vapaamatkustamiseen, välinpitämättömyyteen, huonoihin väleihin, tärkeiden henkilöiden persoonallisuuksien yhteensopimattomuuksiin, riittämättömään keskimääräiseen ÄO:än, jne., ja niiden jäsenet ajautuvat itsensä tai valtion huollettaviksi. Mutta tämä on normaalia evoluutiota. Toimivat ja hyvät yhteisöt jäävät eloon ja menestyvät, ja muut yhteisöt voivat imitoimisen, kopioimisen ja oppimisen kautta saada menestykselliset toimintamallit itselleen.

Kun toiminta saadaan käyntiin, ihmiset pitävät omastaan ja hyvästään kiinni. Yhteisöjen konservatismi säilyttää konservatismin, toimii vastavoimana valtiolle ja kouluttaa valtiota pitämään yllä konservatiivisen säästeliästä politiikkaa. Kun ihmisillä on jo suuri tai suurin osa sosiaalisista palveluista yhteisön kautta, he eivät halua maksaa ylimääräisiä maksuja valtiolle. Maksettaessa valtiolle hyödyttömistä palveluista jouduttaisiin maksamaan moninkertaisesti ilman mitään hyötyä. Insentiivi valtiollisen säästeliäisyyden ylläpitämiseen on siis suuri. Samalla näemme miksi valtio ei pidä yhteisöistä, pyrkii maalaamaan ne propagandassaan negatiivisesti, ja hajottamaan ne toimenpiteillään ja politiikallaan.

Tämä yhdistyy käynnissä olevaan tavallisten ihmisten käytössä olevan teknologian vallankumoukseen, markkinoiden täyttymiseen ja syntymässä olevaan terapeuttiseen-diktatuuriin tai terapeuttiseen poliisivaltioon (valtio-suurpankki-Eu yhteenliittymä). Nämä kaikki luovat sentrifuugisen keskitettyä systeemiä hajottavan paineen ja voiman.

20% ihmisistä pystyy tuottamaan nykyteknologialla kaikki tavarat ja palvelut, jotka loput 80% ihmisistä tarvitsee. Ihmisiä ei enää tarvita markkinatalouden palvelukseen samassa määrin kuin ennen. Kasvavat byrokratiat, joutavat ja keinotekoiset palvelut ja kaikkialle tunkeutuva markkinointi ovat osaltaan seurausta tästä ilmiöstä. Kehittyvien maiden kehityspotentiaali luo uusia mahdollisuuksia, mutta ilmiön negatiiviset vaikutukset korostuvat länsimaissa. Jos luotamme byrokratian kasvattamiseen ihmisten työllistäjänä, byrokratia muodostuu kasvavaksi taakaksi muille ihmisille. Jos luotamme palvelujen laajentamiseen, luomme laajan köyhien yrittäjien luokan, jotka joutuvat käyttämään yhä keinotekoisempia ja kieroontuneempia palveluja saadakseen pienen toimeentulonsa.

 Mutta samanaikaisesti uusi teknologia mahdollistaa ihmisten korkeateknologisen tuotannon itselle, yhteisölleen ja markkinoille, ja nämä voidaan tasapainottaa sopivasti markkinatilanteen mukaan. Kun kysyntää on paljon, tuotetaan lähes pelkästään markkinoille, kun kysyntää on vähemmän, tuotetaan enemmän itselle ja yhteisölle. Itselle ja yhteisölle tuotettaessa tuotetaan aina sopivasti, liikatuotantoa ei synny. Itselle ja yhteisölle tuottavat eivät ole kenenkään taakkana. Osa markkinoista menetetään, mutta tappiot ovat paljon suuremmat byrokratioiden ja niiden elättämien vapaamatkustajien aikana. Byrokratiapalvelut syövät valtavan määrän järkeviä työmahdollisuuksia yrittäjiltä, ja pienentävät siten markkinoita, ja samalla ihmiset joutuvat kustantamaan kalliin byrokratian, ja valtion elättämät ja tukemat ihmiset. Niistä aiheutuvat tappiot ovat paljon suuremmat kuin itselle ja yhteisölle tuottamisesta syntyvät. Itselle ja yhteisölle tuottaminen voidaan nähdä muiden ihmisten kannalta itsetuotettuna "sosiaaliturvana", joka estää huonoimmissakin tilanteissa konkurssin ja valtion tukien varaan joutumisen, vaikka yhteisöt tuottaisivat itselleen korkeaa teknologiaa, luksusautoja ja hienoja omakotitaloja ruuan, energian, sairaanhoidon ja vanhusten palvelujen lisäksi.

Nykyisen teknologian ja verkostoituneen tiedonsiirron avulla yhteisöt voivat rakentaa korkean teknologian ns. minitehtaita tuottamaan melkein mitä tahansa tavaraa sekä sisäiseen käyttöön, että markkinoille. Pääoma-, erikoistieto- ja -laitekynnys suurimittaiseen tuotantoon on vähentynyt huomattavasti.

 Jotta markkinat säilyvät elinvoimaisia ne siirtyvät tuottamaan yhä enemmän erikoistuotteita ja luksusta.

 Melkein kaikista taloista tulee koristeltuja, kauniita ja ainutlaatuisia tai vähintäänkin erikoisia. Markkinoille tuotetaan massatuotteiden sijasta enemmän erikoistuotteita, joita kukaan muu ei osaa tehdä tai ei tee. Melkein kaikista tuotteista tehdään yksilöityjä custom tuotteita. Uutta teknologiaa tuotetaan osittain tai kokonaan avoimissa (open source) -verkostoissa ja suljetuissa verkostoissa. Keskitetystä asumisesta ja massatuotannosta hajautetun, verkostoituneen ja yhteisöllisen tuotannon ja asumisen suuntaan siirtyvä yhteiskunta tarvitsee runsaasti uutta ja monipuolista teknologiaa ja uuteen tilanteeseen soveltuvia monikäyttöisiä ratkaisuja. Kaikki nämä luovat lisämarkkinoita, kasvavat markkinat.

 Vapaa-aikaa on enemmän ja suurin osa käyttää sen yhteisöjen konservatiivisen moraalin ohjaamana hyvin ja rakentavasti. Osa ihmisistä alkaa lisääntyneen vapaa-ajan myötä panostaa enemmän klassiseen asioita laajasti ymmärtävään sivistykseen pelkkien yksityiskohtien ratkaisujen sijasta. Yhteisöjen sisällä ja välillä sosiaalinen elämä kukoistaa. Vieraantuminen, uusavuttomuus, eristäytyminen, hedonismi ja muut modernin elämän ongelmat vähenevät tai lähes katoavat.  Tulo-, omaisuus- ja luokkaerot ja yhteiskunnalliset ristiriidat vähenevät ilman redistribuutiota. Valtiot ovat pienempiä ja suuria byrokraattisia yrityksiä on vähemmän.

Ihmiset kilpailevat joka tapauksessa jollain, ja konservatiivisessa yhteiskunnassa todennäköisesti kilpaillaan luomalla kokonaisista asuinalueista unelmien ja mielikuvituksen mukaisia satumaailmoja, joissa kaikki yksityiskohdat, talot, luonto, rakennettu ympäristö, leikkipaikat, koulut, teknologia, autot jne. ovat mielikuvituksellisia. Tietysti myös henkisillä kyvyillä ja sivistyksellä itsessään, ja ehkä fyysisillä kyvyilläkin kilpaillaan.

Ja mikä tärkeintä, koska elämä on suhteellisen vähämerkityksellinen välivaihe matkallamme, kristillisyys lisääntyy.

***

Konservatiivisessa yhteiskunnassa on sijaa monenlaisille kokeiluille ja vaihtoehdoille, kunhan niistä ei pyritä luomaan keskitettyä ja kaikenkattavaa valtajärjestelmää. Edes konservatismista ei pidä tehdä keskitettyä järjestelmää. Valtio on konservatiivinen vain valtansa vähyydessään ja säästeliäisyydessään. Konservatiivinen vallankumous ei välttämättä tarvitse massiivisia joukkoliikkeitä. Riittää, että 100 hyvää ja kyvykästä miestä muodostaa hyvän ja toimivan yhteisön, joka toimii esimerkkinä muille. Siitä nykyinen liberaali systeemi lähtee pikkuhiljaa purkautumaan.

***

Yhteisöjä voidaan nimittää myös eräänlaisiksi yrityksiksi. Niiden sosiaaliset suhteet ovat tiiviimmät ja kattavammat kuin normaaleissa yrityksissä, ihmisten vaihtuvuus on vähäisempää ja tuotanto on kattavampaa, mutta ne ovat silti sosiaalisia yrityksiä, joissa keskeisenä tekijänä on sosiaalinen yhteistoiminta ja tuotanto. Näin ollen siirtymä asuinalueyhteisöistä tai yrityksistä yhteisöihin on melko pieni.

torstai 2. elokuuta 2012

Miten markkinatalous tuottaa byrokratiaa?

Määritelmiä.

Millainen on suunnitelmatalouden suunnitelma?

Suunnitelmalla on eksplisiittinen, selkeä ja rajattu tavoite; talouskasvu; tietynlaisen kulutuksen, investointien tai tuotannon lisääminen; tuloerojen tasaaminen sosiaaliluokkien välillä; jne.

Suunnitelma mahdollistaa suunnitelman korjaamisen, säätämisen, peruuttamisen, korvaamisen toisella suunnitelmalla tai täydentämällä sitä yhdellä tai useammalla suunnitelmalla. Näiden käyttö riippuu siitä kuinka hyvin suunnitelman väli- tai  lopulliset tavoitteet on saavutettu.

Valtion virkamiehet päättävät suunnitelmista; he tekevät päätökset eksklusiivisesti tai heillä on vähintäänkin merkittävä rooli suunnitelman päätöksenteossa.

 Virkamiehet syrjäyttävät yksittäiset kansalaiset päätöksentekijöinä, ja siten he pakottavat yksilöt johonkin toimintamalliin tai pidättäytymään joistain toimista, tai johonkin luokkaan tai kategoriaan, esim. että heidän palkkansa ei saa ylittää jotain tiettyä rahamäärää tai että he ovat oikeutettuja tiettyihin palveluihin, mutta eivät muihin palveluihin.

Virkamiehet toimivat taloudellisina agentteina valtion yrityksissä.

Suunnitelma olettaa virkamiesten kykenevän ymmärtämään ja hallitsemaan kaikki valtion taloudelliset, sosiaaliset, teknologiset, kulttuuriset ja lailliset prosessit, tai että virkamiehet pystyvät valitsemaan ja ohjaamaan sellaisia henkilöitä, jotka kykenevät em. tehtäviin.

 Millainen on poliisivaltio?

Poliisivaltio on systeemi, jossa yleisillä laeilla; virkamiesten paikallisilla, väliaikaisilla ja yksittäisillä päätöksillä ja toimilla; rajoitetuilla ja paikallisilla säännöillä ja säädöksillä; ja virkamiesten koko yhteiskuntaa koskettavilla päätöksillä ja toimilla ei ole eroa niiden alkuperään, pätevyyteen, tyyppiin ja vaikutukseen liittyen. Niillä kaikilla on samanlainen pakottava vaikutus ja ne luovat yhtenäisen jatkumon pienimmistä laeista, säännöistä, säädöksistä, ja virkamiesten päätöksistä ja toimista suurimpiin saakka. Ne kattavat suurimman osan tai lähes kaiken yhteiskunnallisen toiminnan pakottavuuden, kontrollin, hallinnan ja valvonnan verkolla. Auktoriteetti, legimiteetti ja valta tulee sekä virkamieskunnalta ja valtiolta kokonaisuutena, että sen jokaiselta yksittäiseltä jäseneltä.

Millainen on laillisuusyhteiskunta (l'Etat de droit)?

Laillisuusyhteiskunta on valtio, jossa viranomaisten toimilla ei ole legitimiteettiä, jos niitä ei ole etukäteen rajattu laeilla, kehystetty laeilla. Viranomaiset toimivat ja voivat toimia vain etukäteen rajatuissa lain kehyksissä. Virkamiesten legimiteetti ja oikeus pakottavaan valtaan tulee lain muodosta, lain kehyksistä. Se tila ja ne asiat jotka lain muoto kattaa, muodostavat laillisuusyhteiskunnan.

Laillisuusyhteiskunnassa universaalisti voimassaolevan täysivaltaisen lain ja viranomaisten partikulaaristen päätösten ja toimien välillä on ero niiden periaatteeseen, pätevyyteen ja efektiin liittyen. Universaali laki sitoo kaikkia yhteiskunnan toimijoita yhtä paljon, valtiota, viranomaisia, järjestöjä, yrityksiä, kansalaisia jne. Jos kansalainen tai kansalaiset joutuvat lain määrittelemään ristiriitaan valtion tai viranomaisten kanssa,  kansalainen tai kansalaiset voivat haastaa valtion tai virkamiehet oikeuteen. Sen oikeuden joka toimii välittäjänä näissä oikeustapauksissa täytyy olla mahdollisimman riippumaton valtiosta ja virkamiehistä. Se voi olla esim. käräjäoikeus ja sitä seuraavat oikeusasteet, mutta se ei voi olla esim. hallinnollinen oikeus.

Minarkistinen markkinatalous (minimalistisen valtion markkinatalous) perustuu laillisuusyhteiskuntaan ja laillisuusyhteiskunnasta seuraa luonnollisimmin minarkistinen markkinatalous, koska siinä yksilöiden vapaus (negatiivinen vapaus; vapaus pakottamisesta, estämisestä, väkivallasta ja omaisuuden anastamisesta) on suurimmillaan.

Minarkistinen markkinatalous on suunnitelmatalouden vastakohta. Minarkistisen laillisuusyhteiskunnan laeilla on vain yleisiä, kaikkia koskevia, muodollisia ja toiminnan muotoa koskevia tavoitteita, ja ne eivät voi koskaan pyrkiä tiettyyn tavoitteeseen, kuten esim. investointien lisäämiseen; tuloerojen tasaamiseen; kulutuksen lisäämiseen; erioikeuksien myöntämiseen yrityksille lisenssilupajärjestelyillä (monopoli, kartelli tms.); tuotannonalojen tai yritysten tukemiseen tavalla, joka tekee niiden toiminnasta normaalia edullisempaa tai kannattavampaa (edulliset lainat, suorat rahalliset tuet, verohelpotukset, tietyille tuotteille määrätty vähimmäishinta tms.); jne. Toisin sanoen laillisuusyhteiskunta määrittelee taloudellisen "pelin" säännöt kaikille pelaajille, mutta ei osallistu "pelin" kulkuun ja tapahtumiin tai pelaajien toimiin mitenkään, jos he toimivat sääntöjen puitteissa. Valtion ei myöskään tarvitse juuri ollenkaan havainnoida, valvoa ja tietää talouden toimintaa tai käyttää siihen resursseja.

Laillisuusyhteiskunnan sääntöjen täytyy olla mahdollisimman yksinkertaisia, selkeitä, pysyviä ja ennustettavia, ja niitä ei saa muuttaa markkinataloudessa syntyvien vaikutusten tai lopputulosten perusteella. Taloudellisten toimijoiden täytyy pystyä ennustamaan viranomaisten, lain ja valtion toiminta etukäteen. Heidän täytyy pystyä luottamaan siihen, että sitä minkä he työllään ansaitsevat, ei jälkikäteen anasteta uusilla laeilla tai viranomaisten pakottavilla toimenpiteillä, ja että heidän toimintavapautensa, transaktiovapautensa ja yhteistyömahdollisuutensa säilyvät.

Laillisuusyhteiskunnan markkinatalouteen liittyvät lait luovat pysyvyyttä, luotettavuutta ja ennustettavuutta yritysorganisaatioille, omaisuudelle, sopimuksille, transaktioille, konkurssijärjestelyille, pankkitoiminnalle ja velkajärjestelyille, kaupallisille yhdistyksille ja muille yhdistyksille, valuutalle, vakuutuksille, jne.

***

Seuraavat asiat joko tuottavat byrokratiaa, edistävät sen syntymistä tai luovat painetta siihen. Lähtökohtana on minimaalisen byrokratian minarkistinen laillisuusyhteiskunta ja sen kehittyminen byrokraattiseksi sekataloudeksi tai sosialialistiseksi taloudeksi. Listan ei ole tarkoitus kattaa kaikkia syitä, vaan auttaa määrittelemään byrokratian syntymisen ja kasvun prosessia.

a) Minarkiassa lähes kaikki tuotanto ja palvelut ovat yritysten tuottamia. Tämä lisää yritysten määrää ja niiden yhteiskunnallisia kosketuspintoja. Yritysten vuorovaikutus tuottaa kitkaa ja ristiriitoja. Mitä enemmän yrityksiä, sitä enemmän kitkaa ja ristiriitoja, ja niitä täytyy selvittää oikeudessa. Tämä lisää oikeudellista byrokratiaa. On mahdollista, että minarkian oikeuslaitokset ovat paikallisia ja oikeutta käyttävien yritysten rahoittamia. Yritykset pyrkivät paikallisista oikeuksista vähintään koko maan kattaviin oikeuksiin, jotta samaa asiaa ei tarvitse erikseen käsitellä monessa oikeudessa, jotta säästetään aikaa, energiaa ja resursseja, ja jotta lukuisten oikeusalueiden ja oikeuksien erilaiset lait ja päätökset eivät tuota ristiriitoja, vaikeuksia ja monimutkaisuutta toimintaan. Jos jokaisella alueella on erilaiset toimintasäännöt, se lisää yritysten sisäistä byrokratiaa ja työtä, ja yritysten välisiä ristiriitoja ja oikeuskäsittelyiden tarvetta. Yritykset pyrkivät ulkoistamaan mahdollisimman paljon ydintoimintojen ulkopuolisia toimintoja, kuten sisäistä byrokratiaa, ulkoisille toimijoille, ulkopuolisille byrokratioille. Yritykset pyrkivät yksinkertaistamaan oikeudellista ja muuta toimintaympäristöään, ja siksi ne kannattavat koko maan kattavaa suurta oikeusjärjestelmää, suurta byrokratiaa.

Nämä tekijät luovat osan byrokratian siemenistä minarkiassa, ja painetta byrokratian kasvuun ja keskittämiseen.

b) Aikapreferenssi, koordinointi ja tavoitteellisuus. Minarkiassa yhteiskunta kehittyy suhteellisen hitaasti orgaanisesti, monien vaiheiden ja eri tavalla kehittyvien alueiden kautta, ja evolutiivinen lopputulos ei ole kenenkään päätettävissä. Ihmisillä on rajallisesti aikaa, mahdollisuuksia ja energiaa, ja  ihmisillä on samanaikaisesti selkeitä ja pakottaviksi koettuja tavoitteita. Kyvykkäimmillä ja suurimmilla vallanhankkijoilla ja vallankäyttäjillä on luontainen taipumus pyrkiä nopeuttamaan, koordinoimaan ja ohjaamaan yhteiskunnan toimintaa päästäkseen nopeasti ja mahdollisimman laajasti haluamiinsa tuloksiin. Kyvykkäimmät ja suurimmat vallankäyttäjät suosivat siten keskitettyjä ja suuria byrokratioita, joiden kautta koko maata voidaan nopeasti koordinoida samaan suuntaan. Valtioiden ohjaamia suuria koko maan kattavia projekteja, joiden on tarkoitus auttaa mm. yrityksiä, ovat esim. väestön muuton edistäminen maaseudulta ja haja-asutusalueilta suuriin kaupunkeihin siellä sijaitsevien yritysten asiakasmäärien lisäämiseksi ja edestakaisten ostos- ja työmatkojen lyhentämiseksi; koko maan koulutuksen muuttaminen standardisoiduksi, jotta yritysten on helpompi rekrytoida samaa kaavaa käyttäen ja jotta kaikkialla opetetaan yritysten yleisimmin vaatimia taitoja; laajojen luontoalueiden ja siten paikallisten ilmastojen muuttaminen (soiden kuivaaminen johonkin käyttöön, metsien ja kasvillisuuden istuttaminen karuille alueille, laajat kastelujärjestelmäprojektit, suuret tekoallas- ja patoprojektit, laajat metsien raivausprojektit, jne); kansanterveysprojektit, joilla pyritään esim. rokottamaan yhtenäisesti koko kansa, jotta tauteja saadaan hävitettyä, tautiepidemioiden etenemisiä pysäytettyä tai ihmisiä valistettua yhtenäisesti tautien vaaroista); koko maan kattavien liikenneyhteyksien luominen moottoriteillä, junaradoilla, vesiväylillä ja lentokentillä; koko maan kattavan yhtenäisen ja koordinoidun puolustusjärjestelmän luominen; jne. Suurin osa näistä projekteista on huonompia ja turhempia kuin orgaanisesti kehittyneen yhteiskunnan projektit, mutta ihmisten pyrkimys ja taipumus isoihin keskitettyjen byrokratioiden projekteihin on suuri. Yritykset tukevat niitä tai ovat niiden yksinomaisia käynnistäjiä.

Lisäksi osittain ihmisten rationaalisen kontrollin ulkopuolella oleva yhteiskunnan evolutiivinen kehitys vaikuttaa epävarmemmalta kuin keskitetty ja kokonaan rationaalisesti suunniteltu järjestelmä. Ihmiset pyrkivät epävarmuuden vähentämiseen ja poistamiseen. Tämä lisää byrokratian kannatusta.    

c) Suuret yhteiskunnalliset murrokset edistävät byrokratian laajentumista. Kun esim. ihmiset muuttavat nopeasti ja laajassa mitassa maaseudulta kaupunkeihin, heidän maaseudulla kehittyneet sosiaaliset turvaverkkonsa hajoavat ja he ovat kaupungeissa yksin ja turvattomina. Kun byrokratiat tarjoavat heille valmiiksi järjestettyjä "ilmaisia" palveluja ja turvaa erilaisten tilanteiden varalle poliittista kannatusta vastaan, ihmiset ovat luonnollisesti halukkaita tukemaan byrokratioita.

d) Naisilla on taipumus kannattaa keskitettyjä byrokratioita enemmän kuin miehillä. Naisten psykologia kehittyi metsästäjä-keräilijöiden suhteellisen niukkuuden ja epävarmuuden aikoina. Mitä enemmän miehellä on resursseja ja (keskitettyä) valtaa, sitä haluttavampi hän on naisten mielestä aviopuolisoksi ja perheen huoltajaksi. Miehillä on keskimäärin taipumus nähdä  keskitetty valta uhkaavampana, ja siten he muodostavat usein liittoja keskitetyn vallan ehkäisemiseksi, vähentämiseksi tai kumoamiseksi. Miehet, joilla on keskitettyä valtaa, pyrkivät useimmiten keskittämään myös resurssit ja parhaimmat naiset itselleen ja lähipiirilleen, jolloin he uhkaavat tai vähentävät muiden miesten mahdollisuuksia resurssien ja aviopuolisoiden hankkimiseen. Naiset ovat myös konformistisempia kuin miehet ja mukautuvat miehiä sopeutuvammin mihin tahansa valtajärjestelmiin. Miehet kyseenlaistavat, kapinoivat, kritisoivat ja vastustavat sekä spontaanisti että harkitusti enemmän kuin naiset.

Naiset näkevät keskitetyn sosiaalivaltion psykologisesti turvallisena ja luotettavana "miehenä", jolla on paljon valtaa ja loputtomasti resursseja, ja joka antaa ja jakaa automaattisesti resursseja ja palveluja naisille ja lapsille kun he tarvitsevat niitä. Sosiaalivaltiolla on enemmän resursseja ja valtaa kuin kenelläkään miehellä, joten sosiaalivaltio on naisten tunteiden mukaan tietyssä mielessä houkuttelevampi ja tärkeämpi kuin miehet.

Jos mies osoittaa rationaalisin perustein, että pääasiassa hajautettu ja lokaali, mutta verkostoitunut sairaanhoito-, sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmä on halvempi ja antaa luotettavampaa, parempaa ja inhimillisempää palvelua kuin keskitetty valtiollinen järjestelmä, naisilla on silti tunteidensa takia taipumus kannattaa keskitettyä järjestelmää. Viime kädessä nainen vetoaa usein koskettaviin mielikuviin lasten edusta ja hyvinvoinnista välttääkseen aiheen rationaalisen käsittelyn. 

Konkreettisena esimerkkinä esim. yhden euron maksaminen asiakkaalle Suomen sosiaaliturvajärjestelmässä maksaa kuusi euroa, joten säästöjen suunnitteleminen ei ole vaikeaa. Paljon halvempaa olisi esim. maksaa kansalaisille nykyistä sosiaaliturvaa parempaa kansalaispalkkaa.

Suuret byrokratiat saavat siten useimmista naisista laajan, luotettavan ja kritiikittömän kannattajajoukon. Byrokratioiden kasvaessa ne alkavat usein "tasa-arvon", "yhtäläisten oikeuksien", "naisten aseman turvaamisen" tms. nimessä suosimaan naisia työnhaussa ja opiskelupaikkojen pääsykokeissa; antamaan heille erioikeuksia; päästämään heitä miehiä vähäisemmillä kyvyillä, tiedoilla ja taidoilla tehtäviin; muokkaamalla koulutuksen ja työn muodot ja tavat naisten psykologiaa suosivaksi ja miesten psykologian vastaiseksi (esim. istuminen pitkiä aikoja hiljaa sen sijaan, että opiskeluun tai työhön yhdistettäisiin konkreettista tekemistä ja toimintaa); käyttämään hyväksi naisten älykkyysjakaumaa opiskelussa ja tehtävien täyttämisessä (Naisissa on enemmän keskinkertaisesti älykkäitä, miehissä on enemmän tyhmiä ja älykkäitä. Miehet ovat keskimäärin 3-5 ÄO-pistettä älykkäämpiä kuin naiset. Mitä älykkäämpi ihminen on, sitä enemmän hänellä on keskimäärin taipumusta psykologiseen tasapainottumuuteen ja häiriöihin, joten älykkäillä miehillä on naisia suurempi taipumus karsiutua pois vuosia kestävää rauhallisuutta ja konformismia vaativista opinnoista. Naiset ihailevat miehiä, joilla on valtaa [ihailu on useimmiten epäsuora alistumisen tai alemmuuden merkki], ja siten he ihailevat älykkäitä valtaeliitin miehiä ja alistuvat helposti heidän tahtoonsa. Naiset ovat riittävän älykkäitä täyttämään keskitason manageritehtäviä, he eivät ole yhtä kunnianhimoisia ja kilpailevia kuin miehet, he tyytyvät keskitason tehtäviin, he ovat sopeutuvaisia, jne. He eivät siten uhkaa ylempänä hierarkiassa olevien miesten asemaa ja ovat miehiä kuuliaisempia. Valtaeliitin miehet syrjäyttävät siten erilaisten verukkeiden varjolla mahdollisimman suuren osan miehistä manageritehtävistä ja korvaavat heidät naisilla. Tätä pohjustetaan naisiin liittyvällä positiivisella feministisellä propagandalla.); jne. Tyypillisesti taantumisvaiheessa olevat valtiot, järjestelmät, sivilisaatiot ja imperiumit suosivat ennen romahdustaan naisia. Niiden mieseliitti tavallaan liittoutuu naisten kanssa ja muodostaa heistä vastavoiman eliitin ulkopuolisten miesten valtaa vastaan.

e) Kun pienikin byrokratia luodaan, se alkaa ajamaan omaa kasvuaan samalla tavalla kuin yritykset tavoittelevat voittoa. Byrokratioilla on useimmiten paremmat mahdollisuudet kasvattaa itseään kuin yrityksillä. Valtiobyrokratian valta on yleensä koko maan ja kaikki yhteiskunnalliset tasot kattavaa, se pystyy vaikuttamaan systeemin sääntöihin ja byrokratia voi käyttää pakkovaltaa, toisin kuin yritykset.  Byrokratia pyrkii kasvamaan, koska mitä enemmän virkamiehiä on, sitä enemmän heillä on poliittista, byrokraattista ja taloudellista valtaa, joilla he saavat byrokratialle lisää resursseja. Lisäksi kasvaneet uudet byrokratiakerrokset suojaavat niiden sisällä olevia byrokratiaytimiä huonoina aikoina, jolloin byrokratiaa joudutaan ehkä karsimaan säästöillä. Silloin uudet byrokratiakerrokset uhrataan, jotta byrokratiaytimet voivat säilyä. Voisimme etäisesti verrata uusien byrokratiakerrosten hankkimista vararavinnon hankkimiseen, ihmisten rasvakerrosten kasvattamiseen, jotka voidaan uhrata huonoina aikoina ravinnoksi, jotta sisempiä kudoskerroksia voidaan suojata ravinnon puutteelta.

Byrokratioiden olemassaolo ja toiminta luo aina uusia ongelmia ja uusia puutteita, jotka täytyy ratkaista. Byrokratiat pyrkivät ratkaisemaan byrokratioista itsestään syntyvät ongelmat ja puutteet vaatimalla ja hankkimalla lisää resursseja ja kasvattamalla byrokratioita. Tästä syntyy byrokratioiden kasvattamisen kierre ja ikiliikkuja, joka omalta osaltaan kasvattaa byrokratioita.

Byrokratia ei tuota voittoa. Se voi joko hoitaa tehtävänsä, joista se ei saa mitään erityistä palkintoa, se voi hoitaa tehtävät huonosti, tai se voi jättää tehtävät hoitamatta. Kahdesta viimeisestä virkamiehet voivat saada negatiivista palautetta kansalaisilta, yrityksiltä, poliitikoilta, jne., ja negatiivinen palaute voi johtaa virkamiesten erottamiseen ja ehkä byrokratian osastojen lakkauttamiseen tai korvaamiseen esim. yritysten tarjoamilla palveluilla. Tämä luo virkamiesten keskuuteen mentaliteetin, jossa tärkeintä on virheiden ja syytösten välttäminen, ja niistä koituvien seurausten välttäminen tai ohjaaminen toisaalle. Tämä johtaa byrokratioiden monimutkaistumiseen, sokkeloitumiseen, tehottomuuteen ja lisäkasvuun. Välttääkseen syytöksiä virkamiehet luovat sotkuisia organisaatioita, sääntöjä ja hierarkioita, joissa vastuu on sumea ja hajautettu. Syytösten ilmaantuessa edes virkamiehet itse eivät välttämättä tiedä kuka on vastuussa, ja syytökset voidaan siten aina helposti ohjata muualle tai hajauttaa ja laimentaa. Virkamiehet voivat luoda turhia syntipukkiorganisaatioita ja -virastoja, joihin kaikki vastuu valutetaan erilaisilla järjestelyillä, vaikka päätökset tehdään ylempänä hierarkiassa. Ylempänä hierarkiassa olevat tekevät yleisiä päätöksiä, eivätkä puutu yksityiskohtiin ja tehtävien käytännön suoritukseen, vaan jättävät ne alaisille. Koska virhe syntyy useimmiten joistain yksityiskohdista ja tehtävien suorittamisesta, esimiehet pystyvät vierittämään syyn alaisten niskoille.

 Alaiset tekevät työtään kaavamaisesti sääntöjen mukaan, hitaasti ja huolellisesti, dokumentoiden kaikki tehtävät, jotta syytösten tullessa he voivat osoittaa, että he eivät ole tehneet virheitä, ja että virhe on tullut jostain muualta. Tämä hidastaa byrokratian toimintaa ja estää usein kaavamaisuuden takia järkevien ja oikeudenmukaisten päätösten tekemisen asiakkaiden kannalta, estää toimimasta oikein yllättävissä ja uusissa tilanteissa, ja haittaa asiakaspalvelua.

Jälleen kerran, kun byrokratia sitten toimii näiden syiden takia huonosti ja tehottomasti, byrokraatit syyttävät siitä liian vähäisiä resursseja ja liian pientä byrokratiaa annettujen tehtävien suorittamiseen, ja vaativat lisää resursseja ja byrokratiaa. Byrokratialla yleensäkin on motiivi toimia enemmän tai vähemmän tehottomasti ja huonosti, koska se mahdollistaa lisäbyrokratian vaatimisen.

Jotta byrokratia voi hoitaa tehtävänsä, sen täytyy ensin huolehtia olemassolostaan ja säilymisestään. Olemassaolo mahdollistaa tehtävän. Tästä maksiimista on vain lyhyt ja sumea matka siihen, että byrokratian säilymisestä tulee kaikenkattava tavoite ja byrokratian tehtävästä vähämerkityksellinen sivuseikka. Byrokratioilla on taipumus kehittyä tähän suuntaan, ja monien byrokratioiden suurin tehokkuus ja osaaminen liittyy oman olemassaolon säilyttämiseen, ei byrokratian varsinaiseen tehtävään.

f) Jonkin asian saaminen tai hankkiminen, esim. 10 euron, on psykologisesti vähämerkityksellisempää kuin 10 euron menettäminen. 10 euron menettäminen on n. 2 kertaa merkityksellisempää ja tämä kerroin kasvaa summien tai asioiden merkityksellisyyden kasvaessa. Ne yritykset, jotka menestyvät parhaiten, tuottavat eniten rahaa, ja saavat rahalla ja muilla tekijöillä eniten valtaa. Ne käyttävät rahaa, valtaa ja resursseja byrokratioiden kanssa tehtävään yhteistyöhön, ja byrokratioiden lahjomiseen rahalla, palkkioviroilla, poliittisella tuella, hyödyllisellä informaatiolla, eduilla jne. saadakseen byrokratiat muuttamaan yhteiskunnallisen ja taloudellisen systeemin toimintaa yritykselle edullisempaan suuntaan. Menestyneimmät yritykset eivät voi enää nousta juurikaan ylöspäin, mutta ne voivat pudota konkurssiin saakka. Putoamisen estämisestä tulee tärkein tehtävä menestyneimmille yrityksille. Valtion toiminnan muuttaminen yrityksen kannalta suotuisaksi ja sen asemaa turvaavaksi on minarkiassa ainoa tekijä, joka voi antaa jonkinasteisia takuita ja vakuuksia putoamisen estämisestä. Minarkistisessa systeemissä kilpailu on kovaa, ja yritysten tilanteen ja aseman vaihtelevuus on suurta, joten putoamisen estämisen tärkeys korostuu.

Yleisesti valtio voi auttaa lahjovaa yritystä luomalla lainsäädäntöä ja vaatimuksia, jotka kuormittavat suhteellisesti enemmän pienempiä ja keskisuuria yrityksiä; se voi antaa erioikeuksia johonkin tiettyyn tuotantoon, esim. kartelli- tai monopolioikeuksia; se voi korottaa tullimuuria ulkomaista kilpailua vastaan; se voi helpottaa yrityksen lainsäädännöllisiä ja verovelvollisuuksia; se voi maksaa julkisista varoista erityistukia yritykselle; se voi velvoittaa kilpailevat yritykset tekemään niiden kannalta epäedullisia markkinatransaktioita esim. valtion kanssa tai pidättäytymään tietyistä kannattavista transaktioista; se voi luoda lupajärjestelyjä, jotka vaikeuttavat uusien kilpailevien yritysten syntymistä; valtionyritykset voivat tehdä kauppaa yrityksen kanssa normaalia edullisemmin ehdoin; jne. Keinoja on paljon, ja ne saadaan usein peitettyä niin monimutkaisten järjestelyjen alle, että ulkopuoliset eivät tiedä niistä tai tietävät niistä vain vähän.

Jne.

Jos minarkia jätetään toimimaan sitä ohjaavien markkinatalouden periaatteiden mukaan, se tuottaa ajan kuluessa vähintäänkin keskittyneen sekatalousvaltion. Jotta minarkia pystyy säilyttämään itsensä minarkiana, libertaristi-intellektuellien täytyy ratkaista byrokratian syntyyn ja kasvuun liittyvät ongelmat teoreettisesti ja käytännöllisesti.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto