Hyvä vai huono eksistenssi?

Huom. Harva vasemmistolainen kokee sellaista eksistentiaalista maailmantuskaa, jota seuraava kirjoitus kuvailee puhtaana ja absoluuttisena, jotta se tulisi selkeämmin näkyväksi. Useimmille niistä vasemmistolaisista, jotka ovat tietoisia ateistis-materialistisen eksistenssin ongelmista, maailmantuska on enemmänkin kiusallisesti yhtenä vaikuttavana tekijänä mielen taustalla, ehkä ajoittain voimakkaammin tietoisuuden pintaan pulpahtelevana.

Miksi vasemmistolaiset joutuvat oman filosofiansa takia olemaan (tai haluavat olla) valehtelijoita, itsepetoksellisia ja epärealistisia fantasioijia?

Vaikka yksittäisten vasemmistolaisten ajattelussa ja suhtautumisessa on monenlaisia eroja, kaikkien vasemmistolaisten ajattelu perustuu enemmän tai vähemmän ateistiseen ja materialistiseen filosofiaan. Tämän seurauksena vasemmistolaisilla filosofeilla on taipumus nähdä maailmankaikkeus sattumanvaraisena; mekanistisina tai sumean mekanistisina prosesseina; elottomana; tarkoituksettomana ja merkityksettömänä; järjettömänä ja mielettömänä; ikuisesti eteenpäin jauhavana kokonaisuutena, joissa ei ole todellisia rajoja eikä rajattomuuksia, alkuja eikä lopputuloksia; mielivaltaisten tapahtumien sotkuina, jatkumoina ja sekoituksina, jne. Ihmiset ovat tarkoituksettomia kemikaalinukkeja tai lihanukkeja, jotka eivät pohjimmiltaan eroa vaikkapa merivedessä tai maaperässä tapahtuvista satunnaisista kemiallisista reaktioista mitenkään.

Tämän seurauksena vasemmistolaiset tuijottavat filosofisesti eksistentiaaliseen loppumattoman syvään avaruuden kanjoniin, ammottavaan tyhjyyteen ja merkityksen mahdollisuudenkin maailmasta imevään mustaan aukkoon. Todellisuus on vasemmistolaisille tietoisuus fundamentaalisesta "nollasta" ja "olemattomuudesta"

Koska edellä kuvattu on ihmisille mielenvikainen tapa nähdä todellisuus ja elämä, ja vasemmistolaiset ovat ihmisiä siinä missä mekin, he eivät voi olla pitämättä todellisuutta ainakin jonain, ja odottamatta siltä ainakin jotain. Kun todellisuus ei vastaa heidän väistämättömiin lähtökohtaisiin odotuksiinsa, tunteisiinsa ja tarpeisiinsa, pettää ne jo heti kättelyssä, todellisuus on negatiivinen, huono, kauhea, vähemmän kuin ei mitään, vähemmän kuin nolla, pitkä miinus. Tämä johtaa siihen, että vasemmistolaiset ovat lähtökohtaisesti tyytymättömiä todellisuuteen, vihaisia ja katkeria todellisuudelle, epätoivoisia ja pelokkaita todellisuuden suhteen. Todellisuus on kuin ansakuoppa, josta täytyy pyrkiä koko ajan pois. Mikä tahansa vasemmistolainen kelpaa tikapuiksi, joilla pääsee lähemmäs maanpintaa, kuvitelmat, julkiset fantasiat, kollektiiviset valheet, harhaiset utopiat, sosiaaliset teeskentelyt, tms.

Vertauskuvallinen vertailu:

Oikeistokonservatiiveilla on taipumus nähdä maailmankaikkeus Jumalan luomana, kokonaisuudessaan lähes elävänä, elämää tuottavana, Jumalan antamaa merkitystä ja tarkoitusta täynnä olevana, tehtäväänsä ja tarkoitustaan koko ajan täyttävänä (ateistisetkin konservatiivit kallistuvat luonnostaan tähän suuntaan). Konservatiiville todellisuus on itsessään hyvä ja elämälle hymyilevä, riippumatta siitä, että maailmassa on hyvää ja pahaa, hyvää ja huonoa. Jos todellisuus olisi elämälle vastakkainen, sitä ei olisi ollenkaan. Kun konservatiivit ovat lähtökohtaisesti tyytyväisiä todellisuuteen ja elämään itsessään, he voivat hyväksyä todellisuuden lähtökohdaksi sellaisena kuin se on, mitään lisäämättä, mitään muuttamatta, mitään vähentämättä. Koska maailma on alhaisin maailmoista, ja ihmiset ovat epätäydellisiä, synnillisiä ja langenneita, konservatiivien tehtävänä on ylentää ja nostaa ihmisiä ja ympäröivää maailmaa. Maailman pohjimmainen alhaisuus tarkoittaa, että sitä suurempi, merkityksellisempi, vaikutuksellisempi ja tärkeämpi konservatiivien ylentämis- ja jalouttamistehtävä on. Maailman alhaisuus koituu näin siunaukseksi ja hyväksi kaikille ylentämiseen osallistuville.

Tiivistettynä konservatiivien suhde epätäydelliseen maailmaan ja epätäydellisiin ihmisiin on lempeä, sopivasti hyväksyvä, lämmin, kohtuuden rajoissa anteeksiantava, rakentava ja ylentävä.

Jos esim. oikeistokonservatiivinen insinööri havainnoi katulamppuja, hän mittaa niiden korkeuden ja leveyden; punnitsee niiden painon; tekee kaaviot niiden sähköjärjestelmistä; analysoi käytettyjen metallien koostumuksen, paksuuden ja rakenteet, ja laskee niiden kestävyyden luonnonvoimia vastaan; tutkii lamppujen valaisutehon ja kestävyyden, ja sen miten lamput täyttävät tehtävänsä eri sääolosuhteissa; jne. Insinööri muodostaa mahdollisimman tarkan kuvan katulampuista, ja käyttää sitä lähtökohtana jatkotoimenpiteille. Annetaanko katulamppujen olla tässä ja tuossa, vai valaisisivatko ne paremmin muualla? Riittävätkö katulamppuihin X korjaukset ja parannukset, esim. tehokkaammat ja värisävyltään paremmat lamput ja toisenlaiset lamppujen kattoheijastimet, vai pitäisikö ne lähettää romumetalliksi ja asentaa kokonaan uudet katulamput? Pitäisikö asentaa lisää katulamppuja vai voitaisiinko niiden määrää paikoin vähentää? Kestävätkö nykyiset katulamput riittävästi luonnonvoimien kulutusta, rankkasateita, myrskytuulia, runsasta jäätymistä, nopeita lämpötilan vaihteluja, voimakasta kasteveden tiivistymistä rakenteisiin ja sen jälkeistä mahdollista jäätymistä, jne.? Näiden prosessien seurauksena voimme odottaa, että konservatiivi luo alueelle hyvän, tehokkaan, suhteellisen edullisen ja toimivan katuvalaistuksen.

Kun vasemmistolainen insinööri havainnoi samanlaisia katulamppuja, hän on tyytymätön katulamppujen muodostamaan 'todellisuuteen' itsessään, riippumatta siitä millaisia katulamput ovat, missä ne sijaitsevat ja miten hyvin ne täyttävät tehtävänsä. Vasemmistolaisella on tarve valaa lähtökohtaisesti huonoksi, merkityksettömäksi, elottomaksi, epätyydyttäväksi, riittämättömäksi ja pahaksi kokemaansa todellisuuteen omia ja vasemmistolaisen kollektiivin käsityksiä, näkemyksiä, asenteita, suhtautumistapoja, tarpeita, haluja, puutteita, kaunoja, kateutta, mustasukkaisuutta, vihaisuutta, toiveita, unelmia, empatioita, auttamishaluja, jne., jotka eivät liity juuri mitenkään katulamppujen olemukseen ja toimintaan. Vasta kun vasemmistolainen on saanut hierottua psykologiaansa todellisuuteen, kyllästänyt näkemystään todellisuudesta ainakin jonkin verran psykologiallaan, todellisuus on hänelle jossain määrin lähtökohtaisesti merkityksellinen, olemuksellisesti välttävä tai ainakin vähemmän kauhea. Vasemmistolainen on näin saanut kivuttua eksistentiaalisen tyhjyyden ja epätoivon kuilun reunaa lähemmäs 'maanpintaa', neutraalia nollapistettä. Vasemmistolainen insinööri ei halua kerätä kaikkea sitä tietoa ja ymmärrystä katulampuista, jota konservatiivi-insinöörillä on, koska se voisi häiritä vasemmistolaisten narratiivin toimintaa, tai jos hänellä on kaikki se informaatio käytettävissään, hän työntää sitä aktiivisesti syrjään ja pimentoon narratiivien tieltä.

Suurelta osin tästä on lähtöisin vasemmistolaisten näkemys ihmisistä lähtökohtaisesti hyvänä ja todellisuudesta lähtökohtaisesti pahana. Vasemmistolaisten mukaan vain ihminen voi valaa todellisuuden eksistentiaaliseen merkityksettömyyteen ja järkyttävyyteen kuvitteellista ja viime kädessä valheellista merkitystä, järkeä, tunteita, tarkoituksia, toiveita, tms. Kun vasemmistolainen tietää, että hänen todellisuuteen hieromansa merkitys ja tarkoitus on pohjimmiltaan keinotekoista kuvitelmaa ja fantasiaa, ne ovat heikkoja ja hauraita. Jotta fantasia olisi uskottavampi ja kestäisi paremmin todellisuutta ja todellisuuden paineita, vasemmistolaisen täytyy saada mahdollisimman moni muu ihminen uskomaan kollektiivisesti fantasiaansa, ja eliminoida, estää, vaientaa, syrjäyttää tai karkottaa sellaisia ihmisiä, jotka uhkaavat fantasiaa, esim. kuvailemalla todellisuutta sellaisena kuin se on. Siksi realistiset ja totuuteen pyrkivät konservatiivit ovat vasemmistolaisille lähtökohtaisesti kuin rikollisia, jotka  "haluavat tehdä vasemmistolaisille pahaa romahduttamalla heidän vaivalloisesti rakentamansa ja ylläpitämänsä fantasiat ja syöksemällä heidät eksistentiaaliseen tarkoituksettomuuden ja tyhjyyden kanjoniin".

Osaltaan siksi vasemmistolaiset eivät kestä normaalia sananvapautta; pyrkivät estämään meluamalla, häiritsemällä, sotkemalla tai väkivallalla konservatiiveja ja muita ei-vasemmistolaisia puhumasta; vaativat muita noudattamaan omia puhetapojaan, välttämään puhetabujaan ja käyttämään määrittelemiään sanoja; muokkaavat virallisia sanoja ja sanastoja etu- tai  jälkikäteen agendoilleen sopiviksi; pyrkivät täyttämään politisoituneilla sisällöillä opetussisällöt, median ja kulttuurin; vaativat suhteettoman kovia ja laaja-alaisia epävirallisia ja virallisia tuomioita ja rangaistuksia "puhe- ja ajatusrikoksista"; jne. Vasemmistolaisten todellisuuteen hieromat fantasiat eivät tarkoita, etteivätkö vasemmistolaiset voisi kuvata maailmassa olevaa pahaa ja huonoa. Paha ja huono täytyy vain kuvata siten, että ne ovat vasemmistolaisten prosesseille ja koodeille sopivia, vain vasemmistolaisten prosessien ja koodien korjattavissa ja ratkaistavissa, ja että vain niiden kautta hyvä ja moraalinen päämäärä on saavutettavissa. Yksinkertaistetusti esim. transseksuaalien poliittisesti valikoitujen ja vääristettyjen ongelmien nostaminen korkealle uhrihierarkiassa ja tekeminen laajalti ja pitkällisesti näkyväksi julkisuudessa ---> viranomaisten, "kansalais"järjestöjen ja auktoriteettien sosiaalinen oikeudenmukaisuus ---> päästään lähemmäs oletettua seksuaaliutopiaa.

Palataksemme vasemmistolaiseen insinööriin ja katulamppuihin, niiden olemus on vasemmistolaiselle tavalla tai toisella lähtökohtaisesti huono, riittämätön, paha, epäoikeudenmukainen, vääränlainen, epätasa-arvoinen, sortava, moraalisesti kelvoton, etuoikeuksia etuoikeutetuille antava, ahne, riistävä, muut huomiotta jättävä, tms. Vasemmistolainen nostattaa suurelta osin tyhjästä ongelmia, ja liioittelee ja vääristelee olemassaolevia todellisia ongelmia, luo narratiivin, jossa vasemmistolaista tarvitaan vasemmistolaisin keinoin pelastajana, auttajana, moraalisena sankarina, tuomarina, hallinnoijana, tms., joka suorittaa moraalisia urotekoja, korjaa ja oikaisee vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia, tekee hyvää, pelastaa ja toimii turvaverkkona, jne. Todellisuuteen ja tosiasioihin perustuva tavoite hyvän, toimivan ja kustannustehokkaan valaistuksen tuottamisesta työnnetään syrjään vasemmistolaisten tyhjää eksistenssiä korjaavan ja parantavan, tai siitä huomiota toisaalle siirtävän narratiivin tieltä, jolloin vasemmistolainen insinööri tuottaa alueelle huonon, helposti rikkoutuvan ja kalliin valaistuksen.

Se, joka universalisoi lokaaleja ongelmia ja tilanteita kuvitteelliseksi "suureksi maailmanlaajuiseksi oikeudenmukaisuuden puolesta käydyksi taisteluksi", tms., rekrytoi ehkä paljon ihmisiä poliittiseen kollektiiviinsa, mutta tuottaa universaalisti huonoja, kalliita, alkeellisia ja tuhoisia ratkaisuja em. lokaaleihin ongelmiin ja tilanteisiin.