Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Markkinatalous, nykyaikainen valta ja hutteriitit (edit)


Tämä kirjoitus analysoi systeemitason toimintaympäristöjä yhteisöjen kannalta ja yleisesti kaikkien kansalaisten kannalta, sekä satoja vuosia olemassaollutta tiivistä ja menestyksellistä yhteisöverkostoa, hutteriittiyhteisöjä. Lisäksi pohditaan lyhyesti sitä minkälaisia muotoja yhteisöverkosto voisi saada Suomessa.

Määritelmiä.

Mitä on etu (interest)?

Edut ovat yksilöstä kumpuavia valintoja, joita ei voi redusoida mihinkään ja joita ei voi siirtää kenellekään toiselle. Etuja voidaan selvittää redusoivilla kysymyssarjoilla. Esim. K: "Miksi harrastat voimailua?" V: "Harrastan sitä hankkiakseni voimaa ja muokatakseni kehoani atleettiseen suuntaan." K: "Miksi haluat hankkia voimaa ja atleettisen kehon?" V: "Koska pidän voimaa ja atleettista kehoa parempana kuin heikkoa ja velttoa kehoa." K: "Miksi pidät voimaa ja atleettista kehoa parempana kuin heikkoa ja velttoa kehoa?" V: "Koska voima ja atleettisuus tuovat minulle sosiaalista kunnioitusta ja ihailua miehiltä ja naisilta." K: "Miksi haluat kunnioitusta ja ihailua miehiltä ja naisilta?" V: "Saan haluamani hyvän naisen ja pidän mieskilpailijat loitolla naisestani." K: "Miksi haluat hyvän naisen ja miksi haluat pitää mieskilpailijat loitolla naisestasi?" V: "Haluan pitää hyvän naisen itselläni .... koska se tuntuu minusta hyvältä ja oikealta asiaintilalta. En osaa selittää sitä enää enempää." Tässä vaiheessa ei ole enää mieltä kysyä enempää. Kyseinen etu on redusoitu tunteeseen, tai tarkemmin sanottuna  tunteiden ja kehon symbioosiin, haluun olla ja lisääntyä mahdollisimman hyvän naisen kanssa, joka mahdollistaa jälkeläisten syntymisen, menestymisen ja säilymisen. Edut ovat viime kädessä tunteiden ja taipumusten  ilmentymiä, niiden tuotoksia ja ohjaamia. Tunteet ja taipumukset ohjaavat myös rationaalisuutta, silloinkin kun ihminen ei tietoisuudessaan havaitse tunteitaan. Tunteet voivat suuntautua lukemattomilla tavoilla sosiaaliseen ympäristöön, muuhun ympäristöön ja esim. uskontoihin. Vaikka edut ovat yksilön henkilökohtaista suuntaumista, monet muut ihmiset kuuluvat useimmiten erottamattomasti yksilön etuihin, etupiiriin. Heidän kohtalonsa, hyvinvointinsa, toimintansa, läheisyytensä, onnettomuutensa, menestyksensä, sosiaalisuutensa jne. kuuluvat yksilön etuihin, etupiiriin. Yksilö voi erilaisilta metatasoilta katsoen ajaa ja valikoida hyvin tai huonosti etujaan, ja hän voi saavuttaa valitsemiensa etujen mukaisia asioita hyvin tai huonosti, mutta yksilön kulloinkin valitsemat edut ovat hänelle objektiivinen todellisuus. Hän tuntee ja kokee etunsa objektiivisiksi eduikseen, ja ajattelee, tuntee ja toimii niiden mukaan.

Siten tunteiden, taipumusten, rationaalisuuden ja niiden suuntautumisten symbioosi = edut (intressit).

Miten määritellään homo economicus (+ talous ja taloustiede)?

Talous on pyrkimystä niukkojen resurssien optimaaliseen allokointiin vaihtoehtoisiin käyttöihin, prosesseihin ja toimintoihin. Homo economicus on se joka valitsee, päättää, allokoi ja usein toteuttaa. Mitä ovat niukat resurssit? Siitä ei ole täyttä yksimielisyyttä. Materiaalit, energianlähteet, ruoka, tavarat, raha ja arvopaperit ovat niukkoja resursseja. Työ ja palvelut ovat niukkoja resursseja, koska ihmisiä, ja heidän aikaansa ja energiaansa on rajallisesti. Ihmisten erilaiset kyvyt ja osaaminen ovat niukkoja. Symboliset systeemit, aksioomien sarjat, ja rakentamisen ja tuottamisen säännöt ja kaavat ovat siinä mielessä rajallisia, että kaikki eivät osaa käyttää niitä tai soveltaa niitä käytäntöön, niiden käyttöä rajoitetaan ja toisaalta ei välttämättä ole olemassa sopivaa tai riittävän hyvää kaavaa, systeemiä  jne. (variaatio ja optimaalinen variaatio on niukkaa). Valmista kaavaa, symbolista systeemiä tms. voidaan kuitenkin monistaa lähes rajattomasti ihmisten käyttöön. Jne. Homo economicuksen toiminta voi siten kattaa kaiken rationaalis-emotionaalisen ja taipumuksiin perustuvan allokoinnin ja toiminnan, tai osan siitä. Ainoa keino välttää ristiriidat ja epäselvyydet homo economicuksen määrittelemisessä on käyttää sen laajinta määritelmää:

Homo economicus on subjekti, joka reagoi systemaattisesti, mitä tahansa rationaliteettia noudattaen ympäristössä oleviin erilaisiin tekijöihin. Taloustiede tutkii edellä mainittua toimintaa ja käyttäytymistä.

Taloudellista toimintaa on siten laajimman määritelmän mukaan myös esim. se, että skitsofreenikko koiran nähdessään hyppää maahan 75% todennäköisyydellä ja alkaa haukkua kuin koira. Hänen toimintansa on muiden ihmisten mielestä irrationaalista ja indikoi psyykkistä sairautta, mutta hän reagoi systemaattisesti ympäristöönsä ja allokoi rajallista aikaansa ja energiaansa irrationaaliseen toimintaan muiden vaihtoehtojen sijasta. Sivujuonteena skitsofreenikko todennäköisesti myös näkee ja kokee oman toimintansa rationaalisena ja tarpeellisena; ehkäpä hän puolustautuu koiria vastaan tällä tavalla tai estää jonkin suuren kuvitellun katastrofin, kuten maapallon murentumisen tähtien väliseksi pölyksi.

Homo economicus ei ole subjekti, joka reagoi sattumanvaraisesti ympäristössään oleviin tekijöihin.

Homo economicus ja taloustiede yhdistyvät tällä laajimmalla määritelmällä lähes yksi yhteen behavioristisen psykologian, sen tutkimien subjektien ja heidän valintojensa ja toimintansa kanssa.

Homo economicus on subjekti, joka hyväksyy todellisuuden/ ympäristön tekijät käyttäytymistään säätelevänä tekijänä. Tämä mahdollistaa nykyajan vallanpitäjille ihmisten ympäristössä olevien tekijöiden tutkimisen, analysoimisen, kokeilemisen/ testaamisen, muuttamisen, säätelemisen, lisäämisen ja vähentämisen niin, että subjektit saadaan toimimaan yksilöllisesti ja kollektiivisesti halutulla tavalla (tilastollisesti; kollektiivinen toiminta koostuu yksilöiden yhteenlasketusta toiminnasta), systemaattisesti tietyllä tavalla. Homo economicus on suhteellisen helposti hallittavissa, ja koska häneen ei kohdisteta suoraa käsky- tai pakkovaltaa, hän on lähes aina tietämätön vallan laaja-alaisesta vaikutuksesta itseensä. Homo economicuksen  tietämättömyys vallankäytöstä tehostaa vallan vaikutusta, koska valta ei tule rationaalis-emotionaalisten analyysien ja valintojen kohteeksi. Toisaalta homo economicukselle on pakko jättää vapaata psyko-fyysistä tilaa, jossa hän voi analysoida ympäristön tekijöitä, tehdä valintoja ja toimia. Tämä mahdollistaa vaihtelevassa määrin ei-konformistisia ja vapaita toimia suhteessa valtaan. Vallanpitäjät pyrkivät useimmiten siihen, että vapaa tila ja toiminta ovat näennäisesti melko suuria ja monipuolisia, mutta vallan tarkasti rajaamia, ryhmittelemiä (spatiaalisesti, hierarkisesti, funktionaalisesti jne.), yhdistämiä, erottamia ja määrittämiä (valta määrittää ne vaihtoehdot, joita on ja joita ei ole, ja säätelee olemassaolevien vaihtoehtojen lukumäärää ja niiden suhteita toisiinsa), ja että ihmiset ovat atomisoituja ja epäkoherentteja suhteessa toisiinsa. Useimmiten vain ihmisten laaja-alainen koherentti ja kollektiivinen oma toiminta tai tekemättä jättämiset muodostavat potentiaalisen uhan vallan toiminnalle ja vallanpitäjille.

Mitä tarkoittaa homo legalis/ homo juridicus?

Homo juridicus tarkoittaa sitä prosessia tai asiaintilaa, jossa subjekti luovuttaa osan oikeuksistaan ja/tai eduistaan vallanpitäjille ja/tai valtiolle, ja hän saa korvaukseksi uusia oikeuksia ja mahdollisuuksia. Homo juridicusten luominen tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että luodaan se järjestys, joka mahdollistaa lakiin ja sen sääntöihin perustuvan yhteiskunnan toiminnan. Homo juridicus vaihtaa keskimäärin pienemmät lyhyen tähtäimen etunsa keskimäärin suurempiin pitkän tähtäimen etuihin. Homo juridicus esim. luopuu nopeasta keinosta hankkia vähän ja riskialtista omaisuutta ryöstämällä ja saa turvan yritykselleen, liiketoiminnalleen ja niistä syntyvälle omaisuudelleen, joka on suurempaa ja turvatumpaa kuin anarkiassa ryöstelyllä saatu omaisuus. Ne edut ja oikeudet, jotka homo juridicuksella on ennen laillista muodostamistaan, ovat luonnollisia, välittömiä ja yhteisöllisiä oikeuksia, hänen yhteisönsä ja hänen itsensä ylläpitämiä sosiaalisesti, kommunikaatiolla, symbolijärjestelmillä, väkivallalla/itsepuolustuksella, jne. Hänen etunsa ja oikeutensa muodostuvat saumattomasti ja eriytymättömästi arkipäiväisistä, rituaalisista ja juhlallisista prosesseista yhteisössä ja henkilön vaistomaisista toimista, esim. itsensä puolustamisesta. Homo juridicusten yhteiskunta muodostuu eriyttämällä lakisysteemin toiminta omaksi hierarkiseksi organisaatiokseen. Se ylläpitää, tulkitsee ja säätää yhteiskunnan tai valtion alueella voimassaolevia lakeja yksinomaisena tehtävänään.

Millainen on markkinatalous?

Markkinatalous on homo juridicuksen ja homo economicuksen yhdistämistä, tässä järjestyksessä ja tietyllä tavalla. Laillisen järjestyksen täytyy minimoida rajoitteensa homo economicukselle, jotta homo economicus voi ajaa etujaan (interests) maksimaalisesti. Tuottaessaan tavaroita ja palveluja, ajaessaan omia etujaan ja kilpaillessaan muiden tuottajien kanssa homo economicus pyrkii maksimoimaan niiden henkilöiden edut, joille hän tuotantoaan tarjoaa (tuotannon ominaisuuksien, hinnan, saatavuuden, laadun ja määrän optimaalisen yhdistelmän). Homo economicuksen binäärinen kauppa yhden asiakkaan kanssa kaksinkertaistaa etujen maksimoimisen, homo economicuksen ja hänen asiakkaansa. Kun homo economicuksen yrityksellä on monta binääristä asiakassuhdetta, homo economicus moninkertaistaa kaksinkertaistetut maksimoidut edut. Ihmisten kyvyt, tiedot, välineet, laitteet, aika, energia ja yhteistyön hyödyt asettavat edun maksimoinnille rajat. Tämä etujen maksimoiminen, multiplikaatio ja intensifioiminen pitää yhdessä laillisen järjestyksen kanssa markkinataloussysteemin koossa ja toiminnassa.

Markkinatalous on kaksinkertaisesti tahdosta riippumaton. Subjekti saa valmiina ja annettuna perintötekijänsä ja niistä seuraavan fenotyyppinsä, ja toisaalta materiaaliset resurssinsa, sosiaalisen ympäristönsä, yhteiskunnallisen ympäristön, luonnonympäristön, kulttuurin, opetuksen jne. Vuorovaikutuksessaan  muiden ihmisten ja ympäristönsä kanssa hän muokkaa tai säilyttää niitä tekijöitä, joihin hänellä on vaikutusta. Subjektilla on lähes aina pieni, mitätön tai olematon vaikutus ylivoimaisesti suurimpaan osaan markkinatalouden kattamaa maailmaa.

Markkinatalous on rajaton, markkinatalous kattaa koko maailman. Markkinatalous ei noudata rajoja, ja se pyrkii luomaan markkinatalouskäytäntöjä ja kauppaa kaikkien rajojen yli. Kaupan ja käytäntöjen leviämisen myötä se pyrkii laajentamaan ja yhtenäistämään lakiin perustuvaa markkinataloussysteemiä.

Markkinatalous on ambivalentisti, samanaikaisesti ja laajakirjoisesti ihmisiä yhdistävä ja hajottava tekijä. Hutteriitit, jotka edustavat maksimaalisinta ja tehokkainta ihmisten harjoittamaa yhteistyötä ja yhteisyyttä, toimivat maallisista systeemeistä parhaiten vapaassa ja valtaa keskittämättömässä markkinatalousympäristössä. Liberaali systeemi (sekatalous) on sosiaalisesti hajottavin ja atomisoivin systeemi; markkinatalous yhdessä valtioiden, kuntien ja kansainvälisten byrokratioiden kanssa hajottaa aktiivisesti ihmisten sosiaalisia rakenteita suorin ja epäsuorin keinoin. Puhdas markkinatalous on vähemmän hajottava kuin liberaali sekatalous sen takia, että ihmiset järjestävät enemmän omalla yhteistyöllään sitä tuotantoa ja niitä palveluja, jotka liberaalissa yhteiskunnassa ovat byrokratioiden tuottamia. Markkinatalous on hajautetumpi kuin liberaali systeemi, ja siellä ei ole keskitettyä systeemiä, joka voisi tuottaa koko systeemin kattavan sosiaalisesti hajottavan politiikan. Markkinatalous painottuu liberaalia sekataloutta  enemmän sosiaalisuuteen, yhteistyöhön, tuotantoon, ahkeruuteen, hyveisiin, moraaliin, itsekontrolliin, palkinnon lykkäämiseen jne., jotka potentiaalisesti tai itsestäänselvästi edistävät yhteistyötä ja sosiaalisten rakenteiden olemassaoloa. Liberaali sekatalous painottuu enemmän atomisoituun individualismiin, kulutukseen, hedonismiin, itsekeskeisyyteen, narsismiin, moraalittomuuteen, jne., jotka atomisoivat sosiaalisia rakenteita, jne. Systeemistä riippuen rakentava tai hajottava vaikutus ulottuu pienimmistä perheyksiköistä suurimpiin kansalaisten yhteisöihin ja kollektiiveihin. Liberaali sekatalous edistää ja rakentaa sosiaalisia rakenteita tarkasteltaessa lähinnä vain suuria hierarkisia byrokratioita, joko julkisia tai yksityisiä. Markkinataloudella on sisäsyntyinen taipumus degeneroitua liberaaliksi sekataloudeksi.

Puhdas markkinatalous suosii sosiaalisesti yhdistävien tekijöiden lisäksi myös hajottavia tekijöitä.  Markkinoiminen, kaupankäynti ja myyminen suosivat suurta määrää pinnallisia, nopeasti vaihtuvia ja lyhyen aikaa kestäviä sosiaalisia suhteita. Mitä suuremmaksi yritykset kasvavat, sitä enemmän ne pyrkivät yksinkertaistamaan toimintaympäristöään murentamalla sosiaalisia rakenteita markkinoinnin, mainonnan, kulutuskäytäntöjen, "opetuksen", jne. keinoin. Monilla markkinatalouden tuottamilla palveluilla, tavaroilla tai välineillä on sosiaalisesti erottava vaikutus, ellei sitä erikseen ja tietoisesti neutraloida omilla sosiaalisilla järjestelyillä ja toimilla. Esim. Kännykät, tietokoneet ja internet vähentävät sosiaalisuutta kahdella tavalla; ne suosivat usein yksinäisiä harrastuksia, kuten tietokonepelit ja internetviihde; ja ne etäännyttävät, yksinkertaistavat ja laimentavat ihmisten välistä kommunikointia. Kännykällä ja tietokoneella kommunikoiminen on pinnallisempaa, epäinhimillisempää, lyhytkestoisempaa ja sattumanvaraisempaa kuin ihmisten tapaaminen kasvotusten. Markkinatalous houkuttelee ja pakottaa muuttamaan, joskus nopeassa tahdissa, paikasta ja työpaikasta toiseen. Se rikkoo tai heikentää sosiaalisia suhteita.

Voiko markkinatalouden subjekteja hallita keskusjohtoisesti?

Puhdas markkinatalous on itsesäätelevä, hallitsematon ja sitä ei voi totalisoida. Markkinatalouden vapaasti toimiva subjekti (homo economicus) tietää tarkemmin  kuin kukaan muu omat kykynsä, toiveensa, tavoitteensa, heikkoutensa, vahvuutensa, huolensa, rohkeutensa, motivaationsa, historiansa, etunsa jne. Hänellä on ainutlaatuinen sisäinen näkökulma omaan itseensä. Subjekti tietää ja näkee ympärillään ainutlaatuisesti valikoituneen ja siivutetun osan ympäristöään ja sen tarjoamat mahdollisuudet, esteet, tilaisuudet, kilpailijat, ystävät, mahdolliset yhteistyökumppanit, jne., joka muodostaa hänen ulkoisen todellisuutensa. Subjekti tuntee parhaiten sisäisen ja ulkoisen todellisuutensa ja niiden suhteet, ja tästä muodostuvan kokonaistodellisuutensa. Subjekti pystyy parhaiten suhteuttamaan itsensä toimimaan ja työskentelemään todellisuudessaan, toisin sanoen hän pystyy parhaiten suhteuttamaan sisäisen maailmansa ja sen edut ulkoiseen todellisuuteensa. Sisäinen ja ulkoinen todellisuus muuttuvat ja elävät koko ajan, erikseen ja kokonaisuutena, tilanteista ja ajasta riippuen. Kun sisäinen ja/tai ulkoinen tilanne muuttuu, subjekti sopeuttaa toimintansa uuden tilanteen mukaiseksi.

Subjektin todellisuus muodostaa monitahoisen ja -ulokkeisen kehän hänen ympärilleen, jonka keskeinen piste hän on. Jos subjekti esim. asuu Suomessa, mutta tuntee matkojensa takia hyvin Singaporen, hänen suomalaisesta todellisuudestaan lähtee Singaporeen ulottuva melko realistinen uloke. Subjekti voi nähdä unta Singaporesta, jolloin hänellä voi syntyä unenomainen ja tunnepitoinen mielikuva Singaporesta. Se muodostaa unenomaisen Singapore-ulokkeen. Kuvitelmat, luulot, epätäydelliset tiedot, mielikuvat, uskomukset, asenteet, motivaatiot jne. voivat myös muodostaa Singapore-ulokkeita tai vaikuttaa jo olemassa oleviin Singapore-ulokkeisiin.  Nämä kaikki representaatiot syntyvät tietysti samassa paikassa, subjektin mielessä, mutta voimme pitää Singapore-uloketta ulokkeena, koska a) Suomi ja Singapore ovat monilta osin erillisiä (erilainen väestö, politiikka, talous, liikenne jne. + tiettyjä samanlaisia tai samantyyppisiä tekijöitä) ja b) subjekti tietää, että Suomi on täällä ja Singapore on siellä. On myös muunlaisia representaatioita, esim. samantyyppisinä toistuvia malleja, kuten koivun malli, jota voidaan soveltaa kaikkiin koivuihin; potentiaalisesti liikkuvia samanlaisia representaatioita kuten samanmerkkisiä ja -mallisia autoja; ainutlaatuisia, tiedollisesti, mielikuvallisesti ja emotionaalisesti ympäristöstä erottuvia ja potentiaalisesti liikkuvia representaatioita, kuten representaatiot vaimosta; abstrakteja mallirepresentaatioita, kuten kaaviot ja kaavat; jne. Kaikki subjektin sisäisessä ja ulkoisessa maailmassa, joka vaikuttaa häneen ja hänen toimintaansa, on hänelle todellisuutta. Siten myös virheelliset tiedot, luulot, kuvitelmat, unien luomat mielikuvat, jne. ovat tai voivat olla subjektille todellisuutta siinä missä paikkansapitävät, joskin aina heuristiset, tiedot. Sisäsyntyiset tunteiden, motivaatioiden, tavoitteiden ja taipumusten luomat vääristyneet, virheelliset ja ei-neutraalit tiedot tai mielikuvat toimivat todellisuuden osien magnifikaationa tai minimaationa, heikentäjänä tai vahvistajana, valikoijana tai hylkääjänä, vääristäjänä tai oikaisijana, ja unohduttajana tai muistiinpainajana. Ne toimivat useimmiten hyödyllisinä toimintaa, huomiota, muistia ja prosessointia tehostavina ja tarkoituksenmukaisiin suuntiin ohjaavina tekijöinä, etenkin ihmisten historiallisten elinympäristöjen tilanteita vastaavissa ja muistuttavissa tilanteissa. Sisäsyntyiset vääristymät jne. voivat tietysti myös heikentää toimintaa ja huomiota ja ohjata niitä vääriin kohteisiin, erityisesti ihmisille historiallisesti uusissa elinympäristöissä.

  Jos subjektia käsketään ulkopuolelta tekemään kollektiivista ja kaavojen mukaista taloudellista toimintaa tai kulutusta, subjektin sisäisen maailman suhteutus ulkoiseen maailmaan todennäköisesti heikkenee, ja subjektin tehokkuus, motivaatio ja tyytyväisyys vähenee. Ulkopuolinen käskijä ei pysty tuntemaan subjektin sisäistä ja ulkoista maailmaa ja suhteuttamaan niitä toisiinsa. Ulkopuolisella käskijällä on oma sisäinen ja ulkoinen todellisuutensa ja niiden välinen suhde, jotka vaativat häntä toimimaan omalla tavallaan ja käskemään subjektia tietyllä tavalla. Ulkopuolisen käsky on väistämättä epäyhteensopiva subjektin kokonaistodellisuuden kanssa, ulkopuolinen intruusio ja vieras häiritsevä objekti.  Ulkopuolinen käskijä ei pysty havainnoimaan, tarkkailemaan, tuntemaan, analysoimaan, laskemaan ja suhteuttamaan subjektin sisäistä ja ulkoista maailmaa toisiinsa, ja siten ulkopuolinen ei pysty säätelemään, hallinnoimaan ja käyttämään valtaa tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti suhteessa subjektin kokonaistodellisuuteen. Ulkopuolinen ei pysty esim. muuntamaan subjektin sisäistä maailmaa tarkoiksi ja staattisiksi kuviksi, sanoiksi ja numeroiksi, puhumattakaan niiden reaaliaikaisesta dynaamisesta muodosta.

Jos subjektia itseään pyydetään kuvaamaan koko sisäinen maailmansa kuvina paperille, hän ei pysty siihen, koska tehtävä on liian iso ja monimutkainen, se veisi liikaa aikaa, eikä subjektilla ole pääsyä kaikkeen siihen mitä hänen mielessään on. 98% aivojen toiminnasta on alitajuntaista ja vain 2% on tietoista. Lisäksi sisäisen todellisuuden kulloinenkin sisältö, kognitiivis-emotionaalinen representaatiokonstellaatio ja rakenne syntyy kulloisestakin vuorovaikutuksesta ulkoisen todellisuuden kanssa. Siten sisäisen todellisuuden sisältö, konstellaatio ja rakenne, se mitä osia sisäisestä todellisuudesta haetaan muodostamaan kokonaistodellisuus yhdessä sen hetken ulkoisen todellisuuden kanssa vaihtelee käytännössä loputtomina variaatioina. Lisäksi subjektin sisäinen maailma muokkaa ja muuttaa ulkoista maailmaa, ja ulkoinen todellisuus muokkaa ja muuttaa koko ajan subjektin sisäistä maailmaa. Subjektin sisäisen ja ulkoisen maailman osat ja kokonaisuudet muodostavat luuppeja, jotka vuorovaikuttavat toistensa kanssa loppumattomina kehinä ja kierteinä.

Subjekti pystyy kuvaamaan sanallisesti, kuvallisesti ja numeroilla epätäydellisesti lähinnä tietoisuudessaan kulloinkin olevia osia ja tiloja.

Tilanne vaikeutuu ulkopuolisen havainnoijan ja käskijän kannalta dramaattisesti, kun subjekteja on paljon. Ensinnäkin tietysti em. ongelmat kerrotaan subjektien määrällä. Mutta vielä suurempi ongelma on se, että subjektien sisäiset ja ulkoiset todellisuudet kohtaavat, törmäävät, tunkeutuvat toisiinsa, sulautuvat, muokkaavat ja muovaavat toisiaan lukemattomilla monimutkaisilla ja ennustamattomilla tavoilla. Tämä lisää monimutkaisuutta eksponentiaalisesti. Jos ulkopuolinen käskijä pystyisi jollain vaivalloisella ja yliluonnollisella tavalla tietämään täydellisen toimintakaavan ja -käskyn yhdelle subjektille ja antaisi sen hänelle tänään, se olisi nopeasti epäyhteensopiva subjektin kokonaistodellisuuden kanssa ja  kohta täysin epäyhteensopiva. Nämä ongelmat kerrotaan jälleen subjektien määrällä ja korotetaan potenssiin.  

Markkinataloutta ei siten voi totalisoida, tuntea, tietää tai analysoida, eikä sillä voi olla järkevää ja tehokasta hallitsijaa tai keskusvaltaa.

Markkinatalouden lisääntyessä vanhasta vallasta ja käskyvallasta on siirrytty uudenlaiseen suuntaan. On monilta osin kyseenalaista tarvitaanko keskusvaltaa tai hallitsijoita ollenkaan, edes yhtenäistä laillista järjestystä ylläpitävää keskusvaltaa (vrt. esim. anarkokapitalismin hajautetut ratkaisut tässä suhteessa), mutta eliitillä on taipumus pyrkiä organisoimaan ja hierarkisoimaan systeemi keskusjohtoiseksi. Vallan muutokset ovat seuraavanlaisia:

a) Vallankäyttöä täytyy delegoida ja jakaa useammille henkilöille, jotta he voivat antaa kuhunkin tilanteeseen yksityiskohtaisempia ja paremmin sopivia käskyjä tai sääntöjä. Tämä on johtanut mm. laajan keskiportaan manageriluokan syntymiseen.

b) Kohdistaessaan vallankäyttönsä pienemmille alueille, vallankäyttäjät ovat erikoistuneet ja monipuolistuneet tehtäviään vastaavasti. Tehtävien työnjako on lisääntynyt, tehtävät on jaettu pienempiin osiin. Tehtävät ovat siten muuttuneet kollektiivisiksi ketjumaisiksi tai klusteroituneiksi prosesseiksi, joita suorittavat niihin sopivat suuret ja monimutkaiset organisaatiot, byrokratiat, joko julkiset tai yksityiset.

c) Vanhoina aikoina käskyt olivat useammin suoria, ehdottomia ja kaavamaisia. Nykyisessä systeemissä on tavallisempaa, että käsky kohdistuu yleiseen tavoitteeseen,  jonka jälkeen henkilökunta jaetaan improvisoimaan omille tehtävä- tai aluesektoreille tietojensa, taitojensa ja eteen tulevien tilanteiden mukaan, tehden vaihtelevassa määrin koordinoitua tiimityöskentelyä. Jo 1950-luvulla tehdyissä organisaatiotutkimuksissa (Blau, 1955) huomattiin, että organisaatiot toimivat tehokkaammin silloin kun osaavat ja asiantuntevat työntekijät rikkoivat tietoisesti organisaation sääntöjä saadakseen parempia tuloksia. Myös sosiaaliset ja työn suorittamiseen liittyvät konfliktit vähenivät kun kaavamaisten sääntöjen tai käskyjen puutteellisuuksista ja virheistä johtuneet yhteensopimattomuudet vähenivät.

d) Valta ja käskyt perustuvat enemmän tietoon, tiedon antamiseen työntekijälle. Tiedon antaminen on yhtä kuin käsky tai käskyn keskeinen osa. Työntekijälle annetaan tarvittavaa ja hänen toimintakykyään parantavaa tietoa, jonka hän sisäistää omaan sisäiseen maailmaansa, ja soveltaa ja suhteuttaa sen ulkoiseen työmaailmaansa. Vanhan ajan käsky oli todennäköisemmin ulkoinen kaava, joka määritteli melko tarkasti työntekijän fyysistä toimintaa. Tietokäsky (tieto, joka on samalla implisiittinen käsky) auttaa työntekijää suuntaamaan huomionsa paremmin, keräämään tietoa, valikoimaan sitä, analysoimaan ja prosessoimaan sitä, ja soveltamaan sitä tuottavasti työssään tai muulla vaaditulla tavalla.

Koska tieto itsessään on neutraalia ja vapauttavaa suhteessa valtaan, tieto lisää työntekijöiden ja kansalaisten valtaa, ja se muodostaa ongelman vallankäyttäjille (Tieto/vallan paradoksi). Työntekijöillä tai kansalaisilla on taipumus itsenäistyä ja lähteä omille teilleen ja tehdä parhaaksi katsomiaan asioita, heillä on luontainen taipumus hajauttaa valtaa. Siksi tiedon ja niihin liittyvien tunteiden manipuloinnista on tullut keskeinen vallankäytön osa. Implisiittiset käskyt on sulautettu tietoon tai "tietoon". Tietoon tai tietorakenteisiin sulautetut valheet, vääristelyt, poisjättämiset, valikoinnit, paradoksit, ristiriitaisuudet, huomion väärään kohteeseen ohjaamiset, jatkuvat toistot, jne. muodostavat vallanpitäjien käskyt, joilla he pyrkivät koordinoimaan työntekijöitä ja kansalaisia itselleen edullisilla tavoilla. Nämä ovat usein vahingollisia kansalaisille ja yhteiskunnalle. Vallankäytöllä on siten negatiivisia ulkoisvaikutuksia. Selvimmin tämä näkyy poliittisessa "korrektiudessa", etnopositiivisuudessa, maahanmuuttoa, tasa-arvoa jne. koskevassa politiikassa, ja näiden sovelluksissa mediassa, mainonnassa, poliittisesti orientoituneissa sosiaalisissa ryhmissä, jne. Kaikki ihmisiin ja yhteiskuntaan liittyvä tiede on samalla tavalla vääristynyttä, mutta ihmisten on keskimäärin vaikeampaa havaita näitä vääristymiä. Tietoa vääristetään siis jo tiedontuotannon alkulähteillä. Ns. kulttuuri-, sananvapaus-, tiede-, jne. -sodat ovat kiivaita ja joustamattomia, koska niissä taistellaan keskeisestä nykyisen vallankäytön välineestä. Voidaan sanoa, että vallankäyttö ja valtataistelut ovat siirtynyt suorasta käskemisestä ja fyysisestä tottelemisesta enemmän mielen sisältöjen hallinnan suuntaan (tunteet, ajatukset, asenteet, identiteetit, tavat, tottumukset, roolit [esim. roolit äitinä, isänä, työntekijänä, ystävänä, avuliaana kansalaisena tietyissä tilanteissa, jne.], persoonallisuudet, jne.). Kaikkia edellä mainittuja pyritään manipuloimaan. Sananvapautta on rajoitettu kautta aikain kaikkialla maailmassa tavalla tai toisella, mutta länsimaissa nykyisin tapahtuva sananvapauden rajoittaminen on suhteutettava siihen, että länsimaiden pitäisi periaatteessa olla vapaita maita.

e) Nykyinen valta perustuu pääasiassa vallankäytön kohteiden tilastolliseen analysointiin ja säätelyyn.  Hyöty-haitta-kulu-tuotto suhde määrittää sen kuinka paljon ja mihin suuntaan jotain kokonaisuutta tai yksityiskohtaa muutetaan. Esim. kuluttajiin ja heidän kuluttamiseensa kohdistuu positiivinen kysyntä. Kuvitteellisiin lukuihin perustuva kuvaava esimerkki: 1) Kun 80% ihmisistä kuluttaa keskimäärin sata euroa/ vapaapäivä kaupungilla, suhteellisen vähäisillä resursseilla ja muutoksilla kuluttajien määrää saadaan todennäköisesti lisättyä 90% ja keskimääräistä kulutusta nostettua 120 euroon. Tämän muutoksen tekeminen kannattaa. 2) Kuluttajien ja kulutuksen määrän nostaminen 90 ---> 95% ja 120 ---> 130 euroon vaatisi enemmän resursseja kuin kohdassa 1), niin paljon, että vähäisemmällä hyödyllä sen tekeminen on todennäköisesti juuri ja juuri kannattavaa, joten se toteutetaan ottaen huomioon, että tietyllä riskitodennäköisyydellä jäädään tappiolle. Jos tappiot toteutuvat, sitä varten on valmiina korjaavia varasuunnitelmia. 3) Kuluttajien ja kulutuksen nostaminen 95 ---> 97% ja 130 ---> 135 vaatisi yhtä paljon tai enemmän resursseja kuin kohdassa 2), ja siten sitä ei kannata toteuttaa. 5% vapaapäivinään kaupungilla liikkuvista subjekteista jätetään kuluttamattomaksi jäännökseksi, jota ei pyritä poistamaan.
Siihen mitä ei haluta sovelletaan negatiivistä kysyntää. Esim. kauppakeskuksen varkausrikollisuutta vastaan asetetaan sellaisten keinojen, prosessien, esteiden, hidasteiden, metodien, pelotteiden, valvonnan, subjektien ehkäisevän valistuksen, tunnistamismenetelmien, sääntöjen, lakien, vartijoiden, poliisitoimen, jne. kombinaatio, jonka tiedetään tai jonka arvellaan olevan tehokas, ja suhteutetaan se varkauksien rahallisiin, yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin haittoihin ja käytettävissä oleviin resursseihin. Lisäksi otetaan huomioon se, miten varkaudenestotoimet vaikuttavat esim. kauppakeskuksen ilmapiiriin. Jos vartijoita, valvontalaitteita, esteitä, asiakkaiden tarkistuksia varmuuden vuoksi, jne. on paljon, ne voivat vähentää asiakkaiden ja kulutuksen määrää.  Kuvitteellisten lukujen esimerkki: 1) Kauppakeskuksen kaupoista varastetaan arvoltaan keskimäärin 10% kokonaistavaramäärästä. Vähentäminen 10 ---> 5% on hyöty-haitta-kulu suhteen perusteella kannattavaa. 2) Vähentäminen 5 ---> 3% on juuri ja juuri kannattavaa. Resursseja tähän vähennykseen tarvitaan enemmän kuin kohdassa 1 ja silti vähennys on vähäisempi. 3) Vähentäminen 3 ---> 2% ei ole enää kannattavaa. Resursseja tarvitaan enemmän kuin kohdassa 2 ja silti vähennys on vähäisempi. 3% kokonaistavaramäärän arvosta jätetään varkauksien siedetyksi määräksi.

Resurssien käyttö noudattaa usein edellä mainittua kaavaa eli lisätessä tai vähentäessä jotain toimintaa yhä suurempi määrä resursseja joudutaan käyttämään yhä pienempiin muutoksiin edettäessä kohti 100% tai 0%.

Liberaalit noudattavat samaa periaatetta suhteessa poliittisiin vastustajiinsa, joskin tilanne on monimutkaisempi, ja selkeitä hyöty-haitta-kulu-tuotto laskelmia on osin vaikeaa tai mahdotonta tehdä.

Se mihin ei liity (riittävästi) vallankäyttäjien etuja, ja mihin ei siten ole tarvetta puuttua sääntelyllä, kielloilla, organisoimisella tms., julistetaan vapaudeksi, jonka systeemi hyväntahtoisuuttaan ja anteliaisuuttaan kansalaisille suo; esim. eränkävijän oikeus liikkua vapaasti metsissä ja poimia marjoja, riippumatta siitä kuka metsät omistaa.

Mitä on totalitarismi ja onko liberaali systeemi totalitaristinen?

Useat asiantuntijat käyttävät liberalismista termiä pehmeä totalitarismi. Totalitarismi on ensin vähentämistä ja rajoittamista ja sen jälkeen intensifioimista ja lisäämistä. Tämä tarkoittaa sitä, että ensin poliittiset vaihtoehdot ja mahdollisuudet vähenevät, kun jokin puolue ottaa vallan, ja sen jälkeen intensifioi systeemin toimintaa koordinoimalla kaiken yhteiskunnan toiminnan puolueohjelman mukaan ja suuntaamalla toiminnan kohti jotain selkeää tai utuista ja utopistista päämäärää. Tämä kuvaus sopii liberaaliin systeemiin, joka on siten eräs totalitarismin laji. Liberaalissa systeemissä yhden puolueen sijasta yksi ideologia on levinnyt kattamaan lähes koko puoluekentän ja sanelee tärkeimmät ja kauaskantoisimmat päätökset. Lisäksi systeemi intensifioidaan, valjastetaan ja koordinoidaan palvelemaan erilaisia kansainvälisyyshankkeita ja illusorisia tasa-arvohankkeita maahanmuutolla, liberaalilla ideologialla, kansainvälisten byrokratioiden rakentamisella, globaalin taloussysteemin rakentamisella, jne.

Miten liberaalin systeemin koordinoituminen ilmenee?

 Koordinointi tulee paremmin ymmärrettäväksi seuraavalla esimerkillä. Kuvitellaan, että individualistinen ja sosiaalinen erilaisuus liberaalissa systeemissä kuvataan erilaisilla väreillä. Liberaalia yhteiskuntaa läheltä tarkasteltuna se on balkanisoitunut erilaisiksi joskus kiinteiksi, mutta pääasiassa löyhiksi ryhmiksi ryhmätasolla ja atomisoitu erilaistuneiksi pinnallisten identiteettien yksilöiksi yksilötasolla. Läheltä tarkasteltuna se näyttää sekasotkuiselta moniväriseltä tilkkutäkiltä, joiden tilkuissa (löyhät tms. ryhmät) on lukemattomia pieniä ja erivärisiä pilkkuja (yksilöt). Kauempaa yläpuolelta eliitin näkökulmasta tarkasteltuna systeemin värit sekoittuvat yhteen harmaaksi massaksi, ja sikäli kuin joitain kiinteitä sosiaalisia rakenteita on vielä jäljellä, niillä on vallankäyttäjien kannalta taipumus kumota toisensa. Systeemi on siis kokonaisuutena säädeltävissä pääasiassa harmaana massana, harmaan sävyjä laajasti säätelemällä, tilastollisena kokonaisuutena.  Ihmisten pinnalliset identiteetit luovat illuusion vapaudesta ja yksilöllisyydestä, joka peittää systeemin kollektiivisuuden ihmisten näkyvistä. Pinnalliset identiteetit luovat yhteensopimattomuuksia ihmisten välille, ja estävät ja hajottavat siten sosiaalisia rakenteita. Sosiaalisten rakenteiden hajottaminen suorilla tai epäsuorilla keinoilla on yksi keskeinen liberaalin vallan muoto. Perheet; kansallinen identiteetti ja yhtenäisyys; maalaisyhteisöt; uskonnolliset yhteisöt; etniset ryhmät; kaikenlaiset eksklusiiviset ryhmät, liikeyritykset ja yhteenliittymät (esim. eksklusiiviset klubit); jne. joutuvat liberaalien toimien kohteeksi säännöllisesti. Keinoina käytetään mediakampanjoita, lainsäädäntöä, boikotteja, insentiivejä, rahoituksen suuntaamista tietyllä tavalla, valistustoimintaa, valtion rahoittamaa kansalaisaktivismia, jne. Sosiaalisten rakenteiden lisäksi hajottaminen kohdistuu yhtä paljon eksklusiivisuutta luoviin, ylläpitäviin ja lisääviin psyykkisiin rakenteisiin; etnosentrisyyteen; idiosynkraattisiin kulttuurillisiin rakenteisiin; fokusoituneisiin ja pysyviin makuihin ja tapoihin; kansallisuusaatteisiin; miehekkyyteen, joka ylläpitää miesten naisia korkeampaa statusta yhteiskunnassa; vakiintuneisiin tai piintyneisiin asenteisiin, jotka estävät byrokraattien valistustyötä tai tehtäviä; jne. Jonkinasteisena poikkeuksena ovat etuoikeutetut liberaalien poliittiseen sateenkaarikoalitioon kuuluvat ryhmät, etniset maahanmuuttajaryhmät, homoseksuaalit, feministit, jne. Näitä jossain määrin jopa kannustetaan pitämään sosiaalisia rakenteita yllä. Samoin tietysti liberaali eliitti pyrkii säilyttämään omat sosiaaliset ja organisatoriset rakenteensa tiiviinä ja kestävinä, muutenhan se ei pystyisi käyttämään valtaansa.

 Voimme määrittää ideaalin kollektiivisen ja individualistisen tilan liberaalissa systeemissä. Ideaali ei ole todellisuutta, eikä sitä koskaan saavuteta, eikä sitä kokonaan edes haluta saavuttaa, mutta sitä kohti pyritään:

"Ideaali liberaali kansalainen on jatkuvassa päämäärättömässä psyykkisen ja fyysisen liikkeen ja muutoksen tilassa. Hän liikkuu satunnaisten sisäisten impulssien ja ympäristön ärsykkeiden ohjaamana ympäriinsä, eikä rakenna mitään merkityksellistä ja pysyvää mieleensä, sosiaaliseen todellisuuteensa tai ympäristöönsä. Jatkuvat pienet uutuudet, muutokset, vaihtelut, yllätykset, erikoisuudet, poikkeuksellisuudet, jne. ovat hänelle tärkeitä, ja hän on riippuvainen niiden tuomasta mielihyvästä. Hän on valmis muuttamaan milloin tahansa mihin tahansa monenlaisten syiden takia ja hylkäämään nykyiset pinnalliset ystävänsä ja hankkimaan uusia pinnallisia ystäviä. Hän ei pysty mielessään ja sosiaalisessa todellisuudessaan minkäänlaiseen rajoittamiseen, eikä edes halua sitä. Liberaali eliitti ja sen organisaatiot ovat yhteiskunnan ainoita yhtenäisiä, kestäviä ja koherentteja sosiaalisia rakenteita. Yhtenäinen liberaali eliitti pystyy ympäristön ärsykkeillä, insentiiveillä, esteillä ja kielloilla ohjaamaan ja hallitsemaan helposti ideaaleja liberaalikansalaisia.  Ideaali kansalainen on täysin tietämätön liberaalin eliitin vallankäytöstä, ja hän elättelee mielessään illuusioita vapaudestaan. Ainoa oikea ja merkityksellinen henkilöllisyys, joka liberaalilla kansalaisella  on jäljellä, on se henkilöllisyyden tunnistamisen identiteetti, jolla valta tunnistaa yksilön, hänen tarinansa (esim. sairauskertomus, korvaushakemus, luottokortin käyttöhistoria, jne.), ja kohdistaa häneen individualisoitua vallankäyttöä silloin kun siihen on tarvetta. Liberaalin eliitin tuottavat, palvelevat, tietoa tuottavat, terapeuttiset ja hallitsevat organisaatiot pitävät huolen kaikesta mitä ideaali kansalainen tarvitsee, myös hänen tarvitsemistaan uutuuksista ja vaihteluista. Ideaali liberaali kansalainen on valtaeliitin unelma täysin muovailtavasta, ohjattavasta, hallittavasta ja vallankäytöstä tietämättömästä kansalaisesta. Kun vallankäytöstä ei tiedetä, se ei voi nousta poliittiseksi kysymykseksi."

Miksi liberaali keskitetty valta tarvitsee individualismi-kollektivismi dualismin?

a)  Psyykkiset, sosiaaliset, kulttuurilliset jne. rakenteet luovat pysyvyyttä, jatkuvuutta, omaan vallankäytöstä erilliseen suuntaan menemistä, olemista ja tekemistä. Ne ovat siis esteitä, hidasteitä, vastakkaisia tai aktiivisesti vastustavia vallankäytölle, sen metodeille, insentiiveille, kielloille, esteille, houkutuksille, vaatimuksille, jne.

b) Vaikka liberaali valta useimmiten suunnitellaan, päätetään ja toteutetaan kollektiivisiksi toimenpiteiksi, eli ne useimmiten vaikuttavat suureen määrään ihmisiä, ne vaikuttavat aina yksilöihin erillisinä. Valta on siis aina lopulta vallankäyttäjän tai vallankäyttäjien ja subjektin välinen suora tai epäsuora transaktio. Niitä on neljää laatua:

1) Autistinen transaktio. Vallankäyttäjä pakottaa, houkuttelee, manipuloi, vaatii tai jne. subjektin tekemään transaktion itsensä kanssa, pidättäytymään jonkin tekemisestä, tekemään jotakin itselleen (esim. harjoittamaan itseään) tai tekemään jotakin elottomalle ympäristölleen.

2) Dyadinen transaktio. Vallankäyttäjä pakottaa, houkuttelee, manipuloi, vaatii tai jne. subjektin suorittamaan transaktion vallankäyttäjän kanssa. Se voi olla esim, verojen maksamista verovirkailijoille, vaatimus siitä, että subjekti myy tuotteita edullisesti vallankäyttäjälle; sen vaatimista, että subjekti ostaa vallankäyttäjän tuotteita tietyn määrän ja tiettyyn hintaan; vaatimus siitä, että subjekti noudattaa vallankäyttäjän sääntöjä ja lakeja; tullien perimistä subjektilta; tms. Dyadisiin transaktioihin kuuluvat myös ne tilanteet, joissa hierarkiassa ylempänä oleva vallankäyttäjä määrää tai ohjaa alempana hierarkiassa olevan vallankäyttäjän suorittamaan dyadisen transaktion subjektin kanssa.

3) Triadinen transaktio. Vallankäyttäjä pakottaa, houkuttelee, manipuloi, vaatii tai jne. subjektin suorittamaan jonkin transaktion toisen subjektin kanssa. Myymään tietyllä vähimmäis- tai enimmäishinnalla; ostamaan tietyllä vähimmäis- tai enimmäishinnalla; toimimaan tietyllä tavalla suhteessa toisiinsa, esim. välttämään toisiaan (negatiivinen transaktio) tai organisoitumaan jollain tavalla; jne.

4) Edellisten alalaji, autistisen, dyadisen ja triadisen transaktion välittyminen epäsuorasti jonkin ympäristöllinen tekijän välityksellä, joka on suunnattu monille yksittäisille subjekteille, jotka sattuvat kohdalle, ovat usein sillä paikalla, liikkuvat sillä alueella tai reitillä, tekevät jotain mitä ei pitäisi, eivät tee sitä mitä pitäisi, jne. Esim. propagandajuliste seinällä; televisio liikkeen ikkunassa, joka välittää ohikulkijoille vallankäyttäjän ohjelmaa; liikennemerkki; oleskelun kieltävä merkki; jalankulun ja autoilun estävä betonieste; palveluja käyttämään houkutteleva mainos; pelkästään kävelijöille varattu bulevardi, joka lisää ostamista ja viipymistä ravintoloissa; viihtyisyyttä, henkistä virkistystä ja työstä palautumista lisäävä puisto, jossa on rehevää kasvillisuutta ja puustoa; jne.

Kaikki vallankäytön muodot ovat multiplikaatioita tai kombinaatioita näistä, myös vallankäyttäjien kollektiiviset toimenpiteet. On siten tärkeää millainen yksilö on vallankäyttäjän kannalta.

Millainen on sosialistinen järjestelmä?

Sosialistisessa järjestelmässä subjekti luovuttaa käytännössä kaksi kertaa oikeuksiaan. Ensimmäisen kerran kun systeemiä perustetaan ja sen laillisia toimintoja, rajoja, käytäntöjä, prosesseja jne. määritellään ja määrätään. Subjekti luovuttaa tällöin luonnollisia oikeuksiaan valtiolle ja saa vastineeksi sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti konstruoituja oikeuksia, esim. turvaa varkauksia ja väkivaltaa vastaan, turvaa sopimuksille, mahdollisuuden nostaa tietyin ehdoin kanne jotain toista henkilöä vastaan, jos hän on rikkonut subjektin oikeuksia vastaan, jne. Toisen kerran silloin kun sosialistinen systeemi aloittaa toimintansa. Tällöin subjekti joutuu luovuttamaan suuren osan eduistaan (interests), päätösvallastaan, itsenäisyydestään ja vapaudestaan toimijana valtiolle, sen määriteltäväksi, säätelemäksi, hallitsemaksi ja ohjaamaksi. Nämä prosessit voivat tapahtua samanaikaisesti, mutta ne ovat funktionaalisesti erillisiä ja ne on siksi aiheellista erottaa toisistaan. Toinen luovutus alkaa välittömästi syömään subjektin mahdollisuuksia toimia taloudellisena toimijana ja hankkia resursseja ja omaisuutta. Se pakottaa hänet suuntautumaan tavoilla, joihin hän ei voi vaikuttaa, ja silloin kun hän tuottaa resursseja hänelle määrätyillä keinoilla, valtio päättää mielivaltaisesti kuinka paljon hän saa palkkaa tai voittoa, riippumatta siitä mikä subjektin työn tuottavuus on. Tästä seuraavat kollektiivisesti kumuloituvat ongelmat vähentävät subjektin etuja ja motivaatiota entisestään. Subjekti on vallankäyttäjien mielivallan alainen työnsä, omaisuutensa ja henkensä suhteen. Koska kaikki valta on viime kädessä keskitetty valtiolle ja valtiollinen sosialismi vaatii kaikenkattavaa ja kaikesta määräävää valtaa, vallankäyttäjät voivat päättää mielivaltaisesti myös subjektin elämästä. Juuri tämä toinen oikeuksien luovutus erottaa ratkaisevalla tavalla sosialismin markkinataloudesta. Markkinatalous = homo juridicus + homo economicus. Sosialistinen valtio = 1. homo juridicus + 2. homo juridicus. Sen sijaan että  1. homo juridicus toimisi yksinään säännöllisyyttä ja ennustettavuutta lisäävinä ja suojelevina reunaehtoina homo economicuksen suhteellisen vapaalle toiminnalle, 2. homo juridicuksen kaavamaisuus, jäykkyys, kaukaa ulkopuolelta tulevuus ja täsmäämättömyys subjektin sisäisen ja ulkoisen todellisuuden kanssa täyttää hänen toimintansa ja elämänsä. Vertauskuvallisesti sosialistinen valtio ei luo pelkästään kulisseja subjektin elämälle, vaan se laittaa hänet näyttelemään sätkynuken lailla jonkun hänelle vieraan, kaavamaisen ja sopimattoman elämän.

Liberaali sekatalous ei välttämättä ole markkinatalouden ja sosialistisen valtion puolivälissä. Tämä johtuu siitä, että markkinatalous rasittaa ja syö julkisen puolen valtaa ja julkinen puoli syö ja rasittaa markkinatalouden tuloja ja voittoja. Tämä siitä huolimatta, että ne ovat toisistaan riippuvaisessa symbioosissa keskenään. Molemminpuolinen rasittaminen ja nichen syöminen pakottaa markkinatalouden maksimaaliseen ahneuteen ja julkisen puolen maksimaaliseen vallanhimoon, sekä osapuolet katkeraan kilpailuun keskenään. Kun esim. moninkertainen verotus syö reilusti yli puolet tuloista, se pakottaa käyttämään mitä tahansa keinoja rahan hankkimiseksi korvaamaan menetettyä osuutta. Julkinen byrokratia kokee jatkuvasti olevansa uhattuna markkinatalouden suunnasta. Yritykset valtaavat julkisen puolen osuutta, kilpailu luo paineita julkisen puolen vähentämiseen ja tehostamiseen (jotka ovat usein sama asia) ja kömpelö julkinen puoli ei pysy markkinatalouden nopeiden käänteiden ja etenemisten tahdissa. Se käynnistää osin yhteisen, osin erillisen keskinäisen kansainvälistymis- ja laajentumiskilpailun. Tämä on osaltaan syynä mm. nykyisen liberaalin kansainvälistymispolitiikan, hedonistisen kulutuksen (tuottoja ja sitä kautta verotuloja täytyy saada lisää maksimoimalla kulutus hedonistisella kulutuksella), maahanmuuttopolitiikan ja Eu-redistribuutiopolitiikan irrationaalisuuteen.

&&&

Valta on pitkälti yleistä tai paikallista yhteiskunnan organisoimista, ja eri yhteiskunnan osien koordinoimista valikoiduksi ja koherentisti toimivaksi kokonaisuudeksi. Ihmisten pitämistä säännöllisen työtoiminnan rytmittämässä elämänjärjestyksessä, ja siihen liittyvää ajattelun suuntaamista. Suurin osa vallasta on valikoitujen toimintojen kiihdyttämistä, parantamista ja lisäämistä, ei estämistä ja tukahduttamista.

Esim. yksi  keskeinen selektiivisyys ja samalla vääristymä on se, että yhteiskunta tuottaa paljon suuria, monimutkaisia ja hierarkisia organisaatioita käsittelevää tietoa. Tämä on tietoinen valinta, joka johtaa suurten byrokratioiden hallitsemaan yhteiskuntaan suurelta osin samalla tavalla, mutta asteittaisemmin kuin yksinvaltaisen valtionpäämiehen koko valtiota koskeva byrokratisoimiskäsky. Yhteiskunta voitaisiin järjestää yhtä hyvin osittain tai kokonaan esim. yhteisöverkostojen avulla, mutta tällaista tietoa tietoa tuottavat byrokratiat eivät tuota. Verrataan lyhyesti tiiviitä benchmark-yhteisöjä eli hutteriittikristittyjen yhteisöverkostoja, siitä erillistä suomalaisille todennäköisimmin soveltuvaa yhteisömallia ja byrokratioita tämän kirjoituksen kontekstissa.

************

HUTTERIITIT JA HUTTERIITTIYHTEISÖT

"Me haluamme lastemme olevan hyviä uudestisyntyneitä kristittyjä, voimakkaita hutteriittikristittyjä - ei sellaisia, jotka kykenevät ainoastaan puhumaan kristittynä olemisesta, vaan sellaisia, jotka näyttävät työllään, teoillaan ja ansioillaan, että he seuraavat herramme ja vapahtajamme Kristuksen jalanjäljissä; että he antavat voimansa ja aikansa, ja jos tarvetta on, verensä ja elämänsä."

- Hutteriittien tyypillisin vastaus, kun heiltä kysyttiin: "Mikä on suurin ja korkein hyvä, jonka haluatte lastenne saavuttavan elämässä?" -

Hutteriittien yhteistoiminta on tehokkainta ihmisten välistä yhteistoimintaa, koska:

Heidän mielensä ovat maksimaalisen koordinoituneita, he ovat yhteistyössään esteettömiä monen tekijän johdosta, heillä on tehokkaita yhteistyön ja yhteiselämän menetelmiä ja sääntöjä, ja heillä on suuret yhteiset tavoitteet ja motiivit.

Hutteriitit ovat eläneet yhteisössä koko elämänsä, lähes kaiken työ-, opiskelu- ja vapaa-aikansa, he ovat sopeutuneet toisiinsa ja toistensa toimintaan saumattomasti. He tuntevat toisensa ja toistensa ominaisuudet hyvin; vahvuudet, heikkoudet, taidot, kyvyt, persoonallisuudet, taipumukset, psykologisen yhteensopivuuden toistensa kanssa, jne. Ovia ei suljeta, sisään tullessa ei koputeta, kuka tahansa voi tulla ja mennä milloin tahansa minne tahansa päiväaikaan. Yhteistoimintaa on lähes koko ajan ja kaikki ovat tästä avoimuudesta ja näkyvyydestä syntyvän spontaanin "valvonnan" alaisia. Näkyvyys tuo esiin ja karsii suurimmalta osin pois rikkeet, väärinkäytökset, ongelmien aiheuttamiset, epäyhteensopivuudet yhteistoiminnassa tai persoonallisuuksissa, vapaamatkustuksen, jne. Samalla näkyvyys auttaa kehittämään parempia organisoitumisen ja yhteistoiminnan muotoja.  Hutteriittilapset oppivat pienestä pitäen olemaan häiriintymättä yhteisön elämästä syntyvistä ihmisten yllättävistä ilmestymisistä, muutoksista toiminnassa, tilanteiden mukaan vaihtelevista auktoriteeteista, eri tilanteissa erilaisista ryhmäkokoonpanoista, jatkuvasta sosiaalisuudesta, jne., ja siten yhteisön vaihtelevat toimet soljuvat kevyesti eteenpäin.

Hutteriitit tuntevat hyvin oman yhteisönsä jäsenet, yhteisöstä ja yhteisön kasvuvaiheesta riippuen n. 50-150 henkilöä (100-150 välillä se jakautuu kahdeksi ja aloittaa uuden kasvun), ja he tuntevat myös muiden samaan yhteisöverkostoon kuuluvien yhteisöjen jäseniä, joiden kanssa he tekevät säännöllisesti yhteistyötä, auttavat ja tukevat tarvittaessa, ja tapaavat vapaa-ajallaan ja juhlien merkeissä. Yhdellä hutteriitilla onkin kirjaimellisesti satoja läheisiä sukulaisia ja ystäviä. Hutteriitit kohtelevat hutteriittilapsia lempeästi, ja aikuiset hellivät ja pitävät heitä sylissään, puhuvat heille ystävällisesti, antavat heille makeisia ja esineitä, ja silittävät heitä riippumatta siitä kenen lapset ovat kyseessä. Lapset ovat melkein kuin yhteisiä, vaikka vanhemmilla on suurin vastuu lapsistaan. Hutteriittilapsia rangaistaan sanallisilla ei-halventavilla kehotuksilla, erottamalla kiistelevät lapset toisistaan, piiskaamalla ja ottamalla kiistelyn kohteena oleva esine pois. Piiskaamisella on kaksoistarkoitus. Se ojentaa lasta, mutta samanaikaisesti lapsi opetetaan rauhalliseksi ja tyyneksi piiskaamisen kipua kohtaan. Hutteriittilapsia ja nuoria opetetaan erilaisissa tilanteissa kestämään kipua, väsymystä, kolhuja, turhautumista, fyysistä uhkaa, henkistä painetta, stressiä jne. tyyninä ja levollisina. Hutteriittilapset ja -nuoret saavat kolhuja rajuissa joukkuepeleissä, tuntevat painetta nuorille annettavissa tehtävissä, stressaantuvat sosiaalisten ristiriitojen takia jne. niinkuin normaaleillakin nuorilla on taipumus, mutta heille opetetaan niiden yhteydessä koko ajan levollisuutta suhteessa negatiivisiin tunteisiin. Hutteriittiaikuiset kasvavat siten normaaleja ympäröivän yhteiskunnan aikuisia vähemmän stressaantuviksi, vähemmän ahdistuneiksi, vähemmän fyysisiä uhkia ja kipua pelkääviksi, ja yleensäkin vähemmän pelkääviksi, vähemmän turhautuviksi, vähemmän ärtyviksi tai suuttuviksi, jne. Tämä helpottaa hutteriittien sosiaalista elämää, koska negatiivisten tunteiden aiheuttamat ristiriidat, konfliktit, epäluottamus, stressi, uupumus, kitka, kaunat, passiivis-aggressiivinen jarruttaminen, pikkumaiset kostot jne. vähenevät paljon verrattuna tavallisten ihmisten sosiaaliseen elämään tai katoavat kokonaan. Ainoa psyykkinen häiriö, jota hutteriiteilla on enemmän kuin ympäröivillä amerikkalaisilla ja kanadalaisilla väestöillä on maanis-depressiivisyys (=bipolaarinen mielialahäiriö; bipolaari I, bipolaari II ja syklotymia, jotka muodostavat bipolaarisen spektrumin). Koska bipolaarinen on 0,71 periytyvää, on todennäköistä, että kyseessä on enemmänkin hutteriittien kantaisiltä, geneettisistä pullonkauloista ja geneettisestä ajautumisesta syntynyt perinnöllinen taipumus kuin hutteriittien kasvu- ja elämänympäristöstä johtuva asia. Hutteriitit nimittävät maanis-depressiivisyyttä termillä anfechtung. Hutteriitit pitävät psyykkisiä sairauksia normaaleina maallisina ilmiöinä, ja heillä on tehokkaita omia parantamiskeinoja niille. He mm. eristävät potilaan sosiaalisista, työhön liittyvistä ja muista stresseistä, keskustelevat potilaan kanssa, tukevat häntä sosiaalisesti, rukoilevat hänen kanssaan ja liittävät esirukouksia Jumalanpalveluksiin hänen puolestaan. Potilas voi vointinsa ja jaksamisensa mukaan osallistua päivittäisiin toimiin ja työhön. Hutteriitit pitävät psyykkisten sairaaloiden hoitomenetelmiä ja -käytäntöjä epäinhimillisinä, koska potilaat joutuvat olemaan tuntemattomien mieleltään sairaiden henkilöiden ympäröimänä ja heitä hoitavat lääkärit ja hoitajat tekevät työnsä kiireisesti, melko persoonattomasti ja rutiininomaisesti, teknisinä ja samanlaisina toistuvina suorituksina.

Hutteriittiyhteisöissä on demokraattisesti valittavia ja uudelleenvalittavia hierarkioita; työryhmiä ja uskonnollis-yhteisöllisiä komiteoita, ja niissä on puheenjohtajat ja esimiehet. Statuksessa ylempänä olevat tekevät ja elävät sitä samaa mitä he määräävät, eli heidän käskynsä kohdistuvat yhteisesti heihin itseensä ja muihin. Tällä estetään huonojen asioiden ulkoistaminen muille ja hyvien asioiden sisäistäminen itselle. Hutteriittiyhteisö toimii yrityksenä markkinataloudessa ja tuottaa voittoa. Valta-asemassa olevat eivät pysty ohjaamaan rahoja itselleen ja jättämään muille vähemmän, koska raha-asioista päätetään ja niitä valvotaan yhteisesti. Hutteriittiyhteisössä ei ole mahdollista sisäistää etuja, parempia työtehtäviä, parempia sosiaalisia suhteita ja voittoja, ja ulkoistaa huonoa palkkaa, huonoja tehtäviä, huonoja sosiaalisia suhteita ja etujen puuttumista. Aikojen kuluessa hutteriittiyhteisöissä on esiintynyt joitakin rahojen ja resurssien väärinkäytöksiä, yhteisöjä jakavia sukuklikkien valtakiistoja, johtavien henkilöiden alkoholisoitumista, tapojen ja käytöksen maallistumista, jne., mutta ne ovat aina liittyneet kyseisissä yhteisöissä oleviin yleisiin ongelmiin, kyseisten yhteisöjen epäonnistumiseen. Yleensä tällaiset ongelmat korjataan, mutta jos niitä ei ole pystytty korjaamaan, yhteisöt hajoavat. Hajonneen yhteisön jäseniä otetaan rajoitetusti tai ei ollenkaan muihin yhteisöihin, koska ongelmilla on taipumus levitä hajonneen yhteisön jäsenten mukana muihin yhteisöihin. Hutteriittiyhteisöverkosto auttaa ja tukee sisäisissä vaikeuksissa olevaa yhteisöä monin tavoin käytännöllisillä konsultoinneilla ja neuvoilla; uskonnollisella tuella ja ohjeistuksella; lainoilla; työtuella; osaavien ja arvovaltaisten hengellisten johtajien lainaamisella yhteisön käyttöön; laajoilla yhteisöverkostojen ja yhteisöjen tapaamisilla; jne., mutta viime kädessä kunkin yhteisön on pystyttävä itse selvittämään sisäiset ongelmansa. Todennäköisimmin yhteisöistä hajoavat luonnollisesti huonoimmat yhteisöt, mutta myös jotkut menestyneimmistä ja korkeimman statuksen yhteisöistä. Ongelmina menestyneimmillä yhteisöillä voi olla mm. se, että niiden liian korkeaksi statuksensa ajattelevat naiset alkavat lykätä naimisiinmenoa ja lasten hankkimista (naiset haluavat mennä korkeamman statuksen miesten kanssa naimisiin, ja korkeimman statuksen yhteisöjen naisille on siten vaikeaa löytää itselleen kelpaavaa miestä alemman statuksen yhteisöiksi kokemistaan yhteisöistä). He alkavat keskittyä enemmän maallisiin asioihin, kuluttavat yhteisölle kertynyttä varallisuutta, joka tarvittaisiin uusien yhteisöjen perustamiseen, maallisiin huveihin ja nautintoihin. Säännöistä aletaan joustaa, ja yhteisön elämä muuttuu monilta osin maallisempaan suuntaan. Työnteko vähenee, ja joutilaisuus, välinpitämättömyys ja hedonismi alkavat synnyttää riitoja ja epäsopua yhteisön jäsenten välille. Yhteisö jakautuu niihin, jotka haluavat pitää yhteisön toimivana ja menestyvänä hutteriittiyhteisönä, ja niihin jotka haluavat keskittyä maallisiin asioihin.  Yhteisö yleensä jakautuu em. linjojen mukaan ja hajoaa, tai sitten tilanteen huononeminen pakottaa yhteisön korjaamaan tilanteen ennen romahdusta. On todennäköisempää, että ongelmiin joutuneet menestyneet yhteisöt saavat asiansa vaikean ajan jälkeen kuntoon kuin vaikeuksiin joutuneet huonot yhteisöt, mutta kumpiakin hajoaa. Pidemmällä aikavälillä toimimattomien yhteisöjen hajoaminen parantaa jäljelle jääneiden yhteisöjen keskimääräistä toimivuutta ja elinkelpoisuutta. Yhteisöjen ääripäät ovat siis de facto keskimäärin huonoimpia yhteisöjä.

Hutteriitit ovat uskonnollisesti, sosiaalisesti, yhteisöllisesti ja kulttuurillisesti konservatiivisia. Jumala on olennaisilta osiltaan ja asemaltaan muuttumaton ja ikuinen, ja hutteriittien yhteisöt ja sosiaalis-uskonnolliset käytännöt heijastavat sitä. Tämä luo hutteriiteille turvallisen ja luotettavan elämän perustan. Tämän vastapoolina kaikki maallinen on hutteriiteille jatkuvaa muutosta, pysymättömyyttä, vaihtumista, vaihtelua, lyhyttä kukoistusta ja rappeutumista, jne. Tämän takia hutteriitit ovat työssään ja maallisissa toimissaan kekseliäitä, jatkuvasti uudistuvia, uusia keinoja kehitteleviä, uusia aloja kokeilevia, uusia tulonlähteitä etsiviä, jne. Hutteriitit lukevat ja opiskelevat omaehtoisesti paljon työtehtäviinsä ja potentiaalisiin tulonlähteisiin liittyvää tietoa. Kirjat ovat hutteriittien tärkeintä omaisuutta. Tärkeimpiä kirjoja ovat vanhat uskonnolliset kirjat, joita käytetään Jumalanpalveluksissa ja muissa uskonnollisissa toimissa, mutta sen jälkeen tärkeimpiä kirjoja ovat tietokirjat. Hutteriitit ottavat uusia välineitä, koneita, keksintöjä, keinoja, toimintapoja, prosesseja, jne. nopeasti työkäyttöön, mutta mutkan kautta kokeillen käyttöön sosiaalisessa elämässään suojellakseen yhteisöllisen elämänsä pysyvyyttä. He kokeilevat ensin uusia asioita työelämässään ja jos he uutta asiaa tarpeeksi pitkään havainnoituaan tulevat siihen tulokseen, että sama asia sopivalla tavalla sovellettuna yhteisön sosiaalisen elämään ei aiheuta maallistumista, hedonismia, itsekkyyttä, sosiaalisten suhteiden hajoamista, jne., he ottavat sen käyttöön yhteisöllisessä elämässään. Esim. kun sähköt kauan aikaa sitten otettiin ensimmäisen kerran käyttöön hutteriittiyhteisöissä, he asensivat sähköt ensin työtiloihinsa ja karjaeläinten rakennuksiin. Aikansa sähkön toimintaa tarkkailtuaan he asensivat sähköt koteihinsa ja yhteisöjen sosiaalisiin tiloihin. Tällä tavalla hutteriitit tietävät etukäteen miten kukin keksintö vaikuttaa yhteisön sosiaaliseen elämään, miten sitä tulisi käyttää ja soveltaa sosiaalisessa elämässä, tai vaihtoehtoisesti, että se pitää jättää vain työkäyttöön. Tämä eroaa huomattavasti maallisten organisaatioiden toimintatavasta, jossa keksinnöt (sikäli kuin niitä otetaan käyttöön) otetaan useimmiten käyttöön lyhyellä koulutuksella tai ilman koulutusta ja ilman koeaikaa,  ja kaikki organisaation toimintaan ja sosiaaliseen elämään negatiivisesti vaikuttavat asiat materialisoituvat täysin ja vähentymättä keksintöä käytettäessä.

Hutteriitit opetetaan kaikissa tilanteissa vaimentamaan yksilöllisiä tavoitteitaan, halujaan, tarpeitaan, motivaatioitaan jne. ja ilmaisemaan niitä yhteistyön ja yhteisön kautta, jotka muuttuvat siten intensiivisemmiksi. Hutteriittien yhteisöt ja työtiimit kilpailevat keskenään, yksilöt paljon vähemmän. Yhteisö ja työtiimit tekevät konsensuspäätösten perusteella tavara-, laite-, tarvike-, vaate- jne. hankintoja. Konsensuspäätökset ovat tehokkaita, koska jokainen päätöksiä tekevä hutteriitti on kiinteästi mukana niissä asioissa, joista hän päättää, ja tuntee ne hyvin. Työtiimien johtajat tekevät päivittäisiä työtiimien toimintaa koskevia päätöksiä ja uskonnollis-yhteisölliset johtajat tekevät yhteisötason päivittäisiä ja normaaleja päätöksiä. Yhteisötasolla suuret päätökset, valinnat ja henkilövalinnat tehdään demokraattisesti yhteisillä päätöksillä ja konsensukseen pyritään. Esimies- ja johtajatason virkoja järjestetään niin paljon ja monipuolisesti, että lähes kaikilla on mahdollisuus nousta johonkin kykyjään ja taitojaan vastaavaan esimies- tai johtaja-asemaan iän, kokemuksen ja osaamisen perusteella. Tällä tavalla hutteriitit pyrkivät tyydyttämään yhteisön jäsenten henkilökohtaista kunnianhimoa.

Hutteriittien vaimentuneet yksilölliset, tarpeet, halut, tavoitteet ja motivaatiot ilmentyvät pienillä tavoilla hutteriittien yhteisöelämässä, esim. osalla hutteriiteista on pieniä henkilökohtaisten maallisten tavaroiden kokoelmia kaapeissaan, joita he katselevat tai käyttävät iltaisin. Asioista keskustellaan ennen päätöksentekoa runsaasti, mutta keskusteluihin ei liity manipulointia, inttämistä, riitelyä, painostamista, kiristystä, markkinointia, kärjekkäitä vaatimuksia, kiistan pitkittämistä, itsepäistä toimintaa, tms. Nämä ovat hutteriittien luonteenlaadun ja sääntöjen vastaisia. Keskusteluja ja niihin liittyvää hienovaraista perustelua ja vaikuttamista on paljon. Se osapuoli joka jää keskusteluajan ja päätöksenteon loputtua sillä kertaa vähemmistöön, tyytyy rauhallisesti tilanteeseen. Samasta asiasta päätetään säännöllisesti uudelleen, jollain vähemmistöön jääneet voivat halutessaan yrittää uudestaan saada tavoitteitaan läpi. Hutteriittiyksilöt ja/tai heidän vanhempansa ja/tai heidän sukuhaaransa saattavat olla kunnianhimoisia yhteisöjen ja yhteisöverkoston virkojen ja asemien suhteen, ja hillittyä kilpailua ja vaikuttamista syntyy siten yksilöiden ja/tai ryhmittymien välille. Jos jokin ryhmittymä alkaa dominoida yksipuolisesti yhteisöä, se uhkaa yhteisön yhtenäisyyttä. Siten tällaisen kilpailun sääteleminen ja ohjaaminen turvallisiin kanaviin ja kohteisiin on tärkeää. Tärkein tähän liittyvä sääteleminen liittyy hutteriittien uskonnollis-yhteisölliseen kasvatukseen, jota täydennetään yhteisön säännöillä ja sosiaalisilla tavoilla.

Resurssit ohjataan yhteisiin tarpeisiin ja jaetaan jäsenille ja perheille periaatteessa tasan, mutta yksilöllisten tarpeiden mukaan tehdään pieniä ja tärkeitä poikkeuksia, esim. isojen miesten vaatteita varten annetaan enemmän kangasta; lapsiluvun mukaan annetaan enemmän tai vähemmän patjamateriaalia; juhlien aikana jaetaan ylimääräisiä herkkuja; jos joku repii vaatteensa, hänelle annetaan uutta kangasta; aikuiselle annetaan tietty pullomäärä neljännesvuosittain olutta tai virvoitusjuomia sen mukaan kumpaa hän juo (Alkoholista pidättäytyminen on melko harvinaista. Hutteriitit käyttävät alkoholia kohtuullisesti, keskimäärän vajaan yhden pullon olutta/ viikko. Juhlien aikana juodaan kohtuullisesti itsetehtyä viiniä); ylimääräisiä tavaroita jaetaan lahjoja varten; jne. Henkilökohtaisia tuloja ei ole, yhteisö toimii yrityksenä markkinataloudessa ja sitä verotetaan ja kohdellaan laillisesti yrityksenä. Maalliseen kauneuteen kiintymistä ja sen houkutuksia vältetään. Hutteriittiyhteisöjen tavarat ja tilat ovat pääosin melko askeettisia, mutta hyvin hoidettuja, puhdistettuja ja kiillotettuja. Koristeltuja ja hienoja tavaroita on lähinnä erikoistarkoituksissa, esim. koristeltuja uskonnollisia tavaroita. Televisioita ja radioita hutteriiteilla ei ole, ja tietokoneet ja internet ovat pääasiassa työkäytössä. Yhteisön elämänympäristö on rakennettu siten, että maallisia houkutuksia ei ole vetämässä puoleensa, ja niistä on siten helppo kieltäytyä.

Hutteriitit keksivät, suunnittelevat, rakentavat ja valmistavat monet tarvitsemistaan laitteista, koneista, rakennuksista ja välineistä. Lisäksi he hankkivat käytettyjä tai hylättyjä koneita, tavaroita ja laitteita ja rakennuksia, ja kunnostavat ne. Yhteisöillä on paljon työvoimaa ja osaamista, joten uuden rakentaminen ja vanhan kunnostaminen on helppoa ja nopeaa. He kuluttavat suhteellisen vähän. Hutteriittien yhteistyö on tehokasta. Näiden syiden takia hutteriitit pystyvät säästämään erittäin paljon. Säästyneitä rahoja he käyttävät mm. yhteisöjen kasvaessa ja jakautuessa uusien yhteisöjen perustamiseen, joka on tärkein rahankäyttökohde. Tästä huolimatta hutteriitit ostavat runsaasti uusia tavaroita, koneita, laitteita, raaka-aineita, palveluita jne. ympäröiviltä ei-hutteriiteilta. Hutteriitit ostavat uusia koneita, raaka-aineita, välineitä ja laitteita erityisesti silloin, kun ne ovat tarpeellisia yhteisöjen tuottamien tuotteiden ja palvelujen hyvän laadun ja hinnan, ja markkinakilpailukyvyn takia, tai kun ei ole kannattavaa tai mahdollista valmistaa niitä itse.

Hutteriitit eivät käytä ollenkaan julkisia sosiaalipalveluja. Kaikki heidän sosiaalipalvelunsa ja sosiaaliset turvaverkkonsa lastenhoidosta vanhustenhoitoon ovat heidän itsensä tuottamia. Hutteriitit käyvät koulunsa omassa yksityiskoulussaan hutteriittiyhteisön alueella ja tiloissa, johon yleensä palkataan ensimmäiseltä luokalta alkaen ulkopuolinen maallinen opettaja, jota houkutellaan normaalilla palkalla, johon kuuluu ilmainen asuminen ja ilmainen ruoka (kaikki ruuat ilmaiseksi). Vaikka hutteriitit pyrkivät palkkaamaan sellaisen opettajan, joka ottaa heidän uskonnollis-yhteisöllisen suuntautumisensa huomioon, hutteriitit opettavat ja neuvovat lapsiaan päivittäin siinä miten seuloa opetuksesta pois maalliset vaikutteet, ja harjoittavat joka päivä uskontoaan ja omia tapojaan kouluopetuksen vastapainoksi. Kouluopetus on silti tärkeää hutteriiteille, eivätkä hutteriitit väheksy sitä, he vain muokkaavat sitä itselleen sopivampaan muotoon. Osa hutteriiteista suorittaa yliopisto- tai korkeakouluopinnot, mutta hutteriitit suosivat yhteisön antamaa pitkälle menevää ja korkeatasoista ammatillista koulutusta. Hutteriitit ovat paikoin pystyneet sopimaan viranomaisten kanssa vähennyksiä verotukseen, koska he eivät käytä sosiaalipalveluja. Ainoat julkiset palvelut, joita hutteriitit joskus käyttävät, ovat sairaalapalvelut, mutta hutteriitit voivat yhtä hyvin ostaa ne yksityisiltä. Sairaalassa hutteriiteilla on päivittäin joku hutteriitti, yleensä läheinen sukulainen, pitämässä potilaalle seuraa ja rukoilemassa hänen kanssaan.

Jos jokin työtiimi saa työnsä loppuun ennen muita, se menee automaattisesti auttamaan niitä, jotka eivät ole vielä saaneet työtään loppuun. Vaihtoehtoisia töitä pyritään tekemään vaikka työtä ei tarvitsisi tehdä esim. markkinoiden ollessa hiljaisia, koska hutteriitit katsovat vetelän oleskelun vahingoittavan ihmistä hengellisesti ja samalla hankitaan myös lisää resursseja ja mahdollisesti uutta osaamista. Hutteriitit lahjoittavat toisilleen paljon tavaroita ja vaihtavat niitä keskenään ja tämä on yksi heidän lukuisista keinoistaan lujittaa sosiaalisia suhteita.

Kuten todettua, hutteriitit ovat konservatiisia sosiaalisesti, yhteisöllisesti ja uskonnollisesti. Yhteinen uskonto koordinoi maailmankuvaa, tavoitteita, motivaatioita ja taipumuksia, ja ohjaa kaikkea elämää. Joka päivä on yksi Jumalanpalvelus, sunnuntaina on kaksi. Hutteriittimiesten elämä on pitkä kehityskulku kyvyttömimmästä ja vähäarvoisimmasta lapsuudesta täysivaltaiseen ja kyvykkääseen miehuuteen ja isyyteen, ja lopulta arvostetuimpaan vanhuuteen, jolloin ihminen jo odottaa hutteriittien ultimaattista tavoitetta, taivaaseenastumista Jumalan luokse. Hutteriittien hautajaispuheissa korostetaan toisaalta sitä, että vainaja mätänee kohta, hän alkaa haista pahalle ja madot syövät hänet; vaikka kuinka ihminen rakentaisi ja keräisi maallista hyvää ja pyrkisi pitkään elämään, tässä on hänen vääjäämätön maallinen kohtalonsa ja päätepisteensä; ja toisaalta korostetaan sitä kirkasta, taivaallista ja hyvää iänkaikkista elämää Jumalan luona, johon hutteriitti on astumassa. Hutteriittien koko elämä on rakentamista tätä lopullista tavoitetta varten ja valmistautumista siihen. Jos hutteriittilapsi kuolee pienenä ja viattomana, eli hän ei ole vielä vastuussa itsestään, hän pääsee suoraan taivaaseen, ja aikuiset ovat melkeinpä kateellisia, koska onnellinen lapsi pääsi niin helposti Jumalan luokse. Hutteriittiyhteisöjen jäsenet ovat yhteisöjen sisällä ja niiden välillä läheistä sukua keskenään ja kaikki kuuluvat samaan etnis-geneettiseen ryhmään. Hutteriitit ovat käytännössä kokonaan endogaamisia, eli he menevät vain toistensa kanssa naimisiin. Vaimot haetaan tietysti muiden kuin lähimpien sukulaisten joukosta, useimmiten toisista yhteisöistä. Vaimot muuttavat miehen luokse, miehen yhteisöön, jolloin mies on sosiaalisesti vahvemmassa asemassa suhteessa naiseen. Nainen irrotetaan osittain omasta sosiaalisesta kontekstistaan, mutta mies pysyy tutussa ja vakiintuneessa sosiaalisessa verkostossaan. Miehet ovat statukseltaan naisia ylempänä ja hallitsevat yhteisöjen elämää. Miehet myös ilmaisevat sanallisesti korkeamman asemansa. Tämä on välttämätöntä yhteisöille, koska naiset pyrkivät avioitumaan itseään statuksessa korkeampien miesten kanssa. Naisilla on kuitenkin paljon epävirallista valtaa ja he usein liittoutuvat vaikutusvaltaisimpien naisten johdolla esittämään omia ajatuksiaan ja vaatimuksiaan. Hutteriittimiesten mukaan naiset aiheuttavat yhteisöjen haasteellisimmat ongelmat. Avioliitot kestävät lähes aina puolisoiden koko eliniän, ja hutteriittiavioparien välit ovat useimmiten lämpimät. Avioeroja tapahtuu lähinnä vain silloin jos puoliso hylkää hutteriittiyhteisön tai -kristillisyyden, jotka ovat käytännössä sama asia. Hutteriittiyhteisön jättänyt hutteriitti on hutteriittikristillisyyden mukaan tuomittu kadotukseen, ja hänen aviopuolisonsa on silloin suorastaan velvoitettu eroamaan puolisostaan.

Hutteriittien tärkein riitti on aikuistumiseen liittyvä kasteen ottaminen. Sen täytyy perustua omaan harkintaan ja päätökseen, joten muissa kristikunnissa yleinen vauvan kastaminen ei kelpaa. Hutteriitteihin ja amisheihin liittyvä anabaptistikristityt -termi liittyy juuri lapsikasteen vastustamiseen. Kasteella hutteriitti liittyy pysyvästi ja lopullisesti yhteisöön, ja hänestä tulee täysivaltainen aikuinen, jolla on kaikki aikuisen velvollisuudet ja oikeudet; uskonnolliset, työhön liittyvät, yhteisön päätöksentekoon liittyvät jne. Kaste oikeuttaa myös avioliittoon. Kaikki yhteisön jäsenet kannustavat hutteriittinuoria kasteen ottamiseen ja odottavat sitä. Vaikka hutteriitti tekee henkilökohtaisen päätöksen kasteesta, hän ei saa hakea sitä yksin, vaan hän hakee sitä kristilliseltä komitealta samanikäisten ja samaa sukupuolta olevien hutteriittiyhteisönsä jäsenten kanssa. Kastetta edeltää nuoruuden aika, jolloin hutteriittinuoret tutustuvat maalliseen maailmaan ja kokeilevat sen houkutuksia, ja tekevät hutteriittien kannalta syntiä. Lähes kaikki hutteriittinuoret ottavat kasteen, ja vain hyvin pieni osa jättää hutteriittiyhteisöt. Heitäkin hutteriitit yrittävät parhaansa mukaan suostutella palaamaan takaisin yhteisöön, ja osa palaa. Se, että kykynee vastustamaan nuoruuden houkutuksia ja syntejä, ja valitsemaan kristillisen ja yhteisöllisen elämän, osoittaa luonteen vahvuutta ja kestävyyttä. Ne, jotka antavat houkutuksille ja synneille periksi ja muuttavat niiden perässä maalliseen maailmaan, ovat luonteeltaan heikompia. Nuoruuden syntien tekeminen toimii siten hutteriittiyhteisöjä vahvistavana tekijänä, valikointiprosessina. Se muistuttaa amishien rumspringaa, mutta on sitä lievempi ajanjakso:

http://en.wikipedia.org/wiki/Rumspringa

Hutteriitit sanovat sananlaskunaan, että 'veri on vettä sakeampaa'. Sukulaisten ja etnisten sukulaisten välille syntyy voimakkaampia sosiaalisia siteitä, ja enemmän auttamista ja yhteistyötä kuin ei-sukulaisten ja eri etnisiin ryhmiien kuuluvien välille. Hutteriitit muodostavat ulkopuolisilta suljetun etnisen- ja sukulaisryhmän. Hutteriittit eivät käytä ehkäisyä ja he haluavat paljon lapsia, aviopareilla on usein yli kymmenen lasta. Voidaan sanoa, että hutteriitit maksimoivat näillä keinoilla etnis-geneettiset intressinsä (Salter, 2007). Maallisessa homo economicus -analyysissä hutteriitit maksimoivat sukulaistensa ja etnisten sukulaistensa määrän ja menestyksen. Lapset ovat heidän maallinen 'omaisuutensa', jota he kasvattavat, ja heidän maallinen materiansa palvelee tätä tarkoitusta. Muista erottavia ja hutteriitteja yhdistäviä tekijöitä ovat myös mm. yhteinen vanhasaksalainen kieli, kulttuuri, tavat ja erilainen pukeutuminen. Hutteriittimiehillä on useimmiten parta, tummat pukuvaatteet, henkselit, valkoinen paita ja lierihattu. Hutteriittinaisilla on useimmiten värikkäät ja kuvioidut pitkät mekot, paidat ja huivit. Maallinen homo economicus -analyysi on kuitenkin hutteriiteille riittämätön. Hutteriittien mukaan he luovat Jumalan suomalla keinolla runsaasti elämää, ihmisiä, jotka he ohjaavat kristillistä tietä pitkin Jumalan luokse ikuiseen elämään. Jumalan elämän luomisen kuvio toistuu vaatimattomammalla tavalla hutteriittien keskuudessa, samoin kuin taivaallisen elämän kuvio toistuu vaatimattomammalla tavalla hutteriittien yhteisöllisessä elämässä. Jumalan lapset valmistetaan kelvollisiksi palaamaan Taivaallisen Isän kotiin.

***

e) Hierarkisessa byrokratiassa, suuressa monimutkaisessa organisaatiossa, pelkkä pomon ilmestyminen asioineen yhtäkkiä työntekijän työhuoneeseen voi aiheuttaa suuren psykologis-käytännöllisen  repeämän työrutiineissa, jonka korjaaminen kestää suhteellisen kauan, puhumattakaan isommista muutoksista tilanteissa, toimissa ja työryhmissä. Psykologis-toiminnallinen häiriintyminen, kitka ja esteet yhteistoiminnassa ovat tavallisia byrokratioissa. Suurin osa byrokratian jäsenistä ei tunne toisiaan ja ne jotka tunnetaan, tunnetaan enimmäkseen melko pinnallisesti ja vain työympäristössä. Byrokratian työntekijät ovat sekalaista, motiiveiltaan, taipumuksiltaan, ajattelultaan ja tavoitteiltaan de facto koordinoitumatonta joukkoa. Informaatiota pystytään keräämään, siirtämään, valikoimaan ja prosessoimaan huonosti läpi byrokratian rakenteiden, monien vaillinaisten välikäsien kautta. Erityisesti hierarkian ylemmän tason jäsenten välinen statuskilpailu häiritsee yhteistyötä ja sosiaalisia suhteita ja se on kuin ylimääräinen työtehtävä, joka on monilta osin ristiriidassa varsinaisten työtehtävien kanssa. Byrokratia joutuu toimiakseen noudattamaan jäykkiä prosesseja, rutiineja ja sääntöjä, jotka koordinoivat byrokratian eri osat, mutta samalla tekevät byrokratian kömpelöksi ja kyvyttömäksi reagoimaan ympäristön vaihtelevuuteen ja monimutkaisuuteen. Byrokratiat ratkaisevat tämän ongelman runnomalla sosiaalisesti, kaupallisesti, taloudellisesti ja poliittisesti ympäristöään yhdenmukaiseen ja byrokratian kannalta helpommin prosessoitavaan muotoon, aiheuttaen siten sosiaaliselle ympäristölleen monia ongelmia. Jne. Tiivistettynä byrokratia, suuri monimutkainen organisaatio on kaikilta osin huonompi ja tehottomampi toimija kuin yhteisöverkosto, mutta silti se on vallitseva organisoitumisen muoto länsimaisissa yhteiskunnissa. Tämä asiaintila heijastaa byrokratioiden poliittista valtaa ja sen luomia vääristymiä yhteiskunnassa, ei eri organisoitumisen muotojen todellisia hyöty-haitta-tehokkuus suhteita. Jos vertaisimme kohta kohdalta yhteisöverkostoa byrokratiaan, yhteisöverkosto olisi parempi jokaiselta kohdaltaan. Yhteisöverkostossa on vain yksi "ongelma". Se hajauttaa valtaa kansalaisille, byrokratia keskittää sen eliitille. Tämän takia eliitti pyrkii järjestämään yhteiskunnan keskitettyjen byrokratioiden hallitsemaksi lastentarhoista ja kouluopetuksesta alkaen, organisaatiorakenteisiin ja organisaatiotutkimuksen painotuksiin saakka.

Etnisille suomalaisille keskimäärin sopivin yhteisömalli on löyhempi kuin hutteriiteilla. Voidaan arvioida, että suomalaisille sopisi parhaiten suhteellisen eksklusiivinen yhteisö, jossa perheet asuvat samalla omakotitaloalueella, ja kaikki käyvät samassa yhteisön omistamassa yrityksessä työssä. Siirtymä nykyisestä omakotitaloalueasumisesta ja yrityksessä työskentelemisestä em. yhteisölliseen elämään on pieni. Yhteisön jäsenet ovat sosiaalisesti eniten tekemisissä toistensa kanssa myös vapaa-ajalla, ja heillä on yhteisiä yhteisöllisiä projekteja, jotka liittyvät lapsille järjestettävään yksityiskouluun, lastentarhaan, asuinalueeseen liittyvään rakentamiseen, puiston rakentamiseen yhteisön alueelle, jne. Tällaiset yhteisöt voivat muodostaa yhteisöverkostoja ja tarjota myös vanhustenhoidon ja työllistävän työttömyysturvan jäsenilleen, jos esim. taloudessa tapahtuu romahdus tms. (ruuan, tavaroiden, energian, asuntojen jne. tuotanto). Yhteisön yhteinen usko ja kulttuuri vahvistavat yhteisöä, jos ja kun yhteisöllä on sellaiset. Hutteriiteilta ja muilta menestyneiltä yhteisöverkostoilta voi oppia paljon, vaikka ei kopioisikaan kaikkia tekijöitä, ja tekisi joitakin asioita eri tavalla.

14 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Voitte valita.

Hyväntuulinen, hyvä sanoma:

http://www.youtube.com/watch?v=tRisVDC1iIM&feature=related

Traagisin tuntemani kappale (videota ei kannata katsoa, se on silmiä ärsyttävä):

http://www.youtube.com/watch?v=hSH7fblcGWM&feature=related

Tai kuunnella kummatkin.

Jukka kirjoitti...

Lukeminen kesken - muutama kommentti:

1. Homo economicus ja taloustiede yhdistyvät tällä laajimmalla määritelmällä lähes yksi yhteen behavioristisen psykologian, sen tutkimien subjektien ja heidän valintojensa ja toimintansa kanssa.

Homo economicus on eräänlainen yksinkertaistettu malli ja varmaan se liittyy behavioristiseen ihmiskäsitykseen.

Toisaalta kokeellisen psykologian kanssa sillä ei ole juuri mitään tekemistä. Ei homo economicus ole hypoteesi ihmisluonteesta jota testattaisiin vaan vain jonkinlainen yksinkertaistus. (No toki viime aikoina jotkut ovat alkaneet sitä hypoteesina testatakin mikä minusta on hyvä.)

2. Liberaali systeemi (sekatalous) on sosiaalisesti hajottavin ja atomisoivin systeemi; markkinatalous yhdessä valtioiden, kuntien ja kansainvälisten byrokratioiden kanssa hajottaa aktiivisesti ihmisten sosiaalisia rakenteita suorin ja epäsuorin keinoin.

Minusta liioitteleva väite. Kyllä sosialismi oli vielä enemmin atomisoiva koska kaikki yhteistyö perustui pakkoon. Samalla lailla peruskoulu atomisoi koska se perustuu pakko-kivaan-yhteisöllisyyteen.

Valkea kirjoitti...

Jukka,

1. Kuten tekstissä todettiin, tuo on yksi homo economicuksen määritelmistä, se joka kiinnostaa minua eniten, ja joka on suunnilleen yksi yhteen samanlainen behavioristisen psykologian kanssa. Ja behavioristinen psykologiahan tutkii mm. taloudellista toimintaa.

Tästä voi lukea lisää:

http://en.wikipedia.org/wiki/Behavioral_economics

http://en.wikipedia.org/wiki/Daniel_Kahneman

Sinun hyväksymäsi homo economicuksen määritelmä on tietysti yhtä oikeassa kuin minunkin, koska määritelmiä on useita, eikä ole mitään keskuskomiteaa sanomassa, että tämä tai tuo määritelmä olisi ainoa oikea.

2. Pidän sosialismin kollektivismia alhaisen tason pakotettuna yhteistyönä. Kiinnostavampaa on se, että tämän virallisen "yhteistyön" alla oli monenlaista pienen ja suuren tason melko tiivistä yhteistyötä. Kansallishenki, joka muhi pinnan ja heräsi täyteen voimaansa Neuvostoliiton hajotessa on yksi esimerkki, ja monenlaiset kansalaisten epäviralliset paikallisen tason tiiviit yhteistyöverkostot on toinen. Näitä pidän aitona yhteistyönä ja yhteishenkenä.

Valkea kirjoitti...

Edit = Lisäsin yhden sanan etujen (interests) määritelmään, vaikka kapeampikin määritelmä olisi ollut riittävä.

Jukka kirjoitti...

Viitteitä olisi hutteriittiosuuteen kyllä kaivannut lisää, mutta mielenkiintoistahan tuo hutteriittien tarjoaman vaihtoehdon tarkastelu on.

Mietin tätä lopussa olevaa ehdotustasi. Pitää ymmärtää, että

a) kiinteitä yhteisöjä syntyy aika usein - esimerkkinä kehitysmaiden fundamentalistikristittyjen yhteisöt, jotka tajoavat oleellista sosiaalista turvaa ihmisille. Turva on kahdenlaista. Toisaalta tarjotaan taloudellista turvaa, ammattikoulutusta jne. Toisaalta tarjotaan sitoutumiseen liittyvää apua: kun avioerot ovat kiellettyjä, avioliitot ovat kestävämpiä, lapsilla on parempi lapsuus, lapsikuolleisuus laskee jne.

b) tällaiset yhteisöt ovat kiinteitä mutta kun yhteisön jäsenten varallisuus kasvaa niiden koheesio laskee ja menestys johtaa yhteisöjen löyhenemiseen ja joskus jopa hajoamiseen

c) tällaista hajoamista ei voi oikeastaan pitää pahana koska yhteisö on tehnyt tehtävänsä

d) tällaisia yhteisöjä syntyy useimmiten kehitysmaissa missä sosiaalinen turva on alhainen tai maahanmuuttajien keskuudessa. Jos Suomessa sosiaaliturva murenee, niitä alkaa syntyä enemmän Suomessakin.

e) tällaiset yhteisöt ovat usein alimman sosiaaliluokan yhteisöjä mutta voivat olla myös kauppiasyhteisöjä. Kiinan uudet kristilliset yhteisöt ja Korean kristityt ovat kai keskiluokkaisia.

f) hutteriitti-yhteisön tyyppisiä - tekisi mieli sanoa eusosiaalisia yhteisöjä - syntyy hyvin harvoin. On vaikea jopa sanoa miten ne syntyvät. Hutteriitti-yhteisöt eivät toki aina ole olleet yhtä stabiileja, mutta toisaalta voisi sanoa, että oikeat säännöt keksittiin kerralla heti alussa.

g) hutteriittien tietä on vaikea toistaa muuten kuin kopioimalla se kokonaan

Valkea kirjoitti...

Jukka,

Hutteriitteja koskevat tiedot ovat pääasiassa Hostetlerilta.

Kommenttisi oli ajatuksia herättävä.

Nykyinen ajattelu on hienovaraisesti vääristynyttä. Nykyisin ajatellaan että talous = elämä ja elämän tarkoitus, mutta näin ei ole, ja tästä seuraavat virheet kumuloituvat.

Hyvä yhteisö on elämä ja elämän tarkoitus. Hyvä yhteisö ei ole yhtä kuin talous, vaikka talous on suurelta osin päällekkäinen elämän ja elämän tarkoituksen kanssa ja liittyy niihin. Siten hyvä yhteisö ei koskaan voi täyttää tehtäväänsä taloudellisen menestyksen myötä, niin että se voisi pysähtyä, lopettaa, jäädä lepäämään laakereille, keskittyä hedonismiin, käydä tarpeettomaksi, hajota jne. Elämä ei pysähdy, lopeta ja muutu tarpeettomaksi taloudellisen menestyksen myötä. Taloudellinen menestys kyllä houkuttelee ihmisiä siihen suuntaan joko implisiittisesti tai eksplisiittisesti, mutta se on ihmisen sisäisestä maailmasta kumpuava virhe, perinteisten hyveiden, elämänfilosofian, hengellisyyden ja luonteen puutteista johtuvaa. Kasvatuksen, hengellisyyden, sosiaalisten suhteiden ja luonteen epäonnistumista.

Siksi sanon, että hyvän yhteisön hajoaminen on aina huono asia.

Varmaankin vain totesit alaluokasta, mutta tarkennan:

Vaikka yhteisöjä syntyy eniten alaluokassa, keskimäärä keskiluokassa ja vähiten yläluokassa, tämä ei tarkoita, että yhteisöt olisivat "alaluokan juttu". Alaluokka on tyytymättömin tilanteeseensa, ja se ajaa sen luokista eniten kaikenlaisiin muutoksiin, avioeroihin, työpaikan vaihtoihin, elämän muutoksiin, taloudellisiin kokeiluihin, asuinalueen muutoksiin (jos suinkin on varaa), jne. ja siinä sivussa yhteisöjen perustamisiin. Emmehän me esimerkiksi sano, että talous on "alaluokan juttu" sen takia, että alaluokka ajattelee luokista eniten rahaa ja sen hankkimista, antaa rahalle suurimman arvon muiden asioiden kustannuksella, tekee eniten taloudellisia kokeiluja, on valmis radikaaleimpiin työ- ja talousmuutoksiin, jne.

Alaluokalle on toki hyväksi muodostaa yhteisöjä ja on hyvä, että he muodostavat yhteisöjä, koska sillä tavalla he pystyvät pitämään itsestään paremmin huolen, mutta alaluokan yhteisöt ovat myös eri luokkien yhteisöistä laadullisesti heikoimpia ja hajoavat todennäköisimmin. Alaluokalla määrä korvaa laadun.

Yhteisöt ovat minkä tahansa luokan asia, kunhan jäsenet ovat lähtökohtaisesti riittävän samanlaisia ja 'tasalaatuisia', ja heillä on yhteinen hengellinen arvopohja, samat tavat ja yhteiset tavoitteet.

Koska erilaisia käytännössä ikuisia yhteisöjä on monia erilaisia, se on merkkinä siitä, että samaa kaavaa ei välttämättä tarvitse toistaa. Yhteisiä yleisperiaatteita toki on; kestävät yhteisöt ovat aina uskonnollisia; vapaamatkustajien ongelma täytyy ratkaista; yhteisön täytyy olla tavalla tai toisella oikeudenmukainen; kasvatuksen ja sosiaalisen ympäristön täytyy edistää yhteisöllisyyttä; yhteisön pitää tarjota mahdollisuuksia elämässä etenemiseen (elämä ei voi olla paikalleen pysähtynyttä); jne.

Jos hutteriitteja löyhempiä yhteisöjä syntyy Suomessa, osa niistä tiivistyy aikanaan kriittisen pisteen yli ja muuttuu ikuisiksi. On siis kaksi tietä, joko pyrkiä perustamaan suoraan kestävä yhteisö, tai evolutiivinen valikoituminen ja kehittyminen kestäväksi yhteisöksi. Nämä ovat osittain limittäisiä prosesseja. Mikä tahansa yhteisöllinen kehitystie, joka johtaa hyvään ja kestävään lopputulokseen, on hyvä asia.

Valkea kirjoitti...

Edit lisäykset tähdillä merkittyihin kohtiin **:

"4) Edellisten alalaji, *autistisen*, dyadisen ja triadisen transaktion välittyminen epäsuorasti jonkin ympäristöllinen tekijän välityksellä, joka on suunnattu monille yksittäisille subjekteille, jotka sattuvat kohdalle, ovat usein sillä paikalla, *liikkuvat sillä alueella tai reitillä*, tekevät jotain mitä ei pitäisi, eivät tee sitä mitä pitäisi, jne., esim. propagandajuliste seinällä; televisio liikkeen ikkunassa, joka välittää ohikulkijoille vallankäyttäjän ohjelmaa; liikennemerkki; oleskelun kieltävä merkki; jalankulun ja autoilun estävä betonieste; palveluja käyttämään houkutteleva mainos; pelkästään kävelijöille varattu bulevardi, joka lisää ostamista ja viipymistä ravintoloissa; viihtyisyyttä, henkistä virkistystä ja työstä palautumista lisäävä puisto, jossa on rehevää kasvillisuutta ja puustoa; jne."

Vasarahammer kirjoitti...

Hutteriiteista on kirjoitettu paljon, mutta oletteko tutustunut ilmiöön nimeltä "Patel Motels".

BBC:n juttu asiasta

Yhdysvalloissa melkein puolet pienistä ja keskisuurista motelleista on intialaisten omistamia. Melkein kaikkien sukunimi on "Patel".

Motelleja pitävät Patelit tulevat Gujaratin osavaltiosta. Pateleilla on valmis bisnesmalli, jolla motelleja pyöritetään menestyksekkäästi. Työntekijät tuodaan kotimaasta ja ovat usein perheenjäseniä. He oppivat ammatin työssään ja he mahdollisesti saavat jossain vaiheessa oman motellinsa pyöritettäväksi.

Patel Motel on mielestäni hyvä esimerkki yhteisöllisyydestä bisneksen pyörittämisessä. Tosin se perustuu enemmänkin sukulaisuussuhteille kuin uskonnolliselle vakaumukselle kuten hutteriitteilla.

Valkea kirjoitti...

Kiitos, en ole ennen kuullut Pateleista, kiinnostava artikkeli, lukuunottamatta tietysti sitä, että BBC yrittää vääntää Patelien menestystarinasta normaaleine alkuvaikeuksineen rotusyrjintätarinaa. Tuo on yksi menestyksellisistä sukulaisuuteen perustuvista yhteisöllisyyden malleista. Todennäköisesti useimmiten kussakin hotellissa työskentelee ryhmä läheisempiä sukulaisia (perhe tai laajennettu perhe), jotka tuntevat toisensa hyvin jokapäiväisestä elämästä, ja uusiin hotelleihin kutsutaan läheisiä sukulaisia, joiden kanssa ollaan omaa perhettä vähän vähemmän tekemisissä (serkkujen perheitä tms.). Luottamus on korkea, motivaatio on korkea ja vapaamatkustusta on joko hyvin vähän tai ei ollenkaan, jne. On helppoa nähdä miksi intialaisten systeemi toimii tehokkaasti.

Tämä on yksi hyvistä potentiaalisista yhteisöllisyyden malleista suomalaisillekin.

Vasarahammer kirjoitti...

Kuulin noista Pateleista ensimmäisen kerran eräältä intialaiselta, joka selitti tuon bisnesmallin. BBC:n jutusta puuttui tapa, jolla Patelit etsivät parhaan paikan uudelle motellille. He metsästävät paikkakuntia, joihin ollaan juuri rakentamassa paljon jotakin uutta ja hankkivat vanhan kiinteistön tämän alueen tuntumasta sekä kunnostavat sen.

Jossain määrin myös Suomessa toimivat etniset pizza-kebab-paikat perustuvat samanlaiselle mallille. Ruokalistat ja paikkojen varustelu ovat pitkälti samanlaisia. Lisäksi perheenjäsenet ja sukulaiset avustavat toiminnassa. Pizzakebab-paikkohiin liittyy lieveilmiöinä veronkierto ja suomalaisen sosiaaliturvan hyödyntäminen, joista edellinen koskee myös kantasuomalaisia ravintolayrittäjiä ja jälkimmäinen on osittain seurausta sosiaalibyrokratiasta.

Pizzakebab-paikkojen mukana tulee myös oma tukkuporras, joka välittää etnisille pitserioille kebablihaa ja muita varusteita.

Suomessa ja muuallakin Pohjoismaissa pizzakebab-paikat ovat syrjäyttämässä perinteisiä grillikioskeja ja panevat ahtaalle franchising-periaatteella toimivia pikaruokaketjuja.

vieras kirjoitti...

Ei liity juttuun mitenkään mutta oletko ehtinyt lukea noita sähköposteja? Niitä on varmaan melkoinen pino kertynyt sinne.

Valkea kirjoitti...

Vasarahammer,

Toisin kuin artikkelin ja mainitsemasi perusteella Pateleita koskien, pizzakebab paikoista Suomessa minulla on negatiivinen kuva. Niiden veronkierto, nälkäpalkat ja erilaisten tukien lainvastainen käyttö on ajanut suomalaiset pizza yms. ravintolat ahtaalle ja osan suomalaisista yrittäjistä turvautumaan pimeään talouteen ja tukien yms. väärinkäyttöön. Maahanmuuttajien kebab yms. paikoista on paljastunut useita vanhentuneiden ja pilaantuneiden ruoka-ainesten käyttöjä ruokien valmistamisessa (esim. eräs maahanmuuttajaravintola haki ravintolansa raaka-aineet läheisen ruokakaupan roskalaatikoista, joihin kaupasta heitettiin pilaantuneet ja vanhentuneet ruoat); maahanmuuttajaravintoloiden tarkastuksissa hygieniasta, säilytyksesta ja normeista on paljastunut paljon vakavia puutteita; ja ainakin yksi maahanmuuttajien kebab-lihatukku on joutunut lopettamaan toimintansa viranomaisten toimesta johtuen ala-arvoisista säilytystiloista, pilaantuneista lihoista, riittämättömistä kuljetuksen kylmäketjuista, normien laiminlyönneistä jne.

Vaikka esim. hutteriitit ostavat paljon myös uusia laitteita ja koneita ja rakennuksia, he myös kunnostavat suuren määrän vanhoja laitteita ja koneita ja rakennuksia. Yhteisöllä on paljon työvoimaa ja osaamista, joten sitä kannattaa käyttää kunnostamiseen. Kunnostaminen on helppoa ja nopeaa. Yksittäinen ihminen tai yrittäjä joutuu melkein aina turvautumaan uuden ostamiseen sen takia, että hänellä ja/tai työntekijöillä ei ole aikaa eikä energiaa ryhtyä pitkiin ja vaativiin ylimääräisiin tehtäviin. Tämä on selkeä etu yhteisöllisyydessä.

Valkea kirjoitti...

Vieras,

vastailen maanantaina.

Valkea kirjoitti...

Lisäsin seuraavaan kappaleeseen melko paljon tekstiä:

"Hutteriitit keksivät, suunnittelevat, rakentavat ja valmistavat monet tarvitsemistaan laitteista, koneista, rakennuksista ja välineistä. Lisäksi he hankkivat käytettyjä tai hylättyjä koneita, tavaroita ja laitteita ja rakennuksia ja kunnostavat ne. Yhteisöillä on paljon työvoimaa ja osaamista, joten uuden rakentaminen ja vanhan kunnostaminen on helppoa ja nopeaa. He kuluttavat suhteellisen vähän. Hutteriittien yhteistyö on tehokasta. Näiden syiden takia hutteriitit pystyvät säästämään erittäin paljon. Näitä rahoja he käyttävät mm. yhteisöjen kasvaessa ja jakautuessa uusien yhteisöjen perustamiseen, joka on tärkein rahankäyttökohde. Tästä huolimatta hutteriitit ostavat runsaasti uusia tavaroita, koneita, laitteita, raaka-aineita, palveluita jne. ympäröiviltä ei-hutteriiteilta. Hutteriitit ostavat uusia koneita, raaka-aineita, välineitä ja laitteita erityisesti silloin, kun ne ovat tarpeellisia yhteisöjen tuottamien tuotteiden ja palvelujen hyvän laadun ja hinnan, ja markkinakilpailukyvyn takia, tai kun ei ole kannattavaa tai mahdollista valmistaa niitä itse."

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto