Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Laki ja yhteiskunnan toiminta

Yhteiskunnat vaativat toimiakseen sääntöjä. Valtiotasolla säännöt muotoutuvat laeiksi ja niihin liittyviksi byrokratioiden ja säännönmukaisten yhteiskunnallisten prosessien yhteiseksi yhteiskunnan säätelyksi. Lait koordinoivat yhteiskunnan toistuvia prosesseja keskenään yhteensopiviksi ja ristiriidattomiksi; määrittelevät sallitun, rajoitetun, säädellyn ja kielletyn; jakavat velvoitteita; allokoivat valtaa, oikeuksia, etuoikeuksia ja tehtäviä; määrittelevät rangaistukset kielletystä; toimivat ylimpänä ja kaikkia osapuolia sitovana maallisena riitojen ja ristiriitojen ratkaisijana, ja joko velvoittavat tai antavat mahdollisuuden käsitellä niitä oikeuslaitoksessa; osallistuvat suoraan ja epäsuorasti suotavan ja epäsuotavan käyttäytymisen ja moraalin määrittelemiseen; toimivat yhteiskunnallisena tyynnyttäjänä ja rauhoittajana rankaisemalla rikollisiksi määriteltyjä henkilöitä; aukaisevat tai sulkevat yhteiskunnallisia kehitysprosesseja; määrittelevät yhteiskuntaa suhteessa muihin yhteiskuntiin; jne.

Millaisia ongelmia lakeihin liittyy yleisesti ja liberaaleissa länsimaissa erityisesti?

 Osittain päällekkäisiä:

a)  Laki ei ole kaikille sama. Tähän on useita syitä. Ihmisillä on elämässä vaihtelevia rooli- ja tehtäväyhdistelmiä. Niitä koskettavat erilaiset lait. Esimerkiksi kerrostalossa asuva sinkku-viraston virkamies-pyöräilijä-kalastaja-lähiöyhdistyksen jäsen ja omakotitalossa asuva perheellinen mies-yrittäjä-autoilija-pienlentokonelentäjä-hyväntekeväisyystyötä tekevä kohtaavat elämässään erilaisia lakeja, joiden yksittäinen ja yhteenlaskettu kuormittavuus ja estävyys, ja edut ja oikeudet vaihtelevat suuresti. Ihmiset tuntevat lakia vaihtelevassa määrin, ja se luo eroja siihen kuinka hyvin lakia pystyy käyttämään hyväkseen tai välttämään sen luomia esteitä ja haittoja. Laeissa on paljon porsaanreikiä, eikä niitä kaikkia ole edes periaatteessa mahdollista tukkia. Oikeustuimet eri paikoissa tulkitsevat lakia eri tavoilla. Oikeusistuimissa käsiteltävät asiat, laki ja lakien yhdistelmät, ja edellisten yhteensovittaminen ovat niin monimutkaisia ja monitulkintaisia asioita, että lakien tulkinta tapauskohtaisesti on väistämätöntä. Tuomarit ja oikeusistuimet ovat tapauksesta riippuen vaihtelevien yhteiskunnallisten, poliittisten ja julkisuuspaineiden alaisina ja tämä vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti oikeuden päätöksiin. Liberaalien harjoittama kantaväestön syrjintä tekee maahanmuuttajista ja kantaväestöstä lähtökohtaisesti epätasa-arvoisia lain edessä. Jne.

Erot lainkäytössä, jota ihmiset kohtaavat ei ole automaattisesti huono asia, mutta usein se on haitallista.

Joskus tapauksesta riippuen oikeudenmukaisuuden (joka on usein eri asia kuin oikeuden päätös) kannalta olisi suotavaa antaa lain mukaan samanlaisista tapauksista erilaiset tuomiot. Oikeudenmukaisuus edellyttää, että oikeusprosesseissa mukana olevat henkilöt ovat lähtökohtaisesti tasa-arvoisia lain edessä, mutta kuhunkin yksittäiseen tapaukseen liittyvät tiedot antavat aihetta erilaiseen käsittelyyn ja lopputulokseen.

Laki on ristiriitaisen tilanteen edessä. Toisaalta lain pitäisi samanaikaisesti olla oikeudenmukaisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden  kannalta kaikille sama (se ei ole) ja toisaalta sen pitäisi olla oikeudenmukaisuuden kannalta monissa lain kannalta samanlaisissa tapauksissa erilainen (se ei ole). Tämä ristiriita johtuu siitä, että laki on kyvytön niin laajaan ja universaaliin säätelyyn ja päätöksentekoon kuin mihin se on tarkoitettu. Paikallisella ja yhteisöllisellä tasolla oikeus ja oikeudenmukaisuus pystyvät sulautumaan paljon helpommin yhteen.
 
b) Laki on pääasiassa binäärinen (yksiulotteinen oikein-väärin) ja kömpelö. Ihmisten elämässä on paljon liukuvuutta, asteittaisuutta ja moniulotteisuutta. Laki on pääasiassa "peli", eli se ottaa kaksi periaatteessa tasa-arvoista ihmistä ja tekee heistä eriarvoisia, häviäjiä ja voittajia, vihaisia ja katkeria tai tyytyväisiä ja ehkä vahingoniloisiakin. On todennäköistä, että tällaiset ihmiset eivät oikeuden päätöksen jälkeen halua olla missään tekemisissä toistensa kanssa ja usein vihaavatkin toisiaan. Laki perustuu yhteiskunnan jäsenten atomisointiin; erilliset yksilöt tai organisaatiot törmäävät oikeudessa ja sen jälkeen eroavat toisistaan. Yhteisölliset sovittelumenetelmät taas ottavat kaksi eriarvoista ja/tai riitaista yksilöä ja tekevät heistä tasa-arvoisia, yhteisön rauhallisia ja tyytyväisiä jäseniä, ja todennäköisesti ystäviäkin. Yhteisön jäsenet ovat yhdessä sekä ennen sovittelua, että sen jälkeen, ja kaikilla on vastuu yhteisön sosiaalisen verkoston pitkän tähtäimen hyvinvoinnista. Viime aikoina oikeusistuimet ovat jossain määrin käyttäneet sovittelumenetelmiä ja niihin liittyviä yhteiskuntapalvelurangaistuksia, mutta liberaalilla tavalla atomisoituihin yksilöihin sovellettuna, joilla ei ole juuri mitään yhteistä, se koetaan useimmiten rikollisten ja väärintekijöiden liian lievänä rankaisemisena (vielä enemmän liian lievänä kuin normaalit rangaistukset). Sovittelu ei paranna osapuolten välejä yhtään sen enempää kuin normaalitkaan oikeudenkäynnit, pikemminkin päinvastoin.

Oikeusistuimilla on valittavana pääasiassa huonoja vaihtoehtoja menetelmäasteikon kaikista osista, koska atomisoitu ja liian laaja valtiollinen lähtökohta on virheellinen ja puutteellinen.

c) Lait ovat puolueiden ja eturyhmien pitkän ajanjakson kuluessa kirjoihin kasaamia osin sekavia ja ristiriitaisia tavoitteita, ja reagointeja erilaisiin yhteiskunnallisiin tilanteisiin ja kehityskulkuihin. Poliitikot eivät ole tunnettuja erityisestä älykkyydestään, viisaudestaan ja pitkän tähtäimen näkökulmistaan. Näissä asioissa he ovat sopusoinnussa äänestäjien enemmistön tavoitteiden kanssa, joiden ajatusmaailma on pitkälti seurausta liberaalista koulutuksesta ja mediasta. Siksi laeilta voi lähtökohtaisesti odottaa melko matalaa laadullista yleistasoa. Myös lakiasiantuntijat ovat jo pitkään kritisoineet sitä, että lait ovat yleisesti huonosti valmisteltuja, suunniteltuja ja kirjoitettuja.

Yritysmaailman, byrokratioiden ja joidenkin kansalaisjärjestöjen yhden asian etujen ajamisella on usein liikaa vaikutusta lainsäädäntöön. Erityisesti johonkin erikoisosaamiseen keskittyneet suuryritykset ovat pystyneet kirjoittamaan joko yksin tai yhteistyönä huonoimmassa tapauksessa koko itseään koskevan lainsäädännön. Valaistaan tätä laajasti sovellettavalla mielikuvitusesimerkillä: Suuri ja erikoistunut kemikaaliyritys tuntee parhaiten oman alansa; sillä on eniten tietoa ja asiantuntijoita omalla alallaan ja voimakas intressi tarjota ja lobata tätä tietoa omien etujensa värittämänä päättäville tahoille. Juuri kukaan muu ei ole kiinnostunut tästä alasta, eikä siitä tiedetä yleisellä poliittisella tasolla käytännöllisesti katsoen mitään. Tätä yritystä valvovat viranomaiset ovat riippuvaisia yrityksen antamista tiedoista, ja sen hyvästä tahdosta ja yhteistyöstä. Valvovat viranomaiset eivät voi heittäytyä merkittävällä tavalla poikkiteloin yrityksen tahdon eteen, koska muuten valvontatyö muuttuisi erittäin vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Toisin sanoen ilman yrityksen apua viranomaisvalvontaa ei voi käytännössä suorittaa. Yritys lobbaa lainsäätäjiä ja viranomaisia tiedolla, epäsuorilla lahjuksilla ja tarjoaa epäsuorasti omia asiantuntijoitaan viranomaistehtäviin. Koska ala vaatii erikoisosaamista ja on monimutkainen, viranomaiset ja lainsäätäjät ovat kiitollisia siitä, että yritys on valmis tekemään suurimman osan vaivalloisesta lainvalmistelutyöstä, ja kirjoittamaan ja muotoilemaan lain lähes valmiiseen muotoon. Yritys tarjoaa virkamiehille ja lainsäätäjille rahakkaita näennäistyöpaikkoja kun he lopettavat nykyisen työnsä; ylihinnoiteltuja luento- ja konferenssiesiintymisiä; suuria vaaliavustuksia; lounaita, kuljetuksia ja palveluja; de facto lomamatkoja esim. jonkin konferenssin verukkeella; jne. Yrityksen "entisillä" työntekijöillä on laajaa ja lähes ainutlaatuista erikoisosaamista, jonka avulla he pääsevät helposti yritystä valvoviin ja sääteleviin viranomaistehtäviin. Yrityksen työpaikkojen, byrokratioiden työpaikkojen ja lainsäädäntötyöpaikkojen välille syntyy jatkuvia pieniä virtoja, ns. revolving door -ilmiö. Syntyy yritys-valtio symbioosi. Yritys säätelee valtiota ja siten omia toimintaehtojaan, kuluttajien vaihtoehtoja ja kilpailijoidensa toimintaa.

d) Lakeja on liian paljon ja niiden yhteisvaikutukset eivät ole kenenkään tiedossa ja ennustettavissa. Lakeja säädetään lisää, niitä kertyy toinen toisensa päälle. Niitä karsitaan ja poistetaan liian vähän, ja pyrkimykset tähän suuntaan ovat heikkoja. Jos mikä tahansa muu sääntöihin perustuva systeemi, esim. tietokoneohjelma, suunniteltaisiin yhtä leväperäiseksi ja ylitsevuotavan suureksi, ihmiset eivät olisi vielä koskaan nähneet toimivaa tietokoneohjelmaa. Jos kaikkia lakeja sovellettaisiin kirjaimellisesti, yhteiskunnan toiminta pysähtyisi siihen paikkaan. Lakien täytyykin vuorovaikuttaa käytännön elämässä ihmisten ja heidän toimintansa kanssa, jotta siitä saadaan jonkinlainen toimiva käytäntö, karsittu ja muokattu kompromissi. Lakien todellisesta merkityksestä käydään päivittäistä implisiittistä tai eksplisiittistä valtataistelua, joka määrittää sen mitä lait todellisuudessa ovat.

e) Lakien vaikutuksilla ei ole selvää pysähdys- tai tasapainopistettä. Niillä on usein taipumus mennä ajan kuluessa puolihuomaamatta äärimmäisyyksiin. Sallittaessa jokin asia, sitä ei usein sallita staattisena, kuten kuvitellaan. Siinä sallitaan nykyisten ja tulevien siihen liittyvien etujen, prosessien ja vaikutuksien käynnistyä ja toimia aktiivisesti. Tällaisilla prosesseilla on taipumus pyrkiä laajentumaan, ja usein ne kapea-alaisina ja koherentteina ovat siinä tehokkaita. Koska toiminnan laillistaneet sallivat todellisuudessa juuri nämä prosessit, heillä ei ole omien lakiensa perusteella mitään kunnollista periaatteellista tai käytännöllistä perustetta vastustaa laajenemista. Kompromissit ja periksiantamiset tapahtuvat usein yksipuolisesti valtaväestön kustannuksella. Laajentujia ei haittaa vaikka heidän sata yhteistyökuviotaan, vaikutuskeinoaan ja prosessiaan epäonnistuisi. Kun yksi onnistuu, se riittää avaamaan kokonaan uuden alueen kaikille laajentujille. Sen jälkeen laajentujat pyrkivät uusille alueille käynnistämällä samantyyppisen prosessin uudelleen. Esim. arvoliberalismin leviäminen lainsäädännön kautta noudattaa pitkälti tätä kaavaa, tosin monet liberaalia lainsäädäntöä ajaneet tai sen hyväksyneet olivat jo valmiiksi arvoradikaaleja.

f) Laki perustuu sanoihin. Toisin kuin pelkistetyt numerot, sanat sisältävät runsaasti merkityksiä. Runsaat merkitykset ja sisällöt aiheuttavat epätarkkuutta ja moniselitteisyyttä. Sanat ovat toisaalta välttämättömiä laeille, mutta toisaalta ne luovat tietyn vähimmäisperustason epätarkkuudelle ja moniselitteisyydelle. Tiettyä epätarkkuutta ja moniselitteisyyttä tarvitaan, jotta lait voivat muokkautua ihmisten elämän ja toiminnan monimuotoisuuteen, mutta toisaalta epätarkkuus ja moniselitteisyys avaa mahdollisuuksia vallanpitäjien mielivallalle.

Lainsäätäjät säätävät lait usein liian epäselviksi, sumeiksi ja epätarkoiksi, joka mahdollistaa lakien tulkitsemisen halutulla tavalla monenlaisissa konteksteissa. Epäselvät ja epätarkat lait lisäävät lainkäyttäjän valtaa ja mielivaltaa, ja vähentää kansalaisten oikeuksia ja mahdollisuuksia. Siksi olisi suotavaa, että lait olisivat tarkkoja ja tarkasti rajattuja vain tiettyyn käyttötarkoitukseen.

g) Lakien tämänhetkinen määrä ja kattavuus on valtava. Ne mahdollistavat mielivallan ja totalitarismin, jos sopivia lakeja aletaan soveltamaan täysimääräisesti, joitain niistä kirjaimellisesti ja toisia sopivasti tulkiten. Esimerkiksi pelkästään verolainsäädännön mahdollistamilla menetelmillä kuka tahansa rehellinen ja lainkuuliainen kansalainen voidaan haluttaessa ajaa konkurssiin ja vankilaan. Yritän tällä sanoa sen, että laki on jo totalitaristinen ja ainoa asia joka erottaa nykyisen pehmeän totalitarismin täydestä totalitarismista ovat nykyiset käytännöt ja jossain määrin vakiintuneet tulkinnat. Koska käytännöt ja tulkinnat ovat jatkuvassa käymistilassa, lainkäytön piirissä ei ole riittäviä esteitä totalitarismin suuntaan luisumiselle. Paras ja oikeastaan ainoa este sille on kansalaisten jatkuva vastustus, vallan hankinta ja käyttö, ja pitkän tähtäimen yhteistyö.

Orjuus ei ole jotain minkä sivistys on lopullisesti karkottanut pois. Orjuus on yhteiskunnan normaali perustila, johon se pyrkii aina palautumaan. Nykyajan orjuus ei perustu kömpelöihin kahleisiin ja viuhuviin ruoskiin. Nykyajan orjuus perustuu byrokratioiden ja globaalien suuryritysten laajenevaan ihmisten elämän totalitaristiseen kolonialisointiin. Monopolisoitunut raha; velkaannuttaminen; media; ylenmääräinen ja turha kuluttaminen; vaihtoehtojen puuttuminen suurten organisaatioiden tarjoamien vaihtoehtojen ulkopuolella; lähes monopolistinen liberaali koulutus; valvonta ja tarkkailu; ja laki ovat niiden välineitä matkalla yhteiskunnan perustilaan.

Ei kommentteja:

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto