Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Monenlaisten ihmisten ajatuksia yhteiskunnasta


Miksi liberaaleilla on thanatos-vietti (kuolemavietti, itsemurhavietti)? Kuvaan ilmiön voimakkaana ja puhtaana, jotta se tulisi selvemmin näkyväksi. Todellisuudessa liberaaleilla on monenlaisia motiiveja toimilleen ja useimmiten thanatos-vietti on miedompi kuin kuvauksessani. Tästä huolimatta se on merkittävä tekijä liberaalien mielenlaadussa:

Ateismi on ontto ja merkityksetön usko, jonkin puuttumista, ei mitään. Ateismi ei pysty perustelemaan olemassaoloaan itsellään, positiivisella itseensä liittyvällä kokonaisuudella, toisin kuin merkittävimmät uskonnot. Jotta ateismi säilyy, ateistien on useimmiten ympäröitävä ateismi uskontoihin liittyvillä valikoivasti poimituilla ja vääristellen tulkituilla negatiivisilla väitteillä. Niissä ilmenee useimmiten vahvistustaipumus:

http://en.wikipedia.org/wiki/Confirmation_bias

Ateismin negatiiviseen suojavalliin yhdistyy rangaistusmotiivi, joka kannustaa ateisteja seuraamaan ja julistamaan ateistista pseudo-uskontoa; jos et puolusta, ylläpidä ja levitä ateismia, sellaiset ja sellaiset negatiiviset asiat uhkaavat sinua, nujertavat sinut ja tukahduttavat sinut, tai estävät, haittaavat ja vahingoittavat sinua. Ateisteilla on siten enimmäkseen negatiivinen raison d'etre; uskontojen heikentäminen, rapauttaminen tai tuhoaminen, tai vähemmässä määrin erottautuminen ja puolustautuminen uskontoja vastaan kaikenlaisilla psykologisilla, fyysisillä, ideologisilla, sosiaalisilla, poliittisilla jne. suojamuureilla ja etäisyyksillä (jälkimmäinen vähemmässä määrin, koska se ei anna ateisteille kunnollista aktiivista vaikutusmahdollisuutta, jota ihmiset haluavat). Uskonnot, jos ne eivät pyri laajentuvaan dominointiin kuten Islam, voivat elää harmoniassa ympäröivien uskontojen, ideologioiden ja ajatusvirtojen kanssa, koska niiden sisäinen elämä on runsas positiivisten insentiivien ja merkityksien suihkulähde.

Liberalismi / liberaali ideologia eroaa ateismista jossain määrin; sillä on oma sisäinen elämä, arkipäiväinen työ ja toiminta, ja arkipäiväiset pienet tavoitteet. Tämä ei kuitenkaan luo tarpeeksi metafyysistä ja poliittis-ideologista merkitystä liberaalille ideologialle. Liberalismin on mielikuvissa edistyttävä, kehityttävä, laajennuttava ja valloitettava, tultava dominoivaksi oveluutta, tietoa ja taitoa käyttäen, ja lopulta katettava koko maailma liberalismilla. Tämä luo positiivisia insentiivejä ja olemassaolon tarkoituksen liberaaleille. Liberaalit eivät halua tuhota ei-liberaaleja suoraan, he haluavat sulattaa toiseuden hitaasti olemattomiin pienillä ja jatkuvasti lisääntyvillä laeilla, propagandalla, 'koulutuksella', viihteellä, organisaatioiden säännöillä, rajoituksilla, vaatimuksilla, kilpailevilla insentiiveillä, jne.

Koska laajentuminen antaa pseudo-metafyysisen merkityksen liberaalien toimille, liberaalit alkavat suojella enemmän arkipäiväisiä pieniä toimiaan ja tavoitteitaan, koska ne ovat liberaalin systeemin perusta ja sen laajentumisen edellytys. Suojeleminen on kuitenkin jatkuvassa ristiriidassa assimiloivan maailman valloittamisen kanssa, tärkeimmän raison d'etren kanssa. Tässä intressien konfliktissa metafyysisesti merkityksellinen laajentuminen voittaa useimmiten. Siten liberaalit eivät juurikaan suojele arkipäiväistä työtään, arkipäiväistä elämäänsä, arkipäiväistä yhteiskuntaansa jne., jos he voivat laajentua ja sulauttaa yhä enemmän toiseutta itseensä. Liberaalit ajattelevat suunnilleen seuraavasti: "Jos maahanmuuttajavirkamiehet lisäävät epäpätevyyttä ja korruptiota, ja vahingoittavat liberaalien työtä ja tavoitteita, olkoon niin, jos voimme sillä keinoin sulauttaa heidät liberaaliin systeemiin ja he antavat siten meille meidän metafyysisen tarkoituksemme. Jos maahanmuuttajat lisäävät rikollisuutta ja toimintahäiriöiden määrää liberaalissa yhteiskunnassa, olkoon niin, jos voimme samalla assimiloida heidät osaksi yhteiskuntaamme, ja saamme siten itsellemme metafyysisen merkityksemme. Jos media tyhmentää ihmisiä, ja lisää vahingollisia elämäntyylejä ja asenteita, olkoon niin, jos voimme siten integroida ihmisten mielet kotimaassa ja ulkomailla yhä enemmän liberaaliin atomisoituun, tarkoituksettomaan ja kulutuskeskeiseen elämäntapaan. Pääsemme siten lähemmäs metafyysistä täyttymystä. Jne."

Liberaalit suojelevat arkipäiväistä työtään, elämäänsä ja yhteiskuntaansa ponnekkaasti vain silloin kun traditionaaliset, pitkäaikaiset ja täysin integroituneet liberaalin yhteiskunnan jäsenet vastustavat liberaalin systeemin vahingollista laajentumista. Liberaalit antavat erityistä, suojelevaa ja lempeää kohtelua niille, jotka ovat metafyysisiä laajentumisvoittoja liberaaleille; jos maahanmuuttajat käyttäytyvät huonosti tai rikkovat sääntöjä, heitä kohdellaan lievemmin tai heidän toimintaansa katsotaan läpi sormien.

Ne joilla ei ole todellista merkitystä elämässään, pystyvät keksimään vain laajentumisen elämänsä tarkoitukseksi.

Nämä kaksi thanatosviettiä yhdistyvät harmonisesti ja vahvistavat toisiaan. Ateistinen liberaali näkee selvemmin, ainakin ajoittain, todellisen tyhjyyden ja merkityksettömyyden sisällään ja ympärillään. Paetakseen tyhjyyttä ja luodakseen merkitystä, hänen on puolustettava ja laajennettava sitä pontevasti. Hänen on luotava jotain, mitä tahansa, ei mistään. Liberaali metafysiikka luodaan ex nihilo. Sisäinen onttous ja kuilu uhkaavat jatkuvasti, ja aiheuttavat epätoivoa ja pelkoa. Mitä enemmän näin tapahtuu, sitä vihaisemmin ja energisemmin liberaalin on sivallettava laajentuen maailmaa ja sen ihmisiä. Sisäinen pelokas pakeneminen ja vihainen laajentuminen sokeuttaa hänet toimiensa negatiivisille seurauksille ja toisaalta pakottaa hänet olemaan välittämättä niistä, jos hän näkee ne. Liberaalin toiminnan ja viihdykkeiden on kulutettava hänet, kaiken ajan ja kaiken energian. Ei ole mahdollista perääntyä, hidastaa, mietiskellä, levätä, peruuttaa, vähentää, muuttaa suuntaa, jne., muussa tapauksessa koko olemassaolon tarkoitus romahtaa. Hellittämättömät rangaistus- ja palkintoinsentiivit työntävät ja vetävät häntä samanaikaisesti. Ateistisesta liberaalista tulee fanaatikko ja tuhoava.

Toinen tapa tarkastella tätä asiaa on se, että liberaalit näkevät kaiken merkityksellisen maailmassa olevan ihmisten luomia konstruktioita. Liberaaleille traditiot ovat vanhoja konstruktioita, jotka rajoittavat heidän luomiaan uudempia konstruktioita, joten tradioita on vastustettava. Liberaalit ovat luoneet ideologisen linjan itselleen, jota he pitävät hyvänä uusien konstruktioiden suuntana. Liberaalien on edettävä ikuisesti linjaansa pitkin saadakseen merkityksen elämäänsä. Liberaalit eivät kysy ovatko heidän konstruktionsa hyviä tai huonoja, tai onko liberaali linja ollut hyvä, on hyvä tai tulee olemaan hyvä. Heidän on jatkettava hellittämättä rakentamista, oman tahtonsa siirtämistä ajatuksista maailmaan. Luovana luojana (pienellä l-kirjaimella) oleminen on ainoa merkittävä merkitys, joka heillä voi elämässä olla. Liberaaleille traditioiden noudattaminen tarkoittaa kuolleiden ihmisten orjana olemista. Poliittisen suunnan muuttaminen tarkoittaisi, että heidän elämänsä ja elämäntyönsä olisivat virheellisiä ja väärin; he eivät uskalla ajatella niin. Normaalius tai maalaisjärjen noudattaminen tarkoittaisi heille kestämätöntä tylsyyttä, intellektuaalista streliteettiä ja toivottomuutta. Pysähtyminen tarkoittaisi heille älyllistä ja emotionaalista kuolemaa. Siten liberaalit pitävät parempina illuusioita 'edistyksestä' ja jatkuvia liberaalin systeemin laajennuksia. Tämän 'edistyksen' on perustuttava universaaleille ja abstrakteille intellektuaalisille periaatteille, jotta liberaalien tahdoilla ja ajatuksilla on mahdollisimman suuri ja laaja vaikutus maailmaan. Liberaalien tahtojen ja ajatusten toteutumisella käytännössä on heille suurempi merkitys kuin niiden vaikutuksilla ihmisiin, tai ihmisillä ylipäätään. Jos liberaaleille osoitetaan että he noudattavat konformistisesti 'traditionaalista' liberaalia dogmaa (he ovat orjia liberaalien standardien mukaan); että he ovat täysin epäoriginaaleja ja ennustettavia jopa ahtaissa ja kapeissa liberaalin ajattelun uomissa; että heidän 'edistyksensä' on todellisuudessa taantumista; että heidän universaalit liberaalit periaatteensa ovat länsimaiden intellektuellien ajattelun lokaaleja manifestaatioita, joita ei voida soveltaa suurimpaan osaan maailmasta; jne., liberaalien on kiistettävä ja tukahdutettava nämä ajatukset itsessään, ja toivottava että nämä kiusalliset todellisuudet katoavat jotenkin.

*****

Tasa-arvoa tarvitaan epätasa-arvon maksimoimiseen. Esim. Stalin ei olisi pystynyt nostamaan itseään epäjumalan asemaan ilman tasa-arvoa. Kun kaikki paikallisten yhteisöjen pienet hierarkiat ja niiden pienet epätasa-arvoisuudet on saatu eliminoitua, kaikki voidaan liittää yhteen korkeaan megahierarkiaan, jonka suojissa kaikenlaiset epätasa-arvoisuudet, etuoikeudet, erityiskohtelut, yksinoikeudet, dominoinnit jne. kukoistavat. Juuri liberaaleissa yhteiskunnissa, joissa puhutaan jatkuvasti tasa-arvosta ja edistetään tasa-arvoa, epätasa-arvoisuus on kasvanut voimakkaasti, ja valta ja raha on keskittynyt suurten byrokratioiden ja suurpankkien yhteenliittymälle (crony capitalism + therapeutic soft totalitarian state).

*****

Globaalin moraalin ajatus syntyy enemmänkin moraalin vääristymästä kuin täyttymyksestä. Eettisyys voidaan määritellä vastuuntunnoksi toisia ihmisiä kohtaan ja omien toimien rajoittamiseksi toisten ihmisten parhaaksi. Henkilökohtaisesti eettisyyden alkuperä on perheen ja sukulaisten välisissä suhteissa, joista se laajenee laajentuvina renkaina muihin ihmisiin. Vääristymä luonnollisessa moraalissa syntyy siitä, että sitä yritetään soveltaa abstraktina suuriin ihmisten kollektiiveihin tai jopa kaikkiin maailman ihmisiin. Ajattelevat liberaalit ovat alkaneet pikkuhiljaa tajuta minkälaisen mahdottoman taakan sellaiset velvollisuudet asettavat ihmisten luonteelle. Kuten Christopher Lasch on kirjoittanut:

"Perheisiin liittyvät tutkimukseni ovat osoittaneet, että ihmisten lojaalisuuden kapasiteetti venytetään liian ohueksi, kun se yritetään saada kattamaan hypoteettinen kaikkien maailman ihmisten solidaarisuus. Sen täytyy kiinnittyä tiettyihin ihmisiin ja paikkoihin, ei abstraktiin ideaaliin ihmisoikeuksista. Me rakastamme tiettyjä miehiä ja naisia, emme ihmiskuntaa kokonaisuudessaan. Koska unelma universaalista veljeydestä lepää sen tunteellisen fiktion varassa, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia, se ei selviydy hengissä sen huomaamisesta, että he eivät ole samanlaisia."

Tämä sentimentaalinen fiktio nousee siitä, että otamme henkilökohtaisen kokemuksemme eettisestä rakkaudesta ja vastuullisuudesta ja sanomme: "Koska minä tunnen näin läheisiäni kohtaan, ja tämä tunne on hyvä, minun täytyy tuntea samoin kaikkia maailman ihmisiä kohtaan ja minun täytyy toimia samoin kaikkia maailman ihmisiä kohtaan." Kun ihmiset omaksuvat tämän kannan, ja pyrkivät muuttamaan sen viralliseksi politiikaksi, kaikki rationaaliset rajoitteet ja järki lentävät ikkunasta ulos. Viime kädessä ihmiset täytyy pakottaa noudattamaan tätä velvollisuutta poliittisella voimankäytöllä, koska kukaan ei todellisuudessa rakasta koko ihmiskuntaa. Se mikä alkoi henkilökohtaisena myötätuntona ja velvollisuudentuntona läheisten keskuudessa, muuttuu lopulta kollektiiviseksi eettisyydeksi, joka pakottaa ihmiset voimakeinoin rakastamaan maahanmuuttajia enemmän kuin oman maansa kansalaisia. (Lawrence Auster, The Path to National Suicide)

*****

Melkein yhtäkkiä, ilman keskustelua tai kansalaisten tietoisuutta siitä mitä oli tapahtumassa, valtavirtamedia omaksui radikaalin uuden uskontunnustuksen, "Meidän on kunnioitettava kaikkia kulttuureita tasa-arvoisesti", "Kaikki kulttuurit ovat yhtä rikastuttavia" ja "Amerikan voima on sen diversiteetissä". Näistä iskulauseista on tullut kansallisen uskomme iskulauseita, ilman että kukaan on miettinyt perusteellisesti mitä ne todellisuudessa tarkoittavat. On suuri ero sen välillä, että sopeudumme diversiteettiin sanomalla, että erilaisuutta on, se tuottaa haasteita liberaalille järjestykselle ja meidän on selviydyttävä siitä parhaamme mukaan, ja sen, että diversiteetin sanotaan olevan korkein hyvä, johon tulee pyrkiä tavoitteena itsessään. Aiempi näkemys johtaa realistisiin vastauksiin todellisiin tilanteisiin, joihin joudumme; jälkimmäinen näkemys johtaa utopian tavoittelemiseen.

Valitettavasti utopistisesta ajattelusta on tullut hallitsevaa. Siten kuulemme usein oudon ajatuksen, jonka mukaan kansakuntamme tulee vahvaksi tavoittelemalla rajoittamatonta diversiteettiä. Kaksituhatta vuotta sitten historioitsija Polybius sanoi traditionaalisen viisauden mukaisesti: "Jokainen valtio luottaa olemassaolonsa turvatakseen kahteen perustekijään; urheuteen vihollisen kohdatessaan ja harmoniaan kansalaisten välillä." Kontrastina sille tämän päivän liberaalit näyttävät uskovan, että valtio luottaa olemassaolonsa turvatakseen ehdottomaan myöntyväisyyteen ulkomaalaisille ja maahanmuuttajille, ja suurimpaan mahdolliseen diversiteettiin kansalaisten keskuudessa. He näyttävät ajattelevan, että jos kohtuullinen määrä diversiteettiä (suurimmalta osin eurooppalaista diversiteettiä) on ollut useimmiten hyväksi Amerikalle, siten rajoittamaton määrä diversiteettiä täytyy olla vielä parempaa. Se muistuttaa sen sanomista, että jos muutama lasillinen vettä päivässä on hyväksi terveydelle, tynnyrillinen vettä tekee sinusta teräsmiehen. (Lawrence Auster, The Path to National Suicide)

*****

On olemassa väistämätön logiikka. Se menee suunnilleen näin:

♦ Kun Jumala (transendentti, lopullinen ja jumallinen dimensio) vetäytyy pois monien yhteiskunnan ihmisten mielistä, yhteiskunnalla ei ole lopullista tai objektiivista viittauskohtaa moraalille.

♦ Kun se tapahtuu, yhteiskunnalla ei ole juurikaan syitä toimia moraalisesti.

♦ Kun sillä ei ole riittävästi syitä olla moraalinen, siitä tulee käräjöimishaluinen (ts. se painottaa yhä enemmän lakeja ja lainvalvontaa).

♦ Mitä käräjöimishaluisempi siitä tulee, sitä laittomammaksi se todennäköisesti lopulta päätyy. "Mitä voin tehdä jäämättä kiinni?" tulee tärkeäksi kysymykseksi. "Älä jää kiinni" tulee tärkeäksi laiksi. Ollakseen lainkuuliaisia ihmisten täytyy ensin olla moraalisia.

Sellaisella yhteiskunnalla on lainlaatijoihin ja lainvalvojiin liittyviä odotuksia, joita on mahdotonta täyttää - erityisesti jälkimmäisiin kohdistuvia. Sellainen yhteiskunta synnyttää outoja lahkoja ja omituisia teorioita, kun ihmiset pyrkivät löytämään yhteyden laajempaan todellisuuteen, laajempaan järjestykseen, joka antaa heidän elämäänsä merkitystä ja arvokkuutta. Kuten Nietzsche totesi viime vuosisadalla: "Hän joka ei löydä suuruutta Jumalasta, ei löydä sitä mistään - hänen on joko kiellettävä sen olemassaolo tai yritettävä luoda sitä itse". (Michael Whelan, Without God All Things Are Lawful)

*****

Keskinkertaisuuskratia ei pysty sallimaan aitoa erimielisyyttä. Sen lisäksi, että sen ideologiaa ei voi kyseenalaistaa, on olemassa riski, että sen korkeakulttuuri paljastuu arvottomaksi ja merkityksettömäksi.

Ratkaisu on sellaisen eettisyyden luominen, jossa kaikkia poikkeamia konsensuksesta kohdellaan tasa-arvon, edistyksen ja oikeudenmukaisuuden vastustamisena. Sana 'konservatiivi' ei tarkoita välttämättä muuta kuin sitä, että on epäonnistunut vallitsevien kulttuurillisten kuluneiden fraasien noudattamisessa. Siitä huolimatta sellaiseksi leimaaminen on pannaan julistamista suurimmassa osassa kulttuuriammattikunnista.

Keskinkertaisuuskratiassa saatamme kuulla mutinoita kulttuuri-instituutioiden harjoittamasta syrjinnästä työntekijöiden palkkauksessa, mutta se käsitetään väärin. Syrjintä vaatii vaihtoehdon, jota syrjitään. Keskinkertaisuuskratiassa kenelläkään ei ole vaihtoehtoista näkökulmaa. (Fabian Tassano, Mediocracy - Inversions and Deceptions in an Egalitarian Culture)

*****

Jopa Mill näki lopulta omien periaatteidensa rajoitteet politiikan ohjaajana ja kiisti sen, että kaikki nautinnot ovat yhtä merkittäviä ihmisten olemassaololle. Hän sanoi, että on parempi olla tyytymätön Sokrates kuin tyytyväinen typerys. Mill myönsi, että jotkin tavoitteet ovat sisäsyntyisesti arvokkaampia tavoittelun kohteita kuin toiset.

Kun asiat ovat näin, kaikki vapaudet eivät tasa-arvoisia, eivätkä myöskään kaikki vapauden rajoitukset; jotkut ovat merkittäviä ja jotkut vähäpätöisiä. Vapaus, jota me vaalimme - tai jota meidän tulisi vaalia - ei ole pelkästään halujemme tyydyttämistä, mitä ne sitten sattuvatkin olemaan. Me emme ole Dickensiläisiä Harold Skimpoleseja, jotka julistavat protestoiden: "Mutta ovathan perhosetkin vapaita!" Me emme ole lapsia, jotka ärsyyntyvät rajoituksista sen takia, että ne ovat rajoituksia. Ja me huomaamme sen ilmeisen paradoksin, että jotkut vapauden rajoitukset tekevät meistä kokonaisuutena vapaampia. Vapain mies ei ole se, joka orjallisesti noudattaa halujaan ja himojaan läpi elämän. ...

Me olemme valmiita hyväksymään rajoituksia vapauteemme monista syistä, ei pelkästään yleisen järjestyksen tähden. Otetaan äärimmäinen esimerkki; julkisia nekrofiilisiä näytöksiä ei sallita, vaikka Millsin periaatteiden mukaan ne pitäisi sallia. Ruumiilla ei ole intressejä ja sitä ei voi vahingoittaa, koska se ei ole enää henkilö; ja ketään yleisön jäsentä ei loukata, jos he ovat suostuneet itse osallistumaan sellaiseen näytökseen.

Meidän päättäväisyytemme kieltää sellaiset näytökset ei muuttuisi siitä, että saisimme selville, että miljoonat ihmiset haluavat osallistua niihin tai että saisimme selville, että miljoonat ihmiset osallistuvat niihin jo nyt laittomasti. Kieltävä suhtautumisemme ei perustu käytännöllisiin pohdintoihin tai ihmismäärien laskemiseen; se perustuu näytösten vääryyteen. Sillä, että kielto on aito rajoitus vapaudellemme, ei ole mitään merkitystä. (Theodore Dalrymple, Our Culture, What’s Left of It)

*****

Monet meistä osallistuvat politiikkaan, koska on meidän etujemme mukaista varmistaa yhteisömme hyvä tulevaisuus ... me haluamme antaa positiivisen panoksemme sille, ja jos politiikka on pohjimmiltaan julkista palvelua, meidän tulisi odottaa vilpittömältä ja omistautuneelta poliitikolta voimakasta altruistista vaistoa tai että häntä motivoi epäitsekkyys, joka juontuu ehkä idealismista, joka antaa hänen politiikalleen oleellisen sisällön. Se tosiasia, että tämä kuulostaa monista tätä kuuntelevista hiukan naivilta kertoo paljon nykyisestä maailmasta. Meillä on ollut skandaaleja, poliittista opportunismia, hyvä-veli kerhoja, yleistä poliittisten ideoiden konkurssia jne., ja tämä on se ongelmakenttä, jolla vilpittömät poliitikot kamppailevat joka päivä. Ja ihmiset ovat valitettavasti, mutta täysin ymmärrettävästi kyynisiä sen suhteen mitä me poliitikot teemme. ... Yleinen kyynisyys ei synny siitä mitä politiikka voisi olla tai sen pitäisi olla, vaan paremminkin siitä mikä poliittisesta areenasta on tullut kun sen täyttävät ihmiset, joilla on vain vähän intressejä poliittisen areenan hyvyyden ylläpitoon, ja sen sijaan käyttävät sitä raakaan vallan ja vaikutusvallan tavoitteluun. Tämän siemenet on helposti nähtävissä. Liian usein keskinkertaisuutta ja vakaumuksen puutetta luullaan maltillisuudeksi, ja toisaalta omistautuminen arvoille ja uskominen johonkin leimataan äärimmäiseksi. Ihmisten kyynisyys ja apatia johtuvat osaltaan tästä sekaannuksesta. ... Minua on nimitetty monella tavalla poliittisen urani aikana, ja arvelen, että monet teistä ovat nimittäneet minua sellaisilla tavoilla, mutta en usko, että kukaan teistä voi väittää minun olevan epärehellinen tai vilpillinen siinä mitä minä julistan. Siellä missä olen katsonut sen tarpeelliseksi, olen keinuttanut yhteistä venettä, enkä pyydä sitä anteeksi. Se ei tuo lyhyen tähtäimen menestystä tai positiivisia otsikkoja, mutta uskon, että se tuo pidemmällä tähtäimellä tuloksia. Minä luotan siihen, että Australian tulevaisuuden politiikan määrittelevät ne kansanedustajat, jotka noudattavat totuutta, eivät ne, jotka tavoittelevat turvallisia vaihtoehtoja. (Cory Bernardi, Address to the National Press Club, Canberra, 17 July 2014)

*****

Christopher Hitchens muistelee, että vuosi 1968 alkoi itseasiassa vuonna 1967 Che Guevaran tappamisesta. "Hänen kuolemansa merkitsi minulle paljon, samoin kuin lukemattomille kaltaisilleni silloin. Hän oli meidän esikuvamme."

Vuonna 1968 "Painu seinää vasten!" kaikui Pariisista Chigagoon, Milanosta Mexico Cityyn. Opiskelijamellakat ajoivat Charles De Gaullen pois virastaan. "Koko maailma katsoo!" ulvoivat opiskelijamielenosoittajat, jotka muuttivat demokraattien kokouksen Chigagossa kyynelkaasun ja pamppujen orgiaksi. "Älkää luottako kehenkään, joka on yli 30 vuotta!" oli suosittu kertosäe Berkeleyn ja Columbian yliopistoissa, kuten myös "Che (Guevara) lives!"

Yhdessä läntisessä pääkaupungissa jotkut nuoret mielenosoittajat olivat erityisen röyhkeitä ja epäkunnioittavia. He raivostuttivat ja pelästyttivät hallituksen, joka tuomitsi heidät ankarasti, ja kuvasi heitä "hipeiksi ja nuorisorikollisiksi". Hallitusta kauhistutti se, että nämä "anti-sosiaaliset elementit häpäisivät kansallisia symboleja! Polttivat lippuja! Polttivat kansallisten sankarien kuvia!" Nämä hipit kasvattivat pitkän tukan, pitivät rock and rollista, ja kutsuivat itseään "beat-sukupolveksi" ja "psykedeelisiksi". He olivat ilmiselvästi vaara kansalliselle vakaudelle ja he tulisivat kärsimään ankaria kurinpidollisia toimenpiteitä, erityisesti sen takia, että nämä nuorisorikolliset nautiskelivat erityisesti erään tietyn kansallisen sankarin kuvien tuhoamisesta. Jäykän autoritaarinen kansallinen sankari, jota vastaan nämä nuoret kapinalliset protestoivat, tunnettiin ankarana ja väkivaltaisena kurinpitäjänä, jolta puuttui täysin empatia ja huumorintaju. Hän inhosi rock and roll musiikkia ja haukkui "pitkätukkia ja laiskoja nuoria", ja yleensäkin kaikenlaisia merkkejä kurittomuudesta. Hän oli kirjoittanut, että nuorien täytyy aina "kuunnella tarkoin ja syvällä kunnioituksella niitä neuvoja, joita heidän hallituksensa vanhemmat antavat". Hän saarnasi koko ajan siitä, että opiskelijoitten ei tule ohjata itseään harhaan sellaisilla idioottimaisuuksilla kuin rock and roll musiikki, ja että heidän täytyy sen sijaan omistaa itsensä "opiskelulle, työlle ja armeijalle".

Lukija on varmaankin jo kauan sitten arvannut, että tässä kuvataan Kuuban Havannaa ja Che Guevaraa. (Humberto Fontova, Exposing the Real Che Guevara And the Useful Idiots Who Idolize Him)

*****

Kysymys: Miksi sinä et ole liberaali?

Vastaus: No, oikeastaan sen takia, että liberalismi ei ole kolmiulotteinen näkökulma elämään. Se ei ole syvällinen eikä rehellinen ... Minun ensimmäiset näkemykseni olivat reaktioita tendenssimäiseen ehdotukseen johon liberalismi kietoutuu; kaikki on materiaalista, kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, kaikki elämät ovat yhtä arvokkaita, traagisuus on suurimmalta osin satua, kestä se irvistäen, muistatte varmaan sen naivin ja perusteettoman optimistisen asenteen, joka esiintyy Voltairen Candidessa, tiedättehän, kaikki on aina sinun parhaaksesi ja kaikki kääntyy aina parhain päin. Tämä täysin triviaali ja uskonnoton asenne elämää kohtaan sai minut pahoinvoivaksi ja kuvotti minua, ja minä ajattelin, että täytyy olla olemassa jotain parempaa kuin tämä.

Kysymys: Ja sinä et mennyt mukaan kommunistien toimintaan, tarkoitan että monet henkilöt, jotka eivät ole liberaaleja, muuttuvat ajan mittaan kommunisteiksi ja marxisteiksi. Sinä et tuntenut vetoa näihin ideologioihin?

Vastaus: En, koska olen aina uskonut ihmisten eriarvoisuuteen. Minä uskon, että eriarvoisuus on elämän perusta ja lisäksi moraalin perusta, koska uskon, että eriarvoisuus on moraalinen voima. Todellinen jakolinja vasemmiston ja oikeiston välillä ei koske sitä kuka kannattaa sosialistista sairaanhoitoa tai sellaisia jakavia toimenpiteitä, jotka liittyvät etnisyyteen tai abortteihin tms.; todellinen jakolinja kulkee filosofisesti siinä, ketkä kannattavat tasa-arvoa, pakotettua tai muunlaista, ja pitävät sitä moraalisesti hyvänä. Tasa-arvon kannattajat ovat laajasti määritellen vasemmistolaisia. Ne, jotka kannattavat epätasa-arvoa ja pitävät sitä moraalisena hyvänä, vaikka ovat usein liian peloissaan sanoakseen sen, ovat filosofisesti oikeistolaisia, jopa sellaiset maltilliset keskustaoikeistolaiset hahmot kuin esimerkiksi John Major, jotka puhuvat vapaudesta ja mahdollisuuksista. Sinulla on mahdollisuuksia ja sinulla on epätasa-arvo jopa markkinataloudessa. Kaikki oikeistolaiset liikkeet maltillisimmista radikaaleimpaan, suoraan läpi koko kirjon, uskovat, että epätasa-arvo on väistämätöntä ja tosiasia, sellainen asia, jonka kanssa on elettävä, joka on otettava huomioon ja käsiteltävä, ja itseasiassa on juuri niinkuin asioiden tulee olla. Siten ajatus siitä, että yhteiskuntaa voidaan muokata ja muuttaa sosiaali-insinöörien toimenpiteillä radikaalisti, jotta voidaan luoda enemmän tasa-arvoa, on täysin vastoin ajatteluani.

Muistan, että Trotsky sanoi aikoinaan, ennenkuin hän alkoi toimia yhdessä Leninin kanssa uudestaan, juuri ennen bolsevikkien vallankaappausta, että kun sosialismi on saatu perustettua, kun kaikkien tasa-arvo hallitsee, ja on saavutettu materiaalinen, opetuksellinen, terveydenhoidollinen jne. tasa-arvo, jokaisessa kadunkulmassa on Goethe, jokaisessa kadunkulmassa on Kant, kaikkialla on Stringbergejä jne. Huomaa, että nämä kaikki ovat eurooppalaisia kulttuurin sankareita. Se on täyttä hölynpölyä. Tällaiset nerot kulkevat eläessään useimmiten vastavirtaan, heitä useimmiten vihataan kun he ovat elossa, mutta kunnioitetaan syvästi kun he ovat kuolleet. Muiden ihmisten on usein vaikea tulla heidän kanssaan toimeen ja ymmärtää heitä kun he ovat elossa. He ovat luonnonoikkuja, ja vaativat tavallaan samanlaista erityiskohtelua kuin vammaiset, mutta ylösalaisin käännettynä. Ajatus, että sellaisia lopputuloksia voidaan ohjelmoida etukäteen sellaisella sosiaalisella ja poliittisella pakottamisella, joka tukahduttaa ja painaa alas ihmisten erilaisuuden, eikä pyri korostamaan ja ylentämään sitä, on täysin vastoin tosiasioita. Siten ne moraaliset ajatukset, jotka ovat marxilaisuuden ja sosialismin perusta, tai vasemmistolaisten demokraattien, vasemmistoliberaalien jne. kun tullaan äärivasemmistosta keskustaa kohti, eivät ole koskaan kiinnostaneet minua. Anarkismi tai muut individualistiset ideologiat ovat kiinnostaneet minua hiukan enemmän Nietzscheläisellä tavalla, mutta ajatus tasa-arvon moraalisesta hyvästä ei ole koskaan kiinnostanut minua yhtään. Siten marxismi ja sen haarautumat eivät ole koskaan olleet minua varten. Tämä siitä huolimatta, että on yksi osa-alue, jota kunnioitan heissä, ja se on heidän omistautumisensa teorioille ja ideoille, ja heidän uskonsa siihen, että maailma voidaan muuttaa, ja heidän vakavat tarkoituksensa. Kaikki valtavirtakonservatiivit on tomppeleita ja typeryksiä. He eivät koskaan uskoneet, että nämä vasemmistolaiset olisivat vakavissaan, he eivät koskaan uskoneet, että he ovat kuolemanvakavia huumorittomuudessaan, raivoamisessaan ja dialektiikassaan, siinä mitä he halusivat pakottaa muille ihmisille. He olivat täysin vakavissaan, ja sellainen "taantumuksellinen", lainausmerkeissä, näkemys, että heille voidaan nauraa ja heitä voidaan halveksia, joka oli esimerkiksi reaktio 60-lukulaisiin, on osoittautunut täysin vääräksi. Sellaisten ihmisten kulttuuriset näkemykset ovat voittaneet. Valtavirtakonservatiivit ovat kaikki eksyksissä keskellä merta, ja he eivät edes tiedä mitä on tapahtunut. (Jonathan Bowden, Interview with members of the “London New Right” at the Union Jack Club, 21 November 2009)

*****

Free speech is so last century. Today’s students want the ‘right to be comfortable’:

http://www.spectator.co.uk/features/9376232/free-speech-is-so-last-century-todays-students-want-the-right-to-be-comfortable/

*****

Constant Conflict, vaikutusvaltainen sotilasstrategi Ralph Peters kirjoittaa USAn strategiasta (Harhaluulot, omahyväisyys ja ylpeys käyvät lankeemuksen edellä):

http://www.informationclearinghouse.info/article3011.htm

*****

You Have Near Zero Impact on US policy (tilanne Suomessa ei poikkea paljonkaan USAn tilanteesta muuten kuin siinä, että täällä valtio- ja kuntabyrokratioilla on määräävämpi asema):

http://www.breitbart.com/Big-Government/2014/08/12/Study-You-Have-Near-Zero-Impact-on-U-S-Policy

tiistai 18. marraskuuta 2014

Yli, ympäri vai läpi ongelmien? (edit)

Pauli Vahtera käsittelee blogissaan usein byrokratioihin, veroihin ja maahanmuuttoon liittyviä ongelmia:

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/

Kun Eu:n byrokratia, Suomen byrokratia, korkeat verot, maahanmuutto jne. aiheuttavat lisääntyvässä määrin haittoja, uhkia, esteitä, kuormitusta, vaikeuksia jne. kansalaisille, kansalaiset voivat reagoida siihen monella tavalla, esimerkiksi (osittain päällekkäisiä):

1) Pyrkimällä sietämään enemmän ongelmia, haittoja, uhkia ja kuormitusta, esim: tekemään enemmän ylimääräistä työtä; lisäämällä työntekoon käytettyä aikaa sekä töissä, että vapaa-ajalla; sietämään kasvavaa rikollisuutta; sietämään standardien laskua, ja tapojen ja käytäntöjen huonontumista; vähentämään kulutusta verotuksen ja ylimääräisten menojen syödessä tuloja; jne. (Osa em. tekijöistä vähentää perheelle, sukulaisille ja ympäröivälle yhteisölle omistettua aikaa ja energiaa, ja huonontaa sosiaalisen kanssakäymisen laatua lisäämällä negatiivisia tunteita ja vähentämällä positiivisia).

2) Pyrkimällä välttämään tai kiertämään ongelmia, esim: kiertämällä rikollisuudestaan tunnettuja alueita; välttämällä liikkumista levottomina kellonaikoina; kieltämällä lapsia menemästä tiettyihin puistoihin; muuttamalla paremmille ja turvallisemmille alueille; vaihtamalla parempaan ja turvallisempaan työpaikkaan; käymällä kauempana olevassa rauhallisemmassa kaupassa; harjoittamalla veronkiertoa; minimoimalla ne tekijät työorganisaatiossa, jotka vaativat byrokraattisia toimenpiteitä ja asioimista byrokratian kanssa; jne.

3) Varustautumalla ja kuluttamalla enemmän resursseja, esim: palkkaamalla asiantuntijoita tekemään verosuunnittelua ja/tai auttamaan byrokratioiden kanssa asiointia; asentamalla hälytyslaitteita ja valvontalaitteita; palkkaamalla tulkkeja; palkkaamalla vartijoita; asentamalla kassakaappeja, lukitussysteemeja, turvaovia, turvahuoneita, jne.; palkkaamalla kulttuurikonsultteja ja kulttuurien välisten konfliktien sovittelijoita; hankkimalla tietotekniikkaa ja ohjelmistoja, joilla voidaan korvata reaalielämästä puuttuvaa luottamusta; aseistautumalla; jne.

4) Opettelemalla, harjoittelemalla ja kouluttautumalla, ja uusia toimintasysteemejä kehittämällä, esim: opettelemalla vähemmistöjen kieliä, kulttuureja ja tapoja, ja käyttämällä niitä kulttuurisensitiivisesti järjestettäessä toimintaa, ruokailuja, juhlia, opastusta ja neuvontaa, koulutusta, työhönohjausta jne.; tekemällä mielessään listoja siitä keitä henkilöitä ja etnisiä ryhmiä kannattaa välttää, keiden kanssa kommunikoidessa täytyy olla varautunut ja varovainen, ja keiden kanssa voi olla ja kommunikoida suhteellisen normaalisti; lukemalla kansallisiin ja kansainvälisiin byrokratioihin ja niiden harjoittamaan verotukseen liittyvää tietoa, ja soveltamalla sitä omassa elämässä; luomalla yrityksen henkilöstölle uusia käytäntöjä ja tapoja, jotka pyrkivät ottamaan huomioon byrokratioiden ja/tai kulttuurierojen vaatimukset; järjestämällä monietnisiä kokouksia ja keskusteluja, joiden tarkoituksena on lisätä luottamusta ja yhteisymmärrystä, ja luoda yhteisiä sääntöjä; lisäämällä esimiesvalvontaa, valvontarutiineja ja muuta valvontaa monikulttuurisessa yrityksessä, jotta saadaan varmistettua töiden suorittaminen vaadituilla tavoilla, ja estettyä väärinkäytökset, varkaudet ja sabotaasit; harjoittelemalla itsepuolustusta rikollisuuden varalta; jne.

5) Luopumalla tai vetäytymällä siitä mikä käy liian kannattamattomaksi, työlääksi, vaikeaksi tai uhkaavaksi, esim: yrittäjä lopettaa toisen yrityksensä toiminnan verojen ja byrokraattisen kuormituksen takia; henkilö lopettaa kaupungin keskustassa käymisen rikollisuuden, likaisuuden ja levottomuuden takia, vaikka haluaisi käydä siellä; henkilö pyrkii minimoimaan kaiken sosiaalisen kanssakäymisen omalla monietnisellä asuinalueellaan niin, että hän suurimmalta osin eristäytyy ja erakoituu omaan huoneistoonsa; jne.

Jne.

Edellä mainitut tekijät ovat pääsääntöisesti aktiivisia tai passiivisia keinoja, joilla kansalaiset pyrkivät systeemin huonontuessa parantamaan omaa ja lähipiirinsä tilannetta, ja siinä sivussa tulevat parantaneeksi omalta osaltaan koko systeemin toimintaa. He tavallaan oppivat 'työskentelemään ympäri ja läpi ongelmien'. Otetaan mielikuvitukseen perustuva esimerkki. Sanotaan, että meillä on ensin melko täydellisen hyvä yhteiskunta, jota kuvataan huonous- ja ongelmakertoimella 1 (1-10 asteikolla). Maahanmuutto, byrokratia ja verot huonontaisivat sitä muuten numeroon 9, mutta kansalaisten työskentely ympäri ja läpi ongelmien parantaa systeemin huonous- ja ongelmakerrointa 5:n. Saavuttaakseen 5:n, kansalaisten on työskenneltävä enemmän, käytettävä aikaa enemmän, kestettävä enemmän stressiä, uhrattava resursseja enemmän, luovuttava useammista asioista tms., kuin 1:n saavuttamiseen vaadittiin. Jos kansalaiset ponnistelevat oikein kovasti, he saavat parannettua kerrointa 4:n. 4 näyttää kansalaisille siedettävältä tai kohtuulliselta, erityisesti verrattuna potentiaaliseen 9:n, joka roikkuu Damokleen miekkana yhteiskunnan yllä. 4:n tasolla monet kansalaiset pystyvät vielä säilyttämään ideologiset illuusionsa.

Jos organisaation jäsentä aletaan kohdella huonosti ja epäoikeudenmukaisesti, seuraa usein kolme vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa jäsen yrittää ponnekkaasti, normaalia enemmän, päästä takaisin organisaation johtajien ja muiden jäsenten suosioon. Hän on poikkeuksellisen konformistinen, innokas, avulias, yhteistyöhaluinen, tarmokas, sopeutuvainen, uhrautuvainen jne. Jos nämä pyrkimykset eivät kohtuullisen pitkälläkään tähtäimellä tuota tulosta, jäsen pyrkii toisessa vaiheessa vetäytymään mahdollisimman paljon pois sosiaalisesta kanssakäymisestä, alkaa panostaa vähemmän työsuorituksiinsa, kommunikoi muiden kanssa lyhyesti ja välinpitämättömästi tai kylmästi, on ehkä masentunut tai stressaantunut, vetää tukeaan pois organisaatiolta, jne. Kolmannessa vaiheessa jäsen on usein salaisesti vihainen, ja joskus avoimestikin, ja saattaa sabotoida aktiivisesti organisaation toimintaa. Hän saattaa hidastella työssään tai jättää tehtäviä tekemättä, rikkoa välineitä ja tavaroita, varastaa tavaraa, toimia riidankylväjänä, asettaa esteitä organisaation toiminnalle, antaa virheellisiä toimintaraportteja, tms.

Suomen valtio ja Eu kohtelevat suomalaisia kokonaisuutena arvioiden huonosti ja epäoikeudenmukaisesti. Suomalaiset suhtautuvat huonoon kohteluun, sikäli kuin he myöntävät sen, suurimmalta osin ensimmäistä vaihetta vastaavalla tavalla. Miksi tukea sellaista systeemiä? Miksi ehkä juuri sinä tuet, ylläpidät ja vahvistat systeemiä, jotta se pystyisi tekemään sinun, perheesi, sukulaistesi ja suomalaisten tilanteen tulevaisuudessa entistä huonommaksi? Jos maahanmuutto ja byrokratian kehitys jatkuvat nykyisellään tarpeeksi kauan, jonain päivänä 'ongelmien ohi tai läpi työskenteleminen' ei enää auta, ja systeemi putoaa huonousasteikolla 9:n tai 10:n. Tämä sen lisäksi, että 'ongelmien ohi ja läpi työskenteleminen' on itsessään huonoa kansalaisille. Ehkä olisi aika siirtyä vaiheeseen kaksi, ja vetää kaikki mahdollinen tuki pois systeemiltä? Ehkä kannattaisi lopettaa kaikki 'ongelmien ohi työskenteleminen', joka ei ole välttämätöntä sinulle ja läheisillesi? Ongelmien lisääntymisellä sen seurauksena on positiivisia vaikutuksia, koska jossain vaiheessa niiden syntyä, lisääntymistä ja kasvua on alettava estämään.

Kreikassa ja Italiassa veronkierto on niin yleistä, että sitä on kutsuttu siellä "kansalliseksi urheiluksi":

http://en.wikipedia.org/wiki/Tax_evasion_and_corruption_in_Greece

http://online.wsj.com/articles/SB10001424052702303753904577450572381475782

Myös Suomessa erityisesti rikkaat harjoittavat veronkiertoa kierrättämällä tuloja veroparatiisien kautta, muuttamalla palkkatuloja pääomatuloiksi, käyttämällä yhtiöiden tarjoamia palveluita ilmaiseksi, teettämällä pimeitä urakoita, harjoittamalla näennäistä maanviljelyä, jne.

On suotavaa, että veronkierto leviää Suomessa kaikkiin kansankerroksiin ja muuttuu täälläkin "kansalliseksi urheiluksi". Tavallinen kansalainenkin pystyy kiertämään monin tavoin veroja ottamalla selvää erilaisiin veroihin liittyvistä veronkierron keinoista. Rahan puute on yksi eniten suomalaista ja eurooppalaista byrokratiaa vähentävistä tekijöistä. Rahan puute vähentää myös maahanmuuttoa. Byrokratiat eivät pysty itse itsensä vähentämiseen. Demokratian luonteen vuoksi demokratia pystyy parhaimmillaankin vain vähäisessä määrin byrokratian vähentämiseen. Sysäyksen byrokratian vähentämiseen on tultava niiden ulkopuolelta, kansalaisilta.

Lopettamalla systeemin tukemisen ja kiertämällä veroja kansalaiset voivat nousta systeemin tuottamien ongelmien yläpuolelle hallitsemaan niitä. Se olisi liberaalissa demokratiassa yllättävä tilanne; kansalaisilla olisi todellista ja positiivista valtaa liberaalissa systeemissä.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Ihmishirviöt (edit)

Tarinoiden hirviöillä ja hirviötarinoilla on mm. seuraavia ominaisuuksia:

Hirviöt ovat useimmiten äärimmäisiä ja harvinaisia. Niissä yhdistyy mahdoton ja kielletty, joka kaikesta huolimatta materialisoituu. Hirviöt rikkovat ja kumoavat ihmisten lakeja ja luonnonlakeja. Ne ovat joko tahallisen, tahdottoman tai luonnollisen pahoja ja vahingollisia. Hirviöt keskittyvät omien impulssiensa, intohimojensa ja vaistojensa toteuttamiseen, ja jos niillä on tietoisuus, ne saavat usein sadistista tyydytystä ihmisten kärsimyksistä ja kuolemasta. Hirviöt ovat laillisen järjestyksen ulkopuolella ja niitä ei useimmiten pystytä integroimaan yhteiskuntaan, tai niitä ei haluta integroida. Hirviöt eivät ole yhteiskunnan hallinnassa, eivätkä sopeudu sen sääntöihin. Hirviöiden käytöstä ei usein pystytä ohjaamaan hyvään suuntaan opettamalla, rangaistuksilla, kielloilla, normaalilla lainvalvonnalla, moraalisilla vetoomuksilla tms. Ihmiset voivat useimmiten vapaasti tappaa hirviön tai heillä on siihen suoranainen velvollisuus. Joidenkin hirviöiden kanssa pystytään kommunikoimaan; toiset hirviöt pystyvät kommunikoimaan, mutta pysyvät tahallaan mykkinä tai erittäin vähäpuheisina; ja jotkut hirviöt eivät kykene kommunikoimaan ollenkaan. Hirviöt ovat usein olemukseltaan tai ominaisuuksiltaan sekoituksia: elävää ja kuollutta; eläimen ruumista ja ihmisen kehoa; älykkyyttä, sivistyneisyyttä ja hienovaraisuutta, ja alkukantaista ja vaistomaista eläimellistä brutaaliutta; suurta kokoa, mutta viehtymystä pieneen; ikuista elämää ja riuduttavaa sairautta; kyvyttömyyttä ja haluttomuutta syödä mitään, mutta loppumatonta verenjanoa; kahden kehon sekoituksia, kaksipäisiä, neljäkätisiä, kolmijalkaisia tms; mielen tyhjyyttä, mutta silti suurta pahuutta; viettelevyyttä ja luotaantyöntävyyttä; kehon epämuodostuneisuutta, mutta mielen loukattua ja surullista kauneutta; kaikkien kielten osaamista, mutta kiinnostusta vain ihmisten houkuttelemiseen luokseen ja sitten syömiseen; jne. Toisaalta hirviöiltä usein myös puuttuu jotain; tai niiden olemuksessa on jotain pientä tai surkastunutta, tai suhteettoman suurta; tai niiden olemuksessa jotain on liikaa tai liian vähän; tai jokin niiden olemuksessa on väärin tai vääristynyttä, esim: niiltä voi puuttua kasvot; niiden pää voi olla pieni tai puuttua kokonaan; niillä voi olla vain yksi silmä; niiden huulet voivat olla suuret, mutta suu on pieni; niiden jalkaterät voivat osoittaa väärään suuntaan; niillä voi olla suhteettoman suuret korvat; niillä voi olla vain yksi iso jalka; ne voivat olla karvoitettuja koko keholtaan, myös kasvoiltaan; niiden sormet ja varpaat voivat olla kasvaneet yhteen; jne.

Hirviöt tappavat usein ihmisiä. Ne rikkovat usein syömiseen ja seksiin liittyviä kieltoja ja tabuja. Hirviöt esim. syövät ja raiskaavat ihmisiä, ja harjoittavat insestistä seksiä. Hirviöt ovat usein yllättäviä tai vaanivia, ja ne voivat lymyillä piilopaikoissaan silloin kun eivät ole aiheuttamassa tuhoa. Ne rikkovat yhteiskunnallista järjestystä usein jo pelkällä olemassaolollaan ja olemuksellaan. Hirviöiden asuinpaikat ovat usein vanhoja, ränsistyneitä, kolkkoja ja epäjärjestyksessä. Ne voivat olla esimerkiksi vanhoja linnoja, jonne on kertynyt vuosisatojen kuluessa paljon pahaa, esim. ilkeitä ja kiusanhenkisiä haamuja. Hirviön asuinpaikka voi olla ulkopuolisille vaarallinen; siellä voi olla syviä kuiluja, joihin voi pudota lattian läpi; raskaat kivikatot voivat romahtaa ohikulkijan päälle; kävelijän käsi tai jalka voi jäädä seinään tai lattiaan loukkuun, niin että hän ei pääse pois; ovet voivat sulkeutua niin, että huoneista ei pääse pois; käytäviin tai huoneisiin on asennettu ansoja; tms. Myös sää hirviön asuinpaikan ympärillä on usein synkkä, myrskyinen ja salamoiva, etenkin jos ulkopuoliset tulevat sinne. Voidaan sanoa hirviön asuinpaikka ja sen ympärillä oleva sää ovat symbolisia hirviön kopioita tai projektioita, olemukseltaan hirviöitä nekin.  Hirviöt voivat olla luonnostaan syntyneitä; pahojen voimien aikaansaamia; psykologisen, taloudellisen ja/tai moraalisen korruption synnyttämiä; tai ihmisten virheellisten tai pahojen toimien tai pyrkimysten tuotteita. Hirviöihin suhtaudutaan joko kuin viholliseen, joka pyritään surmaamaan tai nujertamaan ja alistamaan, tai sitten niihin suhtaudutaan etäältä inhoten, säälien, peläten ja/tai karttaen. Hirviöillä on usein superominaisuuksia: ne voivat olla erittäin voimakkaita; niillä voi olla maagisia, vietteleviä tai lumoavia kykyjä; ne voivat puhaltaa tulta; ne voivat olla erittäin suuria; niiden luonne voi koostua pelkästä pahuudesta tai aggressiivisuudesta; niitä voi olla vaikeaa tai mahdotonta tappaa; niillä voi olla kyky tartuttaa ihmisiä pahuudella samalla lailla kuin helposti tarttuvalla sairaudella; ne voivat olla erittäin älykkäitä; ne voivat olla kuolleista heränneitä; ne voivat olla poikkeuksellisen kykeneviä valloittamaan maailman pahan vallan alle; ne voivat olla pitkäikäisiä tai ikuisia; ne voivat olla poikkeuksellisen raakoja ja sadistisia; jne.  Usein hirviöiden esikuvina olevien ihmisten tai olentojen kaikkia pieniä poikkeavuuksia, epäsäännöllisyyksiä ja epänormaaliutta liioitellaan ja suurennellaan, ja siitä syntyy hirviö. Usein liioittelun ja suurentelun motiivina ovat pelot, jonkinasteinen paranoia, epävarmuudet, ahdistukset, stressi, pakkomielteet, tietämättömyys tms., tai sitten tarve pelotella, manipuloida, hallita tai viihdyttää muita ihmisiä, aikuisia ja/tai lapsia. Hirviö voi syntyä myös spontaanisti aikuisen tai lapsen painajaisissa tai mielikuvituksessa.

Usein hirviö kätkeytyy pinnallisen normaaliuden, tavallisuuden ja ystävällisyyden alle, valmiina milloin tahansa tulemaan esiin koko kauheudessaan. Riittävän etäältä ja turvallisen matkan päästä katsottuna hirviön olemus ja toiminta usein kiehtovat ihmisten mieliä. Hirviöiden äärimmäisyys, poikkeuksellisuus, erikoisuus ja vaarallisuus kiinnostaa ihmisiä. Ihmiset tuntevat usein samanaikaisesti halua lähestyä hirviötä, tutkia sitä, tietää siitä enemmän, ymmärtää sen toimintaa ja motiiveja, ennustaa sen käyttäytymistä ja jopa hallita sitä, ja toisaalta paeta hirviötä, pysyä kaukana siitä ja suojella itseään hirviöltä. Ihmisillä on tarve luoda hirviöön jonkinlainen ennustettavuutta ja turvallisuutta luova etäinen suhde. Usein kuitenkin ihmisten mielissä hirviömäisyys tautologisesti selittää hirviön ominaisuudet. Hirviö on usein kaiken pahan ja rikollisuuden kiteytymä, yhdistelmä ja symboli, konkreettisen hahmon antamista pahan ja rikollisuuden käsitteille. Hirviötä vastaan lähtee usein sankari, jonka tehokkaimpia keinoja hirviötä vastaan ovat ovela älykkyys, rohkeus, taitavuus ja voimankäyttö. Sankari nujertaa usein hirviön tarunhohtoisessa taistelussa. Joskus 'sankari' on naivi ja tietämätön henkilö, jota hyvä onni estää joutumasta hirviön tappamaksi ja se auttaa häntä lopulta myös nujertamaan hirviön. Joskus käy niin, että hirviö tappaa sankarin ja jää eloon vaivaamaan ihmiskuntaa, kuin muistutuksena siitä, että pahaa ei voida koskaan hävittää täysin maan päältä. Joskus sankari keskustelee jossain vaiheessa tarinaa hirviön kanssa terapeuttisesti ja toimii tavallaan hirviön psykiatrina. Hirviö paljastaa kauhean menneisyytensä, jonka takia siitä tuli hirviö. Se näyttäytyy traagisena olentona, ja usein tarina jatkuu niin, että menneisyyden kauheudet ajavat lopulta hirviön vääjäämättä kuolemaansa. Sankari tappaa hirviön, hirviö kuolee kammottavassa onnettomuudessa tai sitten hirviö tekee itsemurhan. Hirviötä ei useimmiten voi auttaa hyvyyteen eikä hyvään elämään, vaikka ulkopuoliset olisivat taitavia auttamaan ja hirviö haluaisi aidosti muuttua hyväksi. Joissakin tarinoissa sankari jopa kesyttää hirviön oveluudella, ja kouluttaa siitä ystävällisen ja yhteiskuntakelpoisen. Tälläiset tarinat voivat hirviötarinoiden kontekstissa tuntua epäuskottavilta ja lapsellisilta; oliko hirviö hirviö ensinkään, jos se on tuollaista kesytettävää sorttia? Tarinoihin kuuluu se, että sankarit kehittyvät usein tavallisista ihmisistä vähitellen tai tilanteiden edetessä sankareiksi. Tämä mahdollistaa sen, että mahdollisimman suuri osa ihmisistä voi samaistua sankariin, ja samalla se kannustaa ihmisiä sankaruuteen. Ehkäpä ihmisten mielissä hirviön perimmäinen alkulähde on lihaa syövissä suurissa maaeläimissä ja merieläimissä, ja jossain määrin myrkyllisissä käärmeissä, siitä huolimatta, että ne eivät ole suunnitelmallisesti ja tietoisesti pahoja, ne vain toteuttavat vaistojaan. Myös rikolliset ja tyrannit toimivat hirviöiden esikuvina. Hirviö voi aikojen kuluessa normalisoitua ja laimentua; siitä voi tulla ihmismielten reuna-alueiden normaali ja pidetty osa, joka herätetään säännöllisesti henkiin tarinoilla, kirjoilla, elokuvilla, sarjakuvilla, kaupunkilegendoilla jne.

*****

Keskiajalla Euroopassa todellisessa elämässä jonkinasteisina hirviöinä pidettiin luonnollisia rajoja rikkovia ihmisiä tai eläimiä, esim. kaksipäisiä tai -kehoisia ihmisiä; epämääräisesti epämuodostuneita ihmisiä; ihmisiä, joilla oli eläimen raajoja muistuttavia raajoja tai eläimen kasvoja muistuttavat kasvot; hermafrodiitteja, joilla oli vaihtelevanasteisesti sekä miehen että naisen sukupuolielimet; tms., tai vastaavia epämuodostumia eläimissä. Kristityille oli kuitenkin tärkeintä, että epämuodostuneilla ihmisillä oli hyvä ja rationaalinen kristitty sielu, epämuodostuneisuus oli vähemmän tärkeää. Epämuodostuneiden ihmisten hirviömäisyys korostui silloin kun laki ei pystynyt kunnolla tai ollenkaan käsittelemään sitä, ts. kun epämuodostuneita ei pystytty kunnolla integroimaan osaksi yhteiskunnan laillista järjestystä. Keskiaikaisille ihmisille esimerkiksi saattoi joissakin tapauksissa olla vaikeaa päättää oikeudessa mikä oli hermafrodiitin sukupuoli, mikä on sallittu sukupuoli- ja aviosuhde hermafrodiitille ja minkälaista elämää hermafrodiitin tuli elää. Tuomareiden ja lakimiesten oli sellaisissa tapauksissa pohdittava lakien perusteita; poistettava lakeja ja/tai luotava uusia lakeja; vedottava lain ulkopuoliseen auktoriteettiin; tai luotava uusia lain selityksiä ja uusia lain soveltamistapoja. Useimmiten keskiaikana hermafrodiitteihin suhtauduttiin seuraavilla tavoilla: 1) Heidät määrättiin elämään dominoivan sukupuolensa mukaista elämää. Heidän oli pukeuduttava dominoivan sukupuolensa mukaisesti. Heillä oli oltava sukupuoli- ja aviosuhteita vain dominoivan sukupuolensa vastakkaiseen sukupuoleen. Heidän oli käytettävä vain dominoivan sukupuolensa henkilöllisyyttä. 2) Jos hermafrodiittien miespuoliset sukupuolielimet olivat pienet ja/tai epämuodostuneet ja naisen sukuelimet olivat kehittyneet ja hallitsevat, miehen sukupuolielimet leikattiin usein jo vauvana pois. Usein hermafrodiitit ovat tällaisia. 3) Jos kummatkin sukupuolielimet olivat yhtä kehittyneitä ja dominoivia (tämä on harvinaista), hermafrodiitit saivat useimmiten itse päättää sukupuolensa, jonka mukaan heidän täytyi siitä lähtien elää. 4) Joskus hermafrodiitit ohjattiin tai määrättiin elämään loppuelämänsä ilman sukupuoli- ja aviosuhteita, ehkäpä nunnana. Keskiajan jälkeen reformaatioon liittyvien sotien, yhteiskunnallisten mullistusten, epäjärjestyksen, sivistyksellisen taantumisen ja lainkäytön brutalisoitumisen myötä joitain hermafrodiitteja poltettiin roviolla. Nämä liittyivät usein tapauksiin, joissa hermafrodiitit eivät joko olleet eläneet lain määräämää dominoivan sukupuolensa mukaista elämää tai sitten hermafrodiitit poltettiin hirviöinä, joilla oli yhteyksiä pahoihin voimiin. Esim. Ranskassa viimeisimpiä roviolla poltettuja hermafrodiitteja oli Antide Collas vuonna 1599.

Keskiaikaiselle oikeuslaitokselle aiheuttivat ongelmia myös esim. kaksipäiset siamialaiset kaksoset. Eräs kaksipäinen siamialainen veljespari teki murhan. Toinen kaksosista oli syyllinen murhaan, toinen ei. Tuomarit pohtivat voidaanko murhaajalle langettaa kuolemanrangaistus, koska silloin syytönkin siamilainen kaksonen kuolee. Tuomarit päätyivät siihen, että murhaajaa ei voitu tuomita kuolemaan, jotta säästetään syyttömän veljeksen henki. Uskonnollis-oikeudelliset pohdinnat olivat tärkeitä. Kun erästä kaksipäistä siamilaista siskosparia oltiin kastamassa, yksi ehdittiin kastaa, mutta toinen kuoli ennen kastetta. Tuliko kummastakin täysimääräinen oikeuden määrittelemä kristitty? Jotkut olivat sitä mieltä, että yksi kaste riitti kummallekin, jotkut olivat sitä mieltä, että mitään ongelmaa ei ole, koska kuolleesta olisi todennäköisesti tullut harhaoppinen tai vääräuskoinen, jos hän olisi jäänyt eloon.

Keskiajalla kansalaisten oma-aloitteinen yhteisöllinen lainvalvonta, viranomaisten lainvalvonta ja oikeuslaitos pystyivät yhdessä huolehtimaan suhteellisen tehokkaasti yhteiskunnallisesta ja laillisesta järjestyksestä. Jos yksi kansalainen joutui rikoksen kohteeksi, hän huusi muita ihmisiä apuun ja kaikki tulivat auttamaan rikollisen kiinni saamisessa. Lainvalvonta oli suurelta osin yhteisöllistä ja paikallista, ja rikolliset joutuivat lähes aina tappiolle. Koska rikolliset, murhaajat ja tappajat olivat heikkoja joutuessaan välienselvittelyihin yhteisöjen ja viranomaisten kanssa, he eivät näyttäneet ihmisten mielestä hirviömäisiltä, vain rikollisilta.

Yleisesti voidaan sanoa, että keskiajan lainkäyttö oli paljon inhimillisempää ja oikeudenmukaisempaa kuin ihmiset usein kuvittelevat.

1700-luvun loppupuolella yhteiskuntien suhtautuminen rikollisuuteen muuttui. Uudet tekniikat ja vallankäytön menetelmät mahdollistivat vallan vaikutusten lisäämisen samalla kun kustannukset ja työvoiman tarve väheni. Tarkkailu ja kontrolli lisääntyi. Yhteisöllinen lainvalvonta vähentyi ja viranomaisten lainvalvonta lisääntyi. Viranomaiset alkoivat määrätä enemmän pieniä rangaistuksia pienistä teoista. Lakiteoreetikot alkoivat pohtia enemmän rikosten motiiveja ja rationaalisuutta, niiden ilmestymistä, toistumista, jäljittelemistä, lisääntymistä, ja esiintymistiheyttä eri alueilla, eri aikoina ja eri tilanteissa. Lakiteoreetikot pyrkivät laskennallisen oikeudenkäytön suuntaan. Rikollisia alettiin tarkastella enemmän rationaalisina toimijoina. He saivat rikoksien avulla taloudellista hyötyä, sosiaalista valtaa, henkistä tyydytystä, reviirejä, ihailijoita, naisia jne. Rikollisilla oli intressi tehdä rikoksia. Rangaistuksen kohde siirtyi enemmän rikollisesta hänen intresseihinsä ja motiiveihinsa. Rangaistuksia alettiin käyttämään rikollisen intressien ja motiivien vastavoimana, ja vastavoimasta pyrittiin tekemään aina vähintään jonkin verran suurempi kuin intressistä. Rangaistuksista pyrittiin tekemään rikollisuudesta parantavia, ja työntekoon ja lailliseen elämään kouluttavia. Vankilarangaistusten pituus pyrittiin yleisesti asettamaan sellaisiksi, että ne olivat riittävän pitkiä kumoamaan rikollisen motiivin tehdä rikoksia; niin pitkiä, että rikollinen voitiin kouluttaa rehelliseen työntekoon ja lailliseen elämään; mutta silti sen verran lyhyitä, että ne eivät poista motiivia positiiviseen muutokseen (jos esim. nuori rikollinen vapautuu vankilasta vasta vähän ennen kuolemaansa, hänellä ei ole motiivia muuttua vapaata elämää varten). Rikollisista tehtiin joko valtion orjia, jotka joutuivat tekemään ilmaista työtä, tai sitten heille maksettiin pientä palkkaa työstään. Rikollisten rangaistuksesta tehtiin tavalla tai toisella niin näkyviä ja jokapäiväisiä ihmisten silmissä, että se toimi muille rikollisille ja ihmisille varoituksena. Rikollisia saatettiin käyttää esim. teiden tai julkisten rakennusten rakentamiseen; vankilat saatettiin sijoittaa melko keskeisille paikoille kaupungissa; oikeudenkäynneistä pyrittiin tekemään mahdollisimman julkisia; rikollisia saatettiin kuljettaa näkyvästi kahleissa läpi kaupungin, esim. vankilasta oikeudenkäyntiin ja oikeudenkäynnistä vankilaan; jne. Rikollisia alettiin tutkia luonnollisina olentoina, ja rikollisuutta luonnollisena ilmiönä. Lakiteoreetikot alkoivat pohtia toimivatko rikolliset sittenkään etujensa mukaisesti, kun he tekevät rikoksen ja saavat siitä rikokseen nähden suuremman rangaistuksen. Minkälainen intressi rikkoo kaikkien muiden ihmisten oikeuksia vastaan ja toimii kaikkien muiden ihmisten etuja vastaan? Minkälainen intressi herättää kaikkialla vastustusta, suuttumusta ja kostonhimoa itseään vastaan? Eikö tämä intressi ole sokea omille eduilleen, jotain joka ei ole kunnolla rikollisen hallinnassa tai toimii enemmän tai vähemmän rikollista vastaan? Eikö tämä intressi ole kyvytön laskemaan rationaalisesti tekojensa hyötyjä ja haittoja, jotain joka ei pysty näkemään itsensä ja välittömän tilanteensa ulkopuolelle? Eikö tämä intressi kumoa itsensä ryhtymällä toimintaan? Onko tämä intressi, joka ei sopeudu kaikkien ihmisten yhteisiin intresseihin, poikkeava, epänormaali, epäsäännöllinen ja sairas intressi? Kun rikollinen ryhtyy toteuttamaan egoistista intressiään, vetäytyykö hän silloin lakeihin liittyvästä sosiaalisesta sopimuksesta ja palaa anarkiaan, luonnontilaan ilman sosiaalista järjestystä? Eikö rikollinen ole paradoksaalinen kun hän pyrkii alkukantaisempaan ja kehittymättömämpään yhteiskunnalliseen tilanteeseen? Eikö olisi hänen parhaimman etunsa mukaista hyväksyä yhteiskunnan kollektiiviset intressit? Eikö rikollinen, alkukantainen metsien villi-ihminen, ole samalla luonnoton ihminen? Lyhyesti, eikö rikollinen ole luonto vastoin luonnollista? Onko rikollinen hirviö? Tämän tyyppisten pohdintojen myötä hirviön käsite siirtyi vähitellen ulkoisesta epämuodostuneisuudesta patologiseen, poikkeavaan ja epänormaaliin käytökseen; moraaliseen hirviöön, rikolliseen hirviöön, perverssiin hirviöön, henkisesti sairaaseen hirviöön, jne. Lakiteoreetikko Prugnon kirjoitti Opinion sur la peine de mort -kirjassa (1791): "Murhaajat ovat poikkeuksia luonnonlakeihin, heidän koko moraalinen olemuksensa on sammunut ... He ovat epätavallisia ... Murhaaja on sairas olento, jonka pilaantunut rakenne on korruptoinut kaikki hänen tunteensa. Katkera ja palava mieliala kuluttaa häntä." Lääkäri Vitet kirjoitti Médicine Expectante -kirjassa (1803): "Ehkäpä jotkin rikokset ovat itsessään jonkinlaisia sairauksia." Lääkäri Prunelle pohti Journal de Médecine -lehdessä (1808) sitä, ovatko Touloniin suljetut rikolliset sairaita. Nämä ovat todennäköisesti ensimmäisiä kertoja kun rikollisia ja rikollisuutta medikalisoidaan, kun rikollisten tulkitaan olevan psyykkisesti sairaita. Lääkärit pyrkivät, muiden virkamiesten ohella, kehittämään keinoja, joilla rikollisten oletettua tai todellista sairautta voitaisiin parantaa rangaistusten yhteydessä. Rikollisuudesta ja rikollisista tuli osa juridis-medikaalista valta-tietoutta. Psykiatria kuului Ranskassa alunperin Julkisen Hygienian -virastoon, jonka tehtävänä oli mm. pitää yllä yhteiskunnallista järjestystä; estää rikoksia; paljastaa rikoksia; estää tai vähentää yhteiskunnalle vahingollista käyttäytymistä; edistää yhteiskunnalle suotuisaa käyttäytymistä; jne. Tämä oli tärkeämpää kuin potilaiden parantaminen. Psykiatrit ovat alusta saakka pyrkineet löytämään tai paljastamaan salaisia rikoksia, joita mielisairaat ehkä kätkevät mieleensä, ja mielisairautta niistä henkilöistä, joiden katsotaan olevan vaaraksi yhteiskunnalle.

Uuden ajan lakiteoreetikkojen mukaan rikollinen laittaa oman intressinsä kaikkien muiden intressiä vastaan. Rikollinen on tavallaan pieni despootti, joka käyttää valtaa väärin. Lainrikkojan ja tyrannin välillä on perustavanlaatuinen yhteys. He molemmat rikkovat sosiaalisen ja yhteiskunnallisen sopimuksen tai eivät välitä siitä. He molemmat tekevät intresseistään mielivaltaisia lakeja, joita he pyrkivät pakottamaan muiden noudatettavaksi. A. J.-F. Duport kirjoitti Opinion sur la peine de mort -kirjassa (1791): "Despootti ja pahantekijä häiritsevät kumpikin yhteiskunnallista järjestystä. Meidän silmissänne mielivaltainen järjestys ja murha ovat yhtä pahoja." Tyranni tai itsevaltias on lain yläpuolella ja rikollinen on sen alapuolella. Itsevaltias toimii huonona julkisena esimerkkinä rikollisille ja lisää siten rikollisuutta. Miksi ihmiset eivät sallisi itsensä tehdä rikoksia, jos itsevaltias, jonka pitäisi edistää, valvoa ja soveltaa lakeja, sallii itselleen mahdollisuuden kumota niitä, lykätä niiden toteutumista tai olla soveltamatta niitä itseensä? Tyrannin suuri valta ei poista pahantekijöitä, vaan lisää heidän määräänsä. Rikollinen on henkilö, joka rikkoo lakeja ja yhteiskunnallista järjestystä silloin tällöin, aina silloin kun hänellä on siihen tarvetta tai hän haluaa, kun hänen väkivaltaiset tai järjestystä rikkovat intressinsä määräävät tekemään niin. Rikollinen on väliaikainen tai hetkellinen despootti sokeutensa, intohimojensa, unelmiensa tms. takia. Kontrastina sille tyranni tekee ylivallastaan pysyvää. Itsevaltias on rikollinen statuksensa ansiosta. Rikollinen on rikollinen sisäisten impulssiensa ja ulkoisten tilanteiden takia. Tyranni toteuttaa tahtonsa pysyvän väkivallan avulla. Tyrannin valta perustuu enemmän väkivaltaan, pakottamiseen, tukahduttamiseen ja kiristämiseen kuin legitiimiin statukseen. Tyranni rikkoo tai tuhoaa sen sosiaalisen järjestyksen, jonka avulla yhteiskunta pitää itsensä elossa ja olemassa. Tyrannin olemus on kietoutunut ja yhdistynyt rikoksiin, ja hänen olemuksensa on siten vastoin luontoa. Tyranni tekee oikuistaan ja mielijohteistaan lakeja ja valtion olemassaolon tarkoituksen. Näiden syiden vuoksi tyranni on hirviö. Hirviö on laillisen järjestyksen ulkopuolella, ja kenellä tahansa on siten oikeus tai suorastaan velvollisuus tappaa tyranni. Vuosien 1760-1800 välillä tyranneja ja rikollisia käsiteltiin laajasti tähän tyyliin manner-eurooppalaisten lakiteoreetikkojen teksteissä.

1700-luvun lopulla kuninkaallisia käsittelevissä propagandateksteissä kuninkaallisten miesten ja naisten väitettiin olevan verenhimoisia, sadistisia ja jopa juovan uhriensa verta; harjoittavan insestiä lähimpien sukulaistensa kanssa; olevan homoseksuaaleja; jne. Esim. kuningatar Marie-Antoinetten väitettiin saavan suurta tyydytystä veren näkemisestä ja että hän ei koskaan saanut veren näkemisestä tarpeekseen; hänen väitettiin harjoittavan seksiä veljensä Léopoldin kanssa; hänellä väitettiin olevan homoseksuaalisia suhteita siskojensa ja serkkujensa kanssa; hänen väitettiin inhoavan vaimon ja äidin roolia; hänen väitettiin inhoavan Ranskaa ja ranskalaisia (hän oli alunperin itävaltalainen; paremminkin hän suosi ajoittain itävaltalaisia, mutta piti kuitenkin myös ranskalaisista); hänellä väitettiin olevan himo kaikenlaiseen, joka alentaa ihmisen elukan tasolle; jne. Hänestä luotiin siten kuva hirviönä pääasiassa kannibalistisilla, insestisillä, perversseillä ja eläimellisillä mielikuvilla. Jotkut harvat kuninkaalliset viettivät irstasta elämää, joten väitteet, propaganda ja poleemiset kirjoitukset perustuivat joissakin tapauksissa osittain myös todellisuuteen. Tuhlailevan ylellinen elämäntapa kaupungin palatseissa oli todennäköisesti Marie-Antoinetten suurin ja ainoa merkittävä pahe, josta häntä myös kritisoitiin paljon. Kritiikin myötä hän siirtyi viettämään suurimman osan ajasta vaatimattomammassa maalaisidyllissä, mutta vallankumouspaineet olivat lopulta liian voimakkaat. Vallankumouksen jälkeen Marie-Antoinette teloitettiin giljotiinilla vuonna 1793.

 Ranskan vallankumoukselliset rikkoivat yhteiskunnallisen sopimuksen ja järjestyksen alapuolelta. Barruel kirjoitti Histoire du clergé pendant la Révolution francaise -kirjassaan (1797) vallankumouksellisten mm. raiskanneen naisia ja sitten repineen heidät kappaleiksi. Heidän suolensa leikattiin osiin ja sitten niitä kannettiin kuin olkanauhoja. Naisten veristä lihaa syötiin. Pérignonin kreivitär poltettiin roviolla kahden tyttärensä kanssa Dauphinen torilla, samoin kuin kuusi pappia, jotka kieltäytyivät syömästä kreivittären käristynyttä lihaa. Palais Royalilla myytiin ihmisen lihasta tehtyä pasteijaa. Bertrand de Molleville ja Maton de la Veranne kirjoittivat: "Madamoiselle de Sombreuil joutui juomaan lasin ihmisverta pelastaakseen isänsä hengen, ja eräs mies joutui juomaan juuri silvotun nuoren miehen sydämestä pulppuavaa verta pelastaakseen kahden ystävänsä hengen. Syyskuun massamurhan tehneet vallankumoukselliset joivat verta, johon Manuel oli lisännyt ruutia. He söivät myös leipiä, joita kastettiin tapettujen haavoihin." Stanley Loomis kirjoittaa Paris in Terror kirjassaan: "... La Force -vankilaan tunkeuduttiin ja siellä tapahtui Prinsessa de Lamballen murha ... humalaisten murhaajien kiihko, raivo ja hulluus saavutti siellä korkeimman tasonsa. Siellä tapahtui kannibalismia, sisusten ulos ottamista ja muita julmuuksia. Prinsessa ... kieltäytyi vannomasta vihaa kuningasta ja kuningatarta kohtaan, ja hänet luovutettiin siksi väkijoukon käsiin. Hänet tapettiin keihään iskulla, hänen vielä sykkivä sydämensä revittiin hänen rinnastaan ja syötiin, hänen kätensä ja jalkansa irrotettiin kehosta ja ne ammuttiin pois kanuunalla." Simon Schama kirjoittaa Citizens kirjassaan: "Lyonin kaupungissa ... lukuisia tuomittuja teloitettiin ampumalla ... enimmillään jopa kuusikymmentä vankia sidottiin köysillä yhteen ja sitten heitä ammuttiin kanuunalla. Ne jotka eivät kuolleet tulituksessa tapettiin sapeleilla, pistimillä ja kivääreillä ... Kun tappaminen loppui, 1905 ihmistä oli tapettu. ... Nantesin kommissaari täydensi giljotiinilla tehtäviä teloituksia hukuttamisilla. ... Lauttojen kylkiin tehtiin reikiä ... vankien kädet ja jalat sidottiin ja lautat työnnettiin joen keskelle ... Uhrit katsoivat avuttomina kun vesi nousi heidän ympärillään ... Uhreilta oli otettu vaatteet ja omaisuus pois, joten he olivat alastomia. Vähintään kaksi tuhatta ihmistä menehtyi tällä tavalla. ... Vendéan massamurhassa naisia raiskattiin, lapset tapettiin ja heidät kaikki silvottiin ... Gonnordissa kaksisataa vanhaa ihmistä, joilla oli lapsia mukanaan, pakotettiin polvistumaan suuren kuopan eteen, jonka heidät oli pakotettu kaivamaan; heidät ammuttiin ja he kaatuivat hautaan ... Kolmekymmentä lasta ja kaksi naista tapettiin heittämällä heidät hautaan ja sitten kaatamalla maata heidän päällensä." Loomis kirjoittaa: "Pariisissa Robespierre järjesti kenguruoikeuden, joka tunnettiin Vallankumouksellisena Tribunaalina. Sen oli tarkoitus olla yhtä nopea kuin oletetun rikoksen, ja sen oli luettava oikeuden päätös 24 tunnin sisällä. Uhrit paimennettiin oikeussaliin aamulla ja riippumatta siitä kuinka paljon heitä oli, heidän kohtalonsa oli päätetty viimeistään kahdelta iltapäivällä samana päivänä. Kolmeen mennessä heidän päänsä oli ajettu kaljuksi, heidät oli sidottu ja heidät laitettiin kuolemaan tuomittujen kärryihin, joilla heidät kuljetettiin giljotiinilla teloitettavaksi. Pelkästään kesäkuun 10. ja heinäkuun 27. välisenä aikana vuonna 1793 ... 1366 uhria murhattiin. Ylivoimaisesti suurin osa näistä ihmisistä oli syyttömiä mihinkään rikokseen ja he eivät pystyneet puolustamaan itseään syytöksiä vastaan, joita heille ei edes kerrottu."

Tyranni Robespierre vapautti ja yllytti yhteiskunnan turmeiltuneimman pohjasakan julmuuksiin, ja julmuudet palvelivat hänen tavoitteitaan. Suurin syy miksi ihmiset seurasivat ja tottelivat Robespierreä oli pelko. Terrorin tarkoituksena oli olla mielivaltaista ja brutaalia. Terrorin tarkoituksena oli pelottaa Robespierren vastustajat alistumaan ja vahvistamaan hänen valtaansa. Kun Robespierren terrorissa ei ollut sääntöjä, syitä tai perusteita, kuka tahansa saattoi milloin tahansa joutua murhattavaksi. Ihmiset pyrkivät kilpailemaan siitä kuka noudattaa parhaiten vallanpitäjien politiikkaa minimoidakseen riskin joutua mielivaltaisesti tapetuksi. Tämä pelko selittää myös ihmisten "spontaanit" mielenosoitukset ja tuenosoitukset Robespierren puolesta, ja Robespierreen kohdistuneen julkisen ihailun ja ylistyksen. Monet diktaattorit ovat käyttäneet terroria samojen syiden takia.

Ranskan vallankumouksellisten hirviökuvassa yhdistyvät murhanhimoinen kannibalismi ja moraalinen turmeltuneisuus. Pääasiassa perverssin seksuaalisuuden kuninkaallinen hirviö ja vallankumouksellisten kansanjoukkojen enimmäkseen väkivaltainen hirviö siirtyivät hiukan muunnetussa muodossa juridis-psykiatriseen käyttöön kuvaamaan epänormaaliutta, poikkeavuutta, rikollisuutta, väkivaltaisuutta ja perverssiyttä.

Ideologia on maailmankuva, jonka avulla tulkitaan poliittisia olosuhteita ja tilanteita, ja se ehdottaa tai vaatii tiettyjä toimenpiteitä, jonka avulla niitä kehitetään, säädellään, hallitaan tai ratkaistaan. Tyypilliset sekulaarit ideologiat sisältävät mm. metafyysisen näkemyksen koko maailmasta, kuin maailman yläpuolelta nähtynä; teorian ihmisluonnosta ja ihmisistä; arvo- ja moraalisysteemin, jonka väitettynä tavoitteena on ihmisten hyvinvointi; selityksen sille miksi nykyinen tilanne ei täytä ideologian määrittelemää 'täydellisyyttä'; ja kokoelman poliittisia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on muuttaa maailman tai valtion nykytilanne ideogian määrittelemään 'täydellisyyteen'. Erityisesti viimeinen erottaa ideologiat uskonnollisista, henkilökohtaisista, esteettisistä ja filofisista ajattelun systeemeistä. Historian aikana on ollut monia erilaisia ja keskenään ristiriitaisia ideologioita, ja osa niistä on käyttänyt valtaa, osa on jäänyt valtaa vaille. Kaikki niistä ovat olleet olennaisilta osiltaan spekulatiivisia tulkintoja, jotka menevät tosiasioiden ja totuuden ulkopuolelle. Ne perustuvat virheellisille oletuksille todellisuudesta ja mielikuvituksellisille spekulaatioille, jotka joko ylittävät käytettävissä olevan tiedon tai eivät ota sitä tahallaan tai tietämättömyyttään huomioon. Tämän takia ideologiat ovat taipuvaisia holtittomiin fantasioihin; itsepetokseen; salattuihin itsekkäisiin tavoitteisiin; ja vihamieliseen, pelokkaaseen ja paranoidiin suhtautumiseen ihmisiin, jotka eivät voi koskaan täyttää ideologian vaatimaa epärealistista ja abstraktia 'täydellisyyttä' toiminnallaan, asenteillaan, taipumuksillaan, ajatuksillaan, tavoillaan, tekemättä jättämisillään, jne. Usein ideologioiden dualistisessa asetelmassa kaikki hyvä on lähtökohtaisesti ideologian kannattajien puolella (oikeudenmukaisuus, rationaalisuus, hyvinvointi, yhteiskunnan toimiva järjestys, rauha, auttaminen, hyvä tahto, sivistyneisyys, edistys, jne.) ja kaikki paha on lähtökohtaisesti ideologiaa vastustavien tai kannattamattomien puolella (konflikti, toimimaton epäjärjestys, köyhyys, puute, epärationaalisuus, järjetön ja perusteeton viha, tietämättömyys, koulutuksen puute, syrjäytyminen, taantuminen, pysähtyminen, jne.). Ideologian kannattajien mukaan yhteiskunnan menestys, hyvinvointi, tulevaisuus ja/tai olemassaolo riippuu ideologian määrittämästä hyvä-paha taistelun voittamisesta. Kyseessä on sekulaari vääristymä Kristinuskon hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Kun Kristinusko sekularisoidaan sillä on negatiivisia seurauksia. Kristinuskossa suurin ja tärkein hyvän ja pahan välinen taistelu käydään jokaisen ihmisen sielussa, ja vasta toissijaisesti ulkoisessa ympäristössä ja ihmisten välillä. Luottamus Jumalaan; kristityt rituaalit, rukoukset, kirjoitukset ja saarnat; ja Jumalan ohjeet auttavat kristittyjä tärkeimmässä hyvän ja pahan välisessä taistelussa. Aidon kristityn sielun tulee pyrkiä korkeammalle moraalis-uskonnolliselle tasolla. Hän on tietoinen hyvistä ja pahoista puolistaan, ja säätelee niitä. Aito kristitty myöntää myös vihollisissaan olevan hyvän, Jumalan lahjan kaikille ihmisille. Myös pahat viholliset tarvitsevat hyvyyttä menestyäkseen, ja heihin on usein mahdollista vaikuttaa ainakin osittain sen kautta. Nämä tekijät hillitsevät ja ohjaavat kristityn hyvän ja pahan välistä taistelua ulkoisessa ympäristössä. Kristinuskossa hyvän täydellisyys voidaan saavuttaa vasta kuolemanjälkeisessä elämässä Jumalan avulla, joten se estää aitoja kristittyjä pyrkimästä epärealistisiin, liiallisiin ja 'täydellisiin' abstrakteihin tavoitteisiin tässä maailmassa. Aidot kristityt pystyvät realistiseen itsekritiikkiin, koska he tietävät olevansa epätäydellisiä. He osaavat pysähtyä politiikassaan ajoissa ja muuttaa suuntaa. Aidot kristityt pystyvät politiikassaan riittävän suuriin korjausliikkeisiin, koska epätäydellisten ihmisten täytyy usein korjata politiikkaansa, toimintaansa ja tavoitteitansa merkittävällä tavalla. He pystyvät erottamaan toisistaan tärkeämmän hengellisen ja vähemmän tärkeän maallisen, jolloin he eivät takerru liikaa johonkin maalliseen valtion politiikkaan ja voivat siitä tarvittaessa luopua tai vaihtaa sen toiseen, jos se aiheuttaa liikaa ongelmia. Aito kristitty pitää kiinni seurakunnastaan, yhteisöstään ja yhteisöverkostostaan. Ne ovat hänen tärkeimpiä kiinnekohtiaan. Aidot kristityt tietävät, että hyvä yhteiskunta ei saa olla liian tai täysin yhdenmukainen ja konformistinen, koska epätäydellisten ihmisten luoma yhteiskunnallinen 'täydellisyys' on totalitaristista ja/tai tyranniaa. Se on myös vallanpitäjien ei-kristillistä pyrkimistä maan päälliseen 'jumaluuteen'.

Koska ideologiset ryhmät pyrkivät pysyvästi kohti ideologiansa määrittelemää 'täydellisyyttä' tai uskovat että 'täydellisyys' voidaan saavuttaa, ne jatkavat ideologista toimintaansa kohti 'täydellisyyttä' siitä huolimatta, että se tuottaa yhä enemmän negatiivisia vaikutuksia ja yhä vähemmän positiivisia vaikutuksia. Kun mihin tahansa ideologian määrittämään poliittiseen suuntaan mennään liian pitkään, se muuttuu liialliseksi, vahingolliseksi ja pahaksi, sen lisäksi, että ideologioiden poliittiset suunnat ovat useimmiten jo lähtiessä vääriä. Ideologiset ryhmät tulkitsevat ideologisen toimintansa ja tavoitteidensa tuottamat negatiiviset vaikutukset  ulkoisen 'pahan' aiheuttamiksi ja liian vähäiseksi ideologian toteuttamiseksi. Toisin sanoen kun jokin menee pieleen tai epäonnistuu; jokin on huonoa tai se ei ole riittävän hyvää; tai jokin toiminta saa kritiikkiä tai sitä vastustetaan; tms., ideologioiden kannattajilla on useimmiten taipumus ulkoistaa kaikki 'paha' niihin ihmisiin ideologisen ryhmän sisällä ja ulkopuolella, jotka eivät joko kannata ideologiaa, vastustavat ideologiaa tai eivät kannata ideologiaa riittävästi toimillaan, asenteillaan, ajatuksillaan, tunteillaan, käytöksellään tms. Useimmiten ideologisen ryhmän tärkein ja suurin hyvän ja pahan välinen taistelu on ulkoisessa maailmassa ja suuntautuu ulkoista 'pahaa' vastaan. Ideologioiden kannattajien sielun sisäistä hyvän ja pahan välistä taistelua on suhteellisen vähän, ja se on vähemmän tärkeää kuin taistelu ulkoista 'pahaa' vastaan. Ideologiset ryhmät vaativat jäseniltään mukautumista ideologian toimintatapoihin ja tavoitteisiin, ja järjestäytymistä yhteiseen ja koherenttiin poliittiseen taisteluun vastapuolta, vastustajaa tai vihollista vastaan, eivät hyvyyttä. Ideologisen ryhmän toiminta vain julistetaan yhdessä etu- ja/tai jälkikäteen hyvyydeksi, riippumatta siitä millaisia sen vaikutukset ja lopputulokset ovat. Ideologian mukaisessa toiminnassa ja tavoitteissa ei voi olla ideologian kannattajien mukaan merkittävää vikaa, koska se merkitsisi, että ideologia on merkittävällä tavalla virheellinen ja epätäydellinen, ja siitä pitäisi siten rationaalisuutta ja loogisuutta noudattaen luopua tai muuttaa sitä niin merkittävällä tavalla, että se ei ole enää sama ideologia. Tätä ideologian kannattajat eivät voi hyväksyä, koska se on maallinen vastine aidon kristityn kristinuskosta luopumiselle, kaikesta hyvästä luopumiselle. Ideologian kannattajat ovat oppineet yhdistämään lähes kaiken hyvän elämässään ideologiaansa ja laskemaan sen ideologiansa ansioksi, siitä huolimatta, että ideologialla ei usein ole sen hyvän kanssa juuri mitään tekemistä ja on olemassa lukuisia ideologian ulkopuolisia tekijöitä, jotka synnyttävät ja ylläpitävät sitä hyvää. Lisäksi ideologian kannattajien unelmat, toiveet ja haaveet on tuhansia kertoja mielessä toistettujen haaveilujen takia opittu automaattisesti yhdistämään ideologiaan. Ei oikeastaan edes haittaa, jos ideologia tuottaa kurjuutta ja ongelmia, koska ideologian kannattajien unelmien mukaan heidän haaveensa ja unelmansa, kaikki hyvä, voi toteutua vain ideologian avulla. Mitä surkeampaa, uhkaavampaa ja tukahduttavampaa ideologian tuottamassa yhteiskunnassa on, sitä enemmän ideologian kannattajat voivat sen vastapainoksi unelmoida, ja sitä paremmaksi ja tärkeämmäksi ideologia heidän mielissään muuttuu. Näin käy etenkin ideologian 'todellisten uskovaisten' kohdalla, mutta monet tavalliset kannattajatkin ovat sille vaihtelevassa määrin alttiita. Ideologiset ryhmät vaativat kannattajiltaan ja muilta yhteiskunnan ihmisiltä liiallista yhdenmukaisuutta ja konformismia, koska heidän mukaansa kaikkien täytyy lopulta sulautua ideologian määrittämään 'täydellisyyteen' tai liikkeeseen 'täydellisyyttä' kohti. Heidän mukaansa vain moraaliton ihminen ei halua ideologian määrittelemää 'täydellistä hyvää', joten heihin on oikeutettua kohdistaa kaikkia käytettävissä olevia vastatoimenpiteitä.

Nämä syyt voivat asteittain lisätä ideologisen ryhmän politiikan äärimmäisyyttä; vastakkainasettelua ja konfliktia muiden kanssa; ja pakottaa ideologian kannattajat demonisoimaan ulkopuolisia implisiittistä tai eksplisiittistä hirviö-retoriikkaa käyttäen. Nykyinen liberalismi on syntynyt samasta ns. progressiivisten ideologioiden alkujuuresta kuin kommunismi ja kansallissosialismi, ja liberalismilla on monia yhtäläisyyksiä niiden kanssa. Loogisesti päätellen liberaalien ideologinen hyvä-paha dualismi ei periaatteessa aseta mitään esteitä heidän pahuudelleen; vaikka liberaalit murhaisivat pahaa pahuuttaan kaikki hyvät ja viattomat ei-liberaalit keskitysleireillä, liberaalit voisivat silti itsensä mukaan olla pelkästään hyviä ja ei-liberaalit pelkästään pahoja, jos murhaamisella pyrittiin aidosti liberaaleihin tavoitteisiin ja lopputuloksiin. Liberaalit noudattavat kuitenkin vielä tällä hetkellä sellaisia periaatteita ja käytäntöjä, jotka estävät heitä ryhtymästä sellaisiin tekoihin. Kuinka hataralla pohjalla ne ovat?

Ideologiset ryhmät eivät näiden syiden takia pysty realistiseen itsekritiikkiin ja riittäviin poliittisiin korjausliikkeisiin. Mm. näiden syiden takia ideologiat tuottavat suhteellisen helposti ihmishirviöitä.

Robespierren syvimpien vakaumusten ja varmuuden lähde oli hänen vahva ja kyseenalaistamaton omistautumisensa ideologialle, jonka hän oli suurimmalta osin johtanut Rousseaulta, jota hän piti "ihmiskunnan opettajana". Hänen ideologiansa sai hänet uskomaan, että politiikka on vallankumouksellisen moraalin soveltamista ja että hyvä hallintotapa perustuu moraaliin, joka tekee väistämättä yksittäisten ihmisten moraalista niin samanlaista yleisen edun kanssa, että niitä ei voi erottaa toisistaan. Toisin sanoen korruptoimattomat ja turmeltumattomat henkilöt tunnistavat intuitiivisesti yleisen edun ja toimivat sen mukaisesti. Jos jokin henkilö ei pidä todellisia intressejään samoina kuin yleisiä intressejä, hänet on vähimmilläänkin pakotettava näkemään ne samanlaisina oman etunsa tähden. Tai sitten hänet on eliminoitava pois yhteiskunnasta. Keitä ovat ne turmeltumattomat ihmiset, jotka tietävät mitä on yleinen etu? Tyranni Robespierre vastaa: "On olemassa puhtaita ja herkkiä sieluja. On olemassa hellä, mutta käskevä ja hellittämätön intohimo ... perusteellinen tyranniaa kohtaan tunnettu vastenmielisyys, myötätuntoinen kiihko sorrettujen puolesta, pyhä rakkaus omaa maata kohtaan, ja rakkaus ihmiskuntaa kohtaan, joka on vieläkin pyhempi ja ylevämpi, ja jota ilman suuri vallankumous ei ole muuta kuin vähäisemmän rikoksen tuhoamista suuremmalla. On olemassa jalo ja antelias kunnianhimo, jonka avulla voidaan perustaa ensimmäinen tasavalta maailmassa. Sen voi tuntea tällä hetkellä palavan teidän sydämissänne; minä tunnen sen omassani." Kun Robespierren sanomasta poistetaan mahtipontisuus ja tarkastellaan sitä todellisen elämän vallankumouksellisessa kontekstissa, sen pelkistetty sanoma on, että ihmiset ovat turmeltuneita, eivätkä tiedä mikä heille on hyväksi, mutta hän tietää, koska hän on puhdas ja turmeltumaton.

1800-luvun psykiatria kuvasi monenlaisia moraalittomia, rikollisia, perverssejä, häiriintyneitä jne. henkilöitä, joita pidettiin vaihtelevanasteisina hirviöinä. Trélatin La Folie Lucide (1861) kertoo: "Kuten usein tapahtuu, vaimo näki miehessään vain elegantin hahmon, jonka aatelisen nimen hän halusi, mutta hän oli jättänyt huomiotta hänen heikon mielensä ja alhaiset tavat. Alle kahdeksan tunnin kuluttua häiden jälkeen uusi vaimo, yhtä kauniina, raikkaana ja hengellisenä kuin hänen nuoruutensa, sai selville, että kreivi kulutti kaikki aamunsa muovailemalla pieniä palloja uloisteistaan, joita hän sijoitti suuruusjärjestyksessä riviin uuninreunukselle kellon eteen. Lapsi rukan kaikki haaveet haihtuivat." Vuonna 1817 eräs Selestatissa asuva nainen tappoi pienen tyttärensä, paloitteli hänet osiin ja keitti hänen reitensä yhdessä valkean kaalin kanssa ja söi sen. Hän oli häiriintynyt, eli kurjissa olosuhteissa ja näki jossain määrin nälkää. Hän perusteli tekoaan nälällä, vaikka hänellä oli jonkin verran normaaliakin syötävää jäljellä. Vaikka tekoa pidettiin tuomittavana, naisen häiriintyneisyys, kurjuus, surkeus ja nälkäisyys motiivina teki teon sillä tavalla ymmärrettäväksi, että se laimensi ihmisten kuvaa hänestä hirviönä. Sellaiselta naiselta sellaisessa elämäntilanteessa ja sellaisissa olosuhteissa voitiin odottaa jotain tuollaista. Ymmärrettävä ja ennustettava hirviö on jonkin verran vähemmän hirviö. Joitakin vuosia myöhemmin Léger nimisen paimenen yksinäisyys ja erakoituminen aiheutti hänelle psykologisen taantumisen alkukantaiseen tilaan. Hän tappoi nuoren tytön, raiskasi hänet, leikkasi hänen sukupuolielimensä irti ja söi ne. Sitten hän repi tytön sydämen ulos ja imeskeli sitä. Vuonna 1825 häiriintynyt sotilas Bertrand meni Montparnassen hautausmaalle, avasi hautoja, otti naisten ruumiita ulos arkuista ja häpäisi niitä seksuaalisesti. Sitten hän leikkasi ne auki veitsellä ja ripusteli sisäelimiä kuin köynnöksiä hautakiville ja sypressien oksille. Vuonna 1825 Papavoine niminen mies tappoi kaksi pientä tyttöä Bois de Vincennesissä, joita hän luuli kreivitär Berryn lastenlapsiksi. Papavoinen tapauksesta keskusteltiin kiivaasti, mutta se ei tuottanut juurikaan juridis-psykiatrisia ongelmia. Kun Papavoinea kuulusteltiin absurdina ja motiivittomana pidetystä kahden itselleen tuntemattoman tytön murhasta, hän väitti, että hän oli tunnistanut tytöt kahdeksi kuninkaallisen perheen lapseksi. Hän kehitteli tämän teeman ympärille lukuisia mielikuvituksellisia teemoja, uskomuksia ja väitteitä, jotka voitiin välittömästi tunnistaa houreiksi, illuusioiksi, harhaluuloiksi ja hulluudeksi.

Henriette Cornier oli nuori nainen, jolla oli ollut lapsia, mutta hän oli hylännyt heidät. Hänen aviomiehensä oli hylännyt Henrietten. Henriette hankki toimeentulon itselleen toimimalla kotiapulaisena muutamille perheille Pariisissa. Eräänä päivänä vuoden 1825 loppupuolella hänessä oli näkynyt surullisuuden merkkejä ja hän oli uhannut useaan kertaan tappaa itsensä. Sen jälkeen hän meni naapurinsa luokse ja tarjoutui hoitamaan hänen 19 kuukautta vanhaa tytärtään jonkin aikaa. Henriette näytteli pitävänsä pienokaisesta ja osoitti sille valheellista hellyyttä. Naapuri epäröi, mutta hyväksyi lopulta tarjouksen. Henriette suuteli ja hyväili tyttöä mennessään. Henriette vei tytön huoneeseensa, asetti potan sängyn päätyyn ottamaan veren vastaan ja leikkasi tytön pään irti. Kun naapuri tuli kahden tunnin kuluttua hakemaan tytärtään kotiin, Henriette huusi: "Hän on kuollut. Mene pois, sinä voisit olla todistaja." Sitten hän heitti pään ulos ikkunasta. Poliisit ottivat sen jälkeen Henrietten pikimmiten kiinni. Kun Henrietteltä kysyttiin kuulusteluissa mikä oli hänen motiivinsa teolle, hän sanoi vain: "Minä sain idean. Minä aioin tappaa hänet." Mitään muuta hänestä ei saatu irti. Henrietten todettiin olevan selväjärkinen, eikä hänessä havaittu varhaista dementiaa. Mielisairaus suljettiin pois teon syynä. Hän ymmärsi murhiin liittyvät moraaliset aspektit ja lait hyvin. Koska teon motiivia ja intressiä ei saatu selville kuulusteluissa, teko vaikutti järjettömältä ja selittämättömältä purkaukselta. Teko oli valtion virkamiehille ennustamaton, hallitsematon, yllättävä ja irrationaalinen, ja siten Henriette näytti heidän silmissään korostetun hirviömäiseltä. Sellaiset ihmiset jotka karkaavat valtion säätelyjärjestelmien ulkopuolelle, ja eivät sen lisäksi noudata ymmärrettävää ja potentiaalisesti vallankäytöllä manipuloitavaa logiikkaa, ovat ainakin joiltain osin ongelmallisempia ja uhkaavampia vallankäyttäjille kuin esim. motiiveiltaan ja intresseiltään tavalliset rahaa hankkivat rikolliset. Koska oikeudenkäyntien tarkoituksena oli normaalisti laittaa tekojen motiivien ja intressien vastapainoksi niitä suurempi rangaistus, oikeuden prosessi jumiutui. Se ei voinut toisaalta julistaa Henrietteä mielisairaaksi tai dementoituneeksi, ja toisaalta se ei tiennyt minkä vastapainoksi se antaisi rangaistuksen; minkälainen ja kuinka suuri rangaistuksen tulisi olla. Oikeuslaitos olisi halunnut hoitaa asian itse, mutta nyt se oli pakotettu kutsumaan psykiatrit selittämään tätä mystistä tapausta. Oikeuslaitos oli ambivalentti asian suhteen. Se pyysi psykiatrien konsultaatioita, mutta sitten osittain torjui niitä. Psykiatrit tarkkailivat Henrietteä muutaman päivän, mutta eivät havainneet mitään normaalisti poikkeavaa, mielen häiriöitä tai mielisairauden merkkejä. Psykiatrit pyysivät 2-3 kuukautta lisää aikaa tarkkailuun. He saivat sen, mutta eivät havainneet edelleenkään mitään normaalista poikkeavaa. He arvelivat, että jos he olisivat voineet tarkkailla Henriettea murhapäivänä, he olisivat havainneet jotakin epänormaalia.

Syyttäjän syytteen mukaan Henriette Cornierin avioero, avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset, lasten hylkääminen lastenkotiin, turmeltuneisuus, irstaus, hyvien asioiden puuttuminen elämästä jne. tavallaan ennakoivat rikosta. Hänen elämänsä kuvasti hajanaisesti hänen rikostaan, Henriette muistutti rikostaan. Kun näin on, teko todella on hänen ja se voidaan lukea hänen syykseen. Henriette ei ole mielisairas, eikä hänellä ole dementiaa, joten syytettä ei voi kumota sillä perusteella. Päinvastoin, Henriette on täysin selväjärkinen. Hänen selväjärkisyyttään kuvaa myös se, että hän suunnitteli tekonsa etukäteen juonitteluineen kaikkineen. Syyte toteaa, että Henriette tajusi täysin tekonsa vakavuuden. Tekoon liittyvät moraaliset ja lailliset aspektit olivat hänelle selviä. Näiden syiden perusteella syyttäjä vaati Henriettelle tuomiota murhasta. Syyttäjä korvasi Henrietten puuttuvan motiivin selväjärkisyydellä ja rationaalisuudella.

Henriette Cornierin puolustus kutsui avukseen psykiatri Marcin. Puolustuksen ja Marcin tavoitteena oli muuttaa intressin ja motiivin puute mielisairaudeksi ja yleisesti sairaudeksi. Henriette oli aiemmin elosteleva, irstas, iloinen, hyvällä tuulella ja hänellä oli huumorintajua. Ennen murhaa hän muuttui surulliseksi ja melankoliseksi, ja hän vaikutti usein olevan kuin horroksessa, eikä vastannut kysymyksiin. Edeltävä elämä ei vastannut jälkimmäistä. Hänen elämässään oli murroskohta, jonka jälkeen hänestä tuli mieleltään sairas. Lisäksi Henriettellä oli kuukautiset menossa murhan aikana ja se vaikutti negatiivisesti hänen mieleensä. Puolustus pyrki osoittamaan, että Henrietten mielisairaus oli kuin meteori, joka ohitti suhteellisen nopeasti hänen selvän ja pysyvän moraalisen tietoisuutensa, eikä missään vaiheessa poistanut sitä. Henriettellä ei ollut yhdellä tasolla motiivia, mutta oli olemassa jokin energia, joka rikkoi rikkoi ja läpäisi hänen moraalinsa suojavallit, ja työnsi syrjään hänen normaalit motiivinsa ja intressinsä. Puolustuksen mukaan Henriette toimi vastoin intressejään murhatessaan tytön. 1700-luvun ja 1800-luvun intressiteoriat eivät voi selittää sitä. Marc viittasi mysteeriseen ja käsitteenä uuteen energiaan nimittämällä sitä vastustamattomaksi suunnaksi; tunteeksi, jota ei voi vastustaa; lähes vastustamattomaksi himoksi; ja julmaksi taipumukseksi, jonka alkuperää me emme tunne. Puolustusasianajaja Fournier viittasi siihen sanoilla väkivaltaisen intohimon energia; ihmisen rakenteen tavallisille laeille poikkeuksellisen ja epätavallisen tekijän läsnäolo; herkeämätön ja muuttumaton päättäväisyys, joka marssii ilman taukoja tavoitteeseensa; vaikutus, joka kahlehti Henriette Cornierin mielen, ja joka yleisellä tasolla ohjaa kaikkia murhanhimoisia monomaanikkoja; ja barbaarinen vietti. Fournier sanoi: "Olennaisilta osin Henriette toimi kuin hän olisi ollut unessa, ja hän heräsi unestaan vasta tekonsa suorittamisen jälkeen." Marc puhui myös vaistomaisesta teosta ja vaistomaisesta taipumuksesta. Nämä jälkimmäiset olivat uusia käsitteitä psykologiassa ja niitä ei ollut vielä kunnolla muodostettu. Tämän tapauksen myötä vaistot ja vietit tulivat osaksi psykiatriaa. Ihmisten sisäisten voimien, taipumusten, alttiuksien, impulssien, automatioiden ja energioiden psykologinen tutkiminen alkoi. 1800-luvun juridinen psykiatria tuli siihen tulokseen, että hirviömäiset teot, eli murhat, joilla ei ollut motiiveja, olivat sairaalloisten vaistojen ja viettien tuottamia. Muitakin ihmisten epänormaaleja motiivittomia toimia alettiin selittää häiriintyneillä, vääristyneillä, rikkoutuneilla tai kehittymättömillä vaistoilla. Psykiatrian painopiste siirtyi yhä enemmän harvinaisemmista suurista hirviöistä pieniin ja lukuisiin hirviöihin, pikku pervertikkoihin ja muihin arkipäiväisiin epänormaaleihin henkilöihin. Psykiatria laajensi vähitellen rajojansa niin, että monenlaiset pienet psykologiset ja toiminnalliset poikkeavuudet, epäsäännöllisyydet ja häiriöt alkoivat kuulua sen piiriin. Psykiatria esitti itselleen kysymyksiä. Onko se tervettä, sairasta vai molempia, että ihmisellä on vaistoja ja viettejä? Onko se sairasta, että antaa vaistojen toimia ja kehittyä vapaasti? Onko olemassa tietynlaisia vaistojen järjestelmiä, jotka liittyvät sairaalloisuuteen, sairauksiin tai epänormaaliuteen? Onko olemassa sellaisia vaistoja, joihin liittyy hirviömäisyyttä, sairautta tai heikkoutta? Onko olemassa epänormaaleja vaistoja? Jne. Ennen hulluus, houretila ja dementia olivat olleet psykiatrian hallitsevia käsitteitä, nyt mukaan tulivat vaiheittain mm. hysteria (hulluus, johon ei liittynyt houreita tai ajattelun virheitä), pakkomielteet, henkiset ja fyysiset automaatiot, ja psykologiset impulssit. Oikeuslaitoksen ja psykiatrien välinen yhteistyö haki muotoaan ja alkoi vakiintua tietynlaisiksi säännöllisiksi menettelytavoiksi.

Voidaan havaita, että kun hirviöt aiheuttivat olemassaolollaan ja toiminnallaan häiriöitä ja tuhoa yhteiskunnassa ja yhteiskunnan toiminnassa, ne tuottivat samalla myös uutta tietoa, tiedettä ja uusia psykiatrisia parannuskeinoja. Hirviöt voivat siten paradoksaalisesti tuottaa myös pääsääntöisesti positiivisia asioita. Hirviöiden toiminta tuotti myös uusia valta-, kontrolli- ja säätelyjärjestelmiä. Ihmishirviöt loivat siten omalta osaltaan perustaa myös tulevaisuuden institutionaalisille ja valtiollisille hirviöille.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto