Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

maanantai 30. tammikuuta 2012

Äänikirjoja rasittuneille silmille

Paljon tietokoneen ruudulta ja kirjoista lukeville on mukavan lepuuttavaa kuunnella ääneen luettuja kirjoja. Librivoxista löytyy paljon klassikkoja ja tietokirjoja monilla kielillä, pääasiassa englanniksi, mutta myös suomeksi löytyy kaunokirjallisuutta. Ehdotan niille lukijoille, joilla on hyvä ja tasainen lukuääni, että he voisivat silloin tällöin, esim. kerran kahdessa viikossa, käyttää 1 tunnin tietokirjaklassikoiden, esim. poliittisen ja taloudellisen filosofian klassikoiden lukemiseen suomeksi. Kehtaan ehdottaa tätä sen takia, että itse kirjoitan lukijoiden iloksi, viihdykkeeksi ja sivistykseksi blogikirjoituksia ilman rahallista tms. korvausta, ja käytän niiden tekemiseen keskimäärin (tiedonhankinta + pohdinta + kirjoittaminen) selvästi enemmän aikaa kuin edellä mainitun määrän. 

http://librivox.org/

Tässä muutamia esimerkkejä englanninkielisistä tietokirjoista (kirjojen linkittäminen ei tarkoita niiden koko sisällön hyväksyntää ja/tai suositusta).

Alexis de Tocqueville; Democracy in America:

http://librivox.org/democracy-in-america-vol-i-by-alexis-de-tocqueville/

Karl Marx; Capital: A Critical Analysis of Capitalist Production:

http://librivox.org/capital-volume-1-by-karl-marx/

Niccolo Machiavelli; The Prince:

http://librivox.org/the-prince-by-niccolo-machiavelli-2/

Jeremy Bentham; An Introduction to the Principles of Morals and Legislation:

http://librivox.org/an-introduction-to-the-principles-of-morals-and-legislation-by-jeremy-bentham/

Carl von Clausewitz; On War:

http://librivox.org/on-war-by-carl-von-clausewitz/

Brooks Adams; The Theory of Social Revolutions:

http://librivox.org/the-theory-of-social-revolutions-by-brooks-adams/

Pieni lisäys Ruukinmatruunan kirjoitukseen

Ruukinmatruuna kirjoittaa seuraavasti:

http://takkirauta.blogspot.com/2012/01/kaksitoista-saatopistetta.html

Paras säätösilmukka yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa asioissa on asianomaisten henkilöiden pään sisällä. Brasilia on slummiutunut maa, mutta sen pankit ovat luotettavia ja ne eivät koskaan tarvitse pankkitukea säilyäkseen "elossa" ja toimintakykyisinä, koska kaikki pankkien tappiot on täysimääräisesti sälytetty pankkiirien henkilökohtaisesti kannettaviksi. Jos pankkiiri ei toimi konservatiivisesti, hän syö huomenna favelassa katuojasta poimimiaan appelsiininkuoria ravinnokseen. Siinä on ainoa säätö, joka tarvitaan. Pitkät säätösilmukat eivät kerro mistään muusta kuin eliitin vallanhimosta toimintakyvyn, stabiiliuden, kestävyyden ja tehokkuuden kustannuksella.

Lyhyt säätösilmukka mukautuu lähes täydellisesti, herkästi reagoiden ja itseohjautuvasti säädettävään asiaan, niin täydellisesti kuin se on inhimillisesti, tiedollisesti ja teknisesti mahdollista.

Ps. Tehokkuuden ja muiden vastaavien termien sisällöstä, toivottavuudesta ja merkityksestä voidaan toki käydä keskustelua,  mutta viittaan niillä tässä yhteydessä kykyyn tuottaa pitkäjänteisesti, luotettavasti ja tehokkaasti palveluita ja tavaroita mahdollisimman pienillä negatiivisilla ulkoisvaikutuksilla ja mahdollisimman suurilla positiivisilla ulkoisvaikutuksilla.

torstai 26. tammikuuta 2012

Elämä pähkinänkuoressa

Siinä se on, oheisella videolla. Lyhyessä elokuvassa ei ole sanoja, joten englanninkielen taitoa ei tarvita sen ymmärtämiseen:

http://owlcityblog.com/2012/01/23/why-i-call-my-band-owl-city/

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Miksi sosialisti-intellektuellit vihaavat kapitalismia?

Liberaalin yhteiskunnan psykohistoriaa ja -nykyisyyttä. Useilla artikkelissa mainituilla asioilla on päällekkäisyyttä, esim. sosialisti-intellektuelleilla ja managereilla, mutta näiden käsitteleminen jätetään sivuseikkojen vähentämiseksi käsittelemättä. Viittaan kirjoituksessa sosialisti-intellektuelleihin myös sanalla intellektuelli kirjaimien vähentämiseksi.

Sosialisti-intellektuellit ovat liberaalissa systeemissä monella tavalla symbioosissa kapitalismin kanssa. Kapitalismi tuottaa enemmän kuin sosialismi, ja kapitalismissa riittää (periaatteessa) runsaammin jaettavaa, tehtäviä ja ekolokeroita sosialisti-intellektuelleille. Heille on tarjolla suhteellisen paljon korkean sosiaalisen statuksen tehtäviä valtion, kuntien ja yritysten palveluksessa. Sosialisti-intellektuellien kapitalismiin kohdistama kritiikki on osittain kapitalismia vahvistavaa ja suojelevaa kahdella tavalla: 1) Toimiakseen liberaalin systeemin täytyy sulauttaa yhteiskunnalliset vastakohtaisuudet systeemin sisälle. Vallankumouksellinen tai muuten radikaali sosialistinen kritiikki on poikkeuksellisen tehotonta ja aikaansaamatonta suhteessa sen yleisyyteen, siihen kohdistettujen älyllisten resurssien määrään ja kapitalismikritiikin vakavuuteen. Sosialistien kapitalismikritiikistä on aikojen kuluessa toisaalta tietoisesti, toisaalta huomaamattomasti kehittynyt suurimmalta osin ns. valheellinen oppositio, jonka tehtävänä on kerätä yhteiskunnassa vallitseva tyytymättömyys ja kritiikki liberaalin eliitin kannalta turvallisiin, tehottomiin ja systeemiä ylläpitäviin uomiin. 2) Sosialistien kapitalismikritiikki ylläpitää ja vahvistaa kapitalismin/ liberaalin systeemin rajoja ja tärkeimpiä periaatteita. Sosialistit jakavat kapitalistien kanssa samat universaalit, materialistiset, pseudo-individualistiset/ kollektivistiset, pohjimmiltaan irrationaaliset, keskusjohtoiset (suurten organisaatioiden dominoivuus) ja sekulaarit periaatteet. Kapitalismikritiikki määrittää de facto liberaalin systeemin sallitun poliittis-taloudellisen pelikentän, ja vahvistaa ja pitää yllä luotettavalla toistuvuudella yhteiskunnallisen kanssakäymisen muotoja. Sosialistinen kapitalismikritiikki ympäröi kapitalismin suojelevasti ja sen piirteitä myötäillen kapitalismin näennäisellä negaatiolla, kuin toisiinsa täydellisesti sopiva patsas ja sitä joka puolelta tarkasti myötäilevä, patsaan muotoa ja integriteettiä ylläpitävä ja kokoonpuristava muotti. Tällainen jako on tärkeää myös psykologisesti. Liberaalin systeemin löyhät kollektivistiset ryhmät tarvitsevat turvalliset oppositiot, turvalliset vastustajat, jotka toimivat tärkeänä ryhmien koossapysymisen, sisäisen yhteistyön, ja tarkoituksen ja olemassaolon motivaattoreina.

Todellinen kapitalismikritiikki pyrkisi tietoisesti hajottamaan koko liberaalin pelikentän; muuttamaan vaikuttamisen säännöt ja keinovalikoiman; ei jakaisi tärkeimpiä periaatteita kapitalismin kanssa; ei pitäisi yllä kanssakäymisen ja transaktioiden toistuvuutta ja luotettavuutta; ei ympäröisi kapitalismia sitä täsmällisesti myötäilevällä ja vahvistavalla negaatiolla; ei toimisi niin luotettavasti ja ahkerasti liberaalin systeemin monissa tehtävissä; mobilisoisi ja organisoisi jatkuvasti liberaalin konsensuksen vastaista tehokasta oppositiota, joka saisi nopeasti aikaan näkyviä vaikutuksia; jne.

Lisäksi sosialisti-intellektuellit tuottavat manageri-, tutkimus-, konsultti- yms. tehtävissä suuren osan tärkeistä resursseista ja tukitoiminnoista liberaalille systeemille. Esim. suurin osa liberaalin yhteiskunnan sosiaalisista konstruktioista, manipulointikeinoista, lakifilosofiasta ja poliittisesta filosofiasta on sosialistien (tai pseudo-sosialistien) tuottamaa; esim. Foucault, Bourdieu, Rose, Miller, J. C. Scott, Scott, Berger, Luckmann, Pasquino, Donzelot, Deleuze, Guattari, Downes, Hacking, Ewald, Roos, Heinonen, Karjalainen, Hänninen, Siltala, jne. He tiesivät/ tietävät, että heidän työnsä tulokset menevät suoraan kapitalismin /liberaalin systeemin polttoaineeksi ja välineiksi, joko tuki- tai ydintoimintoihin. Joissain suhteissa hyvinkin rehellinen Bourdieu on kirjoittanut tästä aiheesta.

Voisi sanoa sosialistien ja kapitalistien olevan melko onnellisessa avioliitossa, josta he poikkeuksellisesti haluavat näyttää ulkopuolisille lähinnä näytelmälliset riitansa. Mutta kaiken tämän jälkeen jäännökseksi jää myös jokin todellinen ristiriita sosialistien ja kapitalistien välille.

Sosialisti-intellektuellien ja kapitalistien/ suuryritysten managerien todelliset erot liberaalissa systeemissä liittyvät älykkyyteen, sosiaalisuuteen, luonteenpiirteisiin, työn eroihin ja tapaan hahmottaa maailmaa.

Älyllinen työ on hidasta, melko yksisuuntaista ja sen tulokset näkyvät sovellettuina yleensä vasta pitkän ajan kuluttua. Managerien työ suuryrityksissä on nopeatempoista, käytännöllistä, jatkuvasti ja usein ennalta-arvaamattomasti vaihtelevaa, ja perustuu usein intuitiivisiin nopeisiin arviointeihin, tulkintoihin ja päätöksiin. Intellektuellien työ on älyllisiä rakenteita rakentavaa; vanhojen rakenteiden perustalle rakentavaa; muotoja ja rakenteita ylläpitävää, toistavaa ja kehittävää. Managerien työ on valmiiden tai improvisoitujen älyllisten rakenteiden käyttöä tilanteiden mukaan ja sen jälkeen niistä luopumista ja siirtymistä nopeasti seuraavan tilanteen vaatimiin älyllisiin rakenteisiin.

Älyllinen työ on yksinäisempää ja vähemmän sosiaalista kuin managerien työ suuryrityksissä. Intellektuellit ovat älykkyytensä ja usein introverttien luonteenpiirteidensä takia sosiaalisesti kömpelöitä, eivätkä pysty kommunikoimaan luontevasti keskivertoihmisten kanssa (liian suuret älykkyyserot vaikeuttavat kommunikointia). Ne intellektuellit, jotka eivät ole luonnostaan introverttejä, niitä intellektuellien sosiaalinen ympäristö ja työn vaatimukset muokkaavat introverttiin suuntaan. Introverttius tekee sosiaalisesta kanssakäymisestä henkisesti rasittavaa, joten intellektuellit tarvitsevat usein pitkähköjä taukoja sosiaalisesta kanssakäymisestä palautuakseen siitä. Managerit tulevat sujuvasti, mutta pintapuolisesti toimeen lukemattomien ihmisten kanssa, ja heillä on usein paljon ja laajalti dynaamisia ja käytännöllisiä kontakteja. Managerit ovat usein ekstroverttejä, sosiaalisia, pitävät jatkuvasta sosiaalisesta kanssakäymisestä, dominoivia, käytöksellään hurmaavia ja keskimäärin jonkin verran vähemmän älykkäitä kuin intellektuellit. Ne managerit, jotka eivät ole luonnostaan ekstroverttejä, niitä managerien työympäristö ja sosiaaliset velvoitteet muokkaavat ekstroverttiin suuntaan. He pystyvät kommunikoimaan hyvin keskivertoihmisten kanssa ja ovat älykkyydeltään optimaalisia johtotehtäviin. Intellektuellit ovat usein laajemmin sivistyneitä ja lukeneita kuin managerit. Intellektuellit ovat pääasiassa teoreettisia. Managereilla on useimmiten laajat teoreettiset ja käytännölliset tiedot omalta alaltaan, ja sosiaaliseen kanssakäymiseen riittäviä tietoja muilta aloilta.

Intellektuellit arvostavat ennustettavuutta, harkintaa, riskien hallintaa tai neutralointia, suunnitelmallisuutta, pitkän tähtäimen näkökulmaa ja ennalta laadittujen suunnitelmien noudattamista. Managerit viihtyvät parhaiten stimuloivan vaihtelevassa ja jopa ennalta-arvaamattomassa ympäristössä. Managerit ottavat harkittuja tai nopeita riskejä, käyttävät suunnitelmallisuutta tai improvisointia tilanteen mukaan ja toimivat useimmiten lyhyen tähtäimen tavoitteiden mukaan. Managerien toimintaympäristössä henkilökohtaisia tai yritykseen liittyviä pitkän tähtäimen suunnitelmia on vaikea tehdä, koska niillä on taipumus tuhoutua, estyä tai purkautua. Intellektuelleilla on taipumusta oppositioasenteeseen, kritiikkiin ja vastustamiseen. Intellektuellit ajavat etujaan useimmiten työllään liittämällä siihen tietyn valmiin kaavan mukaisen näkökulman, asenteen ja ideologian, sekä erilaisilla kollektiivisilla toimilla. Managerit sopeutuvat mielellään tai välinpitämättömästi sosiaalisiin normeihin ja vallitsevaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, kunhan niistä ei ole liikaa haittaa liiketoimille. Jos niistä on haittaa liiketoimille niin managerit kritisoivat niitä vähemmän kuin intellektuellit, mutta ryhtyvät kulissien takana käytännöllisiin ja usein tehokkaisiin toimiin tilanteen muuttamiseksi. Keinot voivat olla esim. poliittisia lahjoituksia; uhkauksia liiketoiminnan siirtämisestä muualle; henkilötason vaikuttamista; ylihinnoiteltuja lahjatyöpaikkoja ja -konsultointeja yrityksissä; yritysten kollektiivisia toimia; palkattujen kolmansien osapuolten, kuten lehtimiesten, tutkijoiden, PR-yritysten jne. käyttöä; jne.

Intellektuellien konsensuksen rakentaminen vaatii pitkän ajan, ja paljon työtä, väittelyitä ja keskusteluja. Kun konsensus on kerran muodostunut, sillä on taipumus kestää pitkän ajan ja monenlaisia yhteiskunnallisia vaihteluita. Managerien konsensus voi muodostua heidän sosiaalisissa verkostoissaan hyvinkin nopeasti ja helposti henkilökohtaisten suhteiden välityksellä, mutta toisaalta niillä on taipumus purkautua suhteellisen nopeasti. Intellektuelleille tyypillinen työ muokkautuu yleensä ennalta laadituiksi, kaavamaisiksi, ennustettaviksi, vakioiduiksi, one-size-must-universally-fit-all -prosesseiksi, keskusjohtoisiksi byrokratioiksi. Intellektuellit viihtyvät liberaalissa yhteiskunnassa parhaiten byrokratioissa. Managerien tyypillinen työ muokkautuu isoiksi tuotantolaitoksiksi ja tehtaiksi, ja suuriksi top-heavy/ manager-heavy organisaatioiksi, mutta joskus myös nopeasti reagoiviksi, muuntumiskykyisiksi ja kehityskykyisiksi pieniksi ja keskisuuriksi organisaatioiksi. Mitä pidemmälle liberalismi etenee, sitä enemmän yhteiskuntaa dominoivien managerien organisaatiot alkavat muistuttaa intellektuellien byrokratioita. Intellektuellit ja managerit aloittivat pääosin erilaisista lähtökohdista, mutta he ovat huomanneet päätyvänsä samanlaiseen lopputulokseen, suuriin byrokraattisiin organisaatioihin, ja tämä on heitä eniten yhdistävä tekijä. Mutta managerit eivät ole luontaisessa, itselleen sopivassa stimuloivassa ja jännittävässä ympäristössä kaavamaisissa suurissa yritysorganisaatioissa. Mitä pidemmälle niiden päätoiminnan kaavamaisuus etenee, sitä enemmän managerien toiminta alkaa kohdistua sijaistoimintoihin; valtataisteluihin organisaatioiden sisällä; näyttäviin ja suuriin, mutta turhiin organisaatiouudistuksiin; poliittiseen manipulointiin ja vaikuttamiseen; suuruudenhulluihin lainoituksilla rahoitettuihin yritysostoihin ja toiminnan laajennuksiin; sellaisiin taisteluihin tai liittoutumiin muiden yritysten kanssa, jotka eivät ole realistisesti perusteltavissa liiketoiminnallisilla syillä; jne.

Mutta byrokratisoitumisestaan huolimatta suuryritykset ovat kuitenkin globaaleja kapitalistisia organisaatioita, jotka poikkeavat intellektuellien suurista organisaatioista. Ne levittävät suoraan ja epäsuorasti, insentiiveillä ja pakotteilla, vaikutusvallallaan ja vaikutteillaan omaa toimintalogiikkaansa ympäristöön. Liberaalin yhteiskunnan voidaan eräästä näkökulmasta ajatella periaatteessa (ei välttämättä käytännössä) olevan systeemi, joka ei määrittele yhteiskunnan lopullista päämäärää, ts. se on päämäärän suhteen avoin. Liberaali systeemi määrittelee periaatteessa (ei välttämättä käytännössä) lähtötilanteessa kaikille samat oikeudet ja säännöt; se estää tuntematonta päämäärää kohti mentäessä kansalaisia tekemästä toisilleen sääntöjen kieltämiä asioita; ja asettaa puitteet kilpailulle ja toiminnalle. Jos kyseessä olisi juoksukilpailu, kaikki lähtisivät periaatteessa samalta viivalta, liberaali systeemi määrittelisi mitä ratoja pitkin juostaan, ja mitä kilpailijat saavat ja eivät saa tehdä toisilleen. Kukaan ei tietäisi missä lopullinen maali on, mutta matkan aikana syntyy erilaisia väliaikavoittajia. Koska liberaali systeemi de facto antaa suurimmat, ja kansalaisia ja ihmisryhmiä polkevat oikeudet suurille organisaatioille, voimme pitää tätä kilpailua tosiasiassa suurten organisaatioiden välisenä. Intellektuellien byrokratioiden ja managerien suurten organisaatioiden kilpailussa managerien organisaatioilla on taipumus suuremmassa määrin ulottaa vaikutuksensa ja toimintatapansa intellektuellien organisaatioihin kuin toisinpäin. Tämä tapahtuu osittain sen takia, että intellektuellien byrokratiat rakentavat pääasiassa hitaasti suuria älyllisiä rakenteita (ei automaattisesti hyvä tai huono asia), kun taas managerien organisaatiot sekä tuhoavat että rakentavat pieniä ja suuria älyllisiä rakenteita, ja vaihtelevat niitä nopeammassa tahdissa. Älyllisten rakenteiden rakentaminen on vaikeampaa kuin niiden tuhoaminen, ja managerien nopeat, monenlaiset ja vaihtelevat älylliset rakenteet mahdollistavat monipuolisen taktisen ja strategisen toiminnan sekä nykyhetkessä että pitkällä tähtäimellä. Tärkeimmillä, tehokkaimmilla ja tuottavimmilla toiminnoilla sekä vallalla on taipumus kertyä managerien haltuun, ja managerien organisaatioiden toimintatavat leviävät vääjäämättömästi intellektuellien byrokratioihin hajottaen niiden aiempia toimintatapoja ja muokaten ne muistuttamaan managerien organisaatioiden vastaavia. Siten intellektuellit esim. joutuvat nykyisin usein itselleen vastenmielisellä ja heidän työnsä tuottamisen kannalta haitallisella tavalla (olipa tämä työ hyödyllistä tai haitallista) kilpailemaan vähistä resursseista ja tyytymään suhteellisen matalasti palkattuihin lyhyisiin pätkätöihin ja lyhyisiin tutkimusjaksoihin; hyväksymään lisääntyvän työttömyyden; pyörittämään byrokratioidensa toimintoja ja budjetteja yhä enemmän kuin kilpailevia suuryrityksiä; noudattamaan kiireisiä tehokkuussääntöjä; hakeutumaan yhä enemmän yrityksiin töihin; tyytymään siihen, että tutkimusten sisältö ja aikataulu määrätään yhä enemmän ulkopuolelta rahoittajan taholta etukäteen; jne. Mieluummin intellektuellit tekisivät itselleen byrokraattiset ja rationaaliset säännöstelysäännöt ja prosessit, joissa kaikille intellektuelleille jaetaan työtä ja resursseja suhteellisen tasapuolisesti ja turvatusti. Intellektuellit olivat jo alkujaan hävinneet status- ja valtakilpailun managereille, vaikka heillä oli aika hyvä statusasema, mutta nyt sitäkin heikennetään ja pudotetaan, samanaikaisesti kun ainakin korkeimman tason managerien asema on kohonnut moninkertaiseksi.

Intellektuellien korkeampi keskimääräinen älykkyystaso, suurempi sivistyneisyys ja heidän älyllisten rakennelmiensa suurempi monimutkaisuus ** saa heidät ajattelemaan/ kuvittelemaan, että korkein status ja valta kuuluu "oikeutetusti, ja rationaalisilla ja objektiivisilla perusteilla" heille. Yhdistettynä katkeruuteen edellä mainituista tekijöistä johtuen intellektuelleille syntyy voimakas motiivi pyrkiä muutokseen. Intellektuellien taipumuksia, psykologisia ominaisuuksia ja työn vaatimuksia vastaava unelma suurorganisaatioiden muodossa ilmaistuna on suuri valtiollinen tai kansainvälinen sosialistinen byrokratia, jossa intellektuellit jakavat suurten, monimutkaisten, "objektiivisten", "rationaalisten" ja pitkäaikaisten  älyllisten rakennelmiensa perusteella toisilleen ja kaikille muille ihmisille kaiken; työn, resurssit, velvollisuudet, oikeudet, palvelut, tavarat, vapaa-ajan, statukset, sosiaaliturvan, vanhustenhoidon, sairaanhoidon, työttömyysturvan, jne., ja joissa heidän älylliset rakennelmansa pyörittävät teknologis-tieteellisesti kaikkea yhteiskunnassa; tuotantoa, kauppaa, sosiaaliturvaa, sairaanhoitoa, kuljetusta, jne. Tässä sosialistisessa utopiassa keskitetyt ja vakaat älylliset rakennelmat pitkälti syrjäyttävät epävakaat, epäluotettavat, epämääräiset, jatkuvassa liikkeessä olevat ja desentraloidut markkinat ja rahan vallan. Rahan vallan vähentyessä rikkaus menettää suurelta osin merkityksensä status- ja valtatekijänä, ja intellektuellien älykkyyden ja vallan merkitys kasvaa. Sosialistisessa järjestelmässä ei periaatteessa ole rikkaita ja se pyrkii ainakin teoriassa siihen, että siellä ei ole köyhiäkään, mutta status- ja valtaerot todellisuudessa kasvavat, koska sosialistisessa järjestelmässä valta on keskitetympää, jäykempää ja ehdottomampaa. Jotta intellektuelleilla olisi idea, joka antaa heille ikuisesti riittävästi työtä, he pyrkivät kierrättämään kaikenlaisten melko luonnollisten ja sukupolvesta toiseen itsestään syntyvien ihmisten ja ihmisryhmien ominaisuuksien jakautumien ääripäitä kohti keskiarvoja (myös keskinkertaisuutta); älykkyys, terveys, taitolahjakkuudet, persoonallisuus ja luonteenpiirteet, jne. Koska keskitetty sosialistinen järjestelmä käyttää suuria älyllisiä rakennelmia, joita kaikkien on noudatettava tavoitteiden, taitojen, motivaatioiden, halujen, tarpeiden, älykkyyden jne. eroista huolimatta, se joutuu käyttämään enemmän ja kovempia kaikkialle ulottuvia pieniä ja suuria rangaistuksia, ja siihen liittyvää kaikkea tarkkailevaa valvontaa ihmisten ja yhteisöjen itseohjautuvuuden kustannuksella. Suuret rangaistukset ovat kostavia, nöyryyttäviä ja tuhoavia, ja kohdistuvat erityisesti poliittisiin rikoksiin. Koska sosialisti-intellektuellien luomat älylliset rakenteet ovat suuria, monimutkaisia, kattavia, laajenevia ja niitä on paljon, ne kattavat helposti koko yhteiskunnan ja kaiken mitä siellä on; siten muille ei-sosialistisille älyllisille rakenteille, prosesseille ja toimille ei ole enää sijaa. Pienistäkin intellektuellien älyllisten rakenteiden ulkopuolisista toimista voi tulla koko systeemiä uhkaavia vakavia poliittisia rikoksia, jotka vaativat ankarimmat rangaistukset, mukaanlukien laajamittainen murhaaminen. Todellista oppositiota, ja itsenäistä tai toisin toimimista sosialisti-intellektuellien johtamassa valtiossa tms. ei voi olla. Sosialistisen systeemin pienet rangaistukset ovat sitkeästi ja toistuvasti vaativia; ne vaativat rangaistut mm. kertaamaan uudelleen ja harjoittamaan toistuvasti, tekemään jotain keskusjohtoisesti määriteltyä tuottavaa, maksamaan korvausta, luopumaan joistain eduistaan, istumaan lyhyitä vankilatuomioita, jne. Pieniä rangaistuksia ja niihin liittyvää valvontaa tarvitaan paljon, koska keskitetyt, suuret, monimutkaiset ja lukemattomia kertoja toistuvat prosessit ovat alttiita pienten virheiden toistuvuudelle, pienen virheen moninkertaiselle tai eksponentiaaliselle kasvulle prosessin edetessä, virheen/ virheiden leviämiselle muihin prosesseihin, virheellisen massatuotteen tai -palvelun loppukäytöstä johtuville haitoille, jne. Sosialistisen keskusjohtoisen systeemin toimijat eivät ole insentiivi- ja tilanneohjautuvasti itsekorjaavia, joten systeemi joutuu korvaamaan itsekorjaavuuden rangaistuksilla. Käytännössä pienillä rangaistuksilla korjataan, poistetaan ja estetään mm. laiskuutta; huolimattomuutta; osaamattomuutta; keskittymiskyvyttömyyttä; välinpitämättömyyttä; pieniä (toistuvia) varkauksia, potentiaalisesti kumulatiivisesti suuria varkauksia (esim. tulitikkutehtaassa yhden tulitikun varastaminen jokaisesta tulitikkulaatikosta); pieniä, potentiaalisesti kasvavia valmistusvirheitä tuotantoprosessissa, jotka toistuvat jokaisen tuotteen kohdalla, ja jotka voivat aiheuttaa kertautuvia virheitä tuotetta käyttävissä muissa prosesseissa; pieniä, potentiaalisesti kumulatiivisia sabotaaseja tuotantoprosessissa; jne.

** Psykologisissa tutkimuksissa on todettu, että tarinan tai jonkin älyllisen rakennelman monimutkaisuus ja yksityiskohtien runsaus saavat ihmiset pitämään sitä luotettavampana, paikkansapitävämpänä, merkittävämpänä ja tehokkaampana kuin mitä se todellisuudessa on. Tämä harha toimii samalla tavalla intellektuellien kuin muidenkin ihmisten keskuudessa, ja myös silloin kun on itse tuottanut esim. yksinkertaisen vs. monimutkaisen tekstin. Intellektuellien työn ja tuotannon luonteen vuoksi intellektuellit ovat erityisen alttiita tälle harhalle itsensä ja toistensa suhteen.

Sosialisti-intellektuellien keskimääräistä radikalismia lisäävät mm. hyvätuloisten porvarillisten ongelmaperheiden psykologisista häiriöistä kärsivät lapset, joista myöhemmin tulee sosialisteja/ sosialisti-intellektuelleja. Lasten toistuvat negatiiviset tunteet eivät merkkaa negatiivisella varauksella ainoastaan mitätöiviä, haukkuvia, painostavia ja/tai kaltoinkohtelevia vanhempia, vaan myös heidän edustamansa elämäntavan, ideologian, moraalin, kulutustottumukset, kulttuurin, asumistavan ja jopa asuinalueen. Vaikka nämä tapaukset muodostavat selkeän vähemmistön sosialisti-intellektuelleista, näistä henkilöistä syntyvät monet äänekkäimmistä ja radikaaleimmista sosialisti-intellektuelleista. He vaikuttavat määräänsä enemmän sosialisti-intellektuellien ideologian keskiarvoon ja sisältöön.

Intellektuellit ovat mm. edellä selostetun perusteella todennäköisesti vaarallisia ja haitallisia muille ihmisille (ja myöskin itselleen) päästessään suvereeniin kollektiiviseen valta-asemaan, joten heille ei pidä antaa kuin rajoitettua, muihin sidoksissa olevaa, osiin hajotettua ja/tai muille alisteista valtaa. Olen joidenkin lukijoiden mielestä intellektuelli, joten sama koskee myös minua. Pitkän historiallisen aineiston perusteella vain uskonnollisille kastroiduille eunukki-intellektuelleille tai selibaatissa munkkiluostarissa eläville intellektuelleille voidaan suhteellisen turvallisesti enemmän valtaa, mutta senkään ei pidä olla monopolivaltaa.

Ne ongelmat joita intellektuelleilla on liberaalissa yhteiskunnassa, on suotavaa ratkaista jollain muulla tavalla kuin antamalla (sosialisti-) intellektuelleille monopolivalta.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Rrr uuu nnn ooo

Näin viime yönä omituista unta ja kun heräsin, niin mielessäni oli seuraavanlaisen runon aihio:

Jaloissani tuhansien teiden tarinat
sadepisaroissa tuulten kuljettamia aurinkoja

paitani rajapinnassa muisto ehtii ennen toista

kuljen terävien aaltojen seurassa vastaanottamaan
myötämatkustajana suruton ja huoleton hän

kaikkialle siroteltuja hämmästyneitä tienviittoja viittomassa
ne ovat sähkön lapsia iskeytyneinä kaarevaan hiekkaan

söin niiden neuvoja nälissäni
mutta sisälleni kasvoi oikea tie

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto