Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Maahanmuuttovirkailija tutustuu maahanmuuttoon

Romanian romaniperhe muutti maahanmuuttovirkailijan kotiin:

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2026723/Gypsies-immigration-officers-home-Proms.html#ixzz1VTRQ8mDd

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Yhteisön perusta


Utilitaristit, jotka redusoivat ihmisten vuorovaikutuksen transaktioiksi, joissa pyritään minimoimaan omat kustannukset ja maksimoimaan omat tuotot, tai joissa noudatetaan tiukkaa vastavuoroisuutta ja kaikki siitä poikkeava lasketaan vapaamatkustamiseksi, eivät voi koskaan perustaa kestävää yhteisöä, koska se ei vastaa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa väistämättä esiintyvää epätasaisuutta ja vaihteluja. Kestävä yhteisö syntyy todennäköisimmin uskonnollisten kristillisten periaatteiden pohjalta, erityisesti hyvien tekojen tekemisestä toisille yhteisön jäsenille ilman täydellistä vastavuoroisuutta, tai joissakin tapauksissa ilman vastavuoroisuutta, ja lisäksi myös sellaisille yhteisön jäsenille, joista ei pidä tai joiden kanssa on riitaisissa tai vihamielisissä väleissä. Tarkka ja tiukka vastavuoroisuus ei toimi, koska ihmisten ja olosuhteiden tilanteiden vaihdellessa vastavuoroisuus ei pidemmän ajan kuluessa mene koskaan tasan, ja vähemmälle jääneet katkeroituvat yksipuolisesti tekemistään palveluksista. Väistämättömästi ilmenevät riidat ja vihamielisyydet yhteisön sisällä alkavat kasvaa ja tulehtua ilman armeliasta, anteeksiantavaa ja vastavuoroisuuteen perustumatonta hyväntekeväisyyttä ja palveluksia. Tiukka vastavuoroisuus, ja hoitamattomat riidat ja vihamielisyydet aiheuttavat kasvavaa kitkaa yhteisössä ja johtavat sen rapautumiseen, ja lopulta todennäköisesti hajoamiseen. Jeesuksen mukaan juuri vastavuoroisuuden ylittävistä toimista Jumala maksaa palkan taivaassa, jonne kristityt keräävät taivaallista aarretta. Psykologisesti on helpompaa olla armelias, anteeksiantava ja hyväntekijä riidan toiselle osapuolelle silloin kun tekee palveluksen myös itselleen, ja teko on osoitettu enemmän Jumalalle kuin riidan toiselle osapuolelle. Toisaalta yhteisön täytyy samanaikaisesti pyrkiä estämään vapaamatkustamista, jotta suhteet eivät muodostu tahalliseksi hyväksikäytöksi. Yhteisössä muiden palvelija korotetaan, ja muiden palveltavana oleva alennetaan.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Mistä syntyy poliitikkojen poliittinen itseluottamus?

Talousvaikeuksien, perussuomalaisten nousun, Suomen velkaannuttamisen PIGS -maiden tukemisella, maahanmuuttoon liittyvien ongelmien, yleisen tyytymättömyyden kasvun jne. voisi ajatella heikentävän vanhojen puolueiden poliitikkojen poliittista itseluottamusta ja pakottavan niitä selvästi suurempiin poliittisiin muutoksiin. Kosmeettisia muutoksia lukuunottamatta vanhojen puolueiden politiikka on kuitenkin jatkunut entisellään. Mikä mahdollistaa niiden politiikan jatkumisen ja äänestäjien protestin huomioimatta jättämisen?

Politiikka toimii suljetuissa piireissä, joiden takaisinkytkennät vahvistavat toisiaan. Äänestäjistä on tullut suurimmalta osin ulkopuolinen sivuseikka. Kaksi tärkeintä takaisinkytkentää ovat byrokratioiden ja yritysten ja poliitikkojen, ja toisaalta kansainvälisten byrokratioiden ja ulkomaisten poliitikkojen ja suomalaisten poliitikkojen välillä.

Liberaali systeemi toimii yritysten ja byrokratioiden toiminnan varassa. Kun ne antavat palautetta poliitikoille ja kun poliitikot kysyvät niiltä palautetta, ne antavat lähes automaattisesti yhdenlaisia vastauksia; "Asiakkaita on liian vähän. Asiakkaita tarvitaan lisää turvaamaan toiminnan jatkuvuus, suotuisa kasvu ja toiminnan menestys." Esim. kunnallinen terveyskeskus katsoo tarvitsevansa lisää sairastuneita, jotta toimintaa voidaan laajentaa ja paikallinen kampaamoyrittäjä tarvitsee lisää asiakkaita täyttämään jäljellä olevia tyhjiä aikoja. Poliitikot kuuntelevat näitä vaatimuksia ja vertaavat (jos vertaavat) niitä äänestäjien vaatimuksiin. Liberaalissa systeemissä äänestäjien vaatimukset voivat toteutua vain liberaaleilla periaatteilla toimivien byrokratioiden ja yritysten kautta, joten byrokratioiden ja yritysten tarpeilla ja vaatimuksilla on etusija äänestäjiin nähden. Byrokratioiden etujärjestöjen ja yritysten poliitikoille antama rahallinen ja muu tuki viimeistelee liiton. Poliitikot avaavat ovet massiiviselle maahanmuutolle kehitysmaista ja muulle systeemiä heikentävälle maahanmuutolle asiakkaiden absoluuttisen määrän lisäämiseksi. Tässä systeemissä ei periaatteessa voi olla kannattamatonta yritystä, tai liian suurta ja väärin kohdistettua/ alueellisesti jaettua byrokratiaa, on vain aina liian vähän maahanmuuttajia. Markkinoiden tai yhteiskunnan signaaleita siitä, että nykyisenmuotoinen toiminta on kannattamatonta, ja että byrokraattiset- ja yritysresurssit pitäisi allokoida toisin, ei kuunnella, eikä käytetä hyväksi. Erityisesti jätetään kokonaan harkinnan ulkopuolelle ajatus siitä, että toisille tuotettaessa rajat tulevat yleensä aika nopeasti vastaan, jolloin loogisena seurauksena yhä suuremman osan tuotannosta tulisi kohdistua itselle, lähipiirille ja virtuaalirahan avulla tapahtuvaan vaihtokauppaan, koska näissä ei ole koskaan ylituotantoa ja sillä voidaan täydentää muuta tuotantoa. Luonnollisesti liberaali systeemi ei anna paikallisen tuottamisen koulutusta koulutuksen osana, joten sitä on opiskeltava itse. Liberaali systeemi putoaa heikkenemisen kierteessään vanhaan yhteismaan ongelman ansaan; kun kuunnellaan yksittäisten, systeemin mittakaavassa pienten ja väärin orientoituneiden toimijoiden summaa ja toimitaan sen mukaan, kukaan ei pidä huolta koko systeemin toiminnasta ja elinkelpoisuudesta.

Linkitetyn kirjoituksen loppuosassa käsittelin jo suomalaisten poliitikkojen psykologisesti vääristynyttä suhdetta Eu-byrokratiaan:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.com/2012/02/vallan-psykoanalyysi-pehmealla-sohvalla.html

Siihen voidaan lisätä seuraavaa:

Suomalaiset poliitikot katsovat ansainneensa kotimaan politiikallaan vapauden (vapauden suhteessa suomalaisiin) toimia kansainvälisessä politiikassa vapaasti. Seurauksena ei ole vapaus, vaan uusi alisteinen asema suhteessa suurten maiden eliitteihin. Eu-byrokratia on oikeastaan suomalainen liberaali järjestelmä suuremmassa koossa, ja jäykemmässä epädemokraattisemmassa, totalitaristisemmassa ja keskusohjautuvammassa muodossa. Suomalainen poliittinen eliitti jää siten kahdelta puolelta tulevaan liberaalibyrokraattiseen kaikukammioon, jossa haitalliset liberaalit signaalit ja vaatimukset vahvistavat toisiaan. Tämä vahvistaa suomalaisen äänestäjäkunnan syrjäytymistä toissijaiseen, suurelta osin merkityksettömään osaan. Tilannetta pahentaa suomalaisten äänestäjien keskimääräinen tietämättömyys, josta seuraa se, että he lähettävät monia keskenään ristiriitaisia signaaleja poliitikoille, joka mahdollistaa poliitikoille vapauden valita haluamansa signaalit toisten signaalien kustannuksella, ja jatkaa jo laajalti huonoksi havaittuja politiikkoja.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Hallintomiesten ja asiantuntijoiden valtasuhteet organisaatioissa

Amitai Etzioni; Nykyajan Organisaatiot, 1964:

"Yksityisten omistamat ja johtamat tuotanto-organisaatiot ovat selvästi suurimpia ja yleisimpiä ei-asiantuntijaorganisaatioista. Yksityisen liiketoiminnan organisaatiotavoite on tuottaa voittoa. Tärkeimmat keinot ovat tuotanto ja vaihto. Vaikka asiantuntijat käsittelevätkin monia tuotannon ja vaihdon aspekteja - esimerkiksi sellaisia keinoja kuin insinööritaitoa, laadunvalvontaa ja markkinointia - toimitusjohtajan (yhtiön hallintomiehen) odotetaan koordinoivan eri toiminnat niin, että organisaation tärkein tavoite voitto muodostuu mahdollisimman suureksi. Tämä tuntuu olevan yksi niistä syistä, joiden vuoksi nykyaikaiset yhtiöt ottavat korkeimmille johtopaikoille mieluummin hallinnollista kokemusta omaavia kuin asiantuntijoita. (Eräässä Amerikan teollisuuden johtohenkilöiden taustaa koskevassa tutkimuksessa vuonna 1950 osoittautui että 43,1%:n pääasiallinen toiminta oli tapahtunut hallintotehtävissä, 11,8% määriteltiin yrittäjiksi, 12,4% oli ollut rahalaitosten palveluksessa, ja vain 12,6% oli ollut insinöörinä). On vielä vähemmän todennököistä, että tieteellisessä työssä olleista tutkijoista tulee yksityisen liike-elämän johtohenkilöitä. Vain 4%:lla Amerikan suuryritysten toimitusjohtajista oli sellainen tausta.

Yksityisen liike-elämän tavoitteet ovat yleensä yhdenmukaisia hallinnollisten periaatteiden kanssa. Organisaation taloudellisen ja hallinnollisen roolin byrokraattiseen orientoitumiseen liittyy pyrkimys keinojen rationaaliseen yhdistelemiseen ja rationaalisten menettelytapojen kehittäminen annettujen tavoitteiden maksimoimiseksi. Sosiaaliset ja kulttuuriolosuhteet, jotka tukevat modernia taloudellista toimintaa, tukevat myös modernia hallintoa. Asiantuntemus ja taloudelliset pyrkimykset sopivat huonommin yhteen. Kun asiantuntijat siirtyvät  hallinnollisiin tehtäviin, organisaation tavoitteiden ja ammatillisen suuntauksen välille  syntyy tavallisesti konflikti. Homans kertoo kiinnostavasta tapauksesta, jossa ammatillisesti suuntautuneiden henkilöiden vaikutusvalta oli suurempi kuin yhtiöissä tavallisesti. Hän kuvaa sähkölaitteita valmistavaa yhtiötä, jonka omistivat insinöörit, jonka henkilökunnan muodostivat insinöörit ja jota johtivat insinöörit. Ammatillisesti suuntautuneet suunnitteluinsinöörit painostivat johtoa, joka oli hallinnollisesti suuntautuneiden insinöörien käsissä, pyrkimään epätaloudellisiin tavoitteisiin. Suunnitteluinsinöörejä moitittiin siitä, että he eivät välittäneet 'yhtiön yleisestä hyvinvoinnista' ja voitosta, mistä oli osoituksena heidän vähäinen kiinnostuksensa talouteen, myyntiin ja asiakkaan käytännön tarpeisiin, sekä heidän tapansa viettää kuukausia suunnittelutyössä, jolla oli vain teoreettista merkitystä. Tämä aiheutti johtoryhmän ja ammatillisesti orientoituneen ryhmän välille melkoista jännitystä, jolle tämä yhtiö oli erityisen herkkä, koska se oli suuresti riippuvainen asiantuntijain työstä ja omistussuhteiden erityisrakenteesta. Seurasi valtataistelu, joka päättyi suunnitteluinsinöörien alistettuun asemaan johtotehtävissä oleviin insinööreihin nähden. Tämä oli välttämätöntä 'mikäli yhtiö mieli säilyä ja lisätä myyntiään', kuten Homans asian ilmaisi. Talousjohtajasta (joka ei ollut ammattimies insinööritieteiden kannalta) tuli uuden johdon vaikutusvaltaisin jäsen. Lyhyesti sanottuna yhtiössä, jossa asiantuntijoilla oli suuri vaikutusvalta, organisaation olemassaolo oli uhattuna ja syntyi sisäistä jännitystä, ja lopulta organisaation valtarakenne muuttui tavallisemmaksi, jossa asiantuntijat olivat selvemmin alistetussa asemassa. Organisaation auktoriteettirakenteessa tapahtui muutos, joka sopi organisaation tavoitteiden kanssa paremmin yhteen. Johtajatason katsomuskannat ja yksityisen liike-elämän tavoitteet ovat yhdensuuntaisia. Yksityisesti omistettujen taloudellisten organisaatioiden voittotavoite pyrkii asiantuntemukseen liittyvien näkökantojen vallitessa syrjäytymään.

Suuryrityksissä ja muissa ei-asiantuntijaorganisaatioissa nämä kaksi auktoriteettilajia yhdistyvät siten, että johtajataho, jonka auktoriteetti on hallinnollista, johtaa pääasiallisten tavoitteiden suuntaista toimintaa. Asiantuntijain tehtävät  sitä vastoin liittyvät tietoon välineenä ja muiden keinojen tiedollisiin näkökohtiin. He ovat johtajatasoon nähden alisteisessa asemassa. Täten näiden kahden päätöksenteon kriteerien välisen konfliktin sattuessa organisaation valtarakenne on turvattu hallinnollisen auktoriteetin hyväksi. Kuitenkin asiantuntijoina toimivia alaisia kohdellaan eri tavalla kuin tavallisia alaisia. Heitä ei kohdella virkatierakenteen alemmilla portailla olevina vaan asiantuntijahenkilökuntana, mikä termi luonnehtii asemaa tavallisen virkatien ulkopuolisena ja sisältää tietyn määrän autonomiaa. On olemassa kaksi tulkintaa asiantuntijoiden ja virkatien välisistä suhteista. Toisen näkemyksen mukaan asiantuntijahenkilökunnalla ei ole minkäänlaista hallinnollista auktoriteettia. Se neuvoo hallintohenkilöstöä toteutettavissa toimenpiteissä. Asiantuntijat eivät anna käskyjä virkatien alaportailla oleville. Jos he haluavat joitakin toimenpiteitä tai korjauksia, sen on tapahduttava niiden käskystä, jotka ovat virkatien johdossa. Toisen käsityksen mukaan asiantuntijat, vaikka toimivatkin hallintohenkilökunnan neuvonantajina monissa asioissa, myös itse vastaavat suppeammista toiminta-aloista. Joissakin asioissa he toisin sanoen antavat määräyksiä suoraan alaisille. Kumpikin tapa yhdistää nämä kaksi auktoriteetin periaatetta saa aikaan melkoisesti jännitystä. Kun hallintohenkilökunta antaa yksin määräyksiä, virkatie kuormittuu liiaksi päätöksenteon vaatimuksilla. Lisäksi hallintohenkilökunta pyrkii vastustamaan ainakin joitakin asiantuntijaneuvoja synnyttäen siten neuvonkysymisen tarpeen ylimääräistä kasvua. Virkatien henkilökunnalla on runsaasti muita funktionaalisia vaatimuksia, joista sen täytyy pitää huolta. Se harvoin tajuaa täysin asiantuntijahenkilökunnan vaatimien toimenpiteiden perustaa ja pyrkii kieltämään tai ainakin väheksymään asiantuntijahenkilökunnan vaatimuksia. Toisessa näkemyksessä alaisilla on kahdenlaisia esimiehiä. Kontrollin funktionaalinen jako toimii kahden auktoriteetin välillä siinä mielessä, että asiantuntemusta vaativat asiat on osoitettu asiantuntijahenkilökunnan kontrolloitaviksi. Vaikka käytännössä onkin joitakin asioita, jotka kuuluvat selvästi jompaankumpaan kategoriaan, monia asioita voidaan pitää sekä asiantuntemusta vaativina että hallinnollisina. Tämä johtaa ristiriitaisten käskyjen antamiseen ja antaa alaiselle tilaisuuden usuttaa esimiesryhmä toisen kimppuun.

Dalton kiinnitti huomiota esimiesten ja alaisten tendenssiin liittoutua asiantuntijahenkilökuntaa vastaan. Hän löysi tämän liittoutumisen syyt sosiologisista tekijöistä. Asiantuntijahenkilökunta on yleensä nuorempaa ja omaa todennäköisemmin korkeakoulusivistystä kuin virkatien henkilökunta, vaikka jälkimmäisellä on suurempi kokemus organisaatiosta. Täten hallintohenkilökunta odottaa neuvoja ja ehdotuksia suhteellisen kokemattomalta asiantuntijahenkilökunnalta. Lisäksi näitä kahta ryhmää erottavat toisistaan puhetapa ja pukeutuminen, vapaa-ajanviettotavat jne. Näissä asioissa virkatien korkea-arvoisimmat johtajat ovat usein lähempänä virkatien alimmilla portailla sijaitsevia kuin asiantuntijahenkilökuntaa. Täten asiantuntijahenkilökunnan ja virkatien henkilökunnan väliset jännitykset eivät juonnu vain organisaatiokonflikteista, joko liian suuresta tai liian pienestä auktoriteetin jaosta, vaan myös sosiaalisen taustan eroista. Nämä erot saattavat vähentyä kun yhä useammat virkatien johtohenkilöistä saavat korkeakoulutuksen.

Huolimatta näiden näkemysten tärkeistä eroista asiantuntija-auktoriteetti on kummankin mukaan virkatieauktoriteettiin nähden alisteisessa asemassa. Virkatie samastetaan hallinnolliseen auktoriteettiin ja asiantuntijahenkilökunta asiantuntemusauktoriteettiin. Vaikka on ilmeistä, että on olemassa joitakin asiantuntemustehtäviä, joita eivät suorita varsinaiset asiantuntijat, ja vaikka virkatiehenkilökunnan joukossa on joitain asiantuntijoita, asiantuntijahenkilökunnan ja asiantuntijoiden välillä ja virkatiehenkilökunnan ja ei-asiantuntijoiden välillä on voimakas korrelaatio.

Organisaatioissa, joiden tavoitteena ei suoranaisesti ole asiantuntemuksen lisääminen, vaan esimerkiksi voiton tuottaminen, pidetään toivottavana, että hallintomiehillä on pääasiallinen virkatien auktoriteetti, koska he johtavat tavoitteiden pääsuunnassa tapahtuvaa toimintaa. Asiantuntijat ovat tekemisissä vain keinojen, eli toissijaisten tehtävien kanssa. Sen vuoksi on organisaation kannalta tarkoituksenmukaista, että asiantuntijoilla ei ole yhtään virkatien auktoriteettia tai että heillä on sitä vain rajallisesti, ja että he viime kädessä ovat halllintomiesten alaisia. Näin on asiainlaita suuryrityksissä ja puolustusvoimissa."

Poliittisen tieteen luentoja

Tässä luentosarjassa on, sen päästessä käyntiin, paljon hyödyllistä tietoa. En ole professori Shapiron kanssa aivan kaikesta samaa mieltä (esim. yhteisöihin liittyvistä asioista), mutta siitä ei ole oppimisen kannalta haittaa, ts. tieto ei ole niin vääristynyttä, politisoitunutta tai propagandistista, että se haittaisi tiedon hyödyllisyyttä ja käyttökelpoisuutta. Tietääkseni tämä on paras koko lukukauden kattava poliittisen tieteen luentosarja internetissä. Luennot ovat englanninkielisiä:

http://www.learnerstv.com/Free-Political-Science-Video-lectures-ltv434-Page1.htm

100 kirjoitusta täynnä



Kirjoituksilla on ollut keskimäärin n. 85 lukijaa/ kirjoitus, ja suurin osa lukijoista on todennäköisesti vakiolukijoita. Kirjoitusten lukemiseen käytetään keskimäärin pitkiä aikoja/ lukukerta. Kommentoijia on ollut jonkin verran, ja heistä lähes kaikki ovat olleet vakiolukijoita. Näin aikaisessa vaiheessa kaksi henkilöä on liittynyt blogini julkisiksi lukijoiksi. Blogini on vakiolinkitetty useisiin paikkoihin, joista Smith and Wesson Beats Four Aces ja viimeaikaisena Oikotieto ovat olleet suurimpia liikenteen lähteitä. Kaiken kaikkiaan, ottaen huomioon blogikirjoitusteni keskimääräisen vaikeusasteen, teoreettisuuden ja pituuden, ja blogin nuoruuden, tulokset ovat hyviä, ja kiitos siitä kuuluu blogini lukijoille, linkittäjille ja kommentoijille. Jos Jumala suo, jatkan kirjoittelua vielä pitkään.

Kannustan lukijoita kommentoimaan, jos ja kun kirjoitukseni herättävät ajatuksia ja niissä oleva tieto tuo mieleen käytännön elämän tapauksia.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Mistä tunnistaa vallanhimoisen kollektiivin?

Robert Greene kirjoittaa henkilökohtaiseen valtaan keskittyvässä, osin misinformaatiokirjassaan, Valta, Vallankäytön 48 lakia, seuraavaa:

"Koska ihmiset ovat luonnostaan seurallisia olentoja, valta on sidoksissa sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja ihmisten parissa liikkumiseen. Saadaksesi valtaa aseta itsesi tapahtumien keskipisteeseen, kuten Ludvig XIV teki Versaillesissa. Kaiken toiminnan pitää keskittyä ympärillesi. Ole tietoinen kaikesta, mitä kaduilla tapahtuu, ja mitä joku kenties juonii pääsi menoksi. ... Epätietoisuuden ja vaaran hetkenä täytyy taistella sisäänpäin käpertymisen halua vastaan. Sen sijaan on oltava helpommin lähestyttävä, etsittävä käsiinsä vanhoja liittolaisuussuhteita ja solmittava uusia, sekä pakotettava itsensä liittymään mitä erilaisimpiin ympyröihin. Vallanpitäjät ovat käyttäneet tätä temppua vuosisatojen ajan. Roomalainen valtiomies Cicero syntyi alhaisaatelissukuun, eikä hänelllä ollut juurikaan mahdollisuuksia saada valtaa, ellei hän onnistuisi luomaan itselleen sijaa kaupunkia hallitsevien aristokraattien keskuudesta. Hän onnistui loistavasti, koska hän tunsi kaikki vaikutusvaltaiset ihmiset ja heidän keskinäiset välinsä. Hän meni kaikkialle ja tunsi kaikki. Hänen verkostonsa oli niin laaja, että yhtä vihollista tasapainottamaan löytyi helposti liittolainen. Ranskalainen valtiomies Talleyrand pelasi samaa peliä. Vaikka hän olikin peräisin yhdestä Ranskan vanhimmista aatelissuvuista, hän piti huolen siitä, että tiesi mitä Pariisin kaduilla tapahtui. Siten hän pystyi ennakoimaan tulevia virtauksia ja ongelmia. Hän jopa nautti jossain määrin seurustelusta niiden hämäräperäisten rikollisten kanssa, joilta hän sai arvokkaita tietoja. Aina kun tuli kriisi ja valta vaihtui - direktoriajan päättyessä, Napoleonin hävitessä, Ludvig XVIII:n luopuessa kruunusta - Talleyrand selviytyi ja jopa kukoisti, sillä hän ei eristäytynyt pieneen piiriin, vaan muodosti aina suhteita uuteen hallintoon.

Tämä laki pätee kuninkaisiin, kuningattariin ja muihin korkeinta valtaa käyttäviin. Jos menettää yhteyden kansaan ja etsii turvaa eristäytyneisyydestä, jossain alkaa kyteä kapina. Älä koskaan kuvittele olevasi niin korkealla, että voisit katkaista välisi alempiin portaisiin. Vetäytymällä linnoitukseen teet itsestäsi helpon maalitaulun juonitteleville alamaisille, jotka kokevat eristäytymisen loukkaukseksi ja näkevät sen syynä kapinointiin. Ihmiset ovat seurallisia olentoja. Sosiaalisia taitoja, joiden ansiosta olemme miellyttävää seuraa, voi harjoittaa ainoastaan panemalla itsensä jatkuvasti alttiiksi ja menemällä ihmisten pariin. Mitä enemmän on tekemisissä ihmisten kanssa, sitä sulavammaksi ja rennommaksi tulee. Erakoituminen sen sijaan aiheuttaa kömpelyyttä ja johtaa suurempaan eristäytyneisyyteen. Muut ihmiset alkavat karttaa erakkoa. ...

Koska valta on ihmisten keksintö, sitä saa väistämättä lisää olemalla tekemisissä ihmisten kanssa. Eristäytyvään mielentilaan vajoamisen sijaan tarkastele maailmaa kuin se olisi valtava Versailles, jonka kaikki huoneet ovat yhteydessä toisiinsa. Ole sopeutuvainen, soluttaudu erilaisiin piireihin ja seurustele monenlaisten ihmisten kanssa. Liikkuvuus ja sosiaaliset kontaktit suojaavat sinua juonittelijoilta, jotka eivät kykene pitämään kiinni salaisuuksistaan ja vihollisilta, jotka eivät pysty eristämään sinua liittolaisistasi. Ole aina liikkeessä ja sujahtele sisään ja ulos palatsin huoneista. Älä koskaan istu alas tai asetu paikoillesi. Yksikään metsästäjä ei saa tähtäimeensä niin vikkelästi liikkuvaa olentoa."

***

Valta ja vallanhimo eivät ole jonkin ryhmän tai yhteisön ekskluusiota (poissulkemista) vaan inkluusiota (sisään sulkemista, yhteen liittämistä ja vallan piiriin sulkemista). Toisaalta valta on samalla systeemin sisällä myös maksimaalista ekskluusiota, koska laajassa systeemissä hallitseva eliitti sulkee hallitsemansa massat tehokkaasti vallan ja useimmiten resurssien ulkopuolelle, myös liberaalissa systeemissä, jossa illuusiot tasa-arvosta, kansanvallasta ja demokratiasta ovat suurimmat. Jokainen eksklusiivinen ryhmä, yhteisö tai kansakunta rajoittaa omaa valtaansa ja potentiaalista valtaansa ulkopuolisiin, myös siinä tapauksessa, että he seuraavat tarkasti maailmalla liikkuvaa informaatiota, käyvät kansainvälistä kauppaa, solmivat paljon kansainvälisiä diplomaattisia ja poliittisia suhteita, ja ovat tietoisia kansainvälisistä kulttuureista ja kulttuurivirtauksista.

Vallan maksimoiminen tarkoittaa samojen sääntöjen piiriin kuulumista; mahdollisimman esteetöntä tavaroiden, kulttuurien, rahan, pääomien ja ihmisten virtaamista; valtiollisten, psykologisten, kulttuurillisten, etnisten, uskonnollisten, jne. esteiden poistamista; vallanpitäjien energian, ajan ja resurssien käytön minimointia; universaalia valikoitujen ja samojen asioiden kouluopetusta ja opin sisäistämistä; yhtenäistä propagandaa, kuten mainoksia, viihdettä, poliittista tiedottamista, ja politisoituneita näkökulmia tiedotusvälineissä ja julkisuudessa; erojen ja erilaisuuden "häivyttämistä" teeskentelemällä ja julkisilla valheilla; kaiken standardisointia yhdenmukaiseksi, keskenään vaihdettaviksi ja helposti siirrettäviksi, mukaanlukien ihmiset; jne. Ekskluusio luo ryhmien välille rajoja ja eroja, jotka rajoittavat kaikkia näitä; toisin sanoen valta ja ekskluusio ovat suurelta osin vastakkaisia. Ekskluusion hyödyt ovat muualla kuin maksimaalisen vallan, ahneuden ja muiden ihmisten alistamisen alueella.

Ihmiset kategorisoivat ihmisiä vaistomaisesti, nopeasti ja automaattisesti preferoituihin omiin ja ulkopuolisiin etnisen ja muun samanlaisuuden perusteella (Nosek, Banaji, Greenwald 2002; Cunningham, Johnson et. al. 2004; Dunham, Baron, Banaji 2005, Ashburn-Nardo, Knowles and Monteith 2003; etc.). Yksityiskohtana voidaan mainita, että valkoisten liberaalien vaistomaisen oman rodun preferoinnin, ja heidän julkisen ja julkilausutun "suvaitsevaisuutensa" välillä on suurempi ero kuin konservatiiveilla, toisin sanoen liberaalit teeskentelevät "suvaitsevaisuutta" enemmän kuin konservatiivit. Toisaalta mustat ovat  eksplisiittisesti (julkisesti) paljon enemmän etnosentrisiä ja omaa rotuaan preferoivia kuin valkoiset; Nosek, Banaji, Greenwald 2002 tutkimuksen mukaan 72% mustista piti rotuidentiteettiään erittäin tärkeänä ja 18% melko tärkeänä, ja 91% oli sitä mieltä, että erillinen musta kulttuuri on säilyttämisen arvoinen.  Suomalaisista eksplisiittisesti etnosentrisiä on n. 10-15%.

Ryhmän, yhteisön tai yhteisöverkoston ekskluusio/ etnosentrisyys rajoittaa valtaa, vallantavoittelua ja vallan maksimointia mm. seuraavilla tavoilla:

1) Kun myönnetään ja hyväksytään samanlaisten ihmisten vaistomainen preferenssi kansan parissa ja tehdään siitä kansan toiminnan legitiimi osa, se sulkee suuren määrän vallan laajentamiseen liittyviä demografisia ja muita manipulointimahdollisuuksia pois, kuten esim. poliittinen "korrektius", "positiivinen" diskriminointi, laajamittainen maahanmuutto, kansalaisuuden ja etujen lähes automaattinen myöntäminen ulkomaalaisille, jne.

2) Kestävä ekskluusio velvoittaa. Kaikki rajat perustuvat lopulta siihen mitä on ihmisten mielissä. Jos ryhmä on surkea paikka elää, siellä alistetaan ihmisiä, valtaapitävät käyttävät valtaa väärin ja mitään yhteishenkeä ei ole, ryhmän rajat ja ekskluusio ensin rapautuvat, ihmiset pyrkivät sieltä pois ja lopulta rajat murenevat.

Valta perustuu siihen, että surkeudessa ja kurjuudessa elävätkin pidetään vallan manipulointikeinoilla ja tulonsiirroilla systeemistä riippuvaisina ja siihen kiinnitettyinä.

3) Kestävässä eksklusiivisessa ryhmässä täytyy olla jonkinlainen tasa-arvon ideaali, pyrkimys kohti tasa-arvoa, toisin sanoen varallisuus-, koulutus-, kulttuuri- ja valtaerot ryhmän sisällä eivät saa kasvaa liian suuriksi. Jotta varallisuutta siirtäviltä byrokratioilta vältytään, ryhmän täytyy olla suhteellisen pieni, esim. yhteisö tai yhteisöverkosto. Valtio on todellisen tasa-arvon kannalta liian iso. Ryhmän jäsenten täytyy olla useilla tavoilla riittävän samankaltaisia jo ryhmää perustettaessa.

Vallan maksimoijien täytyy pystyä sulkemaan kaikilla em. mittareilla hyvin erilaisia ihmisiä vallan piiriin, teeskennellä uskottavasti systeemin tasa-arvoisuutta ja luoda kattavia illuusioita tasa-arvosta. Liberaalissa systeemissä varallisuuserot, sosiaaliset erot, poliittiset erot jne. ovat suuria ja kasvavat koko ajan.

4) Kestävät eksklusiiviset ryhmät ja yhteisöt ovat liian pieniä tavoitellakseen valtaa. Niillä ei ole riittävästi ihmisiä, resursseja ja laaja-alaisuutta eri toiminnan osa-alueilla, jotta ne voisivat tavoitella poliittista, taloudellista, kulttuurista tms. valtaa; toisin sanoen eksklusiiviset ryhmät ja yhteisöt elävät aina jonkun muun systeemissä, ja siksi niillä on voimakas intressi vastustaa diktatuureja, mielivaltaa, autoritaarisuutta, totalitarismia ja tyranniaa, ja suosia yhteiskunnan rauhallisuutta, vakautta ja pitkän tähtäimen kestävää politiikkaa.

Vallan maksimoijat voivat tavoitella kaikkia vallan lajeja, ja mielivalta, diktatuurit, totalitarismi ja tyrannia kuuluvat heidän keinopalettiinsa.

5) Ulkopuolisilla ei ole mitään syytä, intressiä tai tarvetta hyväksyä etnosentrisen yhteisön sisäisiä sääntöjä, arvoja, tapoja, kulttuuria, jne.

Valtasysteemin säännöt, arvot, tavat ja kulttuuri ovat universaaleja, ja niiden houkuttimet, rangaistukset, palkkiot, edut, jne. on suunniteltu siten, että ulkopuolisilla on mahdollisimman voimakkaat insentiivit hyväksyä valtasysteemin valta.

6) Vastentahtoisten ulkopuolisten ihmisten (kts. kohta 5) liittäminen ulkopuolisina eksklusiivisen ryhmän yhteyteen ja pitäminen siinä olisi jatkuvaa rasittavaa ylämäkeä; paljon energiaa, resursseja ja aikaa vaativa ja tuhlaava pysyväisluonteinen prosessi. Etnosentrinen ryhmä käyttää energiansa, aikansa ja resurssinsa paljon tuottavammin ja järkevämmin keskittymällä omaan elämäänsä ja työhönsä.

Vallan maksimoijien systeemit on suunniteltu (ainakin systeemin elinkaaren alkuvaiheessa) integroimaan ulkopuoliset systeemiin ja pitämään heidät siinä mahdollisimman vähillä resurseilla, ajankäytöllä ja energialla.

7) Kestävällä etnosentrisellä yhteisöllä tai yhteisöverkostolla ei ole tarvetta vallantavoitteluun, koska ne on alunperinkin suunniteltu tulemaan toimeen omillaan; omalla työllään ja oman kasvunsa avulla.

Vallan maksimoijien systeemit on suunniteltu toimimaan siten, että niiden valtaa on jatkuvasti pyrittävä laajentamaan, jotta systeemi pysyy toiminnassa, elinkelpoisena ja kilpailukykyisenä. Valtaeliitti elää aina muiden ihmisten tekemällä työllä.

8) Kestävällä etnosentrisellä yhteisöverkostoilla (esim. hutteriitit, ortodoksijuutalaiset, mormonit, kaldealaiskristityt, samarialaiset, jne.) ei ole myöskään halua ja motiivia vallantavoitteluun, nehän haluavat elää omanlaista elämäänsä ja vallantavoittelu kumoaisi tämän lähtökohdan. Lisäksi etnosentrisen ryhmän uskonnolliset ja moraaliset syyt, esim. kristillisyys, rajoittavat useimmiten vallanhankintaa ja vallanhimoa.

 Vallan maksimoijien alkuperäinen ja pysyvä toiminnan ja ajattelun motiivi on globaali valta. Valtaapitävien on valtaa kasvattaessaan oltava tilanteiden mukaan muuntautumiskykyisiä kulttuuriltaan, tavoiltaan, käytökseltään, säännöiltään, elämäntavoiltaan, jne.

***

Kansainvälisen vasemmiston ja oikeiston propaganda etnosentristen ryhmien vallanhimosta ja muiden alistamisesta voidaan siten luokitella niiden oman toiminnan, tavoitteiden ja motiivien projisoimiseksi pieniin, harmittomiin ja poliittisesti voimattomiin etnosentrisiin ryhmiin, ja toisaalta niiden oman kansainvälisen valtapolitiikan naamioimiseksi universaaliksi välittämiseksi, epäitsekkyydeksi ja hyväntahtoisuudeksi.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto