Vapaus ja sananvapaus poliittis-symbolisina eleinä

Kuvitellaan kaksi työntekijää, A ja B, jotka ovat hyviä ystäviä keskenään, ja jotka kilpailevat samasta ylenemismahdollisuudesta yrityksessä. A voittaa uuden johtajapaikan itselleen. On mahdollista, että ystävien kilpailu, ja toisen voitto ja toisen tappio, aiheuttaa jännitteitä ja ristiriitoja ystävyyssuhteeseen, ja voi pahimmillaan rikkoa sen. Siksi A pyrkii korjaamaan, tasapainottamaan ja palauttamaan ystävyyssuhteen ennalleen symbolisella eleellä, jonka molemmat osapuolet tietävät maan tapojen perusteella olevan sellainen. A tarjoaa johtajanpaikkaa Blle, kertoo luopuvansa siitä, jos B tahtoo, ja sanoo että B olisi ansainnut sen paljon paremmin kuin A itse. Bllä näyttää olevan tilanteessa täysi valinnanvapaus, mutta kulttuurin tapojen mukaan hänen odotetaan kieltäytyvän tarjouksesta. Siksi B kiittää Ata ystävällisestä tarjouksesta, mutta selittää, että ei hän tarvitse sitä johtajanpaikkaa, hänelle olisi siitä vain haittaa, tulisi vain liikaa ylitöitä ja kiireitä, Bllä on useita muita parempia mahdollisuuksia tarjolla, jne. Toisin sanoen A sanoo symbolisesti arvostavansa ystävyyssuhdetta niin paljon, että hän haluaa sen jatkuvan hyvänä kuten ennenkin ja on valmis sen takia tekemään suuria uhrauksia Bn puolesta. B taas saa tilaisuuden palauttaa asemansa ja kunniansa, ja sopeutua jossain määrin kiusalliseen tilanteeseen vähättelemällä johtajanpaikkaa itselleen epäsopivana ja huonona, korostamalla että hänellä on parempiakin mahdollisuuksia ja saamalla olla hyväntahtoisen antelias An suuntaan ("Ota sinä se työpaikka vaan"), vaikka hänellä ei tässä tilanteessa ole mitään konkreettista annettavaa.

Vaikka tilanteessa ei vaihdettu mitään konkreettista, molemminpuolinen hyväntahtoinen symbolinen vaihto palautti ystävyyssuhteen ennalleen ja vahvisti sitä. Jos B olisi ottanut An tarjouksen vastaan ja sanonut ottavansa johtajanpaikan itselleen, hän olisi tehnyt merkittävän kulttuurisen rikkeen, joka olisi vähimmillään synnyttänyt ongelmia ystävyyssuhteeseen, ja pahimmillaan katkaissut ystävyyssuhteen ja muuttanut välit vihamielisiksi.

Vasemmistoliberaalissa yhteiskunnassa sosiaalisella ja poliittisella vapaudella, ja sananvapaudella (tästä lähtien niihin viitataan lyhyesti vapaus -sanalla) on samantyyppinen symbolisten eleiden muoto, mutta eri sisältö kuin An ja Bn välillä.

Vasemmistoliberaalin järjestelmän johtajat uskovat, että he ovat luoneet erinomaisen tai parhaan mahdollisen järjestelmän, ja vasemmistoliberaalit ovat ainoita, jotka pystyvät ylläpitämään järjestelmän korkeaa tasoa ja jatkamaan sitä tulevaisuudessa. Siksi symbolisen vapauden ensimmäinen tarkoitus on vasemmistoliberaalien johtajien järjestelmään liittyvän narsistisen omakuvan vahvistaminen, sen legitimoiminen. Jos järjestelmä on niin hyvä kuin johtajat ajattelevat, vapaat kansalaiset valitsevat sen omasta vapaasta tahdostaan, äänestävät sen puolesta, haluavat suojella sitä, eivät vaadi sen perusolemukseen muutoksia, eivät muuta pois sen vaikutuspiiristä, toimivat oma-aloitteisesti sen sääntöjen ja odotusten mukaisesti, jne. Symbolisesti kansalaisille tarjotaan demokraattista mahdollisuutta valita vasemmistoliberaali järjestelmä tai joku muu järjestelmä, mutta käytännössä järjestelmässä on voimakkaita pakottavia, kiristäviä, uhkaavia, rangaistuksellisia, propagandistisia, suostuttelevia, opetuksellisia, hidastavia, vaikeuttavia, estäviä, jne. elementtejä, jotka tekevät sellaisesta valinnasta erittäin vaikeaa ja hidasta. Tarkoituksena on käytännössä sulkea kokonaan pois ei-vasemmistoliberaalin järjestelmän valitsemisen mahdollisuus.

Sen lisäksi johtajat uskottelevat itselleen ja muille, että vasemmistoliberaali järjestelmä on poliittisesti 'neutraali', ja että johtajien päätökset kumpuavat pragmaattisesti järjestelmään liittyvästä informaatiosta ja sen vaatimuksista, ts. heidän tarkoituksenaan on sanoa vertauskuvallisesti, että vasemmistoliberaalius on globaalin sosiaalidemokraattisen järjestelmän "geeneissä", järjestelmä ei voi toimia muilla kuin vasemmistoliberaaleilla periaatteilla, ja johtajien vasemmistoliberalismi on väistämätön seuraus tästä asiaintilasta. Tämä vaihtoehdottomuus on ristiriidassa kansalaisille annetun vapauden kanssa.

Symbolisen vapauden toinen tarkoitus on päällekkäinen edellisen kanssa, sisältyy edelliseen sen peilikuvana. Kansalaisten symbolisen vapauden, vapaan tahdon ja vapaan valinnan on tarkoitus antaa legitimiteetti järjestelmälle kansalaisten omana luomuksena. Narratiivin mukaan johtajat eivät luoneet järjestelmää yksin, vaan yhdessä kansalaisten kanssa. Kansalaisten tarpeet, vaatimukset, odotukset ja tavoitteet, ja vapaa tahto, vapaa toiminta ja vapaat valinnat toimivat rakennusaineina, ohjaajina ja perustana järjestelmän olemukselle ja toiminnalle. Johtajat ottivat kansalaisilta kumpuavan informaation, ja muokkasivat järjestelmän kansalaisten toiveiden mukaiseksi. Kun järjestelmä on (oletetusti) kansalaisten tarpeiden ja vaatimusten mukainen, heidän olisi irrationaalista valita jotain muuta. Nämä symbolisen vapauden kaksi aspektia legitimoivat kansalaisista lähtöisin johtajat, järjestelmän ja tavallaan myös kansalaiset itsensä 'vapaina toimijoina ja valitsijoina', 'järjestelmän luojina' ja järjestelmän osina, aktiivisina, tiedostavina ja osallistuvina kansalaisina.

Johtajien näkemyksen mukaan kansalaisilla voisi periaatteessa olla oikea kokonaisvaltainen vapaus, mutta kansalaisten kolmiosainen legitimointi on niin voimakas ja väistämätön valinta, että liiallinen vapaus on oikeastaan turhaa tai suorastaan haitallista. Kansalaiset voivat tietämättömyyksissään valita virheellisesti ja huonosti, omien etujensa vastaisesti, tai toimia joskus kollektiivisesti kaoottisen sattumanvaraisesti ja lentää ulos heille varatusta yhteiskunnallisesta karsinasta, tai saada hulluja ideoita kansankiihottajilta, tms. Siksi on parempi, että johtajat tukevat kansalaisten hyviä orientaatioita, sitä osaa vapaudesta joka on hyvää, ja jättävät heille pääasiassa vain symbolisia vapauksia.

Näistä vasemmistoliberaalien näkemyksistä on mahdollista löytää loogisia ristiriitaisuuksia ...

Jos kaikki menee johtajien suunnitelmien mukaan, esimerkiksi kansalaisten sananvapauteen jää kaksi rajoitettua todellista vapautta. Sallitun mielipidekäytävän sisällä tai enimmillään rajamailla käytävä julkinen keskustelu, joka antaa virikkeitä ja panoksia järjestelmän toiminnalle, ja pieni, yhteiskunnallisesti merkityksetön määrä mielipidekäytävän ulkopuolella pyöriviä toisinajattelijoita, jotka vasemmistoliberaalit tilanteen mukaan jättävät huomiotta, tai tuomitsevat pahoiksi, ja yhteiskunnalliseen keskusteluun ja yhteistyöhön sopimattomiksi. Pieni määrä toisinajattelijoita tarvitaan, jotta järjestelmän oletettu hyvä saa vertauskohteen, josta voidaan erottautua ja jota vastaan voidaan mobilisoitua. Toisinajattelijat täytyy, erityisesti heidän määränsä kasvaessa uhkaavasti, leimata pahoiksi ja vaarallisiksi, jotta voidaan perustella sitä miksi "sananvapautta kunnioittavassa yhteiskunnassa" harmittomilta ja hyödyllisiltä ajattelijoilta kielletään käytännössä laajalti sananvapaus, julkisiin keskusteluihin osallistuminen ja/tai normaali kohtelu julkisuudessa.  Tiedemiehet tuottavat kansalaisilta salatusti tietoa myös mielipidekäytävän ulkopuolelta, mutta sitäkin otetaan useimmiten vain rajoitetusti, valikoidusti ja 'poliittisesti korrektiin' muotoon vääristettynä mukaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Kun viime vuosina kansalaisten toisinajattelua ja omaehtoista toimintaa on alkanut ilmetä paljon enemmän kuin vasemmistoliberaalit johtajat tahtovat, monin paikoin hallitsemattoman paljon, johtajat tulkitsevat sen siten, että kansalaiset ovat rikkoneet symbolisen vapauden rajojen noudattamiseen perustuvan sanattoman ja implisiittisen liiton, yhteisymmärryksen ja yhteistyön johtajien ja kansalaisten välillä. Kun kansalainen ilmaisee neutraalisti ja julkisesti jonkin tosiasian mielipidekäytävän ulkopuolelta, esim. maahanmuutto aiheuttaa ongelmia, se on johtajille aina itsessään aggressiivinen poliittinen teko (leviää näkemys laajemmalle tai ei) ja mahdollisesti ketjureaktion lailla kansalaisten keskuudessa leviävä. Sen tuominen julkisuuteen tarkoittaa vaatimusta siitä, että sen loogiset seuraukset täytyy ottaa huomioon, niille täytyy tehdä jotain merkittävää ja järjestelmän / järjestelmän toiminnan täytyy muuttua. Vasemmistoliberaali järjestelmä propagandakoneistoineen, virallisine opetussisältöineen, lakeineen ja rangaistuksilla vahvistettuine käytös- ja puhekoodeineen ei kykene assimiloimaan itseensä ja toimintaansa maahanmuuton ongelmallisuutta ja siitä seuraavia loogisia vaatimuksia ja muutoksia.

Edellistä voidaan verrata jossain määrin vasemmistoliberaaliin avosuhteeseen aisankannattajamiehen ja naisen välillä. Nainen käy jatkuvasti vieraissa, harrastaa vapaasti seksiä toisten miesten ja naisten kanssa. Mies tietää naisen käyvän jatkuvasti vieraissa ja nainen tietää miehen tietävän vieraissa käynneistään, mutta avoliitto perustuu siihen, että kumpikaan ei puhu siitä mitään ja on kuin sitä ei olisikaan. Kun nainen eräänä päivänä sanoo avoliitossa jo voimassaolevan ääneen miehelle, "Minulla on oikeus käydä vieraissa sinulta lupaa kysymättä", mies tulkitsee ääneen sanomisen itsessään aggressiiviseksi teoksi, todennäköisesti merkiksi siitä, että nainen haluaa purkaa avosuhteen kokonaan tai vähintäänkin tehdä dramaattisia uudelleenjärjestelyjä suhteeseen.