Valtakentät ja statuserottautuminen (edit)
Jos vierailette hienossa ravintolassa, kokemuksenne voi olla seuraavanlainen:
Ravintolan sisustus on siisti, puhdas ja huoliteltu. Tuolien kankaiden pohjaväri on kiiltävän sininen ja se on juovakuvioitu pienillä, koukeroisilla ja teräväpiirteisillä kultaraidoilla. Tätä lukuunottamatta ravintolan värit ja valaistus ovat hillittyjä. Tarjoilijat kävelevät sulavan äänettömästi pöytien välissä. Heidän liikkeensä noudattavat pehmeiden kaarevien liikkeiden koreografiaa. He puhuvat ylvään rauhallisesti. Tilaamme tarjoilijan suosittelemaa ruokaa.
Melko pitkän ajan kuluttua tarjoilija kaartelee tarjottimen kanssa kohti pöytää. Näyttää siltä, että kyseessä on eturuoka. Lähes tyhjällä isolla lautasella on tasapohjainen pyöreäksi hiottu peruna, sen vieressä on jokin tuntematon sahalaitaiseksi veistetty puolikas hedelmä, ja yksi salaatinlehti, joka on sijoitettu siten, että se näyttää perunan vihreältä hännältä. Perunaan nojaa pieni ja ryppyinen maustamaton lihapala, joka on ohut, hiukan leveämpi kuin kuulakärkikynä ja vähän yli puolet sen pituudesta. Se näyttää kuin pieneltä ruskettuneelta ja kurttuiselta oliolta, joka yrittää työntää perunan pois lautaselta. Kaiken yli on vedetty ruskealla kastikkeella ohutjuovainen rinkelikuvio. Laitan perunan luistelemaan haarukalla pitkin lautasta kastikejuovia seuraten ja heitän sen suuhun yhdessä lihapalan kanssa. Vetinen peruna ja lihapala eivät maistu miltään, mutta kastike maistuu pahalle moottoriöljyn ja kemikaalien sekoitukselle. Nappaan hedelmän pyyhkimään pois pahaa makua. Se on niin mauton, että en pysty tunnistamaan mikä hedelmä se on. Salaatin suikale sentään maistuu niiden kahden puraisun aikana salaatilta, jotka se tarvitsee hienontuakseen. "Olipa pahaa ruokaa", sanon seuralaiselleni, "onneksi se oli vasta eturuoka". Seuralaiseni vastaa, että söin liian nopeasti, minun olisi pitänyt syödä hitaan arvokkaasti. Jonkin ajan kuluttua pysäytän tarjoilijan ja kysyn pääruoasta. "Hyvä herra, sehän oli pääruoka, ottaisitteko ehkä jotain jälkiruokaa?", tarjoilija sanoo. Katson hetken aikaa hiljaa happamana tyhjyyteen ja pyydän tarjoilijaa tuomaan jälkiruokalistan. Jäätelölistassa ei ole yhtään jäätelöä, ainoastaan sorbetteja, joista en pidä. Tilaan meille kummallekin mansikkasorbetin ja toivon, että mansikan maku peittää jäähileiden maun. Ei se peitä. Jos auttaa hentoa makuaromia mielikuvituksellaan, voi kuvitella sorbetin maistuvan mansikalta. Sorbetti on tehty karkeista jäähileistä, joten sen syöminen on kuin pureskelisi rouhittuja jääpaloja. Aterian kruunaa kallein ateriaravintolalasku, jonka olen koskaan maksanut. Ravintola oli pettymys, ja päätämme tämän jälkeen menevämme vain sellaisiin ravintoloihin, joissa ruoan voi etukäteen päätellä olevan todennäköisesti runsasta ja maukasta.
Mitä oikeastaan tapahtui? Onko kyse siitä, että monet luksus-kokit eivät kertakaikkiaan osaa laittaa hyvää ruokaa?
Ei aivan.
Tällaiset ravintolat ovat eräs intellektuellien ja yläluokan keino erottautua rahvaasta. Jo pelkästään korkea hinta ja ravintolan virallinen ja muodollinen ilmapiiri karsii suurimman osan tavallisista ihmisistä pois asiakkaiden joukosta. Ruuan mauttomuus tai paha maku, tuoksujen puute ja vaatimaton ulkonäkö karsii loput. Ruoat on varta vasten suunniteltu sellaisiksi. Tavalliset ihmiset hakeutuvat vaistojensa ohjaamana syömään maukasta, runsasta, ja hyvältä näyttävää ja tuoksuvaa ruokaa. Kuka tahansa pystyy siihen. Nälälle periksi antaminen, nälän vaatimusten totteleminen ja ruokaan liittyvien houkuttelevien aistihavaintojen tai mielikuvien noudattaminen on tavallista. Eläimetkin noudattavat nälkäänsä ja sen houkutuksia. Nälän käskemä ja ohjaama ihminen on jollain tavalla eläimellinen ja alhainen, ja intellektuellit haluavat olla sellaisen yläpuolella. Intellektuellit haluavat olla nälkänsä ja tunteidensa yläpuolella ohjaamassa niitä rationaalisuudellaan. Intellektuellit haluavat, jos mahdollista, ohjata kaikkea elämässään rationaalisuudella, koska se osoittaa heidän älykkyytensä voiman. Älykkyys on intellektuellien tärkein kyky. Heidän osaamisensa, työnsä, omaisuutensa, statuksensa ja sosiaaliset suhteensa perustuvat älykkyyteen. Intellektuellien valta perustuu älykkyyteen ja he ohjaavat, säätelevät ja manipuloivat sillä muita ihmisiä. Näiden syiden takia intellektuellit haluavat useimmiten korostaa, tehostaa ja mainostaa rationaalisuuttaan ja älykkyyttään, ja vähätellä tai olla välinpitämättömiä muiden ominaisuuksiensa suhteen. Jos intellektuellimies on fyysisesti heikko, hiukan feminiininen ja hänellä on feminiinisiksi luokiteltuja älyllisiä harrastuksia (esim. harvinaisten vaikeahoitoisten orkideoiden kasvattaminen), se vain korostaa hänen älykkyytensä voimaa, koska hän ei voi luottaa fyysiseen voimaan, kokoon, komeuteen tai miehekkyyteen selviytyäkseen ja menestyäkseen. Hänen täytyy kompensoida puuttuvaa voimaa ja miehekkyyttä (oletetulla) ylivoimaisella älykkyydellä. Hän on ottanut riskin luottaessaan pelkästään älykkyyteensä ja silti hän on menestynyt.
Älykkyys, rationaalisuus ja niiden taso on intellektuellien tärkein sosiaalinen signaali, mainos omasta laadusta.
Ruokaileminen luksus-ravintolassa on sosiaalinen signaali, kommunikaatiota, ja oman identiteetin vahvistamista. Kun ruoassa ei ole makua, tuoksuja, riittävää määrää, eikä ulkonäköä, jäljelle jää vain rationaalinen tapahtuma. Intellektuelli hillitsee itsensä, vaikka hänellä on nälkä. Luksus-ravintolan ruoka on koodi, jonka intellektuelli purkaa älykkyydellään. Ruoka viittaa aina toisaalle, toisiin vastaavanlaisiin ruokiin, toisiin hienostoravintoloihin, spesiaaliin ruokakulttuuriin ja ruokakulttuureihin, ja erikoiskokkien piireihin. Ruuan koostumuksesta, geometrisista muodoista, vähäisistä huonoista mauista ja asetteluista intellektuelli päättelee sen erot ja yhtäläisyydet, viittaukset ja vihjaukset, suhteet tai niiden puutteet koko korkean statuksen ruokauniversumiin. Hän vertailee, suhteuttaa ja analysoi mielessään ruokaansa asettaen sen puretut osat oikeille paikoille ruokauniversumiin, ja yhdistää osat asiantuntevalla tavalla muihin ruokauniversumin osiin. Ruokakoodin purkaminen suo hänelle älyllisen motivaation, tyydytyksen ja palkinnon, ne jotka ruoasta itsestään puuttuivat. Intellektuellin on täytynyt opetella ja ymmärtää suuri määrä luksus-ruokauniversumiin liittyvää tietoa pystyäkseen purkamaan ruokakoodin. Vain eksklusiivinen intellektuellien ryhmä pystyy siihen ja on halukas käyttämään siihen tarvittavan määrän aikaa ja energiaa. Erottautuminen alemman tason ihmisistä, oman henkilökohtaisen ja sosiaalisen identiteetin vahvistaminen, ja sosiaalisen signaalin lähettäminen muille intellektuelleille ovat sulautuneet yhteen ruokailutapahtumassa.
Tätä samaa statuserottautumisen metodia käytetään monissa muissakin intellektuellien suosimissa ja harrastamissa asioissa, taiteessa, musiikissa, runoudessa, kirjallisuudessa, erikoisissa harrastuksissa jne. Esim. moderni taideteos, joka koostuu tylsistä ei-esittävistä sotkuista ja tahroista tai sijoitelluista värillisistä palikoista, aukenee vain niihin sopivilla taidekoodeilla. Atonaalinen kaoottinen moderni sinfonia tulee ymmärrettäväksi vain siihen sopivalla musiikkikoodilla. 8 vuoden pikkutarkka kasvatustyö, jotta saa harvinaisen vaatimattoman näköisen orkidean kukkimaan, ratkeaa kasvatuksen älyllisiin prosesseihin liittyvillä koodeilla. Jne.
Tämän tyyppisiä intellektuaalisia koodeja on useimmiten vaikea teeskennellä asiantuntevassa seurassa. Se tekee niistä kalliita signaaleja, joilla voidaan karsia joukosta huijarit, normaalit keskivertokansalaiset ja sekalaiset vapaamatkustajat. Vain ne jotka ovat riittävän älykkäitä ja ovat uhranneet paljon aikaa, energiaa ja resursseja normaalielämässä ja työelämässä turhan aiheen opiskeluun, pääsevät eksklusiiviseen intellektuellien ryhmään. Intellektuellien sosiaalisten ryhmien jäsenyys ja rajat muodostuvat usein tällaisten koodien merkittävällä tuella. Intellektuellien ryhmät muodostavat intellektuellien valtakentän, jossa intellektuellit tekevät yhteistyötä; kilpailevat keskenään; ja tuottavat vertaisarvioinneilla, lausunnoilla, suosituksilla, palkinnoilla, arvostuksella, kritiikillä jne. toisilleen hierarkisia arvoasemia, mainetta ja yleisesti intellektuaalista pääomaa. Intellektuaalista pääomaa käytetään terminä, johon intellektuellin älyllisessä kilpailussa käyttämät resurssit sulautuvat; tietomäärä, tiedon prosessointikyky, hierarkinen arvoasema organisaatiossa, yleinen status, muiden intellektuellien antama arvostus, maine ja arvostus omassa maassa ja kansainvälisesti, pääsy (suurimpiin ja/tai arvostetuimpiin) tiedotusvälineisiin, julkaisut tieteellisissä lehdissä, kirjoitetut kirjat, jne. Intellektuaalista pääomaa voi vaihtaa sumealla vaihtokurssilla toisiin pääomiin esim. rahaan. Intellektuellit usein yliarvioivat intellektuaalisen pääoman arvoa ja väheksyvät ja aliarvioivat muiden pääomien arvoa. Intellektuaalinen pääoma on eräs vallan muodoista.
Intellektuellien kommunikaatio- ja signaalikoodit ovat useimmiten monimerkityksellisiä ja vastakkaismerkityksellisiä, eli niillä voidaan samanaikaisesti ilmaista eri ryhmille erilaisia asioita, ja erityisesti omalle ryhmälle monia asioita yhdellä kertaa tiivistetysti ja muilta salatussa muodossa. Intellektuellit voivat siten esim. ilmaista kaikille tarkoitetussa kommunikaatiossa ystävällisyyttä, hyväntahtoisuutta, arvostusta, välittämistä ja huolenpitoa, mutta intellektuellipiirien sisäisessä kommunikaatiossa sama merkitsee ei-intellektuellien halveksuntaa, ei-intellektuelleihin kohdistuvaa vihaa, ei-intellektuellien alemmuutta, tyhmyyttä ja ymmärtämättömyyttä, jne. Lisäksi sama kommunikaatio ilmaisee intellektuelleille intellektuellien välistä yhteistyötä, konformismia ja yhtenäisyyttä; kilpailua intellektuellien välillä (kommunikoijan älyllistä osaamista); intellektuellin statusta; intellektuellien erojen koordinoimista samaan suuntaan vaikuttaviksi; intellektuelliryhmän ja intellektuellien valtakentän rajojen ylläpitämistä; jne. Intellektuellit halveksivat niitä, jotka eivät pysty, osaa tai halua ilmaista lähes kaikkia asioita hienovaraisilla, monimutkaisilla, salatuilla ja/tai monimerkityksellisillä koodeilla. Kommunikaation koodit mahdollistavat useiden erilaisten ja usein ristiriitaisten tai yhteensopimattomien etujen samanaikaisen ajamisen eri sosiaalisilla, yhteiskunnallisilla, taloudellisilla, kokoluokallisilla, kognitiivisilla ja eksklusiivisuusasteeltaan vaihtelevilla tasoilla. Siten esimerkiksi suora ja rehellinen maahanmuuttokritiikki on intellektuelleille alempiarvoinen tapa ilmaista asioita. Jos intellektuelli haluaa intellektuellikollegoidensa välttävän maahanmuuttaja-alueille muuttamista tai niille menemistä, hän voi julkisessa puheessaan puhua välittävästi, osaaottavasti ja hyväntahtoisesti maahanmuuttajien monista sosiaalisista, taloudellisista, koulutuksellisista ja työelämän ongelmista, ja siitä miten tilannetta voitaisiin parantaa. Samalla hän kommunikoi koodikielellä kollegoillensa, että maahanmuuttaja-alueille ei kannata muuttaa, niille ei kannata mennä, ja että maahanmuuttajien epämääräisiä joukkoja kannattaa välttää. Lisäksi hän kommunikoi omaa konformismiaan suhteessa intellektuellien kannattamaan liberaaliin valtapolitiikkaan; omaa osaamistaan ilmaista itse asia ja koodit taitavasti; että hän pitää yllä liberaalien poliittisia rajoja; koordinoi intellektuelleja samaan suuntaan vaikuttaviksi, ja kaksoismerkityksiä käyttäviksi ja ymmärtäviksi; jne. Koodikommunikoimiseen liittyy kuitenkin ongelmia. Koodeilla kommunikoiminen on sumeaa ja epätarkkaa kommunikoimista. Kun se kertautuu kerta toisensa jälkeen lukemattomissa intellektuellien ja muiden liberaalien välisissä kommunikoinneissa, se alkaa vääristämään heidän todellisuuskuvaansa. Valheista, vääristelyistä ja eufemismeista alkaa tulla yhä suuremmassa määrin todellisuutta, johon uskotaan tai asiasta riippuen vaihtoehtoisesti ei enää tiedetä mikä on totta ja mikä ei, asiat muuttuvat epäselviksi ja hämäriksi. Ajan, toistuvan käytön ja vaihtuvien sukupolvien eroosio syö koodeja ja ne heikkenevät. Julkinen ja virallinen merkitys muuttuu hallitsevammaksi kaikilla kommunikaation tasoilla.
Kollektiivinen valta vaatii toteutuakseen valtakentän itsenäistymisen ja erottautumisen muista ryhmistä ja valtakentistä, selektiivisyyden jäsenvalinnoissa, rajojen ja koherenssin ylläpitämisen mm. kalliilla signaaleilla, ja ryhmän sisäisen dynamiikan, joka tuottaa jäsenille (sumeiden tai eksplisiittisten) sääntöjen ja kriteerien mukaan valtapääomaa, koordinoi etuja ja etupolitiikkaa ja luo yhteishenkeä. Valtakentän ja sen itsenäisyyden ylläpitämiseen käytetään pyyteetöntä ylimääräistä työtä, joka heijastaa omistautumista alalle, oman alan tärkeyttä, sen tärkeyttä itsessään, esim. taiteen tekemistä taiteen vuoksi, taiteellisen luomisen ja ilmaisemisen ilosta, ei palkkion, statuksen, maineen ja vallan toivossa. Tämä ylimääräinen työ ei ole riippuvainen mistään ulkoisista tekijöistä, ainoastaan valtakentän jäsenten sisäisestä motivaatiosta, joten se on valtakentän kaikkein itsenäisin osa, joka ei ole altis valtakentän ulkopuolisten suhtautumisten, arvostusten ja tilanteiden vaihteluille. Se luo pysyvyyttä valtakentälle, ja laajentaa sen ulottuvuutta, koska ylimääräinen taide lisää ihmisten taidekokemuksien määrää ja monimuotoisuutta, luo taiteelle lisää mahdollisuuksia levitä uusiin ekolokeroihin, jne. Lisäksi ylimääräinen taide vahvistaa taiteen tärkeyttä taiteilijoille psykologisesti ja taiteilijoiden identiteettiä. Kun mieli ei havaitse mitään taiteen ulkopuolista motiivia taiteen teolle, se tulkitsee sen tarkoittavan sitä, että taiteellinen luominen ja ilmaiseminen ja taiteen olemassaolo ovat itsessään riittäviä ja hyviä motiiveja taiteen tekemiselle. Motivaatio taiteen tekemiseen kasvaa. Uuden valtakentän syntyminen, itsenäistyminen ja tuleminen täysivaltaiseksi kilpailijaksi muiden valtakenttien joukossa on usein hidas ja vaikea prosessi. Esim. taidekentän itsenäistyminen alkoi toteutua merkittävällä tavalla vasta renesanssin aikana. Sitä ennen taiteilijoiden piti useimmiten tehdä tilaustyönä sitä mitä tilaaja vaati, ja omalle taiteelliselle näkemykselle oli suhteellisen vähän tilaa. Usein tilaaja oli ostanut värit ja materiaalit valmiiksi ja hän määräsi taideteoksen sisällön (taideteoksessa olevat objektit), sijoittelun, muodot, korostukset jne., ja minne täytyy maalata tätä sinistä, mihin laitetaan tuota vihreää ja mikä värjätään tällä keltaisella.
Ne jotka eivät pysty ratkaisemaan valtakenttien koodeja, eivätkä ymmärrä valtakenttien sisäistä ja välistä dynamiikkaa ovat huonossa asemassa, koska he joutuvat useimmiten muiden johdettavaksi, ja heidän johtajillaan on taipumus alkaa ajaa muita kuin johdetun ryhmän etuja. Esim. työväenluokka on keskimäärin neljän asteen eron päässä poliittisen valtakentän vallasta. Heidän puolueensa johtajat ovat usein intellektuelleja, joiden älykkyys erottaa heidät kommunikaatiomuodoiltaan ja ymmärrykseltään työväenluokan keskiarvosta. Työväenluokka ei ymmärrä poliittisen puolueidensa sisäistä dynamiikkaa, sisäistä valtakenttää. Työväenluokka ei ymmärrä poliittisten puolueiden välisiä, eli koko poliittisen valtakentän suhteita ja dynamiikkaa. Työväenluokka ei ymmärrä poliittisen valtakentän suhteita muuhun yhteiskuntaan, muihin valtakenttiin. Työväenpuolueiden johtajat tuntevat ne suhteellisen hyvin ja heidän toimintansa, tavoitteensa, arvonsa ja motiivinsa muodostuvat näiden kenttien paineissa ja kilpailuissa, niiden tarjoamista eduista, vastavuoroisuuksista, ystävyyksistä, yhteistyöstä, esteistä, ristiriidoista, mahdollisuuksista, jne. Näiden kokonaisvaikutus eroaa useimmiten huomattavasti työväenluokan eduista, enemmän kuin muiden luokkien edut niiden johtajien eduista, ja työväenluokalla on luokista vähiten kykyä valvoa ja ohjata johtajiaan. Työväenluokan johtajilla on siten kaikkein suurin taipumus pettää kannattajansa. Juuri näin on tapahtunut. Työväenpuolueiden johtajien ajama maahanmuutto on muuttanut työväenluokkaisia asuinalueita kaikkialla länsimaissa huonommiksi ja väkivaltaisemmiksi paikoiksi elää, työväenluokan työnsaanti- ja opiskelumahdollisuudet ovat vähentyneet "positiivisen" diskriminaation takia, ja se on laittanut työväenluokan kilpailemaan täydellä verotuksella massiivista pimeää ja harmaata halpatyövoimaa vastaan. Työväenluokka on kuitenkin huomannut käytännön elämän muuttumisesta mikä tilanne on, ja on, maasta riippuen, suurelta osin vaihtanut perinteiset työväenpuolueet populistisiin puolueisiin. Tämä huomaaminen on tapahtunut jälkikäteen kun työväenluokan kannalta negatiiviset prosessit ovat jo pitkälle edenneitä ja niiden pysäyttäminen tai muuttaminen on vaikeaa.
Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä maahanmuuton negatiiviset vaikutukset leviävät lisääntyvässä määrin ja monin tavoin kaikkien luokkien keskuuteen.
Ravintolan sisustus on siisti, puhdas ja huoliteltu. Tuolien kankaiden pohjaväri on kiiltävän sininen ja se on juovakuvioitu pienillä, koukeroisilla ja teräväpiirteisillä kultaraidoilla. Tätä lukuunottamatta ravintolan värit ja valaistus ovat hillittyjä. Tarjoilijat kävelevät sulavan äänettömästi pöytien välissä. Heidän liikkeensä noudattavat pehmeiden kaarevien liikkeiden koreografiaa. He puhuvat ylvään rauhallisesti. Tilaamme tarjoilijan suosittelemaa ruokaa.
Melko pitkän ajan kuluttua tarjoilija kaartelee tarjottimen kanssa kohti pöytää. Näyttää siltä, että kyseessä on eturuoka. Lähes tyhjällä isolla lautasella on tasapohjainen pyöreäksi hiottu peruna, sen vieressä on jokin tuntematon sahalaitaiseksi veistetty puolikas hedelmä, ja yksi salaatinlehti, joka on sijoitettu siten, että se näyttää perunan vihreältä hännältä. Perunaan nojaa pieni ja ryppyinen maustamaton lihapala, joka on ohut, hiukan leveämpi kuin kuulakärkikynä ja vähän yli puolet sen pituudesta. Se näyttää kuin pieneltä ruskettuneelta ja kurttuiselta oliolta, joka yrittää työntää perunan pois lautaselta. Kaiken yli on vedetty ruskealla kastikkeella ohutjuovainen rinkelikuvio. Laitan perunan luistelemaan haarukalla pitkin lautasta kastikejuovia seuraten ja heitän sen suuhun yhdessä lihapalan kanssa. Vetinen peruna ja lihapala eivät maistu miltään, mutta kastike maistuu pahalle moottoriöljyn ja kemikaalien sekoitukselle. Nappaan hedelmän pyyhkimään pois pahaa makua. Se on niin mauton, että en pysty tunnistamaan mikä hedelmä se on. Salaatin suikale sentään maistuu niiden kahden puraisun aikana salaatilta, jotka se tarvitsee hienontuakseen. "Olipa pahaa ruokaa", sanon seuralaiselleni, "onneksi se oli vasta eturuoka". Seuralaiseni vastaa, että söin liian nopeasti, minun olisi pitänyt syödä hitaan arvokkaasti. Jonkin ajan kuluttua pysäytän tarjoilijan ja kysyn pääruoasta. "Hyvä herra, sehän oli pääruoka, ottaisitteko ehkä jotain jälkiruokaa?", tarjoilija sanoo. Katson hetken aikaa hiljaa happamana tyhjyyteen ja pyydän tarjoilijaa tuomaan jälkiruokalistan. Jäätelölistassa ei ole yhtään jäätelöä, ainoastaan sorbetteja, joista en pidä. Tilaan meille kummallekin mansikkasorbetin ja toivon, että mansikan maku peittää jäähileiden maun. Ei se peitä. Jos auttaa hentoa makuaromia mielikuvituksellaan, voi kuvitella sorbetin maistuvan mansikalta. Sorbetti on tehty karkeista jäähileistä, joten sen syöminen on kuin pureskelisi rouhittuja jääpaloja. Aterian kruunaa kallein ateriaravintolalasku, jonka olen koskaan maksanut. Ravintola oli pettymys, ja päätämme tämän jälkeen menevämme vain sellaisiin ravintoloihin, joissa ruoan voi etukäteen päätellä olevan todennäköisesti runsasta ja maukasta.
Mitä oikeastaan tapahtui? Onko kyse siitä, että monet luksus-kokit eivät kertakaikkiaan osaa laittaa hyvää ruokaa?
Ei aivan.
Tällaiset ravintolat ovat eräs intellektuellien ja yläluokan keino erottautua rahvaasta. Jo pelkästään korkea hinta ja ravintolan virallinen ja muodollinen ilmapiiri karsii suurimman osan tavallisista ihmisistä pois asiakkaiden joukosta. Ruuan mauttomuus tai paha maku, tuoksujen puute ja vaatimaton ulkonäkö karsii loput. Ruoat on varta vasten suunniteltu sellaisiksi. Tavalliset ihmiset hakeutuvat vaistojensa ohjaamana syömään maukasta, runsasta, ja hyvältä näyttävää ja tuoksuvaa ruokaa. Kuka tahansa pystyy siihen. Nälälle periksi antaminen, nälän vaatimusten totteleminen ja ruokaan liittyvien houkuttelevien aistihavaintojen tai mielikuvien noudattaminen on tavallista. Eläimetkin noudattavat nälkäänsä ja sen houkutuksia. Nälän käskemä ja ohjaama ihminen on jollain tavalla eläimellinen ja alhainen, ja intellektuellit haluavat olla sellaisen yläpuolella. Intellektuellit haluavat olla nälkänsä ja tunteidensa yläpuolella ohjaamassa niitä rationaalisuudellaan. Intellektuellit haluavat, jos mahdollista, ohjata kaikkea elämässään rationaalisuudella, koska se osoittaa heidän älykkyytensä voiman. Älykkyys on intellektuellien tärkein kyky. Heidän osaamisensa, työnsä, omaisuutensa, statuksensa ja sosiaaliset suhteensa perustuvat älykkyyteen. Intellektuellien valta perustuu älykkyyteen ja he ohjaavat, säätelevät ja manipuloivat sillä muita ihmisiä. Näiden syiden takia intellektuellit haluavat useimmiten korostaa, tehostaa ja mainostaa rationaalisuuttaan ja älykkyyttään, ja vähätellä tai olla välinpitämättömiä muiden ominaisuuksiensa suhteen. Jos intellektuellimies on fyysisesti heikko, hiukan feminiininen ja hänellä on feminiinisiksi luokiteltuja älyllisiä harrastuksia (esim. harvinaisten vaikeahoitoisten orkideoiden kasvattaminen), se vain korostaa hänen älykkyytensä voimaa, koska hän ei voi luottaa fyysiseen voimaan, kokoon, komeuteen tai miehekkyyteen selviytyäkseen ja menestyäkseen. Hänen täytyy kompensoida puuttuvaa voimaa ja miehekkyyttä (oletetulla) ylivoimaisella älykkyydellä. Hän on ottanut riskin luottaessaan pelkästään älykkyyteensä ja silti hän on menestynyt.
Älykkyys, rationaalisuus ja niiden taso on intellektuellien tärkein sosiaalinen signaali, mainos omasta laadusta.
Ruokaileminen luksus-ravintolassa on sosiaalinen signaali, kommunikaatiota, ja oman identiteetin vahvistamista. Kun ruoassa ei ole makua, tuoksuja, riittävää määrää, eikä ulkonäköä, jäljelle jää vain rationaalinen tapahtuma. Intellektuelli hillitsee itsensä, vaikka hänellä on nälkä. Luksus-ravintolan ruoka on koodi, jonka intellektuelli purkaa älykkyydellään. Ruoka viittaa aina toisaalle, toisiin vastaavanlaisiin ruokiin, toisiin hienostoravintoloihin, spesiaaliin ruokakulttuuriin ja ruokakulttuureihin, ja erikoiskokkien piireihin. Ruuan koostumuksesta, geometrisista muodoista, vähäisistä huonoista mauista ja asetteluista intellektuelli päättelee sen erot ja yhtäläisyydet, viittaukset ja vihjaukset, suhteet tai niiden puutteet koko korkean statuksen ruokauniversumiin. Hän vertailee, suhteuttaa ja analysoi mielessään ruokaansa asettaen sen puretut osat oikeille paikoille ruokauniversumiin, ja yhdistää osat asiantuntevalla tavalla muihin ruokauniversumin osiin. Ruokakoodin purkaminen suo hänelle älyllisen motivaation, tyydytyksen ja palkinnon, ne jotka ruoasta itsestään puuttuivat. Intellektuellin on täytynyt opetella ja ymmärtää suuri määrä luksus-ruokauniversumiin liittyvää tietoa pystyäkseen purkamaan ruokakoodin. Vain eksklusiivinen intellektuellien ryhmä pystyy siihen ja on halukas käyttämään siihen tarvittavan määrän aikaa ja energiaa. Erottautuminen alemman tason ihmisistä, oman henkilökohtaisen ja sosiaalisen identiteetin vahvistaminen, ja sosiaalisen signaalin lähettäminen muille intellektuelleille ovat sulautuneet yhteen ruokailutapahtumassa.
Tätä samaa statuserottautumisen metodia käytetään monissa muissakin intellektuellien suosimissa ja harrastamissa asioissa, taiteessa, musiikissa, runoudessa, kirjallisuudessa, erikoisissa harrastuksissa jne. Esim. moderni taideteos, joka koostuu tylsistä ei-esittävistä sotkuista ja tahroista tai sijoitelluista värillisistä palikoista, aukenee vain niihin sopivilla taidekoodeilla. Atonaalinen kaoottinen moderni sinfonia tulee ymmärrettäväksi vain siihen sopivalla musiikkikoodilla. 8 vuoden pikkutarkka kasvatustyö, jotta saa harvinaisen vaatimattoman näköisen orkidean kukkimaan, ratkeaa kasvatuksen älyllisiin prosesseihin liittyvillä koodeilla. Jne.
Tämän tyyppisiä intellektuaalisia koodeja on useimmiten vaikea teeskennellä asiantuntevassa seurassa. Se tekee niistä kalliita signaaleja, joilla voidaan karsia joukosta huijarit, normaalit keskivertokansalaiset ja sekalaiset vapaamatkustajat. Vain ne jotka ovat riittävän älykkäitä ja ovat uhranneet paljon aikaa, energiaa ja resursseja normaalielämässä ja työelämässä turhan aiheen opiskeluun, pääsevät eksklusiiviseen intellektuellien ryhmään. Intellektuellien sosiaalisten ryhmien jäsenyys ja rajat muodostuvat usein tällaisten koodien merkittävällä tuella. Intellektuellien ryhmät muodostavat intellektuellien valtakentän, jossa intellektuellit tekevät yhteistyötä; kilpailevat keskenään; ja tuottavat vertaisarvioinneilla, lausunnoilla, suosituksilla, palkinnoilla, arvostuksella, kritiikillä jne. toisilleen hierarkisia arvoasemia, mainetta ja yleisesti intellektuaalista pääomaa. Intellektuaalista pääomaa käytetään terminä, johon intellektuellin älyllisessä kilpailussa käyttämät resurssit sulautuvat; tietomäärä, tiedon prosessointikyky, hierarkinen arvoasema organisaatiossa, yleinen status, muiden intellektuellien antama arvostus, maine ja arvostus omassa maassa ja kansainvälisesti, pääsy (suurimpiin ja/tai arvostetuimpiin) tiedotusvälineisiin, julkaisut tieteellisissä lehdissä, kirjoitetut kirjat, jne. Intellektuaalista pääomaa voi vaihtaa sumealla vaihtokurssilla toisiin pääomiin esim. rahaan. Intellektuellit usein yliarvioivat intellektuaalisen pääoman arvoa ja väheksyvät ja aliarvioivat muiden pääomien arvoa. Intellektuaalinen pääoma on eräs vallan muodoista.
Intellektuellien kommunikaatio- ja signaalikoodit ovat useimmiten monimerkityksellisiä ja vastakkaismerkityksellisiä, eli niillä voidaan samanaikaisesti ilmaista eri ryhmille erilaisia asioita, ja erityisesti omalle ryhmälle monia asioita yhdellä kertaa tiivistetysti ja muilta salatussa muodossa. Intellektuellit voivat siten esim. ilmaista kaikille tarkoitetussa kommunikaatiossa ystävällisyyttä, hyväntahtoisuutta, arvostusta, välittämistä ja huolenpitoa, mutta intellektuellipiirien sisäisessä kommunikaatiossa sama merkitsee ei-intellektuellien halveksuntaa, ei-intellektuelleihin kohdistuvaa vihaa, ei-intellektuellien alemmuutta, tyhmyyttä ja ymmärtämättömyyttä, jne. Lisäksi sama kommunikaatio ilmaisee intellektuelleille intellektuellien välistä yhteistyötä, konformismia ja yhtenäisyyttä; kilpailua intellektuellien välillä (kommunikoijan älyllistä osaamista); intellektuellin statusta; intellektuellien erojen koordinoimista samaan suuntaan vaikuttaviksi; intellektuelliryhmän ja intellektuellien valtakentän rajojen ylläpitämistä; jne. Intellektuellit halveksivat niitä, jotka eivät pysty, osaa tai halua ilmaista lähes kaikkia asioita hienovaraisilla, monimutkaisilla, salatuilla ja/tai monimerkityksellisillä koodeilla. Kommunikaation koodit mahdollistavat useiden erilaisten ja usein ristiriitaisten tai yhteensopimattomien etujen samanaikaisen ajamisen eri sosiaalisilla, yhteiskunnallisilla, taloudellisilla, kokoluokallisilla, kognitiivisilla ja eksklusiivisuusasteeltaan vaihtelevilla tasoilla. Siten esimerkiksi suora ja rehellinen maahanmuuttokritiikki on intellektuelleille alempiarvoinen tapa ilmaista asioita. Jos intellektuelli haluaa intellektuellikollegoidensa välttävän maahanmuuttaja-alueille muuttamista tai niille menemistä, hän voi julkisessa puheessaan puhua välittävästi, osaaottavasti ja hyväntahtoisesti maahanmuuttajien monista sosiaalisista, taloudellisista, koulutuksellisista ja työelämän ongelmista, ja siitä miten tilannetta voitaisiin parantaa. Samalla hän kommunikoi koodikielellä kollegoillensa, että maahanmuuttaja-alueille ei kannata muuttaa, niille ei kannata mennä, ja että maahanmuuttajien epämääräisiä joukkoja kannattaa välttää. Lisäksi hän kommunikoi omaa konformismiaan suhteessa intellektuellien kannattamaan liberaaliin valtapolitiikkaan; omaa osaamistaan ilmaista itse asia ja koodit taitavasti; että hän pitää yllä liberaalien poliittisia rajoja; koordinoi intellektuelleja samaan suuntaan vaikuttaviksi, ja kaksoismerkityksiä käyttäviksi ja ymmärtäviksi; jne. Koodikommunikoimiseen liittyy kuitenkin ongelmia. Koodeilla kommunikoiminen on sumeaa ja epätarkkaa kommunikoimista. Kun se kertautuu kerta toisensa jälkeen lukemattomissa intellektuellien ja muiden liberaalien välisissä kommunikoinneissa, se alkaa vääristämään heidän todellisuuskuvaansa. Valheista, vääristelyistä ja eufemismeista alkaa tulla yhä suuremmassa määrin todellisuutta, johon uskotaan tai asiasta riippuen vaihtoehtoisesti ei enää tiedetä mikä on totta ja mikä ei, asiat muuttuvat epäselviksi ja hämäriksi. Ajan, toistuvan käytön ja vaihtuvien sukupolvien eroosio syö koodeja ja ne heikkenevät. Julkinen ja virallinen merkitys muuttuu hallitsevammaksi kaikilla kommunikaation tasoilla.
Kollektiivinen valta vaatii toteutuakseen valtakentän itsenäistymisen ja erottautumisen muista ryhmistä ja valtakentistä, selektiivisyyden jäsenvalinnoissa, rajojen ja koherenssin ylläpitämisen mm. kalliilla signaaleilla, ja ryhmän sisäisen dynamiikan, joka tuottaa jäsenille (sumeiden tai eksplisiittisten) sääntöjen ja kriteerien mukaan valtapääomaa, koordinoi etuja ja etupolitiikkaa ja luo yhteishenkeä. Valtakentän ja sen itsenäisyyden ylläpitämiseen käytetään pyyteetöntä ylimääräistä työtä, joka heijastaa omistautumista alalle, oman alan tärkeyttä, sen tärkeyttä itsessään, esim. taiteen tekemistä taiteen vuoksi, taiteellisen luomisen ja ilmaisemisen ilosta, ei palkkion, statuksen, maineen ja vallan toivossa. Tämä ylimääräinen työ ei ole riippuvainen mistään ulkoisista tekijöistä, ainoastaan valtakentän jäsenten sisäisestä motivaatiosta, joten se on valtakentän kaikkein itsenäisin osa, joka ei ole altis valtakentän ulkopuolisten suhtautumisten, arvostusten ja tilanteiden vaihteluille. Se luo pysyvyyttä valtakentälle, ja laajentaa sen ulottuvuutta, koska ylimääräinen taide lisää ihmisten taidekokemuksien määrää ja monimuotoisuutta, luo taiteelle lisää mahdollisuuksia levitä uusiin ekolokeroihin, jne. Lisäksi ylimääräinen taide vahvistaa taiteen tärkeyttä taiteilijoille psykologisesti ja taiteilijoiden identiteettiä. Kun mieli ei havaitse mitään taiteen ulkopuolista motiivia taiteen teolle, se tulkitsee sen tarkoittavan sitä, että taiteellinen luominen ja ilmaiseminen ja taiteen olemassaolo ovat itsessään riittäviä ja hyviä motiiveja taiteen tekemiselle. Motivaatio taiteen tekemiseen kasvaa. Uuden valtakentän syntyminen, itsenäistyminen ja tuleminen täysivaltaiseksi kilpailijaksi muiden valtakenttien joukossa on usein hidas ja vaikea prosessi. Esim. taidekentän itsenäistyminen alkoi toteutua merkittävällä tavalla vasta renesanssin aikana. Sitä ennen taiteilijoiden piti useimmiten tehdä tilaustyönä sitä mitä tilaaja vaati, ja omalle taiteelliselle näkemykselle oli suhteellisen vähän tilaa. Usein tilaaja oli ostanut värit ja materiaalit valmiiksi ja hän määräsi taideteoksen sisällön (taideteoksessa olevat objektit), sijoittelun, muodot, korostukset jne., ja minne täytyy maalata tätä sinistä, mihin laitetaan tuota vihreää ja mikä värjätään tällä keltaisella.
Ne jotka eivät pysty ratkaisemaan valtakenttien koodeja, eivätkä ymmärrä valtakenttien sisäistä ja välistä dynamiikkaa ovat huonossa asemassa, koska he joutuvat useimmiten muiden johdettavaksi, ja heidän johtajillaan on taipumus alkaa ajaa muita kuin johdetun ryhmän etuja. Esim. työväenluokka on keskimäärin neljän asteen eron päässä poliittisen valtakentän vallasta. Heidän puolueensa johtajat ovat usein intellektuelleja, joiden älykkyys erottaa heidät kommunikaatiomuodoiltaan ja ymmärrykseltään työväenluokan keskiarvosta. Työväenluokka ei ymmärrä poliittisen puolueidensa sisäistä dynamiikkaa, sisäistä valtakenttää. Työväenluokka ei ymmärrä poliittisten puolueiden välisiä, eli koko poliittisen valtakentän suhteita ja dynamiikkaa. Työväenluokka ei ymmärrä poliittisen valtakentän suhteita muuhun yhteiskuntaan, muihin valtakenttiin. Työväenpuolueiden johtajat tuntevat ne suhteellisen hyvin ja heidän toimintansa, tavoitteensa, arvonsa ja motiivinsa muodostuvat näiden kenttien paineissa ja kilpailuissa, niiden tarjoamista eduista, vastavuoroisuuksista, ystävyyksistä, yhteistyöstä, esteistä, ristiriidoista, mahdollisuuksista, jne. Näiden kokonaisvaikutus eroaa useimmiten huomattavasti työväenluokan eduista, enemmän kuin muiden luokkien edut niiden johtajien eduista, ja työväenluokalla on luokista vähiten kykyä valvoa ja ohjata johtajiaan. Työväenluokan johtajilla on siten kaikkein suurin taipumus pettää kannattajansa. Juuri näin on tapahtunut. Työväenpuolueiden johtajien ajama maahanmuutto on muuttanut työväenluokkaisia asuinalueita kaikkialla länsimaissa huonommiksi ja väkivaltaisemmiksi paikoiksi elää, työväenluokan työnsaanti- ja opiskelumahdollisuudet ovat vähentyneet "positiivisen" diskriminaation takia, ja se on laittanut työväenluokan kilpailemaan täydellä verotuksella massiivista pimeää ja harmaata halpatyövoimaa vastaan. Työväenluokka on kuitenkin huomannut käytännön elämän muuttumisesta mikä tilanne on, ja on, maasta riippuen, suurelta osin vaihtanut perinteiset työväenpuolueet populistisiin puolueisiin. Tämä huomaaminen on tapahtunut jälkikäteen kun työväenluokan kannalta negatiiviset prosessit ovat jo pitkälle edenneitä ja niiden pysäyttäminen tai muuttaminen on vaikeaa.
Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä maahanmuuton negatiiviset vaikutukset leviävät lisääntyvässä määrin ja monin tavoin kaikkien luokkien keskuuteen.
Kommentit