Totuuden kaksijakoinen olemus

Objektiivisella totuudella on käytännössä usein imaginaarinen, Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta muistuttava luonne. Tämä johtuu siitä, että "poliittisesti sensitiivisiin" asioihin liittyvät tosiasiat ovat yhteiskunnassa melkein aina erilaisten sosiaalisten, yhteiskunnallisten ja poliittisten voimien vääristämiä. Jos halutaan nähdä mikä totuus tällaisissa asioissa on, informaatio täytyy irrottaa sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta kontekstistaan ja tarkastella sitä imaginaarisella tasolla, jossa se on pitkälti irrallaan ihmisten vaikutuksesta.

Voimme sanoa, että objektiivinen totuus on viime kädessä tärkeämpi ja realistisempi kuin poliittisesti vääristynyt totuus, mutta myös totuuden vääristyneet muodot ovat tärkeitä totuuksia. Ne kertovat totuutta yksilöllisista, sosiaalisista ja poliittisista tarpeista ja tavoitteista; yhteiskunnallisista paineista; utopisista toiveista, kuvitelmista ja harhaluuloista; vallanhimosta ja ahneudesta; moraaliseen hyvään ja pahaan liittyvistä ajatuksista; insentiiveistä ja rangaistuksista; poliittisen järjestelmän toimintaperiaatteista; jne. Jos kerromme vain objektiivisen totuuden, jätämme kertomatta paljon niistä poliittis-yhteiskunnallisista realiteeteista, joiden pohjalta erilaiset totuudet syntyvät ja joiden keskellä ne joutuvat asumaan. Jos taas uskomme politisoituneen totuuden sellaisenaan ja varauksitta, olemme usein suorastaan harhaisia todellisuuden suhteen. Objektiivisen totuuden kannalta tarkasteltuna politisoitunut totuus on useimmiten vallan väärinkäyttöön liittyvää valehtelua, manipulointia, hyväksikäyttöä ja propagandaa. Politisoituneen totuuden kannalta tarkasteltuna objektiivisen totuuden katsotaan olevan moraalisten sääntöjen ja normien rikkomista, ehkä lain rikkomista ja sosiaalista kylmäkiskoisuutta.

Ts. Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta muistuttaen objektiivisen totuuden tarkkuuden lisääminen tekee usein poliittis-yhteiskunnallisen kontekstin totuuden epätarkemmaksi, ja sama toisinpäin. Fysiikassa hiukkasten liikkeen ja sijainnin epätarkkuusperiaatetta on vaikea kiertää, ehkä säieteoria joskus onnistuu siinä, mutta erilaisten totuuksien suhteen olemme paremmassa asemassa. Voimme tarkastella erilaisia totuuksia yhdessä ja erikseen, ja toisaalta niiden sisältä käsin ja ulkopuolelta metatasolta. Tämä auttaa meitä ymmärtämään paremmin erilaisia totuuksia ja purjehtimaan optimaalisemmin niiden ristiaallokoissa ja virtauksissa.

Miten tätä voidaan soveltaa käytäntöön?

Esimerkiksi: Vasemmistoliberaaleilla on hallussaan suurin osa mediasta, kulttuurintuotannosta ja koulutuksen oppisisällöistä, ja muutenkin heille sanaston, ajattelutapojen ja asenteiden poliittinen hallinta ja määrittely on kuin sekulaariuskonto. Monet oikeistolaiset ja konservatiivit ovat sisäistäneet tämän dominoinnin, ja sen takia heillä on taipumus perusteettomaan ja haitalliseen anteeksipyytelyyn ja sovitteluun; näkökantojen ja kommunikoinnin laimentamiseen ja itsesensuuriin; suhteellisen helppoon ja suureen periksiantamiseen neuvotteluissa ja konflikteissa; sosiaalis-poliittisten tuomioiden, poissulkemisten tai torjuntojen ennakko-odottamiseen; tms.

Klassinen esimerkki on pyytää epäsuorasti anteeksi sitä mitä aikoo sanoa, "En ole 'rasisti', mutta ...", tms. (jätetään tässä yhteydessä käsittelemättä se, että 'rasismi' -termi on politisoitunutta humpuukia, poliittiseen manipulointiin ja kiristämiseen tarkoitettu vääristely). Oikeistolainen tms. kuvittelee sisäistämisen seurauksena implisiittisesti 'suuren toiseuden' (big other), joka tarkkailee häntä koko ajan ja jos hän toimii "väärin" tai puhuu "sopimattomia", 'suuri toiseus' rankaisee häntä. Kuvitellun kriittisen katseen, epämiellyttävän havaitsemisen ja rankaisun välttämiseksi oikeistolainen ajattelee oma-aloitteisesti tarvitsevansa anteeksipyytämistä, ego sovittelee poliittisesti manipuloidun ja harhaanjohdetun superegon vaatimuksia. Oikeistolainen ajattelee olevansa anteeksipyytelyllä muita huomioiva, ystävällinen, sosiaalisesti hyvämoraalinen, hyvin toimiva kansalainen, jne., ja saavansa tämän vastineeksi armahduksen, erioikeuden, lievennyksen, tms., jonka turvin hän voi sanoa varsinaisen viestinsä, joka on tärkeää tai välttämätöntä sanoa, muuten oikeistolainen ei sanoisi tällaista vaikeaa asiaa ollenkaan.

Oikeistolainen suhtautuu omaan kommunikointiinsa kuin se olisi normaalia sosiaalisesti sopivaa ja ystävällistä toimintaa esim. paikallisessa asuinalueen asukkaiden yhteisössä, vaikka hän on samalla enemmän tai vähemmän tietoinen myös tilanteen poikkeuksellisuudesta, kiusallisuudesta ja paineista. Asukkaiden yhteisössä hän saisi muilta erioikeuden tms. (anteeksiannon), jonka turvin hän voisi sanoa tärkeän, mutta sosiaalisesti ongelmallisen sanottavansa. Vasemmistoliberaalia poliittista järjestelmää taas ei ole luotu anteeksiannon tai poikkeuslupien antamiseksi oikeistolaisille. Vasemmistolaisen järjestelmän mukaan oikeistolainen voi saada armahduksen järjestelmän luomista paineista ja vaatimuksista vain antautumalla ja muuttumalla vasemmistolaiseksi. Kaikki muut oikeistolaiset ovat lähtökohtaisesti "syyllisiä, sekulaarisyntisiä tai suorastaan rikollisia", kyse on vain siitä kuinka paljon. Siksi oikeistolainen kertoo, alleviivaa ja mainostaa sovittelullaan vasemmistoliberaaleille omaa "syyllisyyttään ja rikollisuuttaan", sitä, että hän aikoo anteeksipyynnön jälkeen sanoa jotain vasemmistolaisille sopimatonta ja poliittisesti tuomittavaa.

Jotta ymmärtäisimme tämän paremmin, käännetään tilanne toisinpäin. Vasemmistolaiset eivät lähtökohtaisesti koskaan pyytele oikeistolaisilta anteeksi rikollista, loukkaavaa, joukkokiusaavaa, tms. kommunikointiaan, mutta kuvitellaan hetken, että he tekisivät niin. Vasemmistolainen sanoo esim., "En ole varas, mutta haluan työntää käteni lompakkoosi ja lupaan käyttää ottamani rahat hyviin tarkoituksiin." Hän ajattelee saavansa oikeistolaisilta huojennuksen ja erioikeuden, jonka turvin hän voi varastaa rahat ilman rikosta ja tuhlata anastamansa rahat niinkuin haluaa. Oikeistolaisten silmin "En ole varas, mutta ..." mainostaa ja painottaa sitä, että vasemmistolainen on varas, joka aikoo suorittaa varkauden ja tuhlata varastamansa rahat. Tajutessaan etukäteen tekonsa rikollisuuden ja sen mahdolliset negatiiviset seuraukset, hän yrittää hämärtää, oikeuttaa ja haihduttaa niitä ennakolta. Siksi oikeistolaisten mukaan varkauden yritys on estettävä, ja varas on tuomittava ja rangaistava.