Nolous, syyllisyydentunto ja häpeä (edit)

Pieni koira tuntee syyllisyyttä.

Kaikki tunteet ovat vastauksia havaittuihin muutoksiin, uhkiin tai mahdollisuuksiin. Moraaliset emootiot jakautuvat neljään ryhmään; muita tuomitsevat tunteet (halveksunta, viha ja inho, ja näiden johdannaiset kuten närkästys ja vastenmielisyyden tunne); itse-tietoiset tunteet (häpeä, nolous ja syyllisyydentunto); myötäkärsivät tunteet (myötätunto, empatia ja sympatia); ja muita arvostavat tai kunnioittavat tunteet (kiitollisuus ja ylevyyden tunne). Moraaliset tunteet voivat tilanteesta ja henkilöstä riippuen toimia myös amoraalisina ja immoraalisina (eri tavoin ei-moraalisina). Moraalisuus on luonteeltaan määräävää tai käskevää, se on laajasti sovellettavissa ja se ylittää useimmiten ei-moraaliset intressit, kuten hyötyajattelun. Moraalisääntöjen, -määräysten ja -arvostelmien täytyy liittyä joko yhteiskunnan tai sitä pienempien ryhmien hyvinvointiin, usein ilman moraalisen toimijan suoraa itsekästä intressiä. Jotkut moraaliset tunteet syttyvät helposti voitoista, tragedioista ja rikkomuksista jotka eivät suoraan kosketa itseä. Mitä enemmän tunteet syttyvät epäitsekkäistä tekijöistä, sitä enemmän niiden voidaan sanoa olevan moraalisia tunteita.

Moraaliset tunteet ja tunteet motivoivat toimintaa suhteessa niihin tekijöihin, jotka synnyttivät ne. Toimintaan ei usein ryhdytä, mutta silti tunne muokkaa henkilön sellaiseen motivoivaan ja kognitiiviseen tilaan, jossa hänellä on lisääntynyt taipumus ryhtyä tietynlaisiin tavoitteellisiin toimiin (esim. liittymään johonkin ryhmään, kostamaan tai lohduttamaan). Jokainen moraalinen tunne voi ilmentää itsensä moraalisena tai moraaliin liittymättömänä; esim. vihaisuutta voidaan tuntea tilanteissa, joihin ei liity henkilökohtaista intressiä, ja joissa on voimakas sosiaalisuutta ja sosiaalisia arvoja puolustava toiminnallinen tendenssi. Ihmisillä on voimakas tarve kuulua ryhmiin, yhteisöihin ja/tai kollektiiveihin. Tässä kirjoituksessa käsitellyt itsetietoiset tunteet (nolous, syyllisyydentunto ja häpeä) auttavat ihmisiä toimimaan oikealla tavalla monimutkaisissa sosiaalisissa tilanteissa niin, että he sopivat erilaisiin ryhmiin ja eivät aiheuta muissa ihmisissä halveksuntaa, vihaa ja inhoa. Positiiviset ja negatiiviset tunteet eroavat toisistaan. Negatiiviset tunteet kiinnittävät huomiota ongelmiin ja hälyttäviin tilanteisiin, ja käynnistävät siten korjaavan tai tilannetta parantavan toiminnan. Positiiviset tunteet ilmenevät yleensä turvallisemmissa tilanteissa, joissa ei ole tarvetta suoraan tai keskittyneeseen toimintaan. Positiiviset tunteet laajentavat ja rakentavat henkilön ajattelu- ja toimintavalikoimaa vähintäänkin positiivisen tunteen keston aikana. Tämä toimii vastapainona negatiivisille tunteille, joilla on taipumus kaventaa keskittymistä ja toimintaa pienelle alueelle. Positiivisilla tunteilla on taipumus tehdä ihmisistä avoimempia uusille ideoille, uusille suhteille ja uusille mahdollisuuksille.

Seuraavat kuvaukset pätevät useimpien henkilöiden kohdalla useimmissa tilanteissa; voidaan sanoa, että niillä on taipumus olla niin. Yksilöllisiä ja tilanteisiin liittyviä poikkeuksia esiintyy.

Nolous on lievempi versio häpeästä. Nolossa tilanteessa huomio kiinnittyy johonkin sosiaalisesti ei-toivottavaan, usein tahattomaan ja suhteellisen pieneen tekoon. Nolostuminen on sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä tunne. Esim. Matti on hienoilla päivällisillä. Hänellä on paljon kaasua vatsassaan. Matti nousee puolittain seisomaan kurkottaakseen ottamaan oliivikulhon, ja kaasu purkautuu äänekkäästi. Puheensorina lakkaa, ja kaikkien katse kääntyy Mattia kohti. Pahanhajuinen kaasu leviää suhteellisen nopeasti ympäri päivällispöytää. Matti punastuu, hänen katseensa kääntyy poispäin muista, hiukan alaspäin (esim. hyökkääjä tuijottaa suoraan kohti hyökkäyksen kohdetta), hänen asentonsa kutistuu mahdollisimman pieneksi, hän vetäytyy poispäin muista, ja hän sanoo kähisevällä äänellä: "Anteeksi." Joku päivällispöydän ruokailijoista naurahtaa vaivautuneesti, ja kohta puheensorina alkaa uudestaan. Matti poistuu WC:hen, ja palatessaan sieltä hän on lopun iltaa vaivautunut, hiljainen ja mahdollisimman huomaamaton. Matin mielessä pyörii illan aikana lukuisia kertoja ajatus, "Minun olisi pitänyt lähteä aikaisemmin WC:hen ...". Kuitenkin muutaman päivän kuluttua Mattia jo muutaman kerran naurattaa koko tapaus. Myöhemmin tapauksesta syntyy pieni humoristinen tarina, jota Matti kertoo auliisti muille. Nolous ja sen ulkoisesti havaittavat merkit ja verbaaliset signaalit vähentävät muiden ihmisten negatiivista suhtautumista ja halua rangaista sosiaalisia normeja rikkonutta henkilöä. Nolostuminen osoittaa muille, että Matti tietää rikkoneensa sosiaalisia normeja ja osoittaa emotionaalista katumusta. Matti osoittaa ilmeillään, eleillään, sanoillaan ja käytöksellään alistuneisuutta ja pyrkii tyynnyttelemään muiden suuttumusta, inhoa, halveksuntaa ja/tai halua karkottaa Matti joukostaan. Jos Matti ei osoittaisi noloutta, hän saattaisi leimautua huonoksi, epäsopivaksi ja epäluotettavaksi yhteistyökumppaniksi ja transaktioiden osapuoleksi. Nolo tilanne, kaasun päästäminen, on vertauskuvallinen laajentuva hyökkäys muita vastaan, ja nolostuminen on tilanteen korjaava vastaliike, vetäytyminen. Se ilmaisee muille, että Matti on vaivautunut tapahtuneesta, ja toivoisi, että niin ei olisi tapahtunut, että hän olisi toiminut toisin, paremmin. Nolostumalla Matti korjaa sosiaalisiin suhteisiin syntyneen särön. Nolostuminen on sosiaalisia ja yhteiskunnallisia rakenteita korjaava ja ylläpitävä tunne, riippumatta siitä ovatko kyseiset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset rakenteet hyviä vai huonoja. Noloutta tunnetaan helpoimmin silloin kun ympärillä on statuksessa korkeampiarvoisia henkilöitä, ja vähemmän silloin kun ympärillä on statuksessa vähempiarvoisia henkilöitä.

Syyllisyydentunto kohdistuu johonkin tekoon, jonka henkilö on tehnyt ja se on usein vähemmän kivualias tunne kuin häpeä. Syyllisyydentuntoinen ihminen tuntee katumusta, tunnonvaivoja, mielipahaa ja jännitteitä. Hänen minäkuvansa säilyy kuitenkin ehjänä tai kutakuinkin ehjänä. Syyllisyydentuntoinen on huolissaan tekojensa vaikutuksesta muihin. Hän toivoo, että hän olisi tehnyt tai toiminut toisin. Syyllisyydentunto liittyy sosiaalisiin ja yhteisöllisiin siteisiin, velvollisuuksiin ja kiintymyksiin.  Syyllisyydentuntoa aiheuttavat teot, jotka tuottavat haittaa, ahdistusta, kärsimystä tai menetyksiä läheiselle tmv. henkilölle. Useimmiten ja vahvimmissa muodoissaan syyllisyydentunto liittyy tilanteisiin, joissa henkilön suhteet läheisiin tai merkittäviin henkilöihin (sukulaisiin, aviopuolisoihin, läheisiin ystäviin, tmv) tulevat uhatuiksi, vahingoitetuiksi tai katkeavat. Sosiaalistaminen ja kasvatus voivat saada henkilön tuntemaan syyllisyydentuntoa myös tuntemattomia ja etäisiä henkilöitä kohtaan, mutta syyllisyydentunto on silloin lievempää ja harvinaisempaa. Syyllisyydentuntoinen haluaa tunnustaa väärät tekonsa asianosaisille, pyytää anteeksi ja korjata tilanteen hyvillä teoillaan, paremmalla käytöksellään, hyvityksillään, muuttumalla, sovittelemalla ja korvauksillaan. Hänen myötätuntonsa ja empatiansa lisääntyy. Syyllisyydentuntoinen on valmiimpi kuuntelemaan toisten toiveita, pyyntöjä ja vaatimuksia ja suostumaan niihin; hän on alttiimpi muuttumaan, neuvottelemaan ja  antamaan periksi. Koska syyllisyydentunto saa henkilön kohtelemaan läheisiään paremmin, ihmisillä on taipumus pyrkiä aiheuttamaan syyllisyydentunteita aviopuolisoissaan ja läheisissään saadakseen aikaan haluamiaan muutoksia, esim. saadakseen enemmän huomiota tai vähentääksen kaltoin kohtelua.  Syyllisyydentuntoinen on taipuvaisempi itkemään ja tekemään jotakin epätavallista, ja ehkä jossain määrin alentavaakin, esim. heittäytymään polvilleen loukatun eteen ja pyytämään itkien anteeksi. Tällaisten tekojen tarkoituksena ei ole kuitenkaan alentaa itseään, vaan palauttaa suhde ennalleen tai tekemään siitä entistä parempi. Syyllisyydentuntoisen hartiat ovat lysyssä, pää ja katse on painunut alaspäin, selkä on kumarassa eteenpäin ja kädet on melkein kuin puristettu vartalon etupuolelle. Syyllisyydentuntoisen ruumiinkieli heijastaa hyökkäävyyden vastakohtaa, sovittelevuutta, alistuneisuutta ja myöntyväisyyttä. Syyllisyydentuntoa aiheuttama tapahtuma on yleensä muiden tiedossa, mutta syyllisyydentunto voi kohdistua myös tekoon, jonka tekijä on vain tekijän itsensä tiedossa, tai tekoon, jonka vain tekijä itse tietää (esim. Liisa laittoi salaa ystävänsä Leenan juhlia varten leipomaan kakkuun mausteita, jotka pilasivat sen. Leena luulee nyt olevansa huono kokki kun hän tuli nolatuksi ystäväpiirinsä silmissä. Liisa tuntee syyllisyyttä salaisesta sabotaasistaan). Syyllisyydentunto on sosiaalisia ja yhteiskunnallisia rakenteita korjaava ja ylläpitävä tunne, riippumatta siitä ovatko kyseiset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset rakenteet hyviä vai huonoja.

Esim. Henri on normaalisti mukava ja hyväkäytöksinen mies, mutta juodessaan alkoholia hän muuttuu äkkipikaiseksi ja väkivaltaiseksi. Eilen Henri pahoinpiteli humalassa vaimonsa merkityksettömän pikkujutun takia, ja näin on tapahtunut jo useamman kerran aikaisemminkin. Tänään herätessä tapahtuma on kirkkaana ja polttavana Henrin mielessä, ja hän tuntee syyllisyyttä. Hän kömpii katsomaan onko vaimo jossain päin huoneistoa, jotta hän voisi pyytää anteeksi. Vaimo ei ole kotona, joten Henri arvelee vaimon lähteneen pakoon siskonsa luokse. Henri kävelee kiireesti, mutta pää painuksissa ja synkkänä sinne. Hän soittaa ovikelloa, ja hänen vaimonsa tulee avaamaan oven. Ilman mitään suunnitelmaa Henri lysähtää hänen eteensä polvilleen, itkee, pyytää anteeksi ja sopertaa, että hänen on muututtava. Henri sanoo, että hän lopettaa alkoholinkäyttönsä, ja että hän hakeutuu vielä tänään AA-kokoukseen. Vaimo heltyy, antaa anteeksi, ja hänkin alkaa itkeä. Vaimo on toivonut tällaista muutosta jo pitkään. Illalla Henri lähtee päättäväisenä AA-kokoukseen, ja hän aikoo käydä niissä niin kauan kuin on tarpeen, vaikka elämänsä loppuun saakka.

Häpeä kohdistuu itseen kokonaisuutena. Häpeä asettaa kyseenalaiseksi koko henkilön ja hänen sosiaalisen asemansa muiden silmissä. Häpeä on useimmiten kivualiaampi tunne kuin syyllisyys. Häpeävä tuntee kutistuvansa, tuntee olevansa pieni, mitätön ja surkea; tuntee olevansa arvoton ja/tai voimaton; tai hän tuntee suurta raivoa, kostonhimoa, aggressiivisuutta ja/tai voimakasta ylemmyyttä. Nämä voivat vaihdella syklisesti tai ensimmäinen johtaa toiseen. Häpeävän mieli havaitsee itseään kuin ulkopuolelta. Häpeävän koko minäkuvä häiriintyy ja muuttuu negatiiviseksi. Häpeävä on huolissaan siitä miten muut näkevät hänet. Hän haluaa intensiivisesti muuttaa jotain itsessään tai muuttaa häpeällisen asiaintilan, kumota tapahtuneen jollain toisella teolla. Häpeävä haluaa piiloutua, paeta, iskeä takaisin, kostaa, tehdä väkivaltaa tai näyttää muille. Hän haluaa vähentää sosiaalista näkyvyyttään, ellei hän saa korjattua tilannetta. Häpeä liittyy merkittävään tai sellaiseksi koettuun epäonnistumiseen; nöyryyttävään tapahtumaan; häviöön; sosiaalisen statuksen ja arvostuksen suureen tai suureksi koettuun putoamiseen; sosiaalisen ystäväpiirin tuomioon, väheksyntään ja halveksuntaan; vakavaan moraaliseen tuomioon; merkittävään esteettiseen haittaan (esim. epämuodostuneet kasvot ja vartalo); kyvyttömyyteen ja osaamattomuuteen tärkeässä tehtävässä; tms. Häpeä motivoi tekemään jotain radikaalia, äkkipikaista ja/tai aggressiivista, ja ehkä myös rikkomaan lakia. Häpeä vähentää myötätuntoa ja empatiaa toisia ihmisiä kohtaan. Häpeä on potentiaalisesti sosiaalisia ja yhteiskunnallisia rakenteita hajottava, ylittävä, tuhoava tai muuttava tunne, riippumatta siitä ovatko kyseiset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset rakenteet hyviä vai huonoja, mutta häpeä voi olla myös sosiaalisia ja yhteiskunnallisia rakenteita ylläpitävä, korjaava ja vahvistava tunne. Häpeä edellyttää kilpailun, sosiaalisten hierarkioiden ja sosiaalisten standardien olemassaoloa, jotka voivat olla joko paikallisten yhteisöjen, sosiaalisten piirien tai yhteiskunnan/valtion ylläpitämiä. Häpeän ruumiinkieli vaihtelee syyllisyydentuntoa ja noloutta muistuttavasta aggressiivisen uhmakkaaseen. Häpeävä pyörittää usein mielessään kerta toisensa jälkeen negatiivista tapahtumaa, ja toisaalta miettii kuumeisesti miten tilanteen saa muutettua. Negatiivisilla tunteilla on taipumus pakottaa ihmiset kiinnittämään huomiota johonkin asiaan, pakottaa ihmiset ajattelemaan jotain asiaa. Negatiivisista tunteista syntyy helposti voimistava ja/tai pitkittävä kierre, jossa negatiivinen tunne synnyttää negatiivista ajattelua, joka vahvistaa, ylläpitää ja pitkittää negatiivista tunnetta, joka pitää yllä ja lisää negatiivista ajattelua, jne. Häpeällisen negatiivisen tapahtuman ajattelu voi saada henkilön sanomaan tahattomasti yksittäisiä sanoja, sananpätkiä, tai lyhyitä lauseita, ja hengittämään voimakkaasti ja äkisti pysähtyen sisäänpäin. Aggressiivisessa tilassa häpeävän ruumiinkieli on tyypillisen aggressiivinen; röyhistetty rinta; hiukan kaarelle jännitetty ja samalla leveäksi ja pitkäksi venyttäytynyt vartalo, kädet leveänä sivuilla; kädet puristettu nyrkkiin; pää pystyssä tai hiukan taaksepäin taivutettuna; vihainen katse eteenpäin suunnattuna; huulet ohuiksi ja tiukoiksi puristettuina; jne.

Käytännön elämässä nolous ja häpeä ovat potentiaalisesti mukana kaikissa sosiaalisissa tilanteissa, ja ne ovat yleisempiä kuin syyllisyydentunne, joten ne saattavat tämän takia olla merkittävämpiä sosiaalisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden ylläpitäjiä kuin syyllisyydentunne, vaikka syyllisyydentunne on ainoa itsetietoinen tunne, joka motivoi suoraan sosiaalisesti auttavaa toimintaa. Ihmiset joilla on muita ihmisiä enemmän taipumusta tuntea myötätuntoa ja empatiaa muita kohtaan, tuntevat enemmän myös syyllisyyttä, mutta vähemmän häpeää.

Esim. Tommi avasi laukkunsa ottaakseen sieltä kirjoitustehtäväpaperin. Tehtävän numero määrää suurimmalta osin biologian numeron, ja se on tärkeä Tommille. Mutta paperia ei löydy mistään. Tommi on aivan varma, että se oli laukussa, koska hän pakkasi sen sinne huolellisesti tiettyyn paikkaan. Opettaja sanoo, "Alkaa näyttää siltä, että sinä et ole tehnyt tehtävää." "Kyllä minä sen tein, mutta jostain syystä en löydä sitä", Tommi vastaa. "Selittelyt eivät kelpaa, tarvitsen sen paperin kahden minuutin sisällä, sen jälkeen jättöaika umpeutuu", opettaja sanoo. Tommi tuntee syvää häpeää tilanteen johdosta, häntä on nöyryytetty opettajan edessä. Tommi muistaa äkkiä, että Janne oli pyörinyt laukun lähellä aikaisemmin. Jannella on taipumusta juuri tälläisiin tekoihin. Hän lähtee suuttuneena etsimään Jannea. Tommi näkee Jannen käytävän päässä. Lähemmäksi päästyään hän näkee vahingoniloisen hymyn Jannen kasvoilla. Janne sanoo, "Mitä, onks paperi hukkunu vai mitä." Tommin päässä välähtää ajatus, "Se oli viimeinen kerta kun teet tällaista." Sanomatta sanaakaan Tommi alkaa raivon vallassa lyödä Jannea päähän. Janne kaatuu maahan, mutta Tommi jatkaa lyömistä kaikin voimin, ja Jannen kasvot alkavat muuttua verensekaisiksi. Tommi ei kuule lähestyvän opettajan huutoa, eikä Tommi välitä tippaakaan ympärillä olevasta koulun sosiaalisesta kontekstista. Opettaja vetää Tommin pois Jannen päältä, mutta Tommin nyrkit huitovat vielä tyhjää. Opettaja huutaa, "Lopeta välittömästi. Tiedät varmasti mitä koulun säännöt sanovat tappelemisesta." Tommi huutaa vihaisesti, "Minä en välitä, eikä minua kiinnosta. Janne varasti tehtäväpaperini."


***

Liberaali yhteiskunta suhtautuu eri tavalla edellä mainittuihin tunteisiin. Nolous ja syyllisyydentunto ovat yksiselitteisemmin yhteiskunnallisia rakenteita ylläpitäviä ja korjaavia kuin häpeä. Häpeä on potentiaalisesti yhteiskunnallisia rakenteita hajottava ja vallankumouksellinen tunne. Siksi liberaali yhteiskunta pyrkii suosimaan, lisäämään ja voimistamaan syyllisyydentuntoa ja noloutta, mutta pyrkii vähentämään, miedontamaan, ehkäisemään ja kanavoimaan harmittomiin tai rakentaviin kohteisiin häpeää (Tangney & Dearing 2002). Tämän vastakohtana ne, jotka haluavat muutosta nykyiseen tilanteeseen, suosivat suhteellisesti enemmän häpeää ylläpitäviä ja luovia sosiaalisia standardeja. Häpeä voi kuitenkin olla muutosvoimille kaksiteräinen miekka, koska se voi aiheuttaa ylilyöntejä. Siksi muutosvoimienkin on kanavoitava häpeää uusiin transendenttisiin sosiaalisiin rakenteisiin. Nolous, syyllisyydentunto ja häpeä eivät ole itsessään feminiinisiä tai maskuliinisia tunteita, mutta jos yhteiskunta suosii, lisää ja vahvistaa noloutta ja syyllisyydentuntoa, ja heikentää ja vähentää häpeää, siitä seuraava yhteiskunta on feminiininen, toisin sanoen se kasvattaa ja ohjaa miehiä feminiiniseen suuntaan. Syyllisyydentunnosta ja/tai noloudesta kumpuava jatkuva periksiantaminen, sovitteluus, mukautuvuus, itsensä mitätöiminen tai vähättely, ja alistuminen ovat miehille feminiinisiä ominaisuuksia. Noloutta ja syyllisyydentuntoa vähentävä ja miedontava, ja häpeää suosiva, lisäävä ja vahvistava sosiaalinen ryhmä on maskuliininen. Häpeä motivoi pitämään yllä korkeita standardeja; puolustamaan itseään, läheisiään ja ryhmäänsä; ylittämään itsensä; ylittämään ympäröivät rajoitukset; harjoittelemaan; kehittymään; ottamaan riskejä; näyttämään muille mihin pystyy; pitämään yllä ryhmien ja yhteisöjen rajoja ja sääntöjä, seikkailemaan; pitämään yllä voimien tasapainoa; voittamaan; jne. Sivilisaatioilla, jotka ovat kääntyneet elinkaarensa yötä kohti, ehkä pysyvää pimeyttä kohti, on taipumus muuttua feminiinisempään suuntaan, ts. niiden eliiteillä on taipumus manipuloida yhteiskuntaa feminiisempään ja eliitin vallalle turvallisempaan suuntaan. Nolouden, syyllisyydentunnon ja häpeän manipulointi on osa tätä prosessia.