Hiljaista Pohdintaa

Hiljaista Pohdintaa

tiistai 11. syyskuuta 2012

Valtakentät ja statuserottautuminen (edit)

Jos vierailette hienossa ravintolassa, kokemuksenne voi olla seuraavanlainen:

Ravintolan sisustus on siisti, puhdas ja huoliteltu. Tuolien kankaiden pohjaväri on kiiltävän sininen ja se on juovakuvioitu pienillä, koukeroisilla ja teräväpiirteisillä kultaraidoilla. Tätä lukuunottamatta ravintolan värit ja valaistus ovat hillittyjä. Tarjoilijat kävelevät sulavan äänettömästi pöytien välissä. Heidän liikkeensä noudattavat pehmeiden kaarevien liikkeiden koreografiaa. He puhuvat ylvään rauhallisesti. Tilaamme tarjoilijan suosittelemaa ruokaa.

 Melko pitkän ajan kuluttua tarjoilija kaartelee tarjottimen kanssa kohti pöytää. Näyttää siltä, että kyseessä on eturuoka. Lähes tyhjällä isolla lautasella on tasapohjainen pyöreäksi hiottu peruna, sen vieressä on jokin tuntematon sahalaitaiseksi veistetty puolikas hedelmä,  ja yksi salaatinlehti, joka on sijoitettu siten, että se näyttää perunan vihreältä hännältä. Perunaan nojaa pieni ja ryppyinen maustamaton lihapala, joka on ohut, hiukan leveämpi kuin kuulakärkikynä ja vähän yli puolet sen pituudesta. Se näyttää kuin pieneltä ruskettuneelta ja kurttuiselta oliolta, joka yrittää työntää perunan pois lautaselta. Kaiken yli on vedetty ruskealla kastikkeella ohutjuovainen rinkelikuvio. Laitan perunan luistelemaan haarukalla pitkin lautasta kastikejuovia seuraten ja heitän sen suuhun yhdessä lihapalan kanssa. Vetinen peruna ja lihapala eivät maistu miltään, mutta kastike maistuu pahalle moottoriöljyn ja kemikaalien sekoitukselle. Nappaan hedelmän pyyhkimään pois pahaa makua. Se on niin mauton, että en pysty tunnistamaan mikä hedelmä se on. Salaatin suikale sentään maistuu niiden kahden puraisun aikana salaatilta, jotka se tarvitsee hienontuakseen. "Olipa pahaa ruokaa", sanon seuralaiselleni, "onneksi se oli vasta eturuoka". Seuralaiseni vastaa, että söin liian nopeasti, minun olisi pitänyt syödä hitaan arvokkaasti. Jonkin ajan kuluttua pysäytän tarjoilijan ja kysyn pääruoasta. "Hyvä herra, sehän oli pääruoka, ottaisitteko ehkä jotain jälkiruokaa?", tarjoilija sanoo. Katson hetken aikaa hiljaa happamana tyhjyyteen ja pyydän tarjoilijaa tuomaan jälkiruokalistan. Jäätelölistassa ei ole yhtään jäätelöä, ainoastaan sorbetteja, joista en pidä. Tilaan meille kummallekin mansikkasorbetin ja toivon, että mansikan maku peittää jäähileiden maun. Ei se peitä. Jos auttaa hentoa makuaromia mielikuvituksellaan, voi kuvitella sorbetin maistuvan mansikalta. Sorbetti on  tehty karkeista jäähileistä, joten sen syöminen on kuin pureskelisi rouhittuja jääpaloja. Aterian kruunaa kallein ateriaravintolalasku, jonka olen koskaan maksanut. Ravintola oli pettymys, ja päätämme tämän jälkeen menevämme vain sellaisiin ravintoloihin, joissa ruoan voi etukäteen päätellä olevan todennäköisesti runsasta ja maukasta.

Mitä oikeastaan tapahtui? Onko kyse siitä, että monet luksus-kokit eivät kertakaikkiaan osaa laittaa hyvää ruokaa?

 Ei aivan.

Tällaiset ravintolat ovat eräs intellektuellien ja yläluokan keino erottautua rahvaasta. Jo pelkästään korkea hinta ja ravintolan virallinen ja muodollinen ilmapiiri karsii suurimman osan tavallisista ihmisistä pois asiakkaiden joukosta. Ruuan mauttomuus tai paha maku, tuoksujen puute ja vaatimaton ulkonäkö karsii loput. Ruoat on varta vasten suunniteltu sellaisiksi. Tavalliset ihmiset hakeutuvat vaistojensa ohjaamana syömään maukasta, runsasta, ja hyvältä näyttävää ja tuoksuvaa ruokaa. Kuka tahansa pystyy siihen. Nälälle periksi antaminen, nälän vaatimusten totteleminen ja ruokaan liittyvien houkuttelevien aistihavaintojen tai mielikuvien noudattaminen on tavallista. Eläimetkin noudattavat nälkäänsä ja sen houkutuksia. Nälän käskemä ja ohjaama ihminen on jollain tavalla eläimellinen ja alhainen, ja intellektuellit haluavat olla sellaisen yläpuolella. Intellektuellit haluavat olla nälkänsä ja tunteidensa yläpuolella ohjaamassa niitä rationaalisuudellaan. Intellektuellit haluavat, jos mahdollista, ohjata kaikkea elämässään rationaalisuudella, koska se osoittaa heidän älykkyytensä voiman. Älykkyys on intellektuellien tärkein kyky. Heidän osaamisensa, työnsä, omaisuutensa, statuksensa ja sosiaaliset suhteensa perustuvat älykkyyteen. Intellektuellien valta perustuu älykkyyteen ja he ohjaavat, säätelevät ja manipuloivat sillä muita ihmisiä. Näiden syiden takia intellektuellit haluavat useimmiten korostaa, tehostaa ja mainostaa rationaalisuuttaan ja älykkyyttään, ja vähätellä tai olla välinpitämättömiä muiden ominaisuuksiensa suhteen. Jos intellektuellimies on fyysisesti heikko, hiukan feminiininen ja hänellä on feminiinisiksi luokiteltuja älyllisiä harrastuksia (esim. harvinaisten vaikeahoitoisten orkideoiden kasvattaminen), se vain korostaa hänen älykkyytensä voimaa, koska hän ei voi luottaa fyysiseen voimaan, kokoon, komeuteen tai miehekkyyteen selviytyäkseen ja menestyäkseen. Hänen täytyy kompensoida puuttuvaa voimaa ja miehekkyyttä (oletetulla) ylivoimaisella älykkyydellä. Hän on ottanut riskin luottaessaan pelkästään älykkyyteensä ja silti hän on menestynyt.

Älykkyys, rationaalisuus ja niiden taso on intellektuellien tärkein sosiaalinen signaali, mainos omasta laadusta.

Ruokaileminen luksus-ravintolassa on sosiaalinen signaali, kommunikaatiota, ja oman identiteetin vahvistamista. Kun ruoassa ei ole makua, tuoksuja, riittävää määrää, eikä ulkonäköä, jäljelle jää vain rationaalinen tapahtuma. Intellektuelli hillitsee itsensä, vaikka hänellä on nälkä. Luksus-ravintolan ruoka on koodi, jonka intellektuelli purkaa älykkyydellään. Ruoka viittaa aina toisaalle, toisiin vastaavanlaisiin ruokiin, toisiin hienostoravintoloihin, spesiaaliin ruokakulttuuriin ja ruokakulttuureihin, ja erikoiskokkien piireihin. Ruuan koostumuksesta, geometrisista muodoista, vähäisistä huonoista mauista ja asetteluista intellektuelli päättelee sen erot ja yhtäläisyydet, viittaukset ja vihjaukset, suhteet tai niiden puutteet koko korkean statuksen ruokauniversumiin. Hän vertailee, suhteuttaa ja analysoi mielessään ruokaansa asettaen sen puretut osat oikeille paikoille ruokauniversumiin, ja yhdistää osat asiantuntevalla tavalla muihin ruokauniversumin osiin. Ruokakoodin purkaminen suo hänelle älyllisen motivaation, tyydytyksen ja palkinnon, ne jotka ruoasta itsestään puuttuivat.  Intellektuellin on täytynyt opetella ja ymmärtää suuri määrä luksus-ruokauniversumiin liittyvää tietoa pystyäkseen purkamaan ruokakoodin. Vain eksklusiivinen intellektuellien ryhmä pystyy siihen ja on halukas käyttämään siihen tarvittavan määrän aikaa ja energiaa. Erottautuminen alemman tason ihmisistä, oman henkilökohtaisen ja sosiaalisen identiteetin vahvistaminen, ja sosiaalisen signaalin lähettäminen muille intellektuelleille ovat sulautuneet yhteen ruokailutapahtumassa.

Tätä samaa statuserottautumisen metodia käytetään monissa muissakin intellektuellien suosimissa ja harrastamissa asioissa, taiteessa, musiikissa, runoudessa, kirjallisuudessa, erikoisissa harrastuksissa jne. Esim. moderni taideteos, joka koostuu tylsistä ei-esittävistä sotkuista ja tahroista tai sijoitelluista värillisistä palikoista, aukenee vain niihin sopivilla taidekoodeilla. Atonaalinen kaoottinen moderni sinfonia tulee ymmärrettäväksi vain siihen sopivalla musiikkikoodilla. 8 vuoden pikkutarkka kasvatustyö, jotta saa harvinaisen vaatimattoman näköisen orkidean kukkimaan, ratkeaa kasvatuksen älyllisiin prosesseihin liittyvillä koodeilla. Jne.

Tämän tyyppisiä intellektuaalisia koodeja on useimmiten vaikea teeskennellä asiantuntevassa seurassa.  Se tekee niistä kalliita signaaleja, joilla voidaan karsia joukosta huijarit, normaalit keskivertokansalaiset ja sekalaiset vapaamatkustajat. Vain ne jotka ovat riittävän älykkäitä ja ovat uhranneet paljon aikaa, energiaa ja resursseja normaalielämässä ja työelämässä turhan aiheen opiskeluun, pääsevät eksklusiiviseen intellektuellien ryhmään. Intellektuellien sosiaalisten ryhmien jäsenyys ja rajat muodostuvat usein tällaisten koodien merkittävällä tuella. Intellektuellien ryhmät muodostavat intellektuellien valtakentän, jossa intellektuellit tekevät yhteistyötä; kilpailevat keskenään; ja tuottavat vertaisarvioinneilla, lausunnoilla, suosituksilla, palkinnoilla, arvostuksella, kritiikillä jne. toisilleen  hierarkisia arvoasemia, mainetta ja yleisesti intellektuaalista pääomaa. Intellektuaalista pääomaa käytetään terminä, johon intellektuellin älyllisessä kilpailussa käyttämät resurssit sulautuvat; tietomäärä, tiedon prosessointikyky, hierarkinen arvoasema organisaatiossa, yleinen status, muiden intellektuellien antama arvostus, maine ja arvostus omassa maassa ja kansainvälisesti, pääsy (suurimpiin ja/tai arvostetuimpiin) tiedotusvälineisiin, julkaisut tieteellisissä lehdissä, kirjoitetut kirjat, jne.  Intellektuaalista pääomaa voi vaihtaa sumealla vaihtokurssilla toisiin pääomiin esim. rahaan. Intellektuellit usein yliarvioivat intellektuaalisen pääoman arvoa ja väheksyvät ja aliarvioivat muiden pääomien arvoa. Intellektuaalinen pääoma on eräs vallan muodoista.

Intellektuellien kommunikaatio- ja signaalikoodit ovat useimmiten monimerkityksellisiä ja vastakkaismerkityksellisiä, eli niillä voidaan samanaikaisesti ilmaista eri ryhmille erilaisia asioita, ja erityisesti omalle ryhmälle monia asioita yhdellä kertaa tiivistetysti ja muilta salatussa muodossa. Intellektuellit voivat siten esim. ilmaista kaikille tarkoitetussa kommunikaatiossa ystävällisyyttä, hyväntahtoisuutta, arvostusta, välittämistä ja huolenpitoa, mutta intellektuellipiirien sisäisessä kommunikaatiossa sama merkitsee ei-intellektuellien halveksuntaa, ei-intellektuelleihin kohdistuvaa vihaa, ei-intellektuellien alemmuutta, tyhmyyttä ja ymmärtämättömyyttä, jne. Lisäksi sama kommunikaatio ilmaisee intellektuelleille intellektuellien välistä yhteistyötä, konformismia ja yhtenäisyyttä; kilpailua intellektuellien välillä (kommunikoijan älyllistä osaamista); intellektuellin statusta; intellektuellien erojen koordinoimista samaan suuntaan vaikuttaviksi; intellektuelliryhmän ja intellektuellien valtakentän rajojen ylläpitämistä; jne. Intellektuellit halveksivat niitä, jotka eivät pysty, osaa tai halua ilmaista lähes kaikkia asioita hienovaraisilla, monimutkaisilla, salatuilla ja/tai monimerkityksellisillä koodeilla. Kommunikaation koodit mahdollistavat useiden erilaisten ja usein ristiriitaisten tai yhteensopimattomien etujen samanaikaisen ajamisen eri sosiaalisilla, yhteiskunnallisilla, taloudellisilla, kokoluokallisilla, kognitiivisilla ja eksklusiivisuusasteeltaan vaihtelevilla tasoilla. Siten esimerkiksi suora ja rehellinen maahanmuuttokritiikki on intellektuelleille alempiarvoinen tapa ilmaista asioita. Jos intellektuelli haluaa intellektuellikollegoidensa välttävän maahanmuuttaja-alueille muuttamista tai niille menemistä, hän voi julkisessa puheessaan puhua välittävästi, osaaottavasti ja hyväntahtoisesti maahanmuuttajien monista sosiaalisista, taloudellisista, koulutuksellisista ja työelämän ongelmista, ja siitä miten tilannetta voitaisiin parantaa. Samalla hän kommunikoi koodikielellä kollegoillensa, että maahanmuuttaja-alueille ei kannata muuttaa, niille ei kannata mennä, ja että maahanmuuttajien epämääräisiä joukkoja kannattaa välttää. Lisäksi hän kommunikoi omaa konformismiaan suhteessa intellektuellien kannattamaan liberaaliin valtapolitiikkaan; omaa osaamistaan ilmaista itse asia ja koodit taitavasti; että hän pitää yllä liberaalien poliittisia rajoja; koordinoi intellektuelleja samaan suuntaan vaikuttaviksi, ja kaksoismerkityksiä käyttäviksi ja ymmärtäviksi; jne. Koodikommunikoimiseen liittyy kuitenkin ongelmia. Koodeilla kommunikoiminen on sumeaa ja epätarkkaa kommunikoimista. Kun se kertautuu kerta toisensa jälkeen lukemattomissa intellektuellien ja muiden liberaalien välisissä kommunikoinneissa, se alkaa vääristämään heidän todellisuuskuvaansa. Valheista, vääristelyistä ja eufemismeista alkaa tulla yhä suuremmassa määrin todellisuutta, johon uskotaan tai asiasta riippuen vaihtoehtoisesti ei enää tiedetä mikä on totta ja mikä ei, asiat muuttuvat epäselviksi ja hämäriksi. Ajan, toistuvan käytön ja vaihtuvien sukupolvien eroosio syö koodeja ja ne heikkenevät. Julkinen ja virallinen merkitys muuttuu hallitsevammaksi kaikilla kommunikaation tasoilla.

Kollektiivinen valta vaatii toteutuakseen valtakentän itsenäistymisen ja erottautumisen muista ryhmistä ja valtakentistä, selektiivisyyden jäsenvalinnoissa, rajojen ja koherenssin ylläpitämisen mm. kalliilla signaaleilla, ja ryhmän sisäisen dynamiikan, joka tuottaa jäsenille (sumeiden tai eksplisiittisten) sääntöjen ja kriteerien mukaan valtapääomaa, koordinoi etuja ja etupolitiikkaa ja luo yhteishenkeä. Valtakentän ja sen itsenäisyyden ylläpitämiseen käytetään pyyteetöntä ylimääräistä työtä, joka heijastaa omistautumista alalle, oman alan tärkeyttä, sen tärkeyttä itsessään, esim. taiteen tekemistä taiteen vuoksi, taiteellisen luomisen ja ilmaisemisen ilosta, ei palkkion, statuksen, maineen ja vallan toivossa. Tämä ylimääräinen työ ei ole riippuvainen mistään ulkoisista tekijöistä, ainoastaan valtakentän jäsenten sisäisestä motivaatiosta, joten se on valtakentän kaikkein itsenäisin osa, joka ei ole altis valtakentän ulkopuolisten suhtautumisten, arvostusten ja tilanteiden vaihteluille. Se luo pysyvyyttä valtakentälle, ja laajentaa sen ulottuvuutta, koska ylimääräinen taide lisää ihmisten taidekokemuksien määrää ja monimuotoisuutta, luo taiteelle lisää mahdollisuuksia levitä uusiin ekolokeroihin, jne. Lisäksi ylimääräinen taide vahvistaa taiteen tärkeyttä taiteilijoille psykologisesti ja taiteilijoiden identiteettiä. Kun mieli ei havaitse mitään taiteen ulkopuolista motiivia taiteen teolle, se tulkitsee sen tarkoittavan sitä, että taiteellinen luominen ja ilmaiseminen ja taiteen olemassaolo ovat itsessään riittäviä ja hyviä motiiveja taiteen tekemiselle. Motivaatio taiteen tekemiseen kasvaa. Uuden valtakentän syntyminen, itsenäistyminen ja tuleminen täysivaltaiseksi kilpailijaksi muiden valtakenttien joukossa on usein hidas ja vaikea prosessi. Esim. taidekentän itsenäistyminen alkoi toteutua merkittävällä tavalla vasta renesanssin aikana. Sitä ennen taiteilijoiden piti useimmiten tehdä tilaustyönä sitä mitä tilaaja vaati, ja omalle taiteelliselle näkemykselle oli suhteellisen vähän tilaa. Usein tilaaja oli ostanut värit ja materiaalit valmiiksi ja hän määräsi taideteoksen sisällön (taideteoksessa olevat objektit), sijoittelun, muodot, korostukset jne., ja minne täytyy maalata tätä sinistä, mihin laitetaan tuota vihreää ja mikä värjätään tällä keltaisella. 

Ne jotka eivät pysty ratkaisemaan valtakenttien koodeja, eivätkä ymmärrä valtakenttien sisäistä ja välistä dynamiikkaa ovat huonossa asemassa, koska he joutuvat useimmiten muiden johdettavaksi, ja heidän johtajillaan on taipumus alkaa ajaa muita kuin johdetun ryhmän etuja. Esim. työväenluokka on keskimäärin neljän  asteen eron päässä poliittisen valtakentän vallasta. Heidän puolueensa johtajat ovat usein intellektuelleja, joiden älykkyys erottaa heidät kommunikaatiomuodoiltaan ja ymmärrykseltään työväenluokan keskiarvosta. Työväenluokka ei ymmärrä poliittisen puolueidensa sisäistä dynamiikkaa, sisäistä valtakenttää. Työväenluokka ei ymmärrä poliittisten puolueiden välisiä, eli koko poliittisen valtakentän suhteita ja dynamiikkaa. Työväenluokka ei ymmärrä poliittisen valtakentän suhteita muuhun yhteiskuntaan, muihin valtakenttiin. Työväenpuolueiden johtajat tuntevat ne suhteellisen hyvin ja heidän toimintansa, tavoitteensa, arvonsa ja motiivinsa muodostuvat näiden kenttien paineissa ja kilpailuissa, niiden tarjoamista eduista, vastavuoroisuuksista, ystävyyksistä, yhteistyöstä, esteistä, ristiriidoista, mahdollisuuksista, jne. Näiden kokonaisvaikutus eroaa useimmiten huomattavasti työväenluokan eduista, enemmän kuin muiden luokkien edut niiden johtajien eduista, ja työväenluokalla on luokista vähiten kykyä valvoa ja ohjata johtajiaan. Työväenluokan johtajilla on siten kaikkein suurin taipumus pettää kannattajansa. Juuri näin on tapahtunut. Työväenpuolueiden johtajien ajama maahanmuutto on muuttanut työväenluokkaisia asuinalueita kaikkialla länsimaissa huonommiksi ja väkivaltaisemmiksi paikoiksi elää, työväenluokan työnsaanti- ja opiskelumahdollisuudet ovat vähentyneet "positiivisen" diskriminaation takia, ja se on laittanut työväenluokan kilpailemaan täydellä verotuksella massiivista pimeää ja harmaata halpatyövoimaa vastaan. Työväenluokka on kuitenkin huomannut käytännön elämän muuttumisesta mikä tilanne on, ja on, maasta riippuen, suurelta osin vaihtanut perinteiset työväenpuolueet populistisiin puolueisiin. Tämä huomaaminen on tapahtunut jälkikäteen kun työväenluokan kannalta negatiiviset prosessit ovat jo pitkälle edenneitä ja niiden pysäyttäminen tai muuttaminen on vaikeaa.

Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä maahanmuuton negatiiviset vaikutukset leviävät lisääntyvässä määrin ja monin tavoin kaikkien luokkien keskuuteen.

22 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Off-topic.

Suomalainen nainen on kaunis ja hänellä on kaunis ääni:

http://www.youtube.com/watch?v=jWk-Vy1Yx_o

***

http://www.youtube.com/watch?v=Gw2RZTk9t7A&feature=related

Valkea kirjoitti...

Edit on tekstin hiomista, ja runsaita lisäyksiä ja parannuksia.

Lisäykset ja parannukset ovat sen verran runsaita, että jos ehti lukea tekstin raakaversion, voi harkita uudelleenlukemista.

Tiedemies kirjoitti...

Kysymys: Oletko todella käynyt tuollaisessa hienossa ravintolassa ja kokenut että ruoka on pahaa, mautonta, ja että siitä jää nälkäiseksi?

Itse en ole koskaan kokenut mitään tuollaista. Tosin, en kyllä koskaan käy missään eliittiravintoloissa. Työpaikkani järjesti kuitenkin taannoin eräässä hyvin kalliissa ja korkeatasoisessa ravintolassa ruokailun. Paikalla oli mm. sushi-kokki, joka leikkasi kalan jokaiselle paikan päällä erikseen. Kyseinen ravintola olisi ollut aivan liian kallis ja epäilen että ateria olisi tullut maksamaan useita satoja euroja henkeä kohden.

Koin kuitenkin että ruoka oli todella hyvän makuista. Erilaiset lisukket oli valmistettu huolella jne. Annokset ja lautaset olivat toki pieniä, mutta annoksia oli useita. Niiden ulkonäössä, tuoksussa, jne oli kyllä panostettu valtavasti siihen että ne ovat erityisen houkuttelevia, ja että seuraavaa annosta jäi odottamaan mielenkiinnolla. Kuitenkin jälkiruokaan päästäessä olin jo kylläinen.

Sama kokemus on toistunut aina kun olen ollut jossain hyvin laadukkaana pidetyssä ravintolassa. En käy sellaisissa omalla kustannuksellani, mutta esimerkiksi joillakin konferenssimatkoilla tms on sosiaalinen ohjelma toisinaan järjestetty sisältämään jokin ateria tällaisessa paikassa.

Ilmeisesti siis hieman liioittelet kuvauksessasi?

Valkea kirjoitti...

Nim. Tiedemies: "Kysymys: Oletko todella käynyt tuollaisessa hienossa ravintolassa ja kokenut että ruoka on pahaa, mautonta, ja että siitä jää nälkäiseksi?"

- Kyllä, se oli kiteytetty kuvaus todellisista tapahtumista. Silloin en ymmärtänyt mistä oli kyse. Suomessa ilmiö on puolittainen ja häilyvä. Millään ravintolalla ei ole varaa pitää listoillaan pelkkiä "intellektuelliruokia". Lisäksi laaja ja yleinen taloudellinen paine osoittaa enemmän "intellektuelliruokien" korvaamiseen maukkailla ja runsailla ruuilla kuin "intellektuelliruokien" säilyttämiseen. Se on siten harvinainen erikoisuus. Helsingin kokoluokan ja reuna-alueen sijainnin kaupungissa voi siten olettaa kunakin hetkenä olevan keskimäärin pari ravintolaa (tai muutamia), joissa osa ruokalistasta on "intellektuelliruokia". Ilmiö on yleisempi Ranskassa, josta idea lähti liikkeelle, jossa on suurempia kaupunkeja ja jossa intellektuellien statuskilpailu erottautumiseen ei-intellektuelleista ja toisistaan on kovempaa. Ilmiö on levinnyt suuriin kaupunkeihin ympäri länsimaita, New Yorkiin, Lontooseen, Amsterdamiin jne. Osassa länsimaita ilmiö on suhteellisesti harvinaisempi, esim. Italiassa Italian ruokaperinteiden takia, jotka ovat kilpailutilanteessa Ranskan ruokakulttuurin kanssa, ja sen takia, että he haluavat erottautua omaan suuntaansa ranskalaisista. Italialaiselle huippukokille pelkkä ajatus siitä, että hän valmistaisi ranskalaisilta kopioitua luksusruokaa on vastenmielinen ja suorastaan loukkaava. Italialainen huippukokki kokee, että juuri hänen ja yleisesti italialaisten huippukokkien on näytettävä tietä maailmalle, ei ranskalaisten huippukokkien. New York taas on vaikutteiden imuri, joka imee mitä tahansa kulttuuria New Yorkin suureen sekasotkuun, ja se ei voi olla samalla ja yhtä suurella tavalla ruokakulttuurin tienviitoittaja kuin Italia ja Ranska (ellei halpaa ja nopeaa pikaruokaa lasketa ruokakulttuuriksi).

Japanissa ja yleensä itä-Aasian maissa "intellektuelliruoat" ovat harvinaisempia kollektiivisemman ja tasa-arvoisemman kulttuurin takia. Japanissa on sananlasku joka on vapaasti käännettynä "Henkilö, joka työntyy liiaksi ylöspäin, leikataan poikki." Japanissa on statuseroja ja tiukkoja hierarkioita, mutta samanaikaisesti he pyrkivät säätelemään sitä, että erot eivät kasva liian suuriksi. Japanin perinteinen keisari on ainoa selvä poikkeus tästä säännöstä, mutta hänen perinteinen statuksensa on ultrakorkealla vain sen takia, että hän pystyisi täysimääräisesti palvelemaan japanilaisten yhtenäisyyttä, yhdistämään kaikki japanilaiset. Japanin keisari ei ole edes henkilö sanan normaalissa merkityksessä, vaan suuri japanilaisten yhtenäisyyden kiteytetty symboli. "Intellektuelliruoka" joka pyrkii maksimoimaan yksilöllisiä statuseroja yhteisyyden kustannuksella ei siten sovi ollenkaan japanilaiseen mentaliteettiin.

Nykyinen trendi "intellektuelliruoissa" osoittaa geometrisesti ja taiteellisesti kauniisti aseteltujen ruokien suuntaan, ja tämä on selvää lainaa itä-aasian maista. Ideana näissä "intellektuelliruoissa" on se, että kauniin taiteellinen ulkonäkö on tärkeintä, ja maku, tuoksu ja ruuan runsaus ovat sivuseikkoja tai vähempiarvoisia. Ruoka voi siis esim. maistua sattumanvaraisesti huonolta, mauttomalta tai hyvältä, sillä ei ole merkitystä. Tämä on "intellektuelliruoka"idean lievää kaupallistumista ja popularisoitumista, koska visuaalinen nautinto on vaatimuksena ja hyvä maku, tuoksu ja runsaus sallitaan satunnaisena sivutuotteena tai niihin jopa pyritään aktiivisesti.

Valkea kirjoitti...

Lisäsin tekstiin vielä tähdillä merkityn kohdan **:

"Intellektuellit halveksivat niitä, jotka eivät pysty, osaa tai halua ilmaista lähes kaikkia asioita hienovaraisilla, monimutkaisilla, salatuilla ja/tai monimerkityksellisillä koodeilla. *Kommunikaation koodit mahdollistavat useiden erilaisten ja usein ristiriitaisten tai yhteensopimattomien etujen samanaikaisen ajamisen eri sosiaalisilla, yhteiskunnallisilla, taloudellisilla, kokoluokallisilla, kognitiivisilla ja eksklusiivisuusasteeltaan vaihtelevilla tasoilla.*"

Sammalkieli kirjoitti...

Taitavat olla mielikuvitusolentoja nuo "intellektuellit". Missä tuollaisia ihmisiä muka on?

Valkea kirjoitti...

Sammalkieli,

Bourdieu, Distinction; siitä ranskalaisen erottautumisen periaatteet hahmottuvat selkeästi.

Sen jälkeen voit tutustua ranskalaisiin huippukokkeihin ja heidän luomuksiinsa. Suoritin satunnaisen haun, ja heti ensimmäisenä tuli ihan hyvä esimerkki vastaan, Joël Robuchon, vuosisadan kokki. Katso toisesta linkistä lautasilla olevien annoksien kokoa, ja suhteuta se lautasiin. Nälkä ei lähde niillä annoksilla. Ulkonäkö on todennäköisesti ainoa aisteja viehättävä ominaisuus, joka suurimmassa osassa niistä on jäljellä. Isäni, joka tuntee hyvin ranskalaisen ruokakulttuurin, ja on käynyt lukuisia kertoja syömässä huippuravintoloissa Ranskassa ja muualla maailmassa, on toiminut hyvänä tiedonlähteenä tässä asiassa. Huippuravintoloiden ruuat ovat usein mauttomia, miedon mitäänsanomattoman tai tavallisen makuisia, tai jopa pahanmakuisia, ja tarkoituksella, koska se kuuluu tämäntyyppiseen "intellektualisoituun" ruokakulttuuriin.

http://en.wikipedia.org/wiki/Jo%C3%ABl_Robuchon

http://www.joel-robuchon.net/#/en/creations/

Valkea kirjoitti...

Lisäys,

kuten olen aikaisemminkin todennut, isäni on intellektuelli.

Sammalkieli kirjoitti...

Oman käsitykseni mukaan Bourdieun teoriaa ei voi sellaisenaan soveltaa Suomeen. Kysyin asiasta yhdeltä aiheeseen jonkin verran perehtyneeltä valtsikan professorilta, eikä tämäkään ollut ihan varma siitä miten hyvin bourdieulainen erottautuminen ilmenee Suomessa.

Täällähän on pikemminkin hyvin vahva yhtenäiskulttuuri. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että ihan samoilla ruotsinlaivoilla yms. "sivistyseliittikin" viettää aikaansa kuin rahvaskin. Sivisyseliitti ei pyri bourdieulaiseen erottautumiseen, mutta on tärkeää huomata että myöskään talouseliitti ei varsinaisesti pyri siihen. Totta kai elintaso luo uusia kulutusmahdollisuuksia. Mutta myös mihin tahansa eliittiin kuuluva voi mennä huoltoaseman baariin syömään wieninleikkeen muussilla.

Luultavasti erot ovat olleet suurempia 100 vuotta sitten.

Lisäksi "sivistyseliitti" on niin köyhää porukkaa, ettei hienoissa ravintoloissa syöminen ole mahdollista. Vai ovatko oikeita intellektuelleja vain Björn Wahlroos, Pekka Himanen ja Sofi Oksanen? Jos bourdieulaista erottautumista pidetään sivistyseliittiin kuulumisen ehtona, niin osa esimerkiksi yliopiston piirissä toimivista henkilöistä rajautuu sivistyseliitin ulkopuolelle. Esimerkiksi yliopistojen tutkijat eivät siis olisi intellektuelleja, eivätkä varmaan professoritkaan.

Esimerkiksi Pertti Hemanus kehuskelee muistelmakirjassaan ostavansa aina halvinta keskiolutta.

Totta kai paremman väen trenditietoinen sektio pyrkii olemaan edelläkävijä. Esimerkiksi sushi oli kai joskus kova juttu. Nyt se ei enää ole kova juttu, koska sushia saa k-marketin pakastealtaasta. Erottautumisen sijasta se on enää sitä mitä se onkin: loppujen lopuksi melko heikkotasoista ruokaa.

Vierastan Bourdieun teoriaa siksi, että se pyrkii latistamaan maun pelkäksi erottautumiseksi, sosiaaliseksi peliksi. Eli niiltä osin kuin se ei ole triviaali, se on jollakin tapaa nihilistinen ja relativistinen teoria.

No, Ranskassa voi olla intellektuelliravintoloita, joissa ranskalaiset intellektuellit syövät mitättömiä ja surkeita annoksiaan pikkurilli pystyssä, mutta tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että jokaisen kultivoituneen oluen ystävän mielestä Sinebrychoff Porter todella on parempaa olutta kuin saman panimon peruslageri.

Sinebrychoff Porterin objektiivinen paremmuus on itsestään selvä asia jokaiselle, joka todella perehtyy olueeseen ja ymmärtää, mistä oluessa on kyse. Tämä taas ei oikeastaan ole kiinni luokka-asemasta.

Valkea kirjoitti...

Sammalkieli,

Selostin tuossa ylempänä kommenteissa, että ilmiö on harvinaisempi Suomessa kuin esim. Ranskassa. Lisäksi täytyy muistaa, että kyse on kuitenkin ruoasta, ei auton ostamisesta. Kyllä työssäkäyvällä keskituloisella intellektuellilla on helposti varaa silloin tällöin käydä syömässä kalliissa ravintolassa ateria ja maksaa siitä 4-8 kertaa enemmän kuin normaaliravintolan ateriasta, tai jonkin erityisen tilaisuuden tai ravintolan ollessa kyseessä, enemmänkin. Vaikka Suomessa erottaudutaan vähemmän ruoalla, kyllä suomalaisillakin intellektuelleilla on omat keinonsa erottautua.

Bourdieun teoria on kuten sanot, triviaali ja nihilistinen teoria sosiaalisesta pelistä. Ongelma on juuri siinä, että se kertoo niin paljon sosiaalisesta todellisuudestamme; juuri se, että Bourdieun teoria täytyy ottaa vakavasti, kertoo yhteiskunnan ja sosiaaliluokkien sairastumisesta.

Sammalkieli kirjoitti...

Kiinnostaisi tietää, miten euromääräisesti määrittelet edullisen, normaalihintaisen ja eliitti-intellektuelliravintolan?

En ole koskaan käynyt hienossa ranskalaisessa ravintolassa, mutta tuo, että ruoasta ei tule täyteen ja että ko. ravintolaan ei mennä tyydyttämään nälkää, on kai ihan yleisesti tiedossa oleva asia.

Valkea kirjoitti...

Jos lähdetään siitä, että tavallisessa ravintolassa hinnat ovat n. 10-12,5 eurosta 25-30 euroon, sen voi kertoa mainitsemillani luvuilla 4-8. Eliittiravintoloista löytyy (ravintolasta riippuen) alhaisempia lähtöhintoja kuin 4 x 10 ja on myös paljon kalliimpia luksusravintola-aterioita kuin 8 x 30, mutta arvelisin näppituntumalla että suurin osa luksusaterioista sijoittuu välille 40-240 euroa tai 50 - 240. Tähän voi sisältyä alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka, tai pelkkä pääruoka, tai pääruoan ja jommankumman lisäruoan kombinaatio.

Huomautan kuitenkin, että minä olen kiinnostunut statuserottautumisen teoriasta ja sen käytännön ilmenemismuodoista, mutta en käytännön yksityiskohdista. Lisäksi itse syön aina suhteellisen tavallisissa ravintoloissa, esim. Jumbon ravintoloissa tuskin on mitään luksukseen viittaavaakaan, vaikka ihan hyviä ravintoloita ovatkin.

Valkea kirjoitti...

Kalleimmat luksusravintola-aterioiden hinnat lasketaan tuhansissa euroissa.

Sammalkieli kirjoitti...

Itse pidän jo yli 15 euron paikkoja vähän hienompina paikkoina. Mitä noihin yli sadan euron paikkoihin tulee, niin en tunne ketään, joka laittaisi noin paljon rahaa ruokailuun. Mutta eiväthän he sitä siihen laitakaan: Epäilen että jossain 20-30 euron kohdalla tulee vastaan raja, jonka jälkeen aterian objektiivinen laatu ei enää parane eikä voi parantua, vaan jonka jälkeen kysymys on enää vain sosiaalisesta erottautumisesta.

Minua kiinnostaa - hyvän ruoan ja juoman ystävänä - erityisesti se raja, jonka jälkeen kysymys on enää vain sosiaalisen pelin "erottautumismerkistä" eikä mistään muusta.

Valkea kirjoitti...

Itse arvioin laadun parantumisen käytännössä pysähtyvän jossain 50 euron paikkeilla (erikoisraaka-aineille on syytä antaa liikkumatilaa). Sen jälkeen kyse on pelkästään tai lähes pelkästään sosiaalisesta pelistä, erottautumisesta.

Sammalkieli kirjoitti...

Ettet vain olisi intellektuelli :)

Valkea kirjoitti...

Istun vuoren huipulla ja mietiskelen, Sammalkieli. Eroaa melko paljon intellektuellien sosiaalis-ekologisesta lokerosta. ;)

Tiedemies kirjoitti...

Epäilen tätä nyt suuresti. Tarkoitan tässä että hinnan noustessa laatu tietenkään ei voi rajatta parantua, ja annoskoko varmastikin pienenee, mutten usko, että maku ja ruokailukokemus heikkenee "objektiivisesti" muutoin kuin siinä, että seuraavaa annosta joutuu odottamaan ja ruokailun alkuvaiheessa tämä tarkoittaa, että täytyy sietää nälkää.

Lisäksi on se, että hyvin suunniteltu 7 ruokalajin ateria nyt ei voi sisältää mitään kovin suuria yksittäisiä annoksia, koska ihminen ei jaksa sellaista syödä. Jo italialaisittain 3-4 ruokalajia tarkoittaa, ettei yksittäinen annos voi olla suuri.

En silti epäile signalointia tässä. Eliittikin kuitenkin tekee valintoja, ja vaikka verkostovaikutus ja korkea hinta muodostavat ehkä typerän ja epätarkoituksenmukaisen ruokailun hinta/laatu-suhteen, ei se ruoka voi ollla kovin pahanmakuista tai huonoa. Jos se on, eliitti vain valitsee toisen ravintolan, joka tekee samanlaisen mutta paremman aterian, ja pitää hinnan niin korkealla, ettei rahvas tule sisään.

Valkea kirjoitti...

Nim. Tiedemies,

esim. tuossa ylempänä mainitun Robuchonin jälkiruoat ja ruuat ovat uniikkeja taideteoksia, eikä niitä kuulu 4-7 kappaletta ateriaan. Matkusta joskus Ranskaan ja syö luksusravintoloissa, niin tiedät omakohtaisesti paremmin, mistä on kyse. Varaa hotelliin ruokaa, niin saat jälkeenpäin vatsasi täyteen.

Miedon makuinen, mauton tai pahanmakuinen ruoka on myös sosiaalipsykologisesti rationaalista ryhmäidentiteetin vahvistajana. Mauton jne. ja vähäinen ruoka on koettelemus ja vaikeus, jonka läpäistyään henkilöt kokevat ryhmän tärkeämmäksi ja paremmaksi, sitoutuvat siihen lujemmin, ovat valmiita työskentelemään enemmän sen puolesta ja antamaan ryhmälle enemmän, ja kestämään suurempia vastoinkäymisiä ja koettelemuksia ryhmän toimintaan liittyen. Käyttävätkö eliittiryhmät sitoutumista lisääviä riittejä? Kyllä, esim. seuraava klassinen esimerkki:

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Skull_and_Bones_members

Tässä on ensin legenda Skull and Bones initiaatioriiteistä, jota sitten lopussa aletaan korjaamaan. Todellisuus on lievempi, mutta riitteihin kuuluu mm. pyrkimys suuren epävarmuuden ja kuolemanpelon aiheuttamiseen liinalla sokaistulle kokelaalle:

http://www.secretsofthetomb.com/excerpt.asp

"Intellektuelliruoka", modernin taiteen omituisuudet ja atoonaliset sinfoniat jne. ovat siten osaltaan lievempiä versioita esim. armeijan eliittijoukkojen initiaatio- ja ryhmän ylläpitoriiteistä.

Valkea kirjoitti...

Lisäys,

on mahdollista, että linkitetty kirja on Skull and Bones apologistin (järjestetyn) pyrkimys esittää kaikki Skull and Bonesiin liittyvä todellisuutta lievempänä, vähäisempänä, harmittomampana ja vähemmän pahantahtoisena.

Anonyymi kirjoitti...

" Vaikka Suomessa erottaudutaan vähemmän ruoalla, kyllä suomalaisillakin intellektuelleilla on omat keinonsa erottautua."

Miten erottautuvat suomalaiset intellektuellit? Koetko, että suomalaiset intellektuellit ovat alkaneet tulla enemmän järkiinsä viime vuosina?

Kommentoija

Valkea kirjoitti...

Kommentoija,

onhan niitä kaikenlaisia, tietynlainen puhetapa, ja tietynlaiset sanat ja fraasit (voimaannuttaminen, rakenteellinen syrjintä, hiilijalanjälki, sukupuolittunut, jne.); asuinalueet (esim. Vallila, Kumpula, Käpylä ja Töölö); pyöräily tai tietynlaiset autot (hybridi- tai sähköautot); poliittisten kiinnostuksen kohteiden painottuminen asioihin, joihin ei itsessään liity voimakkaita tai selkeitä sosiaalisten, etnisten, kulttuuristen tai uskonnollisten ryhmien konflikteja, tai jotka muotoillaan siten, että konfliktit lähes katoavat kommunikaatiosta; politiikan perusteleminen "sosiaalisella oikeudenmukaisuudella", tasa-arvolla, abstraktilla huolenpidolla/välittämisellä, syrjimättömyydellä, ihmisoikeuksilla, kansainvälisyydellä, tms.; jne.

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Blogiarkisto