Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

lauantai 26. lokakuuta 2013

Miten saada ystäviä ja vaikutusvaltaa

Dale Carnegien äänikirja Miten saada ystäviä ja vaikutusvaltaa. Kirja sai ensipainoksensa yli 75 vuotta sitten, mutta sen tarinat ovat yhtä ajankohtaisia ja mielenkiintoisia kuin ilmestyessään. Tätä suuriin best sellereihin kuuluvaa kirjaa on myyty yli 15 miljoonaa kappaletta. Linkitettynä on laajennettu myöhempi painos:

http://www.youtube.com/watch?v=NkDUF6K03EA

torstai 10. lokakuuta 2013

Traditionaalinen konservatismi

Ymmärtääksemme traditionaalista konservatismia meidän on ymmärrettävä kuinka se eroaa vasemmistolaisuudesta ja libertarismista.

Politiikan perusvastakkaisuudet liittyvät usein fundamentaalisiin kysymyksiin sosiaalisesta järjestäytymisestä. Tuleeko kuningas vai parlamentti olemaan ylimpänä? Paavi vai keisari? Paikallinen yhteisö, kansakunta vai kansainvälinen byrokratia? Sellaiset asiat ovat yhtä tärkeitä meille kuin ne olivat parlamentaarikoille ja kuningasmielisille 1600-luvulla. Yksinkertainen selitys nykypäivän isoille jakolinjoille liittyy erilaisiin ajatuksiin siitä miten yhteiskunta tulisi organisoida. Jokainen tapa hoitaa asioita synnyttää puolueen, joka puoltaa sitä.

Nykyisin pääasialliset tavat organisoida yhteiskunta ovat byrokratia, markkinat ja traditio. Ne eroavat toisistaan paljon. Byrokratia luo hallinnollisia rakenteita, jotka laittavat asiat järjestykseen päättämällä miten niiden tulee olla. Markkinat antavat järjestyksen syntyä ihmisten kanssakäymisestä yksityisomaisuuden ja vapaiden sopimusten hallintojärjestelmässä. Kolmas mahdollisuus, traditio, hyväksyy järjestelyt, jotka nousevat ihmisten asenteista, käytännöistä ja uskomuksista, joista tulee ajan kuluessa auktoriteetteja yhteisön elämässä. Myös kansanvalta on tapa päättää miten asiat tulisi organisoida, mutta sen vaikutus rajoittuu yleensä sen päättämiseen minkä edellä mainittujen kolmen tavan kombinaation pitäisi ohjata toimintaa.

Kolme organisointiperiaatetta eivät sulje toisiaan pois, ja jokaisen modernin yhteiskunnan täytyy käyttää niitä kaikkia. Byrokratiaa ei voi välttää, mutta yritykset hävittää markkinat ovat päättyneet tuhoisasti, ja byrokratia ja markkinat eivät voi olla olemassa elleivät traditiot tue ja ohjaa niitä. Itseasiassa byrokratiasta ja markkinoista voi itsestään tulla traditioita. Kuitenkin nämä kolme periaatetta ovat usein ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi perhe-elämässä traditionaaliset järjestelyt ovat usein ristiriidassa vapaiden sopimusten ja sosiaalivaltion periaatteiden kanssa. Kun sellaisia konflikteja syntyy, täytyy valita yksi määräävä periaate, ja se jonka laittaa säännöllisesti ensimmäiseksi määrittää poliittisen suuntautumisen.

Poliittinen perusero vasemmistolaisten, libertaarien ja konservatiivien välillä on tänä päivänä se, että vasemmistolaiset ovat byrokratiapuolue, libertaarit ovat markkinapuolue ja konservatiivit ovat, ainakin periaatteessa, traditionaalinen puolue. Tämä on selvää libertaarien osalta ja melkein yhtä selvää traditionaalisten konservatiivien osalta. Vaikka traditionalistit eivät aina sano, että traditio on heidän standardinsa, kiintymys historialliseen perintöön erottaa heidät muista. Vasemmistolaiset ovat usein haluttomia myöntämään yhteytensä byrokratiaan, koska se on likainen sana ja koska heillä on yhteyksiä anti-autoritaarisiin liikkeisiin, mutta heidän politiikkansa ja ohjelmansa eivät jätä asiasta epäilyksen häivää. Mikä olisi perustavanlaatuisempaa vasemmistolaisille ohjelmille nykypäivänä kuin poliittinen korrektius, "positiivinen" diskriminointi ja taloudellinen redistribuutio, ja kuka voisi kuvitella näitä asioita mahdollisiksi ilman kaikkialle tunkeutuvaa byrokratiaa?

Nämä kolme suuntausta ovat pärjänneet eri tavalla ideoiden markkinoilla. Yksi syy siihen on se, että selkeät ja yksinkertaiset näkemykset, jotka näyttävät vastaavan kaikkeen menestyvät paremmin kuin monimutkaiset näkemykset, jotka jättävät paljon epäselväksi. Tämän seurauksena byrokratiapuolue - vasemmistolaiset - ovat useimmiten huomanneet politiikan helpoimmaiksi. Byrokratia on selkeä tapa soveltaa asiantuntijoiden tietoa sosiaaliseen elämään ja ratkaista kaikki mahdolliset ongelmat. Se sopii helposti vallitsevaan teknologiseen katsantokantaan, niin hyvin, että ne jotka kannattavat sitä eivät voi uskoa, että kukaan sivistynyt ja hyvää tarkoittava ihminen voi olla heidän kanssaan eri mieltä. Lisäksi vasemmistolaiset vaikuttavat paljon koulujen opetukseen ja mediaan, joten vasemmistolaiset asenteet, uskomukset ja auktoriteetit leviävät laajalle.

Kuitenkin se mikä myy ei ole aina totta. Käytännön kokemukset ja taloudelliset teoriat osoittavat, että keskusjohtoinen suunnittelu ja kontrolli eivät pysty tekemään sitä mitä ihmiset odottavat niiltä. Libertaarit ja modernit klassiset liberaalit ovat osoittaneet byrokraattien väitteet vääriksi osoittamalla markkinoiden vapauden, vaurauden ja muiden positiivisten asioiden tarpeellisuuden, pukien esityksensä joskus romanttisiin kuviin mahdollisuuksista, valinnoista ja taloudellisesta luovuudesta. Vaikka sellaiset ihmiset eivät ole niin runsaslukuisia kuin heidän vastustajansa, he ovat saaneet vakiinnutettua intellektuaalisen asemansa ja vaikutusvaltansa määräänsä suurempina. Heidän etujaan ovat olleet heidän toteamustensa selkeys, voima ja hienostuneisuus, ja byrokraattisen hallinnon selvät epäonnistumiset.

Traditionaalisilla konservatiiveilla on ollut vaikeampaa, koska he keskittyvät asioihin, joita on vaikeampi esittää selkeästi kuin sosiaalipolitiikkaa tai markkinoita. Vasemmistolaiset ja libertaarit yrittävät käsittää yhteiskunnan kokonaisuutena katsomalla sitä kuin ulkopuoliset. Vasemmistolaiset haluavat ottaa käyttöön sosiaalipolitiikkaa, jonka tarkoituksena on edistää tasa-arvoa, vaurautta, turvallisuutta jne. Libertaarit suosivat järjestelyjä, jotka syntyvät kun yksilöt pyrkivät vapaasti tavoitteisiinsa vaihtokaupoilla ja transaktioilla. Molemmilla on selkeä institutionaalinen näkemys ja standardien joukko, joista käsin he voivat tarkastella yhteiskuntaa ja puolustaa näkemyksiään. He voivat sanoa minkä tahansa sosiaalisen käytännön kohdalla mihin se sopii ja minkä standardien tulisi hallita sitä viittaamalla pääperiaatteisiinsa. Nämä ominaisuudet antavat heille suuren edun keskusteluissa.

Traditionaaliset konservatiivit katsovat yhteiskuntaa sisältä päin. He keskittyvät sosiaalisiin käytäntöihin enemmänkin niiden itsensä kannalta kuin kaiken yhdistävän ulkopuolisen näkökulman kannalta. Koska traditionalistit hyväksyvät sosiaaliset käytännöt niiden omilla ehdoilla, heidän kannaltaan on luonnollista, että kaikki elämän tärkeimmät puolet toimivat niiden omilla periaatteilla, samanaikaisesti kun he tunnistavat ja ottavat huomioon muut toiminnan piirit. Traditionalistit antavat siten perhe-elämän, uskonnon ja politiikan olla perhe-elämää, uskontoa ja politiikkaa, joista jokaisella on oma sisäinen arvo ja toiminnan piiri. Traditionalistit eivät kohtele niitä jonkin pääperiaatteen instrumentteina, kuten tehokkuuden, sosiaalisen hyvinvoinnin tai yksilön vapautuksen instrumentteina. Tämä on se syy jonka vuoksi traditionalistit eivät esimerkiksi erehdy pitämään uskontoa politiikkana, eivätkä erota sitä ehdottomasti julkisesta elämästä.

Kaikkien yksinkertaisten kaiken mittaavien periaatteiden hylkääminen pelastaa traditionalistit siltä radikaalilta elitismiltä, joka implisiittisesti tuomitsee sosiaalisia käytäntöjä ja instituutioita yläpuolelta, ja tekee kansalaisten osallistumisen, ei teoreettisen korrektiuden, hyvän yhteiskunnan perustaksi. Tämä on myös syy jonka takia traditionalisteilla on taipumus hyväksyä perityt historialliset käytännöt sellaisina kuin ne ovat, niiden sisäisten standardien mukaan, eivätkä yritä uudistaa niitä joidenkin ulkoisten ja universaalisti sovellettavien periaatteiden mukaisesti. He eivät esimerkiksi tunne itseään velvoitetuiksi tekemään kaikkia instituutioita demokraattisiksi.

Universaalien vastausten puute on keskusteluissa haitaksi traditionalisteille. He ovat yleensä parempia kritisoimaan vastustajiaan (yleensä siltä pohjalta, että ehdotukset ovat itsetuhoisia ja ne perustuvat väärään ihmiselämän ymmärrykseen), kuin puolustamaan positiivisia tapauksia. Tavallinen ongelma, jonka he kohtaavat, sen lisäksi, että heiltä puuttuu yksinkertainen kaiken selittävä teoria, on se, että traditioiden hyväksyminen näyttää nykyihmisille usein omituiselta. Miksi meidän pitäisi hyväksyä jotain jonka olemme saaneet perinnöksi? Suuri osa ihmisistä pitää rationaalisempana sitä, että tehdään kokeita, puhutaan asiantuntijalle tai tarkistetaan asioita internetistä, kuin sitä, että tehdään sitä mitä on tehty aiemmin. Loppujen lopuksi mehän olemme modernimpia, joten oletettavasti me tiedämme enemmän?

Traditionalistit saivat aiemmin pisteitä vetoamalla jatkuvuuteen, lojaliteettiin ja vakiintuneisiin tosiasioihin, mutta eivät enää. Jatkuvuus ei ole hyvä argumentti kun vastustaja lupaa radikaaleja uudistuksia, lojaliteetti ei kelpaa argumentiksi kun historialta on riistetty sädekehä vallitsevissa liberaaleissa keskusteluissa ja epälojaaliksi nimittäminen on tabu. Sitäpaitsi traditioita vastaan hyökkääminen on liberaalien vakiintunut tapa, ja saattaa näyttää radikaalilta vastustaa sitä. Traditionalistit eivät voi nykyisin sanoa helposti "Tällä tavalla me teemme sen ja asiat ovat menneet ihan hyvin". Kuten kaikkien muidenkin, heidän on oltava myös tulevaisuuteen katsovia ja annettava syitä näkemyksilleen.

Ja todellakin, niiltä osin kuin nykyajan traditiot ovat muuttuneet anti-traditionalistisiksi, traditionalistien on tietyssä mielessä muututtava radikaaleiksi. Vasemmistolaiset, jotka liittävät traditionalistien eteen "ääri" etuliitteitä, tekevät niin koska he uskovat, että he voivat värittää syytöksiä mielensä mukaan. Siksi traditionalistien on joskus vaikea olla taipumattomia. Heidän on väiteltävä nykyajan traditioita vastaan ja vanhempien ja perusteellisempien standardien ja traditioiden periaatteiden puolesta, jotka jatkavat elämän ylläpitämistä tekemällä esim. sellaiset asiat kuin perhe-elämän ja tavallisen jokapäiväisen rehellisyyden mahdollisiksi.

Mitä voidaan sanoa traditioiden periaatteiden puolesta, elävien sosiaalisten käytäntöjen puolesta sellaisina kuin ne ovat ja työskennellä niiden kanssa traditioiden kokemuksen valossa, kun ne laitetaan vastakkain nykyajan yhteiskunnan uudelleenmuovailun kanssa, abstraktien tehokkuuden ja tasa-arvon periaatteiden pohjalta? Yksi vastaus on, että markkinat ja byrokratiat tarvitsevat traditioita. Toimiakseen hyvin ne tarvitsevat monimutkaisen kokonaisuuden tapoja, asenteita ja uskomuksia, joita tukevat perhejärjestelyt, uskonnolliset sitoumukset ja kunniallisen käytöksen standardit. Sellaiset asiat eivät itsessään toimi markkinoiden tai byrokratioiden periaatteilla. Ne kasvavat epämuodollisesti ja tavoilla, joita ei voi suunnitella ja kontrolloida. Ne kasvavat tavoista ja asenteista ihmisten keskuudessa, jotka elävät yhdessä ja ovat toistensa kanssa tekemisissä pitkiä ajanjaksoja. He ovat siten olennaisilta osin traditionalisteja.

Tämä vastaus viittaa minimaaliseen traditionalismiin, jonka löytää useimmiten tapansa parantaneiden vasemmistolaisten ja Oakeshottia ja Hayekia lukeneiden libertaarien joukosta. Vasemmistolaisia ja libertaareja tavoitteita ei voi saavuttaa ellei ihmisillä ole ymmärrystä ja tapoja - rehellisyyttä, ahkeruutta, pidättyväisyyttä ja yhteishenkeä - jotka tekevät mahdolliseksi byrokratioiden, markkinoiden ja instituutioiden kunnollisen toiminnan. Näihin ymmärtämisiin ja tapoihin ei voi luottaa elleivät ne ole osa vakaata ja auktoriteetin asemassa olevaa traditiota, jonka mukaan ihmiset elävät. Siten aikuisiksi kasvaneiden vasemmistolaisten ja libertaarien täytyy suosia mitä tahansa, jota tarvitaan yleisesti hyväksytyn tradition syntymiseen, ja joka edistää edellä mainittuja asioita.

Mutta mitä tarvitaan? Todennäköisesti enemmän kuin minimaaliset traditionalistit olettavat. Vertailu sosialismiin ja vapaisiin markkinoihin saattaa olla avuksi. Kun sosialistit tulivat loppujen lopuksi vakuuttuneiksi siitä, että markkinat ovat tarpeellisia, he yrittivät keksiä sosiaaliset markkinat, jotka olisivat yhdenmukaisia sosialististen ihanteiden kanssa. Se osoittautui mahdottomaksi. Jos keskusjohtoisen kontrollin periaate on tärkein, markkinat kärsivät selvästi. Jos sopimusvapauden periaate määrää toiminnan sävyn, sosialismista joudutaan luopumaan. Vaikka byrokratia voi olla hyödyllinen tiettyihin tavoitteisiin pääsemiseksi, sosialismin epäonnistuneet pelastusyritykset kertovat sen, että nykyaikaisessa taloudessa markkinoiden täytyy olla kokonaisuutena tarkastellen johtoasemassa. Intellektuaalisesta näkökulmasta libertaarit ovat voittaneet vasemmistolaisten kanssa käydyn väittelyn.

Samanlainen tulos näyttää varmalta siinä tapauksessa, että yritetään luoda traditionalismi, joka on alisteinen vasemmistolaiselle tai libertaarille järjestykselle. Vasemmistolaiset ja libertaarit painottavat tasa-arvoa ja yksilöiden tavoitteiden tyydyttämistä järjestäytyneessä yhteiskunnallisessa kehyksessä, joka helpottaa niiden toteutumista. Kuitenkin traditio merkitsee monien asioiden hyväksymistä luottamuksella ja vaatii lojaliteettia johonkin yksilöä suurempaan, jota ei voi rationalisoida kokonaan. Tämä lojaliteetti ei kestä, jos se alistetaan tasa-arvolle ja yksilön hyödyn tavoittelulle. Sellaiset asiat kuin isänmaallisuus ja rakkaus perhettä kohtaan eivät ole laskelmoitavissa tai oman edun tavoittelua. Jos aitoa uhrautuvaisuutta tarvitaan, kuten sodankäynnissä, voiko järjestäytynyt yhteiskunnallinen kehys oman hyödyn tavoittelulle tai tasa-arvon edistämiselle olla riittävä motivoimaan sitä? Voivatko ne olla riittäviä motivoimaan yhteiskunnallista ja sosiaalista rehellisyyttä ja vakaata perhe-elämää, jotka ovat korvaamattoman tärkeitä hyvälle yhteiskunnalle?

Näyttää siltä, että ne eivät ole riittäviä. Traditio - vakiintunut lojaliteetti omaa yhteiskuntaa ja sen tapoja kohtaan - on tarpeellista yleisen järjestyksen perustamiseksi, jossa sellaiset sosiaaliset instituutiot kuin markkinat ja byrokratiat voivat toimia. Tästä seuraa se, että traditiota ei voi oikeuttaa viittaamalla markkinoiden tai byrokratioiden tarpeisiin, jotka ovat väistämättä alisteisia traditioille, mutta jotka ovat kuitenkin auktoriteetteja omien lähtökohtiensa perusteella. Koska yhteiskuntaa ei voi rationalisoida selkeillä yksinkertaisilla periaatteilla, kehittyneet sosiaaliset käytännöt täytyy hyväksyä suurimmalta osin niiden omilla ehdoilla.

Mutta mitä henkilökohtaisia syitä meillä voi olla pitää traditioita auktoriteetteina? Pitäisikö meidän tehdä niin yhteiskunnan jäseninä, koska muutoin sosiaalinen järjestys on mahdotonta? Vai onko traditioissa sisäisiä ominaisuuksia, jotka tekevät järkeväksi niiden pitämisen auktoriteetteina? Entäpä huonot traditiot? Ei kai lojaliteetin pitäisi olla sokea?

Vastaus löytyy ihmiselämän luonteesta. Traditioiden hyväksyminen on elämän hyväksymistä kokonaisuutena, sellaisena kuin sen löydämme. Vaihtoehtona on rakentaa jokin uusi elämäntapa oletetun paremman tiedon varassa. Elämä on kuitenkin liian monimutkaista, hienovaraista ja kaikenkattavaa, jotta se voitaisiin uudelleenrakentaa muuta kuin vähäpätöisillä tavoilla. Parempi hiirenloukku voidaan keksiä aloittamalla alusta, tai DVD -soitin voidaan ohjelmoida pelkästään lukemalla mitä käyttöohjeen kirjoittanut asiantuntija sanoo. Monimutkaiset asiat, joita ei voi analysoida niin selvästi vaativat hyväksymään tietyn kulttuurin ja tradition. Me opimme sellaiset asiat jäljittelemällä ja tekemällä, ja osallistumalla traditioihin, jotka määrittelevät ne. Ilman traditioita monimutkaisia ihmisten toimintoja ei voisi olla ollenkaan olemassa. Me emme voi esimerkiksi osallistua ihmisten keskusteluihin ilman tietyn kielen ja sen sääntöjen hyväksymistä ja noudattamista, ja siten kuuliaisesti hyväksymällä tietyn tradition. 

Korkean tason toiminnassa, kuten politiikassa, uskonnossa ja elämän yleisessä toiminnassa, yksilöiden kekseliäisyys ja asiantuntijuus, joita ei ole liitetty ja sopeutettu aktiviteettien käytäntöihin, muuttuvat vähemmän tärkeiksi sivuseikoiksi. Valtiomies ja pyhimys eivät ole niitä, jotka ovat opiskelleet uskontotiedettä tai poliittisia systeemejä tullakseen asiantuntijoiksi, tai niitä, jotka väittävät osaavansa ja hallitsevansa ne voidakseen sitten tehdä niille mitä haluavat. He ovat niitä, jotka elävät erinomaisen hyvin uskonnollista tai poliittista elämää siten kuin ne ilmenevät tietyn tradition piirissä. Miten se voisikaan olla toisin, kun sellaiset aktiviteetit ovat niin monimutkaisia ja hienovaraisia, että kukaan ei voi luetella kaikkia niiden periaatteita, ja niin kaiken kattavia, että ulkopuolinen näkökulma on mahdoton? Suurmiesten innovaatiot vain toteuttavat sen mitä oli jo olemassa. Washington ja Lincoln toimivat maataan kohtaan tuntemansa lojaliteetin perusteella ja halusivat säilyttää sen hyvän, joka sillä oli ollut jo kauan. Jeesus perusti opetuksensa lakeihin ja profeettoihin ja tähtäsi ainoastaan niiden täytäntöönpanoon. Miten sellaiset miehet vertautuvat Robespierreen, Leniniin ja Hitleriin, jotka hylkäsivät ja tuhosivat yhteiskunnat, joita he pitivät mädäntyneinä uusien radikaalien järjestysten nimissä, jotka he olivat itse keksineet?

Elämä riippuu lojaliteetista. Eläminen ihmisenä merkitsee tradition hyväksymistä ja seuraamista. Ilman osallistumista traditioihin, jotka muodostavat sosiaalisen maailmamme tavat, asenteet, uskomukset jne. me olisimme kuin lapsia, jotka sudet ovat kasvattaneet - tyhmiä eläimiä, joilla ei ole käsitystä siitä keitä me olemme, ja ei muita tavoitteita kuin välitön halujen tyydyttäminen ja karkea vaistonvaraisuus. Vain osallistumalla omaan maailmaamme me tiedämme keitä me olemme ja mitä me haluamme. Tradition hylkääminen on oman maailmamme hylkäämistä ja tulemista vähemmän ihmiseksi.

Mitä tulee huonoihin traditioihin, me tiedämme, että ne ovat huonoja traditioita muiden traditioiden kautta. Korkeimmat hyvyyden, kauneuden ja totuuden standardit ovat liian perustavanlaatuisia, jotta niitä voitaisiin eristää ja tutkia ulkopuolelta. Koska meidän suhteemme niihin ovat osa siitä, joka tekee meistä sitä mitä me olemme, ne ovat neutraaliuden ja puolueettoman asiantuntijuuden ulottumattomissa, jotka ovat johtaneet nykyihmiset yrityksiin perustaa kaiken taloudelle, sosiaalitieteille ja muodollisille abstraktioille, kuten tasa-arvolle. Ilman osallistumista niihin elämänmuotoihin, joihin korkeimmat standardit sisältyvät, me emme voi tietää niitä.

Elämänmuodot, joihin hyvä, kaunis ja totuus kietoutuvat, eivät voi olla meidän yksityisiä keksintöjämme. Meidän ymmärryksemme korkeimmista asioista heijastaa väistämättä kokemuksiamme ja sitoumuksiamme. Jos ymmärryksemme on vain henkilökohtaista, se on ainoa mitä se voi heijastaa. Saavuttaakseen riittävän määrän objektiivisuutta ja luotettavuutta, korkeimpien standardiemme on saatava aineksia kokemuksistamme ja sitoutumisestamme muihin, ja niiden on sopeuduttava kestävään elämäntapaan, joka pystyy tuottamaan tietoa, viisautta ja opetuksia, ja heijastamaan niitä elämän käytännöissä. Lyhyesti, niiden täytyy olla osa monipuolista elämän traditiota. Kuuluminen traditioon on tarpeellista kyvyllemme ymmärtää asioita viittaamalla korkeimpiin standardeihin, joihin tukeutuminen on tilanteeseen sopivaa ja oikeutettua. Uskollisuus traditioille on siten paradoksaalisesti tarpeellista traditioiden uudistamiselle.

Tradition luotettavuus mahdollistaa meille sen näkemisen, että se on ankkuroitu todellisuuteen, joka ei väsy ja tyhjene. Samalla tavalla kuin byrokratioiden täytyy kunnioittaa markkinoita ja markkinoiden traditioita, meidän on ymmärrettävä, että traditiot suuntautuvat johonkin niiden ulkopuolelle, johonkin joka on kykenevä ohjaamaan meidän toimiamme koska se ei ole oman tahtomme luomus. Suuntautumisesta transsendenttiin traditio saa lopullisen auktoriteettinsa. Lopulta ihmisten yhteiskunta on, kuten traditionalistit ovat huomanneet, aina jollain tavalla uskonnollinen. Ihmisten elämä ei voi jatkua maailmassa, joka ei ole järjellinen jollain luotettavalla tavalla. Maailma on järjellinen traditioiden kautta, jotka osoittavat johonkin itsensä yläpuolella. Tästä seuraa se, että traditio on ihmisten luonnollinen tila, josta he eivät pohjimmiltaan voi koskaan luopua.

Mutta mitä - joku voisi kysyä - järkeä on puhua traditioista, jos me olemme aina traditionaalisia jossain mielessä, ja jos traditio selittää traditioiden muutokset ja jopa hylkäämisen. Vastaus on, että nykyisin tradition olemassaolo toimissamme kiistetään, ja kiistäminen vääristää kaikkea ajatteluamme ja toimintaamme. Traditioiden puolesta taistelu ei ole sen luomista tai tekohengityksen antamista sille, vaan niiden asioiden vastustamista, jotka hajottavat traditioita, ja niiden asioiden vahvistamista, jotka tukevat niitä. Traditioiden puolesta taistelu on sellaisten tapojen tarjoamista traditioille, joilla ne voivat puolustaa itseään ja kasvaa takaisin täyteen mittaansa ja vahvuuteensa. Se on ihmisten yhteiskunnan luonnollisen toiminnan helpottamista.

Moderni aika painottaa liian paljon teknologiaa, asioiden hajottamista pienimpiin osiin ja niiden kokoamista ihmisten tahdon mukaan. Ongelma tämän lähestymistavan soveltamisessa ihmisten elämään piilee siinä, että me ymmärrämme omia toimiamme vain viittaamalla standardeihin ja todellisuuksiin, joita emme itse luo. Sen joka soveltaa tahtoaan suoraan sosiaaliseen todellisuuteen byrokratian avulla, on hyväksyttävä ympäristö, jonka markkinoilla tapahtuva ihmisten tahtojen suunnittelematon kasautuminen luo, ja markkinoiden on vuorostaan hyväksyttävä laajempi kokonaisuus, ihmisten maailma, jonka ovat luoneet ihmisten havainnot, kokemukset ja tavat traditioiden kautta.

Nykyajan poliittinen elämä kapinoi sellaisia välttämättömyyksiä vastaan. Esimerkiksi "positiivinen" diskriminointi vaatii traditionaalisesti hyväksyttyjen ihmisten erojen käytännöllisten seurausten poispyyhkimistä. Ainoat erot joita liberaalit pitävät merkitsevinä perustuvat taloudellisiin tai byrokratioiden määrittelemiin statuksiin. Ikä, sukupuoli, uskonto, perhesiteet, etnisyys ja kulttuuri pyritään tekemään merkityksettömiksi sosiaalisen statuksen ja elämän mahdollisuuksien kannalta riippumatta siitä mitä sosiaalisia, moraalisia tai taloudellisia seurauksia sillä on. Tämä vaatimus perustuu näkemykseen, jonka mukaan partikulaaristen asioiden kuten kulttuurin (tavat, asenteet, standardit, olettamukset, siteet, lojaliteetit ja kollektiiviset muistot, joita kertyy kun kasvaa tietyssä ympäristössä) ei pitäisi merkitä mitään, ja jos ne merkitsevät, niitä pitäisi pyrkiä pakottamaan olemaan käytännössä merkityksettömiä.

Sellainen vaatimus sisältää traditioiden legitimiteetin kieltämisen. Se väittää, että maailman on oltava sitä mitä me pakotamme sen olemaan, ei sitä mitä seuraa ihmisten elämäntavoista kun ne kehittyvät. "Kulttuurisen diversiteetin juhliminen" on todellisuudessa kulttuurin kumoamisen juhlimista ja sen korvaamista byrokraattisella yhdenmukaisuudella. Kaikkien kulttuurien odotetaan olevan tasa-arvoisia, joka tarkoittaa sitä, että niistä pyritään tekemään merkityksettömiä kaikessa millä on merkitystä, paitsi byrokraattisissa luokitteluissa, joiden tarkoituksena on toimia kulttuuristen erojen todellisten vaikutusten vastavoimana.

Sellaiset pyrkimykset ja asenteet niiden takana ovat tietämättömiä ja anti-inhimillisiä, ja niiden vaikutukset voi havaita Amerikan kulttuurin ja politiikan alennustilasta. Kulttuurin merkityksen lakkauttaminen ei ole vapauttavaa. Se tekee ihmisistä raakalaismaisia ja ei sovi yhteen hyvän yhteiskunnan kanssa. Tarvitaan traditioiden roolin uudelleen arvostusta ja rajoituksia abstrakteille periaatteille, jotta byrokratiat, markkinat, politiikka ja kaikki muut ihmiselämän piirit voivat toimia vakaassa elämäntavassa, joka hyväksyy koko ihmiselämän todellisuuden. Tämän uudistetun arvostuksen puolesta traditionaalisen konservatismin täytyy toimia.

***

Tämä kirjoitus on suomennokseni lakimies ja matemaatikko James Kalbin artikkelista Understanding Conservatism and Tradition.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto