Riippuvainen persoonallisuushäiriö

Hyvät lukijat, tämä kirjoitus on melko pitkä. Suosittelen siten kolmea vaihtoehtoista lähestymistapaa. Voitte lukea kirjoituksen kokonaan kerralla tai voitte lukea kirjoituksen useissa osissa tai voitte lukea esim. otsikkoon Psykodynaaminen näkökulma saakka, jolloin saatte hyvän yleiskuvan riippuvaisista persoonista. Jos luette kirjoituksen useissa osissa, säännölliset ja näkyvät otsikot helpottavat sopivien pysäytyskohtien valitsemista ja niiden uudelleenlöytämistä lukemista jatkettaessa.

***

Riippuvainen persoonallisuushäiriö

Riippuvaisen persoonallisuuden DSM-IV tunnusmerkit:

Kaikkialle tunkeutuva ja liiallinen tarve tulla hoivatuksi ja huolehdituksi, joka johtaa alistuvaan ja takertuvaan käyttäytymiseen ja eroamiseen liittyviin pelkoihin, alkaen varhaisesta aikuisuudesta, joka ilmenee erilaisissa konteksteissa ja jonka osoittaa viisi tai useampi seuraavista:

1) Hänellä on vaikeuksia tehdä jokapäiväisiä päätöksiä ilman liiallista määrää neuvoja ja rohkaisuja toisilta.

2) Hän tarvitsee muita ottamaan vastuun suurimmasta osasta tärkeimmistä elämänalueista.

3) Hänellä on vaikeuksia ilmaista eriävää mielipidettä muiden seurassa, koska hän pelkää tuen tai hyväksynnän menettämistä. Huom: Tähän eivät sisälly realistiset pelot kostosta.

4) Hänellä on vaikeuksia aloittaa projekteja tai tehdä asioita itsenäisesti, koska häneltä puuttuu harkintaan, arviointeihin, arvosteluihin ja kykyihin liittyvä itseluottamus. Nämä eivät liity motivaation tai energian puutteeseen.

5) Hän menee liiallisuuksiin hankkiakseen huolehtimista ja tukea toisilta, niin paljon, että hän tekee vapaaehtoisesti epämiellyttäviä asioita.

6) Hän tuntee olonsa rauhattomaksi ja avuttomaksi ollessaan yksin, koska hänellä on liioiteltuja pelkoja siitä, että hän ei kykene huolehtimaan itsestään.

7) Hän etsii kiireisesti uuden huolehtimista ja tukea antavan suhteen kun entinen läheinen suhde loppuu.

8. Hän keskittyy epärealistisiin pelkoihin, jotka liittyvät siihen, että hänet jätetään yksin huolehtimaan itsestään.

***

Sharon, 32 vuotta, riippuvainen persoonallisuushäiriö:

Sharon, 32 vuotias opettajan apulainen, hakeutui terapiaan koulun rehtorin ehdotuksen perusteella, johon hänellä on läheinen suhde. Rehtori oli ottanut hänet siipiensä suojaan. Vaikka Sharon on työskennellyt apulaisena samassa koulussa yhdeksän vuotta, hän tarvitsee silti neuvoja ja rohkaisuja opettajilta ennenkuin hän voi aloittaa oppilaille suunnattuja uusia projekteja. Joskus hän tarvitsee lukuisia rohkaisuja saman päivän aikana.

Sharon on nuorempi kahdesta sisaruksesta. Hän kuvailee lapsuuttaa perinteiseksi ja täydelliseksi. Hänen isänsä oli voimakas hahmo, johon muut perheenjäsenet luottivat. Hänen äitinsä piti hyvää huolta kaikista. Lähes Sharonin syntymästä saakka kaikki kohtelivat häntä kuin arvokasta posliininukkea. Kaikista hänen tarpeistaan pidettiin huolta ennenkuin hän edes huomasi jotakin puuttuvan. Koulussa Sharonin isosiskosta Brandysta tuli hänen suojelijansa. Jos jokin meni pieleen, Sharon juoksi Brandyn luo pyytämään häntä järjestämään asiat, olipa kyse turvan hakemisesta koulukiusaajia vastaan tai avusta koulutehtävien suorittamisessa. Joskus Brandy jopa teki Sharonin koulutehtävät itse. Vaikka Sharon oli vain keskinkertainen oppilas, opettajat pitivät hänestä, koska hän oli suloinen ja hyvin käyttäytyvä. Teini-iässä Sharon ei oppinut ajamaan autoa. Brandy vei hänet aina sinne minne hän halusi.

Koulusta valmistumisen jälkeisenä lauantaina Sharon meni naimisiin Tomin kanssa, joka on kodinkonemekaanikko ja joka muistuttaa Sharonin isää. Tom piti siitä, että hänellä oli kotona vaimo, joka ei käynyt töissä ja palveli häntä, pitäen huolta siitä, että ateria oli valmiina, kun hän palasi kotiin. Tom piti jopa söpönä sitä, että Sharon oli niin avuton monissa päivittäisissä tehtävissä. Useimmiten Sharon jumaloi Tomia, ja hän rakasti kotivaimon osaansa, vaikka hän ajoittain koki vaikeaksi pitää puolensa suhteessa, peläten että Tom saattaisi vihastua hänelle.

Pian Tom alkoi kuitenkin nähdä Sharonin jatkuvasti tarvitsevana ja tukahduttavana. Koska Sharonilla ei ollut omaa kaveripiiriä, hän vaati että he viettävät kaiken vapaa-aikansa yhdessä. Tom sai lopulta Sharonin suostuteltua hankkimaan työn opettajan apulaisena, kun he kohtasivat taloudellisia vaikeuksia, ja hän rohkaisi Sharonia pitämään työn kun vaikeudet saatiin järjestettyä. Koska Tom vei Sharonin töihin ja haki hänet joka ilta, Tom ei voi koskaan viettää aikaa kavereittensa kanssa työn jälkeen tai ansaita lisää rahaa ylitöillä. Sharonin tarvitsevuuden takia Tom lopulta päätti, että Sharonilla tulisi olla oma identiteetti, ja vaati että hänen tulisi ilmoittautua opiston oppilaaksi. Sharon pyysi Tomia valitsemaan hänen oppiaineensa ja varoitti Tomia siitä, että hänen täytyisi todennäköisesti opastaa häntä läksyjen teossa, sen lisäksi, että Tomin pitää viedä Sharon kouluun ja tuoda hänet sieltä kotiin. Sharon lupautui vastentahtoisesti opiskelemaan, mutta epäili, että hänellä ei ole opiskeluun tarvittavaa itseluottamusta ja kykyjä.

Kuusi kuukautta pariterapian aloittamisen jälkeen Sharon on aloittanut ajokoulun. Suunnilleen samoihin aikoihin Brandy kuoli auto-onnettomuudessa. Sen vaikutus Sharoniin oli musertava. Brandyn poismenon myötä Sharon alkoi liukua masennukseen ja tarttui Tomiin yhä lujemmin. Sharon lopetti koulunkäynnin ja työnteon. Tom vaikuttaa olevan keskellä emotionaalisen poisvetäytymisen prosessia, ja uhkaa avioerolla. Sharon tuntee itsensä tuhoutuneeksi: "Olen menettänyt osan itsestäni, jota en voi koskaan saada takaisin.", ja hän ei voi kuvitella miten hän voisi pärjätä yksin. Vaikka Tom sanoo, että on vielä mahdollisuuksia päästä sovintoon ja vaikka Sharon tajuaa, että suhteessa oli alusta saakka ongelmia, joita hän ei halunnut kohdata, Sharon silti "tietää" että Tom aikoo erota hänestä.

***

Riippuvaiset persoonallisuudet, joihin viitataan tässä vain riippuvaisina kielellisen helppouden takia, ovat muista välittäviä haitaksi asti, ja he sallivat muiden hyvinvoinnin olla tärkeintä riipumatta siitä, mitkä ovat sen kustannukset heille itselleen tai heidän identiteetilleen. Riippuvaiset ovat aina auttavaisia ja anteliaita, he ovat omistautuneita ihmissuhteilleen, erityisesti aviopuolisoilleen ja avioliittoinstituutiolle. He elävät elämänsä muiden kautta ja muiden puolesta, ja he tarjoavat heille lämpöä, hellyyttä ja huolenpitoa. Kun ihmiset, joista he pitävät huolta, ovat onnellisia, he ovat onnellisia. Heillä on taipumus omaksua suhteissaan passiivisempi rooli. He myöntyvät rakastamiensa ihmisten mielipiteisiin ja haluihin, ja he nauttivat epäsuorasti heidän nautinnostaan ja täyttymyksestään. He pitävät harmoniasta ihmissuhteissaan ja heillä on taipumus olla anteeksipyytäviä myös silloin kun toisten pitäisi ottaa suurempi vastuu erimielisyydestä.

Monet riippuvaan persoonallisuuteen liittyvät piirteet ovat arvostettuja ja ihailtuja kulttuurissamme. Näihin kuuluvat esim. onnellisuus silloin kun rakastetut ihmiset ovat onnellisia, uhrauksien tekeminen muiden ihmisten hyväksi, mukaanlukien ilmoittautuminen vapaaehtoiseksi moniin epäitsekkäisiin tekoihin. Pintapuolisesti he ovat lämpimiä, rakastavia ja helliä, mutta pinnan alla he näkevät itsensä avuttomina ja pelkäävät tehdä mitään omin avuin. He tarvitsevat sitä, että muut ihmiset pitävät heistä huolta, ja he etsivät osaavia ja kykeneviä instrumentaalisia sijaishenkilöitä, jotka palkitsevat alistumista kohtaamalla maailman ongelmat heidän puolestaan. Monet heistä ovat kykenemättömiä tekemään edes rutiinipäätöksiä kysymättä ensin neuvoa. Laittamalla elämänsä muiden kontrolliin he tukahduttavat kumppaninsa takertuvuudellaan ja tekevät itsensä haavoittuvaiseksi hylkäämiselle. Suojellakseen itseään tältä mahdollisuudelta riippuvaiset alistuvat nopeasti kumppaniensa toiveisiin tai tekevät itsensä niin miellyttäviksi, että kukaan ei halua jättää heitä. Usein he järjestävät elämänsä siten, että he välttävät hankkimasta kykyjä ja osaamista, jotka mahdollistaisivat selviytymisen tai toimeentulon omillaan. Jos suhde lopulta purkautuu, heidän itsekunnioituksensa tuhoutuu. Kun heiltä puuttuu tuki ja yhteenkuuluvuus, he vetäytyvät itseensä ja tulevat lisääntyvässä määrin jännittyneiksi, masentuneiksi ja epätoivoisiksi.

Kuten Sharonin tapaus osoittaa, riippuvaisille on lähes mahdotonta tehdä aloite omin avuin tai määrätä elämänsä tai uransa suunta. Sen sijaan he liittävät itsensä niihin, joita he pitävät itseensä luottavina ja asiat hallitsevina, ja pyytävät jatkuvasti neuvoja tai rohkaisua ennenkuin ryhtyvät melkein mihin tahansa. He tavallaan ratsastavat muiden ihmisten lahjakkuuksilla, kyvyillä ja mielten vahvuuksilla, usein jopa vähäpätöisissa asioissa, kuten mitä syödään lounaaksi tai mitä vaatteita ostetaan. Esimerkiksi työskenneltyään opettajan apulaisena yhdeksän vuotta Sharon tarvitsi silti opettajia kertomaan hänelle mitä pitää tehdä. Niin pitkän ajan kuluessa vähäisten vaatimusten tehtävässä Sharonin pitäisi jo tietää mitä tehdä ja olla kykenevä tekemään päätöksiä siitä mikä on parasta ottaen huomioon päivän oppitunnit. Sharon syntyi perinteiseen perheeseen ja hänellä oli isosisko, joka piti hänestä huolta. Muut ovat aina pitäneet huolta Sharonista, niin paljon, että hänelle ei koskaan kehittynyt omaa identiteettiä ja hän ei koskaan oppinut hallitsemaan omaa elämäänsä. Hän tarvitsee muita määräämään ja ottamaan vastuun melkein kaikessa. Kun lapsuudessa jokin meni pieleen koulussa, Sharon juoksi Brandyn luo, joka suojeli häntä ja laittoi asiat järjestykseen. Koko perhe osallistui Sharonin lapsellistamiseen; Sharon oli heidän arvokas "posliininukkensa", joka nostettiin jalustalle, ja jota palkittiin pelkästään suloisena ja mukavana olemisesta. Voidaan kuvitella pieni Sharon hiuspinni päässään juoksemassa äidin ja isän luokse iso hymy huulillaan ja saavan heiltä taputuksen päälleen ja suuren halauksen. Kaikissa elämänsä vaiheissa hänen tarpeensa täytettiin; hän ei esimerkiksi oppinut ajamaan autoa, koska Brandy ajoi hänet sinne minne hän halusi. Sharonille hänen varhainen kohtelunsa muodostui ihmisten välisten suhteiden ohjeeksi: "Miellytä toisia, ja sinä olet erityisen hyvä, ja muut rakastavat sinua ja pitävät sinusta huolta ikuisesti." Sharonin elämä on aina ottanut sen suunnan, jonka muut ovat sille antaneet, joten se on heidän luomuksensa, ei Sharonin oma.

Vaikka Sharon on aikuinen, psykologisesti hän on jäänyt monilta osin lapseksi. Yksityisinä hetkinään hänen keskenkasvuisuutensa pelottaa häntä, mutta se on kuitenkin se ihmisten välisten suhteiden strategia, jota hän käyttää, joskin vain sen takia, että hän ei ole onnistunut kehittämään itselleen aikuisia strategioita. Itsenäisyys on hänelle mahdotonta. Sen sijaan Sharon ikuisesti esittää itsensä suloisena, tärkeänä ja viehättävänä. Sharonin täytyy mielestään aina olla miellyttävä ja hän ei koskaan saa olla eri mieltä niiden kanssa, joista hän on riippuvainen. Riita tai erimielisyys eivät ole pelkästään epäyhteensopivia hänen minäkuvansa kanssa, vaan ne uhkaavat myös hänen suojelevaa suhdettaan, joko suoraan herättämällä muiden vihaa tai epäsuorasti perustamalla itsenäisen identiteetin, jota täytyy kunnioittaa. Se on vaarallinen ennakkotapaus kenelle tahansa riippuvaiselle. Riippuvaiselle näyttää paremmalta strategialta pelata varman päälle ja alistua muiden ihmisten mielipiteisiin ja toiveisiin. Kuten Sharon itse sanoo, hänelle on vaikeaa pitää puoliaan avioliitossa, koska "Tom saattaa suuttua minulle." Nyt kun Brandy on kuollut, suuri osa Sharonin vakuutuksesta omillaan toimeentulemista vastaan on haihtunut.

Se, että muut ovat ottaneet vastuun kaikesta Sharonin elämässä, on vaikuttanut häneen erilaisin tavoin. Hänelle on vaikeaa aloittaa projekteja ja tehdä asioita itsenäisesti. Koska muut ovat aina olleet paikalla hallitsemassa asioita, Sharonille on kehittynyt odotus siitä, että kaikki mitä hänen tarvitsee tehdä on olla suloinen ja miellyttävä, ja kaikki hoituu muiden toimesta. Satunnaiselle havainnoijalle hänen aloitteellisuutensa puute saa hänet näyttämään masentuneelta. Sharonilla on kuitenkin paljon energiaa ja motivaatiota, häneltä vain puuttuu suunta niille. Hän ei voi omistautua päätökselle tietämättä ensin, että muut antavat sille hyväksyntänsä. Sharonilta puuttuu itseluottamusta asettaa elämänsä itse määräämälleen kurssille, ja sitten kulkea sen vaatima matka. Pintapuolisesti hän saattaa olla samaa mieltä ajamaan oppimisesta tai opiston käymisestä, mutta hän tulee epäluuloiseksi, jos muut ihmiset ajavat sellaisia asioita liian voimakkaasti. Jos Sharon menestyy niissä, muut saattavat vaatia, että hän tekee vielä enemmän. He saattavat vaatia, että hän ottaa oman elämänsä hallintaansa, ja se pelottaa häntä. Jopa vaatimus siitä, että Sharonin pitää tehdä joitain asioita itsenäisesti, saattaa vaikuttaa hänestä hylkäämiseltä. "Mitä tapahtuu sen jälkeen kun opin ajamaan?", hän miettii. "Mitä muuta he odottavat minulta? Miksi Tom haluaa minun käyvän opistoa? Valmisteleeko hän minun jättämistäni?" Sharon uskoo, että mitä vähemmän hän aloittaa itse, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on pitää kiinni läheisistään.

Itseasiassa Sharonin päämäärä on säilyttää asiat sellaisina kuin ne ovat aina olleet, eräänlaisena ajattomana lapsuutena, jossa hän on passiivinen ja miellyttävä ja hänelle taataan suojelu ja miellyttävä suhde toisiin. Ei voida sanoa tarkasti mitä tulevaisuus pitää sisällään hänelle. Tapauskertomus ei kerro pystyivätkö Sharon ja Tom selvittämään ongelmansa. Me tiedämme kuitenkin, että Tom tuntee itsensä tukahdutetuksi, ja voimme päätellä että Tom on alkanut nähdä suhteen jonakin jota Sharon tarvitsee enemmän kuin haluaa. Tomin mielestä Sharonilla pitäisi olla enemmän omaa identiteettiä. Tom saattaa jopa epäillä, että Sharon ei rakasta häntä rehellisesti tai, että hän ei ole tarpeeksi kypsä tietääkseen mitä rakkaus merkitsee. Nyt kun Tom on alkanut vetäytyä suhteesta, Sharon tuntee etäisyyden, ja hänen epätoivonsa ja paniikkinsa lisääntyvät. Sharon reagoi tekemällä vielä enemmän Tomin puolesta, jopa ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi tehtäviin, jotka ovat epämiellyttäviä varmistaakseen suhteen jatkumisen. Erityisesti kun Brandy on kuollut ja Sharonin avioliitto on uhattuna, Sharon on peloissaan yksin jäämisen suhteen. Mikä pahempaa, ei ole ketään muuta johon hän voisi vedota saadakseen huolehtimista ja tukea, ja tämä pöyrii varmastikin usein hänen mielessään.

Sharonin tapauskertomuksesta näimme sairaalloisemman puolen riippuvaisesta persoonallisuudesta. Olemme kuitenkin käsitelleet myös joitakin ominaisuuksia, jotka ilmenevät terveissä ja normaaleissa persoonallisuuksissa. Seuraava osio käsittelee tätä jatkumoa tarkemmin.

Normaaliudesta epänormaaliuteen.

On esitetty useita normaaleja muunnelmia riippuvaisesta persoonallisuudesta, ja näihin liittyy piirteitä joita monet lukijat löytävät epäilemättä myös itsestään. Omistautunut tyyli (Oldham & Morris, 1995) on huolehtiva ja avulias, ja laittaa usein muiden hyvinvoinnin omansa edelle. Samankaltainen omistautuvan tyylin kanssa on myöntyväinen tyyli (Millon et. al. 1994), joka rakentuu yhteistyöhalukkuuden, huomioon ottamisen ja ystävällisyyden ympärille. Jotta he eivät ärsyttäisi muita ja olisivat yhteensopivia muiden kanssa, he mukautuvat muiden ihmisten mieltymyksiin. He luottavat muiden olevan ystävällisiä ja huomaavaisia, joten he sopivat helposti erimielisyydet ja tekevät myönnytyksiä saavuttaakseen rauhanomaisia ratkaisuja kiistoihin.

Terveet muunnelmat riippuvaisista kykenevät aitoon empatiaan muita kohtaan, ja heillä on suuri kyky kestävään ja ehdottomaan rakkauteen. Lisäksi he kuuluvat luottavaisimpiin ihmisiin, joilla on vaatimaton, kritiikitön ja hienovarainen käytös, joka heijastaa lähes kyseenalaistamatonta hyväksyntää. Heitä on helppo miellyttää, he vaativat vain vähän, he eivät koskaan aseta saavuttamattomia hyväksynnän standardeja, ja he ovat lähes aina kumppaneitaan ja rakkaitaan kannustavia. Monilla heistä on laajat varastot hyvää tahtoa ja he ovat aidosti tyytyväisiä muiden ihmisten hyvästä onnesta ja saavutuksista. Usein he ovat jalomielisiä jopa niitä kohtaan, joista he eivät pidä. Huolimatta korkeasta arvostuksesta, jota heille osoitetaan, mitä enemmän ihmiset arvostavat heitä, sitä vaatimattomammiksi he tulevat. Jotkut heistä ovat lähes pyhimyksiä. He ovat tyytyväisiä siitä, että heistä ajatellaan hyvää, ja nolostuvat, jos heitä pidetään erityisinä. He ovat anteliaita antamaan itsestään, he laittavat kaikki elämän tapahtumat positiiviseen valoon ja he painottavat niitä hyveitä ja hyvää, jotka he havaitsevat muissa ihmisissä.

Valitettavasti terveet ja sopeutumiskykyiset ominaisuudet joita edellä kuvatiin muuntuvat helposti sairaalloisiksi. Riippuvaisilla on taipumus sulauttaa oma identiteettinsä yhteen muiden ihmisten identiteettien kanssa, ja se on strategia johon liittyy omat riskinsä, jopa niille joilla on terve persoonallisuus. Riippuvaiset eivät ytimiään myöden pidä yksin olemisesta. Koska heidän identiteettinsä on erottamattomasti sekoittunut rakastamiinsa ihmisiin, ajatus erossaolemisesta aiheuttaa heille voimakasta pelkoa, kuten näimme Sharonin tapauksesta. Siinä missä suurin osa normaaleista henkilöistä myöntää, että erossaoleminen on joskus tarpeen itsensä toteuttamista varten, riippuvaisille ajatus siitä on vastenmielinen. Kun riippuvaisten suhde loppuu, he tuntevat itsensä usein dominoiduiksi, hyväksikäytetyiksi, loppuunpalaneiksi ja epätoivoisiksi. Kun he ovat jatkuvasti hämärtäneet rajoja itsensä ja muiden välillä, suhteen menettäminen on vaikutuksiltaan kuin itsensä menettämistä. Huomioon ottaminen muuttuu tukahduttavaksi ja jatkuva kannustamisen ääni vajoaa epätoivoiseen alistuvuuteen. Suojellakseen muihin ihmisiin tekemiään investointeja, riippuvaiset saattavat tehdä itsestään lapsellisia ja kieltäytyä opettelemasta aikuisia itsenäisen elämän taitoja, joita he käyttävät keinoina pitää kiinni puolisoistaan. Sharon on haluton käymään opistoa tai opettelemaan autolla ajamista. Jotkut riippuvaisista saattavat olla niin tyhjiä elämäntaitojen suhteen, että heille on lähes mahdotonta selviytyä ja tulla toimeen omillaan.

Toinen tapa verrata normaalia tyyliä riippuvaiseen persoonallisuushäiriöön on rakentamalla normaalimpia versioita DSM-IV:n diagnostisista kriteereistä (Sperry, 1995). Kun päätökset, myös jokapäiväiset päätökset, saavat aikaan ylenmääräistä kyselemistä häiriintyneissä henkilöissä, normaalin tyylin henkilöt kysyvät toisten ihmisten mielipiteitä, punnitsevat hyötyjä ja haittoja, ja tekevät päätökset oman analyysinsa pohjalta. Kun häiriintynyt henkilö tarvitsee muita ottamaan vastuun suurimmasta osasta elämäänsä, normaalin tyylin henkilölle on lohduttavaa, että muut tukevat häntä ja hän nauttii heidän seurastaan, mutta pystyy toimimaan riittävästi ilman niitä. Kun häiriintynyt henkilö usein pitää tunteitaan toissijaisina ja on samaa mieltä muiden kanssa eroamisen pelon takia, normaalin tyylin henkilö pitää parempana sosiaalista harmoniaa, mutta kykenee kertomaan mielipiteensä kun se on tarpeen ja pitämään puolensa. Kun häiriintyneeltä henkilöltä puuttuu itseluottamus uusien projektien aloittamiseen tai omien tehtäviensä suorittamiseen, normaalin tyylin henkilö pystyy toimimaan itsenäisesti, mutta pitää parempana työskentelemistä toisten ihmisten lähellä. Jokaisessa näissä kontrasteissa Sharon putoaa enemmän sairaalloiselle asteikolle. Hän ei etsi neuvoja lisätäkseen niitä muistiinsa ja prosessoidakseen niitä itsenäisesti; hän on kyvytön punnitsemaan hyötyjä ja haittoja. Hänelle on parempi antaa sellaiset tehtävät muille. Sen sijaan Sharon kysyy neuvoa arkipäiväisissäkin asioissa, koska hän haluaa mieluummin olla niiden niiden neuvoma, joita hän haluaa miellyttää kuin ottaa riskin siitä, että muut loukkaantuvat. Samoin Sharon tarvitsee tukea toisilta niin paljon, että hän menettää vastuun elämänsä tärkeimmiltä alueilta. Koulussa hän tarvitsi Brandyä järjestämään asiat, suojelemaan häntä koulukiusaajilta ja joskus tekemään koululäksyt hänen puolestaan. Tuki ei pelkästään lohduta häntä, hän on hukassa ilman sitä. Suhteessaan Tomin kanssa, Sharon ei ole hiljaa pelkästään sen takia, että hän arvostaa ihmisten välistä harmoniaa; sen sijaan hän pelkää erimielisyyden seurauksia. Lisäksi hänen suhteeseensa liittyvät huolensa ovat niin intensiivisiä, että häneltä puuttuu itseluottamus, jonka avulla hän voisi toteuttaa uusia projekteja, kuten opiskeleminen opistossa.

Loput diagnostisista kriteereistä voidaan laittaa myös jatkumoon. Kun häiriintynyt henkilö haluaa huolenpitoa ja tukea niin paljon, että hän ilmoittautuu vapaaehtoisena suorittamaan epämiellyttäviä tehtäviä, normaalin tyylin henkilö on huomaavainen ja välillä uhrautuva, pitäen samalla päällimmäisenä mielessään muiden ihmisten edun. Kun häiriintynyt henkilö pelkää paljon sitä, että ei pysty selviytymään jäädessään yksin, normaalin tyylin henkilö pitää muiden seuraa parempana, mutta pystyy nauttimaan ajoittaisesta yksinäisyydestä. Kun häiriintyneen henkilön suhteen loppua seuraa heti epätoivoinen uuden kumppanin etsintä, normaalin tyylin henkilö on kaihoisa menetetyn puolison suhteen, mutta ei ala välittömästi etsiä uutta puolisoa johon sulautua. Kun häiriintynyt henkilö pelkää jäävänsä yksin oman onnensa nojaan, normaalin tyylin henkilö nauttii muiden kiintymyksestä, joka ilmaistaan huomioon ottamisella, mutta ei pelkää hylkäämistä.

Jälleen Sharon putoaa edellisissä kontrasteissa enemmän sairaalloisen kirjon puolelle. Se sopiiko viides diagnostinen kriteeri Sharoniin on kyseenalaista, koska hänen kotiaskareensa, kuten ruoan valmistaminen Tomille, sopivat kotivaimon rooliin, josta hän nauttii. Voimme kuitenkin kuvitella hänet kamppailemassa pitääkseen talon erityisen siistinä ja tekemässä poikkeuksellisen herkullisia ruokia Tomille kun suhteesta tuli kireä ja pingottunut, riippumatta siitä kuinka paljon aikaa ja työtä se vaatii. Lisäksi Sharonin muiden ihmisten tarve on niin liioiteltua, että se ei ole normaalia. Hän näyttää pelkäävän itsestään huolehtimista ja pitää parempana, että joku johon hän luottaa on koko ajan lähettyvillä. Hän hakeutui terapiaan koulun rehtorin ehdotuksesta. Tomin täytyy viedä hänet työhon aamulla ja noutaa hänet illalla.  Hän ei koe yksin vietettyä aikaa pelkkänä yksinolona, vaan epämiellyttävänä varjona jostakin, jonka hän haluaisi kovasti välttää. Sharonin on vaikea sietää tilannetta, jossa kiintymyksen kohde ei ole fyysisesti koko ajan läsnä. Vaikka hän ei näytä etsivän uutta suhdetta Brandyn kuoltua, seitsemännen kriteerin henki voidaan nähdä siinä epätoivossa, jolla hän kiinnittyy Tomiin. Lopuksi, Sharon pelkää Tomin jättävän hänet, eikä voi kuvitella selviytyvänsä yksin. Itseasiassa näyttää siltä, että hän ei voi muistaa Brandya ajattelematta Brandyn menetyksen merkittävyyttä itselleen.

Riippuvaisen persoonallisuuden variaatiot

Prototyyppisten tapausten lisäksi on olemassa useita variaatioita riippuvaisesta persoonallisuushäiriöstä, jotka kuvaavat sen yhdistelmiä muiden persoonallisuustyyppien kanssa.

Levoton riippuvainen

Levoton riippuvainen on sekoitus riippuvaisesta ja välttelevästä persoonallisuudesta, ja sitä tavataan usein äärimmäisessä muodossaan institutionaalisessa ympäristössä, jossa huolehditaan kroonisista liikkuvista potilaista. Suurin osa heistä elää parasiittista elämää, jota ylläpitävät institutionaaliset palkinnot ja vaatimukset. Kun riippuvaiset ovat alistuvia ja vaatimattomia, ja luottavat muiden tarjoamaan opastukseen ja turvaan, levottomilla riippuvaisilla on pinnan alla pelkoa, joka peittää alleen aloitteellisuuden puutteen ja pelokkaan itsenäisyyden välttelyn. He näyttävät helposti hämmentyviltä ja tuntevat yleistä pelkoa ja pahan aavistelua. He ovat erityisen haavoittuvaisia eroamispeloille ja pelkäävät suuresti tuen ja huolenpidon menetystä. Toisin kuin muut riippuvaiset, levottomat riippuvaiset joskus ilmaisevat näitä pelkoja vihan purkauksilla, joita he kohdistavat niihin, jotka eivät arvosta riittävästi heidän turvallisuuden tarpeitaan.

Koska levottomasta riippuvaisesta huolehtii usein jokin institutionaalinen tai ympäristön rakenne, heille on muodostunut sosiaalisista suhteista poisvetäytymisen kuvio. He kokevat usein yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä. Vaikka sellaiset henkilöt yrittävät olla miellyttäviä ja mukavia kuten muutkin riippuvaiset, he tuntevat pinnan alla jännitteitä, surua ja syyllisyyttä. Pintapuolisesti he vaikuttavat hiljaisilta ja ystävällisiltä kun he kohtaavat vaikeuksia, mutta pinnan alla he saattavat olla hylkäämisen pelon ja yksinäisyyden musertamia. Heikkouden ja väsymyksen valitukset saattavat heijastaa pinnan alla olevaa masennusta. Koska he ovat kokeneet jatkuvia töykeitä torjumisia muiden taholta, nämä riippuvaiset nujertuvat herkästi fyysisen uupumuksen ja sairauden alle. Näissä olosuhteissa yksinkertaiset velvollisuudet vaativat heiltä enemmän energiaa kuin he saavat koottua. He näkevät elämän tyhjänä, mutta raskaana.

Mukautuva riippuvainen

Mukautuvat riippuvaiset ovat alistuvaisempia, miellyttävämpiä, ja haluavat kiintymystä, huolenpitoa ja turvallisuutta enemmän kuin muut alatyypit. Hylkäämiseen liittyvät pelot tekevät heistä liian tottelevaisia, avuliaita ja miellyttäviä. Joistakin heistä tulee sosiaalista seuraa rakastavia ja hurmaavia, ja he pyrkivät pääsemään huomion keskipisteeksi dramaattisella käytöksellä. He ovat tältä osin samanlaisia kuin lepyttävät histrioniset persoonallisuudet. Molemmat ovat ystävällisiä, seurallisia, hyväntahtoisia ja mukautuvia suhteissaan toisiin ihmisiin, ja he pitävät parempana välttää konflikteja ja pyrkiä harmoniaan jopa sisäisten arvojensa ja uskomustensa kustannuksella. Lisäksi kumpikin on kiinnostunut ulkoisesta hyväksynnästä, joten kumpikin voi jäädä ilman todellista sisäistä identiteettiä, arvostaen itseään vain ihmissuhteidensa perusteella, ei sisäisten piirteidensä perusteella. Liittoutumalla muiden kykyjen ja hyveiden kanssa, he vahvistavat itseään illuusiolla jaetusta kyvykkyydestä, ja heitä lohduttaa usko siihen, että saavutettu side on luja ja hajoamaton. Kumpikin todistaa naivista  asenteesta elämän ongelmia kohtaan. He pitävät yllä miellyttävyyden ja hyvän hengen ilmapiiriä, kieltävät häiritsevät tunteet ja peittävät sisäiset konfliktit kiinnittämällä huomion muualle. Kriittinen ajattelu ei ole heidän vahva puolensa. Kun muut ovat tehneet suurimman osan asioista heidän puolestaan, suurin osa heidän tiedoistaan on alikehittynyttä ja epäkypsää.

Toisin kuin lepyttävät histrioniset persoonallisuudet, mukautuvilla riippuvaisilla on taipumus olla uhrautuvaisia ja he omaksuvat mielellään huonomman ja alistetun roolin. He ovat myötätuntoisia kumppaniensa tarpeita kohtaan, jotka tuntevat sen takia itsensä vahvemmiksi ja osaavammiksi. Mukautuvat riippuvaiset välttävät itsensä puolustamista ja jättävät vastuut muiden käsiin. Kontrastina tälle, histrioniset persoonat ottavat aktiivisemman asenteen elämää kohtaan, ja mieluummin ohjailevat ja manipuloivat elämän olosuhteita kuin vain passiivisesti istuvat. Mukautuvan riippuvaisen itsensä uhraava ja vähempiarvoinen asenne muistuttaa jossain määrin masokistista persoonallisuutta. Mukautuville riippuvaisille on tärkeintä, että muut pitävät heistä ja pitävät heitä miellyttävinä, ja hyväksyvät heidän hymynsä ja hyvän tahtonsa riittävinä.

Valitettavasti mukautuvat riippuvaiset ovat mukautuvaisia tietystä syystä; miellyttävyys on suunniteltu kannustamaan muita ottamaan asioiden hallinta käsiinsä, joka siten kompensoi heidän kyvyttömyyttään. Heillä on aina hymy huulilla ja he lausuvat ystävällisiä sanoja, mutta he harvoin toteuttavat aikuisten velvollisuuksia. Itseasiassa he yleensä tuntevat itsensä avuttomiksi aina kun itsenäisyyttä ja aloitteellisuutta tarvitaan. Merkittävän tuen tai samaistumisen kohteen menetys saattaa aiheuttaa mukautuville riippuvaisille vakavan masennuksen. Avoimet syyllisyyden, sairauden, pelon ja masennuksen osoitukset ovat tavallisia, mutta ne palvelevat kritiikin torjumista, ja paheksunnan ja hylkäämisen muuttamista tueksi ja hyväntahtoisuudeksi. Sharonilla on useita piirteitä mukautuvasta riippuvaisesta persoonallisuushäiriöstä.

Epäkypsä riippuvainen

Ihmiset kypsyvät erilaisilla nopeuksilla. Lisäksi yhden ihmisen kohdalla esimerkiksi matemaattiset ja musiikilliset kyvyt voivat kypsyä suhteellisen aikaisin ja kielelliset kyvyt myöhemmin, tai toisinpäin. Jotkut henkilöt eivät kuitenkaan koskaan saavuta edes vaatimattomia saavutuksia missään elämänsä vaiheessa. Sen sijaan he säilyvät lapsenomaisina läpi elämänsä, pitävät parempina lapsellisia toimia, saavat tyydytyksensä suhteista pääasiassa lapsiin, ja eivät pidä ollenkaan aikuisista toimista ja velvollisuuksista. Sellaiset henkilöt eivät ole riippuvaisia pelkästään lapsenomaisen katsantokantansa ja saavutustensa tason perusteella, vaan he näyttävät olevan myös tyytyväisiä tästä asiaintilasta.

Epäkypsä muunnelma on alikehittynyt, kokematon ja yksinkertainen, ja se menee pidemmälle kuin tavallisen riippuvaisen yksinkertainen naivius. Joiltakin epäkypsiltä riippuvaisilta puuttuu kunnianhimoa ja energiaa, joka tekee aikuisuuden odotuksista musertavia ja pelottavia. Toiset heistä ovat liian passiivisia, mukavuutta rakastavia ja velttoja, ja he eivät koskaan kehittäneet kykyjään ja luottamusta omiin kykyihin. Monilta epäkypsiltä riippuvaisilta näyttää puuttuvan vahva sukupuoli-identiteetti, ja he pitävät aikuisten roolien omaksumista jossain määrin mauttomana ja pelottavana. Suurimmaksi osaksi nämä henkilöt ovat miellyttäviä ja sosiaalisia kunhan heidän annetaan olla lapsellisia valinnoissaan ja toimissaan. Epäkypsistä riippuvaisista tulee kuitenkin vaikeita, kun toiset alkavat odottaa enemmän ja vaatia, että he kypsyvät ja ryhtyvät toimiin elämän asioiden hoitamiseksi. Heidän huolestuneille vanhemmilleen ja puolisoilleen he näyttävät usein vastuuttomilta ja välinpitämättömiltä. Epäkypsien riippuvaisten kyvyttömyys kehittää tarvittavia kykyjä itsenäiseen elämässä selviytymiseen jättää heidät täysin kyvyttömiksi kypsymään aikuisen tasolle. Sharonilla on joitain piirteitä myös tästä persoonallisuustyypistä. Hänen työnsä opettajan apulaisena on vain vähän vaativa ja sallii hänen olla yhteydessä lapsiin päivästä toiseen, joka on ehkä takautuma hänen omaan lapsuuteensa, jolloin hän oli "arvokas pikku posliininukke". Sharon ei pysty ajamaan autoa, eikä suorittamaan monia muitakaan hänen ikäiselleen tyypillisiä tehtäviä.

Saamaton riippuvainen

Saamaton riippuvainen on yhdistelmä riippuvaisesta ja skitsoidisesta persoonallisuushäiriöistä. Kummaltakin puuttuu yleistä elämänvoimaa, heillä on vain vähän energiaa, he väsyvät helposti ja heillä on heikkouksia ilmeissään, ilmaisuissaan ja spontaanisuudessaan. Skitsoidisilla henkilöillä on yleensä kyvyttömyyttä tuntea nautintoa ja positiivisia tunteita syvällisesti. Lisäksi he välttävät sosiaalisia suhteita, mukaanlukien oman perheen jäsenyys, ja he valitsevat lähes aina yksinäisiä toimia. Saamaton riippuvainen on kuitenkin skitsoidista kykenevämpi myötätuntoon ja ymmärtää paremmin muiden tunteita. Lisäksi skitsoidisen henkilön ajatusprosessit näyttävät usein hajamielisiltä, epäsuorilta tai jopa poissaolevilta, koskien erityisesti ihmissuhteita. Vaikka ihmisten väliset hienovaraisuudet karkaavat useimpien skitsoidisten henkilöiden ymmärrykseltä, useimmat saamattomat riippuvaiset ymmärtävät niitä, ja he eivät karta läheisiä henkilökohtaisia suhteita. Kuten epäkypsä riippuvainen, saamaton muunnos etsii huoletonta elämää, joka on vapaa vastuista, vaikkakin pääasiassa motivaation puutteen vuoksi, ei lapsellisen luonteen vuoksi. Skitsoidisten piirteiden vuoksi he usein vain yksinkertaisesti vetäytyvät pois elämän vaatimuksista. Kun saamattomat riippuvaiset eivät halua olla tekemisissä todellisuuden kanssa, he näyttävät usein kuin kävelevän unessa läpi elämän, puolittain vetäytyneenä pois maailmasta, puolittain riippuvaisina. He eivät usein halua ryhtyä mihinkään tai ajatella liian syvällisesti, joten he ovat tietyllä tavalla kohtaloon uskovia, joka mahdollistaa heille vaikeuksien huomiotta jättämisen. Heillä on uskomus, että mikään ei muutu ihmisten ponnistusten vuoksi, ja heillä ei ole motivaatiota eikä halua toimia oman itsensä hyväksi. Sharon ei kuulu tähän alatyyppiin.

Epäitsekäs riippuvainen

Epäitsekkäälle riippuvaiselle idealisointi ja täydellinen samaistuminen ovat tärkeimpiä aiheita. Kuten kaikki riippuvaiset he alistuvat muille, mutta äärimmäisemmällä tavalla. Kiintymykseen liittyvät huolet saavat uuden merkityksen epäitsekkäille riippuvaisille, jotka sulauttavat itsensä täydellisesti muihin, ja menettävät siinä prosessissa identiteettinsä. Heidän oman ainutlaatuisen persoonansa mahdollisuudet kielletään, ja se jätetään surkastumaan jäänteinä epämieluisasta itsenäisyydestä. Sulautumisen kautta epäitsekkäät riippuvaiset varmistavat merkityksen elämäänsä, tunteiden vakauden ja elämän tarkoituksen. Lopulta kaikki mitä he tekevät suoritetaan palveluksina toisille, joiden tarkoituksena on korottaa heidän statustaan ja merkittävyyttään. Näitä palveluksia voidaan tehdä ihmisten lisäksi myös instituutioiden puolesta. Äärimmäisissä tapauksissa epäitsekkäät riippuvaiset määrittyvät kokonaan ihmissuhteidensa kautta, ollen olemassa vain merkittävien toisten ihmisten laajennuksina, ja joilla ei ole tajua itsestään itsenäisinä olentoina. Tämän fuusion takia he saattavat omaksua arvoja ja asenteita, jotka ovat erilaisia kuin heidän tavalliset valintansa. Joskus he näyttävät itsevarmoilta ja itseensä luottavilta, mutta vain kun he ovat omaksuneet itselleen ominaisuuksia instituutioilta tai ihmisiltä, joihin he ovat samaistuneet.

Huolimatta oman identiteetin menetyksestä, monet epäitsekkäät riippuvaiset näyttävät tyytyväisiltä uhrautuvaan elämäntyyliinsä. Kaikki riippuvaiset ovat alistuvia, ja omaksuvat arvot ja uskomukset muilta voimakkaammilta ihmisiltä, joihin he ovat kiinnittäneet itsensä, mutta epäitsekkään riippuvaisen koko olemus lepää niiden ihmisten varassa, joiden puolesta hän uhraa itsensä. Mitä enemmän he fuusioituvat idealisoidun toisen kanssa, sitä enemmän he kiintyvät tunteillaan ja sitä enemmän he tuntevat, että heillä on merkitystä maailmassa. Stereotyyppisiin esimerkkeihin kuuluu dominoiva äiti, joka elää menestyneen lapsensa kautta ja vaimo, joka uppoutuu kokonaan miehensä elämään ja työuraan.

Vaikka suurin osa epäitsekkäistä riippuvaisista tuntee itsensä elinvoimaisiksi ja tärkeiksi ihmissuhteidensa kautta, jotkut lopulta miettivät ovatko he menettäneet liian paljon itsestään. Saadessaan identiteettinsä ulkoisten lähteiden kautta, he tekevät itsensä erittäin haavoittuvaisiksi menetyksille. Kun suhteet törmäävät vaikeuksiin, epäitsekkäät riippuvaiset, enemmän kuin muut ihmiset, kokevat pelko- ja masennuskausia, joiden intensiteetti vaihtelee kiintymyksen laadun mukaan. Kaikki riippuvaiset ovat järkyttyneitä kun suhde loppuu, mutta epäitsekkäät riippuvaiset tuhoutuvat lähes kokonaan, koska he tyhjenevät täysin. Joskus odotus menetyksestä on riittävä jättämään heidät pysyvään toivottomuuteen, joka on masentuneen persoonallisuuden piirre.


Psykodynaaminen näkökulma

Riippuvaisilla persoonilla on taipumus painottaa kahta puolustuskeinoa. Koska he haluavat pysyä lapsenomaisina, he eivät pysty kehittämään normaalien aikuisten kypsiä puolustuskeinoja. Ensimmäinen puolustuskeino on introjektio, joka tarkoittaa "laittaa sisälle", ja josta johtuu heidän tarpeensa fuusioitua voimakkaampien ja välineellisesti kyvykkäämpien henkilöiden kanssa. Kun riippuvaiset katsovat sisälleen, he näkevät riittämättömyyttä ja kyvyttömyyttä, joka heijastaa heidän taitojensa ja tietojensa puutteita. Sellaisten huomaaminen synnyttää arvottomuuden tunteita ja lisäksi eksistentiaalista pelkoa jäämisestä yksin huolehtimaan itsestään; näitä Sharon tuntee. Paetakseen tätä pelkoa riippuvaiset pyrkivät liittämään vahvemman henkilön läsnäolon, vahvuudet ja kyvyt itseensä. Tästä syntyvä side on keskimääräistä suhdetta suurempi. Riippuvaiset pyrkivät laittamaan toisen henkilön identiteetin sisälleen luodakseen heikomman ja vahvemman, kyvyttömän ja taitavan, ja arvottoman ja itseensä luottavan sekoituksen. Suhteen taloudessa riippuvainen lainaa vahvuutta, kykyjä ja itsetuntoa ja vaihtaa ne halukkuuteen palvella toisen henkilön tavoitteita. Siten riippuvaisilla on taipumus tulla samankaltaisiksi kuin kumppaninsa, joiden identiteetistä ja tarpeista tulee riippuvaisten omia. Toiseksi riippuvaisilla on taipumus idealisoida kumppaneitaan. Heidän kumppaninsa eivät enää ole tavallisia ihmisiä vahvuuksineen, pikkuvikoineen ja heikkouksineen; sen sijaan heistä tulee superihmisiä, suojelijoita, joilla on lähes kaikkivoipa valta tarjota turvallinen suojapaikka, joka suojelee riippuvaista uhkilta. Nuorina lapsina me kaikki koemme jossain määrin vaiheen, jolloin me uskomme vanhempiemme olevan kaikkivoipia ja kaikkitietäviä. Vanhemmilla on kyky saada aikaan lumisade ja tieto siitä miten se lopetetaan, ja rahaa ostaa meille mitä tahansa me haluamme syntymäpäivinä. Ja koska he ovat kaikkitietäviä ja kokonaan rakastavia, voimme aina luottaa siihen, että heidän toimensa koituvat meidän hyväksemme, ainakin loppujen lopuksi. Kuten tapauskertomuksemme huomioi, Sharon kuvailee lapsuuttaa perinteiseksi ja täydelliseksi, ja hänen isänsä oli vahva henkilö, johon perhe tukeutui ja luotti. Kun Sharon katsoi isäänsä ylöspäin, hänen on täytynyt näyttää voiman ja kyvykkyyden inkarnaatiolta.

Kiintymyksen kohteiden idealisointi on osa normaalia kasvuprosessia. Vaikka me lopulta huomaamme, että vanhempamme eivät ole erehtymättömiä olentoja, joiksi heidät kuvittelimme, idealisointi elää romanttisessa rakkaudessa. Useimmiten kukaan ei ole niin täydellinen kuin romanttinen rakastettu kumppani. Kun Sharon tapasi Tomin, hän muistutti Sharonin isää, hänen aiempaa voimakkuuden prototyyppiä. Jossain vaiheessa suurin osa ihmisistä kulkee idealisointifantasioiden läpi, ja näkee tyttö- tai poikaystävänsä, puolisonsa tai rakastajansa todellisessa valossa. Silloin on aika työskennellä suhteen puolesta, kuten Tom ja Sharon huomasivat. Riippuvaiset kuitenkin kasvavat ohi idealisoinneistaan vain vaivoin, jos ollenkaan. He jatkavat puolisoidensa paisuttelua samalla tavalla ja suurelta osin samasta syystä kuin narsistinen persoonallisuus paisuttelee itseään. Riippuvaisten pelonsekainen kunnioitus suojelijoitaan kohtaan on osittain vain keinotekoisesti myöhästyneen kehityksen sivutuote. Se kuitenkin myös lähettää arvoa riippuvaiselle, koska jos tämä tärkeä ja  arvokas kvasi-jumaluus rakastaa riippuvaista, silloin myös hänen täytyy olla arvokas. Tomin ja Sharonin suhteessa tämä tarkoittaa sitä, että Sharonilla on arvoa, koska Tom, joka on hämmästyttävän hyvä, rakastaa häntä. Tärkeä ja loistava henkilö ei koskaan tuhlaisi rakkauttaan henkilöön, joka ei sitä ansaitse. Sen lisäksi tämä illuusio vahvistaa lisää riippuvaisen uskomusta siitä, että hänen suojelijansa pystyy suojaamaan häntä haitallisilta asioilta.

Tämä on tärkein syy, jonka takia riippuvaiset useimmiten ovat niin järkyttyneitä kun suhteet loppuvat. Hylkäämisestä tulee sen henkilön lopullinen tuomio, jonka mielipiteitä he aiemmin pitivät kyseenalaistamattomana totuutena. Jos avioliitto loppuu, Sharon ei koe eroa pelkästään erona Tomista, vaan myös kaiken sen hylkäämisenä, jota Tom symboloi, mukaanlukien hänen isänsä. Oikeastaan introjektio ideaali hylkää Sharonin, joka on hänen identiteettinsä tärkeä tukipylväs. Jos hän ei onnistu terapiassa tekemään eroa Tomin ja tämän sisäistetyn kuvan välille, tulevaisuus saattaa osoittautua erityisen järkyttäväksi hänelle.

Toinen tapa selviytyä ongelmallisesta ja vihamielisestä maailmasta on kieltää sen vihamielisyys kokonaan. Vaikka introjektio luo lohduttavan tunteen siitä, että on liittoutunut ja sulautunut voimakkaaseen henkilöön, se ei pysty poistamaan kaikkia pelon lähteitä. Siitä johtuen riippuvaiset käyttävät laajasti kiistämistä vaimentaakseen niitä pelon ja tuhon tunteita, joita introjektiot eivät pysty poistamaan. Kaikki normaalit ihmiset käyttävät kiistämistä, mutta riippuvaiset käyttävät sitä suojaamaan itseään objektiivisilta vaikeuksilta, säilyttääkseen illuusion sisäisestä utopiasta, jota ulkoiset vaatimukset ja kovat tosiasiat eivät häiritse. Sharonissa näkyy selvästi pako vihamielisestä maailmasta. Hän tajusi kuuden kuukauden terapian jälkeen, että hänen idealisointinsa kätki monia ongelmia, jotka olivat väijyneet kulissien takana koko ajan. Luomalla maailman, jossa ei ole objektiivisia riitoja, riippuvaiset tekevät itselleen helpommaksi pysymisen naiveina, lapsellisina ja sokerisen suloisina.

Kiistämisen toisena tehtävänä on on suojella riippuvaisia heidän omien vihamielisten impulssiensa olemassaolon myöntämiseltä. Riippuvaisille viha on erittäin uhkaavaa. Ensinnäkin se horjuttaa heidän näkemystään, jonka mukaan aikuisten laaja maailma on leikkikentän laajennus. Toiseksi, jos suloinen riippuvainen sallii itselleen kiukun myöntämisen, sitä seuraavat loogisesti kysymykset "Mihin toiset kykenevät tässä asiassa?" ja "Mitä toiset todellisuudessa tuntevat?" Riippuvaiset eivät voi antaa sellaisten ajatusten päästä tietoisuuteen, koska ne tuhoavat heidän illuusionsa turvallisuudesta ja suojelusta. Tämä ei näy suoraan Sharonissa, mutta estäessään tunteita, joita hän pelkäsi näyttää Tomille, hän oli kasannut vihan varaston, joka oli nyt lähempänä purkautumista, kun hän pelkäsi hylkäämistä. Osa hänestä saattaa tuntea sekoitusta hämmästyksestä ja vihasta, kuin sanoen, "Kuinka sinä voit jättää niin suloisen ihmisen kuin minä? Sinä teit väärin hyväksyessäsi kaiken hyvän tahtoni!"

Ihmissuhde näkökulma

Harry Stack Sullivan (1947) kuvasi riittämättömän persoonallisuuden - he ovat henkilöitä, jotka oppivat avuttomuutta vanhempien esimerkistä ja vaativat itselleen vahvan henkilön tekemään päätöksiä puolestaan. Timothy Leary (1957) systematisoi monia puolia Sullivanin ajattelusta. Yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa Leary kehitti ihmissuhdepiirin, joka kuvaa ihmistenvälistä käytöstä jatkumolla normaalista epänormaaliin. Learyn säyseää riippuvaista kuvaa luottavainen konformismi toiminnan sopeutuvaisemmilla tasoilla ja avuton riippuvaisuus sairaalloisemmilla tasoilla. Ystävät näkevät riippuvaisen persoonan yleensä anteliaana ja huomaavaisena, liian anteeksipyytelevänä tai jopa liehittelevänä. Naapureihin saattaa tehdä vaikutuksen riippuvaisten nöyryys, kohteliaisuus ja ystävällisyys. Kieltämällä erimielisyydet ja välttämällä vallan ilmaukset, riippuvaiset luovat oman elämänsä kontrollin, uskoen, että vain muilla on tarvittavat lahjakkuudet ja kokemus, joilla suunnistetaan monimutkaisen maailman sokkeloissa. Näyttelemällä heikkoa, ilmaisemalla epäilyksiä itseä kohtaan, ja olemalla tottelevaisia ja alistuvia, riippuvaiset odottavat muilta täydentävää vastausta - eli huolehtimista, turvallisuutta, ja voiman ja itseluottamuksen osoituksia.

Lämmön ja ystävällisyyden alla piilee epätoivoinen hyväksynnän etsiminen, ja nämä tarpeet ovat erityisen näkyviä stressaavissa tilanteissa, kuten Sharonista voimme havaita. Näinä aikoina riippuvaiset pyrkivät kaventamaan muiden ihmissuhdevastauksia tekemällä itsensä vieläkin avuttomammiksi ja takertuvammiksi. Vain olemalla vaikuttavan alistuva ja lojaali he pystyvät vakuuttumaan siitä, että he saavat tarvitsemansa jatkuvan huolenpidon ja kiintymyksen. Kun ihmissuhteet ovat aidosti uhattuna, masentunut värisävy värjää heidän mielialaansa, ja heistä voi tulla liiallisen uhrautuvia omaksumalla huonommuuden roolin, jonka avulla he tarjoavat kumppaneilleen vahvuuden, pystyvyyden ja ylivoimaisuuden tunteita, juuri niitä ominaisuuksia, joita riippuvaiset haluavat puolisoiltaan. Psykodynaamisilla termeillä riippuvaiset projisoivat näitä ominaisuuksia puolisoihinsa. Heidän asentonsa, äänensävynsä ja eleensä ilmaisevat lisääntyvää itseluottamuksen puutetta. Riippuvaiset saattavat puhua niin pehmeästi ja hiljaa, että että heitä kuullaan vain vaivoin. Heidän kasvonilmeensä kuvastavat nöyryyttä ja haavoittuvuutta, ja he näyttävät anovan apua. Riippuvaiset saattavat jopa muuttua lapsen kaltaisiksi houkutellakseen muita puhtautensa ja syyttömyytensä luokse.

Ihmissuhdenäkökulma riippuvaisen persoonallisuuden syntyyn painottaa vanhempien ylisuojelevuutta, liiallista huolestumista, ylenpalttista huolenpitoa ja aktiivista itsenäisyyden lannistamista tärkeimpinä kehittymisväylinä. Vastasyntyneet ovat täysin avuttomia ja kokonaan riippuvaisia vanhempiensa suojelusta ja huolenpidosta. Elämänsä ensimmäisten kuukausien aikana lapset kiintyvät vanhempiinsa, jotka tarjoavat heille ravintoa ja poistavat ärsyttävät virikkeet, kuten likaantuneet vaipat. Riittävästi huolehdittuina suurimmalle osalle lapsista kehittyy terve kiintymys vanhempiin, mukaanlukien kyky luottaa ja tunne siitä, että maailma on turvallinen paikka, joka pitää huolta perustavaa laatua olevista biologisista ja tunnetarpeista. Lopulta taapertamisen vaiheessa he alkavat kehittää omaa riippumatonta toimintaansa, mukaanlukien polttava kiinnostus ympäröivää maailmaa kohtaan. Kun lapset oppivat ryömimään, he tekevät lyhyitä matkoja tutkimaan ympäristöään, käyttäen vanhempia turvallisena tukikohtana, johon he voivat palata hakemaan turvaa ja rohkaisua. Kun luontaisesti vahvistava uteliaisuuden voima ottaa lapsen valtaansa, hän alkaa kehittää omia potentiaalejaan. Lopulta lapset kyseenalaistavat vanhempiensa auktoriteetin ja sanovat heille "Ei".

Jotkut vanhemmat eivät koskaan anna lastensa kehittyä itsenäisesti. He eivät anna lasten  uteliaisuuden ja toiminnan kehittyä luonnollisesti, he palvelevat liikaa lasten tapoja ja tarpeita, muistavat heidän biologisen rytminsä ja temperamenttinsa, ja tuskailevat jatkuvasti heidän hyvinvointiaan. Itseasiassa he riistävät lapselta tarpeen tutkia maailmaa tuomalla maailman lapsen luokse. Sellaiset lapset ovat usein niin hemmoteltuja, että heillä ei ole tarvetta kehittää taitoja, jotka ulottuvat sen mikrokosmoksen ulkopuolelle, jonka heidän vanhempansa luovat. Oikeastaan lisääntyvä kehittyneisyys joka syntyy psykologisen kypsyyden myötä jää syntymättä kun normaalit kehitysvaiheet pitkittyvät. Jopa puhe saattaa viivästyä. Jatkuva jokaiselle tarpeelle, yksityiskohdalle ja tunnetilalle osoitettu huomio jättää lapsille vain vähän motivaatiota kehittää symbolisia ja kielellisiä kykyjä, joilla nimitetään esineitä joita he haluavat, torjuvat tai haluavat poistettaviksi. Onneksi jotkut lapset alkavat lopulta kantaa kaunaa jatkuvaa implisiittistä suojelun tunkeilevuutta vastaan ja kehittävät menestyksellisesti oman identiteetin erottautumisen ja kapinoinnin prosessin kautta.

Toiset lapset eivät kuitenkaan koskaan kasva ulos varhaisen elämän ylisuojelusta ja jäävät riippuvaisiksi voimakkaampien henkilöiden hoivasta ja huolenpidosta. Sellaisten lasten vanhemmat usein sairaalloisesti lannistavat itsenäisyyttä, koska pelkäävät menettävänsä lapsensa. He päästävät harvoin lapsensa pois näkökentästään ja pelkäävät sitä, että normaalit kehittymisen haasteet ovat vahingollisia, kuin pyörällä ajamaan oppiminen tai puolapuilla leikkiminen vahingoittaisi tai rasittaisi lasta. He eivät anna kokemuksen olla paras opettaja, he kantavat lasta kauan kävelemään oppimisen jälkeen, ruokkivat lusikalla lastaan, ja lannistavat kaikki pyrkimykset, jotka johtavat suurempaan itsenäisyyteen. Monet lapset nauttivat intensiivisestä kiintymyksestä ja huomiosta. Sharon esimerkiksi muistaa oman lapsuutensa "täydellisenä".

Satunnaiset tekijät voivat myös näytellä tärkeää kehityksellistä roolia. Epätavalliset sairaudet tai pitkittyneet terveyteen liittyvät kysymykset voivat saada normaalit vanhemmat ylihuolestuneiksi ja hoitamaan lastaan paljon enemmän kuin on lääketieteellisesti tarpeellista. Käänteisesti liiallisen huolestunut ja pelokas vanhempi on liian herkkä normaalin lapsen todellisille tarpeille, joka johtaa kohtuuttomaan huomioon ja hellimiseen varhaislapsuudessa, jota seuraavat myöhemmin pyrkimykset rajoittaa luonnollista uteliaisuutta ja tutkimista. Joskus poikkeukselliset tilanteet saattavat heittää vanhemman ja lapsen emotionaaliseen symbioosiin, kuten silloin kun toinen vanhempi lähtee sotaan, ja vammautuu tai kuolee.

Vanhemmat ovat hallitsevassa asemassa riippuvaisen persoonallisuuden luomisessa, mutta muut perheenjäsenet ja kaverit ovat usein täydentäviä tekijöitä. Jos yksi lapsista on paljon dominoivampi ja aggressiivisempi, toinen lapsi voi joutua omaksumaan alistuvan asenteen ja juoksemaan vanhempien luokse turvaa hakemaan. Vaihtoehtoisesti vihamielinen tai vaikea lapsi saattaa innostaa toisen lapsen pieneksi enkeliksi, joka kysyy aina äidin neuvoa ja tekee sen mitä äiti käskee, ja palkitsee hänen huomionsa lämmöllä ja kiintymyksellä. Riippuvaisuuden tunteet voivat voimistua silloin kun lapset joilla on riippuvaisia piirteitä aloittavat koulun ja heidän on ensimmäistä kertaa erottava vanhemmistaan, jotka ovat tähän saakka olleet koko heidän elämänsä ajan suojelijoita. Rumuuden tunteet ja kilpailullinen riittämättömyys, erityisesti murrosiässä, voivat johtaa nöyryytykseen ja itseluottamuksen puutteeseen, joka johtaa lapset palaamaan aiempiin kiintymyssuhteisiin kompensoidakseen tilannetta.

Benjamin (1996) painotti sitä, että riippuvaisen elämä alkaa normaalilla lämmöllä ja huolenpidolla, ja muodostaa normaalin kiintymyssuhteen. Sen jälkeen vanhemmat kieltäytyvät antamasta lapsen kehittää itsenäisyyttä, joko sen takia, että he nauttivat läheisyydestä, jonka riippuvainen lapsi antaa, tai koska he pelkäävät, että kaikki lapsen turhautumiset johtavat myöhemmin ongelmiin. Ensin vanhempien suojelu ja hoiva synnyttää normaalia luottamusta. Valitettavasti kun lapsi kasvaa vanhemmaksi, hoivan ja suojelun taso pysyy vakaana, ja muuttuu lopulta lapsen kontrolliksi. Benjamin kutsuu sitä hellittämättömäksi hoivaksi. Kontrolli vetää lasta alistumiseen ja samanaikaisesti kaikkia pyrkimyksiä itsenäisyyteen tervehditään syytöksillä. Lapsesta tulee alistuva, ja hänelle on normaalia, että muut kontrolloivat häntä. Hänelle itsenäisyys rikkoo aikaisempien ihmissuhteiden standardeja, joka synnyttää syyllisyyden tunteita. Lapsi sisäistää uskomuksen, että muut ihmiset ovat riittäviä, mutta hän ei ole, eikä hänen koskaan pidä ollakaan.

Kognitiivinen näkökulma 

Riippuvaisten ihmissuhdestrategialla, joka on suunniteltu varmistamaan huolenpito ja turvallisuus, on merkittäviä negatiivisia vaikutuksia heidän minäkuvalleen ja kognitiiviselle kehitykselleen. Avuton julkisivu, jonka riippuvaiset projisoivat, raivaa lopulta tiensä heidän minäkäsitykseensä. Riippuvaiset eivät voi toimia avuttomasti uskomatta jossain määrin olevansa avuttomia. Riippuvaiset kuvailevat usein itsensä heikoiksi, hauraiksi, riittämättömiksi, taitamattomiksi, kyvyttömiksi ja epäpäteviksi. Kun heidän kyvyttömyytensä tulee liian selvästi esille, siitä saattaa seurata pelko ja paniikki. Pitääkseen haavoittuvuutensa hallinnassa, monet riippuvaiset pitävät parempana olla katsomatta liian syvälle itseensä, ja haluavat sen sijaan rajoittaa tietoisuutensa elämän miellyttäviin puoliin, nähden pelkästään hyvää, ei koskaan pahaa. Kun vaikeudet myönnetään, se tehdään usein säästämällä ulkokultaisuus, joka käytännössä kieltää ongelman olettamalla, että ongelma ratkeaa lopulta itsestään. Ongelmien kiistäminen, josta keskusteltiin psykodynaamisessa näkökulmassa, kehittyy siten laajemmaksi kognitiiviseksi tyyliksi.

Riippuvaisten minä-skeema sisältää sekä positiivisia että negatiivisia ominaisuuksia. Positiivisella puolella riippuvaiset näkevät itsensä huomaavaisina, hienotunteisina ja yhteistyökykyisinä. Sanoutumalla irti omista saavutuksistaan, riippuvaiset näyttävät nöyriltä ja vaatimattomilta. Salaa he saattavat toivoa kehuja ja kiittämistä, mutta ei liikaa, koska siitä seuraisi odotuksia itsenäisyydestä ja itseriittoisuudesta. Hyviä ominaisuuksia, jotka riippuvaiset liittävät itseensä, tasapainottaa kuitenkin sairaalloinen ydin, johon liittyy ehdollisia ja välineellisiä uskomuksia (Beck et. al., 1990). Sisimmässään riippuvaiset uskovat, "Olen täysin avuton" ja "Olen täysin yksin." Selviytyäkseen näiden sisäisten uskomusten kanssa riippuvaiset muodostavat ehdollisia uskomuksia, esimerkiksi, "Pystyn toimimaan vain jos olen yhteydessä johonkin kyvykkääseen henkilöön," ja "Jos minut hylätään, minä kuolen." Tästä seuraa valikoima välineellisiä käskyjä, esimerkiksi, "Älä loukkaa sitä henkilöä, joka pitää minusta huolta," ja Pidä yllä niin läheistä suhdetta kuin mahdollista."

Monet riippuvaiset eivät ole kovin kehittyneitä kognitiivisesti. He näyttävät usein muille ihmisille naiveilta, lapsenomaisilta ja viattomilta - kuva jota he vahvistavat minimoimalla omia saavutuksiaan ja kykyjään, ja suurentelemalla välineellisiä kyvyttömyyksiään. Riittämättömille henkilöille asetetaan vähemmän vaatimuksia. Koska muut tulevat aina heidän avukseen, riippuvaiset kehittävät vain muutamia selviytymisstrategioita, jotka ylittävät elämän perustaidot. Joskus jopa ne ovat heikkoja. Jotkut heistä eivät osaa pitää raha-asioitaan tasapainossa tai vaativat niin paljon ohjeita ja neuvoja, että jopa vaatimattoman työn pitäminen on mahdotonta. Toiset riippuvaiset, jotka ovat lähempänä normaalia asteikkoa, saattavat olla osaavia rajoitetuilla elämänalueilla, vaikka nämä välineellisyydet muodostetaan usein suojelemaan huolenpitoa ja hoivaa antavaa suhdetta. Tässä tapauksessa, "Minun on opittava tekemään se ja se hyvin, jotta voin nauttia tämän suhteen turvallisuudesta ja suojelusta," toimii lisukkeena ja erittäin mukautuvana ehdollisena uskomuksena. Sellaiset henkilöt tekevät asioita saadakseen hyväksyntää toisilta ja saattavat tulla taitaviksi kannustavassa ympäristössä, kuten riippuvainen vaimo, joka tekee pitkiä päiviä edistääkseen miehensä uratavoitteita.

Fleming (Beck et. al., 1990)  huomioi useita kognitiivisia vääristymiä, jotka pitävät yllä riippuvaista persoonallisuushäiriötä. Kaksi näyttää erittäin tärkeiltä: Ensinnäkin riippuvaiset näkevät itsensä sisäsyntyisesti riittämättöminä ja avuttomina; toiseksi heidän omasta näkökulmastaan havaitut puutteensa johtavat heidät siihen johtopäätökseen, että heidän täytyy etsiä joku joka pystyy käsittelemään elämän ongelmia vaarallisessa maailmassa. Tämä on vain sen toistoa, jonka he ovat elämässään oppineet. Kuitenkin lähtökohdan ja johtopäätöksen välillä on useita loogisia virheitä, jotka vääristävät todellisuutta (Fleming, 1990) ja tekevät siten paikkansapitämättömäksi koko perustelun. Etummaisena on diktonominen ajattelutyyli, joka muodostaa maailmasta vastakohtaisuuksia, joiden välillä ei ole harmaan sävyjä. Jos riippuvaisista ei pidetä huolta, he näkevät itsensä täysin yksin maailmassa olevina. Samoin, jos he eivät ole täysin varmoja siitä miten jokin tehdään, ongelmien täytyy olla heille ylitsepääsemättömiä. Diktonominen ajattelu johtaa väistämättä kolmanteen kognitiiviseen vääristymään: Riippuvaiset kehittelevät mielessään katastrofeja, erityisesti suhteeseen liittyviä. Eroamiset ovat kivuliaita kaikille, mutta riippuvaisille ne ovat murskaavia. Terve tulkinta saattaisi tulkita ja uudelleenkehystää eron mahdollisuutena löytää oma rooli suhteen epäonnistumisessa. Surunäytelmä muutetaan siten kasvukokemukseksi. Riippuvaisille sellaisia perusteluja on mahdoton ajatella. Sen sijaan heille jokainen heilahdus kiintymyksessä on katastrofaalinen, täydellinen hylkääminen, tuomio, jonka mukaan heitä on mahdoton rakastaa ja he ovat arvottomia. Koska sellaiset perususkomukset ovat niin keskeisiä riippuvaisten minä-identiteetille, on epätodennäköistä, että tilanteeseen mukautuvat ajatukset saavuttavat tietoisuuden. Useimmiten niitä ei yksinkertaisesti ole, ja joku muu, ehkä terapeutti, tarvitaan tyynnyttämään katastrofi, luomaan harmaan sävyjä, joita henkilö ei koskaan näe. Jos Sharon esimerkiksi rauhoittuisi riittävän pitkäksi aikaa luodakseen perspektiiviä suhteeseensa ja näkisi, että Tom haluaa selvittää asiat, hän saattaisi lopettaa Tomin tukahduttamisen niin pitkäksi aikaa, että hän pystyisi luomaan oman identiteettinsä perustan.

Miten riippuvaiset kehittävät ja ylläpitävät heidän diktonomisia ja katastrofisia tapojaan? Vastaus voidaan löytää riippuvaisten vanhempien perususkomuksista, jotka mallintavat arviointiprosesseja siten, että ne esittävät tulevan riippuvaisen elämän juuri ja juuri vältettyinä kriiseinä. On olemassa vanhempia, jotka uskovat, että heidän lapsensa ovat aina vaarassa; jopa silloin kun lapset nukkuvat rauhassa vuoteessa, nämä vanhemmat ovat vakuuttuneita siitä, että kuolema tai vammautuminen vaanii aivan nurkan takana. Kun lapset alkavat kehittää normaalia itsenäisyyttä, nämä vanhemmat kuvittelevat tyrmistyttäviä tuhon tapahtumia, jotka kaikki osoittavat yhteen lopputulokseen, "Vapaus on turvallisuuden vihollinen." Avustavia uskomuksia ovat, "Missään tilanteessa ei voi luottaa siihen, että lapset eivät vahingoita itseään" ja "Lapseen luottamisen seurauksena on lapsen kuolema." Monimutkaisia ja tasapainotettuja arvioita kypsymisestä prosessina, jossa lapset nostavat itsensä ylös ja oppivat kokemuksistaan, vastustetaan liian riskialttiina. Tulevat riippuvaiset sisäistävät siten vanhempiensa projisoiman äärimmäisen pelon ja oppivat arviointiprosesseja, jotka päätyvät aina samaan lopputulokseen, "Itseeni luottaminen on tuhoisaa" ja "Muiden on pelastettava minut itseltäni." Tällaiset selitykset näyttävät ihmissuhde- ja kognitiivisen lähestymistavan välisen yhteistoiminnan.

Toinen puoli riippuvaisten kognitiosta on heidän kognitiivinen tyylinsä, joihin kuuluu ajattelukuvioita, jotka ovat erityisen todennäköisesti kaikkialle ulottuvia ja hajanaisia. Mieltään tarkkailevat henkilöt tutkivat jatkuvasti mieltään ja kehittävät ajatuksia siitä keitä he ovat, miksi he haluavat tulla ja mitä he yleensäkin tahtovat elämältä. Koska riippuvaiset katsovat harvoin sisäänpäin, he kehittävät vain epämääräisiä ajatuksia identiteetistään ja suunnastaan. Kun Sharonilta kysätään hänen elämänsä suunnitelmista, hän saattaa ajatella, "Jatkan Tomin kanssa ja nautin elämästä yhdessä." Koska riippuvaisen strategiana on luottaa täysin kaikkivoipaan ja kaikkisuojelevaan toiseen, lisätutkimukset eivät todennäköisesti paljastaisi mitään syvällisempää.

Riippuvaisten kognitiivisten piirteiden täysi ymmärtäminen vaatii tietoja normaalista kognitiivisen kehityksen kuvioista. Piagetin (1954) mukaan viimeinen kognitiivisen kehityksen vaihe on muodollisten operaatioiden kehitys, jolloin lapset oppivat esittämään maailman abstraktisti. Hiljattain tutkijat ovat kuitenkin tulleet siihen johtopäätökseen, että muodollisten operaatioiden tuolla puolen on vielä yksi kehitystaso, joka koskee arviointikyvyn kehitystä. Opittuamme soveltamaan abstrakteja kykyjämme monilla tavoilla maailman rakentamiseen, me huomaamme lopulta, että mikään yksi tapa tai filosofia ei kata kaikkea mitä maailma on. Sen sijaan maailma on luonnostaan monimutkainen, niin monimutkainen, ettei sitä voi laittaa kokonaisuudessaan yhteen filosofiseen systeemiin. Kaikki filosofiat ja näkökulmat ovat väistämättä yksinkertaistuksia maailmasta, ja yksinkertaistuksina tiettyjä asioita jätetään väistämättä pois. Riippumatta siitä kuinka hyvältä mikä tahansa näkökulma kuulostaa abstraktina, se lopulta epäonnistuu todellisessa elämässä. Tässä tapauksessa sen tietäminen mitä tehdä ja miksi muuttuu arviointitehtäväksi, ja lepää vaihtoehtoisten mahdollisuuksien tietämisen varassa; kuinka todennäköistä niiden onnistuminen tai epäonnistuminen on ja miksi, ja mitkä ovat kustannukset, haitat ja hyödyt kaikille osapuolille. Hyvä arviointikyky vaatii itseluottamusta, jonka avulla rakennetaan harkittu suunnitelma, joka paljastetaan ja altistetaan niiden henkilöiden tutkimuksen kohteeksi, joihin se vaikuttaa, ja joilla on julkisia ja yksityisiä odotuksia lopputuloksesta.

Suurimmalle osalle riippuvaisista, joiden elämää osaavat auktoriteetit ovat mikrohallinnoineet lapsuudesta saakka, ei koskaan kehity kykyä tehdä sellaisia laadullisesti hienovaraisia arvioita. Muut joko olettavat, että riippuvaiset ovat kyvyttömiä tai he ottavat tilanteet hallintaansa ja päättävät kaikissa elämäntilanteissa mikä on paras lopputulos, ja miten siihen päästään. Kummassakin tapauksessa riippuvaiset joutuvat jatkuvasti tilanteisiin, jotka lannistavat aktiivisesti heidän kognitiivisen hienovaraisuutensa kehittymistä. Pakko on usein keksintöjen äiti, mutta se on myös erilaisten kognitiivisten kykyjen perusta, erityisesti suunnittelukyvyn, kyvyn käsitellä erilaisia vaihtoehtoja mielessään, kyvyn päätellä hyvän lopputuloksen tunnusmerkit itselle ja muille, ja kyvyn arvioida todennäköisyydet sille, että tietty toimintamalli on menestyksellinen. Ja paradoksaalisesti nimenomaan hellittämättömän äidin hoivan takia nämä monimutkaiset kognitiiviset kyvyt eivät koskaan kehity täysin riippuvaisilla, joille kaikki tarpeet ovat aina jonkun toisen henkilön vastuulla.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että riippuvaiset persoonallisuudet ovat välttämättä tietämättömiä tai kouluttamattomia. Esimerkiksi kouluympäristössä, jossa hyvät arvosanat saavat hyväksyntää, kiitosta ja kiintymystä vanhemmilta ja opettajilta, monet normaalin alueen riippuvaiset sopeutuvat helposti, ja saavat keskimääräistä parempia arvosanoja. Joistakin tulee opettajan lemmikkejä. Mutta kun heidät sijoitetaan ympäristöön, jossa tulevaisuuden arvioita ei voi välttää, ja toimintamallit ovat epäselviä, normaalin alueenkin riippuvaiset tuntevat todennäköisesti pelkoa ja masennusta. Ne joilla on diagnosoitava riippuvaisuus todennäköisesti pakenevat tai puhkeavat kyyneliin. Heidän yleinen kognitiivisen kehittyneisyyden puute estää ennalta mahdollisuuden punnita vaihtoehtoja ja kustannus-haitta-hyöty suhteiden laskemisen kaikkien niiden kannalta, joihin asia vaikuttaa. Lisäksi heidän pelkonsa siitä, että he aiheuttavat muille pettymyksen, estää heitä edes yrittämästä. Sen sijaan riippuvaisten kognitio rakentaa yksinkertaisia, mutta hallittavampia maailmoja, joista puuttuu monimutkaiset arvioinnit. Kognitiivisesti riippuvainen tarvitsee yksinkertaisuutta, siinä missä pakkomielteinen tarvitsee sisäisen maailman hallintaa ja järjestystä.

Neurokehityksellinen näkökulma

Persoonallisuuksiin on monta näkökulmaa; persoonallisuuden näkeminen kokonaisvaltaisena tarkoittaa sitä, että sen on yhdistettävä erilaisia käsitteitä yhdeksi yhdistelmäksi. Huomionhakuinen (histrioninen), narsistinen, anti-sosiaalinen ja riippuvainen ovat neljä persoonallisuustyyliä, joihin kuuluu ihmissuhteiden epätasapaino. Evoluutioteoriassa (Millon, 1990; Millon & Davis, 1996) riippuvainen persoonallisuus muotoillaan passiivis-riippuvaiseksi kuvioksi. Passiivisuus evolutiivisessa yhteydessä viittaa taipumukseen mukautua ympäristöön, pyrkimykseen saada ympäristöstä irti kaiken sen mitä se tarjoaa. Siinä missä narsisti ja anti-sosiaalinen persoona tavoittelevat täyttymystä omille itsekkäille huolenaiheilleen ja toiveilleen, riippuvainen persoona luottaa toisiin ihmisiin tehdäkseen elämästään merkityksellistä, ja hän heikentää tahallaan itseriittoisuuttaan välttääkseen itsenäisyyttä luottamistaan henkilöistä. He järjestävät elämänsä niin, että se varmistaa jatkuvan hoivan ja ohjaamisen tarjonnan ympäristöstä, ja etsivät kaikkivoipaa taikasankaria, joka pitää heistä huolen ja pelastaa heidät elämän kilpailullisilta taisteluilta, ja suojelee heitä vihamielisen maailman uhkilta. Tämä strategia on vastakkainen aktiivisille persoonille, erityisesti anti-sosiaalisille persoonille, jotka pyrkivät muuttamaan ympäristöään palvelemaan omia tarpeitaan, vaikkakin impulsiivisilla ja tuhoisilla tavoilla.

Kaikki edellä käsitellyt näkökulmat tukevat riippuvaisen passiivista luonnetta. Sellaiset henkilöt välttävät instrumentaalista pätevyyttä, joka mahdollistaisi heille ympäristön sopeuttamisen merkittävällä tavalla omiin tarpeisiinsa. Kun riippuvaiset näkevät itsensä kyvyttöminä, he etsivät välineellisiä korvikkeita, vahvempia ja kokeneempia hahmoja, jotka syöksyvät kohti epäystävällistä maailmaa. Sitoakseen hoivaajat itseensä, riippuvaiset pitävät yllä suloisuutta ja naiviutta. Heidän maailmansa on yksinkertainen ja kehittymätön, ja heidän kasvunsa on pysähtynyt lapsuuden rajamaille.

Vaikka oppimisella on kiistämätön vaikutus, myös yksilön biologinen järjestelmä tekee riippuvaisen taipuvaiseksi havaitsemaan ja reagoimaan tavoilla, joiden seurauksena hän oppii passiivisen ja riippuvaisen toimintatyylin. Riippuvaisuutta ei peritä suoraan, mutta tietyillä geneettisillä taipumuksilla on korkea todennäköisyys kehittyä suhteellisen normaaleilla elämänkokemuksilla riippuvaisiksi persooniksi.

Kaikki vauvat ovat avuttomia ja kokonaan riippuvaisia hoivaajistaan suojelun ja huolenpidon osalta. Ensimmäisten elinkuukausiensa aikana vauvat saavat itselleen epäselvän käsityksen siitä, mitkä ympäröivät objektit liittyvät mukavuuden, hyvinvoinnin ja mielihyvän lisäyksiin; he kiintyvät näihin objekteihin, koska ne palkitsevat positiivisesti. Tämä on luonnollista. Ongelmia syntyy kuitenkin, jos kiintymykset, joita vauvat oppivat ovat liian rajoittuneita tai niin syvään juurtuneita, että ne ehkäisevät sellaisten kykyjen kehittymistä, joiden kautta vauva voi hankkia itse palkintoja. On todennäköistä, että vauvat, jotka saavat riittävästi palkitsevia kannustuksia ja virikkeitä, mutta saavat niitä vain yhdestä lähteestä, yleensä äidiltä, ovat taipuvaisia kehittämään riippuvaisia luonteenpiirteitä. Sellaiset vauvat eivät kärsi virikkeiden ja kannustuksen puutteesta, eivätkä niiden liiallisuudesta, mutta heille tarjotaan niitä epätavallisen kapeasta objektien piiristä. Tämän monipuolisuuden puutteen vuoksi vauvat muodostavat yhden kiintymyksen yhteen objektiin, fiksaation, joka sulkee muut objektit pois. Suuri määrä tekijöitä voi synnyttää tällaisen poissulkevan kiintymyksen. Epätavalliset sairaudet tai pitkittyneet fyysiset hankaluudet voivat saada lapsen normaalin äidin hoitamaan lastaan enemmän kuin on kullekin iälle soveliasta. Toisaalta liiallisen huolestunut ja pelokas äiti voi olla yliherkistynyt normaalin lapsen todellisille ja kuvitelluille tarpeille, josta seuraa asiaankuulumatonta huomiota, halailua jne. Joskus perhe-elämän erikoiset olosuhteet voivat heittää vauvan ja äidin yhteen symbioottiseen riippuvuuteen.

Monet nuoret, jotka eivät olleet liiallisen kiinnittyneitä äitiinsä aikaisemmissa elämänvaiheissa, kehittävät myös riippuvaisen tyylin; kokemukset, jotka edistävät riippuvaisen käytöksen syntyä, voivat olla riippumattomia poissulkevan äidillisen kiintymyksen aikaisemmista vaiheista.

Lasten omat lahjakkuuksien ja temperamenttien puutteet eivät ole harvinaisia, kuten fyysiset puutteet, uusien haasteiden pelko, hätäännys silloin kun lapsi jätetään yksin, jne. Jotkut lapset ovat joko luontaisen temperamenttinsa tai aikaisemman oppimisensa kautta taitavia saamaan muilta suojelevaa käyttäytymistä; heidän vanhempansa ovat saattaneet vain vastahakoisesti myöntyä ylisuojeleviin tapoihin, koska lapsi "pakotti" heidät tekemään niin. Samantyyppisesti lapset jotka ovat kärsineet pitkittyneistä taudeista voivat tulla estyneiksi käyttämään kypsiä ominaisuuksia, joko todellisten fyysisten rajoitteiden takia tai huolestuneiden vanhempien takia.

Jos riippuvuuteen altistavia luontaisia taipumuksia tai fyysisiä puutteita ei ole, tavallinen nuorukainen puolustaa tässä vaiheessa kasvavia kykyjään ja pyrkii tekemään enemmän ja enemmän itse. Tätä normaalia kehitystä pystyvyyteen ja ympäristön hallintaan saattaa häiritä vanhempien ylenpalttinen pelko ja muut haitalliset käytökset; esimerkiksi jotkin vanhemmat saattavat lannistaa lastensa itsenäisyyttä, koska he pelkäävät menettävänsä lapsensa. He asettavat lukemattomia esteitä lapsen tielle ja kiinnittävät hänen huomionsa toissijaisiin asioihin estääkseen lapsiaan saavuttamasta suurempaa itsenäisyyttä. Nämä vanhemmat rajoittavat lastensa seikkailuja kodin ulkopuolella, ilmaisevat pelkoa siitä, että lapset rasittavat tai vahingoittavat itseään, eivät aseta lapsille oman vastuullisuuden vaatimuksia, ja tarjoavat heille kaiken mukavuuden ja palkintoja, kunhan he kuuntelevat ja tottelevat äitiä. Sen sijaan, että antaisivat lasten kompuroida ja haparoida uusien taitojensa kanssa, vanhemmat tekevät asioita lasten puolesta, tekevät asioita helpoiksi, kantavat lapsia vaikka he osaavat jo kävellä hyvin, syöttävät heitä vielä kolmivuotiaina, sitovat lasten kengännauhat kymmenvuotiaiksi saakka, jne. Kerta toisensa jälkeen lapsia estetään toteuttamasta impulssiaan "Minä haluan tehdä sen itse". Koska lapset pystyvät hankkimaan niin helposti mielihyvää vanhemmilta tukeutumalla heihin, he luopuvat hennoista itsenäisyyden pyrkimyksistään, he eivät koskaan opi oman toiminnan mahdollisuuksia, joilla he voisivat saada elämän palkintoja, ja heidän ei tarvitse käynnistää käyttäytymismalleja, joilla he voisivat hankkia vahvistusta itselleen; he voivat vain istua passiivisina ja jättää kaiken äidin tehtäväksi.

Vastaavia vaikeuksia, jotka edesauttavat riippuvuuden syntyä, voivat muodostaa lasten kokemukset ystäväpiirissä. Tunteet rumuudesta ja kilpailullisesta riittämättömyydestä, erityisesti murrosiässä, voivat johtaa sosiaaliseen nöyryytykseen ja itsensä epäilyyn. Nämä nuoret ovat kuitenkin onnekkaampia kuin nuoret, joilla on välttelevä persoonallisuus, koska he pystyvät yleensä vetäytymään kotiin, jossa he saavat rakkautta ja hyväksyntää; välttelevät nuoret saavat vain vähän lohdutusta ja tukea perheiltään. Vaikka kiintymyksen ja turvapaikan välittömiä palkintoja ei riippuvaisen kotona halveksita, ne saattavat pitkällä aikavälillä toimia lasten etuja vastaan, koska heidän täytyy lopulta tulla toimeen omillaan. Vanhempien ylisuojelevuuteen kuuluu implisiittisesti se, että lapset eivät pysty pitämään huolta itsestään. Hemmotellut lapset ovat taipuvaisia näkemään itsensä samalla tavalla kuin vanhempansa - henkilöinä, jotka tarvitsevat erityistä huolenpitoa ja valvontaa, koska he ovat kyvyttömiä, taipuvaisia sairauteen, yliherkkiä jne. Lasten minäkuva heijastaa vanhempien kuvaa lastensa heikkoudesta ja huonommuudesta.

Kun riippuvaisten lasten on pakko lähteä seikkailemaan ulkomaailmaan, he huomaavat, että heidän tunteensa omasta huonoudestaan saa vahvistuksen, ja että he ovat objektiivisesti kyvyttömämpiä ja epäkypsempiä kuin muut samanikäiset. Epävarmoina omasta identiteetistään, ja nähdessään itsensä heikkoina ja riittämättöminä, heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin toistaa lapsuuden toimintamalleja kääntymällä toisten ihmisten puoleen, jotka järjestävät heidän elämänsä ja huolehtivat heistä.

Kontrasti muiden persoonallisuuksien kanssa

Riippuvaisuus jakaa erilaisia piirteitä muiden persoonallisuushäiriöiden kanssa, erityisesti huomiohakuisen, välttelevän, masokistisen ja epävakaan persoonallisuuden kanssa. Huomiohakuinen ja riippuvainen on yleensä helppo erottaa toisistaan, mutta ne jakavat tiettyjä ominaisuuksia. Sekä riippuvaisilla että huomiohakuisilla on voimakas sosiaalisen hyväksynnän ja kiintymyksen tarve. Molemmat pyrkivät miellyttämään niitä, joihin he ovat kiintyneet, ja heidän rakkauden etsintänsä johtaa molemmat kieltämään omat tunteensa ja ajatuksensa, erityisesti silloin kun ne herättävät tyytymättömyyttä kumppanissa. Molemmat välttävät esittämästä omaa identiteettiään, joka voisi antaa toisille konkreettisen syyn vastalauseisiin. Lopuksi molemmat ovat liiallisen herkkiä paheksunnalle ja kokevat todennäköisesti kaikki kiinnostuksen puutteen ja kritiikin muodot järkyttävinä.

Olennainen ero riippuvaisten ja huomionhakuisten persoonien välillä on heidän ihmistenvälisten suhteiden strategiansa, jolla he tekevät muista elämänsä keskipisteitä. Riippuvaiset nojaavat passiivisesti toisiin ihmisiin saadakseen suojelua, hoivaa, turvallisuutta ja ohjausta. Avuttoman asenteensa kautta he kannustavat muita puhumaan puolestaan, ja järjestämään ja hallitsemaan elämäänsä. Huomionhakuiset persoonat ovat aktiivisia. Mieluummin kuin vain istuvat reunamilla, he ovat aloitteellisia muuttaessaan elämänsä olosuhteita, ja varmistavat, että huomio ja hyväksyntä, jota he tarvitsevat muilta, tulee heille. Huomionhakuiset eivät istu passiivisina odottamassa, että muiden kyvyt ja taidot antavat heidän elämälleen muodon. Lisäksi he eivät ole takertuvia, eivätkä tavoittele hoivaa, kuten riippuvainen persoona. Sen sijaan huomionhakuiset vakuuttavat itselleen, että heidän suhteensa ovat lujia tekemällä asioita, jotka varmistavat huomion virtaamisen heille. Niin kauan kuin muut eivät kyllästy tai menetä kiinnostustaan, huomionhakuiset tietävät kiintymysten olevan kestäviä. Riippuvainen saa aikaan huomiota, mutta huomionhakuinen yllyttää sitä. Riippuvaiset ovat alistuvia, itseään vähätteleviä ja säyseitä, kun taas huomionhakuiset ovat seuraa rakastavia, hurmaavia ja vietteleviä. Jos huomiota ei tule, huomionhakuinen saattaa murjottaa ja suuttua, kun taas riippuvainen pelkää suuttumisen ilmaisemista huolenpitäjille.

Ero välttelevän persoonan ja riippuvaisen persoonan välillä on usein vaikeampi havaita, ainakin ulkoisen käytöksen perusteella. Sekä välttelevät että riippuvaiset saattavat näyttää ujoilta henkilöiltä, joilta puuttuu itseluottamusta, ja jotka pelkäävät kritiikkiä. Molemmilla on voimakkaita suojelun ja hoivan tarpeita. Riippuvaiset näyttelevät kuitenkin ujoa ja viatonta roolia rohkaistakseen muita kajoamaan itsemääräämisoikeuteensa ja ottamaan heidät hallintaansa. Heidän alistuvaisuutensa vetää automaattisesti muiden dominointia puoleensa. Riippuvaiset eivät voi omaksua sellaista taktiikkaa uskomatta, että muut ihmiset ovat pohjimmiltaan luotettavia. He vetäytyvät hiukan taaemmas löytääkseen valistuneen itsevaltiaan, joka kaitsee heitä läpi elämän ja palkitsee uskollisuuden suojelulla ja ystävällisyydellä. Riippuvainen on siten vastaanottavainen ihmisten välisten suhteiden avauksille. Kontrastina välttelevät persoonat vetäytyvät aktiivisesti pois toisten luota, koska he pelkäävät torjuntaa ja nöyryytystä. Sen sijaan että he luottaisivat muihin, he luottavat siihen, että muut laittavat heidät mikroskoopin alle, ja tarkkailevat kaikkia heidän puutteitaan puhuakseen niistä sitten julkisesti. Riippuvaiset ovat kyvyttömiä ottamaan aloitteen käsiinsä itsensä puolesta, kun taas välttelevät persoonat pyrkivät epätoivoisesti kehittämään piileviä kykyjään ja voivat toimia itsenäisesti kunhan sosiaalisen tuomion uhkaa ei ole.

Sekä riippuvainen että masokisti ovat usein itseään vähätteleviä ja alistuvia, mutta eri syistä. Riippuvaiset pyrkivät luomaan hyviä liittolaisuussuhteita, jotka eristävät heidät elämän koettelemuksista ja varmistavat jatkuvan suojelun. Heidän avuttomuutensa saattaa näyttää siltä, että se pilaa heidän mahdollisuutensa menestykseen, mutta se palvelee laajempaa tehtävää; muiden saamista ottamaan välineellisen roolin. Kontrastina masokistit työskentelevät halukkaasti itsensä puolesta, mutta tuntevat sitten syyllisyyttä tai pelkoa menestyksestä, ja heikentävät sen jälkeen tahallaan mahdollisuuksiaan. Kun riippuvaiset epäonnistuvat passiivisuutensa vuoksi, masokistit työskentelevät aktiivisesti epäonnistumisensa puolesta.

Riippuvaisilla ja epävakailla persoonilla on tiettyjä yhteisiä piirteitä, erityisesti hylkäämisen pelko. Epävakailla persoonilla on taipumus hämärtää raja itsen ja muiden välillä, ja he usein idealisoivat kumppaneitaan suhteen alussa. Epävakaat persoonat ilmaisevat kuitenkin helposti vihaa ja nopeasti vaihtuvia tunteita, ja usein pelottavat toisia ihmisiä tunteidensa voimakkuudella, kun taas riippuvaiset ovat harvoin voimallisia tunteissaan. Epävakaat persoonat voivat yrittää hallita kumppaneitaan välttääkseen hylkäämisen, mutta riippuvaiset odottavat passiivisesti nähdäkseen mitä tapahtuu ja luottavat siihen, että lopputulos on hyvä. Lisäksi riippuvaiset pystyvät toimimaan hyvin kunhan heidän puolisonsa tarjoaa heille rakkautta ja ohjausta. Kontrastina epävakaan persoonan nopeasti vaihtuvat tunteet heijastavat suurempaa psykologista vajaatoimintaa. Epävakaat persoonat saattavat menettää kosketuksen todellisuuteen voimakkaiden stressitilanteiden aikana, kun taas riippuvaisille kehittyy todennäköisemmin paniikkikohtauksia ja muita pelkohäiriöitä.

Oireiden ilmaisun kanavat

Riippuvaiset ovat luonnostaan taipuvaisia kehittämään valikoiman kliinisiä oireyhtymiä. Vaikka eri yksilöt vaihtelevat ominaispiirteidensä suhteen ja kehittävät siten eri häiriöitä, jokaisessa tapauksessa logiikka, joka yhdistää persoonallisuushäiriön ja oireyhtymän, voidaan helposti nähdä.

Riippuvaiset ovat haavoittuvia kehittämään pelkohäiriöitä, erityisesti paniikkihäiriöitä, hallitsemattomien tilanteiden pelkoja ja aukean paikan pelkoja (Marshal, 1996; J. Reich, 1987; Starcevic, 1992). Ne, joille kehittyy yleinen pelkohäiriö ovat hellittämättömien taustahuolien kiusaamia. Suurin osa riippuvaisten huolista liittyy hylkäämisen mahdollisuuteen tai kyvyttömyyteen selviytyä tai jopa selvitä hengissä. Riippuvaisten vähäinen osaavuus saattaa johtaa tungetteleviin huoliin, jotka koskevat tehtävistä suoriutumista, erityisesti jos heillä on paineita ryhtyä aikuismaisempiin tehtäviin. Sellaiset henkilöt ovat alttiita tuntemaan itsensä levottomiksi ja kireiksi, ja he väsyvät helposti ja kärsivät usein univaikeuksista. He saattavat esimerkiksi maata hereillä tunteja pyörittäen mielessään keskusteluja puolisonsa kanssa, varmistaakseen että mitään suhdetta vaarantavaa loukkaavaa ei tullut sanottua. Siitä saattaa syntyä ilkeä kierre, jossa pelko synnyttää palautetta, joka häiritsee niitä ongelmanratkaisutaitoja, joita riippuvaisella on (Turkat & Carlson, 1984). Vaikka uhkat heidän turvallisuudelleen ovat rajoitettuja, riippuvaiset saattavat kehittää erityisiä fobioita. Nämä eivät pelkästään ankkuroi pelkoja konkreettisiin uhkiin, vaan kertovat muille objektiivisella tavalla niistä ärsykkeistä, joita riippuvainen haluaa välttää.

Monille riippuvaisille hylkäämisen aavistelu tai avuttomuus voivat muuttua niin todellisiksi, että heidät valtaa yhtäkkiä musertavien ajatusten virta, joiden takia syntyy täysimittainen paniikkihäiriö. Jotkut voivat käyttää paniikkihäiriötä manipuloiviin tarkoituksiin, ensinnäkin konkreettisena todisteena siitä, että vammauttava tila estää heitä ottamasta lisävelvollisuuksia, ja toiseksi keinona saada hoivaamista, myötätuntoa ja tukitoimia toisilta. Siten riippuvainen saa irti kaksinkertaista hyötyä häiriöistään. Ei mitenkään yllättäen, riippuvaisten paniikkihäiriöihin liittyy usein hallitsemattomien tilanteiden pelko, joka ilmenee usein yksin jäädessä tai jäädessä ilman apua sellaisissa tilanteissa, joista pakeneminen on lähes mahdotonta. Mitä enemmän henkilöllä on riippuvaisia piirteitä, sitä vaikeampaa tervehtyminen on (Hoffart & Hedley, 1997). Sellaisten tilanteiden pelko kuten matkustaminen pois kotoa, odottaminen jonossa tai väkijoukossa, matkustaminen tuntemattomien kanssa junassa tai bussissa, muuttuvat siedettäväksi jos riippuvaisen seurassa on rauhoittava kumppani. Psykoanalyyttisestä perspektiivistä kumppani toimii suojelevana äitihahmona, joka tyynnyttää lapsellisesta riippuvuudesta nousevaa pelkoa.

Masennus

Yhteys masennuksen ja riippuvuuden välillä on hyvin tutkittu. Itseasiassa nämä kaksi ilmenevät niin usein yhdessä, että jotkut tutkijat ovat pyrkineet määrittämään voidaanko niitä mitata erillisinä ollenkaan (Overholser, 1991). Kognitiiviset teoreetikot painottavat usein toivottomuuden ja avuttomuuden tunteita kahtena masennuksen avainkomponenttina. Yhteys on ilmeinen: subjektiivisesti toivottomilla henkilöillä ei ole mitään hyvää, jota odottaa, ja avuttomilla henkilöillä ei ole keinoja ohjata elämäänsä paremmalle kurssille. Molemmat piirteet liittyvät läheisesti riippuvaiseen persoonaan. Koska riippuvaisilla on vain vähän omia kykyjä, heillä saattaa olla vain muutamia ihmissuhteita ja nekin rasittavia, ja tunne täydellisestä avuttomuudesta. Koska riippuvaisilla ei usein ole mahdollisuutta oppia hallitsemaan elämän monimutkaisuutta omin avuin, he uppoavat helposti toivottomuuden suohon. Todellinen hylkääminen voi saada riippuvaisen anomaan rohkaisua ja tukea. Liiallinen syyllisyydentunto ja itsensä tuomitseminen ovat riippuvaisten yleisiä keinoja herättää sympatiaa, ja samalla ne tekevät ennalta tyhjiksi kritiikin suojelijoilta.

Kun henkilö on masentunut, riippuvuus tekee tien tervehtymiseen monimutkaisemmaksi. Huonoja asioita tapahtuu jokaiselle normaalissa elämässä, mutta epäedulliset tapahtumat ovat erityisen nujertavia masentuneille henkilöille, joiden selviytymisresurssit ja motivaatio ovat jo valmiiksi huonossa tilassa. Normaalien vastoinkäymisten setviminen on usein tärkein asia psykoterapiassa, koska henkilöt, jotka kokevat vastoinkäymisiä ovat taipuvaisempia sairastumaan uudelleen. Lisäksi, jos nämä tapahtumat vaikuttavat sellaisiin elämän puoliin, joita arvostetaan paljon, uudelleen sairastumisesta tulee vieläkin todennäköisempää. Niiden muutamien asioiden poistaminen, jotka tervehtymässä oleva masentunut surullisessa tilassaan kokee eniten rohkaiseviksi tai mielihyvää tuottaviksi, luo perustan tuholle. Kuitenkin, jokaisen henkilön riippuvuuden tason huomioon ottamisella ennustuksia siitä kuka sairastuu uudestaan ja uudelleen sairastumisen kestoa voidaan muuttaa parempaan suuntaan (Lam, Green, Power & Checkley, 1996). Erittäin riippuvaiset tervehtymässä olevat masentuneet sairastuvat uudelleen keskimäärin nopeammin kuin ne jotka ovat alhaisemmalla riippuvuuden tasolla, vaikka vastoinkäymisten taso on molemmilla sama. Yhteys riippuvuuden ja uudelleen masennukseen sairastumisen välillä on havaittu tutkimuksen kohteina olevilla henkilöillä jopa kuusi vuotta ensimmäisen tutkimuksen jälkeen (Alneas & Torgersen, 1997).

Syömishäiriöt

On myös todisteita siitä, että riippuvaiset kärsivät odotettua suuremmista syömishäirioiden määristä (Tisdale, Pendeliton & Marler, 1990; Wonderlich, Swift, Slotnick & Goodman, 1990). Bornstein havaitsi meta-analyysissaan (2001), että ihmisten välisen riippuvuuden ja syömishäiriöiden (anoreksia ja bulimia) välillä on positiivinen yhteys. Kuitenkin myös muiden persoonallisuushäiriöiden ja syömishäiriöiden välillä on yhteyksiä. Lisäksi kun syömishäiriöiden oireet hellittävät, myös riippuvuuden taso laskee. Siten vaikka niiden välillä on merkittävä yhteys, se on kohtuullinen, eikä mitenkään erityinen.

Fyysiset oireet

Koska riippuvaiset eivät kykene selviytymään instrumentaalisesti ottamalla elämänsä hallintaansa ja muuttamalla olosuhteita suoraan, heidän on selviydyttävä epäsuorasti. Teoreettisesti heidän pitäisi kehittää oireyhtymiä, jotka vapauttavat heidät vastuusta ja sitovat heidät suojelijoihinsa lähemmin, ja siten kaksinkertaistavat toissijaisen hyödyn. Pelkohäiriöt tarjoavat yhden väylän, fyysiset häiriöt tarjoavat toisen. Toiminnallisesti ne ovat melkein samanarvoisia, lukuunottamatta yhtä tärkeää poikkeusta; pelkohäiriö jättää riippuvaisen avoimeksi syytöksille ja halveksunnalle, joko heikkouden takia tai sen takia, että hän kieltäytyy sopeutumasta aikuiseen kypsyyteen.

Yhteys riippuvuuden ja fyysisen häiriön välillä on kuitenkin epäselvempi, helpommin kiistettävissä ja herättää enemmän myötätuntoa ja uskollisuutta toisten taholta, jotka saattavat jopa valittaa, että sellainen maailma on julma, jossa niin suloinen ja syytön kuin riippuvainen joutuu vaikeiden koettelemusten kouriin. Sellaiset sairaudet siirtävät huomiota pois todellisesta tyrmistyksen lähteestä, tunteesta, että muut saattavat olla menettämässä kiinnostustaan ja siitä että suhteen siteet ovat rasituksen alaisina tai pettämässä. Vaihtoehtoisesti joillekin riippuvaisille teeskennellyt fyysiset häiriöt voivat edustaa hyökkäystä itseään vastaan sen takia, että he ovat objektiivisesti niin avuttomia ja kyvyttömiä, naamioituneena kehollisten vaivojen ja fyysisen uupumuksen kaapuun. Suurimman osan ajasta suhde riippuvuuden ja fyysisten oireiden välillä toimii alitajuntaisella perustalla. On kuitenkin mahdollista, että erityisen vaikeat tapaukset voivat tietoisesti luoda fyysisiä oireita voidakseen esiintyä sairaan roolissa ja siten he manipuloivat fyysistä statustaan suoraan varmistaakseen haluamansa huomion ja avuliaisuuden.

Miettikää Jackin tapausta (kts. tapauskertomus tämän kappaleen jälkeen), joka on nyt työttömänä ja kuten Sharon, avioeron partaalla. Jack on ilmiselvästi riippuvainen persoona. Hänellä ei ole koskaan ollut todellista työtä, hän on työskennellyt isänsä kirjanpitoyrityksessä, ja sielläkin vain tuoden kahvia, tupakkaa ja tarvikkeita henkilökunnalle. Hän on käytökseltään naivi ja lapsenomainen, ja kokee vaikeaksi olla eri mieltä kenenkään kanssa. Kun häneltä kysytään kroonisesta selkäkivusta, Jack kääntää katseensa vaimonsa Joanin puoleen, jonka hän odottaa päättävän mitä sanoa. Joan on aina pitänyt huolta kodista ja raha-asioista. Joku toinen aviomies saattaisi olla levoton sen takia, ettei pysty pitämään huolta perheestään, mutta Jackia ei häiritse hänen saavutustensa puute. Sen sijaan hän on nauttinut siitä, että muut ovat pitäneet hänestä huolen koko hänen elämänsä ajan. Joan on vain viimeisin linkki ketjussa. Kuten monilla somaattisista "vaivoista" kärsivillä henkilöillä, Jackin ongelmat näyttävät liian mukavilta ja sopivilta. Hän ei ole läheskään niin huolestunut kuin voisi odottaa henkilöltä, joka on fyysisesti vammaiseksi julistamisen rajamailla. Hänen kipunsa ilmestyi yhtäkkiä samana päivänä kun avioeropaperit luovutettiin hänelle, joka viittaa siihen, että hänen oireensa ovat enemmänkin tarkoitushakuisia kuin todellisia.

***

Jackin tapauskertomus

Jack on 54 vuotias työtön mies, jonka ohjasi terapiaan hänen perhelääkärinsä. Hänen vaimonsa Joan osallistuu kaikkiin Jackin tapaamisiin. Jack oli juuri sanottu irti työstään, jossa hän oli ollut 22 vuotta. Joan oli varma, että Jack kärsi väsymyksestä ja rampauttavasta selkäkivusta, vaikkakin Jack näytti olevan unohtanut sen miksi hän oli vastaanotolla. Jack katsoi koko ajan vaimoaan, ja odotti hänen johtavan tilannetta ja vastaavan kysymyksiin. Hän oli vakavasti fyysisesti vammainen, Joan väitti, ja hänen pitäisi saada työkyvyttömyyseläkettä. Kun kivulle ei pystytty löytämään mitään fyysistä syytä, Jack ohjattiin psykiatrin arvioitavaksi.

Jack on nuorin lapsi ja ainoa poika kuuden lapsen perheessä. Hänen äitinsä vartioi häntä tarkasti, rajoitti hänen velvollisuuksiaan, ja esti suurimman osan ulkoaktiviteeteista, peläten, että Jack vahingoittuisi siellä. Läpi lapsuuden ja nuoruuden Jackin siskot ja vanhemmat suojelivat häntä niin paljon, että hän oppi monia tärkeitä taitoja myöhään tai ei ollenkaan. Koska Jack oli luonnostaan epävarma, hän hyväksyi tämän mukavan ja helpon roolin. Jack muistaa, että hän ei koskaan kokenut murrosiän kapinallista vaihetta.

Yläasteella Jackin äiti ja siskot järjestelivät hänen sosiaalisen elämänsä, ja he jopa löysivät hänelle parin koulun vanhojen tanssiin. He valitsivat Jackin valinnaiset aineet ja koulun jälkeisen toiminnan. 20 vuoden ikäisenä Jackin äiti järjesti hänet yhteen Joanin kanssa, joka on tuttavaperheen tytär. Joan oli viisi vuotta Jackia vanhempi, ja innokas pitämään huolta hänestä. He menivät naimisiin kuusi kuukautta myöhemmin. Joan hallinnoi tehokkaasti kotia, ja otti vastuulleen laskujen maksamiset ja kotityöt.

Jack työskenteli monta vuotta yleisenä avustajana isänsä kirjanpitoyrityksessä. Sen sijaan, että Jack olisi ottanut vastuulleen johtotehtäviä yrityksessä kuten hänen isänsä toivoi, Jack ei pystynyt oppimaan edes tietokoneen käytön ja hallinnoinnin perustaitoja. Sen seurauksena hänestä tuli toimiston tsuppari, joka haki kahvia muille ja jakoi postit. Jack tunnettiin hyväluontoisena henkilönä, joka pelkäsi olla muiden kanssa eri mieltä, mutta hän oli myös runsaan pilkan kohde suljettujen ovien takana. Hänen päivittäiset vastuunsa nousivat kerrosvoileipien, kahvin ja savukkeiden hakemiseen henkilökunnalle. Joan pilkkasi usein Jackin kunnianhimon puutetta ja hänen kyvyttömyyttään.

Jack on ollut koko ajan tyytyväinen osaansa muiden huolenpidon kohteena. Hän on tietoinen siitä, että hän ei ole saavuttanut niitä tavoitteita, joita muut ovat asettaneet hänelle, mutta se ei häiritse häntä. Jack vaikuttaa kunnianhimottomalta melkein kaikkien standardien mukaan, haluten vain sopeutua joukkoon, ei koskaan johtamaan. Jack ei suorittanut loppuun yhtään yrityksen projektia, jotka hänelle osoitettiin. Hän on naivi ja lapsellinen. Hänen ilmeensä välittää kysymyksen, "Mistä kaikki nostavat niin suuren hälinän?

Rahatilanteen ollessa tiukka, jännitteet Joanin ja Jackin välillä kärjistyivät. Monissa tilanteissa Joan on uhannut jättää hänet. Joka kerran Jack on yrittänyt puolittain työskennellä, mutta hän on aina lopulta liukunut takaisin vanhoihin tapoihinsa ja rukoillut Joania jäämään luokseen, väittäen, että hän olisi avuton ilman Joania. Sinä päivänä kun eropaperit oli tarkoitus jättää, Jackille kehittyi vammauttava selkäkipu, joka pakotti hänet pysymään vuoteessa Joanin palvellessa häntä jatkuvasti. Joan suostui jatkamaan avioliittoa kunnes Jack paranee.

Terapia

Riippuvaisille persoonille annettavalla psykoterapialla on hyvä ennuste, vaikka suurin osa riippuvaisista ei hakeudu terapiaan, jos heidän sosiaalinen tukisysteeminsä on kunnossa; heidän turvan, hoivan ja ohjauksen tarpeistaan pidetään jo huolta toisten toimesta. Kun he hakeutuvat terapiaan, se johtuu usein siitä, että jokin heidän sosiaalisen maailmansa puoli on repeytynyt rikki, kuten Sharonin ja Jackin tapauksissa. Itseensä suuntautuneet persoonat, kuten anti-sosiaalinen ja narsistinen persoona, ovat usein taipuvaisia keskeyttämään terapian ennenaikaisesti, mutta suurin osa riippuvaisista on erittäin motivoituneita jatkamaan. Terapeuttinen suhde tarjoaa luonnostaan niitä resursseja riippuvaisille, joita he tuntevat jokapäiväisessä elämässä itseltään puuttuvan. Itse asiassa terapeutista tulee tavallaan sijaishuoltaja, joka kuuntelee tarkasti, tarjoaa hyväksyntää, turvaa ja myötätuntoa, ja joka toimii vastapainona sille kritiikille, syytöksille ja syyllisyydentunnolle, jota riippuvaiset luonnostaan kasaavat päälleen. Terapeutin voima ja auktoriteetti ovat huojentavia ja rohkaisevia ja tarjoavat idealisoidun kaikkivoivan hahmon, jonka riippuvaiset tarvitsevat pelastamaan itsensä hätätilanteesta. Lisäksi riippuvaiset ovat usein valmiita luottamaan ja puhumaan, ja terapeutti on valmis kuuntelemaan. Terapia alkaa hyväenteisesti ja suotuisasti, luoden mielikuvan siitä, että edistys on nopeaa ja varmaa.

***

Terapeuttiset ansat

Riippuvaisen valmius miellyttää terapeuttia ja lupaus nopeasta edistymisestä ovat tärkeimpiä esteitä tehokkaalle psykoterapialle. Riippuvainen puhuu kun puhumista vaaditaan. Riippuvainen kuuntelee kun kuuntelemista toivotaan. Riippuvainen noudattaa kaikkia ohjeita ja paistattelee päivää kehuvien sanojen ja hyväksynnän valossa.

Ei mitenkään yllättäen monet aloittelevat terapeutit, kohdattuaan hankalia ja uppiniskaisia epävakaita persoonia ja sietämättömiä narsisteja, tuntevat ensin, että he ovat löytäneet riippuvaisesta unelma-asiakkaan. Monet kokeneet terapeutit, joilla on voimakkaita narsistisia ja äidillisiä tarpeita, ovat haavoittuvaisia sille. Narsistiset terapeutit tuntevat houkutusta tarttua ohjaksiin ja tulevat määräileviksi, vastaten riippuvaisen taustalla olevaan viestiin, "Auta minua, ja minä teen juuri niinkuin sinä sanot. Minä miellytän sinua, minä ihailen sinua ja jopa palvon älykkyyttäsi, voimaasi ja rohkeuttasi." Sellainen piilokommunikaatio saa terapeutin tuntemaan itsensä mahtavaksi. Riippuvainen luopuu vastuustaan lopputulokseen ja sitoutuu yhä lähemmäs ja lähemmäs terapeuttia. Terapeutti ottaa vastuun asioista ja uskoo harhaluuloon, että hän on aktiivisesti parantamassa riippuvaista, ja hohtaa kaikkivoipuuden ja kaikkitietävyyden projektioita.

Sellaiset terapeuttiset suhteet ovat sairaalloisia, ja niissä koetaan vain uudelleen asiakkaan laajempi ihmisten välinen riippuvuus terapiatoimiston mikrokosmoksessa. Ne sortuvat väistämättä samoihin häijyihin kierteisiin, jotka ovat rajoittaneet asiakkaan elämää ja tarjonneet alunperinkin syyn tulla terapiaan. Vastaavat lopputulokset ovat todennäköisiä myös terapeuteille, joilla on voimakkaita äidillisiä tarpeita, ja joita suhde riippuvaiseen vetää tavallistakin enemmän tukemisen suuntaan. Tässä suhteessa riippuvainen pyrkii tavallaan siirtymään yksinäisestä orvosta adoptoiduksi lapseksi.

Terapeuttiset strategiat ja tekniikat

Strategiset tavoitteet työskentelyssä riippuvaisten kanssa ovat samat kuin minkä tahansa persoonan kanssa. Asiakkaat voivat tulla vain paremmin toimiviksi versioiksi itsestään; heitä ei voi muuttaa joksikin täysin toisenlaiseksi. Suloinen, viaton ja tarvitseva riippuvainen ei voi muuttua häikäilemättömäksi yritysjohtajaksi tai pelottomaksi uusien rajaseutujen tutkijaksi, ja olisi sairaalloista asettaa hänelle sellaisia odotuksia. Sen sijaan kaikkien persoonien on opittava pelaamaan vahvoilla ominaisuuksillaan ja minimoimaan heikot ominaisuutensa. Sen tekeminen olettaa, että riippuvaisella on tieto heikkouksistaan, ja halua ryhtyä toimeen ja pysäyttää vanhat suhtautumistavat ja havaitsemistavat, jotka johtivat pahoihin kierteisiin. Mikään näistä ei muuta peruspersoonan kuvioita, mutta se tuo niitä lähemmäs normaalia toiminnan aluetta, josta mukautuvammat mahdollisuudet voivat syntyä sekä terapian aikana että sen jälkeen. Kuten aina persoonallisuushäiriöiden kanssa, avain parantumiseen sijaitsee persoonallisuushäiriön puhuttelussa useilla tasoilla samanaikaisesti, vaikka tarkat yhdistelmät ja järjestykset, joilla näitä tekniikoita sovelletaan riippuvat kustakin henkilöstä.

Ihmistenvälisissä suhteissa riippuvaisten on opittava vuorovaikuttamaan muiden kanssa tavalla, joka rohkaisee mieluummin yksilöllisyyttä kuin alistumista. Menestykselliseen lopputulokseen päästään parhaiten käyttämällä riippuvaisuutta myöntymättä sen vaatimuksiin. Vaikka terapeuttia voidaan käyttää turvallisena tukikohtana, johon riippuvainen voi palata, molempien osapuolten pitäisi ymmärtää alusta lähtien, että riippuvaisuus on ongelma, ja terapian tarkoituksena on kasvaa ulos terapeuttisesta suhteesta. Terapeutti on velvoitettu vastaamaan sosiaalisesti (Kiesler, 1996), eli olemaan sensitiivinen tunteiden yksityiskohdille - joita psykoterapeutit kutsuvat transferenssiksi ja vastatransferenssiksi - ja suhtautumaan riippuvaiseen tavalla, joka vetää autonomiaan. Välineellisen ja itsevarman käytöksen pelkohierarkioita voidaan muodostaa ja edetä niissä vaiheittain. Roolipelaaminen ja matkiminen sallivat riippuvaisen harjoitella itsenäisen elämän taitoja ja uusia suhtautumistapoja turvallisessa terapiatoimistossa. Itsevarmuusharjoittelua voidaan kohdistaa alistuvaan käytökseen kun sitä ilmenee tapaamisissa. Ryhmäterapia saattaa olla erityisen hyödyllistä. Suurin osa ryhmistä on luontaisesti vastaanottavaisia, ja ryhmän veteraanijäsenet ovat usein taitavia tunnistamaan huonoja suhtautumistapoja. Hylkäämispelot voivat olla voimakkaampia ryhmäterapiassa, koska riippuvaisella on terapeutin lisäksi monia muita henkilöitä joihin luottaa.

Ihmistenvälisten suhdetekniikoiden  tehokkuus voidaan yhdistää kognitiivisiin tekniikoihin, jotka auttavat kohtaamaan riippuvaisten musta-valkoista ajattelua. Itseasiassa kognitiiviset tekniikat voivat olla hyödyllisimmillään terapian alussa, koska heidän musta-valkoinen maailmansa saa monet riippuvaiset näkemään terapeuttisen muutoksen uppoamisena tai uimisena, ei asteittaisena mukautuvaisten kykyjen syventymisenä. Asiakkaita voidaan pyytää kirjaamaan havaintonsa ja tunteensa ajatuspäiväkirjaan päivittäin viikon ajan, ja sen sisältöä voidaan käsitellä tapaamisissa, joissa valaistaan automaattisia ajatuksia, jotka saavat riippuvaiset alistuvaan toimintatilaan. Kanssakäyminen puolisoiden kanssa on erityisen tärkeää. Mitä tahansa kognitiivisia tekniikoita käytetään, tavoitteena on saada riippuvaiset ryhtymään aktiivisempiin ongelmanratkaisuihin, jotka osoittavat vääräksi elämän täydellisenä avuttomuutena ja täydellisenä yksin jäämisenä, ja siirtävät heitä kohti pystyvämpää minäkuvaa. Lisäksi riippuvaiset voivat käyttää terapeuttia tapaamisissa kaikupintana, jolla voidaan tarkistaa automaattisten ajatusten paikkansapitävyys.

Ihmistenväliset ja kognitiiviset tekniikat ovat pääasiassa hyödyllisiä henkilön auttamisessa ymmärtämään sairaalloisia kuvioita nykyisessä toiminnassa, mutta ne eivät selitä kehityksellistä perustaa, josta kuviot syntyivät. Psykodynaaminen tutkimus voi olla tehokasta auttamaan riippuvaisia ymmärtämään ongelmien lähteen, vaikka oivallus yksin on todennäköisesti riittämätön tuottamaan persoonan muutoksia. Jos riippuvaiset voidaan johtaa ymmärtämään huolenpitäjien rooli lapsuudessa, he ymmärtävät myös, että ilman omaa tietoista puuttumista heidän menneisyytensä päättää heidän tulevaisuutensa. Introjektion ja idealisoinnin merkityksen ymmärtäminen nykyhetkessä on tärkeää, jotta voidaan pysäyttää sairaalloisten suhdekuvioiden uudelleenilmestyminen, kun jonkin verran edistystä on tapahtunut. Muista ihmisistä vähemmän idealisoitujen kuvien saavuttamiseen kuuluu väistämättä voimakkaiden syyllisyydentunteiden kohtaaminen. Tämä liittyy totuudenmukaisempiin kuviin vanhemmista ja puolisoista vähemmän täydellisinä. Syyllisyyden rooli alistuvuuden ja heikon itsetunnon ylläpitäjänä täytyy ymmärtää, muussa tapauksessa sen taustalla olo murentaa jatkuvasti itsenäisyyden saavutuksia.

Vaikka riippuvaiset kehittyvät usein nopeasti, jokaisen henkilön ja terapian saavutusten vankkuus tarkastetaan terapian lopussa. Riippuvaiselle terapian loppuminen tarkoittaa kiintymyssuhteen menetystä terapeuttiin ja mahdollista paluuta yksinolon ja avuttomuuden tunteisiin; kainalosauva menetetään. Kun terapeutti alkaa puhua tulevaisuudesta, pelko-oireet ja masentuneet tunteet voivat yhtäkkiä nousta. Jos terapeutti ja riippuvainen ovat jollain tavalla salaisesti samoilla linjoilla riippuvaisen kuvion säilyttämisessä, he saattavat kuluttaa monia tapaamisia yrittäen ymmärtää näiden tapahtumien merkityksen, vain joutuakseen kestämään jälleen uuden sairastumisen kun terapian loppuminen lähestyy. Monet terapeutit ovat juuttuneet tähän kierteeseen, ja lopulta useimmat pitävät sitä raivostuttavana. Suurimmassa osassa tapauksista on kuitenkin todennäköisesti onnellisempi lopputulos.