Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Ideologisten sanojen merkitys (edit)

Ideologiset sanat muodostavat kommunikatiivisen kontaktikalvon tai -pinnan eliitin tai systeemin ja kansalaisten väliin. Ideologisia sanoja ovat esim. ihmisoikeudet, rasismi, historiallinen syyllisyys, LGBT oikeudet, suvaitsevaisuus, tasa-arvo jne. Ideologisella kontaktipinnalla on seuraavat tehtävät:

1)  Kontaktikalvo on suojaava pinta. Kun kansalaiset protestoivat tai taistelevat ideologisia sanoja vastaan, tai kannattavat ja puolustavat niitä, ja uskovat niihin ja tekevät niiden puolesta työtä, he käyttävät energiansa liberaalin eliitin ja systeemin kannalta turvallisesti, haitattomasti tai hyödyllisesti, ja jättävät suurimmalta osin pinnan alla toimivan systeemin rauhaan, toimimaan häiriöttömästi ja esteettömästi omien sääntöjensä ja tavoitteidensa mukaan. Illusoriset ideologiset sanat muodostavat kansalaisille systeemin todellisuuden, ja estävät heitä suurimmalta osin näkemästä sitä millainen systeemi todellisuudessa on. Kontaktipinta kuhisee kansalaisten toimintaa, tunteita ja aktiivisuutta.

2) Ideologiset sanat manipuloivat tiettyyn suuntaan, joka on hyödyllistä liberaalille systeemille. Kaikki ideologiset sanat ovat valheita; vääristelyjä; salaamisia; kertomatta jättämisiä; huomion, ajatukset ja toiminnan väärään suuntaan ohjaavia; illuusioita; tms. Kaikki manipuloinnit on suunniteltu mahdollistamaan systeemin virtausten esteetön kulku, vahvistamaan niitä, ja estämään tai rajoittamaan kilpailevia virtauksia systeemin sisällä tai ulkopuolella. Historiallinen syyllisyys on esimerkki ideologisesta manipuloinnista. Ihmiset ovat useimmiten hyviä. Kun pehmeä propaganda saa ihmiset vakuuttuneiksi siitä, että he ovat syyllisiä lukuisiin historiallisiin vääryyksiin toiseutta vastaan, ihmiset pyrkivät hyvittämään kuviteltuja pahoja tekojaan auttamalla, tukemalla ja edistämällä poliittisesti ja sosiaalisesti toiseutta, vaikka tämä on vastoin heidän lyhyen tähtäimen ja erityisesti pitkän tähtäimen etujaan. Kun liberaali eliitti puhuu tasa-arvosta, he kuulostavat monien ihmisten mielestä altruistisilta, hyviltä, anteliailta ja välittäviltä. Monet ihmiset uskovat liberaalin eliitin pyrkivän aidosti tasa-arvoisuuteen. Samanaikaisesti viime vuosikymmeninä miljardöörien määrä ja varallisuus on kasvanut nopeasti, ja eriarvoisuus alaluokan ja keskiluokan, ja eliitin välillä on lisääntynyt paljon. Työsuoritusten arvo syntyy markkinoilla kahdesta tekijästä, työn tarpeellisuudesta ja niukkuudesta. Kenenkään työ ei ole samanaikaisesti niin niukkaa ja tarpeellista, että siitä kannattaisi maksaa tuhansia miljoonia euroja tai dollareita. Esim. kansainväliset suurpankkiirit, joilla on miljardien dollarien omaisuus voitaisiin helposti korvata paljon pienempiä palkkoja saavilla halpatyöpankkiireilla, ja on vaikea kuvitella miten halpatyöpankkiirit voisivat toimia huonommin kuin suurpankkiirit ovat viime vuosikymmeninä toimineet. Monimiljardöörien olemassaolo kertoo siitä, että kilpailu ei toimi vapaasti. Valtion ja kapitalismin liitto, ja hyvä veli -verkostot vääristävät markkinoiden toimintaa. Ideologinen tasa-arvosta puhuminen salaa eliitin itsekkyyttä, ahneutta ja epätasa-arvoisuutta, ja vähentää ihmisten toimintaa todellista epätasa-arvoisuutta vastaan. Eliitti pyrkii vain sellaisiin tasa-arvon muotoihin, jotka edistävät liberaalin systeemin toimintaa tai luovat illuusioita, mutta eivät koskaan rahan ja vallan tasa-arvoon, koska se uhkaisi eliitin etuoikeutettua asemaa. Kategoriseen ja määrittelemättömään yhteiskunnalliseen tai kollektiiviseen tasa-arvoon pyrkiminen on haitallista, mutta on tärkeää osoittaa ristiriita eliitin ideologian ja todellisuuden välillä. Kolmas esimerkki koskee kansainvälisiä ihmisoikeuksia. Eliitti voi perustella ihmisoikeuksilla mitä tahansa byrokratian laajennuksia. Eliitti ei usein tarvitse muita perusteluja ja melkein mikä tahansa byrokratian laajennus menee läpi. Samalla eliitti näyttää monien kansalaisten mielestä hyväntekijältä, inhimilliseltä ja altruistiselta, vaikka ajaa omia itsekkäitä etujaan, ja maksattaa kustannukset ja haitat kansalaisilla. Eliitin ihmisoikeuksiin kytkeytyvän politiikan vastustajat leimautuvat liberaalissa poliittisessa ilmastossa pahoiksi, ihmisyyden vastaisiksi, ehkä ihmisyyden ulkopuolella oleviksi, ja kansainvälisiä ja kansallisia suhteita vahingoittaviksi. Viimeisin tähän liittyvä tapaus on Helsingistä:

"Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää tärkeänä, että paperittomien terveydenhuollon järjestämiseen ryhdyttäisiin välittömästi, viimeistään vuoden 2013 aikana, kaupungin omin toimenpitein Global Clinicin työntekijöitä ja sosiaali- ja terveysministeriötä konsultoiden. Terveyspalvelujen järjestämisen lähtökohtana ovat kansainväliset ihmisoikeudet, joihin Suomikin on sitoutunut."

http://www.halla-aho.com/scripta/paperittomien_terveyspalvelut_helsingissa.html

Kaikki ideologinen manipulointi tarttuu ihmisten tarpeisiin, tavoitteisiin, huoliin, pelkoihin, tietämättömyyteen, auktoriteettiluottamukseen, sosiaaliseen mukautuvaisuuteen, jne., ja vetoaa niihin. Ihmisten yhteisöelämän ajoilta periytyvä taipumus sosiaaliseen sovittelevuuteen, altruismiin, vastavuoroisuuteen, auttamiseen, hyvään tahtoon, anteeksiantoon, välittämiseen, yhteistyöhön, jne. muuttuvat liberaalissa yhteiskunnassa eliitin hyväksikäyttämiksi välineiksi matkalla kohti rahaan ja valtaan liittyviä tavoitteita.

3) Eliitti tietää, että liberaali systeemi ja sen ideologia ovat suurelta osin huijausta. Mutta on psykologisesti paljon helpompaa ja miellyttävämpää toimia moraalittomasti kun eliitti vakuuttaa puheissaan toisilleen ja kansalaisille tekevänsä moraalisesti yleviä, yhteiskunnallisesti tärkeitä, anteliaita, rationaalisia, auttavia, hyviä, jne. tekoja.

Seuraava luento antaa tiivistetysti kuvan eliitin ajattelusta, moraalista ja toiminnasta Yhdysvalloissa:

http://mises.org/media/2814/Washington-Warp-Why-Even-Good-People-in-the-Beltway-Cant-Think-Straight

Eliitti suhtautui ideologiaan samalla tavalla myös aiemmissa kommunistimaissa. Entisessa Jugoslaviassa eräs ministeri teki räikeitä ideologisia virheitä puheessaan. Puheen jälkeen ministerin toveri kysyi miksi hän teki niin, ministeri tietää oikein hyvin mikä poliittisesti korrekti näkemys on. Ministeri vastasi, että kyllä, hän teki tahallaan virheitä puheessaan, ja tekee samanlaisia virheitä säännöllisesti. Se heijastaa hänen ideologista joustavuuttaan, ja paljastaa henkilöt, jotka ovat ideologisesti jäykkiä. Kommunistinen eliitti haluaa eliminoida ideologisesti jäykät ihmiset pois vallasta, koska he  ovat aina vain yhden askeleen päässä toisinajattelusta. Kommunistinen eliitti haluaa käyttää ideologiaa joustavasti niin, että se sopeutuu eliitin tavoitteisiin ja mukautuu vaihtelevien tilanteiden ja vaatimusten mukaiseksi. Kommunistinen eliitti käyttää ideologiaa kaikkiin tarkoituksiin sopivana työkaluna. Ideologisesti jäykät ihmiset ajautuvat helposti konflikteihin tämän joustavuuden kanssa, ja siksi he aiheuttavat monenlaisia ongelmia kommunistiselle eliitille.

Voimme havaita kommunistiministerin ajatuksista, että ideologia on suhteellisesti vähemmän tärkeä eliitille, pintarakenne, kalvo eliitin / systeemin ja ihmisten välissä. Tärkeintä on ideologian alla toimiva eliitin valta, systeemi, jota he hallinnoivat ja systeemin vaatimukset.

***

Näiden syiden takia en osallistu keskusteluun ihmisoikeuksista, rasismista, historiallisesta syyllisyydestä, LGBT oikeuksista, suvaitsevaisuudesta, tasa-arvosta, jne., vaan käännän keskustelun aina metatason keskusteluksi ideologian ja ideologisten sanojen todellisesta merkityksestä liberaalissa systeemissä.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Demokratia on liekeissä tänään, osa 3 (edit)

Käsittelen tässä kirjoituksessa vaihtelun vuoksi demokratian vastaisia argumentteja. Kirjoitus on jatkoa seuraaville kirjoituksille:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2013/04/demokratiaa-vastaan.html

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2013/04/demokratiaa-ja-liberalismia-vastaan-osa.html

*****

Mitä on enemmistön tahto ja voidaanko se saada selville?

Condorcet paradoksi.

Oletetaan, että meillä on kolme henkilöä, A, B ja C. Heillä on kolme päätösvaihtoehtoa x, y ja z, jotka he laittavat preferenssijärjestykseen.

A: 1. x 2. y 3. z
B: 1. y 2. z 3. x
C: 1. z 2. x 3. y

Laitetaan ensimmäisessä äänestyksessä vastakkain vaihtoehdot x ja y. A äänestää x:ää, B äänestää y:tä ja C äänestää x:ää, koska se on hänen mielestään parempi kuin y. x voittaa äänestyksen kahdella äänellä yhtä vastaan. Jos tämän äänestyksen voittaja x asetetaan äänestyksessä z:taa vastaan, z voittaa äänestyksen kahdella äänellä yhtä vastaan.

Mutta jos muutamme äänestysjärjestystä ja laitamme voittaneen z:tan hävinnyttä y:tä vastaan, niin A ja B kannattavat y:tä ja C z:taa. y voittaa, joten viimeisessä äänestyksessä ovat vastakkain y ja x. A ja C kannattavat x:ää ja B y:tä. Tällä äänestysjärjestyksellä x voittaa äänestyksen.

Paradoksaalista on, että muuttamalla äänestysjärjestystä mikä tahansa vaihtoehdoista x, y ja z saadaan voittajaksi. Mikään vaihtoehdoista ei ole toista parempi tai enemmistön edun mukainen. Tässä tilanteessa ei ole mitään yleistä etua, joka olisi ilmaistavissa vaihtoehtojen paremmuusjärjestyksenä siten kuin yksilöiden edut.

Toinen esimerkki enemmistön tahdon monitulkintaisuudesta. Esimerkissä käytetään eräitä todellisia eri valtioissa käytössä olevia arkisia äänestysmenetelmiä.

Neljän henkilön preferenssijärjestys: a, e, d, c, b
Kolmen henkilön preferenssijärjestys: b, c, e, d, a
Kahden henkilön preferenssijärjestys: c, d, e, b, a

Pluraliteettimenettelyssä voittokriteerinä on suurin äänten lukumäärä. Kaikki vaihtoehdot ovat samalla kerralla mukana äänestyksessä ja äänestyksen voittaa se vaihtoehto, jolla on enemmän kannatusta kuin millään muulla vaihtoehdolla. Voittaneen vaihtoehdon ei tarvitse saada taakseen yli puolta annetuista äänistä. Voittoon riittää, että ääniä on enemmän kuin millään muulla vaihtoehdolla. Kun jokainen äänestää parhaana pitämäänsä vaihtoehtoa, a saa neljä ääntä, b saa kolme ääntä ja c saa kaksi ääntä. a voittaa äänestyksen.

Pluraliteettikarsinnassa voittajaksi julistetaan vaihtoehto, joka saa yli puolet äänistä. Jos sellaista ei ole, järjestetään toinen kierros kahden ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneen vaihtoehdon (a ja b) kesken ja tällä kierroksella eniten ääniä saanut vaihtoehto julistetaan voittajaksi. Toisella kierroksella ne kaksi äänestäjää, joiden mielestä c on  paras, liittoutuvat nyt b:n kannattajien kanssa, koska c:n kannattajat preferoivat b:tä a:han nähden. Vaihtoehto b saa toisella äänestyskierroksella viisi ääntä a:n neljää  vastaan, joten b voittaa äänestyksen.

Parivertailu on äänestysmenettely, jossa asetetaan ensin kaksi vaihtoehtoa vastakkain. Ensimmäisen parivertailun voittanut ehdotus asetetaan sitten vastakkain kolmannen vaihtoehdon kanssa. Näin jatketaan kunnes kaikki vaihtoehdot ovat olleet mukana parivertailussa ainakin kerran. Alkukierroksilla voittaneet ehdotukset ovat mukana kahdessa tai useammassa äänestyksessä. Tässä äänestyksessä tulos ei riipu siitä, missä järjestyksessä eri vaihtoehdot asetetaan äänestykseen. Vaihtoehto c voittaa tämän äänestyksen, äänestettiinpä vaihtoehdoista missä järjestyksessä tahansa. Toisinaan parivertailu -äänestyksen tulos riippuu siitä missä järjestyksessä vaihtoehdoista äänestetään.

Hyväksymisäänestys on pluraliteettimenettelyn kaltainen yksivaiheinen äänestys. Se eroaa pluraliteettimenettelystä siten, että äänestäjät voivat antaa tukensa useammalle vaihtoehdolle, jos niin haluavat. Äänestyksen voittaa vaihtoehto, jolla on enemmän hyväksymisääniä kuin millään muulla vaihtoehdolla. Menettelyn logiikkana on se, että äänestäjät ilmaisevat, mitkä vaihtoehdot he voivat hyväksyä. Kukin äänestäjä kysyy itseltään kunkin vaihtoehdon kohdalla, voinko minä hyväksyä tämän vaihtoehdon. Jos äänestäjä hyväksyy vaihtoehdon, se saa yhden äänen. Jos äänestäjä ei hyväksy vaihtoehtoa, se saa nolla ääntä. Eniten ääniä saanut vaihtoehto julistetaan voittajaksi. Jos eri vaihtoehdot ovat äänestäjän mielestä melkein yhtä hyviä, äänestäjä voi kannattaa  useampaa vaihtoehtoa. Jos äänestäjä kannattaa jyrkästi vain yhtä vaihtoehtoa ja  vastustaa yhtä jyrkästi kaikkia muita vaihtoehtoja, hän hyväksyy vain yhden vaihtoehdon. Oletetaan, että neljän äänestäjän ryhmä hyväksyy kolme parhaana pitämäänsä vaihtoehtoa - vaihtoehdot a, e ja d - ja kaksi muuta ryhmää hyväksyy kaksi parhaana pitämäänsä vaihtoehtoa - vaihtoehdot b ja c sekä vaihtoehdot c ja d. Tällöin d saa kuusi ääntä, c viisi ääntä, a ja e neljä ääntä, ja b kolme ääntä. Vaihtoehto d voittaa äänestyksen.

Borda-menettelyä käytettäessä äänestäjät asettavat kaikki vaihtoehdot paremmuusjärjestykseen. Kun vaihtoehtoja on lukumäärä n, äänestäjän parhaana pitämä vaihtoehto saa n - 1 ääntä, toiseksi paras vaihtoehto n - 2, jne. Äänestäjän huonoimpana pitämä vaihtoehto saa nolla ääntä. Eniten ääniä saanut vaihtoehto voittaa äänestyksen. Borda - menettelyä käytettäessä esimerkin vaihtoehdot saavat ääniä seuraavasti:

a: 4 x 4 + 3 x 0 + 2 x 0 = 16 ääntä.
b: 4 x 0 + 3 x 4 + 2 x 1 = 14 ääntä
c: 4 x 1 + 3 x 3 + 2 x 4 = 21 ääntä
d: 4 x 2 + 3 x 1 + 2 x 3 = 17 ääntä
e: 4 x 3 + 3 x 2 + 2 x 2 = 22 ääntä

Vaihtoehto e saa eniten ääniä ja voittaa äänestyksen.

Meillä on siis viisi vaihtoehtoa, jotka kukin saadaan enemmistön tuen turvin valituksi viittä eri äänestysmenettelyä käyttäen. Pelkästään äänestysmenettelyä vaihtamalla saadaan kullakin kerralla eri tulos, vaikka äänestäjien mielipiteet vaihtoehdoista eivät ole muuttuneet, eikä vaihtoehtojoukko ole muuttunut. Enemmistön tahto on monitulkintainen. Kaikissa edellä mainituissa äänestysesimerkeissä olemme olettaneet, että ihmisillä on omat subjektiiviset preferenssinsä eri päätösvaihtoehtojen paremmuudesta. Ihmiset eivät kuitenkaan ole toisistaan riippumattomia atomeja, joilla  kullakin on omat autonomiset preferenssinsä. Ihmisten arvostukset ovat alttiita toisten ihmisten vaikutukselle. Yhteiskunnallinen ja sosiaalinen  vuorovaikutus vaikuttaa ihmisten käsityksiin hyvästä ja huonosta, oikeasta ja väärästä, ja erilaisten vaihtoehtojen paremmuudesta. Jos pidämme enemmistön tahdon toteutumista demokratian mittana, on mahdollista, että enemmistön tahto on pienen poliittisen eliitin manipuloinnilla tuottama (esim. erilaisia äänestysjärjestyksiä tai äänestysmenettelyjä käyttämällä).  Kansan tahto on yhtä hyvin poliittisen toiminnan lopputulos kuin sen lähtökohta.

Ostrogorskin paradoksi

Äänestäjäryhmät U, V, X, Y, Z muodostavat kukin 20% äänestäjistä, ja he äänestävät puolueita A tai B. Puolue A kannattaa aina vaihtoehtoa a ja puolue B kannattaa aina vaihtoehtoa b. Käsiteltäviä asioita on kolme ja niistä äänestetään joko yhdessä (äänestetään puoluetta) tai erikseen (äänestetään käsiteltäviä asioita):

U: 1. a 2. b 3. b
V: 1. b 2. a 3. b
X: 1. b 2. b 3. a
Y: 1. a 2. a 3. a
Z: 1. a 2. a 3. a

Äänestäjäryhmille Y ja Z puolueen valinta on helppoa. He äänestävät puoluetta A. U, V ja X punnitsevat asiakysymyksiä ja valitsevat sen puolueen, joka vastaa heidän käsityksiään useimmissa asioissa. Ryhmät U, V, ja X kannattavat kahdessa asiassa puoluetta B ja yhdessä asiassa puoluetta A, joten ne päätyvät kannattamaan puoluetta B. Puolue B saa tällöin vaalissa 60% äänistä ja puolue A 40% äänistä. Puolue B voi tällöin enemmistön turvin panna kolmessa asiakysymyksessä täytäntöön politiikan b, b ja b.

Jos  äänestäjäryhmät äänestävät kustakin asiakysymyksestä erikseen, tulos on toisenlainen. Jokaisessa käsiteltävässä asiassa (1, 2, 3) 60% äänestäjistä kannattaa vaihtoehtoa a. Kun päätökset tehdään asiakysymyksiä koskevin äänestyksin, toteutuvaksi politiikaksi tulee a, a ja a. Ryhmät U, V ja X, enemmistö äänestäjistä, jää vähemmistöön kahdessa kysymyksessä kolmesta. Enemmistö voi siis jäädä vähemmistöön yli puolessa käsiteltävistä asioista. Enemmistö äänestäjistä, U, V ja X, ilmoittaa olevansa tyytymättömiä harjoitettuun politiikkaan, koska 2/3 päätöksistä on tehty vastoin heidän toiveitaan.

*****

Tyypillisiä demokraattisen politiikan manipulointikeinoja:

a) Poliitikko kannattaa tai vastustaa ehdotusta, koska se palvelee tai ei palvele yleistä etua. Yleinen etu on hämärä ja epäselvä käsite. Vain harvoin on mahdollista saavuttaa kaikkien yksimielisyys siitä mitä yleinen etu johonkin asiaan liittyen on tai todistaa ehdotuksen olevan objektiivisesti kaikkien edun mukainen. Niinpä yleisellä edulla voidaan vastustaa tai kannattaa melkein mitä tahansa asiaa. Aina löytyy osittaista ja valikoitua informaatiota, joka tukee yleiseen etuun liittyviä väitteitä. Silloin kun jokin asia sattuu oikeasti olemaan kutakuinkin objektiivisesti yleisen edun mukainen, kansalaisten voi olla vaikea havaita sitä sellaiseksi ja erottaa sitä niistä asioista, jotka eivät ole. Myös yleinen mielipide on sopiva este tai puoltava tekijä. "Emme voi päättää näin, koska yleinen mielipide on sitä vastaan." Siihen voi vedota useimmissa tapauksissa.
 
b) Keskeisessä asemassa olevat poliitikot voivat kieltäytyä ottamasta asiaa esityslistalle, koska käsiteltävänä on niin paljon muitakin asioita tai asia on sopimaton sellaisten syiden takia, joille on vaikea tehdä mitään. Asian nouseminen politiikan päiväjärjestykseen tai virallisen  päätöksenteon esityslistalle estetään; asian eteneminen pysäytetään ennenkuin sitä käsitellään ollenkaan virallisesti.

c) Asian etenemistä voidaan jarruttaa sanomalla, ettei se kuulu tälle päätöksentekoareenalle. "Tämä ei ole oikea foorumi näille päätöksille." Tavoitteena on siirtää asia sellaiselle areenalle, missä on varmistettu enemmistö omalle kannalle tai missä asia varmasti hautautuu.

d) Poliitikot puhuvat epäselvästi, hämärästi ja kaunistelevin ilmauksin poliitikkokieltä, jonka tavoitteena on ilmaista, että poliitikko kannattaa kaikkea hyvää ja järkevää, ja vastustaa kaikkea pahaa ja järjetöntä, mutta kukaan ei oikein tiedä mitä hyvää, pahaa ja rationaalisuutta poliitikko tarkoittaa. Poliitikon tarkoituksena on, että kaikki projisoivat omat hyvän, pahan ja rationaalisen käsityksensä poliitikon puheisiin, luullen hänen tarkoittavan juuri niitä tai ainakin jotakin joka on niitä lähellä. Näin kaikki voivat kannattaa poliitikkoa. Lisäksi epäselvä ja mitään tarkoittamaton puhe ei sido poliitikkoa mitenkään, joten hän voi tulevaisuudessa toimia oman etunsa ja tilanteiden mukaan niin kuin haluaa. Puolalaiset politiikan opiskelijat kehittivät humoristisesti, mutta samalla todellisuutta hyvin kuvaavasti poliittisten puheiden myllyn, jonka avulla voidaan pitää niin pitkiä poliittisia puheita kuin halutaan. Siinä yhdistellään neljästä osiosta mitä tahansa lauseenpätkiä aina samassa järjestyksessä 1 --> 2 --> 3 --> 4 --> 1 --> 2 --> 3 --> 4 --> 1, jne. Kunhan valitaan peräkkäisiin lauseisiin eri aloituslauseenosat ja muitakin lauseenosia vaihdellaan, kuulijat eivät muista mitä puhutaan eivätkä he huomaa, että puhemylly jauhaa samoja merkityksettömiä asioita kerta toisensa jälkeen:

1. Hyvät virkaveljet / Toisaalta / Samoin / Ei kuitenkaan sovi unohtaa, että / Niinpä / Arkipäivän kokemukset osoittavat, että / Ei ole tarpeen ruveta todistelemaan laajalti näiden ongelmien vakavuutta ja merkitystä, sillä / Laaja ja monipuolinen kokemus sekä / Keskeiset ideologiset periaatteet samoin kuin / Organisaation tuntema huoli, mutta ennen kaikkea

2. ohjelman vaatimusten toteuttaminen / toimihenkilöiden osaksi tulevien opintojen vaikutustaso ja kohdentaminen / toimintamme määrän ja alan jatkuva kasvu / nykyinen organisaatiorakenne / organisaation uusi toimintakaavio / erilaisten toimintamuotojen jatkuva kehitys / tästä kaikesta pysyvänä osoituksena oleva  informaatio- ja tiedotustoimintamme / rakenteellisten ehtojen vahvistaminen ja kehittäminen / luovien näkemysten huomiointi / asennekasvatuksen yleinen käynnistäminen

3. velvoittaa meitä analysoimaan / näyttelee keskeistä osaa pohdittaessa / vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä sekä / edellyttää huolellista valmistautumista ja / takaa sen, että huomattava osa on aktiivisesti mukana hahmotettaessa / täyttää tärkeän tehtävän kun määritellään / antaa mahdollisuuden parantaa / tekee vaikeaksi arvioida / tekee mielenkiintoiseksi yrityksen eritellä / antaa myönteisen panoksen saneeraamiseen ja uudenaikaistamiseen, ja edistää

4. nykyisiä taloudellisia ja hallinnollisia oloja. / ennusteita tulevaisuuden kehityssuunnista. / osallistumistason kohottamista. / vastuunsatuntevaa asennetta organisaatiossa toimivilta. / alustavia ehdotuksia. / virikkeellisiä kasvatustavoitteita. / sellaista toimihenkilökoulutusta, joka vastaa nykyhetken tarpeita. / asiaankuuluvia toimintaolosuhteita. / kehitysmallia. / asiallisia toimintamuotoja.

e) Läheskään kaikkea ei voi koskaan tietää, joten aina voidaan vedota siihen, että informaatioperusta on riittämätön. "Emme vielä tiedä tarpeeksi voidaksemme ottaa kantaa ja tehdä päätöksiä." Tällä voidaan vähimmilläänkin voittaa aikaa. Aika on politiikassa niukka hyödyke, ja ajan kuluminen usein itsekseen hautaa asioita pois poliittisesta elämästä.

f) Päätöksiä voidaan vastustaa siksi, että juuri nyt ei ole oikea aika tämän asian käsittelyä varten. On joko aivan liian aikaista ottaa asia käsiteltäväksi tai on jo aivan liian myöhäistä tehdä asialle enää mitään. Koskaan ei ole oikea aika. Joskus poliitikot siirtyvät suoraan lähes ilman väliaikaa liian aikaisesta liian myöhäiseen. Poliittinen vastustaja saadaan todennäköisesti tuhlaamaan aikaa odotteluun tai hänet saadaan hyväksymään asiaintila ja agendansa umpikuja. Tätä keinoa voidaan käyttää universaalisti lähes missä tahansa tilanteessa.

Kokonaan toinen asia on, että politiikassa tehdään usein päätöksiä liian myöhään silloinkin, kun poliitikot yrittävät tehdä niitä riittävän ajoissa. Tämä johtuu siitä, että päätöksenteko kokonaisuudessaan vie aina aikaa. Mitä suurempi ongelma, sitä enemmän sitä koskeviin selvitys- ja valmistelutöihin kuluu aikaa. Mitä enemmän aikaa selvitystöihin käytetään, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ongelmat ovat jo muuttuneet siinä vaiheessa kun päätöksiä tehdään.

g) Ehdotusta voi aina vastustaa  aikaisemman kokemuksen perusteella. Poliitikko voi sanoa, että aikaisemmat kokemukset ovat olleet epäonnistuneita tai niitä ei ole riittävästi. Aikaisemmista kokemuksista valitaan sopivat omaa kantaa tukevat osat ja jätetään valitsematta sille vastakkaiset osat.

h) Poliitikko voi väittää, että aineelliset, teknologiset, oikeudelliset tms. ennakkoehdot asian ratkaisemiseksi eivät ole täyttyneet. Päätöstä on järjetöntä yrittää panna toimeen, koska resurssit ovat riittämättömät. Päätös on ennalta tuomittu epärealistiseksi ja  mahdottomaksi toteuttaa. Siispä sitä ei kannata tehdä.

i) Miltei aina voi sanoa kannattavansa asiaa sinänsä, mutta vastustavansa ehdotettua menettelytapaa. "Tämä ei ole oikea tapa ratkaista tätä asiaa."

j) Ehdotusta voidaan pitää liian kapea-alaisena. Ehdotukset eivät koskaan kata kaikkea, joten kaikki voidaan leimata liian kapea-alaiseksi. Ehdotusta voidaan vastustaa vaatimalla asiasta perusteellista kokonaisuudistusta, jota ei voida toteuttaa. Ehdotus tulee estetyksi. Ehdotusta voidaan vastustaa myös liian laaja-alaisena. Laaja-alaisiin kokonaisuudistuksiin liittyy yleensä monia erilaisia tekijöitä, joiden analysoiminen on hankalaa, joten sieltä löytyy runsaasti potentiaalisia keinoja, epäselvyyksiä ja puutteellisuuksia ehdotuksen pysäyttämiseen.

k) Vastassa olevan enemmistön voi hajottaa esittämällä äänestykseen uuden vaihtoehdon. Poliitikot voivat käyttää vanhaa hajota ja hallitse menetelmää. Poliitikot voivat muotoilla erilaisia vaihtoehtoja siten, että lopullisessa äänestyksessä on vastakkain heidän kantansa ja jokin enemmistön mielestä mahdoton ja vastenmielinen kanta. Päätöstilanne voidaan myös kuvata siten, että ainakin joidenkin vastustajien mieli muuttuu. Koulujen rahoitus saa väistyä eliitin uuden uljaan kansainvälisen kulttuurikeskuksen tieltä. Poliitikot ja byrokraatit voivat luovia lyhyen ja pitkän tähtäimen etuja hyväksikäyttämällä omiin pitkän tähtäimen tavoitteisiinsa. Ihmiset preferoivat useimmiten lyhyen tähtäimen etuja pitkän tähtäimen kustannuksella (kaikkien muiden tekijöiden pysyessä muuttumattomana ihmiset preferoivat aina lyhyen tähtäimen etua, 100 euroa tänään on parempi kuin 100 euroa vuoden päästä). Eu pyrkii pitkällä tähtäimellä koko Euroopan kattavaksi sosiaalivaltioksi ja rahojen, etujen ja oikeuksien jakajaksi. Kansalliset sosiaalivaltiot ovat Eu:n kilpailijoita, joten Eu:n on ensin hajotettava niitä. Eu lisää lainsäädännöllään taloudellista kilpailua, joka heikentää kansallisvaltioiden asemaa, alentaa niiden verotusta ja verotuloja, ja lisää yksityisiä kansainvälisiä vaihtoehtoja sosiaalivaltion tarjoamille palveluille. Monet oikeistolaiset ovat niin kiitollisia näistä Eu:n tuomista potentiaalisista lyhyen tähtäimen hinnan ja verojen alennuksista, että he ovat valmiita katsomaan läpi sormien Eu:n lukemattomien miljardien maksamista konkurssimaille ja suurpankeille, jättämään huomiotta tuhlailevan ja paisuvan Eu:n budjetin, ja kannattamaan Eu:n politiikkaa, joka johtaa lopulta kansallisvaltioita kalliimman, enemmän verottavan, rahoja epäoikeudenmukaisemmin jakavan, keskusjohtoisemman ja tuhlailevamman Eu:n sosiaalivaltion syntyyn.

l) Melkein aina voidaan vedota toteutusvaikeuksiin. Poliitikko voi pitää ehdotusta sinänsä kannatettavana, mutta silti vastustaa sitä siihen sisältyvien riskien ja ongelmien takia. Ongelmat voivat olla luonteeltaan teknisiä, taloudellisia, laillisia, moraalisia tai poliittisia.

m) Päätöksentekijöiden suunnitelmia voidaan sotkea, hidastaa, tukehduttaa tai estää antamalla liian paljon informaatiota, jolloin päätöksentekijät eivät pysty käsittelemään sitä tai käsittelemään sitä ajoissa tai he käsittelevät sitä väärin. Päätöksentekijöille voidaan antaa liian vähän ja/tai väärää informaatiota, jolloin he tekevät puutteellisia ja virheellisiä valmisteluja, jotka voidaan niiden perusteella torpedoida.

n) Ehdotusta voidaan vastustaa sillä perusteella, että sen esittäjä on henkilönä jollakin tavalla epäluotettava, huono, epäpätevä tai paha. Jos ehdotuksen esittäjä on konkurssin tehnyt yrittäjä, voidaan ehdottajan jokainen ehdotus ampua alas sillä perusteella, että hän ei osaa hoitaa edes omia asioitaan. Poliitikko voi sanoa: "En sano, että kansanedustaja X on hullu." Kaikille tulee mieleen, että poliitikko ajattelee X:n olevan hullu, mutta ei vain kohteliaisuussyistä sano sitä. X ei voi syyttää poliitikkoa kunnianloukkauksesta, vaikka sellainen tosiasiassa tapahtui. Henkilöön kohdistuvia hyökkäyksiä käytetään vaalikamppailuissa enemmän kuin asiakysymyksiä koskevissa poliittisissa kamppailuissa, mutta molemmissa ne voivat johtaa loan heittäjän toivomaan tulokseen. Henkilöön kohdistuvat hyökkäykset on ajoitettava oikein. Vaalikamppanjoissa henkilöihin kohdistuva likainen hyökkäys ajoitetaan usein vaalikamppailun loppuvaiheeseen. Likaisten syytösten totuudellisuutta ei ehditä selvittää ennen vaalipäivää, mutta aihetta koskeva keskustelu yleensä laskee syytösten kohteena olevan poliitikon suosiota.

o) Poliitikko voi ohjata kaikki ehdotuksesta käytävät keskustelut sivuraiteille. Politiikassa ei ole sivupolkuja, vaan melkein mikä tahansa aihe voidaan vetää mukaan keskusteluun. Melkein kaikki voidaan liittää kaikkeen. "Kyse ei ole työpaikoista, vaan luonnonsuojelusta." Poliitikko pyrkii siirtämään keskustelujen ja ehdotuksen painopistettä haluamaansa suuntaan, työllisyyspolitiikasta ympäristöpolitiikkaan.

p) Poliitikko voi vedota sellaisen ryhmän vastustukseen, jonka yhteistyön hän väittää olevan hankkeen menestyksellisen toteuttamisen kannalta välttämätöntä. "Helsinki ei voi tehdä asiassa mitään, koska Espoo ei suostu yhteistyöhön."

Jne.

*****

Historiallisesti eliitin ongelmana on ollut se, että vaikka eliitillä oli tavalla tai toisella hallinnassaan systeemi / yhteiskunta / valtio, heillä oli vain rajoitetusti keinoja yhteiskunnallisten vaihteluiden hallintaan. Kilpailevia eliittejä syntyi, joka saattoi johtaa pitkiin ja vaikeisiin sisällissotiin, ja vallankumouksiin tai vallan anastamisiin. Tyytymättömät kansalaiset saattoivat nousta aseelliseen tai yhteiskunnan toimintaa sabotoivaan tai estävään kapinaan, ja nostaa keskeltään kilpailevia johtajia. Kansalaiset saattoivat saada vallitsevan eliitin kilpailevista ja tyytymättömistä fraktioista itselleen uusia johtajia. Uskonnon, teknologian, talouden, koulutuksen, ajattelun, moraalin, poliittisen filosofian, ideologioiden jne. muutokset tai jakautumiset saattoivat uhata vallitsevan eliitin valtaa. Taudit, katovuodet, tulipalot, tulvat jne. luonnonkatastrofit tai katastrofit saattoivat saada aikaan suuria yhteiskunnallisia ja poliittisia muutoksia. Jne. Tässä historiallisessa valossa demokratia näyttäytyi eliitille houkuttelevana keinona hallita kaikkia muutoksia, sulkea kaikki muutokset eliitin hallitseman systeemin sisälle, ja tehdä kaikista muutoksista eliitin määrittämissä rajoissa toimivia. Demokratia on eliitille keino pyrkiä varmistamaan oma pysyvyytensä riippumatta siitä mitä vaihteluita tai muutoksia yhteiskunnassa tapahtuu. Demokratia on keino hallita kaikkia syntyviä ja vaihtelevia enemmistöjä ja vähemmistöjä sekä kansalaisten että eliitin keskuudessa. Demokratia jakaa politiikan siten, että kaikki ryhmät ovat välillä enemmistöinä ja välillä vähemmistöinä asiasta riippuen. Ryhmien kannatukset ja vastustukset, onnistumiset ja epäonnistumiset, tyytyväisyydet ja tyytymättömyydet, edut/ hyödyt ja haittavaikutukset jne. fragmentoituvat. Ryhmien liittoutumat ovat ohimeneviä, vaihtelevia ja tilanteisiin tai asiakysymyksiin liittyviä. Enemmistönkin on vaikea vastustaa demokratiassa yhtenäisenä eliittiä, koska sen intressit, non-intressit ja anti-intressit ovat niin jakautuneita, sekoittuneita, sekavia, erilaisia ja vaihtelevia, eikä pysyvää enemmistöä ole edes olemassa, on vain vaihtelevia enemmistöjä tai enemmistökoalitioita tilanteesta ja demokraattisesti käsiteltävästä asiasta riippuen. Eliitti pelkää demokraattisessa systeemissä kaikkia ryhmiä, enemmistöjä tai vähemmistöjä, jotka pysyvästi, melkein kaikilla dimensioilla tai jollain merkittävällä dimensiolla (johon yleensä liittyy erottamattomasti monia muita dimensioita) erottautuvat omaksi ryhmäkseen. Niistä voi muodostua ryhmiä, joiden intressit eivät enää sekoitu ja vaihtele muiden ryhmien kanssa, vaan ne erottautuvat pysyvästi lähes kaikissa asioissa omalle lohkolleen. Sellainen ryhmä voi alkaa tavalla tai toisella uhata eliitin valtaa ja demokraattisen systeemin toimintaa. Vaihtelevia konsensuksia ja liittoutumia ei enää ehkä voi samalla tavalla muodostaa tilanteiden mukaan, ja uusi ryhmä voi alkaa omalla ehdottomalla ja aina samaan suuntaan vievällä linjallaan dominoimaan yhä enemmän muuta eliittiä. Lisäksi uuden ryhmän politiikka ei välttämättä sovi yhteen eliitin poliittis-taloudellisten järjestelyjen kanssa, ja aiheuttaa niihin häiriöitä, esteitä ja muutoksia.

Sanotaan, että kuvitteellinen suomalainen ryhmä X ilmoittaa menevänsä naimisiin vain suomalaisten kanssa, noudattavansa omaa uskontoaan ja kulttuuriaan, ja asuvansa omilla alueillaan ja omissa yhteisöissään erillään muista. X on rauhanomainen ryhmä, ja työskentelee omissä yrityksissään. Eliitille on samantekevää ja merkityksetöntä, että suomalaiset menevät naimisiin vain toistensa kanssa, noudattavat omaa uskontoaan ja kulttuuriaan, jne., mutta eliitti pelkää, että ryhmästä X muodostuu erillinen ja demokratian fragmentoitumiseen yhteensopimaton ryhmä. Jos ryhmä X on täysin epäpoliittinen, eliitti jättää sen pääasiassa omiin oloihinsa, mutta käsittelee sitä silloin tällöin useimmiten vaihtelevassa määrin negatiiviseen sävyyn kirjoituksissaan tms. Eliitti suhtautuu ryhmään X epäluuloisesti potentiaalisena poliittisena ryhmänä ja tarkkailee sitä siksi negatiiviseen sävyyn. Jos ryhmä X on avoimen poliittinen ja riittävän suuri, jotta sillä on selkeitä poliittisia vaikutuksia, eliitti kokee sen uhkaavan omaa valtaansa. Eliitti demonisoi ryhmää X (eli levittää erittäin negatiivisia valheita ryhmästä X), pyrkii estämään ja vaikeuttamaan sen toimintaa kaikin keinoin, esittää sille vaatimuksia ja uhkavaatimuksia, painostaa sitä, pyrkii käyttämään lakia sitä vastaan, jne. Eliitti demonisoi ryhmän X sisäavioliittoja, omaa erillistä uskontoa ja kulttuuria, jne itsessään pahoina, pahuutena ja huonoina, ja tietämättömät kansalaiset useimmiten uskovat eliitin puheita, vaikka eivät osaa perustella järkevästi miksi ne ovat pahoja ja huonoja. Eliitti käyttää demonisointiin hyökkäyssanoja, joihin ihmiset on koulutettu ja ehdollistettu reagoimaan voimakkaan negatiivisilla tunteilla ja minimaalisella ajattelulla. Eliitti ei kerro todellista syytä demonisointiinsa; pelkoa valta-asemansa menettämisestä tai vähenemisestä.

Ylläolevassa kuvatut tekijät ovat tärkeitä osasyitä siihen, miksi eliitti juhlii ja edistää politiikassa ja mediassa maahanmuuttoa, maahanmuuttajia, seka-avioliittoja, kulttuurien sekoittumista ja kulttuurien kirjoa, uskontojen tilkkutäkkiä, sekavista massoista koostuvia suuria kaupunkeja, jne. Ei sen takia, että niissä olisi itsessään eliitille mitään arvostettavaa tai tärkeää, vaan sen takia, että ne tukevat eliitin valtaa. Kun Neuvostoliitto romahti, suomalainen vasemmistolainen eliitti pelkäsi sisäisissä keskusteluissaan sitä, että vapautettuna Neuvostoliiton poliittisista kahleista suomalaiset yhdistävät poliittisen voimansa suureksi oikeistolaiseksi tai nationalistiseksi puolueeksi tai liikkeeksi, joka syrjäyttää vasemmistolaiset vallasta. Suomi oli etnisesti ja kulttuurillisesti homogeeninen ja ihmisten välillä vallitsi laaja yhteisymmärrys monista asioista, joten laaja kansallinen poliittinen voima olisi periaatteessa ollut suhteellisen helppoa muodostaa. Osaltaan tämän takia vasemmistolainen eliitti käynnisti yhdessä opportunististen oikeistolaisten kanssa maahanmuuton, jolla suomalaisten yhtenäisyyttä ja poliittista potentiaalia hajotetaan.  Maahanmuutto on suurelta osin demokratian tuote, eliitin maladaptiivinen keino edistää demokraattisen systeemin poliittista fragmentoituneisuutta kaikissa yhteiskunnallisissa dimensioissa ja hankkia uusia poliittis-taloudellisia asiakkaita, äänestäjiä ja ihmisresursseja (mm. halpatyövoimaa).

Demokratia on eliitin keino tai tavoite yhdistää kaikki kansalaisten toiveet, pyrkimykset, kannatukset, vastustukset, edut, jne., toisin sanoen kaiken kansalaisten poliittisen toiminnan ja ajattelun eliitin kautta byrokratiaan. Mitä tahansa vaihteluita kansalaisten politiikassa tapahtuu, se pitää aina yllä, tukee, kasvattaa ja vahvistaa demokraattista systeemiä, sen eliittiä ja eliitin johtamaa byrokratiaa. Siten äänestäjät äänestävät todellisuudessa säätöjä byrokratioihin, ja niiden kansalaisille järjestämiin etuihin ja velvollisuuksiin. Osa eliitistä, poliitikot, kilpailee demokratiassa suhteellisen rauhanomaisin keinoin ja ennustettavin säännöin. Vaaleissa hävinneet poliitikot eivät häviä paljoa, he vain istuvat vähän aikaa mukavissa olosuhteissa oppositiossa, heillä on suunnilleen samat palkat ja edut kuin hallituspuolueiden jäsenillä, ja he todennäköisesti pääsevät seuraavien tai sitä seuraavien vaalien jälkeen taas hallituskoalitioon. Jotkut yksittäiset poliitikot putoavat pois eduskunnasta, mutta ammattipoliitikot harvoin menettävät paikkaansa. Kaikille eduskunnasta pudonneille poliitikoille annetaan heidän halutessaan välittömästi hyvä eläke, jonka varassa he voivat elää loppuelämänsä. Usein entisille poliitikoille annetaan poliittisen uran jälkeen rahakkaita palkintovirkoja. Tämä on helpompaa kuin vanhoina aikoina, jolloin valtansa menettäneet tai hävinneet eliitin jäsenet saattoivat menettää päänsä teloituksessa, tai kuolla sodassa tai vallankumouksessa. Kansalaiset äänestävät vain pienestä osasta eliittiä, eliitin edustajista, poliitikoista. Poliitikot kilpailevat (suurimmalta osin näennäisesti, kts. osa 2), jotta muun eliitin ei tarvitse. Suurin osa muusta eliitistä saa olla rauhassa viroissaan, jotka kestävät usein läpi koko elämän. Eliitti kouluttaa uudet sukupolvet oman ideologiansa mukaisesti ja rekrytoi suurimman osan lahjakkaista henkilöistä palvelukseensa. Yhteiskunta on järjestetty siten, että lahjakkailla henkilöillä on suhteellisen vähän mahdollisuuksia edetä elämässään eliitin piirien ulkopuolella. Kokonaisuutena demokratia on siten systeemi, jolla eliitti minimoi sisäisen ja ulkoisen kilpailun, tekee siitä rauhanomaista ja ennustettavaa, ja pyrkii tekemään eliitin asemasta pysyvän ja vaihteluja kestävän.

*****

Palaan hetkeksi edellisessä osassa käsiteltyihin demokratian kollektiivisiin laumoihin. Laumojen synnyn yhtenä tärkeänä ennakkoehtona on se, että ihmiset ovat suhteellisen tietämättömiä ympäröivästä yhteiskunnasta. Pitkälle vietyyn erikoistumiseen ja fragmentoitumiseen perustuva nykyinen yhteiskunta tekee kaikista ihmisistä tietämättömiä. Ihmiset ymmärtävät useimmiten hyvin oman työ- ja elämismaailmafragmenttinsa (life world) yhteiskunnasta, mutta vähän muista yhteiskunnan fragmenteista ja yhteiskunnan kokonaistoiminnasta. Ihmisillä on luontaisena taipumuksena kopioida sitä mitä muut ihmiset tekevät ympärillä ja kuunnella, uskoa ja totella auktoriteetteja. Kun ihmiset ovat tietämättömiä ja epävarmoja, nämä taipumukset voimistuvat. Media luo ihmisille kuvitteellisen lauman ympärille ja tarjoaa auktoriteetit, ja ihmiset tarttuvat niihin fragmentoituneessa yhteiskunnassa erityisen herkästi. Ekonomisteilla on etulyöntiasema muihin ihmisiin verrattuna koko yhteiskunnan ymmärtämisessä, koska yhteiskunnan toiminta on järjestetty taloudellisilla periaatteilla ja laskennalla. Mutta ekonomistien lähdeaineistona käyttämät tilastot ovat useimmiten puutteellisia tai virheellisiä valikointeja ja yksinkertaistuksia taloudellisesta ja muusta todellisuudesta. Ekonomisteilla ei ole pääsyä ihmisten preferenssijärjestyksiin, niiden vaihteluihin eri tilanteissa ja eri aikoina, ja niiden yhteisvaikutuksiin, jotka olisi välttämätöntä tietää taloutta analysoitaessa, toimenpiteitä suunniteltaessa ja toimenpiteiden vaikutuksia ennustettaessa. Ekonomistit eivät pysty ennustamaan nykyisten tekijöiden vaikutusta tulevaisuudessa, eivätkä uusien tekijöiden, esim. teknologioiden, ilmestymistä ja vaikutusta tulevaisuudessa. Ekonomistien käyttämät kaavat ovat vallitsevaa todellisuutta yksinkertaistavia. Jne. Ekonomistit aiheuttavat monilla toimillaan suurta haittaa yhteiskunnalle, koska he saavat melkein minkä tahansa poliittisen toimenpiteen kuulostamaan kokonaisuuden kannalta rationaaliselta, täsmällisesti lasketulta ja hallitulta, sekä itselleen, että muille. Ekonomistit ovat demokraattisen valtion tärkeimpiä suunnittelijoita.

*****

Libertaarit sanovat olevansa alkuperäisiä ja aitoja liberaaleja, ja että nykyiset liberaalit puolueet (kaikki puolueet perussuomalaisia ja osittain kristillisiä lukuunottamatta) eivät ole liberaaleja. Sekä libertaarit että liberaalit hyväksyvät liberaalin poliittisen filosofian perusperiaatteet, joita ovat relativismi, omistusoikeudet (libertaarit paljon liberaaleja enemmän; libertaareille omistusoikeudet ovat muiden periaatteiden ja oikeuksien perustana) vapaus/valinta ja tasa-arvo (libertaareille tasa-arvo on mahdollisuuksien tasa-arvoa; liberaalien ideaali, jota ei koskaan täysin saavuteta on laaja-alainen ja kattava mahdollisuuksien ja lopputulosten tasa-arvo). Libertaarit vastustavat usein  demokratiaa sen synnyttämän suuren ja kasvavan byrokratian, redistribuution ja hyvä veli -kapitalismin takia. Liberaalit poliittiset periaatteet ja niiden yhteisvaikutus kuitenkin täsmäävät demokratian, sosiaalivaltion ja redistribuution kanssa enemmän ja paremmin kuin markkinatalouden ja omistusoikeuksien kanssa. Esitän seuraavassa lyhyesti ja esimerkinomaisesti kuvitteellisen keskustelun muodossa joitain niistä tavallisista argumenteista, joilla liberaalit kumoavat libertaarien omaisuusoikeudet libertaarien hyväksymien periaatteiden avulla (libertaari B; liberaali L):

B: Oikeus omaan kehoon, omaan toimintaan ja omalla työllä hankittuun omaisuuteen ovat ehdottomia ja loukkaamattomia.

L: Hyväksyt relativismin kaikessa muussa, mutta teet irrationaalisen ja epäloogisen poikkeuksen omaisuusoikeuksien kohdalla. Omistusoikeudet ovat relativistisia kuten kaikki muukin. Kollektiivi, valtio tai kansainvälinen byrokratia, voi rajoittaa omistusoikeuksia pohjimmiltaan suuremman voiman oikeutuksella, mutta myös monin erilaisin legitimaation, koulutuksen, intressienhallinnan ja suostuttelun keinoin. Relativistisessa maailmassa nämä ovat legitiimejä keinoja, ja niitä tarvitaan vakaan järjestelmän luomiseen. Kyse ei ole pelkästään teoriasta, vaan valtiot ovat jo luoneet reaalimaailmassa pitkäkestoisia ja onnistuneita suhteellisen vakaita järjestelmiä,  joissa omistusoikeuksia on rajoitettu ja säädelty.

B: Me kannatamme mahdollisuuksien tasa-arvoa siten, että kansalaisille ei saa asettaa esteitä tai rajoituksia tietojensa, taitojensa, kykyjensä ja elämäntilanteensa kehittämiselle.

L: Miksi te kannatatte noin valikoivaa ja rajoittunutta tasa-arvon määritelmää? Me kannatamme paljon täydellisempää ja laaja-alaisempaa tasa-arvoa, joka sopii paljon paremmin yhteen tasa-arvon filosofian kanssa. Me huolehdimme kansalaisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Kansalaisten itsensä ja elämäntilanteensa kehittäminen on rajoituksia enemmän kiinni siitä, että kansalaiset saavat tasa-arvoisesti valtion suomia resursseja ja mahdollisuuksia. Näiden resurssien ja mahdollisuuksien puute on estämistä ja epätasa-arvoisuutta. Me tasaamme redistribuutiolla kansalaisten elämäntilanteita lähemmäs toisiaan ja järjestämme paljon julkisia palveluja, jotta merkittävin tasa-arvo, lopputulosten tasa-arvo, toteutuisi mahdollisimman hyvin ja laajasti.

B: Valtion harjoittama kansalaisten toiminnan säätely ja rajoittaminen ja omaisuuden takavarikointi (verotus) rajoittaa kansalaisten valinnan mahdollisuuksia (vapautta) ja vähentää ihmisten tyytyväisyyttä, ja toimii siten liberaaleja periaatteita vastaan. Onnellisuus ja tyytyväisyys ovat yksilöiden tärkeimpiä tavoitteita liberalismissa.

L: Päinvastoin, me lisäämme kansalaisten valinnan mahdollisuuksia, ja siten vapautta. Jos me verotamme multimiljonääriä niin, että hän joutuu luopumaan toisen yksityisen suihkulentokoneen ostamisesta, ja ja'amme rahat köyhille ja keskituloisille kansalaisille, niin multimiljönäärin vähämerkityksellinen yksi valinta jää tekemättä. Toisen lentokoneen ostaminen on pelkkää pöyhkeilevää statustuhlausta. Muut kansalaiset tekevät niillä rahoilla lukemattomia paljon merkityksellisempiä valintoja. Monet niistä voivat muuttaa koko heidän elämänsä positiivisella tavalla tai pelastaa heidän elämänsä. Kansalaisten vapaus, turvallisuus, tyytyväisyys ja onnellisuus lisääntyy. Sitäpaitsi tutkimusten mukaan kansalaisten onnellisuus ja tyytyväisyys eivät lisäänny, eivätkä surullisuus ja muut negatiiviseksi koetut tunteet vähene 75 000 $ /vuosi ylittävillä tulonlisäyksillä. 75 000 dollaria ylittävillä tuloilla onnellisuus ja tyytyväisyys riippuu muista elämäntilanteista ja -sisällöistä, ei rahasta. Voisimme paremminkin pohtia sitä tarvitseeko kenenkään ansaita enempää kuin 75 000 dollaria vuodessa. Tässä on lyhyt tiivistelmä tutkimuksesta: 

htvtp://wws.princeton.edu/news/Income_Happiness/Happiness_Money_Summary.pdf

Jne.

Libertaareille on siten ristiriitaista ja omat tavoitteet mitätöivää nimittää itseään klassisiksi liberaaleiksi ja perustaa politiikkansa liberaaleille periaatteille. Klassisten liberaalien politiikka oli sellaista kuin libertaarit kuvailevat, mutta se johtui siitä, että klassiset liberaalit eivät ymmärtäneet mitä liberaaleista poliittisista periaatteista seuraa kun ne viedään loogisesti loppuun saakka ja toisaalta liberaalit periaatteet olivat lähinnä työkaluja spesifien tavoitteiden saavuttamisessa. Klassiset liberaalit sovelsivat liberaaleja periaatteita useimmiten vaillinaisesti ja rajoitetusti. On esim. helpompi saada muilta valtioilta ja/tai kansoilta apua ja tukea omille valtatavoitteille, jos julistaa universaalia vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa, kuten Ranskan ja Yhdysvaltain vallankumoukselliset tekivät, ts. sanoen julistavat selkokielellä: "Vaikka meillä ei ole juuri mitään yhteistä, suhtaudumme teihin julistuksissamme kuin veljiimme ja pidämme teitä yhtä hyvänä kuin meitä, tasa-arvoisina. Hyvä veli, auttakaa ja tukekaa meidän vallankumouksellisia tavoitteitamme." Liberaalien periaatteiden alkuperä on vuosisatojen takaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä poliittis-diplomaattisissa manipuloinneissa ja valtataisteluissa.

*****

Ottaen huomioon liberaalin demokratian monet ongelmat, mitä demokratian korjaamiseksi voidaan tehdä? Ehkä ei mitään. Ehkä demokratia pitäisi korvata toisella systeemillä.  Mutta ongelmana liberaalissa systeemissä on se, että vain organisaatiot voivat hallita toisia organisaatioita. Miksi kansalaiset oikeastaan äänestävät turhia välikäsiä, poliitikkoja, eivätkä organisaatioita, todellisia äänestysten kohteita. Poliitikot katkaisevat äänestäjiltä suoran yhteyden siihen mitä äänestäminen käytännössä tarkoittaa. Poliitikkojen suojamuurin takana organisaatiot voivat muhia ja kasvaa vailla rajoja. Jos organisaatiot kilpailisivat vaaleissa siitä kuka pystyy tarjoamaan eniten tai parhainta vähimmällä hinnalla, edullisimmin, organisaatioiden kustannukset kansalaisille olisivat pienenevässä, eivät kasvavassa kierteessä. Vaaleihin kuuluisi se, että organisaatioiden kustannustarjoukset muutettaisiin suoraan maksettaviksi veroiksi, jolloin jokainen kansalainen tietäisi täsmälleen kuinka paljon hän joutuu maksamaan kuukaudessa ja vuodessa jostain organisaatiosta, jota hän äänestää. Kansalainen ei välttämättä äänestäisi aina edullisinta tarjousta, hän ottaisi organisaation tarjoaman paketin kokonaisuudessaan huomioon, laadun, luotettavuuden, palveluiden kirjon jne., mutta hinta olisi tärkeä ja aina esillä oleva tekijä. Vain työssäkäyville kansalaisille annettaisiin äänioikeus, jotta jokainen äänestäjä joutuu sisäistämään täysimääräisesti äänestämisensä seuraukset, eikä voi ulkoistaa kustannuksia ja haittoja muille. Veroprogressiota muutetaan lähemmäs tasaveroa, jotta kenelläkään ei ole liian suurta suhteellista insentiiviä kustannusten ja haittojen ulkoistamiseen suurimmille veroluokille tyyliin "Minunkin kustannukseni kyllä nousevat liikaa, mutta koska ylimmissä veroluokissa verot nousevat kaksi kertaa enemmän kuin minulla, voin äänestää tuota liian kallista vaihtoehtoa." Kansalaiset olisivat aluksi tietämättömiä siitä miten äänestää järkevästi organisaatiovaaleissa, mutta ajan myötä he oppisivat suhteellisen taitavaksi organisaatioiden tuntijoiksi. Koska kansalaiset ovat organisaatioiden valitsijoita ja säätäjiä äänestämisellään ja organisaatioiden palveluiden loppukäyttäjiä, taloudellinen kehä sulkeutuu. Kansalaiset vastaavat organisaatioiden toiminnasta, palveluista ja kustannuksista suunnilleen samalla tavalla kuin omasta taloudestaan, jolloin taloudenpito muuttuu paljon järkevämmäksi kuin nykyisessä demokratiassa, jossa kansalaiset "hoitavat" valtion taloutta kilpailemalla siitä kuka esittää suurimpia ja epärealistisimpia vaatimuksia. Organisaatiovaalien toteutukseen liittyy monia käytännön ongelmia (esim. organisaatioita on paljon; kansalaisten on vaikea arvioida monien organisaatioiden hyödyllisyyttä tai tarpeellisuutta vaaleissa; organisaatioiden palvelut ja toiminnot voivat olla monille liian vaikeita ymmärrettäviksi; yhteistyötä tekevien organisaatioiden kuluja voi olla vaikea erottaa toisistaan; on epäselvää minkälainen olisi kilpailevien julkisten ja yksityisten -organisaatioiden taloudellinen ekosysteemi; suuret organisaatiot hajoaisivat todennäköisesti pienemmiksi, joka on hyvä asia, mutta sitten organisaatioiden määrä kasvaisi entisestään ja niistä olisi vaikeampi äänestää yhtenäisesti; jne.). Esitän kuitenkin organisaatiovaalin ideana, jota voidaan vapaasti lainata ja kehittää edelleen. Jokaisella valtiollisella systeemillä on rajoitetusti elinaikaa. Niillä on syntymän, kukoistuksen, tasanteiden, rappeutumisen ja hitaan kuoleman vaiheita elinkaaressaan.  Meidän täytyy varautua myös siihen, että liberaali demokratia korvataan tai korvautuu aikanaan toisella systeemillä. On suotavaa pohtia etukäteen niitä vaihtoehtoja, jotka korvaavat liberaalin demokratian.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Suurpankkiirien ja mafian sisäpiirissä (edit)


Inside Job; dokumentti suurpankkiirien liiketoiminnasta ja yhteyksistä politiikkaan ja tieteeseen; kesto n. 1t 45min, englanninkielinen:

http://www.youtube.com/watch?v=jaQsULpKNQc

Mafia myrkyttää kauppaa; dokumentti mafian liiketoiminnasta ja yhteyksistä lailliseen liiketoimintaan ja politiikkaan; kesto n. 52 min, suomenkielinen (esitysaikaa on tätä kirjoitettaessa 24 päivää jäljellä):

http://areena.yle.fi/tv/1825844

Suurpankkiirit ja mafian erottaa toisistaan se, että suurpankkiirit ovat korkeamman statuksen ja suuremman luokan rikollisia, joilla on paremmat yhteydet poliitikkoihin. Voidaan sanoa, että suurpankkiirit suurelta osin omistavat länsimaiset hallitukset ja osallistuvat luottomiestensä välityksellä täysivaltaisesti niiden toimintaan.

***

Bonus; LSE Äänipilvi -luento, joka sivuaa aihetta. Risk-Based Regulation: Rethinking from a Lawyers' Perspective; kesto n. 53 minuuttia:

https://soundcloud.com/lsepodcasts/risk-based-regulation

***

Wall Streetin koskemattomat; dokumentti suurpankkiirien rikoksista ja syyttäjäviranomaisten ponnettomista niihin liittyvistä tutkimuksista; kesto n. 52 min (katseluaikaa tätä kirjoitettaessa 28 päivää jäljellä):

http://areena.yle.fi/tv/1876207

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto